56 1/19 • 8 euroa Liikunta &TIEDE HÄIRINTÄ JA KIUSAAMINEN LIIKUNNASSA NÄIN SUOMALAISET ISTUVAT KOULU – VAHVA LASTEN LIIKUNNAN EDISTÄJÄ TUTKIMUSARTIKKELIT 2018 – OSA II

Kuva: JYU/INKA PASANEN UUSI VUOSI JA UUDET KUJEET SANNA PALOMÄKI Liikunta &Tiede 1 / 2019 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki E kuntaa, aikuisten ja ikäihmisten liikkumista n voinut välttyä aloittamasta puh: 010 778 6600 sekä liikunnan yhdenvertaisuuskysymyksiä. pääkirjoitusta otsikon kulu­ fax: 010 778 6619 Tutkimusuutisten toimittajat ovat tuttuun neella sanonnalla. Osa ”uusis­ sähköposti: toimisto@lts.fi tapaan ahkeroineet liikunnan yhteiskunta­ ta kujeista” selvinnee hieman internet: www.lts.fi tieteiden, liikuntapedagogiikan, liikunta­ myöhemmin, mutta kuten psykologian ja liikunnan biotieteiden kan­ joulukuun lehdessä mainit­ Päätoimittajat: sainvälisiä artikkeleita helposti luettavaan tiin, on päätoimittajuus jo vaihtunut. Karin Sanna Palomäki (vast.) muotoon. tilalle tuli Sanna, liikuntafysiologin tilal­ Jari Kanerva Lehden, kuten myös Liikuntatieteellisen le liikuntapedagogi ja Turun tilalle Jyväs­ Toimituspäällikkö: Seuran missiona on ”edistää Suomessa asuvien kylä. Jotakin sentään pysyi samana, sillä Leena Nieminen liikuntaa ja hyvinvointia tiedeviestinnän nykyinenkin päätoimittaja on näin talvis­ avulla”. Sen lisäksi, että lehti pyrkii välittämään aikaan ahkera hiihdon harrastaja. Karia Toimituskunta: luotettavaa tietoa ja tarjoamaan kanavan saamme kiittää peräti kahdestakymmenestä Päivi Berg vaikuttamiselle, se myös lisää liikunta­alan hienosta lehdestä, jotka hän viimeisen neljän Arto Hautala eri toimijoiden tietoisuutta ja ymmärrystä vuoden aikana luotsasi maaliin. Se on kestä­ Ilkka Heinonen toistensa tekemisistä. Tästä voi parhaimmillaan vyyssuorituksena sen kaltainen, etten itse Terhi Huovinen viritä yhteistyötä eri tieteenalojen välillä vielä tässä vaiheessa työtä opetellessani uskalla Mikko Julin tai tutkijoiden ja käytännön toimijoiden vastaavasta edes haaveilla. Markku Ojanen kesken. Kuten Liikuntatieteellisen Seuran Kirjoittamattomana sääntönä on lehdessä Kuntotestauspäivät, Valmennuksen ekstrapäivä ja Evidence-based Eila Ruuskanen-Himma arviointiraportissa (Stenvall 2014) todetaan, ollut, että päätoimittajakausia pyritään kier­ Timo Ståhl Personal Training Summit ovat parhaimmillaan paikan päällä nautittuna, on lehden profiili siinä mielessä selkeä, rättämään eri liikuntatieteen alojen kes­ mutta voit seurata pääluentoja myös livestriimin välityksellä. ettei vastaavaa suomenkielistä liikunta­alaa ken, mikä on mielestäni perusteltua. Tuskin Kannen kuva: koskevaa tutkimusta julkaisevaa tieteellistä kukaan liikunta­alalla työskentelevä voi FOLIO RF/Pontus Charleville PÄIVÄN KTP19-STRIIMI lehteä ole maassamme muita.4 Niin liikunta sanoa hallitsevansa koko monitieteistä kent­ 21.–24.3. (to-su) kuin liikuntatietokin, kuuluu kaikille siitä tää, ja toki itsekin tunnen tässä suhteessa Ulkoasu: Leijart kiinnostuneille, ja siksi on tavoiteltavaa vies­ rajallisuuteni. Toivon kuitenkin, että laaja­ • 120 e, normaalihinta tiä liikuntatutkimuksesta myös selkeästi ja alainen kiinnostukseni liikunnan ja hyvin­ • 100 e, LTS-jäsenhinta Julkaisija: ymmärrettävästi yleiskielellä. • 60 e, opiskelijahinta* Liikuntatieteellinen Seura ry voinnin aiheista kantaisi minua tätä tehtävää Itselleni suomenkielisen • tiedeviestinnän hoitaessa. Omat tutkimusaiheeni ovat käsi­ 50 e, LTS-opiskelijajäsenhinta* Liikunta & Tiede on myös tärkeys ja sen merkitys yhteiskunnallisessa tellet opettajankoulutusta ja opettajien *päätoiminen perustutkinto-opiskelija Liikunnan ja Terveystiedon vaikuttamisessa oli yksi merkittävimpiä syitä ammatillista kehittymistä, koululiikuntaa, opettajat ry:n jäsenetulehti. tarttua päätoimittajan tehtävään. Professori lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja kun­ Myös ryhmälisenssi tarjolla! Paino: Jaakko Leino (Acatiimi 8/2018) on tuonut toa, vanhempien ja kavereiden sosiaalista Livestriimin ryhmälisenssin avulla organisaatiot voivat2019 antaa Forssa Print esiin huolen siitä, että englanninkieli val­ tukea liikunnalle sekä viime vuosina myös henkilöstölleen ja oppilaitokset opiskelijoilleen mahdollisuuden taa yhtä enemmän sijaa tutkimuksen ja yli­ terveellisiä elintapoja ihmisten elämänkulussa seurata livelähetystä päivien pääsalin luennoista omilta pääteTilaukset: opisto­opetuksen kielenä. Englanninkielen LASERI­pitkittäistutkimuksen kautta. Tällai­ laitteiltaan tai vaikkapa isommalla joukolla luentotiloissa. puh: 010 778 6600 käyttäminen pääsääntöisesti tieteenteon väli­ nen uusiin asioihin tarttuminen ei varmas­ Päivien jälkeen luentotallenteet ovat oppilaitoksen/organisaation fax: 010 778 6619 neenä, voi johtaa siihen, ettei suomi enää tikaan ole ollut se tehokkain tapaneljän edetä ja Tilaamalla päivän käytössä opetusja koulutustarkoitukseen. sähköposti: toimisto@lts.fi vähitellen riitäkään kaikkeen viestimiseen ja syventyä tieteellisellä uralla, mutta avartavaa striimin saat lisäksi Kestotilaus: 40 euroa tutkijoiden on vaikea löytää käsitteitä, joilla ja sivistävää se on ollut. Erilaisten aihepiirien tapahtuman luentotallenteet Vuositilaus: 42 euroa Tilaa KTP19-livestriimi viimeistään 12.3.2019: kertoisivat työstään suomeksi. Toivon, ettei tuntemuksesta on toki monella tavalla hyö­ Tilaa KTP19-livestriimi livenä: s ö y m t y N iimi! KTP19-str käyttöösi! www.lts.fi /ktp19/striimi! näin ole käynyt tai käymässä liikuntatieteissä, tyä myös työssäni yliopistonlehtorina liikun­ Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä vaan meillä riittää halua ja kiinnostusta pitää nanopettajakoulutuksessa. kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä alan kieli elinvoimaisena. Liikunta­alan laajuus ja monitieteisyys on ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, Lopuksi toivotan tervetulleeksi toimitus­ paitsi rikkaus niin myös haaste Liikunta & ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. Ainutlaatuinen kuntotestauksen ja personal training -toiminnan kunnan uudet vahvistukset, dosentit Ilkka Tiede ­lehdelle. Toimituspäällikkö Leena nelipäiväinen tapahtuma järjestetään Heinosen Turun yliopistosta ja Päivi21.–24.3.2019 Bergin Nieminen on pyrkinyt kunnianhimoisesti Helsingin yliopiston Nuoriso tutkimusver­ noudattamaan linjaa, jossa lehtiammattikorkeakoulu tarjoaisi Arcadan tiloissa Helsingissä. 56. vuosikerta ISSN-L 0358-7010 kostosta. Otamme sekä heidän että Sinunkin, ”jokaiselle jotakin” eli liikunnan tieteenalat hyvä lukija, tuoreet juttuideat lehden toimi­ ja toimintasektorit ovat lehdessä yleensä www.lts.fi /ktp19 tuskunnassa ilolla vastaan! varsin monipuolisesti edustettuina. Tämän Pääkumppani: lehden artikkeleissa käsitellään esimerkiksi sanna.h.palomaki@jyu.fi liikuntahistoriaa, liikuntapolitiikkaa, soveltava liikuntaa, kuntoutusta, lasten ja nuorten lii­

Kuva: UTU/HANNA OKSANEN TÄSSÄ NUMEROSSA 2 PÄÄKIRJOITUS: Uusi vuosi ja uudet kujeet. Sanna Palomäki 4 LIITU 2018 -tutkimus: Liikunnan merkitysten kirjo on kaventunut. Sami Kokko, Leena Martin, Jari Villberg, Minna Blomqvist, Kaisu Mononen, Pasi Koski, Mirja Hirvensalo, Nelli Lyyra, Raili Välimaa, Juho Polet, Arto Laukkanen, Taru Lintunen, Sanna Palomäki, Pauli Rintala, Piritta Asunta, Kwok Ng, Johanna Hentunen, Nina Laakso, Katja Huotari, Marjorit Elorinne, Leena Paakkari, Kristiina Ojala, Jorma Tynjälä 10 Tuloskortti 2018: Koulut lasten liikkumisen edistäjänä Suomen vahvuus. Katariina Kämppi, Annaleena Aira, Tuija Tammelin 14 Lasten ja nuorten liikuntaindikaattorit ­-tietokanta tiedolla johtamisen tueksi. Minttu Korsberg 15 Liikunnan opettaminen on taitolaji – opettamisen taitoja voi oppia analysoimalla opetustilanteita. Nelli Lyyra, Pilvikki Heikinaro-Johansson 20 Motorisen oppimisen vaikeudet tulee tunnistaa varhain. Piritta Asunta 24 Näin suomalaiset istuvat – paikallaanolon paikat ja liikkumisen lisääminen. Heli Valkeinen, Heini Wennman, Tomi Mäki-Opas, Kennet Harald, Satu Männistö, Pekka Jousilahti, Tiina Laatikainen, Hanna Tolonen, Katja Borodulin 31 POLTTOPISTE: Kuka varasti askeleet? Jari Kanerva 32 Liikunnan strateginen asema kunnissa on vahvistunut. Timo Ståhl, Pia Hakamäki 36 Soveltava liikunta ja vammaisurheilu 2019–2022: Saavutettavuutta, esteettömyyttä, osaamista ja yhteistyötä. Saku Rikala 39 ”Rajoitteet ovat vain omassa päässä” – vai ovatko sittenkään? Mikä vammaisten nuorten liikuntaan osallistumista estää, mikä sitä edistää? Päivi Armila 44 Maaottelumarssista istumisen vähentämiseen. Liikuntakampanjointi on muuttunut hitaasti. Maria Rantala 49 Urheilupuhe on lupauksien ja lahjakkuuksien areena. Hannu Itkonen, Seppo Knuuttila 53 Liikunta ja urheilu – sukupuoleen perustuva ja seksuaalinen häirintä – Mitä siitä tiedetään tutkimuksen valossa? Marja Kokkonen 58 LÄHIKUVASSA: Terveyden juurilla. Suvi Rovio s 58 AJASSA 60 Sami Kalaja liikunnan työelämä professuuriin. 60 Tutkimusrahoituksen suuntana moni­ tieteisyys, innovatiivisyys ja soveltavuus. 61 Monta polkua korkeakouluopintoihin. Matti Kauppinen 63 EMERITA IHMETTELEE: Annammeko periksi kiusaamiselle urheilussa? Kirsti Partanen 64 OPISKELIJA OUNASTELEE: Liikunnasta puhtia lukio-opintoihin? Aleksi Leppänen POHDITTUA 65 Viittomakieliset kuurot ja käsite soveltava liikunta. Erja Anttonen 67 Jumppaa, humppaa ja kuntosalia – ikäihmisten liikunta voisi olla paljon muutakin. Mikko Julin LUETTUA 70 Ennätysmiehet asialla. Matti Hintikka 73 Voimavalmentajan käsikirja. Jonne Kamsula 74 Roudasta rospuuttoon. Salla Turpeinen, Matti Hakamäki 75 Nautinnosta neurogeneesiin. Erkki Vettenniemi TUTKITTUA 76 Tutkimusuutiset 82 Väitösuutiset 83 TUTKIMUSARTIKKELIT 2018 – OSA II 84 Abstrakti, muodollinen ja vanhentunut tasa-arvo? Diskursiivinen tulkinta liikunta­ järjestöjen tasa-arvopuheesta. Saara Isosomppi, Hannu Itkonen, Anna-Katriina Salmikangas 93 Liikuntapalveluiden käyttäjälähtöinen kehittäminen – tapaustutkimuksena pienten lasten äidit. Paula Harmokivi-Saloranta, Paula Laitinen-Väänänen 100 Nuorten urheilijoiden suhde liikuntaan: yläkoulu­leiritykseen osallistuviennuorten liikunnalle antamat merkitykset. Emmi Ristimäki, Joni Kuokkanen, Tiina Kujala 107 Kirjoitusohjeet ja aikataulu 2019

LIITU 2018 -TUTKIMUS: Liikunnan merkitysten kirjo on kaventunut 4 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

Teksti: SAMI KOKKO, LEENA MARTIN, JARI VILLBERG, MINNA BLOMQVIST, KAISU MONONEN, PASI KOSKI, MIRJA HIRVENSALO, NELLI LYYRA, RAILI VÄLIMAA, JUHO POLET, ARTO LAUKKANEN, TARU LINTUNEN, SANNA PALOMÄKI, PAULI RINTALA, PIRITTA ASUNTA, KWOK NG, JOHANNA HENTUNEN, NINA LAAKSO, KATJA HUOTARI, MARJORIT ELORINNE, LEENA PAAKKARI, KRISTIINA OJALA, JORMA TYNJÄLÄ Hieman reilu kolmasosa suomalaislapsista ja -nuorista liikkui suosituksen mukaan – toimintarajoitteita kokevista joka neljäs. Lasten ja nuorten liikunnalle antamien merkitysten kirjo oli kaventunut ja esteet vahvistuneet, vaikka koettu pätevyys ja liikuntamotivaatio olivat korkealla. Suurin osa lapsista ja nuorista kannatti urheilun eettisten sääntöjen noudattamista. Säännöllinen liikkuminen oli myönteisesti yhteydessä koettuun terveyteen. Säännöllisesti liikkuvilla oli myös vähemmän yksinäisyyden kokemuksia. L asten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) on väestötason monitieteinen ja monimenetelmällinen trenditutkimus, jossa kerätään tietoa 7-, 9-, 11, 13- ja 15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä. Ensimmäinen LIITU-aineisto kerättiin kyselytutkimuksena keväällä 2014 ja kyselylomakkeen täytti yhteensä 3 071 11-, 13- ja 15-vuotiasta lasta ja nuorta. Toinen LIITU-aineisto kerättiin keväällä 2016, jolloin kyselytutkimuksen lisäksi liikkumista ja paikallaanoloa mitattiin ensimmäistä kertaa kansallisesti kattavasti objektiivisesti liikemittareilla sekä kerättiin ruotsinkielinen kyselyaineisto. Samalla kohdejoukkoon otettiin mukaan 9-vuotiaat (3.-luokkalaiset) lapset. Keväällä 2018 kerättiin kolmas LIITU-aineisto, joka kattoi myös 7-vuotiaat (1.-luokkalaiset) lapset. Vuoden 2018 LIITU-kyselyyn osallistui yhteensä 7 132 lasta ja nuorta ja objektiivisiin mittauksiin suostuneita oppilaita oli 3 013, joista mittaria käytti 2 782 lasta ja nuorta. Tässä artikkelissa tarkastellaan LIITU 2018 -kyselyaineistosta seuraavia valikoituja teemoja: liikunnan merkitykset, koetut esteet, koettu liikunnallinen päte­ vyys, liikuntamotivaatio sekä urheilun eettiset kysymykset. Lisäksi tarkastellaan eroja liikunta-aktiivisuudessa toimintarajoitteita kokevien ja kokemattomien Kuva: FOLIO RF/SERNY PERNEBIER LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 5

välillä sekä liikunta-aktiivisuuden yhteyttä yksinäisyyden kokemuksiin. Lopuksi tarkastellaan vähän ja vähintään kohtalaisesti liikkuvien eroja koulumenestyksessä ja koetussa terveydessä. Yksityiskohtaisempia tuloksia löytyy LIITU 2018 -raportista (Kokko & Martin 2019). Suositusten mukaan liikkuvien osuus lisääntyi hieman, seuratoimintaan osallistuminen edelleen suosittua LIITU 2018 -tutkimuksessa kaikista 7–15-vuotiaista lapsista ja nuorista 38 prosenttia raportoi liikkuvansa liikuntasuosituksen mukaan 60 minuuttia jokaisena viikonpäivänä. Vähän liikkuvia (0–2 päivänä) oli reilu kymmenes (12 %). Vertailussa vuoteen 2016, liikuntasuosituksen täyttävien osuus oli 9–15 vuotiaiden joukossa noussut kuusi prosenttiyksikköä. Vähän liikkuvien osuudessa ei ollut tapahtunut muutosta. Vuonna 2018 urheiluseuratoimintaan osallistuvia oli tutkimuksen mukaan 62 prosenttia kaikista 9–15-vuotiaista. Tämä on sama osuus kuin vuonna 2016. Liikunnan merkityksellisyys lapsille ja nuorille hiipui, kalleus koettiin esteenä yhä useammin liikuntaharrastukselle Mitä useampia ja vahvempia merkityksiä liikunnasta löytää sitä vahvempi on liikuntasuhde ja sitä todennäköisemmin on myös liikunnallisesti aktiivinen (Koski & Zacheus 2012). Vahva liikuntasuhde voi jäädä konkretisoitumatta toiminnaksi, jos estäviä tekijöitä on liikaa tai ne ovat liian voimakkaita. Heikon liikuntasuhteen tapauksissa lievätkin estävät tai ehkäisevät tekijät saattavat muodostua ratkaiseviksi sille, että fyysinen aktiivisuus jää vähäiseksi. Yleisimmin vähintään tärkeinä pidettyjä merkityksiä vuoden 2018 aineistossa olivat parhaansa yrittäminen, ilo ja hyvän olon saaminen. Niitä piti yli 60 prosenttia vastaajista vähintään tärkeänä. Tytöt löysivät liikunnasta tärkeitä merkityksiä yleisemmin kuin pojat.­Iän myötä liikunnan merkitysten painotuksilla on taipumus hiipua. Lähes kaikki kysytyistä merkityksistä olivatkin yleisimmin tärkeitä 11-vuotiaille kuin tätä vanhemmille oppilaille. Esteiden listalta yleisimmin raportoitiin sopivan liikuntalajin ohjauksen puute kodin läheisyydessä, muut harrastukset ja liikuntaharrastuksen kalleus. Tehdyn merkitysanalyysin oleellisin huomio on siinä, että vuonna 2018 suomalaislapset ja -nuoret eivät löytäneet liikunnasta merkityksellisiä asioita yhtä yleisesti ja monipuolisesti kuin neljä vuotta aiemmin vastaavan ikäiset lapset ja nuoret (kuvio 1). Esimerkiksi liikunnan avulla saatavan hyvän ulkonäön tai virkistyksen ja rentoutumisen arvostukset olivat vähentyneet selvästi. Vastaavasti esteitä koskeva tarkastelu paljasti, että lapset ja nuoret raportoivat määrällisesti liikunnalle aiempaa useampia esteitä. Eniten oli osuuttaan kasvattanut harrastamisen kalleus. Havainnot kertovat, että lasten liikuntasuhde oli heikentynyt neljän vuoden aikana ja ennuste kohteena olleiden ikäluokkien liikunnalliselle aktiivisuudelle tulevaisuudessa ei ole yhtä hyvä kuin neljä vuotta aiemmin. Lapsilla ja nuorilla myönteisiä käsityksiä liikunnallisesta pätevyydestä ja liikuntamotivaatiosta Lapsen ja nuoren kokema liikunnallinen pätevyys liittyy niin koettuun fyysiseen toimintakykyyn kuin myönteiseen kokemukseen omasta ulkonäöstä ja se on myös yhteydessä liikunnalliseen aktiivisuuteen (Lintu- KUVIO 1. Muutokset liikunnan merkitysten painotuksissa 2014 (n = 2 673–2 728) –2018 (n = 1 960–2 063) (+/- %). 6 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

nen, 1987). Kouluikäisillä tämä tarkoittaa kokemusta omasta liikuntakyvykkyydestä ja -taidoista sekä luottamusta omaan suoriutumiseen liikkumista vaativissa tehtävissä. Suunnitellun käyttäytymisen teorian (Fishbein & Ajzen, 2011) mukaan liikuntamotivaatioon vaikuttavat tekijät, jotka säätelevät yksilön liikuntakäyttäytymistä kuten asenteet, oletetut muiden odotukset, käyttäytymisen hallinnan kokemukset ja liikunta-aikomukset. Toisaalta liikuntamotivaatiota voidaan tarkastella myös motivaation laadun näkökulmasta. Itsemääräämisteorian (Ryan & Deci, 2017) mukaan liikunnan itsemäärätyksi ja omaehtoiseksi kokevan on helpompi omaksua liikuntaa kohtaan aitoa kiinnostusta ja arvostusta. Liikuntamotivaatioon vaikuttavia muita tekijöitä ovat liikunnan muodostuminen tavaksi (automatisoituminen) (Gardner ym., 2012) sekä itsekontrolli (Baumeister, Vohs & Tice, 2007). LIITU 2018 -tutkimuksessa lapsilla ja nuorilla oli pääosin myönteinen kokemus omista liikuntapätevyyteen ja -motivaatioon liittyvistä tekijöistä. Varsin positiiviset tulokset liikuntamotivaatiosta ja siihen liittyvistä tekijöistä viestivät siitä, että suomalaisnuorilla on yleisesti melko hyvät psyykkiset valmiudet liikkumiseen ja sen lisäämiseen. Kaikki tutkitut liikuntamotivaatiotekijät sekä koettu pätevyys olivat yhteydessä itseraportoituun liikunta-aktiivisuuteen, joskin yhteyksien voimakkuudet vaihtelivat huomattavasti. Se, että liikunta oli muodostunut tavaksi, aikomus liikkua, kokemus siitä, että voi itse vaikuttaa omaan liikuntakäyttäytymiseensä sekä myönteinen asenne olivat vahvimmin yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen. Tulokset viestivät siitä, että liikunta-aktiivisuuden eroja 11–15-vuotiailla nuorilla selittävät liikunnan tavaksi muodostuminen, liikuntaa kohtaan muodostuneet asenteet, tulevaisuuteen suuntautuvat aikomukset liikkua sekä henkilökohtainen hallinnan tunne liikkumista kohtaan. Toisaalta koettu liikunnallinen pätevyys, liikuntamotivaatio sekä liikuntamotivaatioon liittyvät tekijät laskivat iän myötä. Poikkeuksena yleinen itsemääräämisen tunne kasvoi hieman iän myötä. Suurin osa lapsista ja nuorista kannatti eettisten sääntöjen noudattamista Liikunta- ja urheilutoiminnassa on tärkeää tukea lasten ja nuorten herkkyyttä tunnistaa eettisiä asioita ja omaksua jo lapsena mikä on oikein ja väärin urheilussa. Asennekasvatuksen päämääränä on eettisyyden kehittäminen – työ, jossa seuroilla on merkittävä rooli. Keskeistä on lisätä nuorten tietoisuutta liikunnan ja urheilun eettisistä asioista. Tärkeää on myös tukea heidän valmiuksiaan tehdä urheilussa eettisesti hyviä valintoja, joita he voivat kunnioittaa urheiluelämän ulko­puolella ja urheilu-uran jälkeen. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että 11–15-vuotiaat nuoret ymmärsivät tutkimuksessa käsiteltyjä liikunnan ja urheilun eettisiä osa-alueita ja suurin osa nuorista kannatti eettisten sääntöjen noudattamista. Huomion arvoista oli kuitenkin se, että pojat suhtautuivat tyttöjä välinpitämättömämmin useisiin urheilun eettisiin asioihin. Eettisten toimintatapojen kyseenalaistaminen yleistyi iän myötä, mikä näkyi kriittisempänä suhtautumisena. Urheileville lapsille ja nuorille esitettyjen kysymyksien vastauksista kävi ilmi, että heidän mielestään oli mahdollista nousta omassa lajissaan yhtäläisesti sekä kansalliselle että kansainväliselle huipulle ilman dopin­gia. Tämä tulos eroaa Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n huippu-urheilijoilta muissa yhteyk­ sissä keräämistä näkemyksistä. Niiden perusteella huippu-urheilijat uskoivat useammin niin kansalliselle kuin kansainväliselle huipulle pääsemiseen ilman dopin­gia. Mielenkiintoista oli myös se, että vanhemmat vastaajat pitivät nousua huipulle ilman dopingia useammin mahdollisena kuin nuoremmat vastaajat. Urheilevat lapset ja nuoret olivat muita useammin sitä mieltä, että urheilun yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä ja niitä tulee noudattaa. Urheiluseurassa harrastavilla lapsillaja nuorilla oli enemmän luottamusta urheilun reiluuteen ja turvallisuuteen. He olivat muita useammin sitä mieltä, että dopingin käyttäjät jäävät kiinni ja että urheilutapahtumien seuraaminen katsomosta on turvallista. Joka neljäs toimintarajoitteita kokeva liikkui riittävästi Tavallista peruskoulua käyvät nuoret kokivat erilaisia toimintarajoitteita, tytöt enemmän kuin pojat (20 % vs. 14 %). Toimintarajoitteet voivat olla monenlaisia: näkemiseen tai kommunikointiin liittyviä tai kognitiiviseen toimintakykyyn, sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyviä ja/tai emotionaalisia (tunneperäisiä) koettuja oireita. Itse asiassa, alakuloisuus, ärtyneisyys ja hermostuneisuus olivat eniten toimintarajoitetta aiheuttaneita haasteita 11–15-vuotiaiden keskuudessa. Eri haasteiden samanaikaisuus oli hyvin yleistä: neljä prosenttia nuorista koki enemmän kuin yhden rajoitteen. Nuorista, jotka eivät kokeneet toimintarajoitteita, käytetään tässä artikkelissa nimitystä vammattomat nuoret. Neljännes 11–15-vuotiaista, toimintarajoitteita kokeneista nuorista liikkui liikuntasuositusten mukaisesti. Vammattomissa nuorissa heitä oli 34 prosenttia. Pojat­olivat eri toimintarajoiteluokissa, lukuun ottamatta kognitiivisia haasteita, tyttöjä aktiivisempia (Kuvio 2). Liikunta-aktiivisuus kuitenkin väheni iän myötä. Vastaavasti ruutuaikaa saisi suosituksen mukaan olla korkeintaan kaksi tuntia päivässä. Nuoret, jotka raportoivat useampia toimintarajoitteita samanaikaisesti, viettivät usein yli kaksi kertaa enemmän aikaa ruudun ääressä kuin vammattomat nuoret. Sekä vammattomat tytöt että pojat osallistuivat orga­nisoituun urheiluseuratoimintaan (61 %) selvästi enemmän kuin ne nuoret, joilla oli jokin toimintarajoite (45 %). Vähiten (36 %) osallistuivat tytöt, jotka koki­vat kommunikointivaikeuksia. Toimintarajoitteiden määrän lisääntyessä urheiluseuraan osallistuminen väheni. Kuitenkaan toimintarajoitteita kokevien nuorten, sekä tyttöjen että poikien, aktiivinen koulumatkojen kulkeminen ei eronnut vammattomista nuorista. Pojat olivat selvästi aktiivisempia ulkovälituntisin kuin tytöt, riippumatta toimintarajoitteista. Kahdeksan tunnin yöunella nuori jaksaa olla aktiivinen päivisin. Vammattomista nuorista sen saavutti 60 prosenttia verrattuna toimintarajoitteita kokevaan LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 7

KUVIO 2. Liikuntasuosituksen saavuttaneet nuoret eri toimintarajoiteluokissa (%). *Tilastollisesti merkitsevä ero. nuoreen, joista 37 prosenttiaraportoi nukkuvansa kahdeksan tuntia yössä, ja kommunikointivaikeuksia kokevista tytöistä vain 18 prosenttia. Liikuntaa harrastavat ja usein liikkuvat lapset ja nuoret olivat harvemmin yksinäisiä Yksinäisyys on negatiivinen ja ahdistava tunne siitä, että ystävyyssuhteet ovat määrältään tai laadultaan riittämättömiä (Weiss 1973). Yksinäisyys eroaa yksin olosta ja voi tuntua esimerkiksi kipuna, ulkopuolisuuden tunteena tai ajatuksena, ettei ole merkityksellinen kenellekään (Hawkley & Cacioppo 2010). Usein koettu yksinäisyys on riski terveydelle ja hyvinvoinnille ja useat tutkimukset osoittavat yksinäisyyden olevan jo lapsilla ja nuorilla yhteydessä ahdistukseen, masennukseen, kiusatuksi tulemiseen ja syrjäytymiseen. Koko aineistossa hieman useampi kuin joka kymmenes (12 %) lapsi ja nuori koki itsensä usein yksinäiseksi. Liikunta-aktiivisuuden lisääntyessä itsensä usein yksinäiseksi kokevien osuus pieneni. Suositusten mukaan liikkuvien lasten ja nuorten ryhmässä vain seitsemän prosenttia tunsi itsensä usein yksinäiseksi, kun vastaava osuus vähiten liikkuvien ryhmässä oli 25 prosenttia. Lisäksi tulokset osoittavat, että jo 3–4 päivänä viikossa liikkuvista lapsista ja nuorista selvästi pienempi osuus koki itsensä usein yksinäiseksi (14 %) verrattuna 0–2 päivänä liikkuviin (25 %). Liikunta- 8 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 aktiivisuus oli yhteydessä harvemmin koettuun yksinäisyyteen sekä tytöillä että pojilla. Myös urheiluseuratoiminnassa mukana oleminen oli yhteydessä harvemmin koettuun yksinäisyyteen. Seuratoiminnan ulkopuolella olevilla usein koettu yksinäisyys oli yli kaksi kertaa yleisempää (17 %) verrattuna seuratoimintaan osallistuvilla (8 %) koko aineiston tarkastelussa sekä tarkasteltaessa tyttöjä ja poikia erikseen. Yksinäisyys on monitahoinen ilmiö, jonka ehkäisystä ja vähentämisestä lapsilla ja nuorilla tarvitaan lisää tietoa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että säännöllinen liikuntaharrastus voi parhaimmillaan tarjota turvallisen sosiaalisen ympäristön ja merkityksellisiä ystävyyssuhteita. Liikunta-aktiivisuus myönteisesti yhteydessä koulumenestykseen ja terveyteen Nuorten päivittäinen liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä koulumenestykseen siten, että vähiten liikkuvat nuoret (0–2 päivänä) saivat keskimäärin heikompia arvosanoja äidinkielestä ja matematiikasta kuin muut, useampana päivänä viikossa liikkuvat nuoret (taulukko 1). Samansuuntaisia tuloksia havaittiin myös terveyteen liittyvässä osaamisessa; korkea terveyden luku­taito oli vähäisintä vähän liikkuvien parissa. Säännöllinen, vähintään kolmena päivänä viikossa,

TAULUKKO 1. Akateeminen- ja terveysosaaminen, koetut oireet ja itsearvioidut terveystottumukset ja terveys vähän (0–2 päivänä) liikkuvilla ja säännöllisesti (3–7 päivänä) liikkuvilla (%). Liikunta-aktiivisuus Akateeminen osaaminen ja terveyden lukutaito p 0–2 pv/vko 3–7 pv/vko Äidinkielen arvosana** (ka) 7.7 8.1 <0.001 Matematiikan arvosana** (ka) 7.6 8.1 0.002 Korkea terveyden lukutaito (%) 17 34 <0.001 Päänsärky vähintään kerran viikossa 44 36 0.001 Alakuloisuus vähintään kerran viikossa 42 26 <0.001 Vaikeuksia nukahtaa vähintäänkerran viikossa 44 36 0.001 Yksinäisyyden kokeminen usein* 20 10 <0.001 Yöunen pituusväh. 9h kouluviikolla 18 37 <0.001 Kokee yöunen riittäväksi lähes joka aamu 25 33 <0.001 Aamiainen jokaisena kouluaamuna 53 67 <0.001 Erittäin hyväksi koettu terveys 14 32 <0.001 Koetut oireet (%) Itsearvioidut terveys ja terveystottumukset (%) *mukana myös 3-luokkalaiset **kysytty vain 7- ja 9-luokkalaisilta tapahtuva liikkuminen oli yhteydessä myös koettuihin oireisiin (taulukko 1). Vähiten liikkuvilla (0–2 päivänä viikossa) lapsilla ja nuorilla oli erilaisia oireita useammin kuin säännöllisesti liikkuvilla. Säännöllisesti liikkuvilla oli vähemmän psyykkisiä oireita, kuten alakuloisuutta ja nukahtamisvaikeuksia, kuin vähän liikkuvilla. Säännöllinen liikkuminen oli yhteydessä myös myönteiseen koettuun terveyteen: kolmasosa (32 %) säännöllisesti liikkuvista lapsista ja nuorista koki terveytensä erittäin hyväksi, kun vastaava osuus vähiten liikkuvilla oli vain 14 prosenttia. LÄHTEET: Baumeister, R. F., Vohs, K. D., & Tice, D. M. 2007. The strength model of self-control. Current directions in psychological science, 16(6), 351–355. Fishbein M, Ajzen I. 2011. Predicting and changing behavior: The reasoned action approach. Gardner, B., Abraham, C., Lally, P., & de Bruijn, G. J. 2012. Towards parsimony in habit measurement: Testing the convergent and predictive validity of an automaticity subscale of the SelfReport Habit Index. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity, 9 (1), 102. Hawkley, L.C. & Cacioppo, J.T. 2010. Loneliness matters: a theoretical and empirical review of consequences and mechanisms. Tarkastelussa myös liikunta-aktiivisuuden yhteydet hyvinvointiin ja terveyteen Annals of Behavioral Medicine, 53 (2), 218–227. Kokko, S. & Martin L. 2019 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikunta- Tässä artikkelissa läpikäydyt LIITU 2018 -tutkimuksen kyselytulokset kattoivat osan koko raportin sisällöstä. Raportissa lasten ja nuorten liikkuminen ja paikallaanolo raportoidaan sekä itsearvioituna että liikemittarilla mitattuna. Lisäksi raportista löytyy tuloksia muun muassa seuraharrastukseen osallistumisesta, kouluun liittyvistä tekijöistä sekä liikuntavammojen yleisyydestä. Raportissa tarkastellaan lopuksi liikuntakäyttäytymisen yhteyttä erilaisiin terveyden ja hyvinvoinnin tekijöihin. neuvoston julkaisuja 2019:1. Koski, P. & Zacheus, T. 2012. Physical activity relationship during the lifespan. Teoksessa J. Kivirauma, A. Jauhiainen, P. Seppänen & T. Kaunisto (toim.) Koulutuksen yhteiskunnallinenymmärrys. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto,367–386. Lintunen, T. 1987. Perceived physical competence scale for Children. Scandinavian Journal of Sport Sciences 9 (1), 57–64. Ryan, R. M., & Deci, E. L. 2017. Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development, and wellness. Guilford Publications. Weiss, R.S. 1973. Loneliness: the experience of emotional and Lisätietoja: SAMI KOKKO/sami.p.kokko@jyu.fi. social isolation. Cambridge, MA: The MIT Press. LIITU 2018 -raportti on julkaistu valtion liikunta­ neuvoston julkaisusarjassa (2019:1) ja se on ladattavissa liikuntaneuvoston nettisivuilta: liikunta­neuvosto.fi LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 9

Teksti: KATARIINA KÄMPPI, ANNALEENA AIRA, TUIJA TAMMELIN TULOSKORTTI 2018: Koulut lasten liikkumisen edistäjänä Suomen vahvuus Kuva: FOLIO RF/PETRUS OLSSON 10 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

Suomessa erityisesti koulujen ja valtion panostus liikkumisen lisäämiseen, koulumatkojen aktiivinen kulkeminen, perheiden ja kavereiden tuki sekä omatoiminen liikunta ja leikki saavat kansainvälisesti vertailtuna hyviä arvosanoja. Lasten ja nuorten fyysinen kokonaisaktiivisuus sekä istuminen ja paikallaanolo puolestaan ovat kansainvälisen vertailun keskitasoa. T uloskortti 2018 on viime vuoden lokakuussa julkaistu katsaus lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisen tilasta Suomessa. Asiantuntijaryhmä kokosi yhteen uusimmat kotimaiset tutkimustulokset ja arvioi lasten liikunnan yksitoista osa-aluetta kansainvälisen käytännön mukaisesti. Suomen Tuloskortti on osa 49 maan yhteenliittymää Active Healthy Kids Global Alliance. Kansainvälinen vertailu julkaistiin marraskuun lopussa Movement to Move -kongressissa Australian Adelaidessa. Tuloskortti koottiin Suomessa nyt kolmatta kertaa. Tuloskortissa kuvataan ja arvioidaan lasten ja nuorten liikunnan kokonaisuutta 11 osa-alueen kautta (kuvio 1). Eri osa-alueiden arviointi toteutettiin asiantuntijaryhmässä kansainvälisten ohjeiden mukaan (A=paras… F=heikoin). Arviointi A tarkoittaa, että osa-alue toteutuu lähes täydellisesti (81−100 %), ja F, että osa-alue toteutuu heikosti (0−20 %). [Kuviot 2 ja 3] Kansainvälinen vertailu kohdistui kouluikäisiin lapsiin ja nuoriin. Suomessa Tuloskorttiin otettiin mukaan myös alle kouluikäiset ja toisen asteen opiskelijat. Tuloksissa ovat mukana kaikki lapset ja nuoret, ja lisäksi toimintarajoitteita kokevien lasten ja nuorten liikkumista kuvataan omassa luvussaan. Tuoreimpien tutkimustulosten lisäksi kuvataan fyysisen aktiivisuuden muutoksia 2000-luvulla. Tuloskortin ensisijainen kohderyhmä on kuntapäättäjät. Yleensä liikunta mielletään järjestettyyn liikunta- ja urheilutoimintaan osallistumiseksi, mikä onkin lasten liikunnan näkyvin ja keskustelluin osa-alue. Lasten ja nuorten elämässä fyysinen aktiivisuus koostuu kuitenkin monesta muustakin osa-alueesta, kuten aktiivisesta kulkemisesta paikasta toiseen ja omatoimisesta liikkumisesta. Liikuntaa mahdollistavat monet eri tahot: oppivat yhteisöt (varhaiskasvatus, koulu ja oppi­laitokset), perheyhteisöt, kaverit, kuntapäättäjät sekä valtakunnan päättäjät, joista jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa lasten ja nuorten liikuntaan. Tulok­ sissa on nostettu esiin myös alueellisia eroja, ja jokai- seen aihealueeseen on liitetty ”Miten kunnassanne” -kysymyksiä, joilla on haluttu herätellä ajattelemaan teemaa oman kunnan näkökulmasta. Mukana neljä ikäryhmää Uutena näkökulmana 2018 Tuloskortissa on lasten ja nuorten liikunnan tulosten kuvaaminen neljässä eri ikäryhmässä: alle kouluikäiset, ala- ja yläkouluikäiset sekä toisen asteen opiskelijat. Kansainvälisessä mallissa keskitytään vain kouluikäisiin ja heidän tuloksensa pyritään kuvaamaan osa-alueittain yhdellä prosenttiluvulla, jonka perusteella määrittyy kyseisen osa-alueen arvosana. Suomen Tuloskortissa haluttiin monipuolistaa tutkimuskoonnin viestiä ja kuvata tulokset neljässä eri ikäryhmässä lapsen tai nuoren liikkumista kuvaavissa osa-alueissa (fyysinen kokonaisaktiivisuus, istuminen ja paikallaanolo, organisoitu liikunta ja urheilu, omatoiminen liikunta ja leikki, aktiivinen kulkeminen). Kaikille näille ikäryhmille annettiin myös osaalueittain omat arvosanat (kuvio 4). Tulokset ovatkin KUVIO 1. Lasten ja nuorten liikunnan osa-alueet, jotka arviointiin Tuloskortissa. Kansainvälinen kiinnostus Suomen Liikkuva koulu -toimintamallia kohtaan on nyt erittäin suurta. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 11

KUVIO 2. eri ikäryhmissä hyvin erilaisia. Eri ikävaiheissa tarvitaan erilaista otetta liikkumisen edistämisessä. Suomessa valtakunnallinen Liikkuva koulu -ohjelma on laajentunut myös alle kouluikäisten ja opiskelijoiden liikkumisen edistämiseen. Liikemittausten perusteella suomalaiset lapset ovat aktiivisimmillaan peruskoulun alkuvuosina. Siitä eteenpäin reippaan liikunnan määrä vähenee tasaisesti koko peruskoulun ajan ja sen jälkeen (kuvio 5). Tunti päivässä -tavoite täyttyy keskimäärin joka toisella alle kouluikäisellä ja alakoululaisella, ja he saavatkin fyysisestä kokonaisaktiivisuudesta arvosanan C. Sen sijaan yläkoululaisilla (arvosana D) ja toisen asteen oppilailla (arvosana F) tunti päivässä -suositus täyttyy vain noin joka viidennellä. Eri ikäryhmiä on tässä vertailtu suhteessa WHO:n liikuntasuositukseen, vaikka Suomessa onkin esimerkiksi alle kouluikäisille omat suosituksensa. Vähän liikkuvat huomion kohteena KUVIO 3. KUVIO 4. Tänä vuonna Tuloskortissa kuvattiin myös muutosta lasten ja nuorten liikkumisen määrissä 2000-luvulla toistettujen tutkimusten tulosten mukaan. Liikuntatutkimuksessa huomio kohdistuu usein ainoastaan liikuntasuosituksen täyttävien lasten ja nuorten osuuksiin. Hyvinvoinnin edistämisen kannalta on kuitenkin tärkeää tunnistaa ne lapset ja nuoret, jotka liikkuvat todella vähän. Tuloskortissa vähän liikkuviksi määriteltiin ne, joilla liikuntasuositus (tunti päivässä) täyttyy enintään kahtena päivänä viikossa tai joilla on vapaaajan hengästyttävää liikuntaa korkeintaan tunti viikossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyssä on seurattu vähän liikkuvien yläkoululaisten ja lukiolaisten osuutta vuodesta 2006 lähtien sekä vähän liikkuvien ammattiin opiskelevien osuutta vuodesta 2008 lähtien. Kuviossa 6 on esitetty vähän liikkuvien nuorten osuuksia vuodesta 2006 vuoteen 2017. Nämä vähän liikkuvat nuoret ovat raportoineet harrastavansa liikuntaa vapaa-ajallaan enintään tunnin viikossa.Vähän liikkuvia on kaikissa ikäryhmissä, mutta kaikkein eniten ammattiin opiskelevien joukossa. Samanlaisena toistetut kyselyt osoittavat myönteistä kehitystä vuosien varrella. Tulosten mukaan vähän liikkuvien osuudet ovat pienentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tänä keväänä toteutettava kysely näyttää suuntaa, miten trendikehitykselle käy. Perinteiset liikunnanedistämistoimet eivät välttämättä innosta vähän liikkuvia lapsia ja nuoria. Vähiten liikkuvat kaipaavatkin erityistä huomiointia, kuten esimerkiksi yksilöllistä liikunta- ja hyvinvointineuvontaa. Muiden maiden Tuloskorteissa vähän liikkuvat lapset ja nuoret eivät ole olleet huomion kohteena. Kansainvälisessä vertailussa mukana 49 maata KUVIO 5. 12 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 Australian Adelaidessa Movement to Move -kongressissa marraskuun 2018 lopussa julkaistiin kansainvälinen vertailu 49 maan lasten ja nuorten liikkumisen tilanteesta. Eri maiden Tuloskorteissa on koottu yhteen olemassa oleva, uusin tutkimus lasten ja nuorten liikkumisen tilanteesta ja arvioitu liikunnan ja sen edis-

tämisen osa-alueita kansainvälisen mallin mukaisesti. Maiden edustajat kokoontuivat Australiaan keskustelemaan tuloksista ja etsimään yhdessä ratkaisuja lasten ja nuorten liikkumisen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Suomen mallissa kansainvälistä huomiota saivat erityisesti Liikkuva koulu -toimintamalli, lasten ja nuorten osallisuus sekä vähän liikkuvien lasten ja nuorten hyvinvoinnin korostaminen. Hauska yksityiskohta paneelikeskustelussa oli esillä olleiden maiden erilaisuus, josta esimerkiksi nousi asukastiheys, joka on Suomessa 17 asukasta/km2 ja Bangladeshissa 1 023 asukasta/km2. Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa koulua käydään kahdessa vuorossa, koska kaikki oppi­ laat eivät mahdu samaan aikaan kouluihin. Jokaisella maalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa lasten ja nuorten liikkumisen edistämisessä, ja yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua liikkumisen lisäämiseksi maailmanlaajuisesti tuskin on olemassa. Malleja ja kokemuksia on kuitenkin hyvä jakaa kansainvälisessä verkostossa ja niitä soveltamalla voidaan löytää oman maan kulttuuriin sopivia tapoja liikkumisen edistämiseen. Suomessa erityisesti koulujen ja valtion panostus liikkumisen lisäämiseen, koulumatkojen aktiivinen kulkeminen, perheiden ja kavereiden tuki sekä omatoiminen liikunta ja leikki saavat kansainvälisesti vertailtuna hyviä arvosanoja. Lasten ja nuorten fyysinen kokonaisaktiivisuus sekä istuminen ja paikallaanolo saavat Suomessa heikon arvosanan D ja ovat kansainvälisen vertailun keskitasoa. Liikkuva koulu -toimintamalli kiinnostuksen kohteena Kansainvälisessä vertailussa Suomi saa parhaan arvosanan (A) koulujen toiminnasta liikkumisen edistämisessä, yhdessä Portugalin ja Slovenian kanssa. Suomalaistutkimusten mukaan koulupäivän aikana tapahtuvalla liikkumisella on suuri merkitys erityisesti vähän liikkuvien lasten ja nuorten terveydelle ja hyvinvoinnille. Suomessa lasten ja nuorten liikunta on ollut liikuntapolitiikan painopiste. Viimeisten kolmen vuoden aikana tuki kouluikäisten liikkumiselle on ollut vertaansa vailla, kun Liikkuva koulu -ohjelma on ollut osana hallituksen kärkihanketta ja määräraha kunnille on ollut yhteensä 21 miljoonaa euroa vuosina 2016−2018. Kansainvälinen kiinnostus Suomen Liikkuva koulu -toimintamallia kohtaan on nyt erittäin suurta. Suomessa yli 90 prosenttia kouluista on Liikkuvia kouluja, joiden tavoitteena ovat aktiiviset ja viihtyisät koulupäivät. Liikkuvissa kouluissa keskiössä on oppilaiden hyvinvointi, osallisuus ja aktiivisen elämäntavan omaksuminen.Liikkuva koulu -ohjelma on laajentunut myös alle kouluikäisten ja opiskelijoiden liikkumisen edistämiseen. Suomi vei kansainvälisen lasten ja nuorten liikunnan allianssiin viestiä lasten ja nuorten osallisuudesta heidän omaa elämäänsä koskevassa päätöksenteossa. Lasten ja nuorten näkemyksiä ja toiveita tulee kuunnella aiempaa tarkemmalla korvalla myös liikkumisen lisäämisessä. Hyviä malleja on jo olemassa lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseksi. KUVIO 6. Vähän liikkuvien yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammat­ tiin opiskelevien osuudet ovat Kouluterveyskyselyssä pienen­ tyneet vuosina 2006–2017. Nämä nuoret kertovat harrastavansa liikuntaa vapaa-ajallaan enintään tunnin viikossa. Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Miten edistää lasten ja nuorten liikuntaa 1. Huomioimme vähiten liikkuvat lapset ja nuoret. 2. Vähennämme liiallista istumista koulussa ja ruutuaikaa kotona. 3. Otamme lapset ja nuoret mukaan liikkumisen suunnitteluun ja toteutukseen. Uusia suuntia kansainväliselle yhteistyölle Adelaiden kokouksessa pohdittiin myös mahdollisia uusia suuntia kansainväliselle Tuloskortti-yhteistyölle. Fyysisen aktiivisuuden ja kestävyyskunnon osalta tutkijataustaiset edustajat kaipasivat tarkempia määritelmiä indikaattorien arviointiin sekä mittausmenetelmien yhdenmukaistamista. Tämä parantaisi luotettavuutta eri maiden välisten tulosten ja arviointien vertailtavuuteen. Myös ylipainon ja lihavuuden mukaanottamisesta yhtenä uutena indikaattorina keskusteltiin. Pienten, alle kouluikäisten lasten tulokset olivat myös kiinnostuksen kohteena mahdollisena uutena avauksena koko kansainvälisen allianssin tarkastelussa. Seuraavaa Tuloskorttien kansainvälistä koontia tavoitellaan kolmen vuoden päähän eli mahdollisesti vuonna 2021 toteutettavaksi. TULOSKORTTI 2018 – LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA SUOMESSA • uusimpaan tutkimustietoon perustuva yhteenveto lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä • laadittu yhteistyössä viiden tutkimusta tekevän laitoksen kesken • 11 osa-aluetta, jotka arvioitu kansainvälisten ohjeiden mukaan • osa kansainvälistä, 49 maan yhteenliittymää Active Healthy Kids Global Alliance LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 13

KATARIINA KÄMPPI, LitM Tutkija LIKES-tutkimuskeskus Sähköposti: katariina.kamppi@likes.fi Aubert, S. et al. 2018. Report Card Grades on the Physical Activity of Children and Youth comparing 30 very high Human Development Index Countries. Journal of Physical Activity and Health 15(2), 298–314. https://doi.org/10.1123/jpah.2018-0431 González, S. et al. Report Card Grades on the Physical Activity ANNALEENA AIRA, FT Viestintäpäällikkö LIKES-tutkimuskeskus Sähköposti: annaleena.aira@likes.fi of Children and Youth From 10 Countries with High Human Development Index: Global Matrix 3.0. Journal of Physical Activity and Health 15 (2), 284–297. https://doi.org/10.1123/jpah.2018-0391 Kämppi, K. ym. 2018. Results from Finland’s 2018 Report Card on Physical Activity for Children and Youth. Journal of Physical Activity TUIJA TAMMELIN, FT Tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus Sähköposti: tuija.tammelin@likes.fi and Health 15 (2), 355–356.https://doi.org/10.1123/jpah.2018-0510 Manyanga, T. et al. Indicators of Physical Activity among Children and Youth in 9 Countries with Low to Medium Human Development Incices: A Global Matrix 3.0. Journal of Physical Activity and Health 15 (2), 274–283. https://doi.org/10.1123/jpah.2018-0370 LISÄTIETOA: Tuloskortti 2018. Lasten ja nuorten liikunta Suomessa. Liikunnan ja Suomen ja muiden maiden Tuloskorttien tuloksia vuodelta 2018 on kansanterveyden julkaisuja 345. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus. esitelty seuraavissa julkaisuissa: Suomen Tuloskortti verkossa: suomi www.likes.fi/tuloskortti ja eng- Aubert, S. et al. 2018. Global Matrix 3.0 Physical Activity Report lanti www.likes.fi/reportcard Card Grades for Children and Youth: Results and Analysis from 49 Kansainvälinen vertailu (Global Matrix) verkossa: www.active- Countries. Journal of Physical Activity and Health 15(2), 251–273. healthykids.org https://doi.org/10.1123/jpah.2018-0472 Lasten ja nuorten liikuntaindikaattorit ­-tietokanta tiedolla johtamisen tueksi T ietoperusteisen liikuntapolitiikan vahvistamiseksi tarvitaan tutkittua tietoa eri väestöryhmien liikunnasta. Lasten ja nuorten liikuntaa tutkitaan ja seurataan monissa eriväestötutkimuksissa. Useista tietolähteistä koostuva tieto on pirstaleista ja kokonaiskuvan muodostaminen haastavaa, mikä on hankaloittanut tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Tästä havainnosta syntyi tarve koota yhteen tietokantaan lasten ja nuorten fyysiseen toimintakykyyn, liikuntaan ja sen edistämiseen liittyvät keskeiset indikaattorit. Lasten ja nuorten liikunnan tietokanta julkaistiin loka­ kuussa 2018. Tietokanta toteutettiin Liikkuva koulu -työjaoston ja valtionavustustoiminnan digi­ talisointia tutkineen esiselvityksen yhteisenä kokei­ luhankkeena. Valmistelusta vastasivat opetus- ja kulttuuriministeriö, valtion liikuntaneuvosto, CSC, LIKES-tutkimuskeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Jyväskylän yliopisto ja UKK-instituutti. Tietokantaa voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena -liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin seurannassa ja edistämisessä – esimerkiksi kuntien hyvinvointikertomuksissa ja Liikkuva koulu -toimenpiteiden seurannassa. Valtaosa tietokannan indikaattoreista on 14 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 tarkasteltavissa sekä kunta- ja maakuntakohtaisesti että valtakunnallisesti. Tämä mahdollistaa vertailun esimerkiksi valitun kunnan ja valtakunnan tulosten välillä. Tietokantaan on koottu ja yhdistetty tietoa seuraavista aineistoista: • Kouluterveyskysely, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) • TEAviisari, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) • Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus, Jyväskylän yliopisto ja UKKinstituutti • Move!-mittaukset, valtion liikuntaneuvosto ja Opetushallitus • Liikkuva koulu -ohjelman seuranta ja tutkimus: rekisteri, nykytilan arviointi ja henkilökuntakysely, LIKES-tutkimuskeskus Tietokanta sijaitsee osoitteessa: liikuntaindikaattorit.fi Lisätietoja: Minttu Korsberg Pääsihteeri, Valtion liikuntaneuvosto Sähköposti: minttu.korsberg@minedu.fi

Teksti: NELLI LYYRA, PILVIKKI HEIKINARO-JOHANSSON Liikunnan opettaminen on taitolaji – opettamisen taitoja voi oppia analysoimalla opetustilanteita Opettajana kehittymisessä omien toimintatapojen tiedostaminen ja kriittinen reflektointi on tärkeää. Opettamaan voi oppia opettamalla, mutta myös analysoimalla opetusta. O pettaminen on taito, jota voi harjoitella. Opettamisen taitoja voi oppia esimerkiksi tarkkailemalla toisen opettajan toimintatapoja, lukemalla kirjallisuutta sekä tulemalla tietoiseksi lukuisista tekijöistä, jotka vaikuttavat oppilaiden kokemuksiin, asenteisiin ja lopulta myös oppimiseen. Tässä artikkelissa esittelemme liikunnanopetukseen soveltuvia observointimenetelmiä, joita on kehitetty ja käytetty liikunnanopettajakoulutuksessa ja liikuntapedagogiikan tutkimuksissa vuosikymmenien ajan. Mitä opetuksen analysointi tarkoittaa? Opetuksen analysointi tarkoittaa oppitunnin tapahtumien havainnointia, havaintojen kirjaamista sekä kirjattujen tietoja tarkastelua ja tulkitsemista. Lisäksi opetuksen analysointiin liittyy kriittinen ote siten, että saatuja tietoja arvioidaan ja pohditaan, onko pedagogisia toimintatapoja syytä muuttaa. Liikunnanopetus on monitahoinen kokonaisuus. Opettaja tekee lukuisia päätöksiä tunnin aikana ja käytännön toiminnat vaihtuvat aina liikuntavälinei- den järjestelystä oppilaiden huolien kuunteluun. Kun halutaan analysoida opetusta, täytyy ensin päättää, mitä asiaa halutaan tarkastella. Yhdellä menetelmällä saadaan tietoa yhdestä näkökulmasta. Tämän vuoksi opetuksen analysoimiseen on kehitetty erilaisia obser­ vointimenetelmiä, joilla kullakin on tietty käyttötarkoitus sekä vahvuudet ja heikkoudet esimerkiksi käytettävyyden tai luotettavuuden näkökulmasta. Viime vuosina observointitutkimusten määrä on lisään­tynyt. Tutkijat ovat havainneet, että oppitunneilla on paljon oppilaan toimintaan vaikuttavia tekijöitä, joista ei saada tietoa esimerkiksi opettaja- tai oppilaskyselyillä. Observoimalla pyritään ymmärtämään paremmin opetustilanteita ja näkemään, millainen opetus johtaa oppilaiden aktiiviseen osallistumiseen ja parempaan oppimiseen. Observointi voi olla epäsystemaattista tai systemaattista Opetuksen ja oppimisen analysointiin kehitetyt observointimenetelmät jaetaan yleensä kahteen luokkaan: epäsystemaattisiin ja systemaattisiin. Menetelmät eroa­vat toisistaan esimerkiksi siinä, perustuuko tulos tarkkailijan tulkintaan tai saadaanko menetelmällä lukumäärä jonkin toiminnan (esimerkiksi palautteen) esiintyvyydestä opetustilanteessa. Tarkkailijana voi toimia esimerkiksi opettaja, kollega, ohjaava opettaja tai osa oppilaista. Liikuntatuntia observoitaessa valitaan etukäteen tarkkailtavat asiat. Opetustapahtumaa voidaan observoida elävässä tilanteessa tai videoidun Observoimalla pyritään ymmärtämään paremmin opetustilanteita ja näkemään, millainen opetus johtaa oppilaiden aktiiviseen osallistumiseen ja parempaan oppimiseen. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 15

opetus­ tapahtuman pohjalta. Videointi mahdollistaa opetuksen analysoinnin jälkikäteen ja videon voi tarvittaessa katsoa useampaan kertaan. Opettajakoulutuksessa opetuksen analysointi videolta on lisännyt opiskelijoiden pedagogista tietämystä ja edistänyt opettamisen taitoja (Lyyra & Heikinaro-Johansson & Palomäki 2015; Palomäki & Heikinaro-Johansson 2005; Weber, Gold, Prilop & Kleinknecht 2018). Epäsystemaattiset observointimenetelmät Epäsystemaattisiin menetelmiin kuuluvat muun muas­ sa vapaamuotoiset havainnot, tapahtumien kuvailu ja erilaiset arviointiasteikot. Epäsystemaattisia menetelmiä käytetään paljon ja menetelmien etuna on, että tarkkailija voi reagoida spontaanisti merkityksellisiin, uusiin tilanteisiin. Kun yllättäviä tilanteita sattuu, esimerkiksi opettaja menettää kontrollin luokkaan tai toimii ansiokkaasti häiritsevän oppilaan kanssa, voi tarkkailija havainnoida ko. tilannetta lähemmin ja jättää muut asiat vähemmälle huomiolle. Epäsystemaattisten menetelmien haasteena on, että tulokset perustuvat tarkkailijan subjektiiviseen kokemukseen siitä, millaisia asioita hän pitää tärkeänä ja päättää kirjata. Arviointiasteikot sisältävät niin ikään aina subjektiivisen näkemyksen siitä millaista on esimerkiksi kolmen tai neljän arvoinen vuorovaikutus. Alla on kuvattu lyhyesti liikunnanopettajakoulutuksessa ja liikuntapedagogiikan tutkimuksissa käytettävien epäsystemaattisten observointimenetelmien piirteet. Systemaattiset observointimenetelmät Systemaattisen observoinnin menetelmät eroavat monista epäsystemaattisista menetelmistä, kuten arviointiasteikosta siten, että tarkkailija ei ota kantaa siihen TAULUKKO 1. Epäsystemaattiset observointimenetelmät ja menetelmien lyhyt kuvaus. Epäsystemaattiset observointimenetelmät 16 Menetelmä Kuvaus Vapaamuotoinen havainnointi Tarkkailija kirjaa niitä liikuntatunnin tapahtumia, jotka ovat hänen mielestään keskeisiä. Muistiin kirjaaminen on vapaata, eikä siihen sisälly sääntöjä. (engl. intuitive judgement, eyeballing) Tapahtumien muistiin kirjaaminen Tarkkailija laatii ennalta kategorioita, joihin hän kirjaa liikuntatunnin tapahtumia. Menetelmä on jo hieman systemaattisempi kuin vapaamuotoinen havainnointi, sillä tarkkailijalla on mielessään, mitä tunnilla esiintyviä tapahtumia hän aikoo kuvailla. (engl. anecdotal records) Etnografinen kirjaaminen Tarkkailija rekisteröi jatkuvasti kaiken näkemänsä. Kirjaaminen alkaa siitä, kun liikuntatunti käynnistyy, ja lakkaa vasta tunnin loppuessa. Menetelmä poikkeaa havaintojen muistiin kirjaamisesta siinä, että tulokset kertovat, missä järjestyksessä eri tapahtumat esiintyvät tunnilla. (engl. ethnographic records) Kriittisten tapahtumien tarkkailu Menetelmän ideana on keskittyä opetustapahtuman tarkkailussa kriittisiin ja tunninkulun kannalta merkityksellisiin tilanteisiin ja tarkastella näitä lähemmin. Tarkastelun kohteena voi olla esimerkiksi tunnilla esiintyvät ongelmatilanteet tai toisaalta tilanteet, joissa kaikki oppilaat ovat innostuneita ja onnistuvat liikunta­ suorituksissaan. Liikunnanopettajat voivat itse kirjata kriittisiä tilanteita, mutta myös oppilaat ovat hyviä tunnistamaan niitä. (engl. critical indicent technique) Kuvaileva analyysi Lähestymistapaan kuuluu tarkkailtavien tapahtumien päättäminen etukäteen. Tarkkailija kuvaa ja kirjaa (ei arvioi) toimintaa ennalta määrättyihin luokkiin. Menetelmä on melko luotettava ja kaksi itsenäistä päätyvät usein samanlaisiin kirjauksiin. Menetelmä soveltuu erityisesti elävän tilanteen tarkkailuun. (engl. descriptive analysis) Visuaaliset kartat Visuaalisissa kartoissa tarkkailija taltioi esimerkiksi liikuntasalia kuvaavalle kartalle tunnin tapahtumia piirtämällä. Menetelmällä voidaan kuvata esimerkiksi opettajan liikkumista tunnilla ja tilan käyttöä. Visuaaliseen karttaan voidaan myös liittää, miten opettaja on sijoittunut antaessaan palautetta tai selittäessään tulevaa harjoitusta. Me­ netelmän käyttö soveltuu elävän tilanteen tarkkailuun. (engl. visual maps) Arviointiasteikot Arviointiasteikot muuttavat laadullisen tiedon määrälliseksi ja tulos perustuu tarkkailijan käsitykseen arvioivan asian onnistumisesta. Arviointiasteikkojen laatiminen on helppoa, mutta luotettavuudessa on haasteita. Arviointiasteikkojen käyttö opetuksen arvioinnissa vaatii yksityiskohtaista muuttujien ja luokkien määrittelyä ja varmistuksen siitä, että luokkia tulkitaan yhdenmukaisesti. Vaarana on, että arviointiasteikkoihin pohjautuva arvio heijastaavoimakkaasti arvioitsijan uskomuksia hyvän opettajan ominaisuuksista. (engl. checklists, rating scales) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

TAULUKKO 2. Systemaattiset observointimenetelmät ja menetelmien lyhyt kuvaus. Systemaattiset observointimenetelmät Menetelmä Kuvaus Keston rekisteröinti Keston rekisteröinnistä mitataan aikaa, mikä tunnilla kuluu ennalta määritettyyn toimin­ taan. Rekisteröinti tehdään aina kun toiminta esiintyy. Observoitavalla tapahtumalla/toi­ minnalla pitää olla selkeä alku ja loppu, jotta menetelmällä voidaan analysoida opetusta luotettavasti. Keston rekisteröinti on luotettavampaa tilanteessa, jossa yksittäinen kirjatta­ va tapahtuma/toiminta kestää vähintään 5 sekuntia. (engl. event recording) Tapahtuma-­ rekisteröinti Menetelmä kuvaa tietyn ilmiön esiintymiskertoja opetustilanteessa. Tarkkailija tekee mer­ kinnän aina, kun tarkkailun kohteena oleva toiminta esiintyy. Tapahtumarekisteröinnin avulla voidaan mitata useita erilaisia opetus-oppimisprosessin ilmiöitä, esimerkiksi opet­ tajan antaman palautteen määrää tai kuinka monta kertaa oppilas koskee palloon pelissä. Tapahtumarekisteröinnin tulos voidaan ilmoittaa esiintymisfrekvenssinä, esim. esiintymis­ kertojen määrä minuutissa. (engl. event recording) Oppilaiden skannaus Oppilaiden skannaus perustuu myös tapahtumarekisteröintiin. Menetelmällä saadaan tie­ toa koko ryhmän toiminnasta. Voidaan vastata esimerkiksi kysymykseen ”Suorittavatko kaikki oppilaat annettua tehtävää?” Menetelmässä tarkkaillaan ns. skannataan nopeasti koko oppilasryhmä läpi lyhyessä ajassa (intervalli 10 – 20 sekuntia) ja luokitellaan jokai­ sen oppilaan toiminta yhteen tai kahteen, korkeintaan kolmeen kategoriaan. Skannaus suoritetaan aina samaan suuntaan, esimerkiksi vasemmalta oikealle. Toimintaa kuvaa se, kuinka monta oppilasta kirjautuu kuhunkin kategoriaan.(engl. spot-checking, group time sampling, placheck) Intervalli-­ rekisteröinti Intervallirekisteröinnissä observointi kohdistuu tiettyihin suhteellisen lyhyisiin ajanjaksoi­ hin eli intervalleihin. Tarkkailijan tehtävä on päättää, mikä toiminta on hallitseva ko. jakson aikana, ja rekisteröidä se äänimerkin kuultuaan. Observoitava aika voidaan jakaa esimer­ kiksi kuuden tai kymmenen sekunnin intervalleihin. Menetelmän etuna on hyvärinnak­ kaistarkkailijoiden välinen reliabiliteetti. Menetelmä soveltuu hyvin opettajan toiminnan ja oppilaan toiminnan ja fyysiseen aktiivisuuden observointiin. (engl. interval recording) sujuuko opetustilanne hyvin. Systemaattinen observoinnin tuloksena saatu tieto kertoo esimerkiksi sen, kuinka paljon harjoitteluun on käytetty aikaa, mutta ei sitä onko harjoitteluun ollut aikaa sopivasti. Systemaattisissa observointimenetelmissä opetustapahtuman tarkkailu ja havaintojen kirjaaminen perustuvat yksityiskohtaiseen ennakkosuunnitelmaan ja ennalta määriteltyihin kategorioihin. Valitut kategoriat määrittävät sen, mihin tarkkailija kohdistaa huomionsa ja mitkä tapahtumat kirjataan. Systemaattinen observointi tapahtuu yleensä mittaamalla aikaa tai tapahtumien esiintymiskertoja. Olennaista havaintojen luotettavuuden kannalta on tarkkailijoiden perehtyneisyys käytettävään observointimenetelmään sekä käytettäviin kategorioihin. Taulukkoon 2 on koottu yleisimmät systemaattisen observoinnin menetelmät. Yleisimpiä kategoriajärjestelmiä pedagogisissa tutkimuksissa Kategoriajärjestelmällä tarkoitetaan luokitusta, jonka mukaan tarkkailija kirjaa havaintoja opetustilanteesta (taulukko 3). Sopivan kategoriajärjestelmän valitseminen tai kehittäminen vaatii syvällistä perehtyneisyyttä tarkkailun kohteena olevaan ilmiöön. Erilaisia kategoriajärjestelmiä käytetään sekä epäsystemaattisen että systemaattisen observoinnin menetelmin. Kategoria- järjestelmät sisältävät luokkia, jotka kuvaavat esimerkiksi opettajan antaman palautteen laatua, oppilaiden fyysisen aktiivisuuden intensiteettiä tai opettajan käyttäytymisen piirteitä. Kategoriajärjestelmät voivat olla lisäksi geneerisiä, jolloin ne ovat sovellettavissa kaikkeen pedagogiseen toimintaan yli oppiainerajojen tai oppiainespesifejä, jolloin järjestelmä on kehitetty tietyn oppiaineen lähtökohdista. Arviointiasteikkojen yhteydessä käytetään termiä osio. Opetuksen analysoinnin luotettavuus Opetuksen analysoinnin luotettavuudella tarkoitetaan sitä, että rinnakkaistarkkailijoiden tuottama tekstiaineisto tai numeerinen data samasta opetustilanteesta on mahdollisimman yhdenmukaista ja mikäli analysoitu videoaineistoa, toistettavissa. Epäsystemaattisten menetelmien haasteena on tarkkailijan vaikutus tuloksiin. On inhimillistä, että asenteet, kokemukset ja mieltymykset vaikuttavat siihen, millaisiin asioihin tarkkailija kiinnittää huomiota ja observointitulos saattaa subjektiivisimmillaan olla heijastus tarkkailijan käsityksestä hyvästä opettamisesta, ei todellisesta tilanteesta. Systemaattisten menetelmien haasteet liittyvät puolestaan observointimenetelmän ja kategoriajärjestelmän valintaan, sekä siihen, käytetäänkö valittuja menetelmiä oikein. Opetuksen analysoinnin luotettavuutta voidaan parantaa observointikoulutuk- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 17

