Shortlista: Vuoden aikakausmediajuttu Veistosten varjossa, ET-lehti 1/2023
Eila Hiltusen 100vuotis näyttely on hänen poikansa Markku Pietisen viimeinen äidin elämäntyöhön liittyvä suur ponnistus. 8 et 1|2023
Markku Pietinen on yrittänyt ymmärtää vanhempiaan heidän kuoltuaan. – Ehkä minusta on tullut vähän kiltimpi äitiä kohtaan ja ankarampi isää kohtaan. Veistosten varjossa Markku Pietinen kasvoi äitinsä Eila Hiltusen veistosten ympäröimänä. Äidin kuoleman jälkeen selvitettäväksi jäi hirmuinen kuolinpesä ja mutkikas äitisuhde. Te k s t i H EI M O H ATA K K A Ku vat NI NNA L I NDS T RÖM et 1|2023 9
Tämän rouvan minä muistan Markku ajattelee, että on saanut äidiltään perinnöksi mielen kiintoisia kokemuksia ja paljon selvitettävää. Ä iti oli ehtinyt antaa ohjeet, millaisen muistotilaisuuden hän haluaa. Daameilla pitää olla hattu ja tarjolla Freixenet kuohuviiniä. Markku Pietinen tiesi äitinsä, kuvanveistä jä Eila Hiltusen, toiveet. – Useampi tyylikäs leidi lähti surujuhlasta pikkuhiprakassa ja totesi, että olipa hauskat hautajaiset, Markku muistaa. Eila Hiltusen muistotilaisuus vietettiin täällä Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä 19 vuotta sitten. Nyt museossa on Eilan syntymän 100vuo tisjuhlanäyttely. Muistotilaisuuden ja satavuotisnäyttelyn väliset vuodet ovat olleet Markulle työntäyteisiä. Äidin kuoleman jälkeen hän laati hoidettavien velvolli suuksien listan. Listalla olivat Eilan jälkeensä jät tämät asiat, jotka Markun ja siskon piti hoitaa. – Äitimme periaate oli, että mitään ei voinut heittää pois eikä organisoida. Kuolinpesä, joka meille jäi, oli ihan hirmuinen. Osa siitä oli 3 000 ki lometrin päässä Italian Toscanassa. 10 et 1|2023 Eila Hiltunen oli taiteilija, joka jäi mieleen, kun hä net kerran tapasi. Mieleen hän tosin jäi jo lehtiä lu kemallakin. Hänen suunnittelemansa ja osin hit saamansa Sibeliusmonumentti oli 1960luvun kiistellyin taidehanke. Kari Suomalainen piirsi Helsingin Sanomiin teoksen modernia muoto kieltä irvailevia pilakuvia, ja teosta haukuttiin epämuodostuneeksi urkupillistöksi. Markku oli tuolloin lukioikäinen ja mukana pi tämässä huolta, että kotona päivän posti seulottiin ennen kuin Eila näki sen. – Emme voineet näyttää äidille kaikkea, sillä vi ha ja haukkumakirjeiden tulva oli loputon. Suuret ikäluokat muistavat Eila Hiltusen myös muusta, kuten tuuheasta kampauksesta, värik käistä vaatteista ja tyylikkäästä hoviniiauksesta. Niiauksen Eila teki kuningatar Elisabetille, kun tä mä vieraili kansakunnan ylpeydeksi muuttuneel la Sibeliusmonumentilla vuonna 1976. – Kun äitiä esiteltiin toistamiseen kuningatar Elisabetille 1990luvulla, Elisabet totesi, että kyllä minä nyt tämän rouvan muistan. Äiti osasi ottaa yleisönsä. Se oli yksi puoli häntä, Markku kertoo. Toisen puolen Eilasta näki perhe: puoliso Otso Pietinen ja lapset Markku ja Piia. Otsosta tuli avioi tumisen jälkeen Eilan avustaja ja autokuski. Hän analysoi avioliiton tilannetta kirjeessään Eilalle vuonna 1958: ”Sinä olet elämässäsi luokitellut asi at tarkasti eri arvoluokkiin: työsi on ensi luokan asia, äitisi toisen luokan, lapset kolmannen luokan ja minä neljännen.” Markku ei kiistä isänsä arviota. – Äidille taide oli kaikki kaikessa, ja isoäitini Ester, joka asui meillä, oli arkemme työnjohtaja. Me lapset emme olleet erityisen tervetulleita äidin ateljeeseen, eivätkä kaverimme saaneet tulla meille leikkimään. Kotimme oli pyhitetty äidin työnteolle. Markunkin mielestä Eilaäidin ja Esterisoäidin suhde oli poikkeuksellisen kiinteä. Eila oli kiitolli nen äidilleen, joka oli kannustanut häntä taiteili jaksi läpi vaikean 1930luvun. Eilan huoleton lap suus oli päättynyt kouluiän kynnyksellä, kun isän autoyritys meni konkurssiin ja Eila sairastui tuli ” Peruukki oli äidin salaisuus, josta emme saaneet koskaan hiiskua kenellekään.
