2023–2024 PK 83 Puheenjohtajan tervehdys Parkanon Kiekko ry:n 40-vuotisjuhlakausi on lähtenyt ryminällä käyntiin. Viimeisimpänä tapahtumana kauden juhlaottelu tapahtumineen keräsi halliin parhaimmillaan lähes 600 fania ja harrastajaa. Tapahtuma oli esimerkillinen yhteisöllisyyden näyte, suuri kiitos järjestelyistä tapahtumatoimikunnalle ja muille mukana olleille. Tapahtumia seuraa lisää kauden aikana. Seuran historiikki tullaan julkaisemaan sopivana ajankohtana, kun markkinointi- ja viestintätoimikunta saa projektin valmiiksi. Kauteen lähdettiin samalla joukkuemäärällä kuin edelliseenkin. Huolena on pienet ikäluokat ja sitä kautta pelaajakohtaisten kulujen nousupaineet. Seurassa tehdään töitä taloustoimikunnan johdolla, että kulut pysyisivät kohtuullisina. Hallissa järjestettävät kaupungin tarjoamat yleisöluisteluvuorot keräävät runsaasti luistelijoita seuran ulkopuoleltakin. Samoin koronavuosina lanseerattu perhejää näyttää tulleen pysyvästi. Varsinkin lomakausilla kysyntää on. Yhteistyö kaupungin suuntaan on jatkunut kiinteänä. Huolimatta henkilövaihdoksista yhteinen sävel on löytynyt asioi- Parkanon Kiekko ry Perustettu: 4.5.1983 Kotikenttä: Leppäkoski-areena, Koulukatu 8 den hoitamiseen. Sponsorit ovat esimerkillisesti mukana, samoin jäähalliyhtiö sparraa energiankulutuksen suhteen ja tekee erilaisia testejä, joilla kuluja pyritään laskemaan. Merkittävä uudistus, joka sekin vähentää energian kulutusta, on uusi jääkone. Vanha viimein sanoi sopimuksensa irti, ja ripeällä toiminnalla korvaava, käytetty, sähkökäyttöinen kone saatiin nopeasti tilalle. Kotisivut: www.parkanonkiekko.fi Harrastajamäärät kaudella 2023–2024: Junioripelaajia: 95 Aikuisharrastajia: 74 Toimihenkilöt: 55 Runsaasti keskustelua ja huolta on herättänyt hallin piha-alue, joka ei ole PK 83:n toiminta-aluetta. Siihenkin on kaupungilla suunnitelmia olemassa. Mutta ollaanhan piha-alueella kaikki varovaisia ja toiset huomioonottavia. Alueella on toimintaa lähes ympäri vuorokauden. Koronavuosien jälkeen Ilves-yhteistyö on jälleen saanut tuulta purjeisiin. Yhteisiä palavereita on pidetty, ja tarjosihan Ilves jo ilmaislippuja jäsenillemme SM-liiga-otteluun. PK 83:lla on erinomainen pelaajapolku lajin huipulle Ilveksen kautta pelaajana tai vaikka tuomarina. Kasvattimme Janne Laukkala viheltää otteluita tällä hetkellä Mestiksessä. Suomen Jääkiekkoliiton alaisena seurana saamme runsaasti erilaisia valmiita sapluunoita, joita seuratyön- Seuran tunnuslause: Laadukasta toimintaa Hyvässä seurassa Parkanon Kiekko ry on ollut Tähtiseura 3.6.2020 alkaen. tekijän ja johtokunnan toimesta jalkautetaan joukkueisiimme. Tyttökiekossa on jälleen hyvä meininki päällä. Uusia harrastajia on saatu ryhmään, ja PK 83:ssa uransa aloittaneet Jenna Lehtiniemi ja Josefina Koskinen ovat Ilveksen naisjoukkueen vakiokalustoa naisten SM-liigassa. Toivotan kaikille valmentajillemme, huoltajille, joukkueenjohtajille ja muille toiminnassa mukana oleville hauskoja elämyksiä hyvässä seurassa. Timo Seilo Parkanon kiekko ry puheenjohtaja

Seuratyöntekijän tervehdys – Parkanon Kiekon 40-vuotistapahtuma Tätä tekstiä kirjoittaessa olemme juuri kaksi viikkoa sitten (11.11.) saaneet yhdessä juhlistaa seuramme arvokasta 40-vuotista historiaa upean tapahtumapäivän merkeissä. Tapahtumapäivän ensimmäisiä askelmerkkejä, tai sanotaanko tässä tapauksessa asiaankuuluvasti mielikuvia maalaillen luistimen piirtoja, piirrettiin jo maalis-huhtikuussa. Itse suunnittelutyö alkoi kesällä, ja ohjelman suunnittelu johtokunnassa annettiin tapahtumatoimikunnalle, johon seuratyöntekijän roolissa myös kuulun. Monia työtunteja, unettomia öitä, tuhansia WhatsApp-viestejä, puheluita, sähköposteja ja palavereja. Niistä tämä kaikki koostui, mutta kuten omassa sosiaalisen median tekstissänikin asian ilmaisin: oli se sen arvoistakin. Niistä lähtökohdista lähdimme, että halusimme tehdä kaikkia niitä koskettavan tapahtuman, jotka tämän 40-vuotisen historian aikana seuran toiminnassa ovat olleet jollain tavalla mukana. Mahtavalle tapahtumatoimikunnallemme haluankin antaa erityiskiitoksen erittäin onnistuneesta tapahtumasta ja siitä työmäärästä, minkä tähän käytitte. Alkusyksystä otin pukukoppikäytävällä edustusjoukkueen vanhan puuhamiehen Jani Törmän kanssa puheeksi, miltä kuulostaisi koota vanhoista edustusjoukkueen pelaajista joukkue, joka pelaisi juhlapäivänä alumniottelun. Erityiskiitokset haluan jakaa tämän ottelun järjestämisestä juuri Janille, joka kokosi kyseisen joukkueen. Vieraillessani ennen ottelua vanhojen pelaajien pukukopissa, oli mahtavaa nähdä heidän yhteishenkensä kopissa. Moni näki toisiaan usean vuoden tauon jälkeen, ja mieleeni jäi kuva, että jutut jatkuivat siitä, mihin ne aikoinaan olivat jääneet. Ja olihan kopissa sellaisia pelaajia, joita itse olen pienenä kiekkokoululaisena käynyt jäähallilla katsomassa ja pyytämässä otteluiden jälkeen mailoja. Alumniottelu päättyi muuten PK:n voittoon maalein 4–3, joten alkusysäys loppuillalle oli annettu. Tapahtumapäivänä seuramme juniorit pääsivät näyttämään taitojaan erilaisten taitokilpailuiden muodossa, ja osa suoritti arvokasta tehtävää saattaessaan edustusjoukkueen pelaajia kentälle illan huipentaneessa lll-divisioonan ottelussa. Junioritoiminta on seuramme keskeisin asia, joten oli luonnollista haluta tuoda seuramme junioreita esille heille rakkaan lajin parissa ja nimenomaan kentällä. Juniorit pääsivät pelailemaan myös edustusjoukkueen pelaajien kanssa päivän avanneella yleisövuorolla. Illan kruunasi edustusjoukkueen sarjaottelu Ruoveden RuoSkA:a vastaan, jossa olin isossa roolissa vartioidessani PK:n maalia. Ottelu päättyi voittoomme maalein 10–3, ja ottelun yleisömäärä oli huikea 504 katsojaa. Tunne loppusummerin soidessa oli hyvin helpottunut. Vaativin ”työtehtävä” oli ehdottomasti tämän illan ottelu ja oma pelisuoritus. Onneksi onnistuin henkilökohtaisestikin, sillä epäonnistuessani olisin kuullut tästä varmasti seuraavat 40 vuotta. Seuran junioreilta tuli myös hyvä palautus maanpinnalle ottelun päätyttyä: miks päästit kolme maalia? Nöyrästi harjoittelemaan… Seuratyöntekijänä toimiminen tämän kokoisessa seurassa ei ole mikään itsestäänselvyys. 