TAULUKKO 3. Esimerkkejä observointitutkimuksissa käytettävistä kategoriajärjestelmistä. Järjestelmän nimi Analysoinnin kohde Observointimenetelmä Kategoriat SOFIT (System for Observing Fitness Instruction Time1) Oppilaiden fyy­ sinen aktiivisuus ja opettajan toi­ minta Intervalli­ rekisteröinti Kolme osa-aluetta: 1) oppilaan FA* (5 kategoriaa) 2) tunnin sisältö (6 kategoriaa) 3) opettajan toiminta (5 kategoriaa) ALT-PE (Academic Learning Time Physical Education2) Tunnin tavoitteen mukaisten tehtä­ vien harjoitteluai­ ka ja oppilaiden osallistuminen Intervalli­ rekisteröinti Viisi osa-aluetta: 1) Yleinen sisältö (4 kategoriaa) 2) Tiedolliset sisällöt (5 kategoriaa) 3) Motoriset sisällöt (4 kategoriaa) 4) Oppilas ei osallistu (5 kategoriaa) 5) Oppilas osallistuu (3 kategoriaa) FIAS (Flanders’ Interaction and Analysis System3) Opettajan ja op­ pilaan välinen sanallinen vuoro­ vaikutus Intervalli­ rekisteröinti Kymmenen kategoriaa, joista seitsemän kuvaa opettajan toimintaa, kaksi oppilaan toimintaa ja yksi hiljaisuutta tai epäselvää tilannetta. PEAS (Physical Education Analyzing System4) Opettajan toimin­ ta ja oppilaiden toiminta sekä fyy­ sinen aktiivisuus Intervalli­ rekisteröinti Keston rekisteröinti Tapahtuma­ rekisteröinti Kolme osa-aluetta: 1)opettajan toiminta (6 kategoriaa) 2) oppilaan toiminta (5 kategoriaa) 3) oppilaan fyys. akt. (5 kategoriaa) CLASS (Classroom Assessment Scoring System5) Opettajan toimin­ ta ja luokan vuo­ rovaikutus Arviointiasteikko 11–13 osiota, jotka kuvaavat neljää osa-aluetta: 1) Tunnetuki (4 osiota) 2) Opettaminen ja ohjaaminen (3 osiota) 3) Luokan hallinta (3 osiota) 4) Oppilaan toiminta (1 osio) 1McKenzie & Smith 2017; Smith et al. 2019; 2Siedentop. D. & Tannehill, D. 2000; 3Heinilä 2002; 4Heikinaro-Johansson 1995, Lyyra ym. 2015; Varstala 1996; 5Hamre et al. 2013 sen avulla, jonka tavoitteena on saavuttaa 80 prosentin yksimielisyys tarkkailijoiden välille ennen varsinaista aineiston keruuta. Tärkeää opetuksen analysoinnin luotettavuuden kannalta on siis tiedostaa epäsystemaattisten menetelmien subjektiivisuus, valita sopivat observointimenetelmät analysoinnin kohteen ja kulloisenkin tilanteen mukaan ja opetella käyttämään valittuja menetelmiä oikein. Observoinnin luotettavuutta voidaan arvioida laskemalla rinnakkaistarkkailijoiden välinen yksimielisyyskerroin. Kerroin voidaan laskea myös saman observoijan eri ajankohtina tekeminen observointien välille. Yksimielisyyskerroin lasketaan jakamalla observointien välinen yhtäläisyys yhtäläisyyden ja eroavaisuuden summalla ja kertomalla osamäärä sadalla: [(yhtäläisyys/ (yhtäläisyys + eroavaisuus)] *100. Yhtäläisyydellä tar- koitetaan aikaa tai kirjausten lukumäärää, jonka kaksi itsenäistä tarkkailijaa ovat kirjanneet samalla tavalla ja eroavaisuus on se osa kestosta tai tapahtumakerroista, jonka tarkkailijat ovat kirjanneet eri tavoin. Yksimielisyyskertoimen puutteet ovat siinä, että se ei huomioi kirjausten satunnaisvaihtelua ja siksi antaa usein luotettavuudesta todellisuutta myönteisemmän kuvan. Yksimielisyyskertoimen käyttöä on kritisoitu myös siksi, että se vääristää luotettavuutta tilanteissa, joissa kesto tai lukumäärä on hyvin pieni tai hyvin suuri. Yksimielisyyskerroin aliarvioi luotettavuuden, jos kesto on lyhyt tai kirjattujen tapahtumien määrä on pieni. Tällöin pienetkin poikkeamat tarkkailijoiden välillä heikentävät yksimielisyyskerrointa huomattavasti. Vastaavasti, jos kesto tai kirjauksien lukumäärä saa suuria arvoja, tarkkailijoiden toisistaan poikke- Tarkkailijan roolissa on aikaa pysähtyä sellaisten asioiden äärelle, joita opetustilanteessa ei välttämättä huomaa. 18 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

avat kirjaukset vaikuttavat yksimielisyyskertoimeen vain vähän. Tutkimuksissa, joissa on analysoitu koko oppitunti, luotettavuuden raja-arvona on käytetty 85 prosentin yksimielisyyskerrointa. Liikuntapedagogiikan opinnoissa riittävänä raja-arvona on pidetty 70 prosentin kerrointa, sillä observoitavat opetustilanteet ovat kestoltaan 10–15 minuuttia. Tarkkailijoiden välistä yksimielisyyttä voidaan arvioida myös reliabiliteettikertoimien avulla. Reliabiliteettikertoimien etuna on se, että niiden laskemisessa huomioidaan observointikirjausten satunnaisvaihtelu ja satunnaisvirhe. Tarkkailijoiden välisen luotettavuuden arvioimiseen soveltuvia reliabiliteettikertoimia ovat muun muassa Scott’s Pi, Spearman Rho ja Cohen’s kappa. Pohjaa toiminnan tarkastelulle ja uusia näkökulmia Opetustilanne on monisyinen kokonaisuus, jossa on paljon sellaista, jota voi aistia, mutta ei välttämättä muuttaa tekstiksi tai numeroiksi. Tekstit ja numerot antavat kuitenkin konkreettisen pohjan toiminnan tarkastelulle ja saattavat esimerkiksi tuoda uusia näkökulmia siihen, miksi toisessa ryhmässä asiat hoituvat helposti, mutta toisessa ei. Usein tarkkailijan roolis- sa (seurasipa sitten toisen opetusta tai omaa opetusta videolta) on aikaa myös pysähtyä sellaisten asioiden äärelle, joita opetustilanteessa ei välttämättä huomaa. Opetuksen analysoinnin juuret ulottuvat puolen vuosisadan taakse, mutta menetelmät ovat edelleen relevantteja sekä opetus- että tutkimuskäytössä. Liikunnan aineenopettajakoulutuksessa tulevat opettajat tutustuvat erilaisiin observointimenetelmiin, joiden avulla he oppivat reflektoimaan omaan opetustaan ja heillä on mahdollisuus kehittyä opettamisen taidossa (Heikinaro-Johansson & Lyyra 2018). Teknologian tuomat sovellukset lisäävät observointimenetelmien käytettävyyttä ja helpottavat tulosten analysointia. Tulevaisuudessa erilaisten observointimenetelmien ja kategoriajärjestelmien hyödyntäminen opetus-, valmennus ja tutkimuskäytössä on mahdollista entistä tehokkaammin. NELLI LYYRA, LitT Tutkijatohtori Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Sähköposti: nelli.lyyra@jyu.fi PILVIKKI HEIKINARO-JOHANSSON, LitT, dosentti Professori Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Sähköposti: pilvikki.heikinaro-johansson@jyu.fi LÄHTEET: Hamre, B.K.,Pianta, R. C., Downer, J. T., De Coster,J., Mash­ McKenzie, T. L. & Smith, N. J. 2017. Studies of physical education burn, A. J., Jones, S. M., Brown, J. L., Cappella, E., Atkins, M., in the United States Using SOFIT: A Review, Research Quarterly for Rivers, S. E., Brackett, M. A. & Hamagami, A. 2013. Teaching Exercise and Sport 88 (4), 492–502. through interactions: Testing a developmental framework of teach- Palomäki, S. & Heikinaro-Johansson, P. 2005. ”Teacher as rese- er effectiveness in over 4,000 classrooms. The Elementary School archer” approach in the Finnish physical education teacher educati- Journal 113 (4), 461–487. on. International Journal of Physical Education 42 (1), 19–26. Heikinaro-Johansson, P. 1995. Including students with special Siedentop, D. & Tannehill, D. 2000. Developing teaching skills in needs in physical education. University of Jyväskylä. Studies in physical education (4. painos). CA: Montain View. Sport, Physical Education and Health 39. Väitöskirja. Smith, N. J., McKenzie, T. L., & Hammons, A. J. 2019. Internatio- Heikinaro-Johansson, P. & Lyyra, N. 2018. Liikunnanopetus ja nal studies of physical education using SOFIT: A Review. Advances opetuksen analysointi. Jyväskylän yliopisto. in Physical Education 9, 53–74. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Varstala, V. 1996. Opettajan toiminta ja oppilaiden liikunta-aktiivi- Heinilä, L. 2002. Analysis of interaction processes in physical edu- suus koulun liikuntatunnilla. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, cation. University of Jyväskylä. Studies in Sport, Physical Education Physical Education and Health 45. Väitöskirja. and Health 81. Väitöskirja. Weber, K. E., Gold, B., Prilop, C. N. & Kleinknecht, M. 2018. Lyyra, N., Heikinaro-Johansson, P. & Palomäki, S. 2015. Video- Promoting pre-service teachers’ professional vision of classroom reflektoinnin ja observointimenetelmien hyödyntäminen liikunnan- management during practical school training: Effects of a structured opettajakoulutuksessa. Liikunta ja tiede 52 (1), 70–77. online- and video-based self-reflection and feedback intervention. Teaching and Teacher Education 76, 39–49. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 19

Teksti: PIRITTA ASUNTA Motorisen oppimisen vaikeudet tulee tunnistaa varhain Varhaisella tuella voidaan vaikuttaa myönteisesti lapsen kokonais­ kehitykseen ja ehkäistä vaikeudesta aiheutuvia toissijaisia pulmia. Suurimmalla osalla lapsista motorisen oppimisen ongelmat ovat niin lieviä, että luokan- ja liikunnanopettajan tarjoama yleinen tuki auttaisi lapsen oppimista ja liikunnalliseen toimintaan osallistumista. M otorisen oppimisen vaikeudella, kuten­ kehityksellisellä koordinaatiohäiriöllä (DCD), tarkoitetaan huomattavaa vaikeut­ ta oppia uusia motorisia taitoja ja soveltaa jo opittuja taitoja uusiin tilanteisiin. Jos lapsi katselee välituntisin muiden touhuja ja pelai­ luja sivusta, pudottelee tavaroita, koheltaa ja kompuroi, kuperkeikka pelottaa ja uusien motoristen taitojen oppiminen on työlästä ja hidasta, voi haasteiden taustalla olla motorisen oppimisen vaikeus. Motorisen oppimisen vaikeudet ovat vielä hyvin alitunnistettuja ja -tuettuja lapsen kehityksellisiä haasteita, vaikka perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa opettajien odotetaan tunnistavan kyseiset vaikeudet. Opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että ”vuosiluokilla 1–2 on tärkeää tunnistaa sellaiset moto­ risen oppimisen vaikeudet, joilla voi olla yhteyttä muihin oppimisen ongelmiin” (POPS 2014, 150). Väitöstutkimukseni tarkoituksena oli kehittää opettajien käyttöön helppokäyttöinen havainnointityökalu, joka auttaisi motorisen oppimisen vaikeuden tunnistamisessa esi- ja alkuopetusikäisillä lapsilla. Mielenkiinnon kohteenani oli myös se, millaisia mahdollisuuksia opettajilla on kouluympäristössä tukea näitä lapsia, joilla on haasteita motorisessa oppimisessa. 20 Kuva: FOLIO RF/ KARIN ENGE VIVAR Heikot motoriset taidot ovat yhteydessä oppimisen, toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ongelmiin ja lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. kehityksellisen koordinaatiohäiriön johtuvan perinnöllisistä ja ympäristöllistä aivojen rakenteellisista ja toiminnallisista poikkeavuuksista, jotka muodostuvat aivojen varhaisen kehityksen aikana ja näkyvät aivojen rakenteellisten erojen lisäksi myös alhaisempana aivoaktiivisuutena (Brown-Lum & Zwicker 2015; Dewey & Bernier 2016; Moreno-De-Luca ym. 2013). Pojilla raportoidaan selvästi enemmän motorisia vaikeuksia kuin tytöillä. Pienipainoisena syntyneet lapset sekä pienet keskoset kuuluvat riskiryhmään. (APA 2013). Motoriikan oppimisvaikeuden esiintyminen lapsen ainoana oireena on harvinaista, sillä suurimmalla osalla lapsista vaikeudet kietoutuvat yhteen muiden haasteiden kanssa. Vaikeus esiintyy hyvin yleisesti yhdessä lukemisvaikeuden, matematiikan vaikeuk­ sien, tarkkaavuushäiriön, kielellisen erityisvaikeuden, autismin sekä aktiivisen epilepsian kanssa (Blank ym. 2012; Hatakenata ym. 2016; Moreno-De-Luca ym. 2013; Mosca ym. 2016; Pieters ym. 2012; Sumner ym. 2016). Päällekkäiset ongelmat ovat todennäköiseesti seurausta aivojen poikkeavasta kehityksestä (Pieters ym. 2012) ja yhteisestä geeniperimästä (Hanson ym. 2015). Kehittyvä geenitutkimus tuo varmasti lähivuosina lisää ymmärrystä aiheeseen (Mosca ym. 2016). Taustalla aivojen toiminnalliset poikkeavuudet Motorisen oppimisen vaikeus on riskitekijä lapsen kokonaiskehitykselle Nykyisin ajattelemme, että motorisen oppimisen vaikeus on hyvin pysyvä, sillä puolella lapsista motoriikan haasteet seuraavat läpi elämän. Nykytutkimus osoittaa Motoriset taidot ja niiden puutteet vaikuttavat lapsen kokonaiskehitykseen ja myöhempään elämään. Heikot motoriset taidot ovat yhteydessä niin oppimisen, toi- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

minnanohjauksen ja tarkkaavuuden ongelmiin kuin fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiinkin. Lapsilla, joilla on motorisen oppimisen pulmia, on esimerkiksi ikäisiään enemmän ahdistukseen ja masennukseen liittyviä oireita ja ongelmat laajenevat herkästi käyttäytymisen ja tunne-elämän alueille. Nuoret, joilla on motorisen oppimisen vaikeutta, ilmoittavat olevansa myös vähemmän tyytyväisiä elämäänsä, kuin nuoret, joilla ei ole motorisia vaikeuksia (Tal Saban ym. 2014). Rigoli kollegoineen (2012) toteaa, että kehityksellinen koordinaatiohäiriö on epäsuorasti yhteydessä lasten emotionaaliseen hyvinvointiin erityisesti itsearvostuksen ja koetun motorisen pätevyyden kautta. Kantomaan ja kumppaneiden (2011) mukaan lapset, joilla on motorisia vaikeuksia, liikkuvat myös myöhemmin elämässään muita vähemmän. Heikot motoriset taidot ovat yhteydessä vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen, minkä vuoksi kehityksellinen koordinaatiohäiriö voidaan nähdä yhtenä kouluikäisten suurimmista terveysriskeistä maailmanlaajuisesti (Cairney & Veldhuizen 2013). Varhaisella tuella voitaisiin vaikuttaa myönteisesti lapsen kehitykseen ja ennalta­ ehkäistä vaikeudesta aiheutuvia toissijaisia pulmia. missä ja ajoituksessa sekä ohjauksessa on usein pulmia ja liikkuminen on myös hitaampaa ja epätarkempaa. Vaikka vaikeudet voivat näyttäytyä lapsilla monin tavoin, niin keskeisin haaste näyttäisi liittyvän vaikeuksiin toiminnan ennakoinnissa sekä pysyvien liikemallien kehittymisessä (Wilson ym. 2013a). Motoriset ongelmat heijastuvat monenlaisiin toimintoihin aina kirjoittamisesta pukeutumiseen ja leikkimisestä ketteryyttä vaativiin peleihin. Lapset, joilla on motorisen oppimisen vaikeutta, tarvitsevat paljon toistoja ja aikaa taitojen harjoitteluun. Oppimisen hitaus näyttää liittyvän erityisesti taidon kehittymisen alkuvaiheeseen, jolloin tehtävän suorittamisen kannalta riittävän taitotason saavuttaminen vie enemmän aikaa (Biotteau ym. 2016). Harjoittelulla on mahdollista kuitenkin saavuttaa taitojen automatisoitunut vaihe ja opittu taito voi myös siirtyä uusiin tilanteisiin (Biotteau ym. 2016; Lejeune ym. 2016). Oppiminen on erityisen haasteellista silloin, kun kyseessä on vaativa motorinen taito tai useamman motorisen taidon yhdistelmä (Cantin ym. 2014). Haasteita taitojen tavanomaisessa oppimisessa – miltä liikkuminen näyttää? Kehityksellisen koordinaatiohäiriön lisäksi lapsen liikkumista ja oppimista voivat haastaa muut vammat tai sairaudet (kuten CP-vamma, näkövamma, kehitysvamma) tai liikunnallinen harjaantumattomuus. Kun liikunnallinen harjaantumattomuus on motoristen vaikeuksien taustalla, lapsella ei ole varhaisvuosien aikana Lapsen, jolla on motorisen oppimisen vaikeus, liikkumisesta puuttuu sujuvuus, jolloin liikkuminen näyttää usein kömpelöltä, jäykältä ja nykivältä. Liikkeiden ryt- Miten opettaja voi tunnistaa lapsen, jolla on motorisen oppimisen vaikeuksia? LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 21

ollut tarjolla taitojen kehittymisen kannalta tarpeeksi tai riittävän monipuolisesti oppimis- ja liikkumiskokemuksia. Kaikilla lapsilla on oikeus saada motoristen taitojensa harjoitteluun tukea. Olennaista on erottaa nämä yllä kuvatut eri syytaustat toisistaan, jotta lapsi voisi saada parhaan ja tehokkaimman mahdollisen tuen oppimiseensa. Kehityksellisen koordinaatiohäiriön tunnistaminen on haasteellista. Kyseessä on hyvin heterogeeninen ryhmä lapsia, joilla vaikeudet vaihtelevat vakavuusasteen mukaan. Ne ilmenevät joko hieno- tai karkeamotoriikan alueella tai kummallakin ja esiintyvät usein yhtä aikaa muiden oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuuden pulmien kanssa (APA 2013). Tunnistamista on vaikeuttanut arviointiin soveltuvien menetelmien puute. Monen lapsen vaikeudet, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ovat jääneet tunnistamatta (Wilson ym. 2013b.) MOQ-T-FI avuksi vaikeuksien tunnistamiseen Väitöskirjassani selvitin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla maailmalla käytössä olevia motoriikan havainnointilomakkeita ja niiden käytettävyyttä sekä­psykometrisiä ominaisuuksia. Olemassa olevista lomak­ keista valikoitui hollantilainen Motor Observation Questionnaire for Teachers (MOQ-T) -lomake suomen kulttuuriin sovitettavaksi. Sähköiseksi versioksi kehitetty MOQ-T-FI vastaa erittäin hyvin alkuperäistä hollantilaista lomaketta ja lomake soveltuu lasten moto­risen oppimisen vaikeuksien tunnistamiseen kouluympäristössä. Motoriikan havainnointilomakkeesta on kehitetty maksuton ja kaikkien vapaasti käytettävissä oleva mittari, joka löytyy Niilo Mäki Instituutin Ekapeli palvelimelta (www.ekapeli.fi/moqt). Lomakkeen 18 väittämään vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Lomakkeella saatua tietoa voi hyödyntää kasvatustyössä monin eri tavoin. Se auttaa opettajia motorisen oppimisen vaikeuden tunnistamisessa, sillä sen avulla saa yleiskuvan oppilaan arjessa toimimisesta ja taidoista verrattuna saman ikäisiin ja samaa sukupuolta oleviin oppilaisiin. Lomaketta voi hyödyntää apuna motorisen kehityksen seurannassa ja tukitoimien suunnittelussa sekä pedagogisten asiakirjojen laatimisessa. Lomake voi toimia myös puheeksi ottamisen välineenä lapsen huoltajien kanssa keskusteltaessa lapsen haasteista ja kehittymistarpeista. Kolmiportainen tuki liikunnassa Oppilaalla on oikeus saada riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Oppimisen tuki on kirjattu osaksi liikunnan opetussuunnitelmaa (POPS 2014). Nykyinen perusopetusta ohjaava perusopetuslaki astui voimaan vuonna 2011, jolloin otettiin käyttöön kolmiportaisen tuen malli: yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Motoristen taitojen oppimiseen tulisi antaa tukea kolmiportaisen tuen mallin jokaisella tasolla. Yleisellä tasolla esimerkiksi eriyttämällä tehtäviä, muokkaa- 22 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 malla tehtävänantoa, pilkkomalla tehtävää osiin ja ohjaamalla oivaltamista. Motoriikan tukikerhot sopivat tehostetun tai erityisen tuen muotoina kouluihin erinomaisesti. Keskiössä tulisi olla motoristen taitojen sekä itsetunnon ja motorisen pätevyyden vahvistaminen, positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tiivis moniammatillinen yhteistyö on tärkeää, jotta lapsen suorituskyvystä saataisiin kokonaisvaltainen kuva ja motorista kehitystä osattaisiin oikealla tavalla tukea. Suurimmalla osalla lapsista motorisen oppimisen ongelmat ovat niin lieviä, että luokan- ja liikunnanopettajan tarjoama yleinen tuki auttaisi lapsen oppi­ mista ja liikunnalliseen toimintaan osallistumista. Opettajien tukemista helpottamaan on väitöskirjani yhdessä osajulkaisussa koostettu käytännön vinkkejä taulukkomuotoon. Vinkit on ryhmitelty joustavan työskentelypisteen, välineiden ja materiaalien hyödyntämisen, tehtävänannon muokkaamisen ja verbaalisen ohjauksen alle. Käytännön neuvoja voi hyödyntää oppilaiden osallisuuden lisäämiseen ja toimintakyvyn edistämiseen sekä oppimisedellytysten parantamiseen. Koska lapsilla voi olla vaikeuksia motoriikan eri osaalueilla, ei yhtä yksittäistä tukimallia voida nostaa ylitse muiden (Sugden 2007). Smits-Engelsman kollegoineen (2013) on kuitenkin todennut, että tehtäväorientoituneista, taitoa suoraan harjoittavista ohjelmista saadaan suurempi hyöty kuin prosessiorientoituneesta eli taidon taustalla olevia prosesseja harjoittavasta lähestymistavasta. Myös EACD (2011) suosittelee tehtäväorientoituneita ohjelmia lasten tukemiseen. Miyahara ja kollegoiden (2017) laajan meta-analyysin perusteella paras vaikutus näyttäisi kuitenkin olevan sellaisella tukimuodolla, joka yhdistelee sekä tehtäväettä prosessiorientoitunutta lähestymistapaa. Suomalaisissa kouluissa on hyödynnetty vielä hyvin vähän toiminta- ja fysioterapeuttien osaamista motoristen taitojen harjaannuttamisessa. Esimerkiksi Kanadassa on kehitetty kouluihin malli, jossa toimintaterapeutit ovat läsnä koulujen arjessa tukemassa ja konsultoimassa opettajia (Missiuna ym. 2012). Vastaavanlaisia malleja, joissa niin fysio- kuin toimintaterapeutitkin ovat tehneet yhteistyötä koulujen kanssa, on kokeiltu hyvällä menestyksellä myös Iso-Britanniassa (Hutton 2009) ja Uudessa-Seelannissa (Simmons ym. 2007). Tiedosta – Tunnista – Tue Tutkimukseni läpileikkaavina teemoina oli motorisen oppimisen vaikeuden tiedostaminen, tunnistaminen ja tukeminen. Tiedostamisen osalta on tärkeä ymmärtää, mistä motoriset pulmat voivat johtua. Tietous motorisen oppimisen vaikeuksista sekä niiden moninaisista vaikutuksistalapsen kehitykseen on ammattilaisten keskuudessa vielä varsin vähäistä. Motorisen oppimisen vaikeuden tunnistamiseen liittyy myös omat haasteensa. Motorisen oppimisen vaikeuden arviointiin soveltuvista menetelmistä on ollut puute. Opettajille on nyt käytössä väitöstyöni tuloksena syntynyt helppokäyttöinen motoriikan havainnointilomake. Lisäksi tarvittaisiin helposti toteutettava motoriikkatesti, esimerkiksi motoriikkakerhojen toiminnan suunnittelun tueksi sekä annetun tuen

tehokkuuden arvioimiseksi. Jos tukitoimet eivät ole riittäviä, lapsi tulisi ohjata terveydenhuollon henkilöiden suorittamaan tarkempaan arviointiin ja intensiivisemmän tuen piiriin. Suomessa tarvittaisiin myös kulttuurisesti pätevä, toistettava ja käyttökelpoinen standardoitu motoriikkatesti, jonka viitearvot on kerätty suomalaisilta lapsilta. Lasten neurologiassa lapsia arvioidaan tällä hetkellä testeillä, joiden luotettavuutta suomalaisessa väestössä ei ole varmistettu. Standardoitu motoriikkatesti palvelisi myös suomalaisia alan tutkijoita. PIRITTA ASUNTA, LitT Projektitutkija Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto Sähköposti: piritta.asunta@jyu.fi Kirjoittajan väitöskirja ”Motorisen oppimisen vaikeuden tunnistaminen ja tukeminen koulu­ympäristössä” tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 2.11.2018. Teos löytyy sähköisessä muodossa osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7571-5 Seuraava kansainvälinen motorisen oppimisen DCD-13 konferenssi järjestetään Jyväskylän yliopistossa 5-8.6.2019. Konferenssin yhtey­ dessä on 4.–5.6.2019 myös kaksipäiväinen maksuton suomenkielinen esiseminaari ”Lapsen motoriset pulmat varhaiskasvatuksen ja koulun arjessa”. Lisätietoja: https://www.jyu.fi/en/congress/dcd13. Konferenssin koordinaattorit Piritta Asunta ja Elina Hasanen dcd13@jyu.fi LÄHTEET: APA. 2013. Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Missiuna, C.A., Pollock, N.A., Levac, D.E., Campbell, W.N., Whalen, S.D., Bennett, S.M., 5th ed. American Psychiatric Association. Washington, DC, USA. Hecimovich, C.A., Gaines, R.B., Cairney, J. & Russell, D. 2012. Partnering for change: Biotteau, M., Chaix, Y. & Albaret, J.M. 2016. What do we really an innovative school-based occupational therapy service delivery model for children with know about motor learning in children with Developmental Coor- developmental coordination disorder. Canadian Journal of Occupational Therapy 79, 41–50. dination Disorder?. Current Developmental Disorders Reports 3 Miyahara, M., Lagisz, M., Nakagawa, S. & Henderson, S. E. 2017. A narrative meta- (2), 152–160. review of a series of systematic and meta-analytic reviews on the intervention outcome for Blank, R., Smits-Engelsman, B., Polatajko, H. & Wilson, P. 2012. children with developmental co-ordination disorder. Child: Care, Health and Development European Academy for Childhood Disability (EACD): Recommenda- 43 (5), 733–742. tions on the definition, diagnosis and intervention of developmental Moreno-De-Luca, A., Myers, S.M., Challman, T.D., Moreno-De-Luca, D., Evans, D.W. & coordination disorder (long version). Developmental Medicine & Ledbetter, D.H. 2013. Developmental brain dysfunction: revival and expansion of old con- Child Neurology 54 (1), 54–93. cepts based on new genetic evidence. The Lancet Neurology 12(4), 406–414. Brown-Lum, M. & Zwicker, J.G. 2015. Brain imaging increases our Mosca, S.J., Langevin, L.M., Dewey, D., Innes, A.M., Lionel, A.C., Marshall, C. C., ... & understanding of developmental coordination disorder: a review of Bernier, F.P. 2016. Copy-number variations are enriched for neurodevelopmental genes in literature and future directions. Current Developmental Disorders children with developmental coordination disorder. Journal of Medical Genetics 55 (12), Reports 2 (2), 131–140. 812–819. Cairney, J. & Veldhuizen, S. 2013a. Is developmental coordination Pieters, S., De Block, K., Scheiris, J., Eyssen, M., Desoete, A., Deboutte, D., ... & Roey­ disorder a fundamental cause of inactivity and poor health-related ers, H. 2012. How common are motor problems in children with a developmental disorder: fitness in children?. Developmental Medicine & Child Neurology Rule or exception?. Child: Care, Health and Development 38 (1), 139–145. 55 (4), 55–58. POPS, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Helsinki: Opetushalli- Cantin, N., Ryan, J. & Polatajko, H. J. 2014. Impact of task diffi- tus. http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitel man_perus- culty and motor ability on visual-motor task performance of children teet_2014.pdf Luettu: 31.5.2017. with and without developmental coordination disorder. Human Rigoli, D., Piek, J. P. & Kane, R. 2012. Motor coordination and psychosocial correlates in a Movement Science34, 217–232. normative adolescent sample. Pediatrics 129 (4), e892–e900. Dewey, D. & Bernier, F.P. 2016. The Concept of Atypical Brain De- Simmons-Carlsson, C., Hocking, C. & Wright-St Clair, V. 2007. The “why” of who we are. velopment in Developmental Coordination Disorder (DCD) – a New Exploring the “culture of practice” of ministry of education, special education occupational Look. Current Developmental Disorders Reports 3 (2), 161–169. therapists and physiotherapists. Kairaranga 8, 6–14 EACD, European Academy of Childhood Disability. 2011. EACD Smits-Engelsman, B., Blank, R., Van Der Kaay, A.-C., Mosterd-Van Der Meijs, R., Vlugt- Recommendations, long version. Definition, diagnosis, assessment Van Der Brand, E., Polatajko, H. & Wilson, P. 2013. Efficacy of interventions to improve and intervention of Developmental Coordination Disorder, 1–115. motor performance in children with developmental coordination disorder: a combined Hanson, E., Bernier, R., Porche, K., Jackson, F. I., Goin-Kochel, systematic review and meta-analysis. Developmental Medicine & Child Neurology55 (3), R.P., Snyder, L. G., ... & Chen, Q. 2015. The cognitive and behavioral 229–237. phenotype of the 16p11. 2 deletion in a clinically ascertained popula- Sugden, D. 2007. Current approaches to intervention in children with developmental coor- tion. Biological Psychiatry 77 (9), 785–793. dination disorder. Developmental Medicine & Child Neurology 49 (6), 467–471. Hatakenaka, Y., Kotani, H., Yasumitsu-Lovell, K., Suzuki, K., Fer­ Sumner, E., Leonard, H.C. & Hill, E.L. 2016. Overlapping phenotypes in autism spectrum nell, E. & Gillberg, C. 2016. Infant motor delay and early sympto- disorder and developmental coordination disorder: A cross-syndrome comparison of motor matic syndromes eliciting neurodevelopmental clinical examina- and social skills. Journal of Autism and Developmental Disorders 46, 2609–2620 tions in Japan. Pediatric Neurology 54, 55–63. Tal Saban, M., Ornoy, A. & Parush, S. 2014a. Young adults with developmental coordinati- Hutton, E. 2009. Occupational therapy in mainstream primary on disorder: a longitudinal study. American Journal of Occupational Therapy68 (3), 307–316. schools: an evaluation of a pilot project. British Journal of Occupa- Wilson, P., Ruddock, S., Smits-Engelsman, B., Polatajko, H. & Blank, R. 2013a. Under- tional Therapy 72, 308–313 standing performance deficits in developmental coordination disorder: a metaanalysis of Lejeune, C., Wansard, M., Geurten, M. & Meulemans, T. 2016. recent research. Developmental Medicine & Child Neurology 55, 217–228. Procedural learning, consolidation, and transfer of a new skill in Wilson, B.N., Neil, K., Kamps, P.H. & Babcock, S. 2013b. Awareness and knowledge of Developmental Coordination Disorder. Child Neuropsychology 22 developmental co-ordination disorder among physicians, teachers and parents. Child: Care, (2), 143–154. Health and Development 39 (2), 296–300. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 23

Teksti: HELI VALKEINEN, HEINI WENNMAN, TOMI MÄKI-OPAS, KENNET HARALD, SATU MÄNNISTÖ, PEKKA JOUSILAHTI, TIINA LAATIKAINEN, HANNA TOLONEN, KATJA BORODULIN Näin suomalaiset istuvat – paikallaanolon paikat ja liikkumisen lisääminen Kuva: FOLIO RF/SERNY PERNEBIER 24 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

Suomalainen aikuinen istuu noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Eri väestöryhmät istuvat eri tilanteissa. Nuoret istuvat enemmän kuin vanhat. Liikunnallisesti aktiiviset istuvat yllättävän paljon työssä tai tv:n ääressä. Aikuisväestö istuu hyvin eri määriä eri yhteyksissä riippuen muun muassa koulutuksesta, työtilanteesta ja sukupuolesta. Siksi myös lähtökohdat istumisen vähentämiseen eri väestöryhmillä ovat erilaiset. L iikuntasuositukset kehottavat suomalaisia liikkumaan, mutta kestävyysliikuntasuosituksen mukainen liikuntamäärä toteutuu vain puolella yli 30-vuotiaista aikuisista (Borodulin ym. 2018). Vähäinen liikunta ja runsas istuminen on todettu haitaksi terveydelle (Young ym. 2016, Physical Activity Guidelines 2018). Olisi siis keksittävä keinoja tuoleihin ja sohviin juuttumisen ehkäisemiseksi. Samat keinot eivät kuitenkaan tehoa yhtä hyvin kaikkiin väestöryhmiin, joten tarkempi ymmärrys istumisesta eri tilanteissa ja eri väestöryhmissä on tarpeen. Liikkumattomuudeksi käsitetään kaikki sellainen valveilla tapahtuva toiminta, jossa energiankulutus on alle 1.5 MET-yksikköä, niin sanottua aineenvaihdunnan kerrannaislukua (Tremblay ym. 2017). Tällaisia toimintoja ovat istuminen, lepääminen ja makuulla oleminen. Näitä paikallaanolon muotoja voidaan mitata kysymällä ihmisiltä itsearvioitua istumiseen käytettyä aikaa tai käyttämällä aktiivisuusmittaria (akselerometri) (Strath ym. 2013, Prince ym. 2017, Tremblay ym. 2017). Aktiivisuusmittarit rekisteröivät kiihtyvyyteen perustuen kaiken liikkeen ja sen puutteen. Niillä ei kuitenkaan saada tietoa siitä, missä tilanteessa paikallaanolo on tapahtunut. Sen tiedon saamiseksi tarvitaan yhä kyselylomakkeita tai päiväkirjoja. Istumiseen käytetty aika vaihtelee huomattavasti riippuen tutkimuksissa käytetyistä mittausmenetelmistä (itsearvioitu vs. akselerometri), tutkittavien iästä ja siitä, missä tilanteessa tapahtuneesta istumisesta on oltu kiinnostuneita (kokonaisistumisaika, TV:n ääressä vietetty aika, työssä istuminen jne.) (mm. Loyen ym. 2016a, Mielke ym. 2018). Istumiseen käytetyn ajan ja istumistilanteen lisäksi on oleellista tunnistaa myös istumiseen liittyviä tekijöitä. Näitä ovat muun muassa sosioekonomiseen asemaan, sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön liittyvät tekijät (Chastin ym. 2015, Prince ym. 2017). Jotta väestön istumiseen käyttämää aikaa voidaan vähentää ja kohdentaa toimenpiteitä erityisesti korkean riskin ryhmiin, tarvitaan lisätietoa siitä mitkä väestöryhmät istuvat, missä tilanteessa ja kuinka paljon. Tässä tutkimuksessamme pyrimme kuvailemaan suomalaisten aikuisten istumiseen käyttämää aikaa iän, sukupuolen, kehon painoindeksin, koulutustason ja liikunta-aktiivisuuden mukaisesti muodostetuissa väestöryhmissä. Näin tutkittiin Kansalliseen FINRISKI 2012 -tutkimukseen (Borodulin ym. 2013) kutsuttiin 10 000 25–74-vuotiasta aikuista eri puolilta Suomea. Tutkimukseen osallistui 6 424 henkilöä (64 %). Tähän istumista käsittelevään tutkimukseen valittiin mukaan ne osallistujat, jotka olivat raportoineet istumiseen käyttämänsä ajan (n=6 149). Miehiä osallistujista oli 2 889 (47 %) ja naisia 3 260 (53 %). Osallistujien keski-ikä (±SD) oli 51±14 vuotta. Tarkasteltavana muuttujana oli istumiseen käytetty aika­päivässä (minuuttia/päivä). Osallistujat vastasivat kysymykseen ”Kuinka monta tuntia istutte keskimäärin arkipäivänä? Merkitkää 0, jos ette yhtään”. Osallistujat arvioivat istumiseen käyttämänsä ajan seuraavissa tilanteissa: työssä istuminen, istuminen kotona TV:tä tai videoita katsellen, istuminen kotona tietokoneen ääressä, istuminen kulkuneuvoissa ja istuminen muualla. Istumiseen käytetty kokonaisaika saatiin laskemalla yhteen eri tilanteissa tapahtuneen istumisen ajat. Lisäksi tarkasteltiin istumiseen käytettyä aikaa (keskiarvot, keskihajonnat) ikäryhmittäin (25–34-, 35–44-, 45–54-, 55–64-, 65–74-vuotiaat), sukupuolen, koulutuksen (matala, keskitaso, korkea), painoindeksin (alle 25, 25–29.9, yli 30 kg/m2) ja liikunta-aktiivisuuden mukaan. Liikunta-aktiivisuus jakautui kolmeen osa-alueeseen: työliikunta (vastausluokat istumatyö; enimmäkseen kävelyä; kävelyä, portaissa kulkemista, kantamista; ja raskas ruumiillinen työ), vapaa-ajan liikunta (ei liikuntaa; kävelyä, pyöräilyä tai muuta vähintään 4 t/ vko; kuntoliikuntaa vähintään 3 t/vko; kilpaurheilua) ja työmatkaliikunta (ei työssä/kulkee kulkuneuvolla; alle 15 min/pvä; 15–29 min/pvä; 30–44 min/pvä; 45–59 min/pvä; ja yli 60 min/pvä). Suomalainen aikuinen istuu noin seitsemän tuntia vuorokaudessa Tuloksista ilmeni, että Suomessa 25–74-vuotias aikuisväestö istui keskimäärin kuusi tuntia 46 minuuttia (406 min) päivässä (taulukko 1). Miesten istumiseen käyttämä kokonaisaika oli keskimäärin seitsemän Kiireisten istumatyötä tekevien, korkeasti koulutettujen henkilöiden mahdollisuudet vähentää istumista liittyvät eri tilanteisiin kuin vähän koulutettujen tai ikääntyvien henkilöiden. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 25

TAULUKKO 1. Istumiseen käytetty kokonaisaika 25–74-vuoti­ail­ la ikäryhmittäin ja sukupuolittain (min/päivä; keskiarvo±keski­ hajonta). aikaisemmissa suomalaisten istumista raportoineissa tutkimuksissa ei ole ilmoitettu eri-ikäisten aikuisten istumisaikoja tarkasti. Aktiivisuusmittarillakaan saatuja istumisaikoja ei ole raportoitu tarkasti minuutteina, mutta vaikuttaisi siltä, että ikäryhmien välillä ei ole suuria eroja paikallaoloon käytetyssä ajassa (Husu ym. 2016, Husu ym. 2018). Aktiivisuusmittarilla mitattuna paikallaoloon käytetty aika vaikuttaisi kuitenkin hieman lisääntyvän vanhemmissa ikäryhmissä. Tätä voisi selittää se, että aktiivisuusmittari mittaa myös makuuasennossa lepäilyyn käytetyn ajan, joka todennäköisesti lisääntyy vanhemmissa ikäryhmissä työelämästä poisjäämisen myötä. Samoin eläkkeellä olevilla työhön liittyvä istumisaika luonnollisesti vähenee. Eri väestöryhmät istuvat eri tilanteissa tuntia kolme minuuttia (423 min), mikä oli hieman enemmän kuin naisten raportoima kuusi tuntia 31 minuuttia (391 min). Aiemmat suomalaiset tutkimukset ovat raportoineet aikuisilla vastaavia istumismääriä. Suomalaisten sydän- ja verenkiertoelimistön riskitekijöitä seuranneessa tutkimuksessa 30–45vuotiaat osallistujat (n=1993) raportoivat istuvansa vapaa-ajalla keskimäärin 5,5±2,8 t/pvä (miehet) ja 5,2±3,0 t/pvä (naiset) (Heinonen ym. 2013). Suomalaisilla 53–67-vuotiailla kaksosilla (n=6 713 henkilöä) tutkittiin istumiseen käytettyä aikaa (valmiit vastausluokat) samoissa tilanteissa kuin tässä omassa tutkimuksessamme (Piirtola ym. 2014). Kaksoset rapor­ toivat päivittäisen kokonaisistumisajan olleen kuusi tuntia 41 minuuttia (miehillä 6 t 46 min, naisilla 6 t 34 min). Eurobarometer-tutkimuksessa yli 15-vuotiaat suomalaiset ilmoittivat kokonaisistumisaikansa olevan tyypillisenä arkipäivänä keskimäärin viisi tuntia 39 minuuttia (Milton ym. 2015). Vaikka eri tutkimusten tuloksia ei voi täysin verrata keskenään näyttäisi siltä, että kyselytutkimuksiin perustuen suomalainen aikuisväestö istuu viidestä ja puolesta tunnista seitsemään tuntiin päivässä. Aktiivisuusmittarilla mitattuna 18–85-vuotiaat suomalaiset viettävät valveillaoloajastaan istuen tai maaten keskimäärin kahdeksan tuntia 20 minuuttia (miehet 8 t 40 min ja naiset 8 t 4 min) (Husu ym. 2016). Istumiseen ja lepäilyyn käytetty aika olisi siis selvästi pidempi kuin kyselytutkimuksilla saatu istumiseen käytetty aika osoittaa. Kysely- ja aktiivisuusmittaritulosten eroja selittävät esimerkiksi menetelmäerot sekä mittausjakson pituus. Edellä mainittu aktiivisuusmittarilla mitattu tulos oli poikkileikkausotos yhdestä viikosta, kun taas kyselyissä kysyttiin arkipäivinä keskimäärin istumiseen käytettyä aikaa. Nuoret istuvat enemmän kuin vanhat Kun ikää karttuu, istumiseen käytetty kokonaisaika vähenee (465 min vs. 302 min) (taulukko 1). Tulosta ei ole mahdollista verrata aiempaan tietoon, koska 26 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 Päivittäin istumiseen käytetty kokonaisaika muodostuu istumisesta monessa eri tilanteessa. FINRISKI 2012 tutkimukseen osallistuneet miehet raportoivat istuvansa työssä 43 prosenttia, kotona TV:n/videoiden ääressä 27 prosenttia, kotona tietokoneen ääressä 13, kulkuneuvoissa 12 ja muualla kuusi prosenttia istumisen kokonaisajasta. Naisilla vastaavat lukemat olivat 48, 29, 11, seitsemän ja kuusi prosenttia. Työssä istuminen muuttuu iän myötä Työssä istumista tarkasteltiin vain työssä käyviltä 25–74-vuotiailta osallistujilta. Työssä käyvät miehet raportoivat istuvansa töissä keskimäärin kolme tuntia 14 minuuttia ja naiset kolme tuntia 34 minuuttia (taulukko 2). Hyvin samansuuntaisia tuloksia on saatu 53–67-vuotiailta työssä käyviltä kaksosilta, joista miesten keskimääräinen työssä istumisaika oli kaksi tuntia 52 minuuttia ja naisten kaksi tuntia 58 minuuttia (Piirtola ym. 2014). Usein ajatellaan, että aikuisväestö istuu paljon työssään. Näin varmasti onkin, jos tutkitaan vain istumatyötä tekeviä. Tutkimuksemme tulos kuvaa kuitenkin koko 25–74-vuotiaan työssä käyvän väestön keskimääräistä työssä istumista. Miehillä työssä istumiseen käytetty aika väheni ikäryhmittäin nuorimmasta vanhimpaan, kun taas naiset raportoivat pisimmät työssä istumisajat 45–54- vuotiaana. Kotona vapaa-ajalla TV:n/videoiden sekä tietokoneen ääressä istuminen Suomalaiset 25–74-vuotiaat aikuiset viettivät keskimäärin runsaat kaksi tuntia päivässä kotona TV:n/ videoiden ääressä (miehet 135 min, naiset 129 min) (taulukko 2). Kun tähän aikaan lisättiin vielä noin tunti tietokoneen ääressä istumista (miehet 62 min, naiset 49 min), suomalaiset istuvat yhteensä lähes kolme tuntia päivässä ruudun ääressä. Myös Piirtolan ym. (2014) tutkimuksessa osallistujat viettivät ruudun ääressä lähes saman ajan, sillä TV:n ja videoiden ääressä aikaa kului kaksi tuntia 25 minuuttia (sekä miehet että naiset) ja hieman vajaa tunti tietokoneen ääressä. Omassa tutkimuksessamme keskimääräinen ruudun ääressä vietetty aika kertyy kuitenkin kovin eri tavalla

TAULUKKO 2. Istumiseen käytetty aika 25–74-vuotiailla eri tilanteissa sukupuolittain ja ikäryhmittäin (min/päivä; keskiarvo±keskihajonta). ikäryhmästä riippuen. Iäkkäämmät miehet ja naiset näyttäisivät kerryttävän ruutuaikansa perinteisesti TV:n ja videoiden äärellä istuen. Nuoremmat taas viettävät aikaa tietokoneen ääressä. On siis mahdollista, että väestössä TV:n ääressä vietetty aika vähitellen korvautuu erilaisten älyruutujen ääressä vietetyllä ajalla. Toisaalta, Australiassa on todettu sekä TV:n että kotona tietokoneen ääressä vietetyn istumisajan lisääntyneen vuosien 2007– 2013 välillä (Mielke ym. 2018). Erilaiset päätelaitteet ovat kaiken kaikkiaan tehokas keino sitoa ihmiset paikoilleen. Uudet innovaatiot (esim. Pokemon Go -peli), joilla voidaan saada ihmiset ottamaan askelia tai lisäämään liikettä, olisivatkin mitä parhaita istumisen vähentäjiä (Stephenson ym. 2017). Myös tutkimusasetelmiin ruutuajan lisääntyminen tuo haasteensa. Monet tutkimukset ovat perinteisesti mitanneet ruudun ääressä vietettyä kokonaisaikaa eikä niissä ole tarkennettu, onko aika aina paikallaan vietettyä aikaa. Kulkuneuvoissa istuminen Miehet (57 min) käyttivät kulkuneuvoissa istumiseen keskimäärin kaksi kertaa niin paljon aikaa kuin naiset (31 min) (taulukko 2). Eroa voi selittää jossakin määrin se, että miehet työskentelevät naisia useammin kuljetusalan ammateissa. Naiset taas kulkevat miehiä useammin työmatkat jalan tai polkupyörällä, mikä voi osaltaan vaikuttaa eroon (Mäki-Opas ym. 2016). Nuoret ja keski-ikäiset (25–54-vuotiaat) istuivat enemmän kulkuneuvoissa kuin vanhemmat ikäryhmät. Nuoremmilla on usein lapsia, joita kuljetetaan päivähoitoon ja harrastuksiin. Arjen aikatauluihin on sovitettava monet muut menot ja vanhempien työssäkäynti. Paljon kulkuneuvoissa istuvat saattavat olla myös niitä, joilla on pitkä työmatka. Eläkkeellä olevien taas ei tarvitse kulkea työmatkoja, joten kulkuneuvoissa istuminen on siltä osin vähäisempää. Muussa tilanteessa istuminen Eri ikäryhmät ja sukupuolet istuivat muualla lähes yhtä paljon (taulukko 2). Tämä kyselyssä mitattu ”muu istuminen” on mahdollisesti ollut osallistujille vaikea hahmottaa, sillä tähän kuuluisi kaikki istuminen, joka­ tapahtuu esimerkiksi ruokaillessa, ystävien kanssa kahvilla tai lukiessa. Tältä osin tutkimuslomakkeet kaipaavat kehittämistä. Kysymysten asettelua ja ohjeistuksia on tarkennettava, jotta vastaaja pystyy vastaamaan mahdollisimman hyvin ja tarkasti siihen mitä kysymyksellä haetaan. Virheellinen vastaus voi vaikuttaa myös istumisen kokonaisaikaan, joka jää pienemmäksi kuin se todellisuudessa onkaan. Korkeammin koulutetut ja ylipainoiset istuvat eniten Sekä työssä että vapaa-ajalla istutaan paljon, mutta eri väestöryhmät istuvat hieman eri tilanteissa. Seuraavaksi kuvaamme istumiseen käytetyn ajan vaihtelua kehon­painoindeksin ja koulutuksen mukaan. Kehon painoindeksi. Normaalipainoiset osallistujat, erityisesti miehet, istuivat hieman enemmän työssä kuin ylipainoiset ja lihavat (kuvio 1). Tilanne oli kuitenkin päinvastainen TV:n ja videoiden ääressä istumisen suhteen, sillä eniten istumista raportoivat ne, joilla painoindeksi oli yli 30 kg/ m2. Vaikuttaa siis siltä, että vähintään ylipainoiset osallistujat viettävät vapaa-aikaansa useammin fyysisesti passiivisesti kuin normaalipainoiset. Painoindeksin suhteen ei ollut eroja ajoneuvossa ja tietokoneen ääressä istumisessa kummallakaan sukupuolella. Koulutus. Korkeimmin koulutetut miehet ja naiset istuivat työssä muita koulutusluokkia selvästi enemmän (kuva 1). Tämä tulos ei liene yllätys, sillä korkeimmin koulutetut työskentelevät muita enemmän toimistotöissä. Korkeasti koulutetut istuivat myös hieman enemmän kotona tietokoneen ääressä kuin matalammin koulutetut. Tätä selittänee ainakin se, että nuoret ikäryhmät ovat suhteessa vanhempiin ikäryhmiin koulutetumpia ja käyttävät monipuolisemmin tietotekniikkaa vapaaajallaan. Sitä vastoin kotona TV:n ja videoiden ääressä sekä kulkuneuvoissa istumiseen käytettyä aikaa rapor­toivat eniten matalammin koulutetut. Alemmissa LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 27

KUVIO 1. Istuminen (min/päivä) eri yhteyksissä kehon painoindeksin (BMI) ja kou­lutusluokan mukaan miehillä ja naisilla. Esimerkiksi alimpaan painoindeksi­ luok­kaan kuuluvat miehet istuivat työssä ja tietokoneen ääressä enemmän kuin kah­teen muuhun painoindeksiluokkaan kuuluvat. TV:n/videoiden ääressä sekä kulkuneuvossa taas istuivat eniten ylimpään painoindeksiluokkaan kuuluvat miehet. Muualla tapahtuvassa istumisessa ei ole selkeitä eroja painoindeksiluokan suhteen. Työssä istuminen n=4 181, muissa istumisen lajeissa n=6 149. koulutusluokissa monet työtehtävät vaativat kulkuneuvoissa istumista ja on mahdollista, että osa heistä raportoi työssä istumiseen käytettyä aikaa kulkuneuvossa istumiseksi. Liikunnallisesti aktiiviset istuvat yllättävän paljon työssä tai tv:n ääressä. Työssä istumisen kokonaisaika (mukana vain työssä olevat osallistujat) oli odotetusti suurin niillä, jotka valitsivat työliikuntaa koskeneessa kysymyksessä vastaukseksi ”työni on pääasiassa istumistyötä” (kuvio 2). Istumatyötä tekevät raportoivat myös hivenen enemmän TV:n ja videoiden ääressä istumista kuin muut työliikuntavastausluokkiin vastanneet osallistujat. Tietokoneen ääressä, kulkuneuvossa ja muussa yhteydessä istumisessa ei työliikunnan määrän mukaan ollut juurikaan eroa. Vapaa-ajallaan fyysisesti aktiiviset, kuntoliikuntaa tai kilpaurheilua harrastavat osallistujat istuivat työssä ja tietokoneen ääressä enemmän, mutta vastaavasti TV:n ja videoiden ääressä vähemmän kuin osallistujat, jotka eivät harrastaneet liikuntaa vapaa-ajallaan (kuvio 2). Korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat henkilöt ovat vapaa-ajalla fyysisesti aktiivisempia kuin alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat (Koskinen ym. 2018). Kulkuneuvossa ja muussa yhteydessä tapahtuvassa istumisessa sen sijaan ei ollut juurikaan eroa vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden suhteen. Työssä istuivat eniten ne osallistujat, joiden työmatkaliikunta jalan tai pyörällä kuljettuna kesti noin 15–45 minuuttia päivässä (kuvio 2). Vastaavasti työssä istumista tuli vähiten niille, jotka tekivät töitä kotona, kulkivat työmatkat autolla tai joiden työmatka kesti jalan tai polkupyörällä kuljettuna yli tunnin. TV:n ja videoiden ääressä istuivat hivenen enemmän ne osallistujat, joilla työ oli kotona tai jotka kulkivat työmatkat autolla kuin työmatkansa jalan tai pyörällä kulkevat. Yleisesti tutkimuksissa on viitteitä siitä, että runsaamman paikallaanolon ja vähäisemmän liikuntaaktiivisuuden välillä on todettu heikko tai keskivahva Erilaiset päätelaitteet ovat tehokas keino sitoa ihmiset paikoilleen. Suomalaiset istuvat yhteensä lähes kolme tuntia päivässä ruudun ääressä. 28 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

KUVIO 2. Istuminen (min/päivä) eri yhteyksissä työliikunnan, vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden ja työmatkaliikunnan vastausluokkien mukaan miehillä ja naisilla. Esimerkiksi vapaa-ajalla kunto­ liikuntaa tai kilpaurheilua harrastavat miehet istuivat työssä enemmän kuin kevyttä liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan harrastavat miehet. TV:n/videoiden ääressä istuivat kuitenkin eniten ei vapaaajan liikuntaa harrastavat miehet ja vähiten kilpaurheilua vapaa-ajallaan harrastavat. Työssä istu­ minen n=4 181, muissa istumisen lajeissa n=6 149. yhteys (Mansoubi ym. 2014). Hieman vahvempi yhteys on todettu runsaamman paikallaanolon ja kevyen fyysisen aktiivisuuden välillä. Tämä taas voisi viitata siihen, että paikallaanolo syrjäyttää helpoimmin juuri kevyen aktiivisuuden. Lähtökohdat istumisen vähentämiseen erilaisia Eri väestöryhmissä istutaan hyvin eri määriä eri tilanteissa. Tämän vuoksi ainoastaan istumiseen käytetyn kokonaisajan raportointi ei ole riittävää eikä runsasta istumista pidä liiaksi yleistää, vaan istumista ja paikallaan oloa tulisi tarkastella huomattavasti tarkemmin eri väestöryhmissä (Lakerveld ym. 2017). Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseksi kehottavat suomalaisia jaksottamaan pitkää istumista, työskentelemään seisten ja ottamaan askelia aina kun mahdollista (STM 2015). Tämän tutkimuksen mukaan aikuisväestö istuu hyvin eri määriä eri yhteyksissä riippuen muun muassa koulutuksesta, työtilanteesta ja suku­puolesta. Näin ollen lähtökohdat istumisen vähen­tämiseen eri väestöryhmillä ovat hieman erilaiset, mikä on syytä ottaa huomioon istumisen vähentämiseen pyrkivissä toimenpiteissä. Istumisen ja paikallaanolon vähentäminen tarkoittaa liikkumisen ja askeleiden lisääntymistä. Vaikka suomalaisten liikkumisesta tiedetään jo paljon, tietoa istumisen ja muun paikallaanolon suhteesta liik- kumiseen ja muihin elintapoihin on tuotettava lisää, jotta voidaan ymmärtää, onko kaikki istuminen yhtä lailla haitaksi terveydelle. Terveysongelmat ovat rasite ihmiselle itselleen, mutta käyvät myös laajemmassa mittakaavassa kalliiksi yhteiskunnalle. Siksi runsaan istumisen ja sen vähentämisen tulisi kiinnostaa ihmisiä itseään, terveydenhuollon ammattilaisia, terveys- ja liikuntatieteilijöitä sekä päättäjiä ja poliitikkoja. Istumisen ja paikallaanolon mittaamisen menetelmät tarvitsevat vielä kehittämistä. Kyselyillä saadaan parhaimmillaankin vain karkea arvio paikallaan oloon käytetystä ajasta eri yhteyksissä, sillä vastaukset ovat yleensä keskiarvoja ja usein vastauksen antamista vaikeuttavat muistamisen ongelmat. Kyselyiden etuna on kuitenkin se, että paikallaanoloa voidaan selvittää eri tilanteissa. Aktiivisuusmittareilla voidaan erotella jopa sekunnin tarkkuudella ilman liikettä vietetty aika. Aktiivisuusmittausten analysointimenetelmät voivat kuitenkin vaihdella paljon, joten tuloksissa ja niiden tulkinnassa on huomattavia eroavaisuuksia eri tutkimusten välillä. Aktiivisuusmittareilla ei myöskään saada tietoa siitä, missä tilanteessa ihminen on liikkumatta. Molempia menetelmiä tarvitaan kattavimman paikallaanoloon käytetyn ajan selvittämiseksi. Istumisen vähentämiseen tarkoitetut ohjeet on voitava suunnata tarkemmin erilaisille väestöryhmille. Kiireisten istumatyötä tekevien, korkeasti koulutettujen henkilöiden mahdollisuudet vähentää istumista liittyvät eri tilanteisiin kuin vähän koulutettujen tai ikääntyvien henkilöiden. Yhteistä on, että kaikille tarvitaan jatkuvaa kannustusta siihen, että pienetkin muutokset istumisen vähentämisessä ovat hyväksi. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 29

HELI VALKEINEN, TtT Erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: heli.valkeinen@thl.fi Heinonen, I., Helajärvi, H., Pahkala, K., Heinonen, O.J., Hirvensalo, M., Pälve, K., Tammelin, T., Yang, X., Juonala, M., Mikkilä, V., Kähönen, M., Lehtimäki, T., Viikari, J. & Raitakari O.T. 2013. Sedentary behaviours and obesity in adults: the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. BMJ Open 3 (6), 1–12. Husu, P., Suni, J., Vähä-Ypyä, H., Sievänen, H., Tokola, K., Valkeinen, H., Mäki-Opas, T. WENNMAN HEINI, FT Tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: heini.wennman@thl.fi & Vasankari, T. 2016. Objectively measured sedentary behavior and physical activity in a sample of Finnish adults: a cross-sectional study. BMC Public Health 16:920. Husu, P., Sievänen, H., Tokola, K., Suni, J., Vähä-Ypyä, H., Mänttäri, A. & Vasankari, T. 2018. Suomalaisten objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus, paikallaanolo ja fyysinen kunto. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 30. TOMI MÄKI-OPAS, dosentti Tutkimusjohtaja Itä-Suomen yliopisto Sähköposti: tomi.makiopas@uef.fi Koskinen, S., Martelin, T., Borodulin, K., Lundqvist, A., Sääksjärvi, K. & Koponen, P. 2018. Terveyden, toimintakyvyn ja niihin vaikuttavien tekijöiden vaihtelu koulutuksen ja asuinalueen mukaan. Teoksessa, Koponen, P., Borodulin, K., Lundqvist, A., Sääksjärvi, K. & Koskinen, S. (toim.), Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa: FinTerveys 2017 –tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 4, 177–185. KENNET HARALD, VTM IT-suunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: kennet.harald@thl.fi Lakerveld, J., Loyena, A., Schotmana, N., Peeters, C.F.W., Cardon, G., van der Ploeg, H.P., Liend, N., Chastin, S. & Brug, J. 2017. Sitting too much: A hierarchy of socio-demographic correlates. Preventive Medicine 101, 77–83. Loyen, A., Verloigne, M., Van Hecke, L., Hendriksen, I., Lakerveld, J., Steene-Johannes­ sen, J., Koster, A., Donnelly, A., Ekelund, U., Deforche, B., De Bourdeaudhuij, I., Brug, SATU MÄNNISTÖ, dosentti Tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: satu.mannisto@thl.fi J. & van der Ploeg, H.P. 2016. Variation in population levels of sedentary time in European adults according to cross-European studies: a systematic literature review within DEDIPAC. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 13:71. Mansoubi, M., Pearson, N., Biddle, S.J.H. & Clemes, S. 2014. The relationship between sedentary behaviour and physical activity in adults: A systematic review. Preventive Medi- PEKKA JOUSILAHTI, dosentti Tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: pekka.jousilahti@thl.fi cine 69, 28-35. Mielke, G.I., Burton, N.W., Turrell, G. & Brown, W.J. 2018. Temporal trends in sitting time by domain in a cohort of mid-age Australian men and women. Maturitas 116, 108–115. Milton, K., Gale, J., Stamatakis, E. & Bauman, A. 2015. Trends in prolonged sitting time among European adults: 27 country analysis. Preventive Medicine 77, 11–16. LAATIKAINEN TIINA, dosentti Professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto Sähköposti: tiina.laatikainen@thl.fi Mäki-Opas, T.E., Borodulin, K., Valkeinen, H., Stenholm, S., Kunst, A.E., Abel, T., Härkä­ nen, T., Kopperoinen, L., Itkonen, P., Prättälä, R., Karvonen, S. & Koskinen, S. 2016. The contribution of travel-related urban zones, cycling and pedestrian networks and greenspace to commuting physical activity among adults – a cross-sectional population-based study using geographical information systems. BMC Public Health 16 (1), 760. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Scientific Report. 2018. Saatavilla: HANNA TOLONEN, dosentti Tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: hanna.tolonen@thl.fi https://health.gov/paguidelines/second-edition/report.aspx. Tarkistettu 30.11.2018. Piirtola, M., Kaprio, J. & Ropponen, A. 2014. A study of sedentary behaviour in the older Finnish Twin Cohort: A cross sectional analysis. Bio Med Research International 2014:209140. Prince, S.A., Reed, J.L., McFetridge, C., Tremblay, M.S. & Reid, R.D. 2017. Correlates of KATJA BORODULIN, dosentti Erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: katja.borodulin@thl.fi sedentary behaviour in adults: a systematic review. Obesity Reviews 18, 915–935. Stephenson, A., McDonough, S.M., Murphy, M.H., Nugent, C.D. & Mair, J.L. 2017. Using computer, mobile and wearable technology enhanced interventions to reduce sedentary behaviour: a systematic review and meta-analysis. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 14:105. LÄHTEET STM. 2015. Istu vähemmän – Voi paremmin! Kansalliset suositukset istumisen vähentämi- Borodulin, K., Jousilahti, P., Mäki-Opas, T., Männistö, S., Valkei­ seen. Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä. nen, H. & Wennman, H. 2018. Fyysinen aktiivisuus ja istuminen. Strath, S.J., Kaminsky, L.A., Ainsworth, B.E., Ekelund, U., Freedson, P.S., Gary, R.A., Teoksessa, Koponen, P., Borodulin, K., Lundqvist, A., Sääksjärvi, Richardson, C.R., Smith, D.T. & Swartz, A.M. 2013. Guide to the assessment of physical K. & Koskinen, S. (toim.), Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suo- activity: clinical and research applications. A scientific statement from the American Heart messa: FinTerveys 2017 -tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Association. Circulation 128, 2259–2279. Raportti 4, 38–41. Tremblay, M.S., Aubert, S., Barnes, J.D., Saunders, T.J., Carson, V., Latimer-Cheung, Borodulin, K., Saarikoski, L., Lund, L., Juolevi, A., Grönholm, M., A.E., Chastin, S.F.M., Altenburg, T.M. & Chinapaw, M.J.M. 2017. Sedentary Behavior Helldan, A., Peltonen, M., Laatikainen, T. & Vartiainen, E. 2013. Research Network (SBRN) – Terminology Consensus Project process and outcome. Inter- Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus. Osa I: Tutkimuksen to- national Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 14:75. teutus ja menetelmät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 22. Young, D.R., Hivert, M.F., Alhassan, S., Camhi, S.M., Ferguson, J.F., Katzmarzyk, P.T., Chastin, S.F.M., Buck, C., Freiberger, E., Murphy, M., Brug, J., Lewis, C.E., Owen, N., Perry, C.K., Siddique, J. & Yong, C.M. 2016. Sedentary behavior Cardon, G., O’Donoghue, G., Pigeot, I. & Oppert J.M. 2015. Sys- and cardiovascular morbidity and mortality: A science advisory from the American Heart tematic literature review of determinants of sedentary behaviour in Association. Circulation 34 (13), e262–79. older adults: a DEDIPAC study. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 12:127. 30 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

P O LT TO P I ST E E S S Ä Teksti: JARI KANERVA Kuka varasti askeleet? E lämämme jälkiteollisessa yhteiskunnassa on tuottanut rakenteellisen ongelman. Arkea sujuvoittaneet keksinnöt ja niiden toteutukset ovat muuttaneet merkittävästi arkea. Aluksi ohjenuorana teollisuuden (koneiden kehittelyssä) oli tehokkuuden lisääminen. Tavoitteena oli myös valjastaa koneet ihmisten korvaajiksi työvaltaisille aloille. Jos teollinen kehitys vähensi fyysisen voiman tarvetta työelämässä, niin vapaa-aikaan liittyvät innovaatiot poistivat ensimmäisenä askeleita arjestamme. Esimerkkinä tästä on kaukosäädin, joka ilmestyi Yhdysvalloissa 1950-luvun lopulla ja meillä Suomessa 1980-luvulla kuluttajien käsiin. No, tässä ei menetetty kuin muutama askel päivässä. Yhteiskuntasuunnittelu kantoi kortensa kekoon ja 1960-luvulta alkaen teknistyvässä ja tiivistyvässä lähiökulttuurissa askeleet vähenivät edelleen. Vähäisen liikkumisen ongelman juuria voi etsiä harmittomista arjen helpotuksista. Tähän en laske mukaan tasa-arvoa edistäviä kodinkoneita tai osalle ihmisistä välttämättömiä apulaitteita, vaan niitä härpättämiä, joita ei oikeasta tarvita, mutta niitä on mukava käyttää. Nyt tekniset välineet hallitsevat arkea ja yllättävän useat asiat ovat hoidettavissa vain napin painalluksella. Työpäivä sujuu vuonna 2019 monilla koneistetusti aamusta iltaan. Asunnosta hissiin, siitä autoon tai bussiin ja jälleen hissin. Työpaikan liikuskelu rajoittuu kahvin hakuun ja pikaiseen käyntiin alakerran henkilöstöravintolassa. Töistä lähtiessä sama toistuu. Kohta ovella odottaakin nettikauppiaan lähetti ruokakori kädes­sään. Tilaus on hoitunut nopsasti apilla ja jääkaapin sisältö selvisi puhelimen näytöltä. Nykytietämyksen mukaisesti liikkumista voidaan palastella hyvinkin lyhyisiin jaksoihin. Ainakin puhelimeni ja älykelloni ovat mieltyneet 10 000 askeleen päivittäisannokseen. Onko sen saavuttaminen enää realistista ilman erillistä liikuntasuoritusta? Askeleemme ovat vähentyneet itse sitä tiedostamatta. Askel sieltä toinen täältä. Valinnat ovat tehneet kasvottomat markkinavoimat pitkään myös yhdyskuntasuunnittelu. Näyttää siltä, että ihminen on heikko teknisen voiman edessä. Antaudumme helposti koneiden vietäväksi ja pinnistelemme sitten huonon omantunnon ja aikataulujen puristuksissa riittävän liikunta-annoksen saamiseksi. Painolastina on vielä nautintohakuisuuteen viekoitteleva kulttuuri, jossa mielihyvää tuotetaan hetken mielihyvällä esimerkiksi makuelämyksillä ja popsimalla. Kannattaako ihmisiä yhä syyllistää, jos heillä ei tunnu olevan helppoja mahdollisuuksia arkiliikuntaan? Saako henkinen raippa heidät lenkille? Hyvin harvan. Toimivien liikkumiseen kannustavien ratkaisujen kysyn­tä kasvaa koko ajan arjessamme. Insinöörien ponnistelut voisikin tulevaisuudessa suunnata liikunnan lisäämiseen eikä sen vähentämiseen. JARI KANERVA, FT Pääsihteeri Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: jari.kanerva@lts.fi Vähäisen liikkumisen ongelman juuria voi etsiä harmittomista arjen helpotuksista. Työpäivä sujuu monilla koneistetusti aamusta iltaan. Kannattaako ihmisiä yhä syyllistää, jos heillä ei tunnu olevan helppoja mahdollisuuksia arkiliikuntaan? LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 31

Teksti: TIMO STÅHL, PIA HAKAMÄKI Liikunnan strateginen asema kunnissa on vahvistunut Kunnan toiminta kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden edistämiseksi ja liikunnan edellytysten luomiseksi on kehittynyt myönteisesti kahdeksan vuoden tarkastelujaksolla. Liikuntakysymykset näkyvät yhä useammin kuntastrategiassa. Hyvinvointia ja terveyttä edistävän liikunnan koordinointi ja poikkihallinnolliset työryhmät ovat kunnissa yleistyneet. L iikuntaneuvonnan järjestäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa on yleistä. Myös kuntalaisten erilaiset osallistumis- ja vaikuttamistavat liikuntapaikkojen ja -palvelujen kehittämiseen ovat käytössä yhä useammassa kunnassa. (Liikunnan edistäminen kunnissa – TEA 2018) Myönteisestä kehityssuunnasta huolimatta liikunnan edistämisestä löytyy myös kehittämiskohteita. Kansallinen informaatio-ohjaus, kuten suositukset, ei usein tavoita viranhaltijoita (kuvio 1). Ainoastaan joka viidennen kunnan (18 %) liikunnan edistämisestä vastaavassa työryhmässä, kuten johtoryhmässä, oli keskusteltu ja päätetty toimenpiteistä liikuntalain perusteella. Liikunta- ja urheiluseuroilta perittävät aikuisten harjoitusvuoromaksut ovat yleistyneet tasaisesti koko seuranta-ajan, mutta lasten ja nuorten harjoitusvuorot koulujen liikuntasaleissa ovat edelleen maksuttomia suurimmassa osassa kuntia. Liikunta-aktiivisuuden seurannassa on edelleen haasteita ja esimerkiksi hyvinvointikertomusta hyödynnetään tässä vielä harvoin. Kehitettävää on myös sukupuolten välisen tasa-arvon huomioimisessa. Osallistuminen lautakunta­ päätösten vaikutusten ennakko­arviointiin vähäistä Kolmasosa (31 %) kunnista raportoi liikuntatoimen asiantuntijoiden osallistuneen lautakuntapäätösten vaikutusten ennakkoarviointiin (EVA). Viidesosa kunnista (20 %) ilmoitti tehneensä vaikutusten ennakkoarviointia palveluverkoston, esimerkiksi kouluverkon suunnittelussa. Yleisimmin (39 %) vaikutusten ennakkoarviointi oli liittynyt liikuntaolosuhteiden kehittämiseen. Sukupuolten tasa-arvo näkökulma suunnittelussa ja seurannassa harvinaista Kunnissa, joissa liikuntasuunnitelma tai kehittämisohjelma oli laadittu, neljässäkymmenessä prosentissa oli huomioitu sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen. Lasten ja 32 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 KUVIO 1. Informaatio-ohjauksen asiakirjojen käsittely liikunnasta vastaavissa johtoryhmissä tämän tai edellisen valtuustokauden aikana (2010–2018), kuntien prosenttiosuudet.

nuorten liikunta-aktiivisuustietoja seurattiin sukupuolittain 41 prosentissa kuntia. Harvinaisempaa oli ikääntyneiden (22  %) ja työikäisten (19 %) liikunta-aktiivisuuden seuranta sukupuolittain. Liikuntavuorojen käyttöä sukupuolen mukaan ilmoitti seuraavansa ainoastaan 38 kuntaa eli 15 prosenttia. (Kuvio 2) Tietojen raportoinnissa luottamushenkilöille edelleen parannettavaa Eri-ikäisten asukkaiden liikuntaaktiivisuustietojen esittely luottamushenkilöhallinnolle on hieman harvinaisempaa kuin kuusi vuotta sitten (kuvio 3). Noin puolessa kunnista luottamushenkilöille oli vuoden 2017 aikana esitelty lasten, nuorten (50 %) tai ikääntyneiden (45 %) liikunta-aktiivisuutta. Kolmannes (32 %) kunnista ilmoitti esitelleensä luottamushenkilöille työikäisten liikunta-aktiivisuutta. Yleisin esitelty asia oli edelleen liikuntapaikkojen käyntitiedot (67  %). Lasten ja nuorten seuratoimintaan osallistumisen suhteellisen osuuden esittely (33 %) oli harvinaisempaa kuin aiemmin. Liikuntavuorojen maksuttomuus aikuisille on vähenemässä – kuntakoko vaikuttaa Maksupolitiikka vaihtelee kunnan eri liikuntapaikoilla. Aiempaa harvemmassa kunnassa aikuisten harjoitusvuorot ovat liikunta- ja urheiluseuroille täysin maksuttomia (kuvio 4). Vuonna 2018 kunnista 64 prosenttia ilmoitti, että koulujen liikuntasalit ovat maksutta lasten ja nuorten seuratoiminnan käytössä. Vastaava luku kahta vuotta aiemmin oli 61 prosenttia (kuvio 5). Koko maan tasolla lasten ja nuorten liikuntavuorojen maksuttomuudessa oli nähtävissä hienoinen muutos maksuttomuuden vähenemiseksi vuodesta 2014–2016. Tämä trendi ei kuitenkaan näyttänyt jatkuvan, kuten on tapahtunut aikuisten vuorojen osalta. Kuntakoon mukaisesti tarkasteltuna yleisimmin vuorot ovat maksuttomia alle 5 000 asukkaan kunnissa ja KUVIO 2. Liikunta-aktiivisuuden ja liikuntavuorojen käytön seuraaminen sukupuolittain, 2016 ja 2018, kuntien prosenttiosuudet. KUVIO 3. Liikunta-aktiivisuuden ja muiden liikuntaan liittyvien tietojen esittely luottamushenkilöille vuosina 2010–2018, kuntien prosenttiosuudet. KUVIO 4. Aikuisten harjoitusvuorojen maksuttomuus liikuntaseuroille vuosina 2010–2018, kuntien prosenttiosuudet. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 33

harvimmin 20 000–50 000 asukkaan kunnissa (kuvio 6). Liikunnan ja ulkoilun käyttömenot kasvaneet – uimahallien kertamaksut ennallaan Kuntien liikunnan- ja ulkoilun käyttömenot ovat jatkaneet tasaista kasvua lukuun ottamatta 20–50 000 asukkaan kuntia. Vuonna 2017 käyttömenot olivat keskimäärin 101 €/asukas, vaihteluvälin ollessa 91€/asukas 5 000–10 000 asukkaan ja 144 €/asukas yli 50 000 asukkaan kunnissa. (kuvio 7) Lasten ja nuorten uimahallien kertamaksut olivat vuonna 2018 yhtä suuret kuin vuonna 2016 eli keskimäärin 3€, aikuisten 5,5€ ja eläkeläisten 3,5€. KUVIO 5. Lasten ja nuorten harjoitusvuorojen maksuttomuus liikuntaseuroille vuosina 2010–2018, kuntien prosenttiosuudet. Liikuntatoimen asema muuttuvassa kuntakentässä Liikuntalautakunnat ovat lähes kadonneet Suomesta, niitä on enää ainoastaan kymmenessä kunnassa. Yleisimmin liikunnasta vastaa sivistyslautakunta (50%). Tämä on mahdollisuus, mutta myös haaste liikunnalle. Liikunnan esillä pitä­ minen vaatii esittelijöiltä ja valmistelijoilta aktiivista otetta, jotta liikunta nivoutuu yhdeksi keskeiseksi kunnan toimintalinjaksi sivistystoimen sisällä. Poliittisia päättäjiä on jatkossa pidettävä yhä paremmin tietoisena kuntalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja liikuntavuorojen käytöstä, myös sukupuolen mukaan. Liikunnan strateginen asema kunnissa on viime vuosina vahvistunut. Kun vuonna 2010 oli liikuntaa käsitelty 47 prosentissa kuntastrategioista, oli vuoteen 2018 mennessä osuus kasvanut jo 85 prosenttiin. Suurimmassa osassa kunnista (81%) on myös poikkihallinnollinen ryhmä, jossa käsitellään liikunnan edistämistä. Liikunnan toimijoilla on siis hyvät edellytykset ottaa yhä merkittävämpää roolia kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä muuttuvassa kuntaympäristössä. Tämä vaatii kuitenkin myös jatkossa aktiivista kehittämisotetta sekä oman toiminnan että poikkihallinnollisen yhteistyön ja koordinoinnin osalta. 34 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 KUVIO 6. Koulun liikuntasalien maksuttomuus liikuntaseurojen lasten ja nuorten harjoitusvuoroilla kuntakoon mukaan vuosina 2010–2018, kuntien prosenttiosuudet. KUVIO 7. Kuntien liikunnan ja ulkoilun käyttömenot, €/asukas vuosina 2011–2017.