– Isäni koetti vähän toppuutella äitiä, sillä hän taisi aavistaa, että unelmat ja todellisuus kohtaavat harvoin ihan harmonisesti. Eila oli kuitenkin pää töksensä tehnyt, Markku sanoo. 23 metriä korkean ja lähes hengenvaarallisen tornin kunnostaminen vei kolme vuotta ja oli vuoristo Ostetaanpa torni rataa epätoivosta euforiaan. Markku Pietinen Paikka sai lempinimekseen Markku oli armeijassa vuonna Torre. 1967 ja juuri varuskunnan keit SYNTYNYT 1946 Helsingissä, Ateljeetornin remontin tiössä perunankuorintavuo asuu Kauniaisissa. valmistuttua Eila halusi rossa, kun hänelle tuotiin säh TYÖ Eläkkeellä viestintäjohtajan muuttaa Italiaan. Suunni ke. Siinä luki: omistamme kes työstä. Hoitaa Eila Hiltusen taide telma kariutui jo siihen, että kiaikaisen tornin Italiassa stop perintöä sisarensa Piia Virtasen veistosmateriaalien kuljet aeiti ja isae stop. kanssa, pyörittää kaiutinyritystä. taminen tiettömän mäen Sibeliusmuistomerkki oli PERHE Puoliso, tutkimusprofessori päälle osoittautui ylivoimai valmistunut puolen vuosi emerita Pirjo Pietinen, kaksi lasta sen työlääksi. kymmenen hitsausurakan ja ja neljä lastenlasta. Markun elämä oli siinä julkisen mollaamisen jälkeen. AJANKOHTAISTA Eila Hiltusen 100 vuotisjuhlanäyttely Didrichsenin vaiheessa jo toisaalla. Hän Eila oli alkanut unelmoida ran taidemuseossa 29.1.2023 asti. avioitui, valmistui valtiotie kan työn vastapainoksi aurin teellisestä tiedekunnasta koisemmista maisemista ja ot maisteriksi ja tuli isäksi. tanut yhteyttä italialaiseen Vanhempien jatkuvat riidat kärjistyivät syksyl muinaisia rakennuksia välittävään arkkitehtiin. lä 1977. Valokuvaamonsa myynyt Otsoisä oli osta Hänen ohjeillaan Eila, Otso ja Piia kiersivät tyhjil nut suuren asuntovaunun ja päättänyt toteuttaa lään olevia linnoja. unelmansa antiikin Kreikan tutkimisesta. Hän Toscanasta löytyi Eilan unelmien täyttymys. houkutteli Eilaa matkaan, mutta tämä kieltäytyi. 1200luvulla rakennettu ja osin raunioitunut lin Otso lähti matkaan yksin. Moselin laaksosta noitustorni uhmasi aikaa Monticchiellon kylässä Saksasta hän kirjoitti Markkupojalleen: ”Tiedät majesteettisen mäen päällä. rokkoon, jonka jälkitautina hän kaljuuntui. – Koulussa äidillä oli villapipo päässä ja muut lapset kiusasivat, että sieltä se Hiltusen mätäpää tulee. Kotona kutsuimme äidin peruukkia beenak si. Beena oli äidin salaisuus, josta emme saaneet koskaan hiiskua kenellekään. Kotipihasta löytyi Eilan maahan hautaama Yhteinen ajatus teos vuodelta 1956. Eilan muoto kuva Markku pojastaan vuodelta 1947. Sibelius monumentin koekappale. Markku auttoi äitiään hitsausjälkien siistimisessä. et 1|2023 11
– Äiti sanoi joskus, että hän on saanut sentään tehtyä jonkun naarmun maapallon pintaan, Markku muistelee. 12 et 1|2023
MARKKU PITISEN KOTIALBUMI, LEHTIKUVA Toscanan tornissa heilui Suomen lippu. Eila nautti auringosta Suomessa ja Italiassa. Nuori Eila äiti ja esikoinen Markku. Kuningatar Elisabet ihasteli Sibelius monumenttia. Perhe kuvassa Otso (vas.), Estermummo, Markku ja Eila Piia sylissään. varsin hyvin, että olen ollut kiinni äidissä ja per heessä yli 33 vuotta. On helvetin vaikeata repäistä itsensä yhdellä iskulle kaikesta eroon.” Irtiotto toteutui osittain. Otso jäi 15 vuodeksi Saksaan, mutta oli edelleen vaimonsa käytettävis sä, kun kutsu kävi näyttelyä rakentamaan tai Tor retornia korjaamaan. Pari vuotta ennen kuole maansa 1990luvun alussa Otso palasi Suomeen. – Äiti oli vahvatahtoinen ja määrätietoinen ja isä hänen rinnallaan