Vaiherikas päivä s. 18-19 Ainutlaatuinen auto entisöitiin s. 28 Optimaaliset renkaat s. 20-21 Asiakas- ja henkilöstölehti 2021 Valmiina liukkaaseen keliin s. 3
Tässä numerossa: Pandemiasta vahvaan nousuun Epävarmuutta tilanteesta ja tulevaisuudesta synnyttäneen vaikean koronapandemia-ajan jälkeen nyt näyttää siltä kuin pandemian pahin vaihe olisi ohi. Myös kuljetusmarkkinoillamme on havaittavissa vahvaa elpymistä, ja Powder-Trans on ajoittaisesta kapasiteettipulasta huolimatta onnistunut pääsemään ennätyksellisiin kuljetus- ja ajokilometrimääriin. Yhteiskunnan nopea elpyminen on valitettavasti myös johtanut komponenttipulaan, joka vaikuttaa sekä ajokaluston kunnossapitoon että uusien ajoneuvojen toimituksiin. Tehokkaan oman korjaamotoiminnan ja uuden autokannan ansiosta me olemme Powder-Transilla kuitenkin selviytyneet tilanteesta varsin hyvin. Panostuksemme varastotoimintaan ovat myös johtaneet jopa ennätykselliseen kehitykseen. Asiakkaamme ovat alkaneet käyttää yhä suuremmassa määrin entistä laaja-alaisempia palvelujamme Liedossa. Lisäksi onnistuimme syksyn aikana sopivasti nousuvaiheessa käynnistämään Ruotsissa toimintamme uusissa, nykyaikaisissa ja keskeisellä paikalla Landskronassa sijaitsevissa tiloissa. Käynnistysvaihe vie tietenkin oman aikansa, mutta myös täällä on havaittavissa mahdollisuuksia Suomen kaltaiseen kehitykseen tulevaisuudessa. Ruotsin toimintojen vahvistamiseksi entisestään olemme lisäksi avanneet toimiston myös Tukholman alueella. Panostuksemme henkilökunnan koulutukseen ovat jatkuneet entisessä laajuudessa, myös uusin tavoin. Esimerkiksi syksyn aikana sopivasti ennen talven ajoittain hankalia tieolosuhteita järjestimme liukasradalla harjoituksen ja opetusta ajamisesta liukkaissa tieolosuhteissa. Olemme saaneet tästä panostuksestamme kiitosta sekä kuljettajiltamme että asiakkailtamme. Uusi intranettimme on osoittautunut erittäin tärkeäksi pandemia-aikana. Yhteydenpito kuljettajien kanssa on sen ansiosta jatkunut tavanomaiseen tapaan, ja sitä on jopa voitu laajentaa. Lisäksi olemme kehittäneet organisaatiotamme asiakaspiirikohtaisella tehtävänjaolla. Erittäin tärkeä ympäristötyö on myös edennyt monella rintamalla. Yhä useammat asiakkaat ovat kiinnostuneita ympäristöystävällisistä polttoaineista. Siksi käytämme nykyisin aiempaa suuremmassa määrin kuljetuksissamme esimerkiksi biodieseliä. Ympäristöraportointiamme kehitetään edelleen siten, että pian voimme tarjota asiakkaillemme monia sekä standardoituja että asiakas- ja kuormakohtaisesti räätälöityjä raportteja. Ympäristötyömme näkyvyyden lisäämiseksi olemme ottaneet käyttöön tunnuslauseen ”Think Green – we do it” (Ajattele vihreästi – me teemme niin). Haluamme vielä kiittää asiakkaitamme ja muita sidosryhmiä uusista panostuksista saamastamme myönteisestä palautteesta. Tuntuu hyvältä tietää, että olette kiinnostuneita meistä ja tuette panostuksiamme. Kiitos teille ja henkilökunnalle hyvästä yhteistyöstä! Vuosi 2022 on meille erityinen, yrityksemme saavuttaa kunnioitettavan 50 vuoden iän – teidän ansiostanne! Fredrik Blomqvist 2 • • • • • • • • • • • • • • • Pandemiasta vahvaan… 2 Ainutlaatuista ajo... 3 Hyvää yhteistyötä... 4-5 Innovatiivisia ratkaisuja... 6-7 Uusi raportti... 8 Vaihtoehtoiset polttoaineet.. 9 Menestystä intohimolla... 10-11 Powder-Trans yritysnimenä..12 Uudet logot ja tunnuslause.. 12 Näkyvyyttä juhlavuonna 13 Panostuksia viestintään 13 Kokemus on valttia 14-15 Uusi keskeinen sijainti... 16 Varastoennätys Suomessa 16 Uusia ajoneuvoja... 17 • • • • Raportointi hallinnassa Tehostaminen jatkuu... Maailman pyörillä... Operatiivista johtoa... • • • Sukupolvenvaihdos... 22 Uusi työkalu suuri apu... 23 ”Kenttätyö on palkitsevaa”.. 23 • • • • Tavaroiden siirrosta... 24-25 Uudelleen alkanut... 25 Me PT:llä 26-27 Ystävysten ainutlaatuinen... 28 18 19 20-21 21
Ainutlaatuista ajoharjoittelua liukasradalla Powder-Trans järjesti alkusyksystä yhtenä ensimmäisistä suomalaisista kuljetusyrityksistä koulutuspäivän, jonka aikana kuljettajat saivat harjoitella ajamista erittäin huonoissa tieolosuhteissa. Koulutus opetti paljon. Koulutuspäivä järjestettiin Turun lähistöllä Paimion liukasradalla. Powder-Transin ja CAP Groupin yhteistyössä järjestämä kurssi houkutteli runsaasti osanottajia, peräti 30 kuljettajaa. - Kurssilla opetettiin kaikenlaista raskaiden ajoneuvoyhdistelmien ajamisesta märissä tieolosuhteissa, ja se oli kaikilta osin onnistunut, sanoo aiemmin myös koulutusvastaavana toimiva Powder-Transin nykyinen laatujohtaja Juha Hietakari. Koska Powder-Trans on sertifioitu liikenneturvallisuus ISO 39001 -standardin käyttäjä mukaan, on tärkeää, että yritys jatkuvasti parantaa liikenneturvallisuutta ja kuljettajien osaamista. Yritys on aikaisemmin tehnyt yhteistyötä esimerkiksi koulujen ja päiväkotien kanssa, mutta ajoharjoittelu liukkaan kelin radalla on uutta. - Tutkimme koko ajan uusia tapoja parantaa liikenneturvallisuutta, Hietakari toteaa. Idea ajamisesta raskailla ajoneuvoyhdistelmillä liukkaan kelin radalla oli aivan uusi myös CAP Groupille. Ajatusta alettiin työstää Hietakarin ja CAP Groupin Juha Keimolan vieraillessa Paimiossa. - Kentälle pääsy on aivan muuta kuin luokassa istuminen. Näin kuljettajat näkivät, miten pitkiä jarrutusmatkat voivat olla ja miten yhdistelmät käyttäytyvät tositilanteessa, kun renkaat menettävät pitonsa, Hietakari kertoo. Hietakari korostaa myös, että kuljettaja voi tuntea virheellistä turvallisuuden tunnetta, koska nykyaikaisissa ajoneuvoissa on paljon teknisiä apuvälineitä. Mutta renkaiden menettäessä pitonsa täytyy tietää, mitä tehdä. - Siksi oli hyödyllistä harjoitella syksyllä, ennen kuin teistä tulee liukkaita. Tärkeitä oppeja Koulutuksen aikana huomioitiin myös lastauksen, nopeuden ja turvavälin tärkeys liikenneturvallisuudessa ja opetettiin, miten vaaratilanteissa pitää toimia. - Koulutus oli kuljettajille erittäin hyvä ja tärkeää varautumista etenkin talveen ja liukkaisiin keleihin, toteaa kuljettaja Jouko Toivonen. Toivonen on aikaisemmin urallaan ajanut kuorma-autoa. Viimeiset kolme vuotta hän on ajanut raskaita yhdistelmäajoneuvoja Powder-Transilla. Vaikka hän välillä yllättyi siitä, miten nopeasti ajoneuvo pysähtyy, oli hyväksi huomata, miten helposti perävaunu voi menettää pitonsa liukkaissa mutkissa myös alhaisilla nopeuksilla. - Tilannenopeutta kannattaa todella pitää silmällä, varsinkin mutkissa. Kuljettajat saivat koulutuksessa kokea muun muassa, miten liukkaalla kelillä tarvitaan jarrutusmatkaa 40 metriä 35 kilometrin ajonopeudesta tunnissa nollaan, kun vastaava matka on kuivalla kelillä alle 10 metriä. - Opimme konkreettisesti, miten auto käyttäytyy huonoissa tieolosuhteissa. Opittavaa oli paljon, vaikka ajettiin hallituissa olosuhteissa, Jouko Toivonen summaa. 3
Hyvää yhteistyötä ainutlaatu Pohjoismaiden suurin satama laajenee entisestään vuonna 2025. Powder-Trans on yhdessä usean urakoitsijan kanssa ollut tärkeä osapuoli Göteborgin sataman kattavassa laajennushankkeessa. Hanke on ollut Powder-Transille yksi yrityksen suurimmista tähänastisista projektikuljetuksista, ja tärkeä tulevaisuuden tiennäyttäjä. Powder-Trans kuljetti syyskuun 2020 ja helmikuun 2021 välillä noin 33 000 tonnia kuonaa ja sementtiä Göteborgin sataman laajennukseen Arendalissa. Aikataulu oli tiukka ja Kuva: Yksityinen kuljetukset päivittäisiä. - Tämä oli hyvin intensiivinen projekti, mutta kaikki toimi erittäin hyvin. Onnistuimme sujuvan yhteistyön ja yhteistyökumppanien tiiviin yhteydenpidon ansiosta. Näin kertoo Powder-Transin Ruotsin yksikön operatiivinen päällikkö Michael Stertman. Yritykseen suhteellisen äskettäin tulleena Stertman ei ehtinyt mukaan hankkeeseen alusta alkaen, mutta on sen jälkeen voinut seurata kaikkien osallisten vaikuttavaa työpanosta. - Haastavinta oli työtahti. Mutta koska muutkin osapuolet pitivät meitä joukkuepelaajana, eikä pelkästään kuljetusyrityksenä, pystyimme koko ajan jakamaan näkökulmia ja päätyä siten parhaisiin ratkaisuihin, Stertman toteaa. Monia haasteita Useat ruotsalaiset rakennusyritykset ovat olleet osallisia Arendalin projektissa. Eräs Powder-Transin läheisimmistä yhteistyökumppaneista oli Peab-konserniin kuuluvan Swerockin tytäryhtiö Swecem. Henrik Palmkvist, Swecemin logistiikkapäällikkö 4 Kuljetuksia toimitettiin Arendaliin yötä päivää. - Tämä oli Swecemin suurin sidosaineiden toimitusprojekti. Toimitimme yhteensä 14 000 tonnia kuonaa ja 18 500 tonnia sementtiä reilun 4 kuukauden aikana. Suurin haaste oli saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tietoja tuotantotahdin nopeuttamista tai hidastamista koskevista projektin päivityksistä, sanoo Swecemin logistiikkapäällikkö Henrik Palmkvist. ”Haastavinta oli työtahti.” Swecem teki yhteistyötä lähinnä Powder-Transin ja ruotsalaisen Peab-rakennusyrityksen kanssa. Palmkvist on erittäin tyytyväinen sekä hankkeeseen että yhteistyöhön muiden osapuolten kanssa. - Olemme hyvin tyytyväisiä ja ylpeitä siitä, että saimme olla osallisena projektissa. Se toimi todella hyvin. Sekä kuljetussuunnittelijat että kuljettajat ansaitsevat suurkiitokset osallistumisestaan ja joustavuudestaan hankkeen aikana.
