Vuoden aikakausmediatoimittaja 2024 ehdokasjuttu

– Olen aika vahva. Selviän asioista. Mutta tietenkin väsyä voi myös huomaamatta, Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestari Hannu Lintu sanoo. Seinällä Veikko Hirvimäen teos Kutujoiku. 8 et 1 0|2024

Kävelyllä Hannu Linnun kanssa käy selväksi, että Hannu puhuu mieluummin koiransa surusta kuin omastaan. Suru on hänestä hyödytön olotila, mutta kuolleelle ex-puolisolle tekisi usein mieli soittaa. Shurikissa on pisara laikaa, saksanpaimenkoiraa, terrieriä, ehkä jopa koirasutta. Hannua se palvoo. Lintu ja koira Te k s ti ANNA KANTO Ku vat M I L K A AL ANEN et 1 0|2024 9

H Tämä on ensimmäinen kevät ilman Pekkaa. Siitäannu Lintu seisoo jo eteisessä kin tällä koiralenkillä on nyt tarkoitus jutella. lippis päässä, kun hän yhtäkHannu kantaa 27-kiloisen Shurikin sylissään yhkiä muistaa: den porrasvälin alas hissitasanteelle. Hän haluaa suo– Sähän et kuule ole saanut jella koiran vanhoja lonkkia rappusilta. tänään sun särkylääkettä. – Ilmassa taitaa olla matalapainetta. Shurik ei pidä Vai joko mä annoin sen? matalapaineesta. Voi tulla lyhyt lenkki. Vastaukseksi tulee pitkä tuijotus. Koira surusta sekaisin On iltapäivä, eikä Hannu, 56, enää muista, mitä on aamulla tehnyt. Hannu ei osaa kertoa etukäteen, mihin päin HelsinHannu kävelee keittiöön, ottaa jääkaapista eineskiä tänään kävelemme. Suunnan päättää Shurik. lihapullan ja painaa särkylääkkeen sen sisään. – Hän saa mennä mihin hän haluaa mennä. – Annetaan sulle tämä nyt, ettei sinuun vain lenkilJuuri nyt Shurik ei halua mennä mihinkään. Se islä satu. tuu kadulla ja näyttää siltä, kuin tunnustelisi kuonolShurik kallistaa päätään. Se on kuuro ja sillä on nilaan ilman kosteustasapainoa. Lopulta se lähtee kävelrikko, ja nyt se nielaisee lihapullansa. velemään kohti Kaivopuistoa. Kun Hannu puhuu Shurikille, hänen äänensä Sinä yönä tammikuussa, kun Pekka sai äkillisen muuttuu. Ääni on hellä, sävelaskeleen tai kaksi korsairauskohtauksen kotonaan Bulevardilla, hänen keampi kuin se ääni, jolla hän puhuu kanssaan oli Shurik. ihmisille. – Pekka ei ollut yksin. Shurik oli Hannulle Shurik ei ole se vaan hän. Pekalle äärettömän rakas. Hannu Lintu Hän on entinen katukoira Pietarista ja Nuo kaksi ajatusta lohduttavat hänen korvastaan puuttuu pala. Hannua vähän. SYNTYNYT 1967 Raumalla. Vuonna 2014 Hannu ja hänen puoliHannu on varma, että Shurik ymASUU Helsingin Kaartinsonsa näkivät Shurikista kuvan Elämärsi, mitä sinä yönä tapahtui. kaupungissa koiransa mä koirille ry:n nettisivuilla. Pari to– Totta kai ymmärsi. Shurik oli sen kanssa. tesi yksimielisesti, että onpa kauhean jälkeen ihan poissa tolaltaan, ei syöTYÖ Suomen Kansallisnäköinen koira, tämä me otetaan. nyt eikä nukkunut. En ole ikinä nähoopperan ja -baletin yliPietarissa Shurik oli asunut koditnyt niin hätääntynyttä koiraa. Enkapellimestari ja Lissabotoman miehen kanssa hautausmaalla simmäisen viikon olin varma, että