TEEMA: KEHITYS 01 • 25 12,90 € KUVAREPORTAASI Brasilialainen taide­koulu uskoo ekologiaan KATSAUS Mitä kuuluu ulko­ maan­journalismille? Tutut toimittajat kertovat ANALYYSI Me ensin, muut sitten? Kehitys­ yhteis­työ muuttuu nyt vauhdilla Moe Mustafa oppi luottamaan omaan ääneensä TARVITSEMME TOISIAMME

Maailma kylässä -festivaali World Village Festival 24.–25.5.2025 | Suvilahti, Helsinki DAM © Nayef Hammour A VAPA Y! PÄÄS Ensimmäisiä ohjelmia julkaistu! DAM – palestiinalaista hiphopia Sarab – syyrialais-ranskalaista jazzia, rockia ja arabialaista musiikkia Rauhan ääni -konsertti rauhan puolesta: Elsi Sloan, Samuli Putro, Emma & Matilda, Nemat Battah, Ramy Essam, Vimma Tapahtuman järjestää Pääpartnerit

42 BRASILIA Sertão Negro on afrobrasilialainen taidekoulu, joka yhdistää ekologian ja taiteen tekemisen.

TÄSSÄ NUMEROSSA KEHITYS 22 MAAILMA Minne menet, ulkomaanjournalismi? 36 IRAN Atefeh Sebdani sanoo iranilaisten olevan väsyneitä väkivaltaan. 72 MAAILMA Maailman Kuvalehti on jo 40-vuotias. MAAILMA LYHYESTI PINTAA SYVEMMÄLTÄ IHMISET JA ILMIÖT 4 Energiateollisuuden terveiset: 14 Kaksi kulmaa Antirasismi kouluissa 61 Gallup Mikä on tärkein tulevai- Ilmastonmuutos on sinun syytäsi 5 Useimmat meistä luottavat tutkijoihin edellyttää rasismin tunnistamista 16 Maailmankansalainen Mohammed Moe Mustafa 6 Haitin kriisi syvenee 22 Lukujuttu Mustavalkoinen maailma 7 Mehiläiset voivat edesauttaa 30 Me ensin – tuliko kehitys­yhteis­ ihmisten ja norsujen yhteiseloa 8 Oasiksen paluu oli kuivuus­ tragediaa tärkeämpi uutinen 9 Sarjakuva Kaiken maailman hommia 10 Maailmanennätys Maailman kehittynein maa 12 Kysymyksiä maailmasta Mitä sanaa ”kehitysmaista” pitäisi käyttää? työstä oman navan tuijottelua? 34 Essee Maailma on auki vain harvoille 36 Iran, muistutus ihmisoikeuksien hauraudesta 40 Kuvareportaasi Taiteen ja luonnon laboratorio 52 Suhteita Mekö naiiveja optimisteja? Oi, kyllä! 58 10 kysymystä Ihmisoikeuksien käännekohta? suuden kehityskulku tai keksintö? 62 Välähdys Intia, Mumbai 64 Kolumni Kummilapsi maksaa yksityisyydellään ja elämäntarinallaan 65 Ilmiö Nostalgia houkuttelee epävarmoina aikoina 66 Arviot ja vinkit 68 Matkamuisto Luontosuhde koetuksella Thaimaassa 69 Ruohonjuurella ”Journalismin tehtävä ei ole tuottaa viihdettä” 70 Ruoka ­Lämpöä talvi­päiviin 71 Katso, järjestö Suomen Somaliaverkosto 72 Katsaus menneisyyteen 40 vuotta sitten Kansikuva: Ella Kiviniemi. Edellisen sivun kuva: Kristin Bethge. Tämän sivun kuvat vasemmalta oikealle, ylhäältä alaspäin: Tuomas Kärkkäinen, Mili Malinovic ja Maailman Kuvalehden arkisto.

PÄÄKIRJOITUS ANNI VALTONEN Avara ja ihmeellinen! TERVETULOA juhlavuoteen! Kädessäsi oleva Maailman Kuvalehti täyttää tänä vuonna 40 vuotta eli on ylivoimaisesti parhaassa iässä, kypsä ja elinvoimainen. Tietää ainakin jo, kuka on, miten hommat hoidetaan ja mitä itse osaa. Nuoruuden kasvukivut ovat ohi. Jotain pieniä kolotuksia toki pukkaa, mutta suurempia kremppoja ei ole vaivana. Ainut todellinen kremppa on ahtaaksi ja ankeaksi käynyt maailmantilanne, joka uhkaa ja raskauttaa myös omaa tekemistämme. Joskus pahastikin. Samaan aikaan se antaa meille myös motiivin tehdä entistä parempaa ja monipuolisempaa lehteä. Polarisoitunut yhteiskunnallinen ilmapiiri ja yhä yksipuolisempi uutisointi maailmasta velvoittaa meitä etsimään entistä pontevammin niitä ääniä, alueita ja näkökulmia, jotka uupuvat päivittäismedioiden ulkomaanjournalismista. Tulemme tänä vuonna lisäämään ajankohtaisten juttujen osuutta tekemisessämme. Yhdistymisemme Maailma.net-verkkosivuston kanssa antaa meille enemmän lihaksia tuottaa ajankohtaissisältöä. Yhdessä olemme vahvempia. Pääpainomme on kuitenkin yhä hitaammassa, taustoittavassa journalismissa. Aiomme jatkossakin käyttää aikaa sen pohtimiseen, mikä maailmassa on tärkeää ja olennaista. Sisällöissämme tulemme käsittelemään enemmän myös kehityspoliittisia aiheita ja kehitysyhteistyön muutoksia – teemoja, joita muissa medioissa ei liikaa näe. Aiomme jatkossakin käyttää aikaa sen pohtimiseen, mikä maailmassa on tärkeää ja olennaista. MARKUS SOMMERS TOIVON, että lehti antaisi lukijalleen edes ajoittain yhä sen saman tunteen kuin parikymppiselle itselleni aikoinaan: maailma on avara ja ihmeellinen! Haluan olla osa tätä kaikkea – nähdä, tehdä, kokea ja vaikuttaa! Enpä osannut nuorena opiskelijana aavistaa, että tulisin itse myöhemmin työskentelemään lehdessä – varsinkaan näin pitkään. Olen tehnyt lehteä nyt viisitoista vuotta, päätoimittajanakin jo kymmenen vuotta. Näinä vuosina lehti on muuttunut paljon. Vuonna 1985 järjestölehtenä syntynyt lehti on vuonna 2025 globaaleihin aiheisiin keskittynyt erikoisaikakauslehti, jolla on vahva oma paikkansa suomalaisessa mediakentässä. Juhlan kunniaksi pienen kasvojenkohotuksen saanut printtilehti kukoistaa rinnallaan uudistunut verkkosivusto. Olemme aktiivisia myös sosiaalisen median alustoilla ja tuotamme omia podcastejamme. Omat kirjeenvaihtajamme tuottavat maailmalta videotarinoita Instagramiin. TAHDON kiittää kaikkia lehden tilaajia ja lukijoita tuestanne. Teemme lehteä teille – lukijoillemme, jotka uskovat siihen, että kaaoksenkin keskellä maailmasta voi löytää toivoa ja ratkaisuja. Toivo syntyy siitä, että teemme asioita yhdessä, ajattelemme yhdessä, kysymme yhdessä. Ollaan yhteyksissä ja ennen kaikkea – pidetään yhtä! Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. 5

MAAILMA PALOINA KOONNUT TEIJA LAAKSO Dawsonin hiilikaivos lähellä Mouraa Queenslandissa, Australiassa Energiateollisuuden terveiset: Ilmastonmuutos on sinun syytäsi torjumiseksi? Sitä pohtii moni tavallinen kansalainen – ja se on myös energiasektorin tavoite, selviää australialaistutkimuksesta. Sydneyn yliopiston apulaisprofessorin Tom van Laerin mukaan energiasektorin toimijat rakentavat myyttiä, jonka mukaan ilmastonmuutoksen torjumiseen riittää kuluttajien aktiivisuus. Näin vähennetään energiateollisuuteen ja valtioon kohdistuvaa painetta. Tutkimuksessa analysoitiin australialaisten energiasektorin toimijoiden, järjestöjen ja päättäjien raportteja ja mediajulkaisuja vuosilta 2015–2022. Ne luovat van Laerin mukaan kuvaa eräänlaisesta sankarikuluttajasta, joka tekee ilmaston kannalta oikeita valintoja harkitusti. Hän ostaa vähäpäästöisen auton, sulkee sähkölaitteensa ja käyttää lämmintä vettä kulutushuippujen ulkopuolella. ”Se on kiva tarina mutta jättää huomiotta isomman kuvan yritysten ja sääntelyn muutoksista, jotka ovat välttämättömiä ongelman ratkaisemiseksi”, van Laer toteaa. Sen lisäksi, että vastuun sysääminen kuluttajille vie painetta merkittävämmiltä saastuttajilta, se voi myös johtaa kuluttajien avuttomuuden tunteisiin voimaantumisen sijasta, hän varoittaa. Australia on yksi eniten kasvihuonekaasupäästöjä henkeä kohti tuottavista maista. Suurin päästäjä maassa on energiasektori. RAFAEL BENARI MITÄ juuri minä voin tehdä ilmastonmuutoksen

MAAILMA PALOINA Useimmat meistä luottavat tutkijoihin VAALIVAIKUTTAMISEN, populismin ja kijat heidän mielestään ovat. Mukana oli 68 maan asukkaita kaikilta mantereilta. Vastausten perusteella luottamusta arvioitiin asteikolla 1–5. Tulos antaa aihetta optimismiin: keskimääräinen pistemäärä oli 3,62. 78 prosenttia ihmisistä esimerkiksi uskoi, että tutkijat ovat päteviä. Eniten tutkijoihin luotettiin Egyptissä, Intiassa, Nigeriassa ja Keniassa. Suomi oli sijalla 28. Naiset ja esimerkiksi kaupunkialueiden asukkaat luottivat tutkijoihin muita disinformaation aikakaudella on helppo sanoa, että elämme totuuden jälkeistä aikaa. Ihmiset tuntuvat luottavan mieluummin someen kuin tutkittuun tietoon. Se ei välttämättä pidä paikkaansa, osoittaa Nature Human Behaviour -lehdessä julkaistu tutkimus. Sen mukaan pääosin ihmiset luottavat yhä tutkijoihin. Tutkimuksessa selvitettiin lähes 72 000 ihmisen näkemyksiä muun muassa siitä, kuinka osaavia, rehellisiä tai avoimia tut- enemmän. Useimmissa maissa poliittisella suuntautumisella ei ollut vaikutusta luottamukseen, mutta länsimaissa konservatiivien luottamus oli liberaaleja vähäisempää. Tutkimuksen tekijöiden mukaan tutkijoiden pitää ottaa tulokset vakavasti, sillä tutkimus osoitti myös huolta siitä, etteivät tutkijat huomioi muiden näkemyksiä. Pienikin vähemmistö voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, otetaanko päätöksenteossa tutkittu tieto huomioon, tutkimus muistuttaa. Luottamus tutkijoihin asteikoilla 1–5 Suomi 3,68 Albania 3,05 Egypti 4,3 Intia 4,26 Nigeria 3,98 Kenia 3,95 3,26 3,47 3,68 3,88 4,09 MAAILMAN SANA GNH Bhutanissa keksitty GNH eli Gross National Happiness mittaa ”bruttokansanonnellisuutta”. Se tarkastelee hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Lähde: Nature Human Behaviour Bangladesh pyyhkii seteleistä maan perustajaisän kuvan BANGLADESHIN väliaikaishallitus ja kes- kuspankki aikovat poistaa maan setelirahoista entisen presidentti Sheikh Mujibur Rahmanin kuvan. Mujibur Rahman johti Bangladeshia 1971–1975, kunnes hänet salamurhattiin 1975. Hänen tyttärensä Sheikh Hasina toimi maan pääministerinä viime elokuuhun saakka, jolloin hänet syöstiin vallasta. Hasina oli isänsä tavoin autoritaarinen ja ihmisoikeusloukkauksia kaihtamaton hallitsija. Hän erosi sen jälkeen, kun opiskelijat olivat ryhtyneet heinäkuussa protestoimaan julkisen sektorin työntekijöiden kiintiöjärjestelmää vastaan. Protestit laajenivat, ja Hasina joutui pakenemaan maasta. Osalle bangladeshilaisista setelimuutos symboloi uutta itsenäistymistä. Maan ensimmäisellä presidentillä on kuitenkin myös ihailijansa, joille tämän hävittäminen seteleistä on yritys muuttaa historiaa ja häivyttää tämän koko henkinen perintö. (IPS) MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 7

MAAILMA PALOINA Indonesia otti käyttöön suuryritysveron Ihmisiä evakuoitiin Port-au-Princessä joulukuussa jengiväkivallan vuoksi. AFP / LEHTIKUVA / CLARENS SIFFROY INDONESIAN valtiovarainministeriö ker- too ottaneensa käyttöön monikansallisia suuryrityksiä koskevan 15 prosentin veron. Tarkoituksena on torjua verovälttelyä ja luoda reilumpi globaali verojärjestelmä. Vero ei koske pieniä eikä keskisuuria yrityksiä eikä yksittäisiä kuluttajia, kertoi ministeriön edustaja Febrio Kacaribu. Indonesia on yksi niistä 140 maasta, jotka ovat mukana vuonna 2021 hyväksytyssä teollisuusmaiden yhteisöjärjestö OECD:n sopimuksessa. Sopimuksen mukaan maat voivat asettaa 15 prosentin veron monikansallisille yrityksille, joiden liikevaihto on vuosittain yli 750 miljoonaa euroa. Tarkoituksena on suitsia veronkiertoa, joka maksaa maailmalle vuosittain satoja miljardeja dollareita. Sopimus tuli voimaan viime vuonna, mutta vasta noin 35 maan arvioidaan soveltavan sitä käytännössä tai suunnittelevan sen käyttöönottoa. JO yli miljoona ihmistä on joutunut pa- kenemaan Haitissa maassa toimivia väkivaltaisia jengejä. Määrä kolminkertaistui vuoden 2024 aikana. Jengit terrorisoivat paikallista väestöä muun muassa tekemällä kidnappauksia, raiskauksia ja murhia. Pääkaupunki Port-au-Princessä peruspalvelut, etenkin terveydenhuolto, ovat romahtaneet ja ruokaturva heikkenee, varoitti Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) tammikuussa. Moni väkivaltaa paennut etsii turvaa tuttavien ja sukulaisten luota naapurimaakunnista. Lisäksi maahan on syntynyt epävirallisia leirejä, joilta puuttuvat peruspalvelut. Haiti on Latinalaisen Amerikan köyhin maa, jota piinaa poliittinen epävakaus. Viimeisin väkivallan kierre alkoi kesällä 2021, kun maan presidentti Jovenel 8 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 Moïse murhattiin. Sen jälkeen maassa ei ole ollut vaaleilla valittua hallitusta. Jengit ovat toimineet maassa pitkään, mutta valtatyhjiö on vahvistanut niiden asemaa. Joidenkin arvioiden mukaan jo 85 prosenttia Port-au-Princestä on jengien vallassa. YK:n mukaan jengiväkivallan takia kuoli viime vuonna yli 5 600 ihmistä, yli tuhat enemmän kuin edellisvuonna. 5,5 miljoonaa haitilaista tarvitsi humanitaarista apua. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2023 kansainvälisten joukkojen lähettämisen Haitiin. Se on kuitenkin herättänyt myös vastustusta, sillä maalla on traumaattinen siirtomaahistoria ja ulkomaiden sotkeutumisella sen asioihin on ollut huonoja seurauksia. Toistaiseksi vasta Kenia ja Guatemala ovat lähettäneet maahan joitakin satoja poliiseja. RIFQI TAUFIQ Haitin kriisi syvenee KOHTI PAREMPAA Ruanda kertoi joulu­ kuussa pysäyttäneensä Marburg-­epidemian. Virus­tauti voi tappaa jopa 88 prosenttia potilaista. Lähde: WHO

MAAILMA PALOINA Mehiläiset voivat edesauttaa ihmisten ja norsujen yhteiseloa ELEFANTTIEN ja ihmisten konfliktit ovat yleisiä Keniassa, jossa elefanttien asuinalueet ovat viime vuosina kutistuneet väestönkasvun ja infrastruktuurin lisääntymisen seurauksena. Elefantit kiinnostuvat vaelluksillaan usein myös pienviljelijöiden sadosta. Yksi ratkaisu ongelmaan voi olla pientilojen aitaaminen mehiläispesillä, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimus tehtiin lähellä Tsavo Eastin kansallispuistoa, jossa elefantit vaeltavat vapaasti. Lähistöllä on myös pientiloja. 26 tilan ympärille pystytettiin mehiläispesillä varustettuja aitoja. Kuuden tärkeimmän kasvukauden aikana elefantit lähestyivät tiloja yli 3 000 kertaa. Noin 86 prosentissa tapauksista mehiläisaidat torjuivat ne, tutkimuksessa selvisi. Elefanttien paksun nahan arvellaan suojaavan niitä mehiläisten pistoilta, mutta esimerkiksi pisto silmään tuntuu niistä epämiellyttävältä. Siksi ne välttelevät mehiläi- siä. Elefanttien on aiemmin myös todettu varoittavan lajitovereitaan mehiläisistä. Tutkijoiden mukaan tulos on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisten ja eläinten yhteiseloa voidaan edesauttaa luontopohjaisilla ratkaisuilla. ”Tulokset kuitenkin varoittavat, että lisääntynyt elinalueiden häirintä tai kuivuuden yleistyminen voivat vähentää metodin tehokkuutta”, sanoo tutkimuksen johtaja Lucy King Oxfordin yliopistosta ja Save the Elephants -järjestöstä. ISTOCK Mehiläisistä voi olla luonnon­ mukaista apua norsujen karkot­ tamiseen viljelmiltä. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 9

MAAILMA PALOINA MAAILMAN LUKUJA Jos lämpötilan nousu halutaan pitää alle 1,5 asteessa, Oxfamin mukaan päästöjä voidaan tuottaa vuosittain henkeä kohti 2,1 tonnia Rikkain 1 % maailman väestöstä käytti tämänvuotisen hiilibudjettinsa 10.1. Oasiksen paluu oli kuivuus­ tragediaa tärkeämpi uutinen ANGOLAN kriisi on jo kolmatta vuotta putkeen maailman unohdetuin kriisi, sanoo avustusjärjestö Care International selvityksessään. Angola sai vain noin 1,6 prosenttia siitä medianäkyvyydestä, minkä esimerkiksi uutinen brittipopyhtye Oasiksen paluusta viime vuonna sai. Care koostaa vuosittain listan kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, jotka saavat liian vähän medianäkyvyyttä. Mukana ovat kriisit. jotka vaikuttavat vähintään miljoonaan ihmiseen. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota unohdettuihin kriiseihin. Öljy- ja timanttirikkauksista tunnettu Angola kärsii pahimmasta kuivuudesta yli 40 vuoteen. Se on katastrofi maassa, jossa 85 prosenttia ihmisistä työllistyy maatalouteen, usein pienviljelijöinä. Kuivuuden takia etenkin papu-, maniokki- ja maissisato on kärsinyt. Moni kotitalous sinnittelee jo aiempien kuivuuskausien vaikutusten kanssa. Noin 2,2 miljoonaa angolalaista tarvitsee humanitaarista apua. Silti se sai selvityksessä vain 1 956 mediaosumaa. Toisella sijalla olevassa Keski-Afrikan tasavallassa 2,5 miljoonalla ihmisellä ei ole riittävästi ruokaa, mikä johtuu etenkin pitkään jatkuneesta sisällissodasta. Kolmannella sijalla puolestaan on Madagaskar, jossa yli 80 prosenttia maan asukkaista elää köyhyydessä ja kokee jatkuvasti ilmastokriisiin liittyviä luonnonkatastrofeja. Esimerkiksi Ben Affleckin ja Jennifer Lopezin ero sai melkein kymmenen kertaa enemmän medianäkyvyyttä kuin nämä kolme kriisiä yhteensä, raportista selviää. Barbie-elokuva sai mediahuomiota yli 20 kertaa enemmän. Selvitys perää muun muassa satsauksia laatujournalismiin, paikallisten ihmisten kuulemista sekä sen varmistamista, että journalistit saavat kriiseistä riittävästi tietoa. Raporttia varten analysoitiin 5,6:ta miljoonaa arabian-, saksan-, englannin-, ranskan- ja espanjankielistä verkkoartikkelia, jotka käsittelivät 43:a eri kriisiä. Lähes puolessa artikkeleista aiheena oli Gaza. Tutkimus tehtiin tammi- ja syyskuun 2024 välillä. mennessä. Angola kärsii vakavasta kuivuudesta. Maailman köyhimmällä 50 %:lla kuluu saman hiili­ dioksidimäärän tuottamiseen 1 022 päivää. 97 % Lähde: Oxfam 10 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 DAVE PRIMOV Alle 1,5 asteen lämpenemisessä pysymiseksi rikkaimman prosentin pitää leikata päästöjään vuoteen 2030 mennessä

MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 11

MAAILMANENNÄTYS Maailman kehittynein maa: SVEITSI Rikkaat, koulutetut ja pitkäikäiset Sveitsi on kirinyt inhimillisen kehityksen indeksin kärkeen. Viime vuosina indeksistä on julkaistu myös versioita, jotka huomioivat tasa-arvon ja ympäristökuormituksen. TEKSTI Juha Mäkinen TERVEYTTÄ, koulutusta ja vaurautta. Näitä kolmea osatekijää punnitaan inhimillisen kehityksen indeksissä (human devel­ opment index, HDI), joka on yksi tunnetuimmista ihmisten hyvinvointia eri valtioissa tarkastelevista mittareista. Pakistanilainen taloustieteilijä Mahbub ul-Haq kehitti HDI:n työskennellessään YK :n kehitysjärjestö UNDP:ssä 1980-luvun lopulla. Ajatuksena oli luoda mittari, joka huomioisi pelkän talouden lisäksi myös inhimillistä hyvinvointia. Niinpä HDI:n kolme osatekijää ovat elinikä, koulutukseen käytetyt vuodet sekä henkeä kohden laskettu bruttokansantulo. UNDP on julkaissut inhimillisen kehityksen raporttia vuodesta 1990 lähtien. Parissa viimeisimmässä raportissa HDI:n ykkössijalle on noussut Sveitsi. Erikseen tarkasteltuna Sveitsi ei ole ykkössijalla yhdessäkään HDI:n osatekijässä: japanilaiset elävät pidempään, saksalaiset kouluttautuvat enemmän ja muutamassakin maassa on suurempi henkeä kohden laskettu bruttokansantuote. Sveitsi on kuitenkin kaikilla mittareilla niin lähellä kärkeä, että HDI:n laskukaavalla se nousee kokonaisuutena arvioiden ykköseksi. Ero kakkossijalla olevaan Norjaan on tosin äärimmäisen pieni. Vaikka HDI luotiin bruttokansantuloa täydentäväksi hyvinvoinnin mittariksi, myös sitä itseään on sittemmin tarkasteltu kriittisin silmin. Vuodesta 2010 lähtien inhimillisen kehityksen raporteissa on esitelty muutamia vaihtoehtoisia tapoja laskea maailman maiden kehittyneisyyttä. Yksi niistä on epätasa-arvon huomioiva inhimillisen kehityksen indeksi (IHDI), jossa pisteytykseen tulee sitä enemmän miinusta, mitä epätasa-arvoisempia maat ovat HDI:n perinteisillä mittareilla. 12 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 Tämä ei tuota valtavan suuria muutoksia listan ylä- tai alapäähän. Sveitsi putoaa muutaman pykälän alaspäin, Islanti puolestaan nousee kolmannelta sijalta ykköseksi. Pohjoismaista Suomi nousee useamman sijan, Ruotsi sen sijaan putoaa. Eniten sijoitustaan petraavat Kirgisia ja Azerbaidžan. IHDI huomioi ihmisten välisen tasa-arvon, mutta se tarkastelee edelleen vain ihmisen hyvinvointia eikä kiinnitä mitään huomiota siihen, millaisia ympäristövaikutuksia tuon hyvinvoinnin tuottamisella on. Niinpä uusimpiin HDI-raportteihin on laskettu myös pla­ netaariset paineet huomioiva inhimillisen kehityksen indeksi (PHDI). Siinä rokotetaan pisteitä hiilijalanjäljen ja luonnonvarojen kulutuksen perusteella. Tämän vertailun ykköseksi nousi uusimassa raportissa Britannia. Maailman korkein inhimillinen kehitys (HDI-arvo) 0,93 0,94 0,95 Sveitsi 0,967 Norja 0,966 Islanti 0,959 Hongkong 0,956 Tanska ja Ruotsi 0,952 Suomi, Belgia ja Liechtenstein 0,942 Lähde: UNDP 0,96 0,97

MELISSA KOPKA Sveitsi on kehi­ tyksen kärkimaa monella mittarilla tarkasteltuna.

KYSY MAAILMASTA ONKO SINULLA KYSYTTÄVÄÄ MAAILMASTA? Lähetä kysymyksesi meille maailmankuvalehti@fingo.fi, etsimme siihen vastauksen. Mitä sanaa ”kehitysmaista” pitäisi käyttää? Vastaamassa kansainvälisen kehitystutkimuksen yli­opiston­lehtori ja Kehitys­tutkimuksen seuran puheenjohtaja Bonn Juego Jyväskylän yliopistosta. tutkijoista vastustaa sanaa ”kehitysmaat”, mutta minusta sitä tarvitaan yhä. Meillä on oltava yhteistä sanastoa, jolla kuvailla kehittyviä ja kehittyneitä maita. Se on käytännöllinen termi, ja sitä käytetään niin mediassa, järjestöissä kuin kansainvälisissä sopimuksissakin. Halusimmepa tai emme, sillä on yhä merkitystä. Omasta mielestäni globaali etelä (global south) on kuitenkin relevantti ja poliittisesti korrekti termi. Se ilmaisee entisten siirtomaiden yhteistä identiteettiä ja keskinäistä solidaarisuutta. Miksi osa tutkijoista sitten vastustaa kehitysmaa-sanan käyttöä ja mistä termi oikein on peräisin? Se on ulkoapäin annettu nimilappu. Se keksittiin osana kapitalistista kehitysideologiaa, ja se kuvaa ei-länsimaisia yhteiskuntia kehittymättöminä, sivistymättöminä ja takapajuisina. Käsityksemme ”kehitysmaista” on peräisin noin 80 vuoden takaa, ja se on upotettu tietoisuuteemme. Kehitysmaista alkoivat puhua alun perin 1940–1960-luvun modernisaatioekonomistit ja Yhdysvaltain hallitus. Ajattelutavan ongelmana oli se, että kehityksen ajateltiin olevan suoraviivainen prosessi: ainoa tapa kehittyä olisi muuttua kapitalistiseksi teollisuusmaaksi. Tavoitteena oli ”länsimaistaa” kehitysmaiden talous, politiikka ja kulttuuri. Kehitys ja hyvä elämä nähtiin vain aineellisena vaurautena. Termiin ”kehitysmaat” on sisäänrakennettu ajatus ylemmyydestä ja alemmuudesta. Siksi kehitysmaista puhuttaessa pitää mennä syvemmälle ja tarkastella termiä historiallisesta ja globaalista näkökulmasta, kolonialismin yhä jatkuvana perintönä. Voiko kehitysmaa-sanaa käyttää lainkaan myönteisessä mielessä? Joillekin kehittyville maille kehitysmaa-termin käytössä on kyse niiden yhteisestä itsemäärittelystä. Se voi olla voimaannuttavaa. Monet globaalin etelän maat, kuten G77-maat, käyttävät sitä keskinäisissä solidaarisuuden ilmauksissaan ja tavoitellessaan esimerkiksi ilmasto-oikeudenmukaisuutta tai velkahelpotuksia. TEIJA LAAKSO 14 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 EMMI VIRTANEN / JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KUVAPANKKI OSA

Uusi jakso maanantaisin, Kuunneltavissa yli sata jaksoa. Aiheina mm. globaali metsätalous, uskontokolonialismin juuret ja Sonya Lindforsin kapina rodullistamista vastaan. Kuuntele spotifystä tai osoitteesta voima.fi/audio TUOMAS RANTASEN TEATTERIN POLITIIKKAA -PODCAST Voiman vuositilaus (9 numeroa) Maailman Kuvalehden lukijoille nyt 29 € (norm. 39 €) Tee tilaus osoitteessa kauppa.voima.fi Käytä verkkokaupan kassalla alekoodia MaailmanKuvalehti. Koodi on voimassa 31.12.2025 asti. Elämä on taistelua, ihanaa taistelua – kiitos Minna! Minna Canthin -päivän jatkot ja YK:n naisten oikeuksien 30-vuotisjuhlistus Kuopion taidemuseossa 19.3. klo 17–19. Puhetta tasa-arvosta, tutkimuksesta ja taiteesta, toivotuista tulevaisuuksista sekä arjen selviytymisestä.

KAKSI KULMAA Antirasismi kouluissa edellyttää rasismin tunnistamista PACO DIOP VARHAISKASVATUKSEN JA OPETUKSEN ANTIRASISMIN ASIANTUNTIJA Valkoisilla suomalaisilla on etuoikeuksia, jotka heidän tulee tunnistaa KUN 6-vuotias sanoo, ettei leiki toisten kanssa, kun ne on mustia, opettaja ei voi vain todeta, että noin ei puhuta ja täällä leikitään kaikkien kanssa. Silti se on valitettavan yleinen vastaus. Lasta pitää pystyä tukemaan tilanteessa, jossa ylemmyys- ja alemmuuskompleksit ovat jo päässeet niin syvälle, että valkoinen lapsi on oppinut rakenteiden kautta ajattelemaan olevansa parempi kuin ei-valkoinen. Musta lapsi taas on tottunut siihen, ettei koskaan ole ketään parempi vaan aina se, joka joutuu sietämään asioita ja tekemään kompromisseja tullakseen hyväksytyksi. Kasvattajana minua satuttaa nähdä tällaisia tilanteita, joissa molemmat lapset – sekä valkoiset että ei-valkoiset – kärsivät. Juuri nyt antirasismi törmää valkoisten kasvattajien asemaan. Suurin osa kasvattajista on halukkaita toimimaan antirasistisesti, mutta valkoisilla suomalaisilla on etuoikeuksia, jotka heidän täytyy tunnistaa. Antirasistista toimintakulttuuria voidaan luoda varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa vain, jos ihmiset ymmärtävät, mitä rasismi on, hyväksyvät sen määritelmän eivätkä lähde itse uudelleen määrittelemään sitä. Heidän tulee saada oikeat keinot toimimiseen rasistisessa tilanteessa lasten kanssa. Haluan puhua kasvattajista sen sijaan, että puhuisin ainoastaan opettajista, sillä antirasismi koskee koko henkilökuntaa: niin laitoshuoltajia, hoitajia kuin esihenkilöitäkin. Uskallan sanoa, että olemme menossa parempaan suuntaan. Turussa on nyt järjestetty kasvatuksen ja opetuksen henkilöstölle antirasismikoulutuksia. Se on aivan mahtava askel. Minun aloitteestani koko valtuustolle järjestettiin myös THL:n pitämä antirasismikoulutus. Sitten tulee se iso mutta: vapaaehtoiset koulutukset eivät riitä. Niiden tulisi olla pakollisia. Jos ihminen voi itse valita, meneekö koulutukseen vai ei, hän jättää menemättä, sillä antirasismikoulutukset pelottavat. Haluamme vakuuttaa ja näyttää muille, että olemme hyviä ihmisiä. Tuntuu varmasti pahalta kuulla ensimmäistä kertaa, että onkin saattanut toimia rasistisesti. Kun se tulee vieläpä tummaihoiselta ihmiseltä, syyllisyyden, häpeän ja riittämättömyyden tunteet ovat vahvoja. Käytän työssäni paljon aikaa oppimateriaalien valintaan ja ryhmän toiminnan suunnitteluun. Materiaalit ovat hyvin valkoisia. Lukiessani lapsille päiväkodissa vaihdan hahmon nimiä vaikkapa Sallasta Fatimaksi, sillä haluan tuoda erilaisia taustoja esiin. Kun näkemykseni Afrikan tähti -pelin ongelmallisuudesta tuli julkisuuteen, se sai valtavasti huomiota. Uskon, että jos valkoinen suomalainen opettaja olisi sanonut saman asian, tällaista kohua ei olisi syntynyt. 16 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

Antirasismi törmää herkästi valkoisten kasvattajien asemaan, vaikka suurin osa heistä haluaakin toimia antirasistisesti. TEKSTI Annu Griñan KUVAT Mikko Waltari ja Annu Griñan PANU ARTEMJEFF HELSINGIN YLIOPISTON SOSIAALITIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN VÄITÖSKIRJATUTKIJA, YHDENVERTAISUUSASIANTUNTIJA Lainsäädäntö ja sanktiot eivät riitä KYMMENEN vuoden aikana antirasismityössä on tapahtunut jonkin verran edistystä: Rauhankasvatusinstituutti ja monet antirasistiset järjestöt ovat kouluttaneet eri alojen ammattilaisia, aiheesta on tietoa, esimerkiksi THL:n hyvä verkkokurssi. Opetushallituskin perusti juuri antirasismia käsittelevän työryhmän. Voidaan siis sanoa, että muutosta on tapahtumassa, mutta se varmasti vaihtelee valtakunnallisesti ja eri kouluissa. Joiltain osin ollaan vielä lähtökuopissa. Vaikka yhdenvertaisuuslaki ohjaa koulutuksen järjestäjän vastuuta esimerkiksi häirintään puuttumisessa, ajattelen, että lainsäädäntö ja mahdolliset sanktiot eivät ole riittävä ratkaisu tällaisten sosiaalisten ilmiöiden poistamiseen. Eniten tarvitaan koulujen arjessa tehtävää työtä. On tärkeää kehittää koko kouluyhteisöä ja sen toimintakulttuuria ihan käytännössä, ei vain opettajien pedagogisia taitoja. Esimerkiksi: Miten lapsia kohdataan? Nähdäänkö heidät yksilöinä ja ainutkertaisina? Tämä on kaikkien aikuisten vastuulla. Lapset ja nuoret on myös tärkeä ottaa mukaan antirasistisen toimintakulttuurin luomiseen eli antaa heille toimijuutta. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta katsottuna lapsilla on kaksi isoa tarvetta: tulla nähdyksi erityisenä ja ainutlaatuisena sekä kokea samuutta ja yhteisöllisyyttä osana ryhmää. Nämä tarpeet ovat kouluissa koko ajan läsnä. Lapset tarvitsevat tukea siinä, että he ryhmäytyvät ja luovat keskenään kaveriporukoita, jotka eivät esimerkiksi perustu vain alkuperään. Se voi ennaltaehkäistä ulkopuolisuuden tunnetta ja rasismia. Kun rasismista aletaan koulussa puhua enemmän, riskinä on se, että eritaustaiset lapset ja nuoret saattavat hakeutuvat enemmän kaltaistensa seuraan. Mielestäni ongelmista kannattaa kuitenkin puhua ja tehdä ne näkyviksi silläkin uhalla, että konfliktit voivat ruokkia segregaatiota. Vaikeneminen on huonompi vaihtoehto. Hyvä antirasistinen työ antaa avaimia erilaisten konfliktien ratkaisemiseen. Vähemmistöön kuuluvien kokemukset on aina otettava keskiöön rasismin ja syrjinnän tunnistamisessa, sillä rasismi voi ilmetä toiseuttamisen ja ulossulkemisen muotoina, jotka aukeavat vain niiden kohteeksi joutuville. En usko, että esimerkiksi enemmistöön kuuluvat valkoiset ihmiset voivat niitä samalla tavalla tunnistaa. Toisaalta me kaikki voimme jollain tasolla ymmärtää rasismia, koska siinä on kyse erilaisista epäoikeudenmukaisuuden muodoista tai väkivallasta ja ihmisinä meillä kaikilla on kyky empatiaan ja epäoikeudenmukaisuuden tunnistamiseen. Kun seuraan koulujen kehitystä omienkin lasteni kautta, niin oikeudenmukaisuuden teemat ovat siellä vahvasti läsnä. Ero entiseen on valtava. Olen optimisti sen suhteen, että tulevaisuudessa Suomi on oikeudenmukainen, nykyistä inhimillisempi ja hyvinvoiva. En silti uskalla lähteä veikkaamaan, milloin tämä tapahtuu. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 17

MAAILMANKANSALAINEN MOEN MAAILMA Moe Mustafa oppi luottamaan omaan ääneensä astumalla riittävän monta kertaa kymmenen metriä kauemmas. Nykytaiteilijana Mustafa kannustaa vähemmistöihin kuuluvia samaan: ”Ääntään kannattaa käyttää.” TEKSTI Kaisa Viitanen KUVAT Ella Kiviniemi 18 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

Moe Mustafa kertoo kehittyneensä hiljaisesta ja ujosta pojasta häpeää purkamaan pyrkiväksi taiteilijaksi. ”Olen elänyt koko elä­ mäni vähemmistöissä. Haluan tehdä taidetta, johon ihmiset voivat samaistua riippumatta siitä, ovatko he itse kokeneet juuri samoja asioita kuin minä.”

Viimeksi Ammanista palatessaan Mustafa toi äitinsä nuorena tekemän ristipistotyön. Sen mies­ hahmon helakat huulet ja kynnet ovat Mustafasta ”hämmästyttävän queer”. ”Täytyy ensi kerralla kysyä äidiltä, miksi hän on valinnut noin epäta­ valliset sävyt.”

”En halua toistaa mitään. Teen sitä, mikä minua puhuttelee. Samalla persoonani muuttuu ja kehityn ihmisenä.” N ykytaiteilija Moe Mustafa avaa Helsingin Itäkeskuksessa ovensa ja kutsuu peremmälle valoisaan, värikkäästi sisustamaansa kaksioon. Hän nostaa kannun ja pastellinsävyiset kahvikupit sohvapöydälle. Viime aikoina Mustafa on pohtinut erityisesti elämää, taidetta ja häpeää. Synkkien uutisten aikana jokainen meistä etsii keinoja pysyä järjissään ja löytää elämäänsä mielekkyyttä. Näistä asioista Mustafalla on meille tarjota muutama toimivaksi todettu keino. E lokuussa 2023 Mohammed Moe Mustafalla oli yllään lyhyet farkkushortsit ja turkoosit sifonkiset röyhelöhihat. Hän liiteli paljain jaloin Helsingissä nykytaiteen museo Kiasman teatterilavalla ja kiihdytti itsensä egyptiläiseen vatsatanssiin, jota yleensä esittävät naiset. Mustafan Mascu Fuck -esitys kritisoi kapeaa miehen mallia. Samalla Mustafa kertoi yleisölle kokemuksistaan kasvamisesta homoseksuaalina arabiyhteisössä. Teatterin suurella näytöllä näkyi kaleidoskooppimainen kuva tanssivista naisista, sitten homoeroottinen video, jonka päähenkilö oli Mustafa itse. Mustafa kertoi syntyneensä perjantaina, hetki päivärukouksen jälkeen, ja saaneensa nimensä profeetta Mohammedin mukaan. Kunniallista, hän totesi videolla mutta pohti myös, mitä profeetta mahtaa ajatella siitä, että makuuhuoneissa miehiset äänet toistelevat hänen nimeään hyvinkin kiihkeästi. Esityksen jälkeen Moe Mustafa astui ulos Kiasmasta ja näki ulkona miehen, jonka juuret ulkonäön perusteella Mustafa arvioi Lähi-itään. Mustafa jännittyi. Hän oli varma, että kaikki eivät pitäneet hänen queer-kulttuuria, arabijuuria ja uskontoa käsittelevästä esityksestään. Mutta häntä odottanut mies halusikin kiittää. ”Mies oli luullut olevansa ainoa, joka miettii esityksessä käsittelemiäni asioita. Esitys oli koskettanut häntä, ja hän tunsi, että olin antanut äänen hänellekin.” Moe Mustafaa harmittaa edelleen, että hän meni tilanteessa hämilleen eikä osannut sanoa oikein mitään. ”Miehen sanat ovat lämmittäneet mieltäni monta kertaa.” Performanssien lisäksi Moe Mustafa on muun muassa suunnitellut äänet Kansallisteatterissa hiljattain nähtyyn Ujuni Ahmedin näytelmään Tytöille, jotka ajattelevat ole­ vansa yksin. Mustafa on monipuolinen taiteilija, joka käsikirjoittaa, maalaa ja valo- ja videokuvaa. Kesäkuussa Urb-festivaalilla Kiasmassa tullaan näkemään Mustafan seuraava esitys, mutta siitä on tulossa hyvin erilainen. ”En halua toistaa mitään. Teen sitä, mikä minua puhuttelee. Samalla persoonani muuttuu ja kehityn ihmisenä.” Moe Mustafa on asunut Suomessa 14 vuotta. Hänet toi tänne sattuma. M ustafa ihailee muotoilija Yrjö Kukkapuron leikkisää tyyliä. Vaneriset CNC-kalusteet ovat hänelle tärkeitä, mutta niitäkin rakkaampi on sinipunainen, palestiinalaisten arkkitehtien suunnittelema ja Länsirannalla Betlehemissä käsityönä valmistettu Local Industries -­merkkinen keinutuoli. Bethlehemissä ovat myös Mustafan juuret, mutta hän ei ole Palestiinassa koskaan käynyt. Hänen vanhempansa lähtivät vuonna 1967 Betlehemistä pakoon, ja Moe syntyi vuonna 1985 Kuwaitissa. Hän muistaa lapsuudestaan kiireettömät viikonloput, kun hyväntuuliset sukulaiset kokoontuivat toistensa luo aterioimaan. Kun Persianlahden sota yltyi, vanhemmat veivät perheen turvaan Jordaniaan. ”Isä oli alkuun työtön. Meillä oli pulaa kaikesta, emmekä enää viettäneet yhteisiä juhlahetkiä.” Moe Mustafa ottaa olohuoneen hyllystä esiin 90-luvulla Ammanin kaupoista ostamiaan c-kasetteja ja pyytää katsomaan niiden kansien vahvoja päävärejä. ”Tajusin vasta hiljattain, että mieltymykseni näihin Bauhausin väreihin tulee näistä kansista.” Pian huoneessa soi egyptiläisen Hamid Elshaerin proge­ rock. Pöydällä on laaja kokoelma myös Mohamed Mounirin ja Alaa Abed Khalekin kasetteja. Etenkin Mounirin musiikissa Mustafaa koskettaa tapa, jolla hän laulaa siirtolaisuudesta ja kauas jääneen kotimaan kaipuusta. Kasetteja hypistelemällä ja kuuntelemalla Mustafa tekee matkoja nuoruuteensa. Aikaan liittyy ristiriitaisia muistoja. M oe Mustafa olisi halunnut lukion jälkeen opiskella näyttelemistä ja kirjallisuutta, mutta radioteknikoksi työllistynyt isä käski poikaansa valitsemaan alan, joka takaisi varmat tulot. ”Kun vanhemmat maksavat lapsensa koulutuksen, on noudatettava heidän ohjeitaan.” Moen veli vinkkasi, että isä saattaisi hyväksyä poikansa alaksi graafisen suunnittelun. Sen tutkinnon Mustafa MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 21