uisessa satamalaajennuksessa Terminaalialue laajenee uuden altaan ansiosta ja täyttämällä merta ruoppausmassoilla. 800 lastia 4 kuukaudessa Kuljetussuunnittelijat Rickard Haglund ja Philip Linderberg hoitivat Powder-Transilla merkittävän osan koordinoinnista. - Aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja tuli paljon sekä arkisin että viikonloppuisin, mutta kuljettajien joustavuus mahdollisti toimitusten onnistumisen sujuvasti ja laadukkaasti, sanoo Rickard Haglund. Powder-Transin noin 800 lastin osalta koordinointi oli epäilemättä ratkaiseva tekijä. - Toimitusten epätasainen tarve oli haasteista suurin. Ratkaisu löy- dettiin asiakkaan kanssa käydyn tiiviin vuoropuhelun ansiosta, sanoo Haglund. Ainutlaatuinen hanke Arendalin hankkeen ainutlaatuisuus motivoi ja innostaa samankaltaisiin projekteihin myös tulevaisuudessa. - Se oli erittäin jännittävä projekti, jossa käytettiin mielenkiintoista ja lisäksi asiakkaan sekä ympäristön kannalta tehokasta ja kestävää menetelmää, Michael Stertman summaa. Laajennuksessa käytettiin nimit- Projekti: • • • • • Arendalin sataman laajennus oli tarpeen varautumisena rahtimäärien kasvuun tulevaisuudessa. Jo nyt 30 prosenttia Ruotsin ulkomaankaupasta kulkee Göteborgin sataman kautta. Satamassa meneillään olevat laajennushankkeet merkitsevät miljardi-investointia Ruotsin kruunuissa mitattuna. Laajennuksen ja ruoppauksen jälkeen maailman suurimmat, noin 400-metriset konttialukset pääsevät satamaan, myös täydessä noin 20 000 kontin lastissa. Koko sataman kapasiteetti kasvaa ja palveluja uudistetaan. Uusi terminaali kattaa 220 000 neliömetriä. Pelkästään uusi laituri ja terminaali pystyvät käsittelemään 200 000 RoRo- ja konttiyksikköä vuodessa. täin uutta tekniikka sen lisäksi, että hanke oli tärkeä osa Göteborgin sataman historian suurinta meneillään olevaa kehitysprojektia. Suuri osa laiturin rakentamiseen käytetyistä massoista on ruoppausmassoja. Ruoppausmassoja kierrätettiin projektin aikana yhteensä noin 350 000 kuutiometriä. Suurin osa saastuneista massoista oli Göteborgin sataman olemassa olevien väylien ruoppausten jäljiltä. Uuden tekniikan ansiosta massat on voitu käsitellä, vakauttaa ja kiinteyttää. Saasteet on kapseloitu käyttämällä sideaineina granuloitua kuonaa ja sementtiä, jotka PowderTrans on yhdessä Swecemin kanssa toimittanut paikalle. Menetelmä on lisännyt kestävyyttä siten, että massoja voidaan käyttää rakennusmateriaalina laajennuksessa. Sekä Rickard Haglund että Michael Stertman toivovat PowderTransin saavan samankaltaisia projekteja myös jatkossa. Vastaava, jonkun verran pienempi hanke onkin jo meneillään toisessa ruotsalaisessa satamassa. Ja lisää on odotettavissa. - Olen varma, että näin tulee käymään. Onhan meillä pätevyyttä, osaamista ja kokemusta, Haglund toteaa. 5
Innovatiivisia ratkaisuja vakaalla pohjalla Betoni on eräs rakennusalan tärkeimmistä kulmakivistä, mutta se vaatii jatkuvaa kehitystyötä. Siksi alan johtavalla yrityksellä Lujabetonilla on aina katse tulevaisuudessa. Pienihiilijalanjälkinen betoni, kylpyhuoneiden betonimodulit ja nopeasti kuivuva betoni ovat vain osa suomalaisen betoniyritys Lujabetonin viime vuosina lanseeraamista uusista tuotteista. Useimmat innovaatiot on kehitetty yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Lujabetoni on toiminut näin jo pitkään. - Vastaavanlaisia uusia tuotteita on 70-vuotisen historiamme aikana tuotu markkinoille tasaiseen tahtiin. Olemme viime vuosina panostaneet kehityksen myös tulevaisuudessa mahdollistaviin uusiin ratkaisuihin, sanoo Lujabetonin hankinta- ja logistiikkajohtaja Pekka Tiihonen. Sama ajatusmalli ja kyky oppia virheistä on tehnyt sekä Lujabetonista että muista suuren perheomisteisen Luja-konsernin yrityksistä menestyksekkäitä. Henkilökuntaa kannustetaan kokeilemaan uusia asioita ja olemaan pelkäämättä vastoinkäymisiä. - Virheistään oppii, ja uuden oppimiseen kannustetaan aina, Tiihonen vakuuttaa. Tärkeä riskikartoitus alussa Lujabetoni on tänään betonialan johtava yritys Suomessa. Tehtaita on ympäri maata ja tuotteita käytetään sekä asunto- ja tehdasrakennuksissa että julkisissa rakennuksissa sekä infrastruktuuri- ja maatalousprojekteissa. - Olemme vuosien mittaan laajentuneet myös Ruotsiin ja Venäjälle, mutta päämarkkina on edelleen Suomi. Lujabetonin ja Powder-Transin laaja yhteistyö on jatkunut Suomen markkinoilla jo pitkään. Ensimmäiset kuljetukset aloitettiin muutamissa kohteissa Suomessa 2000-luvun alussa. Yhteistyö on lisääntynyt siitä lähtien merkittävästi. - Toiminta on laajentunut sekä Lujabetonin kasvun että hyvien kokemusten siivittämänä. Hyvä esimerkki kehityksestä on useamman osapuolen toimesta yhdessä tehty purkulogistiikan riskikartoitus. ”Se oli yksi konkreettinen, hyvä esimerkki sujuvasta yhteistyöstä.” Powder-Transin aloittaessa Lujabetonin kuljetukset oli ensin ratkaistava muutamia ongelmia. Yhteisen riskikartoituksen tuloksena ongelmat minimoitiin. - Se oli yksi konkreettinen, hyvä esimerkki sujuvasta yhteistyöstä. Myös jatkossa yhteistyö on ollut toimivaa. Ongelmien muodostuessa Pekka Tiihonen, Lujabetonin hankinta- ja logistiikkajohtaja Lujabetonin pääkonttori ja tehdas Siilinjärvellä. Kuvat: Lujabetoni 6
Lujabetoni panostaa suuresti tuotekehittelyyn ja uusiin innovaatioihin, usein yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Kuvat: Lujabetoni on keskusteltu ja löydetty ratkaisuja, sanoo Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Tärkeät arvot Lujabetoni pyörittää tänä päivänä hieman yli 30 tehdasta Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Ruotsissa on useampia tehtaita ja yhtiöitä. Venäjällä Lujabetoni on kuudella betonitehtaallaan ainoa ulkomaalainen betoniyritys Pietarin tehdasbetonimarkkinoilla. Lujabetonin osuus on lähes neljännes Luja-konsernin vuoden noin 800 miljoonan euron kokonaisliikevaihdosta ja yrityksessä työskentelee yli 800 työntekijää. Yrityksen kasvaessa ja panostaessa tulevaisuuteen ei kuitenkaan unohdeta juuria. - Yrityksen perustaneen Feliks Isotalon luoma arvopohja ohjaa yritystämme tänäkin päivänä Tämä merkitsee, että uusiutumisen ja innovaation lisäksi keskitytään vahvasti asiakkaisiin ja henkilökun- taan. Mutta niin hektisellä ja kattavalla alalla kuin rakennusala vaaditaan vielä enemmän. Aikataulut, turvallisuus ja kustannustehokkuus ovat keskeisiä tekijöitä. Lisäksi raaka-ainetoimitusten on toimittava. Häiriöt voivat vaikuttaa merkittävästi toimintaan. - Siinä mielessä Powder-Trans on erittäin olennainen ammattimaisen toimitusketjumme osa, sanoo Tiihonen. Tiihonen itse on tehnyt yhteistyötä Powder-Transin kanssa vasta muutaman vuoden. Ennen Tiihosta tehtävää hoiti hänen edeltäjänsä, nykyään eläkkeellä oleva Tapio Voutilainen. Fredrik Blomqvist muistelee häntä tiukkana ostajana ja hyvänä yhteistyökumppanina. Blomqvist on mielissään siitä, että yhteistyö jatkuu yhtä suotuisissa merkeissä Pekka Tiihosen kanssa. - Toivon että yhteistyö jatkuu hyvänä. Yhteisen tulevaisuuden eteen on tehtävä joka päivä parhaansa. Tähän saakka tässä on onnistuttu hyvin, Tiihonen vakuuttaa. 7
Uusi raportti on varautumista tulevaisuuteen Powder-Transin kattava ympäristötyö saa pian uuden apuvälineen. Ympäristöraportointia varten räätälöidään nyt täysin uusi järjestelmä kuljetusten optimoimiseksi entisestään ja tarkkojen tietojen antamiseksi asiakkaalle. Yrityksen uuden ympäristöraportointijärjestelmän työstäminen aloitettiin 2020 ja sitä on siitä alkaen kehitetty tavoitteena parhaiden mahdollisten hyötyjen aikaansaaminen asiakkaiden ja ympäristön hyväksi. - Standardoimme raportoinnilla datamme, jotta tietokantamme ovat läpinäkyviä ja ajan tasalla. Tiedonkeruu tapahtuu automaattisesti ja raportit koostetaan täysin asiakkaan toivomuksen mukaisesti, kertoo Pontus Eggert, joka vastaa PowderTransin ympäristöraportoinnin kehittämisestä. Raportoinnin kehittämistyö on ollut kattavaa. Eggert vertaa työtä talonrakennukseen. Hyvä suunnittelu ja paljon työtä kunnon perustus- 8 ten rakentamiseksi ratkaisevat, miten toimiva ja kestävä talosta tulee, vaikka nämä työt talon valmistuttua ovatkin näkymättömissä. - Koska meillä on paljon monista eri järjestelmistä tulevaa dataa, joka on keruun jälkeen analysoitava, hajautettava ja työstettävä, tarvitaan oikeita rakenteita ja vakaata alustaa, jolle kaikki informaatio tallennetaan oikeassa muodossa. Ympäristöraportointityö on siksi valitettavasti viivästynyt jonkin verran, mutta on nyt loppusuoralla. sia sekä standardoituja että räätälöityjä raportteja. - Pystymme raportoimaan tietyn asiakkaan kaikkien kuljetusten ympäristövaikutukset jokaisen tai määriteltyjen toimituskohteiden osalta. Lisäksi tieto voidaan antaa esimerkiksi tonnikohtaisesti tai raportoida uusiutuvan energian Tarkkoja tietokantoja Kaikkien järjestelmien ja toimintamallien ollessa käytössä PowderTrans voi tarjota asiakkailleen erilai- Fredrik Blomqvist (vas.) ja Pontus Eggert tarkastelevat ympäristöraporttia.
