HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 1839/2025 23.09.2025 Dnro 596/03.04.04.04.01/2024 Asia Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus Valittaja Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Päätös, josta valitetaan Parkanon kaupungin hallinto- ja talousjohtajan päätös 12.2.2024 § 2 Tietopyyntö ja sen käsittely Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:n toimittaja Heikki Pettinen on 9.2.2024 pyytänyt Parkanon kaupunginhallituksen päätöksen 5.2.2024 § 24 oheismateriaalina olleita vuoden 2023 markkinointitoimenpiteitä ja vuoden 2024 markkinointisuunnitelmaa. Hallinto- ja talousjohtaja on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt asiakirjapyynnön viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella. Päätöksen perustelujen mukaan pyydetyt asiakirjat sisältävät Parkanon kaupungin henkilökunnan valmistelemia markkinointitoimenpiteitä sekä näiden onnistumisen seurantaa ja arviointia. Asiakirjat sisältävät siten kaupungin liikesalaisuuksia. Vaatimukset hallinto-oikeudessa Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy on vaatinut hallinto- ja talousjohtajan päätöksen kumoamista ja asiakirjapyynnön hyväksymistä. Parkanon kaupunginhallitus on käsitellyt pyydettyjä asiakirjoja 5.2.2024, jolloin niistä on muodostunut päätöksen liitteitä, joita ei ole salattu. Asiakirjat ovat tulleet julkisiksi viimeistään kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjan tultua allekirjoitetuksi. Asiakirjojen julkisuutta ei ole enää myöhemmin mahdollista arvioida toisin.
2 (5) Liikesalaisuus ei voi tulla kyseeseen salassapitoperusteena, koska kyse ei ole sellaisesta palvelusta tai tuotteesta, jota kaupunki myisi tai tuottaisi vastikkeellisena. Kyse on kaupungin toimialaan kuuluvasta normaalista tehtävästä. Lausunnot ja selitykset Hallinto- ja talousjohtaja on lausunnossaan vaatinut, että valittaja on velvoitettava korvaamaan Parkanon kaupungille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Lausunnon mukaan pyydetyt asiakirjat on valmisteltu sisäistä käyttöä varten ja niitä on käsitelty kaupunginhallituksessa oheisaineistona eikä pöytäkirjan liitteinä, joten aineistoa ei ole varsinaisesti liitetty pöytäkirjaan. Markkinointisuunnitelma ja toimenpiteet muodostavat kokonaisuuden, jolla Parkanon kaupunki kilpailee muita kuntia vastaan esimerkiksi asukkaista, yrityksistä ja investoinneista. Suunnitelmat on luotu kaupungin resursseilla ja niiden päätyminen kilpailevalle kunnalle vahingoittaisi Parkanon kaupunkia. Tiedon antaminen asiakirjoista aiheuttaisi Parkanon kaupungille taloudellista vahinkoa. Parkanon kaupungin panostukset valuisivat hukkaan ja kilpailevat kunnat saisivat ansaitsematonta hyötyä. Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy on antanut selityksen. Kaupunkilaisilla on oikeus saada tietää kaupungin toiminnasta pyydettyjen asiakirjojen avulla. Kunnan lakisääteisiin tehtäviin kuuluu kunnan markkinointi. Kuntien välillä ei ole olemassa sellaista lausunnossa esitettyä kilpailua, johon perustuen pyydettyjen asiakirjojen julkisuutta voitaisiin rajata. Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut Hallinto-oikeus kumoaa hallinto- ja talousjohtajan päätöksen ja palauttaa asian tälle pyydettyjen asiakirjojen antamiseksi Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:lle. Hallinto-oikeus hylkää Parkanon kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Perustelut Pääasia Sovellettavat säännökset Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. Julkisuuslain 3 §:n mukaan tässä laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti
3 (5) mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan. Julkisuuslain 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja kunnan liikesalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi kunnalle taloudellista vahinkoa tai saattaisi toisen samanlaista tai muutoin kilpailevaa toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai yksityisen parempaan kilpailuasemaan tai heikentäisi kunnan mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin tai sijoitus-, rahoitus- ja velanhoitojärjestelyihin. Esitetty selvitys ja oikeudellinen arviointi Asiassa on ratkaistavana, onko hallinto- ja talousjohtaja voinut julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella kieltäytyä luovuttamasta valittajalle vuoden 2023 markkinointitoimenpiteitä koskevaa asiakirjaa ja vuoden 2024 markkinointisuunnitelmaa, joita kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksessaan 5.2.2024. Asiakirjapyynnön kohteena olevat asiakirjat ovat kaupunginhallituksen 5.2.2024 §:n 24 kohdalla käsittelemän kaupungin markkinointitoimenpiteitä koskevan asian valmisteluaineistoa. Tällaisen asiakirjan julkiseksi tulon ajankohdasta on säädetty julkisuuslain 6 §:n 1 momentin 9 kohdassa. Säännöksessä tarkoitetun asiakirjan julkiseksi tulo säännöksessä tarkemmin määriteltynä ajankohtana edellyttää, että asiakirjan salassapidosta ei ole laissa säädetty. Tässä tapauksessa pyydettyjen asiakirjojen on kuitenkin katsottu sisältävän julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella salassa pidettäviä tietoja kaupungin liikesalaisuuksista. Hallinto-oikeuden arvioitavana on, onko asiakirjapyynnön hylkäämiselle ollut lainkohdan mukainen peruste. Hallinto-oikeus on tutustunut asiakirjapyynnön kohteena olevaan aineistoon. Vuodelle 2024 laaditussa markkinointisuunnitelmassa esitetään kaupungin markkinointia koskevat lähtökohdat, toimenpiteet ja budjetti. Vuoden 2023 markkinointitoimenpiteitä koskevassa asiakirjassa kuvataan kaupungin erilaisia markkinointitoimia ja niiden vaikuttavuutta. Asiakirjapyynnön hylkäämisen perusteena olevalla julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan säännöksellä suojataan julkisyhteisön liikesalaisuuksia ja julkisyhteisön liiketoimintaa koskevia tietoja. Lainkohdassa liiketoiminnalla tarkoitetaan tavaroiden tai palveluiden tarjoamista vastiketta vastaan markkinoilla ja muuta julkisyhteisön toimintaa markkinoilla. Kaupunginhallituksen lausunnossa mainittu kuntien välinen kilpailu asukkaista ja investoinneista ei siten ole lainkohdassa tarkoitettua liiketoimintaa. Tällaiseen toimintaan voi tosin liittyä myös
4 (5) yksityisoikeudellisten sopimusten ja muiden liiketoimien tekemistä, mutta kysymyksessä oleviin asiakirjoihin ei voida katsoa sisältyvän edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettua tietoja sellaisista toimista. Kysymyksessä olevien asiakirjojen salassapito ei näin ollen ole voinut perustua julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohtaan. Koska hallinto- ja talousjohtaja ei ole voinut esittämillään perusteilla kieltäytyä luovuttamasta pyydettyjä asiakirjoja Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:lle, valituksenalainen päätös on kumottava ja asia on palautettava hallintoja talousjohtajalle uudelleen käsiteltäväksi. Oikeudenkäyntikulut Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 3 momentti huomioon ottaen kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamiselle ei ole perusteita. Sovelletut oikeusohjeet Perusteluissa mainitut Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä (hallintovalitus, valituslupa). Hallinto-oikeuden kokoonpano Esittelijäjäsen Vilma Laukkarinen Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jussi-Pekka Lajunen, Vilma Laukkarinen ja Henna Nevalainen. Tämä päätös on sähköisesti varmennettu hallinto-oikeuden asianhallintajärjestelmässä.
5 (5) Jakelu ja oikeudenkäyntimaksu Päätös Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy sähköinen asiointipalvelu / tavallinen tiedoksianto Oikeudenkäyntimaksu maksutta Jäljennös maksutta Parkanon kaupungin hallinto- ja talousjohtaja sähköpostitse Hämeenlinnan hallinto-oikeuden yhteystiedot Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 HÄMEENLINNA Käyntiosoite: Arvi Kariston katu 5, 13100 HÄMEENLINNA Puhelinnumero: 029 56 42210 Faksi: 029 56 42269 Sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi Sähköinen asiointipalvelu: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet#/ Puhelujen hintatiedot: 029 56 –alkuisiin numeroihin soitettaessa puheluista peritään vain soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksu. Henkilötietojen käsittelyyn ja tietosuojaan liittyvät tiedot ovat saatavilla https://tuomioistuimet.fi/hallintooikeudet/hameenlinnanhallinto-oikeus/fi/