”Kohtaamalla sen, mikä tuntuu vaikealta tai synkältä, alamme ymmärtää kamppailujemme juuria. Se luo selkeyttä ja mahdollisuuden työskennellä kohti jotakin parempaa.” suorittikin ja sai Ammanissa töitä julisteiden ja kirjojen kansien suunnittelijana sekä lehtitaittajana. Ei hän työstään silti nauttinut. Elämänsä suurena käänteenä Mustafa pitää vuonna 2019 kohtaamistaan hollantilaistaustaisen teatteriohjaaja Annet Hennemanin kanssa. Henneman ohjasi Jordaniassa pakolaistaustaisten nuorten ryhmää ja otti 24-vuotiaan Mustafan mukaan. ”Olin erittäin ujo. Muistan edelleen, miten Annet opetti minua ulkona käyttämään ääntäni. Hän astui luotani aina kymmenen askelta taaksepäin ja pyysi puhumaan niin, että hän kuulisi. Lopulta hän oli kaukana ja minun piti todella käyttää voimaa.” Teatteriryhmä Teatro di Nascostossa Mustafa tunsi ensimmäistä kertaa olevansa täysin elossa. Ryhmä esiintyi puoli vuotta Jordaniassa ja puoli vuotta Italiassa. Sinä aikana Mustafa muutti Toscanaan. Projektin päättyessä hän ei enää halunnut palata Jordaniaan. Vaihtoehtojaan puntaroidessaan Mustafa otti yhteyttä aiemmin tapaamaansa mieheen ja ehdotti tapaamista. ”Olisin voinut päätyä mihin tahansa muuallekin, mutta ihastukseni asui Imatralla”, Mustafa sanoo. Tapaaminen johti suhteeseen, ja Moe Mustafa jäi Suomeen. Hän piti valokuvistaan näyttelyn Imatran Kulttuuritalo Virrassa mutta muuta taiteellista työtä hän ei onnistunut saamaan. Niinpä Mustafa elätti itsensä Prisman hyllyttäjänä. Samaan aikaan hänellä todettiin vaikea masennus. Elämään palasi toivo, kun Mustafa pääsi Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan mediataidetta, näyttelemistä ja koreografiaa. ”Siinä koulussa tajusin, minne oikein kuulun. Sillä matkalla olen edelleen.” Käänteentekevänä teoksenaan Mustafa pitää Tampereen Teatteri Telakalle ohjaamaansa omakohtaista When Rainbow is Black -näytelmää. Siinä hän käsitteli homoseksuaalien kokemaa ahdistelua ja väkivaltaa. Mustafa on edelleen työryhmälle kiitollinen. ”Jos he eivät olisi seisseet taiteeni takana niin täysillä, kokemus olisi voinut olla minulle niin traumaattinen, etten enää tekisi näitä töitä.” K 22 esäkuussa Mustafa aikoo soittaa Kiasma-teatterin lavalla näitä nuoruutensa kasetteja ja kutsua yleisön niiden maailmaan. Esityksellä ei vielä ole nimeä, MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 mutta se käsittelee ainakin seksiä, politiikkaa sekä kodin merkitystä. ”Minua kiinnostaa raaka rehellisyys. En enää häpeä itseäni samalla tavalla kuin urani alkuaikana.” Moe Mustafa on tajunnut häpeän aiheuttavan sulkeutumista ja yhteyden puutetta. Omassa taiteessaan hän etsii keinoja saattaa itsensä alttiiksi. Hän on uskaltanut olla haavoittuvainen ja kertonut muun muassa kokemastaan ulkopuolisuuden tunteesta. ”Ei se helppoa aina ole. Mutta joka kerta kun teen sen, häpeän tunne pienenee.” Nyt päästään Mustafan oivalluksiin. Hän uskoo, että voidakseen hyvin ihmisten tulisi kehittyä ihmissuhteissaan. ”Meidän on kuunneltava toisiamme ja jaettava huolia, ei tuomita toisiamme.” Mustafa toivoo, että ihmiset sallisivat omien ja toisten kielteisten tunteiden ja ajatusten nousta pintaan. ”Kohtaamalla sen, mikä tuntuu vaikealta tai synkältä, alamme ymmärtää kamppailujemme juuria. Se luo selkeyttä ja mahdollisuuden työskennellä kohti jotakin parempaa.” Juuri nyt Mustafaa huolestuttaa suomalaisen yhteiskunnan muutos ja kuilun syveneminen rikkaiden ja köyhien välillä. Mustafa ennustaa, että jatkuessaan kehitys voi johtaa aggressiivisempaan suuntaan ja yhteiskunnan murtumiin. Sellaista hän ei toivo. ”Meidän on puhuttava avoimesti negatiivisista asioista. Pitää pysyä järkevänä eikä saa päästää autoritaarisia voimia voitolle.” Omalla työllään Mustafa haluaa rohkaista etenkin ei-suomalaista yhteisöä oman äänen käyttämiseen. Ylipäätään hän näkee muutoksessa myös toivoa. Haastattelu tehtiin viime vuoden viimeisenä päivänä. ”Olen kyllä helpottunut, että vuosi vaihtuu.” Viime vuoteen mahtui monenlaisia vaikeuksia. Israelin hyökkäyssota ja Gazan mureneminen aiheuttavat Mustafalle ahdistusta ja stressiä, eikä työkyky ollut paras mahdollinen. Hankalina hetkinä Moe Mustafa pirautti Ammaniin äidilleen. ”Tuntuu hyvältä, kun äiti kertoo minulle asioita lapsuudestaan. Olen alkanut nähdä hänet ihan uudessa valossa.” Hiljattain äiti paljasti myös, että Mustafan jo edesmennyt isä oli nuorena mukana teattereissa ja käsikirjoitti näytelmiä. Sitä hän ei samasta alasta haaveilleelle pojalleen koskaan kertonut, mutta Mustafa ymmärtää syyn. Jordaniassa taiteilijan elämä oli vaikeaa, ja isä halusi pojalleen hyvän elämän. Sellainen siitä on tainnut tullakin.

Keinutuoli Betlehemistä, c-kasetit 80-luvun Am­ manista ja itse maalatut eriväriset hyllyt ja rai­ dalliset kalusteet Helsin­ gistä. Nykytaiteilija Moe Mustafan, 39, moniosai­ nen identiteetti näkyy myös hänen kodissaan Helsingin Itäkeskuksessa. KUKA? Mohammed Moe Mustafa, 39 Nykytaiteilija Helsingissä. Käsikirjoittaa, ohjaa ja suunnittelee ääniä omiin ja muiden teoksiin. Syntynyt Kuwaitissa, viettänyt nuoruutensa Jordaniassa. Uusin työ, kuunnelma A floating body of a cloud julkaistaan keväällä Ylellä. Esiintyy kesäkuussa Kiasma-teatterissa Urb-festivaalilla. Oma kantaesitys on työn alla. Käsikirjoittaa Tekstin talon residenssi­ taiteilijana. Valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Ammanin Al Quds Collegesta, medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja viime vuonna Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi.

TEEMA KEHITYS

Laadukas ulkomaanjournalismi tuo maailmankuvaamme lisää sävyjä. Juuri nyt sen painoarvo toimituksissa kuitenkin heikkenee ja ulkomaanjuttuihinkin halutaan Suomi-kulmaa. Maailman Kuvalehden haastattelemat asiantuntijat ovat huolissaan siitä, ettei media enää osaa katsoa kauas. TEKSTI Tuukka Tuomasjukka KUVITUS Tuomas Kärkkäinen

S uomalaista ulkomaanjournalismia ympäröi kriisipuhe. Yhdysvallat korostuu liikaa, Afrikka ja Etelä-Amerikka eivät näy tarpeeksi. Euroopankin analyysi on pinnallista. Monesti kritiikki on perusteltua ja osuvaa. ”Media lopettaa konfliktien seuraamisen todella nopeasti”, kirjoitti toimittaja Zahra Karimy media-alan ammattilehti Journalistin kolumnissaan vuonna 2021, kun naisten asema Afganistanissa oli jälleen kadonnut pikkuaiheeksi uutisissa. Ylen ulkomaantoimittaja, kriisialueita kiertävä Antti Kuronen puolestaan huomautti vuonna 2022 Seuran haastattelussa, että ulkomaanjournalismin ja tapahtumien keskellä läsnäolon karsiminen on medioilta lyhytnäköistä toimintaa. ”Olen usein ainoa suomalaistoimittaja paikan päällä, mikä on hullua siinäkin mielessä, että kansainvälinen riippuvuus ja sen vaikutukset suomalaisiin ovat suurempia kuin ehkä koskaan”, hän totesi. ”Ulkomaanjournalismi on yksipuolistunut”, nosti myös tänä vuonna 40 vuotta täyttävä Maailman Kuva­ lehti esiin Instagram-kampanjassaan vuoden alussa. Juhlavuoden kunniaksi selvitimme, mitä suomalaiselle ulkomaanjournalismille kuuluu. Tätä varten soitimme kuudelle ulkomaanjournalismin tekijälle ja asiantuntijalle sekä keräsimme kuusi teesiä ulkomaanjournalismista. Lisäksi pyysimme suurilta ulkomaantoimituksilta vastauksia kritiikkiin ja keräsimme ajatuksia siitä, millä tavalla suomalaisesta ulkomaanjournalismista voisi tehdä parempaa. TEESI 1: Kuva globaalista etelästä mustavalkoistuu Toimittaja Esa Salminen on seurannut kehityskysymyksiä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Nyt aihetta käsittelevä journalismi on käymässä vähiin, hän harmittelee. Kehitysjournalismi on ulkomaanjournalismin alalaji, joka keskittyy kehityskysymyksiin ja kehityspolitiikkaan. Jutuissa huomio kiinnittyy erityisesti matalan tulotason maihin, globaaliin eriarvoisuuteen, valtarakenteisiin ja ihmisoikeuksiin. ”Usein niin sanottu valtamedia saattaa kuitata kehitysmaissa tai globaalissa etelässä tapahtuvat asiat aika pienillä uutisilla. Kehitysjournalismissa pystyy kirjoittamaan taustoja ja selittämään, mistä on kysymys.” Tällaisia aiheita seuraavia julkaisuja on yhä vähemmän. Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio lakkautti ulkoministeriön julkaiseman, 55-­vuotiaaksi ehtineen Kehitys-lehden poliittisella päätöksellä vuonna 2024. Myös Ulkopolitiikka-lehden siirtyminen verkkoon on Salmisen mukaan vaikuttanut aihepiiristä tehtyjen juttujen määrään. 26 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 ”Sellaista journalismia, joka seuraisi kehityspolitiikan trendejä maailmalla ja Suomen kehityspolitiikkaa journalistisesti, ei enää ole.” Alalta puuttuukin vahtikoira ja kirittäjä. Suomen tekemä kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö voisi Salmisen mukaan olla parempaa, jos joku osoittaisi epäkohtia siitä ja näyttäisi toisten maiden käyttämiä parempia keinoja – niin kuin journalismin tehtäviin kuuluu. Kehitys-lehden lakkauttamisen jälkeen Maailman Kuvalehti on luvannut muun muassa sosiaalisessa mediassa tehdä jatkossa enemmän juttuja kehityspolitiikasta. Kehitysjournalismia on Salmisen mukaan tehty ennen kaikkea erikoistuneelle yleisölle: virkamiehille, kansalaisjärjestöaktiiveille, asiantuntijoille, tutkijoille ja opettajille. Nyt heille on tarjolla aihepiiristä vähemmän suomenkielistä tietoa, eikä esimerkiksi Afrikan kehityskulkuja enää seurata samalla tavalla kuin ennen. Se on Salmisen mukaan tietoinen päätös. ”Tuo tyhmentää meidän kuvaamme globaalista etelästä ja vähentää harmaan sävyjä. Nykyistä kehitysministeriä se ei varmasti haittaa.” Tyhjän päälle Suomessa ei kuitenkaan jäädä. Aiemmin Viestintä ja kehitys -säätiössä työskennellessään Salmisen pöydälle kuului muun muassa Kehitysjournalismin palkinto, jota säätiö jakaa yhdessä muiden tahojen kanssa. Hänen mukaansa ”kourallinen” toimittajia ja kuvaajia tekee Suomessa kehitysjournalismia ”ihan törkeän hyvin”. ”Mutta sitten on tosi paljon sellaista aika keskinkertaista, ja osin sellaista, jossa suomalainen sankaritoimittaja lähtee ulkomaille ja silmät avautuvat.” TEESI 2: Kun kriisit tulevat lähelle, media ei enää katso kauas Suomessa on edelleen toimittajia, jotka ovat erikoistuneet seuraamaan globaalia etelää. Freelance-toimittaja Liselott Lindström tuli tunnetuksi suurelle yleisölle vuosina 2018–2021, kun hän työskenteli Ylen toimittajana Afrikassa. Aikaisemmin hän on työskennellyt Ruotsin radion ulkomaantoimituksessa sekä Ylen ruotsinkielisessä ulkomaantoimituksessa. Nyt ulkomaanjournalismin tila on kaventunut, Lindström sanoo. ”Tilaa erilaisille aiheille ei ole niin paljon kuin muutama vuosi sitten.” Ilmiön huomaa hänen mukaansa myös Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:llä, jonka Suomen kirjeenvaihtajana hän tällä hetkellä työskentelee. ”Heitä kiinnostavat täältä Suomesta lähinnä turvallisuuspolitiikka ja Venäjä-asiat.” Kun sota Ukrainassa alkoi, ensimmäisenä suomalaisista uutislähetyksistä tippui Afrikka ja toisena Latinalainen Amerikka, Lindström arvioi. ”Toisaalta se on tosi ymmärrettävää. Kun kriisit tulevat lähemmäs ja Venäjä uhkaa, niin me emme hirveästi jaksa innostua Sudanin sodasta.”

”Usein niin sanottu valtamedia saattaa kuitata kehitysmaissa tai globaalissa etelässä tapahtuvat asiat aika pienillä uutisilla. Kehitysjournalismissa pystyy kirjoittamaan taustoja ja selittämään, mistä on kysymys.” Lindström kokee, että hänen ollessaan Afrikassa journalismissa oli meneillään uusi aikakausi: juttuihin ei aina tarvittu Suomi-näkökulmaa, vaan afrikkalaiset asiat olivat kiinnostavia itsessään. Vastaavaa Afrikan seuraamista ja mantereen käsittelemistä aihepiirien omilla ehdoilla ei Lindströmin mukaan enää näy, vaikka Ylellä onkin edelleen kirjeenvaihtaja mantereella. Kultakausi jäi lyhyeksi, hän ajattelee nyt. ”Me olemme palaamassa siihen, että ulkomaanaiheessa pitää olla Suomi-näkökulma, jotta se mahtuu mukaan tv-lähetyksiin.” Lindström pohtii, riittäisikö joidenkin ulkomaan uutisaiheiden käsittelemisessä joskus vähempikin, jotta tilaa jäisi myös muulle. Hänen mukaansa suomalaisilta uhkaa nyt jäädä ymmärtämättä, miten muu maailma toimii, jos seuranta keskittyy vain meitä lähimpänä oleviin kriiseihin. ”Silloin emme ymmärrä muun maailman roolia Euroopan kriiseissä tai osaa suhteuttaa Euroopan kriisejä muuhun maailmaan.” TEESI 3: Toimitukset eivät pidä ulko­ maanjournalismia tarpeeksi esillä Ulkomaanjournalismista on huolissaan myös Hel­ singin Sanomien valokuvaaja Saara Mansikkamäki. Aiemmin hän on työskennellyt freelancerina, ja hänen asiakkaitaan oli niin journalistisen median kuin humanitaarisen avunkin puolella. Mansikkamäen mukaan suomalaiselle ulkomaanjournalismille ei kuulu ”kovin hyvää”. Suunnasta kertoo esimerkiksi Helsingin Sanomien – ja monen muun julkaisun – verkkolehden etusivu. Hän huomauttaa, että julkaisun etusivun ylälaidassa ei mainita ollenkaan ulkomaita. Sen sijaan siellä painottuvat lähialueet, oma elämä ja viihtyminen. Ulkomaanuutisia julkaisu tekee toki edelleen, mutta ne pitää etsiä erikseen painamalla oikean yläkulman valikkoa, josta löytyy Maailma-osasto. Vaikka puhelimen sovelluksessa aihepiirit onkin järjestetty tasaisemmin, esimerkki kertoo Mansikkamäen mukaan jotain olennaista suomalaisen median ajattelutavasta. Se näkyy esimerkiksi Ylen, Iltalehden, Ilta-Sanomien ja Hufvudstadsbladetin verkkosivuilla, hän huomauttaa. ”Meillä on Suomessa vain pari isoa mediaa, joilla ylipäätään on mahdollisuus, ja mielestäni myös sen tuoma velvollisuus, pitää ulkomaanjournalismia isommin esillä ja laittaa siihen enemmän resursseja omassa tekemisessään. Mielestäni sopii kysyä, miksi ne eivät tee niin.” Mansikkamäen mukaan ulkomaanjournalismia vaivaa sama kuin muutakin journalismia. Nopeat, uutistoimistojen seurannan pohjalta tehdyt jutut sekoittuvat niihin, joihin on käytetty enemmän aikaa ja vaivaa. ”Tuntuu, että ihmisiltä katoaa ymmärrys siitä, mikä on oleellista ja mikä ei, mikä on isoa ja mikä pientä.” MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 27