Vaihtoehtoiset polttoaineet kiinnostavat yhä enemmän Vuoden 2021 aikana yhä useammat asiakkaat ovat kiinnostuneita ympäristöpolttoaineista. Jokaisen kuljetuksen tiedot voidaan lukea ajoneuvoissa osuus, Eggert kertoo. Raporteissa on kyse täsmällisistä kokonaisvaltaisista ympäristövaikutuksista, joissa arviot tai pelkät osa-alueet eivät ole ratkaisevia. Raportointijärjestelmää voidaan käyttää myös sisäisesti PowderTransin toiminnan kehittämiseksi. - Aktiivinen ympäristöraportointi auttaa myös meitä löytämään uusia, tehokkaampia reittivaihtoehtoja ja polttoaineita sekä ympäristökuormitusta vähentäviä kuljetustapoja, sanoo Eggert. Varautumista tulevaisuuteen Eggertin mukaan tämä on erittäin tärkeää kuljetusalan nykytilassa. Yhä useammat asiakkaat alkavat haluta tarkempia lukuja. He tarvitsevat tietoja myös kuljetuksista saadakseen kokonaisvaltaiset tiedot jonkun tuotteen ympäristövaikutuksista. LNG, LBG, GTL, sähkö ja HVO. Vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttö yleistyy ja kirjo käy myös Pohjoismaissa yhä suuremmaksi maantiekuljetuksissa. Myös PowderTrans on viime vuosina panostanut enemmän ympäristöystävällisempiin polttoaineisiin. Yhä suurempi osa kuljetuksista ajetaan tänään esimerkiksi HVO-biodieselillä. - Kiinnostuksemme on suurta, mutta onnistuminen edellyttää panostusta kaikilta osapuolilta. On erittäin ilahduttavaa, että parhaillaan käymme asiasta neuvotteluja etenkin useamman rakennusalan asiakkaan kanssa. Yhdessä voimme laajentaa vastuutamme, sanoo Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Powder-Trans on jo pitkään käyttänyt merkittävässä osassa yrityksen ajoneuvokannasta vetykäsiteltyä kasviöljyä HVO:ta (Hydrotreated Vegetable Oil). HVO on edelleen Powder-Transin pääasiassa käyttämä ympäristöystävällinen polttoaine. ”Tulemme seisomaan tällä perustalla tulevat vuodet.” - Näitä tietoja tullaan tarvitsemaan myös reaaliajassa, eikä ainoastaan kerran vuodessa koottavaa vuosiraporttia varten. On tärkeää, että voimme antaa asiakkaillemme tilastoja, jotta he voivat tehdä todellisiin lukuihin perustuvia päätöksiä. Tiedot ovat arvokkaita asiakkaille sekä tänään että huomenna, arjen työssä ja varautumisessa tulevaan kehitykseen. - Näin mekin olemme ajatelleet Powder-Transilla kehittäessämme ympäristöraportoinnin perusrakenteen. Tulemme seisomaan tällä perustalla tulevat vuodet, sanoo Pontus Eggert. - Kaasuauto on uudempi panostus, joka edellyttää suurempaa investointia hankintavaiheessa. Tähänastiset kokemuksemme ovat erittäin myönteisiä, mutta uusia ja vieläkin ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja kehitetään kaiken aikaa. Fredrik Blomqvist vakuuttaa, että vaihtoehtoiset polttoaineet juuri nyt ovat yksi kuljetusalan suurista keskustelunaiheista. Kysymykset siitä, mitkä polttoaineet ovat ympäristöystävällisimpiä ja mitkä eivät ole- kaan niin ympäristöystävällisiä kuin monet ovat uskoneet ja väittäneet ovat kestopuheenaiheita. - Siksi seuraamme jatkuvasti tilannetta. Olemme nyt eräänlaisessa suurten mahdollisuuksien ja nopean kehityksen murrosvaiheessa, Blomqvist toteaa. Vaaditaan yhteistyötä HVO:n ja nesteytetyn luonnonkaasun LNG (Liquefied Natural Gas) lisäksi Powder-Trans on testannut myös dieselmoottoreille tarkoitettua polttoaineeksi nesteytettyä maakaasua GTL (Gas To Liquids). - Kyse on paljolti siitä, mihin asiakkaat haluavat panostaa. Me vastaamme mielellään kysyntään, keskustelemme ja kehitämme erilaisia ratkaisumalleja, Blomqvist sanoo. Koska esimerkiksi LNG:tä ja muita vaihtoehtoisia polttoaineita, kuten HVO:ta käyttävät ajoneuvot ovat kalliimpia, molempien osapuolten on sitouduttava asiaan, jotta kuljetukset voidaan ajaa vaihtoehtoisilla polttoaineilla. - Tavallisten ja mahdollisimman edullisten kuljetusten ajaminen vaihtoehtoisilla polttoaineilla on valitettavasti toistaiseksi taloudellisesti kestämätön yhtälö. Asiakkaan ja kuljetusyrityksen on kummankin tultava puolitiehen vastaan. Asia puhuttaa joka tapauksessa juuri nyt paljon teollisuudessa ja asiakkaiden keskuudessa. Ja usein asiakkaat ovat aloitteellisia asiassa, mikä ilahduttaa Blomqvistia. - Ensimmäisen kaasuautomme hankinta oli itse asiassa vastaus kysyntään yhä ympäristöystävällisemmästä logistiikasta suurteollisuudessa. Asiakkaat kyselevät vaihtoehtoisten polttoaineiden perään. Monet haluavat panostaa tähän ympäristötyössään. Tämä on erittäin lupaavaa tulevaisuutta ajatellen. 9
Menestystä intohimolla Viking Maltilla on yli 130 vuoden kokemuksellaan, aluksi alkoholin valmistuksesta ja sittemmin maltaiden jalostuksesta, vahva perusta jatkuvalle menestykselle ja kehitykselle. Samankaltaista intohimoa ja halua kehittyä konserni näkee myös kuljetusyritys Powder-Transilla. Viking Malt on tänään eräs suurimmista toimijoista mallasteollisuudessa ja korkealaatuisten erikoismaltaiden asiantuntija. Konserni myy tuotteitaan maailmanlaajuisesti ja se on alan johtava yritys kotimarkkinoillaan Pohjois-Euroopassa. 10 - Meillä on suuri markkinaosuus etenkin Pohjoismaissa, ja olemme edelleen kasvukeskeinen yritys. Panostamme jatkuvasti kehitykseen, ja haluamme vastata kysynnän kasvuun. Näin sanoo Special Malts osaston johtaja Timo Huttunen. Viking Malt panostaa tällä hetkellä kasvavaan kysyntään etenkin olutteollisuudessa, joka tähtää kehitykseen ja toivoo siksi samaa myös yhteistyökumppaneiltaan. - Powder-Transin työskentelytapa on ollut meille ratkaiseva, ja ajoneuvot sekä kalusto sopivat meidän tar-
peisiimme. Kehityskeskustelut ovat aina olleet sekä avoimia että innovatiivisia, ja kaikki uudet ideat ovat syntyneet ja toteutuneet rakentavalla ja myönteisellä tavalla. Havainnekuva: Viking Malt Viking Maltin uusi Lahden tehdas tulee näyttämään tältä. Suuri mutta ihmisläheinen Viking Malt valmistaa tänään tuotteita ensisijaisesti elintarvike- ja panimoteollisuudelle. Yrityksestä tuli vanhan Viking Maltin ja Danish Malting Groupin fuusioituessa vuonna 2016 Pohjoismaiden suurin maltaiden tuottaja ja yhdeksänneksi suurin maailmanlaajuisesti. Konsernin tuotepaletti on laaja ja valikoimasta löytyy erikoismaltaita lukuisille oluttyypeille. Laatu ja tarkka yksityiskohtiin paneutuminen ovat tärkeitä menestystekijöitä. - Tavoitteena ovat kestävät ratkaisut, samoin kuin Powder-Transilla. Laatu on asiakkaalle tärkeää. Siitä ei tingitä, sanoo Huttunen. Vaikka Viking Malt on alansa jättiläinen, yrityksessä muistetaan henkilökohtaisuus ja maanläheisyys. Yritys tarjoaa laboratoriopalveluita ja ylläpitää panimoiden resepti- ja tietokirjastoa. Yrityksellä on myös panimomestari, joka tarvittaessa auttaa asiakasta pääsemään alkuun tuotannossaan. Lisäksi nyt jo viidennessä sukupolvessa toimiva yritys on suurelta osin edelleen perheyritys. Konsernin tuotanto on tänä päivänä keskitetty viiteen Euroopan maahan, ensisijaisesti Pohjoismaissa. Asiakaskunta on laaja pienpanimoista aina suuriin panimojätteihin, ja tuotanto on vuositasolla noin 600 000 tonnia. Liikevaihto yltää 250 miljoonaan euroon, ja kasvu kiihtyy. Vuoden 2021 aikana konserni on aloittanut uuden tehtaan rakennustyöt Lahdessa, Suomessa. Tehdas valmistuu vuonna 2023. - Tehdas lisää kapasiteettiamme jonkin verran ja vahvistaa myyntiä, etenkin ulkomaille, Huttunen kertoo. tomasti tärkeimpiin yhteistyökumppaneihimme kotimaan kuljetuksissa täällä Suomessa, Huttunen toteaa. Powder-Trans hoitaa Suomen lisäksi tarvittaessa kuljetuksia myös Ruotsiin ja Baltian maihin. Asiakkaiden palaute on erityisen tärkeää, koska tuotteet kuljetetaan Viking Maltin tehtailta suoraan panimoteollisuuden asiakkaille. - He ovat suhtautuneet asioihin hyvin myönteisesti. Mielestäni kaikki toimii erinomaisesti. Olemme aina olleet tyytyväisiä yhteistyöhön. Lisäksi Powder-Transin väki on mukavaa porukkaa! Powder-Transin kyky täyttää Viking Maltin kuljetusten tiukat vaatimukset on ensiarvoisen tärkeää. Näihin vaatimuksiin kuuluvat muun muassa tuoteturvallisuussäädökset, puhtaus, lastien saapuminen ajallaan sekä nykyaikainen ja huollettu kalusto. Kuvat: Viking Malt Joustava yhteistyökumppani Viking Malt näkee siis tulevaisuuden valoisana ja toivoo kehityksen yrityksenä jatkuvan rinnakkain hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa. - Uskomme vahvasti yhteistyöhön. Powder-Trans kuuluu ehdot- Timo Huttunen korostaa kestävyyden ja laadun tärkeyttä Viking Maltilla. - Sinetöinnit, tarkastukset ja puhtaus ovat tällä alalla itsestäänselvyyksiä, mutta niitä on kuitenkin syytä korostaa. Samalla on tärkeää, että asiakkaan kuljetukset ovat ajallaan perillä, jotta tuotanto ei keskeydy, sanoo Huttunen. Ympäristökysymykset keskiössä Yritysten välinen yhteistyö on jatkunut jo vuosikymmeniä. PowderTrans alkoi kuljettaa nykyisen Viking Maltin maltaita jo 1990-luvulla. Kyse oli tuolloin Viking Maltin sittemmin ostaman Raisio Maltin kuljetuksista. - Kaikki alkoi kuljetuksilla Suomesta ulkomaille sekä mallastuottajalta Ruotsissa. Toiminta on siitä lähtien kasvanut vähitellen, ja olemme erittäin tyytyväisiä, vakuuttaa Powder-Transin Key Account Manager Robin Rosenberg. Kehitys jatkuu edelleen. - Juuri nyt neuvottelemme vaihtoehtoisten ympäristöystävällisten polttoaineiden käytön lisäämisestä. Ympäristökysymykset ovat yhä enemmän keskipisteessä ja Powder-Transilla on tässäkin asiassa tarjolla valmiita ratkaisuja. Jokaisen on kannettava vastuunsa ympäristöasioista. On tärkeää, että kaikilla on samankaltainen toimintasuunnitelma, sanoo Huttunen. Samassa hengessä toimitaan myös Powder-Transilla - Olemme sopineet kuljetusten aloittamisesta kesästä 2021 alkaen eräälle Viking-Maltin asiakkaista käyttäen ainoastaan HVO-polttoainetta. Kehitys on erittäin positiivista, sanoo Robin Rosenberg. Molemmat osapuolet ajattelevat ilmiselvästi samalla tavalla. Intohimo on epäilemättä tärkeä ajattelutavan ainesosa. 11
Powder-Trans yritysnimenä Pohjoismaissa Powder-Transin uusi ympäristötunnuslause ja -logo kannustaa kaikkia ajattelemaan ympäristöä. Konsernin kaikessa toiminnassa käytetään 2021 alkaen myös Ruotsissa Powder-Trans nimeä. Nimenmuutos vahvistaa konsernin näkyvyyttä kaikissa Pohjoismaissa ja merkitsee, että yritysbrändi Powder-Trans on käytössä kattavasti myös Ruotsissa. Ruotsin tytäryhtiö Bulkteam AB:n nimi on nyt Powder-Trans Sweden AB. - Tämä on luonnollinen kehitysaskel. Nimen vaihtaminen vahvistaa läsnäoloamme pohjoismaisena yhtiönä sekä tulevia panostuksiamme Ruotsissa, sanoo konsernin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Myös Ruotsin toimintojen paikallispäällikkö Lars-Åke Büchau vakuuttaa, että nimen vaihtaminen edistää monin tavoin yritystoimintaa. - Tietysti. Voimme nyt keskittyä yhteen tavaramerkkiin. Lisäksi Powder-Trans on jo ennestään hyvin tunnettu nimi etenkin suuremmissa asiakasryhmissä. Nimenmuutos on toteutettu asteittain kesän aikana. Kaikissa kilvissä, kiinteistöissä ja ajoneuvoissa käytetään jatkossa nimeä Powder-Trans. - Nimenmuutos ei vaikuta toimintaan. Asiakasyhteydet ja asiakastyö, henkilökunta sekä muut yhteistyökumppanit jatkavat samalla tavoin kuin Bulkteamissä, sanoo Blomqvist. Powder-Transin toiminta Ruotsissa on ollut laaja-alaista jo kymmeniä vuosia. Ulkomaanliikenne Suomesta Ruotsiin alkoi vuonna 1982 ja ensimmäinen tytäryhtiö perustettiin vuonna 2009. Powder-Trans tuli osakkaaksi Bulkteamiin vuonna 2014 ja 2019 konserni osti loppuosan yrityksestä itselleen. Toiminta on viime vuosina lisääntynyt entisestään. Kotimaan kuljetukset Ruotsissa vastaavat tänään kolmannesta koko konsernin kuljetus- ja logistiikkatoimeksiannoista. 12 Uudet logot ja tunnuslause käyttöön Powder-Transin ympäristötyön huomioiva uusi logo ja tunnuslause sekä konsernin 50-vuotisjuhlavuodesta viestivä logo. Nämä ovat uusimmat näytöt PowderTransin panostuksista viestinnän ja näkyvyyden lisäämiseen. Logojen suunnittelusta ovat vastanneet Oy HolmMediaData Ab ja Pixaton Oy ja niitä tullaan käyttämään sekä ajoneuvoissa että erilaisissa PowderTransiin liittyvissä yhteyksissä vuonna 2022. Powder-Trans haluaa uudelle ympäristölogollaan viestiä kaikille omaa ympäristöajatteluaan sekä kannustaa asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan – kaikkia, ajattelemaan vihreästi. Jokainen voi nimittäin omalla tavallaan vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin. Ympäristöajattelu tarkoittaa Powder-Transilla monia konkreettisia toimenpiteitä. Se näkyy kaikessa yrityksen toiminnassa aurinkoenergian käytöstä kierrätykseen ja vaihtoehtoisiin ympäristöystävällisempiin polttoaineisiin sekä työtapojen optimointiin, maksimaaliseen kuormien täyttöasteeseen ja tyhjäajon minimointiin. Muun muassa nämä toimenpiteet antavat katetta käyttää uutta tunnuslausetta ”Think Green - we do it”. Selkeä sanoma Powder-Trans haluaa viestiä asiakkaille myös, että Powder-Trans asennoituu avoimesti konkreettisiin ratkaisumalleihin kuljetusten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tämä tehdään muun muassa nykyaikaisella ja polttoainetehokkaalla kuljetuskalustolla sekä ympäristöystävällisemmillä vaihtoehtoisilla polttoaineilla, kuten HVO, GTL ja LNG. Myös ajoneuvojen peilittömyyden, ympäristöoptimoitujen renkaiden ja ajoneuvojen sivuilla olevien tuuliohjainten kaltaisilla yksityiskohdilla on vaikutuksia puhumattakaan vahvasta keskittymisestä digitaaliseen seurantaan ja kuljettajien ympäristötaloudellisen ajotavan koulutukseen. Juhlalogolla puolestaan ensisijaisesti juhlistetaan sitä, että yritys vuonna 2022 saavuttaa kunnioitettavan 50 vuoden iän. PowderTransin olemassaolonsa aikana hankkima kokemus ja osaaminen on nimittäin erittäin merkityksellistä konsernille. Powder-Trans on myös aiemmin kiinnittänyt huomiota erilaisiin vuosipäiviin omilla juhlalogoilla. Uusi juhlalogo on tyylipuhdas ja tulee olemaan käytössä sekä erilaisissa tapahtumissa että päivittäisessä toiminnassa.