TIMO STÅHL, TtT Johtava asiantuntija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: timo.stahl@thl.fi PIA HAKAMÄKI, TtM Erikoissuunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: pia.hakamaki@thl.fi Katso oman kuntasi tiedot TEAviisarista Tässä artikkelissa tarkastellaan kuntien luomia edellytyksiä, toimenpiteitä ja resursseja kuntalaisten liikunnan edistämiseksi. Tiedot kerättiin keväällä 2018, jolloin ne toimitti 282 (96 %) kuntaa. Tiedonkeruussa kerätään tietoja terveyden­ edistämisaktiivisuuden (TEA) viitekehyksen (sitoutuminen, johtaminen, seuranta ja tarveanalyysi, voimavarat, osallisuus, muut ydintoiminnat). Katso oman kuntasi tiedot TEAviisari-verkkopalvelusta (www.teaviisari.fi). Perustaulukoista (www.teaviisari.fi/liikunta) voit tarkastella tilannetta koko maan, maakuntien, AVI-alueiden, kuntaryhmityksen tai kuntakoon mukaan. Katso miten maakunnassasi terveyttä edistävä liikunta pärjää Kuntakohtaiset tiedot on julkaistu maksuttomassa Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmässä (www.teaviisari.fi) Maakuntien infograafit liikunnasta löytyvät täältä: www.teaviisari.fi/liikunta Myönteisestä kehityssuunnasta huolimatta liikunnan edistämisestä löytyy myös kehittämiskohteita. Kansallinen informaatio-ohjaus ei usein tavoita viranhaltijoita. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 35

Teksti: SAKU RIKALA Soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun kehittäminen 2019–2022: Saavutettavuutta, esteettömyyttä, osaamista ja yhteistyötä Toimintarajoitteisten henkilöiden liikkumisen ja liikunnan kysymyksiä ei ole huomioitu riittävän hyvin koko väestölle suunnatuissa julkisissa toimenpiteissä. Viranomaisten tulisi arvioida ratkaisujensa liikkumisvaikutuksia, oli kyse esimerkiksi kuljetuspalveluista, apuvälineistä tai henkilökohtaisesta avusta. ­ S oveltava liikunta (erityisliikunta) muodostaa liikuntakulttuurissa monella tapaa mielenkiintoisen osa-alueen. Toimijat tuntevat pääosin hyvin toisensa ja käsitykset alan haasteista ovat suhteellisen yhtenäiset. Omien raja-aitojen rakentamisesta on päästy vuosikymmenten aikana kohti yhdessä teke­ mistä. Kentällä ei näytä syntyneen samanlaista eriytymistä kuin esimerkiksi eri kokoisten liikuntajärjestöjen tai kuntien välillä. Yhtenäisyyttä lienee lisännyt se, että soveltava liikunta on ollut pitkään liikuntakulttuurin marginaalissa, josta on ollut mahdollista nousta näkyviin vain yhteisin voimin. Yksi esimerkki kentän yhteneväisyydestä ovat olleet yhdessä laaditut alan kehittämissuositukset, jotka on perinteisesti määritelty Soveltavan liikunnan päivillä (ennen Erityisliikunnan päivät). Päiville neljän vuoden välein kokoontuneet alan toimijat ovat miettineet yhdes­sä tulevien vuosien suuntaviivoja ja toimenpiteitä, joista osa on toteutunut. Siitä ei ole kuitenkaan tarkkaa tietoa, että mikä merkitys suosituksilla on lopul­ta ollut eri toimenpiteiden toteutumisessa. Viimeisimmillä Soveltavan liikunnan päivillä elokuussa 2018 ei työstetty yhteisiä suosituksia vaan keskityttiin ajankohtaisen tiedon ja hyvien käytäntöjen välittämiseen sekä alan toimijoiden kohtaamisiin. Suositukset päätettiin laatia vasta päivien jälkeen, jotta koko alan toimijakentällä olisi mahdollisuus osallistua suositusten laadintaan. Suositusten ensimmäinen luonnos työstettiin Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimassa sovelta­ van liikunnan koulutus- ja tutkimustyöryhmässä. Suositusluonnosten taustalla olivat eri arviointien ja raporttien suositukset sekä Soveltavan liikunnan päivien 2018 huomiot. Marraskuussa 2018 luonnokset lähetettiin alan toimijoille vapaasti kommentoitavaksi. Suositukset viimeisteltiin saatujen runsaan 140 vas­ tauksen perusteella ja julkaistiin tammikuussa 2019. Esteettömyys on yhdenvertaisen liikunnan perusta Soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun suosituksissa ja kehittämisehdotuksissa saavutettavuus, esteet­ tömyys ja apuvälineet ovat jääneet monesti listan viimeisiksi. Saavutettavat ja esteettömät lähiympäristöt, luontokohteet ja liikuntapaikat luovat kuitenkin perus­ tan yhdenvertaiselle liikunnalle ja urheilulle. Lähellä sijaitsevat palvelut, työpaikat ja koulut sekä kattavat ja laadukkaat kävely- ja pyöräilyolosuhteet tuke­vat arkiliikkumista koko väestöllä. Liikuntaharrastamisen ja urheilun hinnan kasvaessa on tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota myös taloudelliseen saavutettavuuteen. Yksittäiset kartoitukset ja selvitykset osoittavat, että niin lähiympäristöissä, luontokohteissa kuin liikunta- Liikuntaolosuhteiden saavutettavuudesta ja esteettömyydestä puuttuu valtakunnan tason tilannetta kuvaava tietopohja. 36 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

paikoissa on olennaisia puutteita saavutettavuudessa ja esteettömyydessä. Liikuntaolosuhteiden saavutettavuudesta ja esteettömyydestä puuttuu valtakunnan tason tietopohja. Suuri tarve on myös yksittäisten liikuntapaikkojen esteettömyyskartoituksille. Erityisen haasteen luovat luontokohteet, joiden esteettömyyden määrittely on pelkästään muuttuvien sääolosuhteiden takia haastavampaa kuin rakennetussa ympäristössä. Saavutettavuuden ja esteettömyyden kannalta ei oltaisi nykyisessä tilanteessa, mikäli eri väestöryhmien tarpeita olisi kuultu jo vuosikymmenten ajan suunniteltaessa liikuntaolosuhteita. Erilaisten tarpeiden huomioiminen arkiliikuntaympäristön sekä liikunta- ja urheiluolosuhteiden suunnittelussa on edelleen puutteellista, minkä myötä ympäristöt eivät palvele kaikkia käyttäjiä, oli kyse toimintakyvyltään heikentyneen ikääntyvän arkiliikunnasta tai vammaisurheilun olosuhdevaatimuksista. Osallistavan suunnittelun käytäntöjä on olemassa paljon, joten kyse on lähinnä siitä, miten käytäntöjä otetaan käyttöön. Erilaiset apuvälineet ovat edellytys monen henkilön liikkumiselle, liikunnalle ja urheilulle. Apuvälineiden saatavuudessa on tapahtunut myönteistä kehitystä, mutta saatavuudessa ja tietoudessa on edelleen paljon kehitettävää. Kuntia ja muita käytännön toimijoita tulee­tukea ja kannustaa niin yhteisten, yli hallintorajojen hankittavien apuvälineiden kuin yksilöllisten liikkumista mahdollistavien apuvälineiden hankintaan. Soveltavan liikunnan osaamiskysymys Keskeisimpiä haasteita soveltavan liikunnan, ikääntyneiden liikunnan sekä vammaisurheilun kehittymiselle on osaamisen ja osaavien toimijoiden puute. Osaamisen ja tiedon puute läpileikkaa lähes kaikkia alan haasteita lähtien esteettömien liikuntaolosuhteiden suunnittelusta kaikille soveltuvaan liikuntatarjontaan ja vammaisurheilun mahdollisuuksiin. Esimerkiksi monis­ sa liikunta- ja urheilujärjestöissä ja -seuroissa olisi kiinnostusta ottaa toimintarajoitteisia ja ikääntyneitä mukaan toimintaan. Järjestöiltä ja seuroilta puuttuu kuitenkin tietoa, miten tavoittaa nämä väestöryhmät sekä miten toimia ja ohjata heidän liikuntaansa. Myös eri hallinnonalat (liikuntapalvelut, varhaiskasvatus, perusopetus, terveyspalvelut, vammaispalvelut, vanhustenhuolto jne.) voisivat edistää entistä enemmän toimintarajoitteisten liikkumista. Esteenä ovat usein puutteet tiedossa ja osaamisessa. Tarvitaan enemmän osaavia ohjaajia, valmentajia, opettajia ja muiden ammat­tiryhmien edustajia, joilla on soveltavan liikunnan, ikääntyvien liikunnan ja vammaisurheilun erityisosaamista.Eri oppilaitoksia ja koulutusorganisaatioita sekä järjestöjä tulee kannustaa lisäämään perus­- ja täydennyskoulutuksiin toimintarajoitteisten ja ikääntyvien liikunnan sekä vammaisurheilun sisältöjä. Yksi keino lisätä ja jakaa osaamista on hyödyntää jo olemassa olevia osaajia. Esimerkiksi liikuntaa opettavat opettajat tarvitsevat lisää tietoa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikuntaan liittyvissä kysymyksissä.Osaamista on mahdollista parantaa opettajien täydennyskoulutusten lisäksi lisäämällä kuntien erityisliikunnanohjaajien, erityisopettajien ja liikunnanopettajien konsultoivaa toimintaa. Lisäksi kunnissa tulisi hyödyntää nykyistä paremmin Valtteri-verkoston konsultoivia opettajia. Yhteistyötä, yhteistyötä ja yhteistyötä Suomessa ei ole varmastikaan laadittu viime vuosina suosituksia, joissa ei olisi huudeltu yhteistyön perään. Soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun suositukset eivät tee tässä poikkeusta, mutta toimintarajoitteisten liikunnassa ja urheilussa yhteistyöllä on hyvin korostunut merkitys. Yhteistyön tärkeys liittyy toimintarajoitteisten liikuntapolkuun, joka voi rakentua monista osista: (1) tiedosta liikunnan mahdollisuuksista ja sopivuudesta itselle, (2) kulkemismahdollisuuksista, (3) apuvälineistä ja avustajista ja (4) esteettömistä olosuhteista sekä (5) itselle sopivista liikuntamahdollisuuksista. Polun eri osista vastaavat monet toimijat, ja jos yksikin osa polusta pettää, liikkuminen, liikunta tai urheilu voi jäädä haaveeksi. Soveltavan liikunnan edistämisessä keskeistä ei ole vain liikunta-alan ammattilaisten toiminta vaan vähintään yhtä tärkeitä voivat olla esimerkiksi kaupunginpuutarhurin tai sosiaalityöntekijän toimenpiteet. Eri hallinnonalojen yhteistyö toimintarajoitteisten henkilöiden liikunnan edistämiseksi näyttäytyy kuitenkin vähäisenä. Vielä vähäisemmältä näyttää alueellinen yhteistyö, joka voisi taata osassa maata riittävän väestöpohjan laadukkaille soveltavan liikunnan palveluille. Yhteistyön parantamisen lisäksi olennaista on, että eri hallinnonalat arvioivat toimenpiteidensä vaikutuksia ihmisten liikuntaan. Esimerkiksi vammaispalveluita myöntävien viranomaisten tulisi arvioida ratkaisujensa liikkumisvaikutuksia, oli kyse kuljetuspalveluista, apuvälineistä tai henkilökohtaisesta avusta. Liikuntaalan viranomaisten tulee arvioida, miten toiminnassa toteutuu yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, ajatus kaikille avoimesta toiminnasta. Oma pesä kuntoon Liikuntasektorilla on perinteisesti kunnioitettu kansalaistoiminnan vapautta. Esimerkiksi liikuntajärjestöt ja -seurat ovat saaneet olla toimijoidensa näköisiä, Monilla nykyisillä toimenpiteillä tavoitetaan pääosin hyväkuntoisia. Heikoimmassa asemassa ja kunnossa olevat jäävät monesti tavoittamatta. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 37

ja julkinen hallinto on kunnioittanut tätä. Nykyinen lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset antavat viran­ omaisille kuitenkin velvoitteen varmistaa, että esimerkiksi vammaiset voivat osallistua yhdenvertaisesti muiden kanssa myös kansalaistoiminnan piirissä järjestettäviin liikuntapalveluihin. Kansalaistoiminnan lisäksi tulee huolehtia myös siitä, että oma pesä on kunnossa. Toimintarajoitteiset henkilöt tulee huomioida erilaisissa koko väestölle suunnatuissa liikkumisen ja liikunnan julkisissa toimenpiteissä. Toimintarajoitteisten henkilöiden liikkumisen ja liikunnan kysymyksiä ei ole kuitenkaan huomioitu riittävän hyvin esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa, nuorisotyössä sekä ikääntyneiden palveluissa. Esimerkiksi erityiskoulujen oppilaille koulujen kerhot ovat yksi merkittävistä paikoista harrastaa ohjattua liikuntaa, sillä muiden toimijoiden harrastustoimintaan voi olla haasteellista osallistua. Koulun puitteissa tapahtuvan liikunnan ja harrastustoiminnan tulee olla aidosti kaikille avointa. Haasteena on, että monilla nykyisillä julkisen hallinnon toimenpiteillä tavoitetaan suurelta osin lähinnä hyväkuntoisia. Kaikkein heikoimmassa asemassa ja kunnossa olevat ihmiset jäävät monesti tavoittamatta. Esimerkiksi kuntien liikuntatoimien järjestämä ikääntyneiden liikunta tavoittaa pääosin hyväkuntoiset ikääntyneet. Ulkopuolelle jäävät ne, joilla on vaikeuksia osallistua tavanomaiseen liikuntatoimintaan ja jotka hyötyisivät eniten liikkumisesta. Tämänkin vuoksi on ratkaisevan tärkeää, että liikkumisen ja liikunnan edistäminen saadaan osaksi eri hallinnonalojen arjen toimintaa. SAKU RIKALA, HTM Erityisasiantuntija (toimivapaalla) Liikuntatieteellinen Seura ry Sähköposti: saku.rikala@lts.fi Suosituksista toimenpide-ehdotuksiin 2019 S oveltavan liikunnan ja vammaisurheilun suositukset 2019–2022 on kohdistettu viidelle keskeiselle teemaalueelle: 1. Saavutettavuus, esteettömyys ja apuvälineet, 2. Valtionhallinto ja kunnat, 3. Kansalaistoiminta, 4. Koulutus ja osaaminen sekä 5. Tutkimus. Jokaisesta teema-­alueesta on annettu kolme suositusta. Suositukset ovat ylätasoisia, sillä tavoitteena on, että vuoden 2019 aikana eri osa-alueiden suosituksia työstetään konkreettisemmiksi toimenpide-ehdotuksiksi. Suositukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan Liikunta­ tieteellisen Seuran nettisivuilta (www.lts.fi) soveltavan liikunnan osiossa. Tarjolla on tutkittua tietoa liikunnasta havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Teemana on ”Liikunta ja liikkuminen monitieteisenä kysymyksenä”. Teemasessioiden aiheita ovat: • Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys • Eläköityminen ja liikunta • Liikunta- ja urheiluorganisaatioiden johtaminen • Syöpä ja liikunta • Digitalisaatio liikuntakasvatuksessa • Ice Hockey (Englannin kielinen sessio) Lisätietoja tapahtuman sivuilta: https://lts.fi/ltp19 38 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

Vammaisten nuorten liikuntaharrastus näyttää toteutuvan pitkälti aikuisten ohjaaman ja valmiiksi suunnitellun sovelletun liikunnan puitteissa. Mikä nuorten liikuntaan osallistumista estää, mikä sitä edistää? Teksti: PÄIVI ARMILA Kuva: ASTRAKAN IMAGES/HELENA WAHLMAN ”Rajoitteet ovat vain omassa päässä” – vai ovatko sittenkään? LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 39

V uonna 2015 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoituksen tutkimushankkeelle, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli tarkastella vammaisten nuorten osallisuutta erilaisissa nuorten suosimissa elämäntavallisiksi tai vaihtoehtoisiksi kutsutuissa liikuntalajeissa – sellaisissa kuin skeittaus, parkour, scoottaus ja niin edelleen. Näitä lajeja koskevissa nuorisokulttuurisissa tutkimuksissa on jokseenkin toistuvasti tuotu esiin niiden harrastajien määritelmät lajien avoimuudesta ja monenlaista erilaisuutta sallivista luonteista (esimerkiksi Rannikko 2018). Vammaisten nuorten liikuntaharrastuksia koskeva tutkimushanke ”Skeittauksessa ei tarvita jalkoja vaan kavereita” (VALKKU, OKM 2015–2018) otsikoitiinkin näin erään skeittarin toteamusta siteeraamalla. Vammaisten nuorten urheilu- ja liikuntaharrastustodellisuus osoittautui kuitenkin hyvin toisenlaiseksi. Vaikka periaatteessa heidät toivotetaan tervetulleiksi erilaisten vaihtoehtolajiharrastajien ohjaus- ja valmennusjärjestelmistä vapaaseen joukkoon, niin heidän liikunta- ja urheiluharrastuksensa ja -yhteisönsä näyttävät toteutuvan pitkälti vain aikuisohjatun ja valmiiksi suunnitellun sovelletun liikunnan puitteissa. VALKKU-hankkeen tutkimusasetelmaa olikin nopeasti laajennettava kohti kysymystä siitä, miksi näin mahtaa olla. Harrastamista tukevat ja estävät rakenteet tunnistettava Suomalaisten paraurheilijoiden kansainvälinen kilpailumenestys on nostanut monet vammaiset kilpaurheilijat julkisen ihailun ja palkitsemisen kohteiksi. Myös mediassa vammainen urheilija esitellään usein vaikeuksien kautta voittoon kamppailleena yksilösankarina, jolloin helposti saattaa syntyä kuva siitä, että kun urheilusta innostuneella vain on tarpeeksi tahtoa ja sisua, kaikki on mahdollista (Eriksson ym. 2016). VALKKU-hankkeessa koottujen aineistojen perusteella voi kuitenkin tunnistaa monenlaisia vammaisten nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksia estäviä rakenteita ja asenteita – joskin paljon myös niitä tukevia tekijöitä. Tutkimusaineistojen keruu aloitettiin verkkokyselyllä, johon osallistui 128 hyvin eri tavalla vammaista 12–19-vuotiasta nuorta. Kyselyn tavoitteena oli piirtää jonkinlaista yleiskuvaa tutkimushankkeen aihepiiristä ja luoda alustavaa ymmärrystä siitä, mihin asioihin tutkimuksellisen katseen olisi syytä kohdistua tarkemmin. Kyselyaineisto on määrällisesti pieni eikä täytä tilastollisen analyysin keruuehtoja, mutta avaa kuitenkin näkymän suhteellisen aktiiviseen harrastusmaailmaan: vammaisten nuorten parissa suosittujen harrastusten joukkoon mahtuu sellaisia jokseenkin tavallisia lajeja kuin uinti, pyöräily, kävely ja jalkapallo – ja monen nuoren kohdalla harrastusinto lisäksi kumuloituu niin, että he osallistuvat useammankin lajin parissa tarjolla olevaan toimintaan. Liikuntaa ja urheilua harrastetaan yksin, kavereiden kanssa ja usein myös jossakin urheiluseurassa. Koska kyselyyn osallistui pääasiassa liikuntaa aktiivisesti ja monipuolisesti harrastavia nuoria, sen tulokset on syytä asettaa tähän metodologisesti rajalliseen kontekstiin. Kaikkineen ne kuitenkin osoit- 40 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

tavat, että jos taustat, tarjonta ja tukirakenteet ovat kunnossa, liikunnan ja urheilun maailmassa on paljon vammaisille nuorille mahdollisia toiminnan kenttiä (Armila & Torvinen 2017.) Tutkimushankkeen varsinainen kenttätyö tehtiin kuitenkin osallistumalla hyvin erilaisiin ja jälleen eri tavalla vammaisille nuorille järjestettyihin liikunta- ja urheilutapahtumiin – yksittäisistä ratsastustunneista uima-, yleisurheilu- ja keilahallien kautta aina kansainvälisiin Special Olympics -kisoihin saakka. Aineistoa näiltä kentiltä koottiin haastattelemalla nuoria vapaa-aikaliikunnan harrastajia, kilpailuja varten harjoittelevia urheilijoita, kuntoutujia, vanhempia, ohjaajia, valmentajia ja avustajia. Lisäksi aineistoa saatiin keskustelemalla näiden toimijoiden kanssa vapaammin erilaisissa satunnaisemmissa kohtaamissa sekä kokoamalla havaintopäiväkirjoja. Kenttätyön kuluessa saatiin tietoa erityisesti siitä, minkälaiset sekä rakenteelliset että nuorten arkielämään ja ihmissuhteisiin liittyvät tekijät kehystävät heidän liikunnallisia mahdollisuuksiaan: Mikä osallistumista estää, mikä sitä edistää? Mitä vammaisillekin nuorille säädettyjen liikuntaharrastusoikeuksien konkreettinen toteutuminen edellyttää, kun sitä tarkastellaan nuorten ja heidän tukijoukkojensa arkisista näkökulmista? Avainasemassa asuinpaikka, vanhemmat ja ohjaajatilanne VALKKU-hankkeen kenttätyön tuloksia pähkinänkuoreen kooten voi todeta, että vammaisten nuorten liikuntaharrastuksia ympäröivät mahdollisuusrakenteet liittyvät hyvin vahvasti ensinnäkin asuinpaikkaan sekä nuorten perheiden materiaalisiin ja symbolisiin resursseihin. Vanhemmat, joilla on rahaa, aikaa ja kykyä etsiä tietoa sekä vaatia lapsilleen oikeuksia, pystyvät usein omalla aktiivisuudellaan järjestämään myös vammaiset nuorensa mielekkäiden liikuntaharrastusten pariin – jos ei muuten, niin organisoimalla ja ohjaamalla niitä itse. Myös paikallisten ohjaajien ja avustajien saatavuudella, samoin kuin heidän sekä ohjauksellisella että liikunnallisella osaamisellaan on paljon vammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksiin liittyvää merkitystä. Joskus voi käydä niin hyvin, että kunnasta kustannetaan jostakin lajista kiinnostuneelle nuorelle henkilökohtainen avustaja, joka hallitsee kyseistä lajia ja pystyy osallistumaan harrastukseen sitä tukevana tekijänä. Samaiseen asuinpaikkaan kiinnittyvään mahdollisuuksien avaamiseen (tai niiden puuttumiseen) kytkeytyy erityisesti nuorten aikuisten kohdalla usein myös erilaisten päivä- tai toimintakeskusten henkilökuntien urheiluaktiivisuus: jos henkilökuntaan kuuluu vaikkapa joku jalkapallosta innostunut toiminnanohjaaja, keskuksen nuorilla asiakkailla voi olla hyvät mahdollisuudet päästä mukaan paikallisen urheiluseuran erityisjalkapallojoukkueeseen – jos sellainen sattuu toimimaan paikkakunnalla. Kuntien tietoisella sijoittamisella vammaisten nuorten liikuntaan on – tietenkin – selkeä osallistumismahdollisuuksia avaava merkitys. Eri kunnissa on hyvin erilaisia linjauksia ja käytäntöjä esimerkiksi liikunta- ja kuljetustarjonnan tai avustajaresursoinnin suhteen, ja samalla tavalla erilaisia ovat eri paikkakunnilla vaikuttavien urheiluseurojen tarjonnat tai ohjaajaosaamiset. Jos kunnan liikuntatoimesta vastaavalla viranhaltijalla on ymmärrystä ja osaamista vammaisten nuorten liikunnallisten tarpeiden ja oikeuksien kysymyksissä, nuorten mahdollisuudet päästä liikunnallisten harrastusten pariin ovat valoisammat kuin tällaisten osaamisten puuttuessa. Näyttää siltä, että alueellisesti onnekkaimpia liikunta- tai urheiluharrastuksia etsiviä vammaisia nuoria ovat kuitenkin liikuntatieteellistä opetusta tai ohjaus- ja valmennuskoulutusta tarjoa­ vien oppilaitosten lähiseuduilla asuvat, joille on usein tarjolla niiden opiskelijoiden opintojensa puitteissa järjestämää liikunta- ja urheilutoimintaa. VALKKU-hankkeen haastattelu- ja havainnointiaineistoissa kenties keskeisin yleinen teema on vammaisten nuorten liikunta- ja urheiluharrastusten vahva riippuvuus erilaisten vapaaehtoisten aikuisten avusta ja tuesta. Usein urheilukenttien ja -salien reunat – ja jopa kilpailuja edeltävät valmennusleirit – täyttyvät nuoriaan kuljettavista, avustavista ja valmentavistakin vanhemmista. Ellei kyseessä ole nuori kansainväliselle huipulle matkalla oleva lupaava paraurheilija, myös valmentajat ja ohjaajat ovat usein mukana toiminnassa altruistisen vapaaehtoistyön merkeissä. Kun VALKKU-hankkeessa koottuja havaintoja tarkastelee päällisin puolin, huomio kiinnittyy usein esille ponnahtavaan ”sattumankaupan” mielleyhtymään. Jos nuori ”sattuu” syntymään runsailla resursseilla varustettuun perheeseen tai ”sattuu” asumaan vammaisten nuorten liikuntaan runsaasti satsaavassa kunnassa tai ”sattuu” tuntemaan häntä ohjaamaan kykeneviä aikuisia, hänellä on hyvät mahdollisuudet päästä harrastamaan itselleen mielekästä urheilulajia. Koska VALKKU-hankkeen lähestymistapa on ollut yhteis- Vanhemmat, joilla on rahaa, aikaa ja kykyä etsiä tietoa sekä vaatia lapsilleen oikeuksia, pystyvät usein omalla aktiivisuudellaan järjestämään myös vammaiset nuorensa mielekkäiden liikuntaharrastusten pariin. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 41

Alueellisesti onnekkaimpia liikunta- tai urheiluharrastuksia etsiviä vammaisia nuoria ovat liikuntatieteellistä opetusta tai ohjaus- ja valmennuskoulutusta tarjoavien oppilaitosten lähiseuduilla asuvat. Heille on usein tarjolla opiskelijoiden opintojensa puitteissa järjestämää liikunta- ja urheilutoimintaa. kuntatieteellinen, siinä suhtautuminen sattuman sattumanvaraisuuteen on kuitenkin ollut kriittinen: sellaiset nuorten elämää luovat olosuhteet kuin asuinpaikka, perhetausta ja mahdollisuusrakenteet ovat systemaattisella tavalla eri ihmisille erilaisia mahdollisuuksia luovia puitteita. Niiden eroja tuottava rakenteellinen voima on syytä tunnistaa, että eriarvoisten mahdollisuuksien kuiluja voitaisiin kaventaa. Huomiota on syytä kiinnittää myös VALKKU aineistoissa ajoittain vilahtelevaan asenteiden tematiikkaan: valmentajien näkemyksen mukaan nuorten perheissä saatetaan joskus asennoitua vähätellen vammaisen nuoren liikuntakykyihin, ja havainnointiaineistoista puolestaan on luettavissa huomioita esimerkiksi liikuntavammaisiin alppihiihtäjiin kohdistuvista epäilevistä silmäyksistä (Armila & Torvinen 2017; Rannikko & Armila 2019). Kyvykkyysihanteiden ja ulossulkemisen purkua Hyvin usein urheilu on kriittisessä keskustelussa nähty keskeisenä yhteiskunnassa ihailtujen kykyjen sekä poikkeavuuksien tai kelpaamattomuuksien osoittamisen maailmana. Koska urheilu on traditionaalisesti ollut yksi vahvimpia ideaalisen ja kyvykkään kehon näyttämöitä, sen toimintakentillä ja toimijayhteisöissä vammaisuus on ollut heikkouden ja riippuvuuden merkki (De Pauw 1997). Nyt kuitenkin on jo tietoisesti pyritty osoittamaan urheilun konventionaalisten keho­ ihanteiden kapeus ja epäreiluus. Vammaisurheilun aseman vahvistuminen on yksi osoitus näistä ruumiinkulttuuristen arvostusten ja ideaalien venyttämisistä. Vaikka urheilu näyttää kyvykkäiden kehojen maksimaalisten suoritusten kisakentältä, se on myös yhteiskunnallinen toiminta-areena, jolla voi purkaa jähmeitä ihanteita ja osallistumisen rajoituksia (Armila 2019). Aiemmin urheilusta ulossuljetut ovatkin yhä useammin jo osa sen aktiivisia toiminta-areenoita. Erityisen selkeästi tällainen kankeiden kyvykkyys­ ihanteiden ja ulossulkemisten purkaminen näkyy VALKKU-hankkeessa kootussa pyörätuoliparkour- ja lumilautailuaineistossa. Näissä lajeissa hankkeessa päästiin kiinni siihen vaihtoehtolajien nuorisokulttuuriseen maailmaan, jonne siinä alun perinkin pyrittiin. Sekä tutkimukseen osallistuneet lumilautailijat että siinä tarkastellut pyörätuoliparkouraajat määrittelevät harrastuksilleen yleisemmistäkin vaihtoehtolajitutkimuksista tuttuja merkityksiä: vauhtia, sääntövapaata jännitystä, luovaa ”Do It Yourself -irrottelua”, harrastajien kansainvälisiä yhteyksiä, Internetin voimaa lajitietoisuuden välityskanavana sekä elämäntavaksi asti 42 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 ulottuvaa sisäistettyä liikunnallisuutta. (Rannikko & Armila 2019.) Vaikka valtaosa aineistoista koottiin vammaisille nuorille erikseen järjestetyn toiminnan parista, niin tutkimukseen haastateltuja lumilautailijoita löydettiin harjoittelemasta yhdessä vammattomien lautailijoiden kanssa – luontevasti ja ilman mitään erityistä integraatio-ohjelmaa. Vammaisten vaihtoehtolajiharrastajien joukko on kaikkineen vielä hyvin pieni mutta sangen merkittävä: mitä ilmeisimmin he ovat osa uudenlaista vammaisillekin nuorille mahdollista nuorisokulttuurisen liikunnan todellisuutta. Vammaisen nuoren näkökulmasta tällainen extreme-tekemistä korostava liikuntamaailma saattaa kuitenkin aluksi vaikuttaa hyvin vaativalta – tai ainakin hyvin erilaiselta kuin se, jota hänelle pääasiassa tarjotaan ja on tarjottu. Nuorisokulttuurisessa vaihtoehtoliikunnan lajikirjossa ei kunnioiteta tai haeta suunniteltuja ja organisoituja ohjausjärjestelmiä, niihin ei toivota aikuisia luomaan sääntöjä tai ohjailemaan toimintaa kenttien ja rinteiden reunoille. Tieto lajeista ja niiden yhteisöistä liikkuu usein epävirallisia kanavia pitkin lähinnä Internetin tiloissa, mikä merkitsee sitä, että tietoa ja lajitoimijoita on osattava etsiä itse – ja jos haluaa mennä mukaan toimintaan, on omattava myös rohkeutta mennä mukaan itse. Vammaisten nuorten kohdalla ”itse” on usein myös ”yksin”, koska heidän vertaisryhmänsä saattavat olla hyvin pieniä ja hajallaan (ks. Liikanen & Rannikko 2018; Rannikko & Armila 2019). Mukaan menemisen helpottamista koskevan haasteen voisikin tässä heittää vammattomille vaihtoehtolajien harrastajille; jos kenttien kutsu kuuluu niiden sisäpuolelta, niille astuminen voi olla helpompaa kuin omaehtoinen ulkoapäin mukaan tunkeutuminen. Katse osallistumisen mahdollisuuksista oikeuteen kasvaa mahdollisuuksiensa mittaisiksi Vammaisurheilun ja -liikunnan kansallinen etujärjestö VAU ry, samoin kuin monet muut tahot ovat ponnistelleet jo kauan ja ilmeisen tuloksekkaasti rakentaessaan kansallista liikuntakulttuuria ja toimintarakennetta, jossa myös vammaisten nuorten oikeus harrastaa liikuntaa ja urheilua voisi toteutua. VAU ry:n ja muiden vastaavien tahojen ponnisteluista huolimatta vammaisten nuorten asema liikuntakulttuurimme rakenteissa on kuitenkin edelleen erityinen ja usein erilleen, omille toimintakentilleen asettava. VALKKU-hankkeen kuluessa tehdyt havainnot toiminnan aikuisvetoisuudesta ja ”aikuisverkostoituneisuudesta” on myös syytä panna

Kysymys nuorten osallistumisen mahdollisuuksista on syytä kääntää kysymykseksi nuorten oikeuksista kasvaa omien mahdollisuuksiensa mittaisiksi. merkille. Vaikka vammaisille nuorille räätälöidyt ohjatut toiminnat ovat tärkeä keino avata heille liikunnallisen osallisuuden areenoita, olennaista on myös, että ne voivat olla omiaan luomaan liikunnallista eriarvoisuutta vammaisten nuorten itsensä keskuuteen. Miten käy niiden vammaisten nuorten liikkumisen, joiden ympäriltä puuttuvat sekä muodollisemmat tukirakenteet että tuttujen aikuisten tuki? Vaikka aikuisten ja erilaisten tukijärjestelmien läsnäolo on jo keskeinen vammaisten nuorten liikuntaharrastusmahdollisuuksia määrittelevä tekijä, näyttää siltä, että heidän osallistumisoikeuksiensa yhdenvertaistaminen edellyttää edelleen erilaisten välittävien järjestelmien kehittämistä. Lajiliitoissa ja kunnissa ei välttämättä olla vielä tietoisia vammaisten nuorten liikuntaan osallistumisen edellytyksistä, jolloin mahdollisuuksien selvittämisessä jäädään usein vanhempien tai esimerkiksi vammaispalveluhenkilökunnan aktiivisuuden ja tietämyksen varaan. Kaikki nuoret eivät löydä itse keinoja hakea oikeuksiaan, eikä kaikilla ole lähellään tähän pystyviä tai ennättäviä aikuisia. Nuoruuteen liittyvien vertaiskontaktien ja nuorten keskinäisen yhdessä tekemisen kannalta harrastustoiminnan tiukka aikuisvetoisuus voi olla myös riski. Nuorten liikuntaa koskevissa tutkimuksissa (esim. Rannikko 2018) on osoitettu, että iso osa liikuntaharrastusten tuomasta hyvästä mielestä kytkeytyy nuorten mielissä mukavaan yhdessäoloon kavereiden kanssa ja tekemiseen, jota ei rasita liiallinen kilpailu tai ryppy­ otsainen harjoittelu. Tuetun ja itsenäisen osallistumisen välinen tasapainoilu on kysymys, johon vastaaminen voi joskus olla vaikeaa. Hankkeen kuluessa on kohdattu muitakin hankalia ja avoimeksi jääneitä kysymyksiä, samoin kuin jouduttu pysähtymään erilaisten kategorisointikysymysten ja tutkimuseettisten pohdintojen eteen. ”Vammainen nuori” tutkimuksellisena identiteettikategoriana (tai “taustamuuttujana”) on ongelmallinen niputtaessaan yhteen hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä sekä erilaisia vammoja. Myös liikunnan yksiselitteinen määrittely on heidän kohdallaan hankalaa: se voi olla vapaa-ajan harrastusta, terapiaa, kuntoutusta, urheilua tai kilpaurheilua – tai useampia näistä päällekkäin. Lisäksi tutkimuksen kuluessa on monta kertaa törmätty kriittisen vammaistutkimuksen ja liikuntakulttuurin ruokkiman ruumiillisen kyvykkyyden väliseen jännitteeseen: Millä perusteilla penäämme vammaisille nuorille oikeutta päästä mukaan maailmaan, jossa toimijoita usein arvioidaan ja rankataan heidän fyysisten kykyjensä perusteella? Voisiko ajatella, että vammaisten nuorten mukana liikunnan ja urheilun maailma voisi muuttua tämänhetkistä reilummaksi, avoimemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi? VALKKU-hankkeen voinee hyvällä omallatunnolla tulkita tärkeäksi keskustelunavaukseksi, jota on syytä jatkaa eriytyneimmin tutkimuksellisin puheenvuoroin. Siinä on tavoitettu urheilua ja liikuntaa harrastavia nuoria, heidän harrastuksiaan tukevia aikuisia ja niille myönteisiä olosuhteita. Jatkossa on hyvin tärkeää tavoittaa tutkimukseen myös sellaisia vammaisia nuoria, joilla ei ole pääsyä liikuntaharrastuksiin. Kysymys nuorten osallistumisen mahdollisuuksista on syytä kääntää kysymykseksi nuorten oikeuksista kasvaa omien mahdollisuuksiensa mittaisiksi. Tätä keskustelua varten tarvitaan lisää nuorten henkilökohtaisesta kokemusmaailmasta ponnistavaa tutkimustietoa. On mentävä yhä lähemmäksi ja katsottava yhä tarkemmin. PÄIVI ARMILA, YTT Yliopistonlehtori, sosiologia Itä-Suomen yliopisto Sähköposti: paivi.armila@uef.fi LÄHTEET: Armila, P. 2019. Apu- ja urheiluvälineet vammaisurheilun ei-inhimillisinä toimijoina. Artikkelin käsikirjoitus. Armila, P. & Torvinen, P. 2017. Vammaiset nuoret ja vapaa-ajan liikunta. Nuorisotutkimus 35 (4), 6–20. Armila, P. & Torvinen, P. 2018. ”Kuule vetää se pelipaita päälle, se on se juttu.” Apuvälineiden ja liikuntapaikkojen merkitys vammaisten nuorten liikuntaharrastuksissa. Teoksessa: S. Eriksson & P. Armila & A. Rannikko (toim.) Vammaiset nuoret ja liikunta. Jyväskylä: LIKES, 56–64. DePauw, K. 1997. The (In)Visibility of DisAbility: Cultural Contexts and ‘Sporting Bodies’. Quest 49:4, 416–430. Eriksson, S. & Liikanen, V. & Rannikko, A. & Sihvonen, S. 2016. Vammaisuus suomalaisen sanomalehden ruumiinkulttuureissa. Liikunta & Tiede 53 (6), 56–62. Liikanen, V. & Rannikko, A. 2018. Vertaissuhteet vammaisten nuorten liikunnassa. Teoksessa: S. Eriksson & P. Armila & A. Rannikko (toim.) Vammaiset nuoret ja liikunta. Jyväskylä: LIKES, 65–74. Rannikko, A. 2018. Kamppailua kunnioituksesta. Vaihtoehtoliikunnan alakulttuurien moraaliset järjestykset. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Rannikko, A. & Armila, P. 2019. Young People with Disabilities in the Fields of Youth Cultural Sports: A Case Study from Finnish Snowboarding and Parkour. Artikkelin käsikirjoitus. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 43

Teksti: MARIA RANTALA Kuvat: URHEILUMUSEO Suomalaisten kuntoliikuntajärjestöjen ja liikuntakampanjoinnin historiaa vuosilta 1941–2010 Maaottelumarssista istumisen vähentämiseen Liikunta­ kampanjoissa sovelletaan edelleen keinoja, joita käytettiin jo 1900-luvun alkupuolella. Pahviset kuntokortit ja posti­laatikkoihin sijoitetut ruutuvihot ovat vaihtuneet askelmittareihin ja sosiaalisessa mediassa päivittyviin ilmoituksiin. Kansalaisia opetettiin ja opetetaan yhä itsensä tarkkailun ja kuntoilun saloihin. Muuhun mainontaan verrattuna suomalainen liikunta­ kampanjointi on muuttunut hitaasti. 44 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

S uomalaisia on kannustettu liikunnan pariin jo 1900-luvun alusta saakka. Väitöskirjatutkimuksessani selvitin, minkälainen rooli kuntoliikuntajärjestöillä on ollut tässä työssä vuosien 1941–2010 välisenä aikana ja minkälaisia ovat olleet kampanjoinnissa käytettyjen julisteiden sisällöt. Suomalaiset kuntoliikuntajärjestöt perustettiin halusta kannustaa aikuisväestöä liikunnan pariin. Rakenteellisesti kuntoliikuntajärjestökenttä muotoutui ja uudistui vuosien 1941–2010 välisenä aikana enemmän ulkopuolelta tulevien voimien ohjailemana kuin itsenäisesti omista lähtökohdistaan käsin (Ks. myös Hentilä 1987, 288–291). Vasemmiston ja oikeiston väli­nen jännite oli merkittävin tekijä muutosten takana. Talou­delliset resurssit vauhdittivat keskeisesti kuntoliikuntajärjestöjen syntymistä ja muutoksien tekemistä. Hallinnollisissa trendeissä tapahtuneet muutokset vaikuttivat merkittävästi kuntoliikuntajärjestöjen järjestäytymiseen ja arkeen. Koko tutkittavan ajanjakson ajan kuntoliikuntajärjestöt hakivat paikkaansa suhteessa toisiinsa, omiin taustayhteisöihinsä ja erityisesti urheilun keskusjärjestöihin. Kuntoliikuntajärjestöt kilpailivat keskenään taloudellisista resursseista, näkyvyydestä ja harrastajista. Tarvittaessa ne kuitenkin yhdistivät voimansa puolustaakseen kuntoliikunnan ja kuntoliikuntajärjestöjen asemaa ja rahoitusta suhteessa urheiluun ja urheilun keskusjärjestöihin. Poikkeuksellisena katkoksena voidaan pitää vuosia 1973–1981, jolloin Kuntotoimistoa käytettiin toiminnan yhteisenä koordinaattorina. Kun- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 45

totoimiston lakkauttamisen jälkeen liikuntakampanjointia ei ole Suomessa johtanut yksikään liikunta-alan organisaatio. Suoritusmerkit, kuntokortit, kilometrit, minuutit ja askeleet Tutkimuksen kohteena olleiden kampanjoiden ja julisteiden ensisijaisena tavoitteena oli tiedottaa liikunnan hyödyistä ja tarpeellisista liikuntamääristä sekä saada suomalaiset harrastamaan liikuntaa. Arkiseen liikkumisen lisäämiseen kiinnitettiin huomattavasti vähemmän huomiota. Liikunnan edistämistä lähestyttiin kahdesta suunnasta. Toisissa kampanjoissa tavoitteena oli saada ihmiset liikkumaan yksittäisessä tapahtumassa, ja toisissa tavoitteena oli kokonainen elämäntapamuutos ja elämäntapaan vaikuttaminen. Kampanjoinnissa sovelletaan vielä 2010-luvullakin keinoja, joita käytettiin jo 1900-luvun alkupuolella (Laine 2000, 34; Vasara 1997, 232–233, 494). Suoritus- ja harrastusmerkit, prosenttikilpailut, kuntokortteihin laskettavat pisteet, suorituskerrat, kilometrit, minuutit tai askeleet olivat tärkeitä kampanjointikeinoja kaikkien tutkittavien vuosikymmenien aikana. Ideat pysyivät samoina, vaikka pahviset kuntokortit ja postilaatikkoihin sijoitetut ruutuvihot vaihtuivat vuosien kuluessa askelmittareihin ja sosiaalisessa mediassa päivittyviin ilmoituksiin. Kuntokorteilla, pahvisilla tai sähköisillä, kampanjoihin osallistuvia opetettiin ja opetetaan yhä itsensä tarkkailun ja kuntoilun saloihin. Kuntoliikuntajärjestöjen kampanjoiden kohdentumisessa oli selviä eroja eri vuosikymmenien välillä. 1940–1950-luvuilla kampanjoissa puhuteltiin suuria ihmisjoukkoja kuten kansaa, kansalaisia, suomalaisia ja työväkeä.1960–1970-luvuilla kampanjoita kohdennettiin laajojen ihmisryhmien ohella hieman suppeammille kohderyhmille kuten kuntalaisille ja perheille. 1980-luvulta lähtien useita liikuntakampanjoita suunnattiin erityisesti naisille. Tutkimusaineistossa ensimmäinen korostetusti miehille suunnattu kampanja on vasta vuodelta 2007 (SuomiMies seikkailee). 1990-luvulta lähtien kampanjoissa puhuteltiin entistä enemmän yksilöä ja painotettiin jokaisen henkilökohtaista vastuuta omasta liikkumisestaan. Käytetyimpiä liikunnan puolesta esitettyjä argumentteja olivat kunto ja terveys. Liikunta ja ilo yhdistettiin toisiinsa julisteiden tekstiosissa vasta 1980-luvulta lähtien. Vuosituhannen vaihteen jälkeen yhä useammalla kampanjalla oli jo omat verkkosivut. Niiden myötä kampanjajulisteissa esiintyvien tekstien määrät pienenivät ja kuvat suurenivat, koska kampanjaan liittyvät tarkemmat tiedot voitiin jakaa verkossa. Visuaalisissa sisällöissä ei kuitenkaan tapahtunut merkittäviä muutoksia verkkosivujen yleistymisen seurauksena. Verrattuna muuhun mainontaan suomalainen liikuntakampanjointi muuttui ja uudistui vuosien 1941–2010 välisenä aikana hitaasti. Pysyvin ja kaikkien tarkasteltavien vuosikymmenien aikana tärkein liikuntakampanjoiden rahoitusmekanismi oli valtionapu (veikkausvoittovarat), joka ohjautui kampanjoille joko suorana tukena tai välillisesti järjestöjen kautta. Vasemmistotaustaisille järjestöille taloudellista selkänojaa antoivat myös ammat­tiyhdistysliikkeen keskusjärjestöt. Lisäksi kuntoliikuntajärjestöt rahoittivat kampanjoitaan myymällä erilaisia osallistuja- ja harrastusmerkkejä erityisesti 1940–1970-luvuilla. 1970-luvulta lähtien sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden merkitys kampanjoiden rahoittamisessa alkoi kasvaa. Kohderyhmät ja vaikuttavuus kiinnostuksen kohteeksi Suomalaisille kuntoliikuntakampanjoille oli 1980-luvulle asti tyypillistä, että niiden onnistumista arvioitiin lähinnä palautettujen suorituskorttien ja ostettujen osallistumis- ja harrastusmerkkien määrillä. Kuntotoimiston lakkauttamisen seurauksena lisääntynyt vastuu ja 1980-luvulla yleistynyt ajattelu siitä, että rahoille olisi saatava vastinetta, ohjasi kuntoliikuntajärjestöjä tutkimaan ja siten kehittämään omia kampanjoitaan. 1980-luvulta lähtien kuntoliikuntajärjestöt teettivät useita pieniä tutkimuksia siitä, miten yksittäinen kampanja oli havaittu, miten paikalliset järjestäjät ja kampanjoihin osallistuneet kampanjan kokivat tai ketkä ylipäätään kampanjoihin osallistuivat. Vaikka kampanjoiden yhteydessä tehtiin pienimuotoisia tutkimuksia, erityisesti kampanjoiden kohderyhmiin liittyvät tiedot olivat kuntoliikuntajärjestöillä huteria läpi tutkittavan ajanjakson. Kampanjoiden kohderyhmät kyllä nimettiin, mutta varsinaisia tutkimuksia tai edes selvityksiä kohderyhmien elämäntavoista, arvoista, ajankäytöstä tai mieltymyksistä ei kampanjoiden pöytäkirja-aineistojen perusteella tehty. En myöskään löytänyt arkistoista ainuttakaan tutkimusta, jossa olisi pyritty selvittämään perusteellisesti kampanjoiden ulkopuolelle jääneiden tai vähän liikkuvien ajattelua, arvoja, ajankäyttöä, mieltymyk- 1940–1950-luvuilla kampanjoissa puhuteltiin kansaa, kansalaisia, suomalaisia ja työväkeä.1980-luvulta lähtien useita kampanjoita suunnattiin erityisesti naisille. 1990-luvulta lähtien kohteena oli entistä enemmän yksilö ja niissä painotettiin henkilökohtaista vastuuta omasta liikkumisestaan. 46 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

siä, asuinpaikkoja, taloudellista tilannetta tai toiveita. Nämä­tiedot olisivat auttaneet kampanjoiden kohdentamisessa. Tulevaisuudessa kohderyhmien määrittämiseen, tutkimiseen ja analysoimiseen kannattaisi kiinnittää huomattavasti aiempaa enemmän huomiota jo kampanjoiden suunnittelun alkuvaiheissa. Sillä mikäli tiedot kohderyhmästä eivät ole oikeita, käytetyt keinot tai argumentit voivat jäädä kohderyhmässä tunnistamatta tai hyväksymättä. Näppituntumaa, järkeilyä, matkimista ja improvisointia Kokonaisuudessaan suomalaista liikuntakampanjointia toteutettiin vuosien 1941–2010 välisenä aikana monelta osin ”näppituntumalta” eli aikaisempia kokemuksia soveltamalla, järkeilemällä, matkimalla ja uutta improvisoimalla. Toiminnassa ei ollut systemaattisuutta, vaikka kampanjoiden joissakin osissa ja varsinkin materiaalien suunnittelussa käytettiinkin ammattilaisia. Tutkimusta hyödynnetään yhä verrattain vähän kampanjoinnin suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa ja kehittämisessä (esim. Salmela, Kettunen ja Poskiparta 2010, 208–218). Suomalaisissa liikuntakampanjamateriaaleissa on vuosien 1941–2010 välisenä aikana keskitytty liikuntaan ja liikkujiin. Lähes kolmessa neljästä julisteesta esiintyy liikkuva hahmo. Muuhun mainontaan verrattuna tämä on poikkeuksellista. Mainonnassa nimittäin alettiin jo viimeistään 1900-luvun puolivälissä ja erityisesti 1980-luvulta lähtien korostaa tuotteeseen liittyvää tai sen hankkimisesta seuraavaa mielihyvää sen sijaan, että huomiota olisi kohdistettu itse tuotteeseen tai sen ominaisuuksiin (Lumme-Sandt 2007, 74; Heinonen & Konttinen 2001, 268, 272; Falk 1994, 98, 112, 115, 117). Katsojaan luottaminen ja pitempien päättelyketjujen tarjoaminen voisikin jatkossa olla tervetullut lisä suomalaisiin liikuntakampanjamateriaaleihin. Tällaiset ratkaisut tietenkin lisäisivät myös (tahallisenkin) väärin ymmärtämisen ja lukemisen riskejä, mutta olisivat varmasti kokeilemisen arvoisia. Liikunta ja liikkujat esitetään vuosilta 1941–2010 olevissa liikuntakampanjajulisteissa kaikin puolin positiivisessa valossa. Liikkujat kuvataan hymyilevinä ja hyvinvoivina hahmoina, joilla on ystäviä ympärillään. Kaiken lisäksi liikunta tapahtuu ihanteellisissa luontomaisemissa suosiollisessa säässä. Läpi kaikkien tutkittavien vuosikymmenien kampanjajulisteiden enemmistössä liikkuminen, liikkumaan lähteminen ja liikunta esitetään luonnollisena, itsestään selvänä ja helppona asiana. Selvästi vähemmän esiintyy julisteita, joissa liikkumaan lähteminen esitetään muutosprosessina. keuksellista. Esimerkiksi tupakka- ja alkoholivalistuksessa on positiivisten esikuvien ja käyttäytymismallien lisäksi lähdetty systemaattisesti purkamaan haitalliseen käyttäytymiseen tai itse tuotteisiin liittyviä mielikuvia. Tupakkamainosten mystinen ja jännittävä tupakansavu on jo vuosikymmenien ajan esitetty valistusaineistossa pahanhajuisena ja myrkyllisenä ilman saastuttajana (ks. lisää vastamainoksista Salo 1997, 17.2, 17.3, 17.4, 17.6, 18.2, 18.4, 18.5, 18.6, 20.2, 20.3; Jylhämö & Welp 2011; Aarva 1991, 155–166). Liikuntakampanjajulisteissa fyysisesti passiivisia käytöstapoja tai vähäistä fyysistä aktiivisuutta edistävien koneiden tai laitteiden käyttöä ei vastaavalla tavalla ole haastettu, purettu tai kritisoitu. Juliste on viestintävälineenä kiteyttävä, pelkistävä, kärkevä ja kärjistävä. Tutkimuksen kohteena olevien 710 julisteen joukossa esiintyy kuitenkin vain yksittäisiä kuvia ja tekstiosia, joissa esitystapaa voi pitää jyrkkänä ja konfliktihakuisena. Käskevää tai syyttävää puhuttelutapaa ei esiinny kuin yksittäisissä julisteissa; uhkailua ei laisinkaan. Liikuntakampanjajulisteilla ei ole haluttu ärsyttää vaan ennemminkin kannustaa, kehottaa, tiedottaa ja opastaa. Aikaisempien tupakka-, alkoholi-, ehkäisy- ja tuberkuloosivalistusta tarkastelleiden tutkimusten mukaan uhkaavat ja kuolemaan viittaavat symbolit ovat olleet melko yleisiä terveyskampanjamateriaaleissa (Helfand 2010, 132–141; Sääskilahti 2006, 25–30; Jauho 2003, 146–174; Seliger 2008, 215; Salo 1997, 5.9, 5.10, 5.11, 5.12, 17.4, 18.2, 18.2.5, 23.2.1). Kuolemaan viittaavia symboleja kuten pääkalloja, ristejä, hautakiviä, hämähäkkejä, varjoja tai viikatteita ei positiivisuuden varaan rakentavissa liikuntakampanjajulisteissa kuitenkaan esiinny. Silloin harvoin, kun liikuntakampanjajulisteissa viitataan fyysiseen passiivisuuteen, huonoon kuntoon, tupakointiin tai lihavuuteen, näihin yhdistetään surullinen tai tympääntynyt tunne, huono ryhti, hämähäkinseitti, savu, tuli, varoittava kolmio, huutomerkki tai mustavalkoinen värimaailma. Tätä rajumpaa symboliikkaa tutkimusaineistoon kuuluvissa julisteissa ei esiinny. Lähes äärimmilleen viety herkkyys ja positiivisuus voi kuitenkin jossain vaiheessa muuttua myyttien ja tabujen kasvualustaksi. Kuntoliikuntajärjestöjen varovaisuus ja halu olla aiheuttamatta mielipahaa tai konflikteja aiheutti esimerkiksi sen, että 1970–1980-luvuilta olevissa tutkimusaineiston julisteissa ei esiinny ainuttakaan lihavaa ihmishahmoa. Lisäkilot piirrettiin karhujen, hylkeiden ja sammakoiden ympärille. Hyvää tarkoittavalla hienotunteisuudella marginalisoitiin ja häivytettiin näkyvistä tämä ihmisryhmä. Vasta 1990-luvulta lähtien tukevat ihmishahmot pääsivät jälleen muiden liikkujien joukkoon osaksi liikuntakampanjoiden kuvastoa ja vieläpä valokuvattuina. Tosin vielä 2000-luvullakin erilaiset etniset ryhmät ja liikuntarajoitteiset ovat marginaalisia ihmisryhmiä liikuntakampanjajulisteiden kuvastossa. Kannustusta, kehottamista, opastamista Liikuntakampanjajulisteissa esiintyy harvoin fyysisesti passiivisia henkilöitä tai fyysiseen inaktiivisuuteen yhdis­tettävissä olevia asioita (kuten hissit, autot, sohvat, TV:n katselu, istuminen). Muuhun suomalaiseen terveysvalistusaineistoon verrattuna tämä on poik­ Passiivisen elämäntavan rutiineja rikkomaan Tutkijana jäin kaipaamaan julisteita, joissa olisi rohkeammin purettu fyysisesti passiiviseen elämäntapaan liittyviä mielikuvia, rutiineja ja tottumuksia, otettu LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 47

kantaa ja riskejä. Fyysisesti passiiviseen elämäntapaan ja sitä edistäviin asioihin, käytäntöihin ja esineisiin liittyvien mielikuvien purkamiseen keskittyvät liikuntakampanjamateriaalit olisivat mielenkiintoinen ja uusi­ lisä nykyisten materiaalien rinnalle. Suomalaisten liikuntakampanjamateriaalien yleisilme on positiivinen mutta samalla lukuisista variaatioista huolimatta tasapaksu ja ennalta-arvattava. Liikuntakampanjoita järjestävien tahojen soisikin tulevaisuudessa kiinnittävän tietoista huomiota rajojen ja kaavojen rikkomiseen sekä edellyttävän samaa myös kampanjamateriaalien varsinaisilta tekijöiltä. Liikuntakampanjoita ja niiden taustalla olevien järjestöjen toimintaa rahoittavien tahojen (esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö, aluehallintovirastot, kunnat) olisi hyvä vaatia liikuntakampanjoiden toteuttajilta enemmän tutkimuksen hyödyntämistä kampan- joiden eri vaiheissa. Nykyisin kampanjoilta, hankkeilta ja ohjelmilta vaaditaan jo lähes poikkeuksetta niiden vaikuttavuuden arvioimista. Rahoittajien olisi hyvä vaatia näiltä tietoja myös esimerkiksi siitä, mihin kampanjoissa tehtävät toimenpiteet tai kampanjamateriaaleissa esitettävät asiat perustuvat. Muuten suomalainen liikuntakampanjointi jatkaa kehittymistään hitaasti. MARIA RANTALA, FT Tutkija LIKES Sähköpostiosoite: maria.rantala@likes.fi Kirjoittajan väitöskirja ”Ylös, ulos ja lenkille! Suomalaiset kuntoliikuntajärjestöt ja liikuntakampanjajulisteet vuosina 1941–2010.” tarkastettiin Turun yliopistossa 12.1.2019 LÄHTEET: NÄIN TUTKITTIIN: T utkimuksessa keskityttiin erityisesti seuraavien järjestöjen toimintaan, arkis­ tolähteisiin ja kampanjamateriaalei­ hin: Suomen Latu (Latu, toiminnassa vuodesta 1938–), Kansanurheilun Keskusliitto (KUK, 1959–1973), Suomen Kuntourheiluliitto (SKUL, 1961–2013), Kuntoliikunnan Keskusliitto (KLK, 1964–1973), Konditionsfrämjandet (KF, 1965–), Työväen Kuntoliitto (TKL, 1973–1993), Kuntotoimisto (KT, 1973–1981), Kunnossa kaiken ikää -ohjelma (KKI, 1995–). Alkuperäisaineistona käytettiin 710 liikuntakampanjajulistetta. Tutkimuksessa hyödynnet­ tiin visuaalisen aineiston analyysin, erityisesti Roland Barthesin (1915–1980), käsitteitä deno­ taatio, konnotaatio ja myytti sekä sisällönanalyysiä. Kuva-analyysi kohdistettiin 40 erilaiseen asiaan tai teemaan julisteessa. Tällaisia olivat esimerkiksi kuvissa esiintyvät hahmot ja niiden ikä, sukupuoli, koko, vaatetus, ilme ja sijainti kuvassa. Lisäksi tarkasteltiin kuvissa esiintyvää ympäristöä ja sponsoreita, käytettyjä argumentteja sekä lajeja, joihin suomalaisia kampanjoissa eri aikoina kannustettiin. Aarva, P. 1991. Terveysvalistuksen kuvia ja mielikuvia. Tutkimus terveysjulisteiden vastaanotosta. Tampereen yliopisto. Tiedotusopinlaitos. Acta Universitatis Tamperensisser A vol 328. Väitöskirja. Falk, M. 1994. Tämä on juuri sinulle! Teoksessa M. Panzar, L. Perälä & M. Kekki (toim.) Kohti hyvän elämystä. Sosiosemioottisia näkemyksiä kulutuksesta. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus. Helfand, W. 2010. “Some One Sole Unique Advertisement”. Public Health Posters in the Twentieth Century. Teoksessa D. Serlin (edit.) ImaginingIllness. Public Health and Visual Culture. Minneapolis. University of Minnesota Press. Hentilä, S. 1987. Suomen työläisurheilun historia III. Työväen Urheiluliitto 1959–1979. Hämeenlinna: Työväen urheiluliitto ja Kustannus Oy Arvi A. Karisto. Heinonen, V. & Konttinen, H. 2001. Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia. Helsinki: Mainostajien Liitto. Jauho, M. 2003. Työväen ravitsemuskysymys. Ravitsemus ja yhteiskuntapolitiikka Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla. Teoksessa I. Helén & M. Jauho (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus. Jylhämö, K. & Welp, K. 2011. Louserit vuittuun. Ja muita Voiman vastamainoksia. Helsinki: Voima Kustannus. Into. Laine, L. 2000. Työväen urheiluliikkeen naiset. Helsinki: Otava. Lumme-Sandt, K. 2007. Kuluttajille suunnattu lääkemainonta 1980-luvulta 2000-luvulle. Katsaus. Tiedotustutkimus 30 (4), 64–76. Salmela, S.M., Kettunen, T ja Poskiparta, M. 2010. Vaikuttavan elintapaohjausintervention suunnittelu – helpommin sanottu kuin tehty? Puheenvuoro. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 47 (3), 208–218. Salo, M. 1997. Nautinnon, vaaran ja varoituksen merkit. Vertaileva tutkimus Suomessa julkaistun painetun savukemainonnan ja tupakan vastapropagandan kuvista ja kuvasisällöistä vuosina 1870–1996. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Taideteollisen korkeakoulun tiedotus- ja julkaisuyksikkö 1997. CD-ROM. Väitöskirja. Seliger, M. 2008. Katujen galleriat – Ulkomainonnan visuaalista retoriikkaa Helsingissä vuosina 2004–2005. Helsinki. Taideteollinen korkeakoulu. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja A 85. Sääskilahti, M. 2006. Vapise, kuningas alkoholi. Alkoholivalistuksen tekstilaji ja sen muuttuminen vuosien 1755 ja 2001 välisenä aikana. Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis B Humaniora 70. Väitöskirja. Vasara, E. 1997. Valkoisen Suomen urheilevat soturit. Suojeluskuntajärjestön urheilu- ja kasvatustoiminta vuosina 1918–1939. Helsinki, Suomen Historiallinen Seura. Bibliotheca Historica 23. Väitöskirja. 48 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

Teksti: HANNU ITKONEN, SEPPO KNUUTTILA Urheilupuhe on lupauksien ja lahjakkuuksien areena Kuva: FOLIO RF/VIKTOR HOLM LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 49

Erilaiset lupaukset ilmenevät ja niitä viljellään urheilun kaikilla tasoilla. Ne saattelevat nuorten lahjakkuuksien seulontaa eri lajien piiriin, houkuttelevat kilpakentille menestymään ja voittamaan ja vaikuttavat uravalintoihin ja elämänsisältöihin. Kaikki lupaukset eivät täyty, eivätkä kaikki nuoret lahjakkuudet yllä menestykseen. Ilman lupauksia ja odotuksia urheilusta kuitenkin puuttuisi jotakin olennaista. L upaus on mutkikas kielen keino. Sillä voidaan tehdä tulevaisuutta, solmia sosiaalisia suhteita, korjata menneisyyttä, koota varallisuutta. Sillä voidaan luoda vääriä odotuksia, johtaa harhaan, käyttää hyväksi ja pettää. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa urheilun retoriikkaan sisälty­vien lupausten ja odotusten ristiriitaista merkitysoppia sekä­sitä, miten kilpakenttien lupaukset valikoidusti toteutuvat – aina joku voittaa. Sanoilla tehtävien asioiden käytäntöön sisältyy J.L. Austinia (1962/2016) mukaillen otaksuma, jonka mukaan lupausten ”totuus tai epätotuus ei riipu vain sanojen merkityksestä, vaan myös siitä, mikä teko tehdään missäkin olosuhteissa.” Urheiluun kuuluu lupauksia, jotka myyteistä ja muista kuvitelmista poiketen toteutuvat joidenkin harvojen kohdalla. Kilpaurheilu tähtää voittoihin, ennätyksiin ja mitaleihin. Urheilun lupauksiin kuuluu monen tasoista menestymistä kuten varakkuutta, arvonantoa ja julkisuutta. Parhaat kilpaurheilijat palkitaan suurilla rahasummilla. Menestys voittajien kapeassa kärjessä tuottaa myös sellaista sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, josta on hyötyä urheilu-uran jälkeisissäkin oloissa. Filosofi Ksenofanes (570–480 eaa.) kuvasi jo puolisen vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua urheilun tuottamaa hyvää: ”Jos joku nappaa voiton jalkojensa nopeudella, tai viisiottelussa, Zeuksen pyhällä maalla, Pisan virtojen vierellä Olympiassa, tai painissa, tai hallitsee kivuliaan nyrkkeilytaidon, tai tuon kauhean lajin, jota vapaaotteluksi kutsutaan, on hän mahtava mies kaupunkilaisten silmissä; hän saa kunniapaikan kisakatsomossa ja elatuksen valtion ­varoista ja vielä lahjankin omaksi aarteekseen; ja kaiken saman saa hän myös, jos voittaa hevosilla.” (Ahonen 2004.) Lahjakkuus ja lupaus merkitsee menestyvimmät Yksilön urheilu-ura koostuu erilaisista siirtymistä. Aluksi urheiluun sosiaalistutaan leikkimällä ja jo melko varhaisessa vaiheessa – jopa alle 10-vuotiaana – valitsemalla tietty laji. Vähitellen lapsia aktivoidaan aiempaa tavoitteellisempaan toimintaan. Osa nuorista valikoituu menestyjiksi, jotka yltävät kansainväliselle huipulle. Urheilu-uran jälkeinen todellisuus on osoit- tautunut sangen kirjavaksi. Uransa päättäneet urheilijat ovat saavuttaneet erilaista hyvää poikkeavasti. Kaikille uran jälkeinen aika ei menestyksestä huolimatta ole ollut auvoista aikaa. (Itkonen & Knuuttila 2016, 12–17.) Urheilun antamat lupaukset motivoivat vuosien ponnisteluihin. Motivoitumista tarvitaan, sillä urheilun lupauksissa on kyse kokonaisvaltaisesta itsensä ”peliin laittamisesta”. Urheilumenestys edellyttää pitkäaikaista harjoittelua, kurinalaista arkea kohti päämäärää ja jopa kieltäytymistä nautinnoista (Joki-Sipilä 2008, 253– 257.) Aivan uudesta ilmiöstä ei ole kyse, sillä stoalainen filosofi Epiktetos (50–135 jaa.) kuvasi Olympian kisoihin valmistautuvan urheilijan rasituksia: ”Sinun täytyy noudattaa tiukkaa kuria ja ruokavaliota, pidättyä herkuista, harjoitella pakosta määrättyyn aikaan, helteessä ja kylmällä säällä, et saa juoda kylmää vettä etkä viiniäkään miten vain; yksinkertaisesti sinun on uskottava itsesi valmentajallesi kuin lääkärin käsiin. Sitten kilpailuissa joudut kaivamaan ojaa; kenties saat kätesi sijoiltaan tai nyrjäytät nilkkasi; joudut nielemään paljon hiekkaa ehkä jopa saamaan ruoskasta; ja kaiken tämän lisäksi vielä ­häviät.” (Ahonen 2004.) Nuoria koskevassa urheilupuheessa lahjakkuus ja lupaus luonnehtivat niitä odotuksia, joilla menestyvimpiä merkitään. Kun nuorella ihmisellä on henkisten ja ruumiillisten kykyjen lisäksi niiden menestyksekkään käyttämisen lahja, hänellä on urheilun kontekstissa mahdollisuus ja joskus jopa velvollisuus osoittaa lahjakkuutensa käytännössä: ei lahjaa ilman vastalahjaa. Vertaisensa kilpailuissa voittanut nuori on sekä lahjakkuus että lupaus. Ja jos hänen menestyksensä on ollut ylivertaista, häntä aletaan luonnehtia huippu- tai superlupaukseksi. Hänen odotetaan vastaisuudessa myös täyttävän ne lupaukset, jotka hän urheiluteoillaan on antanut ja joita häneen sen vuoksi on sanallisesti kohdistettu: ei annettua lupausta ilman lunastuksen odotusta. Kun nuoren urheilu-uraa tuetaan erilaisin sosiaalisin ja taloudellisin sijoituksin, häneen kohdistetut odotukset ja toiveet lisääntyvät. Tällöin myös vastalahjan odotukset ja lunastuksen paineet kasvavat samoin kuin pettymyksen riski. YLE uutisoi (14.6. 2017): ”Yleisurheilun suomalaiset suurlupaukset hukataan Urheilusankaruudessa ja -julkisuudessa on kolme sukupolvea: radion taistelijat, television tähdet ja median taitajat. 50 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

nuorisovuosien jälkeen. Vain muutama suomalainen yleisurheilun nuorten MM-mitalisti on pystynyt nousemaan palkintopallille aikuisten arvokisoissa.” Lupaukset muuttavat muotoaan ja moninaistuvat Urheilun lupauksina on eri sukupolvien kilpailijoille tarjoiltu varsin erikokoisia asioita. Urheilusankaruus kiinnittyykin voittojen ohella kulloisiinkin konteksteihin. Modernin urheilun varhaisvaiheissa kilpailu oli vahvasti paikallinen ilmiö, jolloin menestyneille luvattiin sekä osoitettiin oman yhteisön kunnioitusta ja ­arvostusta. Voimaa arvostavissa piireissä tiedettiin, kuka oli kylän vahvin mies. Urheilun otettua ensimmäisiä julkisuusaskeleitaan oli kyvykkäimmille luvattava muutakin kuin paikallista arvostusta. Areenoiden mestarit ryhtyivät tienaamaan suoranaisia rahapalkintoja. Amatööriurheilun nimiin vannoville urheilujohtajille seteleillä pelaaminen oli kuitenkin painajainen, ja niinpä aiemmin r­ ahaa palkinnoksi saaneille alettiin jakaa hopealusikoita, voittosarvia ja mitaleita. Rahapalkintoihin tottuneita tämä kummastutti, minkä vuoksi ammattilais- ja amatööriurheilu ajautuivatkin pitkään erilläänoloon. (Itkonen & Knuuttila 1992, 148–154.) Suomessa amatööriurheilu vakiintui 1900-luvun alun vuosikymmeninä vallitsevaksi organisaatiokäytännöksi. Suomalaisurheilijoiden lupaus oli maan tunnetuksi tekeminen etenkin olympialaisilla näyttämöillä ja sittemmin maailmankartalla. Kaikkia tällainen käsitteellinen lupaus ei tyydyttänyt. Esimerkki löytyy Kolehmaisen juoksijaveljeksistä. Hanneksen juostessa kunniaa Suomelle velimies Viljam juoksi rahaa omaan pussiinsa Atlantin takana. Eikä Hannes itsekään välttynyt ammattilaissyytöksiltä. (Viita 2003, 169–178.) Urheilusankaruuden ja siihen liittyvän julkisuuden kolme sukupolvea viime vuosisadan jälkipuolella olivat radion taistelijat, television tähdet ja median taitajat (Itkonen & Knuuttila 1992, 154–158). Urheilujulkisuuden laajetessa myös urheilijoille tarjotut lupaukset moninaistuivat. Kaikkia lupauksia ei annettu julkisuudessa, mistä kielivät muiden muassa Paavo Nurmen saamat ”pimeät” rahapalkinnot. Jälkikäteen ajatellen onkin hämmästyttävää, miten pitkään urheilua kyettiin organisoimaan sekä lupaamalla ”ruskeita kirjekuoria” että kieltämällä niiden olemassaolo. Lopulta Kansainvälisen Olympiakomiteankin oli antauduttava ja hyväksyttävä avoimesti ammattilaiset olympia-areenoille. Yhteistyöstä monipuolistuneen median kanssa tuli urheilijan roolin merkittävä osa. Niille voittajille, jotka parhaiten osasivat vastata median ja sponsoroinnin vaatimuksiin, oli sekä helpointa että tuottoisinta maksaa tuhteja tilejä. Kaupallistuneessa ja tuotteistetussa urheilussa lupaukset muuttuivat vastavuoroisiksi. Kun urheilijat lunastivat menestymällä sekä heihin kohdistettuja odotuksia että lupauksia, urheilun organisaattorit puolestaan lupasivat menestyksen myötä kasvavia rahapalkintoja. Hyvin menestyneet urheilijat ja joukkueet olivat helposti markkinoitavia tuotteita niin yleisölle kuin sponsoreillekin. Urheilutuotteen (urheilija+menestys), mediajulkisuuden ja markkinoiden kolmiyhteys toimii tehokkaasti. Kun lupauksesta tulee taakka Lupausten täyttyminen urheilussa ei ole itsestäänselvyys. Kilpailun kiristyessä urheilijan urapolulla etenemistä on ryhdytty seuraamaan ja edistämään monin tavoin. Hiljattain nuorten jääkiekon maailmanmestaruuden voittaneen joukkueen pelaajien perhetaustasta uutisoitiin, kuinka nuorukaiset olivat kasvaneet hyvä­tuloisissa perheissä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. (Marttinen 2019.) Urheilumenestyksen saavuttaminen onkin entistä enemmän kiinni perheiden tuesta, perhepääomasta (Aarresola 2016). Nuoret urheilijat joutuvat lupausten lunastamisen suhteen keskinäiseen kilpailutilanteeseen. Nuoren lahjakkuus konkretisoituu esimerkiksi niin sanotussa talenttitoiminnassa, jossa mukana oleminen tarkoittaa, että hänet on jo tunnistettu lupaukseksi. Lahjakkuuksille luvataan resursseja, jotka edesauttavat talenttilupausten lunastamisessa. (Aarresola 2016, 91.) Tietenkään kaikki lupaukset eivät yllä menestyksen huipulle, mikä tulee ilmi, kun lahjakkuudet jatkuvasti kilpailevat toisiaan vastaan. Kaikki nuoret urheilijat eivät saa urheilupolulleen tuhteja eväitä. Maalivahti Karri Rämö ylsi menestykseen, vaikka joutui juniorina pelaamaan ”risoissa suojissa, joista meni kiekko läpi”. Perheellä ei ollut varaa ostaa ”uutta ja kiiltävää”. (Kanerva 2019.) Vaikeista oloista ponnistaneiden ja menestyneiden urheilijoiden suhteen lupausten täyttyminen näyttäytyy kaikkein täydellisimmäksi. Suomalaisessa tarina- ja mediapelissä viljellään vanhaa kertomuksen kaavaa, jonka mukaan vaatimattomista oloista huipulle noussut, on vertaistensa joukossa arvostetuin kuten esimerkiksi Urho Kekkonen. Lupausten lunastaminen saattaa aiheuttaa nuorelle urheilijalle sietämättömiä paineita. Viime kesänä medi- Urheilun antamat lupaukset motivoivat vuosien ponnisteluihin. Vertaisensa kilpailuissa voittanut nuori on sekä lahjakkuus että lupaus. Hänen odotetaan myös täyttävän ne lupaukset, jotka hän urheiluteoillaan on antanut ja joita häneen siksi kohdistetaan. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 51

assa kerrottiin brittiläisen lumilautailutähden, ”superlupaus” Ellie Soutterin menehtyneen 18-vuotispäivänään. Kyseessä oli itsemurha, jonka taustalla arveltiin olleen paineet toimeentulosta ja masennus, joista Soutter ei rohjennut kertoa sponsoreiden menettämisen pelossa. (Yle urheilu 25.9. 2018.) Urheilijoiden traagiset kohtalot, kuten itsemurhat, vammautumiset, mielenterveyden ongelmat, doping ja päihteet ovat osa kilpaurheilun synkkää lähihistoriaa, jota ei pidä unohtaa silloinkaan, kun lupaukset ja menestykset kohtaavat podiumeilla. Olemme edellä viitanneet jo pariinkin antiikin filosofiin, jotka ovat ottaneet kantaa urheilun vaatimuksiin ja lupauksiin: ankaraa, kurinalaista harjoittelua seuraa menestys, jota jumalten suosio saattelee. Kiinnostavalla tavalla kannanotot urheilun vaatimuksiin ja lupauksiin ovat säilyttäneet ymmärrettävyytensä meidän aikaamme saakka, vaikka kilpaurheilun antiikin perintö välillä oli hukassa vuosisatoja. Antiikin urheilurunoilijoista merkittävimpänä on pidetty Pindarosta (517–438 eaa.), jonka painava elämänohje voittajalle oli: “Tule siksi mikä olet.” Lause on peräisin Pindaroksen voittooodista Syrakusan tyranni Hieronille tämän voitettua Pythian kisoissa kilpa-ajot vuonna 470 ennen ajanlaskumme alkua. Antiikin runoissa voittajille avattiin myyttinen pääsy jumalten maailmaan: heidän lahjakkuutensa oli jumalten suosionosoitus, ja niiltä osin he kuuluivat kuolemattomiin. Meillä urheilijoiden voima, nopeus, sitkeys ja muut tärkeät ominaisuudet on tavattu kuvata ­pikemmin luonnonvoimiksi. Voitokkaat mäkihyppääjät ovat kotkia, pisimpien hiihtomatkojen voittajat susia, eri lajien pelaajat ilveksiä, kärppiä, karhuja. Yrjö Jylhä luonnehti aikanaan (1931) Paavo Nurmen juoksua tuulta nopeammaksi, korpien syvyyksistä nousevaksi. Kun lupaus toteutuu Erilaiset lupaukset ilmenevät ja niitä viljellään urheilun kaikilla tasoilla. Ne saattelevat nuorten lahjakkuuksien seulontaa eri lajien piiriin, houkuttelevat kilpakentille menestymään ja voittamaan, myötävaikuttavan urava- lintoihin ja elämänsisältöihin. Hiihdon nuorten MMkilpailuissa tänä vuonna (2019) mitalisijoille suomalaisista hiihtivät Anita Korva ja Eveliina Piippo. Menestyksen myötä heistä tuli lehtiotsikkojen huippu- ja superlupauksia, joihin toiveikkaat katseet kohdistuvat myös tulevina vuosina. Mutta näidenkin sanoitettujen lupausten kohdalla käy niin, että niiden merkitykset ovat menneisyyttä siinä vaiheessa, kun Korva ja Piippo siirtyvät kilpailemaan aikuisten seuraan. He eivät ole enää lupauksia, mutta maailmanennätyksistä ja kultamitaleista heille luvataan paljon. Erityistä kilpaurheilun lupauksissa on se, että ne näyttävät myös toteutuvan, vaikkakin kaikkineen ani harvoille. Lupaukset rikkauksista, paratiisimaisista oloista ja eldoradoista ovat kuvitelmia tulevaisuudesta. Mutta sellaiset voittajat, joiden kerrotaan netonneen tekemisillään satumaisia summia jääkiekkokaukaloissa tai formularadoilla, ovat eläviä todisteita siitä, että kilpaurheilun ja siinä menestymisen lupaukset eivät ole pelkkää satua ja myyttiä. Toisaalta lotossakin joku voittaa ja kuulemma uhkapelissäkin. Ne urheilijat, joiden kohdalla lupaukset eivät ole täyttyneet eivätkä sijoitukset ole tuottaneet toivottua tulosta, eivät juurikaan mediaa kiinnosta, ellei heillä sitten ole muita avuja tai heikkouksia. Ja kääntäen: ruumiilliset, sanalliset ja taloudelliset teot kietoutuvat urheilumaailmoissa voittoihin ja ennä­tyksiin tähtäävinä suorituksina, lupauksina, kehuina, kritiikkinä sekä sijoituksina ja tuottoina. Näille kentille tulossa olevia lahjakkuuksia riittää, kun lupaukset liikkuvat mahdollisen ja raadollisen maailman välillä. Lopulta menestynyt kirjailija sepittää kaikkensa antaneen, maailmanmestaruuksia voittaneen urheilijan elämänkertomuksen, ja siitä tulee vuoden myydyin kirja, voittajateos. HANNU ITKONEN Liikuntasosiologian professori Jyväskylän yliopisto Sähköposti: hannu.itkonen@jyu.fi SEPPO KNUUTTILA Perinteentutkimuksen emeritusprofessori Itä-Suomen yliopisto Sähköposti: seppo.knuuttila@uef.fi LÄHTEET: 52 Aarresola, O. 2016. Nuorten urheilupolut - tutkimus kilpaurheiluun Kanerva, J. 2019. Pula-ajan varusteissa. Ilta-Sanomat 14.1. 2019 sosiaalistumisen normeista, pääomista ja toimijuudesta. Studies in Marttinen, M. 2019. Puitteet kunnossa. Ilta-Sanomat 12.1.2019. Sport, Physical Education and Health 246. University of Jyväskylä. Närhi, J. 2009. Paratiisien synty. Ihmismieli, evoluutio ja taivaalliset Ahonen, M. 2004. Urheiluaatteen juurilla. niin&näin 2/2004. puutarhat. Art House. Jyväskylä. Austin J.L. (1962/2016). Näin tehdään sanoilla. Harvardissa 1955 Oksala, T. 1965. Pindaros. Teoksessa Oksala, P. – Oksala. T. Kreikka- pidetyt William James -luennot. niin&näin. Tampere. laisia kirjailijakuvia. Otava. Helsinki. 87-103. Itkonen, H. & Knuuttila, S. 1992. Sankareista mediatähtiin - Ur- Peltoniemi, T. 1995. Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten heilujulkisuuden muodonmuutos. Teoksessa Olin, K., Itkonen, H. ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäiviin. Utopiayhteisöjen his- & Ranto, E. (toim.) Liikunnan muutos, murros vai kaaos? Työväen toria ja suomalaiset ihannesiirtokunnat. Otava. Helsinki. Urheiluliitto ry. Helsinki. Riikonen, H.K. 2007. Antiikin lyriikka. Teoksessa Kivistö, S. & Riiko- Itkonen, H. & Knuuttila, S. 2016. Siirtymiä - urheilu-uran jälkeisten nen, H.K., Salmenkivi, E. & Sarasti-Wilenius, R. Kirjallisuus antiikin elämäntilojen typologinen tarkastelu. Liikuntatieteellisen Seuran maailmassa. Teos. Helsinki. 219-263. julkaisu nro 173. Helsinki. Viita, O. 2003. Hymyilevä Hannes. Työläisurheilija Hannes Koleh- Joki-Sipilä, M. 2008. Huippu-urheilu kieltäytymisen ketjuna. Teok- maisen sankaruus porvarillisessa Suomessa. Otava. Helsinki. sessa Niemi, M. (toim.) Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Voltaire 1998: alkup. 1759. Candide. Tammi. Jyväskylä. Ajatus kirjat. Helsinki. Zshokke, H. 2004; alkup. 1834. Kultala. Suomalaisen Kirjallisuuden Jylhä, Y. 1931. Viimeinen kierros. WSOY. Porvoo – Helsinki. Seura. Helsinki. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

