Järvenpään palloseura 2024 Kausijulkaisu 1

Järvenpääläistä edustusjalkapalloa vuodesta 1947 SISÄLLYS s. 3 s. 4-9 s. 12-13 s. 16-17 s. 20-21 s. 22-23 s. 24-25 s. 27 s. 29 uuden ajan alku ykkösLIIGAN joukkue-esittely 2024 ESITTELYSSÄ: JOONA TAPANI ESITTELYSSÄ: noah kaijasilta joukkue valmennus ja taustat Jäps/47 - historiallinen kausi kakkosessa kohtaamisia konkari jatkaa mikrofonin varressa jäpsiläisten KOTIKEITTIÖ JÄPPI-sovelluksella -15% À la carte www.japsedustus.fi 2

Uuden ajan alku 2.9.2023 kirjattiin järvenpääläisen jalkapallon historiaan päivänä, jolloin vanhalla Keskuskentällä pelattiin viimeisen kerran. Jalkapallokenttien korkeammat voimat ymmärsivät tapahtuman symboliikan, ja latasivat JäPSin ja KäPan väliseen otteluun täyden annoksen draamaa ja jännitystä. Sateen liukastamalla kentällä vierailijat tuntuivat karkaamaan tavoittamattomiin peräti kolmeen eri otteeseen, mutta JäPS kampesi mukaan taisteluun kerta toisensa jälkeen, ja 86. peliminuutilla isketty 4-4 tasoitusmaali saattoi lopulta olla kriittisen ratkaiseva jopa sarjapaikan säilyttämisen kannalta. Tasapelistä saatu piste toi loppusarjaan kotiedun, jonka avulla JäPS syksyllä keräsi tarvittavat pisteet kauden 2024 Ykkösliigapaikan varmistamiseen. KäPa-ottelun jälkeen Keskuskentän uudistustyöt pääsivät käyntiin, ja lopputuloksista päästään nauttimaan tulevasta kesästä eteenpäin. Tuliterä tekonurmialusta, kunnon valaistus ja riittävän suuri katettu katsomo tarkoittavat sitä, että Järvenpäässä ei enää tarvitse tuskailla haastavien ottelupuitteiden kanssa, kun tulevat kaudet päästään pelaamaan hyvissä olosuhteissa kauden alusta loppuun asti. Erityisesti miesten edustusjoukkue on odottanut tätä kehitysaskelta kuin kuuta nousevaa, koska ilman sitä JäPSin tarina Ykkösliigassa olisi tullut päätökseensä. Liigan lisenssiehdot eivät pelaamista puutteellisissa olosuhteissa kovin pitkään salli, ja JäPSin poikkeusluvassa tuli määräpäivä vastaan. Stadionin tuottama ilo ei kuitenkaan rajoitu pelkkään Ykkösliigaan, vaan uudesta areenasta pääsee nauttimaan moni muukin isolla kentällä pelaavista joukkueista ja juniori-ikäluokista kannatusjoukkoineen. Samassa yhteydessä saa arvoisensa jäähyväiset myös toinen otteluareena, kun JäPSin alkukaudet kotiottelut pelataan legendaarisella Koivusaaren kentällä. Koivusaaressa ei muutamaan vuoteen ole miesten edustusjoukkueen otteluita pelattu, mutta pidemmän linjan kannattajat muistavat muun muassa Kakkosen nousukarsintaottelun AC Kajaania vastaan lokakuussa 2012 ja Suomen Cupin 6. kierroksen ottelun KuPSia vastaan huhtikuussa 2016. Yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa saamme rakennettua Koivusaareen kevään otteluiden vaatimat fasiliteetit, ja tarjolla on ainutlaatuista tunnelmaa, kun yleisö täyttää kentän reunustat Ykkösliigan ensimmäisessä kotiottelussamme lauantaina 20.4. klo 16:00 paikalliskilpailija PK-35:ta vastaan. Tervetuloa viihtymään JäPSin otteluissa kaudella 2024 niin Koivusaaressa kuin uudella Keskuskentälläkin! Joukkue tulee tekemään parhaansa ja antamaan kaikkensa sen eteen, että menestys kentällä on mahdollisimman hyvä. Yhdessä koko järvenpääläisen jalkapalloyleisön kanssa pystymme pitämään huolen siitä, että ottelut ovat huippuluokan tapahtumia niin kannatuskulttuurin kuin muunkin yhteisöllisyydenkin näkökulmasta. Nähdään kentän laidalla ja katsomossa! Lasse Palovaara, JäPS Oy hallituksen puheenjohtaja 3

YKKÖSLIIGA 2024 JOUKKUEET FC KTP, Kotka Kotkalaisten viime kaudet ovat olleet pelkkää myötä- ja vastamäkeä. Kaudella 2020 nousu Veikkausliigaan ja kaudella -21 putoaminen. Kaudella -22 jälleen nousu ja kaudella -23 jälleen putoaminen. Ja nyt siis alkamassa kausi Ykkösliigassa. Tällä kertaa joukkueella on maltillinen tavoite, tai ei ainakaan ääneen lausuttua nousutavoitetta. - Tavoitteemme on voittaa mahdollisimman monta peliä, Esa Vilkki FC KTP:n edarista sanoo pyöreästi. Valmistautuminen tulevaan kauteen on sujunut Vilkin mukaan odotetunlaisesti. - Olemme harjoitelleet kovaa, mutta myös välttyneet isommilta loukkaantumisilta, mikä on todella hyvä asia. Kokonaisuutena pyrimme olemaan joukkue, jolla on mahdollisimman vähän heikkouksia. Ykkösliigacupin jälkeen Kotkassa ei ehkä olla täysin tyytyväisiä. - Talvikauden tulokset voisivat toki olla parempia, Vilkki myöntää. Pian näemme, mihin asti rahkeet tällä kaudella riittävät perinteistään kivenkovassa urheilukaupungissa. FF Jaro, Pietarsaari Veikkausliigasta kauden 2015 päätteeksi pudonnut Pietarsaaren Jaro on siitä lähtien pelannut Ykköstä lievästi alenevalla kurssilla, mutta Ykkösliigacupin perusteella, alkulohkossa neljä voittoa neljästä ottelusta, nyt alkava kausi voi hyvinkin olla käänne parempaan. Cupin välierässä näytti voimansa rökittämällä JäPSin 4-0. Jaron joukkue alkavaan kauteen on tavallaan 2.0-versio viime kaudesta. - Perusryhmä vuodentakaisesta on edelleen kasassa ja samalla ryhmä on tiivistynyt. Viime kaudella meillä oli 29 sopimuspelaajaa ja ainakin toistaiseksi vain 21, joukkueenjohtaja Veppe Tervaskangas kertoo. - Vähiten peliaikaa saaneet pelaajat jäivät pois ja uusia olemme ottaneet vain pari. Pienemmän ryhmän myötä joukkue on entistä paremmin hitsautunut yhteen ja näyttää siltä, että juuri se näkyy talvikauden tuloksissa. Tervaskangas pitääkin tämän kauden Jaron vahvuutena yhtenäisyyttä. - Keskinäiset kemiat ovat löytyneet ja kaikki tietävät, mitä pitää tehdä, jojo vakuuttaa. Mitään virallista sijoitustavoitetta ei Jarossa ole joukkueenjohtajan mukaan asetettu. Hän on kuitenkin luottavainen hyvän kauden olevan edessä. - Sarjan kolmen parhaan joukossa ollaan, Tervaskangas pohtii. 4

