KRIGSINVALIDEN SODASSA VAMMAUTUNEIDEN TUKENA 80 VUOTTA SOTAINVALIDI-LEHDEN 80-VUOTISJUHLANUMERO 2020 KUNTOUTUS Sotainvalidien toimintakykyä on tuettu monin tavoin.  Sivu 10 VELJEÄ EI JÄTETÄ Vertaistuki on yhä jäsenistön kantava voima.  Sivu 23 SOTA JA VAPAUS Kolmen sukupolven ajatuksia sota-ajan vaikutuksista.  Sivu 25

TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS REPUBLIKENS PRESIDENTS HÄLSNING KRIGSINVALIDERNAS BrödSOTAINVALIDIEN Veljesliitto viettää tänä vuonna 80-vuotisraförbund firar i år sitt 80-årsLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS TASAVALLAN PRESIDENTIN TER jubileum. Brödraförbundet har juhlavuottaan. Veljesliitto on kulkenut sodassa vammautuvandrat sida vid sida med dem neiden rinnalla ja tehnyt vaikutsom skadats i krig och arbeä tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuottaan. Veljesliitto on Sotainvalidien Veljesliitto tänä vuonna tat påviettää ett verkningsfullt sätt 80-vuotisju för tavaa työtä sotainvalidien puoden rinnalla ja tehnyt vaikuttavaa työtä sotainvalidien kulkenut sodassa vammautuneiden rinnalla ja tehnyt vaik lesta. krigsinvaliderna. Sotainvalidien Veljesliitto viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuottaan. Veljesliitto on Över 90 000 personer skadaSodissa vammautui pysyvästi puolesta. yli 90 000 ihmistä. Me nuoremför livet i våra krig. Vi yngre kulkenut sodassa vammautuneiden rinnalla ja tehnyt vaikuttavaadestyötä sotainvalidien mat sukupolvet kiitämme vetegenerationer tackar veterangepuolesta. i 90 000 ihmistä. Me nuoremmat sukupolvet kiitämme Sodissa vammautui pysyvästi yli 90 000 ihmistä. Me nuor nerationen för vår självständigraanisukupolvea itsenäisyydesdestämme. Uhraukset, joita teitte maamme puolesta veteraanisukupolveahet. itsenäisyydestämme. Uhraukset, joi tämme. Uhraukset, joita teitte De uppoffringar ni gjorde ta. Tänämaamme päivänä on monessa yksi000 ihmistä. ovat arvokkaita. päivänä Suomi on vårt land är Tänä ovärderliga. I dag puolesta ovat pysyvästi mit-suhteessa SodissaSuomi vammautui yli 90 Memittaamattoman nuoremmatför sukupolvet kiitämme ä. Ilman taamattoman veteraanisukupolvien tekoja tilanteemme olisi maailman parhaista maista elää. Ilman veteraanisukupolv arvokkaita. Tänä Finland i många avseenden veteraanisukupolvea itsenäisyydestämme. Uhraukset, joita teitteär maamme puolesta hyvin toisenlainen. ett av världens bästa länder att päivänä Suomi on monessa suhovat yksi mittaamattoman arvokkaita. Tänä päivänä Suomi on monessa yksi leva suhteessa i. Utan veterangeneratioteessa maailman parhaista maista elää.Alusta Ilmanalkaen veteraaninens tilanteemme insatser skulle vårolisi situation maailman parhaista maista elää. Ilman tekoja odan jälkeen suuri. sotainvalidiyhteisö onveteraanisukupolvien Tarve yhteiselle järjestölle oli sodan jälkeen suuri. Alusta vara mycket annorlunda. sukupolvien tekoja tilanteemme hyvin toisenlainen. Sotien jälkeen tulevaisuus näyttäytyi varmasti monelle tarjonnut tärkeää vertaistukea. Sotien jälkeen tulevaisuus olisi hyvin toisenlainen. Behovet av en gemensam orVertaistuen ja –avun on täytynyt olla monissa tilanteissa vaikeana ja jopa toivottomana. Vertaistuen ja –avun on tä Tarve yhteiselle järjestölle ganisation var stort efter krigen. korvaamatonta. första början har krigsinoli sodanyhteiselle jälkeen suuri. Alusta Tarve järjestölle oli sodan jälkeen suuri. alkaen Från sotainvalidiyhteisö on Kuva: TasavallanAlusta presidentin kanslia validsamfundet erbjudit viktigt alkaen sotainvalidiyhteisö on tarjonnut tärkeää vertaistukea. Sotien jälkeen tulevaisuus näyttäytyi varmasti monelle tärkeää vertaistukea. kamratstöd. Efter krigen tedde ja sotie kaisessatarjonnut Suomessa ja sotien jälkeen moni toimi Naisilla oli tärkeä rooli sodan aikaisessa Suomessa vaikeana ja jopa toivottomana. Vertaistuen ja –avun on täytynyt olla monissa tilanteissa Sotien jälkeen tulevaisuustoiminnassa näyttäytyi varmasti mosig framtiden säkert svår och till och med sotainvalidiyhte hopplös ovat olleet sotainvalidiyhteisön aktiivisia puolisonsa hoitajana. Puolisot ovat olleet nelle vaikeana ja jopa toivottomana. Vertaistuen ja för många. Kamratstödet och kamrathjälpen måste korvaamatonta. en. Sotainvalidiyhteisössä hekin ovat saaneet toisistaan toimijoita ja näin on yhä edelleen. Sotainvalidiyhteisössä mången gång ha varit oersättliga. –avun on täytynyt olla monissa tilanteissa korvaavertaistukea. Kvinnorna hade en viktig roll i det krigstida Finmatonta. Naisilla tärkeä aikaisessa ja och sotien Naisilla olioli tärkeä roolirooli sodansodan aikaisessa Suomessa Suomessa land efterjälkeen krigen fickmoni mångatoimi sköta om sin make. lidien Veljesliittoa 80-vuotisjuhlavuodesta ja toivotan Onnittelen lämpimästi Sotainvalidien Veljesliittoa 80-vuo japuolisonsa sotien jälkeen moni toimiPuolisot puolisonsaovat hoitajana. Hustrurna har varit aktiva i krigsinvalidsamfundets hoitajana. olleet sotainvalidiyhteisön toiminnassa aktiivisia na oleville hyvääovat juhlavuotta ja kaikkea hyväätoiminnastulevaan. kaikille liiton toiminnassa oleville hyvää juhlavuo Puolisot olleet sotainvalidiyhteisön verksamhet, och så är detmukana fortfarande. I krigsinvalidtoimijoita ja näin on yhä edelleen. Sotainvalidiyhteisössä hekin ovat saaneet toisistaan samfundet har också kvinnorna fått kamratstöd av sa aktiivisia toimijoita ja näin on yhä edelleen. Sovertaistukea. varandra. tainvalidiyhteisössä hekin ovat saaneet toisistaan vertaistukea. Jag gratulerar varmt Krigsinvalidernas Brödraförbund Onnittelen lämpimästi Sotainvalidien Veljesliittoa anledning av 80-årsjubileet och önskar alla som Onnittelen lämpimästi Sotainvalidien Veljesliittoamed 80-vuotisjuhlavuodesta ja toivotan 80-vuotisjuhlavuodesta ja toivotan kaikille liiton är med i förbundets verksamhet ett fint jubileumsår kaikille liiton toiminnassa mukana oleville hyvää juhlavuotta kaikkea hyvää tulevaan. och allt gott för ja framtiden. toiminnassa mukana oleville hyvää juhlavuotta ja Sauli Niinistö Sauli Niinistö kaikkea hyvää tulevaan. TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS Tasavallan presidentti Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Republikens president Tasavallan presidentti 2 | Sotainvalidien Veljesliitto

SISÄLTÖ Sotainvalidien Veljesliitto perustettiin 18.8.1940 jäsentensä huolto-, etu- ja veljesjärjestöksi. Nämä kolme painopistettä ovat yhä Veljesliiton toiminnan keskiössä. Sotainvalidit ja heidän liittonsa vuonna 2020 Mitä sotainvalidityö on tänään? .................................................. 5 Miksi sotainvalidit perustivat oman järjestön? Järjestön synty ja taustatekijät.......................... ......................6–9 Veljesliitto järjesti jäsentensä hoidon Laitokset auttoivat sotainvalideja kuntoutumaan......10–12 Kommentti: Kuntoutus tänään Markus Halminen, geriatrian erikoislääkäri, ylilääkäri, DiakonTerveys ............................................................. 13 Ihmiset liiton johdossa ............................................................. 1 4 Kyläosastoista valtakunnalliseksi kansalaisjärjestöksi Veljesliitosta tuli koko maan kattava toimija................15–17 Kommentti: Järjestötoiminta tänään Riitta Kittilä, järjestöpäällikkö, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry ............................. 1 8–19 Erikoisjäsenyhdistyksillä varmistettiin huolto Liitossa toimi kuusi erikoisjäsenyhdistystä..................20–22 Sotavamma loi vahvoja yhteisöjä Sotavamma yhdisti erilaisia ihmisiä .........................................23 Kommentti: Vertaistuki tänään Mirja Erlund, asiantuntija, Ikäihmisten mielenterveyden edistäminen, Mieli ry ..............................................24 Sota ja vapaus Näkyykö sota vielä uusissa sukupolvissa? ....................25–28 Ensimmäinen Sotainvaliidi-lehti ilmestyi lokakuussa 1940. Sotilasvammalaki – perusta sotainvalidien korvauksille Sotilasvammalakia on muutettu tarpeiden mukaan...29–31 Liian monessa maassa kaveri on jätetty Sotainvalidien eriarvoinen maailma ............................... 3 2–33 Liitossa varauduttiin jäsenten vanhenemiseen Keskiössä vanhuuden turvaaminen................................ 34–37 Selitykset termien takana ...................................................... 3 8 Apua kotiin – tukea työllistymiseen Avustajatoiminta on ollut tarvittua palvelua ..............39–41 Kommentti: Vapaaehtoistyö tänään Sotainvalidi-lehden 80-vuotisjuhlajulkaisu jaetaan Sotainvalidi-lehden tilaajille. Lehti on luettavissa myös netissä: www.sotainvalidit.fi Päätoimittaja: Markku Honkasalo Toimitussihteeri: Marja Kivilompolo Ulkoasu ja taitto: Saana Kivilompolo Kannen kuva: Jaani Föhr Paino: Punamusta Oy / Forssa 2020 Painosmäärä: 14 000 Jakelu: Posti Oyj Pentti Rantanen, puheenjohtaja, Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry ..........................40–41 Krigsinvalidernas Brödraförbund Stöd för krigsskadade under 80 år ................................. 42–46 Sotainvalidien ja Veljesliiton tulevaisuus Mitä tapahtuu liitolle ja perinteelle? .............................47–48 Kommentti: Käsitys sodasta tänään Simo Holopainen, verkkotoimituksen esimies, Ilta-Sanomat .....................................................................................49 Vapaaehtoisten lahja Sotainvalidityötä tehdään vapaaehtoisvoimin ..........50–51 Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 3

80 VUOTTA YHTEISTYÖTÄ SOTAINVALIDIEN HYVÄKSI ”EI kyllä tylsää päivää tule, aina sattuu ja tapahtuu”, totesi eräs vuosikymmeniä sotainvalidien korvausasioita hoitanut valtiokonttorilainen. Tämä kuvastaa myös Sotainvalidien Veljesliiton 80-vuotista Suomen historian keskeisiin käännekohtiin sidoksissa olevaa ja elämänmakuista taivalta, jolla ensin Tapaturmavirasto ja vuodesta 1996 saakka Valtiokonttori on saanut etuoikeutettuna olla mukana. Sotainvalidit ja Veljesliiton henkilöstö ovat tulleet vuosikymmenien kuluessa henkilökohtaisiksi tuttaviksi sotainvalidien asioita hoitavien valtiokonttorilaisten kanssa. Onpa tuttavuus saattanut edetä jopa ystävyyteen saakka. Sotainvalidit ovat aina olleet meille kunniakansalaisia, joiden asioiden hoitaminen on koettu etuoikeudeksi. Sotainvalideja ja heidän omaisiaan koskettaneet asiat niin ilon kuin surunkin hetkellä ovat koskettaneet myös henkilöstöämme. Sotainvalidien asioita hoitaneiden virkaurat ovat monesti Valtiokonttorin pitkäaikaisimpia. Monet ovat kertoneet tulleensa aikoinaan töihin väliaikaisesti, mutta sotainvalidien ja heidän omaistensa asioiden hoitaminen, jota on tukenut tiivis ja lämminhenkinen yhteistyö Sotainvalidien Veljesliiton kanssa, on vienyt heidät mukanaan niin, että työurat ovat olleet 30, 40 ja jopa liki 50 vuoden mittaisia. Yhteistyö ei ole rajoittunut ainoastaan korvausasioiden hoitamiseen. Sotainvalidit ja Tapaturmaviraston henkilöstö viettivät yhteistä aikaa mm. sotainvalidien kesäkodissa Vasikkaluodossa saunoen ja uiden. Perinteeksi muodostui Helsingin sotainvalidien ja Tapaturmaviraston välinen lentopallo-ottelu, jonka sotainvalidit lähes yhtä perinteisesti voittivat. Sotainvalidien Veljesliitto on ollut 80 vuotta merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa ja tärkeä yhteistyökumppani Valtiokonttorille. Valtiokonttori kiittää Sotainvalidien Kuva: Valtiokonttori Veljesliittoa historiallisesti ainutlaatuisesta, pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta yhteistyöstä ja toivottaa Veljesliitolle hyvää 80-vuotispäivää. Timo Laitinen pääjohtaja, Valtiokonttori Tapaturmaviraston henkilökunnan urheilukerho Tapiksen ja Helsingin Sotainvalidit ry:n urheilujaoston lentopallo-ottelu Vasikkaluodon kesäkodilla 28.8.1974. Voiton vei Sotainvalidien joukkue. Kuvassa eturivissä vas. Tapiksen joukkueen K. Kekkonen ja J. Himanen sekä sotainvalidit A. Vanhanen ja O. Luotonen. Takarivissä vas. Tapiksen joukkueen M. Riikonen, O. Räikkä, R. Huttula, E. Blom, V. Havo ja sotainvalidit E. Puntti, V. TErho, A. Laaksonen, P. Tiilikainen, R. Jääskeläinen ja V. Lätti. Kuva: Matti A. Suominen / Veljesviesti 4 | Sotainvalidien Veljesliitto

ETUJÄRJESTÖ Sotainvalidit ja heidän liittonsa vuonna 2020 SOTAINVALIDIEN Veljesliiton perustamisesta tulee 18. elokuuta kuluneeksi 80 vuotta. Tuon ajan ovat sotainvalidit liittonsa kautta parantaneet omaa ja toistensa elämänlaatua, vaikuttaneet hoitoon ja palveluihin sekä luoneet koko maan kattavan sotainvalidien yhteisön. Juhlavuoden 2020 alussa sotainvalideja oli 1203, heidän puolisoitaan ja leskiään 5409. Sotainvalidien keski-ikä on 95 vuotta, joten kyseessä on varsin iäkäs joukko erilaisia miehiä ja naisia. Heitä kaikkia yhdistää pysyvä vammautuminen vuosien 1939–1945 sodissa tai niiden vuoksi. Vammautuminen on ollut lähtemätön osa heidän elämäänsä ja arkeaan siitä asti – joillakin vaiva on ollut vähäisempi, toisilla se taas on määritellyt arjen ja elämän suunnan. Sodan vammat ja muistot ovat olleet läsnä myös sotainvalidien perheissä. Puolisot ovat olleet sotainvalideille korvaamaton tuki ja apu paitsi rakastettuina ja kumppaneina niin myös hoitajina. Vuodesta 2005 lähtien puolisot ovat voineet liittyä jäseniksi ja tulleet entistä enemmän liiton edunvalvonnan piiriin. Tämä on vahvistanut yhteyttä liiton ja puolisojen välillä. Toiminta liitossa, sen piiriyhdistyksissä ja osastoissa on kulkenut TYÖT TÄRKEÄN ASIAN PUOLESTA JATKUVAT. rinnan jäsenten aktiivisuuden ja tarpeiden mukaan. Vielä parikymmentä vuotta sitten yhdessä tehdyt ulkomaanmatkat ovat vaihtuneet lähempänä pidettäviin virkistyshetkiin ja yhteisiin tapahtumiin kuten esimerkiksi sotiemme veteraanien yhteisiin, alueittain järjestettäviin kirkkopäiviin. Sotainvalidipiirejä toimii Suomessa 18 ja yksi Ruotsissa. Sotainvalidiosastoja piireissä toimi vuoden 2020 alussa 97. Järjestön organisaatio on keventynyt jäsenmäärän pienenemisen mukana hallitusti niin, että työt tärkeän asian puolesta jatkuvat kuitenkin tehokkaasti. VELJESHENKI ja toisista huolta pitäminen ovat luontevasti välittyneet sotainvalidien parissa toimiville ihmisille: eri alojen ammattilaisille, vapaaehtoisille tukijäsenille, osastojen yhteyshenkilöille ja palkatuille työntekijöille. Ammattilaisten ja omaisten avulla jäsenet ovat ottaneet käyttöön uutta teknologiaa, osallistuneet virkistystapahtumiin ja iloinneet siitä korkeasta arvostuksesta, jota koko sodan ajan kokenut sukupolvi nyt ansaitusti nauttii. Kaikkea tätä 80 vuodessa tehtyä työtä ja elämää olemme koonneet tähän lehteen pääosin vanhoista Sotainvalidi-lehdistä. Juhlalehti toimii sotainvalidi- ja puolisojäsenille sekä tukijäsenille ja kaikille sotainvalidityötä tekeville kiitoksena hienosta ja tärkeästä työstä. Marja Kivilompolo Sotainvalidityötä viime vuosien varrelta Pohjois-Karjalasta, Kymestä, Lapista ja Etelä-Pohjanmaalta. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 5

Miksi sotainvalidit perustivat oman järjestön? 6 | Sotainvalidien Veljesliitto

Veljesliiton perustava kokous pidettiin Jyväskylässä 18.8.1940. ALKUKESÄSTÄ 1940 TALVISODAN INVALIDIEN JÄRJESTÄYTYMISESTÄ KESKUSTELTIIN EPÄVIRALLISESTI ERI TAHOILLA. SOTAINVALIDIT ITSE JA HEIDÄN TUKIJANSA HARKITSIVAT ERI VAIHTOEHTOJA. – LIITTYISIVÄTKÖ TALVISODASSA VAMMAUTUNEET JO OLEMASSA OLEVIIN JÄRJESTÖIHIN KUTEN VAPAUSSODAN INVALIIDIEN LIITTOON TAI SUOMEN SIVIILI JA ASEVELVOLLISUUSINVALIIDIEN LIITTOON? Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 7

