5/18 55 5/18 • 8 euroa Liikunta &TIEDE Liikunta &TIEDE LIIKUNTA TUOTTAA TERVEYTTÄ KAKSOISURA EDELLYTTÄÄ VAATIMUSTEN JA VOIMAVAROJEN TASAPAINOA XXVI LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 2018

Kuva: PASI LEINO LET’S MOVE! KARI KALLIOKOSKI K äsissäsi on lehtemme perinteinen liikuntalääketieteen päivien teemanumero. Kuten aina, päivät ovat nytkin täynnä liikunnan ilosanomaa. Tänä­vuonna päivien teemaksi valittiin ”Liikunta ja elintapasairaudet – uusinta uutta”, jonka myötä saamme koko­naisvaltaisen käsityksen liikunnan hyvää­tekevistä terveysvaikutuksista. Vaikka meistä usein tuntuu, että liikunta tekee vain hyvää, aina ei niin välttämättä ole. Tästä saimme ikävän muistutuksen koululaisten Move-testipatteriin kuuluvan viivajuoksutestin yhteydessä Espoossa tapahtuneen valitettavan kuolemantapauksen myötä. Kun nuori, elämänsä alkutaipaleella oleva ihminen yhtäkkisesti menehtyy tällaisessa tilanteessa, herättää se väistämättä huolta: onko testien tekeminen turvallista? Huoli johti toimenpiteisiin ja monessa kaupungissa ja kylässä testit pantiin jäihin. Suomen Luokanopettajat ry lisäsi tulta keskusteluun ja lähetti julkisuuteen tiukkasanaisen vaatimuksen testien siirtämistä kokonaan pois liikuntatunneilta. Yhdistys toivoi, että ”mittauksen äärimmäisen suorituskyvyn osuuksia tulisi olla valvomassa ja kirjaamassa terveydenhuollon ammattilainen”. Onneksi moni alamme asiantuntija riensi sammuttamaan paloa. Viesti oli selvä. Terveiden lasten liikuntaa ei tule rajoittaa. Mahdolliset jo oireilleet sairaudet on syytä ottaa huomioon, eikä testiä tule tehdä, jos on akuutti sairaus tai on aiempia tajunnanmenetyksiä tai rytmihäiriöitä liikunnan aikana. Nämä oireet on syytä ottaa itse kunkin liikkujan vakavasti ja tutkituttaa tilanne. Terveille lapsille ja vanhemmillekin kovatehoinen liikunta kerran pari viikossa muuta liikuntaa täydentämässä tekee hyvää. Asiat on myös syytä panna perspektiiviin. Kuten liikuntalääketieteen erikoislääkäri, professori Urho Kujala muistutti (Turun Sanomat 17.9.2018), äkkikuolemat koulun liikuntatunneilla ovat hyvin harvinaisia ja esimerkiksi koulumatkat ovat tässä suhteessa lapsille huomattavasti vaarallisempia. Koulun liikuntatunneilla on myös aina Liikunta &Tiede 5 / 2018 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki pelattu pallopelejä, joissa rasitus kohoaa helposti yhtä kovaksi kuin viivajuoksutestin lopussa, mutta paljon pidemmäksi aikaa. Terveet lapset kyllä kestävät tällaisen rasituksen ja kestäisivät kovempaakin. Asiaa on syytä tarkastella myös riskien kannalta. Tiedetään, että liikunta, erityisesti kovatehoinen liikunta lisää hetkellisesti äkkikuoleman riskiä. Toisaalta säännöllinen liikuntaharrastus pienentää tätä riskiä sekä liikunnan aikana että normaalielämässä. Ja vaikkei säännöllinen liikunta välttämättä toisikaan lisää vuosia elämään, tuo se tutkitusti lisää terveitä elinvuosia, vailla niitä tyypillisiä elintapasairauksia, joista liikuntalääketieteen päivilläkin puhutaan. Ihmismieli on sellaiseksi rakentunut, että akuutti häviävän pieni riski tuntuu paljon todellisemmalta kuin kaukana tulevaisuudessa häämöttävät valtavasti suuremmat riskit. Riskien suhteisiin liittyy myös viime aikoi­na eri medioissa esillä ollut varoittelu liiallisesta liikunnan harrastamisesta. On tie­ t ysti totta, että joillakin liikkuminen me­n ee­ överiksi, mutta tämäkin on hyvä suhteuttaa. Ylivoimaisesti suurempi ongel­ ma­ yhteiskunnassamme on kuitenkin liian­ vähäi­nen liikunta. Jos puututaan vain pie­nen joukon ongelmaan, on kohtuuden nimes­sä syytä samalla muistuttaa kokonaisuu­desta, joka on valitettavan kallel­laan sinne fyysisesti passiivisen elämäntavan suuntaan, kuten Pauliina Husun ja UKK-instituutin tutkijoitten kirjoittamasta jutusta voitte lukea tämän lehden sivuilta 27–31. Husun jutussa todetaan myös, että ”terveysliikuntasuositusten mukainen liikkuminen ei välttämättä suojaa paikallaanolon haitoilta, jos päivät vietetään pääasiassa istuen”. Tämä herätti ajatuksen, että pitäisikö meillä olla erikseen aktiivista ja passiivista elämää viettävien terveysliikuntasuositukset? Suositukset tulevat päivittymään lähiaikoina. Toivottavasti kissa nostetaan nyt pöydälle ja uskalletaan sanoa suoraan, että passiivista elämää viettävä tarvitsee itse asiassa enemmän liikuntaa kuin nykyisten suositusten mukaisen määrän. kari.kalliokoski@utu.fi puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi Päätoimittajat: Kari Kalliokoski (vast.) Jari Kanerva Toimituspäällikkö: Leena Nieminen Toimituskunta: Arto Hautala Terhi Huovinen Mikko Julin Markku Ojanen Sanna Palomäki Eila Ruuskanen-Himma Mikko Salasuo Timo Ståhl Kannen kuva: Gorilla/Julia Sjöberg Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jäsenetulehti. Paino: Forssa Print 2018 Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 40 euroa Vuositilaus: 42 euroa Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. 55. vuosikerta ISSN-L 0358-7010

Kuva: VAU/LAURI JAAKKOLA TÄSSÄ NUMEROSSA 2 PÄÄKIRJOITUS: Let’s Move!Kari Kalliokoski 4 Urheilulukiolainen ja uupuminen: Kaksoisura edellyttää vaatimusten ja voimavarojen tasapainoa. Taidonhallintaan ja henkilökohtaiseen kehitykseen liittyvät oppimistavoitteet suojaavat nuoria riittämättömyyden tunteilta. Matilda Sorkkila 8 Liikehallintaa kannattaa aina kehittää. Urheiluvammojen kaikkia riskitekijöitä ei vielä tunneta. Urheilijan kannattaa siksi keskittyä siihen, mihin hän voi vaikuttaa. Liikehallinta on tällainen tekijä. Anu Räisänen 13 NÄIN MAAILMALLA: Urheilututkimusta tutkijan vai lajin lähtökohdista? Aki Salo 14 POLTTOPISTE Ilmastonmuutos etenee – miten käy liikkujan? Mikael Fogelholm 15 Terveyden juurilla – liikunta on tärkeää keskosina syntyneille. Ennenaikaisen syntymän ja sikiökautisten tekijöiden tiedetään vaikuttavan lapsen terveyteen myöhemmin elämässä. Elämän varhaisvaiheen tekijöillä näyttää olevan yhteys myös myöhempään fyysiseen aktiivisuuteen. Marjaana Tikanmäki 20 Lasten ja nuorten liikuntalääketiede: Tavoitteena terveyden edistäminen, sairauk­ sien ehkäisy ja kuntoutus. Eero A. Haapala, Lotta Hamari, Bert Bond, Tim Takken, Dimitris Vlachopoulos, Johanna K. Ihalainen 27 Paikallaanolo täyttää suomalaisten päivän. Suomalaiset aikuiset ovat paikallaan vajaat yhdeksän tuntia päivässä eli yli puolet valveilla­ oloajastaan. Vähän liikkuvilla nuorilla suuri osa arkipäivän liikkumisesta kertyy koulupäivän aikana. Pauliina Husu, Harri Sievänen, Kari Tokola, Jaana Suni, Henri Vähä-Ypyä, Ari Mänttäri, Tommi Vasankari 32 XXVI LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 32 Vähäinen liikunta vaikuttaa tärkeimpiin elintapasairauksiin. WHO:n mukaan fyysinen inaktiivisuus on neljänneksi tärkein kuolleisuuteen vaikuttava tekijä, heti verenpainetaudin, tupakoinnin ja korkean verensokerin jälkeen. Paikallaanolon on havaittu lisääntyneen merkittävästi korkean elintason maissa. Peter T. Katzmarzyk. Käännös: Tanja Sjöros 38 Liikkumattomuus käy kalliiksi. Vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta aiheutuneet terveyden­ huollon suorat kustannukset arvioitiin viime vuonna noin 600 miljoonaksi euroksi. Se on 2,9 prosenttia Suomen terveydenhuollon kokonais­ menoista. Päivi Kolu s 63 41 Vauhtia elinvuosiin liikunnalla – entä lisää elinvuosia? Liikunnan monia terveyshyötyjä kannattaa käyttää perusteena mieluummin kuin mahdollista vaikutusta eliniän pituuteen, kun liikuntaa markkinoidaan terveyshyödyillä. Urho Kujala 46 Liikunta tuottaa terveyttä – Vanhempien harjoittelu vaikuttaa myös lasten aineen­ vaihduntaan.Säännöllinen liikunta saattaa ­katkaista tulevien sukupolvien metabolisiin sairauksiin johtavan noidankehän. ­ Ana B. Alves-Wagner, Kristin I Stanford, Jia Zheng, Michael F. Hirshman, Laurie J. Goodyear. Käännös: Heikki Kainulainen 51 TUTKIJA LÄHIKUVASSA: Jari Laukkanen: Sydämen asialla. 53 Korruptio, kilpailumanipulaatio, huliganismi: Urheilun eettisten ongelmien tutkimus laajenee nopeasti. Jarmo Mäkinen 59 Lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö – monta tapaa ja tulkintaa. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, mutta järjestöjen työtä olisi silti pystyttävä arvioimaan. Kaarle Kurki AJASSA 63 Sanottua soveltavan liikunnan päivillä. 64 Professori Mikael Fogelholmille tiedon­ julkistamisen valtionpalkinto. 65 EMERITUS IHMETTELEE: Tasa-arvoako? Pertti Pousi 67 OPISKELIJA OUNASTELEE: Yhdenvertaisen liikunta- ja urheilukulttuurin jäljillä. Vilja Sipilä LUETTUA 68 Kongressipaketti hiihtourheilun menneistä talvista. Jouko Kokkonen TUTKITTUA 69 Tutkimusuutiset 76 Väitösuutiset 78 XXVI LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVIEN TIIVISTELMÄT

Teksti: MATILDA SORKKILA URHEILULUKIOLAINEN JA UUPUMINEN: Kaksoisura edellyttää vaatimusten ja voimavarojen tasapainoa 4 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

H uippu-urheilussa menestyminen­ vaa­tii jatkuvaa sitoutumista ja omis­ tau­tumista. Vain harvoista urheili­ ja­nuorista tulee ammattilaisur­hei­ lijoita, joten tiukkojen harjoittelu- ja kilpailuaikataulujen lisäksi nuorten­on yleensä käytävä koulua työllistymisensä­ turvaamiseksi. Urheilulukiolaiset, jotka urheiluuransa lisäksi käyvät lukiota, eli ovat niin sanotulla kaksoisuralla, saattavat olla jatkuvien paineiden alla kahdelta rinnakkaiselta elämän osa-alueelta. Urheilupaineiden lisäksi lukion on osoitettu ole­ van nuorille itsessään erityisen stressaavaa aikaa kouluvaatimusten sosiaalisten normien muuttuessa (Salmela-Aro, Kiuru, & Nurmi, 2008). Pitkittyessään stressi saattaa kehittyä uupumukseksi, jolla voi olla vakavia mielenterveydellisiä seurauksia nuorille, sekä laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia liittyen nuorten koulun tai urheilun keskeyttämiseen. Tämän­vuoksi urheilulukiolaisten uupumusoireiden ja niihin liittyvien riskitekijöiden varhainen tunnistaminen on tärkeää. Väitöskirjassani tutkin suomalaisten urheilulukiolaisten koulu- ja urheilu-uupumusoireiden kehitystä ensimmäisen kouluvuoden aikana, sekä tarkastelin erilaisia riski- ja suojaavia tekijöitä. Tutkimukseni koostui neljästä kansainvälisestä vertaisarvioidusta artikkelista, joissa käytettiin useita erilaisia tutkimusmenetelmiä. Urheilu- ja koulu-uupumus urheilulukiolaisten keskuudessa Urheilulukiolaisten uupumusoireiden varhainen tunnistaminen on tärkeää. Koulu- ja urheilu-uupumusoireet lisääntyivät ensimmäisen lukuvuoden aikana ja vuoden lopussa jonkinasteista uupumusoireilua oli lähes puolella nuorista. Taidonhallintaan ja henkilö­ kohtaiseen kehitykseen liittyvät oppimistavoitteet suojaavat nuoria riittämättömyyden tunteilta. Koulu- ja urheilu-uupumuksen on esitetty koostuvan kolmesta eri osa-alueesta: uupumusasteisesta väsy­myksestä, kyynistymisestä urheilua tai koulua kohtaan, sekä riittämättömyyden tunteista urheilijana tai opiskelijana (Sorkkila, Ryba, Aunola, Selänne, & Salmela-Aro, 2017; Salmela-Aro & Näätänen, 2005). Urheilussa uupunut nuori saattaa kokea, että ei pärjää urheilussa enää niin hyvin kuin aikaisemmin eikä urheilu enää kiinnosta häntä. Lisäksi oirei­luun kuuluu jatkuva henkinen ja fyysinen väsymys, joka ei mene edes levolla ohi. Urheilu-uupumus on yhdistetty vähentyneeseen motivaatioon urheilua kohtaan, heikentyneeseen suoritustasoon ja lopulta urheilun lopettamiseen, jonka vuoksi ilmiön huo­mioiminen olisi erityisen tärkeää valmentajille, managereille sekä­päättäjille urheilussa (Gustafsson, DeFreese., & Madigan, 2017). Koulu-uupumus puolestaan on yhdistetty sekä masennukseen että välivuosiin ja vaikeuksiin työllistyä (Salmela-Aro, Savolainen, & Holopainen, 2009; Upadaya & Salmela-Aro, 2013). Vakavista seurauksista huolimatta koulu- ja urhei­ lu-uupumusoireiden samanaikaista kehitystä ei ole aikaisemmin tutkittu, eikä ole ollut tietoa siitä, miten­ uupumus kehittyy urheilulukiolaisten keskuudessa. Väitöstutkimukseni tulokset osoit­tivat, että­pienellä osalla nuorista oli jo lukion alussa vakavia urheiluuupumusoireita (3 %) ja osalla koulu-uupumusoireita (10 %). Noin kolmanneksella nuorista oli lieviä urheilu-uupumusoireita (28 %). Urheiljanuorten koulu- ja urheilu-uupumusoireet lisääntyivät ensim- Kuva: GORILLA/JULIA SJÖBERG LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 5

mäisen kouluvuoden aikana ja kouluvuoden lopussa jonkinasteista uupumusoireilua oli lähes puolella nuorista. Yli kolmanneksella (35 %) uupumisoireet pysyivät tasaisina vuoden aikana, kun taas noin 13 prosentilla nuorista oireita ei ollut vuoden alussa, mutta oireet kasvoivat vuoden aikana. Lisäksi nuorten uupumusasteinen väsymys levisi koulusta urheilun osa-alueelle. Koulussa koettu väsymys ja stressi näyttävät siis vaikuttavan myös jaksamiseen urheilussa. Uupumusoireet voivat alkaa koulusta ja liiasta koulutöiden määrästä, mutta edetessään siirtyä myös urheilun osa-alueelle, kun nuori alkaa olla kauttaaltaan väsynyt, eikä jaksa innostua enää mis­tään. On myös mahdollista, että urheilulukiolaiset käyttävät suuren osan ajastaan urheilun ulkopuolella koulutöiden tekemiseen, eivätkä näin ollen ehdi palautua urheilusta, jonka vuoksi he uupuvat myös urheilun osa-alueella. Nämä selitykset eivät ole tosiaan poissulkevia, vaan oletettava on, että ilmiöön vaikuttaa useampi kuin yksi syy. Uupumuksen siirtyminen koulusta urheilun osa-alueelle on tärkeä tieto päättäjille ja valmentajille. Jos esimerkiksi nuori vaikuttaa­ uupuneelta urheilussa ja hoito keskitetään urheiluuupumukseen tietämättä, että kyse on alun perin uupu­muksesta koulussa, saattaa hoito olla tuloksetonta tai pitkittyessään edetä esimerkiksi masennukseksi. Uupumusriskillä olevien urheilulukiolaisten kanssa työskentelevien olisikin ensisijaisen tärkeää selvittää, mistä uupumus on alun perin kehittynyt. Vaatimusten ja voimavarojen vaakakuppi Uupumuksen on esitetty kehittyvän tilanteessa, jos­ sa yksilö kokee kroonista stressiä ja jossa tilanteen vaatimukset ylittävät jatkuvasti yksilön voimavarat (Smith, 1986). Urheilu-uupumuksen kohdalla yksilöön kohdistuvat vaatimukset voivat olla ympäristöstä tulevia, esimerkiksi vaatimuksia valmentajalta, liian tiukka treeniaikataulu tai yksilöstä itsestään tulevia vaatimuksia, kuten täydellisyyden tavoittelu. Samoin voimavarat voivat liittyä joko ympäristöön, kuten sosiaalinen tuki ja kannustus, tai yksiöön itseensä, kuten pystyvyyden tunne tai sisäinen motivaatio. Tärkeää olisi tunnistaa vaatimusten ja voimavarojen keskenäinen suhde: mikäli voimavaroja on riittävästi, korkeatkaan vaatimukset eivät ole välttämättä haitallisia, vaan voivat auttaa myös yksilöä kehittymään ja saavuttamaan tavoitteitaan. Väitöstutkimuksessani uupumisriskissä olevat huippu-urheilijat kuvailivat haastatteluissaan enem­män vaatimuksia kuin voimavaroja. Urheilijat kertoivat kokevansa kouluun liittyvää stressiä ja tunnetta­, etteivät pärjää koulussa. Lisäksi urheilijat kokivat vaikeuksia kommunikoida valmenta- jansa kanssa tai luottaa valmentajaansa, eikä heillä ollut­aikaa­sosiaaliseen elämään koulun ja urheilun ulkopuolella. Urhei­lijanuoret, jotka eivät olleet riskissä uupua­, puolestaan kuvailivat enemmän voimavaroja suhteessa vaatimuksiin. Heillä oli sosiaalista tukea ja adaptiivisuutta: he pystyivät toipumaan nope­ asti vastoinkäymisistä ja hallitsemaan omaa ajankäyt­töään. He olivat myös sisäisesti motivoituneita urheilua kohtaan, eli he urheilivat siksi, koska pitivät siitä,­eikä­ulkoisista syistä, kuten muiden miellyttämisestä­. Jatkossa olisikin tärkeää miettiä, miten urheilijoille voisi opettaa adaptiivisuutta ja sisäis­tä motivaatiota, joka saattaisi uupumisen ehkäisyn lisäksi lisätä nuorten hyvinvointia ja tuoda intoa koulua ja urheilua kohtaan. Henkilökohtaiseen kehitykseen pyrkivät tavoitteet voivat ehkäistä uupumista Nuoren tavoitteet näyttävät olevan myös merkit­ tävässä roolissa uupumisen kehityksessä ja ehkäisyssä, tarkemmin ottaen se, mikä motivoi nuorta toimintaan. Tulokset osoittivat, että taidonhallintaan ja henkilökohtaiseen kehitykseen liittyvät oppimistavoitteet (engl. mastery goals) suojasivat nuoria riittämättömyyden tunteilta ja kyynistymiseltä samalla osa-alueella. Muiden voittamiseen liittyvät suoritustavoitteet (engl. performance goals) puolestaan olivat yhteydessä kyynistymiseen koulussa. Onkin toden­ näköistä, että vertailu itseen muiden sijaan saattaa suojata uupumiselta myös haastavissa tilanteis­sa. Nuorten jaksamisen tukemiseksi valmentajien ja opettajien olisikin hyödyllistä opettaa nuorille taidonhallintaan ja henkilökohtaiseen kehitykseen pyrkiviä tavoitteita, ja painottaa vähemmän kilpailua ja muiden voittamista. Vanhemmillatärkeä rooli Yksilöön liittyvien tekijöiden lisäksi vanhempien tuki­voi olla merkittävä voimavara urheilulukiolaisten uupumuksen ehkäisyssä. Toisaalta vanhempi saattaa myös tietämättään edesauttaa uupumisen kehi­tystä esimerkiksi asettamalla liiallisia vaatimuksia nuorelle tilanteessa, jossa nuori on jo valmiiksi kuormittunut. Väitöstutkimuksessa haastatellut huippu-urheilijat, jotka eivät olleet riskissä uupua, kokivat sosiaalista tukea vanhemmiltaan ja viettivät van­ hempiensa kanssa aikaa. Uupumus­ oireita koke­vat nuoret puolestaan kokivat sosiaalisen tuen vähäisemmäksi. Määrälliset tulokset osoittivat, että vanhempien korkeat odotukset nuorta kohtaan suojasivat uupumiselta samalla osa-alueella (esimerkiksi koulussa), mutta olivat yhteydessä uupumiseen toi- Uupumassa olevat huippu-urheilijat kuvailivat haastatteluissa enemmän vaatimuksia kuin voimavaroja. 6 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

sella osa-alueella (urheilussa). Vanhempien korkeat odotukset saatetaankin kokea tukena ja kannustuksena, sekä osoituksena siitä, että vanhempi uskoo nuoreen. Jos odotuksia on kuitenkin vain yhdel­ lä osa-alueella, nuori saattaa kokea jäävänsä vailla tukea­toisella osa-alueella, ja uupuu. Vanhempien olisikin tärkeää kannustaa urheilulukiolaisnuorta sekä koulussa että urheilussa nuoren kokonaisvaltaisen jaksamisen tukemiseksi. Uupumisen riskiä on syytä tarkkailla Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää urheilu­ lukiolaisten uupumuksen ennalta ehkäisyyn sekä hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Urheilulukiois­ sa olisi hyvä tarkistaa säännöllisesti opiskelijoiden uupumisriskiä esimerkiksi kirjoittajan väitöskirjan yhteydessä validoidun urheilu-uupumusmittarin (Sork­ kila ym. 2017) ja koulu-uupumusmittarin avulla (Salmela-Aro & Näätänen, 2005) avulla. Uupu­musriskin omaaville opiskelijoille tulisi järjestää psykososiaalista, moniammatillista tukea. Vanhempien ja valmentajien osallistaminen tuen suunnittelussa olisi tärkeää. Lisäksi keskustelutukea olisi hyvä olla saatavilla kaikille opiskelijoille. Urheilulukion alkamisen yhteydessä olisi hyvä tiedottaa vanhemmille, valmentajille ja urhei­lijoille kaksoisuraan liittyvistä suojaavista ja riskitekijöistä, sekä antaa ohjeita, miten kehittää esimerkiksi adaptiivisuutta, henkilökohtaiseen kehitykseen liittyviä oppimistavoitteita tai tarjota sosiaalista tukea nuorelle. Olisi tärkeää lisätä myös keskustelua siitä, miten nuorten riittävä vapaa-aika ja lepo voitaisiin turvata. Tämä saattaisi tukea ennalta ehkäisevästi nuoren­ hyvinvointia sekä luoda pohjan tasapainoiselle­kaksoisuralle ja rakentavalle yhteistyölle koulun, kodin ja urheilun välillä. MATILDA SORKKILA, FT Tutkijatohtori Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Sähköposti: matilda.sorkkila@jyu.fi Kirjoittajan väitöskirja ”Development of sport and school burnout among Finnish student-athletes across the first year of upper secondary school: Different methodological perspectives” tarkastettiin 13.6.2018 Jyväskylän yliopistossa. Teos on luettavissa sähköisenä osoitteessa http://urn. fi/URN:ISBN:978-951-39-7450-3 LÄHTEET: NÄIN TUTKITTIIN Gustafsson, H., DeFreese, J.D., & Madigan, D. 2017. Athlete burnout: review and recommendations. Current Opinion in Psychology, 16, 109–113. Salmela-Aro K, Näätänen P. BBI-10 Koulu-uupumusmittari [School •Tutkimus oli osa laajempaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Voitto Pitkällä Aikavälillä -tutkimushanketta (Ryba, Aunola, Kalaja, Selänne, Ronkainen, & Nurmi, 2016) Burnout Inventory]. Helsinki: Edita; 2005. Salmela-Aro, K., Kiuru, N., & Nurmi, J. E. 2008. The role of educational track in adolescents’ school burnout: A longitudinal study. British Journal of Educational Psychology, 78, 663–689. Salmela-Aro, K., Savolainen, H., & Holopainen, L. 2009. • Tutkittavat olivat urheilulukiolaisia kuudesta eri suomalaisesta urheilulukiosta, jotka täyttivät kyselylomakkeet lukion alussa (N = 391) sekä ensimmäisen kouluvuoden lopussa (N = 373). Lisäksi 17 huippu-urheilijaa haastateltiin. Depressive symptoms and school burnout during adolescence: Evidence from two cross-lagged longitudinal studies. Journal of Youth and Adolescence, 38(10), 1316–1327. Smith, R. E. 1986. Toward a cognitive-affective model of athletic burnout. Journal of Sport Psychology, 8, 36–50. Salmela-Aro K., & Tynkkynen L. 2012. Gendered pathways in • Aineistoa kerättiin lukion alussa myös urheilulukiolaisten äideiltä (n = 260) ja isiltä (n = 188) kyselylomakkein. school burnout among adolescents. Journal of Adolescence, 35(4), 929–39. Sorkkila, M., Ryba, T. V., Aunola, K., Selänne, H., & Salmela-Aro, K. 2017. Sport Burnout Inventory – dual career form: Assessing • Aineisto analysoitiin käyttämällä useita eri tutkimusmenetelmiä, mm. sekä henkilö- että muuttujakeskeisiä määrällisiä tutkimusotteita, sekä monimenetelmätutkimusta, jossa urheilijoiden haastatteluja tarkasteltiin eri uupumusprofiilien sisällä. validity and reliability in a Finnish sample of student-athletes. Journal of Sport and Health Science. Ryba, T. V., Aunola, K., Kalaja, S., Selänne, H., Ronkainen, N. J., & Nurmi, J-E. 2016. A new perspective on adolescent athletes’ transition into upper secondary school: A longitudinal mixed methods study protocol. Cogent Psychology (Open Access), 3:1142412. Upadyaya, K., & Salmela-Aro, K. 2013. Engagement with studies and work: Trajectories from postcomprehensive school education to higher education and work. Emerging Adulthood, 1(4), 247–257. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 7

Teksti: ANU RÄISÄNEN Liikehallintaa kannattaa aina kehittää Urheiluvammat ovat monien tekijöiden summa eikä kaikkia vammautumisen riskitekijöitä vielä tunneta. Urheilijan kannattaa siksi keskittyä siihen, mihin hän voi vaikuttaa. Liikehallinta on tällainen tekijä. Nuorten urheilussa vammojen ehkäisy on aikuisten tehtävä. Liikehallinnan harjoittamisesta kannattaakin tehdä rutiini jo ennen nopean kasvun vaihetta. 8 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 U rheilijoita testataan monista eri lähtö­koh­ dista. Testeillä voidaan muun muas­sa­seurata kehitystä, määrittää har­joi­tus­tehoja, etsiä lahjakkuuksia, vali­ta pe­laajia joukkueeseen ja tunnistaa ongelmia liik­ku­­vuudessa, lihastasapainossa ja liikehallinnassa. Tes­­teillä on hyvin erilaisia seuraamuksia: ne voivat esi­merkiksi varmistaa paikan joukkueessa, johtaa pai­kan me­net­tä­miseen tai johtaa muutoksiin har­joi­tus­ohjelmassa.

Monia liikuntavammatutkijoita kiehtoo ajatus siitä, että meillä olisi olemassa liikehallintatesti tai -testipatteristo, jolla voitaisiin seuloa esiin ne ur­hei­­lijat, joilla on kohonnut riski loukkaantua. Tie­detään, että puutteet liikehallinnassa, esimerkiksi alaraajan linjauksen hallinnassa, ovat yhteydessä kohonneeseen loukkaantumisriskiin (Myer ym. 2004). Sopivan seulontatestin löytämisen taustalla on tavoite vammojen ehkäisemisestä: jos voimme tunnistaa heikon liikehallinnan omaavan urheilijan, voimmeko ohjata hänet sopivan harjoitusohjelman pariin, korjata ongel­man ja siten ehkäistä liikun­ta­vammoja? Yhden jalan kyykky -testi Kuva: ANTERO AALTONEN Tampereen yliopistossa toukokuussa tarkastetussa väi­ töskirjassa ”Adolescent sports injuries. Frontal pla­ne knee control as an injury risk factor and a screening tool” tutkittiin yhden jalan kyykky -tes­tin­­ tuloksen yhteyttä alaraajavammoihin. Koh­tee­na oli sekä alle 21-vuotiailla salibandyn ja kori­pallon pelaajia (keski-ikä 17 vuotta) että nuo­rempia, 10–14-vuotiailla jalkapalloilijoilla (kes­ki­-ikä 12 vuotta). Heikko alaraajan linjauksen hal­linta, joka ilmenee polven liikkeenä sisäänpäin (val­gukseen) yhden jalan kyykyssä, oli yhteydessä tule­viin akuutteihin vammoihin alle 21-vuotiailla sali­bandyn ja koripallon pelaajilla, mutta ei nuorilla jalka­pal­loi­li­joilla. Tämä alle 21-vuotiailla urheilijoilla havaittu yhteys­ ei kuitenkaan vielä tarkoita, että yhden jalan kyykky -testi olisi toimiva seulontatesti. Jotta testi voi olla luotettava seulontatesti, sen pitää pystyä riittävän tarkasti tunnistamaan ne urheilijat, jotka tulevat loukkaantumaan. Eli täytyy löytyä selkeä raja-arvo, jonka toiselle puolelle jäävät kohonneen loukkaantumisriskin urheilijat ja toiselle puolelle ne, jotka­tulevat pysymään terveenä. Yhden jalan kyykky -testin tulokset kuitenkin jakautuivat liikaa:­monella seurannan aikana loukkaantuneella urheilijalla alaraajan linjauksen hallinta alkutesteissä oli keskitasoa (kuva 2). Liikuntavammat ovat monen tekijän summa Entä jos testillä voitaisiin osoittaa, että urhei­ lijal­ la on kohonnut riski loukkaantua? Olisiko sillä positiivisia vai negatiivisia seurauksia? Osoi­ tettaisiinko urheilijalle mahdollisuus yksilölliseen harjoitteluun fysioterapeutin kanssa ongelman korjaamiseksi vai karsittaisiinko hänet joukkueesta tai harjoitusryhmästä? Entä jos kyseessä on nuori harrastaja, pelästyisikö hän mahdollista tulevaa loukkaantumista ja lopettaisi koko lajin? Urheilussa ja liikunnassa ilmenevät vammat ovat monen tekijän summa. Urheilija voi harjoittaa laji­­ aan terveenä tuhansia tunteja, kunnes eräänä kau­ nii­ na päivänä hän loukkaantuu. Riskitekijöiden yhteis­vaikutusta voi verrata vaikka raha-auto­maat­ ti­ pelien klassikkoon, hedelmäpeliin. Useimmiten hedel­ mäpelin hedelmät eli vammojen riskitekijät eivät asetu samaan riviin ja urheilija suorittaa har­ joituksen tai kisan loukkaantumatta. Jonain päi­vä­ nä kaikki kuitenkin asettuvat samaan riviin ja sii­nä missä hedelmäpelin kohdalla kilahtaa rahaa pelaa­ jan taskuun, riskitekijöiden tapauksessa seu­ raa loukkaantuminen. Monessa tapauksessa louk­kaan­ tu­minen olisi kuitenkin ollut ehkäistävissä vai­kut­ tamalla muokattavissa oleviin riskitekijöihin. On selvää, että kaikkia liikuntavammojen riski­ te­kijöitä ei vielä tunneta, sillä riskitekijät ovat eri­ laisia eri lajeissa ja eri ikäryhmillä ja eroa on myös LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 9

vaiheen jälkeen voimat ja nopeu­det ovat suurempia ja vipuvarret pidempiä ja tätä pidetään yhtenä syynä loukkaantumisten lisään­tymiseen. On myös mahdollista, että väitöskirjassa käytetty yhden jalan kyykky -testi 90° asteen polvikulmaan on liian haastava testi tälle ikäryhmälle. Testiin osallistuneista 558:sta urheilijasta 40 ei suorittanut yhtään hyväksyttyä testisuoritusta ja 92 suoritti testin hyväksytysti vain toisella jalalla. Tällä ikäryhmällä yksinkertaisempi liikehallintatesti, esimerkiksi kah­den jalan kyykky, voisi olla hyvä aloitus, josta voi edetä yhden jalan kyykkyyn. On myös hyvä huo­mioida, että monissa tutkimuksissa on käytetty 60° polvikulmaa (Agresta ym. 2016; Bittencourt ym. 2012; Claiborne ym. 2006; DiMattia ym. 2005; Mauntel ym. 2013; Stickler ym. 2015). Liikehallinnan harjoittaminen osaksi rutiinia KUVA 2. Yhden jalan kyykky -testi ei kykene erottelemaan loukkaantuneita (tumma väritys) pelaajia omaksi ryhmäkseen. Kuva: BMJ Open Sport and Exercise Medicine(suomennettu) sukupuolten välillä. Lisäksi riskitekijöiden välisistä yhteyksistä tiedetään vielä hyvin vähän. Niistä ris­ki­ tekijöistä, jotka tunnetaan, kaikkiin ei voi vai­kuttaa: esimerkiksi ikä ei ole muokattavissa. Joi­hinkin ris­ ki­tekijöihin, kuten sääntöihin, sääolosuhteisiin tai kilpailun aikatauluihin urheilijan on vaikea vai­kut­ taa. Urheilijan kannalta järkevää on keskittyä niihin riskitekijöihin, joihin hän voi vai­kut­taa. Liikehallinta on tällainen tekijä. Nopean kasvun vaihe muuttaa loukkaantumisriskiä Väitöskirjassa yhden jalan kyykky -testin yhteyt­ tä alaraajavammoihin tutkittiin kahdella eri ikäryhmällä ja tulokset olivat erilaisia: 10–14-­vuotiailla ala­raa­jan linjauksen hallinta ei ollut yhtey­des­sä alaraa­javam­ moihin. Tässä ikäryhmässä lii­kun­ta­vam­moja ilmenee vähemmän kuin nopean kas­vun­ohittaneilla nuorilla: vammojen ilmaantuvuus lisään­tyy merkittävästi 13 ikävuoden jälkeen (Emery 2003). Nopean kas­vun Nuoret eivät yleensä mieti riskiään loukkaantua urhei­­lun parissa. Ja se on hyvä, sillä urheilun ja lii­ kunnan on tarkoitus tuottaa iloa ja positiivisia elä­ myksiä. Totuus kuitenkin on, että liian moni nuo­­ri joutuu lopettamaan rakkaan harrastuksen vaka­van loukkaantumisen jälkeen ja liian moni lopet­taa, koska he pelkäävät uutta loukkaantumista (Grimmer ym. 2000). Merkittävä ongelma on myös liikuntavammojen pitkäaikaiset vaikutukset: nuo­­ ruuden polvivamma voi johtaa polven nivel­ rikkoon jo 30–40-vuotiaana (Lohmander ym. 2007). Nuoria ei tie­tenkään pidä pelotella louk­kaan­­­tumisilla ja nivel­ ri­kolla, sillä tavoitteena on pitää mahdollisimman moni nuori aktii­visena liik­ku­­jana. Nuorten urheilus­ sa vammojen ehkäisy on aikuis­ten tehtävä. Liikehallinnan harjoittamisesta kan­­ nattaa tehdä rutii­ ni jo ennen nopean kasvun vai­hetta (Froholdt ym. 2009). Liikehallintaa ke­hit­tä­vät harjoitusohjelmat soveltuvat hyvin alku­ läm­ mit­ telyksi. Alkulämmittely tehdään joka tapauk­ses­sa, joten samalla kun se valmistaa harjoituksen tai kilpailun vaatimuksiin, sitä voi käyttää myös liike­hal­­linnan kehittämiseen. Tärkeää on se, että liikkeet teh­dään huolellisesti hyvällä tekniikalla ja se tulee myös opettaa urheilijoille. Urhei­ lijan näkökulmasta kyse ei tarvitse olla vam­mojen ehkäisystä vaan urhei­lijana kehitty­mi­ses­tä. Liikehallinnan testaaminen kannattaa On tärkeää huomioida, että vaikka testi ei sovellu seu­ lontatestiksi, se ei tarkoita sitä, että se ei olisi hyvä liikehallintatesti. Kun hyväksymme sen, että soveltuvaa seulontatestiä ei ole ja liike­hal­linta­har­joittelu kuuluu osaksi kaikkien urheilijoiden rutii­­nia, voimme hyö- Kun liikehallintaharjoittelu on osa kaikkien urheilijoiden rutiinia, voimme hyödyntää liikehallintatestejä seurannassa ja harjoittelun suunnittelussa. 10 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

