KRIGSINVALIDEN 4 / 2023 SOTAINVALIDI 1940–2023 83 vuotta sodassa vammautuneiden tukena

2 SOTAINVALIDI 4–5 4/ 2023 Ajankohtaista Palveluasumisen vuokrakustannukset NEPA-päivät 25 vuotta Tiedotuslehti tammikuussa 6–7 Sotilasvammalaki 75 vuotta 8–9 Haastateltavana Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtaja Timo Laitinen Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtaja Timo Laitinen kertoo olevansa motivoitunut uuteen tehtäväänsä. Sivut 8–9. 10–25 Sotainvalidi-lehden historiaa 10–23 Oma lehti talvisodan invalideille 12–15 Lasse Lehtinen: Selasin lehteämme läpi vuosikymmenten 16–17 Juhani Saaren haastattelu 18–19 Sotainvalidit lukevat lehteään 20–21 Arto Lillberg – visionääri Sotainvalidi-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Juhani Saari (vas.) ja nykyinen päätoimittaja Markku Honkasalo korostavat, että lehden tehtävänä on ollut ajaa sotainvalidien etua. Juhani Saaren haastattelu sivuilla 16–17. 22–23 Kiitos kaikista palautteista 24–25 Liiton juhlavuodet 26-27 Matkasauvana Oma Veljeslehti 28–34 Krigsinvaliden 35 Ristikko 36 Takasivu: Sotainvalidi-lehti perheiden mukana 83 vuotta SOTAINVALIDI Julkaisija: Sotainvalidien Veljesliitto Yhteydenotot ja osoitteenmuutokset: Päätoimittaja: Markku Honkasalo Sotainvalidi-lehti, Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki, p. 045 788 42733, pirjo.hamalainen@sotainvalidit.fi Toimitus: Marja Kivilompolo Marjatta Honkasalo Pirjo Hämäläinen Painopaikka: Sanoma Manu Oy ISSN 0049-1349 (painettu) ISSN 2953-8823 (verkkojulkaisu) Lehteä ei olisi ollut ilman Veljesliiton jäsenistöä. Antti Västi tutkii uutisia tutusta lehdestä. Lisää kuvia sivuilla 18–19.

Pääkirjoitus 3 Sotainvalidi-lehti on ollut jäsenistönsä ääni Lehden 83 vuottta jatkunut ilmestyminen päättyy tähän juhlanumeroon. Sotainvalidi-lehti on elänyt kaikki nämä vuosikymmenet sotavammaisten ja heidän perheidensä mukana ja tukena. Nyt kun lähes sadastatuhannesta pysyvästä vammautuneista sotainvalideista on elossa enää vajaat viisisataa, on aika päättää kunniakkaasti lehden matka. Tämä viimeinen numero keskittyy lehden omaan historiaan. Sotainvalidien Veljesliiton elokuussa 1940 tapahtuneen perustamisen jälkeen oman lehden saaminen katsottiin niin tärkeäksi, että jo lokakuussa ilmestyi ensimmäinen näytenumero. Lehden tehtävänä oli tiedottaa talvisodan sotainvalideille heitä koskevista asioista, mutta samalla aikakauslehtityyppisenä julkaisuna kertoa sodassa vammautuneista suurelle yleisölle. Veljesliitto asetti omalle jäsenistölleen tiedottamisen lehden päätehtäväksi 1950-luvun alussa, jolloin Sotainvalidi-lehti muuttui puhtaasti järjestölehdeksi. Se kertoi sotilasvammalain mukaisista etuuksista ja viestitti oman järjestön tuesta sotavammaisille. Nämä tehtävät ovat olleet tärkeitä tähän päivään saakka mukautuen sotainvalidien ja heidän perheidensä kulloisiin elämäntilanteisiin. Lehdessä on pyritty huomioimaan myös sen ruotsinkieliset lukijat voimavarojen mukaan. Lehden sisällössä on näkynyt se, että Veljesliitto on paitsi veteraanijärjestö myös vammaisjärjestö. Siksi sotahistoriaa käsitteleviä artikkeleita on ollut vähemmän kuin muiden veteraanijärjestöjen lehdissä. Sotaa on käsitelty lähinnä haavoittuneiden näkökulmasta. Sotatapahtumia tärkeämpiä ovat olleet vammautuneiden selviytyminen rintamalla ja erityisesti sodan jälkeen vammojensa kanssa. Veljesliitto oli sotien jälkeen yksi suurimmista suomalaisista kansalaisjärjestöistä, ja sen julkaiseman Sotainvalidi-lehden levikki oli huomattava. Vuodesta 1953 lehti postitettiin kaikille Veljesliiton jäsenille, joten sen levikki lähenteli 50 000 kappaletta. Suurimmillaan levikki oli haravointikampanjoiden tuomien uusien jäsenten ansiosta 1980-luvulla 53 500 kappaleessa. Sotatapahtumia tärkeämpiä ovat olleet vammautuneiden selviytyminen rintamalla ja erityisesti sodan jälkeen vammojensa kanssa. Sotainvalidi-lehdellä on 83 vuoden aikana ollut vain seitsemän päätoimittajaa, joista ensimmäisen, eversti Matti Tiiaisen toimikausi päättyi jo vuoden kuluttua hänen haavoituttuaan kuolettavasti jatkosodan alussa elokuussa 1941 Viipurin takaisinvaltauksessa. Myöhempien päätoimittajien kaudet ovat olleet pitkiä, mikä on tuonut toimitustyöhön jatkuvuutta. Vuosikymmenten aikana Sotainvalidi-lehti on uudistettu neljästi jäsenkunnan ikääntyminen ja muuttuvat tarpeet huomioiden. Vuoden 1952 jälkeen lehden sisältöjä ja ulkoasua uudistettiin vuosina 1973,1993 ja 2011. Veljesliiton hallitus on päättänyt, että vuonna 2024 julkaistaan pienimuotoisempaa Sotainvalidi-tiedotuslehteä jäsenyhdistyksille, sotainvalidi- ja puolisojäsenille sekä tukijäsenille. Siinä julkaistaan Veljesliiton ja sen jäsenyhteisöjen tiedotuksia ja ilmoituksia. Liiton viestintää jatketaan lisäksi edelleen myös netissä ja sosiaalisessa mediassa. Vastuu viestinnästä siirtyy jatkossa hiljalleen Sotainvalidien Perinnejärjestölle ja sen maakunnallisille sotainvalidien perinneyhdistyksille sekä Tammenlehvän Perinneliitolle. Sotainvalidi-lehti on ollut tärkeä osa Veljesliiton työtä jäsentensä hyväksi. Lehti on ollut tärkeä myös sotainvalideille, heidän perheilleen ja tukijoilleen. Lehden ilmestyminen päättyy ja parin vuoden sisällä loppuu myös Sotainvalidien Veljesliiton toiminta. Viimeisistä sotainvalideista ja heidän leskistään pitävät kuitenkin huolta loppuun saakka perinneyhdistykset. Kiitokset vielä kaikille Sotainvalidi-lehden tekijöille, lukijoille, painotaloille ja muille yhteistyötahoille kuluneista 83 vuodesta. Markku Honkasalo päätoimittaja ALAKERTA Kiitos kymmenen vuoden edestä Vuodesta 2012 lähtien olen tehnyt Sotainvalidi-lehteä ja se työ on vienyt minut eri paikkoihin tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Vaikka olen koko ikäni ollut hyvä ihmisten kanssa ja tottunut työskentelemään erilaisten ja eritaustaisten ihmisten kanssa, ovat Sotainvalidi-lehden myötä vastaan tulleet ihmiset olleet täysin oma lukunsa. Haastatteluja on tehty liittyen niin ihmisten elämäntarinoihin kuin myös heidän ammattiinsakin. Olemme keskustelleet raskaista sotakokemuksista ja niiden kanssa elämisestä, kumppanin menettämisen surusta sekä siitä ilosta ja vapaudesta, mitä rauha toi tullessaan. Monet sotainvalidit ovat nimenneet elämänsä parhaiksi hetkiksi sen, kun he ovat menneet naimisiin ja perustaneet perheen ja päässeet luomaan uraa muuttuvassa maailmassa. Sotainvalidien puolisot ovat kertoneet arjestaan sodassa olleen miehen rinnalla ja omien kokemustensa työstämisestä. Sillä yhtä arvokkaita ovat heidänkin tarinansa ja niiden kuuleminen on ollut etuoikeus. Mielenkiintoisia keskusteluja olen käynyt myös sotainvalidien jälkeläisten ja läheisten kanssa. He ovat kertoneet siitä, millaista lapsuus ja arki on ollut. Kenties yleistä oletusta päinvastaisesti monien kokemukset ovat olleet positiivisia ja vanhemmat ovat vaikeista kokemuksistaan huolimatta pystyneet luomaan lapsilleen turvallisen ja lämpimän lapsuuden. Toki paljon on ollut heitäkin, jotka yhä kantavat vanhempiensa kokemuksia omassa elämässään eikä heidän osaansa saa unohtaa tai väheksyä. Tapaamillani ihmisillä on ollut vaikeuksista huolimatta voimakas selviytymisen ja positiivisten näkökulmien näkemisen eetos, joka on varmasti osaltaan auttanut vastoinkäymisissä. Vertaisista on löytynyt vahvoja yhteisöjä, jotka ovat rikastuttaneet elämää. Tällaisista keskusteluista on ollut ilo kirjoittaa ja tuoda hetkissä ollutta tunnelmaa tekstiin. Eivätkä nämä kohtaamiset olisi onnistuneet ilman läheisten, sotainvalidipiirien toiminnanjohtajien ja neuvontapalvelutyöntekijöiden sekä osastojen tukijäsenten apua. He ovat tarjonneet autotto- malle toimittajalle kyydin haastateltavan luo, kertoneet matkalla alueensa kuulumisia ja avanneet paikallishistoriaa. Aina olen saanut lämpimän vastaanoton osakseni. Kesällä vaihdoin viestintäalan sosiaalipuoleen ja siirryin uusiin tehtäviin. Muutos on ollut haikea mutta oikea. Sotainvalidi-lehti muuttuu pieneksi tiedotuslehtiseksi ja viestinnän tarve sekä resurssit muuttuvat liiton toiminnan siirtyessä loppusuoralle. Runsaan työkokemuksen lisäksi mukaani lähtee palanen jäsenistömme asennetta sinnikkyyttä sekä yhteisöllisyyttä. Osaan katsoa ihmistä taustojen ja tittelien taakse ja pysähdyn kuuntelemaan, mitä hänellä on elämästä ja maailmasta sanottavanaan. Marja Kivilompolo

4 Ajankohtaista Palveluasumisen vuokrakustannusten korvaaminen etenemässä eduskuntaan Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltavana sotilasvammalain muutos, jonka perusteella Valtiokonttori voisi korvata sotainvalidien palveluasumisen vuokrakustannuksia. Alustavan tiedon mukaan asiaa koskeva hallituksen esitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi tammikuussa. Näin ollen muutos voisi tulla voimaan kevättalvella. Vuokrakustannusten korvaaminen on tärkeää, koska sotainvalidien sairaskotiverkosto harvenee ja usean maakunnan alueelta on kadonnut tai poistumassa mahdollisuus saada sotilasvammalain mukaista laitoshuoltoa. Jos sotainvalidi ei halua siirtyä etäämmälle laitos- huoltoon, jää vaihtoehdoksi palveluasuminen. Siinä korvataan tällä hetkellä sotilasvammalain nojalla hyvinvointialueen järjestämät palvelut, kuten ateriat sekä siivous- ja pyykkipalvelut, mutta vuokra- ja muut asumiskustannukset jäävät sotainvalidin itsensä vastattaviksi. Vuodenvaihteen indeksikorotukset Sotilasvammakorvauksiin tehdään vuoden 2024 alussa 5,7 prosentin indeksikorotus. Se on samansuuruinen kuin työeläkkeiden tarkistus. Muista sotilasvammakorvauksista poiketen asunnonmuutostöiden enimmäismäärä tarkistetaan rakennuskustannusten muutoksen perusteella. Kansaneläkkeisiin mukaan lukien rintamalisät tulee 1.1.2024 lukien 5,9 prosentin korotus. Sitä vastoin eläkkeensaajan asumistuen normeja ja asumismenojen enimmäismääriä ei ole osana valtion säästötoimia tarkoitus tarkistaa vuosina 2024–2027. Seppo Savolainen pääsihteeri Markku Honkasalo Apulaisjohtaja Hanna Koskinen ja toimialajohtaja Liisa Räsänen jakoivat huomionosoitukset pitkäaikaisille nepalaisille Marko Hakalalle, Helena Isoviidalle, Anki Kylämaalle, Juha Joelle, Jukka Mäkiselle, Maija Paasilalle ja Soile Tornbergille. NEPA-päiviä jo 25 vuotta Sotainvalidien Veljesliitto ylläpiti vuosikymmenet maan joka kolkkaan ulottuvaa neuvontapalvelua, jonka tarkoituksena oli huolehtia, että yksittäiset sotavammaiset ja heidän omaisensa saivat heille kuuluvat sotilasvammalain mukaiset korvaukset. Neuvontapalvelu ulotettiin myös muihin veteraaneihin, joista moni sai neuvonnan tuloksena korvauspäätöksen vanhasta sotavammastaan. Sotilasvammalain uudistamista käsitellyt työryhmä esitti vuonna 1993 sotainvalidien neuvontapalvelun siirtämistä vaiheittain Tapaturmaviraston, Veljesliiton piiriorganisaation ja sotainvalidien sairaskotien tehtäväksi. Vuoden 1998 aikana sotainvalidien neuvontapalvelu tuli osaksi lähes kaikkien sairaskotien toimintaa. Valtiokonttori korvasi sairaskodeille neuvontapalveluista aiheutuneet kustannukset. Lokakuun puolivälissä 2023 pidetyillä Valtiokonttorin neuvontapalvelupäivillä juhlistettiin toiminnan 25-vuotisjuhlavuotta muun muassa palkitsemalla pitkäaikaisia neuvontapalvelutyöntekijöitä.

Ajankohtaista 5 Pixabay Keskustoimisto ja kunniamerkkipalvelu ovat suljettuina 22.–31.12.2023. Sotainvalidien Veljesliitto toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää, rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! Sotainvalidi-lehti muuttuu nykyistä suppeammaksi tiedotuslehdeksi Tämän Sotainvalidi-lehden viimeisen nykymuotoisen lehden jälkeen alkaa ilmestyä toistaiseksi pienimuotoisempi A5-kokoinen Sotainvalidi Tiedotuslehti, joka postitetaan vain sotainvalidi-, puoliso- ja tukijäsenille sekä liiton jäsenyhteisöille. Tiedotuslehdessä on myös ruotsinkieliset sivut. Tiedotuslehti ilmestyy vuonna 2024 tarpeen mukaan kolme–neljä kertaa. Ensimmäinen numero ilmestyy tammikuun lopussa. Tiedotuslehden ulkoasu saattaa vielä muokkautua, mutta lehden koko on A5 ja etusivun otsakkeet näyttävät alustavasti tällaisilta. SOTAINVALIDIEN VELJESLIITTOA JA SOTAINVALIDI -LEHTEÄ YHTEISTYÖSTÄ KIITTÄEN!