Kyse ei ole siitä, etteikö suomalaisen median ulkomaantoimituksissa olisi osaavaa väkeä, vaan siitä, ettei heidän ole mahdollista käyttää osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla, Mansikkamäki sanoo. Tähän vaikuttavat hänen mukaansa toimitusten linjaukset, resurssien jakaminen sekä kiire. Mansikkamäki on huolissaan siitä, että journalismissa jätetään tarttumatta ulkomailla tapahtuviin asioihin sen takia, että niiden koetaan olevan liian kaukana lukijasta tai liian vieraita tälle, jolloin selittäminen ja kontekstointi vaatisivat työtä. ”Eikö sekin ole meidän tehtävämme, ja emmekö me ajaudu entistä kauemmas noista asioista, jos me emme tuotakaan tee?” Toisaalta hän pohtii valokuvaajana sitä, mitä kiire tekee ulkomaanjuttujen kuville. Toimittaja voi saada riittävästi materiaalia vaikkapa haastatellessaan kohdettaan bussissa, mutta kuvaajalle tämä ei riitä. ”Jos minun pitää kertoa elämästä, tapahtumista ja tunteista, minun täytyy oikeasti olla läsnä niissä hetkissä, kun se elämä tapahtuu ja tuntuu. En voi kuvissani näyttää jotain sellaista, mitä en ole nähnyt.” TEESI 4: Englanninkielisiin lähteisiin nojaaminen vääristää suomalaista ulkomaanjournalismia Myös Saara Mansikkamäen kollega, Helsingin Sa­ nomissa feature-­toimittajana työskentelevä ja aikaisemmin Journalisti-­lehden päätoimittajana toiminut Maria Pettersson kehuu suomalaisia ulkomaantoimittajia. Hänen mukaansa nämä ovat omistautuneita, kiinnostuneita eri asioista ja laaja-alaisempia kuin ennen. ”Jos on toimituksessa tekemässä ulkomaanjournalismia, täytyy olla asiantuntija sekä Etelä-Sudanissa että Brasiliassa”, Pettersson sanoo. Kaikki alueet eivät kuitenkaan saa huomiota samalla tavalla. Venäjään erikoistunut Pettersson pitää hyvänä mittarina median painotuksista sitä, millä tarkkuudella eri maiden vaaleja seurataan. ”On perusteltua seurata Yhdysvaltoja tarkasti, mutta kuinka paljon se syö ilmaa muulta?” Toimitusten ulkomaankirjeenvaihtajat käyvät Petterssonin mukaan vähiin. Heidän verkostonsa on ”todella paljon heikompi kuin mitä se oli männävuosina”. Pettersson nostaa esiin myös sen, että yleisö tuntuu olevan tyytyväinen siihen, että toimittajat ja tutkijat ovat lähteneet Venäjältä. Se on hänestä ”ihan supertyhmää ja lyhytnäköistä”. ”Juuri nyt sinne pitäisi lähettää suomalaisia toimittajia ja tutkijoita, jotta suomalaisilla olisi paras ymmärrys siitä, mitä siellä tapahtuu, minkälainen asenneilmapiiri siellä on ja mitä tapahtuu seuraavaksi.” Yksi suomalaisen ulkomaanjournalismin ongelmista piilee kielitaidossa – tai sen puutteessa. Suomalaisten kielivaranto on kaventunut: kielten pitkiä oppimääriä opiskellaan yhä vähemmän ja kielitaito painottuu englantiin. 28 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 Petterssonin mukaan suomalaiset ulkomaantoimittajat osaavat kyllä kieliä, mutta toimitusten kielitaito on liian harvojen toimittajien varassa. Esimerkiksi saksaa puhuvia toimittajia ei hänen mukaansa ole ”missään nimessä” tarpeeksi. ”Suomalaisissa toimituksissa on ihmisiä, jotka puhuvat tosi hyvää saksaa, mutta ei ole suinkaan niin, että joka päivä olisi töissä monta sellaista ihmistä tai että joka vuoroon löytyisi toimituksesta joku sellainen.” Sen sijaan suomalaista ulkomaanjournalismia tehdään Petterssonin mukaan erityisesti englanninkielisten medialähteiden pohjalta. Ulkomaanjournalismiin ”vuotaa” sikäläinen maailmankatsomus, kun esimerkiksi yhdysvaltalaisen median näkökulmat ja painotukset siirtyvät suomenkielisiin artikkeleihin, hän sanoo. Pöllöimmillään tämä on Petterssonin mukaan silloin, kun Venäjästä uutisoidaan Suomessa yhdysvaltalaisen lehden tai uutistoimiston näkökulmasta. ”Jos me imemme tuolta arvomme, maailmankatsomuksemme tai näkökulmamme, me menemme tosi pahasti metsään. Ei Suomen kaltaisella pikkuvaltiolla, joka sijaitsee Venäjän kyljessä, ole samanlaisia tarpeita, uhkia tai poliittista ilmapiiriä kuin vaikkapa Briteissä tai Yhdysvalloissa, eikä pidäkään olla”, hän sanoo. TEESI 5: Ulkomaanjournalismia ei vaivaa huono laatu vaan vähäinen määrä Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori, ulkomaanjournalismia tutkinut Turo Uskali kyseenalaistaa ulkomaanjournalismia ympäröivän, tässäkin artikkelissa esiintyvän kriisipuheen. ”Jos kansainvälisesti verrataan, meillä Suomessa ollaan kiinnostuneempia maailmasta kuin monessa muussa maassa”, hän sanoo. Ennen on toki ollut paremmin. Uskali teki aikoinaan väitöskirjansa kylmän sodan aikaisista Moskovan-kirjeenvaihtajista. ”Silloin kaikki kirjeenvaihtajaverkostot olivat tapissaan. Se oli ulkomaanjournalismin kultakausi. Töitä oli paljon.” Suomalaisen ulkomaanjournalismin ongelmana ei olekaan Uskalin näkökulmasta sen laatu vaan ennemminkin määrä. Esimerkiksi maakuntalehdet ovat vähentäneet omaa ulkomaanjournalismiaan merkittävästi. Ainoa ulkomaantoimitus on Jyväskylästä käsin toimivassa Keskisuomalaisessa, minkä lisäksi Lännen Media tekee edelleen ulkomaanjuttuja, joita julkaistaan Länsi-­ Suomen maakuntalehdissä. Uutistoimisto STT:n jutut korostuvat yhä enemmän, kun muuta tarjontaa on vähemmän. ”Siellä, missä ulkomaanjournalismia tehdään, se on laadukasta ja kestää kansainvälistä vertailua”, Uskali arvioi. Hän huomauttaa myös, että ulkomaanjournalismin tekeminen on kallista. Matkustaminen maksaa.

“Me olemme palaamassa siihen, että ulkomaanaiheissa pitää olla Suomi-näkökulma, jotta se mahtuu mukaan tv-lähetyksiin.” MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 29

”Se, että ihmiset kertovat itse ahdistuksestaan, on parempi kuin minä kertomassa niistä asioista heidän puolestaan. Näiden autenttisten tarinoiden todistusvoima on ihan toista luokkaa.” Näin ulkomaanjournalismista voisi tehdä parempaa Ulkomaisten toimittajien ääni esiin. Esa Salmisen mukaan suomalaismedian jutuissa voisi tehdä yhteistyötä globaalin etelän toimittajien kanssa. Paikallisia tekijöitä voisi esimerkiksi tilata tekemään katugallupia, jos suomalaistoimittaja ei pääse itse paikalle. ”Etelässä on nykyään tosi hyviä journalisteja. Heidän kanssaan kannattaa miettiä näkökulmia ja antaa valtaa juttuprosessiinkin.” Lisää ulkomaisia kuvaajia. Saara Mansikkamäki toivoo suomalaisilta medioilta rohkeutta käyttää paikallisia kuvaajia. ”Siellä on valtavasti hyviä ammattilaisia sekä myös ihmisiä, joille soisi kehittymismahdollisuuksia alalla. Tätä pitäisi hyödyntää paljon paremmin.” Lisäksi hän toivoo, että jutuissa näytettäisiin paremmin, kuinka suuri merkitys paikallisilla avustajilla on suomalaismedialle. ”Heidän mielettömän iso panoksensa hukkuu täysin näkyvistä. Se on hyväksikäyttävä asenne ja vääristää kuvaa siitä, miten mediaa tehdään.” Perusasiat kuntoon. Pertti Pesonen kaipaa maailmalta lisää juttuja, niihin enemmän tilaa kuvakerronnalle ja toimittajille lisää aikaa matkakohteessa. ”En sano, että sinne pitäisi jäädä puoleksi vuodeksi, mutta aina ensimmäiseksi ei hahmotu, mitä jossain tapahtuu.” Kielitaito käyttöön. Maria Pettersson odottaa, että toimituksiin tulisi toisen polven maahanmuuttajia, jotka hallitsevat suomen lisäksi myös muita ulkomaantoimittajalle tärkeitä kieliä, esimerkiksi arabiaa ja Saharan eteläpuolisen Afrikan kieliä. ”Heistä toivon nyt tämän kielitaidon kartuttajia.” 30 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

Samalla resurssit ulkomaanuutisointiin ovat vähentyneet 1990-luvun jälkeen dramaattisestikin, hän toteaa. ”Siksi vain suurimmilla mediataloilla on siihen rahkeita.” Toki ulkomaanuutisoinnissa olisi Uskalin mukaan kehitettävääkin. Nykyisellään ulkomaanuutisiin mahtuu maailmasta vain pieni promille. Maailmalla mylläävästä noin 50 kriisistä mahtuu uutisiin noin 1–2, hän muistuttaa. Jyväskylän yliopiston journalismikoulutuksesta vastaavan Uskalin mukaan nuoret toimittajat ovat kiinnostuneita ulkomaanjournalismista. Aihetta käsittelevällä kurssilla seurattiin viimeksi Yhdysvaltojen vaalivalmisteluja Afrikan ja Aasian maiden näkökulmista. TEESI 6: Toimittajan naama korostetaan paikallisten kustannuksella Latinalaiseen Amerikkaan ja Lähi-itään erikoistunut Pertti Pesonen on työskennellyt Ylessä lähes 40 vuotta television ulkomaantoimittajana. 1980-luvun lopun ja 1990-luvun hän oli tv-uutisissa, ja sen jälkeen hän on viettänyt yli 20 vuotta pitkien ja syventävien Ulkolinja-­ dokumenttien parissa. Ulkomaanjournalismista käytävää keskustelua hän pitää hyvänä asiana. ”Suomi on pieni maa. Se, mitä me täällä näemme muualta, riippuu ulkomaanjournalismista.” Ulkomaanuutisointi keskittyy Pesosen mukaan tiettyjen, tärkeimpien paikkojen ympärille. Muu maailma katoaa ympäriltä – tai ainakin sieltä tulevia aiheita on vaikea saada käsittelyyn. Pesosta kiusaa se, että toimittajien kasvojen arvostus ja näkyvyys ovat kasvaneet journalismin sisällä. Nykyään ei hänen mukaansa niinkään tehdä juttuja siitä, mitä maailmalla tapahtuu ja päästetä kohteita ääneen, vaan keskiössä on maailmalle matkustanut toimittaja, jonka tehtävänä on kertoa tapahtumista. ”Ennen oli ensisijaista haastatella ihmisiä. Vanhanaikaisesti sanoen: tehdä juttu. Nyt riittää, kun toimittaja antaa pintapuolisen käsityksen siitä, mitä luultavasti tapahtuu”, hän sanoo. ”Ennen näytettiin enemmän, nyt kerrotaan enemmän.” Pesonen muistelee aikaansa uutistoimittajana. Hän esimerkiksi raportoi Kuubasta Floridaan pakenevista ihmisistä. ”Se, että ihmiset kertovat itse ahdistuksestaan, on parempi kuin minä kertomassa niistä asioista heidän puolestaan. Näiden autenttisten tarinoiden todistusvoima on ihan toista luokkaa.” Toimittajien korostumiseen on osaltaan vaikuttanut teknologian parantuminen ja etäyhteyksien halventuminen. Satelliittiyhteydet olivat ennen kalliita, kun taas nykyään toimittajan on helppo ottaa videoyhteys lähetykseen. Keskeinen osa ulkomaanjournalismin muutosta on, että toimitukset mittaavat esimerkiksi juttujen saamia näyttökertoja. Pesosen mukaan olennaista jutussa olisi sen sijaan se, minkälaisen muistijäljen se jättää ja miten se vaikuttaa tunnetasolla. Sitä on kuitenkin vaikeampi mitata. Toimitukset puolustautuvat NIILO SIMOJOKI STT:N ULKOMAAN ERIKOISTOIMITTAJA, TYÖSKENNELLYT AIEMMIN ULKOMAANTOIMITUKSEN ESIHENKILÖNÄ ”Konsulttikielellä sanoisin, että ulkomaanjournalismi ei ole rikki, mutta siinä on haasteita. Ennen meitä ulkomaantoimittajia oli STT:llä noin kymmenen, nyt meitä on kaksi. Varmastikaan Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa ei seurata niin paljon kuin voisi. Siinä toimii periaate, jossa esimerkiksi Ruotsi, Venäjä ja Viro kiinnostavat meitä enemmän kuin vaikkapa Burundi ja Sambia. En allekirjoita, että olisi hirveän väärin kirjoittaa suhteellisen paljon vaikkapa Los Angelesin tulipaloista. Se on populaarikulttuurin kautta läheistä suomalaiselle, he tuntevat paikkoja ja kykenevät samaistumaan tapahtumiin. Yleensä, jos ihminen on kiinnostunut vaikkapa EU:sta, Lähi-idästä tai Kiinasta, hän voi hyvin perustein sanoa, että niistä kirjoitetaan liian vähän. Mutta tämä on tiukkaa valintaa siitä, mihin aika riittää. Nykymaailmassa on usein niin, että meillä on kymmenen must-aihetta, jotka meidän pitäisi tehdä, ja niistäkin ehdimme tarttua vain viiteen. Me yritämme uutistoimistona myös miettiä, mistä asiakkaamme eli mediat haluavat uutisia. Se on vaikea laji.” KRISTA TAUBERT YLEN ULKOMAANTOIMITUKSEN PÄÄLLIKKÖ ”Ajattelen, että Ylellä on erittäin vahva ulkomaanjournalismin traditio, ja siihen on satsattu. Siitä kertoo esimerkiksi se, että meillä on nykyisin Afrikkakirjeenvaihtaja. Pidän tärkeänä sitä, että emme tee pelkästään lyhyitä uutisia toimituksesta uutistoimistoihin pohjaten. Meillä on ylipäätään laaja verkosto toimittajia maailmalla, ja meiltä matkustetaan paljon. Kaikkialla emme tietenkään voi olla. Välillä ihmisillä on kohtuuttomat odotukset tv-­ uutislähetyksille. Pääuutislähetys kuratoi päivän tärkeimmät uutiset. Sinne ei mahdu kaikki maailmasta. Se on kuitenkin vain yksi kanava, ja meillä on valtava määrä muutakin sisältöä, jossa taustoitamme ja kontekstoimme maailman tapahtumia, esimerkiksi viikoittainen Maailmanpolitiikan arkipäivää -radio-ohjelma. Olen samaa mieltä Pertti Pesosen kanssa siitä, että on tärkeää päästää ihmiset ääneen. Jos kuitenkin tiktokisaatio on joidenkin ihmisten tapa kuluttaa mediaa, ja he haluavat jonkun tulkiksi tai oppaaksi kasvoillaan kertomaan asioista, en vähättele sitä. Mutta pidän itsekin tärkeänä sitä, että me näytämme, miten paikalliset ihmiset itse sanoittavat omaa arkeaan.”  MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 31

TEEMA KEHITYS Me ensin – tuliko kehitysyhteistyöstä oman navan tuijottelua? Rikkaat maat eivät koskaan ole tehneet kehitysyhteistyötä pelkästään epäitsekkäistä syistä. Kireä geopoliittinen ilmapiiri ja oikeistopopulismin nousu ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nyt avulta toivotaan hyötyjä erityisen paljon, arvioivat asiantuntijat. TEKSTI Teija Laakso KUVAT Lehtikuva

Kiinan aurinkovoimala­ hanke lähellä Postmas­ burgia Etelä-­Afrikassa on yksi maan suurimmista uusiutuvan energian investointihankkeista.

” T asavertainen kumppanuus. Kehittyvien maiden vastuu kehityksestään. Suomen kaupallis-taloudelliset intressit.” Siinä fraaseja, jotka toistuvat valtioneuvoston viime kesänä julkaisemassa Kansainvälisten taloussuhteiden ja ke­ hitysyhteistyön selonteossa. Selonteossa linjataan, millaista kauppa- ja kehityspolitiikkaa Suomi tällä hallituskaudella tekee. Päätavoite on selvä: edistää kauppaa ja etenkin suomalaisten yritysten etuja kehittyvillä markkinoilla. Hetkinen. Eikö kehitysyhteistyön tavoitteena pitänyt olla köyhyyden vähentäminen? Se jää selonteossa taka-alalle. Tavallaan kyllä, tavallaan ei. ”Ei kehitysyhteistyö ole koskaan ollut täysin irti avunantajien omien kansallisten etujen edistämisestä. Siltä on aina haettu hyötyjä, joita syvenevä vuorovaikutus tuo mukanaan”, muistuttaa Suomen Lähetysseuran johtava vaikuttamistyön asiantuntija Niko Humalisto. Jokin on viime vuosina kuitenkin muuttunut niin Suomen politiikassa kuin avunantajamaissa laajemminkin. ”Isoin murros on ehkä siinä, että nyt ajatellaan aiempaa voimakkaammin, että meidän antamamme rahoituksen pitää myös tulla takaisin rahoituksena, mieluiten korkojen kera”, Humalisto sanoo. P Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on pannut maailman­ politiikan pelilaudan uusiksi. eriaatteessa vauraat länsimaat rahoittavat kyllä kehitysyhteistyötä avokätisemmin kuin ehkä koskaan aiemmin, ainakin, jos katsotaan teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö ­ ECD:n tilastoja. Vuonna 2023 apua annettiin yli 223 miljardia O dollaria. Se on kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2019. Suurin osa kasvusta selittyy kuitenkin Ukrainan sodalla ja koronapandemialla. Apua käytetään yhä enemmän myös menoihin, jotka eivät vastaa kehitysyhteistyön perinteistä määritelmää – ­esimerkiksi velkahelpotuksiin tai avunantajamaan sisäisiin pakolaiskuluihin. Eurooppalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestön Concordin mukaan vuonna 2023 rikkaat maat käyttivät jo yli viidenneksen kehitysavustaan tämäntyyppisiin menoihin. Apua myös kanavoidaan yhä enemmän yksityisen sektorin kautta. Esimerkiksi Suomi aikoo lisätä koulutus- ja teknologiavientiä kehittyviin maihin. Yhä suurempi osa rahoituksesta aiotaan käyttää ”vivuttamiseen” eli yksityisten investointien houkuttelemiseen kehitysyhteistyöhön. EU puolestaan lanseerasi vuonna 2021 Global Gateway -aloitteen, joka ohjaa varoja etenkin isoihin infrastruktuuri- ja energiahankkeisiin kehittyvissä maissa. Vuoteen 2027 mennessä on tarkoitus panna liikkeelle yhteensä 300 miljardia euroa. EU:n yrityksillä on hankkeissa keskeinen rooli. K aupalliseen yhteistyöhön satsaaminen ei ole uusi ilmiö. Humalisto näkee, että kehitysajattelussa ollaan osin palaamassa kehitysyhteistyön historian alkuaikoihin, 1960-­luvun modernisaatioteorioihin. Silloin 34 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 ajateltiin, että kun kehittyvien maiden talous kasvaa ja ne teollistuvat, myös poliittiset ja sosiaaliset ongelmat ratkeavat. Eikö kehitys sitten edellytä talouskasvua? Kyllä, Humalisto sanoo. Se ei kuitenkaan yksin riitä. ”Yksityinen sektori nähdään herkästi kuin Kalevalan Sampona: kun se vain saadaan pyörimään, mylly jauhaa itsekseen myönteisiä kehitysvaikutuksia, jotka taas tuottavat lisää vaikutuksia. On kuitenkin tarkasteltava huolella, tarjoavatko kasvuinvestoinnit ratkaisuja talouden rakenteellisiin ongelmiin, kuten köyhien maiden velkataakkaan tai verotulojen karkaamiseen.” Maailma on myös pullollaan esimerkkejä siitä, että kasvu ei ole tuonut mukanaan ihmisoikeuksien kunnioitusta tai ratkonut ympäristöongelmia, päin vastoin, hän muistuttaa. Kauppaa ja taloutta painottava kehitysyhteistyö luo muitakin ongelmia. Järjestösektorilla on kritisoitu EU:n Global Gatewayta siitä, että se palvelee enemmän unionin omia etuja esimerkiksi ohjaamalla julkisia varoja unionin omille yrityksille. Aiemmissa tutkimuksissa taas on kritisoitu yksityisen sektorin kehitysyhteistyötä läpinäkymättömyydestä, epäselvistä tuloksista ja siitä, että hankkeet kohdistuvat usein vauraampiin kehitysmaihin. S e, miksi kehitysyhteistyön toivottaan nyt tuovan hyötyjä erityisesti avun­ antajille itselleen, liittyy moneen yhtäaikaiseen trendiin. ”Siihen liittyy isoja maailmanpoliittisia muutoksia sekä globaalissa etelässä että pohjoisessa, ja ne luovat aika monimutkaisen cocktailin. Globaalin solidaarisuuden ideaali on kadonnut tai hälvenemässä – tai sitä lähtökohtaisesti jopa vastustetaan”, sanoo Helsingin yliopiston akatemiatutkija, globaalin kehitystutkimuksen lehtori Eija Ranta. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on pannut maailmanpolitiikan pelilaudan uusiksi. Erityisen tärkeä rooli on Kiinalla ja muilla nousevilla talouksilla, jotka ovat jo pidempään solmineet yhteyksiä kehittyviin maihin. Kiina rahoittaa kumppanimaissaan laajoja infra­struk­ tuu­ri­hank­kei­ta eikä kysele ihmisoikeuksien tai demokratian perään, toisin kuin länsimaiset avunantajat ovat perinteisesti tehneet. EU on lanseerannut Global Gatewayn osaksi säilyttääkseen vaikutusvaltansa geopoliittisessa kilvassa. Oman lorauksensa cocktailiin tuo oikeistopopulismin ja kansallismielisyyden nousu, joka on monissa avunantajamaissa johtanut kehitysyhteistyökriittisen keskustelun lisääntymiseen ja avun leikkaamiseen. Esimerkiksi perinteisesti avokätisissä Ruotsissa ja Hollannissa apua on leikattu rajusti. Suomessakin kehitysyhteistyöhön kohdistuu lähivuosina leikkauksia. Myös Ranta pohtii, mitä tapahtuu, kun kehitysyhteistyötä tehdään yhä enemmän kaupallisin ja geopoliittisin perustein. ”Globaalin etelän maiden sydämistä käydään geopoliittista kamppailua, eikä sitä valitettavasti käydä demokratian, ihmisoikeuksien tai tasa-arvon kielellä. Kannan huolta siitä, kuka tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa näitä arvoja enää ajaa ja kuka niitä rahoittaa.” 