Teksti: MARJA KOKKONEN Liikunta ja urheilu – sukupuoleen perustuva ja seksuaalinen häirintä – Mitä siitä tiedetään tutkimuksen valossa? Kansainvälisten tutkimusten pohjalta tiedämme, että yleisesti ottaen naiset joutuvat miehiä enemmän häirityiksi urheilu- ja liikuntasektorilla. Tutkimukset ovat pääsääntöisesti kohdistuneet tyttöihin ja naisiin. Ainoastaan muutamat tutkimukset ovat tarkastelleet urheilua ja liikuntaa harrastavien miesten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. Harrasteliikunnan ja kilpaurheilun puolella sukupuoleen perustuvan ja seksuaalisen häirinnän tutkimus on Suomessa vasta alkutaipaleella. Sosiaalisessa mediassa urheilijoihin yhä enenevissä määrin kohdistuva virtuaalinen seksuaalinen häirintä on viime aikoina huolestuttanut tutkijoita. Kuva: JYU/ESA NYKÄNEN LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 53

L okakuussa 2017 useat yhdysvaltalaiset naisnäyttelijät toivat esiin, kuinka elokuvatuottaja Harvey Weinstein oli syyllistynyt vuosikymmenten ajan naisten seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan. Hollywoodia järkyttäneet paljastukset käynnistivät maailmanlaajuisen #MeToo -kampanjan, jonka myötä seksuaalista häirintää ja ahdistelua koskeva keskustelu virisi myös Suomessa eri toimialoilla. Viimeisen vuoden aikana häirintä on puhututtanut myös liikunta- ja urheilusektorilla, jolla tapahtuvaa seksuaalista häirintää tutkitaan kansainvälisestikin tarkasteltuna niukasti. Tuoreesta tasa-arvovaltuutetun eduskunnalle jättämästä ja lajissaan ensimmäisestä tasa-arvoa koskevasta kertomuksesta (2018) ilmenee, että sukupuolten tasa-arvo on Suomessakin liikunnan ja urheilun parissa edelleen haastavaa ja häirinnän ­koko kuva on vielä hyvin hahmottumaton. Mitä häirintä on ja mitä siitä oikeastaan tutkitusti tiedämme? Häirintä on lain kieltämää syrjintää Häirintä on tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti jonkun ihmisarvoa ja henkistä ja fyysistä koskemattomuutta loukkaavaa käyttäytymistä, joka luo johonkin lakien kieltämään syrjintäperusteeseen liittyvän halventavan, nöyryyttävän, uhkaavan, vihamielisen tai hyökkäävän ilmapiirin. Laki naisten ja miesten välisestä tasaarvosta (1329/2014, 7 §) eli niin kutsuttu tasa-arvolaki mainitsee laittomiksi syrjintäperusteiksi sukupuolen, sukupuoli-identiteetin (ihmisen kokemuksen omasta sukupuolestaan) tai sukupuolen ilmaisun. Lisäksi yhdenvertaisuuslaki (1325/2014, 7 §) kieltää seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan häirinnän. Molemmat lait siis pitävät häirintää syrjintänä ja kieltävät sen. Häirintä voi olla luonteeltaan kahdentyyppistä: sukupuoleen perustuvaa tai seksuaalista. Niille on yhteistä se, että häirintää kokenut ihminen ei haluaisi joutua häiritsevän ja näin ollen ei-toivomansa käyttäytymisen kohteeksi. Toisistaan ne eroavat siinä, että seksuaalinen häirintä on luonteeltaan nimensä mukaisesti seksuaalista, kun taas sukupuoleen perustuva häirintä ei ole. Sukupuoleen perustuva häirintä liittyy ihmisen sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun. Se ilmenee esimerkiksi sukupuolia vähättelevinä vitseinä (esim. blondivitsit), loukkaavien ja sukupuolittuneiden sanojen käyttönä (mirri, kinkku, kana, suttura, mieskarkki, peräkammarin poika, narttulätkä, neitikiekko) ja täysi-ikäisten naisten tytöttelynä ja miesten pojitteluna. Sukupuoleen perustuvaa häirintää voi olla myös työpaikka- ja koulukiusaaminen silloin, kun kiusaaminen perustuu kiusatun sukupuoleen (Tasa-arvovaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018). Seksuaalinen häirintä on nimensä mukaisesti sanal­ lista, sanatonta tai fyysistä käyttäytymistä, joka on luonteeltaan seksuaalista. Seksuaalisuutta halventavat huomautukset, kuten homottelu tai huorittelu, härskit vitsit tai tungettelevat kysymykset, seksuaalissävytteiset juorut ja sukupuoliyhteyttä koskevat vaatimukset ovat esimerkkejä sanallisesta seksuaalisesta häirinnästä. Sanattomaan seksuaaliseen häirintään lasketaan tyypillisesti seksuaalisesti vihjailevat ilmeet tai eleet, toisen vartalolla viipyilevät niin sanotut hissikatseet ja viheltämisen ja maiskuttelun kaltaiset äännähdykset. Silloin kuin seksuaalinen häirintä tapahtuu tieto- ja viestintäteknologian avulla, kuva-aineistot, sähköposti- tai tekstiviestit tai puhelut ovat seksuaalisesti värittyneitä ja sisältävät seksuaalista huomiota, jota viestien vastaanottaja ei halua. Erityisesti sosiaalisessa mediassa urheilijoihin yhä enenevissä määrin kohdistuva virtuaalinen seksuaalinen häirintä on viime aikoina huolestuttanut tutkijoita (esim. Kavanagh, Jones & Sheppard-Marks, 2016). Fyysisessä seksuaalisessa häirinnässä on kyse ei-toivotusta koskettamisesta (silittäminen, halaaminen, hierominen, nipistely, kouriminen) eli ruumiillista koskemattomuutta ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavasta seksuaalisesta ahdistelusta sekä äärimmillään raiskauksesta tai sen yrityksestä, jolloin kyse on jo rikoslain mukaan rangaistavista seksuaalirikoksista. Häirintä kansainvälisen liikuntaja urheilututkimuksen valossa Kansainvälisten tutkimusten pohjalta tiedämme, että eri rooleissa toimivat naiset joutuvat miehiä enemmän häirityiksi urheilu- ja liikuntasektorilla (Kirby & Demers, 2013). Esimerkiksi naispuoliset erotuomarit (Forbes, Edwards & Fleming, 2015), kilpaurheilijat (Fasting, Brackenridge & Walseth, 2007), liikuntatieteiden opiskelijat (Fasting, Chroni & Knorre, 2014) ja opetushenkilökunta (Taylor, Smith, Welch & Hardin, 2018) sekä urheiluseuroissa liikuntaa harrastavat (Lazarević ym. 2014) ovat tutkitusti kokeneet seksuaalista häirintää. Naiset eivät kuitenkaan näytä joutuvan seksuaalisesti häirityiksi samassa määrin kaikissa urheilulajeissa; lähes 60 eri urheilulajin norjalaistutkimus osoitti, että perinteisesti maskuliinisten ja miesenemmistöisten urheilulajien, kuten jääkiekon ja jalkapallon, naisharrastajat kokevat enemmän seksuaalista häirintää kuin feminiinisempiä lajeja harrastavat naisurheilijat (Fasting, Brackenridge & Sundgot-Borgen, 2004). Seksuaalisen häirinnän ja jopa väkivallan kohteeksi joutumista vaikuttavat lisäävän myös eräät naisiin itseensä liittyvät haavoittuvuustekijät, kuten huono itsetunto, syömishäiriöt ja äärimmäinen riip- Sanallinen seksuaalinen häirintä istuu tiukassa urheilumaailmassa, koska sitä usein edelleenkin virheellisesti pidetään huumorina. 54 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

puvuus valmentajasta (Cense & Brackenridge, 2001; Sundgot-Borgen, Fasting, Brackenridge, Torstveit, & Berglund, 2003). Kansainvälisten häirintätutkimusten eräänä suurena puutteena on se, että ne ovat pääsääntöisesti kohdistuneet ainoastaan tyttöihin ja naisiin eivätkä ne näin ollen pysty tarjoamaan tutkimusperustaista tietoa siitä, missä määrin pojat ja miehet kokevat sukupuoleen perustuvaa tai seksuaalista häirintää urheilun ja liikunnan parissa. Ainoastaan muutamat tutkimukset ovat tarkastelleet urheilua ja liikuntaa harrastavien miesten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä (van Niekerk & Rzygula, 2010) tai lapsuusvuosien seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Hartill, 2014), joihin heidän miesvalmentajansa ovat syyllistyneet. Sukupuoli, sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Nykytiedon valossa sukupuolia ei kuitenkaan ole vain kaksi, vaan ihmisen sukupuoli on huomattavasti moni­naisempi. Naisten ja miesten lisäksi liikunnan ja urheilun maailmassa on ihmisiä, joiden kokemus omasta sukupuolestaan (sukupuoli-identiteetti) tai sukupuolen ilmaisun tavat eroavat syntymähetkellä määritellystä juridisesta sukupuolesta ja sitä koskevista normeista, mikä lisää heidän todennäköisyyttään joutua sukupuoleen perustuvan häirinnän kohteeksi. Näitä niin sanottuun sukupuolivähemmistöön kuuluvia ihmisiä ovat esimerkiksi muunsukupuoliset ihmi­ set, joilla saattaa olla kokemus itsestä sekä naisena että miehenä tai näiden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Jotkut muunsukupuoliset mieltävät itsensä sukupuolettomiksi, monisukupuolisiksi tai sukupuoleltaan määrittelemättömiksi. Transsukupuolisten ihmisten sukupuolta määrittävät ruumiilliset tunnusmerkit tai odotukset eivät vastaa heidän omaa sukupuolikokemustaan ja he kokevat tyypillisesti olevansa toista suku­puolta kuin mikä heidän sukupuolekseen on syntymän hetkellä tulkittu ja mihin heitä on sen jälkeen kasvatettu. Suku­puolivähemmistöihin kuuluvia urheilijoita ja liikunnan harrastajia häiritään joukkueissaan (Tagg, 2012) ja kouluikäiset joutuvat häirinnän kohteiksi koulujen liikuntatunneilla (Devís-Devís, PereiraGarcía, López-Cañada, Pérez-Samaniego, & FuentesMiguel, 2018). Sukupuoleen perustuvalle häirinnälle altistuu myös sukupuolen ilmaisun perusteella; eritoten sukupuoltaan omalle sukupuolelle epätyypillisesti eleillään, ­pukeutumisellaan tai liikkeellään ilmaisevat nuoret joutuvat häirityiksi (Garcia 2011, 48; Horn 2007, 368). Seksuaalinen suuntautuminen on merkittävä häirinnän riskitekijä Sukupuolen ja sen ilmaisun lisäksi seksuaalinen suuntautuminen on merkittävä häirinnän riskitekijä. Yleisesti ottaen homot, lesbot, biseksuaalit ja muut seksuaalivähemmistöön kuuluvat ei-heteroseksuaaliset ihmiset kokevat sanallista ja fyysistä seksuaalista häirintää heteroseksuaaleja enemmän (Katz-Wize & Hyde, 2012). Homot ja biseksuaaliset miehet joutuvat fyysisen seksuaalisen häirinnän ja raa’an väkivallan uhreiksi vielä lesboja ja biseksuaalisia naisia useammin (Blondeel ym., 2018). Urheilun ja liikunnan parissa sanallista seksuaalista häirintää ilmenee esimerkiksi tilanteissa, joissa lesbo harrastaa miesenemmistöistä urheilulajia tai homon urheilusuoritus ei miellytä valmentajan silmää (Symons, O’Sullivan & Polman, 2017). Erityisesti joukkueurheilussa seksuaalivähemmistöt joutuvat sanallisen häirinnän kohteiksi kuullessaan homottelua ja homovitsejä (Denison & Kitchen 2015; Symons ym. 2017). Sanallinen seksuaalinen häirintä istuu tiukassa urheilumaailmassa, koska sitä usein edelleenkin virheellisesti pidetään huumorina. Joukkueurheilussa homottelu on nähty miehisen keskustelukulttuurin keskeiseksi osaksi (Lilleaas, 2007) sekä tavaksi psyykata omaa pelisuoritusta entistä ­paremmaksi ja häiritä vastustajan suoritusta (Rainey & Granito 2010). Ainakin aiempina vuosikymmeninä ennen #MeToo -ilmiötä myös osa urheilun parissa työskentelevistä naisista on laittanut itseensä kohdistuneen sanallisen seksuaalisen häirinnän sen piikkiin, että ”pojat ovat poikia” (Shingles & Smith, 2008, 105). Lisäksi tutkijat ovat jo pitkään arvelleet, että urheilijat ja liikunnan harrastajat, joilla on jokin vamma, ovat todennäköisesti muita alttiimpia häirinnälle (Kirby, Demers, & Parent, 2008). Vammaisurheilijat itse ovat toisinaan kokeneet, kuten sähköpyörätuolijalkapalloa pelaavat naiset (Cottingham, Hums, Jeffress, Lee, & Richard, 2018), että esimerkiksi sekajoukkueissa pelaaminen sekä kaikkia joukkueen jäseniä yhdistävä vamma ja kiinnostus urheiluun johtavat siihen, että sukupuoli ei ole merkittävä tekijä kentällä eikä sen ulko­puolella. Vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan puolella tarvittaisiin kuitenkin kipeästi tutkimustietoa siitä, minkälaisia sukupuoleen perustuvan tai seksuaalisen häirinnän kokemuksia urheilijoiden ja liikunnanharrastajien arkeen sisältyy. Kotimainen liikunnan ja urheilun häirintätutkimus käynnistynyt Tutkittua tietoa maamme liikuntaympäristöissä koetusta tai havaitusta häirinnästä on erittäin vähän. Kasvatuksen ja koulutuksen näkökulmista jo 2000-luvun alkuvuosina seksuaalisuutta ja sukupuolta käsitelleet tutkimukset (esim. Lehtonen, 2003) tekivät näkyviksi koulujen liikuntatuntien sanallisen seksuaalisen häirinnän, erityisesti homottelun. Tuoreimpien häirintää sivunneiden kyselytutkimusten painopiste on ollut laajemmin peruskouluikäisten lasten ja nuorten kokemassa syrjinnässä. Vuonna 2013 kerätyn lapsiuhritutkimuksen pohjalta tiedämme, että lähes 5 500 liikuntaa tai urheilua ohjatusti harrastavasta kuudes- tai yhdeksäsluokkalaisesta peruskoululaisesta noin kahdeksan prosenttia raportoi kuulleensa joskus seksuaalissävytteisiä vitsejä tai tarinoita urheilu- ja liikuntaharrastuksissaan. Fyysistä seksuaalista häirintää urheilu- ja liikuntaharrastusten piirissä oli kokenut kaksi prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Pojat olivat kohdanneet seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kaksi kertaa tyttöjä useammin (Peltola 2016). Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittelevä LIITU-tutkimus puolestaan osoitti, että tutkimukseen LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 55

osallistuneista 11-, 13- ja 15-vuotiaista lapsista lähes 20 prosenttia oli kokenut tulleensa kiusatuksi tai muuten syrjityksi liikunta- ja urheiluharrastuksessaan. Syrjinnän syiksi lapset ilmoittivat muun muassa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen. Tytöt joutuivat sukupuolensa perusteella syrjityiksi tai kiusatuiksi liikunta- ja urheiluharrastuksissaan lähes kaksi kertaa yleisemmin kuin pojat (Laine, Salasuo & Matilainen 2016.) Vaikka sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien 15–25-vuotiaiden nuorten hyvinvointia laajasti kartoittanut Alangon (2014) tutkimus ei kohdentunut selkeästi häirintään, paljasti se kuitenkin, että sukupuolen ilmaisuun ja seksuaaliseen suuntautumiseen pohjautuva kiusaaminen ja syrjintä ovat Suomessa yleistä. Transnuorista osa oli jäänyt näistä syistä pois liikuntatunneiltaan. Myös aikaisempi tutkimus on osoittanut, että koulujen ja oppilaitosten liikuntatunnit tuntuvan monista suomalaisista 16–30-vuotiaista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista opiskelijoista varsin ongelmallisilta ja ahdistavilta (Huotari, Törmä & Tuokkola 2011, 68). Erityisesti Alangon (2014) tutkimat homo- ja biseksuaaliset miehet arvioivat urheilumaailman asenteet heitä kohtaan kielteisiksi ja 40 prosenttia transnuorista ja 48 prosenttia seksuaalivähemmistöön kuuluvista nuorista pelkäsi tuntevansa itsensä ulkopuolisiksi urheilutilanteissa. Harrasteliikunnan ja kilpaurheilun puolella sukupuoleen perustuvan ja seksuaalisen häirinnän tutkimus on vasta alkutaipaleella. Ensimmäisessä selvitystyössäni (Kokkonen, 2012) ilmeni, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat urheilijat ovat joutuneet kohtaamaan sekä sukupuoleen perustuvaa häirintää (esim. urheilusuorituksen väheksyntää sukupuolen perusteella) että seksuaalista häirintää (esim. kuuntelemaan valmentajien loukkaavia seksuaalissävytteisiä vitsejä tai kommentteja sekä ehdotuksia sukupuoliyhteydestä). Aineisto on myös paljastanut, että joukkuetovereiden tai ryhmäliikunnan muiden harrastajien sanomat seksuaalissävytteiset loukkaukset ja vähättely sekä ilmeinä, eleinä ja äännähdyksinä ilmaistu sanaton häirintä kytkeytyivät seksuaalivähemmistöihin kuuluvien urheilijoiden ja liikunnan harrastajien henkiseen pahoinvointiin. Häirintä on koskettanut erityisesti miehiä ja homoja; miehet olivat kokeneet liikunnan ja urheilun piirissä sanatonta häirintää ja fyysistä häirintää naisia useammin ja homoja oli sanallisesti häiritty useammin kuin muilla tavoin seksuaalisesti suuntautuneita tutkimukseen osallistujia (Kokkonen, 2018.) Vuosina 2014–2015 tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaeissa sekä liikuntalaissa (390/2015) tapahtuneet laajennukset ovat nyt herättäneet tarpeen selvittää, millainen on liikunnan ja urheilun aloilla ilmenevän häirinnän ja muun syrjinnän tilanne lakiuudistusten jälkeisessä Suomessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kolmivuotisen rahoituksen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutettavalle PREACT -hankkeelle (https://www.jyu.fi/sport/fi/tutkimus/hankkeet/preact), joka viime syksystä saakka on keskittynyt selvittelemään, missä määrin valmentajat, urheilijat ja liikunnan harrastajat – erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset – kokevat ja havaitsevat häirintää ja muuta syrjintää eri liikuntaympäristöissä. Tutkimuksen keskiössä ovat myös koululiikunnan ja urheiluvalmennuksen sukupuolittuneet käytänteet. Loppuvuonna 2018 päättynyt ensimmäinen aineis­ tokeruuvaihe poiki yli 800 urheilun ja liikunnan harrastajan, yli 300 urheiluvalmentajan ja lähes 200 liikunnanopettajan anonyymit kyselyaineistot, joiden analysoiminen on käynnistymässä. Tällä hetkellä PREACT-hankkeessa on meneillään toinen aineistonkeruuvaihe, jonka aikana haastatellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia urheilijoita ja liikunnanharrastajia kilpa- ja harrasteliikunnassa ilmenevästä häirinnästä ja muusta syrjinnästä sekä vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria heidän koululiikuntakokemuksistaan. Ajantasaisen tutkimustiedon varassa on mahdollista keksiä keinoja ennaltaehkäistä häirintää ja siihen liittyvää pahoinvointia, kehittää liikunnanopettajien ja valmentajien koulutusta sekä edistää kaikkien liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneiden yhdenvertaista mahdollisuutta liikkua fyysisesti ja psyykkisesti turvallisissa liikuntaympäristöissä. MARJA KOKKONEN, PsT, LitM, sertifioitu urheilupsykologi Liikuntapedagogiikan yliopistonlehtori PREACT-hankkeen vastuullinen tutkija Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: Marja.Kokkonen@jyu.fi Lisätietoja: PREACT-hankkeen haastatteluihin on mahdollista vielä osallistua. Haastattelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä hankkeen vastuulliseen tutkijaan Marja.Kokkonen@jyu.fi. Lapsiuhritutkimuksen (2013) mukaan lähes 5 500 liikuntaa tai urheilua ohjatusti harrastavasta kuudes- tai yhdeksäsluokkalaisesta peruskoululaisesta noin kahdeksan prosenttia raportoi kuulleensa joskus seksuaalissävytteisiä vitsejä tai tarinoita urheilu- ja liikuntaharrastuksissaan. 56 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

LÄHTEET Alanko, K. 2014. Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? Kokkonen, M. 2012. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä Ruotsista suomentanut Olavi Kaljunen. Nuorisotutkimusverkosto/ liikunnan ja urheilun parissa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 146, verkkojulkaisuja 72 & Seta, 2012:5. Seta-julkaisuja 23. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. Kokkonen, M. 2018. Seksuaalivähemmistöjen häirintä joukkueessa Blondeel, K., de Vasconcelos, S., García-Moreno,C., Stephen- tai liikuntaryhmässä: henkisen pahoinvoinnin näkökulma. Liikunta son, R., Temmermana, M. & Toskin, I. 2018. Violence motivated by ja Tiede 55 (6), 96-102. perception of sexual orientation and genderidentity: A systematic Laine, A., Salasuo, M. & Matilainen, P. 2016. Arvot, syrjintä ja review. Bulletin of the World Health Organization 96, 29–41. kiusaaminen. Teoksessa: S. Kokko & A. Mehtälä (toim.) Lasten Cense, M. & Brackenridge, C. 2001. Temporal and developmental ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen risk factors for sexualharassment and abuse in sport. European tuloksia 2016. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:4,57 – 61. Physical Education Review 7, 61–79. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 2014. 1329/2014. Cottingham, M., Hums, M., Jeffress, M., Lee, D.& Richard, H. Latcheva, R. 2017. Sexual harassment in the European Union: A 2018. Women of power soccer: Exploring disability and gender pervasive but still hidden form of gender-based violence. Journal of in the first competitive team sport for powerchair users. Sport in Interpersonal Violence 32 (12), 1821–1852. Society 21(11),1817–1830. Lazarević, S.,Dugalić, S.,Milojević, A.,Koropanovski, N. & Stanić, Denison, E. & Kitchen, A. 2015. Out on the fields. The first inter- V. 2014. Unethical forms of behavior in sports. / Ne-etickoponašanje national study on homophobia in sport. Viitattu 30.1.2019 http:// u sportu. Facta Universitatis: Series Physical Education & Sport 12 www.outonthefields.com/wp-content/uploads/2016/04/Out-on-the- (2), 155–166. Fields-Final-Report.pdf Lehtonen, J. 2003. Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa: Näkö- Devís-Devís, J., Pereira-García, S., López-Cañada, E., Pérez- kulmana heteronormatiivisuus ja ei-heteroseksuaalisten nuorten Samaniego, V. & Fuentes-Miguel, J. 2018. Looking back into kertomukset. Helsinki: Yliopistopaino. trans persons’ experiences in heteronormative secondary physical Liikuntalaki 2015. 390/2015. education contexts. Physical Education and Sport Pedagogy 23(1), Lilleaas, U.-B. 2007. Masculinities, sport, and emotions. Men and 103–116. Masculinities 10, 39–53. Fasting, K., Brackenridge, C. & Sundgot-Borgen, J. 2004. Preva- Peltola, M. 2016. Ohjaajan väkivaltainen käyttäytyminen liikun- lence of sexualharassment among Norwegian female elite athletes taharrastuksissa: sukupuolen ja maahanmuuttotaustan merkitys in relation to sporttype. International Review of Sociology of Sport lapsiuhritutkimuksen valossa. Teoksessa: P. Berg & M. Kokkonen 39, 373–386. (toim.) Urheilun takapuoli. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus liikunnassa Fasting, K., Brackenridge, C. & Walseth, K. 2007. Women athletes’ ja urheilussa. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, jul- personal responses to sexual harassment in sport. Journal of App- kaisuja 186, 23–45. lied Sport Psychology 19 (4), 419–433. Rainey, D. & Granito, V. 2010. Normative rules for trash-talk among Fasting, K.,Chroni, S. & Knorre, N. 2014. The experiences of college athletes: An exploratory study. Journal of Sport Behavior sexual harassment in sport and education among European female 33(3), 276–294. sports science students. Sport, Education and Society 19, 115–130. Shingles, R. R. & Smith, Y. 2008. Perceptions of sexual harass- Forbes, A., Edwards, L. & Fleming, S. 2015. ‘Women can’t refe- ment in athletic training. Athletic Training Education Journal 3, ree’: Exploring the experiences of female football officials within UK 102–107. football culture. Soccer & Society 16 (4), 521–539. Sundgot-Borgen, J., Fasting, K., Brackenridge, C., Torstveit, M. Garcia, C. 2011. Gender expression and homophobia: A motor de- K.& Berglund, B. 2003.Sexual harassment and eating disorders in velopment and learning perspective. Journal of Physical Education, female elite athletes—A controlled study.Scandinavian Journal of Recreation, and Dance 82 (8), 47–49. Medicine and Science in Sports 13, 330-335. Horn, S. 2007. Adolescents’ acceptance of same-sex peers based Symons, C. M., O’Sullivan, G. A. & Polman, R. 2017. The impacts on sexual orientation and gender expression. Journal of Youth and of discriminatory experiences on lesbian, gay and bisexual people Adolescence 36 (3), 363–371. in sport. Annals of Leisure Research 20 (4), 467–489. Huotari, K., Törmä, S. & Tuokkola, K. 2011. Syrjintä koulutuksessa Tagg, B. 2012. Transgender netballers: Ethical issues and lived rea- ja vapaa-ajalla: Erityistarkastelussa seksuaali- ja sukupuolivähem- lities. Sociology of Sport Journal 29(2), 151–167. mistöihin kuuluvien nuorten syrjintäkokemukset toisen asteen op- Tasa-arvovaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018. Tasa-arvojulkai- pilaitoksissa. Sisäasianministeriön julkaisut 11/2011. Helsinki: Sisä- suja 2018:4. asiainministeriö. Taylor, E. A., Smith, A. B., Welch, N. M.& Hardin, R. 2018. “You Katz-Wise, S. L. & Hyde, J. S. 2012. Victimization experiences of should be flattered!”: Female sport management faculty expe- lesbian, gay, and bisexual individuals: A meta-analysis. Journal of riences of sexual harassment and sexism. Women in Sport and Sex Research 49 (2–3), 142–167. Physical Activity Journal 26(1), 43–53. Kavanagh, E., Jones, I.& Sheppard-Marks, L. 2016. Towards typo- Van Niekerk, R. L. & Rzygula, R. 2010. The perceptions and logies of virtual maltreatment: Sport, digital cultures & dark leisure. occurrence of sexual harassment among male student athletes Leisure Studies 35(6), 783–796. with male coaches. African Journal for Physical, Health Education, Kirby, S. & Demers, G. 2013. Sexual harassment and abuse in Recreation & Dance, 49–62. sport. Teoksessa: E.A. Roper (toim.) Gender relations in sport. Yhdenvertaisuuslaki 2014. 1325/2014. Rotterdam: Sense Publishers, 141–161. Kirby, S. L., Demers, G.& Parent, S. 2008. Vulnerability/Prevention: Considering the needs of disabled and gay athletes in the context of sexual harassment and abuse. International Journal of Sport & Exercise Psychology 6 (4), 407–426. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 57

LÄHIKUVASSA Kuva: UTU/HANNA OKSANEN SUVI ROVIO Terveyden juurilla Miten isovanhempien ja vanhempien eletty ja koettu elämä on yhteydessä lasten terveyteen? Tutkija Suvi Rovion vastuulla ovat LASERIja STRIP-tutkimuksien kognitiivisiin toimintoihin keskittyvät tutkimuslinjat. Laajat väestöpohjaiset aineistot, mahdollisuus seurata tutkittavia lapsuudesta aikuisuuteen sekä yhdistää tietoa yli sukupolvien tekevät tutkimuksesta maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen. Kuka olet? Olen Suvi Rovio ja toimin senioritutkijana Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskuksessa. Miten ja miksi löysit uran juuri liikunnasta? Liikunta on tullut osaksi työuraani puhtaasti henkilökohtaisen kiinnostuksen myötä. Olen itse innokas liikunnan harrastaja, minkä myötä liikunnan terveysvaikutukset kiinnostavat. Tutkimustyöni alkuvaiheessa keskityin selvittämään fyysisen aktiivisuuden yhteyksiä dementian ja Alzheimerin taudin riskiin, mutta h ­ yvin pian näkökulmani laajeni myös muihin elintapoihin sekä esimerkiksi kardiovaskulaarisiin teki­jöihin. Tällä hetkellä liikunta on edelleen yksi tutkimustyöni osa-alue. Hienoa on, että vaikka työssäni liikunnan rinnalla kulkeekin myös monia muita tutkimusaiheita, olen silti tavan takaa saanut olla mukana myös liikuntatutkimuksessa. Millaisia vaiheita urapolullesi mahtuu? Suoraviivaista suunnitelmallisuutta? Sattuman puuttumista peliin? Hyödyllisiä harharetkiä? Rehellisesti sanottuna urapolkuni ei ole ollut mitenkään kovin suoraviivainen ja suunnitelmallinen, vaan siihen mahtuu muutamia mutkia ja onnekkaita sattumuksia. Hyvin varhain opintojeni alussa huomasin, että­tutkimusmaailma kiehtoi minua hyvin paljon ja siinä vaiheessa suuntasin suoraviivaisesti polkuani kohti tutkimustyötä tekemällä opinnoissani valintoja, jotka tukivat tutkijan uralle lähtemistä. Kansanterveystieteen perusopintojeni jälkeen, muutaman onnekkaan sattuman kautta minut rekrytoitiin väitöskirjatutkijaksi Karoliiniseen Instituuttiin Tukholmaan käytännös- 58 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 sä vain yhden puhelinsoiton yhteydessä. Päädyin siis tutkimustyön pariin tuossa kohdassa yhteensattumien, innostavan ohjaajani sekä oman rohkeuteni ansiosta. Tohtorin väitökseni jälkeen olin jonkin aikaa poissa tutkimusmaailmasta, mutta kuinka ollakaan, polulleni sattui jälleen onnekkaita yhteensattumia ja lopulta löysin itseni tauon jälkeen intoa täynnä tutkimustyön touhusta Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskukselta. Vaikka mutkat urapolkuni varrella toisaalta tuntuvat hyvinkin suunnittelemattomilta käänteiltä, olen kuitenkin sitä mieltä, että niiden taustalla on ollut vahvasti koko ajan mukana kulkenut kiinnostukseni tutkimuksen tekemiseen sekä ehkä myös hippunen luontaista uteliaisuutta, mikä omalta osaltaan innostaa minua tutkimustyöhön. Mitä tutkit/teet, mikä sinua työllistää parhaillaan? Sydäntutkimuskeskuksessa vastuullani on kahden ison väestöpohjaisen tutkimuksen, LASERI- ja STRIPtutkimuksen kognitiivisiin toimintoihin keskittyvät tutkimuslinjat. Työni pääasiallinen tavoite on selvittää kognitiivisiin toimintoihin vaikuttavia tekijöitä lapsuudesta aikuisuuteen. Työni sisältää laajasti tutkimustyön eri puolia, sillä päiväni täyttyvät tutkimusten kenttävaiheiden suunnittelusta, koordinoinnista ja ­toteuttamisesta, datan analysoinnista ja julkaisujen kirjoittamisesta sekä opiskelijoiden ohjaamisesta, minkä lisäksi mukaan mahtuu myös pieni määrä opetustakin. Juuri tällä hetkellä minua eniten työllistää LASERI-tutkimuksessa käynnissä oleva hyvin laaja, kolme sukupolvea kattava kenttätutkimusvaihe.

Miksi se kiinnostaa? Nyt meneillään oleva kenttävaihe on täysin uusi avaus jo yli 40 vuotta jatkuneessa LASERI-tutkimuksessa. ­Aikaisemmista seurantatutkimuksista poiketen, tässä tutkimusvaiheessa mukaan on kutsuttu alkuperäisten tutkittavien lisäksi heidän omat vanhempansa sekä lapsensa. Kertyvän aineiston avulla selvitetään sitä, miten vanhempien ja isovanhempien altistuminen erilaisille tekijöille, kuten esimerkiksi tupakoinnille, ympäristömyrkyille ja psykososiaaliselle stressille, on yhteydessä jälkeläisten terveyteen. Laajoja väestöpohjaisia aineistoja, joissa tutkittavia on seurattu lapsuudesta aikuisuuteen ja joissa pystytään yhdistämään tutkittavien tietoja ylisukupolvisesti, ei maailmanlaajuisestikaan ole muita. Tämä luo erittäin kiinnostavan mahdollisuuden selvittää muun muassa ihmisen kognitiivisiin toimintoihin ylisukupolvisesti yhteydessä olevia tekijöitä, sekä niiden mahdollisia mekanismeja. Koen työni erittäin kiinnostavaksi ja antoisaksi. Työni kiinnostavuutta lisää erityisesti sen monipuolisuus. Se, että olen saanut työskennellä aineiston ­keruun suunnittelusta aina tulosten julkaisuun asti luo minulle paitsi perspektiiviä tutkimuksen tekemiseen ylipäätään myös mahdollisuuden oppia ja kehittyä tutkijana entistä paremmaksi. Mitkä kysymykset ovat sinulle ajankohtaisia nyt? Mitä vastauksia alan tutkimukselta odotat? Tällä hetkellä kysymykset, joihin toivon omalla tutkimustyölläni pystyväni tuomaan vastauksia liittyvät kognitiivista terveyttä määrittäviin tekijöihin, miten näiden tekijöiden vaikutukset siirtyvät yli sukupolvien sekä siihen, millaisten mekanismien kautta nämä tekijät vaikuttavat. Toivoisin pystyväni tuomaan uutta tietoa siitä, missä vaiheessa elinkaarta eri tekijät ovat aktiivisimmin vaikuttamassa kognitiiviseen terveyteen, ja sen myötä luomaan perustaa kognitiivisten toimintojen heikkenemisen ennaltaehkäisylle sekä sen ajoitukselle. On hyvin mielenkiintoista saada työskennellä LASERI- ja STRIP-tutkimuksen aineistojen parissa, sillä ne molemmat tarjoavat tutkimusaiheeni selvittämiseen erinomaiset mahdollisuudet. Arkipäivän osalta ajankohtaiset kysymykset työssäni liittyvät LASERI-tutkimuksen kenttävaiheen toteutukseen. Kysymykset, joita pohdimme tällä hetkellä liittyvät esimerkiksi siihen, miten tutkittavat saisi motivoitua osallistumaan tutkimukseen mahdollisimman aktiivisesti. Tämän lisäksi mielessä on aktiivisesti myös se, miten tutkittaville saisi osoitettua sen, miten arvokas heistä jokaisen osallistumisensa myötä antama panos tutkimuksen toteutuksen kannalta on. Huippuhetki urallasi, tärkeimmät saavutuksia? Tietysti väitöskirjatutkimuksen tekeminen Karoliinisessa Instituutissa oli uralleni hyvin tärkeä vaihe. Opin tuolloin valtavan paljon paitsi tutkimusaiheestani, myös tutkimuksen tekemisestä ja sen eri puolista. Kaiken kaikkiaan koen saaneeni väitöskirjatutkimusta tehdessäni erittäin hyvät eväät tutkijana työskentelyyn. Koen kuitenkin, että nykyisen työni löytyminen Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskuksella on ollut itselleni ehkä kaikkein merkityksellisin merkkipaalu urapolkuni varrella. Se, että olen löytänyt itselleni sopivan, innostavan ja kaikin puolin tukea sekä mahdollisuuksia antavan työn ja tutkimusryhmän on valtavan hienoa. On antoisaa työskennellä ryhmässä, jossa villitkin tutkimusideat voi sanoa ääneen – välillä ne jalostuvat ryhmän tuella eteenpäin ja välillä taas ­palautamme yhdessä jalat maahan. Olen tästä urapolkuni merkkipaalusta hyvin kiitollinen. Mitä tekisit toisin, jos saisit mahdollisuuden palata ajassa taaksepäin? Onpa vaikea kysymys! Vaikka matkan varrelle mahtuukin monia sattumuksia ja mutkia, joiden kohdalla oikopolku tai suunnitelmallinen reitti olisi voinut olla valitsemaani polkua parempi vaihtoehto, en ehkä kuitenkaan tekisi kovin suuria muutoksia valinnoissani. Olen vahvasti sitä mieltä, että lähteminen rohkeasti uusille poluille, etäisyyden ottaminen silloin, kun sen kokee tarpeelliseksi, sekä se että ottaa vastaan välillä jopa liian suurilta tuntuvia haasteita kannattaa. Uusille poluille lähdettyään kyllä ehtii askel askeleelta opetella sen, miten isoistakin haasteista selviää. Tällä hetkellä koen olevani juuri sillä polulla, jolla haluaisinkin olla. Kertyvän aineiston avulla selvitetään sitä, miten vanhempien ja isovanhempien altistuminen erilaisille tekijöille, kuten esimerkiksi tupakoinnille, ympäristömyrkyille ja psykososiaaliselle stressille, on yhteydessä jälkeläisten terveyteen. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 59

Sami Kalaja liikunnan työelämäprofessuuriin Kuva: JYU Jyväskylään perustettiin helmikuun alussa liikunnan työelämäprofessuuri (Professor of Practice) edistämään liikunnan ja opiskelun yhdistäviä opinto- ja urheilupolkuja. Tehtävään on kutsuttu LitT Sami Kalaja. Työelämäprofessuuri sijoittuu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. AJASSA P rofessuurin sopijaosapuolina ja rahoittajina toimivat EduFutura Jyväskylä -koulutusyhteistyön oppilaitokset: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto yhdessä Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa. Liikunnan työelämäprofessuurin tarkoituksena on syventää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja yhteistyötä oppilaitosten ja koulujen sekä liikunnan keskeisten toimijoiden välillä. Toiminta kehittää myös urheilijaksi kasvamisen polkua varhaiskasvatuksesta aikuisuuteen. Toiminta kytkeytyy Jyväskylän Urheiluakatemian toimintaympäristöön ja valtakunnalliseen Suomen Olympiakomitean Kasva urheilijaksi -verkostoon. Sami Kalaja omaa laajan kokemuksen huippuurheiluvalmentajan tehtävistä eri lajeissa niin maajoukkue- kuin seuratasolla. Hän on suosittu valmentajakouluttaja ja luennoitsijoista taidon oppimisen ja urheilijaksi kasvamisen teemoissa. Kalaja on ollut myös rakentamassa perusopetuksen valtakunnallista liikunnan opetussuunnitelmaa sekä urheiluyläkoulujen valmennuksen opetussuunnitelmaa ja toiminut pitkään perusopetuksen johto- ja kehittämistehtävissä. Kalaja jätti kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) johtajan ja Jyväskylän kaupungin opetustoimen rehtorin tehtävät vuoden 2019 alussa. Tutkimusrahoituksen suuntana monitieteisyys, innovatiivisyys ja soveltavuus V uodesta 2020 lähtien ministeriön ja Suomen Akatemian yhteistyö tutkimusrahoituksessa syventyy uudentyyppiseksi ohjelmarahoitukseksi. Ministeriö rahoittaa edelleen liikuntatutkimusta ja ohjaa rahoituksen kohdentumista. Vuodesta 2020 alkaen Suomen Akatemia toteuttaa ohjelmarahoituksen koko prosessin (haku-, arviointi-, myöntö-, seuranta- ja raportointivaihe). Valtion liikuntaneuvosto antaa lausunnon rahoitusesityksestä Suomen Akatemialle. Avustuksen hakijan näkökulmasta tutkimusavustusten hakuprosessi säilyy pääosin nykyisessä muodossaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa vuosina 2020–2024 liikuntatieteellisiä tutkimushankkeita teema-alueilta, jotka ovat johdettu liikunnan toimialalle asetetuista yhteiskunnallisista vaikuttavuustavoitteista; 1. Fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen 60 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 2. Liikunnan yhdenvertainen saavutettavuus 3. Liikuntaan ja urheiluun osallistumisen lisääminen 4. Huippu-urheilun tuloksellisuus ja vastuullisuus Teema-alueet on määritelty OKM:n ja valtion liikuntaneuvoston yhteistyönä. Tavoitteena on innovatiivisen ja monialaisen liikuntatutkimuksen tukeminen. Hakemuksia toivotaan erityisesti monitieteisiltä ja laajoilta hankkeilta. Lisätietoja: Liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirja 2020–2024 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:42. http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/ suunta-asiakirjat/liikunnan_tiedolla_johtamisen_suuntaasiakirja_2020-2024

AJASSA Teksti: MATTI KAUPPINEN Monta polkua korkeakouluopintoihin Liikunnan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille on viime vuosina avautunut runsaasti jatkomahdollisuuksia sekä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintoihin että Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan maisteriopintoihin. L iikunnan ammattikorkeakouluopintojen veto­ voima on säilynyt hyvänä. Erityisesti nuorille suunnatun kokopäiväopiskelun suosio on ­ollut aina suuri ja työn ohella opiskeleville tarkoitetun monimuotokoulutuksen kysyntä kasvaa. Ammattikorkeakouluissa laajin koulutuksen ja suuntautumisopintojen tarjonta on Haaga-Heliassa Vierumäellä, jossa opiskelija voi erikoistua valmennukseen ja seuratoimintaan, liikuntapalveluihin tai kunto- ja terveysliikuntaan. Vuosittain järjestetään lisäksi soveltavan liikunnan kansainvälinen EUDAPAohjelma, johon myös muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijoita on osallistunut. Ylempään amk-tutkintoon johtavia linjoja ovat valmennus ja liikuntajohtaminen. Haaga-Helian englanninkielinen valmennuksen Bachelor-ohjelma on jo vakiinnuttanut asemansa erityisesti jääkiekon ja muiden joukkuelajien valmennusosaajien koulutuksessa. Lapin ammattikorkeakoulussa Rovaniemellä valinnaisopintoja ovat hyvinvointivalmennus ja liikuntaterapia sekä urheiluvalmennus. Ylempään amk-tutkintoon voi jatkaa terveyden edistämisen, hyvinvointijohtamisen tai digiajan palvelujohtamisen koulutuksissa. Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi voi opiskella suomeksi tai englanniksi. Aktiviteettimatkailun osaamisalueella yhdistyvät liikunnan ja matkailun koulutukset. Syventäviä opintokokonaisuuksia ovat myös hyvinvointivalmennus ja lasten sekä nuorten liikunta. Liikunta-alan kehittämisen ja johtamisen koulutus tarjoaa Kajaanissa tien ylempään amk-tutkintoon. Ruotsinkielisessä Arcadassa Helsingissä valinnaisopintoina ovat terveyden edistäminen tai valmennus. Kuntoutus ja terveyden edistäminen ovat siellä ylemmän amk-tutkinnon teemoina. Opiskelijavalinnat uudistuvat 2020 Noin puolet opiskelijoista valitaan jatkossa suoraan todistusvalinnassa joko ylioppilastutkinnon tai amma­ tillisen koulutuksen perusteella.Todistusvalinnassa ulkopuolelle jääneet hakijat osallistuvat valtakunnallisiin, digitaalisiin valintakokeisiin. Niissä arvioidaan yleisiä opiskeluvalmiuksia kuten matematiikan, suomen ja englannin kielen hallintaa sekä liikunnan hakijoilta päätöksentekotaitoja ja eettisyyttä. Näiden hakuväylien rinnalla kehitetään edelleen mahdollisuuksia hakeutua avoimen ammattikorkeakouluopintojen kautta tutkinto-opiskelijaksi. Reitit yliopistoon avoinna Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto antaa hyvän pohjan myös Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan maisteriopintoihin. Kevään 2019 yhteishaussa liikuntatieteellisessä on heille tarjolla peräti kahdeksan eri hakukohdetta. Liikunnan tai terveystieteiden opettajakoulutusten lisäksi vaihtoehtoina ovat liikunnan yhteiskuntatieteiden, liikuntabiologian, terveyskasvatuksen, gerontologian ja kansanterveyden sekä liikuntalääketieteen ja terveystieteiden maisteriohjelmat. Valikoima on suomalaisittain poikkeuksellisen laaja. Se perustuu yliopiston ja ammattikorkeakoulujen jo yli kymmenen vuoden ajan tekemään tiiviiseen verkostoyhteistyöhön, jossa keskeistä on ollut opetussuunnitelmien yhteinen tarkastelu ja koulutusmahdollisuuksien kehittäminen opiskelijoiden ja työelämän tarpeista käsin. Lisätietoja opinnoista ja kevään yhteishausta löytyy korkeakoulujen verkkosivuilta sekä osoitteesta opintopolku.fi MATTI KAUPPINEN Johtaja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sähköposti: matti.kauppinen@haaga-helia.fi Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijahaut on keskitetty samaan yhteishakujärjestelmään. Tänä­ Kirjoittaja on Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto keväänä käytössä ovat vielä korkeakoulukohtaiset Arene ry:n liikuntaverkoston puheenjohtaja. ­valintakokeet, mutta sen jälkeen erityisesti ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinta muuttuu merkittävästi. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 61

AJASSA Impulssi-sarjan viimeinen osa valmistunut L TS:n vuodesta 1994 julkaiseman Impulssi-sarjan viimeinen osa (nro 30), Teijo Pyykkösen Maailman istuvin urheilukansa – ihmettelyä liikuntapolitiikan labyrinteissä, on ilmestynyt tammikuun lopussa. Impulssi-sarja syntyi vuonna 1994 täyttämään tiedeviestinnällistä tyhjiötä. Sarjan ideoinnista ja toimittamisesta vastasi LTS:n tutkimus- ja julkaisupäällikön tehtävästä joulukuussa 2017 eläkkeelle siirtynyt Teijo Pyykkönen. Julkaisua myy Tiedekirja hintaan 10 euroa + toimituskulut. www.tiedekirja.fi LIIKUNTATIETEELLISEN SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KOKOUS 2019 Liikuntatieteellisen Seuran sääntömääräinen kokous pidetään tiistaina 9.4.2018 klo 16.00 Liikuntatieteellisen Seuran toimistolla (Mannerheimintie 15 b B, 00260 Helsinki). Käsiteltävät asiat sääntöjen § 8 mukaisesti: • Sääntöjen mukainen hallituksen toimintakertomus vuoden 2018 toiminnasta sekä tilinpäätös ja tilintarkastajien kertomus • Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille • Pääsihteerin katsaus kuluvan vuoden toimintaan ja varainhoitoon • Jäsenmaksujen vahvistaminen vuodelle 2020 • Tilintarkastajan palkkion, kokouspalkkioiden, matkakorvausten ja päivärahojen vahvistaminen vuodelle 2020 • Vuoden 2020 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen • Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta sääntöjen 12 §:n mukaisesti • Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle sääntöjen 12 §:n mukaisesti • Yhden tilintarkastajan ja yhden varatilintarkastajan valinta vuodelle 2020 • Yhdistyksen virallisten ilmoitusten julkaisemisesta päättäminen • Muut hallituksen valmistelemat asiat Niitä Seuran jäseniä, jotka haluavat tehdä ehdotuksia hallituksen jäseniksi pyydämme ottamaan yhteyden pääsihteeri Jari Kanervaan puhelin 010 778 6603 tai jari.kanerva@lts.fi 9.3. mennessä. 62 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 Yhdistyksen kokouksessa on äänioikeus jokaisella vuoden 2018 ja vuoden 2019 jäsenmaksun tai uuden jäsenen kyseessä ollessa, vuoden 2019 jäsenmaksun maksaneella varsinaisella jäsenellä ja varsinaisella yhteisöjäsenellä. Henkilöjäsenellä on yksi (1) ääni. Henkilöjäsen ei voi äänestää toisen henkilöjäsenen valtakirjalla. Yhteisöjäsen voi lähettää kokoukseen yhden (1) edustajan, jolla on kaksi (2) ääntä. Sama henkilö voi kokouksessa edustaa ainoastaan yhtä jäsenyhteisöä. Yhteisöjäsenen edustajalla tulee olla valtakirja edustamaltaan järjestöltä. Kokousaineiston ja valtakirjan voi tilata seuran toimistosta puh. 010 778 6601/Valli tai sähköposti: tuula.valli@lts.fi. Kahvitarjoilun järjestämiseksi toivomme jäsenten ilmoittavan em. puh. numeroon tai sähköpostiosoitteeseen osallistumisestaan kokoukseen viimeistään 26.3.2019 mennessä. Tervetuloa! LIIKUNTATIETEELLINEN SEURA RY Mikael Fogelholm puheenjohtaja Jari Kanerva pääsihteeri

Teksti: KIRSTI PARTANEN EMERITA IHMETTELEE Annammeko periksi kiusaamiselle urheilussa? L iikunta ja urheilu on Suomen suurin kansanliike, johon osallistuu yli miljoona suomalaista. On selvää, että urheilun tulee kantaa vastuunsa lapsista ja nuorista, joille liikuntaharrastusten odotetaan tuovan iloa, taitoja, hyvinvointia, yhdessä tekemistä ja merkitystä elämään. Kiusaaminen on sosiaalipoliittinen ja kansanterveydellinen ongelma kouluissa, työelämässä ja harrastustoiminnassa. Myös urheilumaailmassa on ilmennyt häirintä- ja kiusaamistapauksia. Ilmiö on tiedostettu pitkään, mutta urheilussa tapahtuvaa kiusaamista on tutkittu laajamittaisemmin vasta viime vuosina. Liikuntaväki havahtui urheilussa tapahtuvan kiusaamisen ja syrjityksi tulemisen yleisyyteen, kun LIITUtutkimuksessa muutama vuosi sitten todettiin liikuntaharrastuksen olevan koulun ja internetin jälkeen kolmanneksi yleisin paikka joutua kiusatuksi. MLL:n selvityksessä 13 prosenttia lapsista ja nuorista oli kokenut kiusaamista ja syrjintää harrastusryhmässään. Kiusaajat ovat yleensä kanssaurheilijoita tai valmentajia. Kiusaaminen on pääsääntöisesti verbaalista, sosiaalista ja fyysistä kiusaamista harjoituksissa, kilpailuissa ja pukuhuoneissa. Kiusaamistapauksissa tärkeintä on yksilön kokemus tapahtuneesta. Olennaista on, että urheilutoimijat kykenevät tunnistamaan, milloin asiallisen käytöksen rajat on ylitetty. Kiusaaminen voi aiheuttaa kiusatulle fyysisiä, kognitiivisia, emotionaalisia, käytöksellisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia oireita sekä harrastuksesta vetäytymistä. Se voi jättää pysyvät jäljet. Kiusaaminen vaikuttaa myös kiusaajiin, heidän myöhempiin ihmissuhteisiinsa ja mielenterveyden ongelmiin. Ilmiönä kiusaamisella on useita kielteisiä vaikutuksia myös organisaatioille kuten vahinkoa maineelle, luottamukselle, yhteistyökumppanuuksille, fanien ja harrastajien määrälle.Se saattaa leimata yksittäisen lajin tai koko urheilukulttuurin. Paljon on tehty ja tehdään.”Et ole yksin” on Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishanke, jonka päämääränä on vähentää kiusaamista, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemuksia urheilussa. SUEK ry:n Vaikeneminen ei ole vaihtoehto -julkaisu antaa tutkittua tietoa ja toimenpide-ehdotuksia päätöksenteon ja vuoropuhelun pohjaksi. Olympiakomiteassa on kehitetty Tähtiseura -ohjelma, jossa tuetaan laadukasta seuratoimintaa eettisine tavoitteineen. Lajiliitoissa ja seuroissa on tehty yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat ja laadittu pelisääntöjä. Mutta paljon on vielä tehtävää. Liikuntaväki voi näyttää esimerkkiä ja profiloitua kiusaamisen vastaiseksi elämänalueeksi. Tarvitaan kulttuurin muuttamista. Tutkimus ja siitä saatu tieto ovat tärkeitä vahvistamaan urheilun ja liikunnan eettistä pohjaa. Tiedon pohjalta on helpompi synnyttää vuorovaikutuksellista ja avointa arvokeskustelua sekä lisätä kykyä tunnistaa ilmiö. Koulutusta eettisistä kysymyksistä voidaan lisätä kaikille toiminnassa mukana oleville ja etenkin lapsille ja nuorille heti harrastuksen alusta alkaen. Tarvitaan myös huippu-urheilijoita esikuviksi kiusaamisen vastaiseen työhön, kuten jalkapallon rasismin vastaisessa kampanjassa. Kiusaamisen ehkäisy edellyttää yhteistyötä seurojen, koulujen ja vanhempien välillä, koska kiusaamisessa samat roolit usein siirtyvät koulumaailmasta liikunta- ja urheiluharrastuksiin. Kiusaamiseen puuttuminen yhdessä yhteisössä ei välttämättä poista koko ongelmaa. Vastuu puuttua kuuluu jokaiselle urheilun ja liikunnan toimijalle. Päävastuu on seurajohdolla. Tähän liittyy oma huoleni. Liikunnan ja urheilun etiikka ja moraali rakentuu arkipäivän kohtaamisissa ja realisoituu yhteisöjen ja yksilöiden tapana toimia. Eettinen ajattelu on enemmän kuin vain sääntöjen ja normien noudattamista. Se edellyttää taustojen, perustelujen ja tarkoituksen sisäistä ymmärtämistä ja oivaltamista. Onko seuroissa tietoa, osaamista, voimia ja aikaa seuran arkirutiinien keskellä käydä aitoa dialogia, tunnistaa kiusaaminen sekä hyödyntää työkaluja, koulutusta ja tutkimustietoa? Saako seurajohto tarvitsemansa tuen? Summa summarum. Jokaisella täytyy olla mahdollisuus harrastaa tai kilpailla turvallisessa ympäristössä. Epäasiallisesta käytöksestä ei kenenkään tule vaieta. KIRSTI PARTANEN, LitM, HuK Liikuntaneuvos Jyväskylä Sähköposti: kirsti.partanen@voimistelu.fi Kirjoittaja on toiminut Suomen Voimisteluliiton puheenjohtajana 2001–2011sekä urheilun ja liikunnan luottamustehtävissä seuratasolla, SLU ry:ssä, Valo ry:ssä, Suomen Olympiakomiteassa ja Kansainvälisen Voimisteluliiton FIG:n councilissa. Vastuu puuttua kiusaamiseen kuuluu jokaiselle urheilun ja liikunnan toimijalle. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 63

OPISKELIJA OUNASTELEE Teksti: ALEKSI LEPPÄNEN Liikunnasta puhtia lukio-opintoihin? T uoreehkossa Opetus- ja kulttuuriministeriön (2017) tekemässä Lukioselvityksessä käy ilmi, että opiskelu-uupumus on lisääntynyt lukiolaisilla. Lukiotytöistä uupuneita oli noin 18 prosenttia, kun taas lukiopojista uupuneiden osuus oli karvan verran alle 10 prosenttia. Pitääkö siis olla huolissaan lukiolaisten jaksamisesta? Vuonna 2020 korkeakoulujen pääsykoeprosessi uudistuu merkittävästi. Opiskelijavalinnan keskiöön nousevat ylioppilaskirjoitusten arvosanat. Lukiolaisen on siis menestyttävä hyvin yo-kirjoituksissa päästäkseen haluamaansa korkeakouluun, tai vaihtoehtoisesti saatava nappionnistuminen pääsykokeessa. Koska yo-kirjoitusten ja pääsykokeiden yhteispistemäärällä ­hakeminen poistuu, enää ei voi päästä opiskelemaan keskinkertaisella menestyksellä yo-kirjoituksissa ja ”ihan ok” suorituksella pääsykokeissa, kuten minä aikanaan pääsin. Jos lukiolaiset stressaavat opintomenestyksestä jo nyt, niin lisääntyykö tämä paine tulevaisuudessa? En ole ennustaja, mutta sivistynyt arvaukseni on, ettei uusi opiskelijavalinta tule stressiä ainakaan helpottamaan. Mitä opiskelu-uupumus sitten on, ja miksi se on huono asia? Opiskelu-uupumus määritellään pitkittyneeksi stressioireyhtymäksi, joka kehittyy hiljalleen opiskelijan kokiessa jatkuvaa stressiä. Tätä stressiä aiheuttaa opiskeluiden kuormittavuus, opiskeluvaatimukset sekä suuri opintoihin liittyvä työmäärä. Usein opiskelu-uupumus heikentää myös yleistä hyvinvointia, ja sen on huomattu olevan yhteydessä mielenterveydellisiin ongelmiin, kuten masennuksen oireisiin. Koulutuksellisen ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on suurempi opiskelu-uupumuksen lisääntyessä. Jos ihminen on uupunut jo lukioiässä, tulevaisuudessa häämöttävät vaativat korkeakouluopinnot eivät toden­näköisesti ainakaan helpota tilannetta, hektisestä työelämästä puhumattakaan. Siispä olisi keskityttävä ennalta ehkäisemään uupumusta, ja lisättävä nuorten keinoja stressin käsittelyyn ja säätelyyn. Tutkimusten mukaan liikunta näyttäisi puskuroivan uupumusta ja stressiä. Toisin sanoen liikunta ennalta ehkäisee uupumusta. Ne ihmiset, jotka liikkuvat enemmän ovat vähemmän uupuneempia, ja luonnollisesti vähemmän liikkuvat kokevat enemmän uupumuksen oireita. Tutkimuksia aiheesta löytyy sekä lukioikäisiltä että työelämässä olevilta ihmisiltä. Erityisesti päivittäinen fyysinen aktiivisuus on tekijä, jonka on tutkittu olevan uupumusta ehkäisevä tekijä. Liikunta piristää ja virkistää mieltä, joten lyhyet taukojumpat koulutöiden ohella auttavat jaksamaan paremmin ja voivat olla yksi keino vähentää uupumusta. 64 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 On myös hyvä muistaa, että ihminen on kokonaisuus ja tähän kokonaisuuteen vaikuttaa moni asia. Muita uupumusta vähentäviä tekijöitä ovat tyytyväisyys elämään, menestyminen koulussa, henkilökohtaiset resurssit sekä perheen ja kavereiden tuki. Liikunta tutkitusti on yhteydessä parempaan koulumenestykseen, lisää toimintakykyä, ja tukee sosiaalisia suhteita, sillä liikunnan parissa voi viettää aikaa kavereiden kanssa. Nämä kaikki voivat lisätä henkilökohtaisia psyykkisiä resursseja ja parantaa elämäntyytyväisyyttä. Liikunta siis vaikuttaa uupumukseen monen eri tekijän kautta ja voi parantaa kokonaisvaltaisesti lukiolaisen hyvinvointia. Kuitenkin on myös huomioitava, että kilpaurheilu ja erittäin runsas liikunta voi lisätä tutkimustenkin mukaan uupumusta ja stressiä. Vaatimusten ollessa suuria sekä koulussa että urheilussa, energia ja aika tuntuvat loppuvan. Yhtälössä on kaksi eri uupumuksen osa-aluetta: opiskelu-uupumus ja urheilu-uupumus. Nämä kaksi uupumuksen osa-aluetta ovat yhteydessä toisiinsa molempiin suuntiin eli urheilu-uupumuksen lisääntyessä voi lisääntyä myös opiskelu-uupumus ja sama toisinpäin. Urheilevan lukiolaisen on siis oltava tarkkana, ettei polta kynttilää molemmista päistä. Tavoitteenani ei ole liioitella lukiolaisten opiskeluuupumusta, vaan herätellä ajattelua siitä, miten voisimme ehkäistä ennalta mahdollisia ongelmia. Riittävän päivittäisen fyysisen aktiivisuuden sekä virkistävän liikunnan merkitystä ei varmasti voi liikaa korostaa opiskelijoille, jotka arjessa istuvat paljon. Erityisesti luontoympäristön ja siellä tapahtuvan liikkumisen on havaittu vaikuttavan stressitasoja laskevasti. Muita perustavaa laatua olevia keinoja stressin ja opiskeluuupumuksen hallintaan ovat esimerkiksi riittävä nukkuminen, terveelliset ruokailutottumukset, hyvät ihmissuhteet, ajanhallintataitojen opettelu sekä omien tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen kohtuullisiksi. Lisäksi puhelimen käytön vähentämisellä ja someajan säätelyllä voi olla edullisia vaikutuksia nuoren ajanhallintaan, jonka seurauksena hektisyyden tunne vähenee. Monen nuoren olisi tärkeää oivaltaa myös se, ettei kenenkään ihmisarvo ja onnellisuus lopulta riipu siitä, miten hyvin ja täydellisillä arvosanoilla opintonsa suorittaa. ALEKSI LEPPÄNEN, LitK Liikuntapedagogiikan opiskelija Jyväskylän yliopisto Sähköposti: aleksi.leppanen95@gmail.com

POHDITTUA Teksti: ERJA ANTTONEN Viittomakieliset kuurot ja käsite soveltava liikunta Käsite soveltava liikunta ei ole yksioikoinen viittomakielisten kuurojen yhteydessä. Viittomakieliset kuurot määrittelevät itsensä kulttuuriseksi ja kielelliseksi vähemmistöksi. Kuuluvatko he näin ollen soveltavan liikunnan kohderyhmään? K iinnostuin käsiteparista soveltava liikunta ja viittomakieliset kuurot, kun sain syksyllä 2018 mahdollisuuden ohjata matalan kynnyksen liikuntaryhmää viittomakielisille kuuroille. Ohjaus toteutui opintoihini liittyvänä harjoitteluna sekä samalla osana työtäni Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Kuopion kaupungin KuoHuLab-hankkeessa. Ohjasin ryhmää kuulevana ja viittomakieltä osaamattomana, joten viittomakielen tulkit olivat ohjauskerroilla mukana. Timo Ala-Vähälän (2017) mukaan soveltavalla liikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Soveltavan liikunnan potentiaalinen kohderyhmä on arviolta vähintään 15 prosenttia väestöstä eli reilut 800 000 ihmistä. Liikuntaryhmien määrien tilastoinnissa ongelmana on se, että raja yleisen terveysliikunnan ja soveltavan liikunnan välillä on hämärä. Osa kunnista nimeää soveltavan liikunnan rajaukseksi liikuntapalveluiden avoimuuden kaikille. Aiemmin on yleisesti käytetty erityisliikunta-käsitettä, joka korostaa liikkujaa ja tämän sairaus- tai vammaperusteisia erityistarpeita. Tämän voi arvioida eristävän yksilöä yhteisöstä. Soveltava liikunta-käsite korostaa liikuntatoimintaa ja sen sovellettavuutta kaikille sekä kaikille avointa toimintaa. Viittomakieliset itse arvioivat, että Suomen viittomakieliä käyttää 4 000–5 000 kuuroa tai huonokuuloista ja 6 000–9 000 kuulevaa (Kotuksen Kieliteto 2019). Suomessa viittomakielisten kieli- ja kulttuuriryhmän oikeudet mainittiin perustuslaissa vuonna 1995. Suomessa on käytössä kaksi kansallista viittomakieltä: suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli (Torboli & Pulkkinen 2012). Viittomakielet ovat itsenäisiä kielijärjestelmiä puhutun kielen tavoin. Viittomakielillä on oma kielioppinsa, ja viittomat ovat puhuttujen kielten vastaavia yksiköitä. Viitotut kielet perustuvat käsien, kasvojen ja vartalon käyttöön viestin tuottamisessa (Suomen Kuurojen Liitto 2019.) Viittomakieliset kuurot määrittelevät itsensä kulttuuriseksi ja kielelliseksi vähemmistöksi, eivät vammaisiksi (Kóbor-Laitinen 2015). Kun lähestymistapana on viittomakielisten kuurojen itsemäärittely kielelliseksi ja kulttuuriseksi vähemmistöksi, kuuluvatko he soveltavan liikunnan kohderyhmään? Suomen Kuurojen Urheiluliiton liikuntakoordinaattori Nelli-Sofia Tarvajärven (2018) mukaan käsite soveltava liikunta ei ole viittomakielisten kuurojen yhteydessä sopivin. Kuulovammainen-sanaa on loukkaavaa käyttää, sillä sanaa käytettäessä syntyy ajatus siitä, että vammaan liittyy rajoittuneisuutta. Kuurojen kesken vallitsee vahva yhteisöllisyys ja samaistumisilmiötä pidetään tärkeänä. Sosiaaliseen toimintakykyyn sisältyvät ihmisen vuorovaikutussuhteet, aktiivinen toimijuus sekä osallistuminen yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Kyse ei ole vain yksilön ominaisuuksista vaan ihmisten kokemien vuorovaikutusongelmien syynä voivat olla myös heitä ympäröivän yhteisön asenteet ja sukupolvien väliset erot (Koskinen ym. 2012.) Historian saatossa kuuroihin on suhtauduttu vammaisina, heidän itsemäärittelyoikeuttaan on loukattu ja oikeuksiaan poljettu (ks. esim. Salmi & Laakso 2005). Nykyisinkin kuurot törmäävät ennakkoluuloihin ja asenteisiin, jotka eivät edistä työllistymistä, osallistumista yhteiskunnassa eivätkä aina koulutuspaikan saamistakaan. Liikunnan erityismerkityksissä korostuvat terveys, toimintakykyisyys ja sosiaaliset merkitykset (Koivumäki 2018). Kuurojen liikuntaryhmään osallistuneet Kuuroja ohjaavan kuulevan ohjaajan on tärkeää ymmärtää viittomakielen visuaalisuus ja katsekontaktin merkitys. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 65