JIPPO, Joensuu Joensuulainen Jippo voitti viime kaudella oman lohkonsa Kakkosessa ja eri vaiheiden kautta seura on nyt aloittamassa uudessa Ykkösliigassa, eli tavallaan se nousi kaksi sarjaporrasta kerralla. Halu hakea Ykkösliigan paikkaa kertoo lujasta uskosta tulevaisuuteen. Mainittakoon, että JäPSin tavoin Jippo on siirtänyt edustusjoukkueensa toiminnan tätä varten perustetun osakeyhtiön alle. Monen muun seuran tavoin. Jipon päävalmentajana toimii Mikko Hallikainen, joka 31-vuotiaana kuuluu valmentajien nuoreen kaartiin. Näyttääkin olevan nykytrendi, että valmentajat ovat nuorempia kuin osa pelaajista. Hallikaisen kertoo, että hän on itse suurelta osin vastuussa myös joukkueen rakentamisesta. - Valmistautuminen on sujunut suunnitellusti. Vanha runko joukkueesta jatkaa ja vaikka aina sattuu ja tapahtuu, niin aikataulussa ollaan. Ehkä yhtä tai kahta pelaajaa vielä katsellaan, Hallikainen pohdistekeli muutama viikko ennen sarjan alkua. Jipon vahvuudeksi valmentaja sanoo enempiä miettimättä kollektiivisen tekemisen ja tasalaatuisuuden. - Viime vuonna laadimme standardit, joita yhteisesti noudattamalla etenemme. Lopputulos seuraa prosessia, valmentaja filosofoi. Jipossa ei ole vielä lyöty lukkoon virallista tavoitetta alkavalle kaudelle. - Se tehdään vasta sitten, kun joukkue on lopullisesti kasassa. Mutta sen voin sanoa, että se tulee olemaan kunnianhimoinen, Mikko Hallikainen paljastaa. Tästä voinee päätellä, että Joensuussa ei syksyksi toivota mitään putoamiskamppailuja. Pitomer on ollut JäPSin luotettava kumppani ottelutapahtumissa jo vuosien ajan! Hermannilta matsikahvit ja munkit sekä VIP-telttojen tarjoiltavat! 5

JäPS, Järvenpää JäPSin pääsemistä vanhan Ykkösen parhaiden joukkoon, ja sitä myötä uuteen Ykkösliigaan, ei viime aikojen menestysten jälkeen voi ehkä pitää yllätyksenä. Viime kaudella JäPS oli kokonaispisteet laskettuna sarjan kahdeksas. Silti lienee paikallaan puhua joukkueesta haastajana ennemmin kuin selvänä suosikkina. Viime kaudesta joukkue on uudistunut reippaasti, vaikka vanhaa tuttuakin on paljon jäljellä - aina ikikapteeni Roope Autiota myöten. Yksi mielenkiintoinen uusi tuttavuus on joukkueen päävalmentaja, vasta 30-vuotias Erol Ates. Ates myöntää, että valmistautuminen uuteen kauteen on sujunut vaihtelevasti, mutta kuten Ykkösliigacupin tuloksista näkee, nousujohteisesti. - Pitkin talvea on tullut koko ajan uusia pelaajia ja kaikilla on eri pohjataso, niin taktisella kuin myös fyysisellä puolella. Kokonaisuutena joukkue on mennyt kuitenkin haluttuun suuntaan, Ates arvioi. Mistä uuden JäPSin tunnistaa? - Hyökkäämisestä. Se tulee olemaan voima, mistä meidät pitää tunnistaa. Ja se, että halutaan olla sarjan paras joukkue molemmissa bokseissa, niin vastustajan kuin myös meidän oman maalin edessä, Ates listaa epäröimättä. Eikä vaatimaton ole kauden tavoitekaan. - Joukkue asetti tavoitteeksi olla top kaksi -joukkue Ykkösliigassa, valmentaja paljastaa. Tätä peukuttaa varmasti iso joukko järvenpääläisiä! MP, Mikkeli Mikkelin Palloilijat pelasi vanhan Ykkösen kaudella 2023 aina nousukarsinnan ensimmäiseen vaiheeseen asti sijoittumalla ylemmän jatkosarjan kolmoseksi. Mutta nousua ei tullut ja kausi 2024 pelataan Mikkelissä Ykkösliigaa. Joukkueen valmentaja Juha Pasoja luonnehtii uuteen kauteen valmistautumista normaaliksi. - Noin puolet viime kauden pelaajista vaihtoi maisemaa ja vielä haetaan vahvistusta hyökkäykseen, Pasoja kertoi noin kuukausi ennen kauden alkua. Vaihtuvuudsta huolimatta harjoittelu on mennyt Pasojan mukaan hyvin. - Pelaajat ovat olleet valmiita toteuttamaan niitä asioita, joita valmennus haluaa nähdä pelaamisessa. Valmentaja myöntää, että talven peleisssä ei ole löytynyt vielä ihan parhaita pelaajakombinaatioita eri rooleihin. Kauden tavoitteeksi Pasoja arvioi sijoittumisen viiden parhaan joukkoon. - Toivon, että puolustuspeli olisi joukkueen vahvuus. Jos se pitää, meidän ei tarvitse tehdä niin paljon maaleja. Tässä peilaan Ykkösliigacupin tuloksiin, valmentaja pohtii. 6