Näkyvyyttä juhlavuonna Powder-Trans täyttää 50 vuotta vuonna 2022. Juhlallisuuksia ja historiikki kuuluvat juhlavuoden tapahtumiin. Viisikymmentä vuotta on pitkä aika etenkin niin vaihtelevalla ja tärkeällä alalla kuin kuljetusala. Tekninen kehitys on ollut nopea ja kansantalouden epävakaisuus on myötävaikuttanut vaiherikkaaseen tarinaan. - Powder-Transin historia on ollut vähintäänkin värikäs. Vastoinkäymisiä on ollut paljon, mutta onnistumisia vielä enemmän. Yritys on kokenut ratkaisevia hetkiä suomalaisessa ja kansainvälisessä yrityshistoriassa, mielenkiintoisia jaksoja kuljetusteollisuuden kasvuvaiheissa ja merkittäviä käännekohtia yhteiskunnan kehityksessä, sa- noo 50-vuotishistoriikin kirjoittanut Christoffer Holm. Historiikki julkaistaan juhlavuoden aikana ja kertoo yrityksen kehityksestä Carl-Johan Blomqvistin vuonna 1972 perustamasta yhden miehen yrityksestä tämän päivän alansa johtavaan yritykseen Pohjoismaissa. - Historia kertoo, miten pieni yritys löysi markkinarakonsa, miten yksi henkilö uskalsi ottaa askeleen kohti jotain suurempaa ja miten sen jälkeen lukemattomat ihmiset ovat tehneet yrityksestä sen, mitä se on tänään, sanoo Holm. Historiikki perustuu suurilta osin Sonja Blomqvist ja hänen poikansa Fredrik ja Christian 90-luvulla. haastatteluihin, mutta myös arkistomateriaaliin, asiakirjoihin, lehtijuttuihin, alan historiikkeihin ja kuvamateriaaliin Powder-Transin 50-vuotisen olemassaolon ajalta. Historiikki tarkastelee myös tapahtumia ennen yrityksen perustamista vuonna 1972 ja juhlavuoden 2022 jälkeistä tulevaisuutta. Panostuksia viestintään Powder-Trans valmistautuu juhlavuoteen vahvistamalla yritysprofiiliaan, lisäämällä näkyvyyttä sekä uudistamalla viestintäänsä muilla tavoin. Konserni on vuonna 2021 uudistanut verkkosivujaan päivittämällä tietoja, uudella kuva-aineistolla, yrityksen esittelyanimaatiolla sekä julkaisemalla uuden henkilöstö- ja asiakaslehden e-lehtenä. Myös sivujen sommittelu on selkeämpi. - Haluamme antaa asiakkaille, yhteistyökumppaneille, henkilökunnalle ja yleisesti entistä kattavampaa ja aina saatavilla olevaa tietoa yrityksestä. Lisäksi haluamme jakaa ajankohtaisia uutisia ja kertoa konsernin toiminnasta ja tapahtumista, sanoo Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Powder-Trans julkaisi loppuvuodesta esittelyvideon, joka on nähtävissä sekä yrityksen verkkosivuilla että sosiaalisessa mediassa. Video esittelee niin bulk-kuljetusten arkea kuin Powder-Transia yrityksenä sekä yrityksen palveluntarjontaa. Lisäksi esitellään kuljettajien ja muun Powder-Transin esittelyelokuvassa esitellään kaikki ajoneuvoista henkilökuntaan. henkilökunnan työtehtäviä. - Haluamme antaa asiakkaille ja muille yhteistyökumppaneille mahdollisimman kattavan käsityksen yrityksen toiminnasta. Tieto ja avoimuus on tärkeää, Fredrik Blomqvist kiteyttää. Pääjuhlallisuudet järjestetään 5-7. toukokuuta 2022. Asiakkaat, tavarantoimittajat sekä yhteistyökumppanit, henkilökunta ja muuta yleisöä kutsutaan Liedon toimistolle ja terminaaliin. Ohjelmassa on opastettuja kierroksia, purtavaa sekä nykyaikaisten ja veteraaniautojen esittely ja muunlaista viihdettä. Lisätietoja tilaisuudesta annetaan lähempänä juhla-ajankohtaa. 13
Kuljettajan työpäivä on erittäin vaihteleva. Siihen kuuluu kaikkea yhdistelmän tarkastuksesta ja pesusta lastaukseen sekä matko Kokemus on valttia Yrityksen käyntikortti ulospäin ja työ, johon kohdistuu tiukkoja laatuvaatimuksia. Bulkkiautonkuljettajalta vaaditaan suurta ammattitaitoa. Powder-Transin kuljettajat ajavat päivittäin satoja lasteja kymmeniä tuhansia kilometrejä Pohjoismaiden, Baltian maiden ja PohjoisEuroopan maanteillä. Varsinainen ajaminen on itse asiassa kuitenkin vain pieni osa heidän työstään. Vaaditaan paljon, jotta kuormat tulevat turvallisesti perille, oikea-aikaisesti ja laatu tallella sekä lisäksi mahdollisimman ympäristöystävällisesti. - Ajaminen on todellakin vain murto-osa työstämme. Oikea lastaus, säiliöiden pesu, ympäristön huomioiminen sekä kaiken tekeminen turvallisesti ja samalla aikataulussa pysyen, on vaativaa, painottaa Powder-Transin operatiivinen johtaja Christian Blomqvist. Powder-Trans asettaa siksi suuria vaatimuksia kuljettajilleen, mikä on puolestaan johtanut siihen, että yrityksen palveluksessa on ammattitaitoisia työntekijöitä. Mielenkiintoinen ala houkuttelee uusia kuljettajia ja monet kokeneet kuljettajat ovat jatkaneet yhtiön palveluksessa vuosikymmeniä. - Tämä on mielenkiintoinen ja vaihteleva työ. Koska olen työskennellyt 32 vuotta säiliöautoalalla, on 14 melko selvää, että pidän siitä, sanoo kuljettaja Juha Vuorinen. Vuorinen on työskennellyt bulkkiautonkuljettajana Powder-Transilla lähes 20 vuotta. Hänen kollegallaan Johan Backlundilla on vastaava tausta. Hän on Vuorisen lailla ajanut kuorma-autoa ja raskaita ajoneuvoyhdistelmiä koko työuransa ajan. Powder-Transilla hän on työskenKuljettajan työ on nellyt reilut 21 vuotta. Juha Vuoriselle - Pitkään alalla itsestäänselvyys. työskennelleenä tuntee tietysti työtavat, mutta aina on myös jotain uutta opittavaa. Elämäntapa ja vaihtelua Nyt Johan Backlund on aamuvarhaisella lähdössä Liedon terminaalista kuljettaakseen talkkikuorman Ruotsiin. Ennen lähtöä hän tarkastaa vielä renkaat ja rasvaa kardaaniakselin. Hän on jo edellisenä iltana kytkenyt perävaunun sekä sähkö- ja hydrauliletkut ja pessyt koko ajoneuvoyhdistelmän kivenheiton päässä terminaalista sijaitsevassa pesuhallissa. - Yhtenä päivänä olet ehkä Ruotsissa ja seuraavana Norjassa. Tietenkin vaihtelu houkuttaa. Monet paikat ovat tuttuja, mutta vaikka olen ollut näin pitkään alalla, eteen tulee aina myös uusia paikkoja. ”Ajaminen on todellakin vain murto-osa työstä.” Backlundista ammatissa on pitkälti kyse elämäntavasta. - Kun on tehnyt tätä jonkun aikaa, on mahdotonta lopettaa. Paljolti on kyse vapaudesta. Suunnittelet lähes kaiken itse, mutta olet tietysti myös vastuussa paljosta. Sinun ei tarvitse odottaa lastausta ja kuorman purkua tuntitolkulla terminaalissa. Tavallinen tavaraliikenne on kyllä täysin erilaista. Kuljetusala on aina ollut sekä Johan Backlundille että Juha Vuoriselle itsestään selvä valinta. - Oikeastaan kyllä. Minulla on to-
ojen ja toimitusten lähtöselvitykseen. sin kokin koulutus, mutta sitten lipesin kuljetusalalle. Haaveilin jo nuorena tästä, isoista autoista ja tien päällä olemisesta, Backlund kertoo. - Ala on mielenkiintoinen. Kaikki on alkanut kiinnostuksesta ajaa rekkaa, toteaa Vuorinen. Vuorisen tavanomainen työpäivä alkaa varhain aamulla, joskus jo viiden korvilla. Päivän aikana on pari lastausta ja kuorman purkua. - Päivät venyvät aina silloin tällöin pitkiksi, mutta en koe sitä erityisen raskaaksi. Vuorinen viihtyy siksi kaikin tavoin sekä ratin takana että PowderTransilla. - Katson luottavaisin mielin tulevaan. Totta kai haasteita riittää, mutta olen todella tyytyväinen. Kuljettaja Johan Backlund työtehtävissään. maanteillä. He ovat erittäin tärkeitä kuljetusketjun osia, jotka lisäksi hoitavat työnsä suurella asiantuntemuksella. Nostan todellakin hattua kuljettajillemme, sanoo operatiivinen johtaja Christian Blomqvist. ”Haaveilin jo nuorena tästä.” Se, että monet kuljettajat lisäksi tuntevat tarkkaan autonsa ja osaavat jopa tehdä pieniä korjauksia, on lisäplussa. Alalla on paljon haasteita, mutta tilanne näyttää PowderTransilla myönteiseltä. Alan haasteista kuljettajat korostavat liiken- nekulttuuria. - Ensimmäiseksi tulen ajatelleeksi sitä. Tilanne oli ennen huonompi Ruotsissa, mutta nyt se on pahentunut myös Suomessa, sanoo Johan Backlund. Juha Vuorinen komppaa häntä. - Tilanne on toisinaan todella haastava. Samoin kuin talvikelit. Muita haasteellisia tekijöitä ovat esimerkiksi lautta-aikataulut ja ahtaat lastaus- ja purkualueet. Molemmat kuljettajat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että haasteet on tehty ratkaistaviksi. - Yritän aina kehittää ja parantaa jotakin. Niin pitää olla, sanoo Backlund. Kasvot ulospäin Backlund ja Vuorinen ovat kaksi Powder-Transin omaan työvoimaan kuuluvista reilusta 120 kuljettajasta. Heidän lisäkseen yritys työllistää suuren määrän sopimuskuljetusyritysten kuljettajia. - He ovat meidän kasvomme ulospäin asiakkaiden suuntaan ja Uusi matka alkaa. 15