NÄIN TUTKITTIIN • Kolme tutkimusaineistoa: Nuorten terveystapatutkimus, Urheilijan liiketaidot, lihaskunto- ja terveys -tutkimus ja Terve Futaaja -tutkimus. • Alaraajan linjauksen hallintaa tutkittiin yhden jalan kyykky -testillä (Stensrud ym. 2010). • Alkutesteissä urheilijat suorittivat yhden jalan kyykky -testin: kolme suoritusta/jalka, polven fleksio 90°. • Testisuorituksen aikana visuaalinen arviointi alaraajan linjauksen hallinnasta 3-portaisella asteikolla: hyvä, heikentynyt, heikko. • Videolta mitattiin frontaalitason projektiokulma (kuva 1). KUVA 1. Videoanalyysillä määritelty frontaali­ tason projektiokulma (A). Kuva: BMJ Open Sport and Exercise Medicine Osatyö Aineisto Tutkimusasetelma Tutkimushenkilöt I “Nuorten terveys­ tapatutkimus (NTTT) 2009 ja 2013 Tampereen yliopisto” Retrospektiivinen kyselytutkimus “n=9462 12-, 14,- 16ja 18-vuo­tiaita “ Julkaisu II “Urheilijan liiketaidot, lihaskunto ja terveys 2011–2014 Tampereen Urheilu­lääkäriasema” Poikkileikkaus­tutkimus “n=378 (tutkimusryhmä) n=100 (reliabiliteetti­ ryhmä) koripallo, salibandy, jääkiekko, lentopallo keski-ikä 15,7 vuotta” III “Urheilijan liiketaidot, lihaskunto ja terveys 2011–2014 Tampereen Urheilu­lääkäriasema” Prospektiivinen riskitekijätutkimus “n=306 koripallo ja salibandy 12–21-vuotiaita” Räisänen ym. Association between frontal plane knee control and lower­ extremity injuries: A prospective study­on young team sport athletes. BMJ Open Sport & Exercise Medicine 2018:4;e000311. IV “Terve futaaja 2015–2016 Tampereen Urheilu­lääkäriasema” Prospektiivinen riskitekijätutkimus “n= 570 jalkapallo 10–14-vuotiaita” Räisänen ym. Investigation of knee control as a lower extremity injury risk factor: A prospective study in youth football. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports. April 19th, 2018 (online first). Räisänen ym. Adolescent physical activity-related injuries in sports club, school sports and other leisure time physical activities. Cogent Medicine 2016;3:1260786. Räisänen ym. Single-leg squat as a tool to evaluate young athlete’s frontal plane knee control. Clinical Journal of Sports Medicine 2016:26;478­–82. Puutteet kannattaa aina korjata ja liikehallintaa kannattaa aina kehittää. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 11

dyntää testejä seurannassa ja harjoittelun suunnittelussa. Puutteet liikehallinnassa kannattaa aina korjata ja liikehallintaa kannattaa aina kehittää. On selvää, että se ei takaa sitä, että ur­heilija ei tule loukkaantumaan, mutta riskin pie­nentäminen on silti urheilijan näkökulmasta kan­nat­tavaa. Tätä voi verrata vaikka tupakointiin ja keuh­kosyöpään: tupakoimattomuus ei ole tae siitä, että ei tule sairastumaan keuhkosyöpään, mutta kyl­lä­se merkittävästi pienentää riskiä. Vaikka väitöskirjassa käytetty video­analyysi­mene­ telmä on toteutettavissa käytännössä missä tahansa eikä vaadi testilaboratoriota, ei se kuitenkaan vält­ tä­mättä ole käytännön toiminnan kannalta paras ratkaisu. Verrattaessa videoanalyysillä mitattua ala­ raajan linjausta ja testin aikana tehtyä visuaalista arviointia, havaittiin, että kokenut testaaja pystyy tunnistamaan heikon linjauksen. Eli vaikka video­ analyysityökalut ovat kaikkien ulottuvilla, ei fron­ taalitason polvikulman mittaaminen polven hallinnan arvioimiseksi ole välttämätöntä, jos käytettävissä on kokenut testaaja. Testaamisen tavoitteena on paitsi seurata kehitystä, myös löytää ne urheilijat, jotka ehkä tarvitsevat enemmän liikehallintaharjoittelua ja yksilöllisempää ohjausta kuin mikä toteutuu jouk­kue­harjoituksissa. Liikehallinnan harjoittaminen on tärkeä osa kaikkien urheilijoiden harjoituksia, mutta osa voi tarvita yksilöllistä tai pienryhmä­har­joit­telua kye­täkseen kehit­tämään liikehallinta­ominai­suuk­siaan. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa liike­hallin­taa voidaan mitata todellisissa peli- ja harjoitus­tilan­teissa puettavan teknologian avulla, mutta tut­kimuk­sia tästä tarvitaan vie­lä lisää. ANU RÄISÄNEN, TtT, ft Postdoc -tutkija Sport Injury Prevention Research Centre Alberta Children’s Hospital Research Institute University of Calgary Calgary Kanada Sähköposti: anu.m.raisanen@gmail.com Kirjoittajan väitöskirja ”Adolescent sports injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool” tarkastettiin17.5.2018 Tampereen yliopistossa. LÄHTEET Agresta, C. E., Church, C., Henley, J., Duer, T., & O`Brien, K. 2016. Grimmer, K. A., Jones, D., & Williams, J. 2000. Prevalence of ado- Single leg squat performance in active adolescents age 8 to 17 yea- lescent injury from recreational exercise: an Australian perspective. rs. Journal of Strength and Conditioning Research, 31(5), 1187–91. Journal of Adolescent Health, 27(4), 266–72. Bittencourt, N., Ocarino, J. M., Mendonça, L. D. M., Hewett, T. E., Lohmander, L. S., Englund, P. M., Dahl, L. L., & Roos, E. M. & Fonseca, S. T. 2012. Foot and hip contributions to high frontal pla- 2007. The long-term consequence of anterior cruciate ligament and ne knee projection angle in athletes: a classification and regression meniscus injuries: osteoarthritis. The American Journal of Sports tree approach. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy, Medicine, 35(10), 1756–69. 42(12), 996–1005. Mauntel, T. C., Begalle, R. L., Cram, T. R., Barnett, S. F., Hirth, C. Claiborne, T. L., Armstrong, C. W., Gandhi, V., & Pincivero, D. J., Blacburn, T., & Padua, D. A. 2013. The effects of lower extremity M. 2006. Relationship between hip and knee strength and knee muscle activation and passive range of motion on single leg squat valgus during a single leg squat. Journal of Applied Biomechanics, performance. Journal of Strength and Conditioning Research, 27(7), 22(1), 41–50. 1813–23. DiMattia, M. A., Livengood, A. L., Uhl, T. L., Mattacola, C. G., & Myer, G. D., Ford, K. R., & Hewett, T. E. 2004. Rationale and clinical Malone, T. R. 2005. What are the validity of the single-leg-squat techniques for anterior cruciate ligament injury prevention among test and its relationship to hip-abduction strength? Journal of Sport female athletes. Journal of Athletic Training, 39(4), 352–64. Rehabilitation, 14(2), 108–23. Stensrud, S., Myklebust, G., Kristianslund, E., Bahr, R., & Kross­ Emery, C. A. 2003. Risk factors for injury in child and adolescent haug, T. 2010. Correlation between two-dimensional video analysis sport: a systematic review of the literature. Clinical Journal of Sport and subjective assessment in evaluating knee control among elite Medicine, 13(4), 256–68. female team handball players. British Journal of Sports Medicine, Froholdt, A., Olsen, O. E., & Bahr, R. 2009. Low risk of injuries 45(7), 589–95. among children playing organized soccer. A prospective cohort Stickler, L., Finley, M., & Gulgin, H. 2015. Relationship between study. The American Journal of Sports Medicine, 37(6), 1155–60. hip and core strength and frontal plane alignment during a single leg squat. Physical Therapy in Sport, 16(1), 66–71. 12 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Teksti: AKI SALO NÄIN MAAILMALLA Urheilututkimusta tutkijan vai lajin lähtökohdista? K un muutin Englantiin 25 vuotta sitten urheiluun liittyvä tutkimus pohjautui täy­sin yliopistoihmisten ajatuksiin, kuten lähes kaikkialla maailmassa siihen aikaan. Mittauksien ensisijaisena tarkoituksena oli tuottaa tutkimusraportti ja sitten mahdollisesti an­net­­tiin (jos annettiin) jotain tietoa takaisin urhei­lijoille ja heidän valmentajilleen. Australian Urhei­lu­instituutti (Australian Institute of Sport, AIS) oli kyllä perustettu jo 1980-luvun alkupuolella, mut­ta sen vaikutukset suunnannäyttäjänä alkoivat pik­ku­hiljaa näkyä vasta 1990-luvun puolivälin paik­keil­la. Britanniassa urheilun kehittämis- ja tutkimus­ toiminnan käännekohta oli Atlantan vuoden 1996 olympialaisten katastrofi. Ainoaksi voitoksi jäi soudun legendaarisen kaksikon Steve Redgrave – Matthew Pinsent kultamitalin uusiminen. Koko joukkue sai ”vain” 15 mitalia ja sijoittui mitalitaulukossa sijalle 36. Britannian hallitus päätti perustaa AIS:lle kilpailijan Sheffieldiin, mutta parlamenttivaalien ja uuden hallituksen myötä yhteen paikkaan keskittymisestä luovuttiin. Muutaman vuoden viivellä Englannin Urheiluinstituutti (English Insti­ tute of Sport, EIS) hajautettuna verkostona näki viimein päivän valon vuonna 2002. Instituutin palvelumalli oli täysin erilainen edellisen kymmenen vuoden takaisesta ajatuksesta – kaikki lähti nyt siitä, miten valmentajia ja heidän urheilijoita voidaan auttaa kohti parempia suori­tuksia. Englannin Urheiluinstituutin piti kuitenkin ”kilpailla” saadakseen töitä. Lajiliitoilta vaadittiin vuosisuunnitelmat siitä, miten ne käyttävät kehit­tämisja tukipalveluita. Tämä oli olennainen osa rahoituksen saamisen edellytyksistä. Lajiliittojen piti kuitenkin perustella miksi ne käyttivät muita kuin EIS:n palveluita. Nykyään EIS on kasvanut ja henkilökunnan ammattitaito parantunut niin, että lähes kaikki lajiliitot käyttävät heidän palveluitaan. Vain harvoilla suurimmilla lajiliitoilla on varaa palkata suoraan omaa henkilökuntaa tieteelliseen palvelutoimintaan, ja yliopistojen käyttö liittyy eri­koisalueisiin kuten esimerkiksi tuulitunnelin käyt­töön tai erikoisprojekteihin. Viime vuosina on nähty, että Britannian systeemi­ tuottaa tulosta. Luonnollisesti kotiolympialaiset vuonna 2012 auttoivat panostuksessa, ja Britannia sai Lontoosta 29 kultaa, yhteensä 65 mitalia sijoittuen mitalitilastossa kolmanneksi. Systeemin kyp­syminen näkyi kuitenkin vielä paremmin Rion olympialaisissa vuonna 2016. Siellä Britanniasta tuli­ nyky­ aikaisten olympialaisten ensimmäinen maa, joka­voitti enemmän mitaleita kotikisojaan seuraavissa olympialaisissa. Riosta Britannia saavutti 67 mitalia ja sijoittui mitalitilastossa toiseksi. Tämä kaikki ei tarkoita sitä, että urheilututkimus olisi täysin unohdettu. Olen itsekin ollut mukana projekteissa, joissa yliopisto rahoittaa puolet väi­ töskirjasta ja lajiliitto toisen puolen. Väitöskirjan tekeminen ei ole lajin kannalta itsearvo, mutta tällä tavalla saadaan lajin pariin uusi asiantuntija miettimään lajia kolmeksi-neljäksi vuodeksi. Lisäk­ si tutkija saa enemmän kokemusta erilaisten ratkaisujen ja nykyisten suurien datamäärien ana­ lysoinnista. Tietenkin väitöskirjaopiskelijan tulee tehdä tieteellisesti päteviä julkaisuja, mutta niiden lähtökohta on lajin, ei tutkijan tarve. Maailma on muuttunut ja aika on ajanut sen ohi, että kil­ paurheilun kehittämis- ja palvelututkimusta teh­dään tut­ki­jalähtöisesti. Britannia on laittanut paljon rahaa urheiluun viimeisen 15 vuoden aikana. Raha ei kuitenkaan automaattisesti ratkaise, ja Britanniassakin pidetään hyvin tarkkaa kuria siitä, mihin ja miten rahaa käytetään. Esimerkkinä toimii mahakelkkailu. Tal­ violympialaisten jälkeen seulotaan vain noin 15 urheilijan joukko. Heitä viedään keskitetysti läpi seuraavat neljä vuotta, johon aikaan sisältyy myös tieteellisiä projekteja. Tällä konseptilla otettiin Pyeong Changin olympialaisista kolme kuudesta mahdollisesta mita­lista ja kolmas perättäinen naisten kultamitali. Mahakelkkailu ei ole maailman harrastetuin laji, mut­ta olympiavoittaja on aina olympiavoittaja ja mitalisteja arvostetaan Britanniassa lajista riip­pu­mat­ta. AKI SALO, LitM, PhD Urheilubiomekaniikan apulaisprofessori Bath’n yliopisto Englanti Sähköposti: A.Salo@bath.ac.uk Kirjoittaja valittiin Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHU:n uudeksi johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä helmikuun 2019 alussa nykyisen johtajan Sami Kalajan eläköidyttyä tämän vuoden lopussa. Aika on ajanut sen ohi, että kilpaurheilun kehittämisja palvelututkimusta tehdään tutkijalähtöisesti. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 13

P O LT TO P I ST E E S S Ä Teksti: MIKAEL FOGELHOLM Ilmastonmuutos etenee – miten käy liikkujan? L okakuun alussa julkaistu IPCC:n­(Hallitus­ tenvälinen ilmastonmuutospaneeli) raport­ti ilmaston­muu­toksesta, maapallon läm­pe­ne­ mi­sestä ja teois­ta muutosten hidastamiseksi var­maan herätti monet, vaikka sinänsä raportin sano­man ei pitänyt olla yllätys. Ilmastonmuutoksen torjuminen nousee tämän raportin jälkeen taas py­ kä­­­­län ylöspäin, tosin varsinaisen poliittisen pää­tök­ sen­­teon ja toi­minnan tason määrittelevät puo­lu­eet ja­ nii­den kes­ki­näiset voi­ma­suhteet. Kun ilmastonmuutoksen torjuminen vahvistuu poliittisella agendalla, mikä merkitys sillä on lii­kun­ nan harrastamiselle ja ylipäätänsä fyysiselle ak­tii­ visuudelle? Ainakin yksi voittaja näyttää sel­väl­tä: kevyt liikenne kaupunkien keskustoissa. Esi­mer­kiksi Helsingissä on jo menossa valtava into pyö­räilyn olosuhteiden parantamiseksi. Ihan hal­lit­tua tämä politiikka ei ehkä aina ole. Vaikka minä ja muut pyöräilijät olemme tietysti innoissamme, myl­lerrykset kaupunkien kaduilla tuovat myös ison joukon pyöräilyn vastustajia. Pahimmillaan sosi­aalisen ilmapiirin viilentyminen saattaa häiritä joidenkin pyöräilyä enemmän kuin syksyllä ilman viile­neminen. Metsien hakkuu on ainakin täällä ruuhka-Suo­ messa jatkuvaa. Vaikka suosituimmat ulkoilupolut ja tiet säilyvät, muuttuu maisema ikävästi. Myös suunnistaminen risukossa ja pusikossa tympäisee. Ehkä ilmastonmuutoksen torjuminen vähentää hakkuita ja auttaa säilyttämään metsät vähän luon­ nontilaisempina, mikä olisi liikkujan, mar­jas­ta­jan ja sienestäjän voitto. Mutta tuoko ilmastonmuutoksen torjuminen jotain negatiivisia seurauksia liikunnan harrastajalle? Meillä on varsin paljon liikunnan muotoja, joiden ympäristökuormitus saattaa olla aika suuri. Otan joitakin esimerkkejä: jäähallit, hiihtoputket ja uimahallit kuluttavat energiaa. Jos energian käyt­tö tulee kalliimmaksi, miten käy harrastuksen ku­lu­­jen? Mikä­on golfkentän ympäristövaikutus, ei vain hiilinielujen ja hiilidioksidipäästöjen, vaan myös luonnon monimuotoisuuden tai vesistön rehevöitymisen kannalta? Tuleeko ympäristöä kuor­mit­taville harrastuksille asettaa haittavero? Entä mikä on yksittäisen liikkujan merkitys? Jotta en hurskaasti haukkuisi muita, käytän itseäni esimerkkinä. Liikun enemmän kuin terveyden edis­ tämiseksi on tarpeen. Joudun syömään paljon kat­ taakseni lisääntyneen energiankulutuksen ja ruoka taas aiheuttaa päästöjä. Ansiokseni voidaan tosin lukea lähes olematon punaisen lihan käyttö, ilman sitä olisin maapallolle vielä isompi ongelma 8–10 tunnin viikkoharjoittelulla. Maastopyöräilyn ja suunnistuksen harrastajana ajan autolla lähiseudullakin etsimässä uusia pol­ kuja ja maastoja. Käyn myös harjoittelemassa ja kilpailemassa ulkomailla, joko pidempään autolla ajaen tai lentäen, ja näin suurennan roimasti hiili­ jalanjälkeäni. Jos polttoaine ja lentäminen kallistuvat huomattavasti, se varmaan ainakin vähentää omaa reissaamista. Mutta samojen polkujen toistuva kolua­minen myös vähentää flow kokemuksia. Joskus nämäkin ovat liikunnan har­ras­ta­miselle tärkeitä motivaation läheteitä. Ruoan ja ruokavalion ympäristövaikutuksia on viime vuosina tutkittu paljon. Esimerkiksi suositus lihan käytön rajoittamisesta perustuu terveyden lisäksi myös ekologisen kestävyyden tavoitteeseen. Koska näihin asioihin aletaan paneutua syvällisemmin liikuntatutkimuksissa? Koska liikuntasuosituksissa aletaan ottaa kantaa ympäristönäkökulmaan? Ja koska nämä asiat nousevat esille liikuntapoliittisessa päätöksenteossa? Päätöksien tulee perustua tutkittuun tietoon. Nyt onkin hyvä aika ottaa ympäristökysymykset isompaan rooliin liikuntatutkimuksen ja -rahoituksen ”to do” listalle. Huolimatta siitä, että osa tuloksista ei ehkä ole mukavaa luettavaa meille aktiiviliikkujille. MIKAEL FOGELHOLM, ETT Ravitsemustieteen professori, Helsingin yliopisto LTS:n hallituksen puheenjohtaja Sähköposti: mikael.fogelholm@helsinki.fi On aika ottaa ympäristökysymykset isompaan rooliin liikuntatutkimuksen ja -rahoituksen ”to do” listalle. 14 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Teksti: MARJAANA TIKANMÄKI Terveyden juurilla – liikunta on tärkeää keskosina syntyneille Kuva: ANTERO AALTONEN LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 15

Ennenaikaisen syntymän ja sikiökautisten tekijöiden tiedetään vaikuttavan lapsen terveyteen myöhemmin elämässä. Ilmiössä puhutaan sikiökautisesta ”ohjelmoitumisesta”. Samoilla elämän varhaisvaiheen tekijöillä näyttää olevan yhteys myös myöhempään fyysiseen aktiivisuuteen. Onkin herännyt kysymys, voivatko elämän varhaisvaiheet, kuten keskosena syntyminen altistaa lapsen vähäisemmälle fyysiselle aktiivisuudelle. T äysiaikaisena eli raskausviikoilla 37–42 syntyneet ovat kasvaneet ja kehittyneet äidin kohdussa riittävän valmiiksi. Sikiöllä on ollut aikaa valmistautua kohdun ulko­puolista elämää varten. Aina olosuhteet eivät kui­tenkaan ole täysin optimaaliset, ja raskaus voi päättyä ennenaikaisesti eli ennen 37. raskausviikkoa, tai sikiön kasvu hidastuu tai kiihtyy johtaen raskauden kestoon nähden pieneen tai suureen syntymäpainoon. Syntymäpainoon ja syntyvän lap­sen vointiin ja vastasyntyneisyyskauden tervey­teen vaikuttavat myös äidin terveydentila ja mahdolliset raskaushäiriöt. 1980-luvulla, David Barker kollegoineen Bri­tan­ niassa, esitti hypoteesin terveyden ja sairauden varhaisista alkujuurista. Kuluneina vuosikymmeninä on käynyt yhä selvemmäksi, että monet sairaudet alkavat kehittyä jo sikiökaudella ja että varhaislapsuuden ravitsemustila ja kehitys ovat yhteydessä aikuis­ iän terveydentilaan. Ensimmäisissä tutkimuksissa kes­kityttiin pienen syntymäpainon (Barker 2005) ja myöhemmän terveyden yhteyksiin, mutta viime vuosina on edetty selvittämään tekijöitä pienen tai suu­ren syntymäpainon takana. Tietyt sikiöaikaiset olosuhteet, kuten ennen­aikai­ nen syntymä (5% Suomessa syntyneistä lapsista vuo­ sittain), raskaudenaikainen kohonnut verenpaine (3–8%), ja äidin ylipaino ja lihavuus (49%) ja äidin tupakointi (14%) ovat yhteydessä useiden pitkäaikaissairauksien kehittymiseen: aikuisiän kohonneeseen verenpaineeseen, sepelvaltimotautiin, aivoverenkiertohäiriöihin, tyypin 2 diabetekseen ja niitä ennakoiviin riskitekijöihin. Ilmiössä puhutaan sikiökautisesta ”ohjelmoitumisesta”, jonka meka­ nismeja pyritään parasta aikaa selvittämään (Ferreira 2009, Simeoni & Barker 2009, Horta 2011, Reynolds 2013, Sipola-Leppänen 2015, Heino 2017). Kuuma aihe ovat epigeneettiset muutokset. Kroonisten sairauksien ehkäiseminen on mah­ dollista monissa elämänvaiheissa, mutta varhais­ta riskitekijöihin puuttumista pidetään par­haana keinona sairauksien ehkäisyyn. Ennen sai­rau­den puhkeamista interventioita pidetään toden­nä­köi­semmin vaikuttavina kuin sairauden jo ilmaan­nuttua. Sikiökautisen ohjelmoitumisen perus­teella ennaltaehkäisevä työ olisikin aloitettava jo ras­kausaikana – tai jo ennen hedelmöittymistä. Vaik­ka­suurin tautitaakka ilmenee todella vasta aikui­suudessa, vaikuttaa siltä, että varhaisella inter­ventiolla myöhempää sairastavuutta voitaisiin mer­kit­tävästi vähentää, paremmin kuin sairauden merk­kien jo ilmaannuttua. Onkin herännyt kysymys, voivatko myös elin­ ta­vat, kuten fyysinen aktiivisuus, ohjelmoitua. Tai toisesta näkökulmasta katsoen, voivatko elämän varhaisvaiheet, kuten keskosena syntyminen tai äidin raskaushäiriöt, altistaa syntyvän lapsen vähäi­ semmälle fyysiselle aktiivisuudelle ja kun­nol­le, ja osaltaan olla muokkaamassa aikuisiän sairaus­riskiä. Voivatko fyysinen aktiivisuus ja kunto ”ohjelmoitua”? Vaikka niin keskosena syntyneet kuin äidin ras­ kaushäiriöille altistuneet voivat hyvin, ovat yleensä terveitä ja pärjäävät elämässä yhtä hyvin kuin ikä­ toverinsa, aiempien tutkimusten valossa heidän myö­ hempien sairausriskiensä pienentämiseksi terveistä elintavoista voi olla hyötyä. Fyysisen aktii­visuuden ja kunnonkin ajatellaan osittain pohjautuvan jo varhaisiin elämänvaiheisiin, mutta yhteyteen vai­kut­ tavat tekijät eivät ole vielä täysin selvillä. Yli 40 000 nuoren ja aikuisen joukossa tehdyn meta-analyysin mukaan syntyessään sekä pieni- e­ttä suuripainoiset liikkuvat vähemmän kuin keskimääräisen painoisena syntyneet (Andersen 2009). Pienempien joukossa taustalla vaikuttamassa lienee ennenaikainen syntymä. Aiempi tutkimustieto keskosena syntyneiden fyysisestä aktiivisuudesta rajoittuu­ kaikkein pienimpänä ja epäkypsimpänä syntyneisiin. Näissä tutkimuksissa alle 800 g pai­noi­sena syntyneet keskoset urheilivat vähemmän teini-iässä (Rogers 2005) ja alle 1 500 g painoisina syntyneet harrastivat yli 40 prosenttia vähemmän kuntoliikuntaa nuorina aikuisina (Kajantie 2010, Kaseva 2012) Yli 40 000 nuoren ja aikuisen joukossa tehdyn meta-analyysin mukaan syntyessään sekä pieni- että suuripainoiset liikkuvat vähemmän kuin keskimääräisen painoisena syntyneet. 16 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Kyselyyn vastanneet 34-viikkoisena syntyneet raportoivat liikkuvansa nuorena aikuisena vapaa-aikanaan yli 30 prosenttia vähemmän kuin täysiaikaisena syntyneet. Havainto koski kuntoliikuntaa, vapaa-ajan liikuntaa, työmatkaliikuntaa ja raskasta liikuntaa. ja useimmissa tutkimuksissa heillä on havaittu olevan myös muita heikompi fyysinen kunto (Boreham 2001, Rogers 2005, Burns 2009, Ortega 2009, Ridgway 2009, Salonen 2011). Vain muutamissa töissä on aiemmin tutkittu myös isona syntyneitä (Ridgway 2011). Äidin raskaushäiriöihin liittyviä tutkimuksia ei juuri ole tehty. Keskoset liikkuvat ikätovereitaan vähemmän Väitöstutkimuksessa ennenaikaisen syntymän ja fyysisen aktiivisuuden ja kunnon yhteyksiin kes­ ki­­tyttiin 23-vuotiaiden nuorten aikuisten joukossa ESTER-tutkimuksessa (Ennenaikainen syntymä ja lapsen terveys aikuisiässä). Pohjoissuomalaiset vuosina 1985–1989 syntyneet tutkittavat kut­sut­­tiin mukaan laajan Pohjois-Suomen syn­ty­mä­ko­hortin 1986 ja syntymärekisterin perusteella. Klii­niseen tutkimukseen ja kyselyyn osallistui 1 161 23-vuotiasta vuosina 2009–2011. ESTER-tut­­ki­muksessa on mukana yhteensä 149 ennen 34. raskausviikkoa syntynyttä sekä 248 lievästi ennenaikaisena eli raskausviikoilla 34–36 syntynyttä ja 356 täysiaikaisena eli yli 37-viikkoisena syn­ty­nyttä nuorta aikuista. Tutkimus on tehty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella yhteistyössä Oulun ja Helsingin yliopistojen kanssa. Raskautta ja syntymää koskevat tiedot kerättiin neuvola- ja sairaalatiedoista. Liikuntakertojen määrää, kestoa ja intensiteettiä kysyttiin edeltävän 12 kuukauden ajalta liikunta­lajeittain ja mittaamalla objektiivisesti kiihtyvyysantureilla viikon ajan. Lihaskuntoa, vartalon hallintaa ja koordinaatiota mitattiin muunnellulla punnerrustestillä ja domi­nan­tin käden puristusvoimaa d ­ynamometrillä. Kestävyyskuntoa mitattiin Åstrand-Ryhmingin nel­jän minuutin askellustestillä. Kyselyyn vastanneet 34-viikkoisena syntyneet ra­ portoivat liikkuvansa nuorena aikuisena vapaa­-ai­ka­ naan yli 30 prosenttia vähemmän kuin täysiaikai­sena syntyneet. Havainto kos­ki kuntoliikuntaa, vapaa-ajan liikuntaa, työmat­ka­liikuntaa ja raskasta liikuntaa. Tutkimuksessa mitattu ero vastaa käytännössä noin kahta tuntia reipasta kävelyä viikossa, mikä on varsin merkittävä määrä huomioiden liikuntasuositus 2,5 tuntia koh­tuukuormitteista liikuntaa tai yksi tunti 15 minuut­tia kuormittavaa liikuntaa viikossa. Tulokset tuke­vat käsitystä, että keskosuuden ja fyysisen aktiivisuuden välillä on annos-vastesuhde, vaikka ero 34–36-viikkoisina ja täysiaikaisina syntyneiden välillä ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä (Ti­kanmäki 2017a). Kiihtyvyysantureilla mitattuna eroa fyysisessä aktiivisuudessa tai liikkumattomassa ajassa ei keskosena ja täysiaikaisena syntyneiden välillä havaittu. (Tikanmäki 2016a) Tämä voi liittyä kiihtyvyysantureilla mitatun ja kyselytutkimuksen menetelmällisiin eroihin: objektiivinen mittaus erottaa erinomaisesti liikuntalajien intensiteetin ja keston, kun taas kyselyllä pystytään kartoittamaan eri liikun­talajeihin käytettyä aikaa pitkällä aikavälillä. Koko ikäluokan kattavassa Pohjois-Suomen syn­ty­ nhimpana syntyneet ilmoittivat liikkuvansa vähem­ män kuin ikähaitarin keskivälillä syntyneet (Tikanmäki 2017b). Keskimäärin alle 34-viikkoisena syntyneet keskoset ilmoittivat liikkuvansa noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin täysiaikaisena syntyneet. Löydös on samansuuntainen kuin ESTER-aineistossa, mutta ero ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä. ESTER -tutkimusasetelma ja tutkittavat ryhmät on suunniteltu keskosuuteen liittyvien pitkäaikaisvaikutusten selvittämiseen, mikä lisää tutkimuksen voimaa. Keskosena syntyneillä heikompi fyysinen kunto Verrattuna täysiaikaisena syntyneisiin, ennen­ aikai­ ses­ti syntyneillä aikuisilla oli heikompi lihaskunto etunojapunnerrustestillä mitattuna ja hyvin ennen­ aikaisesti syntyneillä käden puristusvoima oli hei­ kompi. Tämä näkyi alle 34-viikkoisena syntyneillä 23,8 N heikompana käden maksimaalisena puris­ tusvoimana täysiaikaisiin verrattuna. Kaikki kes­ ko­ sena syntyneet punnersivat 0,8 muunneltua pun­ nerrusta vähemmän 40 sekunnin aikana kuin ikä­­to­verinsa. Huomattavaa on, että heikompi lihas­ kun­ to havaittiin punnerrustestissä myös lievästi ennenaikaisilla eli raskausviikoilla 34–36 syn­ ty­ neillä, joita on yli 70 prosenttia keskosista. Hy­vin­ ennenaikaisesti syntyneet arvioivat fyysisen kun­ tonsa huonommaksi kuin täysiaikaisena syn­tyneet ikätoverinsa. Kestävyyskunnossa ei havaittu eroja neljän minuutin askellustestin perus­teel­la (Tikan­ mäki 2016b). Äidin ja isän ylipaino ja äidin raskausajan sairaudet fyysisen aktiivisuuden ja kunnon ennustajina Tutkimustulosten mukaan myös muut varhaiset teki­ jät saattavat olla yhteydessä syntyneen lapsen fyysiseen aktiivisuuteen ja terveyteen myöhemmin elämässä. Vanhempiin ja raskausaikaan liittyvien tekijöiden yhteyksiä myöhempään fyysiseen aktii­ vi­ suuteen ja kuntoon selvitettiin Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 aineistossa. Kysees­ sä on LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 17

Potentiaalisia selityksiä vähäisemmälle fyysiselle aktiivisuudelle voivat olla keskosuudesta johtuva pienempi lihasmassa, heikommat motoriset taidot läpi lapsuuden ja nuoruuden, mikä edelleen voi heikentää lihaskuntoa. Nämä tekijät yhdessä keskosuuteen liittyvien heikomman näöntarkkuuden ja keuhkojen toiminnan kanssa voivat vähentää yksilön halukkuutta hakeutua niin kuntoliikunnan, hyötyliikunnan kuin työmatkaliikunnankin pariin. kaik­ ki­ aan 9 479 vuosina 1985–1986 Pohjois-Suo­ men­alueella syntyneen prospektiivinen pitkit­ täis­­ seurantatutkimus. 16-vuotiaana heistä 6  798 osal­­­ listui kliiniseen tutkimukseen ja 7 344 vas­ tasi pos­ tikyselyyn. Kestävyyskuntoa mitattiin sub­ mak­ si­­maa­lisella polkupyöräergometritestillä ja kes­ki­­ mää­räistä kevyeen ja ripeään liikuntaan sekä kou­lu­ matkaliikuntaan viikoittain käytettyä aikaa sel­vi­tet­ tiin kyselyllä. Tutkimuksen mukaan raskauden kestoon suh­ teutettu suuri syntymäpaino sekä vanhempien yli­ paino ja lihavuus ennustivat vähäisempää liikuntaaktiivisuutta ja heikompaa kestävyyskuntoa nuo­ ruusiässä. Sekä keskimääräistä lyhyempi että pidempi raskaudenkesto olivat yhteydessä vähäi­sem­pään liikunta-aktiivisuuteen ja äidin ras­kaus­diabetes ja tupakointi raskauden aikana puolestaan heikompaan kestävyyskuntoon. Vaikka tämä 0,2 SD-yksikön ero kestävyyskunnossa olikin ver­rattain pieni, äidin tupakointi saattaa olla taustalla selittämässä esimerkiksi keskosuuden ja fyysisen aktiivisuuden ja kunnon yhteyksiä. Äidin ras­kau­denaikaisella kohonneella verenpaineella puolestaan ei todettu olevan yhteyttä fyysiseen aktii­vi­suuteen tai kuntoon(Tikanmäki 2017b). omaisesti myöhempiin suku­polviin. Eläintutkimuksissa liikunta-aktii­vi­suuden taustalla on havaittu ohjelmoitumisen piir­teitä. Ennenaikaisesti syntyneiden keskuudessa poten­ tiaalisia selityksiä vähäisemmälle fyysiselle ak­ tii­ visuudelle voivat olla keskosuudesta johtuva pie­ nempi lihasmassa, heikommat motoriset taidot läpi lapsuuden ja nuoruuden, mikä edelleen voi heikentää lihaskuntoa. Nämä tekijät yhdessä kes­ kosuuteen liittyvien heikomman näöntarkkuuden ja keuhkojen toiminnan kanssa voivat vähentää yksilön halukkuutta hakeutua niin kuntoliikunnan, hyötyliikunnan kuin työmatkaliikunnankin pariin. Myös keskosten mahdollisesti suojelevuuteen tai­ puvaiset vanhemmat saattavat vaikuttaa lapsen ja nuo­ren liikunnallisiin valintoihin. Jatkossa tutkimuksen tärkeänä tehtävänä on etsiä keinoja ehkäistä keskosena syntymisen ja muiden elämän varhaisvaiheen tekijöiden hai­tal­lisia vaikutuksia myöhempään terveyteen. Seu­ran­tatutkimusten avulla voidaan vielä vahvistaa ymmärrystä keskosten fyysisestä aktiivisuudesta ja erityisesti­nyt uutena löydöksenä todetusta heikommasta lihaskunnosta myös lievemmin kes­kosena syntyneillä – puhumattakaan esimerkiksi äidin raskausdiabetekseen nyt liitetystä heikommasta fyysisestä kunnosta. Seuranta näyttää myös, koskettavatko samat haasMikä voisi selittää eroja ryhmien välillä? teet myös pienempinä ja nuorempina keskosena syntyneiden sukupolvia. Ensimmäiset edistyneesSyitä keskosuudelle tai äidin raskauden aikaisille­ tä keskosten tehohoidosta hyötyneet pienet selviysairauksille tai vanhempien ylipanolle altistunei­ tyjät ovat nimittäin vasta saavuttamassa iän, jolloin den vähäisempään liikuntaan tai heikompaan sydän- ja verisuonitaudit nostavat päätään. Jää nähfyysi­seen kuntoon ei vielä tunneta tarkasti. Tässä täväksi, mitä pitkäaikaisvaikutuksia keskosuudella tut­ kimuksessa liikunnan vähäisyyttä eivät selittä- on ikään­tyessä. Johtaako heikompi fyysinen kunto neet keskosuuteen liittyvät sairaudet, keskosuuden esi­mer­kiksi varhaisempaan toimintakyvyn heikketaustatekijät tai sosioekonomiset tekijät. Myöskään nemiseen? Todettujen yhteyksien taustatekijöiden vanhempien ylipainon tai äidin raskaushäiriöiden ja meka­nis­mien selvittäminen vaatii työtä jatkossayhteyttä jälkeläisen fyysiseen aktiivisuuteen eivät kin. Eri­tyisesti elintapojen ja sosiaalisen ympäristön niinkään selittäneet muut huomioidut raskauteen ja perheen jaettujen elintapojen ja liikuntaan ja kun­ tai sosioekonomiset taustatekijät. Taustamekanis- toon liittyvien asenteiden selvittäminen aut­tai­sivat mit voivat liittyä kuitenkin niin geneettisiin ja bio­ interventiokeinojen löytämisessä. logisiin tekijöihin, joiden on kirjallisuudessa todettu ennustavan yksilön liikunta-aktiivisuutta ja kuntoa Liikunnallinen elämäntapa yleensäkin. Erityisesti perheen jakamat elintavat yhpuheeksi lapsiperheissä dessä sosiaalisten ja ympäristötekijöiden vaikutusten kanssa ovat todennäköisiä yhteyteen vaikuttavia tekijöitä. Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin voidaan Useimmat keskoset tai äidin raskaushäiriöille kuten puhua ”ohjelmoitumisesta”, jol­lai­sena pidetään epi- äidin raskausdiabetekselle tai vanhempien yli­pai­nol­ geneettisiä muutoksia, jotka vaikuttavat evoluution- le altistuneet ovat varsin terveitä lapsia, nuoria ja 18 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