KäPa, Helsinki KäPa pelaa Ykkösliigassa täydennysmenettelyn seurauksena. Viime kauden päätteeksi KäPa oli Ykkösen kymmenes eli ensimmäisellä putoajan paikalla, mutta Espoon Hongan ja HIFK:n konkurssien jälkeen sille tarjoutui mahdollisuus hakea paikkaa Ykkösliigasta. Päävalmentaja Sami Okkonen myöntääkin, että nyt ollaan uuden edessä. - KäPa ei ole koskaan pelaamalla onnistunut säilyttämään aiemmin sarjapaikkaa toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Tavoitteena ei kuitenkaan ole missään nimessä lähteä vain selviytymään sarjaan ja kaiken osuessa kohdilleen, voimme olla yllättävänkin korkealla. Haastamme jokaisen joukkueen yksittäisessä ottelussa, Okkonen pohtii. Valmentajan mukaan talvi on ollut uuteen pelaajistoon ja valmennustiimiin tutustumista, mutta pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Pelillisesti KäPa on tammikuun Jaro-peliä lukuunottamatta ollut kaikissa peleissä hyvin mukana, mutta tietyt voittamista vaativat asiat ovat yskähdelleet ja tekemistä tietysti riittää. - Joukkueessa on paljon taitoa ja pallollista osaamista. Lisäksi joukkueen rakenne on mielestäni sopiva yhdistelmä todella nuoria pelaajia, nuoria pelaajia sekä muutama kokeneempi pelimies. - Olemme vahvoja, kun pääsemme kontrolloimaan otteluita pallon kanssa ja määrittämään pelin rytmin, Okkonen vakuuttaa. PK-35, Helsinki PK-35 sijoittui viime kaudella Kakkosen A-lohkossa Jipon jälkeen toiseksi ja nousi lopulta Ykkösliigaan. Talven perusteella joukkueen voi arvioida hyvinkin iskukykyiseksi. Ainakin sillä perusteella, että JäPS kävi Talissa ottamassa PK-35:ltä 1-4 nokkaan. Joukkueen huomattavimmat uudet nimet ovat hyökkääjä Eero Markkanen ja maalivahtivalmentaja Jussi Jääskeläinen. Huomattavimmat ainakin fyysisen kokonsa puolesta, mutta epäilemättä Markkanen tulee jälleen olemaan vaarallinen maalintekijä ja Jääskeläinen arvokas apu joukkueen maalivahdeille. Talven Ykkösliigacup sujui kerholta hyvin. - Joukkue meni viime kauden jälkeen lähes kokonaan uusiksi ja ihan lopullista arvioita joukkueen iskukyvystä ei voi vielä tehdä. Niin kuin ei minkään muunkaan joukkueen. Mutta askel askeleelta olemme edenneet ja harjoitukset ovat sujuneet hyvin, PK-35:n joukkueenjohtaja Tomas Ahlblad kertoo. Ahlblad korostaa, että PK-35 on lähtemässä vakavissaan Ykkösliigaan ja kun kilpaurheilusta on kysymys, jokaiseen otteluun lähdetään voittamaan. - Olemme pyrkineet vahvistamaan joukkueen jokaista osa-aluetta. Ei tässä sellaisella asenteella voi lähteä, että “vain” säilytään sarjassa. Vaikka asiat ovat sujuneet pitkän pre-seasonin aikana nousujohteisesti, joukkueenjohtaja on silti maltillinen pohtiessaan tarkempaa menestystavoitetta. - Ennustuksissa pitää aina olla varovainen, kausi näyttää sitten, missä olemme syksyllä. 7

SalPa, Salo Salon Pallo oli viime kaudella jonkinmoinen yllättäjä, koska se piti itsensä pitkään jopa lähellä ylempää jatkosarjaa. Eikä se loppukaudestakaan joutunut missään vaiheessa putoamisuhan alle. Vatsa ei kuitenkaan tullut täyteen, vaan tällä kaudella haetaan vielä parempaa. - Top 4-sijoitus olisi hyvä parannus viime kauden Ykkösen debytointiin alemmassa keskikastissa, SalPan edarin toimitusjohtaja Tero Karinti arvioi alkavan kauden tavoitetta. Ykkösliigacup toi salolaiselle voiton, tasapelin ja kaksi tappiota. Cupin tulokset eivät kuitenkaan finaaliin nousseita SJK Akatemiaa ja Jaroa lukuunottamatta kovin paljon kerro tulevasta. Hyvin tasaista ristiinpelaamista oli merkittävästi. Talvella Karinti muistutti seuran omassa tiedotteessa siitä, että kymmenen joukkueen Ykkösliigaan tyrkyllä olevia pelaajia tulee olemaan selvästi enemmän kuin oli vielä vuotta aiemmin kahdentoista joukkueen Ykköseen. Tämän takia joukkueen kasaamisessa ei kannata pitää kiirettä. Nyt Karinti uskoo SalPan olevan valmis uuteen kauteen. - Talvi on sujunut hieman rikkonaisesti haastavien treeniolosuhteiden ja loukkaantumisten takia, mutta kuitenkin luottavaisin mielin sarjaan lähdetään. - Kollektiivinen prässipeli ja ehdottomasti joukkueen tasaisuus ovat vahvuutemme. Laatu kentällä ei heikkene vaihdoista, Tero Karinti uskoo. Positiivinen tekemisen meininki välittyy Salosta. TPS, Turku TPS:n maine on sitä luokkaa, että moni sijoittaisi mutulla sen Veikkausliigaan, mutta kolme viime kautta turkulaiset ovat yrittäneet paluuta korkeimmalle sarjatasolle siinä onnistumatta. Kovat paluumuuttajatkaan eivät ole tuoneet riittävästi potkua, vaikka kärjen tuntumassa on menty. Tälle kaudelle kovin lienee päävalmentajaksi palkattu televisiostakin tuttu ja nuoren valmentajapolven kärkinimi Miika Nuutinen. Silti Ykkösliigacup ei vielä mitään järisyttävää menestystä tuonut. Nuutinen ei kuitenkaan epäröi hetkeäkään siitä, mikä on kauden tavoite. - TPS lähtee voittamaan jokaista ottelua, sillä me pelaamme noususta Veikkausliigaan, Nuutinen sanoo. Pelkkää voittokiitoa ei joukkueen taival ole toistaiseksi ollut ja Ykkösliigacupissa se jäi ilman välieräpaikkaa. - Lähdimme aika nollasta rakentamaan TPS:n uutta ilmettä, koska vaihtuvuus joukkueessa oli suurta. Välillä ollut tuloksellisesti haastavaa, mutta pelaaminen on ottanut tasaisesti askeleita eteenpäin, valmentaja pohtii. Nuutinen uskoo, että sarjakauden alkaessa peli on valmista. - Tepsi on intensiivinen joukkue, joka ei tule antamaan vastustajille tilaa ja aikaa pallon kanssa. Puolen vuoden kuluttua tiedämme, miten keväiset visiot ovat toteutuneet. 8