alistuva, palveleva ja purnaava. Vanhemmat näyttivät parisuhdemallin, jota Markku on yrittänyt omassa elämässään vältellä. – Oli hankalaa ja raskasta, kun piti aina luovia vanhempien ristiriidoissa. Olen yrittänyt toimia toisin. Olemme tehneet vaimoni kanssa kummat kin myönnytyksiä mahdollistaaksemme toisen unelmien toteutumisen. ” Oli hankalaa ja raskasta, kun piti aina luovia vanhempien ristiriidoissa. Tehän sen hoidatte Eila täytti 80 vuotta marraskuussa 2002. Hänelle järjestettiin Kalastajatorpalla 60 hengen illalliset. – Eila saapui sinne pyörätuolissa ja kädessään kyltti ”Museoesine, ei saa koskea”. Kyltti oli haus ka, mutta myös totta. Äidin paperinohueksi käy nyt iho ei kestänyt enää kosketuksia. Eila tiesi ajan käyneen vähiin. Hän toivoi, että hänen omaisuutensa säätiöidään ja Italiantornin yhteyteen perustetaan Eila Hiltusen veistospuisto. – Kun siskoni kysyi äidiltä, kuka ihme sen veis tospuiston hoitaisi, vastaus oli: sinä ja Markku tie tysti. Luojan kiitos, siskoni sai torpattua ajatuksen. Eila vannotti lapsiaan, että hänen tärkeintä elä mäntyötään eli linnoitustornia ei koskaan myydä. – Minulla oli sormet ristissä selän takana, kun nyökyttelin. Tiesin, että se saattoi olla liikaa vaa dittu ja luvattu, Markku sanoo. Viimeisimmän teoksensa paljastuspuheita ke säkuussa 2003 Eila kuunteli vuoteestaan Helsin gistä. Markku ja Piia edustivat häntä paikan päällä Roomassa. – Olin puheita kuunnellessani tosi ylpeä äidistä. Roomasta sisarusten matka jatkui Toscanaan. – Kun tulimme äidin tornille, sinne oli iskenyt salama. Yläkerran lasikatteet olivat tuhannen pä reinä. Tajusimme, että pian tämä kaatuu meidän syliimme. et 1|2023 13
Markulla on oma työtila, miesluola, jossa syntyy käsityönä Toob kaiuttimia. Eila Hiltunen kuoli lokakuussa 2003. Markulle ja Piiasiskolle jäivät Eilan ateljeetalo Helsingissä ja torni Toscanassa. Kumpikin kiinteistö pullisteli ta varaa, taidetta ja tekemättömiä töitä. Maan alle haudatut veistokset Urakka alkoi äidin ateljeetalosta Helsingin Munk kiniemessä. Siivouksessa meni yksi talvi. Piia kes kittyi papereihin, Markku suurempiin esineisiin. – Mitään ei tosiaan oltu heitetty pois. Siivous urakassa tarvittiin kaikkea elektronimikroskoo pista ja metalliilmaisimesta katepillariin. Kun äidin talolle löytyi ostaja, kauppakirjaan tu li maininta, että mikäli pihalta löytyy veistoksia, ne kuuluvat perikunnalle. Tiedossa oli, että Eila oli haudannut 1950luvulla nuivan näyttelykritiikin ” Nyt panen näppylähanskat vihdoin naulaan. 14 et 1|2023 jälkeen pihamaalle useampia veistoksia, mutta Markku oli löytänyt niistä vain yhden. Loput löytyivät piharemontissa yli 15 vuotta Ei lan kuoleman jälkeen. Nyt niilläkin patsailla on paikkansa Eilan 100vuotisnäyttelyssä. Helsingintalon siivottuaan Markku ja Piia päät tivät nauttia Torresta, jossa äiti ei ollut enää päs märöimässä. Vuosien aikana Markku teki Italiaan 50 matkaa ja sisko perheineen toisen mokoman. – Laadin riskianalyysin siitä, mitä kaikkea Torre voi tuoda mukanaan. Listalta toteutui kaikki paitsi maanjäristys, heinäsirkat ja metsäpalo. Tornia vandalisoitiin, ukkosvaurioita ja vesivahinkoja sattui ja heinäsirkkojen asemasta tuli joka syksy miljardi lentomuurahaista. Matkoille mahtui myös hienoja hetkiä. – Hehtaarin tontilla vaimoni ja minä hoidimme kevättyöt ja sisko miehensä kanssa syksyn oliivi sadon. Maisemat olivat maailman upeimmat. Tornin myyntipäätös syntyi vuonna 2008. En simmäinen ostotarjous tuli 11 vuotta