nin Orquestra Gulbenkiapahvilaatikossa. Nyt se muutti 200hän ei selviä surusta hengissä. nin taiteellinen johtaja. HARRASTUKSET LukemiSen jälkeen Shurik ei ole suostunut neliöiseen kerrostaloasuntoon Helnen ja urheilu. Bulevardin-kotiin menemään. singin Kaivopuistoon ja sai perheek– Hän kieltäytyy. Laittaa tassut seen kapellimestari Hannu Linnun ja maahan. Että tohon taloon en mene. Aalto-yliopiston kauppakorkeakouShurik on johdattanut meidät nyt meren rantaan. lun markkinoinnin professorin Pekka Mattilan. Kahvilan edessä se jarruttaa. Joka sunnuntai Hannu ja Pekka merkitsivät Shuri– Ai hän haluaa Ursulaan. Enää hän ei pääse. Alkukin omaan Excel-taulukkoon, kumpi hoitaa tulevalla vuodesta lohdutin häntä aika paljon ruualla, syöttäviikolla minkäkin ulkoilutusvuoron. mällä herkkuja. Nyt me sitten yritetään tässä vähän Tapa jatkui senkin jälkeen, kun pari keväällä 2023 erosi. Shurik alkoi asua Hannun luona Kaartinkaulaihduttaa. pungissa ja Pekan luona Bulevardilla vuoroviikoin. Koiransa surusta Hannun on helppo puhua. Miehet soittelivat toisilleen yhä lähes päivittäin. Ensin työnteko helpottaa oloa 23. tammikuuta tänä vuonna, maanantain ja tiistain välisenä yönä, kaikki muuttui. Kun Hannu Lintu alkaa puhua omasta surustaan, hän Sinä yönä Pekka Mattila, 45, kuoli. ei liikutu. Pikemminkin hän kiihtyy hiukan. – Jos vaikka joku kollega kysyy, tunnenko suurta surua, niin en nyt sinänsä. Ajattelen ja teen koko ajan paljon muutakin. En elä surun vallassa aamusta iltaan. Elävätkö ihmiset yleensä? En tiedä. Hannulla riittää muutakin ajattelemista ja tekemistä. Hän on Suomen Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestari ja kiertää myös ympäri maailmaa johtamassa ulkomaisia orkestereita. Viime aikoina Hannu on keskittynyt siihen, että löytää Shurikille hoitopaikan matkojensa ajaksi. Uu- ” Työni kapellimestarina on käytännöllistä. Teen vain niin kuin nuoteissa lukee. 10 et 10| 2024

delleen ja uudelleen hän on pakannut matkalaukun, purkanut matkalaukun, viikannut esiintymisvaatteensa hotellihuoneen hyllyihin, etsinyt supermarketin, ostanut juustoja ja makkaroita, täyttänyt niillä hotellihuoneen minijääkaapin. Syödessään juustoja hotellin sängyllä Hannu on kuunnellut taustamusiikkina Kuumaa-yhtyettä. Klassista musiikkia hän ei juuri kuuntele. Sitä hän kuulee tarpeeksi töissä. Iltaisin Hannu on noussut orkesterin eteen. – Työni on käytännöllistä. Oikeastaan pelkkää käytäntöä. Ihmiset varmaan luulevat, kun ne näkevät kapellimestarin siinä haukkovan henkeään, että se on ihan helvetin onnellinen. Mutta ei se niin ole. Teen vain niin kuin nuoteissa lukee. Kyllä Hannu työtään rakastaa. Jos orkesteri soittaa, kuten on harjoiteltu, hän tuntee erityistä iloa. Lentokentillä istumiseen hän on kyllästynyt. Kun hän pääsee hotelliin, hän tahtoisi pysyä siellä. – Minusta on tullut huonepalvelun suurkuluttaja. Tilaan ruuan huonepalvelusta, vaikka pahaahan se on aina. Jos syöt saman annoksen hotellin ravintolassa, se on eri ruoka. En ymmärrä, miten se pystyy pilaantumaan siinä matkalla huoneeseen. Hotellissa Hannu nukkuu itsekseen, mutta kotona vieressä sängyssä nukkuu Shurik. Kodikkainta hotellissa on Hannusta se, että voi kävellä sortseissa hissiin ja suoraan kuntosalille.  