SJK Akatemia, Seinäjoki SJK Akatemia pelasi viime kaudella aina nousukarsinnan toisen osan jatko-otteluun asti, mutta hävisi sen nyt Veikkausliigassa aloittavalle Gnistanille. Tiedä sitten, miten Seinäjoella olisi toimittu, jos kakkosjoukkuekin olisi noussut pääsarjaan? Materiaalia Seinäjoella riittää. SJK:n pelaajia vilisee nuorisomaajoukkueissa ja joitain on lainasopimuksilla siirtynyt muihin seuroihin. Akatemiaa valmentava Arttu Aromaa kertoo, että paljon pelaajaliikennettä tapahtuu koko ajan, kun edustusjoukkue ja akatemia-joukkue ovat samassa organisaatiossa. - Valmistautuminen on ollut niin hyvä kuin akatemia-joukkueen valmistautuminen voi olla. Tämä on hyvän ja kehittävän ympäristön luomista pelaajille, jotka kulloinkin ovat akatemian käytössä. Kaikki kunnia ja arvostus pelaajille, jotka ovat tehneet joka päivä kaikkensa kehityksensä eteen. Kilpailun kautta syntyy tulosta. Akatemian selkeä vahvuus tulee Aromaan mukaan olemaan siinä, että ringissä on paljon nuoria pelaajia, jotka ovat valmiita näyttämään mihin he pystyvät. Se tulee näkymään jokaisessa pelissä. - Tämä on isoin ja tärkein arvo joukkueessa ja kaikille nuorille pelaajille iso asia ymmärtää. Jos haluaa uralla edetä. SJK Akatemian tavoite on kilpailla ja hakea voittoa joka pelistä. - Isossa kuvassa tietenkin suurin tavoite on, että mahdollisimman monta pelaajaa tekee läpimurron tälle sarjatasolle ja mahdollisimmman moni etenee seuraavalle tasolle urallaan, Aromaa korostaa. 9

Kaipaako yrityksesi brändi tai verkkosivusto uudistamista? Laadukas ja muistettava brändi sekä käyttäjäystävällinen verkkosivusto ovat avaimia menestykseen ja erottumiseen kilpailijoista. Käy katsomassa töitäni: www.rooz.fi 10

Isännöintiä, jonka tunnet 11

Joona Tapani – Toista vuotta Järvenpäässä Joona Tapani, Lahden lahja järvenpääläisjalkapalloilulle, aloittaa pian toisen kautensa JäPS-nutussa. Debyyttikausi sinipaidassa oli Lahden Reippaasta KeskiUusimaalle siirtyneelle keskikenttäpelurille kiistaton menestys, mistä historiikkeihin jäi todisteeksi kauden päätteeksi pokattu vuoden pelaajan palkinto. Kyselimme Ykkösliigan startin kynnyksellä Joonalta miehen mietteitä ensimmäisestä ja pian alkavasta toisesta JäPS-kaudesta. – Joukkueeseen oli [viime vuonna] helppo liittyä. Monet kokeneemmat pelaajat ja taustat ottivat loistavasti mukaan, ja sopeutuminen sujui kuin itsestään, Joona muistelee. Vaikka lupaava pre-season huipentui Ykköscupin voittoon, oli kausi kuitenkin joukkueelta tuloksellisesti pettymys. – Kesän vaikea jakso kulminoitui putoamiskamppailuun, mikä on henkisesti aina rankka paikka. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin, ja nyt pelit jatkuvat uudessa Ykkösliigassa. Vaikka joukkueen peli takkusi ainakin tuloksellisesti, mahtui kauteen valopilkkujakin. Keskikentän dynamo nostaa lämpimänä muistona esiin etenkin HIFK-kotiottelun, vaikka se harmittavaan tappioon päättyikin. – Tunnelmaa siinä matsissa ainakin riitti. Oli hienoa nähdä, että Järvenpäässäkin jalkapallo kiinnostaa, ja toivottavasti samaa tunnelmaa saadaan varsinkin sitten uudella stadionilla jokaiseen kotipeliin! Kiirettä on pitänyt Täysin kompastuksitta harjoituskausi ei ole Tapanilta sujunut, sillä kevättalveen on mahtunut pientä rasitusvammaa ja sairastelua. Mies alkaa kuitenkin olla taas huippukunnossa kreivin aikaan. – Tietysti ne vähän hidastivat valmistumista kauteen, mutta kyllä tässä viiden kuukauden harjoittelun jälkeen on jo syytä ollakin valmiina sarja-avaukseen! Vaikka mies oli edelliskauden kiistattomia onnistujia, uskoo 27-vuotias Tapani, että tilaa henkilökohtaiselle kehittymisellekin vielä on. – Omaa peliä ja etenkin fysiikkaa on pyritty tietysti viemään entisestään eteenpäin, Joona sanoo. Kuluttavan pre-seasonin lisäksi myös kotirintamalla on riittänyt kuhinaa, sillä Tapanista tuli hiljattain kaksosten isä. 12