Uusi keskeinen sijainti Ruotsissa Powder-Transin Ruotsin päätoimipiste on kesän ja syksyn 2021 aikana muuttanut Dalbystä Landskronaan. - Monet syyt vaikuttivat muuttoon, mutta eniten vaakakupissa painoi panostus varastokapasiteetin tehostamiseen. Landskronan paikallispäällikkö Lars-Åke Büchau kertoo näin syistä pitkään kaivattuun muuttoon uusiin tiloihin Ruotsissa. Juuri Landskronan valikoituminen uudeksi sijoituspaikkakunnaksi selittyy sekä asiakkaiden että satama-, maantie- ja rautatieyhteyksien läheisyydellä. - Varastotoiminnassamme on pitkälti kyse materiaalitoimituksista suursäkeissä sekä ulkomailta tuotavista tavaroista, joiden käsittelyä varten tarvitsimme keskeisemmän sijainnin, Büchau lisää. Powder-Trans löysi Ruotsin yhteyksiensä ansiosta itselleen uudet tilat Landskronasta. Toimipiste on kesän ja syksyn aikana siirretty ja saatettu järjestykseen uudessa pai- kassa. - Meillähän on melko pieni organisaatio täällä Ruotsissa, mutta kaikki ovat osallistuneet jollakin tavalla sekä suunnitteluun että muuttoon, Büchau kiittelee. Toiminta ja asiakastyö jatkuu muutosta huolimatta entisellään. Suuren muuton toteuttaminen rinnakkaisesti päivittäisen toiminnan kanssa on kuitenkin ollut vaativaa. Powder-Transilla ollaan kiitollisia henkilökunnan, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kärsivällisyydestä ja ymmärtämyksestä. - Varasto- ja toimistotilat ovat huomattavasti nykyaikaisemmat. Lisäksi niissä on kehittämispontentiaalia. Varastokapasiteetti soveltuu paremmin toimintaamme ja olemme saaneet käyttöömme nykyaikaisempaa koneellista kalustoa. Lisäksi olemme nyt huomattavasti lähempänä monia asiakkaitamme, Büchau kertoo. Lopputuloksena on parempi asiakaspalvelu, mikä ilahduttaa paljon myös toimitusjohtaja Fredrik Blomqvistia. - Toimisto- ja varastohenkilökuntamme hyötyy muutosta samoin kuin kuljettajat ja etenkin asiakkaamme Ruotsissa. Landskronan sataman läheisyydessä olevat tilat käsittävät 3 000 neliömetriä, mikä merkitsee oleellista lisäystä. Lisäksi Powder-Trans on syksyn aikana avannut toimiston Tukholman alueella. Tämä Knivstan yksikkö toimii operatiivinen päällikkö Michael Stertmanin toimipaikkana. Uudet panostukset ovat PowderTransin toiminnalle Ruotsissa merkittävä edistysaskel. Varastoennätys Suomessa Powder-Trans sai vuonna 2020 myös Suomessa käyttöönsä uudet varastotilat. Vuosi 2021 on osoittanut, että investointi oli erittäin menestyksekäs. Liedon toimistorakennuksen ja terminaalin viereen rakennetut uudet tilat valmistuivat keväällä 2020. Saadun lisäkapasiteetin lisäksi materiaalinkäsittely optimoitui. - Laajennus oli investointi myös tulevaisuuteen muun muassa, jotta meillä olisi lisäkapasiteettia aiempiin tasoihin verrattuna. Etenkin vuonna 2021 on ilmennyt, että investointi oli täysin oikea, vakuuttaa toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist Powder-Transin varastotoiminnan ennätysvuoden jälkeen. 16 - Olemme nyt yli vuoden voineet uuden varaston ansiosta tarjota asiakkaille uusia kokonaispalveluja ja ennen kaikkea kokonaisvastuuta kuljetuksista. Kysyntä on ollut suurta ja on jopa ylittänyt odotuksemme. Uusi varasto antoi 3 000 m2 tiloja pääosin varasto- ja materiaalinkäsittelytoimintoja varten. Lisäksi tavarankäsittely on nyt ympäristöystävällisempää, koska pakkausmateriaalit ovat helpommin kierrätettävissä ja pölyhaitat on minimoitu. Varasto vastaanottaa tavaraa kuormalavoilla tai säkeissä ja konteissa. Tuotteita voidaan toimittaa varastosta säkeissä tai suoraan kuljetusajoneuvojen tankeissa asiakkaan toivomuksesta riippuen. - Voimme suurempien varastotilojen ansiosta tarjota myös varmuusvarastointia tuotteille, joiden saatavuus on epävarmaa tai tuonti hidasta. Saamme viikoittain mielenkiintoisia kyselyjä ja toivomme tietenkin kiinnostuksen jatkuvan, Fredrik Blomqvist toteaa.
Uusia ajoneuvoja odotuslistalla Komponenttipula on vuonna 2021 siirtänyt tuonnemmas monia uusien ajoneuvojen toimituksia. Tämä viivyttää ajoneuvokannan nykyaikaistamista. Powder-Transin viime vuosien kunnianhimoinen tavoite on ollut uusia vuosittain 15 prosenttia autokannastaan. Tämä takaa, että autokanta jatkuvasti edustaa uusinta ja lisäksi mahdollisimman ympäristöystävällistä tekniikkaa. Powder-Transin tavoite täyttyi vuonna 2020 ja yhtiö sai parisenkymmentä uutta kuorma-autoa. Lisäksi yritys investoi useampaan uuteen perävaunuun. - Pyrimme koko ajan optimoimaan toimintojamme siten, että kuljetuksistamme aiheutuvat ympäristövaikutukset saadaan minimoitua. Yksi tärkeä vaihe tässä työssä on, että uusimme vuosittain merkittävän osan ajoneuvokannastamme, Ajoneuvokantaa uusitaan vuosittain parillakymmenellä ajoneuvolla. Valmistajien materiaalipulan johdosta kaikkia vuodelle 2021 tilattuja ajoneuvoja ei voitu toimittaa. sanoo tj Fredrik Blomqvist. Tavoite on kuitenkin vuonna 2021 törmännyt ongelmiin, koska kuorma-autonvalmistajat ovat komponentti- ja materiaalipulan johdosta lykänneet lukuisia toimituksia. Joidenkin vuonna 2021 toteutuviksi suunniteltujen ajoneuvojen toimituksia myöhäistettiin jo kesällä vuoteen 2022. - Tämä ei tietenkään merkitse meille kapasiteetin menetystä, mutta siirtää suunniteltuja, meille tärkeitä investointeja, toteaa Blomqvist. Koska yli kymmenen tilatun kuorma-auton toimitukset lykkääntyvät, Powder-Trans ei myöskään pääse vuodelle 2021 asettamiinsa tavoitteisiin. Siitä huolimatta kaikki kon- sernin tänään säännöllisesti ajossa olevat 120 ajoneuvoa kuuluvat korkeimpiin ympäristöluokkiin Euro 6 ja Euro 5. Jopa 90 prosenttia ajoneuvoista kuuluu luokkaan Euro 6. Perävaunu- ja tankkitoimitukset saksalaiselta Feldbinderiltä ja suomalaiselta Siteltä ovat sitä vastoin toimineet paremmin. PowderTransilla toivotaan nyt, että tilanne paranee vuonna 2022. Kuljetusalan nykyaikaistuminen on yleisesti ottaen tärkeää myös, jotta 2030 mennessä päästään kuljetuksille asetettuihin EU:n ilmastotavoitteisiin. Powder-Transin tavoite on olla tässä kehityksessä eturintamassa alansa johtavien yritysten joukossa Pohjoismaissa. Laajennetuilla varastopalveluilla on takanaan ennätyksellinen vuosi. 17
Raportointi hallinnassa Ala oli Annmari Katajaiselle täysin tuntematon hänen aloittaessaan työskentelynsä Powder-Transilla. Tänään hän varmistaa sekä asiakkaiden että Powder-Transin tarpeellisen raportoinnin jopa ennen kuin sitä pyydetään. Annmari Katajaisella on yli kymmenen vuoden kokemuksellaan keskeinen asema sekä yrityksen kuljetusten että talouden valvonnassa. Kotimaan toiminnan myynninvalvojana hänen vastuullaan on muun muassa jokaisen kuljetuksen sopimuksen mukainen laskutus ja järjestelmiin syötetyn tiedon yhdenmukaisuus kuormakirjojen tietojen kanssa. - Työni on aika monipuolista. Saan itse rytmittää työntekoa eri tehtävien välillä, vaikka tietyt viikoittaiset tai kuukausittaiset aikataulut asettavatkin niille tiettyjä rajoja. ”Tykkään meidän yhteishengestä, ja tiedän että jos tarvitsen apua niin myös saan sitä.” Annmarin aloittaessa työt Powder-Transilla hän hoiti ainoastaan laskutusta. Vuosien mittaan vastuuta on tullut roimasti lisää. - Laskutuksen rinnalla on vuosien varrella ollut pienempiä työtehtäviä toimistotarviketilauksista aina nykyi- 18 sen toiminnanohjausjärjestelmän kehittämiseen. Nykyisin vastaan kokonaisvaltaisesti myyntireskontran kirjauksista ja myynnin raportoinneista, sekä tietyistä konsernin sisäisistä tehtävistä. Onnistunut päätös Lisäksi Annmari hoitaa hinnastojen ja asiakasrekisterin päivitykset ja on siksi käytännössä hyvin perillä kaikista myyntiin ja asiakassopimuksiin liittyvistä asioista. - Haastavinta on välillä aikataulussa pysyminen. Samalla haastavistakin tehtävistä selviytyminen aikataulun puitteissa on hyvin palkitsevaa. Kun Annmari aloitti työt PowderTransilla hän oli äskettäin tehnyt useita suuria päätöksiä elämässään palattuaan 2,5 vuoden kotiäitiyden jälkeen palvelualalle kolmivuorotyöhön. Pian selvisi, ettei työ sopinut perheelliselle, joten Annmari päätti kouluttautua uudelleen ja hakea töitä rekrytointiyrityksen kautta. - Ehdin opiskella parisen viikkoa, kun minuun otettiin yhteyttä avoimen hakemukseni tiimoilta. Sen jälkeen kaikki eteni nopeasti. Rekrytointiyritys arveli Annmarin vastaavan Powder-Transin tarpeita ja pian hänellä oli uusi työ. - Sain paikan ja minut vakinaistettiin koeajan päätyttyä. Päivääkään en ole tätä ratkaisua katunut! Jatkuvat tavoitteet Tänään Annmari viihtyy niin omissa työtehtävissään kuin asiakkaiden parissa sekä yrityksen sisäisessä yhteistyössä. - Tykkään yhteishengestämme, ja tiedän, että apua tarvitessani myös saan sitä. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on mielestäni hyvällä pohjalla. Tietyt toistuvat toimenpiteet tai raportoinnit pyrin suorittamaan omalta osaltani jopa ennen kuin asiakas ehtii erikseen pyytää niitä. Annmari odottaa siksi innolla jatkoa sekä omasta että PowderTransin puolesta. - Olen 10 vuoden ajan saanut seurata, miten kunnianhimoisia suunnitelmia Powder-Transilla on, ja miten niitä kohti on askel kerrallaan edetty. Uskon, että suuntaus on jatkossakin sama.