6 Sotilasvammalaki 75 vuotta Päätökset ja maksuosoitukset jouduttiin vuosikymmeniä kirjoittamaan joka kerran erikseen. Konekirjoittajia työnsä ääressä 1950-luvun puolivälissä. (Kuva Valtiokonttori). Korvausasioiden käsittelyä Tapaturmavirastossa Talvi- ja jatkosodan invalidien korvausturvasta huolehtiminen oli Valtion tapaturmatoimiston tärkein tehtävä. Korvausjärjestelmän hajanaisuus ja säädösten eroavuudet herättivät kuitenkin korvausten saajissa tyytymättömyyttä. Uusi sotilasvammalaki vuonna 1948 paransi tilannetta tekemällä upseerista ja sotamiehestä samanarvoisen ja nostamalla merkittävästi korvausten tasoa. Laki tuli turvaamaan sodassa vammautuneiden elämää rauhan aikana ja sen avulla autettiin sodassa kuolleiden leskiä ja lapsia turvaamalla heidän elantonsa huoltoeläkkein. Käytäntöön lakia alettiin soveltaa Tapaturmatoimistossa (myöhemmin Tapaturmavirasto), joka vuonna 1996 liitettiin Valtiokonttoriin. Nyt, 75 vuotta myöhemmin, sotilasvammalaki on edelleen yksi tärkeimmistä työvälineistä Valtiokonttorin Kansalaispalveluiden Sotilasvamma-asiat-ryhmän jatkaessa Tapaturmatoimiston aloittamaa kunniatehtävää. Töitä oli "kamalasti" Sotilasvammalain säätäminen aiheutti hakemusruuhkan. Välittömästi korvauksia hakivat ne, jotka olivat sodassa vakavasti vammautuneet. Heille alettiin maksaa sairaanhoitoa ja kuntoutusta esimerkiksi Kaunialan sotavammasairaalassa. Ruuhkaa syntyi ensikertaisia hakemuksia käsiteltäessä osittain myös Sota-arkiston ruuhkan takia. Töitä oli ”kamalasti” ja ”ylitöitä oli tehtävä joka ilta”. Pitkästä käsittelyajasta seurasi valituksia ja eduskuntakyselyjä. Pahimmillaan ruuhka taisi olla 1970-luvun alussa, jolloin hakemuksia oli ratkaisematta yli 17 000. Ruuhkan takia paikalle kutsuttiin työntutkija, ”kellokalle”, leanaamaan prosesseja. Kellokalle kiinnitti huomiota siihen, että paperit viipyivät osastolla 40–60 päivää, mutta ajasta vain 0,6–1,5 prosenttia oli tehokasta käsittelyaikaa. Laskettiin, että toimintatapoja parantamalla koko toimistossa säästettäisiin 49 ih- misen työpanos, mikä oli 20 prosenttia koko vahvuudesta. Tietokoneaikaan virasto siirtyi osittain vuonna 1975. Nykyisin käytössä oleva Sovako-järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1994. Tapaturmavirastossa oli töissä iso joukko ihmisiä käsittelemässä korvaushakemuksia. Vielä 1980-luvun puolivälissä heitä oli noin 250 henkeä, joista esimerkiksi kuntoutusasioita käsitteli noin 30 henkilöä. Kuntoutettavia oli tuolloin vuosittain noin 12 000. Käsittely oli moniportaista. Uudet elinkorkohakemukset menivät ensin notaarille, joka tarkasti asiat Sota-arkistosta, sitten esittelijälle päätöksentekoehdotusta varten ja lopuksi juristille hyväksyttäväksi. Sen jälkeen konekirjoittaja kirjoitti päätöksen puhtaaksi kolmena kappaleena ja lopuksi päätös meni maksatukseen rahojen siirtoa varten. Virkauran

7 hitaus, palkkatason suhteellinen alhaisuus ja kova työtahti pitivät henkilöstön vaihtuvuuden korkealla. Työruuhkat ovat tuttuja nykyäänkin, mutta ylitöitä ei iltaisin tehdä, ja henkilöstö on varsin pysyvää eläköitymisten ollessa pääasiallinen syy henkilöstön vaihtuvuuteen. Nykyisin Sove-asioissa työskentelee päätoimisesti vajaat 11 henkeä, eikä käsittely enää ole moniportaista. Prosessien ja toimintatapojen leanaus omin voimin, ilman kellokallea, on arkipäivää muun muassa asiakasmäärän vähenemisestä, digitalisaatiosta ja toimintaympäristön muutoksista johtuen. Digitalisaatiossa olemme edelläkävijöitä siinä määrin, mitä vielä sotilasvamma-asioissa käytössä olevat iäkkäät tietojärjestelmämme mahdollistavat. Valtiokonttorin ensimmäinen robotiikkatoteutus vuonna 2018 tehtiinkin juuri sotilasvamma-asioihin. Lakimuutoksia Sotilasvammalainsäädäntö muuttui jatkuvasti, joten käsittelyohjeita syntyi runsaasti. Lakimiehet joutuivat opiskelemaan soveltamiskäytäntöä kuukausimäärin. Vuoden 1959 eduskuntakyselyssä katsottiin, että Tapaturmatoimisto oli ryhtynyt tulkitsemaan lakia aiempaa tiukemmin. Sotainvalidien Veljesliitto syytti toimistoa kohtuuttoman kireästä tulkintalinjasta. 1960-luvulla virastossa kävi jopa satakunta asiakasta päivässä. 1980-luvun alussa eräs sotainvalidi nimitti kirjeessään tapaturmavirastoa ”poprikohfin” virastoksi närkästyttyään sen asiakaspalveluun. Vuonna 1982 annetun hallintomenettelylain tultua voimaan viraston henkilöstölle tähdennettiin joustavan asiakaspalvelun merkitystä. Haravoinnit lisäsivät ruuhkaa 1980-luvulla suoritettiin haravointeja ympäri Suomea tarkoituksena löytää ne vammau- tuneet, jotka eivät olleet osanneet tai halunneet korvauksia hakea. Tapaturmaviraston työntekijät yhdessä Sotainvalidien Veljesliiton kanssa jalkautuivat eri puolille Suomea ja lehtimainoksilla haettiin henkilöitä heitä tapaamaan ja täyttämään korvaushakemuksia. Tuloksena oli noin 20 000 uutta hakemusta, jotka tietenkin aiheuttivat uuden ruuhkan. Laitoksia, joiden hoitopäivähinnan virasto vuosittain vahvisti, oli 1990-luvun alussa noin 60. Laitosten valvontaa varten perustettiin valvontaryhmä, jonka tarkastajat pitivät säännöllisiä tarkastuksia ja osallistuivat jopa laitosten johtoelinten kokouksiin. Toimintatapojen yhtenäistämiseksi aloitettiin laitosten yhteiset neuvottelupäivät vuonna 1988. Työ jatkuu Yhteistyö niin Sotainvalidien Veljesliiton kuin muidenkin veteraanijärjestöjen ja Valtiokonttorin kesken on nykyisin erityisen tiivistä ja hyvää. Pyrimme kaikki yhdessä palveluntuottajien edustajat mukaan lukien siihen, että asiakkaat saavat nopeasti heille kuuluvat ja mahdollisimman laadukkaat palvelut. Pyrimme tuottamaan erinomaisen asiakaskokemuksen ja asiakastyytyväisyys sotilasvamma-asioissa onkin ollut huippuluokkaa, kouluasteikolla 9,4. Sairas- ja veljeskoteja Lukuisia sairas- ja veljeskoteja perustettiin 1970-luvulta lähtien ympäri Suomea sotainvalidien hoitoa ja kuntoutusta varten. Sosiaalija terveysministeriön asettama sairaskotityöryhmä katsoi, että 1980-luvulla tuli rakentaa 900 laitospaikkaa lisää. Vielä 1990-luvullakin sairas- ja veljeskoteja perustettiin useille eri paikkakunnille. Monet kansanedustajat olivat aloitteellisia laitoksen saamiseksi omaan vaalipiiriinsä ja onnistuivatkin huolimatta Tapaturmaviraston kannanotosta, joka ei aina ollut myönteinen tarpeen huomioon ottaen. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen totesi vuonna 1980, että sotainvalidien vanhuudenhuolto on turvattava. Työtä sotavamma-asioissa arveltiin riittävän vuosiin 2010–2020. Asiakasennusteet ovat kuitenkin menneet monta kertaa uusiksi sotainvalidien eläessä jopa yli 100-vuotiaiksi. Tällä hetkellä suurin osa Sotilasvammalain mukaisia asiakkaitamme on asevelvollisina ja rauhanturvaajina ennen vuotta 1991 vammautuneita. Jos he elävät yhtä vanhaksi kuin sotainvalidit, on Valtiokonttorilla Sotilasvammalain mukaisia asiakkaita vielä noin 50 vuoden ajan. Nykyiset korvausasiantuntijat hallitsevat useita korvauslajeja ja luovat lisäksi uusia soveltamiskäytäntöjä. Kun vammat ovat armeijassa sattuneita tapaturmia, ei vanhoista ohjeista, kuten aavesärystä amputoidussa jalassa tai nälkiintymisestä vankileirillä, ole apua. Kehitämme koko ajan palveluprosessejamme sujuvammiksi. Olemme siirtyneet sähköiseen asiakirjahallintaan, päätökset asiakkaille lähtevät sähköisesti postin tulostus- ja postituspalvelun avulla ja robotteja on käytössä jo useita. Alkuvuodesta otimme käyttöön sähköisen kuntoutushakemuksen. Neuvomme tarvittaessa kaikissa mahdollisissa asioissa, ja jatkuva yhteistyö sopimuslaitosten neuvontapalvelun kanssa auttaa ja tukee edelleen asiakkaitamme. Vuosittain järjestämme ajankohtaisista aiheista Neuvontapalvelupäivät, joille myös Sotainvalidien Veljesliiton toiminnanjohtajat osallistuvat. Hyvästä yhteistyöstä ja ilmapiiristä kertoo viime Neuvontapalvelupäivillä kuultu palaute: ”Täällä on tunnelma kuin sukutapaamisessa”. Kiitämme lämpimästi Sotainvalidien Veljesliittoa erinomaisesta yhteistyöstä kunniakansalaistemme hyväksi! Tiina Kyttälä, Palvelupäällikkö, Valtiokonttori Hanna Koskinen, Apulaisjohtaja, Valtiokonttori Esittelijät ja kanslistit selvittelivät vireille tulleet asiat perusteellisesti ja valmistelivat ratkaisut lähes lopulliseen kuntoon. (Kuva Valtiokonttori). Kirjoittajat ovat käyttäneet lähteenä Voitto Ahosen kirjaa Sosiaaliturvaa luomassa, Tapaturmaviraston historia 1917–1992 ja nykyisen ja entisen henkilöstön kertomuksia.

8 Timo Laitinen eläkkeelle Valtiokonttorista – uusi tehtävä Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtajana Aloitit Valtiokonttorin pääjohtajana vuonna 2008 ja sitä ennen toimit viiden vuoden ajan toimialajohtajana Valtiokonttorissa. Minkälaisia yhteyksiä sinulla oli sitä ennen sotainvalideihin ja muihin sotiemme veteraaneihin ja yleensä sotien sukupolveen? Olen sodanajan sukupolven lapsi, syntynyt 50-luvun lopulla. Isäni oli 1925 syntyneenä rintamalla jatkosodan viimeisen vuoden ajan. Hän oli Kolme kannaksen koukkaaja ja se varmaan jotain kertoo hänen sotakokemuksistaan. Äitini perhe lähti kahteen kertaan evakkoon Viipurista ja äitini veli on haudattu Kuopion sankarihautausmaalle; hän kaatui jatkosodan ensipäivinä kranaattikeskitykseen. Molemmat äitini sisaret olivat lottia, ja luonnollisesti myös molemmat isoisäni olivat Suomen sodissa rintamalla. Hyvin käytännönläheisen otteen sotainvalidien arkeen sain 70-luvulla, kun vanhempieni nuoruusajan hyvä ystäväpariskunta – Sovisen perhe – muutti Helsinkiin Lauri Sovisen työn perässä. Hän oli kranaatinsirpaleista haavoittunut ja teki arvostetun työuran henkikirjoittana – viimeksi Espoossa. Silloin nuorena ja vähän vanhempanakin olin heidän apunaan, Lauri kun oli pyörätuolilla liikkuva. Silloin opin hyvin konkreettisesti arvostamaan sotiemme veteraaneja ja sotainvalideja, jotka vammoistaan huolimatta tekivät täyden työuran yhteiskuntamme eteen. Viimeiset aikansa Sovisen pariskunta vietti Kaunialan hyvässä hoidossa. "Opin hyvin konkreettisesti arvostamaan sotiemme veteraaneja ja sotainvalideja, jotka vammoistaan huolimatta tekivät täyden työuran yhteiskuntamme eteen." Oliko sotilasvamma-asioissa jotakin, johon erityisesti kiinnitit huomion tullessasi töihin Valtiokonttoriin? Huomioni kiinnittyi heti alussa kahteen asiaan. Ensinnäkin oli erittäin helppo havaita, että meidän ”sove-porukka” oli aidosti ja syvästi sitoutunut palvelemaan sotainvalideja ja veteraaneja kunnia-asiakkainamme. Se asenne tuli kyllä vahvasti läpi ja oli hienoa se aistia. Toinen asia oli vähän mystinen. Aistin – tavalla, jota ei kukaan pystynyt konkretisoimaan – että Valtiokonttorin ylemmillä organisaatiotasoilla (kuten myös STM:ssä) oltiin vähän eri puolilla pöytää kuin järjestöt. Olin siis havaitsevani jonkinlaista kyräilyä ja toiminnan vaikuttimien ”epäilyä”. Sitä tunnetta on edelleen vaikea kuvata, mutta päätin olla siitä välittämättä. Tämä ei siis vähääkään kuitenkaan vaikuttanut siihen korvaustyötä tehneen henkilökuntamme työskentelyasenteeseen, ja tavoitteetkin olivat yhteiset. "Olen kuitenkin kovasti huolestunut juuri nyt uusien hyvinvointialueiden kyvystä ja osaamisesta huolehtia lainsäädännön edellyttämällä tavalla kunniakansalaisistamme. Meillä on aivan liikaa signaaleja siitä, että toiminta ei ole oikealla tasolla. Valtiokonttori onkin puuttunut asiaan ponnekkaasti kuten myös veteraanijärjestöt." Sotainvalidien Veljesliitolla ja Valtiokonttorilla (aiempi Tapaturmavirasto) on aina ollut hyvät ja luottamukselliset yhteydet. Molemmilla on ollut yhteinen tavoite, hoitaa parhaimmalla mahdollisella tavalla sotavammaisten ja heidän perheittensä asioita. Miten sinä olet tämän asian kokenut? Nyt puhun vain oman aikani kokemuksistani. Mielestäni oman virkaurani aikana on asia ollut ehdottomasti näin. Luonnollisesti molemmilla osapuolilla on oma tehtävänsä ja näkökulmansa, mutta se ei ole vähimmässäkään määrin haitannut hyvää ja vuorovaikutteista yhteyttä. Olemme koko ajan voineet puhua näkemyksemme suoraan, vaikeitakaan asioita peittelemättä. Kutsumus palvella kunniakansalaisiamme hyvin on yhdistänyt tavoitteemme ja ajattelutapamme. On sanottu, että sotavammaishuolto Suomessa on ollut kansainvälisesti arvioiden korkealla tasolla. Onko mielestäsi näin? Minulla ei ole osaamista kovin syvällisesti arvioida asiaa. Sen perusteella, kuinka paljon Valtiokonttorin sotilasvammakorvauksiin liit- tyvä toiminta on herättänyt ihan viime aikoihin asti mielenkiintoa eri puolilla maailmaa, voisin arvioida Suomen olleen 40-luvulta saakka tässä asiassa eturintamassa. Sinun toimikaudellasi on vuosikymmeniä jatkuneen työn tuloksena sotilasvammalain mukaiset etuudet saatu miltei ”maaliin”. Onko mielestäsi vielä hoidettavia asioita? Yhteinen ”SOVE-strategia” oli hieno ponnistus, sitähän teimme koko porukalla toistakymmentä vuotta sitten. Siinä oli muutamia keskeisiä nostoja. Edunsaajaryhmä pidetään sellaisenaan ja siitä asiakaskunnasta pidetään hyvää huolta. Hoitoisuuden vaativuuden noustessa on huolehdittava kuntoutuslaitosverkoston laajuudesta ja laadusta, jotta joka puolella maatamme on mahdollisuus päästä kuntoutukseen ja laitoshoitoon lähellä kotipaikkaa. Kun katson tilannetta nyt, niin nämä asiat ovat tähän asti toteutuneet hyvin. Samoin lainsäädäntö on kehittynyt ajassa ja sitä kautta veteraanien etuudet ovat – ja ihan perustellusti – lähentyneet merkittävästi sotainvalidien etuuksia. Olen kuitenkin kovasti huolestunut juuri nyt uusien hyvinvointialueiden kyvystä ja osaamisesta huolehtia lainsäädännön edellyttämällä tavalla kunniakansalaisistamme. Meillä on aivan liikaa signaaleja siitä, että toiminta ei ole oikealla tasolla. Valtiokonttori onkin puuttunut asiaan ponnekkaasti kuten myös veteraanijärjestöt. Olet jäämässä eläkkeelle Valtiokonttorin pääjohtajan virasta. Olet kuitenkin jatkamassa toimintaa sotasukupolven hyväksi luottamustehtävässä Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtajana. Minkälaisia visioita sinulla on tähän tehtävään? Olen hyvin motivoitunut uuteen luottamustehtävääni. Visio on kovin yksinkertainen; Kaikkien suomalaisten on aina muistettava sotiemme sukupolvia. Kaikkien suomalaisten on aina kunnioitettava sotiemme veteraanien saavutuksia. Kaikkien suomalaisten on aina kiitettävä sodan ajan sukupolvea siitä, että saamme elää itsenäisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, toisinkin olisi voinut käydä… Näiden asioiden eteen on Tammenlehvän Perinneliiton tehtävä kaikkensa.