– Kaksi pientä poikaa on tuonut aika paljon iloa ja onnea helmikuusta lähtien meidän perheeseen. Kyllä ne muutamat lyhyemmät yöunet kestää, kun nyt löytyy lisää kannattajia Liverpoolin ja JäPSin peleihin, Joona myhäilee. Kiirettä on pitänyt muutenkin, sillä Tapani on perhe-elämän ja jalkapallon ohella viimeistellyt opintojaan Vierumäen urheiluopistossa. – Kyllä tässä on aika tarkkaan joutunut viikkoa rytmittämään, että on saanut kaikki asiat hoidettua. Koulu alkaa olla kuitenkin onneksi loppusuoralla, eli vielä jaksaa painaa. Kohti Ykkösliigaa Hyvänä joukkuepelaaja tunnettu Tapani ei itselleen kummempia tavoitteita kaudelle aseta, vaan pitää katseen tiukasti kollektiivisessa suorittamisessa. – Joukkuetavoitteet edellä tietysti mennään, ja kova usko on siihen, että tänä vuonna otetaan askel eteenpäin ja varsinkin isketään muutama maali enemmän kuin viime vuonna. Syksyllä sitten nähdään, kuinka kovia pelejä päästään pelaamaan! Viime ja tämän kauden joukkueita Tapani ei kummemmin lähde vertailemaan, vaikka toki tiedostaa, että vaihtuvuus on ollut suurta. – Paljon uusia kasvoja joukkueessa, mutta nuoria, innokkaita jätkiä on aina mukava saada remmiin! – Hyvä ja laaja ryhmä meillä on kasassa. Vaihtoehtoja löytyy jokaiselle pelipaikalle, ja tiivis ottelutahti kyllä takaakin sen, että jokaisen panosta tarvitaan. Uusista nimistä erityisen vaikutuksen Joonaan on alkuvuoden aikana tehnyt hyökkäyspään rooleissa viihtyvä Noah Kaijasilta. – Noah on nakuttanut mukavasti tehoja talvikaudella. Nyt yritetään pitää mies kuumana vielä varsinaisen kauden läpi, Joona virnuilee. Mitä otteluita Tapani odottaa kauden kynnyksellä kaikista eniten? – Ensimmäinen kotipeli PK-35:ttä vastaan polttelee erityisesti, minkä lisäksi tietysti ensimmäinen matsi uudella stadionilla on varsinkin mielessä. Ne ovat ehdottomasti ne kauden spesiaalit, Joona päättää. 13

Nuku hyvin, palaudu paremmin Aktiivisen arjen tueksi tarvitaan palauttavat yöunet. Haluatko sinäkin palautua kuten JÄPSin pelaajat? Koulutetut nukkumisergonomian asiantuntijat auttavat sinua löytämään yksilöllisesti parhaan ratkaisun sinun unesi tueksi! Sibeliuksenkatu 18 -20 04400 Järvenpää 040 4888 979 jarvenpaa@tempur.fi 14

JÄPPI 15

Noah Kaijasilta – Hyökkäyksen uusi talismaani? Edustusjoukkueen kokoonpano on ehtinyt viime kaudesta muuttua roimasti. Poistuneiden avainpelaajien, kuten Enoch Banzan, Reza Heidarin ja Tobias Karkulowskin, tilalle on onneksi saatu aimo kasa kokemusta ja nuoruuden intoa. Moni uusista jäpsiläisistä onkin ehtinyt harjoituskaudella jo tehdä vaikutuksen, ja 22-vuotias Noah Kaijasilta on eittämättä yksi heistä. Kaijasillalle edelliskautta voinee pitää uran onnistuneimpana; erinomaiset esitykset JäPSin rakkaan vihollisen PKKU:n paidassa – kahtatoista maalia unohtamatta – näyttivät, mihin mies parhaimmillaan pystyy. Minuutteja ja onnistumisia Kakkosesta ja Ykkösestä oli kasassa mukavasti kuitenkin jo ennen sitä. – Olen suurimman osan elämästäni asunut Itä-Vantaalla, ja junnuvuodet menivät lähinnä Itä-Hakkilan Kilvassa sekä TiPSissä. Miesten pelejä on tullut pelattua Gnistanissa, VJS:ssä, PKKU:ssa sekä PK-35:ssä, VJS:ssä vuoden pelaajaksi 2021 valittu Noah kertoo. Ykkösliigacupissa neljässä ottelussa kaksi maalia iskenyt ja kaksi maalisyöttöä antanut Kaijasilta viihtyy parhaiten hyökkäyspään rooleissa. JäPSissä hän on talvikaudesta pelannut niin oikeana kuin vasempanakin laitahyökkääjänä. – Kuvailisin itseäni pelaajana räjähtäväksi, aggressiiviseksi ja älykkääksi. Jos pitäisi valikoida pelillinen esikuva, olisi se Neymar, jonka videoita tulee edelleen pelipäivinä kelattua. Toista esikuvaa ei tarvinne hakea kotia kauempaa, sillä A-maajoukkueeseenkin aikanaan yltänyt Petteri Kaijasilta on varmasti tarjoillut pojalleen vuosien varrella vinkin, jos toisenkin. Mietteitä alkuvuodelta Jalkapallon ohessa liiketaloutta opiskeleva ja omaa yritystä pyörittävä Kaijasilta käväisi JäPSin try-outeilla jo ennen viime kautta, mutta nyt sopimukseen saatiin vihdoin nimet alle. – Olen viihtynyt todella hyvin. Joukkue on täynnä mukavia kundeja ja organisaatio toimii, niin sopeutuminen on ollut helppoa. – Erityisesti Irfan Sadikilla lentää hyvää juttua, Noah naureskelee. JäPS oli miehelle jo entuudestaan tuttu seura, mikä ei liene ollut ainakaan esteenä sopeutumiselle. – Tiesin, että JäPSillä on pitkä historia ja yhteisöllinen meininki. Seurassa on pelannut paljon tuttuja, niin olen käynyt jo aiemmin katsomassa useampaa peliä, ja niissä on ollut hyvä meno. 16