40 vuotta on pitkä aika, ja historialla on aina tekijänsä. Haluan kiittää seuramme sponsoreita, Parkanon kaupunkia sekä myös jäähalliyhtiötä. Iso kiitos myös tämänhetkiselle seuraväelle, mutta myös teille, jotka olette oman työpanoksenne tämän seuran eteen aikoinaan antaneet. Ilman historiaa ei ole tulevaisuutta. Jose Ylisalo seuratyöntekijä Jäähalliin ovat kaikki tervetulleita Parkanon Kiekko ry järjestää myös seuran ulkopuolisille käyttäjille hyvän ympäristön jääkiekon tai jääliikunnan harrastamiseen. Seura toimii vuokralaisena harrastuspaikassaan ja tekee tiivistä yhteistyötä Parkanon Jäähalli Oy:n ja Parkanon Kaupungin kanssa. Tämän yhteistyön palasista seura on jääliikunnan elinvoiman paikkakunnalla mahdollistava toimija. jään myynnistä saaduilla tuotoilla. Seura myy jääaikaa vuodeksi kerrallaan vuokraamastaan harrastuspaikasta joukkueilleen, muille seuran ulkopuolisille yhdistyksille, ryhmille, sekä yksityisille henkilöille. Seura onkin tämän johdosta halunnut kehittää entisestään toimintaansa ja tarjoamaan mahdollisuuksia laajemmalle kohderyhmälle. Seura maksaa harrastuspaikkansa käyttökustannukset ja näin ollen jäähallia pystytään ylläpitämään. Seurana tuottaa palveluita seuraväen lisäksi myös kuntalaisille ja toiminta-alueella asuville. Toiminta ei pelkästään siis ulotu seuraväkeen, vaan Parkanon Kiekko liikuttaa mm. eskarilaisia ja koululaisia erilaisten jääliikuntakerhojen muodossa. Kaupungin yleisövuorot Seuran tavoitteena on, että jäähallin käyttöaste pysyisi mahdollisimman korkeana ja näin ollen jään ylläpito olisi kannattavaa. Suurimmaksi osaksi toiminta pyörii Parkanon kaupungin ja seuran yhteistyöllä mahdollistetaan viitenä päivänä viikossa kaikille avoimet yleisöjäät. Yleisöjäät ovat jaettu erikseen mailattomiin ja mailallisiin vuoroihin. Onkin ollut ilahduttavaa nähdä, kuinka paljon paikallisia ja toiminta-alueellamme asuvia käyttävät näitä vuoroja. Mukana mailavuorojen peleillä ovat niin seuran ja alueemme pienimmät, kuin vanhemmatkin pelaajat sulassa sovussa, toisensa huomioon ottaen. Yleisöjäät löydät seuran nettisivuilta jäävuorokalenterista. Perhevuorot Korona-aikana kehitellyt perhevuorot ovat jatkaneet suosiotaan ja pyörivät nyt jo kolmatta kautta. Perhevuorojen tarkoituksena on mahdollistaa perheille ja samaan ruokakuntaan kuuluville edullinen jääliikunnan harrastaminen. Perhevuoroja voi varata seuramme nettisivuilta ja niiden hinta on 40 euroa tunnilta. Jokaiselle viikonlopulle niitä ei ole mahdollista varata otteluiden takia, mutta lomien pyöriessä aukaisemme vuoroja varattavaksi viikollekin. Pro Parkano Parkanon Kiekko ry on tehnyt pitkään yhteistyötä Pro Parkanon kanssa. Pro Parkano on parkanolainen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kaupungin elinkelpoisuutta, viihtyvyyttä, sekä kulttuuri-, urheilu- ja harrastustoimintaa. Pro Parkanon myötävaikutuksella on tarjottu parkanolaisille jääliikunnan ystäville yleisövuoroja koulujen loma-aikoina ja viikonloppuina. Parkanon Kiekon organisaatio 2023-24 Puheenjohtaja: Timo Seilo Varapuheenjohtaja: Oskari Rinne Sihteeri: Riikka Mäkinen Tiina Honganpuhto Vilhelmiina Jalonen Janne Kannosto Heikki Myllymäki Riikka Mäkinen Samuli Saarela Valtteri Sivula Mari Viitanen Seuratyöntekijä: Jose Ylisalo Johtokunnan jäsenet: Tiina Honganpuhto Vilhelmiina Jalonen Janne Kannosto Heikki Myllymäki Samuli Saarela Valtteri Sivula Mari Viitanen Oskari Rinne

Parkanon Kiekko ry (PK 83) seuraesittely Seuran toiminta-ajatus PK 83 on jääkiekon erikoisseura, jonka tarkoituksena on mahdollistaa toiminta-alueensa lapsille, nuorille ja aikuisille jääkiekon harrastaminen. Seura haluaa tarjota erilaisista lähtökohdista oleville jäsenilleen mahdollisuuden taitojensa mukaiseen harrastamiseen. Yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus, positiivinen ja yhtenäinen seurahenki ovat avainasioita ja toiminnan pohjana on seuran arvot ja toimintaohjeet. PK 83 on kasvattajaseura, jonka toiminnan ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kaikille jääkiekosta kiinnostuneille mahdollisuus jääkiekon harrastamiseen. Toiminnassa olevat lapset ja nuoret ovat ensisijaisesti koululaisia, joiden kasvua ja kehitystä jääkiekkoharrastus tukee. Pyrkimyksenä on kasvattaa pelaajat urheilulliseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Seura kouluttaa valmentajiaan, ohjaajiaan ja muita joukkueiden toimihenkilöitä laadukkaan urheilutoiminnan, sekä toimivan ja turvallisen harrastusympäristön luomiseksi. Parkanon Kiekon yhdistyssääntöjen ja yhdistyslain mukaisesti seuran täysi-ikäiset jäsenet valitsevat johtokunnan yhdistys kokouksessa, jo käyttää päätösvaltaa ylintä päätösvaltaa kokouksen ulkopuolella. Johtokunnassa on puheenjohtaja lisäksi 5-8 jäsentä. Johtokunnan kokouksissa mukana on myös seuran sihteeri ja seuratyöntekijä. Päätöksentekoa ja toimintaa