Kuurous ei sellaisenaan aseta liikunnalle haasteita, mutta haasteet voivat olla sosiaalisia ja kielellisiä. kuurot mainitsivat sosiaalisuuden, tuttuuden ryhmäläisten kesken sekä mahdollisuuden käyttää omaa äidinkieltään merkityksellisinä syinä osallistumiseen. Vertaisryhmässä liikkuessaan kuuro ei erotu joukosta. Mahdollisuus ilmaista kuurojen yhteisön kulttuurisia arvoja ja saada emotionaalista tukea (Atherton 2001) kuvaavat myös omassa vertaisryhmässä liikkumisen merkityksiä. Tärkeä katsekontakti Kuuroja ohjaavan kuulevan ohjaajan on tärkeää ymmärtää viittomakielen visuaalisuus ja katsekontaktin merkitys. Kuurot arvostavat katsekontaktia ja vahvan katsekontaktin ylläpitävää ohjaajaa. Katsekontaktilla ylläpidetään yhteyttä ohjaajan ja ohjattavien kesken. Jos ohjaajan katsekontakti kuuroihin katoaa, ohjattava identifioituu tulkkiin enemmän kuin ohjaajaan(Tarvajärvi 2018). Liikuntaa ohjatessa kannattaa liikesuoritus näyttää ensin ja pysähtyä sen jälkeen antamaan sanalliset ohjeet. Samanaikainen näyttäminen ja puhe eivät toimi, koska kuurojen pitää voida katsoa tulkkausta. Lopuksi ohjaaja itse esimerkillään tukee ohjattavien liikuntasuoritusta. Kuuleva ohjaaja voi antaa palautetta ainakin hymyllä, peukutuksella, käsiliikkeillä, sanallisella kannustamisella ­sekä tarvittaessa sanallisella ohjaamisella. Tulkin tilaa aina viittomakielinen asiakas, jolle tulkinkäyttö on subjektiivinen oikeus. Tulkkia tilatessa tarvitaan tietoa ohjauskerrasta ja tilaisuuden luonteesta, myös tarkoista aloitus- ja päättymisajoista. Tulkkien työaikaa on osattava kunnioittaa. Viittomakielisen viittomat tulkataan puheeksi, kuulevan puhe tulkataan viittomiksi. Tämä vie enemmän aikaa kuin keskustelu LIITY JÄSENEKSI 66 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 kahden viittomakielisen kesken, viittomakielisen ryhmän kesken, kahden kuulevan kesken tai kuulevien ryhmän kesken. On osattava malttaa olla puhumatta viittomakieltä käyttävän puheen päälle ja päinvastoin. Haasteet sosiaalisia ja kielellisiä Ajattelen, että käsite soveltava liikunta ei ole yksioikoinen viittomakielisten kuurojen yhteydessä. Olennaista mielestäni on liikunnanohjaajan hyvä vuorovaikutus-, osallistamis- ja menetelmäosaaminen. Tärkeää on kyky­tunnistaa ja käyttää tarkoituksenmukaisia viestintäkanavia (teksti-tv, WhatsApp, tekstiviesti, somen tarjoamat mahdollisuudet) kuurojen tavoittamiseksi. Ymmärrys viittomakielisen tulkkauspalvelun tehtävistä ja toimintatavoista tulkin tilaamiseksi on myös tarpeen. Mielestäni kuuroille suunnatut omat liikuntaryhmät ovat tarpeellisia terveyden, toimintakykyisyyden ja sosiaalisten merkitysten kannalta. Samalla on tärkeää madaltaa kaikenlaisia mahdollisia kynnyksiä kaikille avoimen liikuntaan osallistumiseksi. Kuurous ei sellaisenaan aseta liikunnalle haasteita, mutta haasteet voivat olla sosiaalisia ja kielellisiä (vrt. Rintala, Huovinen & Niemelä 2012). Nämä haasteet ovat taltutettavissa otta­malla selvää, hankkimalla tietoa, omaksumalla uusia­toimintatapoja sekä osallistamalla kuuroja. Tavoit­teena on mahdollistaa kuurojen omaa toimijuutta, osallisuutta yhteiskuntaan ja sen erilaisiin palveluihin sekä kielellisen tasa-arvon toteutuminen. ERJA ANTTONEN Lehtori, YTM, liikunnanohjaajaopiskelija Sähköposti: erja.anttonen@humak.fi www. lts.fi

POHDITTUA Teksti: MIKKO JULIN Jumppaa, humppaa ja kuntosalia – ikäihmisten liikunta voisi olla paljon muutakin K oskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikunnan harrastaminen, mutta mitä liikuntaa on tarjolla ikäihmisille? Kävely, kuntosaliharjoittelu tai ohjattu liikuntatuokio ovat tyypillisiä ikäihmisille suositeltuja ja tarjottuja liikuntamuotoja. Ikäihmiset ovat kunnoltaan, taustaltaan ja kiinnostuksen kohteeltaan kuitenkin hyvin heterogeeninen ryhmä, joten liikuntatarjontaakin kannattaisi tarkastella laaja-alaisesti. Liikkuminen, terveys ja hyvinvointi ovat yhteydessä keskenään. Silti noin neljäsosa suomalaisista 65–74-vuotiaista ei harrasta vapaa-ajan liikuntaa olenkaan. Iän myötä säännöllisen liikunnan harrastaminen vähenee edelleen. Yli 75-vuotiaista tai vanhemmista miehistä 40 prosenttia ja naisista yli 50 prosenttia ei harrasta liikuntaa ollenkaan. (Mäkinen ym. 2012) Päivittäisistä toiminnoista selviämisen kannalta tärkeää olisi alaraajojen lihasvoimien harjoittaminen, tasapaino, nivelten liikkuvuus ja yleiskestävyys (Savela ym. 2015). EU-tasolla Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kuitenkin aktiivista kansaa. Liikunnan harrastamisen motivaationa on yleisimmin terveyden ylläpitäminen, rentoutuminen ja hauskan pito. Syitä harrastamattomuuteen ovat muun muassa ajan, motivaation ja kiinnostuksen puute, jokin sairaus tai harrastamisen kalleus. (Special Eurobarometer 412 2014) ”Unohdin etten pysty juoksemaan” Tärkeä kysymys on myös, osataanko ikäihmisille markkinoida riittävän laajoja ja heitä kiinnostavia liikuntamahdollisuuksia? Miksi kaikkien pitäisi harrastaa kuntosaliharjoittelua, vaikka sillä kiistämättä on hyötynsä? Mitä muuta on tarjota tilalle? Lasten ja nuorten suosikkiaktiviteetteja ovat kautta aikojen olleet erilaiset pallopelit. Pelien hauskuus ja sosiaalisuus säilyy mielessä läpi elämän. Pelaamisen ei pitäisikään kuulua vain lapsille tai nuorille. Uusimpien tutkimusten mukaan joukkueurheilu ystävien kanssa 2–3 kertaa viikossa tunnin ajan tarjoaa niin paljon hyötyjä, että on vaikea ymmärtää, miksi pelaamisesta on aikuisiällä ja ikääntyvänä luovuttu. (Castanga ym. 2018) Perinteisesti esimerkiksi lentopallo tai golf ovat olleet­lajeja, joita ikäihmiset harrastavat. Niiden pelaaminen vaatii aiempaa taustaa tai sinnikästä puurtamista, koska pelin sujuminen vaatii jo kohtalaista taitoa. Sen sijaan monia palloilulajeja, vaikkapa jalkapalloa tai salibandyä voi vasta-alkajakin pelata omalla taitotasollaan. Hauskuus viehättää myös ikäihmisiä. Ikäihmisetkin nauttivat pallopeleistä. Tanskalaisessa tutkimuksessa seurattiin iäkkäiden harjoittelemattomien (miehiä ja naisia, keski-ikä 80 vuotta) henkilöiden toimintaa palloiluryhmässä ja kuntosaliryhmässä. Palloiluryhmäläiset pelasivat sählyä ja muutamaa muuta sovelluttua pallopeliä. Yhteistä niille oli taukojen ja peliajan suhde – neljä minuuttia peliä ja neljä minuuttia taukoa. Peli­ muotona käytettiin pienpelejä (3 vs 3 tai 4 vs 4). Peli­ alueen koko oli noin 10m x 10m.Perussääntönä oli, että fyysistä kontaktia ei sallittu.(Pedersen ym. 2017) Pelit olivat tuoneet osallistujille mukavia muistojaja takaumia lapsuudesta ja nuoruudesta. He tunnelmoivat, että ”Palloa ei ole ollut käsissä varmaan sataan vuoteen. Yhtäkkiä se on siinä,tuntuu mukavalta ja sitä haluaa palata heti kotiin ostamaan oman pallon”. Pelaaminen oli saanut heidät unohtamaan fyysiset tai psyykkiset vajaatoimintonsa – ”unohdin etten pysty juoksemaan”. Kaikkein tärkeintä osallistujille on ollut pelien hauskuus ja valtava naurun määrä. (Pedersen ym. 2017) Suomessa ikäihmiset, pois lukien harvat säännöllisesti pelaavat veteraanipelaajat, eivät juurikaan harrasta tämän kaltaisia palloilulajeja. Harrastusmahdollisuuksia on heikosti tarjolla ja palloilulajeja saatetaan pitää ikäihmisille sopimattomina, esimerkiksi loukkaantumisriskin tai puutteellisten tietojen vuoksi. Tarjontaa tai harjoittelutiloja ikäihmisten joukkueur- Terveyttä tukevia valintaympäristöjä voi rakentaa muokkaamalla terveyden kulttuuria. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 67

heilulle ei juurikaan ole, mikä rajoittaa joukkuepelien harrastamista (Nielsen ym. 2014). Suurimmasta osasta palloilulajeja on kuitenkin mahdollista räätälöidä turvallinen ja kaikille pelaajille sopiva tapa harrastaa lajia. Joukkuepeleillä kuntoa – iästä ja taitotasosta riippumatta Esimerkiksi jalkapallon pelaaminen terveyden edistämisen näkökulmasta, kuntojalkapallo, on jalkapallon pelaamista sovelletuin säännöin. Pelin kestoa ja kentän kokoa säädetään osallistujien kunnolle ja terveydentilalle sopivaksi. Yksittäisen harjoittelun kesto on aina noin tunti. Siihen kuuluu alkuverryttelyosuus, lyhyt tekniikka- tai kunto-osuus ja lopuksi pienpelit. Kuntojalkapallossa ei ole kilpatoimintaa tai sarjapelejä, vaan kaikki harjoittelu ja pelaaminen tapahtuu ryhmän sisäl­lä. (Randers Thomsen & Krustrup 2017) Kuntojalkapallosta (”recreational football”, ”football fitness”) löytyy yli 150 erilaista tutkimusta, joissa on todennettu paitsi lajin sopivuus erilaisille ryhmille, niin myös lajin kiistattomat terveyshyödyt. Kuntojalkapalloilu ei ole pelkästään ikäihmisten toimintaa, vaan pelaajien ikähaitari on vaihdellut 8–75-vuotiaiden välillä tutkimuksissa. (Milanović ym. 2018) Parantunut aerobinen ja fyysinen kunto, alentunut verenpaine, luun lisääntynyt tiheys, kehon koostumuksen ominaisuuksien parantuminen, aineenvaihdunnan paraneminen ja sydämen toiminnan tehostuminen ovat kaikki tutkittuja kuntojalkapallon vaikutuksia. Vaikutukset näkyvät yhtä lailla sekä terveillä että jotain sairautta sairastavilla henkilöillä. Taitotaso, ikä tai suku­puoli eivät vaikuta pelaamisen terveysvaikutuksiin. (Hammami ym. 2016) Jalkapalloharjoittelussa keskimääräinen sydämen syketaajuus saattaa olla noin 80 prosenttia maksimi­ sykkeestä, mutta koettu kuormitus pysyy matalana. On merkittävää ja tärkeää, että henkilöt, joilla on eitarttuva tauti, kuten 2 tyypin diabetes tai verenpainetauti hyötyvät jalkapalloharjoittelusta enemmän kuin vastaava terve kohortti. Verenpaineen aleneminen vastaa tai on enemmän kuin lääkehoidolla saavutettu lasku. Lisäksi jalkapallo kuormittaa monipuolisemmin ja voimakkaammin elimistöä kuin monet muut urheilulajit, kuten pyöräily, uinti, juokseminen, kävely ja voimaharjoittelu. (Krustrup & Bangsbo 2015) Muidenkin joukkuepelien hyödyllisyydestä löytyy tutkittua tietoa terveyden edistämiseen ikääntyneillä henkilöillä. Kaksi kertaa viikossa 12 viikon ajan harrastettu salibandy on osoittautunut terveydelle merkittäväksi liikunnaksi 65–76-vuotiailla miehillä. Aerobisen kunnon ja lihasvoimien parantumisen lisäksi esimerkiksi veren rasva-arvojen on todettu parantuneen. Kun harjoittelua jatkettiin puoli vuotta, niin myös luuston tiheys kohentui merkittävästi. (Pedersen ym. 2018) Tutkimuksessa, jossa verrattiin joukkueurheilua ja kuntosaliharjoittelua 67–93-vuotiailla kumpikin harjoittelumuoto paransi fyysistä toimintakykyä samalla tavoin. Suurin ero löydettiin motivaatiotekijöistä; joukkueurheilu oli enemmän sisäisesti motivoivaa toimintaa. Palloilulajien pelaajat eivät niinkään olleet huolissaan fyysisten ominaisuuksiensa parantumisesta. Pelaajat reflektoivat enemmänkin oman pelinsä tasoa tai pelien tuloksia. Tämän arveltiin johtuvan joukkuelajin sosiaalisesta ympäristöstä. (Pedersen ym. 2017) Ryhmään, joukkueeseen, porukkaan kuuluminen saa jatkamaan Harjoittelun motivaatioon vaikuttaa moni seikka. Kukaan ei halua pelata, jos loukkaantumisen vaara on suuri. Palloilulajeissa loukkaantumisherkkyys ei ole suurempi kuin kuntosaliharjoittelussakaan, jos peliä mukautetaan harrastajien tasolle. Muutamilla käytännön asioilla loukkaantumisriski vähenee merkittävästi: 1) hyvä alkulämmittely, 2) hidas ja progressiivinen aloitus, 3) sovelletut säännöt, joissa huomioidaan kentän koko suhteessa pelaajien määrään ja tasoon, sekä 4) fyysisen kontaktin kielto. (Pedersen ym. 2017) Tanskalaistutkimuksessa jalkapalloa harrastaneet ikäihmiset kokivat, että pelaamisen aikana syntyneet sosiaaliset suhteet ja pelaamisen hauskuus ovat motivoineet jatkamaan harrastusta ohjatun jakson jälkeenkin. On syntynyt yhteinen tunne, että osallistumista pitää jatkaa. Tällaisella sisäisellä motivaatiolla on voimakkaampi vaikutus harjoittelun pysyvyyteen kuin ulkoisella motivaatiolla, kuten esimerkiksi terveyteen vaikuttamisella. (Nielsen ym. 2014) Monissa harjoittelututkimuksissa päivän kokonaisenenergian kulutus ei muutu, koska harjoittelu passivoi muuta päivän aikaa. Päinvastaisiakin tuloksia on olemassa. Joukkueurheilua ja kuntosaliharjoittelua harrastavien ikäihmisten on todettu vähentävän päivittäistä istumisaikaa verrattuna harjoittelua edeltävään aikaan. (Pedersen ym. 2017) Motivaation kannalta olisikin tärkeämpää kannustaa ihmisiä vähentämään päivän passiivista aikaa kuin tuijottaa suositusten ­mukaista aktiivisuusaikaa (Sparling ym. 2015). Miksi palloilulajit motivoivat harjoitteluun? Tärkeä tekijä on olla osa ryhmää, riippumatta ryhmän aktiviteeteista. Ryhmässä toimiminen lisää myös harjoittelun hauskuutta ja nimenomaan hauskuus saa monet jatkamaan harrastustaan. Palloilulajeissa on kommunikointia pelin ulkopuolella, mutta juuri pelin aikainen kommunikointi, vitsit ja yhteistoiminta, ovat tärkeitä hauskuuden ja harrastuksen jatkamisen kannalta. Vaikka kuntojalkapallo ei ole kovin kilpailullisia, niin joukkueessa toimiminen antaa usein lisämotivaatiota, kun pelaaja haluaa vaikkapa parantaa syöttönsä laatua tai kehitellä erilaisia kombinaatioita pelikaverei- Suurimmasta osasta palloilulajeja on mahdollista räätälöidä turvallinen ja kaikille pelaajille sopiva tapa harrastaa lajia. 68 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

densa kanssa. Motivaatiota lisää myös se, kun huomaa oman tasonsa ja joukkueen pelin tason kehittyvän. (Nielsen ym. 2014) yhdistetään seurojen ammattitaitoinen henkilöstö, on kyseessä mahdollisuus, joka odottaa hyödyntämistä. Seuroille tämä olisi uutta toimintaa, jossa ei vielä ole valmiita malleja tai konsepteja. Uusi mahdollisuus seuroille Terveyttä tukevia valintoja muokkaamaan Monet kunnat ja kolmannen sektorin järjestöt organisoivat ikäihmisten liikuntaa. Tyypillisin tapa on järjestää erilaisia ryhmäliikuntatapahtumia. Erilaiset kuntosaliharjoitteluryhmät lienevät tavallisin tapahtuma. Esimerkiksi Espoon kaupunki järjestää ikäihmisille yli 180 erilaista ryhmäliikuntatapahtumaa viikossa, mutta vain yksi näistä on palloilulajiryhmä (Espoo 2019). Osa seuroista on laajentanut toimintaansa ja ottanut osan perinteisesti kunnalle kuuluneista tehtävistä. Alakoululaisille saatetaan järjestää iltapäiväkerhotoimintaa. Osa seuroista on rakentanut omia harjoitustiloja – kenttiä, urheilu- tai jäähalleja, koska kunnan tiloista ei löydy riittävästi harrastustiloja seuran jäsenille. Paitsi käyttömaksuilla ja mahdollisilla mainostuloilla tiloja rahoitetaan vaikkapa järjestämällä erilaisia tapahtumia yritysten kanssa. Suomen Palloliitto on esimerkiksi lanseerannut ”Aikuisten jalkapallokoulu” ja ”Perhefutis” -konseptit, joiden tarkoitus on saada osallistujat nauttimaan liikunnasta turvallisesti ja monipuolisesti ilman suorituspaineita (Palloliitto 2019). Kun seuroissa on yhä enemmän palkattua, ammattitaitoista henkilöstöä, niillä olisi hyvät mahdollisuudet liikuttaa ikääntyviä. Seurojen toiminta painottuu aikaiseen aamuun ja sen jälkeen iltapäivästä myöhäiseen iltaan. Päivisin seurojentiloissa on väljempää ja aikaa ottaa vastaan ikäihmisten ryhmiä. Kun tähän Tulevaisuuden terveys on toimintakykyä, jossa ihmisten omat valinnat korostuvat. Hoito on myös kustannustehokasta, kun ihmiset itse osallistuvat siihen. Terveys syntyykin pääosin terveydenhuollon ulkopuolella ja esimerkiksi juuri elinympäristön muokkaus on uusi ennaltaehkäisyn keino. Terveyttä tukevia valintaympäristöjä voi rakentaa muokkaamalla terveyden kulttuuria. Ihmisten ja ryhmien omien voimavarojen hyödyntäminen tulevaisuudessa on keskeistä terveemmän yhteiskunnan saavuttamiseksi. (Koponen ym., 2015) Kun dataa palloilulajien hyödyllisyydestä terveyden ja toimintakyvyn edistämissä kertyy lisää, on myös terveyspäättäjien aika huomata asia ja ryhtyä tukemaan muutosta. Tulevaisuus on nyt. On monta syytä, miksi ikäihmistenkin terveyttä pitäisi edistää muokkaamalla terveyden kulttuuria. Kun olosuhteet ovat monissa paikoin kunnossa ja seuroilla resursseja toimintaan, puuttuu vain tekeminen. MIKKO JULIN, THM, ft Lehtori Laurea-ammattikorkeakoulu Sähköposti: mikko.julin@laurea.fi LÄHTEET: Castanga C, de Sousa M, Krustrup P, Kirkendall D 2018. Guest Palloliitto 2019. Aikuisten harrastetoiminnan hanke – aikuisten jal- editorial. Recreational team sports: The motivational medicine. J kapallokoulu. Luettavissa https://www.palloliitto.fi/jalkapalloperhe/ Sport Health Sci 7:129–131. palvelut-seuroille/harrastajamaaran-kasvattaminen/aikuisten-jalka- Espoo 2019. Liikuntaa senioreille. https://www.espoo.fi/fi-FI/ pallokoulu. (Luettu 29.01.2019) Kulttuuri_ja_liikunta/Liikunta/Ohjattu_liikunta/Seniorit. (Luettu Pedersen MT, Vorup J, Nistrup A ym. 2017. Effect of team sports 29.01.2019) and resistance training on physical function, quality of life, and Koponen J, Korhonen S, Lahtinen V ym. 2015. Terveys 2050. Nel- motivation in older adults. Scand J Med Sci Sports 27:852–864. jä skenaariota ihmislähtöisestä terveydestä ja valinnanvapaudesta. Pedersen MT, Vorup J, Bangsbo J 2018. Effect of a 26-month Demos Helsinki. floorball training on male elderly´s cardiovascular fitness, glucose Hammami A, Chamari K, Slimani M ym. 2016. Effects of recre- control, body composition, and functional capacity. J Sport Health ational soccer on physical fitness and health indices in sedentary Sci 7:149–158. healthy and unhealthy subjects. Review. Biol Sport 33:127–137. Randers Thomsen MB, Krustrup P 2017. Fodbold Fitness –Øvel- Krustrup P, Bangsbo J 2015. Recreational football is effective in ses materiale. Sport og Sundhed, Institut for idræ og Biomekanik, the treatment of non-communicable diseases. Br J Sports Med Sydddansk Univeristet i samarbejde med Dansk Boldspil-Union, 49:22:1426–1427. Bevæg dig for livet. Krustrup P, Krustrup BR 2018. Football is medicine: it is time for Savela S, Komulainen P, Sipilä S, Strandberg T 2015. Ikäänty- patients to play! Br J Sports Med 52:1412–1413. neiden liikunta – minkälaista ja mihin tarkoitukseen? Duodecim Milanović Z, Pantelić S, Čović N ym. 2018. Broad-spectrum physi- 131:1719–1725. cal benefits of recreational football: a systematic review and meta- Sparling P, Howard B, Dunstan D, Owen N 2015. Recommenda- analysis. BMJ 1–14:doi: 10.1136. tions for physical activity in older adults. BMJ 350:h100. Mäkinen T, Valkeinen H, Borodulin K ym. 2012. Fyysinen aktii- Special Eurobarometer 412 2014. Sport and physical activity. visuus. Kirjassa: Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N (toim.). European Union. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011, sivut 55–61. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Raportti 68/2012, Helsinki. Nielsen G, Wikman JM, Jensen J ym. 2014. Health promotion: The impact of beliefs of health benefits, social relations and enjoyment on exercise continuation. Scan J Med Sci Sports 24 (Suppl. 1):66–75. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 69

LUETTUA Teksti: MATTI HINTIKKA Kuvat: URHEILUMUSEO URHEILUKIRJAVUOSI 2018: Ennätysmiehet asialla E nnakkosuosikki voittaa joskus kilpailun, joskus ei. Vuoden urheilukirja -kilpailun voittajaksi nousi 2018 ehdoton ennakkosuosikki ja ennätysten rikkoja: Kari Hotakaisen kirjoittama ja Siltalan kustantama Tuntematon Kimi Räikkönen. Kirja sai voittajasuosikin aseman jo ennen ilmestymistään. Myös myyntimenestystä osattiin odottaa, kun teoksen kirjoittaja on kaunokirjallisuuden Finlandiapalkinnon voittanut kirjailija ja aiheena vuosituhannen alun ylivoimaisesti tunnetuin suomalaisurheilija. Tuntematon Kimi Räikkönen ylitti myyntilukemillaan kaikki ennusteet ja varmasti myös kustantajan rohkeimmat toiveet. Elokuussa julkistettua kirjaa oli alle kahdessa kuukaudessa myyty enemmän kuin mitään suomalaista urheilukirjaa aiemmin. Syksyn uutisointi – ”120 000 myyty ja yhä viedään käsistä” – vauhditti myyntiä entisestään. Lopulta ennätyslukemaksi ilmoitettiin 191 384 myytyä kappaletta, joista painettuja kirjoja 184 500. Luku on murskaava Suomen ennätys paitsi urheilukirjojen sarjassa, myös ilmestymisvuoden aikana eniten myyneenä kirjana koskaan. Taakse jäivät niin Teemu-elämäkerta, Mauri Kunnaksen Koiramäkikirjat kuin Harry Potteritkin. Vuoden urheilukirjaa ei valita myynnin vaan teoksen sisällön perusteella. Tuntematon Kimi Räikkönen jättää kilpailutulokset sekä median jo kertoman tarinan taustalle. Kirja avaa urheilutähden elämää ja ajattelua, se taustoittaa formulakulttuuria fanielämää myöten. Yksityiskohtaisista havainnoista Hotakainen punoo mestarin tyylillään lukuelämyksen. Kuva tekee kirjan Vuoden 2018 aikana ilmestyi kolme erityismaininnan ansaitsevaa urheilukirjaa. Näistä Pirita Tolvasen teos Paroni – Jarno Saarisen elämä kuului Vuoden urheilukirja -kilvan finalisteihin. Palloliiton 111-vuotisjuhlakirja Huuhkajia ja Helmareita kertoi Suomen jalkapallon lähihistoriaa sarjakuvan keinoin. Lisäksi lapsille suunnatussa Reuhurinne-sarjassa ilmestyi Urheilukirja, kelpo tietokirja urheilusta myös vanhemmille. 70 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 Vuoden urheilu­kirja 2018 – Tuntematon Kimi Räikkönen kiihdytti formulavauhdilla muutamassa kuukaudessa Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi urheilu­kirjaksi.

Valokuvallisesti vuoden huippua edusti Vuoden urheilukirja -kunniamaininnat saanut Ratojen ja rallien valioita, jossa kerrotaan suomalaisten kilpa-autojen tarinoita. Kuvaamisessa ja kuvausympäristöjen luomisessa on nähty vaivaa. Lopputuloksena on syntynyt ainutlaatuisia kuvatulkintoja kilpa-autoista. Jääkiekon kuva-aarteita löytyy Kimmo Leinosen teoksesta Suuri jääkiekkokirja. Vaikka kirjassa on peräti 480 sivua, monet kuvat on täytynyt jättää harmillisen pieneen kokoon – teos kun kattaa nimensä mukaisesti jääkiekon koko historian. Kiekkoa maalille! Vaikka Vuoden urheilukirja -kilvan kärkikolmikkoon osui kaksi autourheiluteosta, kirjavuosi oli jälleen vahvasti jääkiekkopainotteinen. Leinosen järkäleen lisäksi ilmestyi Suomen jääkiekon ensimmäinen tutkimushistoria Koko kansan Leijonat, jonka sisällöntuotannosta vastasi Urheilumuseo, ja jossa toimivat kirjoittajina eturivin urheiluhistorioitsijat. Hannu Kauhala puolestaan jatkoi transatlanttisen jääkiekon kartoittamista teoksellaan Kiekkoilua yli Atlantin – jääkiekon kaksi historiaa. Kiekkokirjojen hyllyyn saatiin vuoden aikana erikoisuutena Eeli Tolvasesta (s. 1999) ja Sebastian Ahosta (s. 1997) kertovat henkilöhistoriat. Suuri jääkiekkokirja (Kimmo Leinonen, Readme.fi) tiivis järkäle jääkiekon tapahtumahistoriaa tuhansin kuvin maustettuna. Voimallista tutkimusta ja kokemustietoa Olympiapainonnostaja Anni Vuohijoen yhdessä Miia Kirsin kanssa kirjoittama Voima kanssamme sisältää alaotsikkonsa mukaisesti rautaista tietoa voimaharjoittelusta yhdistettynä kuvaukseen Vuohijoen matkasta kohti arvokisalavoja. ”Lihastohtori” Juha Hulmi on uraauurtavasti avannut tutkimustietoa blogissaan ja nyt jo toisessa kirjassaan. Teoksen nimeä Lihastohtori II voisi pitää mielikuvituksettomana, mutta kansikuvassa on käytetty luovuutta senkin edestä, samoin alaotsikossa: ”Hautaa humpuuki – tutkitulla tiedolla tavoitteisiin”. Oiva slogan muillekin (liikunta)tieteilijöille! Kalle Rantalan ja Samuli Kraneisin kirjoittama Kaikki e-urheilusta on Urheilumuseon kustantama ­pelinavaus urheilun tulevaisuuteen. Historiantutkimuksen otteella avataan urheilumuotoa, jonka tulevaisuuden painoarvoa voi vasta arvailla. Jos vuoden 2018 urheilukirjatarjonnasta valitsee vain yhden kirjan, Kaikki e-urheilusta tarjoaa eniten uutta tietoa lähes jokaiselle. MATTI HINTIKKA Tuottaja Urheilumuseo Sähköposti: matti.hintikka@urheilumuseo.fi Koko kansan leijonat, ensimmäinen tutkimushistoria Suomen suosituimmaksi lajiksi nousseesta jääkiekosta. Kirjavuosi oli jälleen vahvasti jääkiekkopainotteinen. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 71

Voima kanssamme ja Ratojen ja rallien valiot palkittiin kunniamaininnalla Vuoden urheilukirja 2018 -kilvassa. Ennakko­suosikki vuoden urheilukirjaksi V Kaikki e-urheilusta on kattava perusteos vauhdilla kasvavasta uudesta urheilumuodosta. 72 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 uoden 2018 urheilukirjaksi valittiin Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen. Ennätyksellisesti myyneen teoksen on kustantanut Siltala. Urheilumuseon nimeämän raadin mukaan Tuntematon Kimi Räikkönen on mainesanojensa arvoinen taideteos. Kari Hotakainen on tyylitellyt elämäkerran, joka vaikuttavalla tavalla taustoittaa vuosituhannen alun tunnetuimman suomalaisurheilijan tarinan. Vuoden urheilupostaus on suunnistuksen maailmanmestari Minna Kaupin twiitti, jossa hän kritisoi luonnon roskaamista urheilutapahtumissa.https://twitter.com/kauppi_minna/status/986480845509849088 Ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä suomalaisen urheilukirjallisuuden parhaaksi palkittiin urheiluhistorioitsija Leena Laine, joka on kunnostautunut myös alan kansainvälisissä verkostoissa. Kunniamaininnan saivat Anni Vuohijoen ja Miia Kirsin voimailuteos Voima kanssamme (Otava) sekä suomalaisten kilpa-autojen tarinoita näyttävästi esittelevä Ratojen ja rallien valiot (SKS), jonka ovat tehneet Kimmo Taskinen, Veikko Lautsi ja Markus Itkonen. Vuoden urheilukirja on nimetty vuodesta 1980 alkaen. Kilpailun virallinen nimi on Helge Nygrénin palkinto. Nykyisen kiertopalkinnon on lahjoittanut nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén.

LUETTUA Teksti: JONNE KAMSULA SYVÄSUKELLUS VOIMAHARJOITTELUN OHJELMOINTIIN Tuomas Rytkönen: Voimaharjoittelun käsikirja. Fitra 2019. ISBN 9789523500907. Sivumäärä 208. L iikuntabiologi ja voimavalmentaja Tuomas ”Atleettinen Partasuu” Rytkösen tuore Voimaharjoittelun käsikirja on tervetullut teos näyttöön perustuvasta voimavalmennuksesta. Kirja kokoaa yhteen tähänastisen tutkimusnäytön voiman eri lajien kehittämisestä ja tarjoaa tuhdin tietopaketin voima- harjoittelun ohjelmoinnista. Voidaan sanoa, että oli jo aikakin, sillä edellinen verrattavissa oleva suomenkielinen teos on vuonna 1990 ilmestynyt Keijo Häkkisen Voimaharjoittelun perusteet -teos. Voimaharjoittelun käsikirja koostuu neljästä osiosta. Ensimmäisessä käydään läpi kehittävän voimaharjoittelun perusteet. Toisessa tarkastellaan maksimi-, nopeus-, ja kestovoiman kehittämisen sekä lihasmassaharjoittelun erityispiirteitä. Kolmannessa keskitytään monipuolisesti voimaharjoittelun ohjelmointimalleihin. Kirjan päättää kooste käytännön valmennusesimerkeistä, joissa sovelletaan edellisten osioiden oppeja luovasti käytäntöön. Lukija johdatellaan perusteiden kautta kohti voiman eri lajien kehittämisen yksityiskohtia ja voimaharjoittelun ohjelmoinnin kokonaisuuksien hallintaa. Kirjassa yhdistyy syvällinen perehtyminen voimaharjoittelututkimukseen ja -kirjallisuuteen sekä tuloksekas ja monipuolinen valmennuskokemus eri lajeista. Montakaan kiveä ei jää kääntämättä, sillä taustalla on yli 200 lähdettä, jotka Rytkösen vuosien pureskelun, käytännön valmennuskokemuksen ja luovuuden myötä yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi voimavalmennusoppaaksi. Kantavana teemana on laji- ja tavoiteanalyysiin perustuva voimavalmennus. Harjoittelun spesifisyyden, nousujohteisuuden, yleisvoima-lajivoimajatkumon, ärsykkeenvaihtelun sekä yksilöllisyyden tärkeyttä korostetaan onnistuneesti läpi kirjan. Lukuisat esimerkit auttavat hahmottamaan näiden periaatteiden soveltamista käytäntöön. Kuten kirjoittaja toteaa: kun voimavalmennuksen perusteet ovat hallussa, on vuoren huipulle monta reittiä. Kirjan parasta antia on voimaharjoittelun ohjelmointiosio, jossa käydään läpi esimerkkien kautta muun muassa lineaarisen, epälineaarisen ja blokkiperiodisaation malleja voiman eri lajien kehittämisessä. Autoregulaation hyödyntäminen esimerkiksi harjoittelun kokonaisvolyymin ja mesosyklin pituuden säätelyssä olisi ollut tässä mielenkiintoinen lisä. Voimavalmennusesimerkeissä keskitytään kokeneisiin ja keskikokeneisiin valmennettaviin ja näitä esimerkkejä täydentämään olisi kaivannut myös alemman harjoitusikätason valmennusprojekteja. Toki aloittelijan voimaharjoitteluun annetaan eväitä läpi kirjan. Tuomas Rytkösen Voimaharjoittelun käsikirja on kunnianhimoinen rypistys koostaa tähänastinen voimaharjoittelutietämys yksiin kansiin. Kirja palvelee parhaiten voimaharjoitteluun jo valmiiksi syvällisesti perehtyneitä, joille se tarjoaa runsaasti eväitä eri urheilulajien voimaharjoittelun optimointiin. JONNE KAMSULA, LitM Erityisasiantuntija Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: jonne.kamsula@lts.fi Kun voimavalmennuksen perusteet ovat hallussa, on vuoren huipulle monta reittiä. Lukija johdatellaan perusteiden kautta kohti voiman eri lajien kehittämisen yksityiskohtia. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 73

Teksti: MATTI HAKAMÄKI, SALLA TURPEINEN ROUDASTA ROSPUUTTOON Arto Teronen ja Jouko Vuolle: Vastatuulesta myötä­mäkeen. Naiset suomalaisessa urheilussa. Kirjapaja 2018. 235 s. katkeruutta ja syytöksiä suhteutetaan. Mielenkiintoisia ovat myös edesmenneiden henkilöiden omaisten tulkinnat ja peittelemättömätkin arviot urheilijoiden tekemisistä ja näkemyksistä ja urheilun vaikutuksista elämään. Urheilijoiden lapset muistavat, miten asioita on heille kerrottu ja miten ne ovat heille myöhemmin valjenneet. kunnioittavan välimatkan päästä. Käsittely muistuttaa kirjoittajien erinomaisesti kuvaamaa nuoren luistelijan Verné Leschen haastattelua, jossa puhetta mieshaastattelijan kanssa hoitaa hänen äitinsä: ”Mieshaastattelijan koko suoritus oli tyypillinen miehen opitun kohtelias suhtautuminen naiseen, ei niinkään naisurheilijaan, joka vielä 1933 Suomessa oli ilmeisen harvinainen kohde lehtimiehelle.” LUETTUA Naisen tehtävä A rto Teronen ja Jouko Vuolle toteavat naisten merkityksen ja näkyvyyden urheiluhistoriassa ja liikuntakulttuurissa kasvaneen ja haluavat kuvata sitä tietä. Lukuohjeeksi annetaan, että kyseessä on kuvaus ja tarinapankki. Projektin on tarkoitus olla kahden kirjan mittainen. Ensimmäinen kattaa perinnelajit eli hiihdon, pikaluistelun, uinnin ja yleisurheilun. Kirjan kerronta on radionomaista. Kiveen hakatut -sarjaa seuranneena voi kuulla rytmin ja äänen, joilla punnitut sanat pudotellaan. Haastateltujen annetaan rauhassa yksitellen luetella sisarukset ja kolmen sanan sivulauseella todeta, kuka kaatui sodassa. Yksityiskohdat toimivat kuulokuvina ja ankkuroivat kertomukset aikaansa. Todisteeksi vaikkapa Sylvi Saimon sairauden vakavuudesta olympiavuoden kesällä käy hyvin se, että naapurin mies joutui panemaan perunat maahan. Siihen, että tarinat ja muistikuvat vaihtelevat, suhtaudutaan hienovaraisen ymmärtävästi. Asianomaisten lausuntoja tai aikanaan muistiinmerkittyjä versioita täydennetään ja tarkistetaan eri lähteistä, myös vuosikymmenten Puhe suvunjatkamisfunktiosta ”naisen tehtävänä” toistuu kirjan tarinoissa vuodesta toiseen paitsi omana haluna myös ulkoa asetettuna paineena. Ei se vieläkään ohi ole. Syksyn 2018 poliittinen keskustelu tosin näyttää opettaneen, että kansalaisten kannustaminen synnyttämiseen vetoamalla isänmaallisiin tunteisiin ja 1940-luvun esimerkkiin ei ole ainakaan poliittisesti korrektein tapa promota väestönkasvun edistämiseen tähtääviä politiikkatoimia. Yleisurheilevat naiset saivat osallistua olympialaisiin ensi kerran vuonna 1928. Naisten kilpaurheilua vastustivat monen miehen lisäksi myös Naisten liikuntakasvatusliitto ja Kaarina Kari vetoamalla miesmäistymiseen ja äitiystehtävän vaarantumiseen. Kun vastarinta todettiin hyödyttömäksi, yritettiin edes vaatia omaa yhdistystä, jolla olisi naisjohtaja ja -valmentaja. Kustaa Levä­lahden aikanaan esittämä mielipide oli moderni: kysymystä ei saa enää pois päiväjärjestyksestä, ja hän ei ainakaan nähnyt vuoden 1928 olympiakisoissa naisten kilpailuissa mitään rumaa. Naisurheilijoiden omissa kertomuksissa perheen perustaminen uusiintuu samanlaisena. Ajatukset risteilevät halujen ja paineiden sekamelskassa: Päättääkö papin aamen myös huippuurheilun? Entä onko lupa taas urheilla, sitten kun on jo kaksi poikaa? Miten olisikaan voinut äitinä harjoitella, kun ei voi nukkua riittävästi. Urheilu-uran jatkumista lasten saamisen jälkeen päivitellään ja äiteet nostetaan jalustalle. Katkeruuden laarista Kirjaa voi lukea myös suomalaisen katkeruuden kuvauksena. Haastateltavat ovat verhonneet katkeruutensa kuka mihinkin, yrittäneet löytää sille oman käsittelytapansa ja lopulta jonkun myönteisen näkökulman, vahvuuden. Uran aikana ja jälkeen hankittuja eriasteisesti arpeutuneita ja edelleen märkiviäkin haavoja tutkaillaan eri rekistereissä: viileän toteavasti, avoimesti ja myös piinaavan yksityiskohtaisesti. Naisurheilun erityisyyskin tulee esiin. Sanotaan, että naiset tarvitsevat erityistä tukea ja kannustusta, että ”Älä tyttö aina poraa” ei riitä. Myös väärästä harjoittelusta ja syömishäiriöistä kerrotaan. Osa korostaa selityksenä menestykselle poikkeuksellista tekemistään: halonhakkuuta, maatöitä, ankaruutta ja sellaista. Kovuuden ja tahdon ilmausten rinnalla yksikin poikkeus tuntuu raikkaalta, kuten uimari Eila Pyrhösen itsearvio: ”Olin ilmeinen lahjakkuus, sillä aika vähällä harjoittelulla menestyin käsittämättömän hyvin”. SALLA TURPEINEN Tutkija LIKES Sähköposti: salla.turpeinen@likes.fi MATTI HAKAMÄKI Erikoissuunnittelija LIKES Sähköposti: matti.hakamaki@likes.fi Herrat kirjoittavat kaunolla Perheen perustamista ja naisten lisääntymisterveyttä tarkastellaan mielenkiintoisista avauksista huolimatta Onko lupa taas urheilla, sitten kun on jo kaksi poikaa? 74 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019

LUETTUA Teksti: ERKKI VETTENNIEMI NAUTINNOSTA NEUROGENEESIIN Scott Douglas: Juoksu on parasta terapiaa. Poista stressi ja ahdistus – elä onnellisemmin. Suom. Saana Rusi. 266 s. Minerva 2019. Karo Hämäläinen: Miksi juoksen. 208 s. Otava 2019. K un muistetaan Oskari Heikelin Terveydenhoitolehdessä 1906 julkaisema juoksupropagandateksti ja sen lukemattomat jäljitelmät, asian luulisi tulleen tuolla vuosisadalla selväksi. Tai ainakin voisi olettaa, että enää ei täytyisi kovin taajaan vakuutella hölkkäilyn suotuisista vaikutuksista sielulle ja ruumiille. Kuinka ollakaan, juoksukirjallisuutta on ilmestynyt 2010-luvulla vuolaammin kuin koskaan ennen, eikä tekstuaaliselle tulvalle loppua näy. Tätä kirjoittaessani viimeisimmistä tarjouksista vastaavat Karo Hämäläinen ja Scott Douglas. Hämäläinen on kaunokirjailija, jonka teoksessa on nimeä myöten eksistentiaalinen sävytys: Miksi juoksen. Amerikkalainen toimittaja taas lähestyy lenkkeilyä tieteellisen evidenssin kautta, kuten suomennoksen nimi vihjaa: Juoksu on parasta terapiaa. Millainen on juoksuaskelten mieli suomalaisen tulkitsijan mukaan? Ainakin juoksu on ”ristiriitainen” kokemus, Hämäläinen huomioi. Se on ”kivun ja nautinnon” salamyhkäinen sekoitus. Juoksu on myös ”ajattelun väline” ja alati yllätyksiä täynnä, toisin sanoen ”elämän kuva”. Aforismivyöryn äärellä muistelen saman kirjailijan likimain mestarillista romaania Yksin (2015). Vanhan, katkeran ja ennen kaikkea fiktiivisen Paavo Nurmen suuhun sijoitetut tokaisut tuottivat jykevää draamaa. Muistelmakirjassa, jossa vilisee sykkeen, hiilihydraattien ja kilometrivauhtien kaltaisia trivialiteetteja, metafyysiset mietteet eivät tahdo aina elähdyttää. Niitä tosin saattelee mainio kevennys: ”Onnellisimmillani olen suihkussa.” Välillä Hämäläinen harmittelee ”kontemplatiivisen” juoksukirjallisuuden niukkuutta. Tässä lehdessä (L&T 6/2018) esitellyn ranskalaisen hassutuksen hän tietää, mutta esimerkiksi Jari Ehrnroothin, Tapio Kosken ja Noora Ronkaisen tekstit lienevät vielä lukulistalla. Scott Douglas jättää filosofoinnin sikseen, ja hyvä niin. Toisin kuin Hämäläinen, joka koki juoksuherätyksen kolmikymppisenä, Douglas on kiitänyt lapsesta asti lujaa, joten käännynnäisen intomieli on vaihtunut vertaisarvioidun tiedon tarpeeseen. Vankkaa faktaa sisältävät viitteet nielevät niteestä kymmeniä sivua! Hölkän terveysvaikutuksiin kiinnittyvä kirja ei vain lähtökohtaisesti kuulosta sykähdyttävältä lukukokemukselta. Oskari Heikel – nuori lääkäri – kiteytti näin tyhjentävästi toistasataa vuotta sitten: ”Oikeastaan ei ole elintä, ei sitä solua ihmisruumiissa, joka ei juostessa saisi uutta eloa.” Nyt sitten kohtaamme Amerikan kautta tulleen ja aivoihin tarkentuvan havainnon: ”Juoksun laukaisema neurogeneesi synnyttää uusia hermosoluja myös otsalohkossa sijaitsevan prefontaalisen aivokuoren alueella.” Enimmäkseen Douglas osaa tasapainottaa laboratorioväen viestiä omilla tuntemuksillaan, tuttaviensa kommenteilla ja tutkijoiden haastatteluilla. Toisinaan hän jopa ottaa Hämäläisen tavoin etäisyyttä koko hikiseen touhuun: ”Mitä maailmankaikkeus muka piittaa minun juoksemisestani? Kumpikin kirjailija viekoittelee lukijaa intiimeillä jaksoilla. Juosten hoidetaan muun muassa masennusta (Douglas) ja pähkäillään naissuhteita (Hämäläinen). Tirkistelyn tasolle lukijaa ei johdatella, ja mikä ehkä mielenkiintoisinta, molemmat miehet saavat viimein kylliksi ylenpalttisesta jolkottelusta. Toinen hylkää numerolaput tyystin (Douglas), toinen luopuu ”järjettö- Olisikohan joka tapauksessa niin, että juoksuaskelten väitetystä mysteeristä on lopulta julkaistu kaikki sanomisen arvoinen? LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 75

TUTKIMUSUUTISIA mien matkojen kisoista” (Hämäläinen). Yhdessä luvussa – nähdäkseni liian suppeassa luvussa – Karo Hämäläinen sovittaa juoksemiseen ekonomeilta lainaamaansa ”turvamarginaalin” käsitettä. Tällöin avautuu ehdottoman tuore näkökulma kestävyysliikuntaan, tuohon ”riskinkarttajalle” sopivaan fyysiseen aktiviteettiin. Tekijä sallii taloustoimittajan taustansa näkyä pienissä, hauskoissa kärjistyksissä: ”Se mikä pätee sijoittamiseen, pätee juoksuun ja rakkauteen.” Taloustieteen analogioista olisin mieluusti lukenut lisää, mutta olisikohan joka tapauksessa niin, että juoksuaskelten väitetystä mysteeristä on lopulta julkaistu kaikki sanomisen arvoinen? Suuressa maailmassa tuohon tapaan pääteltiin 1970-luvulla. Amerikkalainen hölkkähuuma opaskirjoineen tuotti vastaiskun, nenäkkään elämäntapaoppaan The Non-Runner’s Book, joka osoitti juoksemattomuuden tilan olevan kenen tahansa terveen ihmi- sen saavutettavissa. Kuntoilumuotien oikulliset syklit tiedostava tarkkailija varautukoon siis seuraavaan käänteeseen kirjahankkeella, jolle tarjoan täten valmiin nimen: Miksi en juokse. ERKKI VETTENNIEMI Tutkija Jyväskylä Sähköposti: erkki.s.vettenniemi@student.jyu.fi Liikunnan yhteiskuntatieteiden maailmasta Teksti: OUTI AARRESOLA Keski-ikäiset skeittarit – vanheneminen elämäntapalajeissa S keittausta – kuten lumilautailua ja surffausta – on pidetty nuorten harrastamina elämäntapalajeina, mutta nyt niillä alkaa olla yhä enemmän keski-ikäisiä harrastajia. Heidän kokemuksensa lajista ovat erilaisia kuin nuorilla. O’Connorin (2018) tutkimus käsitteli keski-ikäisten skeittareiden kokemuksia. Tutkimukseen haastateltiin 23, iältään 36–55-vuotiasta skeittaria, joista kolme oli naisia. Suurin osa oli brittejä tai yhdysvaltalaisia. Seitsemällä oli lapsia. Harrastusta jouduttiinkin sovittamaan esimerkiksi perhe-elämään. Lisäksi skeittarit joutuivat kohtaamaan ympäristön odotuksia siitä, millaista keski-ikäisen elämän tulisi olla. Lajin alakulttuurissa keski-ikäisten harrastaminen oli kuitenkin saanut arvostusta, joten harrastuksen jatkaminen oli ollut mahdollista. Yhtenä edesauttajana tässä olivat olleet lajin tunnetut esikuvat, tätä nykyä keski-ikäiset skeittausammattilaiset. Monilla myös ystäväpiiri muodostui saman ikäisistä skeittaajista. O’Connor tulkitsee keski-ikäisten harrastamista ajallisen pääoman (temporal capital) kautta, mikä on kiinnostava sovellus tunnetusta Bourdieun pääomaajattelusta. Tutkimuksessa ajallinen pääoma ilmenee yhdessä lajin kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kanssa. Skeittauksen parissa vietetty aika siis toi keskiikäisille erilaisia toimintamahdollisuuksia lajin sosiaalisella kentällä. Toisaalta aikaulottuvuus näkyi myös ymmärryksenä siitä, että lajin parissa vietettävä aika oli ehkä käymässä vähiin. Tutkimus tarjoaa kiinnostavia näkökulmia aikuisväestön liikuntaharrastamisen tulkitsemiseen ja tuo siihen elämänhistoriallisen ulottuvuuden näkyväksi. LÄHDE: O’Connor, p. 2018. Beyond the youth culture: Understanding middle-aged skateboarders through temporal capital. International Review for the Sociology of Sport 53 (8), 924–943. Urheiluseuran muutostilanne nostaa jäsenmaksun maksuhalukkuutta S aksalaisten urheiluseurojen jäseniin kohdistuneen kyselyn mukaan jäsenmaksun maksuhalukkuusarvo (willigness-to-pay) kasvaa sekä seuran kielteisessä että seuran myönteisessä muutostilanteessa. Swierzyn ja kumppaneiden (2018) tutkimuksessa esitettiin vastaajille kaksi hypoteettista muutostilannetta: seura joko joutuu talousvaikeuksiin tai haluaa kehittää toimintansa laatua, ja näiden seurauksena joutuu korottamaan jäsenmaksua. Tämän jälkeen kysyttiin monivaiheisesti jäsenistön maksuhalukkuusarvoa kyseisessä tilanteessa. Arvoksi muodostui noin 10,5 euroa kuukaudessa, kun keskimääräinen jäsenmaksu kyselyhetkellä oli 7,7 euroa kuukaudessa. 76 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 Sillä ei ollut vaikutusta tuloksiin, esitettiinkö vastaajalle kielteinen vai myönteinen muutostilanne. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös maksuhalukkuusarvon yhteyttä urheiluseuran kapasiteettiin ja sen osatekijöihin. Tämä toteutettiin yhdistämällä jäsenkyselyn vastaukset urheiluseurakyselyyn. Kapasiteetilla tarkoitetaan seuran kykyä toimia tarkoituksensa ja tavoitteidensa mukaisesti tehokkaasti, vaikuttavasti ja kestävästi. Sen osa-alueita ovat henkilöresurssit, talousresurssit ja rakenteelliset resurssit, kuten seuran prosessit ja sidosryhmät. Tutkimuksessa havaittiin, että kapasiteetin osatekijät ovat suhteessa maksuhalukkuuteen. Esimerkiksi vapaaehtoisten suuri osuus

suhteessa jäsenmäärään nosti maksuhalukkuutta, palkatun henkilöstön määrä laski. Mielenkiintoista oli, että maksuhalukkuus oli suurempi, jos seura raportoi vakavista talousvaikeuksista tai huonosta harjoitustilojen saatavuudesta. Kaikkiaan tulokset osoittivat, että urheiluseurojen jäsenet olivat innokkaita turvaamaan oman seuransa toimintaa. Tutkimusmenetelmä tarjoaa kiinnostavia sovelluksia myös urheiluseuran johtamiseen. LÄHDE: Swierzy, P, Wicker, P. & Breuer, C. 2018. Willingness-to-Pay for Memberships in Nonprofit Sports Clubs: The Role of Organizational Capacity. International Journal of Sport Finance 13 (3), 261–278. Urheilijaidentiteetistä ohjaajaidentiteettiin – tie kohti yhteistä seuraidentiteettiä W TUTKIMUSUUTISIA egner ja kumppanit (2019) toteuttivat tapaustutkimuksen junioriurheiluseurassa tarkastellakseen vapaaehtoistyöntekijöiden merkityksellistämisprosesseja. Tätä lähestyttiin merkitysten rikkomisen (sensebraking) – eli aiempien käsitysten haastamisen - ja merkitysten antamisen (sensegiving) näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen tausta on organisaatiotutkimuksessa ja tulokset sovitettavissa vapaaehtoistyön johtamiseen. Vapaaehtoisten ohjaajien aiempia käsityksiä rikkovia seikkoja olivat ohjaajaidentiteetin korostaminen ja urhei­lijaidentiteetin tarkoituksellinen häivyttäminen. Lisäksi merkityksen rikkomisena tulkittiin muodollisten ”paperitöiden” sisällyttäminen ohjaustehtäviin, koska alkujaan vapaaehtoisten kiinnostus oli nimenomaan urheilutoiminnan ohjaamisessa. Merkityksiä antavia (sensegiving) seikkoja oli ensinnä seuran historian ja maineen korostaminen. Tähän liittyi toiminnan erityislaatuisuuden ja paikallisuuden korostaminen. Toiseksi merkityksiä annettiin tukemalla vapaaehtoisten rooli-identiteetin muodostumista. Tämä tarkoitti esimerkiksi koulutusten järjestämistä vapaaehtoisille. Viimeiseksi tutkijat keskittyivät tarkastelemaan yhteisen organisaatioidentiteetin muodostumista. Sen havaittiin syntyvän erityisesti symboleista, tässä tapauksessa seuravaatteista, sekä sosiaalisuuden edistämisestä. Seura muun muassa järjesti vapaaehtoisille omia tilaisuuksiaan. Vapaaehtoiset kokivat yhteenkuuluvuutta myös harrastajiin, jolloin he näkivät oman roolinsa seuran kokonaisuudessa juuri ohjaajaidentiteetin kautta. Tutkijoiden mukaan urheilijaidentiteettiin jääminen voidaankin nähdä uhkana yhteisen seuraidentiteetin kehittymiselle. Tutkimustulokset korostivat urheiluseuran johdon aktiivista roolia vapaaehtoistyön johtamisessa ja sen onnistumisessa. LÄHDE: Wegner, C.E., Jones, G.J., Jordan, J.S. 2019. Voluntary sensemaking: the identity formation process of volunteers in sport organizations. European Sport Management Quarterly, DOI: 10.1080/16184742.2019.1566930. OUTI AARRESOLA, LitT Erikoistutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Sähköposti: outi.aarresola@kihu.fi Liikuntapedagogiikan maailmasta Teksti: KASPER SALIN Kulttuurinen tausta ja liikunnanopetus L änsimaissa koululaitos koetaan yhdeksi tärkeimmäksi paikaksi sosiaaliselle integraatiolle. Tästä huolimatta koulussa voi tulla eteen tilanteita, joissa erilaisista taustoista tulevat oppilaat voivat kokea olevansa ”ulkopuolisia”. Thorjussen ja Sisjord (2018) halusivat selvittää, millaisia kokemuksia koulun liikuntatunneilta on oppilailla, joiden kulttuurinen tausta on rajojen ulkopuolelta. Tutkijat seurasivat yhteensä 26 liikuntatuntia ja haastattelivat yhteensä 11 oppilasta. Oppilaat valittiin sukupuolen, kulttuurisen taustan, tunneilla osoitettujen taitojen, oppiainetta kohtaan osoitettujen asenteiden perusteella. Liikuntatunnit tarjosivat oppilaiden mielestä hyvän mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden luomiseen kulttuurisesta taustasta huolimatta. Samanaikaisesti oppilaat kuitenkin kokivat, että liikuntatunneilla esiintyi tilanteita, joissa etniset ja kulttuuriset eroavaisuudet aiheuttivat jännitteitä sekä oppitunneilla että pukutiloissa. Osa oppilaista koki, että heidän kulttuuritausta huomioiden, heidän ei oletettu olevan fyysisesti aktiivisia tai hyviä liikkujia. Niin ikään osa oppilaista koki ulkonäköpaineita tai paineita terveellisistä elämäntavoista. Nämä tekijät aiheuttivat myös ulkopuoliseksi tulemisen tunnetta. Pukuhuone, jossa erilaiset ”kehokulttuurit” kohtasivat, koettiin myös kiusalliseksi. Tutkimus osoitti, että etniseen taustaan liittyvät kysy­mykset ovat edelleen ”vaiettu dialogi”, johon harvoin kiinnitetään huomiota. Oppilaiden kertomukset kuitenkin osoittavat, että oppilaiden kulttuuriset/ etniset taustat ovat keskeisessä osassa oppilaiden kokemuksissa liikuntatunneista. Vaikka liikunta tarjoaa LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 77

oppilaille hyvän mahdollisuuden sosiaalisten suh­ teiden luomiseen, se sisältää myös jännitteitä, jotka liikunnanopettajan on hyvä tiedostaa ja tarvittaessa puuttua näihin tilanteisiin. LÄHDE: Thorjussen, I. M., & Sisjord, M. K. 2018. Student’s physical education experiences in a multi-ethnic class. Sport, Education & Society, 23 (7), 694-706. DOI: 10.1080/13573322.2018.1467399 Lisäävätkö liikuntapelit (exergames) liikettä tai motivaatiota? M uuttuvassa yhteiskunnassa on tärkeää huomioida myös muuttuvat tarpeet liik­ kumisessa. Vaikka fyysisen aktiivisuuden vaihtuminen kontekstista toiseen on vielä varsin vähän tutkittu alue, liikuntapelit (exergames, video­pelit, jotka vaativat fyysistä aktiivisuutta) voisi­ vat toimia fyysiseen aktiivisuuteen kannustavana myös peli­maaliman ulkopuolella. Yhteensä 37 ylipainoista tyttöä (ikä 14–18 vuotta) rekrytoitiin mukaan 12 viikkoiseen tutkimukseen. Tutkimusryhmä jaettiin kontrolliryhmään ja varsi­ naiseen tutkimusryhmään, joka osallistui 12 viikon ajan tanssipeliin kolme kertaa viikossa. Molemmilta ryhmiltä kerättiin itseraportoitu ja objektiivinen data fyysisestä aktiivisuudesta sekä ennen että jälkeen inter­ vention. Lisäksi ruutuaikaa, asennetta liikuntapelejä kohtaan sekä luottamusta omiin liikuntakykyihin mi­ tattiin molemmilta ryhmiltä. Koeryhmällä itseraportoitu fyysinen aktiivisuus oli lisääntynyt (p=.035) ja ruutuaika vähentynyt (p=.001) viikko intervention jälkeen verrattuna lähtötilantee­ seen. Objektiivisesti mitatulla fyysisellä aktiivisuudella ei havaittu kuitenkaan olevan eroa millään fyysisen ak­ tiivisuuden tasolla (kevyt, keskitasoinen, raskas) eikä­ passiivinen aika ollut muuttunut. Positiivisena voidaan kuitenkin pitää, että koeryhmän luottamus omiin kykyihin oli lisääntynyt ja he osoittivat motivaatiota liikuntapelejä kohtaan. Vaikka lyhyt interventio ei osoittanut objektiivisesti mitattuna fyysisen aktiivisuuden lisääntymistä, tut­ kimuksen merkittävänä tuloksena voidaan pitää sitä, että itseluottamus omiin liikuntakykyihin osallistujilla kasvoi. Tämä puolestaan voi edesauttaa fyysisen aktii­ visuuden lisääntymiseen. Pidempiaikainen interventio voisi lisätä edelleen luottamusta omiin liikuntataitoihin ja tätä kautta nostattaa intoa myös fyysistä aktiivisuutta kohtaan ja vähentää myös ruutuaikaa. Koska osallistu­ jat osoittivat motivaatiota liikuntapelejä kohtaan, voisi­ vat puhelimeen asennettavat, liikettä vaativat pelit olla yksi ratkaisu vähän liikkuvien lasten liikuttamiseksi. LÄHDE: Staiano, A. E., Beyl, R. A., Hsia, H. S., Katzmarzyk, P. T. & Newton, R. L. 2017. Twelve weeks of dance exergaming in overweight and obese adolescent girls: Transfer effects on physical activity, screentime, and self-efficacy. Childhood Sports Participation and Adolescent Sport Profile. Journal of Sport Sciences and Health, 6 (1), DOI: 10.1016/j.jshs.2016.11.005 Ryhmäkoko vaikuttaa lasten fyysiseen aktiivisuuteen koulun liikuntatunneilla K oululiikunnan tulee tukea lasten fyysistä aktiivisuutta ja liikunta-aktiivisuuden ta­ voitteiden saavuttamista. Koululiikunta on erityisen tärkeää niille lapsille, jotka eivät vapaa-ajallaan liiku oma-aloitteisesti tai osallistu seu­ ratoimintaan. Kirkham-King (2017) kollegoineen halusi selvittää, miten eri kontekstuaaliset tekijät ovat yhteydessä fyysi­ seen aktiivisuuteen koulun liikuntatunneilla. Fyysisen aktiivisuuden data kerättiin yhteensä 281 alakoulun oppilaalta (51,2 % tyttöjä) kiihtyvyysanturilla Utahin osavaltiossa. Oppilaat pitivät kiihtyvyysanturia yhteen­ sä 12 viikon ajan koululiikuntatunneilla (kolmena päi­ vänä viikossa, yhteensä 175 oppituntia). Oppitunnin kontekstuaalisiin tekijöihin lukeutuivat luokkataso, oppitunnin sisältö, sukupuoli ja ryhmäkoko. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että pienemmissä ryhmissä fyysistä aktiivisuutta oli enemmän ja kuntoominaisuuksia kehittävillä tunneilla aktiivisuutta oli enemmän kuin motorisia taitoja kehittävillä tunneilla. Yhteisvaikutuksista oli havaittavissa, että tyttönä isoon 78 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 ryhmään osallistuminen oli yhteydessä matalampiin aktiivisuustasoihin. Vaikka motorisia taitoja kehittävillä tunneilla fyysis­ tä aktiivisuutta oli vähemmän, on tärkeää huomioida, että nämä tunnit ovat lasten motorisen kehittymisen kannalta erittäin tärkeitä, eikä niiden osuutta tulisi vähätellä vähäisemmästä fyysisestä aktiivisuudesta huolimatta. Ryhmäkoosta päättävien henkilöiden tulisi tiedostaa ryhmäkoon vaikutus lasten fyysiseen aktiivi­ suuteen. LÄHDE: Kirkham-King, M., Brusseau, T.A., Hannon, J.C., Castelli, D.A., Hilton, K., Burns, R.D. 2017. Elementary physical education: A focus on fitness activities and smaller class sizes are associated with higher levels of physical activity. Preventive Medicine Report. DOI: 10.1016/j.pmedr.2017.09.007 KASPER SALIN, LitT Tutkijatohtori Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: kasper.salin@jyu.fi