Vaikka Kaijasilta on ollut pre-seasonin onnistujia, näkee hän, että kevättalvi on ollut jokseenkin rikkonainen. – Pelien kannalta harjoituskausi on mennyt vähän ailahtelevasti. Meillä on ollut paljon porukkaa loukkaantuneena, mutta onneksi melkein kaikki ovat vihdoin päässeet takaisin tekemisen meininkiin ja joukkueen tilanne näyttää todella hyvältä, Noah sanailee. – Tasaisesti on menty eteenpäin ja yhteishenki on loistava, joten kauden avauksessa uskon joukkueen olevan tikissä! JäPSin hyökkäysvoimaisen ja aggressiivisen pelityylin Noah kokee sopivan hyvin itselleen ja näkee, että on jo alkuvuodesta ottanut pelaajana harppauksia. – Valmennuksen kanssa on käyty läpi ja treenattu paljon yksilöllisiäkin asioita, joista olen mielestäni hyötynyt jo nyt tosi paljon. Uskon, että pystyn kauden aikana ottamaan vielä isoja kehitysaskeleita. Kaijasilta toivoo, että hyvät otteet realisoituvat kaudellakin tehokkuutena ja että mies pystyy auttamaan kentällä joukkuetta parhaansa mukaan. – Jokaista peliä lähdetään totta kai voittamaan. Uskon, että meidän yhteishenki, aggressiivisuus, intohimo ja logolle pelaaminen ovat avaimia menestyksekkääseen kauteen. Tulevan kauden ykkösmatsi on Noahilla kausijulkaisun toisen haastateltavan Joona Tapanin tavoin kirkkaana mielessä. – Totta kai tässä jo odottaa ensimmäistä kotiottelua uudella stadionilla! – Olen muutaman kerran pelannut JäPSiä vastaan, ja meininki on silloin ollut hyvä. Nyt kun pääsee itse JäPS-paita päällä kannattajien eteen, niin toivottavasti nähdään tälläkin kaudella samanlaista energiaa kentän laidalla! KUVAT: KRISTIINA MATTILA 17

Osuuspankin omistajaasiakkaana arki rullaa Omistaja-asiakkaana saat asioinnistasi sekä OP-bonuksia että helppoutta ja mielenrauhaa. Mitä laajemmin asioit, sitä enemmän hyödyt. Meillä on jotain yhteistä. Lue lisää ja kokeile bonuslaskuria: op.fi/yhdistavattekijat 18

Paikallinen Paikallinenjajapalveleva palvelevaisännöintiyritys isännöintiyritys Paikallinen ja palveleva isännöintiyritys Paikallinen ja palveleva isännöintiyritys Ota Otayhteyttä, yhteyttä,kartoitetaan kartoitetaantaloyhtiösi taloyhtiösitarpeet tarpeet Ota yhteyttä, kartoitetaan taloyhtiösi tarpeet www.jpvi.fi www.jpvi.fi www.jpvi.fi p.p.045-2650558 045-2650558 p. 045-2650558 Ota yhteyttä, kartoitetaan taloyhtiösi tarpeet www.jpvi.fi p. 045-2650558 19

MAALIVAHDIT #1 janne laiho #31 JOONA TIAINEN PUOLUSTAJAT #2 #3 tino palmasto PEETU HAIKONEN Amos Ramström taavi arminen #15 EEMIL LAAMANEN #26 #4 #5 #16 #20 #24 ROOPE AUTIO c URHO WATARU OGUCHI KUMPULAINEN #28 JÄRVENPÄÄ MISKA RAUTIOLA 20 gullit zolameso

KESKIKENTÄT #6 #8 #10 omar jama #14 YUSUKE SASABE #17 VILLE AHOLA #19 ALTTI HELLEMAA #25 herkko kuosa SANTERI POHJOLAINEN JOONA TAPANI VEKA KETONEN LAITAhyökkääjät #7 hedi khayat #29 #77 LINUS RÖNNBERG NOAH KAIJASILTA #13 #97 SEBASTIAN KAMARA HYÖKKÄÄJÄT #9 aleksi ristola #11 IRFAN SADIK #21 justus holopainen 21

valmennus Päävalmentaja Valmentaja Valmentaja Valmentaja Erol Ates Alejandro del Peso Delgado Jukka Sorjonen Jani Järvinen STAFF Sauli Teräväinen Huoltaja Mv -valmentaja Altti Mäkinen Jari Kurittu Joukkueenjohtaja Media ja tapahtumat Mona Kettunen Tapahtumapäällikkö VIP-palvelut Kuulutukset Kuulutukset Tekniikka Käsiohjelmat 22 Kristiina Mattila Sisällöntuotanto Nina Skogster Pekka Patjas Jari Ahola Toni Ahokas Mikael Andersson Jonna Dits Tuotepäällikkö Kuljetukset/Ventoniemi Juha Juntheikki Tulostaulu Antti Hämäläinen Pallopojat/-tytöt Isto Peltomäki Tulospalvelu/tilastot Jari Kuitunen Turvallisuus Paristo Oy

TAUSTAJOUKOt ja jäps oy JäPS Oy hallitus Puheenjohtaja Lasse Palovaara Varsinainen jäsen Tuomo Kivimäki Varsinainen jäsen Tuomas Kyytsönen Varsinainen jäsen Olli Pylkkänen Olli Pylkkänen Kumppanivastaava Tuomo Kivimäki Pelaajakordinaattori Varsinainen jäsen Roope Vihanto 23

JäPS/47 – historiallinen kausi Kakkosessa Järvenpääläinen jalkapallo on ottanut hienoja askelia eteenpäin viime vuosina – siinä missä edustusjoukkue on saanut hinattua itsensä toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykkösliigaan, myös kakkosjoukkue JäPS/47 on nyt noussut upeasti vielä jokunen vuosi takaperin edustusjoukkueelle tutuksi käyneeseen Kakkoseen. “Neljäseiskan” historiallinen ensimmäinen Kakkosen kausi starttaa 11.4. Atlantiksen vieraana. Uusi sarjataso tuo uusia haasteita, mutta edustusjoukkueen jalanjäljissä on hyvä astua seuraavalle portaalle. Kovalla työllä kolmessa vuodessa Nelosesta Kakkoseen noussut ryhmä on harjoitellut kovaa läpi talvikauden kehittäen omaa raivokasta “duunarifutistaan”. Joukkueen runko alkavaan kauteen on säilynyt suhteellisen muuttumattomana. Merkittävimmät muutokset lähtevien pelaajien osalta ovat Hedi Khayatin paluu edustusjoukkueen puolustuslinjoille sekä seuralegendojen Tero Uusitalon, Tuomas Kyytsösen ja Kalle Kuritun siirtyminen alemmille sarjatasoille. Nousu kakkoseen herätti myös uusien pelaajien kiinnostuksen JäPS/47:aa kohtaan, ja Tryout-pyyntöjä ehti tulla talven aikana n. 90 kappaletta. Harjoituksiin asti taitojaan esittelemään ehti yhteensä 28 tryout-pelaajaa, joista neljäseiskan haaviin jäivät Puotinkylän Valtin kaksikko Aleksi Alatalo ja Tuukka Vaara, Tikkurilan Palloseurasta 47:n puolustuslinjoille siirtynyt, kokenut Ahmed Mowlid ja HPS:stä tulivoimaa hyökkäykseen tuova Miko Koskelainen. HJK:n organisaatiosta keskikenttää vahvistamaan taas palasi JäPS-kasvatti Daniel Hvidberg. 24