Tehostaminen jatkuu uudella korjaamolla Vuosi 2021 on merkinnyt suuria muutoksia Powder-Transin korjaamolla Liedossa. Uudet järjestelmät ja entistä ennakoivampi työ nopeuttaa ajoneuvohankkeita. Korjaamolla on vuoden 2021 aikana otettu käyttöön useita uusia työmenetelmiä ja digijärjestelmiä, kuten sähköinen työajan seuranta ja sähköiset työmääräykset. Asentajat voivat nyt puhelinsovelluksen avulla kirjautua töihin, ilmoittaa projektikohtaiset työtunnit ja samalla helposti pitää silmällä vuorossa olevia hankkeita ja työtehtäviä. Lisäksi sovelluksella voi helposti selvittää, mitä varaosia ja välineitä tietyssä projektissa käytetään. Järjestelmä mahdollistaa QR-koodien lukemisen tietyssä toimeksiannossa käytettävistä osista. Järjestelmä on reaaliaikainen ja ilmoittaa automaattisesti, kun jonkun tietyn osan määrä varastossa alittaa ennalta määrätyn minimirajan, kalustopäällikkö Tero Viitanen selittää. Näin korjaamolla tiedetään, milloin uusia osia on tilattava. - Se on tehostanut toimintaa merkittävästi, ja samalla vältämme myös osien loppumisen, Viitanen toteaa. Tämä on erityisen tärkeää, kun tehtailla on toimitusvaikeuksia joidenkin komponenttien osalta, kuten nyt vuoden 2021 aikana. - Lisäksi se helpottaa kirjanpitoa, koska järjestelmä luo automaattisesti raportin siitä, miten paljon kukin työntekijä on työskennellyt tietyn projektin parissa ja kuinka paljon osia on käytetty, Viitanen lisää. Samaa järjestelmää käytetään myös varastolla Suomessa. Ruotsin varaston siirryttyä Landskronaan järjestelmä on otettu käyttöön myös siellä. Ennakoiva työ Korjaamolla on vuoden aikana tehostettu perävaunujen kunnostusta ja muuntamista sekä säiliöi- Yhä enemmän ajoneuvojen muutostöitä tehdään omalla korjaamolla. Tero Viitanen on tyytyväinen korjaamon uuteen seurantajärjestelmään. den vaihtoa uusille alustoille valmistamalla tiettyjä osia jo ennen projektin aloitusta. - Käyttämällä valmiita piirustuksia pystymme asentamaan tiettyjä osia suurempiin kokonaisuuksiin jo ennakkoon. Sarjanumeroiden avulla osat kirjataan varastolla ja kootaan kokonaisuuksina perävaunuihin asentamista varten. Viitasen mukaan monet asiat, joiden toteutusta suunniteltiin uuden varaston valmistuessa Liedossa vuonna 2020 alkavat nyt olla kohdillaan. - Asiat toimivat nyt niin kuin pitääkin, ja tehostamme toimintaa jatkuvasti. Vuoden 2021 aikana myös henkilökuntaa on lisätty ja Viitasen näkemyksen mukaan tulevaisuudessa tullaan palkkaamaan muutama henkilö lisää. Tavoitteena on käyttää korjaustöissä ja säiliöiden vaihdossa omaa työvoimaa yhä suuremmassa määrin. Tällä tavoin vältetään odotusajat muilla korjaamoilla. - Teemme nyt jo 80 prosenttia säiliöiden vaihdoista itse. Omia säiliöitä emme valmista, mutta kaikkea muuta on tarkoitus pystyä tekemään itse. Korjaamolla tehdään vuositasolla jo nyt kymmenkunta suurempaa korjaus- ja muutostyötä sekä parisenkymmentä säiliöiden vaihtoa. Sen lisäksi suoritetaan lukuisia pienempiä ajoneuvojen ja perävaunujen korjauksia, muutoksia ja parannuksia. 19
Maailman pyörillä pitäviä ratkaisuja Maailmanlaajuisesti jo pitkään tunnettu rengasjätti Michelin on myös matkustamisen ja liikkuvuuden symboli. Yritys on kautta aikojen panostanut määrien sijasta laatuun. Ranskassa veljesten Édouard ja André Michelinin kumitehtaalla vuonna 1889 alkunsa saaneen monikansallisen Michelinin historia on mielenkiintoinen. Kaikki alkoi polkupyörän renkaasta, jota ovat vuosien saatossa seuranneet lukemattomat innovaatiot, jotka ovat tehneet yrityksen tunnetuksi myös muusta kuin renkaistaan. Sekä Michelinin karttapalvelu että ravintolaoppaat ovatsymbolisesta Michelin-miehestä puhumattakaan tehneet yrityksestä monin eri tavoin tunnetun kaikkialla maailmassa. Maailmanlaajuinen kansainvälisyys edellyttää kuitenkin myös paikallisuutta, ja juuri tässä kuvaan astuvat Michelinin lukemattomat kansalliset ja paikalliset toimipisteet kaikkialla maailmassa. - Michelin on maailman johtava rengasvalmistaja. Se on kansainvälinen yritys, jolla on yli 120 000 työntekijää. Yhtymään kuuluu 71 renkaiden tuotantolaitosta, 9 tutkimus- ja kehityskeskusta sekä kaupallinen edustus 170 maassa. Michelin Nordic kuuluu yhtymään, sanoo Key Account Manager Jari Havelin Michelin Services & Solutions:ista Suomessa. Michelin Services & Solutions on yksi Michelinin ja Michelin Nordicin liiketoiminta-alueista. Michelin Nordic työllistää tänään noin 200 henkeä pääkonttorissaan ja -varastollaan Ruotsissa sekä kentällä kaikissa Pohjoismaissa. Yksi toiminnan ja kehitystyön tärkeimmistä painopistealueista on tällä hetkellä sekä kansallisesti että kansainvälisesti mahdollisimman kestävä rengastuotanto. - Yhteistyö kanssamme tarkoittaa tänään itse asiassa osallistumista tulevaisuuden puhtaan liikkuvuuden kehittämiseen, Havelin sanoo. Michelin panostaa nimittäin nykyisin rengasvalmistuksen ohella myös uusiin digitaalisiin ratkaisuihin, vetyteknologiaan ja uusien materiaalien kehittämiseen. Yrityksen koko valmistus- ja toimitusketju tulee olemaan vuonna 2050 hiilineutraali. - Olemme erikoinen rengasvalmistaja, joka ei yritä myydä sinulle enemmän renkaita. Pyrimme sen sijaan kasvattamaan markkinaosuuttamme saamalla lisää asiakkaita valmistamalla tuotteita, jotka Jari Havelin ja Michelin panostavat laatuun. antavat loppukäyttäjälle mahdollisimman paljon laadukkaita, turvallisia, mukavia ja ympäristöä huomioivia kilometrejä, Havelin selittää. Ainoastaan hyvät renkaat eivät riitä tässä työssä. Niiden lisäksi tarvitaan osaamista ja oikea ratkaisu oikealle asiakkaalle. Tässä työssä muun muassa Fleet Operator Joni Isorinne, Michelin Services & Solutions:ista Suomessa on omiaan. - Rengasvaihtojen osalta kaikki perustuu ennakointiin. Hyödyntämällä meidän kokemustamme renkaiden kulumisesta ja säännöllisiä rengastarkastuksia, voimme varautua rengasvaihtoihin hyvissä ajoin ennen varsinaisia vaihtotarpeita, Isorinne toteaa. Suotuisaa yhteistyötä Michelinin kokemus ja palvelut muodostavat asiakkaalle tehokkaan Kuvat: Michelin Michelin on kansainvälinen jätti, mutta myös paikalliseen ja yksityiskohtiin keskittyvä yritys. 20
Operatiivista johtoa on vahvistettu Joni Isorinne vastaa Powder-Transin ajoneuvojen renkaiden kunnosta. ja vaivattoman kokonaisuuden, joka samalla vähentää renkaiden kulutusta ja ympäristövaikutuksia. Siksi Michelinin ratkaisut äskettäin houkuttelivat myös PowderTransin solmimaan uuden monivuotisen sopimuksen Michelinin kanssa. Sopimus kattaa kaikki tarvittavat renkaiden vaihdot, seurannan, raportoinnin ja ennen muuta käytön sekä kulutuksen optimoinnin. - Punnitsemme yhteistyössä erilaisia ratkaisuja saavuttaaksemme esimerkiksi paremman polttoainetalouden, kuljetuskapasiteetin ja renkaiden kestävyyden. Olemme erittäin ylpeitä tästä yhteistyöstä Powder-Transin kanssa, Jari Havelin sanoo Joni Isorinteen myötäilemänä. - Yhteistyö sujuu mielestäni erinomaisesti. Meillä on paljon yhteisiä arvoja ja tavoitteita. Michelinin liikeajatus ja tavoite on aina ollut ihmisten auttaminen, Powder-Transin kuljetuksissa pyörii päivittäin yli 3000 rengasta. vapaan liikkumisen mahdollistavat tuotteet ja palvelut sekä yhteiskunnallisen kehityksen tukeminen niiden myötä. Tämä ajatustapa ilmenee myös Michelinin PowderTransin kaltaisille kuljetusyrityksille toimittamista nykyisistä palveluista. - Asiakkaat korostavat, että mielenrauha renkaiden osalta ja mahdollisuus keskittyä kuljetustoimintaan ovat heille tärkeintä, Havelin kiteyttää. Powder-Trans on vuonna 2021 perustanut uuden konsernitason operatiivisen johtajan tehtävän selkeyttääkseen työnjakoa ja laajentaakseen yrityksen operatiivista johtoa. Uuteen tehtävään on nimitetty aiemmin yrityksessä kuljetusja henkilöstöpäällikkönä toiminut Christian Blomqvist. Christian vastaa uudessa tehtävässään entiseen tapaan koko konsernin kuljetuksista, henkilöstöstä ja sopimusliikennöitsijöistä sekä nyt Pyörät pyörivät edelleen Yhteistyö merkitsee Michelinille myös, että yritys saa tärkeitä tietoja Pohjoismaiden maanteistä ja sääolosuhteista, dataa, jota puolestaan käytetään tutkimukseen ja tuotekehitykseen tulevaisuuden vihreiden liikkumistapojen aikaansaamiseksi. Havelin korostaa siksi, että kaikki kuljetusketjun osapuolet ovat tärkeitä kehityskumppaneita. Tähän tärkeään joukkoon kuuluvat myös Powder-Transin kaltaisten kuljetusyritysten asiakkaat. Pyörää on usein kutsuttu historian tärkeimmäksi keksinnöksi, mutta se ei suinkaan tarkoita, että se on kehityskaarensa päässä. Kehityksen tähtäin on Michelinillä aina kohti parempaa. Havelin korostaa, että tämä tapahtuu yhteistyössä. - Yhdessä saavutamme aina enemmän! myös erilaisista operatiivisista konsernijohdon tehtävistä. Uusi laajennettu vastuualuejako mahdollistaa toimitusjohtaja Fredrik Blomqvistin aiempaa suuremman omistautumisen konsernin strategiseen kehitystyöhön. 21