TUTKIMUSUUTISIA Liikuntapsykologian maailmasta Teksti: HANNA-MARI TOIVONEN Ohjattua liikuntaa taaperoille? O hjattua liikuntaa järjestetään entistä nuoremmille lapsille ja yleisesti ottaen sitä pidetään hyödyllisenä, mutta tutkimusta aiheesta on valitettavan vähän. Harlown ja kumppaneiden kartoittava katsaus selvitti 2–5 vuotiaiden lasten ohjattuun liikuntaan osallistumisen vaikutuksia lasten psykologiseen, emotionaaliseen, sosiaaliseen, kognitiiviseen ja intellektuelliin kehitykseen. Aiemmat tutkimukset ovat pääasiassa keskittyneet pienten lasten motoriseen kehitykseen, jonka vuoksi katsaus sisälsi vain yhdeksän tutkimusta. Katsaus kuitenkin osoitti, että aikaisella ohjattuun liikuntaan osallistumisella oli pääsääntöisesti positiivisia seurauksia. Kolmessa tutkimuksessa tarkkailtiin esikouluikäisten lasten psykologista ja emotionaalista käyttäytymistä ja ohjattuun liikuntaan osallistuneilla lapsilla oli muita vähemmän emotionaalisia ongelmia, häiriökäyttäytymistä ja rauhattomuutta sekä paremmat ongelmaratkaisu-, itsearviointi- ja yhteistyötaidot. Kuudessa tutkimuksessa puolestaan osallistuminen ohjattuun liikuntaan edesauttoi lasten sosiaalista kehittymistä. Lasten vuorovaikutustaidot olivat paremmat, he luottivat toisiin enemmän ja he toimivat paremmin ryhmässä kuin lapset, jotka eivät olleet osallistuneet ohjattuun liikuntaan. Kahdessa tutkimuksessa sel- vitettiin kognitiivisen ja intellektuellin kehittymisen yhteyttä ohjattuun liikuntaan. Toisessa tutkimuksista lasten tilanhahmotuskyvyssä ei löydetty mitään eroa­ vaisuuksia, mutta toisessa uimaohjelmaan osallistuneet lapset olivat useissa kognitiivisissa ja kielellisissä ominaisuuksissa verrokkiryhmää edellä. Neljässä tutkimuksessa tuotiin myös esiin mahdollisia ohjattuun liikuntaan osallistumisen haittavaikutuksia. Alle 6-vuotiaat lapset eivät välttämättä ole emotionaalisesti riittävän kypsiä pystyäkseen ymmärtämään sääntöjä ja sosiaalista vertailua. Itseasiassa lapset saattavat vasta 9-vuotiaina täysin ymmärtää kilpailua. Pienten lasten keskittymiskyky on myös rajallinen ja saattaa vaikuttaa tutkimusten tuloksiin. Tutkijat painottavatkin, että tulevaisuudessa tarvitaan enemmän ja laadukkaampia tutkimuksia, jotta voidaan vetää johtopäätöksiä tai tehdä yleistyksiä suuntaan tai toiseen. LÄHDE: Harlow, M., Wolman, L., & Fraser-Thomas, J. (2018). Should toddlers and preschoolers participate in organized sport? A scoping review of developmental outcomes associated with young children’s sport participation. International Review of Sport and Exercise Psychology. DOI: 10.1080/1750984X.2018.1550796 Tue lapsesi psykologisia perustarpeita V anhempien tarjoama taloudellinen, logistinen ja emotionaalinen tuki nuorten urheilussa on merkittävä. Etenkin murrosiässä vanhempien asenteella ja käyttäytymisellä on merkittävä vaikutus nuoreen. Charbonneau ja Camiré tutkivat vanhempien ja heidän lastensa käsityksiä siitä, miten vanhempien osallistuminen nuorten liikuntaan vaikuttaa nuorten psykologisten perustarpeiden (autonomia, pätevyys, yhteenkuuluvuus) täyttymiseen. Tutkimuksessa haastateltiin kahdeksaa 12–16 vuotiasta joukkueurheilijaa ja toista heidän vanhemmistaan. Pääosin vanhemmat tukivat lastensa autonomiaa antamalla lastensa valita urheilulajinsa itse, mutta silloinkin, kun vanhemmat rajoittivat valintaa, urheilijat pääsääntöisesti uskoivat vanhempien ohjauksen olleen hyödyllistä ja vanhempien ajatelleen heidän parastaan. Tutkijat viittaavatkin tutkimukseen, jonka mukaan vanhempien ei tulisi valita urheilulajia lapsilleen vaan valita se yhdessä heidän kanssaan. Ongelmatilanteissakin urheilijoiden annettiin pääasiassa selvitä tilanteesta itsenäisesti, mutta haasteiden kasvaessa suuriksi vanhempien neuvot ja tuki olivat urheilijoille tärkeitä. Vanhempien tulisi kiinnittää erityisesti huomiota kehonkieleensä, koska sillä oli suuri merkitys nuorten pätevyyden tunteen tukemisessa. Kun vanhempien sanomiset ja kehonkieli olivat ristiriidassa, se vaikutti negatiivisesti urheilijoiden pätevyyden tunteeseen. Vanhempien tuleekin miettiä milloin nuoret tarvitsevat heidän tukeaan. Esimerkiksi häviön jälkeen urheilijat useimmiten halusivat omaa aikaa ja vanhempien haluttiin antavan palautetta ja keskustelevan suorituksesta nuorten kanssa vasta kun nuori oli siihen valmis. Vanhempien ja nuorten pitäisi siis panostaa kommunikointiin, jotta he pystyisivät sopimaan, milloin vanhempien tukea tarvitaan. Yleisin vanhempien tapa antaa emotionaalista tukea lapsilleen oli osallistua urheilutapahtumiin. Pääsääntöisesti vanhempien osallistuminen nähtiin positiivisena tukemisena, mutta jokaisissa harjoituksissa paikalla oloa nuoret pitivät jo liian kontrolloivana käytöksenä. Tutkijat painottavatkin, että vanhempien ja nuorten tulisi säännöllisesti keskustella vanhempien roolista. Yhteinen kiinnostus urheilua kohtaan tuki kuitenkin vanhempien ja nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja he usein viettivät laatuaikaa harjoitusten ja kilpailujen lisäksi yhdessä katsellen urheilua televisiosta ja keskustellen urheilusta. Tukeakseen lastaan urheilu-urallaan vanhempien tulee siis kiinnittää erityistä huomiota suulliseen ja LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 79

keholliseen ilmaisuun, pohtia omaa rooliaan nuoren tukijana ja keskustella lapsensa kanssa avoimesti molempien ajatuksista tukeakseen lapsensa psykologisia perustarpeita. LÄHDE: Charbonneau, E. F., & Camiré, M. (2019). Parental involvement in sport and the satisfaction of basic psychological needs: Perspectives from parent–child dyads. International Journal of Sport and Exercise Psychology. DOI: 10.1080/1612197X.2019.1570533 Psyykkisiä taitoja voi opettaa jo nuorille urheilijoille P TUTKIMUSUUTISIA syykkisten taitojen harjoittelu on tärkeä osa huippu-urheilijoiden arkea. Tutkimus on pitkälti keskittynyt aikuisten huippu-urheilijoiden psyykkisten taitojen harjoitteluun, vaikka harjoittelun tulisikin alkaa jo paljon ennen aikuisikää, jotta nuoret lahjakkuudet pystyisivät saavuttamaan poten­tiaalinsa. Dohme ja tutkimusryhmä kehittivät psyykkisten taitojen ohjelman nuorille huippu-urheilijoille. Viisitoista kuukautta kestänyt ohjelma oli jaettu kolmeen osaan: yhdeksän kuukautta kestäneeseen esi-interventioon, kaksi kuukautta kestäneeseen interventioon ja neljä kuukautta kestäneeseen arviointivaiheeseen. Interventio koostui kolmesta interaktiivisesta työpajasta, joihin osallistui 11 kilpailevaa 8–15 vuotiasta tennispelaajaa ja heidän yhteinen valmentajansa. Tutkijat noudattivat toimintatutkimuksen periaatteita. Esi-interventiovaiheessa tutkijat pyrkivät saamaan yksityiskohtaisen ymmärryksen urheilijoiden psykologisista tarpeista yhteistyössä vanhempien ja valmentajan kanssa, luomaan hyvät suhteet urheilijoihin sekä tutustumaan urheiluympäristöön. Tutkijat suunnittelivat ja toteuttivat intervention esi-intervention aikana kerätyn tiedon pohjalta. Tutkijat painottivat vahvasti esi-intervention tärkeyttä intervention sisällön valinnan ja merkittävyyden sekä luottamussuhteiden luomisen kannalta. Intervention tavoitteena oli kehittää urheilijoiden esi-intervention aikana tärkeiksi määrittämiä psyykkisiä ominaisuuksia. Ensimmäisen työpajan aiheena oli keskittyminen, toisen aiheena tunteiden hallinta ja viimeisen työpajan aiheena voittaminen ja häviäminen. Psyykkisten taitojen ohjelman aikana urheilijat suorit- 80 tivat useita tehtäviä, jotka auttoivat heitä ymmärtämään psykologisia käsitteitä ja harjoittelemaan taitoja käytännössä. Esimerkiksi syöttörutiiniensa aikana urheilijat korvasivat negatiivisen itsepuheensa positiivisella itsepuheella. Tulokset osoittivat, että urheilijat oppivat ymmärtämään ja säätelemään keskittymistään ja tunteitaan. Tutkijat nostivatkin voimakkaasti esiin kouluttamisen, esimerkkien ja harjoittelun merkitykseen psyykkisten taitojen oppimisessa ja motivaation ylläpitämisessä. Arviointivaiheessa tutkijat arvioivat mitä ja miten urheilijat oppivat intervention aikana. Urheilijoiden ymmärrys psykologisista taidoista ja ominaisuuksista kehittyi tutkimuksen myötä, mikä mahdollisti niiden paremman käyttämisen ja säätelyn. Urheilijat ja valmentajat löysivät myös yhteisen kielen keskustella psyykkisistä taidoista, joka puolestaan lisäsi avoimuutta ja keskustelujen määrää urheilijoiden ja valmentajien kesken. Psyykkisten taitojen harjoittelu tulisi ottaa voimakkaammin osaksi nuorten urheilijoiden arkea ja heille tulisi tarjota tietoa ja mahdollisuuksia harjoitella taitoja. LÄHDE: Dohme, L.-C., Bloom, G., Piggott, D., & Backhouse, S. (2019). Development, implementation, and evaluation of an athlete-informed mental skills training program for elite youth tennis players. Journal of Applied Sport Psychology. DOI: 10.1080/10413200.2019.1573204 HANNA-MARI TOIVONEN, LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Sähköposti: toivonen.hanna@yahoo.com Liikunnan biotieteiden maailmasta Teksti: ILKKA HEINONEN Liikunta parantaa rasvakudoksen ”laatua” L iikunta on tunnetusti hyväksi painonhallintaa ja painon pudotusta ajatellen, jos lisääntynyttä energiankulutusta ei kompensoi syömällä vastaavasti enemmän. Varastoenergia lähtee etenkin rasvakudoksesta, minkä johdosta kehon rasvaprosentti muodostuu terveydelle suotuisaksi. Rasvakudoksen ”laatu” ja toiminta voi kuitenkin myös parantua. Liikuntaa ja rasvakudosta paljon tutkineen I. Stanfordin ryhmän uuden tutkimuksen mukaan rasvakudoksen laadussa ja toiminnassa voi tapahtua muutok- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 sia. He juoksuttivat tutkimuksessaan hiiriä ja keräsivät niiltä talteen näytteet 14 eri rasvakudospaikasta. Kehon painossa kuin myös eri rasvakudosten painoissa oli vain hienoista laskua verrattuna niihin hiiriin, joilla ei ollut pääsyä juoksupyöriin. Rasvanäytteissä nähtiin kuitenkin rasvakudosspesifisiä muutoksia geeniekspressioissa, mitokondrioitten aktiivisuudessa, glukoosiaineenvaihdunnassa, rasvahappojen sisäänotossa ja hapetuksessa. Yleisesti ottaen nämä muutokset olivat sellaisia, jotka ovat terveydelle suotuisia. Muiden tutkimusten tapaan tässä havaittiin myös

ruskean rasvan olevan vähäisempää liikuntaa harrastaneilla hiirillä. Joitakin vuosia sitten nimittäin ajateltiin, että myös liikunta voisi stimuloida ruskeaa rasvaa, joka polttaa energiaa lämmöksi. Ruskean rasvan aktivoimiseksi kannattaakin altistaa itseään edelleen kylmälle, kuten esimerkiksi käymällä avantouimassa tai pyörimällä lumihangessa. Tutkimuksen mukaan rasvakudoksen toiminta voi kuitenkin parantua, jos olet hiiri ja harrastat runsaasti juoksemista joka päivä. Nähtäväksi jää, tapahtuuko sama yhtä hyvin ihmisillä. LÄHDE: Lehnig AC, Dewal RS, Baer LA, Kitching KM, Munoz VR, Arts PJ, Sindeldecker DA, May FJ, Lauritzen HPMM, Goodyear LJ, Stanford KI.Exercise Training Induces Depot-Specific Adaptations to White and Brown Adipose Tissue. iScience. 2019 Jan 25;11:425439. doi: 10.1016/j.isci.2018.12.033. Liikunta suojaa masennukselta Y hä useammat aikaisemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen suuntaan, että liikunta on yhteydessä vähäisempään riskiin sairastua masennukseen. Syy-ja seuraussuhde ei kuitenkaan ole ollut varma näiden aikaisempien tutkimusten pohjalta. Voi nimittäin olla, että liikunta todella suojaa masennukselta, mutta yhtä hyvin voi olla, että masennus johtaa vähäisempään liikkumiseen. Choi ja kumppanit raportoivat kuitenkin uudessa tutkimuksessaan, että liikunta toden totta näyttäisi olevan suojaava tekijä masennukseen liittyen. Tähän tulokseen he päätyivät tutkimalla yli 600 000 henkilöä hyödyntämällä niin sanottua Mendeliaanistarandomisaatio -lähestymistapaa. Analyyseissään he kuitenkin huomasivat, että suojaava yhteys oli näkyvissä vain objektiivisesti mitatun fyysisen aktiivisuuden kanssa, mutta ei itseraportoidun liikkumisen kanssa, mikä herättää huolta ihmisten kykyyn tiedostaa omaa, oi- keaa liikkumisen määrää. Yli- ja aliraportoiminen on tavallista. Tutkijat kirjoittavat johtopäätöksissään, että epidemiologisissa tutkimuksissa olisi tärkeää siirtyä mittaamaan liikkumista objektiivisin menetelmin, mikä olisikin hyvä tavoite. Näin määritettynä yhdessä geneettisen tiedon kanssa, tutkimus myös vahvasti ehdottaa, että liikunta on kuin onkin masennukselta suojaava tekijä. LÄHDE: Choi KW, Chen CY, Stein MB, Klimentidis YC, Wang MJ, Koenen KC, Smoller JW; Major Depressive Disorder Working Group of the Psychiatric Genomics Consortium.Assessment of Bidirectional Relationships Between Physical Activity and Depression Among Adults: A 2-Sample Mendelian Randomization Study.JAMA Psychiatry. 2019 Jan 23. doi: 10.1001/jamapsychiatry.2018.4175. [Epub ahead of print] Reipastehoinen liikunta auttaa painon ylläpidossa laihdutuksen jälkeen P ainon ylläpito painonpudotuksen jälkeen on haastavaa. Larsen ja kumppanit päättivät siksi selvittää, miten sellaiset ryhmät eroavat toisistaan, joissa toisessa koehenkilöt ovat pystyneet ylläpitämään laihdutetun painon ja toiset eivät. Kävi ilmi, että henkilöillä, joilla paino oli päässyt nousemaan takaisin, glukoosinkäyttökyky, maksimaalinen hapenottokyky ja reippaan- ja kovatehoisen liikunnan määrä oli päässyt laskemaan. Heillä myös mitokondrioiden toiminta ja oksidatiivisen stressin määrä oli keikahtanut huonolle tolalle. Heikentynyt glukoosinkäyttökyky oli yhteydessä heikentyneeseen oksidatiiviseen stressiin, joka tutkijoiden mukaan voi hyvin kummuta vähäisemmästä liikunnan määrästä. Ruokavalion lisäksi siis myös liikunnalla on tärkeä merkitys painonhallinnassa. Tutkimus on linjassa monien muiden aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa, joiden mukaan painonpudotuksen jälkeen tarvitaan verraten paljon, tai varsin kovatehoista liikuntaa, jotta paino ei pääsisi nousemaan aiempiin lukemiin. Tämä ei ole välttämättä ainakaan pidemmän päälle helppoa, joten parasta olisi tietenkin yrittää estää painonnousu kokonaan. Kovatehoinen liikunta tehoaa kuitenkin hyvin siitä syystä, että se ei vain polta paljon energiaa, vaan se myös hillitsee tutkitusti ruokahalua. Monesti voi käydä niin, että ihminen luulee kuluttaneensa paljon kaloreita esimerkiksi kitkiessään kukkapenkkiään pihamaalla, mutta todellisuudessa kaloreita kuluukin vain hyvin vähän. Jo pelkät pullakahvit palkkiona hyvästä työstä voivat keikauttaa energiansaannin yli kulutuksen. Sen vuoksi myös reipastehoista liikuntaa kannattaa harrastaa runsaasti piha- ja muiden fyysisesti aktiivisten kotitöiden ja työmatkaliikunnan lisäksi. LÄHDE: Larsen S, Dandanell S, Kristensen KB, Jørgensen SD, Dela F, Helge JW.Influence of exercise amount and intensity on longterm weight loss maintenance and skeletal muscle mitochondrial ROS production in humans. Appl Physiol Nutr Metab. 2019 Jan 21. doi: 10.1139/apnm-2018-0577. [Epub ahead of print] ILKKA HEINONEN, LitM, FM, FT Kollegiumtutkija, Liikunta- ja verenkiertofysiologian dosentti Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen laitos, & PET-keskus Turun yliopisto LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 81

TUTKITTUA Väitökset Liikuntapaikat uusi tulonlähde yliopistoille LitM David Kotthausin liikunnan yhteiskuntatieteiden väitöskirja "Economic, social and stakeholder-relatedanalysis in sport facility management" tarkastettiin 11.1. 2019 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Thierry Zintz (Universitécatholique de Louvain, Belgia) ja kustoksena professori Kimmo Suomi. LitM David Kotthaus tarkasteli väitöstutkimuksessaan liikunnan ja urheilun mahdollisesti tuomia tuloja yliopistoille. Hän näkee liikuntapaikat tärkeäksi tulonlähteeksi yliopistoille. Kotthaus selvitti yliopistojen kiinteistöomistuksen muutosten vaikutusta yliopistojen tuloihin vuosina 2010–2012. Hän pohti, miten yliopistot pystyvät käyttämään hyväkseen liikunnan ja urheilun mahdollisuuksia tulonmuodostuksessa. Tutkimuskohteina olivat Jyväskylän yliopisto (JYU), Uumajan yliopisto (UU) Ruotsissa ja Saksan urheilukorkeakoulu (GSU) Kölnissä. Yliopistojen tutkimusstrategioiden tulisi suunnata toimintaa siten, että tutkimus- ja rahoitustoimet ovat riittäviä samanaikaisesti vahvistamaan sekä tutkimusstrategiaa että yliopiston taloutta. Muita potentiaalisia tulonlähteitä kuin liikuntapaikat ovat esimerkiksi lukukausimaksut, yhteistoimintasopimukset eri tahojen kanssa sekä yliopistojen suuntautuminen yrittäjyyteen ja yhteisyritystrategioihin perustuvien yritys- yms. kampusten yhdistämiseen. Kotthausin mukaan henkilöstön ja palveluiden käytön tehokkuutta on parannettava sidosryhmien hallinnassa, strategisessa johtamisessa ja liikuntapaikkojen hallinnassa. Yliopistoissa on enemmän opiskelijoita kuin koskaan ennen, mikä vaatii enemmän muun muassa henkilöstöresursseja sekä tiloja ja taloudellisia panostuksia. Yliopistojen vanhat ja uudet sidos- 82 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 ryhmät vaativat enemmän joustavuutta yliopistolta, mikä vaikuttaa yliopistojen kykyyn toimia osaamisvaltaisina instituutioina. Lisäksi tietotaidon vaatimustaso on kehittynyt paljon nopeammin kuin resurssit. Jos yliopistot eivät reagoi riittävästi näihin tekijöihin, menestyksellinen liiketoiminta on erittäin epätodennäköistä ja yliopistot jäävät kehityksestä jälkeen. Kotthaus näkee uhkana takaiskut kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa etenkin Jyväskylän ja Uumajan kaltaisissa maakunnallisissa yliopistoissa. Tutkimusta varten tehtiin 24 laadullista puolistrukturoitua haastattelua vuosina 2010–2012.Saatuja tietoja tarkasteltiin kerronnallisen diskurssianalyysin avulla. Lisätietoja: David Kotthaus, David.Kotthaus@jyu.fi. Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 49, Jyväskylä 2018, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7631-6. Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa http:// urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7631-6 Suomalainen liikuntavalistus tarvitsee rohkeutta ja monipuolisuutta FM Maria Rantalan Suomen historian väitöskirja ”Ylös, ulos ja lenkille! Suomalaiset kuntoliikuntajärjestöt ja liikuntakampanjajulisteet vuosina 1941–2010” tarkastettiin 12.1.2019 Turun yliopistossa.Vastaväittäjänä toimi dosentti Erkki Vasara (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Kirsi Vainio-Korhonen. FM Maria Rantala selvitti tutkimuksessaan suomalaista liikuntavalistusta sekä suomalaisten kuntoliikuntajärjestöjen organisoitumista ja toimintaa vuosien 1941–2010 välisenä aikana. Rantala tutki, millaisin visuaalisin ja tekstuaalisin keinoin suomalaisia on yritetty saada harrastamaan liikuntaa. Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisessa liikuntakampanjoinnissa on keskitytty pääasiassa kuntoon, terveyteen ja positiivisiin näkökulmiin. Kampanjoita on vaivannut varovaisuus ja yksipuolisuus. Liikuntakampanjajulisteissa harrastetaan kestävyysliikuntaa luonnossa esimerkiksi hiihtäen, kävellen tai pyöräillen, iloisina ja aina hyvällä säällä. Liikkuja esitetään tavallisena ja sopusuhtaisena ihmisenä, joka reippailee yhdessä ystävien kanssa. Miehiä ja naisia esiintyy liikuntakampanjajulisteissa määrällisesti yhtä paljon, mutta liikuntarajoitteisia tai eri etnisten ryhmien edustajia näkyy kampanjamateriaaleissa vain harvoin. Joukkue-, palloilu-, taito- ja kamppailulajien näkyvyys on vaatimaton. Rantalan tutkimus kohdistuu rajapintaan, jossa liikunnan edistäjät ovat pyrkineet kohtaamaan liikuntakulttuurin ulkopuolelle jääneitä ja jättäytyneitä. Aineiston analyysi osoittaa, että kampanjoiden varovaisuus on johtanut melko laimeaan ja yksipuoliseen asioiden esittämistapaan. Käytetyimpiä liikunnan puolesta esitettyjä argumentteja ovat olleet terveys ja kunto.Fyysisen passiivisuuden terveysriskejä kuvataan liikuntavalistusaineistossa vain harvoin, mikä on väittelijän mukaan poikkeuksellista muuhun terveysvalistusaineistoon verrattuna. Rantala analysoi 710 liikuntakampanjajulistetta vuosilta 1941–2010 kuvatutkimuksen keinoin. Analyysi kohdentui tapoihin, joilla julisteissa esitettiin yhtäältä liikunta ja liikkujat sekä toisaalta fyysinen passiivisuus, vähän liikkuvat ja liikkumattomuuteen yhdistetyt asiat. Lisätietoja: Maria Rantala maria.rantala@likes.fi. Väitöskirja on tilattavissa verkkokaupassa: https://sigillum.fi/kauppa

Liikunta &TIEDE TUTKIMUSARTIKKELIT 2018 – OSA II www.lts.fi Abstrakti, muodollinen ja vanhentunut tasa-arvo? Diskursiivinen tulkinta liikuntajärjestöjen tasa-arvopuheesta Saara Isosomppi, Hannu Itkonen, Anna-Katriina Salmikangas 84 Liikuntapalveluiden käyttäjälähtöinen kehittäminen – tapaustutkimuksena pienten lasten äidit Paula Harmokivi-Saloranta, Paula Laitinen-Väänänen 93 Nuorten urheilijoiden suhde liikuntaan: yläkoululeiritykseen osallistuvien nuorten liikunnalle antamat merkitykset Emmi Ristimäki, Joni Kuokkanen, Tiina Kujala 100 Kirjoituskutsu: tutkimusartikkelit 2019 107 Kirjoitusohjeet 2019 107 Tutkimusartikkeliliitteen toimitusryhmä: Kari Kalliokoski päätoimittaja Jouko Kokkonen toimittaja Hannu Itkonen Kari L. Keskinen Tiina Kujala Lauri Laakso Tutkimusartikkelit 2018 osa II on julkaistu myös pdf-tiedostoina osoitteessa www.lts.fi

ABSTRAKTI, MUODOLLINEN JA VANHENTUNUT TASA-ARVO? DISKURSIIVINEN TULKINTA LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TASAARVOPUHEESTA Saara Isosomppi, LitM. Ahjolan Setlementti ry., Ahjolankatu 3, 33250 Tampere. Sähköposti: saara.isosomppi@ahjola.fi (yhteyshenkilö). Hannu Itkonen, Professori. Tieteenalaryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta. Anna-Katriina Salmikangas, Yliopistotutkija. Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Isosomppi S., Itkonen H. & Salmikangas A.-K. 2019. Abstrakti, muodollinen ja vanhentunut tasa-arvo? Diskursiivinen tulkinta liikuntajärjestöjen tasa-arvo­ puheesta. Liikunta & Tiede 56 (1), 84–92. Isosomppi S., Itkonen H. & Salmikangas A.-K. 2019. Abstract, formal and expired equality? Discourse analysis of sport organizations' talk of equality. Liikunta & Tiede 56 (1), 84–92. Viimeaikaista liikuntapoliittista ja -tieteellistä keskustelua on käyty siitä, millainen on liikunnan ja urheilun sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tila. Yhtenä sytykkeenä on toiminut vuonna 2015 päivitetty liikuntalaki, jonka kirjauksissa vahvistettiin tasa-arvon ja yhden­vertaisuuden edistämisvaatimusta ja jonka myötä myös opetus- ja kulttuuriministeriö alkoi edellyttää järjestöiltä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia osana valtionapukelpoisuutta. Tämä artikkeli osallistuu keskusteluun keskittämällä katseen liikuntajärjestöjen puheessa rakennettaviin sukupuolten tasa-arvopolitiikan diskursseihin. Tutkimustehtävänä tarkastellaan sitä, millaisia diskursseja liikuntatoimijoiden puheella tuotetaan. Määritetäänkö sukupuolten tasa-arvoa niissä muutosvoimaisena politiikkana ja mihin politiikan mahdollisuuksien rajoja asetetaan? Millaisia sukupuolen normatiivisuuksia tasa-arvopoliittisessa puheessa rakennetaan sekä haastetaan? A ­ ineisto koostuu vuonna 2015 liikunnan valtionapua saaneille järjestöille tehdystä sukupuolten tasa-arvoa koskeneesta kyselystä. Analyysi osoittaa, miten puheella tasa-arvopolitiikasta aktiivisesti tuotetaan sen merkityksiä sekä toisaalta vaietaan tai rajataan pois aiheita, joita ei tasa-arvokysymyksinä haluta käsitellä. Sukupuolten tasa-arvo­ politiikka määrittyy jatkuvaksi kamppailuksi eriarvoisuuden politiikoista, ideologioista ja todellisuuden muokkaamisesta. Recent political and scholarly discussions in sport have been concerning the stage of gender equality and equality in general in sport. Spark for the evolved interest was the updated Act on the promotion of sports and physical activity in 2015. It demanded more attention to advancing all kinds of equality in sport field and accordingly, the Ministry of Education and Culture obliged the organizations receiving a state subsidy to create their own equality promotion strategies. This article participates in the debate by examining the discourses of gender equality policy in sport organizations’ talk. The research analyzes discourses produced by sportsorganization actors. Is gender equality policy constructed as a tool for change and where are drawn the boundaries of its possibilities? What kinds of gender norms are constructed and contested? The data consists of a research survey about gender equality. The survey was directed to the sport organizations that were granted a state subsidy of sport in 2015. The analysis shows how the meanings of gender equality policy are actively produced in the talk and how it also lines out and mutes the questions that are not willingly covered. Gender equality policy is defined as a constant battle of ideologies, policies of inequality and construction of reality. Asiasanat: tasa-arvo, sukupuoli, yhdenvertaisuus, liikuntajärjestöt, liikuntapolitiikka, diskurssianalyysi 84 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta Key words: equality, gender, sport organizations, sport policy, discourse analysis, non-discrimination

JOHDANTO Sukupuolten tasa-arvo on liikuntapoliittisessa keskustelussa saanut viime vuosina uusia sytykkeitä. Sen voimistajana on ollut liikuntalain päivittäminen vuonna 2015, jolloin lain kirjauksissa vahvistettiin tasaarvon ja yhdenvertaisuuden edistämiskehotusta kaikessa liikuntatoiminnassa. Yhtä aikaa uudistettiin myös tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki. Samalla opetus- ja kulttuuriministeriö muutti liikuntajärjestöjen valtionapujen perusteita niin, että järjestöiltä alettiin vaatia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelua osana valtionapukelpoisuutta. Myös tieteellinen keskustelu sukupuolten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta liikunnassa ja urheilussa on 2010-luvulla ollut vilkastuvaa ja aiheeseen liittyviä raportteja ja tutkimuksia on viime vuosina julkaistu tiheämmin kuin tuskin koskaan aikaisemmin (esim. Turpeinen & Hakamäki 2018; Kurki 2018; Aalto-Nevalainen 2018; Kaivosaari 2017; Berg & Kokkonen 2016; Pyykkönen 2016). Keskustelua on käyty aikana, jolloin liikuntapolitiikassa ja -hallinnossa on siirrytty uudenlaiseen eriarvoisuuden käsitteistöön. Yhdenvertaisuus terminä ja politiikkana on tullut liikuntahallintoon 2010-luvun taitteen jälkeen, sillä esimerkiksi vielä vuonna 2011 SLU:n julkaisusarjassa ilmestyi päivitetty opas ”Laaja-alaisen tasa-arvon” edistämisestä liikunnassa. Sen jälkeisinä vuosina politiikan kielessä on puhuttu pääosin tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta rinnakkain. Edellistä taustaa vasten tässä artikkelissa tutkimustehtävänämme on tarkastella sitä, millaisia sukupuolten tasa-arvon diskursseja liikuntatoimijoiden puheella tuotetaan ja ylläpidetään. Määritetäänkö sukupuolten tasa-arvoa muutosvoimaisena politiikkana ja mihin politiikan mahdollisuuksien rajoja asetetaan? Millaisia sukupuolen normatiivisuuksia tasa-arvopoliittisessa puheessa rakennetaan sekä haastetaan? Tasa-arvon käsitteellä viitataan tässä artikkelissa nimenomaan sukupuolittunutta eriarvoisuutta käsittelevään politiikkaan. Sen muutosta liikunnassa on seurattu 2000-luvulla erilaisilla raporteilla (Turpeinen & Hakamäki 2018; Turpeinen ym. 2011; OKM 2005). Sukupuolten tasaarvo on tutkimusten mukaan edistynyt, liikunta-alan tietopohja eri suku­ puolten näkökulmista vahvistunut ja hallinnollista ohjausta on pyritty lisäämään (Turpeinen & Hakamäki 2018). Kuitenkin kokonaiskuvassa johtamisen kenttä on edelleen miehinen, naiset ovat organisaatioissa ja työtehtävissä vähemmistössä ja perinteisiä sukupuolistereo­typioita löytyy sekä strategiselta että operatiiviselta tasolta (Turpeinen ym. 2011; Salasuo ym. 2016). Tutkimuksessa päädytään edelleen samoi­hin tulkintoihin urheilusta ja liikunnasta instituutioina, jotka uusintavat ja ylläpitävät luonnollistettua sukupuolijärjestystä ja kulttuurisesti rakentuneita sukupuolieroja (Herrala 2015, 26). Muutos sukupuolten tasa-arvon suhteen onkin edennyt liikunnassa ja urheilussa vaihtelevalla tempolla eri areenoilla ja kaiken kaikkiaan hitaasti. Järjestökentällä tasa-arvon edistämistyön pullonkaulana ovat osaltaan olleet kansallisen tason organisointiepäselvyydet, jotka ovat haitanneet pitkäjänteistä kehitystyötä ja turhauttaneet järjestöjä (ks. Lehtonen 2014). Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen liikunnassa tähän mennessä sovelletut keinot lainsäädännössä ja informaatioohjauksessa eivät ole osoittautuneet erityisen tehokkaiksi tavoiksi (Pyykkönen 2016, 37). Valtion, kuntien ja järjestöjen tavoitteet ovat ylätasolla samansuuntaiset, mutta tosiasiassa sitoutuminen ja painotukset vaihtelevat. Valtion liikuntahallinnon rooli on ohjauksessa ja suosituksissa, kun käytännön tason operaatioista ja toteutuksesta vastaavat kunnat ja järjestöt. Päätösvalta on hajautettu ei-valtiollisille toimijoille, mutta valtionhallinnossa ei huonon tiedonkulun vuoksi välttämättä tiedetä, miten sen ajamat tasaarvo- ja yhdenvertaisuustavoitteet toteutuvat esimerkiksi järjestöjen arjessa. (Pyykkönen 2016, 36.) Pirstaloitunut vastuu on mahdollistanut sen, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymysten käsittely on jäänyt jokaisen toimijan oman harkinnan varaan. Rannikko myös toteaa laajemmin liikuntakenttien oletetun ”reilun pelin eetoksen” olevan niin vallitseva, että epätasa-arvon olemassaoloa helposti vähätellään (Rannikko 2017, 8). Tasa-arvolla käsitteenä ja politiikkana on pitkä historia, johon on oleellisesti liittynyt pyrkimys yhteiskunnalliseen muutokseen. Tässä artikkelissa sukupuolten tasa-arvo käsitteenä ymmärretään monitulkintaisena merkityskamppailun kohteena, jossa tasa-arvon käsitteen kautta pyritään vahvistamaan toisia näkemyksiä ja puhetapoja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden syistä ja seurauksista sekä asemoimaan toisia käsittämisen tapoja marginaaliin (vrt. Kantola & Lombardo 2017, 168–173). Samalla tasa-arvon määrittelyt ja diskurssit muokkaavat subjektien käsityksiä toiminnan ja politiikan mahdollisuuksien rajoista sekä näin myös niiden materiaalisista ehdoista (Lombardo ym. 2009). Siksi sukupuolten tasa-arvon merkitysten määrittely rajaa samalla sitä, mitä tasaarvopolitiikan suhteen pidetään mahdollisena toteuttaa sekä sitä, miten muutoksiin tosiasiallisesti pyritään. Tasa-arvoa niin käsitteenä kuin politiikkana tarkastelemme artikkelissa kriittisen tasa-arvotutkimuksen sekä feministisen tutkimuksen lähtökohdista. Diskursiivinen lähestymistapa tasa-arvoon näkee, että sosiaalinen todellisuus palvelee vallitsevia normatiivisia konstruktioita, joita (uudel­ leen)tuotetaan, ylläpidetään ja myös haastetaan puheen ja tekstien keinoin (Lazar 2007, 144). Feministisen tutkimuksen näkökulmasta moderni valta ja hegemoniat ovat tehokkaita perustuessaan rutiininomaisesti arjessa toistettaviin ja opittuihin sukupuolinormeihin, jotka vaikuttavat esimerkiksi kotona tapahtuvan, usein naisille lankeavan ”näkymättömän työn” sukupuolittuneeseen jakautumiseen (ks. Magnusson ym. 2008). Tämä tekee niiden vallasta myös näkymätöntä, sellaisena väärin tulkittua, mutta hyväksyttyä niin perusteltuna kuin luonnollistettuna (Bourdieu 1991, 170). Myös Michel Foucault’n teoretisointia tiedon tuottamisesta ja legitimoinnista on käytetty sukupuolten tasa-arvopolitiikan hegemonisten diskurssien purkamisessa eri maissa tehdyissä tutkimuksissa. Esimerkiksi Suomessa tasa-arvopolitiikkaa on nähty asemoitavan ei-legitiiminä sekä näin politiikan toimeenpanoa hidastavana esimerkiksi kysymyksissä palkkatasa-arvosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta (Kantola & Lombardo 2017, 59–61). Feministisessä politiikantutkimuksessa diskurssien purkaminen tarkoittaa pohjimmaista politiikkojen muotojen kyseenalaistamista, analyysia ja haastoa niiden merkityksistä sukupuoli-ideologioille. Tällöin tarkastellaan sisäistetyn vallan kautta sitä, miten eri politiikat rakentavat sukupuolitettuja subjekteja ja toimijuutta sekä myös esimerkiksi rodul­ listettuja, heteronormitettuja tai kolonisoituja toimijoita (Kantola & Lombardo 2017, 169). Feministisen tutkimuksen näkökulmasta tehtävässä diskurssianalyysissä mielenkiinto kohdistuukin niihin monimutkaisiin ja peiteltyihin tapoihin, joiden kautta tuotetaan, neuvotellaan ja haastetaan rakennettuja sosiaalisia totuuksia ja hegemonisia (sukupuolittuneita) valtasuhteita (Lazar 2005, 1). Tasa-arvokeskusteluun liittyy vahvasti kysymys siitä, mitä sukupuoli on ja mitä merkitsee asioiden kokeminen sukupuolittuneesti (Jokinen 2002, 241). Tasa-arvopolitiikan käytännön toteuttaminen on Suomessa pitkään pohjautunut sukupuolen kahtiajakoon naisiksi ja miehiksi sekä osaltaan tätä kautta sukupuolten vastakkaisuuden ja toisiaan täydentävyyden mielikuvan vahvistamiseen. Sen sijaan feministisen tutkimuksen vahva kritiikki pysyviä ja kategorisoituja identiteettejä kohtaan on ollut vaikeasti sovitettavissa yhteen tasa-arvopolitiikan kaksinapaisen sukupuolikäsityksen kanssa, jonka on nähty tukevan heteroseksististä vallitsevaa ideologiaa ja työntävän syrjään sukupuolten moninaisuuteen liittyviä näkökulmia. Samalla sukupuolten tasa-arvoksi rajattua tasaarvopolitiikkaa on arvosteltu feministisessä tutkimuksessa siitä, että se on sokea moniperustaiselle syrjinnälle. Tasa-arvotyön yksi oleellinen kysymys onkin se, tavoittavatko suku­ puolten tasa-arvon edistämismenetelmät monikerroksisen sosiaalisen todellisuuden, vai perustuvatko ne binääriseen essentialistiseen käsitykseen sukupuolesta. Vaatimusta moninaisuuden laajemmasta huomioimisesta heijastelee myös uudenlainen yhdenvertaisuuden painottaminen osana tasa-arvopolitiikkaa ja kaikenlaisen syrjinnän ehkäisyä. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta 85

Yhdenvertaisuuspolitiikka ei kuitenkaan ole toistaiseksi tavoittanut intersektionaalisuuden keskeistä vaatimusta risteävien identiteettierojen huomioimisesta eli ymmärrystä useiden eriarvoisuutta luovien tekijöiden yhtäaikaisesta aikaan ja paikkaan sidotusta vaikutuksesta, vaan käsitellyt etnisyyden, luokan ja seksuaalisen suuntautumisen kaltaisia eroja toisistaan erillisinä ja irrallisina kategorioina (Kantola ym. 2012). Tasa-arvon edistämisen rinnalla on yhdenvertaisuuslain voimaantulon jälkeen (2004) alettu puhua entistä enemmän myös syrjinnän kiellosta ja syrjimättömyydestä aiemman yhteiskunnallisen eriarvoisuuden sijaan (Kantola ym. 2012, 11). Syrjinnän kieltoa on 2000-luvulla vahvistettu lainsäädännössä ja eriarvoisuuden poistamiseen liittyvissä valtiollisissa politiikkatavoitteissa (ks. yhdenvertaisuuslaki 2014; tasa-arvolaki 2014; Holli 2012). Yksilön oikeuksien suojaa on vahvistettu, mutta syrjintään keskittymisellä on myös ongelmakohtansa. Kantolan ym. (emt.) mukaan yksilökeskeisen ajattelun myötä tasa-arvokin saatetaan ymmärtää enenevästi syrjimättömyytenä, mikä vaikeuttaa tasa-arvokysymysten käsittelyä osana sukupuolittuneita valtajärjestelmiä ja rakenteita. Myös yhdenvertaisuuden käsitteen ideologisten perusteiden on aiemmassa tutkimuksessa nähty kiinnittyvän lähemmäksi syrjintäkieltoja ja muodollista tasa-arvoa kuin rakenteellisen eriarvoisuuden aktiivista vähentämistä. Syrjintään ja tapauskohtaisuuteen keskittyminen saattaa myös vähentää sukupuolten tasa-arvopolitiikalle luotujen välineistöjen, kuten tasa-arvosuunnittelun ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen kehittämistä ja käyttämistä. Syrjinnän painottamiseen siirtyminen voi pahimmillaan epäpolitisoida ja kaventaa sukupuolten tasa-arvoa käsitteenä ja politiikkana. (Kantola ym. 2012, 11–12.) Tämän hetken suurimpia haasteita tasa-arvopolitiikalle asettavatkin uusliberalismiin nojaavat hallinnan muodot ja taustalla vaikuttava yhteis­kunnallista eriarvoisuutta kasvattava globaali kapitalismi. Yksilökeskeisyyden korostuessa painottuu mahdollisuuksien tasa-arvo tosiasiallisen lopputulosten tasa-arvon sijaan. Kun mahdollisuuksien katsotaan olevan kaikille samat, yksilö jää itse vastuuseen tasa-arvonsa toteuttamisesta. Näin esimerkiksi sukupuolittunut työnjako tai koulutus nähdään seurauksena yksilöiden erilaisista valinnoista, jolloin valtajärjestelmien hahmottaminen ja purkaminen vaikeutuu. (Kantola & Elomäki 2017, 233.) Myös tasa-arvotyön tavat ovat muuttuneet ja nykyisessä kilpailu- ja hankeyhteiskunnassa tasa-arvosta on tullut ulkoistettua ja konsultoitua projektityötä, joka on valjastettu tuottavuuden, tehokkuuden ja kilpailukyvyn vahvistamiseen (Brunila 2009, 170). Tasa-arvon käsitteen kannalta tämä on merkinnyt poliittisten kamppailujen sivuuttamista ja keskittymistä monimutkaisen yhteiskunnallisen ilmiön tiivistämiseen teknisesti mitattaviksi indikaattoreiksi seuraavan projektirahoituksen varmistamiseksi (Verloo & van der Vleuten 2009, 172). AINEISTO JA MENETELMÄT Artikkelin tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella vuonna 2015 liikunnan valtionapua saaneilta järjestöiltä. Tutkimuksessa kysyttiin suku­ puolten tasa-arvotilanteen muutoksista ja organisaatioiden tavoitteista, havaituista ongelmista sekä omassa järjestössä että liikuntakulttuurissa yleisesti, tasa-arvon edistämiseksi tehdyistä toimista, oman organisaation tasa-arvotilanteesta työelämän näkökulmasta sekä näkemyksistä sukupuolten tasa-arvon tilasta tulevaisuudessa. Näiden aihealueiden kautta kyselyyn rakennettiin viisi temaattista osuutta (koodeina muutos, ongelmat, toimi, organisaatio, tulevaisuus), joiden alle asetetut kysy­ mykset numeroitiin. Analyysin aineistolainauksissa esiintyvät koodit viittaavat näihin kyselylomakkeen teemoiteltuihin aihealueisiin sekä niiden alla esitettyjen kysymysten numeroihin. Lainausten koodien kautta jokainen vastaus on yhdistettävissä kyselylomakkeen kysymyksiin (ks. Isosomppi 2017). Vastaukset olivat pääosin avovastauksia. Kysely lähetettiin kaikille valtionapua saaneille järjestöille (n=123) sähköpostitse huhtikuussa 2016. Kyselyyn vastasi yhteensä 69 järjestöä, jolloin vastausprosentti oli 56. Sitä ennen vastanneista poistettiin 86 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta kuusi järjestöä, jotka olivat täyttäneet ainoastaan taustatiedot. Lisäksi kaksi järjestöä oli vastannut kahteen kertaan ja näistä aineistoon valittiin kattavammat vastaukset. Järjestöjensä puolesta vastanneet henkilöt olivat pääsääntöisesti nimikkeiltään toiminnanjohtajia ja puheenjohtajia, mutta joukossa oli myös toiminimikkeitä kuten pääsihteeri, asiantuntija, erityissuunnittelija, järjestötiedottaja ja seurakehittäjä. Vastaajien sukupuolta ei kysytty taustatiedoissa. Liikuntajärjestöille myönnettiin toiminta-avustusta vuonna 2015 yhteensä 33 222 000 euroa (VLN 2015, 22). Analyysin menetelmä on laadullinen ja se on tehty kriittisen diskurssianalyysin (Critical Discourse Analysis eli CDA) keinoin. Kriittinen diskurssianalyysi metodina sijoittuu kielitieteen ja yhteiskuntatieteen väliin, sillä se sekä hyödyntää lingvistiikan tekstianalyysin välineitä, että samanaikaisesti käsittelee tekstejä yhteiskuntatieteellisissä teoriakehyksissä. Tekstien merkitykset eivät paikannu kieleen sinänsä, vaan tekstien ja puheen kautta historialliseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Keskeistä on näkökulma nykyaikaisesta vallankäytöstä hegemonioiden saavuttamisena: vallan olemassaolo vaikuttaa siihen, millaiset diskurssit jatkavat vahvoina ja hallitsevina ja mitkä ajautuvat marginaaliin. (Pynnönen 2013, 29.) Näiden valtasuhteiden ideologisten kytkösten sekä asioiden asemoimisen näkyväksi tekeminen on kriittisen diskurssianalyysin tehtävä. Analyysissä sitoudutaan Fairclough’n (2003, 14) esittämään lähtökohtaan siitä, että teksteillä on sosiaalisia, poliittisia, kognitiivisia, materiaalisia sekä moraalisia seurauksia ja vaikutuksia. Kaikki tekstin tai puheen kontekstuaaliset seikat kuten tilanteet, instituutiot ja sosiaaliset rakenteet näyttäytyvät kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta dialektisessa suhteessa diskursseihin. Kontekstit muovaavat diskursseja, mutta myös diskurssilla on vaikutusta kontekstiinsa, toisin sanoen diskurssi on sekä sosiaalisesti rakentunut että sosiaalista todellisuutta muokkaava. Näin diskurssit auttavat sekä säilyttämään ja uusintamaan sosiaalista status quoa että muuttamaan sitä. (Fairclough ym. 2011, 357–358.) Diskurssi onkin käytäntö; ei vain maailman esittämistä vaan maailmaan vaikuttamista (Fairclough 1992, 64). Artikkelissa tarkastelemme aineistosta hahmottuvia diskursseja Fairclough’n (1992) esittämällä kolmella tasolla. Niiden mukaan mikä tahansa diskursiivinen tilanne voidaan analysoida tekstinosana, esimerkkinä diskurssikäytännöstä sekä sosiaalisena käytänteenä (Fairclough 1992, 4). Ensimmäisellä välittömällä tekstin sisäisellä tasolla tarkastellaan sitä, mitä teksti kertoo, miten ja mihin viitaten (Fairclough 1992, 74–77.) Analyysivälineenä käytetään sisällönerittelyä ja kielitieteellisen analyysin keinoja, joiden kautta muodostetaan teemoja ja tunnistetaan tapoja puhua ilmiöstä. Tässä artikkelissa tekstitason nimeämiskäytäntöjen sijaan keskitymme laajempien puheen diskurssikäytäntöjen sekä sosiaalisten käytäntöjen tason analyysiin. Toinen diskurssikäytännön taso tarkoittaa tekstin tuottamisen, jakamisen ja kuluttamisen tarkastelua (Fairclough 1992, 78). Tässä analyysissä puhe tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta on puheen tuottamista tämän päivän liikuntapoliittisessa kehyksessä sekä suhteessa aikaisempiin keskusteluihin. Kontekstina on myös tekstin tuottamisen tapa. Puhujat vastasivat kyselyyn järjestöjensä edustajina ja organisaationsa virallisen kannan esittäjinä. Tekstit oli tuotettu tutkimuskyselyä varten, joten tällä oli vaikutuksensa siihen, millä tavalla vastaajat puheensa muotoilivat. Pietikäinen ja Mäntynen (2009, 35) kuvaavat diskurssikäytäntöjä ajan ja ympäristön muokkaamiksi ”kiteytyneiksi” diskursiivisen toiminnan muodoiksi, joissa sisältöä on mahdoton erottaa tavasta käyttää kieltä. Diskurssikäytäntöjen kautta tarkastelemme sitä, millaisia eroja on diskursseissa määritellyissä yhteiskunnallisissa ongelmissa ja millaisia ratkaisuja eri diskursseissa nähdään mahdollisiksi sukupuolten tasa-arvopolitiikan puitteissa saavuttaa. Kolmas tarkastelun taso eli sosiaalisen käytännön taso pohtii sitä, millaisia yhteyksiä on diskursiivisella tapahtumalla ja institutionaalisilla sekä yhteiskunnallisilla ehdoilla, että analysoi näiden dialektista suhdetta ja vaikutusta (Fairclough 1992, 4). Sosiaaliset käytännöt, kuten

ideologiat, muokkaavat tekstejä ja niiden tuottamisen ja kuluttamisen uusia tapoja (Fairclough 1992, 9). Tarkastelu kohdentuu siihen, mitkä diskurssit näyttäytyvät aineistossa dominoivina tai itsestään selvinä sekä näin diskursiivisen vallan välikappaleina. Myös se, mitä jätetään sanomatta, on merkityksellistä tekstien historiallisuuden ja hegemonian näkökulmasta (Pynnönen 2013, 33). toiminnan kehittämiseen. Muutaman puhujan seikkaperäisistä vastauksista ja moninaisista tavoitteista oli luettavissa naisten lajikulttuurien monitahoinen kehittämistahto. Tavoitteet olivat usein kuitenkin melko löyhästi määriteltyjä ja suuntaa antavia. TULOKSET: Sukupuolten tasa-arvodiskurssit ja politiikan muutosmahdollisuuksien rajat Määrälliset ja laadulliset muutostavoitteet yhdessä on kuvattu tehokkaimmaksi tavaksi edistää sukupuolten tasa-arvoa (Kantola & Lombardo 2017). Sen sijaan pelkästään naisten määriä mittaamalla on kriittisen tutkimuksen mukaan tuettu implisiittistä miesnormia, jossa miesvaltainen toiminta oletetaan lähtökohtaisesti ”neutraaliksi” ja tasaarvo toteutuu lisäämällä naiset valmiiseen muuttumattomaan kulttuuriin ja rakenteisiin. Sosiaalisen käytännön tasolla tasa-arvoa rakennetaan näin liberalistisen muodollisen tasa-arvon kautta. Sen kautta nähdään mahdolliseksi muuttaa miesten ja naisten lukumääräisiä suhteita, mutta samalla saatetaan häivyttää organisaatioiden ja instituutioiden piileviä valtarakennelmia (Kantola & Lombardo 2017, 55). Edistämis-diskurssin puheessa keskeisellä sijalla oli sukupuolten tasa-arvo vallitsevasti naisia koskevana politiikkana, jota merkityksellistettiin sekä rakenteisiin että yksilöön kiinnittyvän tasa-arvon kautta. Diskurssikäytännöissä puhujat rakensivat erilaisia toimijan ja rakenteen suhteita, joissa toisissa naiset asetettiin vastuuseen oman tasa-arvonsa toteuttamisesta. Yksilöllisiä valintoja kuvattiin osasyyksi sille, miksi naiset eivät ole yhtä laajasti kuin miehet löytäneet mukaan toimintaan. Näin sukupuolitetun subjektin henkilökohtaiset motivaatiot merkityksellistettiin ratkaiseviksi tekijöiksi. Toisaalta vastauksissa viitattiin naisten kasvaneeseen tietotaitoon, jonka kautta naiset ovat joidenkin puhujien mukaan aktivoituneet ja ”uskaltaneet ottaa voimakkaampaa roolia” (Toimi3). Naispuolisia kandidaatteja oli myös päätetty ”rohkaista entistä vahvemmin hakemaan erilaisiin työ- ja luottamustehtäviin” (Organisaatio8); näkökulma korostaa naisten omaa hanakkuutta, mielenkiintoa ja halua hakeutua toimijoiksi liikunnan kentille. (ks. Isosomppi 2017.) Toimijapositiossa naisten aktiivisuus osallistua toimintaan näyttäytyi sekä tasa-arvoa edistävänä että sen puute tasa-arvoa heikentävänä tekijänä. Näin puheella etäännytettiin eriarvoisuutta rakenteellisena kysymyksenä ja naisten oman toimijuuden korostamisella vaiettiin samalla miehet toimijoina tasa-arvotyön ja tasa-arvon edistämisen ulkopuolelle. Jokinen (2002, 240) on huomauttanut, miten kuvaamalla miehet Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kautta analysoimme sitä, millaisia diskursseja liikuntajärjestöjen toimijoiden puheesta oli hahmotettavissa. Sen kanssa lomittain tarkastelemme toisena tutkimuskysymyksenä sitä, määritetäänkö tasa-arvoa muutosvoimaisena politiikkana sekä mihin sen rajoja asetetaan. Kolmanneksi haarukoimme, millaisia sukupuoleen liittyviä normatiivisuuksia toimijoiden puheessa rakennetaan sekä toisaalta mahdollisesti haastetaan. Järjestöjen puheesta hahmotettiin kuusi erilaista sukupuolten tasaarvopoliittista diskurssia. Nämä diskurssit olivat tasa-arvon edistämisen diskurssi, abstraktin tasa-arvon diskurssi, yhdenvertaisuuden paremmuuden diskurssi, sulautuneiden merkitysten diskurssi, toteutuneen tasa-arvon diskurssi sekä tasa-arvo on ”p**kaa” -diskurssi (kuvio 1). Aineistokysely muotoiltiin nojautuen tasa-arvolakiin, liikuntalakiin ja valtionavun hakuohjeisiin, mikä ohjasi vastaajia käyttämään sukupuolten tasa-arvon käsitettä. Puhe, joka myötäili ja vahvisti tätä kyselyn käsitteellistystä, rakentui vastauksissa suurelta osin sukupuolten tasaarvon edistämisdiskurssina. Se oli myös aineistossa laajimmin esiintynyt diskurssi ja sukupuolten tasa-arvoa määriteltiin siinä lähtökohtaisesti muutosvoimaisena politiikkana. (ks. Isosomppi 2017.) Samalla kuitenkin diskurssikäytäntöjen kiinnittymisillä vaihteleviin sosiaalisiin käytäntöihin rajattiin diskurssin sisällä tosiasiallisesti erilaisia mahdollisuuksia tasa-arvopolitiikan toteuttamiselle. Hallitseva diskurssikäytäntö oli tarve naisten laajemmasta osallistumisesta liikuntatoiminnan eri sektoreille ja tasa-arvon edistäminen toiminnassa naisten määrällisen lisäämisen kautta. Sen lisäksi diskurssikäytännöissä esitettiin myös laadullisia toiminnan kehittämispyrkimyksiä. Tavoitteinaan puhujat mainitsivat erilaisia kohdennettuja toimenpiteitä, joiden päämääränä oli ollut madaltaa kynnystä osallistua toimintaan suuntaamalla resursseja ja erityishuomiota tyttöjen ja naisten ”Lisäksi vuodesta 2013, kun aloitin työni puheenjohtajana, on ollut tärkeätä, että yhdistyksen hallituksessa toimii myös naisia.” (Muutos2) KUVIO 1. Diskurssikamppailu sukupuolten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Diskurssien asemoituminen suhteessa sukupuolten tasa-arvon edistämispuheeseen sosiaalisen käytännön tasolla. (Isosomppi 2017.) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta 87

harjoitetun politiikan ulkopuolisiksi häviäjiksi voidaan kyseenalaistaa sukupuolten tasa-arvon kannatettavuutta yleisenä arvona ja marginalisoidaan tasa-arvopolitiikkaa kokonaisuudessaan. Sukupuolta ylipäätään käytetäänkin kamppailussa tasa-arvopolitiikan merkityksistä sekä sen legitimoimiseen että yhtä lailla murentamaan tasa-arvopolitiikan oikeutusta. Aineistossa esiintyneessä vastapuheessa tasa-arvoa korostettiin kuitenkin myös yhteisenä kaikkien toimijoiden sitoutumista vaativana tavoitteena. Tasa-arvotyön haastavuutta sekä ongelmien lukuisuutta kuvattiin myös rakenteellisina ongelmina (Isosomppi 2017). Diskurssikäytännöissä sukupuolten tasa-arvon ongelmien esitettiin johtuvan kulttuurisesta miesvaltaisuuden ja -tapaisuuden hegemonisesta asemasta liikuntatoiminnassa. ”Naisten asema on huonompi kuin miesten kaikilla tasoilla, hallivuorojen saannista huippu-urheilutukiin ja näkyvyyteen mediassa. Tasa-arvo-ongelmat ovat laajoja ja rakenteellisia, lisäksi asenteellisia.” (Ongelma6) Sukupuolittuneen eriarvoisuuden ylläpitäjiksi ja ongelmiksi nähtiin mm. koululiikunnan sukupuolijako, naisten ja tyttöjen toiminnan liian kapeat resurssit monessa suhteessa, tasa-arvosuunnitelmien puuttuminen, järjestöjen rajoittuneet vaikutusmahdollisuudet ruohonjuuritasolle ja kilpailutoiminnan järjestämistavat. Erään vastaajan mukaan suomalainen perhekulttuuri on vaikeuttanut naisten osallistumista järjestötyöhön. Erityisesti lajin imagon ja lajikulttuurien sukupuolittuneisuutta kuvattiin monen puhujan suulla haasteeksi tasa-arvon edistämisessä. Maskuliinisuutta korostavat kulttuuriset perinteet määrittelivät ­monen puhujan mukaan toimintaa ja usein sen ”miehistä” imagoa. Eräs puhuja kuvasi lajissaan vallitsevan ”perinteisesti hyvin maskuliinisen laji­kulttuurin, jossa arvostusta saa toimimalla ”kuin mies” ja jossa edelleen ”hyvin homogeeninen joukko nauttii yhteisön arvostusta” (Ongelma6). Ylipäätään näiden toimintatapojen nähtiin vaikeuttaneen uusien tekijöiden muksantuloa ja sitä kautta toiminnan muutosta. Mieskeskeisen kulttuurin rakentuminen liikunnassa ja urheilussa merkityksellistettiin diskurssikäytännöissä edelleen vahvasti vaikuttavaksi tasa-arvon edistämisen haasteeksi. Tasa-arvon muutosmahdollisuuksia määritettiin puhumalla sukupuolittuneista kulttuureista, tekemällä asioita näkyviksi ja siis ”oleviksi”. Tasa-arvon edistämisen potentiaaliksi kuvattiin puheessa myös tasaarvosuunnittelun toimeenpano. Se näyttäytyi oivana tapana herättää keskustelua aiheesta ja jo suunnitteluprosessilla itsessään oli nähty olleen vaikutusta ajatustapoihin ja käytänteisiin. ”Kaikille tämä on hyväksi, on hyvä ravistella asenteita ja tapoja. Ei voida mennä ja tehdä asioita niin kuin me aina olemme tehneet… (Tuleva4) Suunnitelman myötä olemme arvioineet nykytilannetta ja havainneet kehittämistä vaativat kohteet. Näiden edistämiseen olemme voineet luoda konkreettisia tavoitteita ja toimenpiteitä tavoitteisiin pääsemiseksi. Ilman suunnitelmaa tavoite jää usein abstraktiksi ylätavoitteeksi, jonka edistämiseen ei sitouduta.” (Tuleva4) Muutosmahdollisuuksien kuvaamisen myötä samalla legitimoitiin tasa-arvopolitiikkaa vaikuttavana toimintana. Diskurssikäytännöissä oli luettavissa kuvausta myös tasa-arvon edistämisen tuomasta emansipoivasta vireestä tyttöjen ja naisten toimintaan, osallistumisen tapoihin ja tiloihin sekä toimijuuden laajentamiseen. Sukupuolten tasa-arvoon aukaistiin näin varovasti mahdollisuus radikaalimpaan tulkintaan tasaarvotyön tavoitteista, mahdollisuuksista ja rajoista. ”Ringette lajina, jo olemassa olollaan, edistää naisten tasa-arvoista osallistumista urheiluun. Ringette tarjoaa tytöille ja naisille mahdollisuuden harrastaa jäällä pelattavaa joukkuelajia. Ringette on aikoinaan kehitetty juuri tätä tarkoitusta varten.” (Muutos2) 88 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta Muiden diskurssien suunnasta sukupuolten tasa-arvon edistämisen tärkeyttä rakentanutta diskurssia sekä myötäiltiin että vastustettiin eri tasoilla (kuvio 1). Sitä tukivat päällisin puolin diskurssit abstraktista tasa-arvosta sekä sulautuneista merkityksistä. Kuitenkin sosiaalisen käytännön tasolla ne yhtäaikaisesti osallistuivat edistämis-diskurssin rapauttamiseen olemalla sitoutumatta sen tavoitteisiin ja väistelemällä kannanottoja sukupuolten tasa-arvopolitiikan keinoista. Abstraktin tasa-arvon diskurssikäytännöissä olemalla hiljaa politiikan määrittelystä sitä yhtäaikaisesti etäännytettiin omasta toiminnasta sekä näin vähäteltiin omaa toimijuutta tasa-arvon edistämistyössä. Samalla vastuuta siirrettiin ulkopuolisille toimijoille ja eriarvoisuutta arvioitiin ”toisten” tai ”muiden” ongelmiksi. Näin sosiaalisen käytännön tasolla tasa-arvokysymystä epäpolitisoitiin ja tasa-arvoon liittyviä ongelmia hämärrettiin. Diskurssin puheessa tasa-arvoa arvoperustana periaatteessa kannatettiin, muttei välttämättä oltu valmiita sitä aktiivisesti edistämään. Siksi tasa-arvo jäi abstraktille tasolle ja yleiseksi hymistelyksi sille, millaisia vaatimuksia tasa-arvon edistämiselle esimerkiksi rahoittajien, yleisön tai lain puolelta esitetään. Lisäksi rakentamalla tasa-arvoa kaikkien yhtenäisesti ymmärtämänä käsitteenä riisuttiin samalla tasaarvolta sen poliittista luonnetta. Diskurssin sosiaalisissa käytännöissä osallistuttiin näin myös sisältäpäin murentamaan edistämis-diskurssia ja siirrettiin tasa-arvon muutosmahdollisuuksia etäämmälle omasta vaikutuspiiristä. (ks. Isosomppi 2017.) Sulautuneiden merkitysten diskurssia rakentaneet puhujat ohittivat diskurssikäytännöissään sukupuolen tarkastelun korostaen sen sijaan puhetta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta kaikki syrjinnän ja epätasa-arvon muodot sisältävinä kysymyksinä. Puhujat käyttivät sekä yhdenvertaisuuden että tasa-arvon käsitteitä sekoittaen, ristikkäin ja rinnakkain sekä viittasivat myös muihin eriarvoisuuden käsitteisiin, kuten laaja-alaiseen tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen ja tasavertaisuuteen rakentaen sitä kautta kuvaa syrjinnän kokonaisuuden huomioinnista. Näin sosiaalisen käytännön tasolla sulautuneilla merkityksillä sekä osaltaan tuettiin eriarvoisuuden laajaa käsittelyä liikuntapolitiikassa, että yhtäaikaisesti jätettiin huomiotta sukupuolten tasa-arvoa erityisenä politiikkana. Aiheen ohi puhuminen voidaan tulkita sosiaalisena käytäntönä sukupuolten tasa-arvon marginalisoimisena ja häivyttämisenä. Valtionavustushakemukset ovat myös kielipeliä, jossa hakijoiden täytyy osata muotoilla sanottavansa oikein, tunnistaa oikeita diskursseja ja pystyä liittymään niiden puheeseen, jotta avustuksia haettaessa osataan tuoda esiin myöntäjien haluamia asioita. Sulautuneiden merkitysten diskurssin sisällä puhujat pyrkivät olemaan painottamatta sukupuolten tasa-arvon ongelmia ja ratkaisuja sekä samalla esittäytymään kaiken kattavan syrjinnän kitkijöinä. ( ks. Isosomppi 2017.) Sulautuneiden merkitysten diskurssikäytännöt kuvaavat oleellisesti sitä, miten erilaisilla tasaarvolle annettavilla käsitteellistyksillä voidaan osaksi myös s­ ivuuttaa itse asia eli sukupuoleen liittyvästä eriarvoisuudesta puhuminen ja näin purkaa tasa-arvopolitiikan mahdollisuuksia sukupuolittuneen eriarvoisuuden vähentämiseen. Sen sijaan osa vastaajista asettui suoremmin sekä haastamaan kyselyn puhetapaa että kyseenalaistamaan edistämis-diskurssin merkityksiä suku­puolten tasa-arvopolitiikan tavoitteista ja keinoista. Näitä haastamaan pyrkiviä diskursseja olivat parempi yhdenvertaisuus, toteutunut tasa-arvo ja tasa-arvo on ”p**kaa”,. Sosiaalisen käytännön tasolla toteutuneen tasa-arvon diskurssi sekä tasa-arvo on ”p**kaa” -diskurssi asemoituivat lisäksi laajemmin täysin sukupuolten tasa-arvon edistämispuheen ulkopuolelle (kuvio 1). Yhdenvertaisuuden paremmuuden diskurssin rakentajat argumentoivat sukupuolta laajemman näkemyksen tarpeellisuudesta eriarvoisuuteen puuttumisen politiikoissa. Sukupuolten tasa-arvo asetettiin diskurssikäytännöissä vanhentuneeksi ja voimattomaksi politiikaksi ja tasa-arvosta myös osaksi vaiettiin. Sen sijaan yhdenvertaisuuden ­uutuutta, virkistävyyttä ja laaja-alaisuutta korostettiin. ”Toimet [tasa-arvon edistämiseksi] ovat olleet todella vähäisiä. Kuitenkin

esimerkiksi urheilijoita on aina kohdeltu sukupuolesta riippumatta tasaarvoisesti ja samaa viestiä on viety seuroihin. Yhdenvertaisuussuunnitelman myötä teema on noussut keskusteluihin laajemmin ja valmistunut suunnitelma vuosille 2016–2017 sisältääkin toimenpiteitä seurojen osallistamiseksi sekä mittarit vaikuttavuuden arviointiin.” (Toimi1) Samalla diskurssikäytännöissä purettiin sukupuolen merkitystä erityisenä eriarvoisuutta tuottavana tekijänä. Kapeaksi kuvattu sukupuolten tasa-arvo pitäisi paremmuus-diskurssin mukaisesti sisällyttää osaksi yhdenvertaisuuden käsitettä ja suhteuttaa samalle viivalle muiden syrjintäperusteiden kanssa. Diskurssikäytännöissä eriarvoisuutta korostettiin olevan myös muissa suhteissa kuin sukupuolikysymyksessä, minkä vuoksi tasa-arvopolitiikka nähtiin riittämättömäksi näkökulmaksi. Huomionarvoista on, että yhdenvertaisuuden paremmuuden diskurssikäytännöissä puhujat vastasivat kyselyn sukupuolten tasa-arvoa koskeviin kysymyksiin käyttäen yhdenvertaisuuden käsitettä ja haastaen näin tutkimuskyselyn käsitteellistystä ja puhetapaa. Lisäksi diskurssikäytännöissä puhujat argumentoivat yhdenvertaisuuden käsitteen mukanaan tuomien positiivisten vaikutusten puolesta, vaikkakin monet sen tavoitteista ja toimista näyttäytyivät melko yhteneväisinä sukupuolten tasa-arvopolitiikan keinovalikoiman kanssa. Yhdenvertaisuutta asemoitiin diskurssikäytännöissä sukupuolten tasa-arvon yläkäsitteeksi ja ylipäätään kaiken syrjintään puuttumisen kattokäsitteeksi. Sukupuolten tasa-arvoa kuvattiin näin yhdeksi osaalueeksi yhdenvertaisuuden muiden teemojen ”lomassa” ennemmin kuin läpileikkaavaksi ja valtavirtaistetuksi aspektiksi eriarvoisuuden tarkastelussa. Näin aseteltuna sukupuoli osana yhdenvertaisuutta näyttäytyy myös lähempänä erillisten erojen tarkastelun politiikkaa kuin sitä, että yhdenvertaisuuden kautta tarkasteltaisiin risteäviä eroja ja identiteettien päällekkäisyydestä syntyvää moniperustaista syrjintää. Samalla sukupuoli asettuu osaksi vähemmistöpolitiikkaa. Yhdenvertaisuuden paremmuuden diskurssikäytännöissä puhujat pyrkivät myös selkeästi enemmän perustelemaan omaa käsitevalintaansa kuin tasa-arvon käsitettä käyttäneet puhujat. Tämä kertonee edelleen yhdenvertaisuuden uutuudesta ja tarpeesta määritellä se suhteessa tasa-arvopolitiikkaan. Kaiken kaikkiaan tasa-arvopolitiikan rajoja piirrettiin diskurssissa ­ahtaiksi ja samalla sosiaalisen käytännön tasolla purettiin sen legitimaatiota. (ks. Isosomppi 2017.) Suoraan sukupuolten tasa-arvopolitiikkaa asettuivat vastustamaan toteutuneen tasa-arvon diskurssin sekä tasa-arvo on ”p**kaa” -diskurssin puhujat. Niissä sukupuolten tasa-arvoa rakennettiin marginaalisena, epäkiinnostavana ja vanhentuneena politiikkana. Toteutuneen tasa-arvon diskurssissa sukupuolten tasa-arvosta puhuttiin itsestäänselvyytenä sekä pysyvänä tilana. Tasa-arvoasioita ei nähty relevantteina käsitellä, koska ne eivät olleet nousseet esiin toiminnassa. Puhuttaessa tasa-arvosta toteutuneena tilana puheelle asetettiin piste ja pyrittiin vaientamaan muut näkökulmat. Näin puheella asetuttiin keskustelun yläpuolelle ja siirrettiin epätasa-arvoa ”toisten” ongelmaksi. Sosiaalisen käytännön tasolla toteutuneen tasa-arvon diskurssilla asemoitiinkin sukupuolten tasa-arvoa liikuntapolitiikassa marginaaliin. Diskurssikäytännöissä tasaarvoa merkityksellistettiin hallinnollisena ja byrokraattisena ”painolastina”, jonka vaatima politiikka on etääntynyt tosiasiallisesta tilanteesta kentällä. Näin tasa-arvoa rakennettiin ylhäältä alaspäin tuotavana politiikkana, joka ei tunnista nykytilannetta, mitä samalla käytettiin purkamaan tasa-arvon legitimaatiota. (ks. Isosomppi 2017.) Toinen tasa-arvon vastustamisen diskurssi järjestötoimijoiden puheessa oli tasa-arvo on ”p**kaa”-diskurssi. Se oli aineistossa hyvin marginaalisesti esiintynyt diskurssi, mutta meillä on jo tasa-arvo -diskurssi verrattuna diskurssikäytännöiltään aggressiivisempi. Sosiaalisen käytännön tasolla sen puheella oli samanlaisia tavoitteita kuin ”on jo” -diskurssilla. Tasa-arvosta puhuttiin turhana politiikkana, joka tosiasiallisesti vie resursseja tärkeämmiltä teemoilta. Näin tasa-arvo asetettiin kilpailevaksi vastapositioksi muille liikunnan kentällä huomiota vaativille aiheille, kuten liikunnalle kansanterveyden edistäjänä. Tasa-arvon on ”p**kaa” -diskurssin yhtenä diskurssikäytäntönä puhujat kieltäytyivät täysin keskustelemasta sukupuolten tasa-arvosta tai eriarvoisuudesta ylipäätään. Sen sijaan esille otettiin aivan toisia aiheita ja teemoja sekä näin tasa-arvokysymys siitä vaikenemalla ja vaientamalla marginalisoitiin. ”P**kaa” -diskurssissa sukupuolten tasa-arvon suoran vastustuksen kautta sukupuolten tasa-arvo asetettiin turhanpäiväiseksi tai tavoitettaan vastaan toimivaksi politiikaksi, jota ei ole tarpeellista tai edes toivottavaa liikuntapolitiikassa käsitellä. Näin diskurssikäytännöissä pyrittiin heikentämään sukupuolten tasa-arvon merkitystä eriarvoisuuden vähentämisen politiikkana ja samalla kyseenalaistamaan sen kannatettavuutta yleisenä arvona ja tavoitteena. Sekä toteutuneen tasa-arvon diskurssissa että ”p**kaa” -diskursissa tasa-arvopolitiikkaa rajattiin toimimattomaksi ja rakennettiin sen muutosmahdollisuuksia mitättömiksi. (ks. Isosomppi 2017.) Sukupuolinormit tasa-arvopuheen merkityksellistäjinä Kolmannen tutkimuskysymyksen tarkastelukulmasta analysoimme tasa­ -arvopuheen sukupuolinormeja sekä niiden rajaamia muutosmahdollisuuksia. Puhe siitä, mitä sukupuoli merkitsee ja miten sukupuoliero pitäisi huomioida tasa-arvopolitiikassa on osa sukupuolesta käytävää ideologiakamppailua. Aineiston puheessa sukupuolta rakennettiin pääosin kahtia jaettuna naisten ja miesten välisen eriarvoisuuden tarkasteluna. Kriittisessä tasa-arvon tutkimuksessa politiikkaa on kuitenkin kritisoitu siitä, että se näin tukee binääristä sukupuolikäsitystä jättäen ulkopuolelle tähän jaotteluun identifioitumattomat ihmiset ja on vaikeuttanut muunsukupuolisten huomioonottamista sukupuolierityisessä politiikassa. Diskurssien sisäisessä vastapuheessa kuitenkin myös haastettiin tätä rajausta vaatimalla sukupuolen moninaisuutta huomioitavaksi paremmin liikunnan tasa-arvopolitiikassa. Suomalaista sukupuolten tasa-arvoa on kuvattu leimallisesti sukupuolieron häivyttämisen politiikkana, jonka tavoitteena hallitsi pitkään naisten muuttaminen miesten kaltaisiksi (esim. Julkunen 2010). Sukupuolieron häivyttäminen näyttäytyi myös liikuntajärjestöjen puheen diskurssikäytännöissä yhtenä tasa-arvon lisäämisen strategiana ja esimerkiksi erään järjestön tasa-arvotavoitteeksi kuvattiin tilanne, jossa sukupuolella ei ole lainkaan merkitystä heidän järjestämässään liikunnassa. Historiallisesti vahvalle puheelle sukupuolieron häivyttämisestä löytyi aineistosta kuitenkin myös haastavaa vastapuhetta. Siinä rakennettiin sukupuolieron positiivista vaikutusta kuvailemalla naisten myötä tapahtuvaa toimintakulttuurin muutosta. ”Seurojen ja oman järjestömme päätöksen tekoon tulisi saada enemmän naisia, mikä laajentaisi näkökantaa moneenkin asiaan.” (Ongelma3_avoin) Samalla miesvaltaisen toiminnan miestapaiset organisoitumisen tavat ja kulttuurit kuvattiin tasa-arvoistumisen esteenä tai hidasteena. Tilannetta muuttaakseen puhujat kertoivat lisänneensä tai pyrkivänsä lisäämään toimintaansa ”naisnäkökulmaa”. Tämä on mahdollista ­lukea sosiaalisen käytännön tasolla pyrkimyksenä haastaa implisiittistä hallitsevaa miesnormia toiminnan pohjana ja rakentaa tasa-arvolle valtasuhteiden muutokseen pyrkiviä tavoitteita. Samalla sukupuolieroa merkityksellistettiin mahdollisuutena toiminnan kehittämiseen. ”Naisnäkökulman” lisäämisestä ei kuitenkaan ole tarkemmin analysoitavissa sitä, miten se suhteutuu ”miesnäkökulmaan” sekä sitä kautta sukupuoliideologioihin. Naisten toiminnan tukeminen voidaan nähdä mahdollisesti sekä naisten omia kulttuureja tukevana ja valtauttavana tavoitteena että naisia rajoittavana toimintana, mikäli toiminnan rajat asetetaan ulkopuolelta tai ”naisten toiminta” määritellään kapeaksi ja vain tietynlaisia naisia tukevaksi ja hyväksyväksi. Toisaalta puhetta on mahdollista lukea myös edelleen muodollisen tasa-arvon käsittämisen suunnasta, jossa ”naisnäkökulma” lisätään toimintaan pyrkimättä sillä kuitenkaan perustavanlaatuiseen muutokseen ja valtasuhteiden kyseenalaistukseen. (ks. Isosomppi 2017.) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta 89