aikuisia. Tutkimusten mukaan näiden elämän var­ haisvaiheen tekijöiden vaikutukset yltävät kui­ ten­ kin pitkälle aikuisikään. Raskaushäiriöiden ehkäi­sy ja optimaalinen hoito saattavat hyödyttää syntyvän lapsen terveyttä vielä paljon myöhemmin, aikuisuudessakin, sillä ennenaikaisen syntymän ja äidin raskaushäiriöiden on aiemmissa tutkimuksissa esitetty olevan yhteydessä suurentuneeseen sydän- ja verisuonitautiriskiin. Vähäinen liikunta ja heikko lihaskunto altistavat sydän- ja verisuonitaudeille ja toimintakyvyn heikkenemiselle myöhemmin elä­ mässä. On tärkeää, että raskaana olevia ja lapsiperheitä autetaan liikunnallisen elintavan löytämisessä, koska terveysriskejä voi pienentää liikkumalla aktiivisesti ja parantamalla fyysistä kuntoa. Lapsena omaksuttu lii­kunnallinen elämäntapa kantaa aikuisuuteen ja siten pienentää sairausriskejä ja lisää hyvinvointia läpi elämän. Kuntoliikunnasta ja lihaskunnon paran­­ tamisesta on hyötyä kaikille, mutta tämän tut­kimuksen valossa keskosena syntyneet ja van­hem­­pien ylipainolle ja mahdollisesti myös äidin ras­kausdiabetekselle altistuneet voisivat hyötyä niis­ tä erityisesti. MARJAANA TIKANMÄKI, LT Erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: marjaana.tikanmaki@thl.fi Kirjoittajan väitöstutkimus ”Ennenaikaisen syntymän ja raskaudenaikaisten tekijöiden yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja kuntoon nuoruusiässä ja nuorena aikuisena” tarkastettiin 25.5.2018 Oulun yliopistossa. LÄHTEET: Andersen LG, Angquist L, Gamborg M, Byberg L, Bengtsson C, Ortega FB, Labayen I, Ruiz JR, Martin-Matillas M, Vicente-Rodríguez G, Redondo C, Canoy D, Eriksson JG, Eriksson M, Jarvelin MR, Lissner L, Nil­ Wärnberǵ J, Gutiérrez A, Sjöström M, Castillo MJ & Moreno LA 2009. Are Muscular sen TI, Osler M, Overvad K, Rasmussen F, Salonen MK, Schack- and Cardiovascular Fitness Partially Programmed at Birth? Role of Body Composition. J Nielsen L, Tammelin TH, Tuomainen TP, Sorensen TI & Baker JL Pediatr 154(1): 61–66.e61. 2009. Birth weight in relation to leisure time physical activity in Reynolds RM, Allan KM, Raja EA, Bhattacharya S, McNeill G, Hannaford PC, Sarwar adolescence and adulthood: meta-analysis of results from 13 nordic N, Lee AJ, Bhattacharya S & Norman JE 2013. Maternal obesity during pregnancy and cohorts. PLoS One 4(12): e8192. premature mortality from cardiovascular event in adult offspring: follow-up of 1 323 275 Barker DJ, Osmond C, Forsen TJ, Kajantie E & Eriksson JG 2005. person years. BMJ 347: f4539. Trajectories of growth among children who have coronary events as Ridgway CL, Brage S, Sharp SJ, Corder K, Westgate KL, van Sluijs EM, Goodyer IM, adults. N Engl J Med 353(17): 1802–1809. Hallal PC, Anderssen SA, Sardinha LB, Andersen LB & Ekelund U 2011. Does birth Boreham CA, Murray L, Dedman D, Smith GD, Savage JM & weight influence physical activity in youth? A combined analysis of four studies using ob- Strain JJ 2001. Birthweight and aerobic fitness in adolescents: jectively measured physical activity. PLoS One 6(1): e16125. the Northern Ireland Young Hearts Project. Public Health 115(6): Ridgway CL, Ong KK, Tammelin T, Sharp SJ, Ekelund U & Jarvelin MR 2009. Birth size, 373–379. infant weight gain, and motor development influence adult physical performance. Med Sci Burns YR, Danks M, O’Callaghan MJ, Gray PH, Cooper D, Poul­ Sports Exerc 41(6): 1212–1221. sen L & Watter P 2009. Motor coordination difficulties and physical Rogers M, Fay TB, Whitfield MF, Tomlinson J & Grunau RE 2005. Aerobic capacity, fitness of extremely-low-birthweight children. Dev Med Child Neu- strength, flexibility, and activity level in unimpaired extremely low birth weight (≤800 g) rol 51(2): 136–142. survivors at 17 years of age compared with term-born control subjects. Pediatrics 116(1): Ferreira I, Peeters LL & Stehouwer CD 2009. Preeclampsia and e58–65. increased blood pressure in the offspring: Meta-analysis and critical Salonen MK, Kajantie E, Osmond C, Forsen T, Ylihärsila H, Paile-Hyvärinen M, Barker review of the evidence. J Hypertens 27(10): 1955–1959. DJ & Eriksson JG 2011. Developmental origins of physical fitness: the Helsinki Birth Cohort Heino A, Vuori E & Gissler M 2017. Perinataalitilasto – synnyttäjät, Study. PLoS One 6(7): e22302. synnytykset ja vastasyntyneet 2016. Official Statistics of Finland. Simeoni U & Barker DJ 2009. Offspring of diabetic pregnancy: Long-term outcomes. Perinatals statistics – parturients, deliveries and newborns 2016. Semin Fetal Neonatal Med 14(2): 119–124. Helsinki. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135445/ Sipola-Leppänen M, Vääräsmäki M, Tikanmäki M, Matinolli HM, Miettola S, Hovi P, Tr_37_17.pdf?sequence=1 Cited 2017/06/28., National Institute for Wehkalampi K, Ruokonen A, Sundvall J, Pouta A, Eriksson JG, Järvelin MR & Kajan­ Health and Welfare (THL). tie E 2015. Cardiometabolic Risk Factors in Young Adults Who Were Born Preterm. Am J Horta BL, Gigante DP, Nazmi A, Silveira VMF, Oliveira I & Victora Epidemiol (11): 861–873. CG 2011. Maternal smoking during pregnancy and risk factors for Tikanmäki M, Kaseva N, Tammelin T, Sipola-Leppänen M, Matinolli H-M, Eriksson JG, cardiovascular disease in adulthood. Atherosclerosis 219(2): 815- Järvelin M-R, Vääräsmäki M & Kajantie E 2017a. Leisure Time Physical Activity in Young 820. Adults Born Preterm. J Pediatr 189(Supplement C): 135–142.e132. Kajantie E, Strang-Karlsson S, Hovi P, Räikkonen K, Pesonen Tikanmäki M, Tammelin T, Kaseva N, Sipola-Leppänen M, Matinolli HM, Hakonen H, AK, Heinonen K, Järvenpää AL, Eriksson JG & Andersson S Ekelund U, Eriksson JG, Järvelin MR, Vääräsmäki M & Kajantie E 2016a. Objectively 2010. Adults born at very low birth weight exercise less than their Measured Physical Activity and Sedentary Time in Young Adults Born Preterm - The ESTER peers born at term. J Pediatr 157(4): 610–616, 616 e611. Study. Pediatr Res. Kaseva N, Wehkalampi K, Strang-Karlsson S, Salonen M, Peso­ Tikanmäki M, Tammelin T, Sipola-Leppänen M, Kaseva N, Matinolli HM, Miettola S, nen AK, Räikkonen K, Tammelin T, Hovi P, Lahti J, Heinonen K, Eriksson JG, Jarvelin MR, Vääräsmäki M & Kajantie E 2016b. Physical Fitness in Young Järvenpää AL, Andersson S, Eriksson JG & Kajantie E 2012. Lo- Adults Born Preterm. Pediatrics 137(1): 1–10. wer conditioning leisure-time physical activity in young adults born Tikanmäki M, Tammelin T, Vääräsmäki M, Sipola-Leppänen M, Miettola S, Pouta A, preterm at very low birth weight. PLoS One 7(2): e32430. Järvelin M-R & Kajantie E 2017b. Prenatal determinants of physical activity and cardiorespiratory fitness in adolescence – Northern Finland Birth Cohort 1986 study. BMC Public Health 17(1): 346. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 19

Teksti: EERO A. HAAPALA, LOTTA HAMARI, BERT BOND, TIM TAKKEN, DIMITRIS VLACHOPOULOS, JOHANNA K. IHALAINEN LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTALÄÄKETIEDE: Tavoitteena terveyden edistäminen, sairauksien ehkäisy ja kuntoutus Kuva: GORILLA/HERO 20 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Fyysinen aktiivisuus kannattaa. Liikuntaharjoittelu vaikuttaa myönteisesti kehon koostumukseen, fyysiseen kuntoon, toimintakykyyn, psyykkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun myös niillä lapsilla ja nuorilla, joilla on kroonisia sairauksia ja liikkumisen rajoitteita. L asten ja nuorten liikuntalääketiede tut­ kii ja edistää fyysisen aktiivisuuden ja lii­ kuntaharjoittelun hyödyntämistä ter­ vey­ den edistämisessä, kroonisten sai­rau­k­­si­­en ehkäisyssä sekä sairauksien ja oireiden diag­ nos­ tiikassa ja kuntoutuksessa. Fyysinen aktiivisuus on osa lapsen ja nuoren normaalia kasvua ja se tukee monien eri elinjärjestelmien, kuten luun, verenkierto- ja hengityselimistön ja hermolihasjärjestelmän, kehit­tymistä (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2016). Fyysinen aktiivisuus on myös keskeinen osa monien kroonisten sairauksien ja liikkumisen rajoitteiden hoitoa ja kuntoutusta (van Brussel, van der Net, Hulzebos, Helders, & Takken, 2011). Erilaisissa kroo­nisissa tiloissa fyysinen aktiivisuus voi vaikuttaa suoraan kroonisen sairauden patofysiologiaan tai vaikuttaa hyvinvointiin edistämällä toimintakykyä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Fyysisesti inaktiivisten lasten ja nuorten suuren määrän vuoksi (Kokko & Mehtälä, 2016) lasten ja nuorten liikuntalääketieteen rooli korostuu tämän päivä yhteiskunnassa. Tämän artikkelin tarkoituksena on kuvata lasten ja nuorten liikuntalääketieteen haasteita, fyysisen aktiivisuuden roolia lasten ja nuorten terveyden edistämisessä ja aikuisuuden sairauksien ehkäisyssä (Kuva 1) sekä fyysisen aktiivisuuden merkitystä lapsuuden ja nuo­ ruuden kroonisissa tiloissa. Lasten ja nuorten liikuntalääketieteen haasteet Fyysinen kasvu ja sukupuolinen kypsyminen tuo­ vat oman haasteensa lasten ja nuorten liikun­ ta­ lää­­ ketieteelliselle tutkimukselle. Lapsen ja nuoren kehos­sa sekä monissa keskeisissä valtimotautien ja tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien riskitekijöissä tapahtuu merkittäviä muutoksia lapsuudesta mur­ rosikään ja varhais­ aikui­ suu­ teen (Savinainen ym., 2018). Aineenvaihdunnan ja valtimotautien riskitekijöistä esimerkiksi kehon rasvaprosentti kasvaa tytöillä aina varhaisaikuisuuteen saakka, mutta pojilla rasvaprosentti pienenee murrosiän aikana (Malina, Bouchard, & Bar-Or, 2004). Lisäksi systolinen verenpaine nousee ja valtimoiden seinämien jäykkyys kasvaa lapsuudesta varhaisaikuisuuteen (Savinainen ym., 2018). Murrosiän aikana havaitaan usein myös ohimenevä insuliinisensitiivisyyden heikkeneminen (Kelsey & Zeitler, 2016). Lisäksi luumassa lisääntyy pojilla ja tytöillä samalla tavalla ennen murrosikää KUVA 1. Fyysisen aktiivisuuden ja terveyden mahdolliset yhteydet elämänkaaren eri vaiheissa. Mukailtu lähteestä Armstrong ja van Mechelen, 2017. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 21

normaalin kasvun ja kypsymisen seurauksena, mutta murrosiän jälkeen poikien luumassa lisääntyy tyttöjen luumassaa enemmän(Savinainen ym., 2018). Kypsyystason on lisäksi havaittu olevan kään­ teisesti yhteydessä kokonaiskolesteroli- ja LDLkolesterolipitoisuuksiin (Kelsey&Zeitler, 2016; Tell, Mittelmark, &Vellar, 1985). Sukupuolisen kypsyyden saavuttaneilla (Savinainen ym., 2018) kokonaiskolesteroli näyttäisi kääntyvään nousuun LDL-kolesterolipitoisuuden nousun myötä (Morrison ym., 1979). Näiden havaintojen lisäksi metabolisesti epänormaalin lihavuuden esiintyvyyden on havaittu lisääntyvän esimurrosiästä murrosikään siirryttäessä ja taas vähenevän myöhäispuberteettiin siirryttäessä (Reinehr, Wolters, Knop, Lass, &Holl, 2015). Näitä kasvun ja kypsymisen aikaansaamia muu­ toksia sekoittavat myös terveyteen ja ter­veys­käyt­­ täytymiseen liittyvät tekijät. Muun muas­sa mur­ros­ iän insuliinisensitiivisyyden heikkeneminen ei välttämättä palaudu ylipainoisilla ja lihavilla nuo­ril­la (Kelsey & Zeitler, 2016). Fyysinen aktiivisuus, liikunta ja terveys Liikunnan vaikutus luun kehitykseen riippuu eri lii­­ kuntamuotojen aiheuttamasta mekaanisesta kuor­­­mi­ tuksesta (Wolff, van Croonenborg, Kemper, Kostense, & Twisk, 1999). Lyhyissä, enim­­mil­lään vuoden mit­ taisissa,pitkittäis- ja inter­ven­tio­tut­kimuksissa on ha­ vaittu, että jalka­pal­loilijoilla luu­massa lisääntyy enemmän kuin uimareilla ja pyö­ räilijöilläyhden vuo­ den seuran­nan aikana (Vlachopoulos ym., 2018) ja että hyp­pely­inter­ven­tiolla voidaan vaikuttavaa posi­tii­vi­ sesti kah­dek­sanvuotiaiden lasten luumassaan (Gunter ym., 2008). Pitkäkestoisissa seurantatutkimuksissa tulokset ovat samansuuntaisia. Esimerkiksi neljäntoista vuo­­ den mittaisessa seurantatutkimuksessa luustoa kuormittavaa liikuntaa harrastaneilla 8–15-vuotiailla oli korkeampi luun mineraalipitoisuus verrattuna luuta kuormittavaa liikuntaa harrastamattomiin. Ero myös säilyi ainakin kymmenen vuotta urhei­lu­harrastuksen lopettamisen jälkeen (Erlandson ym., 2012). Vastaavasti nuorilla sulkapalloilijoilla ja jääkiekkoilijoilla on havaittu suurempaa luun­tiheyden kasvua aktiiviuran aikana verrattuna kont­rolliryhmään. Myös nämä erot pysyivät 12 vuoden seurannan aikana (Tervo, Nordström, & Nordström, 2010). Sydän- ja verenkiertoelimistö, aineenvaihdunta – riskitekijät ja fyysinen aktiivisuus Sydämen ja verenkiertoelimistön sairaudet ovat maailmanlaajuisesti suurin toimintakyvyn las­kuun ja ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus­ryhmä­. Vaikka valtimosairauksien oireet saavat klii­nisen merkityksen aikaisintaan usein vasta 40–50-­vuoden iässä, valtimoiden ahtautumiseen ja jäykistymiseen johtava prosessi saa usein alkun­sa jo lapsuudessa(Berenson ym., 1998; McGill ym., 2000). Eräässä tutkimuksessa jopa 65 pro­sen­tilla 12–14-vuotiaista lapsista ja nuorista ha­vait­tiin ateroskleroottisialeesioita, joista lähes 22 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 kym­menen prosenttia oli pitkälle edistyneitä (Stary, 1989). Lisäksi nämä lapsuuden ja nuoruuden ris­ki­ tekijät ovat käänteisesti yhteydessä sydän- ja veren­ kiertoelimistön sairauksia ennustavaan valtimoiden laajenemiskykyyn (Mikola ym., 2017). Suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen ylipaino, liha­vuus sekä kehon rasvapitoisuus ovat yleisimmin tut­kittuja valtimotautien riskitekijöitä lapsilla ja nuo­rilla. Lisäksi tutkimusnäyttöä perinteisistä val­ timotautien riskitekijöistä kuten veren LDL -koles­terolipitoisuudesta ja verenpaineesta on jonkin verran. Uudempia riskitekijöitä, kuten valtimojäykkyyttä ja valtimoiden endoteelin toimintaa, sykevariaatiota ja tulehdus­ tekijöitä on lapsilla ja nuorilla tutkittu vielä verrattain vähän. Vähäinen liikunta on yhdistetty suurempaan yli­ painon ja lihavuuden riskiin sekä kehon ras­ vapitoisuuteen sekä poikittais- että pitkit­ täis­ tut­ ki­muksissa. Liikuntainterventiot eivät kuitenkaan vaikuta­merkittävästi normaalipainoisten lasten rasvakudoksen määrään, mutta liikunnan lisäämisen on havaittu vähentävän erityisesti ylipainoisten lasten ja nuorten kehon rasvapitoisuutta (Kelley, Kelley, & Pate, 2014; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2016; Physical Activity GuidelinesAdvisoryCommittee, 2008). Lisäksi lapsuudesta asti jatkuva liikunnallinen elämäntapa voi helpottaa energiatasapainon yllä­pitoa ja vähentää ylipainon vaaraa aikuisuudessa (Valtonen, Heinonen, Lakka, & Tammelin, 2013). Toisaalta seurantatutkimuksissa on myös havaittu, että korkeampi kehon painoindeksi 9–10-vuotiaana ennustaa suurempaa fyysisen aktiivisuuden määrän laskua kymmenen vuoden seurannan aikana (Kimm ym., 2002) Liikuntainterventioilla on havaittu olevan myön­ teinen vaikutus perinteisten valtimotautien riski­te­ kijöiden kasautumiseen; HDL-kolesteroliin, tri­gly­ seridipitoisuuteen sekä paasto-glukoosiin (Kriem­ler ym., 2010). Liikunnan hyödyt näyttävät olevan suurimmat niillä lapsilla ja nuorilla, joilla on epäedullisin valtimotautiprofiili (Physical Activity Guidelines Advisory Committee, 2008). Muutokset perinteisissä valtimotautien riskitekijöissä eivät kuitenkaan kokonaan selitä liikunnan myönteistä vaikutusta valtimotautiriskin pienenemiseen. Reip­paalla liikunnalla on havaittu olevan myönteinen vaikutus ylipainoisten lasten ja nuorten valtimoiden endoteelin toimintaan (Dias, Green, Ingul, Pavey, & Coombes, 2015). Lisäksi reipas ja rasittava fyysinen aktiivisuus ja ­parempi kestävyyskunto on yhdistetty joustavampiin valtimoihin lapsilla ja nuorilla (Haapala, Väistö, ym., 2017; Haapala, Laukkanen, Takken, Kujala, & Finni, 2018; Pahkala ym., 2011; Ried-Larsen, Grøntved, Froberg, Ekelund, & Andersen, 2013; Veijalainen ym., 2016). Tätä yhteyt­tä ei tosin ole havaittu kaikissa tutkimuksissa (Ried-Larsen ym., 2014). Myös sydämen autonominen säätely on yhdistetty valtimotautiriskiin. Lapsilla ja nuorilla reippaan ja rasittavan fyysisen aktiivisuuden on havaittu olevan positiivisessa yhteydessä sykevariaatioon, mutta kestävyyskunnon ja matalampitehoisen fyysisen aktiivisuuden yhteydet sydämen autonomiseen sää­telyyn ovat epäselviä (Oliveira, Barker, Wilkinson, Abbott, & Williams, 2017).

Lapsen ja nuoren kehossa sekä monissa keskeisissä valtimotautien ja tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien riskitekijöissä tapahtuu merkittäviä muutoksia lapsuudesta murrosikään ja varhaisaikuisuuteen. Matala-asteisen tulehduksen on esitetty ole­van yksi mekanismi, joka selittää ylipainon ja val­ti­mo­tautien välistä yhteyttä (Pradhan, 2001). Yli­pai­noi­silla lapsilla tulehdusmerkkiainetasojen, kuten IL-6, TNF-α ja fibrinogeeni, on havaittu olevan koholla verrattuna normaalipainoisiin lapsiin (Halle, Korsten-Reck, Wolfarth, & Berg, 2004). Liikemittarilla mitatun fyysisen aktiivisuuden yhteydet tulehdusmerkkiaineiden tasoihin poik­ki­leikkaustutkimuksissa ovat heikkoja (Poitras ym., 2016), mutta liikunnalla on havaittu olevan myönteinen vaikutus tulehdusmerkkiaineisiin ylipainosilla lapsilla (Sirico ym., 2018). Lisäksi kor­keamman kestävyyskunnon on havaittu suojaavan ylipainon aiheuttamalta tulehdusmerkkiainetasojen ko­hoamiselta ylipainoisilla lapsilla (Halle ym., 2004). Lapsuuden fyysistä aktiivisuutta ja sydämen ja verenkiertoelinsairauksien vaaraa aikuisuudessa tarkastelleita tutkimuksia on vähän. Niiden perusteella lapsuuden ja nuoruuden fyysinen aktiivisuus (Nechuta ym., 2015) ja erityisesti aikuisuuteen jat­ kunut fyysisesti aktiivinen elämäntapa (Nechuta ym., 2015; Paffernbarger, Wing, & Hyde, 1978) voivat suojata valtimotaudeilta ja vähentää niistä johtuvaa ennenaikaista kuolleisuutta (Nechuta ym., 2015; Paffernbarger ym., 1978). Näyttö perustuu kuitenkin retrospektiivisesti aikuisuudessa kysyttyyn nuoruuden fyysisen aktiivisuuden määrään. Lap­suuden ja nuoruuden fyysisellä aktiivisuudella ei pitkäkestoisissa tutkimuksissa ole havaittu selkeitä yhteyksiä­ aikuisiän valtimotautien riskitekijöihin (Kvaavik, Klepp, Tell, Meyer, &Batty, 2009). Krooniset sairaudet tai liikkumisen rajoitteet Fyysisellä aktiivisuudella ja liikuntaharjoittelulla on keskeinen merkitys lapsuuden pitkäaikaissairauksien ja liikkumisen rajoitteiden ehkäisyssä, diag­nos­ tii­ kassa, hoidossa ja kuntoutuksessa (van Brussel ym., 2011). Siitä huolimatta lapset ja nuoret, joilla on kroonisia sairauksia tai liikkumisen rajoitteita, ovat usein fyysisesti inaktiivisempia, huonokuntoisempia ja heillä on korkeampi BMI kuin lapsilla ylei­ sesti (Carlon, Taylor, Dodd, & Shields, 2013; Kotte, Winkler, & Takken, 2013; Takken, Bongers, Van Brussel, Haapala, & Hulzebos, 2017; Zhang ym. 2014). Erityisesti syövän sairastaneet lapset ovat ikätovereitaan inaktiivisempia, vaikka juuri heille lii­ kun­ta olisi erityisen tärkeää (Elmesmariym. 2017). Syöpää sairastaneilla lapsilla on suurempi ris­ki saada toissijaisia terveysongelmia ja heillä on suu­rempi sydänkuolleisuus kuin sairastamattomilla lap­ silla (Armstrong ym. 2009). Syyt vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen ja huo­ noon fyysiseen kuntoonovat moninaisia. Sairaus, vam­ma tai niiden hoidot voivat itsessään vaikut- taa liik­kumiseen (esimerkiksi CP, lihasatrofiat, syö­ pähoidot) ja fyysiseen kuntoon (kardiomyopatiat, lihasatrofiat), mutta usein myös lapset, joiden sairaus tai vamma ei vaikuta liikkumiseen, ovat fyysisesti passiivisempia kuin heidän terveet tai vammattomat ikätoverinsa (van Brusselet al., 2011). Vähäisen fyysisen aktiivisuuden syynä voi olla itse sairaus, mutta myös vanhempien ylisuojelevuus, pelko liikunnan mahdollisista haitoista, puutteellinen tieto, sosiaalinen eristyminen tai välinpitämättömyys fyy­sistä aktii­visuutta kohtaan. Fyysinen inaktiivisuus tai ”hypoaktiivisuus” puo­ lestaan johtaa fyysisen kunnon ja toimintakyvyn laskuun, joka vähentää halua ja kykyä osallistua fyysisesti aktiivisiin toimiin ja johtaa itseään ruokkivaan ketjuun (van Brussel, van der Net, Hulzebos, Helders, & Takken, 2011; Philpott ym. 2010). Uupumus koetaan myös usein esteeksi liikunnalle, vaikka liikunta helpottaisi uupumuksen kokemusta ­(Arroyave ym. 2008; Götte ym. 2014). Fyysinen aktiivisuus kannattaa Fyysisellä aktiivisuudella ja liikuntaharjoittelulla on havaittu hyötyjä kehon koostumukseen, fyysiseen kuntoon, toimintakykyyn, psyykkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun myös lapsilla ja nuorilla, joilla on kroonisia sairauksia ja liikkumisen rajoitteita. Näihin tutkimuksiin on osallistunut lapsia, joilla on CP-vamma, selkäydinvamma, kystinenfibroosi, astma, diabetes, lastenreuma, hemofilia tai syöpä (Morris, 2008; van Brussel ym., 2011; Strike ym. 2016). Liikunta voi myös vähentää esimerkiksi syövän hoidoista aiheutuvia sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia tai ummetusta. On olemassa viitteitä myös siitä, että liikunnalla olisi syöpähoitojen aikana yhteys parempaan unen laatuun ja uupumuksen vähenemiseen. (Baumann ym. 2013; Braam ym. 2016.) Fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen kunnon yhteyksiä erilaisiin terveyden mittareihin on tut­kit­tu verrattain vähän lapsilla ja nuorilla, joilla on kroo­nisia sairauksia ja liikkumisen rajoitteita, mut­ta myös heillä korkeampi kestävyyskunto on yh­dis­tetty parempaan valtimoterveyteen (Haapala, Lankhorst, ym., 2017). Lisäksi liikuntaharjoittelulla on havaittu olevan suotuisia vaikutuksia kehon koostumukseen (Braam ym., 2016; Zwinkels ym., 2018). Toisaalta tutkimusnäyttö vaikutuksista esi­merkiksi kardiometaboliseen terveyteen ja val­ti­mo­jäykkyyteen on vähäistä (Zwinkels ym., 2018). Joissakin tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että syöpää sairastavilla lapsilla liikuntaharjoittelulla on positiivisia vaikutuksia fyysisen kuntoon, valtimoiden endoteelin toimintaan ja insuliiniresistenssiin (Braam ym. 2016; Järvelä ym. 2013). LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 23

Liikunta saa aikaan samankaltaisia lyhytaikaisia muu­toksia tulehdusreaktioita välittävissä merk­ ki­aineissa sekä terveillä henkilöillä että henkilöillä, joilla on tulehduksellisen sairaus. Lyhytaikainen liikunnan aikaansaama tulehdusmerkkiaineiden nousu ei kuitenkaan näytä pahentavan sairauteen liittyvää tulehdustilaa, vaan liikuntaharjoittelu saattaa vähentää tulehdusmerkkiaineiden määrää verenkierrossa. Erityisesti lapsilla tehtyjen tut­ki­mus­ten määrä on kuitenkin vähäinen (Ploeger, Takken, de Greef, & Timmons, 2009). Lii­kun­nal­la voi olla positiivinen vaikutus moniin immuunijärjestelmän parametreihin syöpää sairastavilla (Kruijsen Jaarsma ym. 2013). Fyysisen aktiivisuuden hyö­ty on tut­kimusnäytön rajoitteista huolimatta kui­ten­kin yleisesti tunnustettu. (Philpott ym. 2010; Riner & Sellhorst 2012; van Brussel ym., 2011). Millaista liikuntaa? Pitkäaikaissairaiden lasten liikunnallista elä­ män­ ta­ paa ja hyvää energiatasapainoa tulisi edistää moni­ puolisesti niin terveydenhuollossa kuin lapsen arjen ympäristöissä – kotona ja päivähoidossa tai kou­lussa (Trost & Loprinzi 2008; van Brussel ym. 2011; van Sluijs & Kriemler 2016; WHO 2017). Liikunnan olisi hyvä olla säännöllistä ja sisältää sekä kestävyyskuntoa että lihaskuntoa ja liikkuvuutta ylläpitävää ja parantavaa liikuntaa (van Brussel ym. 2011). Ennen aloittamista liikunnan rajoitteista tulee keskustella ja arvioida niitä yksilöllisesti lapsen sairaus tai vamma huomioiden (Philpott ym. 2010; van Brussel ym. 2011). Eri sairausryhmille on ra­por­toitu myös omia suosituksia, mutta eräitä perusperiaatteita voi noudattaa yleisesti kaikkien tässä artikkelissa mainittujen sairausryhmien lii­kun­nassa. Yleisiä rajoitteita, jotka koskevat kaik­kia sairausryhmiä, ovat kuume sekä sairauden hoi­totasapainon muutokset tai henkisen tai fyy­si­sen yleistilan lasku. Yleensä korkean riskin urhei­lulajeja ei suositella ja kontakteja tulee välttää, etenkin jos sairauteen tai hoitoon liittyy alentunut luun mineraalitiheys, verenvuototaipumus tai keskus­las­kimokatetri. Kirurgisten operaatioiden jälkeen liikunnan rajoit­teet tulisi tarkastaa hoitavalta lääkäriltä. Jos yksittäinen liikuntakerta lisää uupumusta mer­ kittävästi, on liikunta ollut teholtaan todennäköisesti liian rasittavaa. Liikunnan ei myöskään tulisi lisätä tai aiheuttaa kipua. Liikunnan sopivuutta voi yksittäisen liikuntakerran aikana arvioida oireperustaisen lähes­ tymistavan mukaan, missä tärkeintä on aina kuun­ nella lapsen omaa vointia. Pienten lasten koh­ dalla tämä tarkoittaa sitä, että ennen liikuntaa ja liikunnan aikana tarkkaillaan lapsen yleisvointia, hengitysrytmiä ja rasittuneisuutta. (Peters & Tice 2011; van Brussel ym. 2011). Tietoa erityisryhmien liikunnasta tulisi tarjota terveydenhuollossa ja liikuntaan tulisi kiinnittää huomiota hoitoketjujen eri vaiheissa huomioiden jokaisen yksilölliset toiveet, tarpeet, hoidon vaihe, vointi ja fyysisen kunnon taso. 24 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Aikuiset luovat puitteet lasten liikunnalle, vaikka pienten lasten liikunta onkin pääasiassa omaehtoista. Tarjoamalla monipuolisia liikkumismahdollisuuksia lapset voivat löytää itselleen mieluisan tavan olla aktiivinen ja motoriset perustaidot kehittyvät moni­puolisesti. Onnistumisen kokemukset lisää­vät minä­pystyvyyden tunnetta, jonka tiedetään olevan yhtey­dessä fyysiseen aktiivisuuteen. Vanhempien tai läheisten esimerkillä on myös pitkäaikaissairaiden lasten kohdalla suuri merkitys. Tämänhetkisen näkemyksen mukaan ohjattu lii­ kuntaharjoittelu saattaa olla vaikuttavampaa kuin omatoimisuuteen perustuva, koska ohjattuun lii­ kun­taan sitoudutaan usein paremmin. Siksi muun muassa sairaaloihin olisi hyvä saada enem­ män mahdollisuuksia niin ohjattuun kuin oma­toi­mi­seen­ kin liikuntaan. EERO A. HAAPALA, FT Lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Biolääketieteen yksikkö Itä-Suomen yliopisto Sähköposti: eero.a.haapala@jyu.fi LOTTA HAMARI, TtT Tutkija Hoitotieteen laitos Turun yliopisto Sähköposti: lotta.hamari@utu.fi BERT BOND, PhD Lecturer Children’s Health and Exercise Research Centre University of Exeter Sähköposti: B.Bond@exeter.ac.uk TIM TAKKEN, PhD Medical Physiologist Child Development and Exercise Center Wilhelmina Children’s Hospital University Medical Center Utrecht Sähköposti: ttakken@umcutrecht.nl DIMITRIS VLACHOPOULOS, PhD Lecturer Children’s Health and Exercise Research Centre University of Exeter Sähköposti: D.Vlachopoulos@exeter.ac.uk JOHANNA K. IHALAINEN, LitT Tutkijatohtori Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: johanna.k.ihalainen@jyu.fi

LÄHTEET: Armstrong, N., & van Mechelen, W. (toim.). (2017). Oxford stiffness in adolescents. European Journal of Applied Physiology, Textbook of Children’s Sport and Exercise Medicine (Kolmaspainos.). doi: 10.1007/s00421-018-3963-3. Oxford: Oxford University Press. Haapala, E. A., Väistö, J., Veijalainen, A., Lintu, N., Wiklund, P., Armstrong, G.T., Liu, Q., Yasui, Y., Neglia, J.P., Leisenring, W., Westgate, K., …Lakka, T. A. (2017). Associations of objectively Robison, L.L. &Mertens, A.C. (2009) Late mortality among 5-year measured physical activity and sedentary time with arterial stiffness survivors of childhood cancer: a summary from the Childhood in pre-pubertal children. Pediatric Exercise Science, 29(3), 326–335. Cancer Survivor Study. Journal of Clinical Oncology 27(14), 2328– Halle, M., Korsten-Reck, U., Wolfarth, B., & Berg, A. (2004). Low- 2338. grade systemic inflammation in overweight children: impact of Arroyave, W. D., Clipp, E.C., Miller, P.E., Jones, L.W., Ward, D.S., physical fitness. Exercise Immunology Review, 10, 66–74. Bonner, M.J., Rosoff, P.M., Snyder, D.C. & Demark-Wahnefried, Järvelä, L.S., Niinikoski, H., Heinonen, O.J., Lahteenmaki, P.M., W. (2008) Childhood cancer survivors’ perceived barriers to Arola, M. &Kemppainen, J. (2013) Endothelial function in long- improving exercise and dietary behaviors Oncology Nursing Forum term survivors of childhood acute lymphoblastic leukemia: effects 35(1), 121–130. of a home-based exercise program. Pediatric Blood & Cancer 60(9), Baumann, F.T., Bloch, W. &Beulertz, J. (2013) Clinical exercise 1546–1551. interventions in pediatric oncology: a systematic review. Pediatric Kelley, G. A., Kelley, K. S., & Pate, R. R. (2014). Effects of exercise Research 74(4), 366–374. on BMI z-score in overweight and obese children and adolescents: Berenson, G. S., Srinivasan, S. R., Bao, W., Newman, W. P., Tracy, a systematic review with meta-analysis. BMC Pediatrics, 14, 225. R. E., &Wattigney, W. A. (1998). Association between multiple Kelsey, M. M., &Zeitler, P. S. (2016). Insulin resistance of puberty. cardiovascular risk factors and atherosclerosis in children and young Current Diabetes Reports, 16(7), 64. adults. New England Journal of Medicine, 338(23), 1650–1656. Kimm, S., Glynn, N., Kriska, A., Barton, B., Kronsberg, S., Biddle, S. J., Bengoechea, E., &Wiesner, G. (2017). Sedentary Daniels, S., …Liu, K. (2002). Decline in physical activity in black behaviour and adiposity in youth: a systematic review of reviews girls and white girls during adolescence. New England Journal of and analysis of causality. International Journal of Behavioral Medicine, 347(10), 709–715. Nutrition and Physical Activity, 28(1):43. Kokko, S., & Mehtälä, A. (2016). Liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Braam, K. I., van der Torre, P., Takken, T., Veening, M. A., van LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016.Helsinki: Valtion liikuntaneuvosto. Dulmen-den Broeder, E., &Kaspers, G. J. (2016). Physical exercise Kotte, E. M. W., Winkler, A. M. F., &Takken, T. (2013). Fitkids training interventions for children and young adults during and after exercise therapy program in the Netherlands. Pediatric Physical treatment for childhood cancer. Cochrane Database Systematic Therapy, 25(1), 7–13. Review, 31;3:CD008796. Kriemler, S., Zahner, L., Schindler, C., Meyer, U., Hartmann, Carlon, S. L., Taylor, N. F., Dodd, K. J., & Shields, N. (2013). T., Hebestreit, H., …Puder, J. J. (2010). Effect of school based Differences in habitual physical activity levels of young people with physical activity programme (KISS) on fitness and adiposity in cerebral palsy and their typically developing peers: a systematic primary schoolchildren: cluster randomised controlled trial. BMJ, review. Disability and Rehabilitation, 35(8), 647–55. 340, c785. Dias, K. A., Green, D. J., Ingul, C. B., Pavey, T. G., &Coombes, J. Kruijsen-Jaarsma, M., Revesz, D., Bierings, M.B., Buffart, L.M. S. (2015). Exercise and vascular function in child obesity: A meta- &Takken, T. (2013) Effects of exercise on immune function in analysis. Pediatrics, 136(3), e648–e659. patients with cancer: a systematic review. Exercise Immunology Elmesmari, R., Reilly, J.J., Martin, A. & Paton, J.Y. (2017) Review 19, 120–143. Accelerometer measured levels of moderate-to-vigorous intensity Kvaavik, E., Klepp, K.-I., Tell, G. S., Meyer, H. E., & Batty, G. D. physical activity and sedentary time in children and adolescents (2009). Physical Fitness and Physical Activity at Age 13 Years as with chronic disease: A systematic review and meta-analysis. PloS Predictors of Cardiovascular Disease Risk Factors at Ages 15, 25, One 12(6), e0179429 33, and 40 Years: Extended Follow-up of the Oslo Youth Study. Erlandson, M. C., Kontulainen, S. A., Chilibeck, P. D., Arnold, Pediatrics, 123(1), e80–e86. C. M., Faulkner, R. A., & Baxter-Jones, A. D. G. (2012). Higher Malina, R. M., Bouchard, C., & Bar-Or, O. (2004). Growth, premenarcheal bone mass in elite gymnasts is maintained into Maturation, and Physical Activity (toinenpainos). Champaign: young adulthood after long-term retirement from sport: A 14-year Human Kinetics. follow-up. Journal of Bone and Mineral Research, 27(1), 104–110. McGill, H. C., McMahan, C. a, Herderick, E. E., Malcom, G. Gotte, M., Kesting, S., Winter, C., Rosenbaum, D. & Boos, J. T., Tracy, R. E., & Strong, J. P. (2000). Origin of atherosclerosis (2014) Experience of barriers and motivations for physical activities in childhood and adolescence. The American Journal of Clinical and exercise during treatment of pediatric patients with cancer. Nutrition, 72(5 Suppl), 1307–1315. Pediatric Blood & Cancer 61(9), 1632–1637. Mikola, H., Pahkala, K., Niinikoski, H., Rönnemaa, T., Viikari, Gunter, K., Baxter-Jones, A. D. G., Mirwald, R. L., Almstedt, H., J. S. A., Jula, A., … Raitakari, O. T. (2017). Cardiometabolic Fuller, A., Durski, S., & Snow, C. (2008). Jump starting skeletal determinants of carotid and aortic distensibility from childhood to health: A 4-year longitudinal study assessing the effects of jumping early adulthood. Hypertension, 70(2), 452–460. on skeletal development in pre and circum pubertal children. Bone, Morris, P. J. (2008). Physical activity recommendations for children 42(4), 710–718. and adolescents with chronic disease. Current Sports Medicine Haapala, E. A., Lankhorst, K., de Groot, J., Zwinkels, M., Reports, 7(6), 353–358. Verschuren, O., Wittink, H., …Takken, T. (2017). The associations Morrison, J., Laskarzewski, P., Rauh, J., Brookman, R., Mellies, of cardiorespiratory fitness, adiposity and sports participation M., Frazer, M., …Glueck, C. (1979). Lipids, lipoproteins, and sexual with arterial stiffness in youth with chronic diseases or physical maturation during adolescence: The Princeton maturation study. disabilities. European Journal of Preventive Cardiology, 24(10), Metabolism, 28(6), 641–649. 1102–1111. Nechuta, S., Shu, X., Yang, G., Cai, H., Gao, Y.-T., Li, H.-L., … Haapala, E. A., Laukkanen, J. A., Takken, T., Kujala, U. M., &Finni, Zheng, W. (2015). Adolescent exercise in association with mortality T. (2018). Peak oxygen uptake, ventilatory threshold, and arterial from all causes, cardiovascular disease, and cancer among middle- LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 25