9 Timo Laitinen Syntynyt 1958 Helsingissä. Oikeustieteen kandidaatti. Valtiokonttorin pääjohtaja 2008–2023. Ennen pääjohtajakautta hän työskenteli toimialajohtajana Valtiokonttorissa sekä esimies- ja johtajatehtävissä yksityisellä sektorilla. Laitinen on ollut Metsähallituksen puheenjohtaja 2016–2022. Hän on tällä hetkellä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön ja HAUS Kehittämiskeskus Oy:n hallitusten puheenjohtaja sekä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallituksen jäsen. Laitinen on toiminut useissa liikuntajärjestöissä. Hän on ollut muun muassa Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n puheenjohtaja 2004–2012 ja Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n hallituksen puheenjohtaja 20182019. Nuoruudessaan Laitinen pelasi koripalloa ja sulkapalloa kilpatasolla. Tammenlehvän Perinneliitto valitsi Laitisen liiton puheenjohtajaksi keväällä 2023. Tammenlehvän Perinneliiton uusi puheenjohtaja Timo Laitinen tuntee veteraaniasiat Valtiokonttori-ajaltaan. Veteraanitoimistossa otetussa kuvassa hänen takanaan on Sotainvalidien Veljesliiton entisen puheenjohtajan, jääkärikenraali Väinö Valveen muotokuva. Oletko kenties siirtänyt omille lapsillesi sodan sukupolven perintöä? Toivon kovasti, että he ymmärtävät asian merkityksen. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä voin todeta, että vapaa-ajan asuntomme seinällä on isäni sodanajan kunniamerkit ja olen kertonut niiden taustoja. En kuitenkaan ole ”tuputtanut” asioita. Kuten kenraali Jaakko Valtanen hienosti on sanonut, jokainen sukupolvi itse määrittää oman lojaalisuutensa muodon, me voimme vain luoda edellytyksiä. Olisi hienoa, jos olen tässä onnistunut. Teksti ja kuva: Markku Honkasalo "Visio on kovin yksinkertainen; Kaikkien suomalaisten on aina muistettava sotiemme sukupolvia. Kaikkien suomalaisten on aina kunnioitettava sotiemme veteraanien saavutuksia. Kaikkien suomalaisten on aina kiitettävä sodan ajan sukupolvea siitä, että saamme elää itsenäisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, toisinkin olisi voinut käydä..." Timo Laitinen, Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtaja

10 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Sotainvalidi-lehden historiaa: Sotainvalidien Veljesliitto piti heti perustamisestaan lähtien tärkeänä, että jäsenet saisivat neuvoja sotavamma-asioissa. Siksi alettiin heti elokuussa 1940 liiton perustamisen jälkeen suunnitella omaa lehteä. Sotainvalidi-lehden (vuoteen 1955 Sotainvaliidi-lehti) ensimmäinen näytenumero ilmestyikin jo lokakuussa 1940. Lehden tarkoituksena oli jakaa sotainvalideille tietoa Veljesliiton toiminnasta ja tehdä selkoa sotainvalidien huollosta. Vuoden lopulla ilmestyi vielä kaksi näytenumeroa. Lehti painettiin Otavan syväpainossa. Sotainvalidi-lehden ensimmäinen päätoimittaja oli liiton puheenjohtaja eversti Matti Tiiainen ja toimitussihteerinä oli toimittaja Rafael Piha (1940–1941, 1945–1946). Lehden toimituskuntaan kuuluivat myös liiton 1. varapuheenjohtaja Pekka Räkköläinen, huoltopäällikkö Kurt Jansson ja järjestöpäällikkö Erkki I. Havu. Perustamisvuoden Sotainvalidi-lehdet oli suunnattu nimenomaan sotainvalideille, mutta vuoden 1941 alusta lehti alkoi ilmestyä syväpainoasuisena aikakauslehtenä, jota haluttiin kehittää myös suuren yleisön lehdeksi. Lehti on ollut alusta lähtien Sotainvalidien Veljesliiton äänenkannattaja, joka on linjannut liiton kantoja sotainvalideja koskeviin asioihin. Lehden sivuilla julkaistiin ”helppotajuisia artikkeleita maailmanpoliittisista tapahtumista, kaunokirjallisia kirjoitelmia, runoja, huumoria jne.” Syväpainotekniikka mahdollisti myös kuvien painattamisen. Ulkoisesti lehti muistutti Suomen Kuvalehteä. Sotainvalidi-lehteä avusti joukko maamme nimekkäitä kulttuuri-ihmisiä; muun muassa Mika Waltari, Martti Jukola, Toivo Pekkanen, Arijoutsi, Heikki Hosia, S.A. Brofeldt, Arvi Kivimaa, Uuno Klami ja Helvi Hämäläinen. Lehden levikkityötä haittasi alussa se, että maassa ilmestyi epälukuinen Sotainvalidi-lehden ensimmäinen päätoimittaja oli eversti Matti Tiiainen, joka menehtyi jatkosodassa saamiinsa vammoihin.

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 11 Oma lehti talvisodan invalideille määrä sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka väittivät toimivansa sotainvalidien hyväksi. Sotainvalidihuollon johtaja lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti onnistui kuitenkin arvovallallaan vähentämään tätä yleistä käsitysten hämmennystä. Krigsinvaliden Sotainvalidien joukossa oli luonnollisesti myös ruotsinkielisiä invalideja. Veljesliitolle oli tärkeää tavoittaa myös heidät. Jouluksi 1940 ilmestyi ensimmäinen ruotsinkielinen liiton lehti Krigsinvaliden, jonka päätoimittajana oli liiton johtokunnan jäsen, varatuomari Henrik W. Ramsay. Vuonna 1941 Krigsinvaliden ilmestyi neljä kertaa. Vuoden 1943 alusta Veljesliitto ja Suomen Aseveljien Liitto alkoivat julkaista yhteistä Vi-Vapenbröder-lehteä. Vi-Vapenbröder -lehti lopetettiin aseveliliiton lakkauttamisen myötä keväällä 1945. Lehti mainosti sotainvalideille Alvar Aallon suunnittelemia talopaketteja. Viereinen lehden kansi on vuodelta 1945.

12 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Lasse Lehtinen: Selasin lehteämme läpi vuosikymmenten Näytenumero 1940 Talvisodan päättymisestä oli kulunut vajaa neljä kuukautta, kun asetettiin komitea valmistelemaan uutta sotatapaturmalakia. Syksyllä sellainen säädettiin ja lehti pääsi siitä tuoreeltaan raportoimaan. Veljesliiton johtokunnassa päätettiin suunnitella uuden ruotsinkielisen lehden perustamista, mutta se toteutui vasta vuonna 1949. Sotainvalidipiirit, jotka perustettiin vuosina 1944–1945, pyrkivät ottamaan huomioon omissa julkaisuissaan ruotsinkieliset sotainvalidinsa. Heitä oli erityisesti Uudenmaan, Helsingin, Varsinais-Suomen ja Vaasan piirien alueilla. Kaksikielisen piirin jäsenlehden julkaiseminen oli kuitenkin hankalaa ja taloudellisesti kallista. Vuosina 1949–1954 ilmestyi Krigsinvalidernas brödraförbunds informationsblad. Hanke toteutettiin yhteistyössä Uudenmaan, Helsingin ja Vaasan piirien kanssa. Vuonna 1949 se ilmestyi jo neljä kertaa ja jatkossa joka toinen kuukausi. Tämän jälkeen Sotainvalidi-lehdessä julkaistiin yleensä pääkirjoitus ja myös joitakin muita juttuja ruotsiksi käännettynä. Uudenmaan sotainvalidipiirin palsta oli kaksikielinen ja Vaasan sotainvalidipiirien palsta yleensä pelkästään ruotsinkielinen. Vuodesta 1981 ilmestyi Sotainvalidi-lehdessä aluksi kokeiluna ruotsinkielinen liite. Sotainvaliidi-lehden näytenumeron tekijöillä oli kirkkaana mielessä Veljesliiton viitoittama linja. Se pysyi johdonmukaisena läpi vuosikymmenten: vammaiset pääsevät yhteiskunnan jäseniksi parhaiten omalla toiminnallaan ja valvomalla itse etujaan. Hän ei saanut vain odottaa almuja, mutta hänellä oli kuitenkin oikeus yhteiskunnan apuun ahdinkoonsa. ”Se on kansan kunniavelka rohkeille pojilleen,” lehti tiivisti. Suunta oli tullut ilmi jo perustavassa kokouksessa marsalkka Mannerheimin sanoissa. Kuka ylipäällikön puheen kirjoittikaan, perustetun järjestön ensimmäisessä julkilausumassa sitä siteerattiin: ”Tämä puhe velvoittaa meitä sekä Suomen kansaa, meitä invalideja siksi, että meidän on itsemme yritettävä mahdollisimman paljon omalta osaltamme järjestää toimeentuloamme ja Suomen kansaa siksi, että sen on autettava meitä tulevia elämänmahdollisuuksiamme suunniteltaessa.” Vuosi 1941 Jo seuraavan vuoden tammikuussa ilmestyi Otavan syväpainossa painettu aikakausleh- Lehteen päätettiin vuodesta 1983 sisällyttää ”ruotsinkielisen jäsenkunnan palvelemiseksi” pysyvästi ruotsinkielinen 4-sivuinen liite. Sen painosmäärä oli esimerkiksi vuonna 1989 yhteensä 4 500 lehteä. Ruotsinkielinen osio on vuodesta 2013 sisältynyt lehden varsinaiseen materiaaliin eli kaikille lähetettävässä Sotainvalidi-lehdessä on ollut ruotsinkieliset sivut. Lehdentekoa jatkosodan aikana Jatkosodan sytyttyä liiton johto pelkäsi hyvään alkuun päässeen lehden ilmestymisen tyrehtyvän, kun lehden teosta ja ilmoitustenhankinnasta vastanneita henkilöitä kutsuttiin jälleen asepalvelukseen. Lehteä pystyttiin kuitenkin edelleen julkaisemaan kerran kuukaudessa, vaikka sivumäärä vähenikin. Lehteen tuli nyt myös ”uuden puolustussotamme ajankohtaisia sotakuvauksia”. Lehden levikki kasvoi nopeasti ja vuoden 1941 lopulla se lähestyi jo 16 000 tilausta. Lehden vuosikerran sivumäärä oli den sisällön ja ulkoasun täyttänyt julkaisu. Se muistutti kovasti Suomen Kuvalehteä. Kirjoittajatkin olivat osittain samoja, Mika Waltari, Martti Jukola, Toivo Pekkanen, Lauri Viljanen, Yrjö Jylhä, jne. Lehdet olivat ammattimaisesti toimitettuja. Ahkera avustaja oli toimittaja ja kirjailija Väinö Johannes Vatanen, Uuden Suomen ulkomaantoimittaja, joka avusti myös Yleisradiota. Jatkosodan sytyttyä Vatasen tekstit olivat ymmärrettävästi korostetun saksalaismyönteisiä. Mika Waltari kirjoitti kirjeitä katkeralle sodassa vammautuneelle nuorelle miehelle. ”Ei sinun uhrisi ollut turha, sydämesi syvimmässä tiedät sen kyllä, ja kun toivut ja voimistut, 516 sivua ja taloudellinen tulos liitolle oli myös ”varsin hyvä”. Puheenjohtaja Tiiainen haavoittui kuolettavasti Viipurin valtausoperaatiossa elokuun lopulla 1941. Liiton puheenjohtajaksi valittiin jääkärikenraaliluutnantti Väinö Valve ja Sotainvalidi-lehden päätoimittajaksi liiton varapuheenjohtaja, agronomi Hans Perttula. Perttula oli itsekin sotainvalidi ja hänestä tuli 1950-luvulla maataloushallituksen pääjohtaja. Veljesliiton luottamushenkilöt olivat yleensä itse sotainvalideja. Poikkeuksen tekivät kaksi ensimmäistä liiton puheenjohtajaa, Matti Tiiainen ja Väinö Valve. Toimitussihteeri Rafael Piha komennettiin rintamalle TK-mieheksi, mutta hän toimi samalla myös Sotainvalidi-lehden TK-rintamakirjeenvaihtajana. Hänen tilalleen toimitussihteeriksi valittiin kirjailija ja toimittaja Ensio Rislakki (1942–1944), joka sotien jälkeen toimi muun muassa Suomen Kuvalehden päätoimittajana ja kirjoitti näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia nimimerkillä ”Valentin”. Tunnetuimpia elokuvakäsikirjoituksista ovat Lapatossu-elokuvat.

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 häpeät luultavasti näitä epäilyksiäsi, jotka minulle paljastit.” Samalla kun lehti kiitti yleistä uhrivalmiutta, se paheksui syvästi ”saalistajia”, joita oli ilmestynyt liike-elämän liepeille. Mitä erilaisimpien painotuotteiden tai kauppojen yhteydessä luvattiin myös kerätä rahaa invalideille. Ei kuitenkaan osattu valvoa, menivätkö rahat luvattuun kohteeseen. Jatkosodan tantereilta tuli suru-uutinen. Veljesliiton ensimmäinen puheenjohtaja eversti Matti Tiiainen oli kaatunut. tiikkakirurgi, että tämä osasi tehdä potilaan rustoja hyväksi käyttäen ihmeitä. ”Kersantin uusi nenä” oli jutun otsikko. Sotatapaturmalakia kutsuttiin nyt nimellä sotavammalaki. Sen uusimista varten asetettu komitea oli saanut työnsä valmiiksi ja pallo oli eduskunnalla. Kesällä valmistui Tikkurilaan sotasokeiden harjatehdas ja syksyllä vihittiin käyttöön Kauniaisten sairaala. Sotainvalidien omatoimisuus keräsi kehuja ja kannustusta. EI sinun uhrisi ollut turha, sydämesi syvimmässä tiedät sen kyllä, ja kun toivut ja voimistut, häpeät luultavasti näitä epäilyksiäsi, jotka minulle paljastit.” Mika Waltari Vuosi 1947 Politiikassa elettiin erityisen vilkas vuosi. Eduskunta joutui hyväksymään lain, jonka nojalla nostettiin syytteet nk. asekätkentäjutussa. SDP aloitti kommunisteja vastaan suunnatun ”Jo riittää” -kampanjan. Pariisissa solmittiin lopullinen rauha Eurooppaan. Kesällä tuli kaivattu ilmoitus, että vuonna 1940 perutut olympialaiset pidetään vuonna 13 1956 1952 Helsingissä. Syyskuun lopulla viimeiset Neuvostoliiton ja Britannian valvontakomission jäsenet poistuivat Suomesta. Lehti ei näitä tapahtumia kommentoinut. Se pysyttäytyi visusti politiikan ulkopuolella ja keskittyi järjestöasioihin. Lehti yritti edelleen julkaista sivuillaan myös viihdyttävää aineistoa. Uuden Suomen pakinoitsija Olli vieraili lehden palstoilla. Jäsenille annettiin runsaasti käytännön neuvoja ja rohkaisua. Kerrottiin vaikkapa ”hyvän proteesin ominaisuuksista”. Sellainen voidaan tehdä ja kiinnittää, jos asiansa osaavat kolme henkilöä, nimittään lääkäri, ortopedi ja sotainvalidi itse. Britanniassa oli niin etevä plas- Lehti käytti nimessään nyt kielitoimiston suositusta: Sotainvalidi. Paikallisia järjestöuutisia oli entistä enemmän, mikä todisti toiminnan levittäytyneen koko maahan. Kaikesta päätellen oli tarpeen muistuttaa julkisuuteen, että sotainvalideja ei saa syrjiä, kun valtion virkoja täytetään. Tuore presidentti Urho Kekkonen tervehti Jyväskylän liittokokousta, joka valitsi ensimmäisen kerran puheenjohtajakseen sotainvalidin, professori Jorma Pätiälän. Kenraali Väinö Valve oli luotsannut järjestöä viidentoista vuoden ajan. Lehti neuvoi sotainvalideja hakemaan Asutushallitukselta tontteja juuri palautetusta Porkkalasta. Suomi-Filmi ilmoitti lehdessä suurhankkeestaan nimeltä ”Tuntematon sotilas”. >>> Tunnetut kirjailijat julkaisivat Sotainvalidilehdessä pakinoitaan. Kirjoittajina olivat muun muassa Ensio Rislakki (Valentin) ja Toivo Pekkanen. Myös mm. Viljo Kajavan runoja julkaistiin lehdessä. Jääkärikenraali Väinö Valve luotsasi Veljesliittoa 15 vuoden ajan. Kun kymmenen vuotta oli tullut täyteen, Sotainvalidi-lehtu julkaisi hänestä kuvan liiton kunniapuheenjohtajan marsalkka Mannerheimin kanssa. Vuoden 1942 aikana pystyttiin edelleen kasvattamaan lehden levikkiä, joka syksyllä oli jo noin 17 600 kappaletta. Vuonna 1943 julkaistiin kaksoisnumero, joka oli omistettu sankarivainajille, ja kaupunkien erikoisnumerot Tampereelta, Turusta, Porista, Viipurista, Oulusta ja Kuopiosta se- kä erityinen joululehti. Seuraavana vuonna kaupunkinumeroita julkaistiin Lahdesta, Sortavalasta ja Etelä-Pohjanmaalta. Vuonna 1944 lehti ilmestyi ennätykselliset 22 kertaa. >>>

14 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Veljesliiton johto piti ahkerasti yhteyksiä kansainvälisiin veteraanijärjestöihin. Maailman veteraanijärjestön puheenjohtaja vastaanotti Suomen Pariisin suurlähetystössä komentajamerkin. 1973 Lehden ulkoasua oli muutettu, nyt huonompaan suuntaan. Lehti oli aiempaa harmaampi ja taitto oli mielikuvituksetonta. Paikallisjärjestöjen luettelomaiset kertomukset vain vahvistivat tasapaksua näkymää. Sitä voi jälkeenpäin ihmetellä semminkin, kun toimitusneuvostossa istuivat sekä tuleva Suomen Ku- Sodan jälkeen pulaa paperista Vuodesta 1944 lehden toimittamista ohjasi Sotainvalidi-lehden toimituskunta, jonka puheenjohtajana vuosina 1944–1949 toimi päätoimittaja Hans Perttula. Vuonna 1945 lehden ilmestymiskertoja jouduttiin vähentämään pigmenttipaperin puutteen vuoksi, kunnes liitto sai hankittua painopaperia lahjoituksena Ruotsista. Vuodesta 1946 lehti ilmestyi enää neljä kertaa vuodessa, mutta sivuja oli vuodessa lähes kolmesataa. Monisivuisen ja näyttävän joululehden julkaisemisesta tuli perinne. Sotainvalidi-lehti lähetettiin aluksi ilmaiseksi liiton jäsenille, mutta painatuskustannusten nousun vuoksi vuodesta 1946 lehden tilauksia tarjottiin sotainvalideille puoleen hintaan. Lehden ilmestymiskertoja lisättiin vuonna 1949 kuuteen paperin vapauduttua säännöstelystä. Sotainvalidi-lehden päätoimittajaksi nimettiin vuonna 1950 toimittaja Päiviö Halminen, joka oli ollut lehden toimituskunnassa ja toiminut Veljesliiton tiedotusjaoston päällikkönä jo vuodesta 1943 lähtien. Veljesliiton pienoislippu luovutettiin toukokuussa 1961 Maailman veteraanijärjestön eroavalle pääsihteerille Curtis Campaignelle. Lipun luovuttivat puheenjohtaja Jorma Pätiälä, varatuomari Heikki Rauramo ja toiminnanjohtaja Esko Kosunen. valehden päätoimittaja Mikko Pohtola että tuleva Veljesliiton puheenjohtaja kansanedustaja Uki Voutilainen. Sisältö oli ulkoasua monipuolisempi. Eräässä pääkirjoituksessa kehuttiin tyytyväisenä, miten ”toimintamme on pysynyt epäpoliittisena”. Invalidien keski-ikä oli tuolloin viidenkymmenen vuoden kieppeillä. Uki Voutilainen kuitenkin kirjoitti heistä ”siipeensä saaneina, kaljuuntuneina miehinä ja naisina”. Samalla sivulla saatettiin ilmoittaa terveysmatkoista ja luetella riveistä poistuneet veljet: nimi, syntymävuosi ja kuolinpäivä. Neuvontaa oli edelleen paljon. Kerrottiin sanoin ja kuvin, miten tumman puvun kanssa kannetaan Veljesliiton ansioristiä, sotavammaismerkkiä ja liiton suurta ansiomerkkiä. Opastettiin myös hakemaan sotilasvammalain oikeuttamia korvauksia. Vuoden kohokohtia olivat liittokokous Espoossa, hengelliset päivät Mikkelissä ja Kyyhkylän kuntoutuslaitoksen vihkiäiset. Tohtori Veli Matti Huittinen nimitettiin laitoksen johtoon. Päätoimittaja Hans Perttula antoi myös käytännön vihjeitä arjen pulmiin. Käsiamputoituna hän neuvoi esimerkiksi perunoiden kuorimista yhdellä kädellä ja näissä kuvissa solmion solmimista. Vuoden 1950 kevätnumero ilmestyi 84-sivuisena Veljesliiton 10-vuotisjuhlanumerona. Rafael Piha palasi sodan jälkeen siviiliin päästyään toimitussihteeriksi joulukuusta 1944 lokakuuhun 1946. Hänen jälkeensä 1946–1951 Sotainvalidi-lehden toimitussihteerinä oli kirjailija Riku Sarkola (teatterijohtaja Asko Sarkolan isä). Lehden toimituskunnan puheenjohtajaksi nimettiin vuonna 1950 liiton johtokunnan jäsen, keuhkotautien erikoislääkäri Jorma Pätiälä, josta vuonna 1956 tuli Veljesliiton kolmas ja ensimmäinen sotainvaliditaustainen puheenjohtaja. Toimituskunnan puheenjohtajana Pätiälä toimi vuoteen 1958.