HUOLTOJÄRJESTÖ AJATUS oman järjestön perustami- liitto ja autettava toinen toistaan. sa syntynyt sotainvalidien arvostus. sesta kiteytyi Pohjois-Savossa Run- Oman järjestön perustamisella ha- Rintamalta oli peräisin ajatus ”Kavenin kylpylaitoksessa, jossa sotainvali- luttiin erityisesti estää sotainvalidien ria ei jätetä”, mutta käytännön apu deja oli kuntoutettavana. He pitivät nimissä tapahtuvat väärinkäytökset. oli tärkeämpää kuin ylevä aate. 26.6.1940 kokouksen, jossa heidän ”Yhteen liittoon yhtyneinä me Kaikkien sodassa vammautuneivalitsemansa toimikunta laati ”kierto- monta kymmentä tuhatta mies- den tuli olla perustettavassa liitossa kirjeen 1939–40 sodan invaliideille”. tä muodostamme voimakkaan samanarvoisia riippumatta varalli”Meitä 120 täällä Runnin kylpyläs- järjestön, jonka vaatimukset ja suudesta, koulutuksesta tai yhteissä olevaa tämän sodan invaliidia vetoomukset on otettava huomi- kunnallisesta asemasta. Runnin on askarruttanut ajatus omasta ja oon. Täten jokainen autamme it- sotainvalidit päättivät myös, että kymmenien tuhansien kohtalotove- seämme ja toinen toistamme.” tulevan liiton pitää olla puolueporiemme tulevaisuudesta. liittisesti sitoutumaton. - - On perustettava liitto Liitosta ei saanut tehdä taloudellisen asemam”puoluemiesten ja puome tukemiseksi.” lueiden taistelukenttää. TARVITTIIN Kiertokirjeessä kerrotEmme kysyneet rintatiin tulevasta, oman liiton malla rinnan seistessämHUOLTO - JA ETUJÄRJESTÖÄ, perustavasta kokoukme toistemme puoluesesta Jyväskylässä ja pekantaa, emmekä kysy JOKA AUTTAISI rusteltiin oman järjestön sitä nytkään.” tarpeellisuutta. Siinä kirVeljesliitto on siitä eriSOTAVAMMAISET joitettiin auki ne periaattyinen järjestö, että sen teet, joiden varaan Veljesjäsenpohja, viime sodissa liitto perustettiin ja joita vammautuneet, on pysyUUDEN ELÄMÄN ALKUUN on noudatettu nyt jo kahnyt samana koko sen toideksan vuosikymmentä. minta-ajan. Sotainvalidien JA RYHTYISI AJAMAAN ”Niin kuin kaikki hyvin järjestäytymisaste on aina tiedämme, niin invaliidiollut korkea. AatemaaHEIDÄN ASIOITAAN en huolto Suomessa on ilmaltaan liitto on ollut vielä heikon puoleista.” suomalaisessa yhdistysVALTIOVALLAN Tarvittiin huolto- ja toiminnassa poikkeukseletujärjestöä, joka auttailisen yhtenäinen ja vahva. SUUNTAAN. si sotavammaiset uuden Kentän ääni on aina kuuelämän alkuun ja ryhtyisi lunut myös liiton johtoon ajamaan heidän asioitaan saakka, ja eri luottamusvaltiovallan suuntaan. tehtävissä on ollut tasa”Raajarikkoina emme monikaan vie- UUDEN liiton jäseniksi haluttiin ot- puolisesti kaikkien kansalaispiirien lä työhön pysty. Eikä meille työtä tänä taa kaikki talvisodassa haavoittuneet edustajia. aikana monelle ilmestykään, kun on tai sairastuneet sekä myös lievemLiiton periaatteet – tasa-arvo, detervettäkin työvoimaa tarjolla.” min vammautuneet, jotka kykenisi- mokraattisuus, isänmaallisuus ja ei Kirjeessä todettiin, että kansan vät heti aloittamaan huoltotyön vai- puoluepolitiikalle – ovat säilyneet mieli oli herkkä ja suopea invalidien keimmin vammautuneiden puolesta. samoina kaikki nämä kahdeksan asialle, kun sota oli lähellä ja usean Sodan aikana ja sotasairaaloissa vuosikymmentä. Nyt, kun nuoremsotainvalidin haavat vielä auki. Mo- syntynyttä asevelihenkeä oli hyö- mat sukupolvet ovat ottaneet vasraalista tukea ja ehkä jonkin pienen dynnettävä yhteen liittävänä teki- tuun sotainvalidien huollosta, on avustuksenkin saattoi saada jo ole- jänä, joka sai sotainvalidit työsken- sotainvalidityötä jatkettava näiden massa olevien järjestöjen kautta, telemään itsensä ja tovereidensa periaatteiden mukaisesti loppuun mutta ”meitä ei auta ihmisten ihai- auttamiseksi. Oli tarve pitää sotain- saakka. lut eikä jonkun äitelät säälit ja sur- validien itsetunto korkealla ja säilytkuttelut”. Siksi oli perustettava oma tää talvisodan aikana yhteiskunnas- Markku Honkasalo 8 | Sotainvalidien Veljesliitto

Runnilla kesällä 1940 kuntoutumassa olleet sotainvalidit panivat Veljesliiton perustamisen alulle. SOTAINVALIDI - LEHDESSÄ 3/1980 FORSSAN OSASTON PUHEENJOHTAJA AIMO HENRIK KOIVULA MUISTELI TUNNELMIA LIITON PERUSTAVASTA KOKOUKSESTA. ”MEITÄ oli toistasataa kalpeata, hiljaista miestä Jyväskylässä Cygnaeuksen kansakoululla elokuussa 1940 perustamassa Sotainvalidien Veljesliittoa. Jotkut siviili-, jotkut sotilaspuvussa, useammat siltä väliltä. Suuri osa meistä oli sotasairaalasta tulleita jalattomia, kädettömiä, kasvottomia, arpia ja siteitä kantavia miehiä: oli pieniä vaikeuksia saapua paikalle. Sotamarsalkka Mannerheim sanoi meille taistelleensa monilla rintamilla, mutta ei nähneensä meidän veroisia sotilaita. Nuo jäivät korviini hiukan häiritsevänä korulauseena, sillä kovin oli kehnon näköistä, resuista ja horjuvaa meidän joukkomme täällä. PUOLI vuotta myöhemmin ollessani Tanskassa toipilaana nämä lauseet tulivat mieleeni. Ne muistuivat erityisesti ollessamme kuninkaanlinnassa sosiaaliministerin päivällisillä. Ministeri kertoi, että kun he kuulivat suomalaisten ryhtyneen aseellisesti puolustautumaan, pitivät he suomalaisia täysin hulluina. Oli aivan järjetöntä pienen, heikosti aseistautuneen tapattaa itseään satakertaista ylivoimaa vastaan. Kun vastarinta kuitenkin kesti ja pitkittyi, eivät he ymmärtäneet enää yhtään mitään. Ja kun vielä oli kyetty tekemään rauhakin. Hän sanoi tuntevansa maailman sotahistorian, joka taas ei tunne toista tällaista sotaa, kuin teidän talvisotanne oli. SOTAVAMMAISHUOLLON kannalta on liittomme perustaminen todettava ratkaisevan merkitykselliseksi, sekä se, että kykenimme pidättäytymään erillään politiikasta ja pysymään täysin puolueettomana, yksimielisenä järjestönä. Kaikki liittokokoukset käyneenä muistan, että tilaisuuksia kyllä tarjoutui hajottaa ja tuoda politiikka mukaan, mutta aina suurella enemmistöllä tämä päättävästi torjuttiin. Me otimme niin punaiset kuin valkoiset ensimmäisen sodan invalidit tasavertaisina mukaan ja hoidimme heidänkin korvausasiansa. Näin kykenimme keskittymään tehokkaimpiin menetelmiin täysin yksimielisinä kaikki yhdessä ja siksi organisaatiomme monipuolisuus ja tehokkuus on ollut kansainvälisesti esimerkiksi kelpaavaa.” Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 9

Liitto on parantanut myös sotainvalidien puolisojen kuntoutusmahdollisuuksia. Tampereella Tammenlehväkeskuksessa kuntoutuksesta nautti Heelmä Hakanen vuonna 2017. Kuva: Ari Korkala / Studio Valoisa Nauris 10 | Sotainvalidien Veljesliitto

HUOLTOJÄRJESTÖ Veljesliitto järjesti jäsentensä hoidon TALVI - , jatko- ja Lapinsodissa vammautui yhteensä noin 96 000 suomalaista. Rauhan tultua sairaala- tai muuta vaativaa hoitoa arvioitiin olevan vielä 500, mutta hoitopaikkoja ei ollut riittävästi. Veljesliitto otti jäsentensä hoidon järjestettäväkseen ja perusti 1940-luvulla kuusi laitosta vaikeavammaisille sotainvalideille: Suitian työ- SOTAINVALIDEJA OLI HOIDOSSA JA KUNTOUTUKSESSA MYÖS SAKSASSA, TANSKASSA JA ERITYISESTI RUOTSISSA, JOSSA JÄRJESTETTIIN AMMATTIKOULUTUSTA VUOSINA 1942 – 1947 KAIKKIAAN YLI 1 100 SOTAINVALIDILLE. huoltola aivovammaisille 1945–1965 (toimi kuntoutuslaitoksena 1965– 1987), Kauniaisissa vaikeavammaisten huoltolaitos Kauniala 1946 (sotavammasairaalaksi 1966, yhä toiminnassa), Sotasokeiden virkistyskoti Tammirinne Kaarinassa 1946–1953, Sotatuberkuloottisten Liperin ammattioppilaitos 1948–1957, Valmulan huoltolaitos aivovammaisille 1949–1956 ja Aivovammaisten hoito- ja tutkimuslaitos Helsingissä (Katajanokalla, Haagassa ja Meilahdessa) 1949–1978. VELJESLIITON toiminta jäsentensä hoidon suhteen oli järjestömaailmassa ainutlaatuista, myös kansainvälisesti, mutta vaihtoehtoja ei ollut: valtiolla ei ollut varoja laitosten perustamiseen ja ilman hoitolaitoksia sotainvalidien kuntoutuminen olisi jäänyt puolitiehen. Sotainvalidit saivat laitoksissa esimerkillisen hyvää hoitoa. Niissä vallitsi hyvä ja kuntoutumiseen kannustava henki eikä ollut lainkaan ennenkuulumatonta, että hoidossa ollut sotainvalidi rakastui talon työntekijään ja he päätyivät naimisiin. Laitoksissa pystyttiin keskittymään osaamiseen ja uusien menetelmien oppimiseen ja niistä tuli usein alansa edelläkävijöitä. SOTIEN jäljiltä Suomessa oli noin 6 000 amputoitua. Proteesihuolto oli Suomessa tuntuvasti muita maita jäljessä, koska meillä ei ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeen vastaavaa proteesien tarvetta kuin sotaa käyneissä maissa. Veljesliitto ja Invalidisäätiö perustivat vuonna 1953 Proteesisäätiön vauhdittamaan proteesien valmistumista. Veljesliitto myös hankki osaamista ulkomailta ja järjesti sotainvalideille opetusta proteesien oikeaan käyttöön, sillä 1950-luvulla havaittiin, että vääränlainen käyttö aiheutti vaivoja myös terveeseen kehoon. Kyse oli liitännäisvammoista, jotka olivat seurausta varsinaisesta korvattavasta vammasta. Merkittävä parannus amputoitujen hoitoon saatiin vuonna 1957, kun Veljesliitto perusti amputoitujen sotainvalidien kuntoutukseen keskittyneen laitoksen Helsingin Kaskisaareen, josta tuli pian maan johtava amputoitujen hoidon asiantuntija. 1950 - LUVULLA Veljesliitto nosti esille jäsentensä kuntoutuksen, joka oli suomalaisessa terveyspalvelussa vielä melko tuntematon käsite. Kaskisaaressa amputoitujen kuntoutuksessa nähtiin, ettei pelkkä jo olemassa olevien vammojen hoitaminen riitä vaan koko kehosta huolehtimalla pysyisi sotainvalidi pidempään työkuntoisena. Aluksi valtio kustansi kuntoutuksen vain amputoiduille tai niille, joiden sotavamma sitä edellytti. Veljesliiton edunvalvontatyön tuloksena kuntoutusoikeutta saatiin laajennettua. Ensimmäinen iso muutos tuli vuonna 1960, jolloin vähintään 50 %:n haitta-asteen sotainvalidit alkoivat saada kuntoutusta työ- ja toimintakyvyn palauttamiseksi sekä – merkittävän muutoksen aikaansaanut lisäys – säilyttämiseksi. Suoranaisia vaivoja ei tarvinnut enää odottaa vaan ne pyrittiin ehkäisemään. Sotainvalidien jäädessä eläkkeelle he halusivat kuntoutusta entistä enemmän ja siihen oikeuttavaa prosenttirajaa saatiin taas laskettua. Kysynnän kasvaessa kuntoutuspaikkoja tarvittiin lisää, sillä liiton silloiset kuntoutuslaitokset (Kaskisaari, Kauniala, Suitia) eivät riittäneet. 1970-luvulla liitto sai Vapaussodan Invaliidien Liitolta lahjoituksena Mikkelissä sijaitsevan Kyyhkylän invalidikodin. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 11

HUOLTOJÄRJESTÖ Sotainvalideja on kannustettu harrastamaan liikuntaa monipuolisesti. Lahjan ehtona oli, että Veljesliitto rakensi alueelle kuntoutussairaalan, joka valmistui vuonna 1973. Kaunialaa laajennettiin laajan kansalaiskeräyksen siivittämänä sotavammasairaalaksi vuonna 1978. Samoihin aikoihin sotainvalidikuntoutus levisi terveyskylpylöihin ympäri maata, joten kuntoutuspaikkojen määrä alkoi vihdoin vastata tarvetta. Vuonna 1970 kuntoutuksessa kävi noin 1000 sotainvalidia, ja kymmenessä vuodessa määrä kymmenkertaistui. Vuonna 1995 sotainvalidikuntoutuksessa kävi jopa 18  000 henkilöä. Lopulta, vuonna 1989 kuntoutusoikeuden saivat myös 10 %:n sotainvalidit eli käytännössä kaikki sotainvalidit saivat kuntoutusta valtion korvaamana. Omat hoitolaitokset olivat sotainvalideille ja liitolle merkittäviä useammalla tavalla. Aluksi ne mahdollistivat sotainvalidien hoidon ja kuntoutuksen, ja kun liitto luopui niistä, loivat ne liiton viimeisille vuosille ja jäsenis- 12 | Sotainvalidien Veljesliitto Sotainvalidit kuntoutuivat myös ulkomailla. Kuvassa vuodelta 1979 yksi kuntoutuspaikoista, Saksan Bad Tölz. tä huolehtimiselle vakaan taloudellisen pohjan. Kaunialassa ja Kyyhkylässä sotainvalidien hoito on jatkunut vielä omistajavaihdosten jälkeenkin. SOTAINVALIDIEN puolisot alkoivat 1980-luvun alussa saada omaa kuntoutustaan. Liikkeelle lähdettiin vaikeavammaisten, vähintään 80 %:n sotainvalidien vaimoista, jotka olivat hoitaneet miestään vähintään kolme vuotta. Vastaavat lesket pääsivät mukaan vuonna 1988. Iäkkäät sotainvalidit eivät halunneet jättää rakasta puolisoaan yksin kotiin kuntoutuksensa ajaksi, ja vuodesta 1994 lähtien sotainvalidi saattoi jakaa oman kuntoutuksensa aviopuolisona kanssa. Tämä kuitenkin vähensi sotainvalidin kuntoutusta, joten Veljesliitto on ajanut puolisoiden ja leskien omaa kuntoutusoikeutta ja sen laajentamista niin, että mahdollisimman moni sotainvalidin kanssa elänyt puoliso voisi ylläpitää kuntoaan ja mieltään yllä ammattilaisten ohjaamana. Suosituin muoto on jo pitkään ollut laitoksessa annettava kuntoutus, jonne sotainvalidi tai puoliso tulee asumaan kuntoutusjaksonsa ajaksi. Nämä jaksot ovat tarjonneet mahdollisuuden lomailla arjesta ja saada virkistystä ja liikuntaa. Kuntoutuksesta pääsee nauttimaan myös päiväkäynneillä, jolloin asiakas palaa yöksi kotiinsa. Ikääntymisen myötä into lähteä kotoaan on laskenut huomattavasti. Se ei kuitenkaan ole este kuntoutukselle vaan silloin kuntoutus tuodaan kotiin. Kaiken kuntoutuksen keskiössä on asiakas ja hänen tarpeensa: mitkä toiminnot ovat hänen arkensa kannalta tärkeitä. Kuntoutussuunnitelmaa mietitään yhdessä asiakkaan, muiden ammattilaisten ja omaisten kanssa. Näin pystytään parhaiten tukemaan ikääntyneen kunniakansalaisen toimintakykyä.

OIKEA - AIKAINEN KUNTOUTUS TURVAA IÄKKÄÄN TOIMINTAKYKYÄ MITÄ vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän toivoo asioiden pysyvän ennallaan. Jos kunto huononee äkillisesti, se voi johtaa isoihin muutoksiin toipumiskapasiteetin heikentyessä. Jos toimintakykyä palauttavissa toimissa viivytellään, voi olla, ettei ikäihminen pärjää entisessä asuinympäristössään edes mittavilla hoivatoimilla. Toimintakyvyn heiketessä iäkäs luopuu pienin askelin itsenäisyydestä, kun kotona käy aiempaa useammin vieraita ihmisiä auttamassa ja hoivaamassa. Pahimmillaan hän antaa periksi eikä jaksa yrittää pitää itseään toimintakykyisenä. Toki se, että kotona käydään auttamassa, lisää turvallisuuden tunnetta. Mutta viiden minuutin käynti ei riitä vaikka niitä olisi neljästi päivässä. Tarvitaan aikaa olla rinnalla ja kuunnella, missä mennään. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä kokonaisvaltaisemmin hänet pitää kohdata. Terveydenhuollon vaarana on tehdä yksittäisiä suoritteita, ja samalla ihminen kokonaisuutena jää liian vähälle huomiolle. Diagnoosikeskeinen ajattelu voi jopa kiihdyttää toimintakyvyn heikentymistä. Joskus olisi parempi tehdä vähemmän temppuja ja keskittyä elämään niillä eväillä, mitä on. En vastusta tutkimuksia ja aktiivista hoitoa, mutta niiden hyötyjä ja haittoja pitäisi punnita enemmän. Iäkkäiden kuntoutuksen ja hoidon päätavoite on elämänlaadun ylläpitäminen mahdollisimman pitkään. Elämänlaatua pitäisi mitata yksilöllisesti: mitkä ovat minun tavoitteeni ja toiveeni viimeisten elinvuosieni osalta? Kuntoutukseen motivoiminen vaatii oikeista naruista vetämistä. Tämä edellyttää iäkkään oman äänen kuulemista, aikaa ja asennetta. Kuntoutusjaksojen on oltava riittävän pitkiä ja intensiivisiä. Yhdessä kuntoutujan kanssa luotujen tavoitteiden pitää olla realistisia. Onnistunut kuntoutus vaatii monialaisuutta ja moniammatillisuutta ja on hyvin koordinoitua. Kuntoutumista tukevien pitää pelata samaan maaliin, kuntoutujasta ja lähiverkostosta puhumattakaan. Sitä hyvää, mikä on saatu esim. laitosmallisella tehokuntoutuksella, ei saa menettää tiedonkulun ongelmien, sosiaali- ja terveyspalveluiden siiloutumisen tai kotikuntoutuksen resurssipulan vuoksi. Kuva: Tiina Hyvänen / Diak Kuntoutuksen oikea-aikaisuus on tärkeää. Kun oikeat toimet tehdään oikeaan aikaan, voidaan taata mahdollisimman itsenäinen elämä, vahvistaa elämänhallinnan tunnetta ja turvata paras mahdollinen elämänlaatu. Sotainvalidien kuntoutus on tarjonnut ainutlaatuisen mahdollisuuden pitkän aikajänteen kuntoutumiseen, ennalta ehkäisevään kuntoutukseen ja toimintakyvyn säilyttämiseen. Se on tapahtunut usein tutun henkilökunnan toimesta. Perustana on ollut säännöllinen seuranta ja suorat kanavat kuntoutuksen järjestämiseen. Intensiteettiä on voitu tehostaa joustavasti. Sairaalasta on päästy tuttuun kuntoutuslaitokseen tai kuntoutumaan tutun tiimin kanssa nopeasti voinnin salliessa. Kuntoutuslaitokset tarjoaisivat palveluitaan muillekin, mutta ongelma on usein kotikunnan taloudellinen tilanne. Toivottavasti vielä löytyisi uusia yhteistyömahdollisuuksia näiden keskusten osaamisen jakamiseksi ikääntyvän Suomen parhaaksi. Markus Halminen geriatrian erikoislääkäri, ylilääkäri, DiakonTerveys Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 13

HEIDÄN JOHDOLLAAN LIITTO ON TOIMINUT Sotainvalidien Veljesliiton puheenjohtajat • Matti Tiiainen 1940–1941 • Väinö Valve 1941–1956 • Jorma Pätiälä 1956–1983 • Uki Voutilainen 1983–2000 • Veli Matti Huittinen 2000–2009 • Juhani Saari 2009–2017 • Marja-Liisa Taipale 2017– Kunniapuheenjohtaja C. G. E. Mannerheim Sotainvalidien Veljesliiton toiminnanjohtajat/ pääsihteerit • Toiminnanjohtaja Olavi Porras 1940–1943 • Toiminnanjohtaja Jarl Louhija 1943–1945 • Toiminnanjohtaja Kurt Jansson 1945–1952 • Toiminnanjohtaja Leevi Junes 1952–1953 • Toiminnanjohtaja Martti Santavuori 1953–1955 • Toiminnanjohtaja Esko Kosunen 1955–1967 • Toiminnanjohtaja Jaakko J. Ranta-Knuuttila 1967–197 1 • Pääsihteeri Ensio Koivisto 1971–1986 • Pääsihteeri Juhani Saari 1987–2009 • Pääsihteeri Markku Honkasalo 2009–2017 • Pääsihteeri Seppo Savolainen 2017– HARAVOINNILLA LÖYTYI UUSIA SOTAINVALIDEJA VAIKKA veteraani oli pysyvästi vammautunut tai sairastunut sodassa, ei hän välttämättä ollut hakenut korvausta vielä 1980-lukuun mennessä. Monet heistä ajattelivat toisten vammautuneen pahemmin ja katsoivat heidän ansaitsevan paremmin korvaukset. Veljesliitto ja tapaturmavirasto aloittivat vuoden 1980 lopulla kokeilumielellä lakisääteisen huollon tarkistustilaisuudet Etelä-Pohjanmaan sotainvalidipiirissä. ”Haravointitilaisuudet” osoittautuivat tarpeellisiksi, sillä ne tavoittivat noin 400 sotavammaista, jotka eivät siihen mennessä olleet saaneet heille kuuluvaa korvausta, tai saivat liian pientä korvausta. Myönteiset tulokset kannustivat jatkamaan haravointia myös muissa piireissä. Eri paikkakunnilla järjestetyissä tilaisuuksissa oli tapaturmaviraston asiantuntijoita, piirien toiminnanjohtajia sekä liiton keskustoimiston ja laitosten henkilökuntaa. Liiton tarkoituksena oli saada kaikki viime sodissa 14 | Sotainvalidien Veljesliitto vammautuneet sotilasvammalain piiriin. Tilaisuuksiin osallistui odotettua enemmän niin sotainvalideja kuin veteraanejakin. Haravointi toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella ja koko maan kattanut kampanja kesti kolme vuotta. Ruotsissa haravointeja tehtiin 1980-luvulla ja Virossa 2000-luvun alussa. Haravointitilaisuudet olivat vain alku ketjureaktiolle, joka jatkui toistakymmentä vuotta ja sai hiljalleen yhä uusia veteraaneja hakemaan korvausta sotavammoistaan. Tieto kulki myös puskaradion välityksellä kun entiset sotakaverit, jotka olivat saaneet elinkorkopäätöksen, rohkaisivat hakemaan korvausta. Kaikkiaan tähän haravoinnin suuroperaatioon osallistui koko maassa noin 10 000 sotainvalidia ja sodassa vamman saanutta muuta veteraania. Useimpien uusien päätösten haitta-aste oli 10−15 %:a. Uusien jäsenten määrä väheni 1990-luvun kuluessa, mutta uusia sotavamman vireillepanoja tehtiin vielä 2010-luvullakin.