Kiina on kosiskellut viime vuosina kehittyviä maita monenlaisilla infrastruk­ tuuriprojekteilla. Kuva Etelä-Afrikasta.

ESSEE Maailma on auki vain harvoille ”Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.” Näin lukee YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan toteudu: liikkumisessa vallitsee hierarkia, Riina Rastas kirjoittaa. TEKSTI Riina Rastas KUVITUS Outi Kainiemi 36 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

M aailma on auki, voin mennä mihin tahansa! Näin ajattelin 16-vuotiaana, kun hain lukiovaihtoon. Tavoitteeni oli päästä mahdollisimman kauas Suomesta, joten päädyin Australiaan. ”Olen maailmankansalainen!” ajattelin. Maailmankansalainen tarkoittaa tunnetta siitä, että ei ole pelkästään tietyn valtion vaan koko maailman kansalainen. Kuka tahansa voi siis periaatteessa olla maailmankansalainen. Mutta kenellä on oikeasti mahdollisuus olla kansalaisena koko maailmassa? Kuka voi liikkua ja millä ehdoilla? Yksinkertaisinta on aloittaa tarkastelemalla passeja. S uomen passilla voi matkustaa 192 maahan ilman etukäteen hankittua viisumia. Se tekee Suomen passista maailman kolmanneksi vahvimman. Suomalainen pääsee ilman viisumia esimerkiksi Turkkiin, Thaimaahan ja Namibiaan. Sen sijaan näiden maiden kansalaiset eivät pääse Suomeen tai muihin EU-maihin ilman viisumia. Viisumia varten maiden kansalaisten tulee toimittaa esimerkiksi kolmen kuukauden tiliotteet ja kirje työnantajalta tai koululta. Tämä voi tuntua aika mitättömältä ongelmalta. Se kuitenkin paljastaa yhden osan siitä, kuinka eriarvoista liikkuminen on. Tullivirkailijalta tervetuloa-toivotuksen saavat helpoimmin Euroopan, osa Amerikkojen ja pieni osa Aasian maiden kansalaisista. Sen sijaan Afrikan maista top 50 -passeihin yltää vain Etelä-Afrikka. Ei tarvitse kovin kauaa arvailla, miksi juuri se sijoittuu maista parhaiten. Henley Global 2024 -liikkuvuusraportin tehnyt professori Mehari Taddele Maru kommentoi Afrikan maiden heikkoja passeja Euroopassa: ”On erittäin todennäköistä, että kansallisen identiteettipolitiikan muovaamalla eurooppalaisella maahanmuuttopolitiikalla on merkittävämpi rooli näissä syrjivissä rajoituksissa kuin virallisesti tunnustetaan.” pulaa sairaanhoitajista, lähihoitajista, yleislääkäreistä ja lastentarhanopettajista. Työvoimapulaa aiheuttaa suurimmalla osasta näistä aloista se, että ne ovat alipalkattuja eivätkä työolot ole kehuttavia. Otetaan esimerkiksi lähihoitajat. Viime vuoden lopulla julkaistun Euroopan julkisten palvelualojen federaation (EPSU) selvityksen mukaan Euroopassa, myös Suomessa, hoitohenkilöstö tekee huomattavasti ylitöitä ja kokee suurta kuormitusta. Lisäksi inflaatio on heikentänyt palkkojen ostovoimaa, kertoo selvityksessä mukana ollut Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer tiedotteessaan. Varmasti moni sanoo ”tarvitsemme lisää työntekijöitä ulkomailta” ihan vilpittömästi, kaikkien parasta ajatellen. Saahan Suomi tarvitsemaansa työvoimaa ja työtä hakenut työpaikan. Palkkakin voi olla työntekijän kotimaata suurempi. Hyvältä kuulostava diili kätkee taakseen kuitenkin mahdollisuuden riistoon. Hoitaja toisesta maasta ei välttämättä tiedä, millaista palkkaa tai työoloja odottaa. Jos hoitaja kuitenkin Suomessa hetken työskenneltyään tajuaa, ettei työ vastannutkaan odotuksia, ja päättää vaikkapa lähteä maasta, voidaan hänen tilalleen hankkia uusi työntekijä. Niin kuin voidaan hankkia rakennustyömaallekin. Ja kierre jatkuu. Voittaako työn­ tekijä – oli hän sitten Suomesta tai muualta – jos alojen puutteita ei korjata? Liikkumisen hierarkia on ristiriidassa sen kanssa, mitä suurin osa ainakin sanoo uskovansa. T oinen puoli liikkumisen eriarvoisuudesta liittyy rahaan, tai tarkemmin valtioiden taloudelliseen hierarkiaan. Kun menee suomalaiselle rakennustyömaalle, voi nähdä työntekijöitä Suomen lisäksi esimerkiksi Virosta, Ukrainasta ja Puolasta. Ja kun menee puolalaiselle rakennustyömaalle, työntekijöitä on esimerkiksi Nepalista, Bangladeshista ja Pakistanista. Miksi näin on? Koska kun puolalainen rakennustyöntekijä tulee Suomeen, hän saa parempaa palkkaa. Ja kun nepalilainen työntekijä menee Puolaan, hänen palkkionsa puolestaan paranee. Ensi kuulemalta voi kuulostaa siltä, että kaikki voittavat. ”Tarvitsemme työntekijöitä ulkomailta”, kuulee poliitikkojen ja työnantajien suusta. Tällä usein tarkoitetaan kuitenkin, että ”tarvitsemme työntekijöitä ulkomailta tietyille aloille”. Nämä alat ovat niitä, joilla on pulaa työvoimasta. Tammikuussa Työvoimabarometri näytti, että Suomessa oli eniten Y K:n ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1948 kirjoitetaan oikeudesta liikkumiseen näin: ”Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.” Käytännössä tämä ei kuitenkaan toteudu: liikkumisessa vallitsee hierarkia. Liikkumisen hierarkiassa Suomi on yksi huipuista. Me voimme liikkua mihin suuntaan tahansa. Me voimme mennä Thaimaan rannoille lekottelemaan tai Turkkiin it-firmaan töihin. Liikkua kyllä voi niin Thaimaan, Turkin kuin Namibiankin kansalainen, kunhan se tapahtuu tietyillä ehdoilla. Usein meidän ehdoillamme. Kaikkien suomalaisten ei tietenkään ole yhtä helppoa lähteä maailmalle. Esimerkiksi varallisuus, huollettavien määrä sekä se, onko ihminen vammaton vai ei, vaikuttavat. Lähtöä eivät kuitenkaan estä kansainväliset rakenteet. Onhan meillä maailman kolmanneksi paras passi! Kaikkien rajojen ei tarvitse olla auki kaikille ihmisille, turvallisuus pitää toki ottaa huomioon. Mutta kun katsotaan laajemmin sitä, minne ihmiset voivat liikkua ja millä ehdoilla, käytännöt eivät perustu ihmisten hyvyyteen tai pahuuteen, turvallisuuteen tai vaarallisuuteen, osaamiseen tai osaamattomuuteen – vaan valtioiden väliseen historian muovaamaan taloudelliseen ja poliittiseen hierarkiaan. Talousjärjestelmämme ylläpitää rakennetta, sillä halpa työvoima mahdollistaa yhä suuremmat voitot. Liikkumisen hierarkia on ristiriidassa sen kanssa, mitä suurin osa ainakin sanoo uskovansa: että ihmiset ovat samanarvoisia, ovatpa he syntyneet sitten Suomeen tai Namibiaan. Järjestelmä ei kuitenkaan ole luonnonlaki. Maailmankansalaisuuden ei tarvitse olla varattu vain harvoille. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 37

TEEMA KEHITYS Iran, muistutus ihmisoikeuksien hauraudesta Vankilaan bahaiuskonsa vuoksi tuomittu Raha Sabet Sarvestany perään­kuuluttaa yhteis­vastuuta Iranin ihmis­oikeus­tilanteen parantamiseksi. Iranissa syntynyt ja lapsena Ruotsiin salakuljetettu Atefeh Sebdani sanoo nuorten iranilaisten olevan väsyneitä väkivaltaan. TEKSTI Iida Ylinen KUVAT Iida Ylinen ja Frida Funemyr 38 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

”Iranilaiset naiset ovat sitkeitä”, sanoo iranilaisjuurinen, Turun yliopistossa tutkijana työsken­ televä Raha Sabet Sarvestany. Naisten vastarinnan näkyviksi ilmentymiksi hän nostaa kiipei­ lijä Elnaz Rekabin, joka kilpaili ilman hijabia, vuoden 2023 No­ belin rauhanpalkinnon saaneen Narges Mohammadin, runoilija Mahvash Sabetin ja matemaatik­ ko Maryam Mirzakhanin.

”Hallinnolla on hyvin paljon resursseja. Heidän kontrollinsa ulottuu myös Ruotsiin esimerkiksi tiettyjen Iranista johdettujen moskeijoiden kautta.” S iitä lähtien, kun huivinsa riisunut nuori nainen Mahsa Amini kuoli Teheranissa vuonna 2022 Iranin siveyspoliisin pidätettyä hänet, on Turun tuomiokirkon kulmilla kokoontunut pieni ihmisjoukko osoittamassa mieltään perus- ja ihmisoikeuksien sekä erityisesti naisten ja vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Yksi heistä on iranilaissyntyinen Raha Sabet Sarvestany. Hän on bahai, eli Persiassa (nykyinen Iran) 1800-luvulla syntyneen uskon harjoittaja. Sarvestanyn mukaan bahaiuskon ytimessä on ihmiskunnan ykseys ja rauhanomainen yhdistyminen sekä tasa-arvo. Sarvestany työskentelee Turun yliopistossa postdoc -tutkijana. Ihmisoikeusaktivisti hän kertoo olleensa parikymppisestä asti. Sarvestany on maksanut kovan hinnan aktivismistaan. Iranin shiiahallinto määräsi hänet vuonna 2006 neljäksi vuodeksi vankilaan. Sarvestany oli tuolloin 32-vuotias. Ennen vangitsemistaan hän kertoo olleensa yhdessä muiden bahainuorten ja muslimiystävien kanssa aktiivinen humanitaarisissa hankkeissa, joissa edistettiin muun muassa lukutaitoa Shirazin alueen vähävaraisten lasten ja nuorten parissa. ”Islamilaisesta vallankumouksesta, vuodesta 1979 lähtien, Iranin hallitus on pyrkinyt turmelemaan bahaiuskoisten mainetta perusteettomilla syytöksillä, kuten leimaamalla heidät harhauskoisiksi. Uskonnollisten vähemmistöjen vainoaminen toimii varoittavana esimerkkinä siitä, miten käy, jos esittää hallituksen ideologiasta poikkeavia näkökantoja.” Sarvestanyn mukaan Iranin hallinto pyrkii nujertamaan kaikenlaisen vastarinnan. Se on kaventanut ankaralla otteella vähemmistöjen, kuten kurdien, baluchien, bahaiuskoisten ja kristittyjen, oikeuksia jo vuosikymmenien ajan. ”Poliittisten vankien tilanne on vaikea. Teloitukset eivät ole loppuneet. Vangittujen joukossa on myös paljon naisia, ja osalla on pieniä lapsia mukanaan”, Sarvestany sanoo. I ranin historia ulottuu vuosituhansien taakse. Lähihistorian murroskohta oli vuoden 1979 islamilainen vallankumous, jolloin valtaan nousi shiiaoppinut, ajatollah Ruhollah Khomeini. Iran muuttui länsimielisestä, shaahi Mohammad Reza Pahlavin johtamasta monarkiasta islamilaisia lakeja noudattavaksi valtioksi. Sarvestanyn bahaiuskoinen isä erotettiin työstään vallankumousta seuranneena vuonna. Bahaiuskoisia erotettiin viroistaan, ja syrjintä on jatkunut näihin päiviin saakka. Sarvestanyn täti teloitettiin bahaiuskonsa vuoksi, ja myös bahaiuskoinen isoisä kuoli vankilaoloissa. 40 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 Iran on muistutus siitä, miten nopeasti yhteiskunnat voivat muuttua, miten hauraita ihmisoikeudet ovat ja miten erityisesti naisten ja vähemmistöjen asema on uhattuna. ”Iranilaisten naisten arkielämä on kehittynyt dramaattisesti poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten muutosten muovaamana”, Sarvestany sanoo. Naisten mahdollisuuksia rajoitetaan lakipykälin ja kulttuurisin normein. ”Esimerkiksi avioliittoa, avioeroa ja huoltajuutta koskevat lait syrjivät naisia. Hijab-pakko ja hunnutuslakien kiristäminen ovat lisänneet sortoa.” Kaupungistuneilla alueilla asuvilla naisilla oli ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta mahdollisuuksia kouluttautua, työllistyä ja pukeutua länsimaiseen tyyliin. Maaseudulla naiset keskittyivät enemmän kotitöihin. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen naiset määrättiin noudattamaan tiukkoja hijab-lakeja ja sukupuolia alettiin erotella. Rajoituksista huolimatta naispuolisten yliopisto-­ opiskelijoiden määrä kasvoi, mutta he työllistyivät naisvaltaisille aloille, kuten terveydenhuoltoon tai opettajiksi. M yös iranilaistaustainen, Ruotsissa kasvanut ­Atefeh Sebdani seuraa aktiivisesti synnyinmaansa tilannetta. ”Iranissa on paljon erilaisia etnisiä ja poliittisia ryhmittymiä. Maan sisällä nämä ryhmittyvät ovat yhtenäisempiä kuin diasporassa, missä ryhmittymien välille on syntynyt vastakkainasettelua. Yhtä yhtenäistä ja vahvaa voimaa Iranin islamilaista hallintoa vastaan ei ole syntynyt”, hän sanoo. Iranissa syntynyt Sebdani kertoo, miten hän ja hänen kaksi pikkuveljeään kidnapattiin äidiltään, kun Sebdani oli viisivuotias. Heidät salakuljetettiin Göteborgiin. Vastassa oli sijaisperhe, joka kuului Sebdanin biologisten vanhempien lailla iranilaiseen vastarintaliikkeeseen nimeltä Kansan mu­ jahedin (MEK). Liike vastustaa Iranin islamilaista hallintoa. Sebdani nimittää vastarintaliikettä lahkoksi, jonka tärkeänä strategiana oli erottaa lapset vanhemmistaan, jotta vanhemmat omistautuisivat tehtäviinsä lahkon palveluksessa, iso osa sotilaina. Hän kuvailee joutuneensa lapsena aivopestyksi, kaltoin kohdelluksi ja hyväksikäytetyksi. EU ja Yhdysvallat määrittelivät MEK:n aiemmin terroristiseksi toimijaksi. Sebdani manipuloitiin lapsena toimimaan osana liikettä, mutta pikkuhiljaa hän alkoi epäillä sen toimintaperiaatteita. ”MEK on edelleen olemassa, vaikka moni on siitä lähtenyt. Meitä, jotka puhumme kriittisesti liikkeestä, nimitellään Iranin valtion agenteiksi.”

”Kannatan vapautta, demokrati­ aa ja tasavertaisuutta. Unelmani on palata joskus Iraniin, mutta nyt se ei ole mahdollista”, Atefeh Sebdani sanoo. IRANIN VAINOTUT VÄHEMMISTÖT Kurdi- ja baluchiyhteisöihin on kohdistunut paljon tukahduttamista, ja raportit viittaavat järjestelmälliseen syrjintään ja väkivaltaan. Uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt, mukaan lukien bahait ja kristityt, kokevat järjestelmällistä syrjintää ja väkivaltaa. Naiset ja tytöt joutuvat kokemaan esimerkiksi ruoskimisen kaltaisia julmia ja epäinhimillisiä rangaistuksia. Hlbtiq+-ihmiset joutuvat syrjinnän ja väkivallan kohteeksi, ja raportit kertovat julmista ja epäinhimillisistä rangaistuksista. Aktivistit, kuten ihmisoikeuksien puolustajat ja toisinajattelijat, pysyvät vankilassa epämääräisten kansallisten turvallisuussyytteiden perusteella tai suorittavat tuomiota erittäin epäoikeudenmukaisten oikeudenkäyntien seurauksena. Mahsa Aminin kuolemasta käynnistyneet, parin vuoden takaiset mielenosoitukset Iranissa iskulauseella ”nainen, elämä, vapaus” kokosivat yhteen erityisesti nuorempaa sukupolvea, miehiä ja naisia. ”Mielenosoitusten aalto oli luova ja rauhanomainen. Oli musiikkia ja laulua. Silti hallinto käytti raakaa väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. Nyt laajemmat mielenosoitukset on tukahdutettu”, Sebdani sanoo. Iranin presidentiksi valittiin heinäkuussa 2024 Masoud Pezeshkian, lääkäri ja uudistusmieliseksi luonnehdittu poliitikko. ”Hän on nukkehallitsija. Todellinen valta on korkeimmalla johtajalla. Ei ole kovinkaan paljon väliä, kuka on presidentin tehtävissä niin kauan kuin islamilainen tasavalta on vallassa”, Sebdani sanoo. Sarvestany vuorostaan arvioi, että Pezeshkianin pääsy ehdolle vaaleissa oli Iranin ylimmän johtajan, ajatollah Ali Khamenein strateginen askel vastata julkiseen tyytymättömyyteen taloudellisten haasteiden ja yhteiskunnallisten levottomuuksien keskellä. ”Vaikka Pezeshkian kannattaa uudistuksia, kuten moraalisääntöjen lieventämistä ja kanssakäymistä lännen kanssa, hän pysyy uskollisena islamilaisen tasavallan perusperiaatteille. Ei hänellä ole viime kädessä valtaa. Se on islamilaisella hallinnolla, kuten Ali Khameneilla ja kovan linjan hallitsemalla parlamentilla”, Sarvestany sanoo. Sebdanin mukaan Iranin nykyinen islamistihallinto painostaa kansaansa niin paljon, että ihmisille ei jää energiaa ja voimia vastustaa, vaan he keskittyvät selviytymiseen. ”Hallinnolla on hyvin paljon resursseja. Heidän kontrollinsa ulottuu myös Ruotsiin esimerkiksi tiettyjen Iranista johdettujen moskeijoiden kautta.” Sebdanin mukaan nuoret iranilaiset ovat väsyneitä väkivaltaan. ”Toivon, että he kyllästyvät nykytilaan ja tilalle syntyy jotakin uutta. Kyse on sukupolvesta, joka ei ole koskaan saanut maistaa vapautta.” Sarvestany peräänkuuluttaa valtioiden rajat ylittävää solidaarisuutta ja toimintaa. ”Unohdamme usein, että olemme kaikki osa globaalia yhteisöä. Naisten kamppailut ja toisaalta menestyminen missä tahansa maassa ovat viime kädessä meidän kaikkien asia. Tämä vastuu ei ole yksinomaan hallituksilla tai päätöksentekijöillä, vaan se kuuluu meille kaikille. Jokaisella on velvollisuus osallistua ratkaisujen etsimiseen, päätöksentekoon ja toimintaan.”  MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 41

KUVAREPORTAASI Taiteen ja luonnon laboratorio Sertão Negro on afrobrasilialainen taidekoulu, joka yhdistää ekologiaa ja taiteen tekemistä. Opiskelijoista suurin osa on taustaltaan työväenluokkaisia brasilialaisia, jotka asuvat koulussa opintojensa ajan. TEKSTI Beatriz Miranda KUVAT Kristin Bethge KÄÄNNÖS Anni Valtonen 42 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

Sertão Negron ateljee, jossa Dalton Paula ja asukkaat työskentelevät. Ku­ vassa Paulan kanssa Zanza Gomes (edes­ sä), Abraão Veloso Machado ja Rebeca Miguel Amaral.