aged and older Chinese women. Cancer Epidemiology, Biomarkers Sirico, F., Bianco, A., D’Alicandro, G., Castaldo, C., Montagnani, & Prevention, 24(8), 1270–1276. S., Spera, R., …Nurzynska, D. (2018). Effects of physical exercise Oliveira, R. S., Barker, A. R., Wilkinson, K. M., Abbott, R. A., & on adiponectin, leptin, and inflammatory markers in childhood Williams, C. A. (2017). Is cardiac autonomic function associated obesity: Systematic review and meta-analysis. Childhood Obesity, with cardiorespiratory fitness and physical activity in children and 14(4), 207–217. adolescents? A systematic review of cross-sectional studies. Stary, H. C. (1989). Evolution and progression of atherosclerosis International Journal of Cardiology, 236, 113–122. lesions in coronary arteries of children and young adults. Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2016). Tieteelliset perusteet Arteriosclerosis., 9, I19–I32. varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille. Strike, K., Mulder, K. & Michael, R. (2016) Exercise for haemophilia. Paffernbarger, R. J., Wing, A., & Hyde, R. (1978). Physical activity The Cochrane Database of Systematic Reviews 12, CD011180. as an index of heart attack risk in college alumni. American Journal Takken, T., Bongers, B. C., Van Brussel, M., Haapala, E. A., & of Epidemiology, 108(3), 161–175. Hulzebos, E. H. J. (2017). Cardiopulmonary exercise testing in Pahkala, K., Heinonen, O. J., Simell, O., Viikari, J. S., Rönnemaa, pediatrics. Annals of the American Thoracic Society 14, 123–128). T., Niinikoski, H., & Raitakari, O. T. (2011). Association of physical Tell, G., Mittelmark, M., & Vellar, O. (1985). Cholesterol, high activity with vascular endothelial function and intima-media density lipoprotein cholesterol and triglycerides during puberty: thickness. Circulation, 124(18), 1956–1963. the Oslo Youth Study. American Journal of Epidemiology, 122(5), Peters, K. & Tice, J. (2011) Safety of Physical Therapy Using 750–761. Symptomatic Blood ValueGuidelines in Children Being Treated for Tervo, T., Nordström, P., & Nordström, A. (2010). Effects of Cancer. Doctor of Physical Therapy Research Papers. Paper 10. badminton and ice hockey on bone mass in young males: A 12-year Philpott, J.F., Houghton, K. & Luke, A. (2010) Physical activity follow-up. Bone, 47(3), 666–672. recommendations for children with specific chronic health Trost, S.G. &Loprinzi, P.D. (2008) Exercise-Promoting healthy conditions: juvenile idiopathic arthritis, hemophilia, asthma, and lifestyles in children and adolescents. Journal of ClinicalLipidology cystic fibrosis. Clinical Journal of Sport Medicine : Official Journal of 2(3), 162–168. the Canadian Academy of Sport Medicine 20(3), 167–172. Valtonen, M., Heinonen, O. J., Lakka, T., & Tammelin, T. (2013). Physical Activity Guidelines Advisory Committee. (2008). Lapsuusiän liikunnan merkitys – kardiometabolinen näkökulma. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Report, 2008. Duodecim, 1153–1158. Washington DC: U.S. van Brussel, M., van der Net, J., Hulzebos, E., Helders, P. J. M., Ploeger, H. E., Takken, T., de Greef, M. H., & Timmons, B. W. &Takken, T. (2011). The Utrecht approach to exercise in chronic (2009). The effects of acute and chronic exercise on inflammatory childhood conditions. Pediatric Physical Therapy, 23(1), 2–14. markers in children and adults with a chronic inflammatory disease: Veijalainen, A., Tompuri, T., Haapala, E. A., Viitasalo, A., Lintu, N., a systematic review. Exercise Immunology Review 15, 6–41. Väistö, J., … Lakka, T. A. (2016). Associations of cardiorespiratory Poitras, V. J., Gray, C. E., Borghese, M. M., Carson, V., Chaput, fitness, physical activity, and adiposity with arterial stiffness in J., Janssen, I., … Tremblay, M. S. (2016). Systematic review of children. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, the relationships between objectively measured physical activity 26(8), 943–950 and health indicators in school-aged children and youth. Applied Vlachopoulos, D., Barker, A. R., Ubago-Guisado, E., Ortega, F. Physiology Nutrition, and Metabolism, 41, 197–239. B., Krustrup, P., Metcalf, B., …Gracia-Marco, L. (2018). The effect Pradhan, A. D. (2001). C-reactive protein, interleukin 6, and risk of of 12-month participation in osteogenic and non-osteogenic sports developing type 2 diabetes mellitus. JAMA, 286(3), 327–334. on bone development in adolescent male athletes. The PRO-BONE Reinehr, T., Wolters, B., Knop, C., Lass, N., &Holl, R. W. (2015). study. Journal of Science and Medicine in Sport, 21(4), 404–409. Strong effect of pubertal status on metabolic health in obese Wolff, I., van Croonenborg, J. J., Kemper, H. C. G., Kostense, P. children: A longitudinal study. Journal of Clinical Endocrinology and J., &Twisk, J. W. R. (1999). The effect of exercise training programs Metabolism, 100(1), 301–308. on bone mass: A meta-analysis of published controlled trials in Riner, W.F. & Sellhorst, S.H. (2013) Physical activity and exercise in pre- and postmenopausal women. Osteoporosis International, 9(1), children with chronic health conditions. Journal of Sport and Health 1–12. Science 2(1), 12–20. van Sluijs, E.M. & Kriemler, S. (2016) Reflections on physical Ried-Larsen, M., Grøntved, A., Møller, N. C., Larsen, K. T., activity intervention research in young people – dos, don’ts, and Froberg, K., & Andersen, L. B. (2014). Associations between critical thoughts. The International Journal of Behavioral Nutrition objectively measured physical activity intensity in childhood and and Physical Activity 13, 25-016-0348-z. measures of subclinical cardiovascular disease in adolescence: WHO. (2017c). Global Strategy on Diet, Physical Activity and prospective observations from the European Youth Heart Study. Health. Physical activity and young people. http://www.who.int/ British Journal of Sports Medicine, 48, 1502–1507. dietphysicalactivity/factsheet_young_people/en/ 30.9.2018 Ried-Larsen, M., Grøntved, A., Froberg, K., Ekelund, U., & Zhang, F.F., Kelly, M.J., Saltzman, E., Must, A., Roberts, S.B., Andersen, L. B. (2013). Physical activity intensity and subclinical Parsons, S. K. (2014) Obesity in pediatric ALL survivors: a meta- atherosclerosis in Danish adolescents: The European Youth Heart analysis. Pediatrics 133, 704–15. Study. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, Zwinkels, M., Verschuren, O., Balemans, A., Lankhorst, K., 23(3), 168–177. teVelde, S., van Gaalen, L., …Takken, T. (2018). Effects of a Savinainen, S., Lakka, T., Vlachopoulos, D., Sääkslahti, A., school-based sports program on physical fitness, physical activity, Helajärvi, H., Ihalainen, J., …Haapala, E. A. (2018). Kasvu, and cardiometabolic health in youth with physical disabilities: Data sukupuolinen kypsyminen ja kehitys sekä niiden merkitys from the Sport-2-Stay-Fit Study. Frontiers in Pediatrics, 26(6), 75. liikuntatieteissä. Liikunta & Tiede, 55(4), 22–29. 26 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Teksti: PAULIINA HUSU, HARRI SIEVÄNEN, KARI TOKOLA, JAANA SUNI, HENRI VÄHÄ-YPYÄ, ARI MÄNTTÄRI, TOMMI VASANKARI Paikallaanolo täyttää suomalaisten päivän Kuva: GORILLA/FOLIO IMAGES LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 27

Suomalaiset aikuiset ovat paikallaan vajaat yhdeksän tuntia päivässä eli yli puolet valveillaoloajastaan. Reippaaseen tai rasittavaan liikkumiseen käytetään alle tunti päivässä. Yli 60-vuotiailla päivän aktiivisin hetki sijoittuu puolenpäivän tienoille.Lapset ja nuoret liikkuvat arkisin enemmän kuin viikonloppuna. Etenkin vähän liikkuvilla nuorilla suuri osa arkipäivän liikkumisesta kertyy koulupäivän aikana. F yysisen aktiivisuuden, paikallaanolon ja fyysisen kunnon merkitys väestön ter­vey­delle on viime aikoina korostunut enti­ sestään. Liian vähäinen fyysinen aktiivi­suus on yhteydessä muun muassa useiden elin­tapa­sairauksien sairastumisriskiin, heikkoon elä­ män­ laatuun sekä heikentyneeseen fyysiseen ja kog­­ nitiiviseen suorituskykyyn. Vähäisen fyysisen aktiivisuuden ohella runsas istuminen ja muu paikallaanolo lisää useiden terveysongelmien riskiä. Paikallaanolo aiheuttaa terveydellisiä haittoja reippaan liikkumisen määrästä riippumatta eli terveysliikuntasuositusten mukainen liikkuminen ei välttämättä suojaa paikallaanolon haitoilta, jos päivät vietetään pääasiassa istuen. Liian vähäisen fyysisen aktiivisuuden vuosittaisten yhteiskunnallisten kus­tannusten on laskettu olevan useita miljardeja (Vasan­kari & Kolu toim. 2018). Terveysliikuntasuositukset päivittyvät Nykyisen terveysliikuntasuosituksen mukaan aikui­­­ sille suositellaan reipasta kestävyystyyppistä liikuntaa, esimerkiksi reipasta kävelyä, yhteensä vähin­ tään kaksi ja puoli tuntia viikossa. Vaihto­eh­toisesti voi liikkua rasittavammin, esimer­kiksi hölkäten tai juosten, yhteensä ainakin tunnin ja 15 minuuttia viikossa. Reippaan ja rasittavan liikunnan voi myös yhdistää esimerkiksi hölkkäämällä 30 minuuttia ja kävelemällä yhteensä tunnin ja 30 minuuttia viikossa. Liikunnan tulisi toistua vähin­tään kolmena päivänä viikossa, ja yhden lii­kuntakerran tulisi kestää vähintään kymmenen minuuttia. Kestävyysliikunnan lisäksi tarvitaan lihaskuntoa ja liikehallintaa harjoittavaa liikkumista ainakin kaksi kertaa viikossa. Terveyden kannalta vähäinenkin liik­kuminen on parempi vaihtoehto kuin pai­kal­laanolo. (2008 Physical activity guidelines for ­Ame­ri­­cans; Liikuntapiirakka, UKK- instituutti.) Tämä suositus pohjautuu kyselytutkimuksista saatuihin tietoihin liikunnan terveysvaikutuksista. Viime vuo­si­kym­me­nen aikana liikkumista ja paikallaanoloa on tutkittu runsaasti erilaisilla liikemittareilla, ja näistä tutkimuksista on saatu uutta tietoa liikunnan ter­veysvaikutuksista. Terveysliikuntasuositusta ol­laan­parhaillaan päivittämässä laajan, kansainvälisen, tie­teellisen arviointiprosessin perusteella. Päivitys mullistanee aikaisemmat suositukset poistamalla muun muassa kymmenen minuutin rajan liikunnan terveysvaikutuksista ja korostamalla myös kevyen fyysisen aktiivisuuden merkitystä sekä paikallaanolon tauottamisen terveysvaikutuksia. Jatkossa fyysisen aktiivisuuden mittaamisessa korostuu fyysisen aktii­visuuden merkitys kokonaisuudessaan paikal­laan­olosta rasittavaan liikkumiseen. Päivittyvien suositusten myötä kasvaa tarve fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon entistä tar­ kem­paan väestöseurantaan. Kyselytietojen rin­nal­ le tarvitaan koko valveillaolon kattavaa fyysisen ­ak­tiivisuuden seurantaa, jolla kyetään objektiivisesti mittaamaan kestoltaan ja rasitustasoltaan erilaisten liikkumisjaksojen sekä istumisen ja muun paikal­laan­olon määrät mukaan lukien paikallaanolon tau­ot­taminen. Liikuntatiedot päätöksenteon tukena Ensimmäinen valtakunnallista ja paikallista pää­ töksentekoa palveleva liikuntatiedon yhteen kokoa­ va raportti julkaistiin vuonna 2011 (Husu ym. 2011). Tuolloin raportoidut tiedot väestön liik­ku­ mi­ sesta perustuivat kyselytutkimusten tulok­ siin. Tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet huimasti vii­me vuosien aikana, ja syyskuun 2018 alussa jul­ kais­ tiin järjestyksessään toinen kokoava raportti suo­malaisen väestön liikkumisesta, paikallaanolosta ja fyysisestä kunnosta. Uusi raportti pohjautui lii­ ke­ mittareilla kerättyyn objektiiviseen tietoon liik­ ku­misesta ja paikallaanolosta, jonka lisäksi mukana oli muissa väestötutkimuksissa toteutettujen kun­ totestien tuloksia. Raportti tuotti aiempaa moni­ puolisempaa ja tarkempaa väestötasoista tietoa suo­ malaisten liikkumisesta, paikallaanolosta sekä fyysisestä kunnosta. Raportti myös palvelee kulu­van syksyn aikana koottavan liikuntapoliittisen selon­ teon tietotarpeita. Syyskuun alussa julkaistu raportti pohjautui syksyllä 2017 ja alkuvuodesta 2018 toteutetun Suomi 100 KunnonKartta -väestötutkimuksen alus­ taviin tuloksiin, joita täydennettiin Terveyden ja Terveysliikuntasuositusta ollaan parhaillaan päivittämässä. Päivitys mullistanee aikaisemmat suositukset poistamalla kymmenen minuutin rajan liikunnan terveysvaikutuksista ja korostamalla kevyen fyysisen aktiivisuuden merkitystä sekä paikallaanolon tauottamisen terveysvaikutuksia. 28 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

ikäryhmä 60-69 Naiset 50-59 40-49 30-39 Istuminen/makuu 20-29 Seisominen Kevyt liikkuminen 60-69 Miehet hyvinvoinnin laitoksen koordinoimien Terveys 2011 -tutkimuksen ja Alueellisen terveys- ja hyvin­ vointitutkimuksen (ATH) tuloksilla. UKK-ins­ ti­ tuutti toteutti KunnonKartta -tutkimuksen ope­ tus- ja kulttuuriministeriön tuella yhteistyössä Liikuntalääketieteen keskusten, Likes-tut­ki­mus­ keskuksen, Helsingin kaupungin, Turun ammat­ ti­ korkeakoulun ja Lapin urheiluopiston kanssa. Rapor­tissa kuvattiin ensimmäisiä alustavia tulok­ sia KunnonKartta-tutkimuksen syksyllä 2017 toteutetuista mittauksista. Lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja paikallaanoloa tarkasteltiin Jyväskylän yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetun Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksen vuoden 2016 tulosten pohjalta (Kokko & Mehtälä toim. 2016). Lisäksi kuntotarkasteluissa on hyödynnetty Puolustusvoimien aineistoja sekä koululaisten Move!-mittausten tuloksia. Reipas liikkuminen 50-59 40-49 30-39 20-29 0 %2 0 %4 0 %6 0 %8 0% 100 % KUVIO 1. Aikuisten paikallaanolon ja liikkumisen keskimääräiset osuudet valveillaoloaikana. Valtaosa valveillaoloajasta istuen Liikkuminen jakautuu eri ikäryhmissä eri tavoin Eri ikäryhmien liikkuminen jakautui päivän aikana eri tavoin. Lapset ja nuoret liikkuivat arkipäivinä enemmän kuin viikonloppuna, ja erityisesti vähän liikkuvilla lapsilla ja nuorilla suuri osa arkipäivän liikkumisesta tapahtui koulupäivän aikana. Paljon ikäryhmä ytöt 15 v. 13 v. 11 v. 9 v. Istuminen/makuu Seisominen Kevyt liikkuminen 15 v. PojatT Raportin tulokset osoittivat, että suomalaiset aikuiset olivat valveilla vajaat 15 tuntia vuorokaudesta. Suurim­man osan tästä ajasta, vajaat yhdeksän tuntia, he olivat paikallaan istuen tai makuuasennossa (kuvio 1). Liikkumiseen käytettiin reilu neljäsosa valveillaoloajasta ja suurin osa siitä oli teholtaan kevyttä. Reippaaseen tai rasittavaan liikkumiseen käytettiin vain murto-osa ajasta, keskimäärin alle tunti päivässä. Keskimäärin viidesosa tutkimuksen osallistujista toteutti kestävyysliikuntasuosituksen eli liikkui reippaasti vähintään 2,5 tuntia viikossa siten, että yksi liikkumiskerta kesti ainakin kymmenen minuuttia ja liikkuminen toistui ainakin kolmena päivänä viikossa. Vanhemmissa ikäryhmissä suu­rempi osa liikemittaria käyttäneistä osallistujista täytti kestävyysliikuntasuosituksen kuin nuorem­missa ikäryhmissä, mutta jos huomioidaan myös aiempien kyselytutkimusten tieto lihaskunnon ja liikehallinnan harjoittamisesta, toteutui koko terveysliikuntasuositus nuoremmissa ikäryhmissä paremmin kuin vanhemmissa. LIITU 2016 -tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret istuivat tai olivat makuulla yli puolet valveillaoloajastaan eli vajaat kahdeksan tuntia. He liikkuivat reippaasti tai rasittavasti keskimäärin kymmenesosan ajasta eli vajaat kaksi tuntia. Nuoremmat ikäryhmät liikkuivat enemmän kuin vanhemmat, ja pai­kal­ laanolon määrä kasvoi iän myötä. Keskimäärin kolmasosa liikemittaria käyttäneistä lapsista ja nuorista saavutti liikuntasuosituksen eli liikkui reippaasti tai rasittavasti vähintään tunnin jokaisena mittauspäivänä. (Kokko & Mehtälä toim. 2016; kuvio 2.) Reipas liikkuminen 13 v. 11 v. 9 v. 0 %2 0 %4 0 %6 0 %8 0% 100 % KUVIO 2. Lasten ja nuorten paikallaanolon ja liikkumisen keskimääräiset osuudet valveillaoloaikana (mukaeltu Kokko & Mehtälä toim. 2016). liikkuvilla päivän aktiivisimmat hetket sijoittuivat vapaa-aikaan. Koulupäivä näyttäisi siis tasoittavan lasten ja nuorten eroja liikkumisessa. Viikonloppuna liikkuminen jakautui tasaisemmin päivän ajalle, ja ero paljon ja vähän liikkuvien lasten ja nuorten välillä oli selkeä. Yli 60-vuotiailla päivän aktiivisin hetki sijoittui puolenpäivän aikaan, mutta nuoremmilla aikuisilla, erityisesti naisilla, näkyi myös toinen aktiivisuuspiikki alkuillan tunteina (kuvio 3). Istuminen ja muu paikallaanolo jakautuivat tasaisemmin päivän ajalle ja sitä oli kaikilla ikäryhmillä runsaasti, keskimäärin puolet jokaisesta valveillaolotunnista. Raportissa kuvaillut tuntitiedot antavat mer­kit­ tävästi tarkemman kuvan siitä, mihin aikaan päivästä suomalaiset liikkuvat ja milloin eri-ikäisten liikkumista voisi erityisesti lisätä kuin aiemmin raportoidut tiedot liikkumisen ja paikallaanolon koko- LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 29

Liikkuminen -a skeleet a 700 600 500 400 Miehet Naiset a 700 20-39 600 40-49 50-59 500 60-69 400 300 300 200 200 100 100 0 0 kellonaika kellonaika Paikallaanolo -i stuminen ja makuullaolo Miehet m 60 50 m i Naiset 60 20-39 50 40-49 40 50-59 40 30 60-69 30 20 20 10 10 0 0 kellonaika kellonaika KUVIO 3. Aikuisten liikkumisen ja paikallaanolon jakautuminen tunneittain valveillaoloaikana. naismääristä. Tuntitieto on erinomainen lisä esimerkiksi erilaisia liikkumisen edistämisen toi­menpiteitä suunnitteleville toimijoille. Kuntotestit täydentävät liikuntatietoja KunnonKartta-tutkimuksessa kestävyyskuntoa mitat­tiin kuuden minuutin kävelytestillä ja tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa muunnellulla pun­ner­ruk­ sella. Molempien terveyskuntotestien tulokset olivat keskimäärin paremmat miehillä kuin naisilla ja nuoremmilla ikäryhmillä kuin vanhemmilla. Kun kuuden minuutin kävelytestin tulos muutettiin hapen­ kulutusarvoksi, sukupuolten ja ikäryhmien väliseterot korostuivat. Iän myötä maksimaalinen hapenkulutus heikentyi ja sukupuolten välinen ero kaventui. Kuntotestitulokset olivat yhteydessä liikkumisen ja istumisen määrään siten, että tes­teissä heikoiten suoriutuneella viidenneksellä oli mittausviikon aikana keskimäärin vähemmän liik­kumista ja enemmän istumista ja muuta pai­kal­laanoloa kuin testeissä paremmin suoriu­tu­neilla. Väestötasolla liikkumisessa tapahtuneet muutokset ovat pieniä KunnonKartta-tutkimuksen fyysistä aktiivisuutta, paikallaanoloa ja fyysistä kuntoa kuvaavat alus­tavat tulokset olivat hyvin yhteneviä Terveys 2011 -tutkimuksen tulosten kanssa. Näiden toi­sistaan erillisten poikkileikkausaineistojen perus­ teella suomalaisten aikuisten paikallaanolossa, liikkumisessa ja kunnossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuuden 30 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 viime vuoden aikana. Molemmissa tutkimuksissa osallistujat olivat makuulla, istuivat tai seisoivat suurimman osan valveillaoloajastaan (kuvio 4). KunnonKartta-tut­ kimuksen alustavien tarkastelujen mukaan osal­listujat istuivat tai olivat makuulla hieman suu­remman osan valveillaoloajastaan sekä liikkuivat kevyesti jonkin verran vähemmän kuin Terveys 2011 -tutkimuksen osallistujat. Tutkimusten välillä ei ollut eroa reippaan ja rasittavan liikkumisen osuuksissa. Aineistot perustuvat kuitenkin itsenäisiin otantoihin, joten niiden perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä todellisista muutoksista. Väestötasolla muutokset liikkumisessa, paikallaanolossa ja kunnossa näyt­täisivät kuitenkin tapahtuvan suhteellisen hitaasti, vaikka yksittäiset henkilöt tekisivätkin merkittäviä muutoksia arjessaan. Jatkossa UKK-instituutti tarkentaa ja täydentää alustavia tuloksia aikuisten liikkumisesta, pai­ kallaanolosta ja fyysisestä kunnosta. Liikemit­tarilla mitatun liikkumisen, paikallaanolon ja unen sekä fyysisen kunnon yhteyksiä selvitetään terveyteen ja hyvinvointiin sekä yhteiskunnalle aiheutuviin kustannuksiin. Kevään 2018 aikana toteutettiin myös uusi LIITU-tutkimus, joka täydentää aikaisempaa liikemittareilla mitattua tietoa lasten ja nuorten liikkumisesta ja paikallaanolosta. Tulevaisuudessa eri ikäryhmien (koululaiset, työikäiset ja eläkeläiset) väestötutkimuksia tul­laan toteuttamaan määrävuosina 2–4 vuoden vä­lein. Näin muodostuvilla aikasarjoilla luodaan fyy­sisen aktiivisuuden, paikallaanolon ja kunnon objek­tiivisiin mittauksiin pohjautuva suomalaisten fyy­sisen aktiivisuuden ja kunnon tietoperusta, joka osal­taan muodostaa kokonaiskuvaa suomalaisten ter­vey­destä ja hyvinvoinnista.

Terveys 2011 KunnonKar a KUVIO 4. Paikallaanolon ja liikkumisen keskimääräiset osuudet valveillaoloajasta Terveys 2011- ja KunnonKartta-tutkimuksissa vertailukelpoisia analyysimenetelmiä käyttäen. PAULIINA HUSU, TtT Erikoistutkija UKK-instituutti Sähköposti:pauliina.husu@uta.fi HARRI SIEVÄNEN, TkT Tutkimusjohtaja UKK-instituutti Sähköposti:harri.sievanen@uta.fi Artikkeli ja kuviot pohjautuvat raporttiin:Husu, Sievänen, Tokola, Suni, Vähä-Ypyä, Mänttäri, Vasankari. Suomalaisten objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus, paikallaanolo ja fyysinen kunto. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:30. LÄHTEET: Husu P, Paronen O, Suni J, Vasankari T. Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:15. KARI TOKOLA, FM Tilastotieteilijä UKK-instituutti Sähköposti: kari.tokola@uta.fi Kokko S, Mehtälä A. (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa, LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016. Val­tion liikuntaneuvosto, Opetus- jakulttuuriministeriö, 2016. 2008 Physical activity guidelines for Americans: Be active, healthy and happy! Rockville: U.S. Department of Health and Human JAANA SUNI, TtT Tutkimus- ja kehittämispäällikkö UKK-instituutti Sähköposti:jaana.h.suni@uta.fi Services; 2008. Vasankari T, Kolu P. (toim.) Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysi¬sen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31/2018. HENRI VÄHÄ-YPYÄ, DI Laboratorioinsinööri UKK-instituutti Sähköposti:henri.vaha-ypya@uta.fi Liikuntapiirakka, UKK-instituutti, http://www.ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka, viitattu 28.9.2018 ARI MÄNTTÄRI, LitM Liikuntafysiologi UKK-instituutti Sähköposti:ari.manttari@uta.fi TOMMI VASANKARI, LT Johtaja UKK-instituutti Sähköposti:tommi.vasankari@uta.fi Suomalaisten aikuisten paikallaanolossa, liikkumisessa ja kunnossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuuden viime vuoden aikana. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 31

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Teksti: PETER T. KATZMARZYK Käännös: TANJA SJÖROS Vähäinen liikunta vaikuttaa tärkeimpiin elintapasairauksiin 32 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

F WHO:n mukaan fyysinen inaktiivisuus on neljänneksi tärkein kuolleisuuteen vaikuttava tekijä, heti verenpainetaudin, tupakoinnin ja korkean verensokerin jälkeen. Paikallaanolon on havaittu lisääntyneen merkittävästi korkean elintason maissa. Kuva: GORILLA/RYAN LEES yysinen aktiivisuus määritellään luurankolihasten tuottamaksi kehon liikkeeksi, joka­ kuluttaa energiaa (1). Aiemmin fyysisen aktii­ visuuden ja liikunnan tutkimuksessa on keskitytty reippaan tai vähintään kohtuullisesti kuormittavan liikunnan terveysvaikutuksiin. Niinpä tämän hetkiset kansainväliset terveysliikuntasuositukset suosittavat aikuisväestölle vähintään 150 minuuttia reipasta tai 75 minuuttia rasittavaa kestävyysliikuntaa viikossa. Lisäksi suositellaan lihasvoimaharjoittelua vähintään kahtena päivänä viikossa (2). Väestön fyysistä aktiivisuutta arvioidaan pääasiassa seuraamalla liikuntasuositukset täyttävän väestön määrää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tuoreen (2016) National Health Interview Survey seuranta-aineiston mukaan noin 51 prosenttia väestöstä täyttää kestävyysliikuntasuositukset ja vain noin 23 prosenttia täyttää sekä kestävyys- että voimaharjoittelusuositukset (3). Lisäksi 168 maassa toteutetusta 358 eri seurantatutkimuksesta tehdyssä yhdistetyssä analyysissa arvioitiin, että 27,5 prosenttia maailman aikuisväestöstä ei täytä nykyisiä WHO:n terveysliikuntasuosituksia (4). Sedentaarisuuteen eli paikallaanoloon on viime aikoi­na alettu kiinnittää huomiota reippaan liikunnan lisäksi. Sedentaarisuus määritellään toiminnaksi, jossa valveilla ollessa istutaan tai ollaan makuuasennossa ja energian kulutus on alle 1,5 MET-yksikköä (5). Energiankulutusta voidaan pitää jatkumona, jossasedentaarisuus ja reipas liikunta sijaitsevat jatkumon vastakkaisissa päissä. Tämän lisäksi asento (istuminen, makuu) on tärkeä osa sedentaarisuuden määritelmää. On täysin mahdollista, että joku voi täyttää liikuntasuositukset, mutta istuu sen lisäksi huomattavan paljon. Yhdysvalloissa National Health and Nutrition Examination Survey (NHANES) -tutkimuksen osallistujat istuivat tai makasivat (olivat sedentaarisia) 55 prosenttia eli 7,7 h päivästä kiihtyvyysmittarilla mitattuna (<100 counts/min) (6). Kansainvälisen 20 valtiossa toteutetun tutkimuksen mukaan ihmiset raportoivat itse istuvansa keskimäärin 300 minuuttia päivässä (kvartiiliväli 180–480 min) (7). Tästä voidaan päätellä, että päivittäisessä istumisajassa on suurta vaihtelua eri maissa. Fyysisen inaktiivisuuden terveysvaikutukset Lisääntyvän fyysisen aktiivisuuden ja kuolleisuusriskin vähenemisen välillä on kaartuvan muotoinen annos-vastesuhde (kuva 1). Tämä havainto on ajan kuluessa pysynyt muuttumattomana. Kuvan 1 panee­li A osoittaa kokonaiskuolleisuuden ja fyysisen aktiivisuuden suhteen 16 936:lla Harvardin miesalumnilla 12–16 vuoden seurannassa vuoteen 1978 asti (8). Kuvan 1 paneeli B osoittaa saman suhteen 661  137:lla yhdysvaltalaisella miehellä ja naisella koottuna vuonna 2014 useasta kohorttitutkimuksesta, joissa seuranta-ajan mediaani oli 14,2 vuotta (9). Annos-vastesuhdetta kuvaavat käyrät ovat huomattavan samanlaiset huolimatta otoskokojen erilaisuudesta ja tutkimusten välillä kuluneesta ajasta. Yhdysvaltojen 2018 Physical Activity Guidelines Advisory Committee julkaisi hiljattain tieteellisen näytön LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 33

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 A) Mortality Risk 0.78 0.73 0.63 0.62 0.62 0.52 0.46 Physical A c vity (Kcal/wee k) B) Mortality Risk 0.80 0.69 0.69 0.63 0.61 0.61 Physical A c vity (Met-h/week) KUVA 1. Kokonaiskuolleisuuden riski eri fyysisen aktiivisuuden luokissa A) 16 936 Harvardin yliopiston alumnilla (8) ja B) 661 137 Yhdysvaltalaisella aikuisella (9). päivittämiseksi systemaattisen kirjallisuuskatsauksen fyysisen aktiivisuuden ja terveyden yhteydestä (10). Tutkimusnäyttö arvioitiin kuuden kriteerin mukaan (sovellettavuus, yleistettävyys, tutkimusharhan riski, määrä ja johdonmukaisuus, efektikoko ja tarkkuus) ja tehtiin näytönasteen arvio (vahva, kohtalainen, heikko, ei näyttöä). Taulukossa 1 on esitetty tarttumattomia sairauksia ja muita terveydentiloja, joiden osalta näyttö yhteydestä fyysisen aktiivisuuden kanssa on vahva tai kohtalainen. 34 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Viimeisen kymmenen vuoden aikana fyysisen aktii­visuuden terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Vuonna 2008 julkaistiin The 2008 Physical Activity Guidelines Advisory Committee Report liikunnan terveysvaikutuksista. Siinä todettiin, että riittävän, vähintäin kohtuullisesti kuormittavan liikunnan harrastaminen yhdistyy alhaisempaan kuolemanriskiin sekä sydänsairauksien ja sydänkuolemien, korkean verenpaineen, tyypin 2 diabeteksen, rintasyövän, paksusuolen syövän, masennuksen ja iäkkäiden kaatumistapaturmien riskin vähenemiseen. Lisäksi riittävä liikunnan harrastaminen parantaa kognitiivista toimintaa, edistää painon pudotusta ja sen jälkeistä painonnousun ehkäisyä (11). Nyt meillä on näyttöä myös pienemmästä riskistä sairastua virtsarakon, munuaisten, kohdun, ruokatorven, vatsan ja keuhkojen syöpiin sekä alhaisemmasta riskistä muistisairauteen, painon nousuun, iäkkäiden kaatumistapaturmiin liittyviin vammoihin sekä raskausajan diabetekseen ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Lisäksi nyt on näyttöä siitä, että fyysinen aktiivisuus parantaa elämänlaatua, unta ja iäkkäiden henkilöiden fyysistä toimintakykyä, sekä vähentää ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta sekä terveillä että kliinisistä oireyhtymistä kärsivillä henkilöillä (10). Vaikka Yhdysvaltojen terveysliikuntasuositusten (tai fyysisen aktiivisuuden suositusten) kohderyhmänä on koko väestö, sairastaa iso osa väestöstä yhtä tai useampaa kroonista sairautta. Vuonna 2010 51,7 prosenttia Yhdysvaltain aikuisväestöstä sairasti jotain kroonista sairautta, ja 31,5 prosentilla oli vähintään kaksi kroonista sairautta (12). Niinpä 2018 Physical Activity Guidelines Advisory Committee päätti tutkia myös miten fyysinen aktiivisuus vaikuttaa joihinkin terveystekijöihin kroonisia sairauksia sairastavilla. Tieteellisen näytön valossa fyysisellä aktii­ visuudella näyttää olevan merkittävä rooli terveyden edistämisessä monilla potilasryhmillä, mukaan lukien syöpää, verenpainetautia, tyypin 2 diabetesta ja aivohalvausta sairastavat (10). Useissa tapauksissa suurempi fyysisen aktiivisuuden määrä oli yhteydessä sairauden hitaampaan etenemiseen, alhaisempaan kuoleman riskiin ja suotuisiin muutoksiin monissa terveydentilan mittareissa. Fyysisen inaktiivisuuden vaikutukset kansanterveyteen ovat todennäköisesti huomattavat, ottaen huomioon sen moninaiset vaikutukset ja vähäisen liikkumisen yleisyyden. WHO:n mukaan fyysinen inaktiivisuus on neljänneksi tärkein kuolleisuuteen vaikuttava tekijä, heti verenpainetaudin, tupakoinnin ja korkean verensokerin jälkeen (13). On arvioitu, että fyysinen inaktiivisuus aiheutti maailmanlaajuisesti yhdeksän prosenttia ennenaikaisista kuolemista tai 5,3 miljoonaa kuolemaa vuonna 2008 (14). Fyysinen inaktiivisuus aiheuttaa myös arviolta yhdeksän prosenttia sydänsairauksista, seitsemän prosenttia tyypin 2 diabeteksesta, kymmenen prosenttia rintasyövistä ja paksusuolen syövistä (14). Väestön riskiosuus -mallia (Populationattributablefraction, PAF) käyttäen on arvioitu, että fyysisen inaktiivisuuden kustannukset olivat vuonna 2013 noin 53,8 miljardia dollaria, josta julkisen terveydenhuollon maksettavaksi lankesi 31,2 mrd, yksityissektorille

TAULUKKO 1. Fyysisen aktiivisuuden terveys­ den erilaisilla intensiteeteillä (kevyt, reipas, rasittava) vaikutukset aikuisväestössä* (16–19). Yleisesti ottaen, mitä reippaammin liiku- Alhaisempi riski saada tai sairastua: • Kokonaiskuolleisuus • Sydänkuolemat • Sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet • Verenpainetauti • Tyypin 2 diabetes • Useat syövät† • Muistisairaudet • Masennus • Liikapaino • Kaatumiset ja kaatumistapaturmat iäkkäillä • Raskaudenaikainen liikapaino • Raskausajan diabetes • Synnytyksenjälkeinen masennus taan, sitä vähäisempi on kuoleman riski. Esimerkiksi NHANES-tutkimuksessa yhden tunnin paikallaanolon korvaaminen kevyellä aktiivisuudella vähensi kuoleman riskiä, riskitiheyssuhde (hazardratio) oli 0.82 (95 % luottamusväli 0.73–0.92). Kun tunnin paikallaanolo korvattiin reippaalla liikunnalla, kuoleman riskitiheyssuhde oli 0.58 (95 % luottamusväli 0.44–0.77) (16). Nämä tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmin havaitut fyysisen aktii­visuuden ja kuoleman riskin yhteydet. Fyysisen aktiivisuuden, sedentaarisuuden ja terveyden leikkauspiste Kohentumista: • Kognitiivinen toimintakyky • Elämänlaatu • Unenlaatu • Fyysinen toimintakyky iäkkäillä, myös haurailla • Painonpudotus ja uudelleen lihomisen ehkäisy painon pudotuksen jälkeen, kun harrastetaan riittävästi vähintään kohtuullisesti kuormittavaa liikuntaa *mukailtu lähteestä 2018 Physical Activity Guidelines Advisory Committee Scientific Report.10 †Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä alhaisempaan riskiin sairastua rintasyöpään sekä virtsarakon, munuaisten, paksusuolen, ruokatorven, vatsan ja kohdun syöpiin. 12,9 mrd ja kotitalouksille 9,7 mrd. (15). Niinpä fyysisen inaktiivisuuden vaikutuksia kansanterveydelle voidaan pitää huolestuttavina. Paikallaanolon terveysvaikutukset Kiinnostus sedentaarisuutta kohtaan kroonisten sairauksien itsenäisenä riskitekijänä on kasvanut väestön paikallaanolon yleistyessä, joten 2018 Physical Activity Guidelines Advisory Committee selvitti myös sedentaarisuuden ja terveyden yhteyttä (10). Tällöin havaittiin vahva tai kohtalainen yhteys runsaan paikallaanolon ja kuoleman riskin sekä sydänkuoleman riskin, sydänsairauksien ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyden sekä paksusuolen, kohdun ja keuhkojen syöpien esiintyvyyden välillä (10). Paikallaanolon ja syöpäkuolleisuuden sekä painonhallinnan yhteydestä oli vain heikkoa näyttöä. Kuvassa 2 on esitetty istumisajan sekä TV:n katseluajan yhteydet kokonaiskuolleisuuteen. Eniten istuvilla on 25 prosenttia suurempi kuoleman riski kuin vähiten istuvilla, ja eniten TV:n katseluun aikaa käyttävillä on 30 prosenttia suurempi kuoleman riski kuin vähiten TV:tä katsovilla. Sekä istumisella että TV:n katseluajalla on suora annos-vastesuhde kuolleisuuteen. Ottaen huomioon koko 24 tunnin vuorokauden, useat tutkijat ovat mallintaneet millaisia vaikutuksia sedentaariajan korvaamisessaon fyysisen aktiivisuu- Tällä hetkellä keskustellaan paljon siitä, missä määrin sedentaarisuus ja fyysinen aktiivisuus ovat itse­ näisiä riskitekijöitä. Ekelund kollegoineen tutki sedentaariajan ja reippaan liikkumisen yhteisvaikutuksia kokonaiskuolleisuuteen sekä sydän- ja syöpäkuolleisuuteen yhdistetyssä yli miljoonan henkilön kohortissa (20). Heidän tulostensa mukaan ryhmässä, joka liikkuu alle 35,5 MET-tuntia viikossa paljon istuvilla oli suurempi kuoleman riski kuin vähän istuvilla (Kuva 3). Kuitenkin istumisen haitalliset vaikutukset näyttivät häviävän kokonaan kaikkein eniten liikkuvilla (reipasta liikuntaa yli 35,5 MET-tuntia viikossa tai 60–75 min päivässä). Istumisen ja fyysisen aktiivisuuden eri luokkien esiintyvyys väestössä on myös esitetty kuvassa 3. Esiintyvyystiedot on saatu 2013–2014 NHANES -tutkimuksesta. Sedentaarisuus määriteltiin itse raportoitujen istumisaikojen mukaan seuraaviin luokkiin (h/päivä): < 4; 4–5,9; 6–8 ja >8. Reippaan liikunnan MET-viikkotunnit laskettiin kyselyvastausten perusteella ja luokiteltiin neljään luokkaan: ≤ 2,5; 2,51–16; 16,01–34,5 ja ≥ 34,51. Näiden tulosten mukaan 34,5 prosenttia Yhdysvaltojen väestöstä kuuluu kahteen korkeimpaan riskiluokkaan, he ovat fyysisesti inaktiivisia ja istuvat yli kuusi tuntia päivässä. Vain harvat ihmiset kuuluvat jatkumon toiseen päähän eli istuvat alle neljä tuntia päivässä sekä ovat fyysisesti aktiivisia yli 35,5 MET-tuntia viikossa. Näin ollensuurta osaa Yhdys­valtain väestöä koskee ennenaikaisen kuoleman riski, koska he sekä istuvat paljon että liikkuvat vain vähän. Vielä yksi tärkeä asia on havaittavissa kuvasta 3. Henkilöillä, jotka täyttävät nykyiset terveysliikuntasuositukset (~16 MET-tuntia viikossa), on havaittavissa vahva yhteys istumisen ja kuolleisuuden välillä. Tämä viittaa siihen, että henkilöt, jotka täyttävät terveysliikuntasuositukset voivat hyötyä istumisen vähentämisestä. Niinpä yhteiskunnan sairaustaakkaa voidaan vähentää interventioilla, jotka tähtäävät sekä istumisen vähentämiseen että liikkumisen lisäämiseen. Vähemmän istumista, enemmän liikkumista On vahvaa näyttöä siitä, että fyysinen inaktiivisuus ja paikallaanolo ovat yhteydessä monien kroonis- LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 35