ETUJÄRJESTÖ Pirkka-Hämeen sotainvalidipiirissä oltiin ahkeria matkustamaan. Rooman olympialaisiin vuonna 1960 piiri järjesti linjaautomatkan. Matkalla koukattiin Pariisissa katsomassa Eiffel-tornia. Kuva: Pirkka-Hämeen sotainvalidipiiri Kyläosastoista valtakunnalliseksi kansalaisjärjestöksi TALVISODASSA vammautuneet tarvitsivat sodan jälkeen paljon apua ja tukea, ja työ alkoi heti vapaaehtoisjärjestöjen voimin. Veljesliiton perustamisen jälkeen alkoi liitolle vähitellen syntyä alaosastoja eri puolille Suomea. Jatkosodan myötä sotainvalidien määrä liitossa lisääntyi nopeasti, niin myös alaosastot. Alaosastoja ohjattiin ensimmäiset vuodet liitosta ja keväällä 1942 liitto loi 32 asiamiespiiristä koostuvan asiamiesverkoston aloittamaan uusia ja kehittämään jo olemassa olevia alaosastoja, sillä huoltotyötään varten liitto tarvitsi nopeasti koko maan tehokkaasti kattavan organisaation. Siihen asti se oli joutunut monella paikkakunnalla turvautumaan Lotta Svärd -yhdistysten apuun. – Piirien asiamiehet olivat liiton palkkaamia ja heidän toimintaohjeensa tulivat suoraan liitolta, Markku Honkasalo kertoo. ENSIMMÄISET SOTAINVALIDIPIIRIT, KESKI - POHJANMAAN JA POHJOIS - SAVON PIIRIT, PERUSTETTIIN 22.10.1944. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 15

Sotainvalidien auttaminen tapahtui osastoissa, joissa lievemmin vammautuneet varmistivat, että vakavasti vammautuneet saavat tarvitsemansa avun. Kuvassa Tyrvännön sotainvalidiosaston johtokunta koolla vuonna 1945. KENTÄLLÄ haluttiin vahvempaa mallia, ja koska alaosastoissa tunnettiin sotainvalidien tarpeet ja todellinen tilanne, liitto taipui kentän tahtoon ja vuonna 1944 liittokokous hyväksyi rekisteröityjen, itsenäisten sotainvalidipiirien perustamisen. Tämä katkaisi liiton suoran ”komentoyhteyden” piireihin, mutta liitolla on ollut keinonsa piirien ohjaamisessa yhteisille linjoille, esimeriksi viime vuosina rahahanaa kiristämällä. – Piirien perustaminen oli ensimmäinen, muttei viimeinen kerta, kun kenttä pakotti liiton johdon muuttamaan kantaansa. Näkemysristiriidat eivät kuitenkaan koskaan jakaneet 16 | Sotainvalidien Veljesliitto liittoa, Honkasalo sanoo. Honkasalon mukaan piirien perustaminen oli oikea ratkaisu, sillä se vahvisti liittoa ja tehosti sen toimintaa. Osastoissa ja piireissä toiminta oli todella aktiivista etenkin perustamisen jälkeisinä vuosikymmeninä, ja maakuntien omaleimaisuus on aina näkynyt toiminnassa. Tärkein työ oli kuitenkin alusta alkaen avustusten jakaminen sotainvalidiperheille, sekä heidän sotilasvammalain mukaisten asioidensa hoito. Rento yhdessäolo ja virkistyminen olivat hyväksi, joten osastot järjestivät yhteisiä kokoontumisia ja retkiä – ensin omassa maakunnassa ja myöhemmin koti- ja ulkomaankohteisiin. Toimintaan ja avustuksiin tarvittavaa rahaa kerättiin mm. myyjäisillä, sotainvalidien syyskeräyksellä ja monenlaisella yritystoiminnalla. TOIMINTA sai usein uutta virtaa, kun sotainvalidit jäivät eläkkeelle ja heillä riitti aikaa. Jäsenten ikääntyessä toimintakykyyn ja vointiin kiinnitettiin jälleen enemmän huomiota, etenkin kun sotainvalidien vanhat vammat alkoivat jälleen muistuttaa olemassaolostaan. Tuolloin kuntoutuksen suosio kasvoi ja sotilasvammalain kehittämisen myötä se oli mahdollista

entistä useammille. Ikääntyvien jäsenten itsenäistä asumista ja arkea haluttiin tukea eri tavoin. Sotainvalidipiireissä ja -osastoissa syntyivät ideat mm. asuntojen korjausneuvonnasta, veljes- ja sairaskodeista sekä avustajatoiminnasta. – Toimintoja, joilla kaikilla on ollut merkittävä osa jäsenten hyvinvoinnissa. IKÄÄNTYVÄLLE jäsenistölle tärkeäksi yhdyssiteeksi nousi Finnairin ”lentävän henkilökunnan” yhdessä muun vapaaehtoisporukan, varuskuntien ja maanpuolustushenkisten tahojen kanssa toteuttamat viihteelliset rosvopaistitapahtumat sotiemme veteraaneille. Suosittuja olivat myös sotainvalidien omat, ja myöhemmin sotiemme veteraanien yhteiset hengelliset tapahtumat. Tapahtumiin on lähdetty bussilla satojenkin kilometrien päästä ja paikalla on saatu nauttia yhdessä olosta, hengen ja sielun ravinnosta sekä ennen kaikkea saatu virkistystä arkeen. Nykyään jäsenille pyritään järjestämään tapahtumia heidän lähellään, jotta mahdollisimman moni jaksaisi osallistua. Mukana on usein tuttu saattaja, alueen vapaaehtoinen tukijäsen. Kahdeksan vuosikymmenen aikana jäsenten parissa kentällä tehtävä työ on muuttunut, mutta perimmäinen tehtävä ei. – Sotainvalidipiirien tehtävänä on edelleen neuvoa, ohjata ja valvoa osastojen toimintaa. Isoin muutos on tapahtumassa nyt, kun jäsenet voivat kuulua joko osastoon tai suoraan piiriin henkilöjäseninä, Honkasalo sanoo. Näin piirillä ja liitolla on helpompi varmistaa, että jäsenet saavat heille tarkoitetut palvelut. Työtä jäsenten hyväksi jatketaan niin pitkään kuin tarvetta on. Siksi on tärkeää, että yhteys jäsenistöön säilyy ja siinä auttavat korvaamattomat, vapaaehtoiset tukijäsenet. ETUJÄRJESTÖ Ruotsin piirin toiminnanjohtaja Juha Joki esitteli työaluettaan vuonna 2013. RUOTSI – VELJESOSASTOSTA PIIRIKSI SUOMEN sotiin osallistuneet olivat Ruotsissa unohdettu ryhmä, jonka oloja haluttiin parantaa. Niinpä sotainvalidien hyväksi perustettiin Ruotsinsuomalaisten Keskusliiton avulla ensin vuonna 1974 Ruotsin veljesosasto. Suomalaisten sotainvalidien asia koettiin tärkeäksi ja parannuksia tehtiin nopeasti yhteistyössä Tapaturmaviraston (myöh. Valtiokonttori) ja Veljesliiton sekä RAY:n ja ruotsalaisen Kungafonden-säätiön kanssa. Ruotsin piiriin kuului myös virolaisia, inkeriläisiä sekä ruotsalaisia vapaaehtoisia, jotka olivat vammautuneet sodissamme. Ruotsin piirissä on parhaimmillaan ollut yli tuhat jäsentä vuonna 1987. Asioita hoidettiin sotainvalidien kansliassa kahden hengen voimin koko maan kattavan yhdysmiesverkoston avulla. Vuonna 1990 osasto muuttui Veljesliiton 19:nneksi sotainvalidipiiriksi. Merkittävä tilaisuus uudelle piirille oli kesällä 1993 Veljesliiton liittokokouksen järjestäminen laivalla Suomen ja Ruotsin välillä. Piirin toiminta on 2000-luvulla painottunut hankkimaan sotainvalideille kuuluvia palveluja, kuten esimerkiksi ateria- ja kotipalveluja ja se on pystynyt auttamaan jäseniään mm. sairas- ja lääkekuluissa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat koko liiton kanssa yhteneväiset: jäseniin koitetaan pitää yhteyttä yhdyshenkilöverkoston kautta ja varmistaa, että jäsenet saavat jatkossakin heille kuuluvat palvelut. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 17

YHDISTYKSET – YHTEISKUNNAN MUUTOSVOIMA YHDISTYSLAKI tuli voimaan vuonna 1919. Se oli ensimmäisiä itsenäisen Suomen hyväksymiä lakeja. Yhdistyslailla haluttiin turvata kaikkien kansalaisten vapaus yhdistyä ja toimia yhteisen asian puolesta. Tällä hetkellä 75 % suomalaisista on jonkin yhdistyksen jäsen ja yhdistysrekisteriin on merkitty yli 100 000 yhdistystä. Oikeutta perustaa ja osallistua yhdistystoimintaan käytetään siis ahkerasti. Yhdistystoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on valtava. Yhdistystoiminta on muutosvoima, joka rakentuu tuhansien paikallisten yhdistysten aktiivisten jäsenten varaan. Kuten SOSTEn valtuuston puheenjohtaja, arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen on monessa yhteydessä sanonut: ”Ihminen jaksaa melkein mitä vain, mutta ei yksin.” Lauseen voisi muuntaa myös muotoon: ”Ihminen voi melkein mitä vain, mutta ei yksin.” Yhdistysten muutosvoiman salaisuus on tavoitteissa, joita edistetään yhdessä ja toiminnassa, joka viriää, leviää ja rikastuu liittojen satojen paikallisyhdistysten verkostossa ympäri Suomen. Yhden ääni voi hukkua, mutta tuhansien ääni kuuluu. Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE selvitti taannoin järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyön sujumista. Selvityksen mukaan järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan arvostus on korkealla. Sen sijaan julkisten avustamiskäytäntöjen koetaan tiukentuneen eikä toiminnan arvostus näy resursseissa. Vastaajat kokevat, että yhteiskunta odottaa heiltä yhä enemmän palveluita, mutta ne pitäisi tuottaa vapaaehtoisvoimin. Yhdistysten turvaverkon ylläpitäminen vaatii resursseja. Siksi tulevaisuuden keskeisin haaste on, että yhdistykset ja järjestöt ovat mukana, kun sote- ja maakuntarakenteita myllätään uuteen uskoon ja järjestötoiminnan autonomiaa kunnioitetaan, kun valtionavustusten avustusjärjestelmää kehitetään. Yhdistystoiminnan rikkaus on yhteistä rikkautta, jota ei pidä hukata hallinnon rattaisiin eikä kahlita liiallisella byrokratialla. Yhdistystoiminta on yhteiskunnan turvaverkko, jonka olemassaoloa emme aina edes huomaa. Pienimmilläkin paikkakunnilla on kymmeniä yhdistyksiä, jotka järjestävät viikoittain erilaista toimintaa ja tapahtumia tuhansille ihmisille. Nyt kun korona on hiljentänyt yhteiskunnan kokonaisuudessaan, näkyviin tulee se, miten paljon paikkakunnan elävyys ja kuntalaisten hyvinvointi on yhdistystoiminnan kohtaamisten varassa. Yhdistysaktiiveissa on paljon yli 70-vuotiaita. Kun koronarajoitusten vuoksi yli 70-vuotiaiden toimintamahdollisuudet ovat olleet rajalliset, paikallisyhdistystoiminta on saattanut paikoin pysähtyä kokonaan. Koronan aiheuttamiin haasteisiin on vastattu siirtämällä yhdistysten kohtaamisia entistä enemmän verkkoon ja sosiaalisen median kanaviin. Yhdistysten Itä-Helsingin jaoston lopettamistilaisuus vuonna 2017. Kuva: Gesina Sundström Piirisihteerien neuvottelupäivä vuonna 1945. 18 | Sotainvalidien Veljesliitto

Kuva: SOSTE vuosikokouksia on järjestetty etäyhteyksien avulla. Etäyhteyksien hyödyntämistä vuosikokousten järjestämisessä helpotettiin jopa valtiovallan toimesta poikkeuslailla. Henkeäsalpaavia digiloikkia on otettu vähän joka puolella. Yhdistystoiminnan ytimessä on toisten ihmisten kohtaaminen ja se on tapahtunut nyt pääosin ruudun välityksellä. NYKYPÄIVÄNÄ yhdistystoiminta on vain yhden klikkauksen päässä omalla tietokoneella tai omassa kännykässä. Mitä siitä pitäisi ajatella? Jokainen aika tuo yhdistyksille uusia kysymyksiä ratkaistavaksi ja uusia mahdollisuuksia toteuttaa toimintaa. Yhdistystoiminnan yhteiskunnallinen voima tulee muutoksessa mukana elämisestä. Kun syntyy uusia tuen tarpeita tai uusia aatteita, syntyy uusia yhdistyksiä. Kun tulee uusia välineitä viestintään tai muuhun toimintaan, yhdistyksetkin voivat uudistaa toimintaansa. Kun tulee uudenlaisia tapoja toimia yhdessä, on syytä tarkastella myös yhdistyslain päivittämistä niin kuin nyt tehdään. Oikeusministeriön työryhmä selvittää parhaillaan, miten yhdistysten ja muiden kansalaistoimijoiden toimintamahdollisuuksia voitaisiin edelleen parantaa ja voitaisiinko kehittää kevyemmin säänneltyjä toimintamuotoja. Ajat ja tavat muuttuvat, mutta ihmisten halua toimia yhdessä yhteiseksi hyväksi ei muutu. Heinolan naisjaoston 70-vuotista taivalta juhlittiin vuonna 2017. Riitta Kittilä järjestöpäällikkö, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Bussimatka Tallinnaan vuonna 1972. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 19

20 | Sotainvalidien Veljesliitto

ETUJÄRJESTÖ Naissotainvalidit Elvi Halonen ja Irja Sirviö esittelevät yhteistyön voimaa, jonka ansiosta kaksi käsiamputoitua pystyy ompelemaan. Aivoinvalidit muodostivat yhden isoimmista erikoisjäsenyhdistyksistä. Kuvassa annetaan puheopetusta aivovammasairaalassa vuonna 1949. Erikoisjäsenyhdistyksillä varmistettiin huolto SODAT vammauttivat ihmisiä monella tavalla ja se näkyi liitossa vamman mukaan perustettuina erikoisjäsenyhdistyksinä. Omilla yhdistyksillä haluttiin varmistaa huollon maksimointi. Yhdistyksiä syntyi kaikkiaan kuusi: Sotasokeat ry (1941–), Aivoinvalidit ry (1941–), Sotatuberkuloottiset ry (1945– 2002), Siirtoinvalidit ry (1945– 1950), Naissotainvalidit ry (1946– 2003) ja Amputoidut ry (1957–2003). Yhdistykset ovat toimineet niin pitkään, kuin niille on ollut tarvetta. Niiden jäsenet ovat samanaikaisesti olleet jäseninä myös paikallisissa sotainvalidiosastoissa. VAIKKA sodassa sokeutuneiden määrä oli pieni, runsaat 200, on heidän yhdistyksensä Sotasokeat ollut aina tiivis ja aktiivinen yhteisö. Se mm. järjesti jäsenilleen koulutusta ja työtä Vantaan Tikkurilassa sijainneel- la Sotasokeiden harjatehtaalla. Varoja kerättiin myös myymällä opaskoira Turrea esittäviä patsaita. Sotasokeiden yhdistys kuntoutti jäseniään ja hankki heille ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön lomakoteja, joista riittää lämpimiä muistoja. Veljesliitolla oli merkittävä rooli sotasokeiden huollossa, kun opaskoirakoulu suuren tarpeen vuoksi siirtyi Suomen Punaiselta Ristiltä liitolle ja sille avattiin uudet tilat Helsingin Pitäjänmäelle vuonna 1947. Veljesliitto hoiti opaskoirakoulua vuoteen 1976 asti. Kesällä 2020 sotasokeita on neljä, puolisoja ja leskiä 11. AIVOINVALIDIT oli erikoisjäsenyhdistyksistä toiseksi suurin, enimmillään siinä oli 5600 jäsentä vuonna 1978. Liitto oli huolissaan aivovammaisista, sillä heillä oli vaikeuksia löytää paikkansa vapailta työmarkkinoilta. He tarvitsivat oman huoltolai- toksen sekä ammatillista koulutusta. Aivoinvalidien huoltolaitos perustettiin vuonna 1945 Siuntion vanhaan linnaan Suitiaan, joka tarjosi hyvät lähtökohdat maatalouteen perustuvan tuotanto- ja huoltolaitoksen luomiseen. Suitiaan valmistui vielä puu- ja metallityöosastot. Tilalla asui perheellisiä ja yksin eläviä aivoinvalideja. Aivoihin vammautuneita oli paljon, mikä näkyi pitkinä hoitojonoina. Veljesliitto ja Aivoinvalidit alkoivatkin miettiä aivovammasairaalan perustamista. Aivovammaisten hoito- ja tutkimuslaitos aloitti Katajanokalla vuonna 1949 ja siirtyi parin vuoden kuluttua Haagaan. Keväällä 1956 Veljesliitto osti vanhan Kelan toimitalon Helsingistä Mäntytie 8:sta, jonne hoito- ja tutkimuslaitos siirtyi. Vuonna 1978 laitos muutti Kaunialan sotavammasairaalaan. Vuoden 2020 alussa aivoinvalideja oli vielä 49. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 21

ETUJÄRJESTÖ SOTATUBERKULOOTTISET muodostivat liiton isoimman erikoisjäsenyhdistyksen. Suomessa tämän vakavan sairauden hoito oli vielä heikolla tolalla, joten sotatuberkuloottisia lähetettiin hoidettavaksi Saksaan vuosina 1942-1943. Sotatuberkuloottisten määrä kasvoi hurjaa vauhtia: vuoden 1947 päättyessä heitä oli jo liki 11  000 muodostaen näin 23 %:a liiton jäsenistöstä. Sairastuneiden rivit kuitenkin harvenivat nopeaan tahtiin: pelkästään 1940-luvun lopussa menehtyi vuosittain 300–400 henkeä. Koulutuksen järjestäminen oli vaikeaa, sillä heitä syrjittiin tartuntapelon vuoksi ja he olivat usein myös muuten vaikeasti vammautuneita. Puolustusvoimat tarjosi sotatuberkuloottisten koulutukseen Liperissä sijaitsevaa varuskuntakylää, jonka liitto osti vuonna 1946. Liperin ammattioppilaitoksen rakennukset valmistuivat 1949. Siellä järjestettiin mm. koneenkorjaus-, sorvaus-, sähköasennus- ja puutyökurssit sekä veneenrakennusta. Kun omaa järjestöä ei enää koettu tarpeelliseksi, purkautui se vuonna 2002. AMPUTOITUJA sotainvalideja oli sotien loputtua noin 6 000 ja heidän hoitoonsa panostettiin. Amputoiduille perustettiin oma kuntoutuslaitos vuonna 1956 Kaskisaareen, josta tuli alansa johtava toimija koko maassa. Amputoidut harjoittelivat ahkerasti proteesien oikeaoppista käyttöä. Tästä tekojäsenten käytön opetuksesta voidaan katsoa sotainvalidien kuntoutuksen alkaneen Suomessa. Amputoidut osallistuivat aktiivisesti erilaiseen urheilutoimintaan ja toivat menestystä myös paralympialaisista. NEUVOSTOLIITOLLE luovutetulta alueelta evakkoon lähteneet sotainvalidit perustivat Siirtoinvalidit ry:n, jonka toimintaa johdettiin Helsingis- 22 | Sotainvalidien Veljesliitto Sotasokeat virkistäytymässä Mustion kartanossa. Kuva: Sotasokeat tä. Sen tärkeimpiin tehtäviin kuului jäsenten tukeminen maansaanti- ja korvausasioissa. Kotipaikkansa menettäneiden siirtoinvalidiosastojen itsenäinen toiminta oli tilapäistä eikä sille ollut enää tarvetta jäsenistön kotiutuessa nopeasti uusille asuinpaikoilleen ja liittyessään paikallisiin sotainvalidiosastoihin. Yhdistyksen purkautuessa vuonna 1950 osa sille jääneistä varoista jaettiin jäsenistölle välittöminä avustuksina. Lopuilla rahoilla muodostettiin vuoteen 1975 asti toiminut Karjalaisten Sotainvalidien Säätiö, joka avusti karjalaisia sotainvalideja ja tuki heidän lastensa opiskelua. SOTA vammautti reilut 3200 siviiliä, joista suurin osa oli naisia. He liittyivät sotainvalidiosastoihin mutta halusivat oman erikoisjäsenyhdistyksensä, sillä vammautuneet naiset kohtasivat erilaisia ongelmia kuin miehet. Käytännössä tämä näkyi mm. miehil- le suunnatuissa proteeseissa. He kaipasivat myös erilaista vertaistukea. Naisten tavoittamisessa apuna oli valtion tapaturmatoimisto sekä oma tiedotuspalsta Sotainvaliidi-lehdessä. Ensimmäisenä toimintavuonna Naissotainvalideihin liittyi 160 jäsentä, ja määrä kasvoi aina 1990-luvulle asti. Suurimmillaan se oli vuonna 1964 yli 220 jäsenellä. Naissotainvalidit tarvitsivat omaa huoltolaitosta, sillä vaikka heitä oli määrällisestä vähän, heissä oli paljon vaikeasti vammautuneita. Usein kyse oli tuberkuloosista tai keuhko- ja sydänsairauksista. Oman huoltokotinsa he saivat vuonna 1957 Helsingin keskustaan, muutaman vuoden päästä vielä toisen tilan ja lopulta vuonna 1970 he muuttivat Kaunialaan, jossa he saivat oman osastonsa. Vuoden 2020 alussa naissotainvalideja oli vajaat 200, ja he kuuluvat paikallisiin sotainvalidiosastoihin tai -piireihin.