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 15 Lehden ulkoasua oli vuonna 1973 muutettu, nyt huonompaan suuntaan, mutta sisältö oli kehittynyt monipuolisemmaksi. 1993 Lehden ulkoasu oli ratkaisevasti kohentunut, samoin journalistinen ote. Ruotsin kieli oli hyvin edustettuna. Luettavaa oli paljon, niin historiaa, henkilökuvia kuin haastatteluja. Veljesliiton Porin osaston toiminnanjohtaja Markku Honkasalo oli saanut työnsä avuksi uutta teknologiaa, atk-laitteita. ”Ongelmia on tietysti aina uuden asian kanssa, mutta järjestössä on lyhyessä ajassa päästy laitteiden ja ohjelmien hyötykäyttöön.” Puolustusvoimain komentaja Jan Klenberg oli huolissaan aseistakieltäytyjien määrästä. Ruotsin osaston puheenjohtaja Olavi Soikkanen kertoi siellä asuvien sotainvalidien toiminnasta. Tapaturmaviraston ylijohtajaa Jukka Laaksosta haastateltiin vuoden mittaan useamman kerran. Veikko O. Hintikka kirjoitti lehtimiehen muistelon vuodelta 1949, kun kahden itsenäisyyden merkkimiehen piti kansallisen sovun nimissä tavata. Itsenäisyyssenaatin puhemies Oskari Tokoi oli hoidettavana Kivelän sairaalassa, josta hän oli lähdössä Kaivopuistoon tapaamaan marsalkka Mannerheimia. Ylilääkäri Paavo Soisalo kuuli asiasta ja kielsi potilasta poistumasta sairaalasta. Tämän kuultuaan Mannerheim lupasi käydä illemmalla Kivelässä, mutta sen taas kielsi hänen henkilääkärinsä Lauri Kalaja. 2011 Lehden taitto oli taas kerran uusittu, ja yhä parempaan suuntaan. Journalistinen ote oli entistä jämerämpi. Siitä oli osaltaan kiittäminen Veljesliiton pääsihteeri Juhani Saarta, tiedotuspäällikkö Arto Lillbergiä ja lehden nykyistä päätoimittaja Markku Honkasaloa, kaikki historian harrastajia. Henkilöhaastattelut olivat entistä perusteel- lisempia. Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen uskoi edelleen suomalaiseen varusmieheen, joka oli nyt ”motivoitunut, mutta erilainen”. Arkkiatri Risto Pelkonen puhui hyvän vanhuuden edellytyksistä. Peruspalveluministeri Maria Guzeninan mielestä ”kaikkien ikääntyneiden palvelut oli järjestettävä.” Veljesliiton jäsenten keski-ikä oli jo 88 vuotta. Kuopion liittokokousta pidettiin erityisen onnistuneena niin järjestelyjen kuin kokouksen annin puolesta. Pääsihteeri Juhani Saari tähdensi, että vaikka järjestön organisaatiota johdonmukaisesti kevennetään, edunvalvonta jatkuu. Erillinen Tiedotuslehti Piireille omat tiedotuslehdet Veljesliiton tiedotusjaosto alkoi kesästä 1945 lähtien julkaista liiton sisäistä pienikokoista ”Tiedoituslehteä”, jossa julkaistiin aineistoa, joka ei ollut mahtunut Sotainvalidi-lehteen kuten liiton kiertokirjeitä ja pysyväismääräyksiä sekä valistustoimintaa koskevaa aineistoa ja puheita. Lehdessä oli tärkeitä tiedotteita, jotka oli osaksi tarkoitettu liiton jäsenyhdistyksille ja toimihenkilöille ja osaksi yksittäisiä sotainvalideja koskevia. Tiedotuslehti ei ollut jäsenlehti, joka olisi lähetetty kaikille Veljesliiton jäsenille. Sen tiedotuksia sotainvalidipiirit välittivät edelleen jäsenilleen omilla lehdillään, kirjeillään ja muulla tiedotuksella. Vuonna 1952 Tiedotuslehti ilmestyi 8 kertaa, mutta seuraavana vuonna vain kerran, koska tiedotus pyrittiin hoitamaan järjestölehdeksi muuttuneessa Sotainvalidi-lehdessä. Kuitenkin jo vuonna 1954 Tiedotuslehti ilmestyi jälleen 7 kertaa. Liiton vuoden 1957 toimintakertomuksessa todetaan, että Tiedotuslehti vastaa pai- Sotainvalidipiirit perustettiin syksyllä 1944 ja keväällä 1945. Ne muodostettiin maakunnittain. Sotainvalidi-lehti ei tässä vaiheessa aikakauslehtimuotoisena pystynyt riittävästi palvelemaan jäsenkunnan tiedon tarvetta. Sotainvalidit saattoivat tosin tilata lehden puoleen hintaan. Piirit julkaisivat Veljesliiton tiedotuslehden ohella omia tiedotuslehtiään saavuttaakseen paremmin oman alueensa sotainvalidit. Kaksikielisissä sotainvalidipiireissä kyettiin omalla lehdellä huomioimaan myös ruotsinkieliset sotainvalidijäsenet. Kentän hajaantunutta tiedotusta ryhdyttiin kokoamaan yhteen vuodesta 1947 yhdistämällä useamman sotainvalidipiirin lehtiä. Satakunnan sotainvalidipiiri esitti jo vuonna 1949 liitolle, että se alkaisi julkaista laajempaa, kaikille jäsenille lähetettävää tiedotuslehteä, jotta piirien omat lehdet voitaisiin lopettaa. Liitto ei kuitenkaan katsonut valtakunnallista kaikille jäsenille toimitettavaa tiedotuslehteä tarpeelliseksi. Pirkka-Hämeen piirin tiedotuslehti oli nimeltään Veljessanoma. nettua kiertokirjekokoelmaa ja se sisälsi järjestön sisäisessä työssä tarvittavia ohjeita ja tiedotuksia. Tiedotuslehti ilmestyi aina vuoteen 1968 saakka, vuodessa 4–9 kertaa ja keskimäärin runsaat kuusi kertaa. >>>

16 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Tärkeintä oli aina toimia jäsenten Sotainvalidien Veljesliiton entinen puheenjohtaja ja pääsihteeri Juhani Saari oli myös pitkäaikaisin Sotainvalidi-lehden päätoimittaja. Tehtävä oli muiden töiden ja kiireiden keskelläkin mieluinen, sillä kirjoittaminen on tuntunut Saaresta aina hyvin luontevalta. –Lehden tehtävä oli edistää sotainvalidien asiaa, korvauksia, laitoshoitoa ja kuntoutusta sekä kertoa lukijoille lakimuutoksista. Koko ajan piti kuitenkin myös miettiä, mikä kiinnostaa lukijoita ja tarjota myös kevyempää aineistoa, joka pitää hyvää mielialaa yllä, Juhani Saari pohtii. Rutiinista uudistuksiin Kun Saari tuli liiton palvelukseen lokakuussa 1986 ensin pääsihteeri, ye-eversti Ensio Koiviston ohjaukseen ja sitten pääsihteeriksi vuoden 1987 alusta, Sotainvalidi-lehden tekijäkaarti oli rutinoitunutta. Lehden käytännön teosta vastasi tiedotuspäällikkö Paavo K. Korhonen tietyn kaavan mukaan. – Päätoimittajan vastuulla oli lähinnä pääkirjoitus. Edellinen päätoimittaja Ensio Koivisto aina halunnut itse kirjoittaa sitä. Vaikka tulo tällaiseen organisaatioon töihin vaati paljon opettelua ja tutustumista moniin asioihin ja ihmisiin, halusin ottaa pääkirjoituksen kirjoittamisen heti pääosin itselleni. Halusin saada myös Sotainvalidi-lehden tekstit luettavaksi ennen kuin ne menivät painoon. Lehti koki ison muutoksen sitten, kun liiton lakimiehenä toiminut Arto Lillberg nimitettiin viestintäpäälliköksi vuodesta 1992. Leh- den tekijäkaartissa oli myös tiedottaja Raija Ovaska. Seuraava uudistus toteutettiin 2011, kun tiedottajana oli Elina Rautio (Ruuttila). VUODET 1952–1972 Lehden ensimmäinen uudistus vuonna 1952 Veljesliiton toiminnanjohtajana vuosina 1952–1953 toimi sotainvalidi, maatalousministeriöstä virkavapaalla ollut hallitussihteeri Leevi Junes. Hänen kaudellaan Sotainvalidi-lehti uudistettiin aikakauslehdestä rotaatiopainossa painettavaksi tabloid-jäsenlehdeksi. Uudistuksessa painotettiin sotainvalidien omia asioita. Sotainvalidipiirien toivottiin siirtävän tiedotuksensa omista tai naapuripiirien kanssa julkaistuista piirilehdistä valtakunnalliseen Sotainvalidi-lehteen. Liitto suositteli tämän jälkeen piirilehtien lakkauttamista. Piirien tiedotuslehdet lopettivat hiljalleen ilmestymisen lukuun ottamatta Helsingin piirin Päätoimittaja Martti Santavuori opetti lehden lukijoille myös englantia. Veljesviestiä, joka lopetti vasta 2013. Uudenmuotoinen Sotainvalidi-lehti lähetettiin maksutta kaikille jäsenille, joten sen painosmäärä nousi ratkaisevasti ja oli kiinnostava media myös mainostajille. Veljesliiton jäsenmäärä oli vuonna 1950 noin 48 000 sotainvalidia. Sotainvalidiosastojen naisjaostojen jäsenet saattoivat tilata lehden itselleen. Uusi järjestölehti ilmestyi vuodesta 1953 lähtien 12 kertaa vuodessa, kerran kuukaudessa. Koska kesällä ilmestyi yleensä kaksoisnumero, vuodessa julkaistiin tosiasiassa 11 lehteä. Veljesliiton liittokokouspaikkakunnan sotainvalidipiiriä ja sen osastoja esiteltiin vuosittain Sotainvalidi-lehden teemanumerossa kokouksen edellä. Lehden päätoimittajaksi valittiin vuon-

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 17 parhaaksi – Arton lehdet merkitsivät kehitystä hyvään suuntaan. Sotainvalidi-lehdestä tuli entistä läheisempi ja kansanomaisempi. – Kun seurasin Sotainvalidi-lehteä jo Tapaturmavirastossa työskennellessäni, lehti tuntui hieman puisevalta. Tuntui, että siinä oli – hieman kärjistysti sanoen – vain faktoja. Siksi pyrimme kehittämään sisältöä koko ajan niin, että lehden kirjoitukset puhuttelisivat lukijoita entistä paremmin ja että myös puolisot jaksaisivat niitä lukea. Puolisojäsenyyden jälkeen naisten rooli lehdessä on entisestään korostunut. Saari muistuttaa, että liiton johdon piti kuunnella kenttää aina esimerkiksi lakimuutoksia ajaessaan. Vuorovaikutuksen piti olla aidosti kaksisuuntaista. –Jouduimme aina miettimään myös lehteä suunnitellessa, mitä jäsenistö ajatteli niistä asioista, joita edistimme. Palautetta Veljesliiton entinen puheenjohtaja ja pääsihteeri Juhani Saari on myös Sotainvalidi-lehden päätoimittajista pitkäaikaisin. Lehti uutisoi vuoden 1987 ensimmäisessä numerossa, että Saari on aloittanut päätoimittajana kyseisen vuoden alusta, ja hän jatkoi päätoimittajana aina vuoteen 2015. Sotainvalidi-lehden lukijakuntaa ovat luonnollisesti olleet sotainvalidit ja heidän läheisensä, mutta lehti on levinnyt laajasti vapaakappaleina myös päättäjille ja tiedotusvälineille. Näinkin on haluttu edistää sotainvalidien etua. – Yleensä lehdestä saatu palaute oli myönteistä. Lehden merkityksestä tiedonvälittäjänä kertoo sekin, että aika pian tuli soittoja ja kyselyjä, jos lehti ei jostakin syystä ollut tullutkaan kotiin. Päättäjiltäkin tuli kipakoita yhteydenottoja. – Joku kansanedustaja saattoi tivata, ettekö te nyt saa järjestettyä jotakin miestä kuntoutukseen Kaunialaan tai miksi joku ei saa hänelle omasta mielestään kuuluneita korvauksia. na 1952 kirjailija, everstiluutnantti Martti Santavuori toimittaja Päiviö Halmisen jatkaessa edelleen liiton tiedotusjaoston päällikkönä. Santavuori nimettiin marraskuusta 1953 myös Veljesliiton toiminnanjohtajaksi, mutta hän irtisanoutui toiminnanjohtajan ja päätoimittajan tehtävistä syksyllä 1955 syntyneiden ristiriitojen vuoksi. Sotainvalidi-lehden päätoimittajaksi nimettiin uudelleen tiedotusjaoston päällikkö Päivö Halminen. Sotainvalidi-lehden toimituskunnan puheenjohtajaksi valittiin vuonna 1959 liiton varapuheenjohtaja, Helsingin yliopiston hallintojohtaja, kanslianeuvos Heikki Rauramo, joka toimi tehtävässä vuoteen 1967. Hän toimi pitkään myös liiton kansainvälisen toimikunnan puheenjohtajana. Rauramon jälkeen puheenjohtajana toimi kahden vuoden ajan liiton johtokunnan jäsen ja eduskunnan sotainvalidikerhon puheenjohtaja, kansanedustaja (Ml.) Eino Sääskilahti Rovaniemeltä. Vuosina 1970– 1972 Sotainvalidi-lehden toimikunnan puheenjohtajana oli jälleen liiton puheenjohtaja Jorma Pätiälä. Ei politiikkaa Sotainvalidi-lehdessä Uudenmaan sotainvalidipiiri esitti vuonna 1958 tulevien eduskuntavaalien alla, että jäsenlehdessä julkaistaisiin kirjoitus, jossa jäseniä kehotettaisiin äänestämään tuntemiaan sotainvalideja. Veljesliiton johtokunta torjui ajatuksen. Entiseen tapaan katsottiin, ettei politiikka kuulunut liiton toimialaan ja että siihen sekaantuminen voisi vahingoittaa järjestöä. Kenttä ei kuitenkaan täysin seurannut liiton ohjeistusta. Vuoden 1960 kunnallisvaaleissa Ylä-Vuoksi-lehdessä mainostettiin kahta Ruokolahden osaston jäsentä sotainvalidien ehdokkaana. Liiton johto tuomitsi menettelyn. Jatkossa linja hieman lieveni, koska sotainvalidikansanedustajien apu havaittiin välttämättömäksi sotainvalideja koskevan lainsäädännön kehittämistyössä. Vuonna 1962 liitto sallikin ensimmäistä kertaa Sotainvalidi-lehden pääkirjoituksessa otettavan yleisesti kantaa sotainvalidiehdokkaiden puolesta. Yksittäisten edustajien Tärkeä tiedotuskanava Sotainvalidi-lehden aihepiiri oli lähellä jäsenistön jokapäiväisiä kiinnostuksen kohteita, mutta esillä pidettiin myös veteraanien ja heidän järjestöjensä kanssa tehtyä yhteistyötä laajemmin. Yhteyksiä ylläpidettiin myös muiden maiden veteraanijärjestöihin. Juhani Saari toimi pitkään Maailman Veteraanijärjestön Euroopan asiain toimikunnan sihteerinä, ja järjestön 20. yleiskokous pidettiin Suomessa 1991. Tällaiset suuret tapahtumat uutisoitiin näkyvästi myös Sotainvalidi-lehdessä. Lakiasiat ja lakimuutoksista tiedottaminen jäsenistölle oli kuitenkin lehden keskeisin tehtävä, ja piirien omat palstat toimivat kentän sisäisenä tiedotuskanavana. Esimerkkeinä merkittävistä uudistuksista, jotka Sotainvalidi-lehdessä korostuivat, Saari mainitsee asuntojen korjausneuvonnan, neuvontapalvelun, kunnalliset avopalvelut sekä Veljesliiton johdolla vuodesta 1998 alkaen toteutetun avustajatoimintaprojektin. Avustajatoiminta on helpottanut, sotainvalidien heidän puolisoidensa ja leskien kotona selviämistä. Ilman lehden voimakasta tiedotusta sekä painostusta päättäjien suuntaan ei tieto palvelujen paranemisesta olisi saavuttanut jäseniä eikä päättäjiäkään. – Harva järjestö on niin aktiivisesti ja monipuolisesti pystynyt jäsenistöään tukemaan kuin Sotainvalidien Veljesliitto, Saari summaa. Teksti ja kuva: Marjatta Honkasalo vaalimainoksia ei Sotainvalidin palstoilla silti edelleenkään sallittu. Kun lehti julkaisi – liiton johtokunnan sitä etukäteen tietämättä – kevään 1966 eduskuntavaaleissa entisen sosiaaliministeri Olavi Saarisen (sd.) vaalimainoksen, liiton reagointi oli totutun johdonmukaista. Johtokunta antoi päätoimittaja Päiviö Halmiselle ankaran huomautuksen ilmoituksen julkaisemisesta toimituskunnan mielipidettä kysymättä sekä kielsi vastaisuudessa päästämästä lehteen minkäänlaisia vaalimainoksia. Eduskunnan sotainvalidikerhosta muodostui 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla tärkeä toimija sotainvalideja koskevan lainsäädännön kehittämisessä. Sotainvalidikansanedustajien supistuvaa edustusta yritettiin paikata vuoden 1979 eduskuntavaaleissa, kun Sotainvalidi-lehdessä esiteltiin – ilman puoluetunnuksia – sotainvalidikerhon jäsenet. Jäsenistölle suunnattu vetoomus äänestää sotainvalidiehdokkaita ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Valituksi tuli vain neljä sotainvalidikansanedustajaa. >>>