myöhemmin. – Se tarjous olisi saanut meidät aiemmin nau runpyrskähdyksiin, mutta se oli pakko hyväksyä. Tornista oli pelkkiä menoja, me vanhenimme eikä seuraava polvi halunnut sitä ristikseen. Lopulta Italian valtio käytti etuostooikeuttaan, sillä torni on 1200luvun Siennan ja Firenzen väli sen sodan parhaiten säilynyt linnake Italiassa. – Äiti teki tosiaan kulttuuriteon. Ilman meitä hulluja suomalaisia Italiasta olisi kadonnut yksi luku maan rakennushistoriaa. Järjestetty, luetteloitu, kirjoitettu Markun lista äidin kuoleman jälkeen hoidettavista asioista oli alkujaan kaksi liuskaa pitkä. Suurin osa kohdista on nyt ruksittu. Eilan taiteellinen jäämistö on järjestyksessä. Tärkeimmät teokset ovat museoissa. Paperit, työ piirrokset, luonnokset, kirjeenvaihdot ja päiväkir jat on järjestetty ja luovutettu arkistoihin. Valokuvat on digitoitu ja luovutettu edelleen. Teokset on luetteloitu. Se helpottaa tekijänoi keuksien hallintaa ja estää sen, että valmiina Hil tusina yritetään myydä teoksia, jotka eivät sitä ole. – Siitäkin on kokemusta, että joku on koettanut rahastaa äidin harjoituskappaleilla. Eilan kesken jääneistä muistelmista, Otsoisän Saksassa nauhoittamista muistoista ja omista ko kemuksistaan Markku kirjoitti Tulivuori ja marttyyri kirjan. Se ilmestyi vuonna 2012. Kirjassa Markku yritti ymmärtää vanhempiaan ja tuoda esiin isänsä merkitystä äidin uralla. Otso muun muassa opetti Eilan hitsaamaan. Isä myös dokumentoi vaimonsa uraa valokuvaten ja auttoi tätä näyttelyjärjestelyissä elämänsä loppuun asti. Otsoisällä oli lisäksi oma ura valokuvaajana,
valokuvaamon johtajana, Valokuvaajalehden päätoimittajana ja alan oppikirjojen kirjoittajana. – Halusin oikaista sitä epäsuhtaa, että isä oli jää nyt niin pahasti äidin varjoon. Piiasisko oli Markun luotettavin oikolukija. Markku on muutenkin kiitollinen siskolleen. – Meidän onnemme on ollut se, että olemme pystyneet tekemään Eilan perinnön selvittämisen vastuuta jakaen, neuvotellen ja hyvässä sovussa. Eilan juhlanäyttelyn jälkeen sisarusten urakka on viimeisiä luovutuksia vaille valmis. – On vaan tehtävä se päätös, että panen näppy lähanskat vihdoin naulaan. Vaihteeksi jotain omaa ”Arkiset lättäjalat”. Niin Eila Hiltunen kutsui miestään ja lapsiaan. Hän ei ollut helpoin puoliso, läsnäolevin äiti tai pullantuoksuisin mummo. Hän nyt vaan oli hän. – Eila teki parhaansa, ja mitä muuta ihminen voi tehdä, Markku sanoo. Eila opasti lapsiaan, että mitä ikinä teetkin, yritä olla yksi parhaista. Markku kokee olleensa äitinsä mittapuulla alisuoriutuja. Musiikki jäi harrastuk sen asteelle ja ura Huhtamäen viestintäjohtajana oli firman maineen ja imagonrakennusta. – Olen toiminut koko elämäni tukifunktiossa. Kun työura oli ohi, alkoi uusi palvelutehtävä. – Vanhempien luiden kiillottaminen, sitä tässä on tehty 20 vuotta, Markku sanoo ja naurahtaa. Seitsemänkymppisenä Markku päätti käynnis tää vaihteeksi jotain ikiomaa. Hän kehitti kevyen kitara ja bassokaapin. Idea sai alkunsa, kun Mar kun reisilihas katkesi eikä hän selvinnyt enää pai navan kitaravahvistimen kantamisesta. Maailmalle on myyty puolisen tuhatta Markun käsityönä valmistamaa kaiutinta. – Tämä on ollut todella tervetullut vastapaino kaikelle muulle. En tosin saa rahojani koskaan ta kaisin, jos joku ei osta tätä kaiutinfirmaa minulta. Toistaiseksi sitä uskalikkoa ei ole löytynyt. Tilanne on siis ihan sama kuin äidin tornin kanssa. Tai ei ihan sama. Markku ei siirrä yritystään po jilleen, jos nämä eivät sitä halua.