VELJESJÄRJESTÖ Sodassa vammautuminen sai aikaan vahvoja yhteisöjä VAMMA on aina yhdistänyt sotainvalideja. Se on päihittänyt politiikan, uskonnon sekä sosiaalisen statuksen, sillä haavoittua saattoi kuka vain. Yhteinen henki syntyi usein jo sotasairaalassa ja vamma oli miehille myös syy tulla yhteen esimerkiksi hoitolaitoksessa tai myöhemmin kuntoutuksessa. Kun sotainvalidien organisaatio alkoi syntyä, kiersivät lievemmin vammautuneet tai muut sotainvalideja auttavat tahot sotavammaisten taloissa tarkistamassa, millaista apua he tarvitsevat. Tämä on ollut tärkeä lähtökohta avoimuudelle ja avun pyytämiseen oppimiselle. Se on myös pakottanut niin sotainvalidit kuin heidän puolisonsakin puhumaan sodasta ja siellä vammautumisesta. Veteraanipolven lapset muistelevat usein, kuinka sodasta ei puhuttu paitsi kun isän kaverit tulivat käymään ja alkoholia juodessaan he intoutuivat puhumaan kokemuksistaan. Tämä on voinut olla lapselle pelottavakin tilanne, mutta veteraanien kannalta se on ollut mahdollisuus purkaa tunteita ja puhua vaikeista asioista toisten, saman kokeneiden kanssa. Vammansa vuoksi sotainvalidit ovat olleet eri järjestelmien piirissä jo varhain ja saaneet toisiltaan vertaistukea. Heitä ovat kuunnelleet niin lääkärit ja papit kuin hoitajat ja muut kuntoutujat. Ennen kaikkea kuuntelijana on ol- lut oma vaimo. Vielä nykyään, kun sotainvalidit ovat jo keski-iältään 95-vuotiaita, sanovat he menevänsä kuntoutukseen mielellään saman, tutun porukan kanssa. Heistä on tullut tuttuja ja kokemukset on helpompi jakaa sellaisten kanssa, jotka ovat itse kokeneet saman. Sotainvalidiosastojen toiminnan myötä saatiin puolisotkin koottua yhteen ja vaihtamaan kokemuksiaan, saamaan vertaistukea. Jos vammautuneen osa on ollut raskas, on se ollut sitä myös puolisolla. Sotainvalidien kokoontumiset tiesivät hengähdystaukoa sekä keskusteluja myös naisille. Rauman osaston Veljestuvalla järjestettiin vaikeavammaisille sotainvalideille leirejä. Kuvassa keskellä Rauman naisjaoston puheenjohtaja Toini Heino. Kuva: Paula Hermosen kotialbumi. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 23

VERTAISTUEN VOIMA JA LOHTU IHMISEN tulisi saada tarvitsemaansa apua ja tukea elämään kuuluvissa vaikeuksissa ja kriisitilanteissa. Sosiaalinen tuki ja yhteenkuuluvuus lisäävät turvallisuuden tunnetta ja auttavat kestämään. Yksi sosiaalisen tuen muoto on vertaistuki. Vertaistuella tarkoitetaan samankaltaisia kokemuksia läpikäyneiden ihmisten vastavuoroista kohtaamista, kokemusten vaihtoa ja keskinäistä tukea. Erilaisten kriisien kohdatessa ihminen saattaa helposti tuntea olevansa yksin, joutuvansa eristetyksi tai eristäytyä ulkomaailmasta tahtomattaan. Vertaistuki voi toteutua ryhmässä tai kahden kesken – kasvokkain tai nykyään myös netissä. Keskustelufoorumien ja chat-sovellusten kautta on mahdollista tavoittaa myötätuntoa ja ymmärrystä tilanteelleen myös silloin, kun kasvokkain tapahtuva kohtaaminen ei jostain syystä ole mahdollista. Vertaistukiryhmässä saa usein merkittävää apua ja helpotusta omaan tilanteeseen. Myös käytännön konkreettista tukea ja arkipäivän arvokkaita vinkkejä. Vertainen kantaa jo lähtökohtaisesti myötätuntoa samaa kokenutta kohtaan. Siksi vertaistukiryhmissä toisilleen tuntemattomien ihmisten välille muodostuu useimmiten kannustava ja tärkeä tukiverkko. Tämä tukiverkko voi jatkua läpi elämän. Samoin vertaistukiryhmästä voi löytää ja solmia merkityksellisiä ihmissuhteita. Parhaimmillaan vertaistuki johtaa yksilöiden ja ryhmien voimaantumiseen. JOKAINEN ihminen käy omaa kriisiään läpi omassa tahdissaan ja omalla tavallaan. Kaikissa elämän kriisikohdissa ihmisellä on tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi sekä tarve kuulua johonkin suurempaan yhteisöön. Äkillisiin, odottamattomiin kriiseihin liittyy usein elämän tarkoituksen hetkellinen kadottaminen. Vertaistukiryhmissä onkin oleellista ylläpitää toivoa sekä suunnata yhdessä kohti tulevaisuutta, voimistaa elämä kantaa ja elämä jatkuu -ajattelua. Nämä seikat toteutuvat hyvin ohjatussa vertaisryhmätoiminnassa. Vertaisten kesken voi jakaa erilaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Kriisiin liittyy hyvin usein epämiellyttäviä ja hankalia tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä, vihaa. Helposti kriisissä tulee ajatus 24 | Sotainvalidien Veljesliitto Kuva: Mieli ry elämän epäoikeudenmukaisuudesta ”miksi juuri minulle tapahtui näin?” Tämä on normaalia elämän isojen kysymysten edessä. Vertaiset auttavat normalisoimaan tunteita ja kokemuksia. Tietoisuus siitä, että ”en ole ainoa, joka tuntee näin” on erityisen tärkeä. Vertaiset auttavat näkemään tapahtumia uusista näkökulmista, kun he kertovat kuinka ovat itse toimineet kriisin eri vaiheissa ja mikä heitä on auttanut. Huomioitavaa on, että mikä selviytymiskeino sopii minulle, ei välttämättä sellaisenaan sovellu toiselle. Vertaistuessa ollaan samanaikaisesti sekä tuen antajan että saajan roolissa. Vastavuoroinen ymmärtäminen ja luottamuksellisuus ovat tärkeitä. Ajatustenvaihto samoja haasteita kokeneiden kesken voi virittää yhdessä vaikuttamaan omaan asemaan ja tarvittavien palveluiden kehittämiseen. Yhteiskuntaan, jossa meillä kaikilla olisi hieman parempi paikka olla ja elää. Mirja Erlund asiantuntija, Ikäihmisten mielenterveyden edistäminen, Mieli ry

VELJESJÄRJESTÖ Raili ja Martti Kallion elämää ei sota ole enää rauhan tultua juurikaan varjostanut. Sota ja vapaus LAIHIALTA LÄHTÖISIN OLEVAN PERHEEN KOLMEN SUKU POLVEN EDUSTAJAT KERTOIVAT AJATUKSIAAN SODASTA JA SEN MAHDOLLISISTA VAIKUTUKSISTA VIELÄ NYKYAIKANA. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 25

VELJESJÄRJESTÖ SOTAINVALIDI, maanviljelijä Martti Kallio, 98, ja hänen puolisonsa Raili Kallio, 85, asuvat Laihialla. Heidän perheeseensä syntyi kolme lasta ja kymmenen lastenlasta. Talvisodan aikana Martti työskenteli kotitilallaan. Hän oli myös vartiointitehtävissä Vaasassa suojeluskunnan järjestämillä vuoroilla. Jatkosodasta käynnistyi myös Martin sotatie. Hänen taistelupaikkansa olivat Rajajoella ja Länsi-Kannaksella, asemasodan ajan Martti oli Valkeasaaressa Vaskisavotan maastossa. – Olin ikäluokkani mukana konekiväärimiehenä. Haavoituin kerran, jolloin olin kuukauden sairaalassa ja kotona toipumislomalla parisen viikkoa. Martti Kalliolla on sirpalevammoja leuassa, kyljessä ja kädessä sekä räjähdyspainevamman aiheuttama kuulon aleneminen, joista hänellä on 30 %:n sotainvaliditeetti. – Kuulon vähitellen tapahtunut heikkeneminen on ollut kiusallinen vaiva. Konekiväärien melu ja pommien räjähdysten aiheuttamat äänet eivät olleet hyväksi kuulolle. Kalliot viettävät aktiivista arkea. 26 | Sotainvalidien Veljesliitto Raili eli sota-ajan kotonaan, jossa hänelle sattui vakava onnettomuus, kun hän vuonna 1941 putosi pesutuvassa kuumaan vesipataan. – Oikea jalkani paloi pahasti polveen asti. Olin 6-vuotias ja jouduin olemaan pitkään sairaalassa, jossa oli paljon sodassa haavoittuneita. Lapsille oli vain yksi huone ja meitä oli siellä yhdeksän, Raili muistelee. Sairaalasta kotiuduttuaan hän joutui opettelemaan uudestaan kävelemään. Vaan pian askel kantoi ja hän osallistui muiden tapaan navetta- ja peltotöihin. Työtä onkin riittänyt koko elämän ajaksi. KALLIOT muistelevat, etteivät ole juurikaan oma-aloitteisesti puhuneet lapsilleen sota-ajasta, mutta kysyttäessä ovat aina vastanneet. – Alkuvuosina sodan tapahtumat tahtoivat olla mielessä enemmän. Yritin joskus ihan tietoisesti unohtaa ainakin ikävimmät asiat, kertoo Martti ja lisää, että sota tulee nykyään enää harvoin ajatuksiin. Kalliot ovat onnekkaita, sillä Martin vammautuminen haittasi elämää lo- pulta melko vähän. Sen sijaan kuulon heikkeneminen on ollut ikävää. – Isän kuulovamma on viime vuosina pahentunut ja se on hankaloittanut keskusteluja, joihin hän olisi mielellään osallistunut, tytär Saila Havusela sanoo. Vaikka sota-aika ei ollut yleinen puheenaihe, kiittävät lapset ja lapsenlapset ”paappaansa” sotakokemustensa kirjaamisesta 40-sivuiseksi vihkoseksi. Raili on puolestaan joskus muistellut maatilalla apuna työskennellyttä sotavankia. Jälkipolvi on kiitollinen, ettei sota ja sen jälkimainingit heidän elämässään ole näkyneet vaikka toki säästäväisesti ajan tavan mukaan elettiin. – Olen päässyt nauttimaan jälleenrakentamisen vireyttämän yhteiskunnan dynaamisuudesta ja optimistisuudesta, poika Aki Kallio sanoo. Toinen poika, Hannu Kallio kertoo lunastaneensa muutama vuosi sitten perheeseen takaisin metsäpalstan, joka aikoinaan annettiin siirtoväestölle. Hän muistaa vuosituhannen alusta tapauksen, jossa isä Martti sai erikoisen tervehdyksen Mennyt sota-aika ei ole vaikuttanut Saila Havuselan elämään.

VELJESJÄRJESTÖ sotavuosilta. – Täydennysmies kuoli melkein heti rintamalle saavuttuaan. Isän tuolloin kaatuneen omaisille lähettämä kirje palautui toiselta puolen maakuntaa pesänselvityksen papereiden siivoamisen seurauksena. – Osaisiko tämän päivän parikymppinen kirjoittaa tuntemattomasta ihmisestä lohduttavan kirjeen tuntemattomille omaisille, hän miettii. SEKÄ lapset että lapsenlapset kertovat tuntevansa suurta kiitollisuutta ja arvostusta sota-ajan elänyttä sukupolvea kohtaan. He pohtivat, kuinka raskaista kokemuksista piti selvitä ilman nykyään saatavilla olevaa kriisiapua ja terapiaa. He miettivät myös olisiko elämä ollut erilaista, jos Suomi olisi säästynyt sodalta. – Minua on usein ihmetyttänyt, miten paljon Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia. Suomi voisi olla paljon varakkaampi valtio, jos olisimme aina saaneet nauttia rauhanajasta, tytär Saila Havusela sanoo. Poika Hannu Kallio pohtii myös kaatuneita: Suomi menetti paljon hy- viä, nuoria ihmisiä, joilla olisi voinut olla paljon annettavaa myös kansan hyväksi. Hän uskoo sota-ajan näkyvän suomalaisten mielialassa. – Rintamakokemusten taakka on lisännyt suomalaisten masennuskuormaa, jota ilman olisimme ehkä hieman vapautuneempia. Toisaalta olemme yhteisvastuullisuuteen kykenevä kansa, jossa itsekkyys ei ole hyvässä huudossa. Ajatuksen jakavat myös lapsenlapset, jotka ovat kiinnostuneina kuunnelleet ja lukeneet isoisänsä sotakokemuksista. – Omille lapsilleni sota-ajan tapahtumat ovat jo kovin kaukaisia. Itse haluan kertoa lapsilleni heidän juuristaan, paapasta ja sukupolvesta, joka puolusti itsenäisyyttämme ja vapauttamme, Saila Havuselan tytär Ainomaija Kuljukka kertoo. Anna Scheinin sanoo pohtineensa etenkin Ruotsiin muutettuaan, miten sota on vaikuttanut Suomeen kansana. – Isovanhempieni elämä olisi ollut huolettomampaa ja heidän nuoruusvuotensa onnellisempia, jos Suomi ei olisi joutunut sotaan. Uskon, että me suomalaiset voisimme henkisesti paremmin ja osaisimme puhua tunteistamme avoimemmin, jos lähihistoriamme olisi sodaton, Hannu Kallion tytär miettii. Saila Havuselan poika Antti Havusela toteaa, ettei jossittelu auta, sillä sota oli välttämätön ulkopuolista uhkaa vastaan puolustautuessa. – Suomi elpyi sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kansalaisten yhteen hiileen puhaltavalla asenteella todella hyvin. Nuo ponnistelut loivat perustan hyvinvointivaltiolle. Ja tunnetaanhan Suomi nykyään yhtenä maailman parhaista maista asua. Lapsenlapset arvostavat isovanhempiensa kovaa työtä Suomen rakentajina. – Isovanhempamme ovat uhranneet paljon ja monet unelmat riistettiin heiltä nuoressa iässä. Tunnen kiitollisuutta ja ylpeyttä, kun puhun heistä ystävilleni Ruotsissa, Anna Scheinin kertoo. Marja Kivilompolo Kuvat: Krista Luoma "RINTAMA KOKEMUSTEN TAAKKA ON LISÄNNYT SUOMALAISTEN MASENNUSKUORMAA, JOTA ILMAN OLISIMME EHKÄ HIEMAN VAPAUTUNEEMPIA." Kallioille on siunaantunut lapsia ja lastenlapsia. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 27

TUTUT SANAT, ERI NÄKÖKULMAT SOTA - AIKAAN JA ITSENÄISYYTEEN LIITTYVÄ SANASTO HERÄTTÄÄ IHMISISSÄ ERILAISIA AJATUKSIA. PYYSIMME RAILI JA MARTTI KALLIOTA SEKÄ HEIDÄN JÄLKELÄISIÄÄN KERTOMAAN NÄKEMYKSIÄÄN. SOTA Martti Kallio (sotainvalidi): Ihmiskunnan hirveä vitsaus. Hannu Kallio (lapsi): Kansakunnan yhteinen onnettomuus, johon ei aina voi löytää yksinkertaista syytä. Suomi ei ole ollut sotia haluava kansakunta. Aki Kallio (lapsi): Rikos ihmisyyttä kohtaan. Anna Scheinin (lapsenlapsi): Hirveä tragedia sen raakuuksien kokeneille ja sen aihettamat traumat periytyvät osittain myös seuraaville sukupolville. Antti Havusela (lapsenlapsi): Tulee ensimmäisenä mieleen Suomen jatkosota. Ainomaija Kuljukka (lapsenlapsi): Järkyttävä aika historiassamme, jonka jälkiä näemme vieläkin yhteiskunnassamme. Ilman sotaa emme olisi kuitenkaan niitä ihmisiä, joita olemme nyt ja meillä ei olisi itsenäistä Suomea. RAUHA Martti Kallio: Onnellinen olotila. Hannu Kallio: Rauha mahdollistaa rakentamisen ja ihmiselämän parhaista hetkistä nauttimisen. Aki Kallio: Lähtökohtainen pyrkimysolotila. Anna Scheinin: Olen elänyt koko tähän astisen elämäni rauhan aikana ja olen tästä suunnattoman kiitollinen. Antti Havusela: Valtion ”normaalitila”, jota onneksi pyritään ylläpitämään useimmissa valtioissa nykyään kaikin keinoin. Ainomaija Kuljukka: Saamme elää nyt rauhan aikaa, josta olen kiitollinen. Minä, joka olen elänyt aina rauhan aikaa, en käsitä sitä varmasti kuitenkaan samalla tavalla kuin esimerkiksi paappani, joka on elänyt myös toisenlaisen ajan. Rauha voi käsittää myös sydämen tilaa. Tänä päivänä on 28 | Sotainvalidien Veljesliitto paljon levottomuutta ihmisten sydämissä vaikka elämmekin rauhan aikaa yhteiskunnassamme. KOTIRINTAMA Martti Kallio: Tuki ja turva. Hannu Kallio: Kotirintama oli riittävän yhtenäinen ja päättäväinen, että rintamalla ei tarvinnut siitä liikaa huolehtia. Aki Kallio: Vastuullinen ja raskas taakka vajaakykyisille. Anna Scheinin: Kotirintama tuo ensimmäisenä mieleen oman perheeni – ymmärrän että termillä on eri merkitys sota-ajan sukupolvelle. Antti Havusela: Kotirintama antoi varmasti merkittävän tuen sodassa jaksamiseen ja siitä selviämiseen Suomen sodassa. Ainomaija Kuljukka: Kotirintaman rooli sodassa oli valtavan tärkeä. Se yhteishenki ja sisu joka näkyi Suomessa niin kotona kuin rintamalla, oli ihmeellinen. Toivo eli kotirintamalla vahvana. ITSENÄISYYS Martti Kallio: Valtiollinen vapaus. Aki Kallio: Tärkeä ihmiselle, joka ei muuhun ole tottunut. Anna Scheinin: Itsenäisyyden ajatteleminen liikuttaa – se tuo mieleen sotaveteraanit ja sodassa kaatuneet, mutta myös sen sinnikkyyden millä Suomi jälleenrakennettiin sodan jälkeen. Antti Havusela: Itsenäisyys on tärkeä ja hieno asia. Olen kiitollinen sukupolvelle, joka oli turvaamassa Suomen itsenäisyyttä sota-aikana. Ainomaija Kuljukka: Ensimmäisenä tulee mieleen kiitollisuus siitä, että saamme nauttia itsenäisestä Suomesta tänä päivänä. TERVEYS Martti Kallio: Tavoiteltu olotila ihmiselle. Hannu Kallio: Terveyttä ei terve osaa arvostaa riittävästi. Aki Kallio: Tärkeä ihmiselle, joka ei muuhun ole tottunut. Anna Scheinin: Terveyden menettäminen pelottaa; oma ja läheisten fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on elämässä kaikkein tärkeintä. Antti Havusela: Terveys on ehdottoman tärkeä asia, josta pitäisi muistaa olla kiitollinen. Ainomaija Kuljukka: Nykyään terveyttä jumaloidaan, ja se on yksi tärkeimpiä asioita, joilla ihmiset mittaavat onnellisuuttaan. Sodan sukupolvi uhrasi oman terveytensä, itsenäisyytemme vuoksi. Se on jalo ajatus. VAPAUS Martti Kallio: Kansan oma päätösvalta. Hannu Kallio: Vapaus on kuin terveys, vasta sen rajoittaminen tai menettäminen kertoo vapauden arvon. Aki Kallio: Tärkeä ihmiselle, joka ei muuhun ole tottunut. Anna Scheinin: Vapaus on merkinnyt minulle mahdollisuutta itse päättää mitä teen elämälläni, kuten sen mitä teen työkseni, missä asun ja kenen kanssa ja milloin perustan perheen. Antti Havusela: Vapaus voi sinänsä tarkoittaa montaa asiaa, mutta ensimmäisenä tulee mieleen yksilön vapaus tehdä omia päätöksiä elämässä. Ainomaija Kuljukka: Kiitollisuus sodan sukupolvea kohtaan, joka taisteli meille vapauden. Meidän sukupolvemme suhtautuu vapauteen monesti itsestäänselvyytenä. Vapaus voi tarkoittaa taas yksilötasolla aivan eri asioita.