Robin Rosenberg viihtyy uudessa työtehtävässään. Uusi työkal Syksyllä 2020 PowderTrans julkaisi uuden intranetin. Koronapandemian aikana työkalu on osoittautunut ajateltua tärkeämmäksi. Sukupolvenvaihdos myynnissä Kuljetussuunnitelutaustainen Robin Rosenberg näkee suuria tulevaisuuden mahdollisuuksia. Myyntipäällikkö Esa Salminen on siirtynyt eläkkeelle pitkän työuran päätteeksi. Viimeiset lähes 15 vuotta hän on työskennellyt PowderTransin palveluksessa. Myös hänen seuraajalleen Robin Rosenbergille on jo kertynyt paljon työkokemusta, mutta hänen täytettäväkseen jääneet saappaat ovat varsin suuret. - Tehtävään perehtyminen ei ole ollut mikään pieni projekti. Sadat asiakkaat ja erinäiset yhteyshenkilöt tarkoittavat moneen tutustumista. Robin Rosenberg on kuitenkin saanut paljon hyviä neuvoja edeltäjältään Esa Salmiselta, jolla on lähes 40-vuoden kokemus alalta. - Hän on pyrkinyt neuvomaan parhaansa mukaan. Se on minulle erittäin tärkeää. Uusia tilanteita Rosenberg keskittyy Key Account Managerina asiakastyöhön, mutta on samalla myös myyntipäällikön roolissa. Mielenkiintoisinta uudessa työssä on sekä tulevaan tähtääminen asiakkaiden kanssa että alan ja kuljetustehtävien näkeminen uudesta näkökulmasta. - Minulla oli ennen oma, rajatumpi vastuualue, nyt saan laajemman tehtäväkentän. Rosenberg on aiemmin työskennellyt kuljetussuunnittelussa. Kuuden antoisan vuoden jälkeen on 22 jännittävää aloittaa uusissa tehtävissä alalla, jolla jokainen päivä tuo mukanaan jotain uutta. - Olen ikään kuin hypännyt ketjun yhdestä päästä toiseen. Kuljetussuunnittelijan työstä on paljon apua. Tiedän esimerkiksi, mikä on käytännössä mahdollista purkupaikalla, asiakkaat ovat tuttuja ja tiedän, mitä moni asiakas arvostaa. Kuljettajatyön kokemus olisi Rosenbergin mukaani antanut tehtävistä vielä paremman käsityksen. Powder-Transin palveluksessa on monia kuljettajana aloittaneita, jotka ovat myöhemmin siirtyneet muihin työtehtäviin. Yhteistyö kantaa pisimmälle Rosenberg voi kaikesta huolimatta uudessa tehtävässään katsoa luottavaisesti tulevaan. PowderTrans-kokonaisuus ennakoi konsernille suuria mahdollisuuksia ja jatkuvaa kasvua. - Tulemme jatkamaan nykyisen toiminnan vahvistamista ja panostamme entistä enemmän ympäristöön. Haluan olla asiakkaiden kanssa osallisena siinä kehityksessä. Se on Powder-Transilla asiakastyössä parasta. Asiakas ei ole vain asiakas, vaan myös yhteistyökumppani. Siinä on vahvuutemme. Se on meidän visiomme, sen eteen haluan tehdä töitä. - Kaikkea tarvittavaa kommunikointia ajatellen on intranet ollut erittäin tärkeä työkalu pandemian aikana. Konttorilta on saatu tärkeää ja kiireistä tietoa kuljettajille ja sopimusliikennöitsijöille, sekä voitu käyttää kuvia, videomateriaalia, tekstiä ja ulkoisia linkkejä tavalla, joka ei aiemmin ollut mahdollista. Niin sanoo projektipäällikkö Pontus Eggert, joka vastaa PowderTransin intranetin ylläpidosta. Sekä hänellä, että laadunvalvontapäällikkö Juha Hietakarilla on paljon positiivista sanottavaa Powder-Transin uudesta työkalusta, joka on ollut käytössä noin vuoden ajan. - Suurimmaksi osaksi pelkkää hyvää palautetta. Kuljettajat ja ajojärjestelijät ovat kyllä pian käytön ”Kenttätyö on pa Ruotsin toimintojen operatiivisena päällikkönä nyt vuoden työskennellyt Michael Stertman näkee Ruotsin toiminnoissa suuria mahdollisuuksia. Suomen organisaatiomuutosten lisäksi Powder-Trans on kuluvana vuonna panostanut entistä enemmän operatiiviseen toimintaan Ruotsissa. Operatiivisena päällikkönä vuonna 2020 aloittanut Michael Stertman on koronapandemiasta huolimatta onnistunut uudessa tehtävässään hyvin. - Tilanteen huomioon ottaen työ on alkanut oikein hyvin. Operatiivi-
lu suuri apu pandemian alla Uusi intranet on edistänyt viestintää suuresti. aloitettuaan huomanneet sen edut, sanoo Hietakari. Nopea tiedonkulku Hietakari painottaa intranetin erityisen hyödyn pandemian aikana, kun fyysistä kontaktia asiakkaisiin on vältetty. Myös muuten intranet on hyvin tärkeä Powder-Transin henkilökunnan kannalta, joka on levittäytynyt pitkin Pohjoismaita, Baltiaa ja muuta Pohjois-Eurooppaa. - Työmme luonteesta johtuen oikean tiedotuskanavan löytyminen alkitsevaa” sena johtajana pyrin tapaamaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, ylläpitämään vuoropuhelua kuljettajien kanssa ja saamaan kattavan kuvan koko toiminnasta. Suljetut ovet ovat tehneet asioista tavallista vaikeampia, mutta ne on saatu hoidettua siitä huolimatta. Stertman on vuoden 2021 aikana hoitanut lähinnä yrityksen sisäisiä tehtäviä, muun muassa kuljetussuunnitelijoiden ja kuljettajien kanssa sekä usein kentällä. - Kuljettajien kyydissä ollessa rutiinit tulevat tutuiksi, se on hauskaa kuljettajille on ensiarvoisen tärkeää. Koronapandemian iskiessä tämä osoittautui erityisen tärkeäksi, tiedon ollessa usein kiireistä ja kattavaa. Usein tarvittiin muun muassa uusia ohjeita lastaukseen ja purkuun, sekä asiakaskontaktien hoitamiseen. - Intran kautta näiden tiedotteiden jakaminen on ollut suhteellisen helppoa, sanoo Hietakari. Vahinkojen helpompi käsittely Suuren hyödyn lisäksi pandemian ja antoisaa. Koska aloitin urani juuri bulk-kuljettajana, se on minusta erityisen hauskaa. Joskus opin jotain uutta, toisinaan voin antaa neuvoja. Pyrin kykyjeni mukaan auttamaan, mutta viime kädessä kaikkien on löydettävä omat tapansa hoitaa työnsä. Stertmanin innolla odottama asiakastyö on toisaalta ollut jäissä. ”Joka päivä on erilainen, se tekee tästä työstä mielenkiintoisen” - Odotan innolla, että pääsemme aloittamaan toden teolla ja toivon, että aiemmat asiakassuhteeni luovat uusia mahdollisuuksia tässä roolissa. Panostan tietenkin myös entisiin asiakkaisiin ja meneillään olevan yhteistyön vahvistamiseen. On ollut turhauttavaa, ettei pande- aikana on Powder-Transilla vuoden aikana huomattu muitakin erityisen positiivisia etuja. Esimerkiksi vahinkoilmoitukset ovat nyt paljon helpompi hoitaa, myös organisaation ulkopuolella. - Käytännössä tämä tarkoittaa, että vikailmoitukset voidaan lähettää suoraan korjaamolle, joka myöhemmin kuittaa vian korjatuksi, sanoo Hietakari. - Lisäksi kuljettajat ovat arvostaneet vahingonilmoitus- ja poikkeamamodulien helppokäyttöisyyttä. Myös kuljetusjohdossa ollaan tyytyväisiä että kaikki hoituu samaa kanavaa pitkin. ”Suurimmaksi osaksi pelkkää hyvää palautetta.” Sekä Hietakari, että Eggert huomauttavat myös että intranettiä parannetaan jatkuvasti. - Positiivista on myös että olemme saaneet monia hyviä ideoita ja vihjeitä siitä, missä on parantamisen varaa. Tiettyjä ideoita on voitu soveltaa melkein heti, sanoo Eggert. mian aikana ole voinut tavata kaikkia osallisia. Stertman uskoo, että PowderTransin toimintaa Ruotsissa odottaa myönteinen tulevaisuus. Kysyntää riittää. Pandemian jälkeen luodaan paljon uutta yhteistyötä. Henkilökontaktien tehokkaampi luominen vaatii enemmän tapaamisia paikan päällä kasvokkain. Pandemia on toki tehostanut työskentelyä, ja olemme kaikki ottaneet siitä opiksemme, mutta fyysisiä tapaamisia tarvitaan edelleen. Syksyllä 2021 Powder-Trans perusti toimiston Knivstaan, Tukholman ulkopuolelle. Stertman hoitaa sieltä käsin ruotsalaisia asiakassuhteita. - Joka päivä on erilainen, se tekee tästä työstä mielenkiintoisen. Tilanne muuttuu jatkuvasti. 23
Tavaroiden siirros Mauri Vikeväinen on teollisuuskonserni A. Ahlströmin ja myöhemmin Rautaruukin pitkäaikaisena kuljetuspäällikkönä kokenut kuljetusalalla monenlaista. Hän oli tärkeässä asemassa myös Powder-Transin kuljetustoiminnan käynnistyessä yrityksen alkutaipaleella. A. Ahlström -yhtiö oli 1900-luvulla pitkään suomalaisen teollisuuden jättiläinen. Äskettäin 30 vuotta täyttänyt Mauri Vikeväinen palkattiin yritykseen kuljetuspäälliköksi 1970-luvun alkupuolella. - Elettiin mielenkiintoisia aikoja. Kun aloitin, Karhulan pääkonttori vastasi yrityksen hankintatoimesta, ja minä sain vastuun kaikista kuljetuksista. A. Ahlströmillä oli tuolloin monta erilaista tehdasta eri puolilla Suomea. Karhula oli mahtava kokonaisuus monine tehtaineen, joista yksi oli yrityksen suurin lasivillatehdas. - Yritys oli Suomen mittapuulla todella suuri. Tavaraa myytiin maailmanlaajuisesti. Merkittävä historia, suuri vastuu Vikeväinen sai seurata läheltä suomalaisen teollisuushistorian merkittävää kehitystaivalta ja kuljetusalan nopeaa kehitystä. - Jotain tapahtui aina jossakin. Ajoneuvojen kokonaispainot lisääntyi koko ajan ja tekniikka kehittyi. Muutos koski myös Vikeväisen omaa vastuualuetta A. Ahlströmillä. Aiemmin tärkeistä hankintojen hintaneuvotteluista siirryttiin yhä enemmän tavaravirtojen suunnitteluun. - Aiemmin tehtaat toimivat hyvin itsenäisesti, joten kuljetusten tehokkuuden parantamiseksi muutos oli tarpeen. Karhulassa onnistuimme aloittamaan tehokkaamman menopaluukuormien suunnittelun jopa alueen muiden yritysten kanssa yhteistyössä. Koordinointi jäi minun 24 tehtäväkseni. Tänä päivänä on vaikeaa ajatella vastuun kantamista yksin sen kokoisen toiminnan sujuvuudesta ilman nykyaikaisia apuvälineitä, kuten tietokoneita ja reittisuunnitteluohjelmia. - Toiminta oli kyllä melko laajaalaista ja hoidettavia tehtaita paljon lasi- ja lasivillatehtaista paperituotantoon ja konepajoihin. 1970-luvun alussa A. Ahlström alkoi panostaa lasivillatuotantoon Forssassa. Alussa raaka-ainekuljetuksia hoidettiin lava-autoilla. Pian kuitenkin havaittiin, että lasin raakaaineita on tehokkaampi hoitaa säiliöautokuljetuksilla, niin yritys otti kuljetuksia hoitamaan Carl-Johan Blomqvistin, pieni kuljetusyritys Kemiöstä. Mauri Vikeväisestä tuli tärkeä yhteistyökumppani Blomqvistin yrityksen kehityksessä. - Mietin usein, miten paljon Mauri avusti liikennelupien hankkimisessa. Niitä oli siihen aikaan vaikea saada. Maurin yhteyksistä viranomaisiin ja liikenneministeriöön oli paljon apua, Carl-Johan Blomqvist toteaa. - Helppoa se ei ollut, mutta hyödyinhän minäkin siitä. Sain liikennevirrat toimiviksi ja raaka-aineet määränpäähän, Mauri Vikeväinen sanoo hymyillen. ”Sain liikennevirrat toimiviksi ja raaka-aineet määränpäähän.” Kuljetuspäällikön ja nuoren yrittäjän yhteistyö ei kuitenkaan alkanut täysin ongelmitta. Vuonna 1977 Carl-Johan Blomqvist sai kutsun Mauri Vikeväisen toimistolle, ja luuli sopineensa yhtiön kuljetuksista väärän henkilön kanssa. - Olin hieman peloissani, mutta Mauri rauhoitteli pian ja sanoi sopimuksen olevan kunnossa, CarlJohan Blomqvist muistelee. Syy tapaamiseen oli, että CarlJohan Blomqvist ajoi yrityksen kuljetuksia itse, ja vain yhdellä autolla. Se oli liian riskialtista, koska lasiuuni ei saisi jäädä ilman raaka-ainetta. Teh- A. Ahlström oli yksi Carl-Johan Blomqvistin ja tulevan Powder-Transin ensimmäisistä ja tärkeimmistä asiakkaita.