ohjaavat arvot: avoimuus sitoutuneisuus suvaitsevaisuus oikeudenmukaisuus tavoitteellisuus Toiminta ja toiminnan tavoitteet Parkanon Kiekon pääasiallinen toiminta tapahtuu Parkanon Jäähalli oy: n omistamalla Leppäkoski-Areenalla. Parkanon Kiekko ry on Suomen Jääkiekkoliiton jäsenseura ja siten sitoutunut noudattamaan SJL: n sääntöjä ja ohjeistuksia. Yleisenä tavoitteena on edistää jääkiekkoilua Parkanossa sekä naapurikuntien vaikutusalueella. Kohottaa fyysistä kuntoa, sekä edistää terveiden elämäntapojen toteutumista seuran toiminnassa mukana olevien henkilöiden keskuudessa. Tavoitteena on, että junioripelaajat oppivat kantamaan vastuuta itsestään, tekemisistään, yhteisöstään, sekä ymmärtämään sääntöjen merkityksen ja noudattamaan niitä. Junioripelaajat saavat Parkanon Kiekon 40-vuotisjuhlapäivän vietto alkoi kaikille avoimella yleisövuorolla, jossa pääsi höntsäilemään edustusjoukkueen pelaajien kanssa. perustan elinikäiselle liikuntaharrastukselle. Juniorivalmennuksessa otetaan huomioon koulun ja liikuntaharrastuksen yhteensovittaminen. Junioripelaajien kehittäminen monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti niin, että jokaisella sitä haluavalla on edellytykset myöhemmällä iällä pelata jääkiekkoa korkeammilla sarjatasoilla. Jokaisella on mahdollisuus kehittyä oman taitotasonsa ja liikunnallisen potentiaalinsa edellyttämällä tavalla niin pitkälle kuin mahdollista ja tuntea onnistumista oman taitotasonsa mukaisesti. Seura pitää aktiivisesti yhteyttä paikkakunnan muihin urheiluseuroihin sekä muihin alueen jääkiekkoseuroihin. Yhteistyö eri tahojen kanssa nähdään seuran toimintaa vahvistavana tekijänä. Yhteistyö- ja pelaajaliikennesopimus Ilveksen kanssa PK 83:lla on voimassa oleva pelaajaliikennesopimus sekä yhteistyösopimus Ilves ry:n kanssa. Pelaajaliikenneseurasopimuksella mahdollistetaan seuran pelaajien pelaaminen ja harjoitteleminen Ilveksen, ja sen muiden pelaajaliikennesopimusseurojen joukkueissa. Muut seurat pelaajaliikennesopimuksessa ovat KPK, Fortuna, RuoSkA, Pingviinit, Kisa-Eagles ja LeKi. Yhteistyösopimus on mahdollisuus tarjota PK 83:n potentiaalisimmille pelaajille mahdollisuus lisäharjoitteluun ja pelaamiseen taitotasoltaan haastavammassa ympäristössä, matalan kynnyksen siirtyminen seuran potentiaalisimmille pelaajille ikäluokkansa korkeimmille sarjatasoille Ilveksen U16- ja sitä vanhempiin juniorijoukkueisiin ja mahdollistaa seurojen kesken yhteisjoukkueiden muodostaminen. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Osana vanhempien junioreiden harrastuksessa pysymisen mahdollistamista Parkanon Kiekko ry on mukana järjestämässä urheilupainotteista toisen asteen opiskelua Parkanossa. Ensimmäinen vuosiluokka aloitti urheilupainotteisen opiskelun syksyllä 2019. Urheilupainotteinen opiskelu on mahdollista Parkanon lukiossa ja Saskyn järjestämissä koulutuksissa Parkanon toimipisteissä. Parkano tarjoaa loistavat mahdollisuudet harrastaa tavoitteellisesti jääkiekkoa koulunkäynnin ohessa. Urheilupainotteisessa opiskelussa seura mahdollistaa aamuharjoittelun ja kaupunki kustantaa pelaajalle harrastamisen seuran joukkueessa ilman kausi-, harrastepaikka- ja pelipassimaksuja. Viestintä Seura hyödyntää monipuolisesti erilaisia viestintäkanavia, jotta kaikki toiminnassa mukana olevat ja joukkueiden toimintaa seuraavat ajan tasalla tärkeistä asioista ja tapahtumista. Verkkosivuilta löytyy tietoa jäsenille ja muille seuran toiminnasta kiinnostuneille. Sosiaalista mediaa hyödynnetään tapahtumien markkinoinnissa ja seuran tunnetuksi tuomisessa. Näkyvyyttä tulee myös paikallisesta printtimediasta. Parkanon Kiekko ry on Tähtiseura Parkanon Kiekko ry on Suomen Olympiakomitean toimesta virallisesti tunnustettu laadukkaaksi, moderniksi ja inhimilliset toimintatavat omaavaksi seuraksi, jonka toiminta sopii kaikille harrastajille. Tähtiseura-ohjelma on seuratoiminnan laatuohjelma, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista seuratoimintaa. Toiminnan tunnuksena toimii Tähtimerkki, joka kertoo, että seura on kehittynyt tasolle, jossa seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat. Joukkueet ja ryhmät tällä kaudella Edustus Naiset Tytöt Leijona -kiekkokoulu U8-juniorit U9-juniorit U10-juniorit U13-juniorit U14-juniorit Konkarit +30 Konkarit +50

PK 83 Edustusjoukkue Entisestään vahvistunut Parkanon Kiekon edustusjoukkue lähti pelikauteen 2023–2024 luottavaisin mielin. Joukkueen perusrunko säilyi edelliskauden kaltaisena, ja lisäksi joukkueeseen liittyi kaksi tärkeää kärkiketjujen paluumuuttajaa: Samuel Uusi-Luomalahti (S-Kiekko, U20 mestis) sekä Jonne Toivonen (Ilves, U20 SM-liiga). Lisäksi viime kaudella U15-sarjaa pelanneista parkanolaisista edustuksen harjoitusrinkiin liittyi viisi pelaajaa. Näin ollen edustusjoukkueen kokoonpanon vahvuus on 24 pelaajaa ja kolme maalivahtia, mikä osaltaan luo myös kilpailuasetelmaa pelaavaan kokoonpanoon pääsemisestä. Pelaajiston ohella myös joukkueen valmennusryhmä vahvistui, kun toista kauttaan vastuuvalmentajana toimivaa Antero Ylisaloa tukemaan saatiin entinen edustuspelaaja Marko Vuorela ja pitkän valmennuskokemuksen omaava Timo Rajala. Lähtökohdat kauteen olivat siis varovaisestikin arvioituna hyvät. Kauden aloituspalaverissa jouk- kue asetti tavoitteekseen pääsyn Hämeen alueen III-divisioonan pudotuspeleihin, jotka edelliskaudella jäivät vain muutaman pisteen päähän. Yhteinen näkemys oli, että seuran 40-vuotisjuhlakausi ansaitsisi pudotuspelejä pelaavan joukkueen myös miesten