Vuoden aikakausmediatoimittaja -juttuehdokas

Jokaisen aamun muotoilija Eero Aarnio aloittaa piirtämällä. – Ensimmäinen viiva ratkaisee. Se pitää vain uskaltaa vetää. 10 et 17| 2023

– Ikääntymistä on turha pelätä, ei pelko sitä hidasta. Minä en pelkää, Eero Aarnio, 91, sanoo. Tuulta päin Eero Aarnio ei kestä olla hissuksiin vaan haluaa keksiä uusia esineitä ja tehdä töitä joka päivä. – Totta hitossa yhä innostun. Idea tulee kuin nälkä, aina uudelleen. Tekst i ANNA SILLA NPÄ Ä Ku vat SA NNA LIIM ATAINE N et 17|2023 11

Koti on täynnä Eeron muotoilemia, eeromaisia esineitä. S oitan Eero Aarnion ovikelloa kello 13.01. – Sähän ilmestyt tarkasti kuin kello. Minun piti mennä odottelemaan sinua pihakeinuun, mutta en ehtinyt. Lähdetäänpä kiikkuun nyt. Tule! Eero sanoo. Eero painelee keinuun suoraan pensasaidan läpi. Kun itse yhä mietin, pitäisikö istutukset kiertää, Eero ottaa jo vauhtia keinussa. – Tule siitä vaan. Aina suoraan kohteeseen! Tämä on Eero Aarnion kotitalo Kirkkonummen Veikkolassa, ja täällä mennään aina suoraan kohteeseen. Kun Eero saa idean, hän toteuttaa sen. Ei siinä ehdi pensaita kiertää. Eero on nyt 91-vuotias ja tekee yhä töitä seitsemänä päivänä viikossa. – Totta hitossa teen. Tietokoneeni on täällä, hän sanoo ja kopauttaa sormella otsaansa. – Ja tulostimeni on tässä, hän sanoo ja näyttää oikeaa kättään. – Pää ja kädet ovat paras käyttöliittymä, joka toistaiseksi on keksitty. Se toimii mulla yhä pirun hyvin. Eero tuuppaa keinuun lisää vauhtia. Kaikki hänessä on nopeaa, niin jalat kuin ajatuksetkin. – Idea tulee kuin nälkä, aina uudelleen. Jos en saa ideaa, en piirrä. Tai piirrän, mutta sitten ryttään sen ja laitan leivinuuniin. Katopa muuten tuota tammea. Siinähän roikkuu vielä jouluvalot! Onpa nurtsikin kasvanut. Keijon pitäisi tulla taas vetämään se. Telkkarikin on alkanut yhtäkkiä rähjätä, kanavat eivät näy. Pitää soittaa Keijo tänne. 12 et 17| 202 3 Keijo on Eeron ja hänen vaimonsa Pirkko Aarnion tuttava ja yleistaiturimies, joka lapioi lumet ja korjaa kaiken. Eero kiikkuu hetken hiljaa. – Hyvin me täällä pärjätään. Ajokorttia mulla ei enää ole, mutta tyttäret hoitavat ruokapuolen ja lähellä on ravintola, josta voi tilata kotiin pihvit, sen kuin soittaa vaan. Pirkko vain on nyt vähän huonossa kunnossa. Muisti välillä hiukan heittää ja huimaa, Eero sanoo. – Vaikka ikääntyminen heikentää, mielikuvitusmaailmaani ikä vain vahvistaa. Tänäkin aamuna piirsin semmoisen koiran päästäni veke. Se on työpöydällä. Mennään katsomaan! Pirkko, anna nimi Vaikka ei tietäisi, että tässä talossa asuu yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista sisustusarkkitehdeistä, sen voisi arvata. ” Epäonnistuminenkin on tavallaan onnistumista. Silloinhan saa selville, mitä ei halua ja mikä ei toimi.