ETUJÄRJESTÖ Sotainvalidien kuntoutusoikeus on yksi sotilasvammalaissa säädetyistä asioista. Kuvassa sotainvalidi kuntoutuu Kaunialassa. Sotilasvammalaki – perusta sotainvalidien korvauksille Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 29

ETUJÄRJESTÖ VUONNA 1948 säädetty sotilasvammalaki paransi merkittävästi sotainvalidien korvausturvaa ja toi siihen tasa-arvon. Aiemmin korvaukseen vaikutti sotilasarvo, mutta sotilasvammalain periaatteena on, että kaikille suoritetaan samantasoisesta haitasta yhtä suuri korvaus. Tämä on antanut hyvän perustan uudistaa korvauksia vastaamaan sotainvalidien muuttuvia tarpeita yli 70 vuoden aikana. Sotilasvammalakia on muutettu 68 kertaa. Ensimmäiset lainmuutokset 1950-luvulla korjasivat vaikeavammaisten asemaa sekä laajensivat vuonna 1956 korvaukseen oikeutettujen piiriä koskemaan internoituina, SSmiehinä ja puolustusvoimien työhön määrättyinä vammautuneita. Samalla avattiin mahdollisuus korvauksen hakemiseen niille, joilta laissa ollut vuoden määräaika oli ehtinyt umpeutua. Vuonna 1953 lakiin lisättiin sairausapulisä, jota saattoi hakea sotainvalidin ja hänen perheenjäsentensä toimeentuloa vaikeuttavien sairauskulujen perusteella. Kuntoutus on ollut merkittävä tekijä sotainvalidien toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kannalta. Se käynnistyi vuoden 1956 lainmuutoksen pohjalta amputoitujen proteesin käytön opetuksesta laajentuen vuonna 1960 käsittämään vähintään 50 %:n sotainvalidien laitoskuntoutuksen. 1960 - LUKU oli uudistusten vuosikymmen. Vaikeavammaisten sotainvalidien laitoshoito muunkin kuin sotavamman perusteella tuli mahdolliseksi vuoden 1960 lainmuutoksella. Vuosikymmenen puolivälissä haitta-asteraja alennettiin 30 %:iin. Samalla saivat 30–45 %:n sotainvalidit oikeuden kuntoutukseen sotavammojen yhteydessä esiintyvien sairauksien perusteella. Merkittävä uudistus oli vuonna 1967 voimaan tullut säännös, jonka perusteella voitiin korvata vammat ja 30 | Sotainvalidien Veljesliitto Työkykyä ylläpitävään kuntoutukseen siirtyminen avasi portit sotainvalidien paremmalle voinnille. Kuvassa kävelyharjoitusta Kaunialassa. sairaudet, jotka liittyvät sotavamman synnyttämään poikkeukselliseen alttiuteen tai taipumukseen. Liitännäissairauksina on esimerkiksi amputoiduille korvattu vahingoittumattoman raajan nivelrikkoja. Vuoden 1967 lainmuutos avasi myös mahdollisuuden hakea korvausta myöhemminkin kuin määrättyjen hakuaikojen rajoissa. Sotilasvammalain nojalla maksettiin huoltoeläkettä alun perin vain, kun korvauksensaaja oli kuollut sotavamman tai sairauden johdosta tai haitta-aste oli vähintään 90 %. Vuoden 1962 lainmuutos pudotti haittaasteprosentin 50:een ja vuodesta 1969 lähtien se on ollut 30 %. 1970 - LUVULLA alennettiin haittaasterajoja. Lakia uudistettiin laajasti vuonna 197 1. Sairausapulisän ja täydennyskoron hakumahdollisuus avautui vähintään 20 %:n sotainvalideille ja raja yleisen terveydentilan tarkastukseen aleni 10 %:iin. Lisäksi 30–45 %:n sotainvalidit alkoivat saada kuntoutusta muustakin syystä kuin sotavammojen perusteella. So- tilasvammakorvausten sitomisella työeläkeindeksiin turvattiin niiden tason säilyminen. Sotavankien tilanne helpottui, kun sotavankeuden erityisiin olosuhteisiin liittyvät vammat ja sairaudet tulivat korvattaviksi. Uudistuksen myötä lähes kaikki sotavankeudessa olleet, rajakylien siviiliväestö mukaan lukien, ovat päässeet osallisiksi korvauksista. Sotilasvammalakiin lisättiin vuonna 1975 kertakaikkista korvausta koskeva säännös 10–25 %:n sotainvalidien leskien toimeentulon tukemiseksi. Asunnon muutostöiden ja apuvälineiden korvaamista koskeva säännös lisättiin lakiin vuonna 1978. Tuolloin sen piiriin pääsivät ainoastaan 50– 100 %:n sotainvalidit. 1980 - LUKU oli ikääntymiseen varautumista. Sotilasvammalain kauaskantoisin muutos tuli voimaan vuonna 1986, jolloin kuntien vähintään 30 %:n sotainvalideille järjestämiä sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluita ryhdyttiin korvaamaan valtion varoista, mikä kannusti kuntia järjestämään sotainvalideille heidän

ETUJÄRJESTÖ Arkea voi helpottaa useilla apuvälineillä. Eero Sannisto esitteli toimintaterapeutti Tuovi Toivolan avulla sukanvetolaitetta vuonna 2013 Tornion veljeskodissa Saarenvireessä. Kuva: Juha-Pekka Honkanen Asunnon muutostöiden haittaasteraja aleni vuonna 1996 ensin 20 %:iin ja vuonna 1999 hyväksytyllä lainmuutoksella 10 %:iin. Korvauksensaajina naissotainvalidit joutuivat odottamaan tasa-arvoa vuoteen 1997 saakka, jolloin heidän elinkorkoonsa tuli omaiskorotus aviomiehen perusteella ja puolisot saivat samat oikeudet huoltoeläkkeeseen kuin miessotainvalidien leskillä oli. tarvitsemiaan palveluja. Uudistuksen yhteydessä luovuttiin maksamasta 100 %:n haitta-asteen mukaista elinkorkoa kuntoutuksen ja laitoshoidon ajalta kaikille sotainvalideille, mikä herätti kritiikkiä. Sotainvalidien kannalta ”vaihtokauppa” oli kuitenkin onnistunut, sillä kotona asuminen helpottui ja taloudellinen hyöty oli moninkertainen menetykseen nähden. Lievävammaisten neljän vuoden välein tapahtuva kuntoutus aloitettiin vuonna 1986. Tuolloin kuntoutukseen pääsivät 25 %:n sotainvalidit. Vuonna 1987 olivat vuorossa 20 %:n sotainvalidit ja seuraavana vuonna 15 %:n sotainvalidit, ja vuonna 1989 myös 10 %:n haitta-aste oikeutti kuntoutukseen. 1990 - LUKU oli tasa-arvon aikaa. Vuosikymmenen aikana toteutetut lainmuutokset lyhensivät lievävammaisten kuntoutusvälin ensin kahdeksi vuodeksi ja vuodesta 1997 alkaen kuntoutus tuli vuosittaiseksi. Kuntoutuksen jakaminen aviopuolison kanssa tuli mahdolliseksi vuonna 1994. Palvelutaloissa asuvien sotainvalidien asema parani, kun kunnan niissä järjestämät ateria-, pyykki- ja muut asumispalvelut säädettiin korvattaviksi. 2000 - LUVULLA painopiste siirtyi lievävammaisiin. Vuosituhannen vaihtuessa laajeni asunnon muutostyökorvaus koskemaan kaikkia vähintään 10 %:n sotainvalideja. Vuonna 2003 saivat 25 %:n sotainvalidit oikeuden kuntien järjestämiin avopalveluihin. Kaksi vuotta myöhemmin saman oikeuden saivat 20 %:n sotainvalidit. Laitoshoidon kohdalla 20 ja 25 %:n sotainvalideille toteutui ensin jaksottaista hoitoa koskeva uudistus. 25 %:n sotainvalidien pitkäaikainen hoito muuttui sotilasvammalain nojalla korvattavaksi vuonna 2008. 2010 - LUVULLA saavutettiin tärkeimmät tavoitteet. Haitta-asteeltaan 20 %:n sotainvalidit joutuivat odottamaan Valtiokonttorin maksamaan pitkäaikaiseen laitoshoitoon pääsyä vuoteen 2013 saakka. Seuraavat uudistukset toivat ensin 15 %:n ja sitten 10 %:n sotainvalidit korvattavien avo- ja kotipalvelujen piiriin vuosina 2015 ja 2017. Veljesliiton vuosikymmeniä jatkuneen edunvalvontatyön tärkeimmät tavoitteet saavutettiin vuonna 2019, kun sotilasvammalain nojalla korvattava laitoshoito laajeni kos- kemaan kaikkia vähintään 10 %:n sotainvalideja. Lievävammaiset sotainvalidit saivat siis viimein tarvitsemaansa tukea kotiin ja mahdollisuuden päästä hoitoon sotainvalideille rakennettuihin veljeskoteihin. Uudistusten rinnalla Veljesliitto on pyrkinyt parantamaan myös sotainvalidien puolisoiden ja leskien asemaa. Erityisesti tavoitteena on ollut laajentaa kuntoutukseen oikeutettujen joukkoa. Pääsyedellytyksiä onkin saatu helpotettua niin, että sen piirissä ovat kaikki vähintään 30 %:n haitta-asteen sotainvalidien aviopuolisot ja lesket. Liiton edunvalvontatyö jatkuu, jotta myös lievävammaisten sotainvalidien puolisot ja lesket saisivat kuntoutusta. LAKIA on muutettu tarpeiden mukaan. Sotien jälkeen tärkeintä oli kehittää vaikeasti vammautuneiden hoito- ja korvausturvaa sekä tukea heidän paluutaan työelämään. Parannuksia tarvittiin myös toimeentulon turvaamiseksi erityisesti perheellisten sotainvalidien kohdalla. Seuraavina vuosikymmeninä keskeistä oli toimintakyvyn säilyttäminen muun muassa kuntoutuksen avulla. Yhteiskunnan vaurastuessa korvauksia oli mahdollista laajentaa myös lievemmin vammautuneille. Sotainvalidien ikääntyessä tärkeimmäksi tavoitteeksi nousi kotona asumisen tukeminen riittävien sosiaalija terveydenhuollon palvelujen sekä kotikuntoutuksen avulla. Vaikeavammaisilta sotainvalideilta vapautuvat hoitopaikat antoivat osaltaan mahdollisuuden ulottaa sotilasvammalain mukainen laitoshoito myös lievävammaisille sotainvalideille ja siten pääsyn tarvittaessa pitkäaikaiseen hoitoon sotainvalidien veljeskoteihin ja muihin Valtiokonttorin hyväksymiin hoitolaitoksiin. Seppo Savolainen Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 31

HUOLTOJÄRJESTÖ SOTAINVALIDIEN ERIARVOINEN MAAILMA: Liian monessa maassa kaveri on jätetty OLIN jo ollut muutaman vuoden mukana suomalaisessa sotainvaliditoiminnassa, kun eräällä Aasian matkalla, kaukana Malesian maaseudulla, törmäsin erikoiseen orkesteriin. Joukko paikallisia miehiä soitti paikallista musiikkia temppelin edessä. Erikoista soittokunnan kokoonpanossa oli, että yksi oli jalkapuoli, toinen käsipuoli, kolmas silmäpuoli ja neljäs ilmeisesti täysin sokea ja niin edelleen. Selitys oli luettavissa englanninkielisestä käsin tekstatusta lapusta: ”Auttakaa meitä. Olemme sodassa haavoittuneita.” Kaivoin kukkarosta muutaman taalan, jotka tiputin ojennettuun pajukoriin. Seuraava ajatus vei jo kotimaahan kunnioittamaan entistä enemmän sitä, mitä Suomessa on vuosikymmenten mittaan sotainvalidien hyväksi tehty. Tuon kohtaamisen jälkeen olen lukenut kerjäläisten lappuja eri maissa entistä tarkemmin. Liian usein niissä mainitaan juuri sota haavoittumisen ja syrjäytymisen syyksi. Sodat eivät maailmasta ole mihinkään hävinneet, vaikka niiden lukumäärä ja niistä aiheutuneet kuolemat ja henkilövahingot ovatkin absoluuttisilla luvuilla mitaten vähentyneet. TOISEN maailmansodan voittajavaltioissa veteraanien arvostus oli itsestäänselvyys, siitä ei edes keskusteltu. Nimenomaan Venäjällä ”Suuren Isänmaallisen Sodan” päättymisestä lähtien veteraanit nauttivat sekä vi- 32 | Sotainvalidien Veljesliitto rallista että yleistä arvostusta. Moni suomalainen pääsi aikoinaan Neuvostoliiton matkoillaan todistamaan, kuinka puna-armeijan eläkeläiset kulkivat arkenakin mitalit rinnassa ja tyynesti ohittivat minkä tahansa jonon. Tilastojen mukaan toisen maailmansodan invalideja oli Neuvostoliitossa 4 miljoonaa, joista puoli miljoonaa oli menettänyt jalkansa tai kätensä. Kotirintama ei kohdellut heitä aina kovinkaan kunnioittavasti. Jalkapuolia kutsuttiin ”samovaareiksi” koska he muistuttivat yhdellä jalalla seisovaa venäläistä teekeitintä. Julkinen valta kohteli invalideja suhteessa paremmin. Sotainvalideilla ei Neuvostoliiton aikaan ollut vammautumiseen perustuvia eläkkeitä mutta kylläkin ilmainen sairaanhoito, alennuksia lääkkeistä ja matkoista sekä oikeus erilaisiin kylpylälomiin. Nämä etuudet koskivat vielä Afganistanin sodan veteraaneja. Putinin hallinnolla on ollut ilmeisiä vaikeuksia jatkaa neuvostoajan käytäntöjä, vaikka Venäjä jatkaa osallistumista erilaisiin aseellisiin konflikteihin eri puolilla maailmaa. Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa sotainvalideilla on ollut erityisasema jo ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Valtiot ovat maksaneet hoitoja, kuntoutusta ja esimerkiksi proteesit. Suurilla työnantajilla on saattanut olla velvoite työllistää tietty määrä vammautuneita osaksi työvoimaansa. Suomen tapaista omaehtoista suurta järjestöä näissäkään maissa ei ole ollut. Länsi-Saksassa sellaista ei olisi sodan jälkeen saanut perustaakaan. Israel on käynyt sotia perustamisestaan lähtien ja elää edelleen päivittäistä poikkeustilaa. Sotasaavutukset ovat suuressa kunniassa, samoin vammautuneista veteraaneista huolehtiminen on tasokasta. Kriisialueella elävän Etelä-Korean vastaavat järjestelmät ovat yhdistelmä valtion osallistumista ja yksityistä hyväntekeväisyyttä, jossa yritysten osuus on huomattava. MAAILMAN suurimman ja tehokkaimman armeijan veteraanit on suhteessa maan varallisuuteen ja väkilukuun jätetty yllättävän huonolle hoidolle. Yhdysvalloissa on kyllä veteraaniasioista vastaava ministeriö, ja laki takaa ilmaiset lääkkeet, hoitoja ja korvauksia. Vammautuneiden veteraanien kuntoutus ja auttaminen on silti suurelta osalta lukuisten vapaaehtoisten järjestöjen varassa. Ne tekevät varmaan hyvää työtä, mutta eivät löydä likikään kaikkia avun tarpeessa olevia. Niinpä keskimäärin kaksikymmentä amerikkalaista veteraania tekee joka päivä itsemurhan. Luku on luultavasti suurempi sillä kaikkia tahallisia huumeiden yliannostuksia tai kolareita ei osata kirjata oikein. Joskus epätoivoinen veteraani tekee harkitun rikoksen ja tulee poliisin ampumaksi. Tällä vuosikymmenellä amerikkalaissotilaita on kuollut enemmän

HUOLTOJÄRJESTÖ Valitettavan monessa maassa sotainvalidit ovat jääneet ilman tarvitsemaansa tukea. Kuva: iStock/Jerry PDX oman käden kautta kuin taisteluissa. Joka viides itsemurhan tehnyt amerikkalainen on joskus palvellut armeijassa. Heidän osuutensa koko väestöstä on kuitenkin vain kymmenen prosenttia. Kaksi kolmesta itsemurhaajasta on iältään yli kuudenkymmenen. Presidentti Barack Obama kutsui virkakaudellaan ilmiötä ”epidemiaksi, joka on pysäytettävä”. Siinä ei onnistuttu. Muutakin haittaa veteraanien huonosta hoidosta on koitunut. Etenkin Korean sodan jälkeen monet turhautuneet ja katkerat veteraanit ryhtyivät omatoimisiksi ja järjestäytyivät löyhiksi rikollisjärjestöiksi. Erilaiset moottoripyöräjengit, tunnetuimpana Hell’s Angels, olivat usein veteraanien perustamia. Ne sekaantuivat myös huumekauppaan, olivathan sotien ta- kia reitit Aasiasta valmiiksi tutut. On asioita, jotka pysyvät samoina kansallisuudesta riippumatta. Sodan seuraukset ovat yleismaailmalliset. Tutkimusten mukaan taistelutilanteet eivät aiheuta pahimpia traumoja vaan syyllisyydentunto ja häpeä. Kyvyttömyys tai avuttomuus puolustaa kaveria, joka kaatuu vierestä, jää painamaan mieltä. Myös omien ampuminen vahingossa kasvattaa raskaan taakan. Eniten katkeroittaa kuitenkin muun yhteiskunnan huono kohtelu siviilissä sodan jälkeen. Niistä unohdus ja välinpitämättömyys ovat pahimpia. VASTA vuosikymmenten jälkeen Suomessakin osattiin käsitellä sodan käyneiden traumoja ja painajaisia. Psyykkiset vammat olivat sotavam- moja siinä missä muutkin, mutta niistä ei aikanaan puhuttu eikä niistä anottu korvausta. Perhe kuuli öiset painajaiset ja joutui ehkä kestämään potilaan omalääkityksen viinalla. Meillä on silti myös ylpeyden aiheita. Suomalainen sotainvalidityö on ollut maailman mitassa ainutlaatuista. Sodassa vammautuneet ottivat alun alkaen itse vastuun itsestään ja kavereistaan. Keräyksin rakennetut laitokset ovat olleet laadukkaita osaamiskeskuksia, joista saadut kokemukset ovat siirtyneet yleisiksi vanhustenhuollon käytännöiksi. Näiden rinnalle Sotainvalidien Veljesliitto kehitti sotainvalidien arkea auttavan avustajatoiminnan, jota menestyksellä laajennettiin koko maahan. Tilastojen mukaan suomalaiset sotainvalidit olivatkin 80-vuotiaina keskimäärin paremmassa kunnossa kuin muut saman ikäiset veteraanit. Sotainvalidien eliniän odote oli vuoden pidempi kuin muiden. Loppuvuosina ikä tasoitti vaivat kaikkien kesken. Sodassa vammautunut nuori mies saattoi rauhan tultua pelätä, että hän ei ehkä kelpaa aviomieheksi. Pelko osoittautui turhaksi. Tutkimusten mukaan sotainvalidien solmimat avioliitot ovat olleet keskimäärin pitkäkestoisempia ja kyselytutkimusten mukaan myös onnellisempia kuin muiden. Kohdennetulla huolenpidolla on siis ollut merkitystä. Valtava merkitys on yleisestikin ollut sillä yhteisöllisyydellä, jota tammenlehväsukupolven yhteiset pyrinnöt ovat merkinneet. Vasta myöhemmin keksittiin sana ”vertaistuki”, vaikka ilmiö syntyi suomalaisten sotainvalidien keskuuteen jo yli 70 vuotta sitten. Lasse Lehtinen Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 33