sarjoihin. Aloituspalaverin yhteydessä valmennus peräänkuulutti sitoutumisen merkitystä joukkueen asettaman tavoitteen saavuttamiseksi. Tällä kaudella mitataankin erityisesti nimekkään edustusjoukkueemme sitoutumista yhdessä sovittuun pelitapaan. Mahdollisuudet menestykseen ovat joukkueen omissa käsissä. Kuten aiempinakin kausina, myös tällä kaudella yksi asia on päivänselvä. Hämeen III-divarissa yksikään toinen joukkue ei pääse lähellekään Parkanon Kiekon kotiotteluiden katsojalukemia. Joukkue haluaakin kiittää jokaista, joka on saapunut pelipäivinä hallille. Lupaamme jatkossakin tarjota urheilullista paikallisviihdettä lauantai-iltoihin! Joukkueen organisaatio Vastuuvalmentaja: Antero Ylisalo Apuvalmentajat: Marko Vuorela, Timo Rajala Joukkueenjohtajat: Oskari Rinne, Jose Ylisalo Edustusjoukkue kiittää sponsoreitaan Wanha Brankkari Elenom Oy FennoSteel Oy Fincumet Container Kankarin Kaluste Parkanon Puupiste Parkanon Kuntoutuskulma Kekkilä Motolähde Länsi-Suomen Hinauspalvelu Rakennuspalvelu Impponen Teräshaka Nerkone Oy TM-Rauta ATM-Kuljetus Oy Koneurakointi Esa Majalahti Huoltajat: Jari Pajunen, Emil Seppälä, Pekka Mäkiranta Rahastonhoitaja: Emilia Heinisuo Parkanon Säästöpankkisäätiölle erityiskiitos tuesta 40-vuotisjuhlapaitojen hankkimiseen Ylärivi vas. Iiro Seilo, Oskari Mäkiviinikka, Joonas Pajunen, Jani Vähä-Peltomäki, Joonas Lehtiniemi, Joni Heinisuo, Samuel Uusi-Luomalahti, Arttu Alppi Keskirivi vas. Oskari Rinne, Juha-Matti Löytty, Oskari Impponen, Oliver Koskinen, Aatu Kuusijoensuu Alarivi vas. Jose Ylisalo, Janne Santala, Jami Kiho, Antti Luusalo, Aleksi Liesjärvi, Joonatan Koskinen, Eemeli Leikkola Kuvasta puuttuu: Santeri Suonpää, Jonne Toivonen

Naiset Naisten joukkue aloitti seuran 40-vuotisjuhlakautena jo 21. toimintakautensa seurassa. Joukkue harjoittelee tuttuun tapaan tiistaisin kerran viikossa. Syksyn mittaan tyttökiekon lisäksi naisten joukkue on tehnyt pelaajayhteistyötä Ruoveden RuoSkAn naisten harrasteryhmän kanssa, ja sieltä onkin käynyt pelaajia mukana peleissä. Ydinryhmä joukkueessa on pysynyt samana, eikä vaihtuvuus ole ollut kauhean suurta. Ilahduttavaa on myös se, että joukkueessa pelaa vakituisesti pelaajia muista lähikunnista. Joukkueeseen toivottaisiin nuorten muodossa jatkumoa, johon seuran tyttökiekko on hyvä ponnahduslauta. Varsinkin maalivahdille olisi tilausta valitettavien loukkaantumisten takia. Naisten joukkueeseen ovat tervetulleita kaikki jääkiekosta kiinnostuneet naiset taitotasostaan tai kokemuksestaan riippumatta. Mukavaa ja hauskaa harrastamista hyvässä porukassa! Joukkueen kokoonpano: Autiosalo Sanna, Friman Janna-Mari, Kiho Jasmi, Kilic Ada, Kivikoski Emmi, Kärkölä Lotta, Laakso Jenni, Mäki-Mantila Sarianne, Pihlajaviita Sanna, Piilola Emilia, Pääjoki Marja, Pääjoki Piia, Rajasalo Kirsi, Törmä Iida, Uutto Pipsa, Vilska Päivi. Joukkueen organisaatio Valmentaja: Niko Mäkelä Ylärivi vasemmalta: Minna Lehtiniemi (jojo), Lotta Kärkölä, Ada Kilic, Sarianne Mäki-Mantila, Piia Pääjoki, Jenni Laakso, Pipsa Uutto, Jasmi Kiho, Jouni Sampakoski (valmentaja) Alarivi vasemmalta: Aino Hautamäki (harjoitusringissä), Marja Pääjoki, Kirsi Rajasalo, Sanna Autiosalo, Sanna Pihlajaviita, Iida Törmä. Joukkueenjohtaja: Minna Lehtiniemi Rahastonhoitaja: Sarianne Mäki-Mantila Leijona-kiekkokoulu Ylärivi vas. Ohjaajat Jose Ylisalo, Petri Laurinaho, Jan Niemenmaa Keskirivi vas. Joosu Laurinaho, Oskari Palolahti, Matias Kantola, Remy-Christian Elbrecht, Kristian Niemenmaa Alarivi vas. Patrik Kivelä, Touko Vähätalo, Oona Männistö, Jesperi Koskela, Robin Nurmisto, Aamos Alamettälä, Eino Rintamäki, Otava Tuomisto. (Kuvasta puuttuu Kasperi Piikkilä). Leijona-kiekkokoulu (LKK) on Suomen jääkiekkoliiton kiekkokoulumalli, joka on tarkoitettu jääkiekkoharrastustaan aloitteleville pääasiassa 5–8-vuotiaille tytöille ja pojille. Mukaan ovat tervetulleita myös vuonna 2019 syntyneet lapset. Parkanon Kiekko on ollut järjestämässä LKK:ta heti alusta alkaen, ja tämä onkin seuran neljästoista perättäinen LKK-kausi. Leijona-kiekkokoulussa tutustutaan lajin saloihin leikkien, pelien sekä erilaisten harjoitusten ja teemojen kautta. Tärkeintä on, että jokainen saa onnistumisen tunteita ja voi hymyssä suin lähteä harjoituksista. Harjoituksia kauden aikana LKK:ssa on yhteensä 20. Tälläkin kaudella Leijona-kiekkokoulussa on mukana noin kaksikymmentä lasta. Toimintaa pyritään toteuttamaan jakamalla kaksi eri ryhmää useamman eri ohjaajan vetämänä. Leijona-kiekkokouluun voi tulla kesken kauden mukaan, sillä haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä upeaa lajia ja harrastusta matalalla kynnyksellä. Seuramme kasvatin, kaksinkertaisen maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin Toni Rajalan nimeä kantava stipendirahasto tarjosi tällekin kaudelle kaikille uusille Leijona-kiekkokoululaisille starttivarustepaketin. Kesken kaudenkin tulevat uudet tulevaisuuden tonirajalat ovat oikeutettuja starttivarustepakettiin. Tervetuloa mukaan! Organisaatio Vastuuohjaaja: Jose Ylisalo Apuohjaajat: Niko Mäkelä, Oliver Jalonen, Petri Laurinaho, Jan Niemenmaa