18 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Oma lehti ollut mukana arjessa ja Sotainvalideille lehti on tuonut tärkeitä uutisia korvausasioista ja tietoja oman piirin tapahtumista ja kokoontumisista. Se on ollut sodan ja sen seuraukset kokeneiden yhdysside. Lehti on elänyt jäsentensä mukana. Kun aluksi kuntoutettiin työelämään, viime vuodet on oltu mukana vanhuudenhoivassa. Tenho Ruottu (98 v.) asuu Saarenviressä ja odottaa jo itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia. Kuva Anu Vasama. Kaunialan Mannerheimin salissa Sotainvalidi-lehteä tutkivat vasemmalta Veikko Peltola (100 v.), Veikko Peltola täyttää 3.12. 101 vuotta. Kuva Kalevi Hietaniemi. Saarenviressä Torniossa asuu myös SirkkaLiisa Kajanne. Hänelle tulee 100 vuotta täyteen 1. joulukuuta. Kuva Anu Vasama. Kivipurossa asuva Antti Västi (98 v.) tuntee Sotainvalidi-lehden hyvin myös siltä ajalta, kun hän oli Veljesliiton hallituksessa. Kuva Marko Hakala. Martti Laitila lukee Sotainvalidi-lehteä kiikkustuolissa Kivipurossa. Hän täyttää 12. joulukuuta 99 vuotta. Kuva Marko Hakala.

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 19 yhdistänyt kohtalotovereita Matti Suuniittu (102 v.) ja Arvo Niemi (102 v.). Tampereen Tammenlehväkeskuksessa lehden ääreen kokoontui kokonainen pöydällinen sotainvalideja. Kuvassa vasemmalla edessä on Aarne Kähkönen (101 v.), hänen vieressään Matti Nurminen (103 v.), edessä oikealla Lauri Kakko (98 v.) ja hänen vieressään Konrad Kumpulainen (99 v.). Kuva Jukka Mäkinen. 98-vuotias Vilho Takala lukee Sotainvalidi-lehteä jopa ilman silmälaseja. Hänkin asuu nykyisin Kivipurossa. Kuva Marko Hakala. Pentti Pajukoski asuu Kitinkannuksessa, mutta hän on kotoisin Sievistä. 100-vuotisjuhlia on tarkoitus viettää 1.1. 2024. Kuva Maija Paasila.

20 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Tiedotuspäällikkö Arto Lillberg oli oivaltava uudistaja niin Sotainvalidilehden suunnittelussa kuin Sotainvalidien Veljesliiton kampanjoissa. Hänen ideoimiaan olivat muun muassa viereisen sivun kampanjajulisteet, jotka herättivät aikoinaan ansaittua huomiota. Tiedotuspäällikkö Arto Lillberg – visionääri VUODET 1973–1992 Lehtiuudistus vuonna 1973 Vuonna 1967 Veljesliiton toiminnanjohtajana aloittanut valtiotieteen tohtori Jaakko J. Ranta-Knuuttila jätti Sotainvalidi-lehden toimituskunnalle muistion, jossa hän kriittisesti tarkasteli lehden sisältöä. Hänen mielestään lehti oli liitolle tärkeä, koska se oli ainoa koko jäsenistölle jaettava julkaisu. Toisaalta lehden tulisi esittää ”painavia kannanottoja, että niitä varsinainen sanomalehdistökin lainaisi”. Uusi toiminnanjohtaja ehdotti myös, että jokaisessa numerossa olisi pääkirjoitus, joka toisi esille sotavammaisia koskevia asioita. Ranta-Knuuttilan näkökannat saivat myönteisen vastaanoton, mutta niihin reagoitiin viiveellä. Lehden sisältöä ja ulkoasua päätettiin kohentaa. Pääsihteeri ja päätoimittaja, ye-everstiluutnantti Ensio Koivisto. Joulukuun alusta 1971 Veljesliittoon tuli Ranta-Knuuttilan jälkeen uudeksi toiminnanjohtajaksi ye-everstiluutnantti Ensio Koivisto, joka ripeästi toteutti monia uudistuksia liitossa. Liittohallituksesta tuli liitto- Tiedotuspäällikkö Arto Lillberg oli henkilö, jonka monet hienot ideat Sotainvalidi-lehdessä ja muussa Veljesliiton viestinnässä edistivät sotainvalidien asian ja tavoitteiden tekemisessä näkyväksi ja kiinnostaviksi. Arto Lillberg aloitti työt liiton keskustoimistossa jo opiskeluaikoinaan vuonna 1980. Hän sai varatuomarin arvon vuonna 1985. Arto toimi Veljesliitossa lakimiehen sijaisena, jaostopäällikkönä ja hallintolakimiehenä sekä vuodesta 1991 tiedotuspäällikkönä. Vaikeavammaisen sotainvalidin poikana valtuusto, johtokunnasta hallitus ja toiminnanjohtajasta pääsihteeri. Vuonna 1973 yhdistettiin Veljesliiton tiedotustoimikunta Sotainvalidi-lehden toimikuntaan, jonka puheenjohtajaksi tuli liiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Uki Voutilainen (sd.). Toimikunnan jäseninä olivat väestönsuojelupäällikkö Arvo Sire, pääsihteeri Ensio Koivisto, talouspäällikkö Aulis Konttinen, sosiaalihuoltaja Pentti Nousiainen, osastopäällikkö Mikko Pohtola ja kaupunginvouti Erkki Tarkka sekä päätoimiseksi lehden toimittajaksi valittu liiton uusi tiedotus- ja koulutusjaoston päällikkö, valtiotieteen maisteri Paavo K. Korhonen. Päätoimittajuus siirtyi liiton pääsihteerille. Pitkäaikainen päätoimittaja Päiviö Halminen, jonka toinen päätoimittajakausi oli alkanut jo vuonna 1955, jäi eläkkeelle. ”Lehteä pyrittiin vuoden 1973 aikana uudistamaan ja monipuolistamaan uuden toimituskunnan ja toimituksen taholta, jolloin sisällössä otettiin huomioon mm. niitä näkökohtia, joita järjestön keskuudessa suoritetut Gallup-tiedustelut lehden suhteen toivat esille. Piirien ja osastojen

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Arto vaikutti siihen, että sotilasvammalain mukaiset korvaukset vastaisivat entistä paremmin ikääntyvien sotainvalidien tarpeita. Hän edisti korvauksia juristina, mutta huolehti myös, että tieto muutoksista leviäisi kuntiin muun muassa vaikeavammaisten sotainvalidien saatua maksuttomat kunnalliset avopalvelut vuonna 1986. Artoa kiinnosti myös viestintä ja hän siirtyikin vuonna 1991 Veljesliiton tiedotuspäälliköksi. Toimeen kuului Sotainvalidi-lehden toimitussihteerin tehtävä. Hän uudisti lehteä toimintaa selostavien kirjoitusten lisäksi pyrittiin lehdessä antamaan palstatilaa erityisesti lakisääteisille ja kuntovuoteen liittyneille asioille.” Uudistuksiin liittyi myös lehden osoitteiston siirtäminen atk:lle vuonna 1974. Vuodesta 1974 Sotainvalidi-lehti palveli myös Sotavangit ry:n jäsenten tiedotuslehtenä. Kustannussyistä vuonna 1975 ilmestymiskertojen lukumäärää supistettiin yhdeksään ja vuodesta 1979 lähtien Sotainvalidi-lehti ilmestyi joka toinen kuukausi eli kuusi kertaa vuodessa. Lehtien sivumäärää kasvatettiin sen sijaan hiljalleen 12-sivuisesta jopa 64-sivuiseksi. Lehden painosmäärä oli 50 000. Vapaaehtoinen tilausmaksu ja vapaakappaleet Vuonna 1976 kokeiltiin kertaluonteisesti vapaaehtoista tilausmaksua, joka tuotti 107 400 markkaa. Hyvän tuloksen ansiosta kokeilusta tuli pysyvä käytäntö. Vuonna 1980 vapaaehtoisten tilausmak- voimakkaasti sisällöltään ja ulkomuodoltaan. Osa muutoksista oli melko radikaalejakin. Tiedotuspäällikön tehtäviin kuului myös Sotainvalidien Syyskeräyksestä tiedottaminen. Arto oli erityisen idearikas vuosittain vaihtuvien keräysteemojen keksimisessä. Veljesliitto sai televisioon ilmaista mainosaikaa valmistamilleen tv-spoteille. Samat teemat olivat myös Syyskeräykseen liittyvissä julistekampanjoissa. Vuosittaisia teemoja olivat esimerkiksi Legenda elää 1940 – Eläköön legenda 1990 (1990), Sotavamma sujen tuotto oli jo lähes 200 000 markkaa ja vuonna 1987 noin 340 000 markkaa. Vapaaehtoisen jäsenmaksun alin summa oli 10–12 markkaa jäseneltä, mutta ylärajaa ei määritelty. Vapaaehtoisen tilausmaksun maksoi myös moni sotainvalidiosasto jäsentensä puolesta yhtenä summana. Ulkopuolisten tilaajien lisäksi Sotainvalidi-lehden lukijoina on ollut useita tuhansia viranomaisia, laitoksia, yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä, joille lehti on postitettu vapaakappaleina. Yhteistyötahoille lähetetyt lehden vapaakappaleet ovat olleet aikanaan tärkeä keino jakaa tietoa liiton työstä ja tavoitteista sotainvalidityön tukijoille. Vuonna 1986 julkaistiin Sotainvalidi-lehdessä erityinen kuntaliite, joka postitettiin kuntien sosiaali- ja terveysviranomaisille. Siinä oli tärkeitä tietoja sotilasvammalain muutoksesta, joka mahdollisti kuntien avopalveluiden tarjoamisen vähintään 30 prosentin haitta-asteen sotainvalideille valtion korvaamana. Kuntaliite julkaistiin myös kahtena seuraavana vuonna, koska kunnissa edelleen oli paljon epätietoisuutta tästä uudesta so- 21 vapauden hinta (1992), Sattui sodassa 1944 (1994), He jatkavat taisteluaan (1998), Se ei ole ohi (2004). Julisteita jaettiin sotainvalidipiirien kautta kentälle, mutta tärkein käyttö oli valtakunnallisessa ulkomainonnassa. Arto pyrki valitsemaan mainoskampanjan ajan siten, että se alkoi syksyllä koulujen alkamismainonnan jälkeen. Hinnat olivat silloin edullisimmillaan ja usein julisteet saivat olla paikoillaan joulusesonkiin alkuun saakka. Mieliinpainuvimmat julisteet olivat mielestäni Veljesliiton 50-vuotisjuhlavuoden julisteet Vapaana syntynyt ja Interrail 1944. Viisi vuotta myöhemmin Arto ja tiedottaja Raija Ovaska julkaisivat Sotainvalidi-lehteen tekemistään haastatteluista 55-vuotisjuhlakirjan Kohtalona sotavamma. Arto Lillberg toimi pitkään valtakunnallisessa Vammaisten vaalikeräystoimikunnassa ja hänen idearikkautensa näkyi myös vaalikeräyksen teemoissa ja julisteissa. Hänen visionsa näkyivät myös Sotainvalidien jälkipolvet- järjestössä (nyk. Sotainvalidien Perinnejärjestö), jonka perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja hän oli. Veljesliiton 70-vuotisjuhlavuoden teemana oli Arton muotoilemana hyvin iskevä ja yksinkertainen ”Taistelimme – taistelemme”. Hänellä oli keskeinen rooli vuonna 2010 Sotamuseossa esille olleen juhlanäyttelyn suunnittelussa. Arto Lillberg menehtyi yllättäen sairaskohtaukseen maaliskuussa 2014. Markku Honkasalo tainvalideille kuuluvasta etuudesta. Pääsihteeri Ensio Koivisto jäi eläkkeelle vuoden 1986 lopulla ja uudeksi pääsihteeriksi valittiin Tapaturmaviraston osastopäällikkö varatuomari Juhani Saari. Samalla Sotainvalidi-lehden päätoimittajuus siirtyi uudelle pääsihteerille. Sotainvalidit olivat ikääntyessään aiempaa kiinnostuneempia lääkinnälliseen huoltoon, kuntoutukseen ja vanhuudenturvaan liittyvistä kirjoituksista. Liiton 50-vuotisjuhlavuonna 1990 julkaistiin Sotainvalidi-lehdessä ensimmäisen kerran nelivärikuvia joulunumerossa. Lehden painosmäärä oli 1990-luvun alussa suurimmillaan 53 000. Veljesliiton jäsenmäärä oli 1980-luvun haravointien ansiosta vuonna 1990 noin 40 500 sotainvalidia. Lehdellä oli runsaasti myös muita lukijoita. Vuoden 1994 jälkeen painosmäärät alkoivat kuitenkin laskea, kun sotainvalidien määrä alkoi pienentyä. >>>