Kodinomaiset ja kuntouttavat veljeskodit olivat vastaus ikääntyvien sotainvalidien hoitoon. Kuvassa sotainvalidit Erkki Keränen, Toimi Telenvuo ja Väinö Syrjäkari osallistuivat vuonna 2016 Oulun Diakonissalaitoksen veljeskodissa tanssihetkeen. Kuva: Jaani Föhr Liitossa varauduttiin jäsenten vanhenemiseen SOTAVAMMAISTEN ikääntyminen edellytti Veljesliitolta koko toimintakentän ja tehtävien uudelleenarviointia. Sotainvalidien vanhuudenturvan suunnittelu aloitettiin jo 1970-luvulla. Vaikeavammaisten sotainvalidien tulotaso oli erityishuollon, sotilasvammakorvausten ja sopeuttavan kuntoutuksen avulla onnistuttu kohottamaan muiden veteraanien tasolle. Iän ja sairauksien lisääntyessä sota- 34 | Sotainvalidien Veljesliitto vammaisten mahdollisuudet ansiotyöhön huononivat ja tulot pienenivät, jolloin sotilasvammakorvausten merkitys korostui. Monien sotainvalidien toimeentulo heikkeni voimien vähetessä jo huomattavasti ennen normaalia eläkeikää, joten heidän taloudellinen turvansa riippui eläkejärjestelmien ja niiden etuisuuksien tulevasta kehityksestä. Liitto totesi vuoden 1977 kehittämisohjelmassa tärkeiksi asioiksi so- tavammaisten vanhuudenhuollon asumis-, hoito- ja avopalveluiden parantamisen. ”Sotainvalidin paras paikka on oma koti.” Laitoshoito tuli yhteiskunnallekin aina paljon kalliimmaksi kuin kotihoito. OHJELMAN tuloksia saatiin jo heinäkuussa 1978, kun vaikeavammaisille sotainvalidille voitiin korvata välttämättömien apuvälineiden, asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden

HUOLTOJÄRJESTÖ YLEISEMPIÄ KORVATTAVIA ETUUKSIA OLIVAT OVIEN LEVENNYKSET, KYNNYSTEN POISTOT, LUISKAT, KAITEET JA TUKITANGOT, KYLPYHUONEEN JA WC:N RAKENTAMINEN JA MUUTOSTYÖT. PERUS JA VUOSIKORJAUS TÖITÄ EI KORVATTU. sekä asunnon muutostöiden aiheuttamat kustannukset, jos niillä pystyttiin välttämään sotainvalidin joutuminen laitoshuoltoon. Käytännössä sotainvalidilta edellytettiin vähintään 50 %:n haitta-astetta. Asunnonmuutostöiden haitta-asteen raja laski vuosien kuluessa asteittain niin, että vuonna 2000 se oli enää 10 %:a. Korvattavia apuvälineitä olivat päivittäisissä toiminnoissa tarvittavat, erityisesti vammaisille tarkoitetut välineet. Kotona selviytymistä tuettiin myös maksamalla korotettua sairausapulisää vaikeavammaiselle sotainvalidille, jonka selviytyminen kotihoidossa aiheutti jatkuvasti huomattavia kustannuksia ja vaikeutti toimeentuloa. ASUNTOJEN muutostöiden suunnittelu ja toteutus vaativat ammattitaitoa sekä lukuisten hakemusten tekemistä, mikä oli monelle sotainvalidille vaikeaa. Sotainvalidien vanhuudenhuoltotyöryhmä esittikin vuonna 1990, että sotainvalidipiireihin palkataan peruskorjausneuvojat avustamaan sotainvalideja asunnon korjauksissa ja muutostöissä. Pohjois-Karjalan sotainvalidipiirissä oli puolentoista vuoden ajan toiminut peruskorjausneuvoja, ja tulokset olivat olleet erittäin myönteisiä. Rahaautomaattiyhdistyksen avustuksella palkattiinkin vuonna 1991 kolmeksi vuodeksi 17 sotainvalidipiiriin oma korjausneuvoja. Hänen tehtävänä oli asuntojen muutostöiden suunnittelu ja neuvonta, rakennusselosteiden, kustannusarvioiden, hankkeiden vaatimien hakemusten tekeminen, niiden vaatimien lupien hakeminen ja rahoituksen järjestäminen sekä yhteydenpito kunnan ja valtion viranomaisiin. Palvelut olivat ja ovat edelleen sotainvalideille maksuttomia. Kolmivuotinen hanke päättyi kesällä 1994, mutta toiminta jatkui uutena projektina, jonka kohteena olivat myös muut sotiemme veteraanit. Toukokuussa 2001 korjausneuvonnan hallinnointi siirtyi Vanhustyön Keskusliitolle ja neuvonta ulotettiin myös muihin vanhuksiin. SOTAVAMMAISTEN vanhuudenhuoltoa suunniteltaessa esille nousi ajatus omien laitosten rakentamisesta maakuntiin. Esikuvina toimivat Veljesliiton omistamat erityishuoltolaitokset Kauniala, Suitia ja Kyyhkylä. Etenkin Kaunialan kuntouttava lääkinnällinen hoito ja ajatus siitä, että sotainvalidi pyrittiin saamaan kodinomaiseen hoitoon, olivat sairaskodeille toimintamalli, jota yhteiskunnan ylläpitämässä yleisessä vanhustenhuollossa ei juurikaan tunnettu. Sairaskotiajatus nousi esille vuonna 1975 Pohjois-Karjalassa, jossa vaikeavammaisten sotainvalidien elinolojen katsottiin olevan usein heikommat kuin rintamailla. Tapaturmaviraston mukaan tarve oli niin suuri, etteivät yhteiskunnan resurssit olisi siihen riittäneet, eikä kaikkia vaikeavammaisia olisi pystytty hoitamaan kotona. Heille oli saatava sotilasvammalain mukaan korvattavaa hoitoa. Veljesliiton johdon kanta oli vielä tässä vaiheessa horjuva. Ensimmäiset asukkaat muuttivat uudenlaista vanhuudenhoitoa edustavaan Pohjois-Karjalan Sairaskotiin vuoden 1978 joulukuussa. Käyttökustannukset maksoi valtio edellyttäen tietenkin, että asukkaina oli tapaturmaviraston maksusitoumuksella vähintään 30 %:n haitta-asteen sotainvalideja. Pohjois-Savossa seurattiin hankkeen etenemistä ja päädyttiin oman sairaskodin rakentamiseen, joka valmistui Iisalmeen loppuvuodesta 1981. Sairaskotihankkeilla on ollut alusta alkaen virkamiesten ja ministeriöiden tuki, mutta Veljesliiton johdossa hanketta epäiltiin aluksi. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti maaliskuussa 1983 sairaskotityöryhmän selvittämään kuinka monta sairaskotia Suomeen tarvittiin. Työryhmän mielestä laitosten tulisi jakautua tasaisesti eri puolille maata ja niihin pyrittäisiin luomaan kuntoutukseen kannustava, kodikas ja viihtyisä ilmapiiri. PÄÄOSA SAIRAS JA VELJESKODEISTA VALMISTUI 1980 LUVULLA, KAKSI VIIMEISTÄ VUONNA 1992. SUOMESSA OLI TUOLLOIN 21 VELJESKOTIA, JOISSA OLI RUNSAAT 1200 HOITOPAIKKAA. NIIDEN LISÄKSI SOTAINVALIDIEN LAITOSHOITOA ANTOIVAT MYÖS KAUNIALA JA KYYHKYLÄ. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 35

HUOLTOJÄRJESTÖ Sotainvalidi-lehden 2/1987 kuntaliitteellä heräteltiin kuntia varmistamaan sotainvalidien palvelujen saatavuus. Laitokset tukisivat kotihoitoa ja niistä voisi myös palata kotiin. Kaikki tämä vaati sairaskodilta melko pitkälle meneviä sairaanhoidollisia valmiuksia. Sotainvalidit tarvitsivat hyvätasoisia ja nimenomaan sotavammoihin perehtyneen henkilökunnan antamia perussairaanhoidon palveluja ja kuntoutusta. Pitkäaikaista laitoshuoltoa tarvitsevien sotainvalidien määräksi työryhmä arvioi vuosituhannen loppuun saakka 650−850. Ja kun sairaskodeissa oli tarkoitus antaa myös kuntoutusta, niin esitti työryhmä sairaskotipaikkojen minimimääräksi tuhat paikkaa. 36 | Sotainvalidien Veljesliitto SOTAINVALIDIEN lakisääteisiin korvauksiin liittyvissä kysymyksissä jäseniä auttoivat perinteisesti sotainvalidiosastot ja -piirit, mutta ikääntyvien toimijoiden tilalle tarvittiin uusia auttajia. Sotilasvammalain uudistamista käsittelevä työryhmä esitti vuonna 1993, että sotainvalidien neuvonta tulisi siirtää liiton paikallisorganisaatiolta sen piiriorganisaation, Tapaturmaviraston (v. 1996 lähtien Valtiokonttori), sairaskotien ja muiden sotainvalidien laitosten järjestämälle neuvontaorganisaatiolle. Vuonna 1997 alkoi valmistelutyö ja seuraavana vuonna neuvontapalvelua toteutettiin lähes jokaisessa sairaskodissa. Neuvontaa hoiti jo vuoden 1998 aikana yhteensä 22 sotainvalidien sairaskotia ja kuntoutussairaalaa. Palvelun kustannuksista vastasi Valtiokonttori. Veljesliiton vastuulla oli toimittaa sairaskodeille sotilasvammakorvauksia koskevaa materiaalia. Liitto järjesti myös koulutusta uusille asiamiehille, sihteereille, sosiaalityöntekijöille ja neuvontapalvelutyöntekijöille. Neuvontapalvelu ei kokonaan korvannut sotainvalidipiirien ja -osastojen neuvontaa, vaan täydensi sitä. Valtiokonttori tähdensikin ohjeissaan, että toiminnan piti tapahtua yhteistoiminnassa Veljesliiton piirien ja osastojen kanssa. Joillakin paikkakunnilla sairaskotien mukaantulo aiheutti aluksi kuitenkin pientä hankausta. Neuvontapalvelusta on muodostunut sotainvalideille sekä puolisoille ja leskille olennainen ja läheinen toimija, jonka puoleen voi kääntyä melkein missä tahansa asiassa. Myöhemmin myös muut veteraanit ovat päässeet tämän tärkeän palvelun piiriin. Olennainen osa työtä ovat kotikäynnit, joilla palveluneuvoja näkee asiakkaan ympäristön, kuulee kenties myös omaisia ja pohtii asiakkaalleen parasta, hänen tarpeisiin vastaavaa toimintaa yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. YLEISESTI 1980-luvulla pidettiin tärkeänä, että ikääntyvät sotainvalidit voisivat asua kotonaan niin kauan kuin mahdollista. Niinpä liitossa keskityttiin avohuollon parantamiseen. Kuntapalvelujen tarjoaminen sotavammaisille ei ollut missään vaiheessa mukana Veljesliiton kehittämisesityksissä ja sotainvalidit olivat vastustaneet erityishuoltojärjestelmänsä korvaamista yleisillä palveluilla. Nyt yleisiä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjottiin sotainvalideille sotavammaisten erityishuollon palveluina, joiden kustannuksista vastaisi valtio, mikä hälvensi sotainvalidien epäluuloja. Jotta malli olisi kiinnostava myös kunnille, maksoi Tapaturmavirasto niille palvelujen järjestämisestä aiheutuneet kulut todellisten suuruisina. Kuntapalvelut käynnistyivät vuoden 1986 alussa ja kuntien vähintään 30 %:n sotainvalideille järjestämät avopalvelut ja pitkäaikainen laitoshoito korvattiin valtion varoista. Palveluiden takaamiseksi kuntiin saatiin myös uusia virkoja. Käynnistyminen kangerteli monessa kunnassa, joten Veljesliitto vetosi lääninhallituksiin ja kuntiin palvelujen lisäämiseksi. Keväällä 1986 Sotainvalidi-lehdessä julkaistiin ensimmäisen kerran kuntaliite, joka lähetettiin jäsenkunnan lisäksi noin 2  300 kunnalliselle päättäjälle. Sotainvalidipiirit ja -osastot järjestivät lukuisia tiedotus- ja neuvontatilaisuuksia, joissa kerrottiin uusista palveluista kuntien edustajille ja omille jäsenille.

Palveluneuvojat ovat olleet suuri apu sotilasvammalakiin liittyvien asioiden hoitamisessa. Palveluneuvoja Ulla Kannisto tapasi sodan johdosta siviilinä vammautuneen Jaakko Ternolan Hämeenlinnassa vuonna 2015. Jotkut kunnat noudattivat sotainvalidien palvelujen kohdalla erittäin tiukkaa tarveharkintaa. Perusteluna esitettiin kuntalaisten tasa-arvoisuus. Sotainvalidipiirien pitkäaikaiset toiminnanjohtajat muistavat yhä, kuinka joissakin kunnissa oli lähes mahdotonta ymmärtää, että sotainvalidit olivat erikoisryhmä, jotka lain nojalla saivat tietyt palvelut ilmaiseksi. Asian ymmärtäminen vei aikansa, mutta tuotti lopulta tulosta. Kunnille maksettavien korvausten arvioitiin valmisteluvaiheessa olevan noin 5 miljoonaa markkaa. Korvaukset kasvoivat vuonna 1987 kuitenkin jo 50 miljoonaan markkaan ja kunnat perustivat lähes 200 uutta virkaa ja tointa. Vuonna 1988 tapaturmaviraston kunnille maksamat korvaukset olivat jo yli 100 miljoonaa markkaa, ja virkoja oli perustettu kuntiin sotainvalideja varten yhteensä 411. Sotainvalidien kunnilta saamat avopalvelut lisääntyivät vuosi vuodelta. Veljesliiton johtokaan ei vielä vuonna 1985 tajunnut, kuinka valtavan uudistuksen se oli saanut jäsentensä eduksi. Valtion virkamiehetkään eivät osanneet aavistaa, kuinka huomattaviin summiin kuntien avopalvelut nousisivat muutamassa vuodessa. Siitä huolimatta sotainvalidien avopalvelut ovat tulleet yhteiskunnalle paljon halvemmaksi kuin mitä heidän pitkäaikainen laitoshoitonsa olisi ollut. Puhumattakaan kaiken merkityksestä sotainvalidien elämänlaadulle. Avopalvelujen osalta sotainvalidit olivat esimerkkinä vammautumattomille veteraaneille, joille samat palvelut saatiin maksuttomiksi vuoden 2019 lopulla. KESKEISIÄ ARKEA TUKEVIA PALVELUJA OLIVAT ATERIA PALVELUT, ASUNNON JA MUUN ASUIN YMPÄRISTÖN PUHTAANA - JA KUNNOSSAPITO, ASUNNON LÄMMITYS, SEKÄ VAATE HUOLLOSTA JA HENKILÖKOHTAISESTA HYGIENIASTA HUOLEHTIMINEN. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 37

RINTAMASOTILASTUNNUS Rintamasotilaalla tarkoitetaan henkilöä, joka vuosien 1939–1945 sotien aikana osallistui Puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä, vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa. RINTAMAPALVELUSTUNNUS Tunnus myönnettiin naisille, jotka olivat rintamapalveluun verrattavissa tehtävissä rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän alueella. Käytetään myös nimitystä rintamanainen. Rintamalla Puolustusvoimien tehtävissä palveli 90 000–100 000 lottaa. Heidän lisäksi sotatoimialueella toimi rintamanaisia sairaanhoitajina, lääkäreinä ja muissa tehtävissä. RINTAMATUNNUS Rintamatunnuksen on voinut hakea henkilö, joka vuosien 1939–45 sotien aikana on työvelvollisuuslain nojalla osallistunut linnoitusrakentajana puolustusvoimien linnoitusrakentajajoukoissa rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän alueella. SOTAVETERAANI Lainsäädäntö ei tunne termiä, mutta se on arkikielessä vakiintunut nimitys rintamaveteraanille. Yleisnimenä sotiemme veteraaneista käytetään usein sanaa sotaveteraani, joka kuitenkin viittaa Sotaveteraaniliiton jäseniin, eikä siten kata kaikkia veteraaneja. RINTAMAVETERAANI Lainsäädännössä käytetään sotiemme veteraaneista rintamaveteraani-sanaa. Sana viittaa myös Rintamaveteraaniliiton jäseniin. SOTAINVALIDI Henkilö, jolla on sodan aiheuttama vamma tai sairaus, joka on todettu Valtiokonttorin tai aikaisemmin Tapaturmaviraston päätöksellä. Sotainvalideistamme 95 % on ollut samalla veteraaneja. Myös siviilinä esim. ilmapommituksissa, miinoista tai muista räjähteistä loukkaantuneet ja rajakylistä sotavankeuteen joutuneet voivat olla sotainvalideja, mutta heillä ei ole rintamasotilas- tai rintamapalvelustunnusta. Sotainvalidien korvaukset ja palvelut perustuvat sotilasvammalakiin. SOTIEMME VETERAANIT Yhteisesti hyväksytty nimitys kaikille edellä mainituista on sotiemme veteraanit. LOTTA Lotta Svärd -järjestön jäsen. Lottia toimi sotien aikana eri tehtävissä sekä rintamalla Puolustusvoimien tehtävissä että kotirintamalla. PIKKULOTTA Lottajärjestön tyttöosastoon kuulunut vähintään 8-vuotta täyttänyt tyttö. Täytettyään 17-vuotta pikkulotalla oli mahdollisuus anoa Lottajärjestön jäsenyyttä. KOTIRINTAMANAINEN Kotirintamalla toimineet naiset, jotka työpanoksellaan vapauttivat miehet maanpuolustuksen tarpeisiin sotien 1939–1945 aikana. Tämän tapaiset toimet olivat mm. varsinaisissa tai vapaaehtoisissa maataloustöissä, teollisuus- ja palvelutehtävissä, kotitöissä lasten ja perheen kasvattajina ja huoltajina sekä kotirintamalottina. TYÖVELVOLLINEN Poikkeusolojen aikainen velvollisuus, joka koskee kaikkia Suomessa asuvia 17–64-vuotiaita henkilöitä. Sitä voidaan käyttää valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa esimerkiksi sodan, sodan uhan tai kiristyneen kansainvälisen tilanteen aikana. Sotainvalidi Matti Hänninen ja Sota ei ole leikkiä -video vuonna 1996. 38 | Sotainvalidien Veljesliitto SOTILASINVALIDI Varusmiespalveluksessa ja rauhanturvatehtävissä vammautuneet, joista ennen vuotta 1991 loukkaantuneet saavat korvauksia sotilasvammalain mukaan. Tämän jälkeen vammautuneet kuuluvat uuden sotilastapaturmalain piiriin.

HUOLTOJÄRJESTÖ Avustajatoiminta tarjoaa monipuolista apua asiakkaille. Jyväskylässä osana työtä Susanna Salminen veti Anja Huttuselle jumppaa vuonna 2017. Apua kotiin – tukea työllistymiseen VELJESLIITTO TUKI IKÄÄNTYVÄN JÄSENISTÖN KOTONA ASUMISTA AVUSTAJA TOIMINNALLA, JOSSA SAMALLA AUTETTIIN PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIÄ PALAAMAAN TYÖELÄMÄÄN. VALTAKUNNALLINEN ULOTTUVUUS ON JO PIENENTYNYT MUTTA TÄRKEÄÄ PALVELUA ON YHÄ SAATAVILLA JOILLAKIN ALUEILLA. AVUSTAJATOIMINTA sai alkunsa Iisalmesta vuonna 1991, kun lama heikensi alueella sotainvalidien palveluja. Sotainvalidiosastossa päätettiin työvoimaviranomaisen tuella palkata vanhustyöhön sopivia työttömiä auttamaan sotainvalideja heidän kotonaan. Kokeilu oli onnistunut ja malli lähti leviämään muihin sotainvalidiosastoihin ja -piireihin. Taustalla oli tarve tukea niitä lievävammaisia sotainvalideja, jotka eivät vielä tuolloin vaikeavammaisten sotainvalidien tapaan saaneet kunnalta valtion korvaamia kotipalveluja, kuten siivousta ja ateriapalveluja. Avustajatoiminta oli yhteistyötä työvoimaviranomaisten kanssa ja avustajien palkka maksettiin työllistämistuesta. Veljesliitossa ymmärrettiin toiminnan merkitys jäsenistölle ja vuonna 1998 avustajatoiminnasta tehtiin valtakunnallista, koko liiton kattavaa. Jokainen sotainvalidipiiri tai -osasto sai kuitenkin itse päättää, käynnistääkö se avustajatoiminnan omalla alueellaan, sillä sen hallinnointi ja avustajien palkkaaminen toi suuren vastuun. Liittoon hankittiin projektijohtaja vetämään valtakunnallista hanketta ja auttamaan alueellisia hankkeita. – Avustajatoimintaa ei olisi saatu liikkeelle, ellei Veljesliitto olisi ryhtynyt levittämään ja hallinnoimaan hanketta. Mukaan löytyi hyviä yhteistyökumppaneita erityisesti sotainvalidien veljeskodeista. Joillakin paikkakunnilla veteraaniyhdistykset ottivat vetovastuun, avustajatoiminnan valtakunnallisen ohjausryhmän puheenjohtajana alusta asti toiminut Seppo Savolainen sanoo. Valtakunnallinen hanke järjesti projektin henkilöstölle tärkeitä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia, joissa jaettiin hyviä kokemuksia ja saatiin tietoa asiantuntijoilta Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 39