Tytöt Parkanon Kiekon tyttöjen harrasteryhmä on tarkoitettu ainoastaan tyttökiekkoilijoita varten. Tyttökiekon tavoitteena on tarjota toiminta-alueen tytöille matalankynnyksen harrastamista erilaisten harjoitteiden ja leikkien kautta, tietenkään tärkeintä, eli pelaamista unohtamatta. Aikaisempaa kokemusta lajin parista ei tarvitse olla tullaksesi mukaan tyttökiekkotoimintaan. Tärkeintä on halu oppia ja sillä pääsee jo todella pitkälle. Tyttöjen harrasteryhmä on tarkoitettu pääasiassa peruskoululaisille tytöille, mutta halutessaan perheen pienimmätkin kiekkoilijat voivat tulla toimintaan mukaan. Kaudella 2023–2024 kynnys tyttöjen kiekkoilun aloittamiseen haluttiin tehdä mahdollisimman pieneksi ja uudet tyttökiekkoilijat saivatkin starttivarustepaketin ilmaiseksi. Tähän etuun ovat oikeutettuja myös kesken kauden tyttökiekkoon ilmoittautuvat. Tyttökiekkoryhmä harjoittelee kerran viikossa lauantaisin. Harjoituksissa opetellaan erilaisia luistelutekniikoita sekä mailankäsittelyä aina laukomisesta harhautuksiin. Tavoitteena on pitää yhdessä hauskaa, oppia uutta ja saada hikeä pintaan. Tyttökiekosta on mahdollista edetä naisten joukkueeseen, tai seurayhteistyön kautta jopa aina Ilvekseen saakka pelaamaan, jos innostusta ja halua riittää. Tästä hyvänä esimerkkinä tyttökiekosta ponnistaneet Ada Kilic, Aino Hautamäki ja Kerttu Myllymäki. Tyttökiekkoryhmä ei osallistu sarjaan, mutta kauden aikana Joukkueen organisaatio Yhteyshenkilö ja rahastonhoitaja: Kirsi Jytilä Vastuuvalmentaja: Sanna Autiosalo Ohjaajat: Jaakko Jytilä, Kari Laine, Janna-Mari Friman voi olla mahdollisia pelitälli -tapahtumia yhteistyössä lähialueiden seurojen kanssa. Ajatusta omalla joukkueella pelaamisesta ei kumminkaan ole haudattu, vaan tahtotila olisi sekä seuralla, että joukkueella saada tytöt pelaamaan yhtenä joukkueena. Parkanon Kiekon kasvateista Ilveksen naisten liigajoukkueessa tällä hetkellä isossa roolissa pelaavat Jenna Lehtiniemi (joukkueen kapteeni) ja Josefina Koskinen. Molemmat ovat olleetkin tällä kaudella tyttökiekkoharjoituksissa vierailevina tähtinä. Tyttökiekkotoimintaa on ollut seurassamme aikaisemminkin, mutta kyseisen ryhmän toiminta on alkanut keväällä 2018. Ylärivi: Sanna Autiosalo, Aino Hautamäki, Ada Kilic, Neea Autiosalo, Ella Katara, Ellen Rautalahti, Kirsi Jytilä Alarivi: Kiia Vuollet, Mariella Nikkola, Suvi Siro, Emilia Anttila, Amanda Peltomaa, Aini Myyryläinen Parhaimmillaan harrastajia on ollut yli kaksikymmentä, mutta luonnollisesti vaihtuvuutta on ollut jonkin verran. Tyttökiek- koryhmä toivookin saavansa porukkaansa lisää jääkiekosta kiinnostuneita kokeilijoita ja samalla uusia kavereita. Jokaiselle harjoituskerralle on mahdollista tulla tutustumaan tyttökiekkotoimintaan. Kaikki tytöt ovat tervetulleita toimintaan! U8-juniorit Parkanon kiekon uusin joukkue perustettiin syksyllä 2023. Mukana on tällä hetkellä kahdeksan innokasta jääkiekkoilijan alkua. Pelaajat ovat vuosina 2015–2017 syntyneitä. U8 harjoittelee joka keskiviikko sekä joka toinen perjantai. Perjantain harjoitukset ovat jaetulla kentällä maalivahtijäiden kanssa. Valmennuksessa mukana Pekka Mäkiranta sekä Niko Mäkelä. Kentällä pelaajat harjoittelevat luistelun perustaitoja, mailan Joukkueen organisaatio Vastuuvalmentaja: Pekka Mäkiranta Apuvalmentaja: Niko Mäkelä käyttöä sekä itse pelaamista. Harjoittelua tulee myös eri leikkien ja pelien myötä. Sarjassa joukkue ei vielä pelaa, mutta kauden aikana olisi tarkoitus järjestää ottelu vanhempia vastaan sekä kevätkaudella mahdollisesti muita harjoitusotteluita. Joukkueeseen on mahdollista liittyä koko kauden ajan, kaikki 2015–2017 syntyneet ovat tervetulleita tämän hienon lajin pariin taitotasosta riippumatta! Joukkueenjohtaja: Jenna Huhta Huoltaja: Matti Tammipuro Rahastonhoitaja: Riia Koskela Ylärivi vasemmalta: Riia Koskela, Matti Tammipuro, Pekka Mäkiranta, Jenna Huhta Keskirivi vasemmalta: Leevi Keskinen, Viljami Karvinen, Aleksi Tammipuro Alarivi vasemmalta: Aleksi Mäkipää, Eelis Syrjälä, Konsta Männistö, Jesperi Koskela, Hugo Uusi-Penttilä (kuvasta puuttuu apuvalmentaja Niko Mäkelä)

U9-juniorit Parkanon kiekon U9-joukkue on perustettu syyskuussa 2022. Joukkueen toiminta on jatkunut viime kaudesta hyvin, ja mukana on tällä hetkellä 21 innokasta pelaajaa. Pelaajien kehitys on ollut silminnähtävää. Innokkuus ja aitous tukevat hyvää joukkuehenkeä. Joukkue koostuu vuosina 2015 ja 2016 syntyneistä pelaajista. Joukkueen ympärillä on sitoutunut ja aktiivinen joukko vanhempia, jotka mahdollistavat lasten harrastuksen ja ovat kaikin tavoin tukemassa toimintaa. Tiivis toimihenkilöiden porukka takaa mielekkäät treenit ja turvallisen ympäristön harrastaa. Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Harjoituksissa opetellaan lajitaitoja, luistelutekniikoita sekä pelataan. Toimintaa tuetaan myös seuran yhteistyösopimuksen puitteissa. Ilves ry:n taitovalmentaja Jussi-Pekka Aho vierailee harjoituksissa tietyin väliajoin. Kaudella 2023–2024 U9-joukkue pelaa U9 Leijonaliigaa. Tähän mennessä on ehditty pelata jo niin kotipelejä kuin vieraspelejäkin. Vieraspelit pelataan Hämeessä, Tampereen seudulla. Suuri kiitos sponsoreillemme ja joukkueemme matkaa tukeville Alvarin Metalli Oy XO Metal Oy Rakennustyöt Mäkipää Oy Pito- ja Lounasrappu Metsärahti Joensuu Oy Parkano Steel Oy Sähkösuomilammi Oy Ikikukka HJ-Tekniikka Oy PHL Oy Hyvitä Hiili Oy Pihlajalinna Eturivi vasemmalta: Peetu Mäki-Turja, Oula Nieminen, Veeti Kuusijoensuu, Oliver Toivo, Romeo Santala, Venni Vähätalo, Taika Tuomisto, Sebastian Sivula Keskirivi vasemmalta: Miklas Koivisto, Aaro Paulamäki, Miro Jahila, Otso Vastamäki, Niklas Kuusijoensuu, Frans Kuusijoensuu, David Kostromin, Leevi Lamminsivu Takarivi: joukkueenjohtajat Heidi Hongisto ja Toni Mäki-Turja, Maalivahtivalmentaja Valtteri Sivula, huoltaja Ville Santala, apuvalmentaja Roni Jahila, huoltaja Timo Vähätalo, apuvalmentaja Henri Toivo, vastuuvalmentaja