Nuorempana Shurik vaistosi herkästi Hannun tunteet. – Vanhemmiten vaistot ovat hieman tylsistyneet. Mutta kuoleman koirat aistivat aina herkemmin kuin ihmiset, Hannu uskoo. et 1 0|2024 11

Hannun ja Shurikin kodin sisustus on vielä kesken ja Riitta Nelimarkan taulu ripustamatta. Nojatuolissa Hannu lukee partituuria. – Virheitä konsertissa tapahtuu aina. Virheet ovat viimeinen asia, jota kannattaa pelätä. 12 et 1 0|2024

Kivaa päivää ja nyrkkiä pöytään Hannu kävelee Shurikin kanssa noin kaksi tuntia joka päivä. Shurik on nyt 14-vuotias. Hannu haluaa kävellä sen kanssa vielä mahdollisimman pitkään. – Shurikin iloisuus ja rohkeus antavat minullekin voimia. Vaikka hän on jo vanha, hän tekee kaikkensa, jotta voisi osallistua kaikkeen mitä teen. Tänään Shurikilla on monta pysähdyspaikkaa: Uunisaaren risteys, jossa Hannu epäilee sen haistavan ketun. Ravintola Mattolaituri, jonka eteen Shurik pysähtyy, koska kesäisin sieltä saa nameja. Kurainen lumikasa, josta Shurik alkaa syödä välipalaksi lunta. – Kuuletko tuon linnun? Hannu kysyy. Se laulaa TI-TYY, TI-TYY. ” Koko ajan olisi kysyttävää Pekalta. Mikä on paras hotelli Melbournessa, miten toi pörssikurssi käyttäytyy? TUOMAS KOLEHMAINEN/SANOMA-ARKISTO Itseään ja tunteitaan Hannu haluaa pohtia niin älyllisesti kuin pystyy. Sillä tavalla hän pohtii kaikkea. – Suru on minusta vähän hyödytön olotila. Raivokin on parempi. Enkä mä tiedä, miltä burnout tuntuu. Olen vain lukenut kuvauksia siitä. Voihan olla, että mulla on burnout, mutta en vain tajua sitä. Hannu tekee töitä viikonloppuisin, jouluna, Thaimaan-lomilla, joka päivä. Vuodessa hänellä on korkeintaan viisi vapaapäivää. Sama tahti oli Pekalla, ja sitä tahtia he rakastivat. Nyt Hannusta on alkanut tuntua ensimmäistä kertaa elämässään, että 360 työpäivää vuodessa on vähän liikaa. Se liittyy myös Pekkaan. – Kun menettää läheisensä, ensin työnteko helpottaa oloa. Sitten se vaikeuttaa sitä. Pitää vain tajuta, missä vaiheessa työtä on pakko vähentää. Nyt olen siinä vaiheessa. Hei kato orava. Shurik jähmettyy. Se rakastaa oravia. Hannu kertoo, että kerran Shurik on tuijottanut oravaa 40 minuuttia. Nyt se saa yhden oravaminuutin. Hannu alkaa miettiä, että ehkä ei vain osaa eritellä tunteitaan. Että mikä niistä on mitäkin. Varma hän sanoo olevansa juuri nyt vain yhdestä asiasta: – Olen ihan helvetin väsynyt. Se on se, mitä olen nyt. Samaan hengenvetoon Hannu lisää, että ihan lyhyt, parin viikon lepo riittää. Heti levättyään hän aikoo lentää Berliiniin ja johtaa ensimmäistä kertaa Berliinin filharmonikkoja. – Miten mikään voi laulaa noin lujaa? Onko tuo lintu ihan terve? Jos Pekka olisi