BRASILIA BRASÍLIA Goiânia São Paulo Rio de Janeiro ” Dalton Pau­ la maalaa mieluiten hiljaisuudessa. E n tullut tänne rahan vuoksi. Koulutus muutti aikoinaan elämäni, joten halusin antaa jotain takaisin.” Näin sanoo Dalton Paula, 42-vuotias taiteilija, joka perusti vuonna 2021 Brasilian Goiâniassa sijaitsevan afrobrasilialaisen taidekoulun Sertão Negron. Paitsi taidekoulu, Sertão Negro on myös yhteisö, jossa taitelijat opintojensa ajan asuvat. Goiásin osavaltion pääkaupunki Goiânia sijaitsee valtavan maan keskiosassa. Saavuttaessa Sertão ­Negroon lämmin ja kuiva Goiânia muuttuu vihreäksi ja kosteammaksi. Tapaamme koulun opiskelijat hoitamassa puutarhaa ja saamme tutustua kasveihin, joita emme ole koskaan aiemmin nähneet. Sekä taiteelliseen että poliittiseen tarkoitukseen luotua Sertão Negroa voi syystäkin pitää vihreänä pyhäkkönä keskellä Atlantin valtameren puoleista sademetsää. ”Maailma on ilmoittanut, että meidän on muutettava tapaamme elää”, Paula sanoo viitaten Brasilian viimeaikaisiin metsäpaloihin, tulviin ja kuivuuteen – ilmastonmuutokseen. Paula kutsuu Sertão Negroa ”mikropoliittiseksi uudelleenjärjestelyksi”, joka yhdistää taiteen ja ekologian. Hän vie meidät herbaarioon, jossa on esillä Brasilian eloyhteisöistä eli biomeista peräisin olevia lajeja. Siellä kasvaa erilaisia yrttejä, jotka toimivat myös esteettisenä inspiraationa koulun taiteilijoille. ”Heti kun näin koulun viheralueet, tiesin, että tämä on minun paikkani”, sanoo Rafael Vaz, 32, yksi Sertão Negron asukkaista. Itä-Amazonin Altamirasta kotoisin oleva Vaz sanoo, että Sertão Negro muistuttaa häntä lapsuudenkodista, jossa hänen äitinsä kasvattaa Amazonin lääkekasveja. Parhaillaan Vaz tekee taiteellista tutkimusta kulttuurieroista, joihin hän törmäsi saapuessaan Goiâniaan kymmenen vuotta sitten. P aula vihki Sertão Negron käyttöön heti pahimman pandemiakriisin jälkeen vuonna 2021. Siitä lähtien koulussa on asunut kymmeniä uransa alkuvaiheessa olevia taiteilijoita. Heistä suurin osa tulee työväenluokkaisista taustoista eri puolilta Brasiliaa. Sertão Negrossa työskentely on hyvin yhteisöllistä, Paula muistuttaa. Useimmat taiteilijat MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 45

”Huolehdimme toisistamme taiteilijoina. Myös itse paikka vahvistaa meitä ammatillisesti ja auttaa verkostoitumaan. On olemassa kokonainen taidemaailma, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kuin tulin tänne.” kehittävät yksittäisiä projektejaan, mutta ajatusten vaihto muiden kanssa on osa päivittäistä rutiinia. Residenssissä lounastetaan yhdessä suuren pöydän ääressä. Ruoka valmistetaan koulun omassa puutarhassa kasvatetuista luomu­ tuotteista. ”Meistä tulee yhdessä vahvempia paitsi taiteilijoina, myös ihmisinä. Ilman Sertão Negroa olisi paljon vaikeampaa saavuttaa sitä, mitä minulla nyt on”, aiemmin matematiikan opettajana työskennellyt Lucélia Maciel, 45, sanoo. Sertão Negron yhteisöllinen dynamiikka muistuttaa Macielia tämän kotiseudun quilombo-­ paikallisyhteisöstä – nimitys, jolla kuvataan orjuudesta paenneiden ihmisten perustamaa yhteisöä. ”Sertão Negro on nyt turvasatamani”, hän sanoo. Rafael Vaz puolestaan kiittelee, miten ponnekkaasti Sertão Negrossa luodaan erilaista tapaa tehdä taidetta. ”Samalla huolehdimme toisistamme taiteilijoina. Myös itse paikka vahvistaa meitä ammatillisesti ja auttaa verkostoitumaan. On olemassa kokonainen taidemaailma, jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kuin tulin tänne.” Vaz on pakkaamassa taideteostaan São Paulon kansainvälisille taidemessuille, jotka ovat yksi Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä taidealan markkinatapahtumista. 46 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 ”Täällä opimme kehittämään taiteellista prosessia mutta yhtä lailla tekemään portfolion, hoitamaan laskutukset ja niin edelleen – kaiken sen, minkä taidegalleria tekisi puolestamme”, Maciel sanoo. T aiteellisen työskentelyn ohella Sertão ­Negron viikko-ohjelmaan kuuluu agro­eko­ lo­gian oppitunteja ja vierailuja läheisissä quilombo-­yhteisöissä. Jotkut ovat kiinnostuneita osallistumaan myös koulun rakentamisprojektiin, jossa suunnitellaan kollektiivisia asuntoja. Paulan mukaan galleristit ja keräilijät ovat solmineet koulun taiteilijoiden kanssa mesenaattisopimuksia, jotka antavat taitelijoille taloudellista vakautta ja rauhaa kehittää taidettaan ja rakentaa talojaan. Sertão Negron talojen seinät on suunniteltu muotokieleltään yhteensopiviksi ympäröivän puuston kanssa. ”Meidän ei tarvitse kaataa puita rakentaaksemme taloja”, Paula sanoo. Sertão Negro on siis paljon muutakin kuin taidekoulu. ”Toivon, että Sertão Negro on tulevaisuuden laboratorio, yhteisö, jossa asukkailla on autonomia kehittää omia tapojaan elää ja tehdä se sovussa luonnon ja itsensä kanssa”, Paula sanoo.  Sertão Negron yhteisöllinen dy­ namiikka muis­ tuttaa Lucélia Macielia tämän kotiseudusta.

↑ Taideteos valmistumassa. → Maya Quilolo asuu Sertão Negrossa.

Luonto on Sertão Negrossa konkreet­ tisesti läsnä. Kuvan taideteos on Cristiane Alvesin tekemä.

Taidekoulu tarjoaa taiteilijoille rauhaa kehittää taidettaan. Hortência Eduarda dos Santos (takana) ja Jhony dos Santos Aguiar lueskelevat puutarhassa.

Sertão Negrossa syödään itse kas­ vatettua ruokaa.

Myllena Camar­ go on vastuussa taideyhteisön vihannespuutar­ hasta.

SUHTEITA Mekö naiiveja optimisteja? Oi, kyllä! Asioita voi parantaa monella tavalla, sanovat Venla Saikku ja Jouni Hemberg. He kutsuivat studioon hyvän tekemisen asiantuntijoita ja loivat Maailman Kuvalehdelle podcastin Hyvän Tekijät. ”Tässä hommassa erilaisuutemme on iso etu”, kaksikko sanoo. TEKSTI Kaisa Viitanen KUVAT Liisa Takala 54 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025

Humanitaarisessa työssä uransa tehnyt Jouni Hemberg halusi työka­ verikseen Venla Saikun, joka hallitsee someajan aktivismin. ”Meissä on samanlaista Joo ja -­asennetta”, Venla sanoo.

”Minun työni ja aktivismini tapahtuu pääosin Suomessa sekä somessa. Luulen, että minun ikäisilleni ihmisille on ihan perusasetus mieltää itsensä aktivistiksi ja yrittää vaikuttaa moneen asiaan.” V enla Saikku on juuri saapunut bussilla Turusta, Jouni Hemberg autollaan Vihdistä, ja nyt he istuvat helsinkiläisessä kahvilassa. Maail­ man Kuvalehden uuden podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin 29.1. Mutta ensin puhutaan Hyvän Tekijät -podin tekijöistä ja heidän väleistään. JOUNI HEMBERG: Olen tuntenut Venlan hänen syntymästään asti. Oma esikoiseni Eelis syntyi pari kuukautta aikaisemmin vuonna 1994. Siitä lähtien te kaksi olitte kuin paita ja pee. VENLA SAIKKU: Lapsuusmuistoissani sinä Jouni olet Vihdissä meidän naapuritalossa aina kitara kädessä. Sinun lapsesi Eelis, Johannes ja Aliisa sekä minä ja veljeni Akseli vietimme kesät yhdessä omenapuiden alla. J: Minä taisin myös kätilöidä käyntiin sinun vanhempiesi suhteen. Alun perin palkkasin äitisi Annukan silloiseen Kansalaiskeskukseen (nykyinen Allianssi). Isääsi Kariin olin tutustunut Raumalla opettajainkoulutuslaitoksessa. Meistä tuli perheystäviä, mutta en olisi uskonut, että naapureitakin. Minähän asuin vaimoni Sadun kanssa Helsingin kantakaupungissa Kapteeninkadulla, mutta olimme työni takia pitkään Intiassa. Eräänä päivänä posti toi Suomesta VHS-kasetin, johon isäsi Kari oli kuvannut teidän juuri myyntiin tullutta naapuritaloanne. Siitä tuli meidän koti. V: Totuin lapsena siihen, että te muutitte aina välillä vuosiksi ulkomaille. Me myös vierailimme teidän luonanne. Intiassa sain upean sinisen sarin. Muistan myös vahvat hajut ja tosi kauniit korut. J: Kun vierailitte luonamme Tansaniassa, tapahtui se suuri tsunami. Olimme juuri silloin rannalla, kun vesi yllättäen vetäytyi ja te lapset lähditte keräämään merenpohjasta simpukoita. Vesimassa sitten palasi valtavalla vyöryllä. Kahdeksanvuotiaalla pojallani Johanneksella oli onneksi kelluntalelu, kun voimakas merivirta lähti viemään häntä kauemmas. Eräs paikallinen mies tarttui poikaa jalasta ja sai hänet pelastettua. V: Muistan, kuinka sinä ja isä ohjasitte meitä äkkiä rantaan. Samalla reissulla päädyimme johonkin luonnonpuistoon, jossa ylitimme krokotiilijoen köysissä roikkuen. Ja hei, teillä oli kilpikonnia… 56 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 J: Niin oli, ja ne olivat isoja. Kun lopulta palasimme Dar es Salaamista Suomeen, vapautimme ne Suomen suurlähetystön residenssin puistoon. Olen kuullut, että ne ovat elossa edelleen. Sinusta Venla näin jo pienenä, että päädyt vielä media-­ alalle tai ainakin jonnekin esiintymään. Sinun luonteesi on oikeastaan räjähtävä. V: Vähän liiankin (nauraen). Olen ekstrovertti, jolla on ADHD. Kun muutin kotoa, näin sinua lähinnä jouluisin, koska perheillämme on tapana kokoontua edelleen yhteen. Keväällä 2023 tuli ehkä kaikkein yllättävin puhelu. Ruudulla luki: Jouni Hemberg soittaa. Menit heti asiaan: ”Ruvetaanko vetämään podcastia”, kysyit. J: Jäin pari vuotta sitten eläkkeelle Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajan tehtävästä. Ryhdyin kirjoittamaan muistelmiani, ja siinä hommassa minua sparrasi toimittaja Kristiina Markkanen. Materiaalia oli paljon, joten saimme idean podcastista, jossa etsisin keinoja maailman parantamiseen. Kun Kristiina ehdotti, että juontajaparini voisi olla nuorempaa sukupolvea edustava nainen, minun ei tarvinnut kauan miettiä, kuka se olisi. V: Lapsuudessani sinä edustit minulle seikkailijaa, jonka koti oli täynnä hienoja esineitä, joita olitte keränneet ympäri maailmaa. Podcastin teko sai minut näkemään sinut ensimmäistä kertaa alasi ammattilaisena eikä veljeni kummisetänä. Vasta nyt tajusin, miten monessa keskeisessä maailman tapahtumassa olet ollut mukana. Jos en olisi tuntenut sinua, tällainen yhteistyö olisi varmasti jännittänyt. J: Me olemme kiinnostavalla tavalla erilaisia. Sinä menit parikymppisenä mainostoimistoon graafikoksi, sen jälkeen edistit ihmisoikeuksia Amnestyssä. Nyt sinulla on oma yritys ja olet taitava someajan aktivisti. V: Minun työni ja aktivismini tapahtuu pääosin Suomessa sekä somessa. Luulen, että minun ikäisilleni ihmisille on ihan perusasetus mieltää itsensä aktivistiksi ja yrittää vaikuttaa moneen asiaan. Sinun ikäpolvellesi aktivismi tarkoitti sitä, että piti oikeasti tietää asioista, ja moni aktivisti edisti asioita työkseen. Juuri sellainen sinä olet. Podcastia tehdessä olen oppinut paljon uutta. Aiemmin en ollut tarkemmin perehtynyt sodan sääntöihin. Tajusin, että sinä olet myös sen aiheen asiantuntija ja olet ollut jopa hengenvaarassa. J: Ai niin, vuonna 2005 olin YK:n humanitaarisen avun koordinaattorina Sansibarilla. Lähdin vastaanottamaan

Sekä Venla että Jouni tunnistavat itsessään naiivin optimistin. Heitä ei kyynisyys nakerra, vaan he uskovat maail­ man muuttuvan, kun ih­ miset tarttuvat toimeen.

Venlan ja Jounin perheil­ lä on tapana antaa toi­ silleen mahdollisimman hirveä joululahja. Jouni on usein tehnyt hankin­ toja työmatkoillaan. ”Viimeksi Kambodžasta tullessa lentokenttävir­ kailijat päättivät, etten voi ottaa lennolle laati­ kosta paineilmalla seitse­ män metrin korkeuteen ponnahtavaa muovista joulupukkia.”

”Minä toivon, että voisin kirjoittaa tietokirjan, eräänlaisen aktivismin työkalupakin, josta myös varttuneemmat ihmiset löytäisivät itselleen sopivia tapoja tarttua asioihin.” piiritystilanteesta antautuvia opposition sotilaita, kun vastaamme tuli ryhmä vihaisia ja liipaisinherkkiä Tansanian erikoisjoukkoja, jotka olisivat halunneet ampua meidät. Ihmeen kaupalla siihen tuli Reutersin uutiskuvaaja, ja hänen kameransa rauhoitti tilanteen. Sodan säännöistä saimme podcastiin puhumaan Kumpulan Kristiinan, joka on entinen työkaverini ja entinen Punaisen ristin pääsihteeri. Minulle podcastin teko opetti kuuntelemisen taitoa. Aluksi varmaan ajattelimme olevamme enemmän äänessä, mutta aika pian tajusimme, että vieraiden asiantuntemukselle kannattaa antaa tilaa. V: Just niin. Ja meillä molemmilla on aika laajat asiantuntijaverkostot, mutta ihan erilaiset. J: Sinä kutsuit studioon Elokapinan strategiaa kehittäneen Anton Keskisen… V: …, joka on lukiokaverini. J: Kun hän tuli studioon, ajattelin, että tästä aiheesta en tiedä vielä mitään ja päätin kuunnella tarkkaan. Meiltä löytyikin paljon yhteistä. Kun Anton sanoi, että monissa vaikuttavissa ihmisissä on naiivia optimistia, tunnistin välittömästi itseni. V: Sama täällä! Tätä podcastia tehdessä olen oppinut, että se ei ole vaarallista, ettei tiedä kaikkea. J: Ei missään nimessä. Silloin pystyy kysymään parempia kysymyksiä. Kannattaa olla suora ja rehellinen. V: Samalla olen tajunnut, että Suomessa on ihan valtava määrä erilaisia järjestöjä. Jokainen ihminen löytää kyllä halutessaan paikan ja itselleen sopivan tavan vaikuttaa asioihin. J: Ja Fingon podcastin tekijänä haluan sanoa, että Suomessa järjestöt ovat sirpaleisia. Ne voisivat tehdä enemmän yhteistyötä, koska tavoitteet ovat usein samankaltaisia. V: Haaveenani olisi kevään aikana järjestää Turussa tapahtuman, jossa aktivismia elämäänsä kaipaavat ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan ja ideoimaan yhdessä. J: Minä toivon, että voisin Kristiinan kanssa kirjoittaa tietokirjan, eräänlaisen aktivismin työkalupakin, josta myös varttuneemmat ihmiset löytäisivät itselleen sopivia tapoja tarttua asioihin. Sinä suunnittelisit kirjan visuaalisen ilmeen ja taittaisit sen. Ja sinun kanssasi meillä on monta ideaa uusiin podcast-jaksoihin. Vähemmistöjä emme ole vielä käsitelleet ollenkaan… V: Emmekä eläinten oikeuksia... J: Emmekä rauhanturvaamista. Siihen liittyy paljon asioita, joista ei juuri puhuta.  VENLA SAIKKU, 30 Graafinen suunnittelija, vaikuttaja ja viestinnän ammattilainen. Työskennellyt mainostoimistossa, Amnestyssä ja nyt omassa yrityksessään. Teki Maailman Kuvalehden uuden ­Hyvän Tekijät -podcastin yhdessä Jouni Hembergin ja toimittaja Kristiina Markkasen kanssa. Asuu vaimonsa kanssa Turussa. Parasta Jounissa on hänen oikeuden­ tajunsa ja tarinankerrontataitonsa. JOUNI HEMBERG, 68 Humanitaarisen työn asiantuntija. Eläkkeellä. Toimi vuoteen 2022 asti Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajana. Aiemmin työskennellyt Prinssi Charlesin säätiössä, Punaisessa ristissä, YK:n järjestöissä UNDP:ssä ja UNICEFissa, Pelastakaa Lapsissa, opiskelijajärjestöissä ja Allianssia edeltäneessä Kansalaiskasvatuksen keskuksessa. Teki Maailman Kuvalehden uuden ­Hyvän Tekijät -podcastin yhdessä Venla Saikun ja toimittaja Kristiina Markkasen kanssa. Elämäkerta Kolme kiloa maissia – Elämän­ työni kriisien ja katastrofien keskellä ilmestyi 2024 (Docendo). Asuu vaimonsa kanssa Nummelassa. Kolmen aikuisen lapsen isä. Vapaa-ajalla soittaa bändissä. Toimii puheenjohtajana uudessa Nordic South -forumissa sekä rahastonhoitajana Vihdin Rotary Clubissa. Parasta Venlassa on hänen innostuva luonteensa ja ammattilaisen ote. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 59

10 KYSYMYSTÄ Ihmisoikeuskeskuksen johtajan Jarna Petmanin mukaan kansalaisjärjestöjen tilanteen heikentyminen horjuttaa suomalaista oikeusvaltiota. Ihmisoikeuksien käännekohta? Kansalaisyhteiskunnan täytyy Suomessakin herätä puolustamaan ihmisoikeuksia, sanoo Ihmis­oikeus­ keskuksen johtaja Jarna Petman. ”Jos emme aseta rajoja tässä ja nyt, ei niitä aseta kukaan muukaan.” TEKSTI Ndéla Faye KUVA Liisa Takala