sta logistiikkaan Carl-Johan Blomqvist vastaanotti vuonna 1977 Mauri Vikeväisen aluksi huolestuttavan puhelun samanlaisella ARP-autopuhelimella ja samanlaisessa autossa, jonka hän nyt on entisöinyt. tailla oli vain pienet raaka-ainevarastot, joten Carl-Johan Blomqvistilla pitäisi olla kaksi autoa tavaravirran turvaamiseksi, ja niin siinä kävi. - Suhtauduimme näköjään toisiimme aika positiivisesti. Päätimmehän jatkaa ja laajentaa yhteistyötämme, sanoo Mauri Vikeväinen hymyillen. Samanaikaisesti alan nopea kehitys jatkui, muun muassa bulkkiajoneuvojen yleistyessä. A. Ahlströmin kuljetukset olivat syy siihen, että myös Carl-Johan Blomqvist alkoi ajaa bulkkiautokuljetuksia. - Painesäiliöt olivat todellakin melko uusi keksintö siihen aikaan, sanoo Mauri Vikeväinen. Hyödyt olivat suuret. Kapasiteetti kasvoi, pöly väheni ja lastaus ja purku oli tehokkaampaa. Logistiikan pitkä matka Kolmetoista vuotta työskenneltyään A. Ahlströmillä Vikeväinen toimi edelleen konsulttina yrityksessä myös jatkaessaan kuljetuspäällikön uraansa Rautaruukilla 20 vuoden ajan aina eläköitymiseensä saakka. - VR:n tavaraliikennejohtajasta tuli Rautaruukin perustaman oman kuljetusyrityksen JIT-Transin toimitusjohtaja ja hän värväsi minut yritykseen. Kansainväliset yhteydet laajenivat uusissa tehtävissä. Mauri Vikeväinen muistaa muun muassa mielenkiintoista yhteistyötä venäläisten kanssa, neuvotteluja Schenkerin ja DFDS:n kaltaisten maailmanlaajuisten suurten kuljetusyritysten kanssa, sekä aloittamansa junalauttakuljetukset Uudestakaupungista Ruotsiin Rautaruukin osittain omistamalla Finnlink- junalautalla. - Parhaita muistoja ovat kaikki luodut kontaktit ja mielenkiintoiset tapaamiset. Kuljetukset olivat Rautaruukilla miljoonia tonneja vuositasolla ja rahamäärät suuria. Vikeväinen voi tänään muistella hyvin mielenkiintoista uraa, joka eteni tavaroiden siirrosta logistiikan suunnitteluun. - Kuljetuksia mietitään nykyään aivan eri tavalla. Logistiikkaa arvostetaan uudella lailla. Paljon on ehtinyt tapahtua. Uudelleen alkanut Volvo-yhteistyö Powder-Trans on osana ajoneuvokannan modernisointia ja laajennusta hankkinut vuonna 2021 muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen Volvomerkkisen auton. Ajoneuvo on uutta mallia oleva Volvo FH 6x4 ja varustettu suurella määrällä uutta tekniikkaa, joka parantaa etenkin kuljettajan ajomukavuutta ja ajoneuvon ympäristöystävällisyyttä. Volvon luovutuksen yhteydessä järjestettiin myös kuljettajakoulutus uusiin teknisiin ratkaisuihin tutustumista varten. Koulutuksessa keskityttiin muun muassa kuljettajan apuvälineisiin ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Teknisten apuvälineiden ja toimintojen yhä lisääntyessä myös kuljettajien täytyy jatkuvasti seurata kehitystä. Powder-Transilla arvostetttiin Volvo Trucksin järjestämää koulutusta. Luovutustilaisuus kesän lopulla sai näkyvyyttä myös medioissa ja Powder-Transin sekä Volvo Trucksin edustajia haastateltiin Ammattilehden verkkolähetyksessä. PowderTransilla on suuria odotuksia Volvon uuden mallin ja ajoneuvon tekniikan suhteen. Ammattilehti.fi kiinnitti huomiota luovutukseen sosiaalisessa mediassa julkaisemallaan videoleikkeellä. 25
Cenneth Vesalainen Perhe: Avopuolisoni Janita ja tyttäremme Wilma ja Towe. Ammatti: Kuljetussuunnittelija, Lieto, Suomi. Milloin aloitit työsi Powder-Transilla? 2010. Paras kokemus työelämässä? Ei mitään erityistä, olen 25 vuoden aikana kuljetusalalla nähnyt monia hienoja paikkoja. Mitä arvostat eniten työkavereissasi? Rehellisyyttä. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Perheeni. Mikä tekee sinut vihaiseksi? Epärehelliset ihmiset. Petri Teräs Perhe: Kaksi koiraa Ammatti: Kuljettaja, Lieto, Suomi. Milloin aloitit työsi Powder-Transilla? 2016. Paras kokemus työelämässä? Vaikeaa valita vain yhtä kokemusta, mutta kaikki onnistuminen töissä on parasta. 26 Mitä haluat tehdä seuraavalla lomallasi? Pihatöitä, seurustella perheen kanssa. Ehkä jonkun pienen matkan. Miltä Powder-Trans näyttää 10 vuoden päästä? Powder-Trans on vahvistanut asemaansa yrityksenä, joka tarjoaa joustavia ja räätälöityjä palveluja asiakkailleen. Mitä arvostat eniten työkavereissasi? Työkavereissa arvostan ammattitaitoa. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Onnelliseksi tekee terveys, hyvä ruoka ja pitkät metsäretket koirien kanssa. Mikä tekee sinut vihaiseksi? Olen rauhallinen luonteeltani, ainoa mikä saa minut vihaiseksi on Suomen liikennekulttuuri. Siitä on tullut niin aggressiivista. Mitä haluat tehdä seuraavalla lomallasi? Seuraavalla lomallani lähden Turkkiin lämpimien lihapatojen ääreen. Miltä Powder-Trans näyttää 10 vuoden päästä? 10 vuoden päästä Powder-Trans on suuri johtava kansainvälinen bulkkikuljetusten yritys.
Ramona Johansson Perhe: Äiti, isä ja kolme sisarusta. Ammatti: Kuljettaja, Landskrona, Ruotsi Milloin aloitit työsi Powder-Transilla? 2019. Paras kokemus työelämässä? Kun työ on tehty hyvin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Mitä arvostat eniten työkavereissasi? Huumoria, rehellisyyttä ja hyviä neuvoja. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Kolmen koiran näkeminen raskaan työviikon jälkeen. Pia Hellgren Perhe: Aviomies Mika, poikamme Joonas ja mäyräkoira Nelli. Ammatti: Kirjanpitäjä, Lieto, Suomi. Milloin aloitit työsi Powder-Transilla? 2012. Paras kokemus työelämässä? Ei ole yhtä yksittäistä parasta kokemusta työelä- Mikä tekee sinut vihaiseksi? Olen harvoin vihainen, enimmäkseen iloinen ja positiivinen. Mitä haluat tehdä seuraavalla lomallasi? Teen pienen kierroksen asuntovaunulla. Miltä Powder-Trans näyttää 10 vuoden päästä? Uskon että Powder-Transilla on valoisa tulevaisuus. mässä. Tärkeintä ja parasta on se, että tiedän tekeväni työni hyvin. Arvostan myös erittäin paljon järjestystä työssä jaksamista ja työhyvinvointia. Mitä arvostat eniten työkavereissasi? Yhteishenkeä ja sitä, että kaikki ovat valmiita auttamaan kiireenkin keskellä. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Perhe, ystävät ja harrastus. Mikä tekee sinut vihaiseksi? Itsekkäät ihmiset. Mitä haluat tehdä seuraavalla lomallasi? Toivon, että pääsemme matkustamaan ulkomaille. Miltä Powder-Trans näyttää 10 vuoden päästä? 10 vuoden päästä Powder-Trans on vieläkin paremmin menestyvä, työpaikkana erittäin korkealle arvostettu ympäristöystävällinen yritys. 27
Ystävysten ainutlaatuinen hanke Suomalainen Wihuri-yhtiö valmisti vuosina 1960–1964 ainutlaatuisia kuorma-autoja Salon lähistöllä. Vuonna 2016 yhden autovanhuksen moottori hurahti uudelleen käyntiin. Vanhan ajokin restaurointi ja ratkaisujen löytäminen kaikkiin eteen tuleviin haasteisiin, kun varaosia ei enää ole, ruostetta on joka puolella ja sisustus pihlalla, ei ole mikään helppo tehtävä. Haaste on melkoinen, kun kyseessä on ainutlaatuinen yli viisikymmenvuotias kuormaauto, yksi noin sadasta valmistetusta. - Hytti muistutti alkuvaiheessa lähinnä säilykepurkkia. Korjattavaa oli paljon: alusta, moottori, ohjaamo, ikkunat, sähköt ja muita yksityiskohtia. Yhdessä tekemällä saimme kuitenkin paljon aikaan. Carl-Johan Blomqvist, PowderTransin perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja sekä kovan luokan veteraaniajoneuvoharrastaja kuvailee näin lähtötilannetta. Hänen ystävänsä Tarmo Friberg ja Eero Virta ovat avustaneet hankkeessa sen lähtömetreiltä alkaen. - Tällaiset projektit jäävät monilta puolitiehen. Jatkaminen on vaikeaa, jos niin pääsee käymään, sanoo Tarmo Friberg. Ystävien kehotuksesta ystäviensä kehotuksesta. - Aikomuksenani oli aloittaa toisella autolla, mutta Tarmon ja Eeron mielestä tämä oli niin ainutlaatuinen, että aloitimme siitä, sanoo Blomqvist. Carl-Johan Blomqvist tapasi kaverukset museoautopiireissä muutamaa vuotta aiemmin. Tarmo Friberg ja Eero Virta tutustuivat ja restauroivat autoja yhdessä jo 1980-luvulla. Monimutkainen hanke Kun Wilken entisöintityöt aloitettiin, ne jaettiin niin, että Eero Virta huolehtisi ohjaamosta. Vanha hytti löytyi ilmoituksen avulla. - Omistaja väitti aluksi sen olevan melko hyvässä kunnossa. Myöhemmin hän otti yhteyttä ja kertoi, ettei asia olekaan ihan niin. Hytti oli seissyt ulkona metsikössä, katossa oli reikä ja sen seurauksena sisustus pilalla. Kun hytti haettiin, maa oli lumen peitossa ja keli huono. Virralla oli suuri urakka hiekkapuhaltaa, kitata ja sisustaa hytti sekä tehdä siihen tarvittavat Tauot jäivät vähiin automaailman eri alojen osaajakolmikon otettua tehtäväkseen Teijon tehtaalla Wihuri-yhtiön omien suunnitelmien mukaan rakennetun ja ruotsalaisen Volvon tekniikalla varustetun ainutlaatuisen Wilke-nimisen kuorma-auton entisöinnin. - Tehtävää riitti, mutta loppujen lopuksi saimme kaiken valmiiksi vain 11 kuukaudessa. Siihen ei moni pystyisi, sanoo Tarmo Friberg. Carl-Johan Blomqvist päätti itse asiassa restauroida juuri Wilken Julkaisija: Powder-Trans Tuotanto: Oy HolmMediaData Ab Suunnittelu ja layout: Sture Holm Teksti: Christoffer Holm Wilke on entisöity pienintä yksityiskohtaa myöten. sähkö- ja peltityöt Fribergin entisöidessä ajoneuvoa muilta osin ja Blomqvistin jäljittäessä varaosia. - Moottorin osat olivat vaikeimmat löytää. Niitä ei löytynyt Suomesta, kertoo Eero Virta. - Saimme tehdä paljon töitä ja kävimme Ruotsissa ja Tanskassa viisi kertaa. Hauskaa meillä kuitenkin oli koko ajan, lisää Carl-Johan Blomqvist. - Totta, emme riidelleet kertaakaan. Päivät venyivät pitkiksi, mutta hauskaa oli, Tarmo Friberg sanoo. He tekivät yhdessä kulttuuriteon entisöidessään hyvin todennäköisesti maailman laatuaan ainoan tällaisen ajoneuvon. 12 tonnin painoisen kuorma-auton dieselmoottori hurahti käyntiin keväällä 2016. - Hauskinta oli tietysti, kun moottori käynnistyi ja tallista pääsi ajamaan ulos. Kaikki toimi, se oli upeata, Tarmo Friberg kuvailee. Työtunneista ystävyksillä ei ole selkeää käsitystä. - Haha, päätimme jo alussa, ettei tunteja lasketa, Carl-Johan Blomqvist hymähtää. Ystävykset Eero, CarlJohan ja Tarmo ovat tehneet kulttuuriteon. Kuvat: Pontus Eggert, Christoffer Holm ja Powder-Transin kuva-arkisto Käännös: Sem Öhman, Merja Laaksonen Taitto: Ab Pixaton Oy Paino: Paino-Kaarina Oy