Osa puhujista taas sitoutui diskurssikäytännöissä selkeästi naisten ja miesten essentiaaliseen erilaisuuteen. Sukupuolieroa rakennettiin lajivalintojen kautta biologisoituna olemuksellisuutena. Tytöt myös asetettiin poikien rinnalla vähemmän innostuneiksi liikkujiksi: ”Tyttöjen liikuntaan aktivoinnissa varmasti ihan kohderyhmän haastavuus. Tyttöjä on vaikeampi saada innostumaan etenkään kilpailutoiminnasta.” (Muutos6) Syiksi tyttöjen vähäisemmälle osallistumiselle rakennettiin näin puheessa ”luonnollisen” kiinnostuksen puute liikuntaan ja urheiluun. Samalla suhteisiin ja käytäntöihin liittyvää valtaa häivytettiin liittämällä sukupuolten toimijuus yksilön (sukupuolen) ominaisuudeksi ja tasa-arvo (sekä eriarvoisuus) toiminnan (”kiinnostuksen”) seuraukseksi. Näin sukupuolieron rakennuksen kautta tasa-arvon toteutuminen kiinnitettiin liberalistiseen tasa-arvotulkintaan, jossa tasa-arvo seuraa yksilön päätöstä olla tasa-arvoinen. Sen sijaan kaksijakoisen sukupuolen normia puheessa haastettiin esittämällä edistämisvaatimuksia sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta järjestöjen toiminnassa paremmin sekä sukupuolen käsittämisen laajentamisesta yli nais/mies -jaon. Puhe moninaisuudesta oli aineistossa kuitenkin marginaalisesti esillä ja liikuntakentillä se onkin edelleen varsin vaiettu aihe (esim. Kokkonen 2016). Silti yksittäisessä puheenvuorossa sukupuolen moninaisuuden kautta rakennettiin tasaarvopolitiikalle radikaalimmin valta-asetelmia horjuttavia mahdollisuuksia. ”Tasa-arvon edistäminen tarkoittaa kaikkien mukaan ottamista, myös ei binaarisukupuolijaottelun ulkopuolelta. Vammaisten, maahanmuuttajien yms. ei hetero-keskiluokkaisen miehen ulkopuolella olevat on otettava huomioon ja annettava heille yhtäläinen valta liikuntakulttuurin määrittelyssä.” (Muuta2) Näiden marginaalisten merkitysten ulkopuolella sukupuolten tasaarvon, mutta myös yhdenvertaisuuden rajattiin koskevan kaksijakoista sukupuoli-ideologiaa. Dikotominen sukupuolijärjestelmä toistuikin vallitsevana normina sekä tasa-arvon että yhdenvertaisuuspuheen diskurssikäytännöissä. POHDINTA Tasa-arvopolitiikka on ison käsitteellisen muutosprosessin keskellä. Tasa­-arvolain päivitys vuonna 2015 on viimeistään lisännyt sukupuolikysymykseen myös kaksijakoisen sukupuolen ulkopuolelle jääneet ihmi­ set. Samalla voimakas yhdenvertaisuuspuheen leviäminen on vienyt alaa monessa suhteessa sieltä, missä aikaisemmin puhuttiin sukupuolesta ja sukupuolten tasa-arvosta. Pitkälti Euroopan unionin lainsäädännön seurauksena tullut yhdenvertaisuuslaki on nostanut eriarvoisuuskeskustelussa näkyvämmäksi kaikenlaisen moninaisuuden huomioimisen tarpeen. Eriarvoisuuden vähentämisen politiikat ovatkin siirtymässä sitä kohti, mutta käytännön toteutustavat moniperustaisen syrjinnän huomioimiseen eivät edelleenkään ole tavoittaneet intersektionaalisuuden ideaa (ks. Kantola ym. 2012). Pohdinnan keskiöön tasa-arvopolitiikan näkökulmasta asettuu se, millä tavalla sukupuoli paikantuu suhteessa muihin eriarvoisuutta tuottaviin eroihin. Holli (2012, 88) kysyykin, onko tuloksellisempaa ajaa eri ryhmiä koskevia tasa-arvojen ja yhdenvertaisuuden ”suuntia” erikseen vai yhdessä kaikki erot ja syrjinnän muodot yhtä aikaa huomioimaan pyrkivässä tasa-arvopolitiikassa tai tasa-arvoelimissä? Millä tavoin esimerkiksi lait ja syrjintää vastustava politiikka voisivat kattavammin huomioida moninaiset erot ja samanaikaisesti monella perusteella tapahtuvan syrjinnän? Onko jokin moninaisista eroista merkityksellisempi kuin toiset ja yksi tasa-arvon ”laji” siis ”tärkeämpi kuin muut” (Verloo 2007, 25)? 90 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta Hovdenin (2012) mukaan on virheellistä olettaa kaikkien syrjinnän muotojen ja niihin kytkeytyvän vallan järjestyvän samalla tavalla, minkä vuoksi niihin ei myöskään voida puuttua samoilla keinoilla. Pohtimatta jää myös se, millaisia vaikutuksia sukupuolten tasa-arvopolitiikalle on sillä, että sukupuolta käsitellään vähemmistöpoliittisena kysymyksenä (Hovden 2012). Sukupuolen merkityksen osittainen väheneminen eriarvoisuuden tarkastelussa onkin nähty myös kyseenalaiseksi muutossuunnaksi. Menossa oleva käsitteiden voimakas liukuma asettaa haasteita liikuntapolitiikan tavoitteiden arvioinnille, sillä sukupuolten tasa-arvo näyttäytyy tulkinnanvaraisena, monimerkityksellisenä ja tavoitteiltaan sekä toimiltaan varsin kirjavasti huomioonotettuna kysymyksenä ja käsit­ teenä. Osan mukaan tasa-arvo on ”passé”, mennyttä, toiset harkitsevat sukupuolikiintiöiden käyttöönottoa ja kolmannet ovat jo laatimassa suunnitelmansa mukaista transsukupuolisten urheilijoiden kohtaamisohjeistusta. Sukupuolten tasa-arvo on näin sekä tuettu että vastustettu politiikka sukupuolittuneen eriarvoisuuden käsittelyyn liikunnan kentillä. Ymmärrysten moninaisuus kuitenkin lisää päämäärättömyyden, sekaantumisen sekä tehottomuuden riskiä ja hankaloittaa tasa-arvon kokonaisuuden ja tilan hahmottamista kuin myös yhteisten toimintalinjojen löytämistä. (ks. Isosomppi 2017.) Tasa-arvopolitiikkaa tehdään käytännössä ruohonjuuritasolla ja kenttien laidoilla. Yhtäaikaisesti liikuntalain kirjaukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä säätävät julkisen tuen ja valtion varojen jakamisperusteita. Valtionavun saajina liikuntajärjestöjen pitäisikin pystyä toimimaan välittäjinä kansallisen tason ja toimeenpanevan seuratason välillä myös tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevissa linjauksissa. Diskurssianalyysin perusteella näiden tavoitteiden ja toimien pirstaleisuus sekä politiikan poukkoilevat merkitykset järjestötasolla ovat kaukana yhteisestä näkemyksestä sekä tahtotilasta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi liikunnassa ja urheilussa. Pohdittavaksi jää, millä tavalla liikuntalain, tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain lähtökohdat on omaksuttu järjestöjen toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi. Lisäksi haasteita on ylimmälläkin tasolla, sillä liikunnan valtionapujen jakamista on pitkään kuvattu läpinäkymättömäksi ja kriteerien vaikuttavuuden arviointi on jäänyt tietoperustan puuttuessa heppoiseksi (Pyykkönen 2016). Kun järjestökenttä lisäksi on ollut jatkuvien organisaatiomuutosten pyörteissä jo pari vuosikymmentä, on ylhäältä päin annetuiksi koettujen yhteiskunnallisten teemojen käsittelyyn järjestöissä myös väsähdetty (Lehtonen 2014). Salasuo ym. (2016) arvioivatkin urheiluliikkeen tämän hetken yhdeksi suureksi ongelmaksi julkisen rahoitusperustan ja liikuntapolitiikan toteuttamisen ristiriidoista nousevan yhteiskunnallisen legitimiteetin horjumisen. Jotta sukupuolten tasa-arvoa pystyttäisiin liikuntakentällä edistämään, olisi tärkeää luoda organisaatioiden tehtävää helpottamaan yhteisesti hyödynnettävissä ja organisaation erityispiirteiden mukaan muokattavissa olevat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä kuvaavat tavoitteet ja mittarit. Ne konkretisoisivat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden merkityksiä liikuntaorganisaatioiden toiminnassa sekä auttaisivat kohdentamaan huomiota aikaisemmin varjoon jääneisiin kysymyksiin tai aihealueisiin, joihin ei organisaatioissa ole ehkä ole ollut tahtoa tai kompetenssia tarttua. Järjestöjen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelun aallon myötä osassa liikuntajärjestöistä onkin tosissaan pyritty eriarvoisuuden ja syrjinnän muotojen hahmottamiseen omassa toiminnassa (ks. Kurki 2018). Toisaalta, kuten tämä analyysi osoittaa, näennäinen tai löyhä sitoutuminen ja käsitteiden pyörittely ei ole tae ponnisteluille tosiasiallisen muutoksen aikaansaamiseksi. Tuoreessa analyysissään Elling ym. (2018) ovat ehdottaneet liikunnan ja urheilun tasa-arvon edistämisen strategiaksi rahoituksen eväämistä tai vähentämistä organisaatioilta, jotka eivät toteuta vaadittuja tavoitteita. Lisäksi toimintaan voisi asettaa sukupuolikiintiöt miehille naisten sijaan ja myös lisätä miesten osallistumisastetta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöhön (Elling ym. 2018). Kaksoisstrategiaa on ehdotettu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edis-

tämisen suuntaviivaksi ja Pyykkösen (2016, 45–46) mukaan sillä voitaisiin parantaa politiikan vaikuttavuutta tarkastelemalla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä tiettyjen ryhmien suhteen erillisinä, että samalla pyrkimällä niiden valtavirtaistamiseen kaikkeen liikunta-alan päätöksentekoon ja sen valmisteluun. Tämän analyysin valossa matka on vielä kovin pitkä, sillä ensin täytyisi vakuuttaa ja herättää osa järjestötoimijoista ylipäätään havaitsemaan epäkohtia ja kehittämistarvetta omassa toiminnassaan. Paine rahoittajan puolelta on mahdollisuus saada aikaan jonkinlaisia muutoksia, mutta on utopiaa kuvitella, että ilman tosi­ asiallista paneutumista organisaatioiden sisällä muutosta olisi ainakaan huomattavissa määrin tapahtumassa. Kuitenkaan viimeistään nyt liikuntalain päivityksen jälkeen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset ”eivät enää voi olla mielipidekysymyksiä” (Pyykkönen 2016, 46). Väistämättä keskeiseksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistymiselle nousee eriarvoisuudesta ja syrjinnästä käytävän keskustelun tärkeys erityisesti nyt uudenlaisten merkitysten tultua perinteiselle pelikentälle. Vaikka yhdenvertaisuuden kuvattiin tuoneen mukanaan enemmän keskustelua ja herättäneen mielenkiintoa, samalla puheessa myös kerrottiin käsitteiden sisältöjen olevan epäselviä. Yhtenä analyysin tuloksena onkin nähtävillä, että yhdenvertaisuus on sähköistänyt epätasa-arvosta käytävää keskustelua ja selkeästi organisaatioissa on ollut erilaisia valmiuksia käsitellä eriarvoisuutta, sen ilmenemistä sekä vähentämisen keinoja ja strategioita. Analyysi antaa viitteitä siitä, että tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden diskurssien keskinäinen kamppailu tullee jatkumaan samalla, kun käsitteet myös lähentyvät ja alkavat entistä enemmän lainata merkityksiä toisiltaan. (ks. Isosomppi 2017.) Samalla eriarvoisuuden paikantaminen niin järjestö- kuin ruohonjuuritasolla vaatii myös ymmärryksen lisäämistä sen ilmenemisen ja olemassaolon monista muodoista. Organisaatioiden onkin löydettävä keinot rakentaa sisäisesti yhteinen näkemys tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta toiminnassaan, sekä sitouttaa toimijat omien tavoitteidensa käytännölliseen ja arkipäiväiseen toteuttamiseen. Katseet liikunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopolitiikan käytäntöönpanossa kohdistuvatkin lopulta ruohonjuuritasolle. Eriarvoisuuden politiikoissa on kyse mitä suurimmassa määrin siitä, millaiset ja kenen näkökulmat otetaan huomioon ja keitä kuunnellaan. Erilaiset valtasuhteet liittyvät väistämättä tasa-arvopolitiikan mahdollisuuksien määrittelyyn ja siksi jatkossakin on syytä kiinnittää tutkimuksen huomio politiikkojen taustalla vaikuttaviin ideologioihin. Tulevaisuudessa tutkimuksen saralla on seurattava sitä, millaisia merkityksiä ja ideologisia kytköksiä muutoksessa olevassa eriarvoisuuden käsitteistössä syntyy ja purkautuu. Mikäli sukupuolten tasa-arvo on siirtymässä totaalisesti yhdenvertaisuuden käsitteen alle, millaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan sukupuolten tasa-arvopolitiikan toteuttamiselle? Vaikeuttaako diskursiivinen muutos eritoten naisten eriarvoisuuteen vaikuttamaan pyrkivän politiikan legitimointia? Toisaalta tutkimuskatseet olisi suunnattava myös niihin eritasoisiin vallan mekanismeihin, jotka ylläpitävät ja rakentavat eriarvoisuutta organisoidun liikunnan kentillä. Esimerkiksi etnisyys ja seksuaalinen häirintä ovat aiheita, joiden osalta tutkimusta liikunnassa on tehty vähän (Elling ym 2018). Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden politiikkoja olisi jatkossa tärkeä tutkia liikunnan ja urheilun ruohonjuuritasolla ja hahmottaa niitä erilaisia mekanismeja, joilla eriarvoisuus liikuntatoiminnassa materialisoituu ja kehollistuu. LÄHTEET: Aalto-Nevalainen, P. 2018. Vertaileva tutkimus nais- ja miesjohtajien menes- T. Saarikoski & E. Sana (toim.) Tasa-arvopolitiikan haasteet. Vantaa: WSOY, tyksestä liikunta-alalla. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Business and 240–253 Economics 187. Väitöskirja. Julkunen, R. 2010. Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Berg, P. & Kokkonen, M. (toim.). 2016. Urheilun takapuoli. Tasa-arvo ja yhden- Vastapaino. vertaisuus liikunnassa ja urheilussa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutki- Kaivosaari, A. 2017. ”Lempeä Lydia” – ”Voimakas Björgen”. Naishiihtäjien repre- musseura, julkaisuja 186. sentoinnin muutokset Urheilulehden teksteissä vuosina 1905–2010. Jyväskylän Bourdieu, P. 1991. Language and symbolic power. Cambridge: Polity Press. yliopisto. Studies in sport, physical education and health 255. Väitöskirja. Brunila, K. 2009. Parasta ennen. Tasa-arvotyön projektitapaistuminen. Helsin- Kantola, J. & Elomäki, A. 2017. Austerity politics and feminist resistance in gin ylipisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, kasvatustieteen laitos 222. Finland. From established women’s organizations to new feminist initiatives. Väitöskirja. Teoksessa J. Kantola & E. Lombardo (toim.) Gender and the economic crisis Elling, A., Hovden, J. & Knoppers, A. 2018. Gender Diversity in European in Europe. Politics, institutions and intersectionality. US: Palgrave Macmillan. Sport Governance. London: Routledge. Kantola, J. 2017. Tasa-arvopolitiikan suunta muuttui. Politiikasta – tutkimukses- Fairclough, N., Mulderri, J. & Wodak R. 2011. Critical Discourse Analysis. Teok- ta ajankohtaisesti ja ajattomasti. Viitattu 18.9.2018. https://politiikasta.fi/tasa- sessa T. A. van Dijk (toim.) Discourse studies. A multidisciplinary introduction. arvopolitiikan-suunta-muuttui/ Los Angeles: Sage, 357–379. Kantola, J. & Lombardo, E. 2017. Gender and political analysis. Lontoo: Pal- Fairclough, N. 2003. Analyzing discourse. Textual analysis for social research. grave. London: Routledge. Kantola, J., Nousiainen, K. & Saari, M. (toim). 2012. Tasa-arvo toisin nähtynä. Fairclough, N. 1992. Discourse and social change. Cambridge: Polity Press. Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Tallinna: Herrala, H. 2015. Jääkiekkoilevat tytöt ja naiset – kohti tasa-arvoisia toimintata- Gaudeamus. poja. Liikunta & Tiede 52 (5), 26–29. Kokkonen, M. 2016. Syrjintä ja henkinen pahoinvointi seksuaalivähemmistöjen Holli, A. M. 2012. Kriittisiä näkökulmia tasa-arvon tutkimukseen. Teoksessa J. liikuntaharrastuksissa. Teoksessa P. Berg & M. Kokkonen (toim.) Urheilun taka- Kantola, K. Nousiainen & M. Saari (toim.) Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeuden ja puoli. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus liikunnassa ja urheilussa. Nuorisotutkimus- politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Tallinna: Gaudeamus, verkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 186. 73–96. Kurki, K. 2018. Periaatteet, velvoitteet ja edut liikkeessä. Systeemiteoreettinen Holli, A. M. 2003. Discourse and Politics for Gender Equality in Late Twentieth tulkinta lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöstä. Jyväskylän yliopisto. Century Finland. Helsingin yliopisto. Acta Politica 23. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. Hovden, J. 2012. Discourses and strategies for the inclusion of women in sport Lazar, M. M. 2007. Feminist Critical Discourse Analysis. Articulating a Feminist – the case of Norway. Sport in Society: Cultures, Commerce, Media, Politics Discourse Praxis. Critical Discourse Studies 4 (2), 141–164. 15 (3), 287–301. Lazar, M. M. 2005. Feminist critical discourse analysis. Gender, power and Isosomppi, S. 2017. Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta vai ”poliittista pas...”? Dis- ideology in discourse. Basingstoke: Palgrave Macmillan. kurssianalyyttinen näkökulma liikuntajärjestöjen puheeseen tasa-arvopolitii- Lehtonen, K. 2014. Onks yhteistä todellisuutta? Liikuntajärjestöjen rakenne- kasta ja sukupuolten tasa-arvosta. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteellinen uudistus 2009–2012. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 283. Jyväskylä: tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. LIKES-tutkimuskeskus. Jokinen, A. 2002. Mihin miehet tarvitsevat tasa-arvoa? Teoksessa A. M. Holli, Lombardo, E., Meier, P. & Verloo, M. (toim.). 2009. The discursive politics of LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta 91

gender equality. Stretching, bending and policymaking. New York: Routledge. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. 8.8.1986/609. Magnusson, E., Rönnblom, M. & Silius, H. 2008. Critical studies of gender Turpeinen, S. & Hakamäki, M. 2018. Liikunta ja tasa-arvo. Katsaus suku- equalities. Nordic dislocations, dilemmas and contradictions. Makadam Publis- puolten tasa-arvon nykytilaan liikunta-alalla. Opetus- ja kulttuuriministeriön hers: Halmstad. julkaisuja 6. Rannikko, A. 2017. Lesbohuispausta ja skeittityttöystävyyttä. Liikuntakulttuurin Turpeinen, S., Jaako, J., Kankaanpää, A. & Hakamäki, M. 2011. Liikunta ja vaihtoehtoiset sukupuolen ja seksuaalisuuden järjestykset. Sukupuolentutki- tasa-arvo 2011. Sukupuolten tasa-arvon nykytila ja muutokset Suomessa. Ope- mus-Genusforskning 30 (4), 7–20. tus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 33. OKM 2005. Tasapeli. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja sukupuo- Verloo, M. & van der Vleuten, A. 2009. The discursive logic of ranking and livaikutusten arviointi liikunta-alalla. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja benchmarking. Understanding gender equality measures in the European Uni- selvityksiä 2005:3. on. Teoksessa E. Lombardo, P. Meier & M. Verloo (toim.) The discursive politics Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. 2009. Kurssi kohti diskurssia. Tallinna: Vasta- of gender equality. Stretching, bending and policymaking. Lontoo & New York: paino. Routledge, 169–185. Pynnönen, A. 2013. Diskurssianalyysi. Tapa tutkia, tulkita ja olla kriittinen. Jyväs- Verloo, M. (toim.) 2007. Multiple meanings of gender equality. A critical frame kylän yliopiston kauppakorkeakoulun Working paper N:o 379. analysis of gender policies in Europe. Budapest: Central European University. Pyykkönen, T. 2016. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö valtion liikuntapolitiikassa VLN. 2015. Valtionhallinto liikunnan edistäjänä 2011–2015. Valtion liikuntaneu- – taustaselvitys valtion liikuntaneuvostolle ja sen yhdenvertaisuus- ja tasa- voston julkaisuja 4. arvojaostolle. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:1. Yhdenvertaisuuslaki 2014. 2014/1325. Salasuo, M., Berg, P., Lehtonen, K. & Laine, K. 2016. Kentiltä kabinetteihin – suomalaisen urheiluliikkeen nykytila ja tulevaisuus. Liikunta & Tiede 53 (4), 24–29. 92 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntajärjestöjen puhe tasa-arvosta

LIIKUNTAPALVELUIDEN KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN – TAPAUSTUTKIMUKSENA PIENTEN LASTEN ÄIDIT Paula Harmokivi-Saloranta, LitM, Lahden ammattikorkeakoulu, tohtorivalmennettava. Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT. Mukkulankatu 19, PL 14, 15101 Lahti. P. 044-708 0747. Sähköposti: paula.harmokivi-saloranta@lamk.fi (yhteyshenkilö). Sirpa Laitinen-Väänänen,TtT. Jyväskylän ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettaja­ korkeakoulu. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Harmokivi-Saloranta, P. & Laitinen-Väänänen, S. 2019. Liikuntapalveluiden käyttäjälähtöinen kehittäminen – tapaustutkimuksena pienten lasten äidit. Liikunta & Tiede 56 (1), 93–99. Harmokivi-Saloranta, P. & Laitinen-Väänänen, S. 2019. Developing sport services by using the user-driven innovation approach – mothers of young children as a case study. Liikunta & Tiede 56 (1), 93–99. Tutkimus tarkastelee käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin hyödyntämistä liikuntapalveluiden kehittämisessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista tietoa käyttäjälähtöinen palveluinnovaatioprosessin alkuvaihe tuottaa liikuntapalveluiden kehittämiseen ja pohtia tämän tiedon hyödyntämistä kunnan liikuntapalveluiden kehittämisessä. Tutkimus oli monitapaustutkimus, joka perustui kahteen samanlaiseen, eri konteksteissa toteutettuihin tapauksiin. Tutkimuksen tarkastelun kohteena olivat pienten lasten äidit liikuntapalveluiden käyttäjinä. Aineistonkeruuna toimivat ryhmäkeskustelut. Aineistot analysoitiin ensin­sisällön analyysillä. Tässä vaiheessa poimittiin liikuntapalveluihin ja liikuntaan liittyviä ilmaisuja. Tämän jälkeen tietojen analysointia laajennettiin tekemällä uusia kysymyksiä "mitä käyttäjät tekevät?" ja ”miten”. Tapaukset analysoitiin ensin erikseen ja sen jälkeen tapauksia verrattiin keskenään samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien löytämiseksi. Tutkimuksen tuloksena löydettiin, että käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaihe tuotti ymmärrystä käyttäjäryhmästä ja heidän asuinympäristöstään sekä käyttäjien ilmaisemia toiveita ja kehittämis­ ideoita. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että liikuntapalveluiden kehittämisen näkökulmasta sekä käyttäjäymmärrys että ymmärrys asuinalueesta mahdollistavat kohdennettujen liikuntapalveluiden kehittämisen. This study focused on developing sportsservices by using the userdriven service innovation approach. The purpose of this study was to find out what kind of knowledge the initial phase of the user-driven service innovation produces to sport-related services and consider utilizing this knowledge in the development of public sports services. The study was a multiple case study, which focus on mothers of young children as users of sport-related services. The data was gathered in group discussions. The data were analyzed by using content analysis. In the first phase, sport- and physical activity -related expressions were collected from the data. Thereafter analysis of the data was extended by presenting new questions to the data “what do users do?” and “how”. The cases were first analyzed separately and thereafter the cases were compared to find similarities and differences. The results showed that the initial phase of the user-driven innovation process produced three kinds of knowledge tangible needs and development ideas, understanding of the user group and its residential area. In conclusion: The understanding of the user group and its residential area allows for the development of targeted sports services. Keywords: sport services, user-driven service innovation, multiple case study  Asiasanat: liikuntapalvelut, käyttäjälähtöinen palveluinnovaatio, monitapaustutkimus LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen 93

JOHDANTO Suomalainen liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Bennien ym. (2017) kyselytutkimuksen mukaan aikuisista vain noin 10 prosenttia liikkui terveysliikuntasuosituksien mukaisesti. Vapaa-ajan liikuntaharrastuksen on nähty yleistyvän 1970-luvun lopusta alkaen (Helldán & Helakorpi 2015, 27), mutta toisaalta yhteiskunnan teknistymisen, autoistumisen ja elämän helpottumisen seurauksena arjen fyysinen ­aktiivisuus kuten työmatkaliikunta on vähentynyt (Hallal ym. 2012, 253). Fyysistä aktiivisuutta on edistetty useilla eri tavoilla (Heath ym. 2012). Kunnat tarjoavat kuntalaisten fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi erilaisia liikuntapalveluita, joiksi voidaan määritellä kaikki toimet, jotka tukevat ja mahdollistavat kuntalaisten liikunnan toteuttamista. Näin tarkasteltuna kunnan liikuntapalvelut sisältävät sekä kunnan tarjoa­mat ohjatut liikuntapalvelut (esim. liikuntaryhmät, liikuntaneuvontapalvelu) että liikuntaympäristöt. Liikuntaympäristöiksi ymmärretään yli hallintorajojen tarjoamat liikuntaa mahdollistavat ympäristöt kuten kevyenliikenteenväylät, rakennetut sisä- ja ulkoliikuntapaikat sekä luontoon rakennetut reitit ja virkistysalueet että luonnon käytöstä syntyneet polut (Pyykkönen 2013, 15). Kuntien lisäksi erilaisia liikuntapalveluita tarjoavat muut julkisen sektorin toimijat, monet yksityiset yritykset sekä yhdistykset (Ilmanen 2015). Monista julkisesti ja yksityisesti tuotetuista palveluista ja toimenpiteistä huolimatta ihmisiä ei ole saatu innostettua ja kannustettua liikkumaan riittävästi. Kansanterveyden näkökulmasta fyysisen aktiivisuuden edistäminen olisi kuitenkin välttämätöntä (Bennie ym. 2017), jotta voitaisiin ennaltaehkäistä kroonisia kansantauteja (Murtagh ym. 2015; Reiner ym. 2013), edistää kuntalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä (Frew ym. 2014) sekä säästää julkisia varoja (Vasankari ym. 2018). Tarvitaan siis uudenlaisia tapoja ja palveluiden kehittämisprosesseja, jotta saavutetaan uusia liikuntapalveluiden käyttäjiä. Kohti käyttäjälähtöistä palveluinnovointia Innovaatiotoiminnan avulla voidaan hakea ratkaisuja haasteellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Innovointiin liittyviä käsitteitä ja itse inno­ vaatiota käytetään ja määritellään eri tavoin (Hennala 2011, 34–35). Onkin usein vähintäänkin hankalaa, ellei jopa keinotekoista vetää rajaa innovaatiotoiminnan ja jatkuvan kehittämisen välille (Hennala & Melkas 2010, 232). Julkisella sektorilla puhutaan innovaatiokäsitteen sijasta usein muun muassa uusista palveluista, rakenneuudistuksista sekä reformeista (Hämäläinen ym. 2011, 219). Innovoinnilla sekä käsit­ teenä että toimintana on kuitenkin paikkansa, sillä se mahdollistaa eri innovaatiotyyppien kuten palvelu-, organisaatio- ja/tai prosessi-inno- vaatioiden tunnistamisen ja tarkastelemisen uusista ja monipuolisista näkökulmista (Pekkarinen & Melkas 2010, 58). Innovaatioprosessista voidaan tunnistaa viisi vaihetta (Jäppinen 2011, 156–160) (Kuva 1). Kehittämisestä vastaava käynnistää vuorovaikutteisen innovaatioprosessin käyttäjien kanssa ja ensimmäisessä vaiheessa selvitetään asiakkaiden kokemuksia olemassa olevista palveluista ja syvennetään ymmärrystä käyttäjien arjesta ja heidän koti- ja palveluympäristöstään. Ideointivaiheessa konkretisoidaan käyttäjäymmärryksen pohjalta tavoitteet ja lähtökohdat palvelunkehittämiselle, ja suunnitteluvaiheessa rakennetaan vaihtoehtoisia palvelukokonaisuuksia käyttäjätarpeisiin. Innovaatioprosessi sisältää myös palvelun testaamisen ja arvioinnin sekä mahdollisesti palveluiden levittämisen laajemmalle. Julkisella sektorilla innovaatioprosessi ei kulje lineaarisesti vaiheesta toiseen vaan rakentuu käyttäjien, kehittäjien ja päätöksentekijöiden monivaiheisesta vuoropuhelusta. Perinteisessä mallissa organisaatioissa innovaatioita on kehitetty sisäi­ sen asiantuntijuuden pohjalta (Hämäläinen ym. 2011, 219), ja palveluita on tuotettu niiden käyttäjille, ei yhdessä heidän kanssaan (Jung 2010, 440).Tällä tavoin toteutetun palveluinnovaation haasteena voi olla se, että liikuntapalveluiden kehittämisestä vastaa näin jo yhteisen ymmärryksen liikunnan tärkeydestä jakavat henkilöt (Kauravaara 2013, 14) ja että liikuntapalveluiden käyttäjien oletetaan olevan melko homogeeninen ryhmä, jolloin samanlaiset palvelut sopisivat kaikille (Hartley 2005, 29). Näin ollen asiantuntijalähtöinen palveluinnovaatioprosessi ei välttämättä tuota ratkaisuja erilaisille käyttäjille, potentiaalisille käyttäjille tai heille, jotka eivät koe liikuntaa tärkeäksi tai merkitykselliseksi. Käyttäjälähtöinen palveluinnovaatio tarjoaa mahdollisuuden lähestyä liikuntapalveluiden kehittämistä ja uudistamista kuntalaisten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Nordic Innovation Centren (2007) julkaiseman raportin mukaan käyttäjälähtöisyys toteutuu parhaiten osallistamalla kuntalaiset konkreettisesti palvelun kehittämisprosessiin, jolloin voidaan synnyttää uusia palveluinnovaatioita, jotka voidaan määritellä Toivosen ym. (2007, 369) mukaan ”uudeksi palveluksi tai olemassa olevaan palveluun tehdyksi uudistukseksi, joka on pantu käytäntöön ja joka tuottaa hyötyä kehittäjälleen”. Käyttäjälähtöisessä palveluinnovaatiossa asiakasymmärryksellä tarkoitetaan, verrattuna perinteiseen innovaatioprosessiin, syvällisemmän ymmärryksen hankkimista käyttäjien tarpeista ja pyrkimällä saamaan esiin heidän tiedostamattomatkin tarpeensa (Jensen 2012, 17). Tiedostamattomilla tarpeilla tarkoitetaan niitä tarpeita, joita käyttäjät itse eivät pysty suoraan argumentoimaan (Haldin-Herrgård 2004, 4). Käyttäjien osallistuminen innovaatioprosessin alkuvaiheeseen, nähdäänkin lisäarvoksi uusien innovaatioaihioiden löytämiseksi (Lettl ym. KUVA 1. Innovaatioprosessin vaiheet (mukaellen Jäppinen 2011, 159). 94 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen

2006). Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että asiakkaiden ideat ja toiveet voivat sekä kasvattaa palveluiden arvoa ja lisätä palvelun onnistumisen todennäköisyyttä (van der Weegen 2013) että parantaa niiden laatua. Tällöin paranee myös palveluiden tuottavuus, koska tarpeettomien palveluiden riski vähenee ja käyttäjien luottamus palveluihin kasvaa. (Jäppinen 2011, 159.) Tästä huolimatta Liangin ym. (2018) tutkimuksen mukaan Suomessa kuntasektorilla käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta on vielä vähäistä ja julkisten palveluiden johtajat eivät näe kuntalaisten osallistamisen tuovan lisäarvoa palveluiden kehittämiseen. Käyttäjälähtöinen palveluinnovointi julkisella sektorilla Julkisen ja yksityisen sektorin palveluinnovaatiotoiminnan tavoitteet eroavat. Yksityisellä sektorilla käyttäjälähtöistä palveluinnovaatiotoimintaa tarkastellaan liiketoiminnallisesta näkökulmasta, jolloin tavoitteena on pyrkiä erottumaan muista palveluntuottajista saamalla kilpailuetua (Hennala & Melkas 2010, 232). Julkisella sektorilla käyttäjälähtöisen palveluinnovaatiotoiminnan lähtökohdat ovat moninaisemmat ja toiminnan tavoitteena on muun muassa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen sekä demokratian, tasa-arvon ja turvallisuuden toteutumisesta huolehtiminen (Hennala ym. 2008, 94–95). Julkisella sektorilla käyttäjälähtöistä palveluinnovaatio on käytetty muuan muassa sosiaali- ja terveysalalla ikääntyneiden hyvinvointipalveluiden (Hennala 2011) ja itsehoitoa tukevien teknologisten ratkaisujen (Timmerman ym. 2016; van der Weegen ym. 2013) sekä kulttuurialalla kirjastopalveluiden kehittämisessä (Scupola & Zanfei 2016). Julkisella sektorilla liikuntapalveluiden kehittäminen on kohdistunut fyysistä aktii­visuutta tukevien teknologisten ratkaisujen kehittämiseen erityisesti osana sairauksien hoitoa (Goyal ym. 2016; Timmerman ym. 2016; van der Weegen ym. 2013). Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista tietoa käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaihe tuottaa liikuntapalveluiden kehittämiseen ja pohtia, miten tätä tietoa voidaan hyödyntää kunnan liikuntapalveluiden kehittämisessä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pienten lasten äitejä liikuntapalveluiden käyttäjinä. TUTKIMUSMENETELMÄT Tässä artikkelissa raportoitava aineisto on osa laajempaa väitöstutkimusta, jonka tavoitteena on rakentaa kokonaiskäsitys käyttäjälähtöisen palveluinnovaatiotoiminnan käytöstä liikuntapalveluiden kehittämisessä. Tutkimusmenetelmällisesti kyse on monitapaustutkimuksesta, joka sopii hyvin lisäämään ja laajentamaan ymmärrystä liikuntapalveluiden käyttäjälähtöisestä kehittämisestä ja käyttäjien osallistumisesta liikuntapalveluiden innovaatioprosessin alkuvaiheeseen.Tapaustutkimus mahdollistaa tutkittavan ilmiön tarkastelun luonnollisessa ympäristössään huomioiden sen sosiaalisen ja kulttuurillisen kontekstin. (Yin 2009, 18–19). Tähän artikkeliin on valittu tarkasteltavaksi kaksi väitöstutkimuksen kokonaisaineistosta harkinnanvaraisesti valittua käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaiheen tapausta. Valinnan periaatteina oli, että ne ovat käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaiheesta, toteutuneet innovaatioprosesseina samalla tavalla, ja tiedon tuottajina on samanlaisessa elämäntilanteessa, mutta eri kontekstissa olevat henkilöt. Kahden samanlaisen tapauksen ollessa tutkimuskohteena voidaan yhtääl­tä vahvistaa saatuja tuloksia ja toisaalta laajentaa ymmärrystä käyttämällä kahta erilaista kontekstia vertailukohtana (Yin 2009, 54). vasta kohteesta sekä kun halutaan synnyttää uusia näkökulmia ja huomioita. Uusien näkökulmien syntyminen perustuu ryhmän potentiaalin hyödyntämiseen, jossa osallistujien erilaiset ideat ja näkökulmat ruokkivat toisiaan ja synnyttävät uusia, yllättäviä näkökulmia. Ryhmäkeskusteluihin osallistuneet äidit olivat parisuhteessa eläviä 20–40-vuotiaita, joilla oli sekä alle kouluikäisiä että kouluikäisiä lapsia. Osa äideistä oli kotiäitejä ja toiset kävivät osa-aikaisesti töissä kotinsa ulkopuolella tai työskenteli kotona maatilalla. Kohderyhmäksi valitut pienten lasten äidit ovat liikuntapalveluiden kehittämisen näkökulmasta tärkeä kohderyhmä, sillä Rovion ym. (2011) tutkimuksen mukaan naisista vähän liikkuvia on eniten 25–44-vuotiaitten ikäryhmässä. Vanhempien vähäisempään liikunta-aktiivisuuteen vaikuttaa kotitalouden suurempi koko ja erityisesti kotitaloudessa olevat alle kouluikäiset lapset. Aineiston hankinta toteutui kahdessa perhekahvilassa, joista toinen sijaitsi pienessä harvaan asutussa maaseutukunnassa (jatkossa “maaseutukunta”) ja toinen keskikokoisen kaupungin uudella asuinalueella, joka koostuu pääasiassa omakoti- ja rivitaloasutuksesta (jatkossa “uusi asuinalue”). Molemmat kunnat sijaitsevat Etelä-Suomessa. Perhekahvilat ovat perheiden vapaamuotoisia kohtaamispaikkoja, joissa perheet voivat tutustua paikkakunnan tai alueen muihin samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin lapsineen (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2017). Ryhmäkeskusteluun saivat osallistua kaikki vanhemmat, jotka olivat perhekahvilassa käymässä ryhmäkeskustelun toteutumispäivänä. Molempiin ryhmäkeskusteluihin osallistui vain lapsiperheiden äitejä, joista perhekahvilan kävijät pääasiassa koostuvatkin. Maaseutukunnassa ryhmäkeskusteluun osallistui neljä ja uudella asuinalueella kuusi äitiä. Ryhmäkeskustelut toteutettiin perhekahviloiden tapaamisten aikana erillisessä tilassa, joka oli yhteydessä perhekahvilan tiloihin. Lapsille oli järjestetty ohjelmaa ulkopuolisen ohjaajan toimesta, jotta äitien oli mahdollista keskittyä keskusteluun. Tutkija ja toinen fasilitaattori ohjasivat keskustelua nostamalla liikuntaan ja liikuntapalveluihin liittyviä teemoja (taulukko 1). Ryhmäkeskustelua ohjaavat teemat olivat nousseet maaseutukunnassa neljän ja uudella asuinalueella viiden perhekahvilassa käyvän äidin kaksi viikkoa ennen ryhmäkeskustelun toteutumista pitä­mistä liikuntapäiväkirjoista. Liikuntapäiväkirjat olivat päiväkohtaisia, joihin äidit olivat kirjanneet viikon ajalta kaikki omat, puolison sekä perheen yhteiset liikunnat. Liikuntapäiväkirjan pitäjille annettiin sekä suulliset että kirjalliset ohjeet, joissa liikunnaksi määriteltiin sekä arkiliikunta kuten pihatyöt ja kävely/pyöräily kauppaan ja harrastuksiin että kuntoliikunta kuten ohjattu liikuntaryhmä ja sauvakävelylenkki. Toteutetun liikunnan lisäksi päiväkirjaan pyydettiin kirjaamaan joka päivälle tekijöitä, jotka olivat mahdollistaneet liikunnan päivän aikana tai mahdollisesti estäneet sen kyseisenä päivänä ja pohtimaan ratkaisuja, mitkä tekijä olisivat mahdollistaneet oman, puolison tai perheen liikunnan kyseisenä päivänä. Tutkija ja toinen fasilitaattori tarjoilivat liikuntapäiväkirjoista nousseita teemoja kysymysten avulla tai nostoina esimerkiksi ”liikuntapäiväkirjoista nousi esille, että...” osallistujien keskusteltaviksi. Keskustelun runkoa ei noudatettu tutkijalähtöisesti vaan sallittiin myös osallistujien itse esiin nostamat liikuntaan ja liikuntapalveluihin liittyvät teemat. Tutkija ja toinen fasilitaattori tekivät tarkentavia kysymyksiä tai nostivat tarvittaessa uuden teeman esille keskustelun kuluessa. Ryhmäkeskus- TAULUKKO 1. Ryhmäkeskustelujen teemat. Ryhmäkeskustelun teemat Oman perheen liikuntatottumukset Liikunnan mahdollistajat Tutkimusaineisto ja aineiston hankinta Liikunnan estäjät Tutkimusaineistoksi valittiin pienten lasten äideille toteutetut ryhmäkeskustelut. Valtosen (2005, 226) mukaan ryhmäkeskustelu soveltuu erityisesti, kun halutaan osallistujien mielipiteitä ja asenteita tarkastelta- Uusia ratkaisuja ja kehittämisideoita liikunnan toteuttamiseksi Asuinympäristöön, kuntaan tai palveluihin liittyvä kehittäminen LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen 95

teluihin osallistuminen oli äideille vapaaehtoista ja heille selvitettiin ennen tutkimuksen alkua sen tavoitteet ja korostettiin osallistujien yksityisyyden suojaamista. Ryhmäkeskustelut nauhoitettiin ja litteroitiin sanatarkasti. Analysoitavan tekstimassan muodosti 29 sivua (Times New Roman, fontti 12, rivinväli 1) litteroitua tekstiä. Aineiston analysointi Aineiston analyysiprosessissa sovellettiin Ronkaisen ym. (2011) kuvaamaa kolmen vaiheen mallia. Mallin mukaisesti ensimmäisessä vaiheessa aineistoa pilkotaan, jäsennetään ja järjestetään systemaattisesti. Tässä vaiheessa tehdään havaintoja aineistoon tutustumalla, ja myös koettelemalla sen rajoja ja rakennetta. Toisessa vaiheessa hyödynnetään ensim­ mäisessä vaiheessa tehtyjä havaintoja ja tulkitaan niitä. Tulkintojen tekeminen herättää uusia kysymyksiä, joita esitetään aineistolle, ja näin aineiston analyysi syvenee. Ensimmäinen ja toinen vaihe toteutuvat osittain päällekkäin, koska jo aineiston järjesteleminen sisältää tulkintojen tekemistä. Kolmannessa vaiheessa tutkimusaineistosta muodostettuja havaintoja tarkastellaan valitun ajattelukehikon tai idean pohjalta ja luodaan ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Tässä tutkimuksessa ensimmäisessä vaiheessa molempia ryhmäkeskusteluaineistoja analysoitiin erikseen sisällön analyysia (Tuomi & Sarajärvi 2009) hyödyntämällä. Sisällön analyysi soveltuu erinomaisesti strukturoimattomien aineistojen analyysimenetelmäksi (Kyngäs & Vanhanen 1999, 4). Kummankin tapauksen aineistot luettiin ja kuunneltiin aluksi erikseen useaan kertaan.Tässä vaiheessa vahvistui ensisijaiseksi tarkastelun näkökulmaksi ”perheen äiti liikuntapalveluiden käyttäjänä ja liikkujana”. Seuraavaksi aineistot pelkistettiin ja aineisto kategorisoitiin ”liikuntapalvelun käyttämiseen” ja ”liikuntaan yleensä” liittyvien ilmaisujen perusteella. Kategorisointi tapahtui muodostamalla aluksi lukuisia alakategorioita, jotka edelleen koottiin yläkategorioiksi. Tehtyjen havaintojen pohjalta toisessa vaiheessa aineistolle esitettiin uusia kysymyksiä liittyen siihen, ”mitä konkreettisia tekoja käyttäjät ilmaisivat tekevänsä arjessa” ja ”millaisia asioita liittyi näiden tekojen tekemiseen”. Käyttäjien tekoja tarkastelemalla pyrittiin ymmärtämään palveluiden käyttäjiä, sillä Sandersin (2005) mukaan, jos on kiinnostunut käyttäjien tiedostamattomista tarpeista, pitää kiinnittää huomiota sen lisäksi,mitä käyttäjät sanovat myös siihen, mitä käyttäjät tekevät. Tässä vaiheessa myös analysoinnin kohteeksi otettiin, mistä käyttäjät eivät puhu. Toisessa vaiheessa kummastakin tapauksesta tehtyjä analyyseja verrattiin keskenään samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien löytämiseksi ja koottiin tutkimuksen tulokseksi kolme pääviestiä, jotka esitetään tässä artikkelissa. Viestit laadittiin yhdistelemällä useita näkemyksiä ja ajatuksia, jolloin yksittäisten ihmisten mielipiteille ei annettu liikaa painoarvoa (Jung 2010, 442). Viestien kuvauksien yhteydessä esitetään kuitenkin yksittäisiä niin sanottuja soraääniä vastakkainasettelun ja vertailujen vuoksi sekä moniäänisyyden säilyttämiseksi. Aineiston analysoinnin kolmasvaihe toteutuu tässä artikkelissa pohdinta-osuudessa, jossa pohditaan, miten käyttäjälähtöisestä palveluinnovaatioprosessista syntynyttä tietoa voidaan käyttää liikuntapalvelujen kehittämisessä ja pyritään ymmärtämään käyttäjälähtöisen palveluinnovaatiotoiminnan hyödyntämistä liikuntapalveluiden kehittämisessä. TULOKSET Liikuntapalveluiden käyttäjien arjen ymmärtäminen Aineistosta nousi pienten lasten äitien liikunnan toteuttamiseen liittyviä haasteita ja ratkaisuja, jotka mahdollistivat ja tukivat äitien liikunnan toteuttamista arjessa. Lasten ollessa pieniä äidin irtaantuminen arjesta on haasteellista, mikä voi liittyä äidin rooliin lasten hoidosta ja arjesta vastaavana sekä toisten tarpeiden laittamisesta etusijalle. 96 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen Äidit kokivat, että heidän päivänsä täyttyy arjen rutiineista ja yksinäistä äiti aikaa ei ole kuten eräs äiti kuvasi: Voin sanoo, et ain on jotain. Et jos mä aattelisin et sit ku ei oo mitään, ni semmost hetkeähän ei tuu (Äiti 4, maaseutu). Äitien päivät täyttyivät lasten kuljettamista kerhoihin ja harrastuksiin, leikkikentällä olemisesta sekä koti- ja pihatöistä. Arkiillat koettiin olevan lyhyitä vanhempien töiden ja mahdollisen lasten hoitopäivän takia. Iltoja ei haluttu täyttää omilla harrastuksilla vaan ne haluttiin viettää yhdessä perheen kanssa. ”Mut et ei aina niin et jätetään hoitajalle kotiin, niinku mentäs perheenä ja oltas…” (Äiti 2, uusia asuinalue) ”… jos se ois sillain niinku, et lapsilla ois hoitaja, niin sit tavallaan se ois se yks ilta ku kaikki vois hoitaa (oman liikunnan)...sit muina iltoina vois tehä yhdessä sit jotain muuta…jäis perheen yhteistä aikaa.” (Äiti 4, uusi asuinalue) Aineistosta nousi esille, että perheen isä voi irtaantua helpommin arjesta omien harrastuksiensa pariin kuin perheen äiti. Perheen äidit saattoivat myös joustaa omista menoistaan muiden perheen jäsenien menojen alta.Muutamassa puheenvuorossa tuotiin esille, että oman ajan ottaminen antaa jaksamista arkeen, mutta tätä tapahtui silti useimmilla melko harvoin, vaikka se olisi ollut mahdollista isän tai isovanhempien ollessa lasten kanssa. Perheen äideillä arjesta irtaantumiseen liittyi lasten jättämiseen liittyviä tunteita ja/tai lasten näkökulmasta heidän tarpeeseen olla äidin lähellä. “Et sitte helposti sortuu just ajattelee sitä et no mites nuo lapset. Vaikka hyvinhän ne pärjää aina isänkin lenkin aikana ilman isäänsä. Et ihan samalail ne pärjäis ilman äitiiki sen pienen lenkin ajan…” (Äiti 2, uusi asuinalue) ”Sitten noi lapset on silleen, et äiti äiti äiti, vaikka kuin yrittäs mennä.” (Äiti 1, maaseutu) Osa perheen äideistä oli löytänyt ratkaisuja liikunnan toteuttamiseksi ja aineistosta nousi esille kolme tapaa, miten äidit toteuttivat liikuntaa arjen haasteiden keskellä. Äitien liikunta toteutui samanaikaisesti, kun lapset leikkivät ulkona, yhdessä lasten kanssa tai sitten äidin omana liikuntasuorituksena lasten ollessa isän kanssa tai hoidossa isovanhemmilla tai muilla sukulaisilla. Kevyempää hyötyliikuntaa, kuten kodin pihatöitä tehtiin samanaikaisesti, kun lapset leikkivät pihalla. Pihatyöt kuten haravointi ja lumityöt koettiin hyväksyttävänä liikuntamuotona, mutta keskustelussa nousi esille, että liikunnan toteuttamiseen liittyy normeja ja liikuntaa toteuttaessa mietittiin, millainen liikunta on hyväksyttävää ja millainen ei esimerkiksi lapsen leikkiessä leikkipuistossa omien lihaskuntoliikkeiden tekeminen ei ole luonteva tapa liikkua. Palveluiden ollessa hyvien kulkuyhteyksien päässä yhdessä lasten kanssa pystyttiin siirtymään paikasta toiseen kävellen tai pyöräilen. Myös isompien lasten kerhojen aikana pienempien lasten kanssa oli mahdollista käydä lenkillä lapsen istuessa rattaissa tai lapsen pyöräillessä. Yhdessä lasten kanssa liikkuminen haluttiin toteuttaa kuitenkin lasten ehdoilla. ”Mekin käytiin vaunulenkillä yhdessä. Hänki on nyt sen ikänen, et mieluummin sit puistos hiekkalaatikolla, eikä välttämättä halua niin pitkiä matkoja sit istuu siel kyydissä.” (Äiti 1, uusi asuinalue) Erityisesti vanhemmat, jotka kokivat liikunnan kuuluvan osaksi omaa arkea lähtivät liikkumaan joko lähiympäristöön tai kauemmaksikin yksi­tyisiin liikuntakeskuksiin. Liikunnan mahdollisti vuorottelu puolison kanssa tai ulkopuolisen hoitoavun käyttäminen. Erityisesti puolison työ ja hoitoavun puute saattoivatkin rajoittaa äidin liikunnan toteuttamista. Hoitoapu korostui erityisesti uudella asuinalueella, jonne monet olivat muuttaneet toiselta paikkakunnalta, eikä näin lähellä asuvia isovanhempia tai muita sukulaisia ollut helposti saatavissa.

Asuinalueiden erityispiirteet Asuinalueiden erityispiirteiden tarkasteleminen kohdistui alueeseen, josta äidit keskustelivat. Tämä kuvastaa äitien liikuntaympäristöä. Maaseutukunnassa perheen äitien liikuntaympäristönä toimi oma pihapiiri ja kuntakeskus, johon matkaa saattoi olla kahdeksankin kilometriä. Uudella asuinalueella liikuntaympäristö rajoittui pääasiassa omalle asuinalueelle, jossa oli koulu, perhekahvila, leikkipuistot, kauppa ja luonto ympärillä. Liikunnan toteuttamistavat: Maaseutukunnassa korostui yhteisöllisyys ja uudella asuinalueella perhekeskeisyys. Molemmissa nousi esille tärkeäksi tekijäksi toisten vanhempien kohtaaminen. Maaseutukunnassa toisten vanhempien kohtaaminen ja yhdessä tekeminen olivat osa alueellista toimintakulttuuria. Lapsille ja koko perheille suunnattuihin palveluihin ja tapahtumiin osallistuttiin, ja järjestetty toiminta oli usein myös liikkeelle paneva voima. “Ite on niin aikaansaamaton, et ei tuu lähettyä juurikaan mihinkään...Sit kun tietää et siel on joku järjestetty juttu, ni sit sinne tulee mentyä.” (Äiti 3, maaseutukunta) Uudella asuinalueella tarkastelun keskiöön nousi perhe, perheen yhteinen aika ja toisaalta vanhempien yhteinen aika, jota ei maaseutukunnassa tullut esille. Uudelle asuinalueelle useat olivat muuttaneet muualta ja sosiaalisten verkostojen rakentaminen koettiin tärkeäksi. Perhekahvilalla koettiin olevan keskeinen rooli erityisesti perheen äitien kohtaamisissa, mutta haasteeksi nähtiin erityisesti miesten sosiaalisten verkostojen rakentaminen uudella asuinalueella. ”Perheet on paljo muuttanut muualta tänne että äidit aika helposti tällasissa perhekahviloissa. Mut että, just miten ne miehet luo niitä semmosia sosiaalisia verkostoja.” (Äiti 2, uusi asuinalue) Asuinalueen liikuntamahdollisuudet: Liikuntaympäristön näkökulmasta uudella asuinalueella liikkuminen lasten kanssa oli maalaiskuntaa helpompaa, koska jalkakäytäviä oli kaikkialla. Jalkakäytävien läheisyys mahdollisti pientenkin lasten kanssa liikkumisen paikasta toiseen, kun maaseutukunnassa nousi esille sekä lasten turvallisuus kapeilla teillä liikkuessa että haasteellisuus pienten lasten kanssa pyöräillessä hiekkateillä. Luonnonläheisyys nostettiin tärkeäksi liikuntaympäristöksi. Maaseutukunnassa luonto oli luonnollinen osa asuinympäristöä, jota hyödynsivät erityisesti lapset. Uudella asuinalueella luonto nähtiin enemmänkin mahdollisuutena retkeillä ja kokea erilaisia asioita. ”No mä oikeest olen enemmän semmosten kannalt et esimerkiks tehdään metsäretkiä…Koko perhe yhdessä mennään lyhtyjen kanssa sinne metsään pimeeseen ja viedään valo sinne.” (Äiti 6, uusi asuinalue) Toimintakulttuuri asuinalueella: Maaseutukunnassa oli jo toimivia yhteistyöverkostoja muun muassa perheiden, kunnan ja seurakunnan välillä. Tunnistettiin myös olemassa olevia epävirallisia viestintäkanavia, joiden avulla saavutettiin perheitä. Liikuntapalveluiden tuottamisen näkö­kulmasta kunnalta toivottiin erilaisia palveluita, mutta nähtiin myös mahdollisuutena, että perhekahvila ja kunta tuottavat yhdessä palveluita. Perhekahvila nähtiin myös aloitteentekijänä, joka voi olla yhteydessä kuntaan päin. Verrattuna maaseutukuntaan uudella asuinalueella kunnalta odotettiin aktiivista roolia liikuntapalveluiden toteuttamisessa eikä itseä nähty aktiivisena aloitteentekijänä. Liikuntapalveluihin kohdistuneet toiveet ja kehittämisideat Molemmissa ryhmäkeskusteluissa esitettiin toiveita ja kehitettiin niin olemassa olevia kuin uusia liikuntapalveluita. Esitetyt toiveet ja kehittämisideat kohdistuivat sekä liikuntaympäristöön että ohjattuihin liikuntapalveluihin. Maaseutukunnassa liikuntapalveluiden kehittäminen kohdistui kunnan tarjoamien palveluiden lisäksi perhekahvilan omaa toimintaan esimerkiksi perhekahvilan piha-alueen hyödyntämistä pohdittiin ja perhekahvilatapaamisten toteuttamista uusilla fyysistä aktiivisuutta tukevilla tavoilla. Lähellä olevat palvelut: Uudella asuinalueella toivottiin, että liikuntamahdollisuudet olisivat lähellä, jotta palvelun saavuttamiseen ei menisi aikaa. Keskustelun aikana fasilitaattorit laajensivat keskustelun omasta asuinalueesta koskemaan kaikkia kaupungin liikuntapalveluita. Kaupungissa todettiin olevan runsaasti mahdollisuuksia ja niitä pidettiin kohtuuhintaisia, mutta niitä ei pääasiassa nähty oman tai perheen liikuntamahdollisuuksina, koska sijaitsivat kaukana, vaikka auto olisi ollut käytössä. Kuitenkin yksi osallistuja koki näidenkin palveluiden olevan lähellä, ja käytti niitä. “Me asuttiin aikasemmin kauempana ja sielt oli jotenki tosi vaikee lähtee tänne keskustaan. Mut nyt ku me asutaan täällä niin tonne keskustaan on helppo lähtee.” (Äiti 4, uusi asuinalue) Koko perheen mahdollisuus liikkua samanaikaisesti: Molemmissa ryhmäkeskusteluissa nähtiin kehittämisen kohteeksi palvelu, jossa samanaikaisesti järjestettäisiin sekä lapsille että vanhemmille omaa ohjattua toimintaa. Toisaalta lähellä asuinaluetta lapsille järjestetty toiminta mahdollistaisi myös omaehtoisen liikunnan. Oleellista olisi huomioida, että eri-ikäiset lapset pystyisivät osallistumaan. “Vois olla sillai et aikuiset on jumpassa, ja sitku siin on ne päiväkodin tilat et jos lapset vois sen aikaa olla siinä.Ois niille joku semmonen lapsiparkki.” (Äiti 4, uusi asuinalue) Ohjatut liikuntapalvelut ja liikuntaympäristö: Uudella asuinalueella ohjattua liikuntatoimintaa oli vielä hyvin vähän. Maaseutukunnassa toiset kokivat, että aikuisille suunnattuja ohjattuja liikuntapalveluita on runsaasti ja toiset kokivat tarjonnan olevan hyvin rajallista. Olemassa oleviin ohjattuihin liikuntapalveluihin esitettiin konkreettisia kehittämis­ideoita, jotka mahdollistaisivat paremmin perheiden äitien palvelujen käyttämisen.Kehittämisideoiden lisäksi osa kehittämisen kohteista ilmaistiin esteenä, miksi liikuntapalvelu ei pystytä käyttämään. ”Et vaihtoehtoja on, mut sit mulla se kariutuu useimmiten se säännöllisyys siihen, että ku isäntä tekee sitä kolmivuorotyötä. Mun on ihan turha alottaa mitään semmost säännöllistä ja ku sä joudut maksamaan sen koko vuoden, vaikka et sä kävis ku muutaman kerran.” (Äiti 3, maaseutukunta) Uudella asuinalueella liikuntaympäristöön löydettiin useita kehittämisideoita, jotka mahdollistaisivat perheiden yhdessä liikkumisen arjes­ sa. Liikuntaympäristö perheitä aktivoivana korostuikin ja toivottiin, että myös lähiympäristö niin kesällä kuin talvellakin olisi suunniteltu perheiden näkökulmasta. “Ku tostakin lähtee esimerkiksi niin siin vois lukee et laavu 2 kilometriä. Tai siis sillai et tietäs vähäsen et jos lähet lasten kans et minkälainen matka sinne on.” (Äiti 3, uusi asuinalue) “Sit vois yrittää olla kuntaan ja seurakuntaan ja vähän joka puolel yhteydessä, et hei saataisko jotain aikaseks.” (Äiti 1, maaseutukunta) ”Mä en tiedä, me ainaki jossain vaihees kaivattiin sinne penkkiä,mut nyt se on tuotu.” (Äiti 2, uusi asuinalue) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen 97

POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista tietoa käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaihe tuottaa liikuntapalveluiden kehittämiseen ja miten tätä tietoa voidaan hyödyntää kunnan liikuntapalveluiden kehittämisessä. Tutkimuksen tulokseksi löydettiin, että käyttäjien osallistaminen palveluinnovaatioprosessin alkuvaiheeseen tuotti kolmenlaista tietoa;ymmärrystä käyttäjäryhmästä ja asuinympäristöstä sekä käyttäjien ilmaisemia toiveita ja kehittämisideoita. Käyttäjien osallistaminen palveluinnovaatioprosessin alkuvaiheeseen tuotti ymmärrystä käyttäjäryhmän arjesta, äidin roolista perheen vastaavana, ajankäytöstä sekä nykyisistä liikuntatottumuksista. Tätä innovaatioprosessin alkuvaiheessa syntynyttä tietoa voidaan yhdistää muihin olemassa oleviin tietoihin ja suunnata näin innovaatioprosessin seuraavia vaiheita. Tässä tutkimuksessa havaittu äitien haaste irtaantua arjesta voi kuvata Rovion ja Saaranen-Kauppisen (2014) tutkimuksen mukaan, että arjen rutiinit luovat järjestystä ja turvallisuutta, jolloin muutosta ei tavoitella. Rovion ja Saaranen-Kauppisen mukaan perheen äidit käyvät myös jatkuvaa vuoropuhelua erilaisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen sekä omien henkilökohtaisten käsityksien ja tarpeiden välillä,minkä pohjaltahe luovat oman ymmärryksensä ”hyvästä äidistä” ja käsityksensä liikunnasta, jotka ohjaavat heidän toimintaansa. Tämä ymmärrys käyttäjien arjesta ja valinnoista mahdollistavat liikuntapalveluiden kohdentamisen ja kehittämisen käyttäjäryhmälähtöisesti. Käyttäjäymmärryksen lisäksi käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaihe lisäsi ymmärrystä asuinalueesta käyttäjäryhmän näkökulmasta. Asuinalueen ymmärrys kohdistui sekä fyysiseen liikuntaympäristöön, millaisia mahdollisuuksia ympäristö tarjosi käyttäjien liikunnan toteuttamiseksi ja mitkä tekijät mahdollisesti rajoitti sitä, että asuinalueen toimintakulttuuriin. Rovion ym. (2013) mukaan liikuntapalveluiden kehittämiseen tarvitaan asiakasymmärryksen lisäksi ymmärrystä asuinalueesta ja sen normeista, mitkä toimivat liikuntasuunnittelun lähtökohtana (Suomi ym. 2012, 18–19). Käyttäjälähtöinen palveluinnovaatioprosessin alkuvaiheessa nousi esille myös haasteita olemassa olevien liikuntapalveluiden käyttämiseen sekä toiveita liikuntapalveluihin liittyen, että kehitettiin uusia tai jo olemassa olevia liikuntapalveluita. Kehittäminen kohdistui kunnan tarjoaminen liikuntapalveluiden lisäksi perhekahviloiden oman toiminnan kehittämiseen. Käyttäjien esittämät toiveet ja kehittämisideat mahdollistavat tyypillisesti pienten vähittäisten innovaatioiden synnyn eli aikaisemman palvelun kehittämisen (Jäppinen 2011, 157). Nämä voivat olla usein myös helposti toteutettavissa ja voidaan siirtyä innovaatioprosessin alkuvaiheesta suoraan testaamiseen ja palvelun tuottamiseen. Käyttäjien osallistaminen innovaatioprosessin alkuvaiheeseen tuotti syötteitä palveluinnovaatioprosessin muihin vaiheisiin, joista osa voidaan muuttaa toiminnaksi suhteellisen helpoilla keinoilla. Toiset syötteistä voivat myös avata uusia näkökulmia ja synnyttää laajempia liikuntapalvelukonsepteja, jotka voivat toteutuakseen tarvita muutoksia toimintamalleissa, prosesseissa ja organisaatiossa (Hennala ym. 2008, 95) ja jotka vaativat eri sektoreiden sitoutumista palveluiden kehittämiseen. Uusien palvelukokonaisuuksien kehittäminen vaatii olemassa olevien käytäntöjen tarkastelemista uudelle tavalla, sitoutumista palveluiden kehittämiseen ja yhteistä käyttäjien ja kehittäjien vuorovaikutteista oppimisprosessia (Jäppinen 2011, 160). Aikaisemmat tutkimukset ovat tarkastelleet käyttäjälähtöisen palveluinnovaatiotoiminnan haasteita ja Hennala (2011) on tunnistanut ikääntyneiden hyvinvointipalveluihin kohdistuneessa väitöskirjatut­ kimuksessaan haasteiksi sekä innovaatioprosessin ymmärtämisen laajemmaksi kokonaisuudeksi kuin palvelutoivelistojen ja asiakaspalautteiden keräämiseksi että käyttäjät tunnistetaan innovaatiotoiminnan voimavaraksi ja halutaan laajentaa tiedonmuodostus yhteisölliseksi tiedonmuodostamiseksi. Haasteeksi voi myös nousta käyttäjälähtöisen palveluinnovaatioprosessin alkuvaiheessa syntyvän aineiston määrä, ja sen jalostaminen käytettävään muotoon (Hennala & Melkas 2010, 246). Näin ollen palveluiden kehittäjien voi olla helpompi poimia aineistosta helposti tunnistettavia ilmaisuja, jotka kuvastavat käyttäjien toiveita ja ideoita kuin lisätä ymmärrystä käyttäjistä ja heidän asuinympäristöstään. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin kahdessa perhekahvilassa, joka on perheiden luonnollinen kohtaamispaikka. Tämä mahdollisti liikkumisen suhteen heterogeenisen ryhmän saavuttamisen ja tätä kautta moniäänisyyden, erilaiset liikkujat. Ryhmäkeskusteluja ohjasi tutkijoiden nostamat sisällöt, jotka saattoivat rajoittaa tai johdattaa keskustelua tiettyyn suuntaa ja vaikuttaa näin tutkimustuloksiin. Tämä tutkimus perustui vain kahteen samanlaiseen tapaukseen, joten tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta ne ovat siirrettävissä tutkimusympäristön kanssa samankaltaisiin käyttäjää osallistaviin palveluinnovoinnin konteksteihin. Tutkimuksen yleistettävyyteen liittyvistä rajoitteista huolimatta tuloksilla voidaan osallistua laajempaan liikuntapalveluiden kehittämiskeskusteluun nostamalla esiin käyttäjiä osallistava lähestymistapa, jossa huomioidaan niin käyttäjät kuin heidän asuinympäristönsä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että perheen äidit liikuntapalveluiden käyttäjinä eivät ole yksi homogeeninen ryhmä ja he ovat liikuntapalveluiden käyttäjinä ristiaallokossa oman ajan suhteen, arjen sosiaalisten verkostojen, fyysisen asuinympäristön sekä yhteiskunnallisten ja kulttuuristen että omien merkityksien välillä. Liikuntapalveluiden kehittämisen näkökulmasta sekä käyttäjäymmärrys että ymmärrys asuinalueesta mahdollistavat kohdennettujen liikuntapalveluiden kehittämisen. LÄHTEET Bennie, J.A. Pedisic, Z. Suni, J.H. Tokola, K. Husu, P. Biddle, S.J.H. & Vasan- Lancet Physical Activity Series Working Group. 2012. Global physical activity kari, T. 2017. Self-reported health-enhancing physical activity recommendation levels: surveillance progress, pitfalls, and prospects. The Lancet 380 (9838), adherence among 64,380 Finnish adults. Scandinavian Journal of Medicine & 247–257. Science in Sports 27(12), 1842–1853. Hartley, J. 2005. Innovation in Governance and Public Service: Past and Pre- Frew, E.J. Bhatti, M. Win, K. Sitch, A. Lyon, A. Pallan, M. & Adab, P. 2014. sent. Public Money & Management 25(1), 27–34. Cost-effectiveness of a community-based physical activity programme for Heath, G.W. Parra, D.C. Sarmiento, O.L. Andersen, L.B. Owen, N.Goenka, adults (Be Active) in the UK: an economic analysis within a natural experiment. S. Montes, F.Brownson, R.C. & Lancet Physical Activity Series Working British Journal of Sports Medicine 48 (3), 207–212. Group. 2012. Evidence-based intervention in physical activity: lessons from Goyal, S. Morita, P. Lewis, G.F. Yu, C. Seto, E. & Cafazzo, J.A. 2016. The around the world. The Lancet 380 (9838), 272–281. systematic design of a behavioural mobile health application for the self- Helldán, A. & Helakorpi, S. 2015. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäy- management of type 2 diabetes. Canadian Journal of Diabetes40(1), 95–104. tyminen ja terveys, kevät 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), raportti Haldin-Herrgard, T. 2004. Diving under the surface of tacit knowledge.Teok- 6/2015. sessa: Conference proceedings of the 5th European Conference on Organisa- Hennala, L. 2011. Kuulla vai kuunnella – Käyttäjää osallistavan palveluinnovoin- tional Knowledge, Learning and Capability, April 2004 Innsbruck, Itävalta. nin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Lappeenran- Hallal, P.D. Andersen, L.B. Bull, F.C. Guthold, R. Haskell, W. Ekelund, U. & nan teknillinen yliopisto. Acta Universitatis Lappeenrantaensis 453. Väitöskirja. 98 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen

Hennala, L. Linna, P. & Pekkarinen, S. 2008. Julkisen sektorin innovaatiotoi- Ronkainen, S. Pehkonen, L. Lindblom-Ylänne, S. & Paavilainen, E. 2011. minnasta. Teoksessa: V. Harmaakorpi & H. Melkas (toim.) Innovaatiopolitiikkaa Tutkimuksen voimasanat. Helsinki: WSOY pro. järjestelmien välimaastossa. Suomen Kuntaliitto. ACTA nro 200, 93–108. Rovio, E. Hakonen, H. Laine, K. Helakorpi, S. Uutela, A. Havas, E. & Tamme- Hennala, L. & Melkas, H. 2010. Surffailua, taiji-voimistelua ja karjalanpiirakoita: lin, T. 2011. Perherakenteen yhteys suomalaisten aikuisten liikunta-aktiivisuu- Ikäihmisten monitahoinen ääni hyvinvointipalvelujen innovaatiotoiminnan voi- teen. Liikunta ja Tiede 48 (1), 36–41. mavarana. Gerontologia 24 (3), 231–248. Rovio, E. & Saaranen-Kauppinen, A. 2014. Liikuntaa arjen armoilla. Teoksessa: Hämäläinen, H., Jäppinen, T. & Kivisaari, S. 2011. Mihin innovaatioita tarvitaan E. Rovio, A. Saaranen-Kauppinen & T. Pyykkönen (toim.) Liikuntakynnyksen yli sosiaali- ja terveysalalla. Yhteiskuntapolitiikka 76 (2), 219–226. -ohjelmista ihmisen kohtaamiseen. Liikuntatieteellinen seura Impulssi nro 28, Ilmanen, K. 2015.Liikuntapalvelujen muutos 1800 -luvun lopulta 2000 -luvulle. 13–25. Teoksessa: H. Itkonen & A. Laine (toim.) Liikunta yhteiskunnallisena ilmiönä. Rovio, E. Saaranen-Kauppinen, A. Pirkkalainen, M. & Lautamatti, L. 2013. Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos.Tutkimuksia 1/2015, 19–37. Mikä sienirihmasto siellä alla piileekään. Toimintatutkimukseen osallistuneen Jensen, T.E. 2012. Intervention by invitation: New concerns and new versions perheenäidin liikuntasuhde osana identiteettiä. Liikunta & Tiede 50 (1), 67–74. of the user in STS. Science & Technology Studies 25(1), 13–36. Sanders, E.B.N. 2005. Information, inspiration and co-creation. The 6th Inter- Jung, T. 2010. Citizens, co-producers, customers, clients, captives? A critical national Conference of the European Academy of Design, March 29–31 2005, review of consumerism and public services. Public Management Review12 University of the Arts, Bremen, Germany. (3), 439–446. Scupola, A. & Zanfei, A. 2016. Governance and innovation in public sector Jäppinen, T. 2011. Kunta ja käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta. Kunnan ja services: The case of the digital library. Government Information Quarterly 33 kuntalaisten vuorovaikutus palveluja koskevassa päätöksenteossa ja niiden (2), 237–249. uudistamisessa. Helsinki, Suomen Kuntaliitto. ACTA nro 230. Väitöskirja. Suomi, K. Sjöholm, K. Matilainen, P. Glan, V. Nuutinen, L. Myllylä, S. Pavel- Kauravaara, K. 2013. Mitä sitten, jos ei liikuta. Etnografinen tutkimus nuorista ka, B. Vettenranta, J. Vehkakoski, K. & Lee, A. 2012. Liikuntapaikkapalvelut miehistä. Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus. Liikunnan ja kansanterveyden jul- ja väestön tasa-arvo. Seurantatutkimus liikuntapaikkapalveluiden muutoksista kaisuja 276. Väitöskirja. 1998–2009. Jyväskylä: Kopijyvä. Kyngäs, H. & Vanhanen, L. 1999. Sisällön analyysi. Hoitotiede 11 (1), 3–12. Timmerman, J.G. Tönis, T.M. Dekker-van Weering, M.G. Stuiver, M.M. Wou- Lettl, C. Herstatt, C. & Gemuenden, H.G. 2006. Users’ contributions to radical ters, M.W. van Harten, W.H. Hermens, H.J. & Vollenbroek-Hutten, M.M. innovation: Evidence from four cases in the field of medical equipment techno- 2016. Co-creation of an ICT-supported cancer rehabilitation application for logy. R&D Management 36 (3), 251–272. resected lung cancer survivors: design and evaluation. BMC Health Services Liang, L. Kuusisto, A.& Kuusisto, J. 2018. Building strategic agility through Research 16 (155). [Viitattu16.3.2017] DOI 10.1186/s12913-016-1385-7. user-driven innovation: the case of the Finnish public service sector. Theoretical Toivonen, M. Tuominen, T. & Brax, S. 2007. Innovation process interlinked with Issues in Ergonomics Science19 (1), 74–100. the process of service delivery: a management challenge in KIBS. Economies Mannerheimin Lasensuojeluliitto. 2017. Perhekahvila. [Viitattu 3.3.2018] et Sociétés 41 (3), 355–384. https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/perhekahvilat/. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi, 10. Murtagh, E.M. Nichols, L. Mohammed, M.A. Holder, R. Nevill, A.M. & Mur- uudistettu painos. Vantaa: Hansaprint. phy, M.H. 2015. The effect of walking on risk factors for cardiovascular disease: Valtonen, A. 2005. Ryhmäkeskustelu – Millainen metodi? Teoksessa: J. Ruu- an updated systematic review and meta-analysis of randomised control trials. suvuori & L. Tiittula (toim.) Haastattelu. Tutkimus, Tilanteet ja vuorovaikutus. Preventive Medicine 72, 34–43. Jyväksylä: Gummerus, 223–241. Nordic Innovation Centre. 2007. User-driven innovation: When the user makes van der Weegen, S. Verwey, R. Spreeuwenberg, M. Tange, H. van der the difference. Nordic Innovation Centre, Oslo 2007. [Viitattu 27.3.2018]http:// Weijden, T. & de Witte, L. 2013. The development of a mobile monitoring and www.nordicinnovation.org/Publications/when-the-user-makes-the-difference/. feedback tool to stimulate physical activity of people with a chronic disease in Pekkarinen, S. & Melkas, H. 2010. Safety Alarm Systems and Related Servi- primary care: a user-centered design. JMIR mHealth and uHealth 1 (2). [Viitattu ces: From Potholes to Innovation Opportunities. International Journal of Service 18.3.2018] DOI: 10.2196/mhealth.2526. Science, Management, Engineering, and Technology 1(4), 53–70. Vasankari, T. Kolu, P. Kari, J. Pehkonen, J. Havas, E. Tammelin, T. Jalava, J. Pyykkönen, T. (toim.) 2013. Liikuntaympäristöt kulttuuriperintönä – opas arvi- Koski, H. Pihlainen, K. Kyröläinen, H. Santtila, M. Sievänen, H. Raitanen, ointiin. Liikuntatieteelisen seuran julkaisu nro 170. J. & Tokola, K. 2018. Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen Reiner, M. Niermann, C. Jekauc, D. & Woll, A. 2013. Long-term health benefits aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. Valtio- of physical activity – a systematic review of longitudinal studies. BMC Public neuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31/2018. Health 13(1), 813–821. Yin, R.K. 2009. Case Study Research, Design & Methods, 4. painos. Applied Social Research Methods Series Volume 5. California: SAGE. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Asiantuntijajohtoisesta käyttäjälähtöiseen 99