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 KUVA 2. A) päivittäisen istumisajan ja B) TV:n katseluajan yhtey­det kuoleman riskiin tutkimuksista, jotka raportoivat paikallaan­olosta vähintään kolme tasoa. Alkuperäiset istumisen luokat (tertiilit, kvartiilit, kvintiilit jne.) on uudelleen luokiteltu järjestys­asteikolla 0–100. Kuva on mukailtu lähteestä 2018 Physical Activity Guidelines Advisory Committee Scientific Report (10). 36 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

health-related research. Pub Health Rep 1985; 100(2): 126–31. 40 2. World Health Organization. Global Recommendations on Physical Activity for Health. Geneva, Switzerland: World Health Orga- 35 nization; 2010. 3. Katzmarzyk PT, Lee IM, Martin CK, Blair SN. Epidemiology of 30 20 19 Prevalence (%) Mortality Risk physical activity and exercise training in the United States. Prog 25 15,5 15 Cardiovasc Dis 2017; 60: 3–10. 4. Guthold R, Stevens GA, Riley LM, Bull FC. Worldwide trends in insufficient physical activity from 2001 to 2016: a pooled analysis of 358 population-based surveys with 1.9 million participants. Lancet Glob Health 2018; 6(10): e1077-e86. 5. Tremblay MS, Aubert S, Barnes JD, et al. Sedentary Behavior 8,8 10 8,7 7,1 5,9 Research Network (SBRN) – Terminology consensus project process and outcome. Int J Behav Nutr Phys Act 2017; 14(1): 75. 5,3 3,7 4,2 4,8 4,1 2,3 2,5 2,6 3,1 5 2,4 6. Matthews CE, Chen KY, Freedson PS, et al. Amount of time spent in sedentary behaviors in the United States, 2003-2004. Am 0 J Epidemiol 2008; 167: 875–81. 7. Bauman A, Ainsworth BE, Sallis JF, et al. The descriptive epidemiology of sitting: A 20-country comparison using the International <2 Met-h/wee k 16 Met-h/wee k 30 Met-h/wee k >35.5 Met-h/week Levels of Physical Ac vity Physical Activity Questionnaire (IPAQ). Am J Prev Med 2011; 41(2): 228–35. 8. Paffenbarger RS, Jr., Hyde RT, Wing AL, Hsieh CC. Physical KUVA 3. Kuoleman riski ja fyysisen aktiivisuuden esiintyvyys eri aktiivisuusluokissa (MET-h/vko) ja päivittäinen istumisaika (h/vrk). Pyörylöillä on esitetty kuolleisuuden riskitiheyssuhteet (Ekelund ym.) (20) ja pylväillä on esitetty esiintyvyys Yhdysvaltain väestössä 2013-14NHANES-tutkimuksen mukaan. X-akselilla esi­ tetyt fyysisen aktiivisuuden luokat ovat peräisin Ekelundin ym. kuolleisuusanalyysistä ja poikkeavat hieman esiintyvyysanalyy­ sin luokista (≤ 2,5; 2,51 – 16; 16,01 – 34,5 ja ≥ 34,51 MET-h/vko). activity, all-cause mortality, and longevity of college alumni. N Engl J Med 1986; 314(10): 605–13. 9. Arem H, Moore SC, Patel A, et al. Leisure time physical activity and mortality: A detailed pooled analysis of the dose-response relationship. JAMA Intern Med 2015; 175: 959–67. 10. 2018 Physical Activity Guidelines Advisory Committee. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Scientific Report. Washington, D.C.: U.S. Department of Health and Human Services; 2018. 11. Physical Activity Guidelines Advisory Committee. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Report, 2008. Washington, DC: U.S. Department of Health and Human Services; 2008. ten tarttumattomien sairauksien esiintyvyyteen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Kaikkia ihmisiä pitäisi kannustaa lisäämään päivittäisen reippaan liikunnan määrää riittävästi. Tämä koskee aivan erityisesti niitä, jotka joutuvat istumaan pitkiä aikoja päivässä. Vuosien 2001 ja 2016 välillä fyysisen inaktiivisuuden määrä on maailmanlaajuisesti pysynyt melko vakaana. Korkean elintason maissa fyysisen inaktiivisuuden esiintyvyys on yli kaksinkertainen kehittyviin maihin verrattuna (4). Korkean elintason maissa paikallaanolon onkin havaittu lisääntyneen merkittävästi (4), joten tarvitaan tehokkaita kansallisia strategioita fyysisen inaktiivisuuden epidemian taltuttamiseksi. 12. Gerteis J, Izrael D, Deitz D, et al. Multiple Chronic Conditions Chartbook. AHRQ Publications No, Q14-0038. . Rockville, MD: Agency for Healthcare Research and Quality; 2014. 13. World Health Organization. Global Health Risks: Mortality and Burden of Disease Attributable to Selected Major Risks. Geneva: World Health Organization; 2009. 14. Lee IM, Shiroma EJ, Lobelo F, et al. Effect of physical inactivity on major non-communicable diseases worldwide: an analysis of burden of disease and life expectancy. Lancet 2012; 380(9838): 219–29. 15. Ding D, Lawson KD, Kolbe-Alexander T, et al. The economic burden of physical inactivity: A global analysis of major non-communicable diseases. The Lancet 2016; 388: 1311–24. 16. Matthews CE, Keadle SK, Troiano RP, et al. Accelerometermeasured dose-response for physical activity, sedentary time, and PETER T. KATZMARZYK, PhD Professori PenningtonBiomedicalResearch Center Baton Rouge, LA USA Sähköposti: Peter.Katzmarzyk@pbrc.edu mortality in US adults. Am J Clin Nutr 2016; 104(5): 1424–32. 17. Matthews CE, Moore SC, Sampson J, et al. Mortality benefits for replacing sitting time with different physical activities. Med Sci Sports Exerc 2015; 47(9): 1833–40. 18. Fishman EI, Steeves JA, Zipunnikov V, et al. Association between objectively measured physical activity and mortality in NHANES. Med Sci Sports Exerc 2016; 48(7): 1303–11. Alkuperäisen englanninkielisen artikkelin ”Physical Inactivity: Impact on Major Non-Communicable Diseases” on kääntänyt TtM väitöskirjatutkija Tanja Sjöros Valtakunnallisesta PET-keskuksesta. 19. Schmid D, Ricci C, Baumeister SE, Leitzmann MF. Replacing sedentary time with physical activity in relation to mortality. Med Sci Sports Exerc 2016; 48(7): 1312–9. 20. Ekelund U, Steene-Johannessen J, Brown WJ, et al. Does physical activity attenuate, or even eliminate, the detrimental asso- LÄHTEET: ciation of sitting time with mortality? A harmonised meta-analysis 1. Caspersen CJ, Powell KE, Christenson GM. Physical activi- of data from more than 1 million men and women. Lancet 2016; ty, exercise, and physical fitness: Definitions and distinctions for 388: 1302–10. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 37

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Teksti: PÄIVI KOLU Liikkumattomuus käy kalliiksi Vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta aiheutuneet terveydenhuollon suorat kustannukset arvioitiin viime vuonna noin 600 miljoonaksi euroksi. Se on 2,9 prosenttia Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista. Vastaavasti työikäisen väestön osalta lasketut vähäisestä kestävyysliikunnasta aiheutuneet työn tuottavuuden menetykset olivat yhteensä jopa 3,8 miljardia euroa. Vain joka viides työikäinen liikkuu suositusten mukaan. Tavoite terveyden kannalta riittävän kestävyysliikunnan toteutumisesta viikoittain ei ole ylivoimainen, sillä liikunnan minimiannokseen käytettävä aika vastaa noin kahta prosenttia viikoittaisesta valveillaoloajasta. 38 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 okaista kunnan asukasta kohden käytetyt terveydenhuollon menot olivat vuonna 2016 noin 3 740 euroa, mikä on 42,5 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin (Matveinen ym. 2018). Menojen kasvu ei selity yksin kustannustason nousulla, vaan ilmiön taustalla on lisäksi väestön eliniän nousu, ylidiagnostiikka (Nazarenko 2018) ja hoitomenetelmien monipuolistuminen. Toisaalta terveydenhuollon menoja on kasvattanut myös tiettyjen elintapasairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen määrän nopea lisääntyminen 2000-luvulla (Duodecim 2018). Säännöllinen liikunta yhdessä muiden terveellisten elintapojen kanssa on väestötasolla keino ehkäistä osa elintapasairauksista ja näin osaltaan hillitä terveydenhuollon menojen kasvua. Haasteena on kuitenkin työn fyysisen kuormituksen väheneminen ja arkea helpottavan teknologian yleistyminen, jonka seurauksena on väestön liian vähäinen fyysinen aktiivisuus. Arkiliikunnan osalta kehityssuunta on huolestuttava, sillä viimeisen 20 vuoden aikana jalkaisin ja pyöräillen tehtyjen matkojen osuus on vähentynyt neljä prosenttiyksik-

köä ja vuonna 2017 niiden osuus oli enää 30 prosenttia kaikista tehdyistä matkoista (Jääskeläinen 2018). Kuva: GORILLA/COREY JENKINS Vain joka neljäs aikuinen liikkuu tarpeeksi KunnonKartta ja Terveys2011 -väestötutkimuksista kertyneen liikemittaritiedon perusteella aikuisväestöstä (20–89 -vuotiaat) vain joka neljännelle kertyy viikoittain terveyden kannalta riittävästi reipas- tai rasittavatehoista kestävyysliikuntaa (Vasankari & Kolu 2018). Mikäli tarkastelu keskittyy vain työikäiseen väestöön, tilanne on terveyden kannalta entistäkin huonompi, sillä 20–69 vuotiaista vain joka viides liikkuu suositusten mukaan (Husu ym. 2018). Ikäryhmittäiset erot antavat viitettä siitä, että ikääntyneiden keskuudessa liikunta on nuoria ikäluokkia yleisempää. Olettamusta tukee myös Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys (Jääskeläinen 2018), jonka mukaan 65–74 -vuotiaat kulkevat kilometreissä mitattuna eniten jalkaisin. Toisaalta myös iäkkäiden kävely- ja pyörämatkat ovat jonkin verran lisääntyneet, kun nuorien osalta tilanne on kehittynyt päinvastaiseksi. Artikkelissa termiä liikkumattomuus käytetään kuvaamaan sekä liian vähäistä fyysistä aktiivisuutta että runsasta paikallaanoloa. Vastaavasti fyysistä aktii­ visuutta käytetään synonyyminä liikunnalle, jota terveyden kannalta tulisi kertyä joka viikko reippaalla teholla harrastettuna vähintään kaksi tuntia 30 minuuttia tai rasittavalla teholla vähintään tunti ja vartti. Liikunnan terveysvaikutusten, kuten veren­sokerin tai verenpaineen laskun saavuttamiseksi liikunnan toteutus tulisi jakaa useammalle päivälle ja huolehtia myös lihaskuntoa kohottavasta liikunnasta. Uuden tutkimusnäytön perusteella myös ­lyhytkestoisella, jopa vain muutaman minuutin kestoisella liikunnalla on merkitystä terveyden kannalta, kunhan liikuntaa kertyy riittävästi viikkoa kohden (Physical activity quidelines 2018). Tällöin myös muutaman porrasvälin pyrähdyksellä, lyhytkestoisilla puutarhatöillä ja reipastahtisella imuroinnillakin on merkitystä, ei vain arjen pakollisina askareina vaan myös keinona kartuttaa terveitä elinvuosia. suomalaiset liikkuisivat terveyden kannalta riittävästi. Vastaavasti aivoverisuonien sairauksista ja kaatumisista aiheutuneista ranteen ja lonkan alueen murtumista olisi vältettävissä neljännes (23–24 %), mikäli kaikki suomalaiset liikkuisivat terveyslii­ kuntasuosituksen mukaan. Iskeemisten sydänsairauksien, rinta- ja paksusuolen syöpien sekä lievien että keskivaikeiden masennusten diagnooseja olisi väes­tössä viidennes (18–22 %) vähemmän jos väestö liikkuisi esimerkiksi reippaasti kävellen tai pyöräillen vähintään puoli tuntia joka arkipäivä. Lisäksi neljännes (26 %) elintapasairauksista aiheutuneista ennenaikaisista kuolemisista olisi teoreettisesti vältettävissä, mikäli väestö liikkuisi terveyden kannalta riittävästi. Vähäinen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä sekä yhteiskunnalle muodostuviin suoriin terveydenhuollon kustannuksiin, kuten terveyspalveluiden ja lääkkeiden käyttöön että tuottavuuden menetyksestä aiheutuviin kustannuksiin, kuten sairauspoissaoloihin, työkyvyttömyyseläkkeisiin ja ennenaikaisten kuolemien vuoksi menetettyihin elinvuosiin. Liikkumattomuuden yhteiskunnallisia kustannuksia arvioineen raportin mukaan vähäisestä fyysistä aktii­visuudesta aiheutuneet terveydenhuollon suorat kustannukset olivat viime vuonna noin 600 miljoonaa euroa (Vasankari & Kolu 2018), joka on 2,9 prosenttia Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista (Matveinen ym. 2018). Vastaavasti työikäisen väestön osalta lasketut vähäisestä kestävyysliikunnasta aiheutuneet työn tuottavuuden menetykset olivat 900–3 800 miljoonaa euroa. Yhteensä vähäisen fyysisen aktiivisuuden aiheuttamat vuotuiset suorat ja tuottavuuskustannukset olivat 1,5–4,4 miljardia ­euroa. Rekisteritietoihin perustuvan laskelman suurta hintahaitaria selittää se, että alaraja on yhteiskunnalle muodostuvien kustannusten vähimmäismäärä, josta puuttuu useita kustannuksia aiheuttavia tekijöitä, kuten suurin osa lyhyistä (1–10 päivää) sairauspoissaoloista, joita ei kirjata kansallisiin rekistereihin vaan tieto jää ainoastaan työnantajalle. Näin ollen kustannusten alaraja on pystytty laskemaan tarkasti, mutta todelliset vähäisen fyysisen aktiivisuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat todennäköisesti lähempänä arviohaarukan ylärajaa tai jopa sen yli. Liikunnallinen elämäntapa tuo säästöä yhteiskunnalle Lisää arkiliikuntaa Vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja liiallisen paikallaanolon on todettu lisäävän elintapasairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, rintasyövän, paksusuolensyövän ja sepelvaltimotaudin riskiä (Lee ym. 2012, Ding ym. 2016), sekä lisäävän masennuksen ja kaatumisista aiheutuvien murtumien riskiä (Stephenson ym. 2000). Lisäksi vähäinen fyysinen aktiivisuus on kohonnut maailmanlaajuisesti kymmenen yleisimmän kuolinsyyn joukkoon tupakoinnin, korkean v­ eren kolesterolin ja ylipainon rinnalle (WHO 2014). Arvion mukaan Suomessa vähäisen fyysisen aktiivisuuden selittämä osuus elintapasai­ rauksista vaihtelee 18– 32 prosentin välillä (Vasankari & Kolu 2018). Esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen diagnooseista olisi vältettävissä kolmannes (32 %), mikäli Tavoite terveyden kannalta riittävän kestävyysliikunnan toteutumisesta viikoittain ei ole ylivoimainen, sillä liikunnan minimiannokseen käytettävä aika vastaa noin kahta prosenttia viikoittaisesta valveilla­ oloajasta, kahdeksan tunnin yöunet huomioiden. Suhteellisen pienen ajallisen panostuksen vaatima säännöllinen liikunta tuo hyötyä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Yksilön näkökulmasta säännöllisen liikunnan sisällyttäminen osaksi arkirutiineja on, muiden terveyshyötyjen ohella, keino lisätä stressinsietokykyä, unenlaatua ja tarmokkuutta (ISCA 2015). Lisäksi ikääntyneellä väestöllä liikunta ylläpitää toimintakykyä, joka mahdollistaa itsenäisen asumisen, itselle mielekkään toiminnan ja mieluisiin harrastuksiin osallistumisen mahdollisimman pitkään. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 39

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Myönteinen kehitys väestön fyysisen aktiivisuuden määrässä toisi laskennallisesti yhteiskunnalle merkittäviä säästöjä. Laskelmien mukaan väestön liikkumattomien osuuden vähentyminen 75 prosentista 70 prosenttiin toisi yhteiskunnalle 214 miljoonan euron säästöt vuodessa vähentyneiden suorien ja tuottavuuskustannusten myötä. Laskennallisesti säästöön jäävällä 214 miljoonan euron summalla olisi esimerkiksi mahdollista palkata Suomen jokaisen kunnan vanhustenhoitoon 15 sairaanhoitajaa vuodeksi (laskelmassa huomioitu palkan sivukulut). Vastaavasti liikkumattomien osuuden pieneneminen 75 prosentista 50 prosenttiin, tarkoittaisi laskennallisesti 1,15 miljardin euron vuotuisia säästöjä. Säästöön jäävällä 1,15 miljardilla olisi mahdollista rakentaa esimerkiksi 13 km kevyenliikenteen väyliä Suomen jokaiseen 311 kuntaan (Jalkanen 2013, kevyen liikenteen väylien rakennuskustannukset päivitetty indeksillä vuoden 2017 tasolle). Toisaalta arkiliikunta ja liikunnan harrastaminen eivät tuo mukanaan ainoastaan myönteisiä asioita vaan kääntöpuolena ovat tapaturmat, jotka pahimmillaan tarkoittavat kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia. Tieliikenteen onnettomuustilaston mukaan kaikista tieliikenneonnettomuuksissa menehtyneistä 13 prosenttia on ollut jalankulkijoita ja kymmenen prosenttia pyöräilijöitä (Jääskeläinen 2018). Kävelyä ja pyöräilyä rajoittaviin tekijöihin, kuten käyttäjien kokemaan turvattomuuden tunteeseen tuleekin kunnissa puuttua, jotta valtiovallan tavoite 30 prosentin pyöräily ja kävelymäärien kasvusta toteutuu vuoteen 2030 mennessä (Jääskeläinen 2018). Vaikka vastuu liikunnan harrastamisesta on ennen kaikkea jokaisella itsellään, on myös yhteiskunnan edun mukaista tukea kansalaisten liikuntaa ja näin osaltaan edistää kuntalaisten terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä. Esimerkki konkreettisia keinoja kuntalaisten liikunnan edistämiseksi toteuttaneestakunnasta on Asikkala, joka valittiin vuonna 2017 vuoden liikkuvimmaksi kunnaksi. Asikkalassa liikunnasta on pyritty luomaan luonteva osa kaiken ikäisten arkea, sillä kunnan jokaisessa päiväkodissa on liikuntavastaava ja kaiken ikäiset saavat tukea liikunnan aloittamiseen nopeasti ja maksuttomasti. Matalan kynnyksen liikunnan aloittamista tuetaan kunnassa myös ilmaisella kuntosalimahdollisuudella ja laajalla liikuntavälinekirjaston valikoimalla. Valtiovallan tavoite arkiliikunnan määrän kohoa­ misesta 30 prosentilla reilussa kymmenessä vuodessa edellyttää liikuntamahdollisuuksien lisäksi myös terveydenhuoltohenkilöstön ja liikunta-alan toimijoiden aktiivista roolia liikuntaan kannustajina. Erityisen luontevaa fyysisen aktiivisuuden puheeksi ottaminen on tilanteissa, joissa keskustelu liittyy sairauksiin joiden ehkäisyssä tai hoidossa liikunnalla on merkittävä rooli. PÄIVI KOLU, TtM, fysioterapeutti Tutkija UKK-instituutti Tampere Sähköposti: paivi.kolu@uta.fi LÄHTEET: 40 Ding, D., Lawson, KD., Kolbe-Alexander, TL., Finkelstein, EA., diseases worldwide: An analysis of burden of disease and life ex- Katzmarzyk, PT., van Mechelen, W., Pratt, M. 2016. The economic pectancy. Lancet 380(9838): 219–229. burden of physical inactivity: a global analysis of major non-commu- Matveinen, P. 2017. Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2016. Suo- nicable diseases. Lancet 388(10051):1311–1324. men virallinen tilasto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018/20. Duodecim. 2018. Tyypin 2 diabeteksen Käypä hoito-suositus. http:// Nazarenko, S. 2018. Ylidiagnostiikka suurin syy hoitokulujen nou- www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50056 suun? Suomen Lääkärilehti, 34: 34, 1790–1792. Husu, P., Sievänen, H., Tokola, K., Suni, J., Vähä-Ypyä, H., Physical Activity Guidelines Advisory Committee. 2018. Physi- Mänttäri, A., Vasankari, T. 2018. Suomalaisten objektiivisesti mi- cal Activity Guidelines Advisory Committee Report. Washington, tattu fyysinen aktiivisuus, paikallaanolo ja fyysinen kunto. Ope- DC: US Department of Health and Human Services.https://health. tus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:30. http://julkaisut.val- gov/paguidelines/second-edition/report/pdf/PAG_Advisory_Com- tioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161012/OKM_30_2018. mittee_Report.pdf pdf?sequence=4&isAllowed=y Stephenson, J., Bauman, A., Armstrong, T., Smith, B., Bellew, ISCA. 2015. The economic costs of physical inactivity in Europe B. 2000. The cost of illness attributable to physical inactivity in have been presented in a new report commissioned by the In- Australia. A discussion paper prepared for the Commonwealth ternational Sport and Culture Association. https://inactivity-time- Department of Health and Aged Care and the Australian Sports bomb.nowwemove.com/download-report/The%20Economic%20 Commission. http://www.health.gov.au/internet/main/publishing. Costs%20of%20Physical%20Inactivity%20in%20Europe%20(Ju- nsf/Content/health-pubhlth-publicat-document-phys_costofillness- ne%202015).pdf cnt.htm/$FILE/phys_costofillness.pdf Jalkanen, R. 2013. Jalankulku- ja pyöräilyväylien edulliset ratkaisut. Vasankari, T. & Kolu, P. (toim.) 2018.Liikkumattomuuden lasku kas- Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 28/ 2013. vaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yh- https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf3/lts_2013-28_jalankulku_pyo- teiskunnalliset kustannukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimus- railyvaylien_web.pdf toiminnan julkaisusarja 31, 2018. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/ Jääskeläinen, S. (toim.) 2018. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjel- bitstream/handle/10024/160724/31-2018-Liikkumattomuuden%20 ma. Liikenne- ja viestintäministeriö. Julkaisuja 5/2018. http://julkai- lasku%20kasvaa.pdf?sequence=1&isAllowed=y sut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160720/LVM_5_2018. WHO. 2014. Global status report on noncommunicab- pdf?sequence=1&isAllowed=y le Lee, I., Shiroma, EJ., Lobelo, F., Puska, P., Blair, SN., Katzmarzyk, le/10665/148114/9789241564854_eng.pdf;jsessionid=2C178FB4E PT. 2012. Effect of physical in-activity on major non-communicable 1F366BE7F0CEA52BBF32843?sequence=1 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 diseases 2014. http://apps.who.int/iris/bitstream/hand-

Teksti: URHO KUJALA Vauhtia elinvuosiin liikunnalla – entä lisää elinvuosia? Kuva: GORILLA/FOLIO IMAGES LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 41

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Havainnoivien seurantatutkimusten mukaan runsas vapaa-ajan liikunnanharrastus on yhteydessä alempaan ennenaikaisen kuoleman riskiin. Syy-seuraus -suhdetta ei kuitenkaan ole pystytty varmistamaan satunnaistetuissa kontrolloiduissa interventiotutkimuksissa. Monia muita terveyshyötyjä – kuten vaikutukset fyysiseen suorituskykyyn ja kehon koostumukseen – on näin pystytty varmistamaan. Niitä kannattaakin käyttää perusteena mieluummin kuin mahdollista vaikutusta eliniän pituuteen, kun liikuntaa markkinoidaan terveyshyödyillä. K aikissa ihmis- ja eläinpopulaatioissa on yleensä aina ollut pitkäikäisiä yksilöitä. Se, että keski-ikä ja eliniän odote on esimerkiksi Suomessa kasvanut voimakkaasti viimeisen parin vuosisadan aikana, johtuu ensisijaisesti siitä, että ennenaikainen kuolleisuus on vähentynyt – ei niinkään siitä, että pitkän eliniän mahdollistava ihmisen perimä tai biologia olisi muuttunut. Elinolojen parantuminen, elämäntapoihin vaikuttava koulutus ja lääketieteen kehitys ovat keskeisiä tekijöitä eliniän odotteen nousun taustalla. Liikunnan rooli Se, että liikunnalla on monia positiivisia terveysvaikutuksia, on kiistatonta (Kujala 2009, Pedersen& Saltin 2015, Liikunta käypä hoito suositus 2016). Laaja tuore yhteenvetomme eri sairauksia potevilla potilailla tehdyistä tutkimuksista myös osoittaa, että useimmissa sairauksissa sekä laboratoriossa mitattua fyysistä suorituskykyä että koettua toimintakykyä voidaan parantaa liikuntahoidoilla (Pasanen ym. 2017). Useammassa systemaattiseen katsaukseen perustuvassa meta-analyysissä on viime vuosina esi­ KUVA 1. Tekijöitä, jotka vaikuttavat fyysisen aktiivisuuden ja kuoleman riskin yhteyteen (Muokattu lähteestä Kujala 2018). 42 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 tetty havainnoiviin tutkimuksiin perustuvia lähtötilanteen liikunnanharrastuksen ja myöhemmän kuolemanriskin välisiä annos-vaste -yhteyksiä. Esimerkiksi Löllgren ja työtoverit (2009) esittivät 38 alkuperäistutkimukseen perustuvia yhteyksiä; kun vähemmän fyysisesti aktiiveja pidettiin vertailuryhmänä, kohtalaisesti aktiivisilla naisilla oli 24 prosenttia alhaisempi ja eniten aktiiveilla 31 prosenttia alhaisempi kuoleman riski seurannan aikana. Vastaavat luvut miehille olivat 19 ja 24 prosenttia. Erot riskeissä ovat luonnollisesti riippuvaisia siitä, miten raja-arvot liikunnassa eri ryhmien välille asetetaan. Joidenkin analyysien mukaan riski ei enää alene tai kääntyy nousuun erittäin korkeilla liikuntamäärillä (O’Keefe ym. 2012, Eijsvogels ym. 2016). Pitkään on ollut tiedossa, että sydäninfarktin riski on kovan rasi­tuksen aikana noussut voimakkaammin iäkkäämmillä ennen liikuntaa harrastamattomilla verrattuna aiemmin säännöllisesti liikuntaa harrastaneihin (Mittleman ym. 1993). Havainnoivien seurantatutkimusten tulosten oikeaan tulkintaan liittyy haasteita Epidemiologisen tutkimuksen perusteella tutkijat ovat arvioineet, että fyysinen inaktiivisuus on keskeisenä syynä yhdeksässä prosentissa maailmassa sattuvista ennenaikaisista kuolemista(Lee ym. 2012). Tämä on tietysti vain hutera arvio, koska ei ole olemassa interventiotutkimustietoa arvion tuek­ si. Kaksostutkimustemme perusteella liikunta on yhteydessä alentuneeseen kuolemanriskiin, jos analyysi tehdään yksilöitä tarkastellen, mutta kun on huomioitu genetiikka ja lapsuuden kasvuympäristö vertaamalla identtisiä (monozygoottisia) kaksosia, joista toinen on aloittanut liikunnanharrastuksen aikui­sena ja toinen ei, eroa eliniässä emme ole havainneet (Kujala ym. 2002, Karvinen ym. 2015). Identtisten kaksosparien jäseniä vertailtaessa tupakointi nostaa voimakkaasti tupakoivan kaksosparin jäsenen kuolemanriskiä verrattuna tupakoimattomaan kaksoseen (Kujala ym. 2002). Monet mitattavissa olevat ja myös vaikeasti mitat­ tavat tai huonosti tunnetut tekijät voivat jakaantua eri tavoin liikunnanharrastajien ja fyysisesti inak­ tiivisten yksilöiden välillä aiheuttaen haasteita

KUVA 2. Havainnoivan väestön seurantatutkimuksen ja satunnaistetun kontrolloidun interventio­ tutkimuksen välisiä eroja tutkittaessa fyysisen aktiivisuuden/liikunnan ja sairastumis- tai kuole­ manriskin yhteyksiä ja syy-seuraus -suhteita (Muokattu lähteestä Kujala 2018). syy-seuraussuhteiden arvioimiselle havainnoivissa seurantatutkimuksissa (Kujala 2018). Kuva 1 esittää näitä mahdollisia yhteyksiä. Havainnoivien seurantatutkimusten tilastoanalyyseissä on toki ansiokkaasti yritetty ottaa huomioon erilaisia sekoittavia tekijöitä eli kuolemanriskiin vaikuttavia tekijöitä joiden esiintyminen jakaantuu eri tavoin liikunnanharrastajien ja liikuntaa harrastamattomien välillä. Valitettavasti näiden kaikkien sekoittavien tekijöiden tarkka mittaaminen ei ole mahdollista ja kaikkiahan ei tarkkaan tunnetakaan. Usein analyysiaineistoista puuttuu muun muassa tarkka kehon koostumus, tarkka dieetin kuvaus, sosiaalisten suhteiden kuvaus ja lähes aina geeniperimän vakiointi. Samat geenivariantit voivat vaikeuttaa liikunnan harrastusta ja altistaa ennenaikaiselle kuolemalle (geneettinen pleiotrofia) (Kujala 2018). ‘Terveen liikkujan harha’ havainnoivissa tutkimuksissa Erityisesti iäkkäämmässä väestössä hyväkuntoisimmat ja terveemmät pystyvät liikkumaan enemmän kuin piileviä tai todettuja sairauksia potevat ja huonokuntoisimmat. Tästä luonnollisena seurauksena on se, että lähtötilanteessa enemmän liikkuvat ovat myös seurannassa terveempiä ja elävät pidempään. Tämä ei kuitenkaan vielä lopullisesti todista sitä, että näiden yhteyksien takana olisi yksinkertainen syy-seuraussuhde. Käänteisen syy-seuraus -suhteen mahdollisuus pitäisi ottaa huomioon, eikä havainnoivista tutkimuksista ainakaan voida tehdä tarkkoja arvioita liikunnan positiivisten vaikutusten voimakkuudesta tai luotettavaa kustannus-hyöty -analyysia liikunnan merkityksestä. Sitä miten havainnoivat seurantatutkimukset ja interventiotutkimukset eroavat, on havainnollistettu kuvassa 2. Varmempien vastausten ja tarkempien arvioiden saamiseksi tarvitaan siis interventiotutkimuksia. Fyysinen aktiivisuus, geenit, kunto ja kuolemanriski Hyvä kestävyyskunto on yleensä indikaattori koko­ kehon toiminnasta ja terveydestä ja se ennustaa alentunut kuoleman riskiä sekä ihmisillä (Myers ym. 2002, Kujala ym. 2003, Kodama ym. 2009, Ross ym. 2016, Kujala 2018) että eläimillä (Koch ym. 2011, Karvinen ym. 2015) tehdyissä tutkimuksissa. Fyysinen kunto ennustaa kuoleman riskiä voimakkaammin kuin fyysinen aktiivisuus (Lee ym. 2011). Tämä näkyy erityisesti myös hyvin iäkkäillä, joilla raportoitu liikuntamäärä kertoo kunnosta ja terveydentilasta (Äijö ym. 2016). Näyttö satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista Toistaiseksi satunnaistetut kontrolloidut interventiotutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan, että liikunnan lisääminen myöhentäisi kuolleisuutta (Kujala 2018). Teoriassa tämä voitaisiin herkimmin nähdä sydänpotilaiden liikuntainterventiotutkimuksissa, koska niissä potilaiden liikuntakelpoisuus ja turvallisen liikunnan rajat on tutkittu huolella lähtötilanteessa ja toisaalta kuolemanriski sydäntauteja potevilla potilailla on muuta väestöä suurempi. Viimeisimmän laajan sepelvaltimotautipotilaita koskevan meta-analyysin, joka kokosi tiedot 47 tutki- LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 43