– Joka yö voi henki mennä. Kun tottuu siihen ajaIkkunat ovat seinän kokoiset, valo tulvii eteiseen asti. Huoneet ovat täynnä värikkäitä, sisustuslehdistukseen, ei pelkää enää mitään. Sodassa edes lapsella tä tuttuja esineitä: Pallotuoleja, Poni-tuoleja, Puppyei ole varaa pelätä. Pitää vain toimia. tuoleja, Pastilli-tuoleja, Kupla-tuoleja, Ghost-valaiKun Helsinkiä helmikuussa 1944 pommitettiin, simia, Pingy-pingviinejä. Eero oli 11-vuotias ja toimi. Ne kaikki ovat Eero Aarnion Iltaisin hän meni nukkumaan suunnittelemia. Eero on suunnitelpäivävaatteet päällä. Kun ilmahälyEero Aarnio lut myös koko talon, rannassa oletys aamuyöllä alkoi soida, Eero ponvan savusaunankin. kaisi ylös, säntäsi rappukäytävään Eero puikkelehtii huonekalujenja juoksi kuusi kerrosta portaita SYNTYNYT 1932 Helsingissä. sa välissä ja esittelee jokaisen niistä alas, pesutupaan. ASUU Kirkkonummella. hellästi, kuin ylpeä isä. Eero oli pommisuojassa aina enPERHE Vaimo Pirkko, – Kurkataanpas vielä Pirkkoa. simmäisenä. kaksi aikuista tytärtä, Pirkko on ylin makutuomarini, moPesutuvassa oli muuripata, jossa neljä lastenlasta. nelle tuotteelleni hän on keksinyt lämmitettiin vettä. Eero kiipesi paAMMATTI Tehnyt kansaindan päälle nukkumaan. Se oli hänen nimenkin. Huudan työhuoneestani välisen uran sisustusarkkiusein, että Pirkko, anna nimi! Ai vakipaikkansa, kaikki kerrostalon tehtina ja muotoilijana. tuolla hän nyt istuu. Pirkkooo, Eero asukkaat tiesivät sen. Eero yritti jatPiirtää ja suunnittelee uusia huhuilee hiljaa. kaa unia, uni ei tullut. ideoita yhä joka päivä. Pirkko Aarnio, 93, istuu olohuo– Pommisuojassa oli myös pariHARRASTUKSET Savusauna neen sohvalla ja hymyilee. Eläkymppisiä naisia. Aina kun pommi ja uutisten seuraaminen. mäntyönsä hän on tehnyt ääninäyttelijänä muun muassa televisiotuotannoissa, myös Eeron luovaan työhön hän on osallistunut. Naimisissa Pirkko ja Eero ovat olleet 67 vuotta. – Pitkän liiton salaisuus on varmaan se, että Eero tykkää Pirkosta ja Pirkko Eerosta. Parempaa selitystä en keksi, Eero sanoo. – Voi Pirkko, lepäile siinä vain. Me käydään nyt katsomassa uutta koiraani. Uusi koira odottaa häntä pystyssä työhuoneen pöydällä. Koiran Eero on piirtänyt isolle paperille ensin lyijykynällä, sitten huopakynällä. Piirtämisessä meni tunti. – Eiks olekin söpö? Tästä voisi tehdä jakkaran. Varmasti ostaisit! Ideoita minulla on niin paljon, että suurin osa niistä on yhä toteuttamatta. Katsopas esimerkiksi tätä: luonnos kävelevästä kuorma-autosta. Tokko etenee. Tai tämä halaava nalle -jakkara, tekemättä tämäkin. Ja tossa on huono koira. Ihan liian pitkä vartalo. Sille tehdään näin. Eero rypistää vanhan koirapiirroksensa ja heittää sen roskikseen. – Epäonnistumista en pelkää. Enkä muutakaan. Olen huomannut, että pelkääminen ei estä mitään pahaa tapahtumasta. Siis tuulta päin vain! Sitä paitsi epäonnistuminenkin on tavallaan onnistumista. Epäonnistumallahan saa selville, mitä ei halua ja mikä ei toimi. Eikös sekin ole jo aika paljon? – Pienenä elämä oli jokapäiväistä selviämistä. Totuin touhuamaan jatkuvasti, ja haluan touhuta yhä.  Aamukolmen vakavat ajatukset Pelkääminen ei estä pommia osumasta, ei naapurin tätiä ja setää kuolemasta, ei kotikaupunkia palamasta. Pelkääminen ei estä mitään pahaa tapahtumasta. Sen Eero oppi jo lapsena. et 17|2023 13