22 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Kiitos kaikista palautteista Lehden tekeminen on monipuolista työtä. Siihen, että Sotainvalidi-lehti kolahtaa postiluukkuun, vaaditaan paljon työtä ja eri työvaiheita. Muutamia toiminnan osia on pystytty automatisoimaan, mutta suurimmassa osassa nappeja ja näppäimiä painaa ihminen: mahdollisuus inhimillisiin virheisiin on aina olemassa ja joskus ne vaikuttavat siihen, millaisena tai milloin te lehden saatte luettavaksenne. Milloin on nimi kirjoitettu väärin, otsikkoon asti livahtanut kirjoitusvirhe, lehden värit vääristyneet tai lehti on jäänyt tulematta. Monista näistä virheistä ja vioista me lehden tekijät olisimme autuaan tietämättömiä, ellette te niistä meille ilmoittaisi. Kun ensimmäisen kerran tein Sotainvalidi-lehden, minua varoiteltiin siitä, että ilmestymispäivänä puhelin alkaisi soida ja ihmiset ilmoittaisivat siellä olevista virheistä. Muutaman kerran puhelin soi, mutta ne kerrat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Toki tämä muutos sai miettimään, onko lehti edes ilmestynyt, kun mitään ei kuulunut. Eräänä kertana painossa oli sattunut virhe, jonka myötä sama tilaajaosoite oli painettu kolmeen lehteen. Tämä tarkoitti sitä, että niihin osoitteisiin, jotka olivat taulukko-ohjelmassa ensimmäisinä, toimitettiin yhden lehden sijasta kolme ja suuri osa tilaajista jäi kokonaan ilman lehteä. Saimme painolta tiedon tapahtuneesta hyvissä ajoin ennen kuin lehteä alettiin jakaa, joten pystyimme tiedottamaan siitä, mutta silti puhelujen ja ihmettelyjen määrä yllätti keskustoimiston. Jo edesmennyt liiton entinen puheenjohtaja, professori Veli Matti Huittinen soitti ja totesi: ”vaikka lehti hyvä onkin, yksi kappale riittää”. Paino tietenkin hyvitti erheen ja loputkin tilaajat saivat lehtensä, tosin muutaman päivän myöhässä. Nopea ristikon ratkaisija Lehden ilmestymisaika on viimeisten vuosien aikana ollut hyvin joustava, sillä postia tunnutaan jaettavan eri puolilla Suomea eri päivinä. Länsinaapurista on tullut aina ensimmäinen vahvistus siitä, että lehti on saatu painosta ja toimitettu onnistuneesti ainakin Ruotsiin, sillä siellä innokas ristikkoratkoja lähetti vastaussanat sähköpostitse samana päivänä. Vastauksen lisäksi henkilö päivitti yleisiä kuulumisia sekä säätietoja muutamalla rivillä. Tämä vuosia jatkunut viestittely ilahdutti ja toi lukijan tutummaksi. Enimmäkseen Sotainvalidi-lehdestä on tullut palautetta muiden toimien ohella. Esimerkiksi puheluissa ja kirjeenvaihdossa lehden sisältöä on kehuttu, yhteisissä tapaamisissa on annettu juttuvinkkejä ja ystävällisesti myös vihjattu, jos oman sotainvalidipiirin alue on tuntunut jäävän palstatilassa paitsioon. Lehti on siinäkin mielessä elänyt VUODET 1993–2010 Lehti uudistui jälleen vuonna 1993 Pitkäaikainen Veljesliiton tiedotuspäällikkö Paavo K. Korhonen jäi eläkkeelle vuonna 1992. Uudeksi tiedotuspäälliköksi ja Sotainvalidi-lehden toimitussihteeriksi nimettiin liiton hallintolakimies, varatuomari Arto Lillberg. Hän oli pidempään vastannut Sotainvalidien syyskeräyksen tiedotuksesta, mikä näkyi muun muassa keräyksen julistekampanjoissa. Lehden päätoimittajana jatkoi pääsihteeri Juhani Saari ja Sotainvalidi-lehden toimituskunnan puheenjohtajana toimi vuosina 1991–1998 liiton hallituksen jäsen Terho Könönen Joensuusta ja vuosina 1998–1999 hallituksen puheenjohtaja Juhani Nuorala. Vuodesta 2000 lehden toimituskunnan tilalle tuli tiedotustoimikunta, jonka puheenjohtajana oli vuosina 2000–2010 toimittaja Matti Hara. Tämän jälkeen tiedotustoimikunnan puheenjohtajana on toiminut lehden päätoimittaja. Arto Lillberg suunnitteli yhdessä liiton laki- ja huoltojaostosta tiedotusjaostoon tiedottajaksi siirtyneen Raija Ovaskan kanssa vuonna 1993 ”merkittävän uudistuksen” Sotainvalidi-lehteen. Lehden sisältöä pyrittiin ajassaan ja pystynyt melko hyvin vastaamaan lukijoiden toiveisiin, vaikka joskus oikeaa hetkeä on pitänyt odottaa useamman lehden verran. Myös näköislehti kiinnostaa Sotainvalidi-lehti on julkaistu myös netissä, ilmaisena näköisversiona, ja nettilehdet ovat löytäneet lukijakuntansa. Kotisivuilta löytyvät Sotainvalidi-lehdet vuodesta 2010 lähtien ja niitä on käyty lukemassa kiitettävästi: kaikkiaan lehtiä on avattu luettavaksi yhteensä yli 126 000 kertaa. Jos joskus lehti on unohtunut laittaa nettiin, siitä on tullut nopeasti palautetta Sotainvalidien Veljesliiton Facebook-sivulla, jota kautta lehden sisältöä myös kommentoidaan: siellä on näkynyt tuttuja miehiä ja naisia haastateltavina ja käyttäjät ovat halunneet kertoa omasta kohtaamisestaan. Onpa Facebookissa myös vinkattu, että uutta Talvisota 80 -juttusarjaa lanseeratessamme oli sodan aloituspäivä mennyt teeman logoon väärin. Kömmähdyksiä ja kiitoksia Inhimillisiä kömmähdyksiä – niitä tulee väistämättä kun ihminen on puikoissa. Ja hienoa, että on. Sotainvalidi-lehteä on selvästi tehty aina ihmiseltä ihmiselle ja se on positiivisen monipuolistamaan ja varsinkin sotainvalidien haastatteluja lisättiin. Lehti haastatteli myös ministereitä ja muita yhteiskunnan johtotehtävissä olevia merkkihenkilöitä. Taiteilija Aaro Loponen suunnitteli lehdelle taiton, joka ”loi lehdelle uuden tyylikkään ja avaran ilmeen”. Etusivulle tulivat viitteet lehden tärkeimpiin artikkeleihin ja piiripalstat koottiin kiinteäksi kahdeksansivuiseksi kokonaisuudeksi. Samalla lehden logo uusittiin taiteilijan ehdotuksen mukaisesti. Lehden taitosta ja sivunvalmistuksesta alkoi huolehtia Siniprint Oy yhteistyössä lehden toimitussihteerin ja tiedottajan kanssa. Toimitus pyrki tekemään mahdollisimman selkeää, ikääntyvälle lukijakunnalle suunnattua lehteä. Vuosittain julkaistiin teemanumeroita ajankohtaisista liiton toimintaan liittyvistä aiheista. Vuonna 1999 tehostettiin Sotainvalidi-lehden ilmoitushankintaa palk-kaamalla ilmoitushankkija. Lehden painosmäärä oli 48 000. Sotilasvammalain mukaisten etuuksien esittelyä jatkettiin lehdessä liiton lakimiehen ja Valtiokonttorin kirjoituksilla. Veljesliiton edunvalvontateemat olivat luonnol-

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 23 Pixabay Päätoimittajat: Matti Tiiainen 1940–1941 Hans Perttula 1941–1950 Päiviö Halminen 1950–1952, 1955–1972 Martti Santavuori 1952–1955 Ensio Koivisto 1972–1986 Juhani Saari 1987–2015 Markku Honkasalo 2015–2023 palautteen perusteella myös onnistunut siinä. Uskallan sanoa tämän johtuvan siitä, kuinka lämpimästi lehden tekijät on aina otettu vastaan ja kuinka rohkeasti heille on elämän eri vaiheita alettu avata. Lehti on ollut ihmisten näköinen. Hyvä niin. Marja Kivilompolo ”Vaikka lehti hyvä onkin, yksi kappale riittää”, tuumasi puheenjohtaja Veli Matti Huittinen, kun sai yllättäen postin mukana kolme lehteä yhden sijaan. Sotainvalidi-lehden toimituskunnan puheenjohtajat: Hans Perttula 1944–1949 Jorma Pätiälä 1950–1958, 1970–1972 Heikki Rauramo 1959–1967 Eino Sääskilahti 1968–1969 Uki Voutilainen 1973–1983 Sven Ekroos 1983–1991 Terho Könönen 1991–1998 lisesti näkyvästi esillä. Lehdessä julkaistiin 2000-luvun alussa Sotainvalidien Perinnejärjestön valmistamana ensin kahdeksanosainen Sotainvalidien atk-kurssi ja sen jälkeen Tukijäsenten peruskurssi. VUODET 2011–2023 Vuoden 2011 uudistus Liiton uuden tiedottajan Elina Raution myötä vuonna 2010 Sotainvalidi-lehteä lähdettiin jälleen hiljalleen uudistamaan ”tarkoituksena lisätä sen kiinnostavuutta ja luettavuutta”. Vuoden 2011 alussa lehden taitto uudistettiin perusteellisesti. Lehti ilmestyi nyt tabloid-kokoisena ja nelivärisenä. Uudistuksen yhteydessä sisältö jaoteltiin värikoodein osioihin ajankohtaista, historiaa, hengellinen, piirit, huumori jne. Edunvalvonta ja sotilasvammalain muutokset olivat edelleen lehden tärkeitä aiheita. Sotainvalidi-lehden avulla sotainvalideille ja puolisojäsenille pyrittiin vahvistamaan kuva siitä, että heistä pidetään huolta. Jokaiseen lehteen valittiin teema, josta kirjoitettiin juttukokonaisuus. Ajankohtaisia asioita nostettiin esiin muun muassa henkilöhaastatteluin. Juttuaiheiden valinnassa huomioitiin myös sotainvalidiosastojen tukijäsenet ja Juhani Nuorala 1998–1999 Matti Hara 2000–2010 (Tiedotustoimikunnan pj.) Tiedotuspäälliköt: Päiviö Halminen 1943–1973 Paavo K. Korhonen 1973–1992 Arto Lillberg 1992–2013 Toimitussihteerit: Rafael Piha 1940–1941, 1945–1946 Ensio Rislakki 1942–1945 Riku Sarkola 1946–1951 Tiedottajat: Raija Ovaska 1989–2010 Elina Rautio (Ruuttila) 2009–2016 Marja Kivilompolo (viestintäpäällikkö) 2012–2023 muut nuoremmat lukijat. Rintamanaisten Liitto lopetti vuonna 2009 oman lehden julkaisemisen. Veljesliitto tarjosi vuosina 2010–2012 rintamanaisille kaksi sivua Sotainvalidi-lehdestä. Rintamanaisten Liitto lopetti toimintansa keväällä 2013. Veljesliitossa vuonna 2004 hyväksytyn puolisojäsenyyden vuoksi ”naisnäkökulma” oli muutoinkin otettu enemmän huomioon lehden sisällössä. Liiton 75-vuotisjuhlavuonna Sotainvalidi-lehti oli keskeisesti mukana tapahtumissa ja sen teeman ”Sotainvalidit edellä käyden – vammoista huolimatta” esittelyssä. Lehteen lisättiin henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin liittyviä ohjeita. Lehdessä esiteltiin myös sotainvalidien perinnetyötä. Vuosina 2016–2017 lehdessä julkaistiin juttusarja sotainvalidien veljes- ja sairaskodeista. Sotainvalidi-lehti ilmestyi vuosina 2013– 2017 viisi kertaa ja vuosina 2018–2023 neljä kertaa vuodessa. Lehden painosmäärä oli vuoteen 2010 mennessä pienentynyt 35 000:een ja vuoteen 2020 12 900:aan. Teksti: Markku Honkasalo

24 Sotainvalidi-lehti 1940–2023 Veljesliiton 15-vuotisjuhlien ohjelmassa oli shakkiottelu, joka pelattiin aidoilla ihmis- ja hevoshahmoilla. Shakinpelaajat ovat kuvassa vasemmalla alhaalla. Liiton 50-vuotisjuhlien yhteydessä elokuussa vuonna 1990 järjestettiin sotainvalidien marssi Senaatintorilta Finlandia-talolle. Kuvassa pyörätuolimiehiä Postitalon edessä. Sotainvalidi-lehti kertoi näyttävästi liiton juhlavuosista Sotainvalidien Veljesliiton merkkivuodet huomioitiin Sotainvalidi-lehdessä. Jo liiton täyttäessä 10 vuotta julkaisi lehti keväällä 1950 ”upean monivärisen juhlanumeron, joka sisälsi lukuisia kuvauksia liiton 10-vuotistaipaleelta”. Veljesliiton 15-vuotisjuhlia vietettiin juhlavasti ja näyttävästi liiton vuosikokouksen yhteydessä kesällä 1955. Kun sota-aika alkoi tuntua etäiseltä, pelättiin myös sotainvalidien asian jäävän unohduksiin. Torstaista sunnuntaihin kestäneisiin juhlallisuuksiin otti osaa yli 7 000 sotavammaista ja heidän perheidensä jäsentä. Sotainvalidi-lehden juhlanumerossa esitettiin näyttävästi juhlatapahtumia, joista tärkeimmät olivat juhla Senaatintorilla Suomen Marsalkan muistopäivänä 4.6. ja marssi kaupungin halki Hietaniemen hautausmaalle. Pääjuhlaa vietettiin Messuhallissa presiden- Liiton 40-vuotisjuhla pidettiin Helsingin Messukeskuksessa 28.9. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli mukana tilaisuudessa, jossa oli noin 4500 juhlavierasta. Kuva on liiton toimintakertomuksesta vuodelta 1980. tinpuoliso Alli Paasikiven läsnä ollessa. Kevyempää ohjelmaa oli mm. viihdytystilaisuus pallokentällä, jossa shakkia pelattiin aidoilla ihmis- ja hevoshahmoilla. UKK usein mukana juhlissa Kesän 1960 alussa liitto vietti 20-vuotisjuhlaansa. Lehti kertoi Helsingin Messuhallissa pidetystä juhlasta, jossa valtiovallan tervehdyksen esitti tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Presidentti kunnioitti läsnäolollaan myös liiton 25-vuotisjuhlaa liiton perustamispaikkakunnalla Jyväskylässä Lounaispuistossa. Veljesliiton 30-vuotisjuhlaa vietettiin kesäkuun lopussa 1970 Porissa juhlavuosikokouksessa ja Kirjurinluodossa järjestetyssä pääjuhlassa 3 000 juhlavieraan voimin. Sotainvalidi-lehti kiinnitti juhlavuoden tiedotuksessa suuren yleisön huomion sotainvalidien ongelmiin ja välttämättömyyteen jatkaa vapaaehtoista huoltotyötä heidän hyväkseen. ”Veljeshenkeä ja yhteisvastuuta” oli Veljesliiton 40-juhlavuoden teema. Lehti uutisoi Jyväskylässä kesäkuussa 1980 pidetystä juhlavuosikokouksesta ja Helsingin Messukeskuksen UKK-hallissa elokuussa pidetystä pääjuhasta. Messukeskuksessa oli paikalla myös itse UKK eli presidentti Kekkonen. Liiton perustamispäivänä 18.8.1990 vietettiin 50-vuotisjuhlavuoden päätapahtumia

Sotainvalidi-lehti 1940–2023 25 Juhlaliittokokouksen osanottajia Jyväskylän Cygnaeuksen koulun edessä kesäkuussa 1990. Helsingissä. Teemana oli ”Veljeä ei jätetä”, joka oli myös päätoimittaja Raimo Seppälän kirjoittaman liiton 50-vuotishistorian nimi. Sotainvalidi-lehti esitteli sivuillaan mieleenpainuvaa sotainvalidien juhlamarssia Senaatintorilta Finlandia-talolle ja pääjuhlaa Helsingin jäähallissa. Juhlavuoden liittokokous pidettiin jälleen Jyväskylässä. Veljesliiton 55-juhlavuoteen liittyen julkaistiin vuonna 1995 pääosin Arto Lillbergin ja Raija Ovaskan Sotainvalidi-lehteen kirjoittamia artikkeleita Kohtalona sotavamma -kirjana. Lähtökohtana oli kertoa sotavammaisten elämänkohtaloista ja toimenpiteistä, joita Veljesliitto oli jäsenkuntansa tukemiseksi tehnyt. Vuonna 2000 Sotainvalidi-lehti julkaisi Veljesliiton 60-juhlavuoteen liittyen sotainvalidien ja liiton historiasta ker- tovan erikoisliitteen, joka oli jaossa juhlapaikalla Finlandia-talossa ja toimitettiin Sotainvalidi-lehden mukana kaikille sen lukijoille. Teksti perustui juhlavuonna ilmestyneeseen Markku Honkasalon kirjoittamaan Suomalainen sotainvalidi -kirjaan. Katkennut kalpa televisiossa Liiton 70-juhlavuoteen vuonna 2010 liittyi TV1:ssä esitetty noin tunnin mittainen sotainvalidien historiasta kertova dokumentti Katkennut kalpa. Sen päähenkilönä oli lapualainen sotainvalidi Ahti Saari. Ohjelman oli käsikirjoittanut Sotainvalidien Perinnejärjestön puheenjohtaja Lasse Lehtinen ja ohjannut Vesa Saarinen. Dokumentista tehtiin jaettavaksi myös DVD-versio. Sotainvalidi-lehden artikkeleita julkaistiin 55-juhlavuonna Kohtalona sotavamma -kirjana. Katkennut kalpa -dokumentti esitettiin televisiosssa 70-vuotisjuhlavuonna. Edellä käyden -juhlalehti julkaistiin, kun liitto täytti 75 vuotta. Vuonna 2015 vietettiin Veljesliiton 75-vuotisjuhlia järjestön viimeisenä suurena juhlana, johon saattoi vielä osallistua huomattava joukko sotainvalideja. Teemana oli Sotainvalidit edellä käyden – vammoistaan huolimatta. Se oli myös FT Tuomas Hopun kirjoittaman liiton 75-vuotishistorian nimi. Juhlavuonna julkaistiin myös VTT Irmeli Hännikäisen tutkimus Sota ihmisessä – totta, tarua ja unta sekä raportti liiton Tutkijafoorumin työstä. Juhlalehdessä Edellä käyden esiteltiin Veljesliiton saavutuksia, sotainvalidien tarinoita ja sotainvalidityössä mukana olleita tahoja. Lehteä jaettiin 75-vuoden pääjuhlassa Messukeskuksessa, jossa lehden kansikuvassa esiintyvä sotainvalidi Gunnar Kotiranta saattoi luovuttaa lehden tasavallan presidentin puolisolle Jenni Haukiolle.