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 muksesta, joissa oli yhteensä 12 455 tutkittavaa, interventioryhmäläisten kuoleman riski oli varsin samanlainen kuin kontrolliryhmäläisillä (Kokonaiskuolleisuuden riskisuhde seurannassa 0,96, 95% luottamusväli 0,88–1,04) (Anderson ym. 2016). Tulos oli saman tyyppinen sydämen vajaatoimintapotilaiden liikunnallista kuntoutusta koskevassa meta-analyysissä (Sagar ym. 2015). Molemmissa sairauksissa potilaiden fyysistä suorituskykyä kyllä pystyttiin parantamaan. Miten keskimääräistä elinikää voitaisiin pidentää fyysisellä aktiivisuudella? Vaikka näyttö kontrolloiduista interventiotutkimuksista puuttuu, voisi olettaa, että Suomalaisessa nykyyhteiskunnassa kehon runsaaseen rasvoittumiseen johtava liikunnallisesti hyvin passiivinen elämäntapa johtaa lisääntyneeseen tyyppi 2 diabeteksen ja verisuonisairauksien esiintymiseen ja siten eliniän odotteen lyhenemiseen. Olemassa olevaan tutkimusnäyttöön pohjautuen voisi olettaa, että optimaalista olisi välttää fyysistä inaktiivisuutta jo varhaislapsuudesta alkaen. Näin jo kasvava elimistö kehittyisi ja adaptoituisi fyysiseen aktiivisuuteen. Kohtuullisesti rasittavaa liikuntaa/fyysistä aktiivisuuta olisi sitten hyvä jatkaa läpi elämän. Kolikon toinen puoli on sitten se, että erittäin rasittavan fyysisen aktiivisuuden provosoimat ennenaikaiset äkkikuolemat tulisi välttää, vaikkakin ne ovat harvinaisia. Tällainen riski on pieni erityisesti nuorilla mutta jonkin verran suurempi jo keski-ikäisillä henkilöillä, jotka ovat olleet aiemmin fyysisesti inaktiivisia ja aloittavat rasittavan liikunnan harrastamisen. Jos tiedossa on esimerkiksi sydänsairauksia, tulisi ammattilaisen arvioida voiko rasittavaa liikuntaa harrastaa. Ongelmallista on myös se, että sairaudet voivat olla piileviä. Nuorilla yksi merkittävimpiä varoittavia oireita on fyysisen tai henkisen rasituksen aikana ilmennyt tajunnanmenetys, jonka taustalla voi olla synnynnäisen sydänsairauden aiheuttama rytmihäiriö. Pyörtymisiä tapahtuu yli kymmenellä prosentilla lapsista, ja kaikki pyörtymiset eivät viittaa sydänsairauksiin (Kallio ja Hiippala 2018). Iäkkäämmillä yleisin syy rasituksen yhteydessä tapahtuville äkkikuolemille on sepelvaltimotauti, ­ joka voi aiheuttaa esimerkiksi toistuvaa rasitusrintakipua tai tajuttomuuskohtauksia rasituksessa. ­Infektiotaudin aikana tai toipilaana ei myöskään tulisi osallistua rasittavaan liikuntaan, vaan liikunta aloitetaan infektiotautien jälkeen rauhallisesti kävellen ja päivä päivältä intensiteettiä ja kestoa nostaen, jos kunto tuntuu hyvältä, eikä uusia oireita ilmaannu. Haasteena on, että kaikkia kuolemanriskissä olevia henkilöitä ei pystytä identifioimaan seulonta haastatteluilla ja -tutkimuksilla, kuten esimerkiksi tuore nuoria kilpatason jalkapalloilijoita koskenut tutkimus osoittaa (Malhotra ym. 2018). Liikuntaharjoittelulla voidaan nostaa kuntoa ja toimintakykyä Interventiotutkimuksiin pohjautuva näyttö siitä, että jo varsin lyhytkin harjoittelujakso parantaa suorituskykyä ja edelleen toimintakykyä, on vahvaa (Pasanen ym. 2017). Näin ollen on helppo ymmärtää KUVA 3. Sairaalahoitojen tarve (päiviä sairaalassa) ei-identtisillä (DZ) ja identtisillä (MZ) kaksospareilla, joiden toinen kaksonen on ollut lähtötilanteessa fyysisesti inaktiivi ja toinen fyysisesti aktiivi huomioiden sekä työn että vapaa-ajan fyysinen aktiivisuuden (Aineisto lähteestä Kujala ym. 1999). 44 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

että eliniästä riippumatta liikunnalla voidaan vaikuttaa siihen, että esimerkiksi sairaalahoitojen tarve on fyysisesti aktiivisilla alhaisempaa kuin fyysisesti inaktiivisilla (Kuva 3; Kujala ym. 1999). Samoin iäkkäiden hoidon tarve viimeisinä elinvuosinaankin on vähäisempää, minkä olemme tutkimuksissamme nähneet erityisesti kestävyystyyppistä urheilua harrastaneilla heidän pitkästä eliniästään huolimatta (Kujala ym. 1996). Lisäksi interventiotutkimukset ovat osittaneet, että sopivalla liikunnalla saadaan po- sitiivisia vaikutuksia esimerkiksi kehon koostumukseen, mieli­alaan ja kipuoireisiin (Liikunta käypä hoito suo­situs 2016). Jokaisen kannattaa siis harrastaa itsel­leen sopivaa liikuntaa. URHO KUJALA, LT Liikuntalääketieteen erikoislääkäri, professori Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: urho.m.kujala@jyu.fi Epidemiologisen tutkimuksen perusteella tutkijat ovat arvioineet, että fyysinen inaktiivisuus on keskeisenä syynä yhdeksässä prosentissa maailmassa sattuvista ennenaikaisista kuolemista, mutta arviota tukevat interventiotutkimukset puuttuvat. LÄHTEET: Anderson L, Oldridge N, Thompson DR ym. Exercise-based car- Lee IM, Shiroma EJ, Lobelo F, Puska P, Blair SN, Kazmarzyk PT. diac rehabilitation for coronary heart disease. Cochrane systematic Effect of physical inactivity on major non-communicable diseases review and meta-analysis. J Am CollCardiol 2016;67:1–12. worldwide: an analysis of burden of disease and life expectancy. Eijsvogels TMH, Molossi S, Lee D-C, Emery MS, Thompson PD. Lancet 2012;380:219–29. Exercise at the extremes. The amount of exercise to reduce cardio- Liikunta käypä hoito suositus. (päivitetty 13.1.2016) http://www. vascular events. J Am CollCardiol 2016;67:316–29. kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50075 Kallio M, Hiippala A. Lapsen tajunnanmenetys – milloin tulee Löllgen H, Bockenhoff A, Knapp G. Physical activity and all-cause epäillä sydänperäistä syytä? Suom Lääkärilehti 2018;73:2083–5. mortality: an updated meta-analysis with different intensity catego- Karvinen S, Waller K, Silvennoinen M ym. Physical activity in ries. Int J Sports Med 2009;30:213–24. adulthood: genes and mortality. Scientific Reports 2015;5:18259. Malhotra A, Chir B, Dhutia H ym. Outcomes of cardiac screening Kujala UM. Evidence of the effects of exercise therapy in the treat- in adolescent soccer players. NEJM 2018;379:524–34. ment of chronic disease. Br J Sports Med 2009;43:550–5. Mittleman MA, Maclure M, Tofler GH, Sherwood JB, Goldberg Kujala UM. Is physical activity a cause of longevity? It’s not as RJ, Muller JE.Triggering of acute myocardial infarction by heavy straightforward as some would believe. A critical analysis. BJSM physical exertion. Protection against triggering by regular exertion. 2018;52:914–8. N Engl J Med 1993;329:1677–83. Kujala UM, Kaprio J, Koskenvuo M. Modifiable risk factors as Myers J, Prakash M, Froelicher V, Do D, Partington S, Atwood predictors of all-cause mortality: the roles of genetics and childhood JE. Exercise capacity and mortality among men referred for exerci- environment. Am J Epidemiol 2002;156:985–93. se testing. N Engl J Med 2002;346:793–801. Kujala UM, Kaprio J, Sarna S, Koskenvuo M. Future hospital care O’Keefe JH, Patil HR, Lavie CJ, Magalski A, Vogel RA, McCul­ in a population-based series of twin pairs discordant for physical logh PA. Potential adverse cardiovascular effects from excessive activity behavior. Am J Public Health 1999;89:1869–72. endurance exercise. Mayo Clin Proc 2012;87:587–95. Kujala UM, Marti P, Kaprio J, Hernelahti M, Tikkanen H, Sarna Pasanen T, Tolvanen S, Heinonen A, Kujala UM. Exercise therapy S. Occurrence of chronic disease in former top-level athletes. for physical function in chronic diseases: a systematic review of Predominance of benefits, risks or selection effects? Sports Med meta-analyses of randomized controlled trials. Br J Sports Med 2003;33:553–61. 2017;51:1459–65. Kujala UM, Sarna S, Kaprio J, Koskenvuo M. Hospital care Pedersen BK, Saltin B. Exercise as medicine – evidence for presc- in later life among former world-class Finnish athletes. JAMA ribing exercise as therapy in 26 different chronic diseases. Scand J 1996;276:216–220. Med Sci Sports 2015;25 (Suppl. 3):1–72. Koch LG, Kemi OJ, Qi N ym. Intrinsic aerobic capacity sets a divi- Ross R, Blair SN, Arena R, et al. Importance of assessing cardio- de for aging and longevity. Circ Res 2011;109:1162–72. respiratory fitness in clinical practice: A case for fitness as a clinical Kodama S, Saito K, Tanaka S ym.. Cardiorespiratory fitness as vital sign. A scientific statement from the American Heart Associa- a quantitative predictor of all-cause mortality and cardiovascu- tion. Circulation 2016;134:e653–99. lar events in healthy men and women: a meta-analysis. JAMA Sagar VA, Davies EJ, Briscoe S, et al. Exercise-based rehabilita- 2009;301:2024–35. tion for heart failure: systematic review and meta-analysis. Open Lee DC, Sui X, Ortega FB ym. Comparisons of leisure-time physi- Heart 2015;2:e000163. cal activity and cardiorespiratory fitness as predictors of all-cause Äijö M, Kauppinen M, Kujala UM, Parkatti T. Physical activity, mortality in men and women. Br J Sports Med 2011;45:504–10. fitness, and all-cause mortality: An 18-year follow-up among old people. J Sport Health Sci 2016;5:437–42. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 45

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Teksti: ANA B. ALVES-WAGNER, KRISTIN I STANFORD, JIA ZHENG, MICHAEL F. HIRSHMAN, LAURIE J. GOODYEAR Käännös: HEIKKI KAINULAINEN Liikunta tuottaa terveyttä – Vanhempien harjoittelu­ vaikuttaa myös lasten aineenvaihduntaan Kuva: GORILLA/MASCOT RF 46 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Vanhempien liikunta voi olla tärkeä työkalu pyrittäessä ehkäisemään esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen kehittymistä lapsille. Säännöllinen liikunta saattaa katkaista tulevien sukupolvien metabolisiin sairauksiin johtavan noidankehän. L ihavuus ja tyypin 2 diabetes yleistyvät nopeasti. Vuonna 2045 niiden esiintyvyyden arvioidaan olevan yli 50 prosenttia koko maailman väestöstä, mikä aiheuttaa suuria henkilökohtaisen terveyden sekä kansanterveyden ja -talouden ongelmia (Cho et al., 2018). Tyypin 2 diabetes on kompleksinen sairaus, joka aiheutuu ympäristötekijöiden ja perinnöllisen alttiuden yhteisvaikutuksesta. Viime vuosien tutkimukset ovat osoittaneet, että sekä lihavuuden, että riski tyypin 2 diabeteksen kehittymiselle voi saada alkunsa kasvun ja aineenvaihdunnan muutoksista jo sikiöaikana tai var­haisessa vauvaiässä (Sales et al., 2017). Raskauden aikaiset poikkeamat – kuten äidin lihavuus ja yli- tai aliravitsemus – ovat merkittäviä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa lihavuuden tai tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen lapselle (Gluckman ym. 2007; Lee ym. 2006; Sales ym. 2017). Sekä ihmisillä että eläimillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin yliravitsemus ja lihavuus ovat haitallisia jälkeläisten metaboliselle terveydelle (Barker et al., 1989; Haleset al., 1991; Pinhas-Hamiel and Zeitler, 2005; Ravelliym et al., 1976; Whitakerym et al., 1997; Isganaitis et al., 2009; Masuyama and Hiramatsu, 2012; Morris and Chen, 2009; Stanford et al., 2015; Woo et al., 2011). Näin ollen raskauden aikainen lihavuus tai tyypin 2 diabetes voi aloittaa noidankehän, jonka vaikutus ulottuu tulevien sukupolvien sairastumisriskiin. Lisääntynyt diabetesriski voi näkyä lapsissa suorina vaikutuksina sikiön kudoksissa tai se voi välittyä epigeneettisten tai muiden ei-geneettisten mekanismien välityksellä jopa ilman muiden ympäristöstä aiheutuvien tekijöiden lisävaikutusta (Burdgeet al., 2007; Drake et al., 2005; Gluckman et al., 2007; Veena et al., 2007; Zambrano et al., 2005). Liikunnalla on monia edullisia vaikutuksia kakkostyypin diabeetikoille ja säännöllinen liikunta viivästyttää diabeteksen alkamista tai estää sen kokonaan(Chen et al., 2015; Schellenberget al., 2013). Diabetesta ehkäisevä mekanismi on liikunnan aiheuttama sokeritasapainon paraneminen. Liikunnan vaikutusmekanismeja liikkujan omaan terveyteen on tutkittu paljon, mutta isän tai äidin liikunnan vaikutuksia jälkeläisten terveyteen sen sijaan vähemmän.Seuraavassa esittelemme tätä aihetta koskevia tutkimustuloksia. Äidin liikunnan vaikutukset jälkeläisen terveyteen Raskauden aikaisen liikunnan vaikutuksia sekä äidin­että sikiön terveyteen on tutkittu varsin paljon. Lapsiin kohdistuvassa tutkimuksessa on keski- tytty sikiön kasvuun, sillä lapsen syntymäpainolla ja myöhemmällä terveydellä on vahva yhteys (Barker, 1998). Eräs ensimmäisistä tutkimuksista osoitti, että äidin kova raskaudenaikainen harjoittelu johti lasten alhaisempaan painoon viiden vuoden iässä ilman haitallisia terveysvaikutuksia (Clapp, 1996). Äidin harjoittelun vaikutuksia aikuisten jälkeläisten meta­boliseen terveyteen ei ole ihmisillä tutkittu juuri lainkaan. Kuitenkin erityisesti jyrsijöillä tehdyissä kokeissa on viiden viime vuoden aikana saatu runsaasti uutta tietoa. Tutkimuksissa on havaittu, että emon liikunnalla on huomattava vaikutus seuraavan sukupolven sekä uros- että naaraspuolisten jälkeläisten metaboliseen terveyteen. Se parantaa jälkeläisten sokeritasapainoa, insuliinisensitiivisyyttä ja ehkäisee lihavuutta (Carter et al., 2012; Fernandez-Twinn et al., 2017; Laker et al., 2014; Raipuria et al., 2015; Romero et al., 2017; Vega et al., 2015). Omissa tutkimuksissamme havaitsimme, että parhaat hyödyt emon liikuntaharjoittelusta saadaan emon harjoitellessa jo ennen poikasten kantoaikaa sekä sen aikana(Stanford et al., 2015). Eräässä toisessa tutkimuksessa on tosin havaittu, että emon harjoittelu ainoastaan raskauden aikana ehkäisee urospoikasilla rasvaisen ruokavalion aiheuttamaa rasvamaksan kehittymistä (Sheldon et al., 2016). Erityisesti on huomattava, että emon ruokavalion ja harjoittelun vaikutukset tulevat poikasilla näkyviin vasta 36–52 viikon ikäisinä. Emojen rasvapitoinen ruokavalio ennen raskautta ja myös sen aikana heikentää poikasten aineenvaihduntaa. Kuitenkin, mikäli emot harjoittivat liikuntaa rasvapitoisen dieetin aikana, sekä naaras- että urospuolisten poikasten metabolinen terveys koheni dramaattisesti. Muutokset näkyivät parantuneena sokeritasapainona, alentuneena paastoinsuliiniarvona, alentuneen kehon rasvaprosenttina ja kohentuneena maksan toimintana (Stanford et al., 2015; Stanford et al., 2017). Ymmärtääksemme paremmin näiden positiivisten muutosten taustalla olevia mekanismeja, tutkimme sokerikuormitukseen eniten vaikuttavan kudoksen, raajalihaksen, merkitystä. Mittasimme poikasten erityyppisten raajalihasten (tibialisanterior, gastrocnemius, soleus, extensordigitorumlongus) glukoosinottoa, mutta yllättäen emme havainneet niissä mitään emon liikunnan aiheuttamia muutoksia. Poikasten maksan toiminta oli kuitenkin merkittävästi parempaa, jos emot olivat saaneet säännöllistä liikuntaa ja vielä riippumatta siitä, olivatko ne saaneet normaalia vai rasvapitoista rehua. Maksan parempi toiminta näkyi muun muassa­ parempana maksan insuliinisensitiivisyyte­nä ja eristettyjen maksasolujen alentuneena nor­maa­li-, insuliini- tai glukagonistimuloituna glukoosin­tuottona LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 47

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Liikunnan vaikutusmekanismeja liikkujan omaan terveyteen on tutkittu paljon, mutta isän tai äidin liikunnan vaikutuksia jälkeläisten terveyteen sen sijaan vähemmän. (Stanford et al., 2017). Lisäksi normaaliruokavaliolla olleiden emojen poikasten maksassa pyruvaattimetaboliaan, Krebsin sykliin sekä rasvahappojen kuljetukseen ja hapetukseen osallistuvien entsyymien geenien ilmeneminen oli merkittävästi lisääntynyt (Stanford et al., 2017). Pelkkä emojen rasvapitoinen ravitsemus alensi useimpien edellä mainittujen geenien ilmenemistä noin 50 prosentilla verrattuna kontrolliryhmään. Merkittävä havainto oli, että rasvaista ravintoa saaneiden emojen liikunta palautti kyseisten geenien ilmenemisen normaalitasolle (Stanford et al., 2017). Vaikka liikuntaa saaneiden emojen poikasten maksojen triglyseridiarvot olivat alentuneet, emojen rasvainen ravinto ei aiheuttanut muutoksia poikasten arvoissa. Näin ollen maksan triglyseridit eivät korreloineet soke­ritasapainon kanssa (Stanford et al., 2017). Johtopäätöksemme on, että emon harjoittelusta johtuvan rasvaisen ravinnon haittavaikutusten estyminen on seurausta poikasten maksasolujen glukoosimetabolian paranemisesta. Tulevien tutkimusten pääkysymys onkin selvittää mekanismit, jotka ovat emojen liikuntaharjoittelun aiheuttaman poikasten parantuneen maksametabolian taustalla. Tutkimustyö, joka on osoittanut äidin liikunnan positiiviset vaikutukset lasten metaboliseen terveyteen, on lisännyt kiinnostusta käyttää raskaudenaikaista liikuntaa keinona estää seuraavien sukupolvien lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen lisääntymistä. Hiiritutkimuksemme osoittavat, että emojen liikunnalla on hätkähdyttävä myönteinen vaikutus jälkeläisten metaboliseen terveyteen. Tulokset antavat samalla ymmärtää, että vanhempien liikunta voi olla tärkeä työkalu pyrittäessä ehkäisemään tyypin 2 diabeteksen kehittymistä lapsille. Säännöllinen liikunta saattaa katkaista tulevien sukupolvien metabolisiin sairauksiin johtavan noidankehän. Isän liikunnan vaikutus jälkeläisten terveyteen Myös isän roolista jälkeläisten lihavuuteen ja meta­ boliseen terveyteen on vankkaa tietoa. Nämä terveydelliset vaikutukset näyttävät tulevan muuta­kin kautta kuin suoraan geenien välittämänä informaationa (Carone et al., 2010; de Castro Barbosa et al., 2016; Li et al., 2009; Lucas and Watkins, 2017; Ng et al., 2010). 48 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Aikuisten miesten lihavuus saattaa aiheuttaa siittiöiden määrän alenemista ja niiden liikkuvuuden heikkenemistä sekä alentaa elävänä syntyvien lasten määrää (Bakos et al., 2011; Chavarro et al., 2011; Kort et al., 2006). Eläinkokeissa on havaittu, että uroksen liian rasvaisella tai vähäproteiinisella ravinnolla on negatiivinen vaikutus niin sikiön aineenvaihduntaan ja kasvuun kuin syntyneiden jälkeläisten kardiovaskulaariseen ja metaboliseen terveyteen (Binder et al., 2012; Lambrot et al., 2013, Watkins ja Sinclair, 2014, (Carone et al., 2010; Ng et al., 2010). Nämä kohdun sisällä ja syntymän jälkeen näkyvät muutokset välit­ tyvät todennäköisesti sperman välityksellä (Bakos et al., 2008; Bertolini et al., 2002; Seli et al., 2004). Joissakin jyrsijämalleissa metabolisen fenotyypin muutos on havaittu in vitro-hedelmöityksen jälkeen vahvistaen ajatusta, että siittiöt välittävät ravitsemuksen vaikutukset (Chen et al., 2016; Huypens et al., 2016; Sharma and Rando, 2017). Kuten naarailla, epigeneettiset mekanismit kuten DNA metylaatio, histonimodifikaatiot ja ei-koodaava RNA saattavat kuvastaa uroksen fenotyyppiä siten, että se johtaa ratkaisevan molekulaarisen informaation periytymiseen jälkeläisille. Isän liikunnan vaikutuksia jälkeläisiin on tutkittu huomattavan paljon vähemmän kuin äidin liikunnan vaikutuksia. Jyrsijöillä uroksen lyhytkestoinen harjoittelu rasvaisen dieetin lisänä paransi 16 viikkoa vanhojen sekä uros- että naaraspuolisten poikasten sokeritasapainoa (McPherson et al., 2015, Mc Pherson et al., 2017). Toisaalta on myös havaittu, että uroksen 12 viikon kestoisella harjoittelulla oli heikentävä vaikutus poikasten energian käyttöön ja raajalihasten sokeriaineenvaihduntaan (Murashov et al., 2016). Me havaitsimme, että urosten kolmen viikon rasvainen dieetti heikensi aikuisikäisten sekä uros- että naarasjälkeläisten sokeritasapainoa ja lisäsi kehon rasvamassaa. Erityisesti on huomattava, että urosten liikuntaharjoittelu vaimensi aikuisikäisten jälkeläisten aineenvaihdunnanvahingollisia muutoksia ja paransi sokeritasapainoa, vähensi kehon rasvaisuutta ja lisäsi raajalihasten glukoosinottoa. Näin olemme osoittaneet, että urosten vapaaehtoinen liikunta parantaa merkittävästi aikuisten uros- ja naaraspuolisten jälkeläisten metabolista terveyttä. Yhteenvetona voidaan todeta, että sekä naaraiden että urosten liikuntaharjoittelu paransi aikuisten jälkeläisten metabolista terveyttä. Mikäli näin tapahtuu myös ihmisillä näillä tuloksilla voi olla valtava vaikutus tulevien sukupolvien lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä.

Tutkimuksia ovat tukeneet National Institutes of Health (R01-HL138738 ja K01-DK105109 (K.I.S.), R01-DK101043 (L.J.G.)), Joslin Diabetes Center DERC (5P30-DK36836 (A.B.A-W)) ja American Diabetes Association (1-17-PMF-009 (A.B.A-W)). term and association with high birth weights. Theriogenology 58, 973–994. Binder, N.K., Hannan, N.J., and Gardner, D.K. (2012). Paternal diet-induced obesity retards early mouse embryo development, mitochondrial activity and pregnancy health. PloS one 7, e52304. Burdge, G.C., Slater-Jefferies, J., Torrens, C., Phillips, E.S., Han­ ANA B. ALVES-WAGNER Integrative Physiology and Metabolism Section, Joslin Diabetes Center and Department of Medicine, Harvard Medical School, Boston, USA son, M.A., and Lillycrop, K.A. (2007). Dietary protein restriction of pregnant rats in the F0 generation induces altered methylation of hepatic gene promoters in the adult male offspring in the F1 and F2 generations. Br. J Nutr 97, 435–439. Carone, B.R., Fauquier, L., Habib, N., Shea, J.M., Hart, C.E., Li, R., Bock, C., Li, C., Gu, H., Zamore, P.D., et al. (2010). Paternally indu- KRISTIN I. STANFORD Dorothy M. Davis Heart and Lung Research Institute, Department of Physiology and Cell Biology, The Ohio State University Wexner Medical Center, Columbus, USA ced transgenerational environmental reprogramming of metabolic gene expression in mammals. Cell 143, 1084–1096. Carter, L.G., Qi, N.R., de Cabo, R., and Pearson, K.J. (2012). Maternal Exercise Improves Insulin Sensitivity in Mature Rat Offspring. Med Sci Sports Exerc. Chavarro, J.E., Furtado, J., Toth, T.L., Ford, J., Keller, M., Cam­ JIA ZHENG Integrative Physiology and Metabolism Section, Joslin Diabetes Center and Department of Medicine, Harvard Medical School, Boston, USA pos, H., and Hauser, R. (2011). Trans-fatty acid levels in sperm are associated with sperm concentration among men from an infertility clinic. Fertility and sterility 95, 1794–1797. Chen, L., Pei, J.H., Kuang, J., Chen, H.M., Chen, Z., Li, Z.W., and Yang, H.Z. (2015). Effect of lifestyle intervention in patients with type 2 diabetes: a meta-analysis. Metabolism 64, 338–347. MICHAEL F. HIRSHMAN Integrative Physiology and Metabolism Section, Joslin Diabetes Center and Department of Medicine, Harvard Medical School, Boston, USA Chen, Q., Yan, M., Cao, Z., Li, X., Zhang, Y., Shi, J., Feng, G.H., Peng, H., Zhang, X., Zhang, Y., et al. (2016). Sperm tsRNAs contribute to intergenerational inheritance of an acquired metabolic disorder. Science 351, 397–400. Cho, N.H., Shaw, J.E., Karuranga, S., Huang, Y., da Rocha Fer­ nandes, J.D., Ohlrogge, A.W., and Malanda, B. (2018). IDF Dia- LAURIE J. GOODYEAR Integrative Physiology and Metabolism Section, Joslin Diabetes Center and Department of Medicine, Harvard Medical School, Boston, USA Department of Medicine, Brigham and Women’s Hospital, Harvard Medical School, Boston, USA betes Atlas: Global estimates of diabetes prevalence for 2017 and projections for 2045. Diabetes Res Clin Pract 138, 271–281. Clapp, J.F., III (1996). Morphometric and neurodevelopmental outcome at age five years of the offspring of women who continued to exercise regularly throughout pregnancy. J Pediatr 129, 856–863. de Castro Barbosa, T., Ingerslev, L.R., Alm, P.S., Versteyhe, S., Massart, J., Rasmussen, M., Donkin, I., Sjogren, R., Mudry, J.M., Vetterli, L., et al. (2016). High-fat diet reprograms the epigenome of rat spermatozoa and transgenerationally affects metabolism of the offspring. Molecular metabolism 5, 184–197. Alkuperäisen englanninkielisen artikkelin “Novel Mechanisms for the Benefits of Exercise on Health: Studies Investigating the Effects of Maternal and Paternal Exercise on Offspring Metabolism” on kääntänyt professori Heikki Kainulainen. Drake, A.J., Walker, B.R., and Seckl, J.R. (2005). Intergenerational consequences of fetal programming by in utero exposure to glucocorticoids in rats. Am J Physiol Regul Integr Comp Physiol 288, R34–R38. Fernandez-Twinn, D.S., Gascoin, G., Musial, B., Carr, S., Du­ que-Guimaraes, D., Blackmore, H.L., Alfaradhi, M.Z., Loche, E., KIRJALLISUUS: Sferruzzi-Perri, A.N., Fowden, A.L., et al. (2017). Exercise rescues Bakos, H.W., Henshaw, R.C., Mitchell, M., and Lane, M. (2011). obese mothers’ insulin sensitivity, placental hypoxia and male Paternal body mass index is associated with decreased blastocyst offspring insulin sensitivity. Scientific reports 7, 44650. development and reduced live birth rates following assisted repro- Gluckman, P.D., Hanson, M.A., and Beedle, A.S. (2007). Non- ductive technology. Fertility and sterility 95, 1700–1704. genomic transgenerational inheritance of disease risk. Bioessays Bakos, H.W., Thompson, J.G., Feil, D., and Lane, M. (2008). 29, 145–154. Sperm DNA damage is associated with assisted reproductive Hales, C.N., Barker, D.J., Clark, P.M., Cox, L.J., Fall, C., Osmond, technology pregnancy. International journal of andrology 31, 518– C., and Winter, P.D. (1991). Fetal and infant growth and impaired 526. glucose tolerance at age 64. BMJ 303, 1019–1022. Barker, D.J. (1998). In utero programming of chronic disease. Clin Huypens, P., Sass, S., Wu, M., Dyckhoff, D., Tschop, M., Theis, Sci (Lond) 95, 115–128. F., Marschall, S., Hrabe de Angelis, M., and Beckers, J. (2016). Barker, D.J., Winter, P.D., Osmond, C., Margetts, B., and Sim­ Epigenetic germline inheritance of diet-induced obesity and insulin monds, S.J. (1989). Weight in infancy and death from ischaemic resistance. Nat Genet 48, 497–499. heart disease. Lancet 2, 577–580. Isganaitis, E., Jimenez-Chillaron, J., Woo, M., Chow, A., DeCos­ Bertolini, M., Mason, J.B., Beam, S.W., Carneiro, G.F., Sween, te, J., Vokes, M., Liu, M., Kasif, S., Zavacki, A.M., Leshan, R.L., et M.L., Kominek, D.J., Moyer, A.L., Famula, T.R., Sainz, R.D., and al. (2009). Accelerated postnatal growth increases lipogenic gene Anderson, G.B. (2002). Morphology and morphometry of in vivo- expression and adipocyte size in low-birth weight mice. Diabetes and in vitro-produced bovine concepti from early pregnancy to 58, 1192–1200. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 49

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 50 Kort, H.I., Massey, J.B., Elsner, C.W., Mitchell-Leef, D., Shapiro, in skeletal muscle and fat of weanling rats. PloS one 10, e0120980. D.B., Witt, M.A., and Roudebush, W.E. (2006). Impact of body Ravelli, G.P., Stein, Z.A., and Susser, M.W. (1976). Obesity in mass index values on sperm quantity and quality. Journal of andro- young men after famine exposure in utero and early infancy. N Engl. logy 27, 450–452. J Med 295, 349–353. Laker, R.C., Lillard, T.S., Okutsu, M., Zhang, M., Hoehn, K.L., Romero, P., Guariglia, D.A., Da Rocha, F.F., Picoli, C.C., Gilio, Connelly, J.J., and Yan, Z. (2014). Exercise prevents maternal G.R., Fabricio, G.S., Mathias, P.C.F., Moraes, S.M.F., and Peres, high-fat diet-induced hypermethylation of the Pgc-1alpha gene and S.B. (2017). Aerobic exercise training performed by parents reduces age-dependent metabolic dysfunction in the offspring. Diabetes mice offspring adiposity. Journal of sports sciences, 1–8. 63, 1605–1611. Sales, V.M., Ferguson-Smith, A.C., and Patti, M.E. (2017). Epi- Lambrot, R., Xu, C., Saint-Phar, S., Chountalos, G., Cohen, T., genetic Mechanisms of Transmission of Metabolic Disease across Paquet, M., Suderman, M., Hallett, M., and Kimmins, S. (2013). Generations. Cell Metab 25, 559–571. Low paternal dietary folate alters the mouse sperm epigenome and Schellenberg, E.S., Dryden, D.M., Vandermeer, B., Ha, C., and is associated with negative pregnancy outcomes. Nature commu- Korownyk, C. (2013). Lifestyle interventions for patients with and nications 4, 2889. at risk for type 2 diabetes: a systematic review and meta-analysis. Lee, H.H., Kim, H., Lee, J.W., Kim, Y.S., Yang, H.Y., Chang, H.K., Annals of internal medicine 159, 543–551. Lee, T.H., Shin, M.C., Lee, M.H., Shin, M.S., et al. (2006). Ma- Seli, E., Gardner, D.K., Schoolcraft, W.B., Moffatt, O., and Sak­ ternal swimming during pregnancy enhances short-term memory kas, D. (2004). Extent of nuclear DNA damage in ejaculated sper- and neurogenesis in the hippocampus of rat pups. Brain Dev 28, matozoa impacts on blastocyst development after in vitro fertilizati- 147–154. on. Fertility and sterility 82, 378–383. Li, L., Law, C., Lo Conte, R., and Power, C. (2009). Intergeneratio- Sharma, U., and Rando, O.J. (2017). Metabolic Inputs into the nal influences on childhood body mass index: the effect of parental Epigenome. Cell Metab 25, 544–558. body mass index trajectories. The American journal of clinical nut- Sheldon, R.D., Nicole Blaize, A., Fletcher, J.A., Pearson, K.J., rition 89, 551–557. Donkin, S.S., Newcomer, S.C., and Rector, R.S. (2016). Gesta- Lucas, E.S., and Watkins, A.J. (2017). The Long-Term Effects of the tional exercise protects adult male offspring from high-fat diet- Periconceptional Period on Embryo Epigenetic Profile and Pheno- induced hepatic steatosis. J Hepatol 64, 171–178. type; The Paternal Role and His Contribution, and How Males Can Stanford, K.I., Lee, M.Y., Getchell, K.M., So, K., Hirshman, M.F., Affect Offspring’s Phenotype/Epigenetic Profile. Advances in expe- and Goodyear, L.J. (2015). Exercise before and during pregnancy rimental medicine and biology 1014, 137–154. prevents the deleterious effects of maternal high-fat feeding on Masuyama, H., and Hiramatsu, Y. (2012). Effects of a High-Fat Diet metabolic health of male offspring. Diabetes 64, 427–433. Exposure in Utero on the Metabolic Syndrome-Like Phenomenon Stanford, K.I., Takahashi, H., So, K., Alves-Wagner, A.B., Prince, in Mouse Offspring through Epigenetic Changes in Adipocytokine N.B., Lehnig, A.C., Getchell, K.M., Lee, M.Y., Hirshman, M.F., Gene Expression. Endocrinology 153, 2823–2830. and Goodyear, L.J. (2017). Maternal Exercise Improves Glucose McPherson, N.O., Lane, M., Sandeman, L., Owens, J.A., and Tolerance in Female Offspring. Diabetes 66, 2124–2136. Fullston, T. (2017). An Exercise-Only Intervention in Obese Fathers Veena, S.R., Geetha, S., Leary, S.D., Saperia, J., Fisher, D.J., Restores Glucose and Insulin Regulation in Conjunction with the Kumaran, K., Coakley, P., Stein, C.E., and Fall, C.H. (2007). Rela- Rescue of Pancreatic Islet Cell Morphology and MicroRNA Expres- tionships of maternal and paternal birthweights to features of the sion in Male Offspring. Nutrients 9. metabolic syndrome in adult offspring: an inter-generational study McPherson, N.O., Owens, J.A., Fullston, T., and Lane, M. (2015). in South India. Diabetologia 50, 43–54. Preconception diet or exercise intervention in obese fathers norma- Vega, C.C., Reyes-Castro, L.A., Bautista, C.J., Larrea, F., Nat­ lizes sperm microRNA profile and metabolic syndrome in female hanielsz, P.W., and Zambrano, E. (2015). Exercise in obese fe- offspring. American journal of physiology. Endocrinology and meta- male rats has beneficial effects on maternal and male and female bolism 308, E805–821. offspring metabolism. Int J Obes (Lond) 39, 712–719. Morris, M.J., and Chen, H. (2009). Established maternal obesity Watkins, A.J., and Sinclair, K.D. (2014). Paternal low protein diet in the rat reprograms hypothalamic appetite regulators and leptin affects adult offspring cardiovascular and metabolic function in mi- signaling at birth. Int J Obes (Lond) 33, 115–122. ce. American journal of physiology. Heart and circulatory physiology Murashov, A.K., Pak, E.S., Koury, M., Ajmera, A., Jeyakumar, 306, H1444–1452. M., Parker, M., Williams, O., Ding, J., Walters, D., and Neufer, Whitaker, R.C., Wright, J.A., Pepe, M.S., Seidel, K.D., and Dietz, P.D. (2016). Paternal long-term exercise programs offspring for low W.H. (1997). Predicting obesity in young adulthood from childhood energy expenditure and increased risk for obesity in mice. FASEB and parental obesity. N Engl. J Med 337, 869–873. journal : official publication of the Federation of American Societies Woo, M., Isganaitis, E., Cerletti, M., Fitzpatrick, C., Wagers, A.J., for Experimental Biology 30, 775–784. Jimenez-Chillaron, J., and Patti, M.E. (2011). Early life nutrition Ng, S.F., Lin, R.C., Laybutt, D.R., Barres, R., Owens, J.A., and modulates muscle stem cell number: implications for muscle mass Morris, M.J. (2010). Chronic high-fat diet in fathers programs beta- and repair. Stem Cells Dev 20, 1763–1769. cell dysfunction in female rat offspring. Nature 467, 963–966. Zambrano, E., Martinez-Samayoa, P.M., Bautista, C.J., Deas, M., Pinhas-Hamiel, O., and Zeitler, P. (2005). The global spread of Guillen, L., Rodriguez-Gonzalez, G.L., Guzman, C., Larrea, F., type 2 diabetes mellitus in children and adolescents. J Pediatr 146, and Nathanielsz, P.W. (2005). Sex differences in transgenerational 693–700. alterations of growth and metabolism in progeny (F2) of female Raipuria, M., Bahari, H., and Morris, M.J. (2015). Effects of ma- offspring (F1) of rats fed a low protein diet during pregnancy and ternal diet and exercise during pregnancy on glucose metabolism lactation. J Physiol 566, 225–236. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