1 Millaista kehitystä ihmis­ oikeuk­sissa on tapahtunut viime vuosina? Ihmisoikeuksien kehityksen suunta on herättänyt huolta. Ihmisoikeuksia on alettu ylenkatsoa ja ne nähdään kielteisinä tai uhkaavina – ikään kuin ne olisivat joltain pois. Samalla ihmisoikeuksien puolestapuhujat leimataan nillittäjiksi, vihervassareiksi tai kukkahattutädeiksi, mikä näkyy yleisessä keskustelukulttuurissa. 2 Missä kulkee demo­kratian ja oikeusvaltion sieto­kyvyn raja? Suomi on usein nähty ihmisoikeuksien mallimaana, mutta Suomikin rikkoo ihmisoikeuksia. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti muutos voi tapahtua. Tämä ilmiö on osa laajempaa eurooppalaista kehitystä, jossa sallivuuden rajat venyvät jatkuvasti. Donald Trumpin uudelleenvalinta Yhdysvaltojen presidentiksi saattaa olla käännekohta, joka määrittää, kuinka pitkälle tällainen kehitys voi edetä. Jos emme aseta rajoja tässä ja nyt, ei niitä aseta kukaan muukaan. 4 Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa turvallisuutta pidetään itsestään selvänä prioriteettina ja siihen ohjataan valtavia rahasummia. Pitkäjänteinen ja strateginen ajattelu siitä, miten rakentaa hyvinvoiva yhteiskunta, on jäänyt kritiikittömän turvallistamispuheen varjoon. Mistä muutos johtuu? Kehityksen taustalla ovat jatkuvasti kovenevat asenteet, mikä näkyy niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Poliittisilla päätöksillä on avattu tila, jossa vihapuhe on muuttunut hyväksyttävämmäksi ja sen seuraukset yhä vähäisemmiksi. 3 5 Miten turvallistamis­puhe on vaikuttanut ihmis­ oikeuksiin? Millainen on kansalais­ järjestöjen rooli oikeus­ valtion ylläpitämisessä? Kansalaisjärjestöt ovat keskeinen osa järjestelmää, jolla vallankäyttäjien ylilyöntejä voidaan hillitä. Tämän hallituskauden aikana järjestöihin kohdistuneet leikkaukset ovat rajoittaneet niiden toimintaa merkittävästi. Järjestöjä on lakkautettu ja osa kamppailee taloudellisesti. Kansalaisjärjestöjen nykyinen tila horjuttaa vakavasti suomalaista oikeusvaltiota. Leikkausten kohdistuminen ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöihin vaikuttaa järjestelmällisesti ajetulta. Samaan aikaan turvallisuusjärjestöjen rahoitus kasvaa. Suomi on usein nähty ihmisoikeuksien mallimaana, mutta Suomikin rikkoo ihmis­ oikeuksia. Poliittiset päätökset ovat kuitenkin aina valintoja, ja tämänhetkiset valinnat ovat hyvin ongelmallisia. Suomessa tehdään nyt niin sanottua ”kallista säästämistä” haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella. Heidän oikeutensa eivät katoa päätösten myötä eivätkä heidän ongelmansa häviä – ne vain siirtyvät tulevaisuuteen, jolloin niiden ratkaiseminen vaatii suurempia resursseja. 6 Miksi ihmisoikeuksien universaalius sivuutetaan? Valitettavasti päätöksentekijät eivät usein näe oman kuplansa ulkopuolelle vaan unohtavat ihmiset, jotka useimmiten eivät samojen pöytien äärellä istu. Tämän vuoksi ihmisoikeusjärjestelmässä on kansainvälisiä sopimuksia, jotka ovat muistutus siitä, että toisenlaisiakin todellisuuksia on olemassa. Nyt nämä toisenlaiset todellisuudet pyritään tietoisesti sivuuttamaan, mikä heijastuu poliittisiin päätöksiin. 7 Onko ihmisoikeuksista tullut kauppatavaraa poliittisessa päätöksenteossa? Rajalakia räikeämpää ihmisoikeuksien loukkausta on vaikea kuvitella. Se rikkoo perustavanlaatuista ihmisoikeutta: turvapaikanhakijan oikeutta olla joutumatta palautetuksi maahan, jossa hän voi joutua vainon, kidutuksen tai kuolemanrangaistuksen uhriksi. Orpon hallitus on valmistellut lakimuutosta, jonka mukaan paperittomilta ihmisiltä poistuisi oikeus saada välttämättömiä terveyspalveluita. Oikeus terveydenhuoltoon on yksi ihmisoikeuksien ja ihmisarvon perusperiaatteista, ja sitä on lähdetty rajoittamaan nopeasti. 8 Mitä ihmisoikeustoimijat voivat tehdä? Ihmisoikeustoimijoiden tehtävänä on korostaa, että ihmisoikeudet koskevat meitä kaikkia eikä kyse ole nollasummapelistä. Heidän tulee myös muistuttaa päättäjiä velvoitteista, joiden mukaan poliittisten päättäjien on otettava huomioon myös haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset. 9 Mitä haluat ihmisten tietävän? Suomessa kansainvälisille valvontamekanismeille tehdään valituksia yllättävän harvoin, mikä on minusta hämmästyttävää. Meillä on kansalaisina mahdollisuus valittaa eri tahoilla niin yksilöinä kuin yhteisöinä ja järjestöinäkin, mutta emme hyödynnä niitä riittävästi. Näiden elinten tehtävänä on valvoa, etteivät valtiot sorru ylilyönteihin, luovu oikeusvaltiollisista standardeista tai riko ihmisoikeuksia. 10 Mikä neuvoksi? Olemme luottaneet liikaa siihen, että suomalainen yhteiskunta toimii, että ihmisoikeudet toteutuvat ja oikeusvaltio pysyy vakaana. Nyt kansalaisyhteiskunnan täytyy herätä. Meidän on oltava valppaampina, jotta voimme puolustaa ihmisoikeuksia ja estää oikeusvaltion rapauttamista. Suomi on demokratia, jossa kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa poliittisiin linjauksiin ja päätöksiin vapaiden vaalien kautta. Äänestämällä voi vaikuttaa. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 61

Andrew Skowron / We Animals Auta eläimiä Animalian jäsenenä! (alkaen 25 € / vuosi) animalia.fi/jasenyys POMMISUOJAT TUOVAT TURVAA. Lahjoituksesi auttaa ukrainalaisia lapsia ja perheitä. Lähetä tekstiviesti APU30 numeroon 16499 (30€) tai lahjoita MobilePaylla numeroon 36263. Keräyslupa RA/2024/1294, voimassa toistaiseksi, koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuunottamatta, myöntänyt Poliisihallitus. Keräyslupa ÅLR 2024/4242, voimassa 1.1.–31.12.2025, Ahvenanmaa, myöntänyt Ålands Landskapsregering.

KOONNUT RIINA RASTAS GALLUP HALUATKO OSALLISTUA GALLUPIIN? ISTOCK Kysymme palstalla lehden teemaan liittyvän ajankohtaisen kysymyksen. Jos haluat osallistua gallupiin, seuraa meitä Instagramissa tai Facebookissa. Mikä on tärkein tulevaisuuden kehitys­ kulku tai keksintö? on kehittynyt monella osa-alueella viimeisen vuosisadan aikana. Esimerkiksi antibiootit ja rokotteet on otettu laajaan käyttöön, monessa maassa on hyväksytty samaa sukupuolta olevien parien avioliitto ja Pariisin ilmastosopimuksessa 195 maata sitoutui hidastamaan ilmastonmuutosta. Vielä on paljon tehtävää. Siksi kysyimme sosiaalisessa mediassa, millaisen tulevaisuuden ihmiset haluaisivat nähdä. Laajaan kysymykseen tuli laaja joukko vastauksia. Ensinnäkin moni nosti esiin asioita, jotka eivät ole uusia keksintöjä lainkaan. Yksi näistä on rauhanaate. Toinen lisäsi rauhanaatteeseen klassiseksi kutsumansa hyveet, kuten sen, että ahneus on rumaa ja sivistys ja oikeamielisyys arvostettua. IHMISKUNTA ja ympäristöön liittyviä kehityskulkuja mainittiin myös. Toivottiin esimerkiksi puhdasta luontoa ja fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista. Ympäristöön kytkeytyivät myös toiveet nykyisen talousjärjestelmän muuttumisesta. Toivottiin talouskasvu-uskosta luopumista ja vähempää materian palvontaa. Myös nykyiseen poliittiseen järjestelmään toivottiin muutosta. Muutamassa vastauksessa ratkaisuksi nähtiin naispoliitikot. ILMASTOON ”Olisipa rauhantyö yhtä trendikästä ja laskettavissa olevaa kuin valinnat ilmaston­muutoksen hidastamiseksi.” ”Naisten valtaan­nousu olisi toivottavaa. Jostakin syystä vanhat naiset ovat viisaita, miehet näyttävät tulevan suuruuden­ hulluiksi iän myötä.” VASTAAJAT ehdottivat myös poliittisia päätöksiä, kuten perus­ tuloa ja äärioikeiston pysäyttämistä. Eräs vastaaja ehdotti päättäjille köyhyyskoulua. Köyhyyskoululla vastaaja ehkä tähtäsi empatian herättämiseen poliitikoissa. Empatiaa toivottiinkin monessa vastauksessa lisää samoin kuin suvaitsevaisuutta, ymmärrystä, toisten kuuntelua ja yhteisöllisyyttä. Yksi vastaajista ehdotti empatiaa oppiaineeksi peruskouluun ja toinen sanoi, että yhdessä eläminen on tärkeä tulevaisuuden kehityskulku. vastauksessa todettiin suoraan, ettei uusia keksintöjä tarvita. Yksi vastauksista korostaa, että peili on jo keksitty ja sinne pitäisi jokaisen katsoa. ”Kuvastimeltaan voi kysyä, meneekö hyvää tarkoittava ääriajatteluni jo joissakin asioissa liiallisuuksiin lisäten vastakkainasettelua ja aggressioita.” MUUTAMASSA ”Päättäjien köyhyys­ koulu. Sellainen ravisteleva kokemus, joka saisi ymmärtämään, miten 20 euroa on elämässä mullistava raha, joko vietynä tai saatuna.” MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 63

VÄLÄHDYS

Intia. Mumbai. Mumbaissa elää joukko miehiä, jotka tunnetaan nimellä dabbawala. Perinteisestä valkoisesta Ghandi-lakistaan tunnetut miehet ruokkivat yli 100 000 ihmistä päivässä. Miljoonakaupungin eri laidoille ruokaa kuskaavat dabbawalat matkustavat paikallisjunissa pysyäkseen toimitusaikataulussa. Junassa heidän on määrä matkata matkatavaravaunuissa lounaslaatikoidensa kanssa. KUVA: OSCAR ESPINOSA

NÄKÖKULMA UJUNI AHMED Kummilapsi maksaa yksityisyydellään ja elämäntarinallaan TYÖSKENTELIN vuosia sitten suomalaisessa kehitysyhteistyöjärjestössä, jossa kummitoiminta oli keskeinen osa työtä. Kummitoiminta on hyväntekeväisyyden muoto, jossa yksityishenkilöt, usein länsimaiset, tarjoavat taloudellista tukea kehitysmaissa asuville lapsille ja heidän yhteisöilleen. Tuella parannetaan elinoloja, ja kummit saavat vastineeksi pitää yhteyttä lapseen ja mahdollisuuden vierailla hänen luonaan. Vaikka kummitoiminta tarjoaa konkreettisen tavan osallistua kehitysyhteistyöhön, siihen liittyy myös eettisiä haasteita. Yksi niistä on lasten kuvien käyttö rahankeräyskampanjoissa, mikä on johtanut lasten yksityisyyden menettämiseen. Eri järjestöjen välillä on toki suuria eroja: räikeimmissä tapauksissa kummilapsi voidaan valita ulkonäön perusteella, kun taas toisissa rajoitetaan valintaa lapsen iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Kuvien käytön puolustelu ja yksityisyyden vieminen perheiden suostumuksella on edelleen yleistä. Kummilasten roolina on symboloida köyhyyttä ja kehitysapua. Lapsi itse jää rahankeräyksen välineeksi. Lapsi ei kuitenkaan ole vain avustuksen symboli vaan ihminen, jonka elämä ja yksityisyys ansaitsevat kunnioitusta. On myös tärkeää kysyä, onko kuvan käyttö todella vapaaehtoista, jos perheen elämä ja toimeentulo riippuvat suurelta osin ulkopuolisesta avusta. Lapsi ei ole vain avustuksen symboli vaan ihminen, jonka elämä ja yksityisyys ansaitsevat kunnioitusta. MONET järjestöt ovatkin pohtineet ja löytäneet ratkaisunsa näihin ongelmiin. Silti kysymys kuuluu: Ovatko riskit todella sen arvoisia? Jos kummitoiminnassa on kyse lapsen ja perheen elinolojen parantamisesta, miksi sen hintana on lapsen yksityisyyden menettäminen ja elämäntarinan tuotteistaminen? Globaalin eriarvoisuuden kasvaessa meidän on entistä tärkeämpää tarkastella omaa toimintaamme kriittisesti ja varmistaa, ettei se ole jäänyt jumiin kolonialismin perintöön. Kirjoittaja on ihmisoikeusaktivisti. 66 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 MARKUS SOMMERS VAIKKA järjestöt noudattavat nykyään tarkempia ohjeistuksia, lasten ja kehittyvien maiden ihmisten yksityisyyttä markkinoidaan edelleen tavalla, joka hyödyttää pääasiassa lahjoittajia. Länsimaissa saatamme kokea olevamme hyväntekijöitä, mutta toimintamme on silti kytköksissä länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan etuihin ja valta-asemiin. Myös itse kummitoimintaa voi tarkastella kriittisesti. Se asettaa lapset eriarvoiseen asemaan keskenään, vaikka lahjoitukset menisivätkin koko yhteisölle. Yhdellä lapsella voi olla kummi ja toisella ei. Tämä on haaste myös silloin, kun kummilapsi itse ”valitsee” kumminsa. Kummitoimintaan liittyvät vierailut kummilasten luona lisäävät vallankäytön riskejä, joita ei voida täysin hallita, vaikka niitä yritettäisiin minimoida ohjeistuksilla. Kummit, jotka tulevat lännen vauraista maista, saavat mahdollisuuden vaikuttaa kummilasten ja heidän perheidensä elämään tavalla, joka voi johtaa väärinkäytöksiin.

ILMIÖ ISTOCK Ysäri- ja nollarinostalgia vetoaa. Nostalgiasta ammennetaan yhteyttä muihin ihmisiin. Nostalgia houkuttelee epävarmoina aikoina KÄVELET kauppaan, jonka kaiuttimista kuuluu vähän muutettu versio Aquan 90-luvun hitistä Barbie Girl. Kaupan mannekiinilla on päällään matalavyötäröiset farkut. Ulkopuolella hengaa porukka, joka ottaa kuvia digikameroilla. Hetken pohdit, missä vuodessa nyt eletäänkään, kunnes muistat, että on vuosi 2025. Lapsuuden ja nuoruuden viihteen ja tuotteiden kuluttaminen on yksi nostalgian muoto. Eri sukupolville nostalgiaa aiheuttavat eri asiat. Jos viitisentoista vuotta sitten innostuttiin uudelleen vinyylilevyjen keräämisestä, nyt kohteena ovat esimerkiksi vanhat kamerat ja DVD-levyt. Barbiet, Bratzit, Disney ja muut lapsuuden brändit esiintyvät nuorten aikuisten somevideoissa. ”Nostalgia on peri-inhimillistä. Jos lapsuus on ollut onnellinen, ihminen voi kokea rauhoittuvansa muistellessaan lapsuuden kotia. Nostalgiasta ammennetaan myös yhteyttä muihin ihmisiin”, Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen sanoo. Heinonen on tutkinut nostalgiaa kuluttamisen kannalta. Hän kertoo, että yritykset ovat huomanneet nostalgian voiman ja yrittävät tuoda erilaisia uusvanhoja tuotteita markkinoille. Osa näistä onnistuu nousemaan trendiksi. Nostalgia saattaa olla suosittua etenkin silloin, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta. ”Ihmisillä on taipumus sulkea mielestä negatiiviset ajatukset ja ajatella positiivisia – varsinkin aikoina, jolloin tulevaisuus näyttää entistä tukalammalta.” Vaikka trendien kiertoa on aina tapahtunut ja nostalgiasta voi saada hetkellistä iloa, on siinä myös varjopuolensa. Heinonen sanoo, että liiallisessa nostalgiassa huomio kohdistuu menneeseen sen sijaan, että se suuntautuisi positiivisen tulevaisuuden visiointiin. Lopulta rahan ja luonnon kuluttaminen lapsuuden tuotteisiin tuskin antaa pysyvästi sitä, mitä nostalgialla usein haetaan – turvan tunnetta ja yhteyttä muihin ihmisiin. RIINA RASTAS Lapsuuden ja nuoruuden viihteen ja tuotteiden kuluttaminen on yksi nostalgian muoto. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 67

ARVIOT Hittinikkarin lauluja tahdonvoimasta LEVY. Hittikappaleet ovat harvinainen ilmiö maailmanmusiikissa. Jos kuitenkin kerättäisiin etnohittien listaa 80-luvulta, Mari Boinen raitaa Gula Gula olisi vaikeaa ohittaa. Se teki norjansaamelaisesta Boinesta eräänlaisen puhenaisen kysymyksissä, jotka koskevat pohjoisen vähemmistöjä tai laajemmin yhdenvertaisuutta ja ympäristön tilaa. Haastatteluissa Boine on kuvannut lapsuuttaan vaikeaksi. Hän on kertonut jättäneensä taakseen ahtaan uskonnollisen kasvatuksen ja ottaneensa elämäntehtäväkseen saamelaisten oikeuksia puolustavan aktivismin. Boine on laulanut mieluummin kansastaan kuin itsestään. Mutta nyt, lähes 70-vuotiaana, Boine on julkaissut uransa henkilökohtaisimman levyn. Sen sanoituksissa hän palaa mielensä myrskyihin, mukaan lukien riipivään äitisuhteeseen sekä vähemmistöasemasta nousevaan turhautumiseen, vihaan ja suruun. Albumin nimi Alva kuvastaa voimia, joita hän on tarvinnut selviytyäkseen. Alva on pohjoissaamea ja tarkoittaa sinnikkyyttä ja tahdonvoimaa. Toisin kuin monet muut tunnetut saamelaisartistit, Boine laulaa enemmän kuin joikaa. Edellisellä albumilla säestyksestä vastasi jazzpianisti, tällä kertaa taustana soi miellyttävän pehmeitä musiikkimaisemia elektronisen popin kuvastosta. MARI BOINE: ALVA (NORSE MUSIC) MIKA KAUHANEN Pallon ja oman hyvinvoinnin vuoksi KIRJA. Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin. Ilmasto on lämmennyt esiteollisen ajan tasoon nähden yli asteen, ja ensimmäistä kertaa myös kriittisenä pidetty 1,5 asteen raja ylitettiin hetkellisesti. Vähäpäästöisen ja luonnonvaroja säästävän elämäntavan omaksuminen olisi nyt enemmän kuin välttämätöntä, mutta se ei valitettavasti tunnu monien mielestä riittävän houkuttelevalta. Julkisessa puheessakin esimerkiksi kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen tai kulutuksen karsiminen vaikuttaa helposti luopumiselta ja loputtomalta säätämiseltä. Yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tietokirjailija Leo Stranius katsoo asiaa toisesta näkökulmasta. Hän ajattelee, että samoilla teoilla on mahdollista tavoitella sekä omaa että planeetan hyvinvointia. Samalla kun hiilijalanjälki kutistuu, terveys voi kohentua, hektinen elämä rauhoittua ja kukkaroon kertyä ylimääräistä. Kirjassaan 1,5 astetta parempi arki Stranius kuvaa, miten tämä temppu tehdään. esitellään kymmeneen eri osa-alueeseen liittyviä toimia, joilla ilmastosankarin viittaa ja samalla siis omaa hyvinvointia voi tavoitella. Tutuimpia ja konkreettisimpia osa-alueita ovat asuminen, ruoka, liikkuminen ja kuluttaminen. Oleellinen kysymys on se, millä tavalla muutoksiin suhtautuu. Itselleen ei kannata TEOKSESSA 68 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 hokea, että työmatkapyöräily on liian vaivalloista, vaan suunnata ajatuksensa tyynesti muualle. Silloin saattaa hoksata, että pyörän valitseminen auton sijaan tuottaa paljon hyvää: kohentaa kuntoa ja säästää rahaa, toisinaan myös aikaa. Jokapäiväiseen arkeen kiinnittyvät konkreettiset teot ovat ryhtiliikkeissä useimmiten esillä. Kirjassa kuitenkin muistetaan aiheellisesti, että myös vaikuttaminen on tärkeä ilmastoteko. Yksittäinen ihminen voi vedota päättäjiin, järjestöihin ja yrityksiin, mutta ilmastotekoja voi edistää yhtä lailla myös lähipiirissä: perheessä, kaveri- ja harrastusporukassa, työpaikalla. aktiivisuus ja vapaaehtoistoiminta tuovat elämään merkityksellisyyden tunnetta, ja ehkäpä ilmasto- ja ympäristöahdistuskin lievittyy. Ilmastoteot ja yksilön hyvinvointi kytkeytyvät yhteen tätäkin kautta. 1,5 astetta parempi arki on innostava puheenvuoro, joka saa pohtimaan omaa toimintaa ja varsinkin sen perusteluja hiukan uudesta suunnasta. Itsekkyydellä on huono kaiku, mutta siitä saattaisi nyt olla hyötyä. Ehkä arkemme kehittyisi ympäristöystävällisempään suuntaan, jos muutosten tekemiseen ei kietoutuisi niinkään hyveellisyys ja pyyteettömyys vaan rehellinen oman edun tavoittelu. YHTEISKUNNALLINEN MARJO JÄÄSKÄ LEO STRANIUS: 1,5 ASTETTA PAREMPI ARKI: MIKSI PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN TEKEE MEIDÄT ONNELLISIKSI GUMMERUS 2025 158 S.