HUOLTOJÄRJESTÖ ja viranomaisilta. Alueelliset hankkeet hoitivat asiakaskäyntien koordinoinnin, avustajien koulutukset sekä hallinnolliset tehtävät. Aluksi palvelun piiriin pääsivät sotainvalidit ja heidän puolisonsa ja leskensä mutta jo 2000-luvun alussa asiakaskunnaksi tuli koko veteraaniväestö ja tarvetta palvelulle riitti. Avustajatoiminta oli laajimmillaan vuonna 2004, jolloin asiakkaina oli noin 5000 sotainvaliditaloutta ja muutkin veteraanitaloudet mukaan lukien yli 10  000 asiakasta. Alueellisesta koordinaatiosta vastasi 14 projektipäällikköä ja kolme projektisihteeriä. Kyseisen vuoden aikana oli yhtäaikaisesti työssä keskimäärin 420 avustajaa. Heistä runsas kolmannes joko jatkotyöllistyi tai jatkoi tietään ammattikoulutukseen. AVUSTAJATOIMINTA on saanut osakseen runsaasti hyvää palautetta – niin avustajilta kuin asiakkailtakin sekä heidän omaisiltaan. Kiireetön, reilun kahden tunnin käyntikerta on mahdollistanut monenlaisen kodissa auttamisen sekä tuonut helpotusta yksinäiseen arkeen. Jos avustajien sopivuudesta työhön tai asiakkaan suhtautumisesta avustajaan oli pelkoja, jäivät ne reippaasti kiitosten ja kehujen varjoon. Työvoimapoliittisena hankkeena avustajatoiminta on ollut riippuvainen työvoimahallinnon useasti muuttuneista tukityöllistämistä koskevista ehdoista, mikä on hankaloittanut kriteerit täyttävien työntekijöiden löytymistä ja lyhentänyt työsuhteiden kestoa. Pahimmillaan avustaja on saatu palkattua vain puoleksi vuodeksi kerrallaan. Avustajatoiminta on ollut jäsenpalvelua ja sitä on tuotettu asiakkaille hyvin edullisin hinnoin. Asiakasmaksut on saatu pidettyä alhaisina työhallinnon tuella. Lisäksi Veljesliitto ja sen piirit ja osastot ovat tukeneet toimintaa. Vuosien 1999–2019 aikana Veljesliitto on rahoittanut Avustajatoimintaa yhteensä liki 10 miljoonalla eurolla. Veljesliiton Tuki- ja perinnesäätiö on osallistunut avustajien palkkakuluihin vuosina 2005–2012 yli 2,3 miljoonalla eurolla. Merkittäviä taloudellisia tukijoita ovat olleet myös Sotiemme veteraanit -keräys sekä eräät säätiöt ja tahot sekä muutamat yritykset. Avustajatoiminnan pyörittäminen alkoi vaikeutua, kun asiakasmäärät pienenivät ja työvoimapoliittiset päätökset tekivät toiminnasta kan- VAPAAEHTOISTYÖ JA KOLMAS SEKTORI OLIN vuonna 2000 perustamassa avustajatoiminnan Vetu-projektia Porissa. Edustin hankkeen ohjausryhmässä työntekijäjärjestöjä SAK:n aluetoimikunnan jäsenenä ja myöhemmin aluejohtajana. Otsikko viittaa toimintaan, jota ilman Suomi ei tulisi toimeen. Kolmannen sektorin tarkoituksena on mm. tuottaa palveluita ja työllistää. Suomessa toimii sadoissa tuhansissa laskettava joukko ihmisiä, joista suurin osa vapaaehtoisena ja avustaa ihmisiä lähes kaikilla elämän aloilla. Tällainen toiminta on ominaista myös Satakunnan Monikulttuuriyhdistykselle. Yhdistyksemme toimii Porissa yhdessä Yhteisötalo Otavassa noin 50 muun kanssa, jotka tarjoavat palveluita mm. vammais-, lapsi- ja nuorisojärjestöissä. Meidän tehtävämme on maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Tuotamme palveluja mm. vanhus-, sosiaali-, kulttuuri- sekä koulutuspuolella. Tärkeää on myös kuntouttava palvelu, jolla saamme avun tarvitsijan kiinnittymään yhteiskuntaan. Tärkeintä on suomen opiskelu, joka 40 | Sotainvalidien Veljesliitto tapahtuu eritasoisilla kursseilla. Uuteen kulttuuriin asettuminen vaatii uusien toimintatapojen omaksumista. Sosiaalisten verkostojen luominen ja vertaistuki auttavatkin kotoutumisessa ja kulttuuriin tutustumisessa. Yhdistyksellä ja yksittäisillä ihmisillä on merkittävä rooli sosiaalisen tuen tarjoajina. Yhdistyksemme järjestääkin monipuolista vapaa-ajan toimintaa kotouttamisen edistämiseksi sekä tarjoaa mahdollisuuksia sosiaaliselle verkostoitumiselle. Yhdistys tarjoaa mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä ja osallistua toimintaan eri tavoin. Vapaaehtoisiksi tarvitaan sekä suomalaisia että maahanmuuttajia, ja tekemistä löytyy kaikille halukkaille. Työllistäminen ja koulutus kuuluvat olennaisesti kotouttamiseen. OMAURA-hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajien työllistymistä etsimällä ja tarjoamalla työ- ja työkokeilupaikkoja, koulutus- ja opiskelupaikkoja sekä antaa kokonaisvaltaista neuvontaa ja ohjausta asiakkaan tilanteen mukaan. Lisäksi työntekijät avustavat mm. CV:n ja

HUOLTOJÄRJESTÖ nattamatonta. Monissa hankkeissa jouduttiinkin haikeina toteamaan, etteivät ne enää kovista yrityksistä huolimatta pystyisi täyttämään työhallinnon vaatimuksia. Lopetuspäätöstä on helpottanut tieto siitä, että sotainvalidien ja nyttemmin myös veteraanien kotipalvelut ovat parantuneet huomattavasti valtion roolin kasvettua. Sotainvalidipiirit ja veljeskodit ovat jatkaneet avustajatoimintaa, mikäli niiden taloustilanne vain on sen sallinut. Vuoden 2020 kesällä avustajatoimintaa oli edelleen Kanta-Hämeessä, Lahdessa, Kymessä, Pirkka-Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla, Sisä-Suomessa ja Porissa. ASIAKKAAT ovat olleet tyytyväisiä palveluun, jossa avustajan käyntikerroista ja tehtävistä töistä on voitu sopia helposti omien tarpeiden pohjalta. Käynnit ovat olleet suuri apu ja piristys arkeen ja avustajista on tullut läheisiä. Avustajan siirtyminen muihin töihin onkin ollut harmillista, mutta uudet avustajat ovat nopeasti löytäneet tiensä asiakkaiden sydämiin. Avustajatoiminnan myötä arki on helpottunut, kun kotitöihin on saanut apua nuoremmalta. Askareet ovat vaihdelleet siivouksesta ruoanlaittoon, ulkoiluun, lehtien lukemiseen ja yhdessä asiointiin. Avustajatoiminta ei ole korvannut kuntien palveluja vaan pikemminkin täydentänyt niitä. Asiakkaille tämä on tarjonnut myös mahdollisuuden tukea työttömäksi jääneitä, sillä heidän sukupolvensa ymmärtää työn teon merkityksen. PITKÄAIKAISTYÖTTÖMILLE avustajatoiminta on antanut kannus- työhakemuksen laatimisessa sekä suomalaiseen työkulttuuriin tutustumisessa. Meillä opiskelijat esim. Satakunnan ammattikorkeakoulusta saavat opintopisteitä aina kulloisenkin avustustehtävän mukaan. Lisäksi työharjoittelussa on opiskelijoita ammattiopistoista, jotkut suorittavat työpaikkaharjoittelua, pieni osa suorittaa myös ammatillista tutkintoa. Monet opiskelijat saavat koulutusta sosiaalipuolen toimintojen alalta. Olen toiminut useamman vuoden yhdistyksen puheenjohtajana ja voin hyvillä mielin todeta toimintamme olevan todella painokasta koko alueellamme. Myös yhteistyö muiden järjestöjen kanssa on noussut aivan uudelle tasolle ja saamme yhteistyössä paljon hyvää aikaan auttamalla kaikenikäisiä ihmisiä monilla elämän aloilla. ”KUIN ENKELI OLISI ASTUNUT OVESTA SISÄÄN” tavan ja lempeän mahdollisuuden palata työelämään oma tilanteensa huomioiden. Aluehankkeiden projektipäälliköt ovat tutustuneet avustajiin ja auttaneet heitä sopivan uratai opintosuunnitelman luomisessa. Avustajia on koulutettu työssä tarvittaviin taitoihin ja kunkin hankkeen tavoitteista riippuen avustajat ovat voineet hyödyntää työtään myös osana opintojaan. Moni avustaja on saanut avustajatoiminnan myötä ensimmäisen ammattinsa, mikä on vahvistanut työnsaantimahdollisuuksia. Kuva: Pentti Rantasen kotialbumi Pentti Rantanen puheenjohtaja, Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 41

KRIGSINVALIDERNAS BRÖDRAFÖRBUND Krigsinvalidernas Brödraförbund – Stöd för krigsskadade under 80 år I VÅRA KRIG 1939 – 1945 SÅRADES SAMMANLAGT CA. 200 000 PERSONER, AV VILKA 96 000 INVALIDISERADES BESTÅENDE. UNGA män som hade förlorat sin hälsa i vinterkriget litade inte på att andra skulle bevaka deras intressen. Därför grundade de Krigsinvalidernas Brödraförbund i Jyväskylä den 18 augusti 1940. Krigsinvalidernas Brödraförbund är och har varit politiskt obunden och alla krigsinvalider oberoende av militärgrad, kön eller modersmål är medlemmar på samma villkor. Nu när det har gått 80 år från grundandet av Brödraförbundet har vi 1200 krigsinvalider kvar i liv. Deras medelålder är 95 år. Förbundet har också ca. 5400 krigsinvalidmakor och -änkor som medlemmar. Krigsinvalidernas Brödraförbund fortsätter aktivt sin verksamhet så länge behov finns. Efter krigen återvände tusentals svårt skadade män till det civila. Samhällets resurser räckte inte till för deras vård. Brödraförbundet grundade på 1940-talet med statlig hjälp sex rehabiliterings- och vårdanstalter, vilka specialiserade sig bl.a. på vård av hjärnskadade och amputerade, krigsblinda och dem insjuknat i tuberkulos i kriget. Den effektiva rehabiliteringen av svårt skadade utökades så småningom att beröra också lindrigare skadade krigsinvalider, för resultaten av den aktiva rehabiliteringen var utmärkta. Riksdagen godkände år 1948 42 | Sotainvalidien Veljesliitto krigsskadelagen som Krigsinvalidernas Brödraförbund hade förberett. Denna lag har under årtionden legat som grund för de ersättningar och förmåner som staten beviljar krigsinvaliderna enligt deras invaliditetsprocent. Krigsskadelagen har i flera etapper under åren förbättrats tack vare Brödraförbundets aktiva lobbning. Med statliga medel byggdes på 1980-talet en kedja av sjuk- och brödrahem. Detta innebar en stor förbättring av vården och rehabiliteringen av de till pensionsåldern uppnådda krigsinvaliderna. KRIGSINVALIDERNAS Brödraförbunds distriktsverksamhet inleddes straxt efter fortsättningskriget. I Finland grundades 18 distrikt och ett i Sverige. Distrikten hade tiotals avdelningar. De lindrigare skadade såg till att de svårt skadade bröderna fick den hjälp de var i behov av. Detta kunde till en början innebära allt från hyra till husdjur och anskaffande av protes. Ofta var skadorna av den arten att man var tvungen att lära sig ett nytt yrke. Också här fick man stöd av Brödraförbundet. T.ex. redan år 1945 omskolades 160 krigsinvalider från Vasa distrikt i Sverige. En viktig uppgift för avdelningarna och -distrikten har varit att ordna olika tillfällen för krigsskadade att få En bröder lämnas inte i sticket! Foto: SA-kuva träffas. Männen har fått vara tillsammans och diskutera sina problem och ge varandra kamratstöd. Kamratstödet har varit av stor betydelse också för krigsinvalidmakorna, som troget stått vid sin makes sida under den svåra efterkrigstiden och också haft en värdefull uppgift som makens egenvårdare.

KRIGSINVALIDERNAS BRÖDRAFÖRBUND Sommarfestdeltagare på Linds kök i Närpes år 2016. Foto: Bjarne Friman KRIGSINVALIDERNAS BRÖDRAFÖRBUNDS KUST - ÖSTERBOTTENS DISTRIKT KRIGSINVALIDERNAS Brödraförbunds Kust-Österbottens distrikt är tvåspråkigt men största delen krigsinvalider i distriktet är svenskspråkiga. Inga språkproblem har förekommit. Distriktet grundades under namnet Vasa distrikt. Konstituerande möte hölls den 29 oktober 1944. Under första verksamhetsåret var antalet krigsinvalidmedlemmar 1161. Som mest hade distriktet 12 lokalavdelningar. Ordförande då distriktet grundandes var Martin Ericsson (5 mån.). Efter honom fungerade Christer Boucht som ordförande i 56 år, han var också med i förbundets förvaltning. Nils-Erik Nykvist var ordförande under åren 2001–2012, varefter Markku Ranta valdes till ordförande. Namnet Vasa distrikt ändrades till Kust-Österbottens distrikt den 31 mars 2012 efter fem års invecklade men nödvändiga organisationsförändringar. Eftersom medlemsantalet i lokalavdelningarna minskade var förändringar oundvikliga och då alla avdelningar samt en tillfällig landskapsavdelning hade avslutats överfördes medlemmarna direkt till distriktet. Kust-Österbottens distrikt var det första som gjorde denna förändring. Nu har också andra följt exemplet och förbundets stadgeändringar har underlättat förfarandet. Distriktets verksamhet behövde tillgångar, det ordnades olika insamlingar. Förutom pengar samlade man in livsmedel, säd, trävaror mm. Tack vare goda kontakter kunde allt omvandlas till pengar. Fr.o.m. 1989 har beväringar deltagit i insamlingarna och fortfarande har intäkterna från insamlingarna stor betydelse för distriktets verksamhet, liksom också medel som härstammar från den numera upphörda Stiftelsen Granvik Krigsinvalidhem. IDROTT och motion har varit en viktig del i distriktets verksamhet. Det ordnades skid- och friidrottstävlingar men också tävlingar i mera udda grenar som pilkastning, precisionskastning med spjut och gummistövelkastning. Bocciaturneringar arrangerades ända till år 2012. Så gott som alla distriktets avdelningar hade en damsektion. En del av damsektionerna var aktiva ännu i början av 2000-talet. Damerna ordnade auktioner, lotterier, lopptorg, de sålde krigsinvalidljus och ansvarade för mat- och kaffeservering vid olika tillställningar. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 43

KRIGSINVALIDERNAS BRÖDRAFÖRBUND Den andliga verksamheten har brödraprästerna haft hand om. På kyrkodagarna och vid distriktets alla festtillfällen har brödraprästen deltagit och skött om den andliga bespisningen. I detta nu är prosten Tor-Erik Store vår brödrapräst. Distriktet bevakar medlemmarnas lagstadgade förmåner. Verksamhetsledaren Monika Julin informerar om de möjligheter samhället erbjuder krigsinvaliderna och deras anhöriga. Understöds- och rehabiliteringsverksamheten omfattar städhjälp, fotvård, rehabilitering och grundunderstöd i sådan utsträckning som de ekonomiska möjligheterna tillåter. Distriktet har haft som tradition att ordna sommarfester i Vasa, Närpes och Jakobstad. De två sistnämnda 44 | Sotainvalidien Veljesliitto tillsammans med krigsveteranerna. Julfester har också ordnats. Den praktiska föreningsverksamheten sköts numera av stödpersoner. I detta nu har distriktet 34 krigsinvalider och 223 makor och änkor. I KUST - ÖSTERBOTTENS distrikt finns det två sjukhem. Geritrim (Bottenhavets sjukhem) i Kristinestad som inledde sin verksamhet år 1990 och genast följande år startade Nykarleby sjukhem sin verksamhet. Sjukhemmens styrka har under hela den 30-åriga verksamheten varit en kompetent personal, som är intresserad av sitt arbete och har som sin främsta uppgift att se till krigsinvalidernas bästa. Samarbetet mellan dessa två sjukhem har i år intensifierats i och med att Tony Westerlund nu är VD för båda sjukhemmen. Förra brödraprästen Henry Byskata skrev en 250-sidig historik till distriktets 70-års jubileum år 2014. För den som är intresserad av distriktets historia finns ännu böcker att fås. Avslutningsvis citerar jag Christer Boucht som ledde vårt distrikt i över ett halvt sekel och som i sitt tal för 26 år sedan sade: ”Belöningen för era samfällda uppoffringar har vi i ett självständigt fosterland, ett land där vi själva efter bästa förmåga får styra och ställa, där lag och ordning råder och där demokratin är ett honnörsord. Inte en tom fras.” Markku Ranta ordförande i Kust-Österbottens distrikt

KRIGSINVALIDERNAS BRÖDRAFÖRBUND AXPLOCK UR DEN VÄRDEFULLA VERKSAMHETEN INOM NYLANDS DISTRIKT NYLANDS distrikt grundades 10.12.1944 och verkar ännu idag inom 27 kommuner. Distriktet hade som mest 21 avdelningar och totalt 3 300 medlemmar. Alla krigsskadade blev inte medlemmar i någon krigsinvalisavdelning. En del anslöt sig till någon lokal veteranorganisation och endel var medlem i bägge. Idag finns det sammanlagt 79 egentliga medlemmar fördelade på 8 lokala krigsinvalidavdelningar och 11 sektioner vars medlemmar nu är direkt medlemmar i distriktet. Vidare finns det 329 makamedlemmar och 250 stödande medlemmar. EN STARK brödraanda har genomsyrat verksamheten i de alltid så aktiva avdelningarna och sektionerna. Man har levt enligt devisen ”En broder lämnas inte i sticket”. Gemensamt för hela distriktets verksamhetsområde är ett intimt och välfungerande samarbete mellan kommun, församling och veteranorganisationer ävensom med övriga lokalorganisationer. Till en början var verksamheten i avdelningarna omfattande. Man gjorde resor, deltog i olika idrottstävlingar, besökte teatrar, utställningar och rehabilitering. Inom vissa avdelningar fanns det bl.a. skytteklubbar, boccia-klubbar mm. Flere avdelningar hade dessutom aktiva damsektioner Lovisanejdens damsektion ordnade en dockutställning den 7.10.1972. Utställningen öppnades av republikens dåvarande president Urho Kekkonen. På bilden från vänster: president UKK, Krigsinvalidernas i Lovisanejden ordförande, borgmästare Sven Harling och damsektionens långvariga ordförande Saara Tamminen. som deltog i de olika arrangemangen. Stor betydelse i verksamheten hade även den andliga verksamheten som tydligt hade sin djupa grund i det medlemmarna upplevt under krigen. Distriktet har fortfarande en förtroendemannapräst och det ordnas fortfarande varje år en kyrkodag/kyrkohelg som är gemensam för samtliga veteranorganisationer. VERKSAMHETSFINANSIERINGEN har kommit och komner från olika instanser, företag, stiftelser samt från donationer, testamenten och olika insamlingar. De senaste årens stora satsning inom distriktet var den såkallade assistensverksamheten som närmast fungerade inom Stor-Helsingfors. Det var en synnerligen lyckad satsning och mottogs med stor tacksamhet ute på fältet. Verksamheten gick ut på att besöka ensamboende krigsinvalider, veteraner, änkor och makamedlemmar och hjälpa dem i deras vardagssysslor. Tyvärr måste verksamheten dock läggas ned redan 2018 till följd av statens förändrade bestämmelser om dylik hjälpverksamhet. Distriktet försökte vid flere olika tillfällen påverka beslutsfattarna utan att dock lyckas. Nu har man försökt kompensera detta via de stödande medlemmarnas olika aktiviteter vilket har mottagits med tacksamhet. Medelåldern bland medlemmarna uppgår idag till 94 år vilket medfört att verksamheten även anpassats härefter. Ensamheten är dagens stora gissel och har på ett speciellt sätt drabbat just våra hemmaboende krigsinvalider, deras änkor och ma- kamedlemmar. Varje stödande medlems arbete idag uppskattas därför storligen och besöken hos medlemmarna är efterlängtade. Avdelningarna och sektionerna erbjuder idag sina medlemmar bl.a. via servicesedlar fotvård, massage, taxiresor och rehabilitering. Man ordnar också gemensamma kaffestunder och program för dem som orkar ställa upp. De stödande medlemmarnas roll blir allt större och i framtiden tar de olika lokala traditionsföreningarna över ansvaret. Historien måste bevaras och föras vidare från släktled till släktled. Det är vår hedersskuld gentemot våra krigsinvalider och veteraner. Erkki Tuormaa distriktsstyrelsens viceordförande i Nylands distrikt EN OKÄND FÖRFATTARE HAR NEDTECKNAT FÖLJANDE TALANDE RADER: DE GLESNAR OCH GLESNAR DE SKAROR AV FLICKOR OCH GOSSAR GRÅ, SOM EN GÅNG DROG UT I FÄLT. MEN TILL ER SOM ÄNNU ÄR KVAR VILL VI SÄGA ETT TACK. TACK FÖR ATT NI STOD DÄR MAN EN GÅNG ER STÄLLT. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 45