LÄHIKUVASSA JARI LAUKKANEN Kuva: TARJA VÄNSKÄ-KAUHANEN Sydämen asialla Apulaisprofessori, kardiologi Jari Laukkanen vertaa tutkijan työtä urheilijan uran rakentumiseen. Kummassakin vaaditaan pitkäjänteisyyttä. Opiskelu ja tutkimustyö on vienyt häntä muun muassa Itä-Suomen, Jyväskylän ja Cambridgen yliopistoihin. Väestön terveyden vaaliminen on tavoite. Viime vuosien aikana on kiinnostanut sydänperäisen äkkikuoleman vaaratekijöiden tunnistaminen väestössä ja liikunnan roolin vahvistaminen sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Siinäkin tarvitaan raja-aitoja rikkovaa monitieteistä yhteistyötä. Kuka olet, miten ja missä sinusta on tullut sinä? Olen Jari Laukkanen, olen toiminut sydänlää­kä­ri­ nä ja liikunnan vaikutukset sydämeen ja veren­kier­ toelimistöön ovat olleet keskeisenä kiinnostukseni kohteena. Olen opiskellut Kuopiossa ja nykyisin toimin Jyväskylässä. Kardiologiksi erikoistuin Lah­ des­sa, Savonlinnassa ja Kuopiossa. Väitöskirja liit­tyi rasituskoelöydöksiin ja niiden ennusteelliseen mer­­ kitykseen. Sen ensimmäinen osatyö palkittiin aika­­ naan vuoden 2001 Liikuntalääketieteen päivien tut­ kijapalkinnolla. Kardiologin työssä painopiste on­ollut invasiivisessa kardiologiassa. Olen toiminut myös sisätautien professorin tehtävässä. Miten ja miksi löysit uran juuri liikunnasta? Liikunta on aina kiinnostunut. Liikunnan myön­ teiset vaikutukset ovat tulleet aikoinaan esille omista ja muiden ihmisten kokemuksista. On ilmiselvää, että liikunnalla on monia positiivisia vaikutuksia sydämeen ja verenkiertoelimistöön. Sydä­­men ja verenkiertoelimistön toiminta on hyvin kes­keinen osatekijä liikunnan aikana. Toisaalta, jos sydä­messä on jotakin ongelmaa, se on aika usein myös todettavissa ja hoidettavissa, ja sairastuneita potilaita voidaan auttaa nykypäivän hoidoilla var­sin hyvin. Sydänsairauksien diagnostiikassa ja hoi­dossa on paljon kiinnostavaa ja uusia haasteita; hoi­damme yhä vaikeammin sairaita ja entistä van­ hem­ paa väestöä. Liikunta kulkee aina mukana sydän­sai­rauk­ sien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Millaisia vaiheita urapolullesi mahtuu? Suora­ vii­vaista suunnitelmallisuutta? Sattuman puut­ tu­mis­ta peliin? Hyödyllisiä harharetkiä? Varhainen urakehitys ei ole suoraviivaista, eli tietty määrä oppimista, kokeiluja ja erehdyksiä kuuluu asi­ aan. Hyödyllisiä harharetkiä, hmm, varmaan niitäkin mahtuu...raja-aidat rikkovaa kokeilua. Hienoa on ollut se, että on saanut olla useammissa työyhteisöissä ja erilaisten ihmisten kanssa. Se auttaa ymmärtämään entistä paremmin mistä toimivat koko­naisuudet rakentuvat ja mikä elämässä sekä tieteessä on oleellista. Suomi ja suomalainen tutkimus on vain pieni osa tiedemaailmaa…ja kansainvälisyys on välttämätöntä. Uudenlaiset näkemykset ja moti­voituneet tutkijat ovat tervetulleita. Myös lii­kun­ta­lääketieteen tutkimuksen kannattaa panostaa kan­sainväliseen y­ hteistyöhön, se avartaa näke­myksiämme sekä auttaa pysymään kehityksen kär­jessä. Niin potilastyössä kuin elämässä yleensäkin ih­mis­ ten aito kohtaaminen on tärkeä elementti toi­vottujen tulosten saavuttamiseksi. Ihmiset eivät­odota vain määräyksiä tai keittokirjaohjeita elä­määnsä, vaan pikemminkin selviytymiskeinoja. Mitä tutkit parhaillaan? Keskeinen kiinnostuksen kohteeni on sydänperäisen äkki­kuoleman vaaratekijöiden tunnistamisessa väes­tö­­ta­solla. Olen tutkinut pitkään liikuntaa ja­val­ timosairauksien riskitekijöitä sekä niiden mer­ki­­tys­­ LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 51

tä sydänsairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoi­dos­sa. Nykyisin tutkimus on monitieteistä ja moni­am­­ma­ til­lista. Biobankkiaineistot tuovat mukanaan uusia ulot­ tuvuuksia sairauksien geenitaustan tutki­ muk­ seen.­ Miksi se kiinnostaa? Äkilliset sydänsairaudet aiheuttavat paljon inhimil­ listä kärsimystä. Sellaisen tilanteen kohtaaminen ei ole kenelläkään helppoa. Olen kohdannut joitakin vastaavia tilanteita elämässäni ja oppinut, että ihan kaikkiin asioihin ei ole myöskään selitystä – vaikka asioita olisi tutkittu paljonkin. Työikäisen väestön terveyden vaaliminen on kus­ tannusvaikuttavaa. Ihmisten terveyteen ja ihmisten äkilliseen sairastumiseen liittyvät vaa­ran merkit tulisi tunnistaa, sekä potilaan oirei­den ja löydösten että terveydenhuollon ammat­tilais­ten avulla. Esimerkiksi sydänsairaiden potilaiden liikunnallisesta kun­tou­ tuksesta on tutkimusnäyttöä, että se on kus­tan­nus­ vaikuttavaa. Oikein toteutuessaan sillä voi­daan estää uusiutuvia äkillisiä sydäntapahtumia, työ­kyvyt­tö­ myyt­tä ja vajaakuntoisuutta. Mitkä kysymykset ovat sinulle ajankohtaisia nyt? Mitä vastauksia alan tutkimukselta odotat? Liikunta-alan ja liikuntalääketieteen ammattilaisten olisi tarpeen jalkautua sairaalamaailmaan ja toimia siten yhteistyössä terveydenhuollon kanssa. Liikunta on yksi osa nykyistä näyttöön perustuvaa hoitoa, vaikkakin se on vielä alikäytetty. Toisaalta tut­ kimusnäyttöä on jo varsin paljon. Liikunta on syytä liittää luontevana osana mukaan muuhun näyttöön perustuvaan hoitoon ja yhdeksi osaksi hoitoketjuja sairaalasta terveyskeskukseen ja kotioloihin saakka. Suomalaisten liikuntalääketieteen osaamis­kes­kus­­­ ten verkostoa ja yhteistyötä tarvitaan. Odo­tan,­että liikuntatutkijat jalkautuvat entistäkin laa­ jem­ min hyväkuntoisten ihmisten ja urheilijoiden paris­ ta riskiryhmien ennaltaehkäisyyn ja sai­ras­tu­neiden liikuntahoitoon, toimien luontevasti yh­ teis­ työssä muiden ammattiryhmien kanssa. Terveiden ja ennes­ tään hyväkuntoisten liikunnan edistämisen sijaan yhteiskunnan tulisi kohdistaa voimavaroja ris­ki­ryh­ mien tunnistamiseen ja heidän vaikuttavaan hoi­ toon. Liikunta-alan asiantuntijoilla voisi olla entis­tä isompaa roolia sairauksien ennaltaehkäisyssä, hoi­ dossa ja kuntouksessa. Tutkimusnäyttö on aivan­kes­ keinen, jotta asiat tehdään myös oikein perus­tellusti ja vaikuttavasti. Kannattaa nähdä asioita laa­jasti. Ennaltaehkäisyssä liikunnan merkitykseen usko­ taan. Tyypillisesti sairaalahoitojaksot ovat nykyi­sin yhä lyhyempiä, joten tarvitaan yhteneviä hoi­ to­ polkuja ja moniammatillista yhteistyötä sekä näyt­töä toiminnan vaikuttavuudesta. Sairastuneiden poti­ laiden hoidossa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä liikunnalla olisi paljon tehtävää. Liikuntaan ja sen vaikutuksiin sekä mekanismeihin liittyvää perus­ tut­ kimusta tarvitaan ennaltaehkäisyn ja hoidon kehi­tyksen tueksi ja taustaksi; meidän tulisi löytää eri­ laisille potilasryhmille ja yksilöille sopivia ja toi­ mivia keinoja, kaikille ei sovellu juuri sama ”lääkevalikoima”. Huippuhetki urallasi, tärkeimmät saavutuksia? Tutkimustyö on aina pitkäjänteistä ja siinä mielessä verrattavissa urheilijan uran rakentumiseen. Nöyryys ja toisten ihmisten näkemysten kunnioitus auttaa sekä tieteessä että potilastyössä. Oikeastaan ei ole yhtä ja ainoaa huippuhetkeä, vaan tulokset koostuvat monista pienistä osatekijöistä ja pienistä askelista, hyvä pohjatyö on tärkeää tutkimuksessakin. Yksittäinen tutkija voi tuoda yleensä pienen osan tieteellisen tutkimuksen laajaan kokonaisuuteen. Jos­kus tiede pyrkii pirstaloitumaan ja olennaiset ja tär­keät asiat voivat hämärtyä. Jotkut tapahtumat ural­­la saattavat tulla myös aivan ennalta odottamatta. Tut­kimustyöni keskeinen päämäärä on ihmisten ter­ vey­den ja hyvinvoinnin edistäminen eikä huolien lisää­minen – tieto voi myös lisätä tuskaa. Mitä tekisit toisin, jos saisit mahdollisuuden pala­ta ajassa taaksepäin? Yleensä pyrin kyllä katsomaan eteenpäin. Toki men­ neestä pitää aina oppia, mutta liiallinen spekulointi ei vie asioita rakentavasti eteenpäin. Raja-aitoja rik­ko­­vaa monitieteistä yhteistyötä tarvitaan entistä enem­­män, eri alojen asiantuntijat yhteen! Liikunta on vieläkin alikäytetty resurssi terveydenhuollossa. Liikunta-alan ja liikuntalääketieteen ammattilaisten olisi tarpeen jalkautua entistä paremmin osaksi potilastyötä ja toimia sujuvasti yhteistyössä ja yhtenä osana moniammatillista terveydenhuoltoa. 52 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Teksti: JARMO MÄKINEN KORRUPTIO, KILPAILUMANIPULAATIO, HULIGANISMI: Urheilun eettisten ongelmien tutkimus laajenee nopeasti Korruption ja huliganismin kaltaisiin urheilun eettisiin kysymyksiin kohdistuva tutkimus kasvaa nopeasti. Tutkimus kattaa myös uusia ilmiöitä ja niitä tarkastelevien tieteenalojen määrä on laajentunut. Esimerkiksi kilpailumanipulaatio oli ennen lähinnä yksi perinteisen urheiluun liittyvän korruption alalaji. Nyt sen mekanismit ja mahdollisuudet ovat muuttuneet perusteellisesti globaalien internetpohjaisten on-line -pelien myötä. U rheilun eettisiä ongelmia koskevaa tutkimusta jäsennetään tässä artikkelissa analysoimalla kansainvälisissä tutkimusviitetietokannoissa julkaistuja tietoja. Tavoitteena on tutkimuksen määrää ja aihepiirejä tarkastelemalla selkeyttää alan tietopohjaa ja laajentaa sitä kattamaan kansainvälinen tutkimustoiminta. Vuoden 2018 alkupuolella tehty analyysi kohdistettiin kolmelle osa-alueelle: katsomoturvallisuuteen, kilpailumanipulaatioon ja hyvään hallintoon, jotka sisältävät myös urheiluun liittyvän korruption ja huliganismin. Doping-tutkimus jätettiin toistaiseksi tarkastelun ulkopuolelle. Kuva: GORILLA/ASTRAKAN LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 53

Jalkapallo tässä suhteessa ylivoimaisesti tutkituin laji ja selkeästi suurempi julkaisujen määrässä mitattuna kuin muu urheilu yhteensä. Tähän ovat vaikuttaneet jalkapallon levinneisyys, harrastajamäärät ja varhainen ammattimaistuminen. Haut kohdistettiin neljään kansainväliseen tietokantaan tai tietokantaperheeseen, joiden aineistot sisältävät satoja miljoonia viitteitä erilaisiin tekstilähteisiin. Hieman toisistaan poikkeavan profiilin omaavat tietokannat ovat Scopus, Web of Science (WoS), ProQuest Central ja urheilujulkaisuihin keskittynyt sportdiscus. Hauista ja niiden metodista kerrotan enemmän myöhemmin julkaistavassa tutkimusraportissa (Mäkinen, Kyllönen & Laakso 2018). Tutkimuskartoitus on tehty yhteistyössä Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHUn kanssa. Heysel, Hillsborough ja huliganismin tutkimuksen nousu Kuvio 1 esittää aihepiiriin liittyvien julkaisujen määrän kehittymistä. Se kuvaa hyvin uuden aihepiirin syntyä ja siihen kohdistuvan tutkimuksen määrän kasvua, joka on kiihtynyt erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Haut tehtiin vuoden 2018 helmi- ja maaliskuussa, joten viimeisen vuoden osalta mukana on vain parin kuukauden julkaisut eivätkä kaikki julkaisut olleet päätyneet viitetieto- kantoihin vielä vuoden 2017 osaltakaan, joten kasvu on jyrkempi kuin kuvio esittää. Kasvuun vaikuttavat myös tutkimustoiminnan kokonaismäärän kasvu ja siitä yhä suuremman osan päätyminen kansainvälisiin viitetietokantoihin. Kuvion aikajänne on viisi vuosikymmentä mutta kolmena ensimmäisenä vuosikymmenenä tutkittiin tarkasteltavista aihepiireistä lähinnä vain huli­ ganismia, joka tuli kasvavan huomion kohteeksi 1960-luvulla. Sitä koskevien julkaisujen määrä nousi erityisen korkeaksi 1980-luvun loppupuolella. Tähän todennäköisesti vaikuttivat Heyselin (1985) mellakointi ja sitä seurannut katsomo-onnettomuus, kuten myös Hillsboroughin (1988) katsomo-onnettomuus, vaikka jälkimmäisessä ei ollut suoranaisesti kysymys huliganismista vaan turvallisuustoimien pettämisestä. Myös katsomoturvallisuuden julkaisujen määrässä osuu pieni piikki 1980-luvun puoliväliin. Tällä vuosikymmenellä kiihtynyt julkaisujen määrän kasvu pohjaa etenkin katsomoturvallisuuteen ja kilpailumanipulaatioon liittyviin aiheisiin. Kokonaiskasvua on lisännyt entisestään noin vuodesta 2014 alkanut hyvään hallintoon liittyvien ­aiheiden määrän kasvu. Huliganismista katsomoturvallisuuteen KUVIO 1. Kansainvälisissä viitetietokannoissa urheilun eettisten ongelmien historia alkaa 1960-luvun lopun huliganismia koskevasta tutkimuksesta. 54 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Taulukko 1 sisältää aihepiirin tutkimuksen määrän pääluokittain. Huliganismin tutkimuksessa tutkijoita on kiinnostanut eniten sen juuret ja historiallinen kehitys. Lähellä tätä näkökulmaa ovat myös huliganismia alakulttuurina ja huligaanien tunnuspiirteitä käsittelevät tutkimukset (identification as a group/subculture) sekä julkisen vallan toimenpiteitä huliganismin hillitsemissä tarkastelevat tutkimusraportit (public act). Kokonaisuutena huliganismin tutkimuksen kent­ tää hallitsee vahvasti sosiologinen tutkimusote.­ Myös psykologit ovat tehneet jonkin verran huli­ gaanien käyttäytymistä koskevaa tutkimusta (emotion & behaviour). Huligaanien käyttäytyminen on herättänyt huomiota myös mediassa. Tässä aineistossa ensimmäinen aihetta käsittelevä julkaisu on Stuart Hallin (1978) kirjoittama ’TheTreatment of Football Hooliganism in the Press’. Tyypillistä näille tutkimuksille on tutkijoiden kriittinen suhtautuminen stereotyyppisesti huliganismia kuvaavaan mediaan. Suoraan Heyselin (1985) ja Hillsboroughin (1988) stadioneilla tapahtuneita onnettomuuksia käsitteleviä tutkimuksia on vain kymmenkunta, vaikka tapahtumat näyttävät lisänneen huliganismia koskevan tutkimuksen määrää yleisesti. Mielenkiintoisia ovat myös tutkimukset, joissa huliganismia

tarkastellaan huligaanien näkökulmasta tai heidän kertomanaan (inside view). Urheiluun liittyvän huliganismin paikallisilla ­ilmentymillä on paljon yhteisiä piirteitä. Tätä vasten on yllättävää, miten vähän ilmiötä on tarkasteltu kansainvälisistä näkökulmista (global/transnational view). Myös fanien ja huligaanien suhteita (fans and hoolignans relationship) sekä ilmiötä määrällisesti tarkastelevia (quantitative aspects) tutkimuksia on vähän. Kannattajien ääriryhmien, ultrien tutkimus on lisääntynyt tässä aineistossa vasta viime vuosina, vaikka ilmiö on vuosikymmeniä vanha. Huliganismin tutkimus on erittäin Iso-Britannia -keskeistä. Brittiläisten kirjoittajien ohella usein myös muiden maiden tutkijat analysoivat juuri brittiläistä jalkapalloa. Aineistossa noin 56 prosentilla tutkimuksesta on empiirinen tarkastelukohde. IsonBritannian huliganismia tarkastelevia tutkimuksia (71 kpl) on aineistossa lähes kaksi kertaa kuin koko muun maailman huliganismia tarkastelevia tutkimuksia yhteensä. Seuraavaksi eniten on tarkasteltu Italiaa (7 kpl). Osa muihin maihin kohdistuvasta tutkimuksesta jäänee tässä tarkasteltujen kansain­ välisten tietokantojen ulkopuolelle. Katsomoturvallisuuteen (crowdsafety/spectatorsafety) kiinnitettiin huomiota jalkapallohuliganismin ja sen seurausten torjumisessa jo 1980-luvun alkupuolella, kuten esimerkiksi Lewisin (1982) kenttätutkimuksessa ’Crowdcontrol at English footballmatches’. Myöhemmin turvallisuuden käsite laajeni kattamaan urheilutapahtumien ennaltaehkäisevän ter­ veys- ja ravintohuollon ja suunnitelmallisuus kasvoi kohti tapahtumien yksityiskohtien kokonaishallintaa. Tämän aineiston perusteella tutkimusala on vielä osin jäsentymätön mutta kuitenkin aiheiltaan, tieteenaloiltaan ja tutkimusotteeltaan huliganismin tutkimuksesta eriytynyt kokonaisuus. Katsomoturvallisuudessa suurimman aihealueen muodostavat julkaisut, joissa tarkastellaan katsojien hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita. Tarkemmin niissä analysoidaan varautumista sairaustapauksiin, ja ensiapuun, kuten esimerkiksi ’Medical Emergency Services at Big Events’ (Sefrin 2011) tai ­tapahtumien ruokahuoltoa, kuten esimerkiksi ­’Ensuring and promoting food safety during the 2008 ­Beijing Olympics’ (Moy, Han and Chen 2010). Näiden lääke-, terveys, ja ravintotieteitä koskevien julkaisujen määrä kasvaa edelleen voimakkaasti. Toinen suuri aihealue käsittelee tapahtumiin kohdistuvia turvallisuusuhkia (securityrisks). Siihen ­sisältyvissä tutkimuksissa voidaan tarkastella tuleviin uhkiin varautumista, kuten esimerkiksi ’Planning for the worst: Risk, uncertainty and the Olympic Games’ (Boyle and Haggerty 2012) ja Managing the threat of terrorism in sport (Hall et al. 2013). Myös uhkien vaikutusta yleisön käyttäytymiseen ja käsityksiin on tutkittu. Katsomoiden ja tapahtumapaikkojen rakenteiden turvallisuus on kolmanneksi suurin aihealue. Muut katsomoturvallisuuteen liittyvät tutkimukset tarkastelevat esimerkiksi teknisiä aspekteja tai innovaatioita (techincal aspects). Monet niistä koskevat turvallisuuskameroiden kuvavirtaa tai TAULUKKO 1. Hakujen ja karsimisen tulokseksi jäi 668 tutkimusjulkaisua, jotka luokiteltiin niiden sisällön perusteella. AIHEET Good Governance Corruption Good governance in general Equality/equity Transparency Conflict of interest Democratic governance Match-Fixing Behaviour Case Public act (law & legislation & order & policy) Predictors Mapping Modelling Other/no information enough Corruption Governance Consequences Politics History Hypercrime Ethics Spectator safety/Crowd safety Medical & health care Security risks Safety of the sport facilities Other/no information enough Crowd dynamic Public act (law & legislation & order & policy) Management strategies Technical aspects Broad view Alcohol & sport events Spectator identification Noise level Nationalism Weather Spectator safety/Hooliganism History/roots of hooliganism Identification as a group/Subculture Public act (law & legislation & order & policy) Other/no information enough Emotions & behaviour Ultras/superhooligans Broad view Hooligans in the media Disasters/violent events Inside view Cultural aspects Global/transnational view Politicization/Nationalism Fans and hooligans’ relationship Quantitative aspects YHTEENSÄ MÄÄRÄ 126 56 27 17 16 6 4 135 26 18 18 12 11 11 9 8 6 5 4 3 3 1 214 64 28 25 20 13 13 11 11 10 6 5 4 2 2 193 30 23 23 20 18 16 13 11 10 8 6 6 4 3 2 668 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 55

langattomia tekniikoita kuten esimerkiksi ’Mobile mapping of sportingeventspectatorsusing Bluetooth sensors’ (Versichele et al. 2012). Myös väkijoukkojen liikkumista, siirtymistä ja sijoittamista (crowd dynamic) koskevissa julkaisuissa tekninen näkökulma on usein keskeisessä roolissa. Katsomoturvallisuuteen liittyviä asioita tarkas­ tellaan tässä aineistossa pitkälle tieteenala-/ammattikohtaisilla ja teknisillä käsitteillä. Toisin sanoen tutkijat lohkaisevat tutkittavasta ilmiöstä osakokonaisuuden, jota tarkastelevat lähtötieteensä teorioihin ja metodeihin nojautuen. Kokonaisuuden hallintaan tai puhtaasti julkistoimijan näkökulmaan kiinnittyviä tutkimuksia katsomoturvallisuudesta on vähemmän kuin huliganismia koskevassa tutkimuksessa. Myös management-näkökulmaan kiinnittyviä tapahtumien turvallisuutta koskevia julkaisuja on ainakin toistaiseksi vähän siihen nähden, että jo nykyisin on olemassa erilaisia tapahtumien hallintaa koskevia koulutusohjelmia. Korruptiosta hyvään hallintoon ja kilpailumanipulaatioon Korruptio ja hyvä hallinto liittyvät toisiinsa. Samoin kuin katsomoturvallisuuden voidaan katsoa nousevan huliganismin ilmiöstä, voidaan hyvän hallinnon yhtenä juurena pitää korruptiotutkimusta. Urheilussa esiintyvää korruptiota koskevia tutkimuksia esiintyy tässä aineistossa enenevästi 1980-luvulta lähtien. Korruption ehkäiseminen on kuitenkin vain yksi, vaikkakin keskeinen hyvän hallinnon tavoite. Olennaista on siirtyminen korruption suhteen reaktiivisesta tutkimusotteesta urheiluorganisaatioiden hallintaa koskeviin proaktiivisiin aiheisiin. Tässä aineistossa ensimmäinen hyvä hallinto -termiä käyttävä tutkimus on Corbettin ja Findlayn (1999) ’ Good policies, good governance: a guide for sport organizations. Korruptiotutkimukset muodostavat laajuudeltaan selkeästi yleisimmän tematiikan hyvän hallinnon alla. Laajin alue koostuu kansainvälisten urheiluorganisaatioiden korruptiotapauksia käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Näistä useat käsittelivät kansainvälisen olympiakomitean ja jalkapallon kansainvälisen kattojärjestön FIFAn korruptiotapauksia. Hyvän hallinnon aihealueen toiseksi suurin kategoria koostuu julkaisuista, jotka käsittelevät urheilun hyvää hallintoa laaja-alaisesti eri näkökulmista, kyseessä on siis eräänlainen ’hyvän hallinnon yleiskategoria’. Nämä julkaisut tarkastelevat muun muassa kansallisten ja kansainvälisten urheiluor- ganisaatioiden hyvän hallinnon käytäntöjä, hallinnon perusperiaatteita, vastuullisuutta, eettisyyttä sekä hallintoteoriaa. Kolmanneksi suurin kategoria liittyy sukupuolten tasa-arvoon urheiluhallinnon näkökulmasta. Se keskittyy muun muassa naisten osallisuuteen vastuutehtävissä, palkkaeroihin sekä siihen, miten näihin tekijöihin voitaisiin vaikuttaa. Neljäntenä erottautuvat tutkimukset, jotka käsittelevät hallinnollista ja taloudellista läpinäkyvyyttä. Eturistiriitoja ja demokraattista tutkitaan selvästi vähemmin, mikä oli jossain määrin yllättävää, sillä molemmat ovat varsin keskeisiä osa-alueita hyvän hallintotavan toteuttamisessa. Korruptio ja kilpailumanipulaatio (match-fixing) liittyvät myös läheisesti toisiinsa. Kilpailumani­ pulaatio on oikeastaan yksi perinteinen urheiluun liittyvän korruption alalaji (lainvastainen vedonlyönti). Sitä koskevat julkaisut alkoivat hitaasti lisääntyä 2000-luvun alussa. Aina vuoteen 2010 asti lähes kaikissa kilpailumanipulaatiota koskevien julkaisujen otsikoinnissa käytetään sanaa ’corruption’. Vasta tämän jälkeen sen rinnalle ilmestyy termi ’matchfixing’, mikä on nykyisin yleisin otsikkosana aihetta käsittelevissä julkaisuissa. Mahdollisesti kilpailumanipulaation muodostumiseen omaksi tutkimushaaraksi on vaikuttanut, vedonlyöntipelien määrän ja muotojen kasvu sekä niiden digitalisoituminen ja siirtyminen internetiin, itse kilpailumanipulaation kasvu ja laajentuminen uusiin maihin sekä uusien alojen lisääntynyt kiinnostus ilmiön tutkimukseen. Suurimman aihepiirin muodostavat julkaisut, joissa pyritään ymmärtämään jonkun kilpailumanipulaatioon liittyvän osapuolen, kuten urheilijan, joukkueen, liigan, vedonlyöjien ja vedonlyöntitoimiston käyttäytymistä. Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi ’Discourses of deception: Cheating in professional running’ (Mewett 2002) ja Match Rigging and the Favorite Long-Shot Bias in the Italian Football Betting Market (Rossi 2011). Seuraavaksi eniten on tutkittu julkisen vallan toimenpiteitä ja mahdollisuuksia kilpailumanipulaation ehkäisemisessä (public act) sekä tapahtuneita kilpailumanipulaatiotapauksia (case). Osa kilpailumanipulaatiota koskevista tutkimuksista on taloustieteellistä ja kohdistuu ’odotusmarkkinoihin’ (predictors) ja muuhun mallintamiseen (modelling). Ilmiötä kartoittavissa (mapping) tutkimuksissa keskitytään puolestaan arvioimaan tai löytämään todisteita kilpailumanipulaation laajuudesta tai olemassaolosta. Julkaisuja, joissa kilpailumanipulaatiota tarkastellaan laajemman korruptiokäsitteen (corruption) alla, on alle kymmenen. Suurin piirtein saman verran on kilpailumanipulaation seurauksia (consequences) tarkastelevia julkaisuja. Kilpailuma- Pelimanipulaation yhteyksiä poliittiseen järjestelmään tai jännitteisiin on tutkittu vähän. Samoin aineistossa on vain kolme cyber- ja hyperikollisuuden käsitteillä lähestyvää julkaisua. 56 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

nipulaation yhteyksiä poliittiseen järjestelmään tai jännitteisiin on tutkittu vähän. ­Aineistossa on vain kolme cyber- ja hyperikollisuuden käsitteillä aihetta tarkastelevaa tutkimusta. Julkaisuista 37 prosenttia käsittelee kilpailumanipulaatiota yleisesti (broadview). Loput julkaisut tarkastelevat kilpailumanipulaatiota tietyn empiirisen kohteen tai näkökulman kautta. Liigamuotoa koskevia julkaisuja on eniten, vaikkakin niiden aihepiirit ovat hyvin vaihtelevia. Yksittäisiin urheilijoihin (athletes) ja joukkueisiin (team) kiinnittyviä julkaisuja on lähes yhtä paljon. Aihetta käsitellään myös v­ edonlyöntitoimiston tai pelinominaisuuksien (bookmaker) näkökulmasta, kutenesimerkiksi ’Modelling of football companies’ rates of return according to sport results and bookmakers’ expectations on the example of serie A ’(Majewski 2014). Tutkimukset, joissa kilpailumanipulaatiota tarkastellaan itse manipuloijan näkökulmasta, kuten ’To fix or not to fix? How corruptors decide to fix footballmatches’ (Hill 2009), vaikuttavat mielenkiintoisilta mutta niitä on tehty vain muutamia. KUVIO 2. Puolet urheilun eettisiin ongelmiin liittyvistä tutkimuk­ sista julkaistaan urheiluun erikoistuneissa lehdissä ja toinen puoli hajaantuu useiden eri alojen tutkimusjulkaisuihin. Jalkapallo – suurin ja tutkituin Aineiston 568 lehtijulkaisua on julkaistu yli kolmessa sadassa lehdessä, joten kovin keskittyneeksi julkaisutoimintaa ei voi luonnehtia. Tämä luonnollisesti hankaloittaa alan seuraamista. Kuviossa 2 on esitetty kymmenen keskeisintä edellä kuvattuja urheilun eettisiä kysymyksiä käsittelevää lehteä mitattuna julkaisujen määrällä. Soccer & Society -lehti johtaa melko selkeästi tätä listaa 35 julkaisullaan. Lehti on perustettu vuonna 2000 ja ilmestyy nykyisin kahdeksan kertaa vuodessa. Jalkapallo on tietenkin tässä aihepiirissä ylivoimaisesti tutkituin urheilulaji ja selkeästi suurempi julkaisujen määrässä mitattuna kuin muu urheilu yhteensä. Tähän ovat vaikuttaneet Jalkapallon levinneisyys, harrastajamäärät ja varhainen ammattimaistuminen. Toisena listalla on nykyisin 11 kertaa vuodessa ilmestyvä laaja-alaisempi Sport in Society -lehti, joka perustettiin (nimellä Culture, Sport, Society) vuonna 1998. Kolmantena on puolestaan jo vuonna 1966 perustettu International Review for the Sociology of Sport, joka ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Niiden jälkeen julkaisujen määrä putoaa melko nopeasti yhteen per julkaisu. On huomattavaa, että kaikki kymmenen julkaisua ovat erikoistuneet urheiluun liittyviin kysymyksiin. Joukossa ovat sosiologian, historian, talouden, rahoi­tuksen, hallinnon ja oikeustieteen näkökulmat. Tässä analyysissa ei tullut kuitenkaan vastaan yhtään nimenomaisesti näihin aihepiireihin erikoistunutta lehteä. Lehtien suuren määrän vuoksi joukossa täytyy olla myös niitä lehtiä, jotka eivät ole varsinaisesti urheiluun erikoistuneita. Tämän selvittämiseksi urheilun, liikunnan ja vapaa-ajan kysymyksiin ­erikoistuneet lehdet erotettiin luokittelemalla muiden alojen lehdistä. Jos tarkastellaan julkaisujen kokonaismäärää koko jaksolla, on puolet julkaistu urheiluun erikoistuneissa lehdissä ja toinen puoli muissa lehdissä. Tämä tilanne näyttää myös säilyvän vuodesta toiseen, vuosittaisia piikkejä esiintyy puo- lin ja toisin mutta edelleen noin puolet urheilun eettisiin kysymyksiin liittyvistä tutkimuksista julkaistaan muissa kuin urheiluun erikoistuneissa lehdissä. Yhteiskuntatieteiden hallitsema ala muuttuu monitieteiseksi Urheilun eettisiä ongelmia koskevan tutkimuksen määrä kasvaa tällä hetkellä erittäin nopeasti. Tätä näyttää ruokkivan lisääntyvä monitieteisyys; kentälle tulevat uudet tieteenalat ja tutkijat tuovat sille julkaisuvoimaa. Uudet menetelmät ja opit synnyttävät myös uusia erityiskysymyksiä ja tutkimushaaroja, jotka edelleen kasvattavat julkaisujen määrää. Perinteisesti yhteiskuntatieteilijöitä kiinnostavat ­ilmiöt näyttävät kiinnostavan nyt myös muiden alan tutkijoita. Tämä voi kertoa siitä, että tutkittavassa ilmiössä on tapahtumassa huomiota herättäviä muutoksia. Toisinaan kulttuurinen muutos tuo ilmiöön emergenttejä, laadullisesti uusia piirteitä, joita ei voi tarkastella pelkästään perinteisin menetelmin. T ­ ämä on yksi Niiniluodon (1993) esittämistä uusien tieteenalojen syntymiseen johtavista malleista. Esimerkiksi kilpailumanipulaatio oli ennen lähinnä yksi perinteisen urheiluun liittyvän korruption alalaji ­ mutta sen mekanismit ja mahdollisuudet ovat muuttuneet perusteellisesti globaalien internetpohjaisten on-line -pelien myötä. Digitalisoitumisen ohella urheilun globalisoituminen, ammattimaistuminen ja taloudellinen kasvu lisäävät ja muuttavat myös sen eettisten ongelmien määrää ja sisältöä. Pelkkä urheilutapahtumien määrän kasvaminen on todennäköisesti nostattanut huomiota niiden turvallisuuteen ja kerryttänyt sitä koskevaa käytännöllistä ammattitietoa. Näiden tietojen ja taitojen tieteistyminen voi myös johtaa uusien tieteenalojen syntymiseen (Niiniluoto 1993). LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 57

Useissa katsomoturvallisuutta koskevissa tutkimuksissa käsitellään hyvin konkreettisia ja käytännöllisiä ­ongelmia, kun taas monet huliganismia koskevat tutkimukset tähtäävät melko laajakantoisiin sosiologisiin tulkintoihin yhteiskunnasta ja kulttuurista. Korruptiotutkimuksen ja hyvä hallintoa koskevan tutkimuksen suhteessa voi myös nähdä taitojen tieteellistymistä, mikäli taito ymmärretään ilmiön hallintaan tähtääväksi toiminnaksi. Tätäkin enemmän myöhemmin syntyneessä hyvässä hallinnon tutkimuksessa voi nähdä vaikutusta eri tutkimusalojen alalohkoja yhteen keräävästä eli tutkimuksen konvergenssiin tähtäävästä sateenvarjomallista (Niiniluoto 1993). Hyvän hallinnon sateenvarjo kokoaa alleen useita perinteisiä ja uudempia hallinto- ja politiikkatieteiden käsitteitä kuten läpinäkyvyyden, vastuullisuuden, kestävän kehityksen, tasa-arvon, osallistamisen, legitimaation ja niin edelleen. Liimana tässä toimii käsitteiden valjastamien proaktiiviseen toimintaan hyvän hallinnon puolesta, joka kuitenkin vaikuttaa toistaiseksi olevan enemmän hallinnon kuin tutkimuspuolen tavoite. Yksi osoitus tästä on ’good governance’ -termin vähäinen, vaikkakin lisääntyvä käyttö, jopa niissäkin tutkimuksissa, joissa tarkastellaan ehkäisevää tai ennakoivaa toimintaa. Niitä etsivän on varauduttava perehtymään ja käyttämään useita hakusanoja. Tässä analysoitu aineisto osoittaa selkeästi, että urheilun eettisten ongelmien tarkastelu ei nojaa enää yhtä voimakkaasti yhteiskuntatieteisiin kuin aikaisemmin. Ala on monitieteistynyt, mikä on myös nostanut tutkimuskapasiteettia. Monitieteisyys voi kuitenkin aiheuttaa tutkimusalan pirstoituneisuutta. Yhteiskuntatieteilijät, oikeustieteilijät, taloustieteilijät ja lääketieteilijät voivat tutkia samaa ilmiötä mutta keskustella hyvin vähän keskenään. Monitieteisyyden tilassa ala näyttäytyy yhtenäisenä vain erikseen toteutetussa konstruktiossa, kuten tässä selvityksessä. Kehittyneempiä tiloja voisivat olla vuoropuheluun perustuva tieteidenvälisyys ja varsinaisesti uutta tieteenalaa ennakoiva poikkitieteellinen toiminta. Ylhäältäpäin toteutetut konstruktiot voivat kuitenkin olla tärkeitä vuoropuhelun synnyttämiseksi ja yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tieteen kentällä keskustelu käydään pääosin julkaisujen ­välityksellä. Ainakin toistaiseksi keskeisimmät eettisiä ongelmia käsitteleviä artikkeleita levittävät julkaisut ovat urheiluun erikoistuneita. Kokonaisuutena julkaisujen määrä jakautuu puoliksi urheiluun erikoistuneiden ja muiden lehtien välillä eikä tässä ole tapahtunut muutosta ajassa. Varsinaisesti kokoavasti urheilun eettisiin ongelmiin keskittynyttä lehteä ei tullut vastaan tässä selvityksessä. Tutkimusten määrä on kuitenkin vasta lähtenyt kasvuun ja voi olla, ettei sellaiselle ole vielä tutkijapiireissä ’tilausta’, vaikka se olisi käytännön toimijoiden kannalta toivottavaa. Vuoropuheluun perustuva tieteidenvälisyys on tarpeen myös urheilun eettisten kysymysten tutkimuksen kehittämiseksi. JARMO MÄKINEN, YTT Erikoistutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Sähköposti: jarmo.makinen@kihu.fi LÄHTEET: Boyle P. &Haggerty K.D. (2012). Planning for the worst: Risk, Mewett, P. (2002). Discourses of deception: Cheating in professio- uncertainty and the Olympic Games. British Journal of Sociology nal running. The Australian Journal of Anthropology 13(3), 292–308. 63(2), 241–259. Moy G.G., Han F. & Chen J. (2010) Ensuring and promoting food Corbet, R. & Findlay, H.A. (1999). Good policies, good governance: safety during the 2008 Beijing Olympics. FoodbornePathogens and a guide for sport organizations. Ottawa: Centre for Sport and Law. Disease 7(8),975–980. Forsman, M. (2016). Julkaisut ja tieteen mittaaminen. Bibliometrii- Mäkinen, Kyllönen & Laakso 2018. Tutkimuskartoitus urheilun kan käännekohtia. Enostone kustannus. eettisistä kysymyksistä. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry. Hall, S. (1978). The Treatment of Football Hooliganism in the Press. Niiniluoto, I. (1993). Uusien tieteiden synty: Kuusi mallia. Teokses- Teoksessa R. Ingham et al. (toim.), Football hooliganism: the wider sa Haaparanta L., Koskinen, I., Oech E. &Valdén T. (toim.). Malli me- context (s. 15–36). Inter-Action Inprint. todi ja merkitys. Esseitä Veikko Rantalan 60-vuotispäivän kunniaksi Hall, S., Byon, K. & Baker III, T. (2013). Managing the threat of ter- FITTY 49. Tampere: Tampereenyliopisto. 187–197. rorism in sport. International Journal of Sport Management 14(4). Rossi, M. (2011). Match Rigging and the Favorite Long-Shot Bias Hill, D. (2009). To fix or not to fix? How corruptors decide to fix in the Italian Football Betting Market. International Journal of Sport football matches. Global Crime 10(3), 157–177. Finance 6(4), 317–334. Majewski, S. (2014). Modelling of football companies’ rates of Sefrin, P. (2011). Medical Emergency Services at Big Events. No- return according to sport results and bookmakers’ expectations tarzt 27(4), 168–178. on the example of serie A. Business and Economic Horizons 10(3), Versichele M., Neutens T., Goudeseune S., van Bossche F. & van 214–222. de Weghe N. (2012). Mobile mapping of sporting event spectators using Bluetooth sensors. Sensors 12(10),14196–14213. 58 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Teksti: KAARLE KURKI Lajiliittojen yhdenvertaisuusja tasa-arvotyö – monta tapaa ja tulkintaa Valtionapua saavat liikunta- ja urheilujärjestöt kertovat yhdenvertaisuus-­­ja tasa-arvosuunnitelmissaan, miten ne puuttuvat eriarvoisuuteen ja syrjintään. Keskeisiksi teemoiksi suunnitelmissa nousevat naisten ja miesten välinen tasa-arvo, vammaisliikunta ja -urheilu sekä taloudellinen yhdenvertaisuus. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, mutta järjestöjen työtä olisi silti pystyttävä arvioimaan. Y hdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta keskustellaan liikunnassa ja urheilussa useilla tasoilla, monissa yhteyksissä ja vaihtelevin sanankääntein. Keskustelu avautuu suurelle yleisölle usein yksittäisten ongelmanasettelujen kautta. Viime aikoina näitä ovat olleet muun muassa seksuaalinen häirintä, erot miesten ja naisten jalkapallomaajoukkuepelaajien korvauksissa, vammaisurheilun ja -urheilijoiden arvostus sekä harrastamisen ja erityisesti seuraharrastamisen kasvavat kustannukset. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat kuitenkin huomattavasti yksittäisiä ongelmia laajempia ja monimutkaisempia kysymyksiä. Viime vuosien liikuntapolitiikassa on tapahtunut muutos, joka paikantuu konkreettisimmin vuoden 2015 liikuntalakiin. Siinä asetettiin yhdenvertaisuus ja tasa-arvo lain soveltamisalalla tapahtuvan toiminnan lähtökohdiksi ja lain tavoitteeksi eriarvoisuuden vähentäminen liikunnassa. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisestä tuli uusi liikunta- ja urhei­ lujärjestöjen valtionapukelpoisuuden ehto sekä valtionavun määrän arviointikriteeri. Opetus- ja kulttuuriministeriö velvoitti järjestöt esittämään suunnitelman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edis­tämisestä valtionavustushakemuksensa liitteenä. Liikuntalaissa tai ministeriön ohjeistuksissa ei kuitenkaan määritellä, mitä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön tulisi tarkalleen ottaen pitää sisällään. Näin ollen järjestöt ovat määritelleet tavoitteitaan ja toimenpiteitään omista lähtökohdistaan käsin. Suunnitteluvelvoite on virittänyt huomattavan määrän uudenlaista kommunikaatiota monimutkaisesta aiheesta. Kommunikaatiolla tarkoitan paitsi organisaatioiden sisäistä ja ulkoista viestintää myös eri yhteyksissä käytävää keskustelua, jossa erilaiset näkökulmat ja puhetavat kohtaavat ja prosessoituvat organisaation ymmärrykseksi monitulkintaisista ­ilmiöistä. Tutkiessani (ks. Kurki 2018) suurten ja keskisuurten lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmia havaitsin huomattavia eroja suunnitelmien sisällöissä. Havainto ei ollut yllättävä, sillä käsitteinä ja ilmiöinä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tulkinnanvaraisia ja kontekstisidonnaisia. Arvopuheessa ne voidaan toki määrittää kauniiksi ja lähes kiistämättömiksi tavoitteiksi, mutta niiden johdonmukainen käsittely edellyttää keskustelua ja määrittelyjä siitä, mitä ne merkitsevät juuri siinä kontekstissa, jossa niitä kulloinkin tulkitaan. Prosessit ovat virinneet liikunta- ja urheilujärjestöissä suunnitteluvelvoitteen myötä. Lähtökohtina reilu peli ja lainsäädäntö Yhteiskunnissa ja oikeastaan kaikenlaisissa ihmisten muodostamissa yhteenliittymissä esiintyy eroja ja erilaisuutta – joissakin enemmän, toisissa vähemmän. Näin on ollut historiassa ja näin on tänä päivänä, joskin erottelevat tekijät muuttuvat ajan saa- Liikuntalaissa tai ministeriön ohjeistuksissa ei määritellä, mitä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön tulisi tarkalleen ottaen pitää sisällään. Näin ollen järjestöt ovat määritelleet tavoitteitaan ja toimenpiteitään omista lähtökohdistaan käsin. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 59