vihelsi, ne huusivat niin lujaa kuin kurkusta lähti. Että osuuko lähelle. Silloin Eero katsoi äitiä. Äiti oli rauhallinen. Eero oli rauhallinen. Huoli ei näkynyt äidin kasvoilta edes silloin, kun Eeron kaksi isoaveljeä lähtivät rintamalle. – Kyl te takas tuutte, äidillä oli tapana sanoa, kun hyvästeli poikiaan eteisessä. Veljet tulivat aina takaisin. Isä säästyi rintamalta, sillä hän oli jo vanha eli viisikymppinen. Äiti ja Eero pakenivat sotaa kahdestaan, sillä isä halusi jäädä Helsinkiin tienaamaan elantoa perheelle maalarina. Kerran pommi jysähti kotitaloon. Isä lähti juoksemaan portaita. Neljännessä kerroksessa rämähti, naapuriasunnon ovi kaatui isän päälle. Isä sai aivotärähdyksen. Aviopari seinän takana kuoli. Eero ja äiti olivat evakossa milloin missäkin, pääsivät vieraiden ihmisten koteihin. Kun Eero yhtenä iltana Orimattilassa tuli saunasta, taivaanranta oli värjäytynyt punaiseksi. – Seisoin hangessa ja katsoin, kun Helsinki paloi. Helsinki oli ihan punainen. Se oli kamalaa. Kamalaa. Punaisena palavaa Helsinkiä Eero ajattelee vieläkin, kun käy hakemassa Hesarin aamukolmelta postilaatikosta. Hän lukee lehdestä uusimmat Ukraina-uutiset heti kolmelta, sitten hän nukahtaa taas. Ennen nukahtamista Eero miettii usein, mikä ihme siinä on, että ihminen jatkaa jotakin niin typerää kuin toisten ihmisten tappamista vuosisadasta toiseen. M – Ota uudesta koirastani kuva. Ota lähempää! Eero kehottaa haastattelussa. ” Minusta elämän tarkoitus on elää. Täysillä. Mikä tuon puunkaan tarkoitus on muuta kuin kasvaa? Lapsuudenkodissa Kalliossa oli 28 neliötä. Ikkunoissa piti pitää pimennysverhoja, jotta valot eivät paljastaisi vihollisen lentokoneille, missä kaupunki on. Silloinkin kun pommi ei osunut, ikkunat saattoivat särkyä. – Kun palasin pommisuojasta ja avasin kodin oven, niin kilikilikili, ikkunalasit rämähtivät lattialle. Kun niin kävi, ensin kiroiltiin että perkele. Sitten toimittiin. Oli pakkasta, ikkunaan piti saada pahvi. Perhe nukkui yhdessä huoneessa ja jakoi porraskäytävän vessan naapuriperheen kanssa. Koti lämmitettiin puilla, jotka pieni Eero kävi sahaamassa ja pilkkomassa joka päivä kellarissa. Isä tupakoi kotona tauotta, ja äiti läksytti tupakoinnista tauotta. Eerosta koti oli koti eikä edes pieni, naapuriperheiden kodit olivat pienempiä. Leikeissä, etenkin kielletyissä, Eero oli usein leikinjohtaja. Yläpihalta hän ja muut pihan lapset heittelivät ihmisten päälle käpyjä, vettä ja mitä milloinkin. - C-portaan kautta pääsi puistoon piiloon, jos joku lähti ajamaan takaa. Vuonna 1938 Eero oli kuusivuotias ja meni Runeberginkadun elokuvateatteriin katsomaan Lumikki ja seitsemän kääpiötä -animaatioelokuvan. Elokuva oli niin vaikuttava, että kotiin palattuaan hän alkoi piirtää elokuvan hahmoja. Siitä lähtien piirtäminen on tuntunut Eerosta aina helpolta. Paremmalta kuin mikään muu. Viiden metrin rakkauskirje P Eero ja vaimo Pirkko kotona vuonna 2014. – Jos Pirkko sanoo, että jokin idea ei toimi, se ei yleensä toimi, Eero sanoo. 