KRIGSINVALIDERNAS BRÖDRAFÖRBUND Sveriges brödraföreningens årsmöte 1989. SVERIGE – FRÅN BRÖDRAFÖRENING TILL DISTRIKT I SVERIGE var de som stridit i Finland en glömde grupp vars situation man ville förbättra. För krigsinvalidernas väl bildades en brödraförening i Sverige 1974 med hjälp av RSKL, Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto. Krigsinvalidernas rättigheter var viktiga och många förbättringar i dessa ordnades tillsammans med Olycksfallsverket (tidigare Statskontoret) och Krigsinvalidernas Brödraförbund samt PAF (Penningautomatförbundet) och Stiftelsen Kungafonden. Sverigedistriktets medlemmar ut- 46 | Sotainvalidien Veljesliitto gjordes även utav estniska-, ingermanländska- och svenska finlandsfrivilliga som hade sårats eller skadats i våra krig. I Sverigedistriktet fanns det som mest över 1000 medlemmar år 1987. Kontoret sköttes av två personer som tillsammans med ett nät av kontaktmän tog hand om hela Sverige. År 1990 blev brödraföreningen i Sverige Brödraförbundets 19:nde distrikt. En viktig och ihågkommen tillställningen var 1993 då förbundsmötet skedde på båten mellan Finland och Sverige. Under 2000-talet har distriktets verksamhet huvudsakligen strävat efter att ordna tjänster till medlemmarna såsom lunchrättighet och särskilt boende samt ersättning av läkemedels- och sjukvårdskostnader. Framtidsplanerna är de samma som för Brödraförbundet: kontakt med medlemmarna via ett kontaktmannanät och försäkra att medlemmarna erhåller sina rättigheter. Juha Joki verksamhetsledare i Sverige distrikt

ETUJÄRJESTÖ Sotainvalidien ja Veljesliiton tulevaisuus SOTAINVALIDIEN itselleen perustama järjestö on siitä erikoinen, että alusta asti on tiedetty järjestön toiminnan väistämättä jonakin päivänä loppuvan. Liiton toimintaa ja taloutta suunnitellessa tehtyjä jäsenmääräennusteita on jouduttu muuttamaan lukuisia kertoja, sillä ikääntyvät sotainvalidit ovat tarvinneet tukea myös viimeisille vuosilleen ja niitä vuosia on hyvin hoidetussa väessä riittänyt. Tämän vuoksi mukaan on tarvittu nuorempia toimijoita ja tukijäseniä, jotka ovat olleet korvaamattomia työn jatkumiselle. Aluksi sotainvalidit suhtautuivat epäillen ”nuoriin” tukijoihin ja he olivat vakuuttuneita, että voivat itse hoitaa kunniakkaasti oman järjestönsä loppuun asti. Työn jatkuessa miehet kuitenkin myöntyivät toivot- tamaan uudet tulijat tervetulleiksi ja yhteistyö on toiminut hienosti. Veljesliitossa pohdittiin oman perinneyhdistyksen perustamista ajatellen niin käytännön auttamista kuin lopulta sotainvalidien perinteen säilyttämistäkin. Asian tutkimisen ja testaamisen jälkeen vuonna 1995 työtä tekemään perustettiin Sotainvalidien Perinnejärjestö, jonka ensisijainen tehtävä olisi auttaa sotainvalidipiirejä ja -osastoja niiden jäsenistön parissa tekemässä työssä. Toinen merkittävä rooli olisi sotainvalidien tarinan ja saavutusten muistaminen ja sen säilyttäminen myös tuleville suomalaisille sukupolville. Tätä Perinnejärjestö tekee sotiemme veteraanien yhteisen, Tammenlehvän perinneliiton jäsenenä yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Työtä tekevät sotainvalidipiirien alueella perinneyhdistykset, jotka piirin parhaaksi näkemällä tavalla ottavat vastuun alueensa viimeisistä sotainvalidi- ja puoliso- ja leskijäsenistä. Tämä tapahtuu alueittain eri aikoina sen mukaan, milloin sotainvalidipiirit purkautuvat. Sotainvalidien Veljesliitto jatkaa kattojärjestönä arviolta vuoteen 2025 asti. Tärkeintä on varmistaa, että toiminta sotainvalidien, puolisoiden ja leskien hyväksi jatkuu organisaation muutoksista huolimatta. Perinneyhdistysten tehtävä on valvoa, kuten piirien tähän asti, että jäsenet saavat heille kuuluvat laissa määrätyt korvaukset ja palvelut ja edustavat Sotainvalidien Veljesliittoa alueella vietettävissä isänmaallisissa tilaisuuksissa. Sotainvalidien kokemuksia ja elämän asennetta halutaan tallentaa tulevillekin suukupolville. Nea Lehto jututti sotainvalidi Alpo Leppälää Oulussa kesällä 2013. Kuva: Jaani Föhr. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 47

Kiinnostus sotiemme veteraaneja kohtaan on kasvanut huomattavasti. Sotainvalidit ja veteraanit olivat esillä SuomiAreenalla kesällä 2018. LIPPU EI SAA LAKATA LIEHUMASTA SOTAINVALIDIEN tarina on itsenäisen Suomen kunnioitettavimpia lukuja. Melkein satatuhantinen joukko haavoittuneita palasi sodasta siviiliin kohta kahdeksankymmentä vuotta sitten. Nuoret miehet eivät jääneet valittamaan kohtaloansa vaan ryhtyivät heti sekä auttamaan itseään että tukemaan toisiaan. Sotainvalidien Veljesliiton työ on vaikutuksiltaan ja saavutuksiltaan kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Sotilasarvo tai sosiaalinen asema eivät ole eivät ole näytelleet toiminnassa mitään osaa, vertaistuki on ollut verratonta eikä veljeä ole jätetty. Yhdessä tehtyjen päätösten mukaan yhdessä kerätyt varat on vuosikymmenten aikana käytetty vammautuneiden elämän laadun parantamiseksi. Kun jäljellä on enää kourallinen sotainvalideja, yhteisen kassan pohjakin jo paistaa. Mutta näin on sovittu ja näin on menetelty. Sotainvalidien Perinnejärjestö perustettiin vuonna 1995 tukemaan varsinaista sotainvalidityötä. Veljesliiton sääntöihin tehtiin jälkipolvia varten maininta työhön osallistuvista nk. tukijäsenistä. Perinneyhdistykset ovat vuosien mittaan tarjonneet apuaan sinne missä sitä on tarvittu. Sotainvalidiosastojen ja -piirien toiminta on jo miltei kokonaan veteraanipolvea nuorempi- 48 | Sotainvalidien Veljesliitto en tukijäsenten varassa. Samalla huomattiin, että sotainvalidipiirit toimivat monissa maakunnissa edelleen, oletettua kauemmin. Veljesliiton Kuopion ja Turun liittokokouksissa tehtiin aikanaan suunnitelmat sotainvalidityön tuleville vuosille. Sen mukaan perinneyhdistykset ottavat piirien purkauduttua vastuun viimeisistä sotainvalideista, puolisoista ja leskistä. Tehtävä on vähintäänkin haastava sillä pian jatketaan pelkästään vapaaehtoiselta pohjalta, luottamusmiesten ja –naisten varassa. Tekemistä riittää. Nuorempien polvien on jatkettava sotainvalidien veljeshengessä ja nähtävä tulevatkin vaikeudet sellaisina, joista selvitään kunnialla. Hyvät toimintamallit on laitettava kiertoon. Huoltotyön lisäksi on osallistuttava tilaisuuksiin, joissa sotainvalidien perinnettä vaalitaan. Juhlissa ja juhlavissa tapahtumissa sotainvalidien lippu on jo vuosikymmenet seurannut valtakunnan lippua. Siinä sen paikka on myös vuosikymmeniksi eteenpäin. Siksi tarvitaan lisää jänteviä käsiä lippua pitelemään. Lasse Lehtinen puheenjohtaja, Sotainvalidien Perinnejärjestö ry

SE ON VIELÄ KAUHEAMPAA EDESSÄNI istui yli 90-vuotias sotaveteraani, joka oli edellisen tunnin kertonut erittäin yksityiskohtaisesti kesän 1944 suurtaisteluista. Haastattelu sota-ajan kokemuksista oli lopuillaan. Kysyin vielä, että mitä meidän nuorempien pitäisi tietää sodasta. Millaista se on ihan oikeasti? Sanat eivät tulleet paatoksella eivätkä kauhistellen. Se oli tavallisen hämäläisen miehen toteamus. ”Eihän sitä voi ymmärtää itse sellainen, joka ei ole itse ollut siinä. Ajattele nyt: jos on päätön, suolet tuossa, jalaton… ei sitä voi kuvitella. Eihän elokuviinkaan voi tehdä ihan sellaista kuin se todellisuudessa on. Se on vielä kauheampaa.” Samantyyppiset lauseet ovat itse asiassa monista sotaelokuvista tuttuja. Sellaisista kohtauksista, kun veteraani palaa mutaisesta poterosta kukkivaan kotipihaan, josta katsottuna sota on kuin toisella planeetalla. ”Et sinä voi tietää, millaista se oli, kun et itse ollut siellä.” Se on sataprosenttisesti totta. Ei mikään tv-sarja voi koskaan esittää, miten raakaa todella oli taisteluhaudan vyörytys Nietjärvellä, kun kesäyön hämärää valaisivat liekinheittimen tohahdukset ja konepistoolien suuliekit. Miltä se todella tuntui niistä, jotka joutuivat sinne? Tai jotka jäivät sinne. Veteraaneja on enää hyvin vähän. Vääjäämättä viimeisetkin ovat pian poissa. Sota-ajan tapahtumia kuitenkin muistellaan vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Niin olennainen osa ne ovat yhteistä itsenäisen Suomen historiaa. Sankarihautojen suorat kivirivit muistuttavat sadoilla hautausmailla kovista uhrauksista. Muistopäivinä kerrataan vaikuttavia ihmiskohtaloita. Perheissä muistellaan omia vaareja ja mummuja, joille ei pystytetty patsaita, mutta jotka hekin joutuivat sinne jonnekin. Väistämättä yhteinen tarina muuttuu, kun sitä eivät enää kerro ne, jotka itse olivat siinä mukana. Tarinassa ajat, paikat ja tapahtumat voivat olla oikein, mutta kertooko se enää meille sotaa kokemattomille, mistä oikeasti puhutaan. Pari vuotta sitten haastattelin toimittajantyössäni sataa veteraania – miestä ja naista – Ilta-Sanomien 100 tarinaa sodasta -sarjaan. Kysyin heiltä Kuva: Joanna Lindén-Montes kaikilta lopuksi tuon saman kysymyksen: mitä sota ihan oikeasti on? Että mitä meidän nuorempien ja sotaa kokemattomien pitäisi siitä tietää. Viesti oli likimain sama vastaajasta riippumatta. Sotaa ei kukaan halua, eikä kukaan toivo. Sodassa itsessään ei ole mitään ihailtavaa. Sota on aivan vihonviimeinen vitsaus, jota on kaikin keinoin vältettävä. Veteraaneissa eli kuitenkin vahva isänmaan henki. Moni lisäsi edellisen jälkeen, että jos joskus niin onnettomasti kävisi, että sota olisi väistämätön, olisi Suomi ehdottomasti puolustamisen arvoinen maa. Monet haastattelemistani veteraaneista olivat jo vuosien ajan siirtäneet henkistä perintöä eteenpäin meille nuoremmille. Yksi oli käynyt puhumassa koulun itsenäisyyspäivän juhlassa, toinen oli mennyt tervehtimään varusmiehiä valapäivänä. Monet olivat antaneet haastatteluja lehtiin ja televisioon. Se hämäläinen veteraani, josta alussa kerroin, oli yksi heistä. Hän päätti haastattelun näin. ”Ne on hienoja nämä nykyajan nuoret. Ja varmasti ne on samanlaisia kuin me. Mutta niillä on aivan eri meininki. Ei olla enää siinä ajassa.” Simo Holopainen verkkotoimituksen esimies, Ilta-Sanomat Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 49

Salon seudun rauhanturvaajat tulivat vuonna 2010 auttamaan sotainvalidia ja tekivät hänelle lumitöitä niin kotitalon pihalla kuin sen katollakin. Tukijäsen Arja Hinkkanen auttoi Reino Iivarista vuonna 2017 esimerkiksi kuljettamalla häntä eri tilaisuuksissa. Kuva: Johannes Wiehn Vapaaehtoisten lahja SOTAINVALIDIEN ja heidän puolisoidensa ja leskiensä parissa tehtävä käytännön työ on pitkälti vapaaehtoisten tekemää. He ovat mukana toiminnassa sotainvalidiosaston tai -piirin tukijäsenenä, perinneyhdistyksen jäsenenä tai jonkin muun paikallisen tahon kautta. Sotainvalidipiirin toiminnanjohtaja organisoi jäsenten parissa tehtävää työtä ja tarvittaessa piiri myös tukee toimintaa taloudellisesti. Vapaaehtoistyössä on tärkeää löytää itselleen mielekäs tapa olla mukana. Sotainvalidien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä parissa se voi olla esimerkiksi henkilökohtaisena tukijäsenenä toimimista, piirin auttamista erilaisten tilaisuuksien järjestämisessä tai jäsenten kyyditsemistä tapahtumiin. SOTAINVALIDI - LEHDESSÄ 2/2010 tavattiin Pellervo Rantalaiho, jonka 50 | Sotainvalidien Veljesliitto kodin lumitöissä tulivat auttamaan Salon seudun rauhanturvaajat. – Apua on hyvä saada. Ja ennen kaikkea juttuseuraa, Pellervo tuumasi tyytyväisenä. Rauhanturvaajaliiton edustajille kaikki avunpyynnöt ovat tervetulleita. – Apu voi olla puiden pilkkomista, kauppaseuraa, kirjan lukemista, seurustelua tai lumen luontia. Ihan mitä veteraani toivoo ja tarvitsee, Sotainvalidien Veljesliiton Salon seudun osaston puheenjohtaja ja Rauhanturvaajaliiton veteraanivastaava Heimo Purhonen esitteli. Rauhanturvaajaliitto lähti mukaan veteraanityöhön 1980-luvulla. – Rauhanturvaajatehtävissä työskennelleet miehet ja naiset katsovat kaikkia sotiemme veteraaneja 45 astetta ylöspäin, Purhonen sanoi. Rauhanturvaajana toiminut Kari Korvenvalta on ollut vapaaehtoisena aut- tamassa veteraaneja jo useana vuonna. Kaikki veteraaneja avustavat tehtävät ovat hänelle yhtä mielekkäitä. – Palkkio on hyvä mieli. Ja se riittää, hän kertoi. SOTAINVALIDI - LEHDESSÄ 3/2013 lieksalainen Matti Pyykönen kertoi tekemästään vapaaehtoistyöstä sotainvalidien parissa. Samana vuonna hänet palkittiin Kaatuneiden Muistosäätiön perustamalla Veteraanipalkinnolla. Matti on kulkenut kymmenen vuoden ajan kotipaikkansa palvelukodeissa ja terveyskeskuksessa auttamassa veteraaneja ja vanhuksia. Kiinnostus vapaaehtoistyöhön syntyi, kun hän kävi ensimmäistä kertaa terveyskeskuksessa syöttämässä vanhuksia. – Silloin huomasin, kuinka työntekijöillä oli kiire ja he tarvitsivat apua,

Matti Pyykönen vieraili sotainvalidi Aarne Rädyn luona keväällä 2013. Matti kertoi sotainvalidi Aarne Rädyn luona. Aarne on yksi niistä veteraaneista, joiden luona Matti vieraili. Nyt he tapasivat puhuakseen tulevan reissun kuljetuksesta. – Matti on tuttu kaveri ja tulee käymään, kun soitan hänelle, Aarne kiitteli. KYMESSÄ korjausneuvojana työskennellyt Arja Hinkkanen halusi eläkkeelle jäätyäänkin jatkaa sotainvalidien parissa toimimista ja alkoi Kouvolassa tukijäseneksi. Hän kertoi vapaaehtoistyöstään Sotainvalidilehdessä 2/2017. – Tykkäsin kovasti heidän seurastaan ja tulimme hyvin juttuun. Minusta tuntui kauhealta, että heidät olisi pitänyt jättää, kun olin oppinut tuntemaan heitä ja olimme monien kanssa jo ystävystyneet. Hinkkanen vieraili sotainvalidi Reino Iivarisen luona. – Istutamme sipuleita, mustajuurta ja retikkaa, Reino kertoi. Reino sanoi antavansa suuren arvon Rosvopaistitilaisuudet ovat lukuisten vapaaehtoisten yhteistyötä. Annoksia valmisteltiin Kuopiossa kesällä 2014. Arjalle ja muille vapaaehtoisille tukijäsenille. VUONNA 1993 käynnistyneet rosvopaistitilaisuudet ovat valloittaneet veteraanipolven sydämet. Tapahtuman järjestävät Finnairin lentävän henkilökunnan vapaaehtoiset, Puolustusvoimat, paikalliset Sotilaskotisisaret sekä muiden maanpuolustushenkisten järjestöjen toimijat. Merkittävän avun antavat myös sponsorit, jotka tukevat työtä taloudellisesti. Rosvopaistitilaisuus on aina iso ponnistus koko yhteisöltä ja tunnelma paikan päällä on sen mukainen. Sotainvalidi-lehdessä 3/2014 tutustuttiin siihen, mitä kaikkea tapahtuu rosvopaistien kulisseissa ennen kuin sadat sotiemme veteraanit ja puolisot saapuvat nauttimaan viihteellisestä ohjelmasta. He saavat viettää aikaa yhdessä, kun herkulliset ruoat tarjoillaan heille pöytään. Tapahtumat ovat niin pidettyjä, että niihin on haluttu osallistua pidemmänkin matkan takaa. Kuopiossa yli 20 vuotta mukana ollut Finnairin vapaaehtoinen Siru Niemi kertoi ajatuksistaan veteraanien parissa tehtävästä vapaaehtoistyöstä: – Voisihan sitä kotonakin olla makaamassa, mutta tämä on niin mukavaa. Meillä on hyvä henki mutta ennen kaikkea ihanat mammat ja papat tuovat iloa, hän kiitteli. Vapaaehtoisilla yleisenä ajatuksena tuntui olevan, että kun on kerran lähtenyt mukaan, pois ei malta jäädä. KOUVOLASSA keväällä 2014 kokoontuneet tukijäsenet kertoivat saamastaan palautteesta: – Koen olevani odotettu vieras. Tässä on kiitollisuutta molemmin puolin. – Olen saanut omaisilta kiitosta, että tukijäsen on ollut tukena sekä mukana vanhuksen elämässä. – Alussa tuettava sanoi usein, että voi kunpa pääsisin jo pois täältä. Nyt hän ei ole puhunut poismenostaan yli vuoteen. – Heti ensimmäisellä tapaamisella huumorintajumme ja kemiat osuivat todella hyvin yhteen. Sodassa vammautuneiden tukena 80 vuotta | 51

Sotainvalidien Veljesliitto sodassa vammautuneiden tukena jo 80 vuotta S uomen sodissa 1939–1945 vammautui pysyvästi noin 96 000 ihmistä. Talvi­ sodassa terveytensä menettäneet nuoret miehet eivät luottaneet siihen, että jo olemassa olevat järjestöt huolehtisivat heidän asioistaan. Niinpä he perustivat oman Sotainvalidien Veljesliiton 18. elokuuta 1940. Sotien päätyttyä siviiliin palasi tuhansia vakavasti vammautuneita miehiä, joiden hoitoon eivät yhteiskunnan resurssit riittäneet. Veljesliitto perusti 1940-luvulla valtion avulla kuusi laitosta, jotka erikoistuivat mm. aivovammaisten ja amputoitujen sekä sodassa sokeu­tuneiden ja tuberkuloosia sairastaneiden sotainvalidien hoitoon. Vaikeasti vammautuneiden hyvä hoito sekä kun­toutus saatiin vähitellen koskemaan myös lievemmin vammautuneita sotainvalideja, sillä tulokset aktiivisesta kuntoutuksesta olivat kannustavia. Alkuvuosina syntyneiden sotainvalidipiirien ja -osastojen kautta toiminta kattoi koko Suomen. Lievemmin vammautuneet huolehtivat, että vaikeavammaiset ”veljet” saivat tarvitsemansa avun, joka alkuvuosina saattoi olla mitä tahansa vuokrarahoista ja kotieläimistä proteesin hankintaan. Usein vammat vaativat myös uuden ammatin opettelua, ja tässäkin Veljesliitto oli sotainvalidien tukena. Tärkeä osa sotainvalidiosastojen työtä on ollut sodassa vammautuneiden kokoaminen yhteen. Näin miehet ovat voineet viettää aikaa yhdessä ja keskustella ongelmistaan samat kokemukset läpikäyneiden kanssa. Vertaistuki on ollut tärkeää myös 52 | Sotainvalidien Veljesliitto sotainvalidien puolisoille, jotka ovat tehneet arvokkaan ja raskaan työn sotavammaisen rinnalla eläen ja tätä hoitaen. Nyt kun Veljesliiton perustamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta, on jäljellä olevien, noin 1 000 sotainvalidin keski-ikä 95 vuotta. Puoliso- ja leskijäseniä liitossa on noin 5 000. Sotainvalidien Veljesliitto jatkaa aktiivista työtään jäsentensä hyväksi niin pitkään kuin heitä keskuudessamme on. www.sotainvalidit.fi