26 Matkasauvana mukana – Oma Veljeslehti Pixabay Sotien jälkeisen ajan vakavasti tai lievästi vammautuneitten sotilaitten ja siviilien elämää yhdisti ja antoi valtavasti voimia sekä tietoa ikioma lehti Sotainvalidi. Se levisi aikansa ainutlaatuisella muodolla eli sanomalehtenä ja lensi postitse jokaisen sotainvalidiperheen kotiin. Samoin kuin piispallisessa matkasauvassa siinäkin oli kolme hyvin mielenkiintoista osaaluetta: Ruumiin virkistäjä, sielun ilahduttaja ja hengen pelastaja. Lehden ensimmäisillä sivuilla liiton avainhenkilöt pitivät sotainvalidien etuja ja taloudellisia tukia kaikkien lukijoiden näkyvissä. Alkuvuosina, jolloin kotiutuminen sodasta ja perheen perustaminen olivat monille ylivoimaisia ponnistuksia ja vaativia elämänmuutoksia, lehti tiedotti asioita pienimpäänkin pitäjään. Tapaturmaviraston ratkaisuista ja lääkäreiden tekemistä päätöksistä kerrottiin tarkasti. Niin laajaa ja monipuolista tietoa ei antanut mikään muu yhteiskunnan taho. Euroopassa tämä tiedotusmuoto sotavammaisille oli ainutlaatuinen tietopankki. Suomalaisittain elämää hoidettiin erityisesti vammaisurheilun kilpailuilla ja lukuisilla yhteisillä maakuntaretkillä. Kilpailuihin harjoiteltiin paikallisesti yhdessä ja niistä saatiin arvokasta vertaistukea omaan kuntoutukseen. Lehden ensimmäinen osio yhdisti yksinäisen aseveljen valtakunnalliseen ja maailman laajaan viime sotien veteraaneihin. Korvausprosenttien muuttuessa ja puolisojäsenten mukaantulossa tieto välittyi lehden sivuilta rivi kerrallaan. Kaikki mikä valtakunnallisesti tapahtui, löysi tiensä usein hitaasti jokaisen kodin lehtihyllylle. Mutta sinne se jäi kiitollisena odottamaan joko palvelukoti-paikkaa tai lakisääteistä kotihoitotukea. Ilman omaa veljeslehteä tiedon hankkiminen ja avun saaminen yhteiskunnan palveluista olisi jäänyt monilta kodeilta pimentoon. Erityisen läheisiksi lehdessä tulivat oman rintaman tapahtumat ja tutut henkilöt. Myös oman piirin ja osaston välittämät kokoontumiset vuosijuhlineen, hirvikeittoineen, kesä- ja joulujuhlineen sekä saunailtoineen saivat aikaan kiivaita keskusteluja ja väkeviä muistoja. Niissä ihmisen sielu virkistyi ja sai kotioloissa omassa rauhassa Sotainvalidi-lehden taitavien toimittajien ansiosta elää tapahtumat uudelleen. Monille jäsenlehdestä tuli arvokas keräyskohde ja kullan kallis muistijälki. Hengellinen anti oli sitä painavampaa ja koskettavampaa, mitä tutumpi pappi oli kirjoittajana. Usein kävi myös niin, että luottamuspapista tuli vuosien varrella sotavammaisen perheen ja lapsien oma perhepappi. Tärkeää tietoa veljille Sydämen puhetta Toinen oleellinen puoli: Sielun ilahduttaminen onkin hyvin mielenkiintoinen ihmisen hoitolääke. Se käsittää perheen muut jäsenet ja lähi-ihmissuhteet, jotka vammautuneelle ovat äärettömän tärkeät. Ensivuosina lehti ruokki lukijoitaan sotien kokeneilla sankareilla. Myöhemmin se vahvisti tietoa oikeutetun sodan mielettömyydestä sekä eri taistelupaikoille pystytetyistä muistomerkeistä, Kuvien ja tapauskertomuksien mukaan jokainen sai elää niiden tapahtumien mukana ja iloita isänmaallisuuden voimasta. Kokemuksestani voin myös lisätä – kuultuani monien kirkkopäivien osallistujilta – että Sotainvalidi-lehden alettua julkaista yhdellä aukeamalla hengellistä sivua, kirjoitukset otettiin kiitollisena vastaan. Sivuilla pari luottamuspappia jakoi Jumalan sanaa tai omia tuntemuksiaan joko sotasukupolven kokemuksista tai yhteisistä tapaamisista kotona, sairasvuoteella tai palvelutalon turvallisessa ympäristössä. Näistä näkyi molemmin puolin ihmisen sisäinen maailma ja Jumalan salattu läsnäolo murtuneen tai haavoittuneen lähimmäisen sisimmässä. Siinä oli sydämen puhetta lukijalle. Alkuvuosina kirjoittajina olivat sodassa haavoittuneet papit, myöhemmin myös piirien ja osastojen valitsemat veljespapit. Parhaimmillaan heitä oli lähes 30 henkilöä eri puolilta Suomea, myös Ruotsissa, ruotsinkielisiä sekä ortodokseja. Luottamuspapit läheisiä Hengellinen anti oli sitä painavampaa ja koskettavampaa, mitä tutumpi pappi oli kirjoittajana. Usein kävi myös niin, että luottamuspapista tuli vuosien varrella sotavammaisen perheen ja lapsien oma perhepappi. Se toi mukanaan monet yhteiset ystävyyskäynnit ja säännölliset veljesmatkat jopa Viroon ja Eurooppaan asti. Kohdatessa ei unohdettu rukoilla puolin ja toisin vaikeuksissa olevan lähimmäisten puolesta. Voidaan hyvin kiitollisena nyt lehden ilmestymisen päättyessä tunnustaa ja todeta, että veljeslehdellä on ollut sielunhoidollisesti ja ihmisläheisesti myös hyvin syvä kohti Korkeimman johdatusta ja toisia kohtalotovereita kohtaan kunnioittava merkitys. Sotainvalidi-lehti ansaitsee kunniapaikan jokaisen isänmaan ystävän sydämessä. Matti Tuomisto Sotainvalidien Veljesliiton luottamuspappi

27

28 KRIGSINVALIDEN 4/2023 Organ för Krigsinvalidernas Brödraförbund Ledaren Sotainvalidi-Krigsinvaliden 83 år Tidningen, som utkommit under 83 års tid, avslutas i och med detta jubileumsnummer. Tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden har alla dessa årtionden levt tillsammans med de krigsskadade och deras familjer som ett stöd för dem. Nu när det av närmare etthundratusen krigsinvalider med bestående men längre finns kvar i livet knappa femhundra, är det tid att avsluta tidningens ärorika färd. Detta sista nummer koncentrerar sig på tidningens egen historia. Efter grundandet av Krigsinvalidernas Brödraförbund i augusti 1940 ansågs det vara så viktigt att få en egen tidning, att redan i oktober samma år utkom det första provnumret. Tidningens uppgift bestod i att för vinterkrigets krigsinvalider informera om frågor som berörde dem. På samma gång ville tidningen som hade tidskriftutformning för den stora allmänheten berätta om dem som sårats i kriget. Tidningens uppgift bestod i att för vinterkrigets krigsinvalider informera om frågor som berörde dem. På samma gång ville tidningen som hade tidskriftutformning för den stora allmänheten berätta om dem som sårats i kriget. Brödraförbundet uppsatte som huvudmål för tidningen att informera den egna medlemskåren i början av 1950-talet, varvid Sotainvalidi-tidningen förändrades till enbart en organisationstidning. Den berättade om förmåner på basis av militärskadelagen och signalerade den egna organisationens stöd till de krigsskadade. Dessa uppgifter har varit viktiga ända fram till våra dagar, så att man har anpassat sig till krigsinvalidernas och deras familjers livssituation under respektive tidsperiod. Tidningen har strävat till att beakta också sina svenskspråkiga läsare enligt tillbudsstående resurser. När det gäller tidningens innehåll, har det visat sig att Brödraförbundet förutom att det är en veteranorganisation också är en handikapporganisation. Därför har det i tidningen ingått färre artiklar som behandlat krigshistorien än i de övriga veteranorganisationernas tidningar. Kriget har behandlats närmast ur de sårades synvinkel. Viktigare än krigshändelserna har varit hur de handikappade har klarat sig vid fronten och särskilt hur de efter kriget klarat av att leva med sina skador. Efter krigen var Brödraförbundet en av de största finländska medborgarorganisationerna. Upplagan av Sotainvalidi-tidningen som förbundet utgav var betydande. Från år 1953 postades tidningen till alla medlemmar av Brödraförbundet, varför dess upplaga närmade sig 50 000 exemplar. Som störst var upplagan på 1980-talet, när finkamningskampanjerna hade fört med sig nya medlemmar. Då var upplagan 53 500 exemplar. Tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden har under de 83 åren haft endast sju chefredaktörer, av vilka den förstas, överste Matti Tiiainens verksamhetsperiod tog slut redan efter ett år efter att han dödligt sårats i början av fortsättningskriget i augusti 1941 vid återerövringen av Viborg. De senare chefredaktörernas verksamhetsperioder har däremot varit långa. Detta har medfört kontinuitet i redaktionsarbetet. Under årtiondenas lopp har Sotainvalidi-Krigsinvaliden förnyats fyra gånger med beaktande av medlemskårens tilltagande ålder och förändrade behov. Efter år 1952 har tidningens innehåll och layout förändrats åren 1973, 1993 och 2011. Brödraförbundets styrelse har beslutat, att år 2024 publicerar man ett informationsblad Sotainvalidi i mindre format för medlemsföreningarna, krigsinvalid- och makamedlemmarna samt stödande medlemmar. Där publicerar man Brödraförbundets och dess medlemssamfunds information och annonser. Förbundets kommunikation fortsätter man dessutom ännu fortfarande på nätet och i sociala media. Ansvaret för kommunikatio- nen övergår i fortsättningen så småningom till Krigsinvalidernas Traditionsförening och dess landskapsvisa traditionsföreningar för krigsinvaliderna samt till Eklövets Traditionsförbund. Tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden har varit en viktig del av Brödraförbundets arbete till fromma för sina medlemmar. Tidningen har varit viktig också för krigsinvaliderna, deras familjer och understödande. Tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden har varit en viktig del av Brödraförbundets arbete till fromma för sina medlemmar. Tidningen har varit viktig också för krigsinvaliderna, deras familjer och understödande. Tidningen upphör att utkomma och inom förloppet av ett par år upphör också Krigsinvalidernas Brödraförbunds verksamhet. För de sista krigsinvaliderna och deras änkor bär likväl ändå traditionsföreningarna omsorg ända till slutet. Ännu ett tack för de gångna 83 åren till alla som arbetat fram tidningen SotainvalidiKrigsinvaliden, till läsarna, tryckerierna och övriga samarbetsinstanser. Ännu ett tack för de gångna 83 åren till alla som arbetat fram tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden, till läsarna, tryckerierna och övriga samarbetsinstanser. Markku Honkasalo, chefredaktör

29 Översättningar Henry Byskata Militärskadelagen 75 år Statens olycksfallsbyrås viktigaste uppgift var att bära omsorg om vinter- och fortsättningskrigets invaliders ersättningstrygghet. Ersättningssystemets brist på sammanhang och föreskrifternas olikheter väckte likväl missnöje hos mottagarna av ersättningarna. Den nya militärskadelagen från år 1948 förbättrade situationen genom att göra en officer och en soldat likvärdiga och genom att på ett betydelsefullt sätt höja ersättningarnas nivå. Lagen tryggade livet under fredstid för dem som skadats i kriget och med hjälp av den hjälpte man änkorna och barnen till dem som avlidit i kriget genom att trygga deras utkomst med servicepensioner. Lagen började tillämpas i praktiken i Olycksfallsbyrån (senare Olycksfallsverket), som år 1996 anslöts till Statskontoret. Nu, 75 år senare, utgör militärskadelagen fortfarande ett av de viktigaste arbetsredskapen, när Statskontorets grupp för Militärskadeärenden inom Medborgarservicen fortsätter den hedersuppgift som Olycksfallsbyrån påbörjade. Det fanns ”fruktansvärt mycket” arbete Stiftandet av militärskadelagen ledde till en verklig rusning när det gällde ansökningar. De som handikappats allvarligt i kriget ansökte omedelbart om ersättningar. Till dem började man betala för sjukvård och rehabilitering t.ex. vid Kauniala krigsskadesjukhus. Det uppstod rusning vid behandling av förstagångsansökningar delvis också på grund av rusning vid Krigsarkivet. Det fanns ”fruktansvärt mycket” arbete och ”varje kväll gällde det att utföra övertidsarbete”. Den långa behandlingstiden ledde till inlämnade besvär och riksdagsspörsmål. Den värsta rusningen rådde i början av 1970-talet, när antalet ansökningar som ännu inte avgjorts uppgick till över 17 000. På grund av rusningen kallade man in en arbetsstudieman, ”klock-Kalle” (”kellokalle”), som skulle finslipa processerna. Denne studieman riktade uppmärksamhet på att pappren dröjde i avdelningen 40-60 dagar, men den effektiva behandlingstiden var ringa. Man räknade ut att genom att förbättra tillvägagångssätten skulle man i hela byrån spara in 49 människors arbetsinsats. Byrån övergick delvis till datortiden år 1975. Det Sovako-system (gällande krigsskador) som nuförtiden är i bruk, togs i användning år 1994. Inom Olycksfallsverket fanns det ännu i medlet av 1980-talet ca 250 anställda, som behandlade ersättningsärendena. Bland dem var det ca 30 personer, som behandlade reha- till och som är så kvalitativt högtstående som möjligt. Vi strävar till att åstadkomma en utomordentlig kunderfarenhet. Kundtillfredsställelsen när det gäller militärskadeärenden har också varit av toppklass, med skolskalan hela 9,4. Sjuk- och brödrahemmen biliteringsärenden. Då fanns det årligen ca 12 000 personer, som årligen skulle rehabiliteras. Också nuförtiden känner man till rusning när det gäller arbetsmängd, men man behöver inte utföra övertidsarbete kvällstid. I dagsläget arbetar knappa elva personer på heltid med frågor rörande krigsskadeersättningar. Det är vardagsmat att med egen kraft finslipa processerna och verksamhetssätten utan någon Klock-Kalle. Vad gäller digitaliseringen är vi föregångare. Många sjuk- och brödrahem grundades med början på 1970-talet på olika håll i Finland för vård och rehabilitering av krigsinvaliderna. En av Social- och hälsovårdsministeriet tillsatt sjukhemsarbetsgrupp ansåg, att det på 1980-talet gällde att bygga ytterligare 900 anstaltsplatser. Ännu på 1990-talet grundade man sjuk- och brödrahem på flera olika orter. Anstalter, vilkas prissättning per vårddag verket årligen fastställde, fanns i början av 1990-talet ca 60. För övervakning av anstalterna grundades en övervakningsgrupp, vars inspektörer företog regelbundna inspektioner. För att förenhetliga verksamhetssätten inledde man år 1988 anstalternas gemensamma rådplägningsdagar. Lagändringar sker ofta Arbetet går vidare Militärskadelagsändringar ägde rum kontinuerligt, varför det uppstod rikligt med direktiv rörande behandlingen. Juristerna måste i månader studera tillämpningspraxisen. I 1959 års riKsdagsspörsmål ansåg man, att Olycksfallsbyrån hade börjat tolka lagen strängare än tidigare. Krigsinvalidernas Brödraförbund anklagade byrån för en oskäligt stram tolkningslinje. På 1960-talet besöktes byrån dagligen av rentav ett hundratal klienter. I början av 1980-talet kallade en krigsinvalid i sitt brev Olycksfallsverket för ”poprikohfs” byrå efter att han blivit förnärmad av dess sätt att betjäna klienterna. Republikens president Urho Kekkonen konstaterade år 1980. att krigsinvalidernas service på ålderdomen bör tryggas. Arbetet med krigsskadeärendena förmodade man att skulle räcka fram till åren 2010–2020. Kundprognoserna har ändå behövt förnyas många gånger därför att krigsinvaliderna lever rentav upp till mera än 100 år. För närvarande är största delen av våra kunder som omfattas av militärskadelagen värnpliktiga och fredsbevarare som sårats från tiden före år 1991. Om dessa lever lika länge som krigsinvaliderna, har Statskontoret kunder i enlighet med militärskadelagen ännu ca 50 år framåt i tiden. Vi ger vid behov råd i alla slags ärenden. Ett kontinuerligt samarbete med avtalsanstalternas servicerådgivning stöder våra kunder. Årligen anordnar vi Rådplägningsdagar kring aktuella ämnen. I dessa dagar deltar också Krigsinvalidernas Brödraförbunds verksamhetsledare. Om det goda samarbetet och den goda andan vittnar den feedback som hördes på Rådplägningsdagarna: ”Här är det lika bra stämning som på en släktträff ”. Finkamningarna ökade rusningen På 1980-talet företog man runtom i Finland finkamningar i avsikt att finna de skadade som inte hade kunnat eller velat ansöka om ersättningar. Olycksfallsverkets anställda begav sig tillsammans med Krigsinvalidernas Brödraförbund ut i olika delar av Finland för att fylla i ansökningsblanketter. Resultatet blev ca 20 000 nya ansökningar, som naturligtvis gav orsak till en ny rusning. Samarbetet såväl mellan Krigsinvalidernas Brödraförbund och Statskontoret liksom också mellan de andra veteranorganisationerna och Statskontoret är nuförtiden särskilt intensivt och gott. Tillsammans strävar vi till att klienterna snabbt får de serviceformer som hör dem Vi tackar varmt Krigsinvalidernas Brödraförbund för ett utmärkt samarbete till fromma för våra hedersmedborgare! Tiina Kyttälä, Servicechef, Statskontoret Hanna Koskinen, Biträdande direktör, Statskontoret