Asko Kuusijoensuu, maalivahtivalmentaja Niklas Hongisto Kuvasta puuttuu: pelaajat: Daniel Alvari, Jyri Hautakorpi, Platon Shaliapov ja Lucas Mäkelä, rahastonhoitaja Riina Lamminsivu sekä apuvalmentaja Markus Kelkkasalo Organisaatio Joukkueenjohtajat: Toni Mäki-Turja Heidi Hongisto Vastuuvalmentaja: Asko Kuusijoensuu Apuvalmentajat: Roni Jahila Henri Toivo Markus Kelkkasalo Huoltajat: Arttu Alvari Ville Santala Timo Vähätalo MV-valmentajat: Valtteri Sivula Niklas Hongisto Rahastonhoitaja: Riina Lamminsivu U10-juniorit Parkanon kiekon U10-joukkuetoiminta alkoi vuonna 2021, ja tällä hetkellä joukkue pelaa toista kauttaan sarjassa leijonaliigaa. Joukkue on kasvanut matkan varrella tiiviiksi ja energiseksi sakiksi, jonka menosta ei hauskuus lopu. Yhteistyö on ollut monelta suunnalta katsottuna U10-joukkueen matkassa mukana myös toisen leijonaliigakauden aloituksen myötä. Yhteistyö ja sen hiominen joukkueen sisällä, yhteistyö muiden juniorijoukkueiden kanssa sekä yhteistyö PK 83 edustusjoukkueen ja koko seuran kanssa. Muun muassa kaudella 2023–2024 joukkue on saanut kummipelaajikseen edustusjoukkueen Juha-Matti Löytyn, Jani Vähä-Peltomäen sekä Oliver Koskisen. Kummipelaajat käyvät kerran kuukaudessa vetämässä U10-joukkueen treenejä. Joukkueen organisaatio Joukkueenjohtajat: Vilhelmiina Jalonen, Lotta Kärkölä Vastuuvalmentaja: Jussi-Petteri Leppihalme Joukkueen peruskivijalkaa ovat muodostamassa erityisen tärkeät sponsorit sekä toimihenkilöt, pelaajat ja pelaajien vanhemmat. U10-joukkueessa sisäinen yhteistyö mainittujen toimijoiden välillä on saumatonta. Tätä kautta toiminnasta on muodostunut mukavaa yhdessä tekemistä, onnistumisista iloitsemista sekä yhdessä kehittymistä. Ensimmäisestä kaudesta 2022– 2023 leijonaliigassa nykyiselle U10-joukkueelle lukuina käteen jäi 24 pelattua peliä, 3 tappiota, 3 tasapeliä ja 18 voittoa. Tämä kausi päätettiin yhteisellä reissulla Duudsonit- parkkiin Seinäjoelle. Kauden 2023–2024 aikana U10 harjoittelee jäähallilla joka toinen viikko kaksi kertaa ja joka toinen viikko kolme kertaa. Myös kauden 2023–2024 leijonaliigan sarja on käynnistynyt, ja U10-joukkue nähdään sarjassa kahdella peliryhmällä. Valmentaja: Jani Törmä Mv-valmentaja: Juho Mäkipää Huoltajat: Henna Lepistö, Jarno Viitanen, Paula Meriläinen Rahastonhoitaja: Mari Viitanen Takarivi vasemmalta: Henna Lepistö, Paula Meriläinen, Jarno Viitanen, Jussi-Petteri Leppihalme, Juho Mäkipää, Mari Viitanen Kolmas rivi: Taavi Ylinen, Justus Viitanen, Veeti Nieminen, Vilhelmiina Jalonen, Lotta Kärkölä Toinen rivi: Roope Haavisto, Oliver Jalonen, Joona Kaunismäki, Janne Salomäki, Miika Rytkönen Alarivi: Kasper Mäkipää, Rasmus Laalo, Alvar Mäkipää, Suvi Siro, Jooa Törmä, Roope Leppihalme. Kuvasta puuttuu: Julia Laakso, Jani Törmä PK 83 U10 -joukkue kiittää matkassa mukana olevia sponsoreita tämän upean harrastuksen mahdollistamisesta Suomen Tekojää Oy Suomen Rengasmarkkinat Oy Parkanon Keräystuote Oy Maanrakennus Kalevi Viitaharju Oy MV-Betoni Oy Viitanen Yhtiöt Oy JaloWorks Exesso Ikikukka Hautauspalvelu Ojalainen Paroonin Osa Oy Rengasparooni Oy Taksi Laholuoma JiiKoo Palvelu Sinunpaikan Hammaslääkärit Oy MPJ Forest Oy JiiKoo-Yhtiöt Oy Kuljetusliike J. Klemettilä Oy JyliSome

U13-juniorit U13-joukkueen järjestyksessään kuudes toimintakausi on lähtenyt hienosti liikkeelle. Joukkue on osoittanut hyvää kamppailuhenkeä, ja voittojakin on tullut. Kausi startattiin harjoituspeleillä Kurikan Ryhdin kanssa Kurikassa ja Parkanossa. Joukkue pelaa jatkossa kaikki pelinsä pitkällä kentällä. Joukkue kävi taas myös leireilemässä, tällä kertaa Kuortaneella heinä–elokuun vaihteessa. Ohjelmassa oli jäiden lisäksi muutakin yhteistoimintaa. Yhteinen tekeminen on aina tärkeää ja mukavaahan se on hyvällä porukalla touhuta ja kisailla mm. Kuortane Racessa. Leirin rahoituksen mahdollisti Leader Pohjois-Satakunta, kiitos! Joukkueen valmennuksessa tapahtui vaihdos, kun Mika Nieminen hyppäsi joukkueen ruoriin vastuuvalmentajaksi. Viime kaudella valmennuksessa toiminut Mikko Peltomaa menehtyi, ja hänen muistokseen pidettiin hiljainen hetki viime kauden päätöstilaisuudessa. Myös joukkueenjohto sai vahvennusta, kun Minna Koskela siirtyi huoltajan tehtävistä toiseksi joukkueenjohtajaksi. Pelireissut ovat aina erityisesti pelaajien mieleen, ja vanhempainpalaverissa päätettiin, että pidemmän matkan pelejä taitetaan edelleen tutusti bussilla huoltajamme Tonin turvallisessa ammattikuskin kyydityksessä. Hienoa, että joukkueen sisältä löytyy osaamista moneen lähtöön. Varainkeruu kuuluu junnu-urheiluun vahvasti, ja viime kauden tapaan joukkue järjestää kotiturnauksen huhtikuun 20. päivä kotihallissa. Tervetuloa kannustamaan joukkuetta, joka puolustaa vuoden 2023 kotiturnauksen voittoa! Takarivi vasemmalta: Samuli Saarela, Jarno Viitanen, Mika Nieminen, Toni Piirtola, Mari Viitanen, Sari Peltomaa Keskirivi vasemmalta: Noel Saarela, Juha Siro, Mico Myllykangas, Joona Mansikkaviita, Anton Piirtola, Eeli Järventausta Eturivi vasemmalta: Dani Myllykangas, Joona Peltomaa, Verneri Viitanen, Konsta Vahantapohja, Oliver Liikala, Eemil Piirtola Suuri kiitos sponsoreillemme Conexpertos S. Koskinen Viitanen Yhtiöt Suomen Tekojää Parkanon Listatehdas Kaukomaalaus More Joy FennoSteel Sedu Sorvaamo A. Laurinaho Powerlaskutus Supersteel Koneurakointi J. Mansikkaviita. Viima-päivä oli onnistunut kokonaisuus osana 40-vuotisjuhlakautta Parkanon jäähallissa vietettiin syyskuussa seuran junioreille tarkoitettua Viima-päivää. Viima Hockey on perustettu