NUORTEN URHEILIJOIDEN SUHDE LIIKUNTAAN: YLÄKOULULEIRITYKSEEN OSALLISTUVIEN NUORTEN LIIKUNNALLE ANTAMAT MERKITYKSET Emmi Ristimäki, KM. Tampereen yliopisto. Joni Kuokkanen, Yliopisto-opettaja. Åbo Akademi, fakulteten för pedagogik och välfärdsstudier, PL 311, 65101 Åbo Akademi i Vasa. Sähköposti: joni.kuokkanen@abo.fi (yhteyshenkilö). Tiina Kujala, Yliopistonlehtori. Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Ristimäki, E., Kuokkanen, J. & Kujala, T. 2019. Nuorten urheilijoiden suhde liikuntaan: yläkoululeiritykseen osallistuvien nuorten liikunnalle antamat merkitykset. Liikunta & Tiede 56 (1), 100–106. Ristimäki, E., Kuokkanen, J. & Kujala, T. 2019. Young athletes’ relationship to physical activity: The meanings attributed to physical activity by young athletes attending lower secondary school sports camps. Liikunta & Tiede 56 (1), 100–106. Urheiluyläkoulutoiminta on ollut suomalaisen urheilujärjestelmän viimeaikaisen kehittämisen kohde. Toimintaa toteutetaan koulumallissa, urheiluopistojen toteuttamassa leiritysmallissa tai yhdistelemällä näitä kahta. Kaksoisurakehityksen tavoitteena on tukea nuoren urheilijan kasvua sekä urheilun ja opiskelun yhdistämistä. Myös elämänhallinnallisissa taidoissa nuori saa tukea. 13–15-vuotiaat nuoret ovat vasta urheili­jauransa alussa, jolloin urheilun ja liikunnan merkitys omassa elämässä ei ole vielä täysin jäsentynyt. Ylipäätään nuorten liikunnalle antamien merkitysten kirjo on moninainen. Tässä tutkimuksessa kysymme, minkälaisia merkityksiä urheiluopiston yläkoululeiritykseen osallistuvat nuoret antavat liikunnalle. Tutkimusaineiston muodostavat yläkoululeiritykseen osallistuvien pesäpalloilija- ja hiihtäjänuorten tekemät 41 kirjallista tehtävää, jotka koostuvat merkityskarttojen tuottamisesta ja tulevaisuutta koskevasta kirjoitustehtävästä. Lisäksi kuusi nuorta valittiin harkinnanvaraisesti haastatteluun. Aineiston analyysia ohjasi abduktiivisesti etenevä teoria­ ohjaava sisällönanalyysi. Laadullisen kuvailun tukena on käytetty aineiston kvantifiointia. Tulosten mukaan nuorten urheilijoiden liikunnalle antamat merkitykset voidaan jakaa hyvinvointia tukeviin merkityksiin, liikuntahengailua tukeviin merkityksiin sekä urheilijaksi kasvua tukeviin merkityksiin.Tulevaisuutta koskevan kirjoitustehtävän perusteella 22 nuoren kuvauksissa nousi esiin kilpaurheilu, kehittyminen mahdollisimman hyväksi omassa lajissa, menestyminen tai haaveet ammattiurheilusta. Hyvinvointia ja liikuntahengailua korostavien nuorten suuri määrä aineistossa on huomiota herättävää ja tarkempaa tutkimusta kaipaava havainto. Urheilevien nuorten moninaiset merkityksenannot liikunnalle tulee tunnistaa ja ottaa vakavasti muun muassa drop out -ilmiön ehkäi­ semiseksi. Valmentajan ja urheilijan välisissä keskusteluissa siitä, mikä merkitys urheilulla nuoren elämässä on, merkityskartat voivat toimia keskusteluja helpottavina tekijöinä. Avainsanat: nuoret, urheiluakatemia, yläkoulu, kaksoisura, merkitykset Developing lower secondary sports schools has become a recent interest in Finnish elite sport system. The sports school activities are performed in schools, in camps organised by sports institutes or in a combination of both models. Supporting the growth of young athletes and combining elite sport and education are the aims of developing the dual careers of athletes. In addition, athletes’ life management skills are supported. Athletes aged 13–15 years are only at the beginning of their elite sport careers, so the meaning of sports or physical activity is not yet completely clear for them. However, the variety of meanings young people attribute to physical activity is significant. In this article, we explore the meanings young athletes attending lower secondary school sports camps attribute to physical activity. The research material consists of 41 written assignments (mind maps and a written summary of their future plans) produced by young Finnish baseball players and skiers attending sports camps. In addition, six young athletes were discreetly selected for interviews. The data analysis was conducted using an abductive theory-based content analysis. Furthermore, a quantification of the material was performed to support the qualitative description. As a result, three types of meanings were identified: meanings associated with wellbeing, meanings associated with spending leisure time and meanings related to their sports. In the written summaries of their future plans, 22 young athletes mentioned elite sport, becoming as good as possible in their own sport, success in sports or dreams about turning professional. The amount of meanings associated with well-being or with spending leisure time is striking; consequently, there is a need for further studies. The present study confirms the importance of becoming aware of and taking seriously the variety of meanings that young athletes attribute to physical activity, which is e.g. because of the dropout phenomenon. Using mind maps in interactions between coaches and young athletes could facilitate discussions of the meanings physical activity has in young people lives. Keywords: young people, sport academy, lower secondary school, dual career, meanings 100 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys

JOHDANTO Urheilijan kaksoisuralla tarkoitetaan urheilun ja opiskelun yhdistämistä. Täysipainoinen panostaminen urheiluun sekä koulutukseen on haastavaa (Aquilina 2013). Urheilijoiden suhdetta kaksoisuraan osana muuta elämää uran eri vaiheissa selittävät monet tekijät, joista kaikki eivät suinkaan liity urheiluun tai koulunkäyntiin, vaan laajemmin kulttuuriin (Ryba ym. 2016). Urheilu-urien rakentumista tulisi tarkastella suhteessa kansallisiin perinteisiin ja kulttuuriin. Stambulova ja Ryba (2013; 2014) jakavat kansainvälisen urheiluuratutkimuksen ja -ohjauksen tutkimuskentän viiteen kulttuuriseen diskurssiin. Näistä tunnetuimmat ovat pohjoisamerikkalainen, australia­lainen ja eurooppalainen, kun taas vähemmän tunnettuja ovat aasialainen ja eteläamerikkalainen diskurssi. Eri diskursseissa urheilulle suhteessa muihin elämän osa-alueisiin annetaan vaihtelevia merkityksiä, jotka näyttäytyvät muun muassa urheilijan urapolkua tukevina erilaisina kansallisina urheilu- ja koulutusjärjestelmän ratkaisuina. (Ryba ym. 2016.) Pohjois-Amerikan ja Australian kaksoisurajärjestelmissä koulutuksen järjestäjä vastaa sekä urheilusta että koulutuksesta (Stambulova & Ryba 2013). Pohjoismaissa ja osassa Eurooppaa vastuu lasten ja nuorten liikuttamisesta on sen sijaan jaettu urheiluseurojen ja koulun välillä (Seippel ym. 2010). Urheiluseurat vastaavat urheilijan mahdollisuuksista edistää urheilu-uraa, kun taas koulut pyrkivät edistämään kokonaisvaltaista hyvinvointia muun muassa liikuntakasvatuksen kautta (Ferry 2014). Yhden toimijan järjestelmän on todettu pystyvän vastaamaan paremmin urheilijoiden kaksoisuran vaihteleviin haasteisiin (McCormack & Walseth 2013). Eurooppalaisessa kontekstissa koulutusjärjestelmän ja urheiluliikkeen välisen yhteistyön parantaminen on ollut yksi keskeisistä painopistealueista (Aquilina 2013). Euroopan komissio julkaisi eurooppalaisurheilijoiden kaksoisuraa koskevat linjauksensa, jossa kannustetaan jäsenvaltioiden päättäjiä luomaan ja ottamaan käyttöön toimintasuunnitelmia, joilla tuetaan urheilijan mahdollisuuksia opiskella ja urheilla täysipainoisesti (EU expert­group 2012). Suomessa koulutuksen järjestäjät ja urheilujärjestelmä ovat eri keinoin pyrkineet mahdollistamaan opiskelun ja urheilun yhdistämisen urheilu-uran eri vaiheissa (Härkönen 2014). Suomen Olympiakomitea koordinoi huippu-urheilun ja kouluttautumisen yhdis­tämistä ja sen eteen tehtävää kehittämistyötä yhdessä urheiluakatemioiden, urheilujärjestöjen, oppilaitosten, opetusministeriön ja Opetushallituksen sekä urheilijoiden ja valmentajien kanssa (Olympiakomitea 2017). Huippu-urheilun muutosryhmä määritteli vuonna 2012 kansallisen urheilijan polun, joka jakaantuu kolmeen vaiheeseen: lapsuusvaihe (0–12-vuotiaat), valintavaihe (13–19-vuotiaat) ja huippuvaihe (aikuiset). (HuMu 2012.) Suomessa kaksoisuran mahdollistavat tukitoimet on pääsääntöisesti kohdistettu urheilijan polun valintavaiheen loppuvaiheeseen ja huippuvaiheeseen. Toisen asteen urheiluoppilaitokset tarjoavat tukea urheilun ja lukio- tai ammatillisten opintojen yhdistämiseksi ja korkea-asteella räätälöidään henkilökohtaisia opiskelusuunnitelmia urheilijoille (Härkönen 2014; Olympiakomitea 2017). Viime vuosina suomalaisen urheilujärjestelmän kehittämisen kohteena on ollut kaksoisurakehityksen tukeminen yläkouluissa. Toiminnan tavoitteena on, että kaksoisuraympäristöt tarjoavat tukea tasapuolisesti sekä opinnoille että urheilulle (Saarinen ym. 2018, 18). Urheiluyläkoulutoimintaa toteutetaan koulumallissa, urheiluopistojen toteuttamassa leiritysmallissa tai yhdistelemällä näitä kahta. Koulumallissa urheilijan kasvua ja kehitystä tuetaan mahdollistamalla urheilijalle toimivaa valmentautumista koulupäivän aikana yhteistyössä kotien, urheiluseurojen, lajiliittojen ja urheiluakatemian kanssa. Leiritysmallissa urhei­ luopisto tarjoaa urheilijoille leirityskokonaisuuden neljästä kuuteen kertaan lukuvuodessa. Molempien mallien keskeisimpänä tavoitteena on mahdollistaa nuoren hyvä päivä edistämällä urheilevan oppilaan kasvua urheilijana, kehittämällä elämänhallintataitoja ja osaamista sekä tukemalla opiskelijaa urheilun ja koulunkäynnin yhdistämisessä. Leiri- tystoiminnassa pyritään lisäksi tarjoamaan nuorelle eväitä arjen pyörittämiseen leirien välisenä aikana. (Olympiakomitea 2017.) Vaikka kaksoisurajärjestelyt tarjoavat mahdollisuudet urheilun ja koulunkäynnin yhdistämiseen, yläkouluikäiset 13–15-vuotiaat nuoret ovat vasta urheilijauransa alussa, jolloin urheilun ja liikunnan merkitys omassa elämässä ei ole vielä täysin jäsentynyt. Urheilu, opiskelu ja tasapaino muiden elämänalueiden välillä vaikuttavat siihen, kuinka liikunta koetaan eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa (Stambulova & Ryba 2014; Wylleman ym. 2004). Liikuntapainotteinen perusaste on todettu hyödylliseksi vaikkakaan ei ratkaisevaksi myöhemmän uran kannalta mm. siten, että vertaisten roolin on nähty vahvistavan urheilijatoimijuutta ja urheilijan identiteettiä (Salasuo ym. 2015, 171). Artikkelissa tarkastellaan urheiluopiston yläkoululeiritykseen osallistuneiden nuorten liikunnalle antamia merkityksiä. Liikunta valittiin tutkimuksen keskeiseksi käsitteeksi, sillä Matarman tutkimuksen (2012) mukaan nuoret ymmärtävät liikunnan monimuotoisesti ja laajasti. Tällä valinnalla pyrittiin siihen, että nuorten vastaukset eivät rajaudu pelkästään esimerkiksi urheilukontekstiin. Merkitykset kuvaavat niitä asioita, joita liikunnassa ja urheilussa pidetään tärkeinä, kun taas esimerkiksi motiivit kertovat sen, miksi liikuntaa harrastetaan (Aarresola & Konttinen 2012, 32). Liikunnan saamina merkityksinä tutkimuksissa toistuvat yhdessäolo, kunnon kohotus, parhaansa yrittäminen, uusien taitojen oppiminen, ilo, hyvän olon saaminen, rentoutuminen ja terveellisyys hiukan erilaisin painotuksin (Aarresola & Konttinen 2012; Koski & Tähtinen 2005; Koski 2015; Koski & Hirvensalo 2019). Vuonna 2010 puolet 15-vuotiaista pojista arvioi hauskanpidon tai hyvään kuntoon pää­semisen ja edel­listen lisäksi vähintään joka toinen saman ikäisistä tytöistä terveyden edistämisen, liikunnan ai­kaansaamista tunteista nauttimisen, painonhallinnan tai hyvältä näyttämisen halun erittäin tärkeiksi syiksi liikkumiselle. (Aira ym. 2013.) Aarresolan (2016) tutkimuksessa kilpaurheilijoista esiintyivät terveyttä lukuun ottamatta aikaisemmin mainitut nuorten ilmaisemat merkitysulottuvuudet. Myös eetoksen käsitteellä samoin kuin tyypittelyllä on tuotu esiin sitä, mitä yksilö liikunnassa pitää tärkeänä. Salasuon ym. (2015, 278–291) huippu-urheilijoita koskevassa tutkimuksessa tunnistettiin kutsumuksellinen eetos, työnteon eetos ja harrastuseetos urheilijatoimijuuden ytimenä. Myös Hämäläinen (2008) kuvaa työn eetosta, mutta myös menestyksen, hauskuuden ja huolenpidon eetosta. Karin (2016) nuorten aikuisten liikkujatyyppejä ovat mm. kilpailija, uurastaja tai liikunnan suurkuluttaja. Yläkouluikä on nuoren kannalta kriittinen ja herkkä ikävaihe, sillä kansallinen ja kansainvälinen tutkimus osoittaa nuorten kokonaisliikunta-aktiivisuuden vähenevän ja organisoidun liikunnan lopettamisen olevan yleistä 11- ja 15-vuotiaana välillä (Aira ym. 2013). Aktiivisin seuratoiminnan lopettamisikä on 15. vuoden paikkeilla, mutta viitteitä tästä on nähtävissä jo muutamaa vuotta nuoremmilla (Merikivi ym. 2016). Suurin osa nuorista urheilijoista ei tule tekemään ammattilaisuraa urheilun parissa, eikä se varmasti kaikilla ole tavoitteena. Lajeissa, joissa kilpailu maailman huipulla on kovaa, kuten jalkapallossa, ainoastaan noin prosentti siirtyy juniorisarjoista aikuisten ammattilaissarjoihin (Morris ym. 2015). Urheilujärjestelmän kannalta keskeinen kysymys on, miten mm. rentous-, terveys- ja hauskuus-ajattelu istuvat kilpaurheilun kontekstin usein vakavaan tehovalmennus- ja suorituspuheeseen (Aarresola 2016, 45). Nuorten liikunta-aktiivisuutta ja seuratoimintaan kiinnittymistä tulisi tukea, sillä liikunnan on todettu olevan yhteydessä muun muassa positiiviseen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen sekä koulumenestykseen (Fraser-Thomas 2005). Tutkimuskysymyksemme on: Minkälaisia merkityksiä urheiluopiston yläkoululeiritykseen osallistuneet nuoret antavat liikunnalle? LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys 101

TUTKIMUSAINEISTO JA -ANALYYSI Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2017 kahdella yläkoululeirillä osana pro gradu -tutkimusta (Ristimäki 2017). Aineiston keräsi yksi tämän artikkelin kirjoittajista. Informantteina toimivat urheiluakatemiaohjelman yläkoululeiritykseen osallistuneet 13–15-vuotiaat nuoret. Leirit järjesti Varalan urheiluopisto, joka tarjoaa omana palvelutoimintanaan yläkouluvalmennusta 7–9-luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille osana Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa. Varalan urheiluopistossa yläkoululeiritystä järjestetään seuraavissa lajeissa: hiihto, heittolajit, judo, koripallo, lentopallo, pesäpallo ja suunnistus. (Varala 2018.) Tutkimukseen haluttiin sekä yksilöettä joukkuelajien urheilijoita. Tutkimusaikataulullisista syistä aineisto kerättiin hiihtoon ja pesäpalloon keskittyvien leirien aikana. Nuoret valittiin leiritykseen lajiryhmänsä hakuprosessin kautta. Pesäpallossa pyrittiin tarjoamaan leiripaikka jokaiselle nuorelle jossakin urheiluopistossa nuoren toiveiden perusteella. Hiihdossa valintaan vaikutti myös kilpailumenestys.Molemmat leiritykset kestivät kerrallaan neljä arkipäivää ja leireille osallistui yhteensä 44 nuorta. Aineisto kerättiin leirien aikana leiriohjelmaan sopivana ajankohtana. Aineiston keruu toteutettiin kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa 41 nuorta (15 tyttöä ja 26 poikaa) tekivät kirjallisen tehtävän, jossa tarkoituksena oli koota paperille ajatuskartan tyyppisesti tärkeiksi ja merkitykselliseksi koettuja asioita liikunnassa. Kirjallinen tehtävä muistuttaa läheisesti muita tiedon esittämisen graafisia menetelmiä, kuten mielle- tai käsitekarttoja, minkä vuoksi näitä kirjallisia tehtäviä kutsutaan tässä tutkimuksessa merkityskartoiksi. Ajatus merkityskarttojen hyödyntämisestä osana tutkimusaineistoa syntyi tarpeesta aineistolähtöisyyteen. Tavoitteena oli lähestyä tutkimustehtävää nuorten näkökulmasta ilman ennakko-oletuksia tutkittavien vastauksista. Merkityskarttojen käyttöä tuki myös ajatus siitä, että niiden suuri määrä mahdollisti myös merkitysten kvantifioinnin. Tehtävän lopuksi nuoria pyydettiin merkitsemään merkityskarttaan kirjaamansa asiat numerojärjestykseen niin, että tärkein asia sai numeron yksi. Paperin kääntöpuolella nuoret vastasivat muutamalla lauseella kysymykseen: Kuvittele itsesi kymmenen vuoden päähän. Kirjoita lyhyesti, minkälainen merkitys liikunnalla on silloin elämässäsi. Lisäksi nuorilta kysyttiin halukkuutta osallistua haastatteluun sekä nimeä, jotta nuori voitaisiin kutsua mahdolliseen myöhempään haastatteluun. Merkityskartat koodattiin sähköiseen taulukkoon niin, että ensimmäiseen sarakkeeseen tuli merkityskartan koodi. Toisesta sarakkeesta eteenpäin kirjattiin pelkistetysti nuorten ilmaisut niin, että tärkeimmäksi mainittu asia oli ensin. Tekstin analyysiyksiköksi valittiin ilmaisu, sana tai lause, joka edusti yhtä annettua merkitystä (Eskola & Saarinen 2006, 113–114). Nuoret antoivat liikunnalle yhteensä 205 merkitystä, jotka jaoteltiin kolmitasoiseen kategorisointirunkoon: yläkategoria, alakategoria ja luokka. Merkitykset olivat tässä vaiheessa yhdenvertaisesti informatiivisia (Krippendorff 2013, 115). Abduktiivisen päättelyn mukaisesti aikaisempaa tutkimustietoa käytettiin tukena kategorioiden luomisessa (ks. Aarresola & Konttinen 2012; Koski & Tähtinen 2005). Tämän jälkeen taulukointiohjelmaa avuksi käyttäen nuorten liikunnalle antamat merkitykset jaoteltiin alakategorioiden mukaan niin, että nuorelle tärkein merkitys sai arvon 1, toiseksi tärkein arvon 2 ja niin edelleen. Aineiston keruun ja analyysin toinen vaihe koostui kuuden nuoren puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta. Nuoret valittiin haastatteluun kirjallisen tehtävän analyysin perusteella niin, että heidän tulevaisuuskuvauksissaan olivat tasaisesti edustettuna sekä kilpailua ja menestystä että muita asioita korostavat nuoret. Lisäksi valintakriteerinä oli, että haastateltavien liikunnalle kirjallisesti antamat merkitykset olivat moni­ puolisia ja mukana oli sekä pesäpalloilijoita että hiihtäjiä. Haastattelurunko rakentui pääsääntöisesti nuoren tekemän kirjallisen tehtävän ympärille. Lisäksi jokaisen nuoren kanssa keskusteltiin perheestä, ystävistä, urheiluharrastuksista, koulusta ja tulevaisuudesta. Kuudennessa haastattelussa ei noussut esille täysin uusia merkityksiä, mistä pääteltiin, 102 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys että saturaatiopiste oli saavutettu ja näin haastatteluja tehty riittävästi. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin ja analyysin pohjana toimi edelleen merkityskarttojen analyysivaiheessa luotu kategorisointirunko. Pesäpalloilijoiden ja hiihtäjien välillä ei tässä tutkimuksessa löytynyt eroja, vaan erot syntyivät lajien sisällä. Tätä voi selittää se, että yksilölajeja harrastavat 14–15-vuotiaat nuoret harjoittelevat useimmiten urheiluseuroissa ohjatusti, jolloin myös heille muodostuu oma tuttu harjoitusryhmä. Näin yksilö- ja joukkuelajien urheilijoiden jokapäiväinen harjoitusympäristö ei eroa merkittävästi toisistaan. (Aarresola & Konttinen 2012, 22.) Mahdollisia sukupuolten välisiä eroja ei tässä tutkimuksessa analysoitu. Tästä syystä myös sitaattien tunnistuskoodeissa ei nähdä tarpeellisena mainita sukupuolta. Leirikutsun yhteydessä leiriläisten huoltajille lähetettiin tiedote tutkimuksesta. Tiedotteessa kerrottiin tutkimuksen tavoite ja aineiston keruun tapa sekä korostettiin osallistumisen vapaaehtoisuutta ja tietojen keruun luottamuksellisuutta. Huoltajille annettiin mahdollisuus kieltää nuoren osallistuminen tutkimukseen. Tämä siitäkin huolimatta, että alle 15-vuotiaisiin kohdistuva tutkimus voidaan toteuttaa ilman huoltajan erillistä suostumusta silloin kun se on perusteltavissa tutkittavien iän, kehitystason, tutkimuksen aihepiirin ja toteutustavan näkökulmasta (ks. Kuula 2011, 149–150). Tutkimustilanteessa nuorille itselleen kerrottiin tiedot tutkimuksesta, jolloin heillä oli mahdollisuus itse päättää tutkimukseen osallistumisesta. Kirjallisessa tehtävässä nuorelle esitettiin kysymys halukkuudesta osallistua haastatteluun. Jos nuori ei halunnut osallistua haastatteluun, hänellä oli mahdollisuus osallistua nimettömänä. Nuorille kerrottiin, että vapaaehtoisuuden periaate on voimassa kirjalliseen tehtävään koko tutkimuksen ajan (ks. Kuula 2011, 87). Aineiston keräämisen jälkeen nauhoitetut haastattelut ja merkityskartat tallennettiin sähköiseen muotoon kirjaintunnuksella niin, että kirjallinen aineisto ja haastattelu oli mahdollista yhdistää toisiinsa. Tunnistetietoja ei enää ollut tässä vaiheessa näkyvillä. Tutkimuksessa koettiin tärkeäksi korostaa nuorille, että missään vaiheessa tutkimusta tai sen jälkeen yksittäisiä tietoja nuorista ei tulla luovuttamaan yläkoululeirityksen valmentajille tai muille taustajoukoille. TULOKSET Nuorten liikunnalle antamat merkitykset yläkoululeirityksen aikana ja tulevaisuuden kuvauksissa jakautuivat kolmeen yläkategoriaan, kuten kuviossa 1 esitetään: hyvinvointia tukevat merkitykset, liikuntahengailua tukevat merkitykset ja urheilijaksi kasvua tukevat merkitykset. Yläkategoriat on jaettu seitsemään alakategoriaan, jotka jakautuvat edelleen 15 luokkaan. Hyvinvointia tukevat merkitykset jakautuvat fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Liikuntahengailuun keskittyvien merkitysten alakategoriaksi tulkittiin sosiaaliset merkitykset ja mielekäs ajanviete. Urheilijaksi kasvua tukevat merkitykset jakautuvat kolmeen alakategoriaan: kilpailuvietti, kehittyminen ja lajimerkitykset. Liikunnalle annettujen merkitysten määrä kirjallisessa aineistossa (n=205) on kuvattu sulkeissa. Sitaateissa käytetyt koodit M (merkityskartta), T (tulevaisuuden kuvaus) ja H (haastattelu) kertovat, mistä osasta aineistoa sitaatti on nostettu esille. Osana tutkimusta nuorilta kysyttiin, minkälaisena he näkevät liikunnan merkityksen elämässään kymmenen vuoden päästä. Kilpaurheilu, menestyminen, kehittyminen mahdollisimman hyväksi tai haaveet ammat­tiurheilusta korostuivat 22 nuoren vastauksissa, kun taas edellä mainittujen asioiden sijasta 19 nuoren kuvauksissa korostuivat liikunnan sosiaaliset merkitykset, mielekäs ajanviete, fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi tai näiden merkitysten yhdistelmät. Erityisesti urheiluakatemian yläkoululeirityksen näkökulmasta kiinnostava tieto oli se, että vajaa puolet nuorista ei maininnut tulevaisuuden kuvauksissa kilpaurheilua tai omaa lajiaan. Kuudesta haastatellusta nuoresta vain kaksi mainitsi tavoittelevansa menestystä urheilijana.

Hyvinvointia tukevat merkitykset Terveyteen ja fyysiseen hyvinvointiin tulkitut merkitykset saivat nuorilta tässä tutkimuksessa (n=44/205) eniten mainintoja. Kyseiset merkitykset jaoteltiin edelleen kolmeen luokkaan: kunnossa pysyminen ja ulkonäkö, terveys ja terveelliset elämäntavat sekä vireystila. Myös merkitysten tärkeysjärjestyksen perusteella viidesosa (n=8/41) nuorista oli valinnut terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän merkityksen tärkeimmäksi. Terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on myös aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan nuorille yksi merkittävimmistä syistä liikunnan harrastamiselle (Aarresola & Konttinen 2012; Koski 2015; Koski & Tähtinen 2005). Nuorten tulevaisuuden kuvauksissa terveys ja fyysinen hyvinvointi korostuivat hyötyliikunnan kautta. Yhtenevää oli, että hyvinvointia korostavat nuoret pitivät liikuntaa tärkeänä osana jokapäiväistä arkea: Ehkä harrastan jotain lajia tai sitten vain itsekseni urheilen esim. salilla ja lenkillä. Urheilu on kuitenkin osa jokaista arkipäivääni. Kuljen myös kävellen tai pyörällä paikkoihin ja yritän välttää autoa lyhyissä matkoissa. (T3) Nuorten keskuudesta löytyi myös eroja siinä, miksi terveys ja terveelliset elämäntavat nousivat merkitykselliseksi tekijäksi. Yhdelle haastateltavista terveyden merkitys korostui suhteessa kilpailuun. Nuori haluaa pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista, jotta voisi olla parempi urheilija: On se [terveelliset elämäntavat] tärkeetä, mut ei se oo tärkeempää ku kilpailu. Et mieluummin niinku kilpailee ja keskittyy siihen, et pysyy terveenä, et pystyy kilpaileen. (H4) Hyvässä kunnossa pysyminen ja ulkonäkö nousivat tässä alakategoriassa vahvimmin esille yksittäisenä merkityksenä. Kaikki haastatteluun osallistuneet nuoret olivat tyytyväisiä ulkonäköönsä. Myös aikaisemmin on todettu yhteys fyysisen aktiivisuuden ja positiivisen kehonkuvan välillä. Aktiivisesti liikuntaa harrastavat nuoret kokevat oman kehonkuvansa positiivisemmaksi ja ovat tyytyväisempiä ulkonäköönsä kuin vähän liikkuvat nuoret. (Kantanista ym. 2015.) Tämän lisäksi hyvässä kunnossa oleminen yhdistettiin energisen olon ja vireystilan kautta myös koulunkäyntiin: Et jos pitkään tekee vaikka jotain läksyjä, nii kouluski on sen takii välituntei, et pysyy virkeempänä, ettei vaan istu ja koita tehdä tehtävii.– – Ja muutenki jos on sisällä, jos kauan vaikka makoilee nii tulee tosi sellanen olo ettei jaksa tehdä mitään. Ulkona virkistyy. (H6) Psyykkinen hyvinvointi (n=29/205) jaettiin kahteen luokkaan: mieliala ja tunteiden purkaminen sekä itsetuntemus ja itsetunto. Liikunta oli nuorille keino kohottaa mielialaa ja purkaa tunteita ja stressiä. Ystä­ vät, kilpaileminen ja onnistumisen kokemukset olivat niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat positiivisesti nuorten mielialaan. Myös aikaisemmassa nuoria urheilijoita käsittelevässä tutkimuksessa suurin osa tutkittavista kertoi, että heillä on yleensä hyvä mieli harjoituksista kotiin lähtiessä (Kokko ym. 2012, 26). Nuoret kokevat myös tärkeäksi, että liikunta on keino tutustua omiin rajoihin, vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä oppia, kuinka oma keho toimii. Myös Kosken & Tähtisen (2005) tutkimuksessa yli puolet seuroissa liikkuvista nuorista piti oman kehon tuntemista ja itsensä hallintaa tärkeänä. Fyysisen puolen lisäksi nuoret reflektoivat haastatteluissa myös psyykkisiä ominaisuuksiaan ja omaa statustaan: Joo, mä oon nyt ollut kolmatta vuotta, neljäs vuosi lähtee käyntiin, neljäs kausi kapteenina. Kun mä pelasin lätkää, mä olin sielläkin kapteeni. Mä en tiiä, se on varmaa joku synnynnäinen semmonen johtaminen, mä tykkään siitä. Aina piiskaa kaikkia eteenpäin. (H1) Liikuntahengailua tukevat merkitykset KUVIO 1. Kategorisointi nuorten liikunnalle antamista merkityksistä. Yhä useammalle nuorelle elämyksellisyys, “relahakuisuus” ja “liikuntahengailu” voimistuvat liikuntaharrastuksen motiiveina menestymisen sijaan (Aira ym. 2013, 26). Myös tässä tutkimuksessa tuli ilmi, että liikunnan merkitys voi näyttäytyä nuorelle edellä mainittujen motiivien kaltaisena ajanvietteenä yhdessä kavereiden kanssa. Sosiaaliset merkitykset saivat tässä tutkimuksessa toiseksi eniten merkityksenantoja (n=42/205). Merkitykset jakautuvat kahteen luokkaan: ystävät ja yhdessäolo sekä lajiin liittyvät tapahtumat. Kolmasosalle nuorista ystävät olivat tärkein tekijä liikunnassa. Sosiaalisuus on noussut yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä sekä liikunnan merkityksiä että motiiveja kartoittaneissa tutkimuksissa (Koski & Tähtinen 2005; Salasuo ym. 2015). Haastateltavien kesken esiintyi eroavaisuuksia siinä, milloin kave­reiden merkitys liikuntaharrastuksessa oli ollut suurin. Kaksi nuorta kertoi kavereiden olleen suurin syy urheiluharrastuksen aloittamiseen, kun taas muille kavereiden merkitys oli korostunut iän myötä. Myös Bergin (2015) tutkimuksen mukaan kaverit usein houkuttelevat ja kiinnittävät nuoren harrastukseen. Yhdelle haastatteluun osallistuneista LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys 103

nuorista kaverit olivat tärkein asia koko urheiluharrastuksessa. Ilman kavereita harrastus saattaisi jopa jäädä pois kokonaan: Sit se olis sellasta yksin puurtamista, ei se olis yhtään kivaa, en mä varmaan jaksais enää harrastaa tätä. – – Joo se on tärkeetä, mä oon saanu täältä, varsinki täältä leiriltä, kavereita. Et sit se on tosi tärkeetä ne kaverit, ei välttämättä et niitä saa, vaan et ne kaverit on, et ne pitää mut täs harrastukses mukana. (H5) Ystävät ja uudet kaverit olivat olleet myös yksi niistä syistä, miksi nuoret kertoivat osallistuneensa yläkoululeiritykseen. Tämä on mielenkiintoinen tieto yläkoululeirityksen näkökulmasta. Yläkoulu on nuorelle aikaa, jolloin hän rakentaa identiteettiään ja alkaa tehdä valintoja elämässään. Valintoja tehdessä ystävien merkitys korostuu (Berg 2015). Huippu-urheilun näkökulmasta esiin voi nousta kysymys, vievätkö nämä nuoret leirityspaikkoja niiltä nuorilta, joiden merkityksissä kehittyminen ja huipulle pääseminen ovat suuremmassa roolissa. Toisaalta ystävien vetävänä mukaan tulleet nuoret voivat leirityksen kautta innostua omasta lajistaan ja harjoittelusta yhä enemmän, jolloin myös heistä voi kasvaa ajan saatossa huipulle tähtääviä urheilijoita. Alla olevasta esimerkistä käy ilmi, että nuori on lähtenyt leirille vain kaverinsa takia. Se tuli siitä, et mun kaveri on täällä mun kans. Se vaan veti mut mukaan ja sano et nyt mennään. Koska mä en ikinä uskonut pääseväni tänne. (H3) Haastatteluissa neljä nuorta kertoi viettävänsä harrastuksen ulkopuolisen vapaa-ajan usein liikkuen, pelaten ja kisaillen kavereiden kanssa. Leirit ja muut urheiluun liittyvät tapahtumat, kuten kisat ja ulkomaanmatkat, nousivat myös esille nuorten merkityksissä. Nuoret kertoivat haastatteluissa leirien ja turnausten olevan tärkeitä erityisesti sosiaalisesti, minkä vuoksi ne tulkittiin sosiaalisiin merkityksiin. Leirit ja turnaukset ovat paikkoja, joissa voi tavata uusia ihmisiä ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Muutamassa haastattelussa näiden tapahtuminen merkityksellisyys liitettiin kavereiden lisäksi myös hauskanpitoon ja kilpailuihin, korostaen kuitenkin sosiaalista merkitystä. Alla olevassa sitaatissa nuori kertoo, millaiset kokemukset ovat hänelle tärkeitä liikunnassa. No ollaan käyty viettää joukkueen kans aikaa vaikka jossain kebabilla tai jossain. Ne on hauskoi kokemuksia, tai käyty uimassa tai keilaamassa. (H2) Mielekkääseen ajanviettoon (n=26/205) liittyvät merkitykset tulkittiin kahdeksi luokaksi: liikunnan ilo ja hauskanpito sekä tapa kuluttaa aikaa. Nuoret kokevat liikunnan hyväksyttävänä ja hyödyllisenä tapana viettää vapaa-aikaa. Tässä tutkimuksessa viidesosa nuorista nosti liikunnan ilon ja hauskanpidon tärkeimmäksi merkitykseksi liikunnassa. Myös aikaisemman tutkimustiedon mukaan ilolla ja hauskanpidolla on tärkeä rooli liikunnassa. Nuoria urheilijoita käsittelevässä tutkimuksessa ilo, rentoutuminen ja hauskanpito olivat tärkeää tai erittäin tärkeää vajaalle 90 prosentille nuorista (Aarresola & Konttinen 2012, 33). Vuoden 2014 LIITU-tutkimuksessa liikunnan ilo oli tärkeää tai erittäin tärkeää noin kahdelle kolmasosalle nuorista (Koski 2015). Osalle nuorista liikunnan merkityksellisyys näyttäytyi tapana kulut­ taa aikaa. Osa nuorista koki, että ilman liikuntaa olisi vaikea löytää tekemistä ja aika voisi käydä pitkäksi, kuten seuraava sitaatti osoittaa: Että olis edes jotain tekemistä (M27). Liikkuminen ja harrastaminen näyttäytyivät myös hyväksyttynä tapana saada aika kulumaan, että olis muuta hyödyllistä ku koulu (M7). Urheilijaksi kasvua tukevat merkitykset Urheilijaksi kasvua tukeviksi merkityksiksi tulkittiin kilpailuvietti, kehittyminen ja lajimerkitykset. Kilpailuvietti (n=20/205) muodostui kahdesta luokasta: menestys ja voittaminen sekä pelit ja kilpailut. Mui- 104 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys hin alakategorioihin verrattuna kilpailuun ja menestymiseen liittyvien ilmausten määrä ei ollut huomattava, vaikka tutkimusjoukkona ovat nuoret urheilijat. Näyttää siltä, että yläkoululeiritykseen osallistuneiden nuorten joukossa on niitä, joille kilpailu ja menestys ovat liikunnassa merkityksellisiä tekijöitä sekä niitä, joiden merkityksissä muut asiat nousevat etusijalle. Urheilijan uraa tavoittelevien nuorten merkitysrakenteista löytyy yhtymäkohtia Hämäläisen (2008, 116; ks. myös Salasuo ym. 2015) kuvaa­miin menestyksen ja työn eetoksiin, joissa määrätietoisuus ja voiton tavoittelu korostuvat. Urheilu-uran lisäksi osa nuorista toivoi työskentelevänsä liikunnan parissa kuten seuraavasta sitaatista käy ilmi: Toivottavasti ammattini on urheiluun liittyvä, mieluiten huippu-urheilija tai sitten vaikka liikunnanohjaaja. Toinen mahdollisuus, että liikunta pysyy ”vain” tärkeänä harrastuksena. (T22) Liikuntaan yleisesti, mutta erityisesti kilpaurheiluun liitetään ajatus tavoitteellisuudesta. Toiminnan kautta pyritään kehittymään ja etenemään parempiin suorituksiin tai menestykseen. (Koski & Tähtinen 2005.) Myös huippu-urheilijoiden elämänkulkua käsittelevässä tutkimuksessa monet urheilijat kertoivat olleensa jo lapsuudessa kilpailuhenkisiä (Piispa 2013b). Kahden haastateltavan nuoren merkityksissä menestys ja voittaminen nousivat esille muita merkityksiä vahvemmin ja nuoret muistelivat olleensa jo lapsena hyvin kilpailullisia. Seuraava aineistoesimerkki kuvaa kuinka kilpaileminen näkyy koulussa: Aina ku voi kilpailla nii mä oon kilpailemassa. Aina pitää olla parempi kaveri. – – Joskus on koulussa tullu opettajalta sanomista, ku on kilpaillu asioista ja muuallaki on tullu kilpailtuu kaikessa. – – Meidän luokka tosiaan on urheiluluokka, nii tosi kilpailuhenkistä. Esimerkiks ku pelataan futista, nii sit ku opettaja toimii tuomarina, nii sit ku opettaja ei nää, tulee pientä tönimistä, potkitaan jaloille. Sit ku opettaja taas näkee nii saatetaan filmata ihan isosti. Et pakko voittaa. (H4) Kehittyminen (n=23/205) merkitsi nuorille sekä fyysisen suorituskyvyn että psyykkisten ominaisuuksien kehittymistä. Uuden oppiminen ja fyysisen suorituskyvyn kehittyminen olivat nuorille niitä tekijöitä, jotka motivoivat nuorta harjoittelemaan. Psyykkisistä ominaisuuksista hyvä paineen- ja pettymystensietokyky sekä pitkäjänteisyys nousivat esille tärkeinä merkityksinä. Huippu-urheilijoita käsittelevässä tutkimuksessa urheilijat painottivat henkisten ominaisuuksien tärkeyttä nuoruudessa, kun elämään ilmestyy uusia vaihtoehtoja ja näköaloja, jolloin urheiluun panostaminen ei ole itsestäänselvyys (Piispa 2013b). Seuraavat sitaatit kuvaavat sitä, että nuoret tekevät valintoja elämässään kehittyäkseen urheilijoina. Näitä valintoja ovat esimerkiksi hakeutuminen yläkoululeiritykseen ja sivulajien valinta päälajia tukeviksi: No esim. just et miks mä tänne hain nii mä haluun kehittyy pesäpallos eteenpäin. Mä tiesin, et täällä on ainaki hyvä fysiikkavalmennus ja lajivalmennus. Mä haluun mennä eteenpäin ja sit mä olisin joskus huippupelaaja. (H1) No koripallo on sen verran, et ne [vanhemmat] ehdotti jotain joukkuelajia mis olis räväkkää liikettä. Suunnistus ja hiihto on kestävyyslajeja, nii pitäis saada joku nopeempi laji. Sit ite valitsin koripallon. (H4) Lajimerkitykset (n=21/205) tulkittiin omaksi alakategoriaksi urheilijaksi kasvua tukeviin merkityksiin, sillä haastatteluissa nuoret reflektoivat omaa lajivalintaansa urheilullisiin tuloksiin ja fyysisiin ominaisuuksiinsa peilaten kuten seuraavassa sitaatissa tulee ilmi: Mä oon tosi myöhään vasta alottanu hiihdon. Mä oon yleensä urheilulajeis aika hyvä, sit mä vaan hiihdin pertsasuksil vapaata tosi kovaa, ja sit meidän kaveriperheen iskä oli silleen, et osta sille vapaan sukset ja siitä se sit lähti. (H5)

Rakkaus omaan lajiin nousi vahvasti esille nuorten merkityksissä. Nuorille on tärkeää, että he ovat löytäneet oman lajinsa ja saavat tehdä sitä mistä pitävät. Myös Aarresolan ja Konttisen (2012) nuorille urheilijoille suunnatussa tutkimuksessa yli puolet kyselyyn vastanneista nuorista piti kiinnostusta omaan lajiin erittäin tärkeänä. Nuorille on väliä, mitä lajia he harrastavat, jolloin lajikulttuuri nousee merkitykselliseksi. On tärkeää, että nuoret löytävät harrastusmahdollisuuksia oman lajin parista. (Aarresola & Konttinen 2012, 32.) POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Nuoret antavat ympäröivälle todellisuudelle erilaisia merkityksiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuoda esille niitä merkityksiä, joita nuoret urheilijat antavat liikunnalle tutkimushetkellä ja tulevaisuudessa. Nuorten liikunnalle antamia merkityksiä kuvattiin kolmena yläkategoriana: hyvinvointia tukevat merkitykset, liikuntahengailua tukevat merkitykset sekä urheilijaksi kasvua tukevat merkitykset. Tutkimuksemme nuorten urhei­lijoiden tapa merkityksellistää liikkumistaan resonoi monipuolisesti sekä urheilijoissa tunnistetun menestys, harrastus- ja kutsumus­ eetoksen että hauskuuden ja huolenpidon eetoksen kanssa (Hämäläinen 2008; Salasuo 2015). Huomattavaa on, että vaikka aineiston kaikki nuoret kuuluvat urheiluakatemiaohjelman yläkoulutoimintaan, yksilölliset merkityksenannot olivat moninaisia. Terveyden ja hyvinvoinnin tavoitteluun ja ylläpitämiseen liittyvät merkitykset ovat keskeisiä myös tämän tutkimuksen perusteella. Nuoret merkityksellistivät liikuntaa monipuolisesti fyysisen ja psyykkisen terveyden, esimerkiksi vireystilan ja mielenterveyden, kautta. Yläkoululeirityksen tavoitteena on urheilullisen kehittymisen lisäksi tukea koulumenestystä ja elämänhallintataitoja. Elämänhallintataitojen painopisteitä ovat olleet psyykkinen valmennus ja itsenäisen toiminnan kehittäminen. (Olympiakomitea 2017.) Tämä tutkimus toteutettiin lukuvuoden lopussa, jolloin nuoret olivat jo osallistuneet useammalle leiritysjaksolle. Nuoret tunnistivat ja arvottivat näihin tavoitteisiin liittyviä tekijöitä monipuolisesti, minkä voidaan ainakin joltain osin olettaa johtuvan siitä, että leireillä on keskitytty näiden tekijöiden tukemiseen. Liikuntahengailua tukevat merkitykset vertautuvat Hämäläisen (2008) hauskuuden eetosta edustaviin urheilijoihin, joiden suhdetta urheiluun kuvaa sosiaalisuus ja hauskuus. Näitä merkityksiä arvostavat nuoret todennäköisesti liikkuvat tavoitteellisesti niin kauan kuin liikkuminen on hauskaa (ks. myös Hämäläinen 2008) eikä vaadi liikaa uhrauksia. Aikaisemman tutkimustiedon (esim. Koski & Tähtinen 2005) tavoin sosiaaliset merkitykset nousivat esille lähes jokaisen nuoren merkityksissä, ja monelle nuorelle ystävät olivat jopa tärkein tekijä liikunnassa. Tiiviiden vertaissuhteiden kiinni pitävä voima oli suuri, ystävät olivat muutamalle nuorelle se tekijä, joka piti heidät mukana liikuntaharrastuksessa. Kiinnostavaa oli, että leirit, kisamatkat, tur­naukset ja muut lajiin liittyvät tapahtumat nousivat haastatteluissa esiin vahvimmin sosiaalisuuden kautta, vaikka kilpaurheilussa kyseisten tapahtumien järjestämisen tarkoitus on usein harjoittelu tai kilpailu. Urhei­luseuratoiminnassa tulisikin kiinnittää huomiota kilpailun ja lajiharjoittelun ohella myös lajin ulkopuolisiin tapahtumiin ja niistä kertyviin kokemuksiin, sillä ne voivat lisätä erityisesti niiden nuorten kiinnostusta harrastusta kohtaan, jotka pohtivat eri vapaa-ajanviettotapojen välillä. Urheilijan kasvua tukevat merkitykset ilmentävät kutsumuksellista ja menestyksen eetosta. Tällöin kutsumuksella viitataan elämäntehtävään, jolle omistaudutaan ja jonka vuoksi ei mielellään tehdä kompromisseja. (Hämäläinen 2008; Salasuo 2015.) Kuten aikuisten huipulla urheilevien, myös nuorten urheilijoiden joukossa kutsumuksellinen suhde liikkumiseen ja harjoitteluun näyttäytyy järjestelmän kannalta tavoiteltavana ihannetapauksena. Piispan (2013a) mukaan huippu-urheilijaksi tähtäävällä nuorella motivaatio kumpuaa usein kolmesta peruskulmakivestä: urheilusta nauttimisesta, halusta kehittyä ja kilpailuvietistä. Näihin tekijöihin liittyvät merkitykset korostuivat huipulle tähtäävien nuorten merkityksissä muita enemmän myös tässä tutkimuksessa. Liikunnalle annetut merkitykset vaikuttavat niihin valintoihin, joita nuori elämässään suhteessa liikuntaan tekee (Berg 2015). Yhteiskunnassamme on pitkään vallalla ollut huoli lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden vähentymisestä. Perusoletuksena pidetään, että liikunnallisesti aktiivinen lapsi ja nuori olisi aktiivinen myös myöhemmällä iällä. (Aira ym. 2013, 15.) Tutkimukseen osallistuneet nuoret elävät liikunta-aktiivisuuden kannalta kriittistä nuoruusikää, jossa muut vapaa­-ajanviettotavat vievät harrastajia entistä vakavammaksi muuttuvasta urheilutoiminnasta. Samaan aikaan nuoret elävät urheilijan polun valintavaihetta, jolloin he usein tekevät valintoja urheilu-uraan panostamisesta. Piispa (2013a) toteaakin huippu-urheilijan uran olevan epävarma vaihtoehto uravalintojen välillä. Osana tutkimusta nuorilta kysyttiin, minkälaisena he näkevät liikunnan merkityksen elämässään kymmenen vuoden päästä ja vain reilu puolet näki itsensä urheilijan polulla. Myös aikaisemman tutkimustiedon (Kokko ym. 2012) mukaan kaksoisuraa tukevilla yläkoulun urheilu- ja liikuntapainotteisilla luokilla on nuoria, joiden tulevaisuuden tavoiteorientaatiossa ei ollut kilpailullisia tavoitteita. Yläkoululeirityksessä huomioidaan myös nuorten koulunkäynnin ja elämänhallintataitojen tukeminen. Esimerkiksi ajanhallinta ja itsenäinen vastuun ottaminen ovat taitoja, jotka hyödyttävät ja tukevat myös näitä nuoria, joille muut kuin kilpailulliset tavoitteet ovat tärkeitä. Edelliseen havaintoon peilaten hyvinvointia ja liikuntahengailua korostavien nuorten suuri määrä aineistossa on huomiota herättävää ja tarkempaa tutkimusta kaipaava havainto. Tärkeää olisi tutkia miten nuorten suhde liikuntaan muuttuu seuraavien vuosien aikana, kun drop out -ilmiö on suurimmillaan. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia eroavatko liikunnalle annetut merkitykset lajien välillä, sillä Kosken ja Tähtisen (2005) mukaan eri liikunta- ja urheilulajeilla ja niiden lajikulttuureilla on omat ominaiset merkitysrakenteensa. Menetelmänä merkityskarttoja voidaan hyödyntää niin yläkoululeirityksessä, seuratoiminnassa kuin koululiikunnassa. Merkityskartat antavat toimijoille helposti tietoa nuorten merkitysrakenteista, joiden pohjalta toimintaa voidaan kehittää ja suunnata enemmän nuorten omia merkityksiä vastaaviksi. Lisäksi merkityskartat auttavat nuorta itseään jäsentämään elämäänsä ja urheilun roolia osana sitä. Kokon ym. (2012, 62–63) mukaan valmentajien tulisi entistä aktiivisemmin keskustella nuorten kanssa näiden tavoitteista sekä urheilun roolista ja merkityksestä osana arkea. Tähän merkityskartta luo hyvän keskustelupohjan. Huippu-urheilun näkökulmasta on tärkeää, että harrastajapohja on mahdollisimman laaja, jolloin motivoituneimmat yksilöt nousevat varmimmin esille (Piispa 2013a). Nuoruusvaiheen liikunnan saamien merkitysten laajan kirjon huomioiminen tukee niin yksittäisen nuoren urheilijan kuin isossa kuvassa huippu-urheilun pyrkimyksiä. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys 105

LÄHTEET Aarresola, O. 2016. Nuorten urheilupolut. Tutkimus kilpaurheiluun sosiaalistu- Koski, P. & Tähtinen, J. 2005. Liikunnan merkitykset nuoruudessa. Nuorisotut- misen normeista, pääomista ja toimijuudesta. Studies in Sport, Physical Educa- kimus 23 (1), 3–21. tion and Health 246. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Krippendorff, K. 2013. Content analysis. An introduction to its methodology. Aarresola, O. & Konttinen, N. 2012. Nuori Urheilija -tutkimus: 14–15-vuotiaiden Los Angeles: Sage. yksilöurheilijoiden harjoittelu, urheilupolut ja mikroympäristö. Kilpa- ja huippu- Kuula, A. 2011. Tutkimusetiikka. Tampere: Vastapaino. urheilun tutkimuskeskus KIHU. Julkaisusarja nro 29. Jyväskylä. Matarma, T. 2012. Mitä on liikunta? Laadullinen tutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisten Aira, T., Kannas, L., Tynjälä, J., Villberg, J. & Kokko, S. 2013. Liikunta-aktii- liikuntakäsityksistä ja suhteesta liikuntaan. Turun Lapsi- ja nuorisotutkimuskes- visuuden väheneminen murrosiässä. Teoksessa Miksi murrosikäinen luopuu kuksen julkaisuja 5, Turun yliopisto. liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 3, 11–29. McCormack, C. & Walseth, K. 2013. Combining elite women’s soccer and edu- Aquilina, D. 2013. A study of the relationship between elite athletes' educa- cation: Norway and the NCAA. Soccer & Society 14 (6), 887–897. tional development and sporting performance. The International Journal of the Merikivi, J., Myllyniemi, S. & Salasuo, M. 2016. Media hanskassa. Lasten ja History of Sport 30 (4), 374–392. nuorten vapaa-aikatutkimus 2016 mediasta ja liikunnasta. Valtion nuorisoasiain Berg, P. 2015. Sosiaaliset jalat ja vakava vapaa-aika – lasten ja nuorten vertais- neuvottelukunnan julkaisuja 5. suhteiden merkitys liikuntaharrastuksissa. Nuorisotutkimus 33 (3–4), 88–101. Morris, R., Tod, D. & Oliver, E. 2015. An analysis of organizational structure Eskola, J. & Saarinen, A. 2006. Laskemisen vaikeudesta – kannattaako kva- and transition outcomes in the youth-to-senior professional soccer transition. litatiivista aineistoa kvantifioida? Teoksessa M-L. Julkunen (toim.) Tutkimuksia Journal of Applied Sport Psychology 27 (2), 216–234. yhtenäistyvistä ja erilaistuvista oppimisen ja koulutuksen poluista. Kasvatustie- Olympiakomitea. 2017. Urheilijan kaksoisura. Yläkoulutoiminta.https://www. teiden tiedekunnan julkaisuja nro 98. Joensuun yliopisto. 110–126. olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/urheiluakatemiaohjelma-2/opinto-ja-uraohja- EU Expert Group. 2012. EU guidelines on dual careers of athletes recom- us-2/ylakoulutoiminta-2/ylakoulutoiminta/Viitattu 26.2.2018 mended policy actions in support of dual careers in high-performance sport. Piispa, M. 2013a. Huipulle vai huvin vuoksi – mikä 2000-luvun suomalaisnuoria Brussels. http://ec.europa.eu/assets/eac/sport/library/documents/dual-career- liikuttaa? Teoksessa P. Harinen & A. Rannikko (toim.) Tässä seison enkä muuta guidelines-final_en.pdf Viitattu 06.02.2019. voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Nuo- Ferry, M. 2014. Idrottsprofilerad utbildning – I spåren av en avreglerad skola. ristotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 65, 13–16. http:// Gothenburg studies in educational sciences. Göteborgs universitet: kompen- www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/359-tas- diet. sa-seison-enka-muuta-voi-nuorisotutkijoiden-ajatuksia-nuorten-liikunnasta-ja- Fraser-Thomas, J. L., Côté, J. & Deakin, J. 2005. Youth sport programs: An sen-kipupisteista Viitattu 20.3.2018. avenue to foster positive youth development. Physical Education & Sport Pe- Piispa, M. 2013b. ”Vapaasti olen saanut valita eikä mihkään ole pakotettu” – dagogy 10 (1), 19–40. katsaus suomalaisen huippu-urheilijan elämänkulkuun. Teoksessa M. Piispa HuMu. Huippu-urheilun muutosryhmä. 2012. Loppuraportti. Suomen Olym- & H. Huhta (toim.) Epätavallisia elämänkulkuja. Huippu-urheilijat ja -taiteilijat piakomitea, Paraolympiakomitea ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. Helsinki. 2000-luvun Suomessa. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston jul- Hämäläinen, K. 2008. Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa: Eetokset, kaisuja 134. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 13–55. ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa. Jyväskylän yliopisto. Studies in Ristimäki, E. 2017. Nuorten urheilijoiden suhde liikuntaan. Pro gradu -tutkielma, Sport, Physical Education and Health 127. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Härkönen, A. 2014. Oppilaitokset, urheiluakatemiat ja puolustusvoimat va- Ryba, T., Aunola, K., Ronkainen, N., Selänne, H. & Kalaja, S. 2016. Urheili- lintoja ohjaavina järjestelminä. Urheiluakatemiat. Teoksessa K. Mononen, O. joiden kaksoisuraan liittyvän tutkimuksen tämänhetkinen tilanne Suomessa. Aarresola, P. Sarkkinen, J. Finni, S. Kalaja, A. Härkönen ja M. Pirttimäki (toim.) Liikunta & Tiede 53 (2–3), 88–95. Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä. Urheilijan polun valintavaiheen asian- Saarinen, M., Ryba, T. V. & Aunola, K. 2018. Urheilun ja opiskelun yhdistämi- tuntijatyö. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU. Julkaisusarja nro 46, sessä tarvitaan valmennusta kahdelle uralle. Liikunta & Tiede 55 (1), 14–18. 43–46. Jyväskylä. Salasuo, M., Piispa, M. & Huhta, H. 2015. Huippu-urheilijan elämänkulku. Kantanista, A., Osinski, W., Borowiec, J., Tomczak, M. & Krol-Zielinska, M. Tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 2015. Body image, BMI and physical activity in girls and boys aged 14–16 years. 166. Helsinki. Body image 15, 40–43. Seippel, Ø., Ibsen, B. & Norberg, J. 2010. Introduction: sport in Scandinavian Kari, J. 2016. Hyvä opettaja. Luokanopettajaopiskelijat liikuntakokemustensa societies. Sport in Society 13 (4), 563–566. ja opettajuutensa tulkitsijoina. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, Physical Stambulova, N. B. & Ryba, T. V. (toim.). 2013. Athletes' careers across cultu- Education and Health 233. Väitöskirja. res. London: Routledge. Kokko, S. Villberg, J. & Kannas, L. 2012. Nuori urheilijan polulla. 13–15-vuoti- Stambulova, N. B. & Ryba, T. V. 2014. A critical review of career research and aiden urheilijoiden arvioita harjoitusmääristään, harjoittelun monipuolisuudesta assistance through the cultural lens: Towards cultural praxis of athletes' ca- sekä elämäntavoista. Jyväskylän yliopisto: Terveyden edistämisen tutkimuskes- reers.International Review of Sport and Exercise Psychology 7 (1), 1–17. kus ja Nuori Suomi. Varala 2018. Yläkoululeiritys. https://varala.fi/kilpaurheilu/ylakoululeiritys/ Viitattu Koski, P. 2015. Liikunnan merkitykset. Teoksessa S. Kokko ja R. Hämylä (toim.) 16.12.2018. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tulok- Wylleman, P., Alfermann, D. & Lavallee, D. 2004. Career transitions in sport: sia 2014. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2, 27–32. European perspectives. Psychology of Sport and Exercise 5 (1), 7–20. Koski, P. & Hirvensalo, M. 2019. Liikunnan merkitykset ja esteet. Teoksessa S. Kokko ja L. Martin (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 1, 65–74. 106 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 • TUTKIMUSARTIKKELI • Nuoret urheilijat ja yläkoululeiritys

TUTKIMUSARTIKKELIT 2019 Käsikirjoitukset toimitukseen 29.3. tai 30.9. LIIKUNTA & TIEDE -lehti julkaisee vertaisarvioituja suomenkielisiä tutkimusartikkeleita tutkimusartikkeliliitteessä ja lehden internetsivuilla (www.lts.fi). Käsikirjoituksia otetaan arviointi­ prosessiin kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2019 kevään määräaika on 29.3.2019 ja syksyn 30.9.2019. Määräajoista myöhästyneet artikkelit siirtyvät automaattisesti seuraavan arviointierään. Käsikirjoitukset tulee toimittaa edellä mainittuihin määräaikoihin mennessä sähköisesti LIIKUNTA & TIEDE -lehden toimitukseen: toimisto@lts.fi Kirjoitusohjeet julkaistaan Liikunta & Tiede -lehden osana tutkimusartikkeli­ liitettä ja ne löytyvät lehden internet­ sivuilta (www.lts.fi). Toimitustyössä noudatetaan hyvää tieteellistä käytäntöä (Katso: Tutkimuseettisen neuvokunnan ohjeet http://www.tenk.fi/ sekä kansainvälinen Vancouver-ohjeisto http://www.icmje.org/). Kunkin käsikirjoituksen arvioi vähintään kaksi kyseisen tieteenalan kotimaista ansioitunutta tutkijaa. Julkaisemisesta päättää lehden toimitusryhmä asiantuntijalausuntojen perusteella. Lehti on monitieteinen ja julkaisee alkuperäisraportteja suomeksi. Tutkijoille ja tutkijakoulutettaville lehti tarjoaa mahdollisuuden raportoida tutkimustuloksia alan kotimaisessa tieteellisessä julkaisussa. Lisätietoja: Sanna Palomäki Päätoimittaja Jyväskylän yliopisto Sähköposti: sanna.h.palomäki@jyu.fi Jouko Kokkonen Toimittaja Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: jouko.kokkonen@lts.fi Lehden verkkoversio ja kirjoitusohjeet: www.lts.fi Lehti toimii myös välineenä tutkijakoulutuksessa ja soveltuu väitöskirjan osajulkaisujen julkaisemiseen. Tutkimusartikkelinumeron 2019 kirjoitusohjeet 1. Aikataulu Käsikirjoitukset ja saatekirje toimitetaan arviointiprosesseille annettuun määräaikaan mennessä sähköpostitse lehden toimitukseen osoitteeseen toimisto@lts.fi Kevään arviointiprosessin käsikirjoitusten määräaika on kunkin vuoden maaliskuun ja syyskuun viimeinen arkipäivä. Vuonna 2019 jättöpäivät ovat 29.3. ja 30.9. Arviointiprosessissa hyväksytyt artikkelit julkaistaan pääsääntöisesti Liikunta & Tiede -lehden kunkin vuoden numeroissa 2 ja 6 ja internet-sivuilla www.lts.fi. 2. Käsikirjoituksen tekijyys – hyvä tieteellinen käytäntö Artikkelin kirjoittajana oleminen edellyttää, että kirjoittajiksi ilmoitetuilla on merkittävä vaikutus artikkelin syntyyn siten, että he ovat osallistuneet sekä tutkimuksen suunnitteluun tai tulosten analyysiin ja tulkintaan että artikkelin kirjoittamiseen tai sen tieteellisen sisällön muokkaamiseen ja ovat lisäksi hyväksyneet artikkelin lopullisen, julkaistavaksi tarkoitetun version. Lisäksi voidaan artik- kelin mahdollisessa kiitos-osassa mainita henkilöt, jotka ovat edesauttaneet tutkimuksen toteuttamista. Tarkemmat ohjeet, katso http://www.icmje.org/. Käsikirjoitukseen on liitettävä saatekirje (Word- tai PDF-tiedosto), johon listataan artikkelin otsikko sekä kaikki tekijät ja heidän taustayhteisönsä. Saatekirjeellä kirjoittajat myös vahvistavat, että käsikirjoitus sisältää alkuperäistä aiemmin muualla julkaisematonta tutkimusaineistoa, jota ei ole julkaistu eikä tarjota julkaistavaksi toisessa tieteellisessä lehdessä tai kirjassa. Liikunta & Tiede -lehdessä julkaistuja artik­keleita ei saa julkaista saman sisältöisenä tai samassa muodossa uudelleen ilman lehden julkaisijan kirjallista suostumusta. 3. Käsikirjoitusten laajuus ja rakenne Lähetettäessä käsikirjoitus ensimmäistä kertaa arvioitavaksi, kaikki artikkeliin tarkoitettu materiaali tallennetaan yhteen PDF-tiedostoon, joka lähetetään yhdessä saatekirjeen kanssa osoitteeseen toimisto@lts.fi. Käsikirjoitusten laajuus ei kokonaisuudes- saan saa ylittää 20 liuskaa (A4-kokoinen, otsikkosivu mukaan lukien), kun tekstin riviväli on 1,5, marginaalit 25 mm, fontti Times New Roman ja fonttikoko 12 pts. Kokonaislaajuuteen kuuluvat kaikki artikkeliin tarkoitettu materiaali eli otsikkosivu, tiivistelmät, artikkeliteksti, lähteet, kuviot ja taulukot. Teksti kirjoitetaan vasen reuna tasattuna ja ilman tavutusta. Artikkelin edellytetään olevan sisällöllisesti ja kielellisesti hyvin viimeistelty. Käsikirjoituksen laadinnassa noudatetaan seuraavaa jaottelua: Otsikkosivu (sivu 1) Otsikkosivulta ilmenee vain käsikirjoituksen otsikko suomeksi ja englanniksi (enintään 120 merkkiä, sisältäen myös välilyönnit) ja lyhyt otsikko suomeksi (enintään 45 merkkiä, sisältäen myös välilyönnit). Lyhyttä otsikkoa käytetään valmiin artikkelin sivujen ylätunnisteena. Tiivistelmä ja asiasanat (sivu 2) Tiivistelmän pituus on enintään 2000 merkkiä mukaan lukien välilyönnit. Suomenkielisen tiivistelmän ohella käsikirjoitukseen tulee liittää englanninkielinen tiivistelmä (Abstract). Molempien tiivistel- LIIKUNTA & TIEDE 56 •1 / 2019 107

mien jälkeen tulee luetella 3–8 avainsanaa (keywords). Varsinainen tekstiosio (sivu 3 eteenpäin): - Johdanto - Tutkimusaineisto ja -menetelmät - Tulokset - Pohdinta ja johtopäätökset - Lähteet Taulukot, kuviot ja niiden selitetekstit Kukin taulukko ja kuvio teksteineen sijoitetaan käsikirjoituksen pdf-versioon omalle paikalleen. Kuvioiden ja taulukoiden tarkat painokelpoiset versiot pyydetään erikseen siinä vaiheessa, kun artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi. 6. Esimerkkejä lähdeluettelosta KIRJAT Bös, K. & Mechling, H. 1983. Dimensionen sport motorischer Leistungen. Schorndorf: Hoffmann. Heikinaro-Johansson, P. Huovinen, T. & Kytökorpi, L. (toim.) 2003. Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Helsinki: WSOY. Lerner, R.M. 1986. Concepts and theories of human development, 2nd ed. New York, NY: Random House. 4. Lyhenteet ja vierasperäiset termit LUVUT KOKOOMATEOKSESSA Oja, P. 1995. Fyysinen ja terveyskunto sekä niiden mittaus. Teoksessa: I. Vuori & S. Taimela (toim.) Liikuntalääketiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 54–68. Termit, joita käytetään lyhenteitä, tulee ensimmäistä kertaa mainittaessa kirjoittaa kokonaisuudessaan. Vierasperäisistä termeistä tulee käyttää suomalaista vastinetta, aina kun sellainen on olemassa. Pulkkinen, L. 1982. Self-control and continuity from childhood to late adolescence. Teoksessa: P.B. Baltes & O.G.Brim (toim.) Life-span development and behavior, vol. 4. New York: Academic Press, 63–105. 5. Kirjallisuusviittaukset LEHTIARTIKKELIT Kannas, L. & Tynjälä, J. 1998. WHOKoululaistutkimus 1986–1998. Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Liikunta & Tiede 35 (4), 4–10. Alkuperäisartikkelin lopussa lueteltujen käytettyjen lähteiden määrä voi olla enintään 40. Lähteet luetteloidaan ilman nume­ roita aakkosjärjestyksessä, riippumatta niiden esiintymisjärjestyksestä tekstissä. Tekstissä viittaus merkitään sulkuihin ja lähdeviittauksen tulee sisältää kirjoittajan nimi, julkaisuvuosi ja tarvittaessa sivunumero (esim. Pehkonen 1999, 69). Jos kirjoittajan nimi on osa lausetta, viittaukseen merkitään pelkkä vuosiluku ja sivu suluissa, esim. ”Pehkonen (1999, 69) osoitti, että...”Kun lähteenä käytetyn artikkelin kirjoittajia on kaksi, molemmat mainitaan, esim. (Roberts & Ommundsen 1996). Mikäli kirjoittajia on enemmän kuin kaksi, mainitaan vain ensimmäinen kirjoittaja ja sen jälkeen merkintä ym., esim. (Telama ym. 2002). Kun useisiin lähteisiin viitataan samanaikaisesti, ne ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä ja erotetaan toisistaan puolipisteellä, esim. (Duda 2001; Lintunen 2000). Julkaisemattomaan materiaaliin viittaamista tulee välttää. Viitattaessa tällaiseen mate­riaaliin merkitään tekstissä kirjoittajan nimen jälkeen huomautus ”julkaisematon”. Julkaisematonta materiaalia ei mainita lähdeluettelossa. Lähdeluettelossa noudatetaan Jyväskylän yliopistosarjojen kirjoittajille annettuja ohjeita. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä kyseisistä ohjeista. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta https://kirjasto. jyu.fi/julkaisut/sarjaohjeet.pdf/view 108 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 1 / 2019 Welsman, J. & Armstrong, N. 2000. Physical activity patterns in secondary schoolchildren. European Journal of Physical Education 5 (2), 147–157. SARJAJULKAISUT Penttinen, S. 2003. Lähtökohdat liikuntaa opettavaksi luokanopettajaksi. Nuoruuden kasvuympäristöt ja opettajankoulutus opettajuuden kehitystekijöinä. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 219. OPINNÄYTTEET Mikkelsson, M. 1998. Musculoskeletal pain and fibromyalgia in preadolescents. Prospective 1-year follow-up study. Turun yliopisto. Turun yliopiston julkaisuja D 320. Väitöskirja. Rovio, E. 2002. Joukkueellinen yksilöitä. Toimintatutkimus psyykkisen valmennuksen ohjelman suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista poikien jääkiekkojoukkueessa. Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 133.Väitöskirja. Uronen, V. 2003.Juniorijalkapalloilijoiden fyysinen aktiivisuus, urheilumotiivit ja kaverisuhteet kahden vuoden aikana. Jyväskylän yliopisto. Liikuntakasvatuksen laitos. Lisensiaatintutkimus. LAIT JA ASETUKSET Huumausaineasetus 1972. 161/18.2.1972. RAPORTTISARJAT Youth and drugs 1973. Report of a WHO study group. World Health Organization Technical Report Series 516. Geneve. KOMITEANMIETINNÖT Perhekasvatustoimikunnan mietintö.­Komiteanmietintö 1976: 42. Helsinki: Valtion painatuskeskus. HAASTATTELUT Nurmi, Paavo, olympiavoittaja, Helsinki, 19.7.1952. Kun lähteenä käytetään INTERNETIN KAUTTA TAVOITETTUA ARTIKKELIA kirjoitetaan lähdeluetteloon painetun artik­ kelin lähdetiedot. Mikäli artikkeli on julkaistu vain sähköisesti, lähdetietojen lisäksi merkitään internetin hakemistopolku ja päivämäärä, milloin osoite on tarkistettu. Lisätietoja: Sanna Palomäki Päätoimittaja Jyväskylän yliopisto Sähköposti: sanna.h.palomäki@jyu.fi Jouko Kokkonen Toimittaja Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: jouko.kokkonen@lts.fi Lehden verkkoversio ja kirjoitusohjeet: http://www.lts.fi Lisätietoa tutkimusartikkelin kirjoittamisesta saa myös artikkelista Itkonen, H. & Kokkonen J. 2010. Liikunta & Tiede -lehden tutkimusartikkelit 10 vuotta. Liikunta & Tiede 47 (1), 32–34. Artikkelin PDF-tiedosto: http://www.lts.fi/sites/ default/files/article_attachment/lt110_32-34.pdf

Liikuntatieteellinen Seura ry Tunnus 5005144 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU LTS maksaa postimaksun PA LV E L U K O R T T I Annan palautetta numerosta 1/2019 Kolme kiinnostavinta artikkelia olivat: 1 sivulla 2 .sivulla 3 sivulla Muuta palautetta Äänestä paras artikkeli – osallistu arvontaan Osallistu oheisella palvelukortilla lukija­ äänestykseen 5.4.2019 mennessä. Listaa tämän lehden kolme kiinnostavinta artikkelia. Myös muu palaute on tervetullut. Arvomme palautetta antaneiden kesken kaksi kirjapalkintoa. Ilmoita palautekortin kohdassa Muuta palautetta kumman kirjan valitset, mikäli voitat. Voit osallistua äänestykseen lähettämällä palautetta leena.nieminen@lts.fi. Tilaan Liikunta & Tiede -lehden (1.1.–31.12.) Tilatessasi lehden kesken vuotta ja maksaessasi tilausmaksun saat jo ilmestyneet lehdet takautuvasti. Itselleni Lahjaksi Vuositilaus 45 euroa / 2019 Kestotilaus 42 euroa /vuosi Opiskelijatilaus 25 euroa / 2019 (edellyttää päätoimista opiskelua) Liity Liikuntatieteelliseen Seuraan Jäseneksi 40 euroa / 2019 Yhteisöjäseneksi 250 euroa / 2019 (kysy lisää!) Opiskelijajäseneksi 20 euroa / 2019 (edellyttää päätoimista opiskelua) Haluan muuttaa tietojani Muutan tilaukseni jatkuvaksi Muutan osoitteeni / Peruutan tilaukseni Eroan LTS:n jäsenyydestä alkaen Tilauksen maksaja / vanha osoite / arvontalipuke Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Liikuntatieteellisen Seuran jäsenedut vuonna 2019 • Liikunta & Tiede -lehden vuosikerta • Tuntuva etu seuran järjestämien seminaarien osal­lis­tumismaksuista! • Noin 10 %:n alennus seuran julkaisuista Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Lahjatilauksen saaja / uusi osoite Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Tietoja käytetään Seuran jäsen- / tilaajarekisterin ylläpitoon. Liity nyt Liikuntatieteellisen Seuran jäseneksi oheisella lomakkeella tai internetin välityksellä osoitteessa www.lts.fi

Tilaa KTP19-livestriimi Kuntotestauspäivät, Valmennuksen ekstrapäivä ja Evidence-based Personal Training Summit ovat parhaimmillaan paikan päällä nautittuna, mutta voit seurata pääluentoja myös livestriimin välityksellä. 4 PÄIVÄN KTP19-STRIIMI 21.–24.3. (to-su) enä: v i l s ö y m t Ny iimi! KTP19-str • 120 e, normaalihinta • 100 e, LTS-jäsenhinta • 60 e, opiskelijahinta* • 50 e, LTS-opiskelijajäsenhinta* *päätoiminen perustutkinto-opiskelija Myös ryhmälisenssi tarjolla! Tilaamalla neljän päivän striimin saat lisäksi tapahtuman luentotallenteet käyttöösi! Livestriimin ryhmälisenssin avulla organisaatiot voivat antaa henkilöstölleen ja oppilaitokset opiskelijoilleen mahdollisuuden seurata livelähetystä päivien pääsalin luennoista omilta päätelaitteiltaan tai vaikkapa isommalla joukolla luentotiloissa. Päivien jälkeen luentotallenteet ovat oppilaitoksen/organisaation käytössä opetus- ja koulutustarkoitukseen. Tilaa KTP19-livestriimi viimeistään 12.3.2019: www.lts.fi/ktp19/striimi! Ainutlaatuinen kuntotestauksen ja personal training -toiminnan nelipäiväinen tapahtuma järjestetään 21.–24.3.2019 ammattikorkeakoulu Arcadan tiloissa Helsingissä. www.lts.fi/ktp19 Pääkumppani:

UUSI HUIPPUTAPAHTUMA LIIKUNNAN AMMATTILAISILLE! Pääkumppani: EVIDENCE-BASED PERSONAL TRAINING SUMMIT 2019 Ammattikorkeakoulu Arcada, Helsinki, 24.3.2019 PROGRAMME ”SCIENCE-BASED PRACTICE IN FITNESS AND PERSONAL TRAINING” Seminaaripäivän hinta: • normaalihinta 179 e (sis. alv 24 %) • LTS-jäsenhinta 149 e (sis. alv 24 %) Seminaarin ruokailut ja kahvit ovat omakustanteiset. Ilmoittaudu viimeistään 12.3.2019 osoitteessa: www.lts.fi/ptsummit2019/