14 et 17| 2023 Eero ei malta istua paikallaan kymmentä minuuttia kauempaa. – Lähdetäänpä nyt saunalle, hän sanoo ja sujahtaa polkua alas rantaan. – Tämä savusauna on suosikkipaikkani. Kahdella pesällisellä saa 140 asteen löylyt. Sen jälkeen menen järveen. Totta hitossa menen. Totta hitossa menen järveen, totta hitossa käyn savusaunassa, totta hitossa teen joka päivä töitä. ”Totta hitossa” on Eeron lempivastaus, kun häneltä kysyy, vieläkö hän jaksaa, viitsii, innostuu tai haluaa jotakin. – Totta hitossa haluan ja innostun. En kestä olla hissuksiin. Tahdon toimia! Minusta elämän tarkoi- 

Rannassa on savusauna, siitä avautuu järvi. – Mieluiten istun tässä ja uppoan mielikuvitukseeni. Se maailma on vielä ihan kirkas. et 17|2023 15

tus on elää. Täysillä. Ei siinä sen ihmeempiä ole. Mikä tuon puunkaan tarkoitus on muuta kuin kasvaa? Ja täyttää koko tontti rikkaruohoilla, Eero sanoo ja nauraa lujaa. – Katsopa tätä vanhaa kaivoa. Mulla on aina kylmää olutta täällä. Kiva istua jonkun äijän kanssa tässä ja pälpättää. Sauna, ystävät, pullo olutta välillä. Nautintoja pitää olla. Enää kun me ei täältä kotoakaan Pirkon kanssa pahemmin lähdetä. Siitä, miten Pirkko ja Eero aikoinaan ensi kertaa kohtasivat, on kaksi erilaista tarinaa. Pirkolla on ollut tapana kertoa, että katseet kohtasivat ensimmäistä kertaa marraskuussa 1953 Suomen suurmessuilla. Eero oli parikymppinen arkkitehtitoimiston harjoittelija, ja Pirkko opiskeli Helsingin yliopistossa logopediaa. Messuilla Pirkko työskenteli syöpäjärjestön osastolla. Eero piipahti Pirkon osastolla ja monen muunkin tytön osastolla. Mutta Pirkon hän halusi saattaa kotiin ja saattoi. ” Haluan yhä keksiä esineitä, joita kukaan muu maailmassa ei ole keksinyt. 16 et 17| 2023 Kun Pirkko lähti stipendiaatiksi Ruotsiin Uppsalaan, Eero jatkoi piirittämistä. Hän lähetti Pirkolle viisimetrisiä, luonnospaperille kirjoitettuja jättirakkauskirjeitä. Jotta tunteen jättimäisyys varmasti tulisi selväksi, hän lähetti myös valkoisen jättipehmonallen. Eeron versio ensitapaamisesta on tämä: Pirkko esiintyi Ylioppilasteatterin revyyssä ja oli ihana ja siitä se lähti. – Pirkko oli jotenkin niin valloittava ja söpö. On yhä. Tämä talo on Eeron ja Pirkon 17. yhteinen koti. Ensimmäinen oli 12 neliön palvelijanhuone Bulevardilla. Koti oli niin ahdas, että sängyt mahtuivat vain peräkkäin. Sisään tungettiin silti Eeron valtava piirustuspöytä ja Pirkon kangaspuut. Pirkko kutoi kankaita, ja Eero suunnitteli kaikkea hammastikuista alkaen, jotta vuokrarahat saatiin kasaan. – Samaan aikaan suoritin asepalvelustani Suomenlinnassa. Kukaan ei ole juossut Espaa niin lujaa kuin minä öisin, kun kiirehdin illan viimeiselle Suomenlinnan lautalle. Eero oli päässyt Taideteollisen oppilaitoksen sisustustaiteen osastolle parhain mahdollisin pistein, mutta läpimurtoa piti odotella. Välillä Eero on surrut sitä, että hänen vanhempansa eivät ehtineet nähdä, miten Eero Aarniosta tuli lopulta nimi, joka päätyi New Yorkin Timesin sanaristikkoon ainakin seitsemän kertaa.