auttamaan pelaajia, valmentajia ja seuroja, joka tekee yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa hyvässä yhteishengessä. Viima Hockeyn valmennettaviin kuuluu mm. sellaisia suomalaisia NHL-kiekkoilijoita, kuten Dallas Starsin ykköspuolustaja Miro Heiskanen sekä Nashville Predatorsin ykkösmaalivahti Juuse Saros. Ennen varsinaista Viima-päivää vanhemmille ja valmentajille pidettiin Viiman toimesta luento nuorten harjoittelusta, ravinnosta ja liikkumisesta. Viima-päivään osallistui yhteensä 46 PK:n juniorikiekkoilijaa, joista kuusi oli maalivahteja. Päivään osallistui Viiman kolme taitovalmentajaa, yksi fysiikkavalmentaja sekä maalivahtivalmentaja. PK:n valmentajat pääsivät myös osallistumaan päivään osana valmentajakoulutusta. Pelaajat oli jaettu kahteen eri ryhmään ikäluokittain. U9- ja U10-juniorit olivat omana ryhmänään, U13-ja U14-juniorit omanaan. Ensimmäisillä jäillä teemana oli jääkiekon kaikkein tärkein osa-alue eli luistelu ja teränkäyttö. Toisilla jäillä harjoiteltiin uusia laukaisutekniikoita sekä tietysti sen kautta maalintekoa. Molemmilla ryhmillä oli myös omat fysiikkaharjoitukset. Maalivahdeille järjestettiin Viiman maalivahtivalmentajan toimesta heille suunniteltuja harjoitteita. Päivä oli varsin onnistunut ja sai paljon positiivista palautetta niin pelaajilta, vanhemmilta, kuin valmentajiltakin. Hyvää palautetta saivat myös parkanolaiset pelaajat siitä, kuinka mukava heitä oli valmentaa ja keskittyminen pysyi pitkästä päivästä huolimatta hyvin mukana. Viima-päivä oli osa 40-vuotisjuhlakauden kokonaisuutta. Joukkueen organisaatio Vastuuvalmentaja Mika Nieminen Apuvalmentaja: Tuomas Järventausta Joukkueenjohtajat: Minna Koskela, Sari Peltomaa Huoltajat: Samuli Saarela, Jarno Viitanen, Toni Piirtola Rahastonhoitaja: Mari Viitanen

U14-juniorit Joukkueen seitsemäs toimintakausi alkoi vauhdikkaasti ja pienillä muutoksilla joukkueen kokoonpanossa ja organisaatiossa. Yksi viime kaudella joukkueessa pelanneista siirtyi muualle, mutta vahvistusta saimme yhden pelaajan verran vanhemmasta juniorijoukkueesta, jonka toiminta päättyi viime kauteen. Näin ollen pelaajamäärä joukkueessa pysyi samana. Vastuuvalmentajan paikan otti Eetu-Oskari Ojalainen, joka on ollut valmennuksessa aiemmin mukana jo pari kautta. Valmennustiimissä jatkaa myös joukkueen entinen vastuuvalmentaja Jukka Honganpuhto. Joukkueenjohtajaksi vaihtui huoltoporukasta Sanna Heinämäki, ja huoltajiin saimme pitkän linjan huoltajana toimineen Rauli Kortesluoman. Jääharjoittelukausi alkoi totuttuun tapaan elokuussa. 3 kertaa viikossa olevat harjoitukset ovat lähteneet hyvin käyntiin. Tänä kautena siirryttiin SJL:n AA-tason aluesarjaan, jonka alkusarjassa pelejä kertyy 14 ottelua joulutaukoon mennessä. Kauden alkuun meillä oli jopa 7 harjoituspeliä. Pidettiin myös leiripäivä yhteistyössä U13-jouk- Joukkueen organisaatio Joukkueenjohtaja: Sanna Heinämäki Vastuuvalmentaja: Eetu-Oskari Ojalainen Valmentajat: Jukka Honganpuhto, Sasa Hautamäki Huoltajat: Heli Syrjänen, Tiina Vikman, Rauli Kortesluoma Rahastonhoitaja: Minna Kortesluoma Kuvassa ylärivi vasemmalta: Heli Syrjänen, Minna Kortesluoma, Jukka Hongapuhto, Eetu-Oskari Ojalainen, Sanna Heinämäki, Tiina Vikman, Rauli Kortesluoma Keskirivi vasemmalta: Arttu Pystykoski, Konsta Nieminen, Toni Honganpuhto, Viljami Heino, Viljo Kortesluoma, Veeti Vikman, Elias Lielahti, Ossi Heinämäki Alarivi vasemmalta: Jimi Heinämäki, Santtu Syrjänen, Atte Hautamäki, Topi Haavisto, Roope Nieminen, Joona Annala kueen kanssa. Yhteistyötä on pyritty tekemään U13-joukkueen kanssa peleissäkin, kun meilläkin on monta sen ikäluokan pelaajaa. valla joukkueella on aktiivinen prässäys ja kamppailu. Sen on varmasti huomannut, jos on päässyt seuraamaan pelejämme. – Tänä vuonna valmennuksessa ollaan keskitytty entistä enemmän joukkueen vahvuuksiin, yritetty kehittää pelaajia ja joukkuetta niillä heikoimmillakin alueilla, kertoo joukkueen vastuuvalmentaja Eetu-Oskari Ojalainen. Heikkona osa-alueena on viisikkopelaaminen ja ollaan yritetty saada tähän tukitoimia, kun omista lähdetään ja variaatioita, kuinka sieltä lähdetään. Eteenpäin ollaan menty, ja varmasti keväällä joukkue on enemmän, kuin valmis taistelemaan paikasta 4 parhaan joukossa, Ojalainen summaa. – Vahvuuksia vahvasti luistele- Konkarit +50 Jääkiekon harrastamiseen on Parkanossa hyvät edellytykset myös ns. aktiiviuran päätyttyä. Parkanon Kiekon Konkarijoukkue +50 on varttuneimmille jääkiekosta tai kuntoilusta kiinnostuneille oleva vuoro. Monelta pelaajalta toki löytyy pelaajataustaa seuran junioreista tai edustusjoukkueesta. Konkarit +50 -ryhmään voi liittyä mukaan matalalla kynnyksellä. Konkarit +50 -joukkue tarjoaa toimintaa harrastepohjalta harjoitellen joka toinen tiistai naisten joukkueen kanssa ja joka sunnuntai. Joukkueen nimi viit- Konkarit +30 Vaikka joukkuetta ei löytyisi, voi nuorempi tai vähän vanhempi harrastaja jatkaa harrastamista nuorempien konkareiden porukassa. Parkanon kiekon konkarijoukkue +30 on nuorten ja vähän vanhempien aikuisten jääkiekosta ja kuntoilusta kiinnostuneille oleva vuoro. Monelta pelaajalta toki löytyy pelaajataustaa seuran junioreista tai edustusjoukkueesta. Konkarit +30 ryhmään voi liittyä mukaan matalalla kynnyksellä. Aina pääsee pelaamaan ja itse voi sen jälkeen todeta, onko vauhti liian kovaa. Konkarit +30 Koko joukkue haluaa kiittää toimintansa tukemisesta yhteistyökumppaneitaan Pimara Oy MHH-Palvelu Mainosparatiisi/Teippikauppa.fi Esan Levykaluste Oy Hinauspalvelu