nyt mukana, hän osaisi vastata. Sitä Hannulla on ikävä. Joka päivä. – Mulla olisi koko ajan kysyttävää häneltä. Monta kertaa päivässä ajattelen, että soitanpa Pekalle. Kysymys voi olla ihan mikä tahansa. Mikä on paras hotelli Melbournessa? Mistä mä saan sellaset ja sellaset housut? Miten toi pörssikurssi nyt käyttäytyy? Pekalla oli kaikkeen vastaus. Pekka Mattila oli professori ja yhteiskunnallinen keskustelija, mutta Hannun mielestä hänestä olisi tullut myös loistava isännöitsijä. Pekka osasi vaihtaa lamput ja nukkasihdit, tiivistää ikkunat, asentaa tekniset vempaimet ja leikata koiran kynnet. Hannu ei osaa niistä mitään. Toisiltaan miehet oppivat paljon. Hannu oppi käytöstapoja. Pekan ansiosta hän oppi käyttämään lausetta ”mukavaa päivänjatkoa”. – Mutta en mä sitä nyt taas enää niin kauheesti käytä. Sähköpostin osaan yhä lopettaa siihen, että hyvää viikonloppua. Pekka oppi Hannulta suoruutta. Hannun mielestä Pekka ei saanut nuorena sanottua mitään suoraan. Kun pari sai lomalla huonomman hotellihuoneen kuin oli luvattu, Pekka kävi mainitsemassa asiasta monta kertaa kohteliaasti vastaanottovirkailijalle. Mitään ei tapahtunut. Lopulta Pekka antoi Hannun käydä karjaisemassa respassa kerran. Huone vaihtui heti. – Me harrastettiin tuota ihan koko ajan. Pekka antoi mulle aina jossain vaiheessa luvan, että saan hoitaa asiat kuntoon. Lopulta hän oppi multa ehkä vähän liiankin hyvin sen, että asiat voivat onnistua myös lyömällä nyrkkiä pöytään. Diplomaatti Hannu on ollut vain äidin ja isän kanssa. Linnun perhe asui Raumalla. Hannun Lilja-äiti oli raumalaissyntyinen, räiskähtelevä luonne ja työs- Pekka Mattila (vas.) ja Hannu elivät yhdessä 17 vuotta. Keittiössä yksi Pekan bravuureista oli sorsapata.  et 1 0|2024 13

– Hyvä ohitus Shurik, Hannu kehuu. – Yleensä hän haukkuu kaikki. Hän ei koskaan ole ollut semmoinen koirien koira. En osannut arvostaa sitä Lenkin jälkeen Hannu kuivaa huolellisesti tassut. – Olen vähän miettinyt, onkohan Shurikilla dementiaa. Hän on alkanut vaellella öisin. kenteli laboranttina ja valokuvaajana Rauma-Repolassa. Johannes-isä oli sähköinsinööri, Karjalan evakko ja hiljainen mies. Hannu oli ainut lapsi. Hän halusi olla molemmille vanhemmilleen täydellisen lojaali eikä halunnut suosia kummankaan murretta. Niinpä hän puhui kotona aina kirjakieltä. – Jossain vaiheessa sitten vain lopetin ja aloin puhua näin kuin mä puhun nyt. Hyvä rakkaus, hyvä ero Pekan kuolemasta on noin neljä kuukautta. Vielä tälläkin viikolla Hannulle osanottonsa ovat ilmaisseet kymmenet ihmiset. Tuntemattomien myötätunto on lämmittänyt. Mutta koska hän on suoruutta arvostava Lintu, hän kertoo myös kommenteista, joista ei ole pitänyt. Yksi niistä on ollut kysymys: Kaduttaako sua nyt kun erositte, kun Pekka sitten niin pian kuolikin? – Ymmärrän kyllä, että jollekin voi tulla se olo, että voi miksi te just silloin erositte. Mutta minulle ei tule. Minua ei kaduta, olisimme joka