MM Eeron tekee enää harvoin mieli pois kotoa. – Täällä elän ja nautin, saunon ja syön. MTytär Rea asuu Yhdysvalloissa, mutta vietti kesän vanhempiensa luona. – Hoidan kaupassakäynnin, ruuanlaiton ja monet muut arkiset asiat, Rea sanoo. Eeron muotoilemia tuotteita myy nyt lähes 50 jälleenmyyjää ympäri maailmaa, Kiinasta Kanadaan. Eero nappaa koiranmallisen avaimenperän työpöydältään. Vaikka hän esittelisi vain pikkuruisen avaimenperänsä, siihenkin liittyy jotakin suurta eli Ruotsin kuningatar. Eero alkaa kieputtaa avaimenperää etusormessaan. – Kävin kerran pokkaamassa Ruotsin kuninkaan kädestä designpalkinnon. Pirkko oli kotona sanonut, että ota taskuusi tämä koira-avaimenperä. Annoin sitten avaimenperän kuningatar Silvialle. Hän alkoi heti kieputtaa sitä sormissaan just näin. Istu pallossa, aja kuussa – Tulee kylmä. Hypätäänks taas yläkertaan? Eero kävelee mäen ylös takaisin olohuoneeseen. – Katotaanpa mitä Pirkko täällä puuhailee. Ai hän on ihan unessa, vetää sikeitä vallan. Hyvähyvä. Annetaan nukkua rauhassa. Eero ja Pirkko ovat pari, joka on tehnyt aina kaiken yhdessä. Kun he ovat pesseet ikkunoita, Eero on pessyt yläreunan ja Pirkko alareunan. Kun esi- koistytär Marjukka vuonna 1959 syntyi ja kaksi vuotta myöhemmin Rea, Eero ja Pirkko lämmittivät tuttipulloja vuorotellen. Vieläkin Eerosta tuntuu, että he kaksi jakavat yhdessä kaiken. – Kaikki on yhä ihan hyvin, ei tässä hätää ole. Enää emme touhua yhtä paljon kuin ennen, mutta välillä kävelemme hissun kissun kahdestaan. Eero käy kävelyllä yksinkin, paitsi jos on kuuma, kylmä, pakkanen, tuulista tai sade. Eli ei juuri koskaan. Ulkoilu ei ole hänestä erityisen kiinnostavaa. Mieluummin hän piirtää pieniä koiria, mustekalajakkaran tai kuuauton. – Kuuautossa kätevää olisi se, että siinä ei tartte ollenkaan moottoria. Kuussahan ajetaan koko ajan alaspäin, Eero miettii ja taas naurattaa. – Haluan yhä keksiä esineitä, joita kukaan muu maailmassa ei ole vielä keksinyt. Idea Pallotuolista syntyi, kun aloin miettiä, kuka hemmetti on koskaan istunut pallon sisällä. Tai kuplan. No ei kukaan! Siksi tein ne. Missähän muussa voisi vielä istua? Alanpa miettiä sitä heti kun lähdet. Mutta ensin lämmitän Pirkolle ja itselleni maksalaatikon.