P. Syvänen taa toiminnan olevan tarkoitettu yli 50-vuotiaille, mutta rohkeasti kysymällä muitakin otetaan tarpeen tullen mukaan. Tarkoituksena on kumminkin loppuen lopuksi saada hyvää kuntoilua mukavan harrastuksen parissa ja päästä harrastamaan omaan taitotasoonsa ja vauhtiinsa so- pivassa porukassa. pelaa joka torstai kello 20.45– 22.00 sekajaoilla harrastesäännöillä ilman tuomareita. Joukkueen nimi viittaa toiminnan olevan tarkoitettu yli 30-vuotiaille, mutta otetaan mukaan myös nuorempia pelaamisesta kiinnostuneita. Konkareilla on ollut tapana pelata kauden aikana muutamia harjoitusotteluita lähialueen harrastejoukkueita vastaan sekä käydä turnauksissa tai järjestää niitä itse. Konkareilla on ollut tapana pelata kauden aikana muutamia harjoitusotteluita lähialueiden harrastejoukkueita vastaan. Tervetuloa mukaan! Tervetuloa mukaan! Mumex Oy Kehohuoltamo Optikko Syrjänen Yhteyshenkilö Jouni Sampakoski 0449745418 Yhteyshenkilö Kimmo Kyösti 0505149422 kimmo.kyosti@pp.inet.fi

U13-joukkue pääsi ensimmäisenä näyttämään omia taitojaan yleisön eteen. Etualalla Joona Mansikkaviita, Konsta Vahantapohja ja Verneri Viitanen. Seura juhli 40 vuottaan Joni Heinisuo on iskenyt edustusjoukkueen avausmaalin ylivoimalla 504 katsojan edessä. Parkanon Kiekko juhlisti lauantaina 11. marraskuuta 40 vuoden taivaltaan. Jäähallissa vietetyn juhlan päätapahtuma oli edustusjoukkueen ja RuoskAn välinen ottelu, jota edelsi runsas ohjelma. U14-joukkueella oli omana ohjelmanumeronaan tarkkuuslaukauskilpailu. Kuvassa Atte Hautamäki.

Ottelu valmiina alkamaan. Avauskiekkoa tiputtamassa otteluisäntä ATM-kuljetuksen yrittäjä Topias Alamettälä ja hänen poikansa Akseli. U8- ja U9-juniorit saattoivat edustusjoukkueen pelaajat kentälle. Alumniottelussa nähtiin nostalgisia hetkiä. Tässä Jaakko Keltto on iskenyt PK:lle tärkeän osuman, kuten tuuletuksesta näkyy. U10-joukkue laukoi edustusjoukkueen ottelun ensimmäisellä erätauolla rankkareita. Ensimmäisenä omaan suoritukseensa keskittyy Oliver Jalonen.

Parkanon Kiekon taival julkaistaan kirjana Parkanon Kiekko ry julkaisee 40 toimintavuotensa kunniaksi historiikkiteoksen Parkanon Kiekko – kokoaan suurempi. Kirja kattaa seuran koko historian ja aloittaa jo parikymmentä vuotta sitä ennenkin vuodesta 1962, jolloin Parkanoon rakennettiin ensimmäinen jääkiekkokaukalo. Historiikin on kirjoittanut parkanolainen filosofian tohtori Jussi Rantala. Hän haki teosta varten tietoja monista lähteistä, joiden joukossa on ollut muun muassa Parkanon Kiekon, Parkano-Seuran ja useiden sanomalehtien arkistot sekä yksityishenkilöiden kokoelmat. Lisäksi hän on käyttänyt työssään esimerkiksi Jääkiekkoliiton ja Jääkiekkomuseon verkkosivuja, muita nettilähteitä sekä jääkiekkokirjallisuutta. Merkittävimpinä kirjan sisällölle Rantala nostaa esiin 26 entisten ja nykyisten seuratoimijoiden haastattelua. Rantala haastatteli muun muassa seuran kaikki elossa olevat puheenjohtajat ja joukon muita keskeisiä toimijoita. Sopivia haastateltavia olisi ollut enemmänkin, joten Rantalan piti tehdä valintoja. – Paljon varmasti jäi haastattelematta merkityksellisiä seurahenkilöitä, mutta tarkoitus oli saada mukaan monia eri näkökulmia, hän perustelee. Rantala alkoi suunnitella historiikkia Parkanon Kiekon toimijoiden kanssa maaliskuussa. Kirjoitustyöhön hän ryhtyi kesällä samaan aikaan kun teki haastatteluita. Kirjoittamiseen meni kolmisen kuukautta, ja teksti oli valmiina loppusyksystä. Kirja on tällä hetkellä taittovaiheessa. Taitosta vastaa Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy. Kirjan tekemistä tukee Parkanon Säästöpankkisäätiö. Jussi Rantala luonnehtii, että periaatteena tekstissä on ollut Jussi Rantala laati Parkanon Kiekon tähänastisista vaiheista historiikkiteoksen. monipuolisuus. Toiminnan hyvien puolten lisäksi tarinassa on mukana särmiä ja mutkia, joita matkan varrelle on osunut. Kirjassa on tekstisivuja 120 ja lisäksi runsas valokuvaliite, jossa on otoksia toiminnan alkuajoilta lähtien. Kuvat ovat pääosin Ylä-Satakunta-lehden ja Parkano-Seuran arkistoista, osa myös yksityishenkilöiltä. Kirjaan on Rantalan mukaan valittu kuvat periaatteella, että niillä on yhteys tekstiin. toimittajana monissa artikkelikokoelmissa ja julkaissut myös pari omaa teosta. Hänen mukaansa kirjan tekeminen on ollut oikein mukavaa. Jussi Rantala kertoo, että juuri tämäntyyppistä kirjaa hän ei ole laatinut aikaisemmin, vaikka onkin ollut mukana kirjoittajana ja – Parasta oli huomata, miten tärkeä Parkanon Kiekko on monille parkanolaisille. Haastatellutkin olivat innokkaasti mukana. Parkanon Kiekko kiittää lämpimästi toimintansa tukijoita Seuramme yhteisöön liittyvät monet erilaiset sidosryhmät ja yhteistyökumppanit. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat seuran toiminnan taloudelliset tukijat, yritykset. Olette meille ensisijaisen tärkeitä ja mahdollistamassa samalla lasten ja nuorten harrastamista. Teette arvokasta työtä paikkakuntamme elinvoimaisuuden ja myös parkanolaisen jääurheilun eteen. Parkanon Kiekko haluaa kiittää teitä kaikkia saamastaan taloudellisesta tuesta, olette meille tärkeitä. Pro Parkano Kopar Oy LVI-talo Kannosto Oy Bröderna Havrebacka Länsisuomen Hinauspalvelu Alvarin Metalli Worker Turvatekijät XO Metal FennoSteel Oy Parkanon Vesi Oy Ylä-Satakunnan Sanomalehti Parkanon Puupiste TM-Rauta Oy Parkanon Kaupunki Metsäparooni oy Veikon Kone Parkano Parkanon Keräystuote Oy Oma Säästöpankki K-Supermarket Parkano Sähkösuomilammi Oy Vapo Oyj Kaukomaalaus Arsalin Oy