30 Timo Laitinen går i pension från Statskontoret – får en ny uppgift som ordförande för Eklövets Traditionsförbund Du började som generaldirektör för Statskontoret år 2008 och dessförinnan tjänstegjorde du i fem års tid som branchdirektör vid Statskontoret. Hurudana kontakter hade du före det till krigsinvaliderna och övriga veteraner från våra krig och i allmänhet till den krigstida generationen? Jag är ett barn av den krigstida generationen, född i slutet av 50-talet. Min far var född 1925 och var vid fronten det sista året av fortsättninskriget. Han hörde till De tre näsens kringgåare (Kolmen kannaksen koukkaajat) och det om något berättar om hans krigserfarenheter. Min mors familj evakuerades två gånger från Viborg och min morbror är begravd i hjältegravarna i Kuopio. Han stupade vid en granatkoncentration de första dagarna av fortsättningskriget. Min mors båda systrar var lottor och naturligt nog var både mina farfar och morfar vid fronten i Finlands krig. Ett synnerligen praxisnära grepp om krigsinvalidernas vardag fick jag på 70-talet, när mina föräldrars goda vänpar från ungdomstiden – familjen Sovinen – flyttade till Helsingfors på grund av Lauri Sovinens arbete. Han hade sårats av granatsplitter och utförde en uppskattad yrkesinsats som mantalsskrivare – den sista tiden i Esbo. Som ung då och också litet senare som äldre var jag till hjälp för dem, eftersom Lauri behövde röra sig med rullstolshjälp. Då lärde jag mig mycket konkret att uppskatta våra krigsveteraner och krigsinvalider, som trots sina men utförde en komplett arbetsinsats för vårt samhälle. Sina sista år tillbringade paret Sovinen i Kaunialas goda omvårdnad. Fanns det när det gäller militärskadefrågorna någonting speciellt som du särskilt fäste uppmärksamhet vid, när du anställdes vis Statskontoret? Genast i början riktades min uppmärksamhet på två saker. För det första var det mycket lätt att märka, att vår ”krigsveteranskara” (”sove-porukka”) på ett äkta och mycket djupt sätt var förbunden att betjäna krigsinvaliderna och veteranerna som våra hedesklienter. Den inställningen sken nog mycket starkt igenom och det var fint att kunna lägga märke till den. En annan sak var litet mystisk. Jag förnam – på ett sätt som ingen riktigt kunde konkretisera – att man på Statskontorets högre orga- nisationnivåer (liksom också i Social- och hälsovårdsministeriet) var litet på en annan sida på bordet än organisationerna. Jag tyckte mig alltså lägga märke till något slags lurpassande och ”misstänkliggörande” av verksamnetens intentioner. Den känslan har jag fortfarande svårt att kunna beskriva, men jag beslöt att inte bry mig om fenomenet. Detta inverkade ändå inte på något sätt på den arbetsinställning vår personal hade när det gällde ersättninsutbetaldingarna och målsättningarna var ju också desamma. Vi har hela tiden rakt på sak kunnat föra fram vårt eget synsätt utan att ens sopat undan de svåra frågorna. Kallelsen att betjäna våra hedersmedborgare så bra som möjligt har förenat våra målsättningar och våra tänkesätt. Krigsinvalidernas Brödraförbund och Statskontoret (tidigare Olycksfallsverket) har alltid haft goda och förtroendefulla relationer. Båda har haft en gemensam målsättning att på bästa omsorg om de krigsskadades och deras familjers ärenden. Vilken är din upplevelse härvidlag? Nu talar jag endast om min egen tids erfarenheter. Enligt mitt sätt att se på frågan under min yrkeskarriär har det utan vidare förhållit sig så. Naturligt nog har bägge parterna haft sin egen uppgift och sitt eget sätt att se på saker och ting, men detta har inte ens i ringaste mån varit till förfång för ett gott och ömsesidigt samarbete. Vi har hela tiden rakt på sak kunnat föra fram vårt eget synsätt utan att ens sopat undan de svåra frågorna. Kallelsen att betjäna våra hedersmedborgare så bra som möjligt har förenat våra målsättningar och våra tänkesätt. Det har sagts, att krigsskadeservicen i Finland i internationell jämforelse befunnit sig på en hög nivå. Har det enlingt din mening förhållit sig så? Jag har inte tillräckligt kunskap att särskilt djupgående bedöma detta. På basis av hur mycket – den del av Statskontorets verksam- het som ansluter sig till militärskadeersättningar väckt intresse på olika håll i världen ändå fram till senaste tid, skulle jag bedöma att Finland har legat i främsta linjen i denna fråga allt från 40-talet till våra dagar. Under den period du har varit verksam har man som resultat av ett årtionden långt arbete med att erhålla förmåner på basis av militärskadelagden nästan kommit ”i mål”. Finns det enligt din mening ännu frågor som man bör ta hand om? Den gemensamma ”krigsveteranstrategin” (”SOVE-strategia”) utgjorde en fin ansträngning. Vi utförde ju den med hela gruppen för över tio år sedan. Där fanns med några centrala lyft. Gruppen av förmånstagare bibehålls intakt och vi bär stor omsorg om det klientelet. När kravnivån på omvårdnaden stiger, gäller det att kunna behärska omfattningen av och kvaliteten på rehabiliteringsnätverket, så att man på alla håll i vårt land har möjlighet att kunna komma till rehabilitering och anstaltsvård nära hemorten. Jag är mycket motiverad inför min nya uppgift som förtroendevald. Min vision är mycket enkel; alla finländare bör alltid komma ihåg våra krigsgenerationer. Alla finländare bör alltid känna tacksamhet gentemot den krigstida generationen för att vi får leva i ett självständigt välfärdssamhälle. När jag ser på situationen nu, så har dessa aspekter hittils förverkligats mycket väl. På samma sätt har lagstiftningen med tiden utvecklats och den vägen har veteranernas förmåner – och det är helt berättigat – på att märkbart sätt närmat sig den nivå krigsinvaliderna uppnått. Ändå är jag mycket bekymrat just nu över hur de nya välfärdsområdena förmår och kan på ett sätt som lagstiftningen förutsätter ta hand om våra hedersmedborgare. Vi har alltför många signaler, som vittnar om att verksamheten inte befinner sig på rätt nivå. Så har också Statskontoret intervenerat i ärendet på ett kraftfullt sätt. Så har också veteranorganisationerna gjort.

Översättning: Henry Byskata 31 "Min vision är mycket enkel; alla finländare bör alltid komma ihåg våra krigsgenerationer. Alla finländare bör alltid känna tacksamhet gentemot den krigstida generationen för att vi får leva i ett självständigt välfärdssamhälle. Det skulle ju ha kunnat gå annorlunda…" Statskontorets generaldirektör Timo Laitinen går i pension och har en ny uppgitft som ordförande för Eklövets Traditionsförbund. Du pensioneras från tjänsten som Statskontorets generaldirektör. Ändå kommer du att fortsätta din verksamhet till förmån för krigsgenerationen med ett förtoendeuppdrag som ordförande för Eklövets Traditionsförbund. Hurudana visioner har du när det gäller den hän uppgiften? Jag är mycket motiverad inför min nya uppgift som förtroendevald. Min vision är mycket enkel; alla finländare bör alltid komma ihåg våra krigsgenerationer. Alla finländare bör alltid känna tacksamhet gentemot den krigs- tida generationen för att vi får leva i ett självständigt välfärdssamhälle. Det skulle ju ha kunnat gå annorlunda… Eklövets Traditionsförbund bör göra allt det kan för att befrämja dessa frågor. Har du kanske till dina egna barn överfört arvet från krigsgenerationen? Jag hoppas verkligen, att de förstår hur viktig denna fråga är. Som en konkret exempel på detta kan jag konstatera, att på väggen på vår fritidsbostad finns min fars heders- tecken från krigstiden och jag har redogjort för dessas bakgrund. Ändå har jag inte utfört någon ”korvstoppning”, när det gäller dessa frågor. Liksom som general Jaakko Valtanen så fint har sagt, bestämmer varje generation själv formen för sin egen lojalitet. Vi kan bara vara med om att skapa förutsättningarna. Det vore fint, om jag har lyckats med detta. Text och bild: Markku Honkasalo

32 Historia: En egen tidning till vinterkrigets invalider Krigsinvalidernas Brödraförbund ansåg redan när förbundet grundades, att det var viktigt att medlemmarna erhöll rådgivning rörande krigsskadeärenden. Därför började man redan efter att förbundet grundades i augusti 1940 planera en egen tidning. Så utkom följaktligen det första provnumret av tidningen Sotainvalidi redan i oktober 1940. Avsikten med tidningen var att förmedla till krigsinvaliderna kunskap om Brödraförbundets verksamhet och redogöra för servicen av krigsinvalider. I slutet av året utkom ännu ytterligare två provnummer. Sotainvalidi-tidningens första chefredaktör var förbundets ordförande överste Matti Tiiainen. Svenskspråkiga viktiga Bland krigsinvaliderna fanns det naturligt nog också svenskspråkiga invalider. Det var viktigt för Brödraförbundet att nå ut också till dem. Till julen 1940 utkom förbundets första tidning på svenska Krigsinvaliden. Dess chefredaktör var medlemmen av förbundets direktion, vice häradshövding Henrik W. Ramsay. År 1941 utkom Krigsinvaliden redan fyra gånger och fölande år tre gånger. Tidningen Sotainvalidi började från inledningen av år 1941 utkomma som en tidskrift i djupstrycksform, som man ville utveckla till en tidning också för den stora allmänheten. På tidningens sidor publicerade man ”lättfattliga artiklar om de världspolitiska händelserna, skönlitterära små uppsatser, dikter, humor osv.” Tidningen Sotainvalidi fick draghjälp av en skara av vårt lands namnkunniga kulturmänniskor; bl.a. Mika Waltari, Martti Jukola, Toivo Pekkanen, Arijoutsi, Heikki Hosia, S.A. Brofeldt, Arvi Kivimaa, Uuno Klami och Helvi Hämäläinen. Från början av år 1943 började Brödraförbundet och Finlands Vapenbröders Förbund Krigsinvalider på marsch under i 50-årsjubileumsåret 1980 i Helsingfors. publicera en gemensam tidning med namnet Vi Vapenbröder. Den gemensamma tidningen måste avslutas i och med att vapenbrödraförbundet avslutades våren 1945. I Brödraförbundets direktion beslöt man grunda en ny svenskspråkig tidning, men den förverkligades först år 1949. Krigsinvaliddistrikten, som grundades under åren 1944–1945, strävade till att i sina egna publikationer beakta sina svenskspåkiga krigsinvalider. Dessa fanns särskilt på Nylands. Helsingfors, Egentliga Finlands och Österbottens områden. Att publicera ett tvåspråkigt distrikts medlemstidning var ändå besvärligt och ekonomiskt kostsamt. Under åren 1949–1954 utkom Krigsinvalidernas Brödraförbunds informationsblad.

33 Krigsinvaliden nummer 1 år 1941. Projektet förverkligades som ett samarbete mellan distrikten i Nyland, Helsingfors och Vasa. År 1949 utkom det redan fyra gånger och i fortsättningen varannan månad. Från tidskrift till tabloid Tidningen Sotainvalidi förnyades år 1952 från att ha varit en tidskrift till en medlemstidning i tabloidformat, som trycktes i rotationspress. I och med förnyelsen betonades krigsinvalidernas egna ärenden. Man önskade, att krigsinvaliddistrikten skulle överföra sin information från egna eller tillsammans med granndistrikten publicerade distriktstidningar till den riksomfattande tidningen Sotainvalidi. Den nyutformade Sotainvalidi-tidningen sändes kostnadsfritt till alla medlemmar, varför upplagans storlek ökade på ett avgörande sätt. Från och med år 1955 publicerade man i tidningen Sotainvalidi i allmänhet en ledare och också en del andra artiklar, som över- satts till svenska. Nylands krigsinvaliddistrikts spalt var avfattad på två språk och Vasa krigsinvaliddistrikts spalt var i allmänhet avfattade endast på svenska. Under år 1973 förnyades tidningen på så sätt att utöver de artiklar som skildrade distriktens och avdelningarnas verksamhet gavs det i tidningen utrymme i synnerhet för frågor rörande lagstiftningen. Av kostnadsskäl minskade man år 1975 publikationstätheten till nio nummer och från och med år 1979 utkom tidningen Sotainvalidi varannan månad dvs sex gånger i året. Numrens sidoantal ökades däremot så småningom från 12 sidor till rentav 64 sidor. Storleken av tidningens upplaga uppgick till ca 50 000. Från år 1981 ingick i tidningen Sotainvalidi till en början som ett försök en svenskspråkig bilaga. Från år 1983 beslöt man att i tidningen permanent ta med ”för att betjäna den svenskspråkiga medlemskåren” en svenskspråkig bilaga på fyra sidor. Innehållet i tidningen Sotainvalidi förnya- des igen år 1993. Man strävade till att göra tidningens innehåll mångsidigare och man ökade i synnerhet antalet intervjuer med krigsinvalider. Tidningen intervjuade också ministrar och övriga märkespersoner, som innehade ledande poster i samhället. I början av år 2011 förnyades grundligt layouten på tidningen. Tidningen utkom nu i tabloidformat och i fyrfärg. Med hjälp av tidningen strävade man till att för krigsinvaliderna och makamedlemmarna förstärka bilden av att man bär omsorg om dem. För varje tidning valde man ett eget tema. När det gällde valet av ämnen beaktade man också krigsinvalidavdelningarnas makamedlemmar och understödande medlemmar samt övriga yngre läsare av tidningen. Från år 2013 har en svenskspråkig del ingått i tidningens egentliga material dvs det har funnits svenskspråkiga sidor i Sotainvalidi-tidningen som skickats ut till alla. Markku Honkasalo

34 Vandringsstaven – Den egna Brödratidningen Pixabay Den allra egnaste tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden gav i allra högsta grad kraft och information åt och förenade under efterkrigstiden de gravt eller lindrigare sårade soldaternas och de civilas liv. Tidningen utgavs på sin tid i ett unikt format dvs som en dagstidning och anlände flygledes till varje veteranfamiljs hem. På samma sätt som när det gäller en biskops vandringsstav var det också där fråga om tre mycket intressanta delområden: det handlade om kroppens rekreation, själens glädjebringare och andens räddare. På tidningens första sidor synliggjorde Förbundets nyckelpersoner för alla läsare krigsinvalidernas förmåner och ekonomiska understöd. Under de första åren, när återvändandet från kriget till det civila livet och bildandet av familj för många utgjorde en övermäktig kraftansträngning och krav på livsomställning, medförde tidningen information om både det ena och det andra även till den minsta kommunen. Man redogjorde noggrant för Olycksfallsverkets avgöranden och för de beslut som fattats av läkarna. Så omfattande och mångsidig information gavs inte av någon annan instans i samhället. I Europa utgjorde denna form av information till de krigsskadade en unik kunskapsbank. Sett ur finländsk synvinkel gavs livskraften i synnerhet via tävlingar inom handikappidrotten och via talrika gemensamma landskapsutfärder. På lokalplanet tränade man gemensamt för dessa tävlingar och genom dem fick man värdefullt kamratstöd för den egna rehabiliteringen. Tidningen förenade Den första avdelningen i tidningen förenade den ensamme vapenbrodern med nationella och också världsomfattande skaror av veteraner från de senaste krigen. När skadeersättningsprocenttalen förändrades och i och med att makamedlemmarna kom med i bilden, förmedlades informationen från tidningens sidor en rad åt gången. Allt som hände på det nationella planet, fann ofta vägen så småningom till tidningshyllan i varje hem. Men där stannade informationen för att tacksamt vänta antingen på en plats på servicehemmet eller på lagstadgat hemvårdsstöd. Utan egen brödratidning skulle anskaffning av information och erhållande av hjälp från samhällets serviceformer för många hem ha förblivit en ouppnåelig sak. En annan väsentlig sida: Det som bringar själen glädje är ett mycket intressant läkemedel för vård av människan. Det omfattar familjens övriga medlemmar och relationerna till de närstående; något som är ytterst viktigt för den som är handikappad. Under sina första år närde tidningen sina läsare med det som de erfarna hjältarna berättade. Senare förstärkte den kännedomen om att talet om ett berättigat krig är vansinnigt samt med information om de minnesmärken som rests på olika krigsskådeplatser. Enligt bilderna och berättelserna om vad som hänt kunde var och en leva sig in i händelserna och glädja sig över den kraft fosterländskheten beredde. Särskilt nära kom i tidningen händelserna från den egna fronten och personer man själv kände. Också de händelser som förmedlades gällande det egna distriktet och avdelningen med årsfester, älgsoppskalas, sommar- och julfester samt bastukvällar ledde till häftiga diskussioner och starka minnen. Genom dessa rekreerades människosjälen och fick i hemförhållanden i lugn och ro genom krigsinvalidtidningens skickliga redaktörer genomleva händelserna på nytt. För mången blev medlemstidningen ett värdefullt insamlingsobjekt och utgjorde ett minnesspår som var guld värt. Förtroendepräster nära Från min egen erfarenhet kan jag också til�lägga – efter att jag lyssnat till många deltagare i kyrkdagarna – att efter att tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden på en av sina sidor gett plats för andliga inslag, var detta något som mottogs med tacksamhet. Det kunde på den sidan handla om att ett par förtroendepräster delade med sig av Guds ord eller av sina egna förnimmelser antingen i form av krigsgenera- tionens erfarenheter eller gemensamma upplevelser hemma, vid sjukbädden eller i servicehemmets trygga omgivning. I dessa framgår ömsesidigt människans inre värld och Guds närvaro i en nedbruten eller sårad medmänniskas innersta. Där fanns hjärtats tal riktat till läsaren. Under de första åren var skribenterna på eget initiativ präster som sårats i kriget, senare också de förtroendepräster som distrikten och avdelningarna valt. Som mest uppgick de till ett trettiotal personer från olika håll i Finland, också från Sverige, svenskspråkiga samt ortodoxa. Det andliga budskapet var av ju mera tyngd och mera berörande desto bekantare den präst var som var skribenten. Ofta gick det också så att förtroendeprästen med åren blev den krigsskadades familjs och barnens egen familjepräst. Detta medförde också många gemensamma vänskapsbesök och regelbundna brödraresor rentav till Estland och övriga Europa. När ett möte ägde rum, glömde man inte att på ömse sidor be för den nästa som befann sig i svårigheter. Man kan med stor tacksamhet nu när tidningen upphör att utkomma erkänna och konstatera, att brödratidningen också själavårdsmässigt och mänskligt sett haft en mycket djup och respektfull inställning inför den Högstes ledning och när det gäller andra ödeskamrater. Tidningen Sotainvalidi-Krigsinvaliden förtjänar en hedersplats i varje fosterlandsväns hjärta. Matti Tuomisto Krigsinvalidernas Brödraförbunds förtroendepräst

35 Pixabay Krigsinvalidernas Brödraförbund önskar trevlig självständighetsdag, God Jul och Gott Nytt År!

36 Sotainvalidi-lehti 83 vuotta sotainvalidiperheiden mukana Sotainvalidit palasivat vammoistaan huolimatta jatkamaan työtään ja rakentamaan maata. Kuvassa järvenpääläinen Reino Hakulinen töissä maatilallaan. Sotainvalidi-lehden kuva-arkisto. Lehti on kulkenut jäsenten elämässä mukana myös vuosien karttuessa. Vasemmalla sieviläiset Elli ja Väinö ”Olle” Aronen sekä heidän kotiavustajansa Helena Anttila talvella 2020. Oikealla vaasalaiset Eila ja Yrjö kodissaan vuonna 2020. Arosten kuulumisista kerrottiin Sotainvalidi-lehdessä 1/2020, ja Savoloiden tarinasta saatiin lukea numerossa 2/2020. Kuvat Marja Kivilompolo.