KOONNUT ANNI VALTONEN VINKIT Yhden uskonliikkeen nousu ja tuho – meänkielellä OLETKO kuullut Korpela-liikkeestä? Ei ihme, jos et ole, koska siitä IRIS FILM ei ole aiemmin juuri julkisuudessa kerrottu. Kyseessä on liikettä johtaneen Toivo Korpelan mukaan nimetty uskonliike, joka aiheutti kuohuntaa Tornionjokilaakson alueella 1930-luvulla. Lestadiolaisten keskuudessa syntyneen herätysliikeen ympäriltä on nyt tehty historiallinen draamaelokuva Valitut, joka herättää eloon aikakauden tapahtumat. Elokuva kertoo ennen kaikkea ihmisistä, jotka lahko ajoi joukkohurmoksen kautta tuhon partaalle. Elokuvan ohjaaja Jon Blåhed on itse kasvanut uskonnollisessa perheessä Meänmaalla Suomen ja Ruotsin rajalla. Tosipohjaisista tarinoista innoituksen saanut elokuva on maailman ensimmäinen pitkä meänkielinen näytelmäelokuva. Pääosissa nähdään Jessica Grabowsky ja Jakob Öhrman, sivurooleissa liuta maamme rakastettuja näyttelijöitä, kuten Elina Knihtilä, Hannu-Pekka Björkman, Samuli Niittymäki ja Alma Pöysti. Valitut ensi-illassa Finnkinon teattereissa 21.3. Tutkimusmatka ihmisen rajallisuuteen KANSALLISTEATTERIN kotiohjaajana KATRI NAUKKARINEN toimivan Akse Petterssonin helmikuussa ensi-iltansa saava teos Oppitunteja eläville käsittelee ajan ulkopuolella olemisen kokemusta, epämukavuutta ja ymmärtämisen vaikeutta – inhimillistä peruskokemusta omasta tyhmyydestä. Näytelmässa 1970-luvulla Suomen valtion perustama salainen tutkimuslaitos valmistelee kansaa tulevaisuuden mullistuksia varten. Neljä valtion tieteentekijää (Joonas Heikkinen, Katariina Kaitue, Heikki Pitkänen ja Janne Reinikainen) yrittää suoriutua heille asetetuista haasteista kahden valvovan silmäparin alla (Ringa Manner ja Karin Mäkiranta). Päivät vaihtuvat vuosiksi, mutta tuoko projekti heidät lähemmäksi tieteellistä sensaatiota – yhteyden saamista tulevaisuuteen tai edes itseensä? Oppitunteja eläville jatkaa Petterssonin suursuosion saavuttaneiden esitysten jäljillä yhdistäen tutun ja epätavallisen, naurun ja melankolian, syvällisen ja banaalin omalakiseksi näyttämöteokseksi. Oppitunteja eläville Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 7.5. asti. Näytöksen jälkeinen yleisökeskustelu Kahvila Willensaunassa 4.3.2025 klo 17.30–18.15. MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 69

MATKAMUISTO ONKO SINULLA ERIKOINEN ­M ATKA­M UISTO? Lähetä kuva ja tarinasi meille maailmankuvalehti@fingo.fi KOH SAMUI, THAIMAA Luontosuhde koetuksella Thaimaassa valossa. Koska yhteistä kieltä ei ole, joudun arvailemaan jätöksen alkulähdettä. ”Onko se hiiri, tai rotta?” Esittelen miehelle jyrsijöiden kuvia netistä. ”Ei, ei ole”, hän vastaa thaiksi. ”Entä apina?” ”Ei todellakaan”, hän kuittaa nauraen. Lopulta käy ilmi, että bungalowin matolle ilmestynyt keko on gekonpaskaa. Tieto on huojentava. Parempi sekin kuin rotta, apina tai vaikka – käärme! Siivoan sonnan ja alan googlettaa. Ilokseni opin, että gekot tykkäävät kakkia aina samaan kohtaan. Olkoon menneeksi. Kyllä näin siistien otusten kanssa pärjäillään. Joulukuinen loma pienellä thaimaalaisella saarella oli ilahduttavan luonnonläheinen kokemus. Myönnettävä kuitenkin on, että sen jälkeen asettuminen astetta modernimpaan asuntoon Koh Samuin saarella tuntui huojentavalta. Tältäkö näyttää luonnosta erkaantuminen? Paljon mahdollista. Tosin asiaa selittänee sekin, että olimme kumppanini kanssa asuneet edellissyksyn kreikkalaisella saarella, jossa katukissat ja merituuli tekivät itseään taloksi. Olimme siis jo pidempään eläneet ympäristössä, jossa luonto työntyi iholle kiinni. Thaimaan toiseksi suurin saari Koh Samui on esimerkki kohteesta, jossa ihmiset ja luonto ovat uhkaavasti lähentyneet. Turistien turvana on ”Samuin sankari”, jonka voi hälyttää hätiin, jos kämpille eksyy jotain astetta villimpää. Tallensin hänen numeronsa kaiken varalta. Mutta mikä eläin saisi minut soittamaan apua? Mihin vedän rajan sopivasti villin ja liian villin välillä? Onko tekopyhää toivoa, että luonto olisi lähellä, mutta samalla vaatia, ettei villi luonto tunkeutuisi keskellä yötä makuuhuoneeseen? MARIA PALDANIUS 70 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 Luonto pyrkii si­ sään Thaimaassa. MARIA PALDANIUS TALONMIES tutkii kakkakikkaretta taskulamppunsa

RUOHONJUURELLA ”Journalismin tehtävä ei ole tuottaa viihdettä” Maailman Kuvalehden uusi tuottaja-toimittaja Teija Laakso on luonut uraa kehitysjournalismin parissa. Ulkomaanjournalismi on yksipuolistunut. Samaa mieltä. Tämä kehitys on ollut käynnissä jo vuosia. Ulkomaanjournalismi on Suomessa kyllä yhä laadukasta, mutta sitä on vähän ja se painottuu länsimaiden uutisiin. Monissa lehdissä ei ole enää omia ulkomaantoimituksia, ja esimerkiksi maakuntalehdissä nojataan yhä enemmän pelkästään yhteistoimitusten juttuihin tai uutistoimistojen materiaaleihin. Maailmalla asuvia kirjeenvaihtajia on vähemmän kuin ennen. Elämme aikaa, jona oma napamme kiinnostaa meitä eniten. Ehkä ulkomaanjournalismia ei arvosteta tällä hetkellä kovin paljon, tai ainakin siitä on helppo leikata. Media on unohtanut päätehtävänsä, luotettavan tiedon välittämisen, ja se näkyy uskottavuuden vähentymisenä. Kyllä ja ei. Yleisesti ottaen voi luottaa siihen, että suomalainen media välittää luotettavaa tietoa. Silti korostunut klikkausten ja rahan perässä juokseminen väistämättä johtaa siihen, että sisältö kevenee, sillä viihde myy. Vaikka median tehtävänä on palvella lukijaa, sillä on myös itsellään valtaa päättää, mikä tieto on tärkeää. Median pitäisikin ottaa päätösvastuu takaisin itselleen. Kepeille jutuille on paikkansa, mutta viihdettä ihmiset saavat muualtakin. Journalismin tehtävä ei ole tuottaa viihdettä. Media voi ehkäistä yhteiskunnan polarisoitumista tarjoamalla monenlaisia näkökulmia maailmaan. Kyllä mielestäni voi. Kun tuodaan esiin mahdollisimman monta näkökulmaa, yleisön kuva maailmasta monipuolistuu. Yksi tapa on haastatella kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisissa konteksteissa eikä vain silloin, kun aihe liittyy juuri tiettyyn ihmisryhmään. Ehkä polarisaatiota voisi välttää myös avaamalla tarkemmin ihmisten ajattelua ja huolia. MARKUS SOMMERS Järjestöjen julkaisemat mediat eivät voi tehdä riippumatonta journalismia. Kyllä voivat tehdä. Tärkeää on huolehtia, että medialla on vapaus tehdä toimitukselliset päätökset itse. Sama koskee kaikkia medioita. Media voi osoittaa riippumattomuutensa esimerkiksi sitoutumalla Journalistin ohjeisiin. Voi olla, että järjestöjen julkaisemien medioiden journalismi vaikuttaa ideologisemmalta, koska niiden arvot näkyvät usein selkeämmin ulospäin. Kuitenkin kaikilla medioilla on takanaan jonkinlainen arvopohja. Media-ala on kärvistellyt pitkään rahoituksen kanssa. Tällaisina aikoina pitäisi panostaa journalismiin ja sen laatuun, ei leikata siitä. Juuri näin. Tällaisina aikoina pitäisi todellakin panostaa journalismin laatuun. Jos mediaan ei luoteta, disinformaatiokin leviää herkemmin. Se taas vaikuttaa yhteiskunnan vakauteen. Valtio voisi näyttää arvostavansa journalismia tukemalla sitä. Se, miten tämä pitäisi tehdä, on tietysti oma kysymyksensä. Toisaalta katsoisin myös rahoittajiin medioiden takana. Laadukas journalismi on itseisarvo eikä sitä pitäisi nähdä pelkästään liikevoiton tuottajana. RIINA RASTAS KUKA? Teija Laakso Ammatti: Maailman Kuvalehden tuottaja-toimittaja. Tausta: Maailma.net-uutissivuston päätoimittaja 2016–2024 ja toimittaja vuodesta 2009. Sitä ennen tehnyt toimittajasijaisuuksia maakuntalehdissä, kuten Aamulehdessä ja Hämeen Sanomissa. Valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Harrastukset: Lukeminen, lenkkeily ja metallimusiikki.

RUOKA MAUSTEINEN linssikeitto on perinteinen ruoka Lähi-idän maissa, kuten Jordaniassa. Linssien lisäksi keiton keskeisimpiin elementteihin lukeutuvat erilaiset mausteet – erityisesti kuminajauhe. Lähi-idässä kuminaa käytetään paitsi maustamiseen, myös ruuansulatusvaivojen ehkäisemiseen. Keiton sekaan sopivat mainiosti myös erilaiset juurekset, kuten porkkana ja peruna. Ne syventävät makua ja antavat täyteläistä suutuntumaa. Kokonaisuuden kruunaavat tuoreet yrtit ja kirpakka sitruunamehu. Siemennäkkäriä on mukava rouskutella lämpöisen keiton kylkiäisenä. Jordanialaiseen tyyliin kuuluu tarjoilla linssikeiton kanssa oliiveja. HELENA HEISKANEN LINSSIKEITTO LÄHI-IDÄN TYYLIIN 4 annosta Valmistusaika: 30 min 2 rkl oliiviöljyä 1 iso sipuli 1 iso porkkana 1 iso peruna 2,5 dl punaisia linssejä 14 dl vettä 2 kasvis- tai kanaliemikuutiota Puoli ruukullista tuoretta oreganoa 1 rkl kuivattua minttua 1 tl kuivattua kuminaa 0,5 tl kuivattua paprikaa 0,5 tl kuivattua kurkumaa 0,5 tl cayennepippuria 0,5 tl suolaa 1 rkl vehnäjauhoja 1,5 rkl vegaanista margariinia Koristeluun tuoreita yrttejä, kuten oreganoa Tarjoilua varten esimerkiksi kaurafraichea ja siemennäkkäriä Kuori ja pilko sipuli, porkkana ja peruna. Laita iso ja syvä paistinpannu lämpenemään korkealle lämmölle (voit halutessasi käyttää myös isoa kattilaa) ja lorauta pannulle 2 rkl oliiviöljyä. Kumoa pilkottu sipuli, porkkana ja peruna pannulle ja paista noin vartin ajan. Huuhtele linssit vedessä ja kaada huuhdellut linssit pannulle muiden ainesten sekaan. Hämmennä korkealla lämmöllä viiden minuutin ajan. Sekoita koko ajan, jotta linssit eivät kärähdä. Kaada pannulle 14 dl vettä. Murenna sekaan liemikuutiot ja lisää yrtit sekä muut mausteet. Anna keiton porista kannen alla keskilämmössä noin puolen tunnin ajan. Ota esille pieni kattila ja lisää kattilaan vehnäjauho ja margariini. Kiehauta nopeasti. Lisää kiehautettu vehnäjauho ja margariini linssikeiton sekaan ja sekoita hyvin. Anna keiton tekeytyä liedellä matalalla lämmöllä noin viiden minuutin ajan. Kumoa keitto sen jälkeen suureen muovikulhoon ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimen avulla. Kaada valmis keitto tarjoiluastioihin ja nauti lämpimänä. Koristele annokset tuoreilla yrteillä ja sitruunalohkoilla. Keiton kylkiäiseksi sopivat esimerkiksi oliivit ja siemennäkkäri. HELENA HEISKANEN Lämpöä talvipäiviin

TALOBEEG FOUNDATION/SUOMEN SOMALIA-VERKOSTO KATSO, JÄRJESTÖ Ammatti tuo nuorille toivoa SUOMEN SOMALIA-VERKOSTO Perustettu: 2004 Motto: Rauhaa ja kehitystä luodaan yhteistyöllä ja osallistamalla. Jos järjestö olisi eläin, se olisi kameli. Kameli jaksaa tehdä pitkiä matkoja ja kantaa mukanaan arvokasta resurssia. Järjestö voidaan lakkauttaa, kun ­Somalia on vakaa yhteiskunta, joka tarjoaa kansalaisilleen yhdenvertaisia palveluita ja pärjää luonnonolojensa kanssa. Järjestö voi silti yhä jatkaa Suomen ja Somalian välisenä siltana. on yksi maailman nuorimmista valtioista. Sen väestöstä arviolta 75 prosenttia on alle 30-vuotiaita. Kaikille ei riitä töitä eikä koulutusmahdollisuuksia. Koulutusjärjestelmä on pitkän sisällissodan jäljiltä raunioina. ”Kun nuorilla ei ole työtä, toimeentuloa eikä tulevaisuudennäkymiä, he voivat värväytyä aseellisiin ryhmiin tai ryhtyä epätoivoisiin yrityksiin lähteä ylittämään Välimerta. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta se on iso ongelma”, sanoo Suomen Somaliaverkoston toiminnanjohtaja Maiju Korpela. Somalia-verkosto on yli kolmenkymmenen Somaliassa kehitysyhteistyötä tekevän järjestön kattojärjestö. Jäsenistä suurin osa on suomensomalialaisten perustamia järjestöjä. Verkoston hankkeet tarjoavat nuorille ammattikoulutusta yhdeksällä Somalian SOMALIA Osoitteenmuutokset 03 4246 5366, maailmankuvalehti@atex.com Maailman Kuvalehti Lintulahdenkuja 10, 00500 Helsinki maailmankuvalehti@fingo.fi www.maailmankuvalehti.fi Päätoimittaja Anni Valtonen, 050 317 6717 Ulkoasu Days Agency Tuottaja-toimittaja Riina Rastas, 046 851 5974 Tuottaja-toimittaja Teija ­Laakso, 050 321 8494 Ilmoitukset Aiman Kaddoura, 044 263 1031 Tilaukset www.maailmankuvalehti.fi tai puhelimitse 03 4246 5366 Vuositilaushinnat, 4 numeroa 49 € Suomi 74 € Eurooppa 88 € muu maailma Kirjapaino PunaMusta Oy, Tampere ISSN 1799-151x Julkaisija: Fingo on 260 kehitysjärjestön yhteis­työ­ järjestö. Fingon toimintaa tuetaan julkisin varoin ulko­ministeriön kehityspoliittisen osaston kansalais­järjestö­määrä­rahoista. PunaM us AUDITOITU ta Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@fingo.fi paikkakunnalla. Nuoressa valtiossa kaivataan etenkin käytännön tekijöitä: kursseilta voi valmistua esimerkiksi sähköasentajaksi, ompelijaksi, mobiililaitteen korjaajaksi tai kierrätysalan osaajaksi. Koulutuksissa tavoitellaan etenkin haavoittuvassa asemassa olevia, kuten vammaisia ihmisiä, yksinhuoltajaäitejä, sisäisiä pakolaisia ja klaanivähemmistöihin kuuluvia. Valmistuneita on kahden vuoden aikana ollut noin tuhat. Korpelan mielestä niin Somaliassa kuin muissakin Afrikan maissa suuri nuorisoväestö voi kehittää yhteiskuntaa parempaan suuntaan, mutta sitä varten nuoret tarvitsevat aitoja mahdollisuuksia – kuten nuoret kaikkialla. Suomessa verkosto edistääkin erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten osallisuutta ja tekee globaalikasvatustyötä. TEIJA LAAKSO CO2 NEUTRAALI TUOTE Maailman Kuvalehti ilmestyy vuonna 2025 neljä kertaa. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisussa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset 14 päivän kuluessa. Maailman Kuvalehti on Aikakausmedia ry:n sekä ­Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Ilmestymis­päivä 19.2.2025 Seuraava numero ilmestyy 21.5.2025 MAAILMAN KUVALEHTI 1 ⁄ 2025 73

NOSTO MENNEESTÄ 40 VUOTTA SITTEN Vertaisoppimisen siemen oli jo olemassa Maailman Kuvalehden esiäidin Kumppanin ensimmäinen numero ilmestyi syksyllä 1985, lehden kannessa oli sarjakuvalla railakkaasti ratsastava piirroshahmo. Kauas on tultu maailmasta ja asenteesta, jonka siivittämänä suomalaiset lähtivät 40 vuotta sitten parantamaan maailmaa. Samaan aikaan jo tuossa kyseisessä suomalaisia maailmalle kehitysjoukkoihin kannustavassa numerossa kuitenkin tiedostettiin asetelma, jossa myös me kehittyneessä maailmassa voisimme oppia jotain kehittyvien maiden ihmisiltä. Vertaisoppimisen siemen oli jo olemassa. Toimittaja ja tukija Kristiina Koivunen kirjoittaa jutussaan Miehillä helpompaa kuin naisilla Tansaniassa kehitysjoukkolaisena seitsemän vuotta työskennelleen Marjetta Karttusen kokemuksista: ”Tekninen kehitys sinällään ei ratkaise ongelmia. Ei kannata lähteä uskoen omaan etevämmyyteen ja kehittyneisyyteen. Monissa asioissa afrikkalaiset ovat kehittyneempiä kuin suomalaiset, esimerkiksi ihmissuhteiden hoidossa”, Karttunen sanoo. Samaisessa lehdessä kysyttiin: Lopetetaanko koko kehitysapu? ja ehdotettiin, että mikäli Suomi lopettaisi esimerkiksi Tansaniaan kohdistuvan kehitysavun, kaikki suomalaiset voisivat alkaa juoda tansanialaista Africafeeta Juhla Mokan sijaan. Näin Tansania voittaisi. KUN ANNI VALTONEN AILMAN K MA RAUHA 21.5. LMESTYY SEURAAVAN NUMERON TEEMA: I 25 HTI 2 ⁄ 2 ALE 0 UV → Miten miehet voivat purkaa naisvihamielistä kulttuuria? → Mikä on rauhanjärjestöjen tulevaisuus? → Utopia sorrosta vapautumisen välineenä ISTOCK → Keitä ovat Ahtisaaren perilliset?

MITEN MINUSTA TULI KAPINALLINEN? Anton Keskistä haastattelevat Hyvän Tekijät -podcastin Jouni Hemberg ja Venla Saikku. Minne katosit, maailma? Keskustelua ulko­maa­journalismista. ILLAN ESIINTYJÄ: J. HEMBERG & MUSIIKKI-YHTYE 27.2. KLO 18 BAR TŸPO TEKSTIN TALO, HELSINKI

MEDIA MONIÄÄNISEMMÄKSI NYT ANNA ÄÄNESI MUUTTAA MAAILMAA TUE TYÖTÄMME vikes.fi/lahjoita – MobilePay 14577 ONNEA 40-VUOTIAS MAAILMAN KUVALEHTI! Viestintä ja kehitys -säätiö Sananvapauden puolesta – 20 vuotta!