Lisäksi viime kauden JäPS Edustuksen pelaajista 47:n paidan vetävät jatkossa päälleen Vili-Petri Vänttinen, Samu Siik ja Veeti Manner. Merkittävän lisän rosteriin tuo myös JäPS:n -06-syntyneiden talentti-ikäluokka, jonka pelaajat taistelevat kynsin ja hampain saadakseen JäPS/47:n Kakkosen peleissä peliaikaa - näytöt harjoituspeleissä ovatkin olleet lupaavia. Myös vahva yhteistyö edustusjoukkueen kanssa mahdollistaa pelaajaliikenteen molempiin suuntiin. Talvena aikana vahvistunut ja harkoituspeleissä lupaavia otteita näyttänyt JäPS/47 ei lähde nousijajoukkueena kentälle kumartelemaan vaan tavoittelee Kakkosessa sijoja 1-6. Neljäseiskan kanssa yhdessä treenaavat A-juniorit ovat asettaneet tavoitteekseen syyskierrokselle SM-sarjapaikan. Joukkueen päävalmentaja Jani Järvinen on ollut tyytyväinen “preseasonin” peliesityksiin ja joukkueen tasapainoon: – Valmennusryhmän kanssa pystyttiin talven aikana keskittymään sekä yksittäisten pelaajien että koko joukkueen pelin kehittämiseen. Erityisen tyytyväinen pitää olla talvikauteen. Useat nuorisokaartin pelaajat ottivat valtavia askelia kohti aikuisten pelejä. JäPS/47 on tulevalla kaudella nuori ja nälkäinen joukkue, johon on sekoitettu sopivasti kokemusta jo ylemmiltä sarjatasoilta hankkineita pelaajia. Yleisön tuki on tulevalla kaudella enemmän kuin tarpeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Nähdään siis pelikentillä! JäPS/47:n kausi alkaa torstaina 11.4. Atlantiksen vieraana Helsingissä. JäPS P20 Ykkösen kausi alkaa sunnuntaina 14.4. vieraspelillä FC Reipasta vastaan Lahdessa. Molempien joukkueiden alkukauden kotipelit pelataan evakossa Lukion tekonurmella, kunnes päästään vielä rakennusvaiheessa olevalle Keskuskentän stadionille. KUVAT: KRISTIINA MATTILA 25

www.puutavaraliiketvainio.fi Kattava valikoima puutavaraa ja rakennustarvikkeita rakentajille ja remontoijalle • Rakennuslevyt • Listat • Paneelit • Kestopuu • Ulkoverhoustuotteet • Kiinnikkeet • Ovet ja ikkunat • Eristeet • Sauna • Kattoristikot • Katemateriaalit Sahauspalvelu • Kuljetuspalvelu • Peräkärry käyttöön veloituksetta Aavasaksantie 5, 04410 Järvenpää Avoinna: Ma-Pe 7-17, La 9-14 myynti@tvainio.fi / puh. 09 279 7340 Palvelemme nyt 3 toimipisteen voimin! Uusi verkkokauppa auki: www.tvainiostore.fi 26

Kohtaamisia - Mitäpä kuuluu pitkästä aikaa? - No mitäpä tässä. Eläkeläisen harrastuksia, ettei tuu aika pitkäksi. - Siellä JäPSissä edelleen? - Joo, joukkueenjohtajana miesten edustuksessa. Vähän oon kevennellyt, kun ei kaikkialle ehdi. Jaettiin kuormaa, ettei pala näissä vapaaehtoishommissa ihan pohjaan. - Teillä on tainnut olla aika isoja muutoksia viime aikoina? - No, kolmas vuosi alkaa toiseksi korkeimmalla ja vasta neljäs päävalmentaja. Jokunen pelaajakin tuossa sivussa on käynyt. Tänä talvena testattiin pitkälle toista sataa heppua, joten ihan ei kaikkien nimet ehtineet jäädä mieleen. - Mitä se sun hommissa tarkoittaa? - Eihän se paljon. Normihommia. Messi, Mercedes ja helikopteri. Niitä ei vielä ole ollut tyrkyllä. Toinen toistaan kovempia eli kalliimpia pelaajia kyllä. Kansainvälisiä. Ja agentit on ahkeria myymään. Kamreeri on latonut sellaiset madonluvut talouden osalta, ettei pelaajahankinnoissa ole varaa hurjasteluun. Onneksi ne neuvottelut eivät ole mun vastuullani. Moni muu käytännön juttu sitten onkin. Joukkueelle banaanit treeneihin, että jaksavat ja sellaista pientä. Halalia en sentään suostunut hankkimaan, mutta sitäkin ranskalaiset testissä käyneet olisivat halunneet. Tein niille sitten kanapastaa. Se on ollut perinteisesti varma setti. Niille ei kelvannut. Pelailivat pleikkaa öisin ja olivat sen mukaisia sitten treeneissä, kunnes palautettiin ne lentokentälle. - Oikeesti? - Oikeesti. Olisihan noita tarinoita. Yksi kokelas nukkui ensimmäisen yönsä paikallisen pitserian pöydällä, kun puhelin ei kertomansa mukaan toiminut. Viikko sitäkin katseltiin ennenkuin palautettiin. - Hommat kuitenkin sujuu ja joukkue on koossa? - Pientä rauhattomuutta on ollut, kun jätkiä on vähän hajoillut eikä ihan permanentilla olla päästy harjoittelemaan ja pelaamaan. Ihan hyvältä nyt kuitenkin näyttää ja onhan meillä ainakin paperilla ihan hemmetin kova nippu tälle tasolle. - Mites olosuhteet? Pientä turbulenssia sielläkin. - Nyt tökkäsit arkaan paikkaan. Meillähän tää juttu on ollut lähes vitsi jo vuosia. Ei vaan ole naurattanut. Treeniolosuhteiden määrä on JäPSin kokoisella seuralla kahdesta omasta hallista huolimatta ihan katastrofi. Vaikka edustus harjoittelee päiväaikaan, joudutaan silloinkin ajoittain väistelemään kentälle innokkaasti pyrkiviä pikkujunnuja. Kilpailuolosuhteissa näkyy sentään jo pientä valoa. Siinä tosin otettiin aikataulullisesti pientä takapakkia niin, että mullakin pelihousut alkoivat kiristää. Onneksi kaupungilta löytyi ymmärrystä ja liiton lisenssivaatimusten mukaisiin varakenttäjärjestelyihin saatiin riman ylittänyt ratkaisu. Koivusaaren Unelmien Teatterissa mennään sitten tuo alkukausi sekä treenaten että kotimatsit pelaten. - No onhan tossa riittänyt. - On. Ja kotona kiitellään, kuten varmaan kaikissa futisperheissä, kun vapaita viikonloppuja ei juuri löydy. Eikä se koske vain kesää. Siinä on läheisillä kestämistä ja kiitoksen paikka pitkämielisyydestä. - Mitäs on kaudesta mielessä? - Kunhan nyt saadaan ensin kausi kunnolla käyntiin ja pisteitä sitten kauden mittaan sen verran, ettei tarvitse sarjapaikkaa myöhään syksyyn asti jännittää. Kun savotta on ohi, luulen että nollaukseen tarvitaan taas vähintään se Saksan reissu, currywurstia ja aika monta olutta. - Onnea ja menestystä kauteen. Toivotaan, että muutkin löytävät tiensä katsomoon. Kirjoittaja Jari Kurittu 27