tapauksessa eronneet. Ja se, että joku yrittää mulle muuta syöttää, on kamalan rasittavaa. Vuosia Pekan kanssa Hannu kutsuu elämänsä parhaiksi. Myös ero oli hyvä. Ystävyys säilyi loppuun asti. – Mikään välillämme ei jäänyt puhumatta. Kun ylitämme kadun, kysyn, puhuiko Hannu Pekan kanssa myös kuolemasta. – Mitenkäs kuolemasta yleensä tollai niinku puhutaan? Hannu kysyy takaisin. Kysymys tuntuu ärsyttävän häntä. – Miten silloin puhutaan, kun puhutaan kuolemasta? Mitä toinen sanoo toiselle? Että mitä, aiotko kuolla? Ei me koskaan mistään kuolemasta puhuttu. Se on puheenaihe, jota en pidä kovin hedelmällisenä. Shurik ohittaa toisen sekarotuisen ison koiran tyylikkäästi ja ärähtämättä. 14 et 1 0|2024 Joka aamu Hannu kertoi Pekalle, mitä aikoo päivän aikana tehdä. Joka ilta kun Hannu palasi töistä, Pekka kysyi, millainen päivä oli ollut. Hannu kertoi. Pekka kuunteli. Sitten Pekka kertoi päivästään ja Hannu kuunteli. – Se oli jokapäiväinen rutiini. Kävimme päivän läpi: tänään töissä oli paskamainen tyyppi, tänään kaatui kahvit Fazerilla, tänään onnistui töissä tämä tai tuo. Osa taakasta karisi saman tien, kun puhui päivästä toiselle ääneen. Toistensa työasioista he tiesivät lähes kaiken. Kumpikin pyysi neuvoja töihinsä, ja sitten oltiin samaa tai jyrkästi eri mieltä. Niistä keskusteluista Hannu nautti, vaikka joskus ne johtivat siihen, että toinen nukkui sohvalla. – Kaikkein eniten kaipaan ehkä nyt sitä, että joku kysyisi, hei, millainen päivä sulla oli tänään. Sitä kysymystä en osannut arvostaa silloin, kun joku kysyi sitä joka päivä. Raja tulee vastaan Koska Shurik saa mennä mihin haluaa, lenkki päättyy Kirurgisen sairaalan veistospuistoon. Puisto on täynnä veistostaidetta. Shurik nuuhkii teoksia. Taiteeseen Shurik on tottunut. Hannun kotona on paljon maalauksia, ja Pekka ehti kerätä taidekokoelman, jonka arvo oli seitsemännumeroinen summa. Hannu on huomannut, että Shurik on alkanut jo toipua vaikka ihmettelee vieläkin, missä Pekka on. – Kyllähän Pekka on tässä läsnä nytkin. Ilman muuta on. Koko ajan, Hannu sanoo. Kun Hannulle sinä tammikuun aamuyönä soitettiin, hän lähti paikan päälle Pekan kotiin. Shurikin hän löysi piiloutuneena pöydän alta. Hannu ei hätääntynyt vaan keskittyi lohduttamaan muita. – Ehkä se oli puolustusmekanismini. Kun lohdutin muita, en voinut ruveta ryntäilemään kuin päätön kana. Mulla on sellainen mieli ja kroppa, jotka romahtavat vasta sopivan hetken tullen. Mutta ei se tarkoita, etteikö jossain olisi jokin raja. Sitä rajaa Hannu suojelee sulkemalla puhelimen heti tämän lenkin jälkeen. Rajaa hän aikoo suojella lepäämällä, tapaamalla ystäviä ja tyhjentämällä entistä Bulevardin-kotia sinne jääneistä tavaroistaan. – Pahin on jo ohi. Kaikki tästä eteenpäin on toipumista, Hannu uskoo. – Näetkö tuon kyltin, jossa lukee ei läpikulkua, ei koiria? Siitä me Shurikin kanssa mennään aina. Tänään reitti on kurainen. Hannu ja Shurik kääntyvät toiseen suuntaan.