28

Konkari jatkaa mikrofonin varressa - Se oli Järvenpään kaupungin työntekijöiden pikkujoulujuhlissa 15 vuotta sitten, kun Osipowin Pete kysyi minua kuuluttamaan seuraavana kesänä JäPSin edarin matseja. Pete tiesi, että olin jäämässä eläkkeelle ja arveli minulla olevan hyvin aikaa. No, oikeassahan hän oli. Minä lupauduin. Näin muistelee pitkän tovin keskuskentän kuuluisassa tornissa JäPSin matseja kuuluttanut Pekka Patjas. Ja reissuhan jatkuu myös alkavalla kaudella 2024. Yksi asia on kuitenkin täysin toisin kuin ennen. Vanhaa ja nukkavierua kuulutustornia ei (tiettävästi) ole enää olemassa, eikä ole koko keskuskentästäkään juuri mitään muuta vanhaa jäljellä kuin katuosoite. Järvenpään kaupunki on tehnyt loistavan investoinnin, kun vanha keskuskenttä on myllätty ajanmukaiseksi urheilupyhätöksi. Toki muillekin käyttäjille kuin jalkapalloilijoille. Tätä kirjoittaessa ei Pekalle ole vielä tarkasti tiedossa, millaisilla vermeillä kuulutushommia jatkossa tehdään. Mutta on tietysti selvää, että kaikilla mittareilla mitattuna olosuhteet paranevat vuosikymmenien mittaisella aikahyppäyksellä. Kaikki muuttuu - paitsi uusista laitteista kuuluva ääni. Järvenpääläiselle jalkapalloyleisölle Pekka on tuttu mies, mutta myös Pekka tuntee paljon kaupunkilaisia. Työurallaan hän toimi opettajana ja pitkään Saunakallion koulun rehtorina. Tämän takia hän on nähnyt monet JäPSin edarissakin pelanneet pojat omina oppilainaan. Itse asiassa lienee niin, että pian kentällä pyyhältävät Pekan oppilaiden lastenlapset. Vielä enemmän vanhoja tuttuja on tietysti puolin ja toisin yleison joukossa. Legendaarinen kuuluttaja haluaa muistuttaa, että yksin ei näe kaikkea. - Kentällä tapahtuu paljon ja varsinkin maalien läheisyydessä todella nopeasti. Yhdet silmät ei mitenkään voi nähdä kaikkea ja sen takia tarvitaan tiimi, Pekka kertoo. Viime kausien kaverina kuuluttamossa Pekalla on ollut Jari Ahola, jonka poika Ville on Amerikan opiskelujensa jälkeen taas mukana JäPSin keskikentän yhtenä kapellimestarina. Katsojan on hyvä muistaa, että kuuluttaja ja selostaja ovat kaksi täysin eri asiaa. Selostaja saa, ja oikeastaan hänen pitääkin, käyttää värikästä kieltä ja selittää täysin päivänselviäkin kentän tapahtumia. Kuuluttaja sen sijaan saattaa jopa saada erotuomarilta huomautuksen, jos hän lähtee kertomaan mitään muuta kuin faktaa. Tästä on Pekalla omakohtaistakin kokemusta. - Meillä on ohjeena lukea muiden samaan aikaan pelattavien muiden otteluiden tilanteita. Joskus takavuosina Rovaniemellä pelasi Santa Claus -niminen joukkue ja kun se oli kotiottelussaan 0-4 tappiolla, totesin, että nyt saa joulupukin turkki kunnon pöllytyksen. Tästä ei tuomari tykännyt ja tuli antamaan meikäläiselle huomautuksen asiattomasta kuulutuksesta, Pekka naureskelee vanhalle sattumukselle. Tärkeimpänä kokemuksena tähänastisista vuosista JäPSin kanssa Pekka nostaa kiitollisuuden. - On ollut hienoa seurata JäPSin nousua keskinkertaisesta joukkueesta lähelle valtakunnan kärkeä. Vanhan kuulutustornin kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa, mutta viime kauden päätteeksi kenttämestari Ari Kuisma oli luvannut sen Patjaksen Pekalle kesämökiksi. Pekka oli kohteliaasti kieltäytynyt. Kuvateksti: Pekka Patjas on tuttu mies keskuskentän vanhasta kuulutustornista. Tornia ei enää ole, mutta tuttu ääni jatkaa uuden stadionin kuuluttamossa. 29

JÄPPI JäPSiläisten oma äppi! - Uutiset - Edut - Kausikortit Lataa App Storesta tai Play -kaupasta! JÄRVENPÄÄ 30

31