tossa. Erilaisuudesta tulee eriarvoisuutta silloin, kun ihmisiä toisistaan erottavat tekijät vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa ja edellytyksiinsä elää, toimia ja toteuttaa itseään yhteiskunnassa vallitsevien normien mukaisesti. Myös normit, eli kollektiiviset käsitykset eriarvoisuudesta ja sen syistä, muuttuvat ja niitä voi pyrkiä muuttamaan. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon ei edellytä erilaisuuden vähentämistä tai häivyttämistä, vaan pikemminkin antaa erilaisuudelle tilaa esiintyä yhteiskunnassa ja yhteisöissä. (Ks. Therborn 2013.) Liikunta- ja urheilujärjestöt ja jo lajiliitot itsessään ovat paitsi autonominen myös toimintansa tarkoituksiltaan, tavoitteiltaan sekä toimintaympäristöiltään perustavalla tavalla heterogeeninen toimijajoukko. Ne liikuttavat erilaisia ihmisiä luonteeltaan, vaatimuksiltaan ja olosuhteiltaan erilaisissa lajeissa. Niitä yhdistävät reilun pelin periaatteet, joista ­ensimmäinen on ”jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun”. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön moraaliseksi lähtökohdaksi sopiikin huomion kiinnittäminen tekijöihin, jotka uhkaavat tätä periaatetta. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon käsitteille voi etsiä määritelmiä ja vähintään suuntaa antavia merkityssisältöjä syrjinnänvastaisesta lainsäädännöstä. Tasa-arvolaissa (laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta) tasa-arvolla viitataan sukupuolten tasaarvoon. Vuoden 2015 tasa-arvolain uudistuksessa otetaan huomioon myös sukupuolen moninaisuus kieltämällä syrjintä sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Yhdenvertaisuuslaissa taas kielletään syrjintä iän, alkuperän, kansalaisuu- den, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaeissa ei ainoastaan aseteta syrjintäkieltoja, vaan myös velvoitteita ­yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Silloin, kun muodollisesti samanlainen kohtelu ei johda yhdenvertaiseen tai tasa-arvoiseen lopputulokseen, voidaan perustellusti kohdella eri ryhmiä eri tavalla. Tämän niin sanotun positiivisen erityiskohtelun vaikutukset eivät kuitenkaan saa olla toisia ryhmiä syrjiviä. Syrjinnänvastaisen lainsäädännön pohjalta jää vielä saavuttamatta konkreettinen y­ mmärrys siitä, mitä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen liikunnassa ja urheilussa tarkoittaa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö on moniulotteista Lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön ­moninaisuus ilmenee jo käsitteiden määrittelyissä. Osa liitoista katsoo (sukupuolten) tasa-arvon sisältyvän yhdenvertaisuuteen, kun taas toiset ovat määrittelyissään lähteneet lainsäädännössä tehdystä erosta. On siis yhdenvertaisuussuunnitelmia sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmia, joihin otsikoinnista riippumatta sisältyy sukupuolten tasa-arvoa tai joissain tapauksissa ”sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta” koskevia kirjauksia. Suunnitelmakirjaukset heijastavat laajempaa puhetavan muutosta, sillä KUVIO 1. Strategiakartta: yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön lähestymistavat teemoittain lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmissa (Kurki 2018, 111.) 60 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Rakenteet ja vallalla olevat normit vaikuttavat erilaisten ihmisten edellytyksiin osallistua. Ovi ei välttämättä ole auki kaikille, vaikka sisältä käsin siltä näyttäisi. Saara Isosomppi (2018) on pannut merkille, että liikunta- ja urheilujärjestöjen puheessa yhdenvertaisuusdiskurssi on vienyt tilaa tasa-arvodiskurssilta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö ei ole yksiselitteinen ongelmanasettelu, vaan koostuu monista sisällöistä, jotka nivoutuvat lajiliittojen suunnitelmissa yhteen. Seuraavassa tarkastelen sisältöjä, joita kutsun teemoiksi ja strategioiksi. Teemoilla tarkoitan, millaisia merkityksiä liitot yhdenvertaisuudelle ja tasa-arvolle antavat, strategioilla taas keinoja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Kuten ei mahdollisille syrjintäperusteille tai eriarvoisuuksille, ei teemoillekaan ole olemassa maksimimäärää. Kuvioon 1 olen nostanut 13 teemaa, jotka toistuvat suunnitelmateksteissä. Ne ovat monin paikoin limittäisiä, päällekkäisiä ja sidoksissa toisiinsa. Ne luonnehtivat lajiliittojen näkemyksiä tekijöistä, jotka saattavat asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan liittojen järjestämässä toiminnassa, niiden omissa työyhteisöissä, päätöksenteossa sekä luottamushenkilöiden ja muiden toimijoiden keskuudessa. Yksittäisen teeman alla voidaan hyödyntää useampaa strategiaa. Eniten huomiota lajiliitot kiinnittävät naisten ja miesten välisen tasa-arvoon, vammaisliikuntaan ja -urheiluun, eri ikäisten yhdenvertaisuuteen sekä taloudellisen yhdenvertaisuuteen. Yhteistä kolmelle ensin mainitulle on se, että liikunnassa ja erityisesti organisoidussa kilpailullisessa urheilussa on perinteisesti tehty juuri niiden perusteella merkittäviä erotteluja ja jaotteluja. Pääsääntöisesti naiset ja miehet, tytöt ja pojat liikkuvat omissa ryhmissään ja kilpailevat omissa sarjoissaan. Ikäluokat on määritelty useimmiten varsin tarkasti. Vammaisliikunnalla on omat toimintonsa ja vammaisurheilulla kilpailunsa ja luokittelunsa. Taloudellinen yhdenvertaisuus on lajiliitoille selvästi edellisiä teemoja vaikeampi aihe. Tuloihin, varallisuuteen ja sosioekonomiseen asemaan perustuvat eriarvoisuudet ovat laajoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, joiden juurisyihin liittojen tai muidenkaan liikunta- ja urheilutoimijoiden keinovalikoima ei ulotu. Moninaisia muotoja yhteiskunnassa saavat osattomuus ja köyhyys tiivistyvät liitoille kysymyksenä osallistumisen taloudellisista edellytyksistä. Kaikilla näitä edellytyksiä ei ole, mikä herättää liitoissa ja yhteiskunnassa laajemminkin moraalista huolta. Huoli koskee erityisesti lasten ja nuorten liikuntaa ja urheilua. Tiivistetysti harrastaminen maksaa, ja kunkin yksilön tai perheen käytössä olevat taloudelliset resurssit vaikuttavat siihen, mitä ja kuinka paljon on varaa harrastaa (vrt. Hakamäki 2014). Luonteeltaan liittojen toimet taloudellisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi voidaan jakaa kustannusten hallintaan ja hyväntekeväisyysajatteluun. Harras- tamisen kustannuksista suurin osa syntyy seuroissa, joiden toimintaan liitto voi pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi ideoimalla edullisempia toimintamalleja, hillitsemällä varustekuluja, kehittämällä kilpailujärjestelmän kustannustehokkuutta tai ohjeistamalla jäsenseurojaan. Hyväntekeväisyysajattelulla viittaan siihen, että taloudellisesti vaikeassa asemassa olevien harrastamista tuetaan erilaisilla kohdennetuilla avustuksilla. Avustusmallit eivät kuitenkaan kestävällä tavalla vaikuta kustannuksia synnyttäviin rakenteisiin, siis vähennä tai hillitse harrastamisen kustannuksia. Yksittäiselle tuensaajalle – harrastajalle, perheelle tai seuralle – avustuksella sen sijaan voi olla suuri merkitys. Teemat strategiakartalla Edellä, kuviossa 1, havainnollistan kehittelemäni strategiakarttamenetelmän (ks. Kurki 2018, 109– 110) avulla lajiliittojen strategista lähestymistapaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen kussakin teemassa. Sijoittuminen vertikaalisella aktii­ vi­ suus/syrjintään puuttuminen -akselilla kuvaa, kuinka aktiivisella otteella lajiliitot suhtautuvat teemaan. Aktiivisuus tarkoittaa, että suunnitelmatekstit sisältävät paljon edistämistoimiin viittaavaa kommunikaatiota. Syrjintään puuttumisen strategia taas tarkoittaa sitä, että syrjintää, häirintää sekä muuta epäasiallista kohtelua vastaan asetutaan teksteissä ponnekkaasti, mutta konkreettisia edistämistoimia ei eritellä. Horisontaalisen akselin tehtävä on kuvata yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön vaihtelua samanlaisen kohtelun ja positiivisen erityiskohtelun välillä. Liikunnassa ja urheilussa esimerkiksi naisten, miesten, vammaisten tai eri ryhmien vakiintuneen erilaisen kohtelun keskeisenä perusteluna voidaan pitää osallistumisen, kilpailemisen tai harrastamisen mahdollistamista kullekin ryhmälle mielekkäällä tavalla. Näin ollen suunnitelmien viittaukset eri ryhmien vakiintuneen toiminnan kehittämiseen olen katsonut samanlaiseksi kohteluksi. Vastaavasti positiivista erityiskohtelua edustavat kaikki toimenpiteet, jotka jossain määrin viittaavat uudenlaisiin ja jollakin perusteella kohdennettuihin toimintoihin tai käytänteisiin. Taloudellinen yhdenvertaisuus on teemoista ainoa, jossa toimenpiteet painottuvat positiivisen erityiskohtelun strategiaan – siis kohdennettuihin matalan kynnyksen (edullisiin) toimintamalleihin sekä avustuskäytäntöihin. Pääosin samanlaisen kohtelun strategia on vallitseva, kun tarkastellaan 15 yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman muodostamaa aineistoa LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 61

koko­ naisuutena. Mitä lähemmäs yksityiselämän (elämänkatsomus ym., seksuaalinen suuntautuminen) ja sääntöjen (antidoping) alueita mennään, sitä vahvemmin strategiat nojaavat samanlaiseen kohteluun ja syrjinnänvastaisuuteen. Vaikeinta lajiliitoille vaikuttaa olevan sukupuoliidentiteetin ja sukupuolen moninaisuuden teeman käsittely: Miten edistää moninaisten sukupuolten tasa-arvoa liikunta- ja urheilujärjestelmässä, jossa lajien kansainvälisistä sääntökirjauksista lähtien tehdään jatkuvasti perustavanlaatuisia jaotteluja kaksinapaisen sukupuolikäsityksen perusteella? Siis miten mahdollistaa mielekäs osallistuminen heille, jotka eivät löydä liikunnan ja urheilun rakenteista omaa viiteryhmäänsä? Lupaava alku – edistyminen edellyttää seurantaa, arviointia ja ohjausta Strategiakarttamenetelmällä voidaan analysoida myös kunkin lajiliiton tai muun liikunta- ja urheilujärjestön yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä (ks. Kurki 2018, 112–114). Tällöin järjestöjen kirjavat toimenpiteet asettuvat ymmärrettävämpää muotoon, joka mahdollistaa myös arvioinnin. Strategiakartat eivät kuitenkaan kerro kaikkea, vaan keskeistä on, kuinka vankasti yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö juurtuu osaksi järjestöjen prosesseja. Juhlapuheiden ohella tarvitaan johdonmukaisuutta ja systemaattisuutta – seuranta- ja arviointimenetelmiä. Tältä osin tulkitsen työn alkaneen ja keskustelun käynnistyneen varsin luontevasti. Tämän voinee katsoa suurelta osin suunnitteluvelvoitteen ansioksi. Samaan aikaan lajiliitot vasta opettelevat, määrittelevät ja sisäistävät yhdenvertaisuuden ja tasaarvon konkreettisia sisältöjä ja tulkintoja. Työn taloudellisia resursseja ei suunnitelmissa määritellä. Toimenpiteiden osalta liikutaan pääasiassa mukavuusalueilla – asioissa, joiden käsittely on liitoille jo ennalta tuttua. Siihen, kuinka rakenteet ja vallalla olevat normit vaikuttavat erilaisten ihmisten edellytyksiin osallistua, ei juuri kiinnitetä huomiota. Ovi ei välttämättä ole auki kaikille, vaikka sisältä käsin siltä näyttäisi. Myöskään resurssien jakautumista tai naisten työelämäkysymyksiä ei tarkastella saati ratkota kovinkaan konkreettisesti. Koska yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö on jatkuva prosessi, aika näyttää, osoittautuuko se liikuntakulttuurin muutosvoimaksi. Vaikuttavuuden edellytyksenä on, että työtä jatketaan johdonmukaisesti. Tarkkojen kriteerien puuttumisesta huolimatta opetus- ja kulttuuriministeriössä on arvioitu järjestöjen suunnitelmia ja ainakin vuoden 2017 hakukierroksen yhteydessä niillä oli myös vaikutusta valtionavun määrään. Tuolloin liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustusta myönnettiin 128 järjestölle, joista 40 järjestön avustus kasvoi edellisvuodesta 62 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 ­imenomaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön n perusteella. Sittemmin yhdenvertaisuus- ja tasa-­ arvotyön vaikuttavuus avustusmääriin on jäänyt avoimeksi kysymykseksi ministeriön uudistaessa valtionavustusjärjestelmää. Jotta yhdenvertaisuus ja tasa-arvo voidaan liikuntalain mukaisesti ottaa liikuntapolitiikassa yhä paremmin huomioon, on järjestöjen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä kyettävä arvioimaan ja ohjaa­ maan myös ulkopuolelta. Tulosten ja vaikutusten määrällinen mittaaminen on kuitenkin vaikeaa ja kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Laadullisilla arviointikriteereillä voidaan antaa tilaa yhdenvertaisuusja tasa-arvotyön kontekstisidonnaisuudelle, siis järjestöjen omille määrittelyille ja intresseille. Tämä taas mahdollistaa parhaimmassa tapauksessa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön vakiintumisen a­ idoksi strategisen kehittämisen työkaluksi, joka avaa uusia näkökulmia ja muuttaa peliä tosiasiallisesti reilummaksi. Laadullisia kriteereitä voisivat olla muun muassa toimenpiteiden konkreettisuus ja ylipäätään työn aktiivisuus, työhön osoitetut resurssit, seurantamenetelmien tarkoituksenmukaisuus sekä työn tietopohja, eli sen pohjautuminen käsillä oleviin tai järjestöjen itse tuottamiin tutkimuksiin, selvityksiin ja kyselyihin. Lisäksi on mahdollista arvioida myös sitä, ketkä ovat päässeet osallistumaan ja vaikuttamaan prosessiin, eli missä määrin suunnitelmissa kuuluvat toimintaan osallistuvien sekä työyhteisön jäsenten moninaiset äänet. Millaisia kriteerit sitten ovatkaan, keskeistä järjestöjen keskinäisen yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta on se, että ne ovat selkeitä ja ymmärrettäviä. KAARLE KURKI, YTM, VTM Suunnittelija Helsingin kaupunki Sähköposti: kaarle.kurki@gmail.com Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan Periaatteet, velvoitteet ja edut liikkeessä. Systeemi­ teoreettinen tulkinta lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöstä. LÄHTEET: Hakamäki, M. 2014. Liikuntaa kaikille. Liikunta & Tiede 51 (2–3), 27–30. Isosomppi, S. 2017. Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta vai ”poliittista pas…”? Diskurssianalyyttinen näkökulma liikuntajärjestöjen puheeseen tasa-arvopolitiikasta ja sukupuolten tasa-arvosta. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. Kurki, K. 2018. Periaatteet, velvoitteet ja edut liikkeessä. Systeemiteoreettinen tulkinta lajiliittojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöstä. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Pro gradu -tutkielma. Therborn, G. 2013. The killing fields of inequality. Cambridge: Polity Press.

Sanottua soveltavan liikunnan päivillä AJASSA Kuvat: VAU/LAURI JAAKKOLA Esko Ranto Esko Ranto, OKM: Liikuntapoliittisen selonteon viimeistely on vielä­ käynnissä. Tavoitteena on, että inkluusio, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen tulee läpileikkaavasti osaksi kaikkea liikuntapoliittista päätöksentekoa. Esimerkiksi kaikilta avustettavilta järjestöiltä on tarkoitus edellyttää yhdenvertaisuus- ja tasa-­ arvosuunnitelma, jonka toteutumista myös seu­rataan. Vastaavasti liikuntarakentamisessa tukea myönnetään vain esteettömyyskriteerit täyttäville hankkeille. Tänäkin vuonna tuli hakemuksia, joissa es­teettömyyttä ei oltu huomioitu mitenkään. Tiina Kivisaari, OKM: Soveltaminen on eniten kiinni asenteesta. Että joka kerta muistetaan pitää mielessä erilaiset liikkujat ja soveltaminen. Sillä tavalla soveltava liikunta saadaan arkipäivään. Jokainen työntekijä on vastuussa ­yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Tiina Kivisaari Mikko Nousiainen, THL: Osallisuus on kuulumista sellaiseen kokonaisuuteen, jossa pystyy liittymään erilaisiin hyvinvoinnin lähteisiin sekä elämän merkityksellisyyttä lisääviin vuorovaikutussuhteisiin ja jossa pystyy vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun, toimintoihin, palveluihin ja joihinkin yhteisiin asioihin. Anni Valovirta, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto: Kun vammainen henkilö pyytää toimijalta, esimerkiksi urheiluseuralta kohtuullisia mukautuksia, on toimijan vähintään arvioitava pystyykö se ne toteuttamaan ja mitä se voisi tehdä. Ei voi vain nostaa käsiä­ pystyyn. Onko liikunta ja urheilu kaikkien oikeus vai joidenkin etuoikeus? Anni Valovirta Virpi Mäkinen, Soveltava Liikunta SoveLi ry: Har vi någon utbildning på svenska i anpassadmotion? Inte ännu, men det ska förändras. Tomás Aylward, Institute of Technology Tralee, Irlanti: ”There are great role models for Paralympic sport, but­ not so much for Outdoor Adventure adapted phy­­sical activity.” Päivi Armila, Itä-Suomen yliopisto: Vammaisten nuorten liikuntaharrastuksia mahdollistavat rakenteet liittyvät vahvasti asuinpaikkaan, perheen kulttuuriseen pääomaan ja taloudellisiin resursseihin, ohjaajien saatavuuteen ja osaamiseen, vamman luonteeseen sekä toimintakeskusten henkilökunnan aktiivisuuteen. Tomás Aylward LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 63

Marja Kokkonen; Jyväskylän yliopisto: Vähemmistöissäkin on vähemmistöjä, jotka elävät kaksikertaista erityisyyttä. Yksilötason torjumisen, häirinnän tai kiusaamisen rinnalla on institutionaalista syrjintää. Sitä ovat esimerkiksi sukupuolten erilaiset palkinnot, joidenkin lajien erilaiset säännöt, naisurheilijoiden sukupuolen testaus. Ihmisen arvoa loukataan myös luomalla uhkaava, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Sitä luovat vihjailevat eleet, härskit puheet, vitsit, pukeutumista tai yksi­tyiselämää koskevat huomautukset ja kysymykset, fyysinen koskettelu. Marja Kokkonen Mikko Julin, Laurea AMK: ”Tää (digitalisaatio) vaatii erityisesti verkostoitumista. Meidän liikunta- ja terveysihmisten pitäisi verkostoitua ihan kummallisten ihmisten kanssa ja tehdä heidän kanssa yhteistyötä. Sitä kautta me saataisiin tätä eteenpäin.” Mikko Julin Kuva: MIKKO SUOMINEN AJASSA Mikael Fogelholmille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto L iikuntatieteellisen Seuran hallituksen puheenjohtajalle, Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmille myönnettiin 26.9. tiedonjulkistamisen val­ tionpalkinto. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot merkittävästä ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä. 64 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

EMERITUS IHMETTELEE Teksti: PERTTI POUSI Tasa-arvoako? Y leisurheilun Euroopan mestaruuskilpai­ lujen jälkimainingeissa loppukesällä herä­ si jälleen vilkas keskustelu urheilun tasa-­ arvosta. Näkövammainen yleisurheilija Ronja Oja twiittasi innoissaan, että oli mitalin saavuttaessaan säästänyt 900 euron omarahoitusosuuden, joka oli määrätty parayleisurheilun Euroo­ pan mestaruuskilpailuihin osallistuville urhei­lijoille. ­Lupauksen mukaisesti maksu raukeaisi ­urheilijan saavuttaessa mitalin. Asetelman teki vielä irvokkaam­maksi se tosiasia, että parayleisurheilijat voittivat kisoissaan 14 mitalia, joista 8 kultaista. Toisissa kisoissa ei saavutettu yhtään mitalia. Joukkueen paras urheilija oli olkapäätään pitkään kuntouttanut keihäänheittäjä Antti Ruuskanen kuudennella ­sijallaan. En nyt itse varsinaisesti halua jatkaa tätä keskustelua. Ymmärrän jopa hyvin molempia osapuolia. Enkä edes tiedä tarkkaan Suomen Urheiluliiton ­perusteita omarahoitusosuudelle. Joitakin ajatuksia se kuitenkin taas herätti. Liki 40 vuoden työurani aikana vammaisurheilun parissa urheilijoiden omarahoitusosuudet olivat alusta lähtien arkipäivää. Järkevässä toiminnassa ja taloudenpidossa realistinen budjetointi ja sen seuranta sekä noudattaminen ovat tärkeitä. Lajeja, kisoja ja kyvykkäitä urheilijoita oli paljon. Käytettävissä olevien varojen puitteissa ei pystytty osallistumaan kaikkiin tärkeisiin kisoihin eikä lähettämään kaikkia osallistumisensa ansainneita urheilijoita. Tällöin astuivat kuvaan urheilijoiden omarahoitusosuudet. Tällä lisärahoituksella pystyttiin paikkaamaan rahavajetta, osallistumaan useampiin kisoihin ja isommilla joukkueilla. Tämä voitiin nähdä jonkinlaisena solidaarisuuden osoituksena urheilijoiden keskuudessa. Useimmiten systeemi toimi ja urheilijat olivat tyytyväisiä. Eikä määrättyä omavastuuta saanut anteeksi menestymällä kisoissa, toisin kuin toisessa nyt ko. tapauksessa. Mutta toisaalta. Kuka olisi kehdannut lähettää kolminkertaiselle Euroopan mestarille Leo-Pekka Tähdelle 900 euron laskun kisamatkasta? En oikein tiedä voiko urheilussa, ei ainakaan huippu-urheilussa tavoitella tasa-arvoa. Ei edes sukupuolten välinen tasa-arvo ole kovin pitkälle edennyt. Ehkä tavoitteeksi voisi ottaa esimerkiksi paremman oikeudenmukaisuuden. Toiset urheilijat ovat lahjakkaampia kuin toiset. Toisten valtioiden järjestelmät ovat kehittyneempiä ja paremmin resurssoituja kuin toisten. Jotkut, kuten afrikkalaiset kestävyysjuoksijat ovat syntyneet ja asuneet koko ikänsä vuoristossa, josta ovat saaneet ylivoimaisen edun muihin nähden. Olympialaisia ja paralympialaisia on vaikeata verrata keskenään johtuen niiden erilaisesta julkisuudesta, mielenkiinnosta ja taloudellista ulottuvuuksista. Markkinavoimat pitävät tästä huolen. En usko, että esimerkiksi maailman paras suunnistaja koskaan edes uneksisi samoista eduista kuin maailman paras tennispelaaja. Eri lajien urheilijoiden saavutusten vertaaminen keskenään on vaikeata. Erityisen vaikeata se on vammaisurheilun ja -urheilijoiden sekä muun urheilun ja urheilijoiden välillä. Sama koskee myös vammaisurheilun sisällä tehtävää vertailua. Eri lajien taso ­kotimaassa ja muualla maailmassa on kovin erilainen. Tästä syystä erilaiset parhaitten valitsemiset ja palkitsemiset ovat aina aiheuttaneet voimakasta ”parranpärinää” sekä etukäteen, että varsinkin jälkeenpäin. Leo-Pekka Tähden valinta vuoden urheilijaksi 2017 oli huikea läpimurto vammaisurheilun arvostukselle. Kaikki voivat kuitenkin olla samaa mieltä siitä, että Leo-Pekka Tähti on ollut ja on edelleen huikea urheilija. Sanan vammais voi huoletta jättää edestä pois. Kaupungeissa ja kunnissa on oltu vuosien varrella sormi suussa vammaisurheilijoita palkittaessa. Neuvoni kyselijöille on aina ollut: palkitseminen on tärkeätä, tapa tai palkinnon suuruus on teidän itse mietittävä ja päätettävä. Yksi monen mielestä mystinen asia vammaisurheilussa on vammaluokittelu. Sillä pyritään saamaan kilpailijat keskenään tasavertaiseen asemaan. Ihannetavoite luokittelussa on saada mahdollisemman vähällä luokkamäärällä mahdollisimman oikeudenmukainen kilpailu. Luokkien suuri määrä on yleensä aiheuttanut urheiluyleisössä hämmennystä ja uskottavuuden puutetta. Onhan selvää, jos esimerkiksi paralympialaisten kuulantyönnössä jaetaan 24 kultamitalia, asiaa voi olla vaikeata ymmärtää. Uskottavuuden parantamiseksi on viime aikoina vähennetty tai yhdistetty luokkia sekä otettu käyttöön erilaisia kerroinjärjestelmiä. Tämä on kuitenkin tuonut mukanaan epäoikeudenmukaisuutta urheili- Vammaisurheilun tiedonvälitys oli siirtynyt dokumentoinnista uutisointiin. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 65

joiden kesken. Oman luokkansa vaikeavammaisimman urheilijan on vaikeata voittaa saman luokan lievävammaisimpaa urheilijaa. Vammaisurheilu on pitkään haikaillut oikeudenmukaisen ja säännöllisen tiedonvälityksen ja julkisuuden perään. Yhtenä tärkeänä virstanpylväänä näen Pekingin paralympialaiset 2008. Silloin TV 1:n urheiluruudussa uutisten jälkeen toimittaja kehotti katsojia pysymään kanavalla ohjelman loppuun. ­Tulossa oli 100 merin kelauksen finaali, jossa mukana Suomen Leo-Pekka Tähti. Niin siinä sitten kävi, että suomalainen voitti toisen peräkkäisen kultamitalinsa suorassa lähetyksessä urheiluruudussa. Tämän jälkeen voitiin todeta, että vammaisurheilun tiedonvälitys oli siirtynyt dokumentoinnista uutisointiin. Vammaisurheilun osaksi tullut lisääntynyt julkisuus on tuonut mukanaan tietoa, arvostusta sekä vähentänyt ennakkoluuloja ja korjannut vääriä asenteita. Tästä on seurannut paljon hyviä asioita. Julkinen tuki on lisääntynyt. Urheiluapurahat ovat myös vammaisurheilijoiden ulottuvilla. Sponsorit ovat osoittaneet lisääntyvää kiinnostusta. Vammaisten kilpa- ja huippu-urheilutoiminta on integroitunut tai integroitumassa lajiliitto- ja urheiluseuratoimntaan. Tämän päivän motivoituneelle, kunnianhimoiselle ja huipulle tähtäävälle vammaisurheilijalle on luotu aikaisempaa paremmat mahdollisuudet ja olosuhteet menestykselle. PERTTI POUSI, B.S. Helsinki Sähköposti: pertti.pousi@welho.com Kirjoittaja toimi Suomen Invalidien Urheiluliiton toiminnanjohtajana vuosina 1974–2010. Hän piti hallussaan kolmiloikan Suomen ennätystä vuosina 1968–2017. Leo-Pekka Tähti on ollut ja on edelleen huikea urheilija. Sanan vammais voi huoletta jättää edestä pois. e te v Sa Da e h T 66 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

OPISKELIJA OUNASTELEE Teksti: VILJA SIPILÄ Yhdenvertaisen liikuntaja urheilukulttuurin jäljillä Y ksi viime vuosien näkyvimmistä teemoista liikunta- ja urheilumaailmassa on ollut yhdenvertaisuus. Se on herättänyt kiivasta keskustelua niin kansallisella tasolla kuin kansainvälisesti. Teema on näkynyt otsikoissa varsinkin vuonna 2015 uudistetun yhdenvertaisuuslainmyötä. Uudistuksessa yhdenvertaisuuden edistämisen velvoite laajeni koskemaan viranomaisten lisäksikoulutuksen järjestäjiä, oppilaitoksia ja työnantajia. Käytännön toimenpiteeksi tuli velvollisuus laatia suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Muutos kosketti myös urheilu- ja liikuntasektorin toimijoita. Yhdeksi opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan yleisavustuksen myöntämisen kriteeriksi asetettiin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien sisällyttäminen hakemukseen. Ollessani kesällä työharjoittelussa Suomen Vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry:llä yhtenä tehtävänäni oli tarkastella niiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen sekä liikuntaa edistävien ja tukevien tahojen yhdenvertaisuussuunnitelmia, joille oli myönnetty valtionavustusta. Yhteenvetona voisin todeta, että yhdenvertaisuussuunnitelmat olivat sisällöiltään hyvin vaihtelevia. Toiset kulkivat yleisellä tasolla, kun taas toiset olivat pureutuneet teemaan syvällisemmin tarkastellen omaa toimintaansa, esteitä ja mahdollisuuksia sekä käytännön toimenpiteitä. Suunnitelmien lukeminen oli mielenkiintoista ja herätti paljon ajatuksia. Moderni liikunta- ja urheilukulttuuri niin Suomessa kuin maailmalla, on aina perustunut jollain tavalla arvottamiseen ja vertailuun. Tyypillisesti ­ urheilun piiristä on suljettu pois erilaisia ryhmiä. Tätä voi y­ htäältä selittää sillä, että vertailu liittyy olennaisesti kilpailuun, jolle luonteenomaista on paremmuus ja luokitteleminen. Toisaalta liikuntaan samalla liitetään sellaisia attribuutteja kuin reiluus, oikeudenmukaisuus ja hyvyys, jotka eivät sovi yhteen pois sulkemisen kanssa. Tämä ristiriita urheilun ja liikunnan olemuksessa heikentää yhdenvertaisuutta. Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla naiset ja tytöt taistelivat pääsystä pelikentille. Vammaisliikunnan- ja urheilun aseman puolesta kamppailua on käyty ainakin 1970-luvulta. Ja kamppailu jatkuu, siitä hyvänä esimerkkinä on parayleisurheilun EM-kisoissa puhuttanut urheilijoiden omavastuu. 2000-luvulla esiin on noussut myös muita vähemmistöjä. Kuinka avoimena ja suvaitsevaisena liikunnan ja urheilun harrastaminen näyttäytyy esimerkiksi maahanmuuttajille tai seksuaalivähemmistöille? Mutta miten sitten liikunta- ja urheilukentästä tehdään yhdenvertaisempi? Ensiksi tulisi ymmärtää, mitä sanalla tarkoitetaan. Yhdenvertaisuus ei ole tasapäistämistä, vaan yksilöiden erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista. Se on yhtäläisten mahdollisuuksia tarjoamista fyysisistä, henkisistä tai sosiaalisista lähtökohdista huolimatta sekä erityisesti valinnan vapautta. Jokaisella tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus samoihin vaihtoehtoihin ja valintojen tekemiseen ilman, että mahdollisuuksia rajataan, suljetaan tai määritellään ulkopuolelta. Parhaimmillaan myös inkluusion ihanne toteutuisi yhdenvertaisen liikuntakulttuurin myötä. Silloin kaikki yksilöt olisivat aidosti ja reilusti samalla lähtöviivalla. Mielestäni yhdenvertaisuuden edistäminen vaatii ohjausta niin valtion kuin liikunnan kattojärjestöjen tasolta. Yhdenvertaisuussuunnitelmien vaatiminen on askel oikeaan suuntaan. Pelkkä lakitekstien ­kopioiminen ei kuitenkaan riitä, jotta suunnitelmat eivät jää sanahelinäksi. Tarvitaan syvällisempää ja itsekriittistä pohdintaa siitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu. Yhdenvertaisuus on voimakkaasti yhteydessä asenteisiin ja toimintakulttuuriin. Liikunta- ja urheilukulttuurin kehittyminen yhdenvertaisemmaksi vaatii myös sen varjopuolten tunnustamista ja asenteiden muuttumista. Näkemykseni on, että tiellä ollaan menossa eteenpäin, mutta tekemistä riittää vielä paljon. VILJA SIPILÄ, LitK Liikunnan yhteiskuntatieteet Fysioterapeutti (AMK) Sähköposti: vilja.sipila@gmail.com Kuinka avoimena liikunnan ja urheilun harrastaminen näyttäytyy esimerkiksi maahanmuuttajille tai seksuaalivähemmistöille? LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 67

LUETTUA Teksti: JOUKO KOKKONEN KONGRESSI­PAKETTI HIIHTOURHEILUN MENNEISTÄ TALVISTA The Many Faces of Snow Sports: Ski Congress 2017. Suomen Urheiluhistoriallisen Seuran vuosikirja 2017. Editedby Heikki Roiko-Jokela & Piia Pöyhönen. SUHS 2017, 324 sivua. S uomen Urheiluhistoriallinen Seura on julkaissut vuosikirjaa vuodesta 1994 lähtien. Vuoden 2017 vuosikirja ilmes­ tyi ensimmäisen kerran englanniksi suomenkielisin tiivistelmin ryyditettynä. Ratkaisun taustalla oli Jyväskylässä Lahden pohjoismaisten lajien MM-hiihtojen alla järjestetty hiihtokongressi. Vuosikirja koostuu toimitetuista kongressialustuksista. Valitettavan vähälle huomiolle jäänyt hiihtokongressi pyrki lähestymään hiihtoa monitieteisesti. Käytännössä pääosan sai hiihtohistoria. Vuosikirjassa liikutaan vuosikymmenten takaisilla laduilla sujuvasti. Uudemmat lumet ovat jääneet vähemmälle, mutta eivät sentään kokonaan sivuosaan. Tarkastelen arviossani vuosikirjan painotusten mukaisesti ennen kaikkea historia-artikkeleita. Vuosikirja antaa varsin kattavan läpileikkauksen niin suomalaisesta kuin kansainvälisestä hiihtohistoriallisesta tutkimuksesta. Jyväskylässä oli paikalla merkittävä osa hiihdon menneisyyteen perehtyneistä tutkijoista. Hiukan liioitellen sanottuna maailman vakavasti otettavat hiihtohistorioitsijat mahtuvat yhteen isoon hissiin. Yhden lähestymiskulman hiihtohistoriaan avaavat kansalliseen identiteettiin porautuvat tekstit. Hiihdossa identiteetti on läsnä sekä urheilun että siihen liittyvän, usein itsestään selvänä pidetyn luontosuhteen kautta. Varhaiseen hiihtopuheeseen liittyy myös keskustelu harjoittelun merkityksestä. Isak Lidström tuo esiin luonnonlahjakkuuksista ja harjoitelleista urheilijoista käydyn keskustelun Ruotsissa 1930-luvulle saakka. Erityisesti saamelaiset edustivat ”jaloja villejä” vastakohtana ”rationaalisille” valtaväestön edustajille. Leif Yttergrén käsittelee Norjan ja Ruotsin kirpeää kilpailuasetelmaa maastohiihdossa. Ruotsalaisten osanotto Italian fasistihallinnon 1941 järjestämiin Cortinad´Ampezzon MM-hiihtoihin on ollut Norjassa kova pala. Sen vaikutukset ovat kantaneet jopa 2000-luvulle. Ruotsalaisnäkö­ kulmasta tiukka nationalismi ja vastakkainasettelu näyttäytyvät puolestaan vaikeasti käsitettävältä. Andreas Brugger käsittelee hiihdon merkitystä itävaltalaisen identiteetin kannalla ranskalaisten toisen maailmansodan jälkeen miehittämäs- sä osassa Itävaltaa. Sekä itävaltalaiset että ranskalaiset kokivat olevansa toisen maailmansodan uhreja, mikä lievitti miehityksen tuomia tuntoja. Alppihiihto tarjosi yhden mahdollisuuden luontevaan yhdessäoloon. Identiteettiin liittyy myös imagonrakennus. Kalle Virtapohja kirjoittaa hiihtävästä presidentistä Urho Kekkosesta, joka rakensi kuvaa itsestään poliitikkona hiihdon avulla. Omalla esimerkillään Kekkonen halusi myös innostaa suomalaisia hiihtämään, missä hän ainakin tempausluonteisesti onnistui. Amatöörikysymystä käsittelee vuosikirjassa erityisesti kaksi artikkelia. Antero Holmila kertoo itävaltalaisen alppihiihtäjän Karl Schranzin kovasta kohtelusta Sapporon 1972 olympiakisojen alla. Kansainvälinen olympiakomitea päätti, että hiihdonopettajana toiminut Schranz ei saanut osallistua kisoihin. Osaltaan päätökseen vaikutti se, että Schranz haastoi KOK:n ja sen puheenjohtajan Avery Brundagen tekopyhyydestä. Herrakerho ei moista suvainnut. Hiihdonopettaja ei saanut KOK:n päätöksellä ”ammattilaisena” osallistua kisoihin. Jouni Lavikaisen artikkeli kertoo suomalaisen maastohiihdon rahavirroista 1960–1990-luvuilla. Parhaille hiihtäjille kertyi tuloja pimeistä palkkioista, stipendeistä ja suksimerkkien tuesta. Taloudellinen tuki mahdollisti entistä tehokkaamman valmentautumisen. Hiihtäjien näkyvyys oli markkinoinnillisesti merkittävää suksivalmistajille, sillä suosittua harrastusta muokkasi siirtyminen lasikuituisiin suksiin 1970-luvulla. Susan Barton luo katsaukseen hiih­ topukeutumiseen noin vuosisadan aikajänteellä. Sukupuolittunut pukeutuminen on värejä lukuun ottamatta kadonnut. Liikunnasta on tullut fyysisesti helpompaa, mutta samalla liikkujista on tullut urheiluvaatemerkkien mannekiineja. Missä ovat avaukset hiihdon mediasuhteeseen, asemaan kansainvälisessä urheilussa tai vammaisurheilussa? 68 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Nykyaikaan kurottaa sosiologi Anna-­Liisa Ojala, joka pureutuu artik­ kelissaan tekolumen merkitykseen laskettelun kannalta Levillä. Lapin hiihtokeskuksissa liu´utaan tekolumella, mikä on osaltaan mahdol­ listanut massaturismin. Levillekin on kasvanut pikkukaupunki, jonka infrastruktuuriin kuuluu rinteiden sekä hiihtolatujen lumettaminen. SUHS:n vuosikirjasta saa läpileikkauksen hiihtohistoriallisesta tutkimuksesta. Sitä lukiessa tulee tunne, että hiihdon menneisyyden perkaaminen painottuu vanhoihin hyviin aikoihin. Jos hiihto mielletään jo joiltakin osin hiipuvaksi perinnelajiksi, niin hiukan samantapainen kuva syntyy sinänsä ansiokkaan vuosikirjan perusteella myös hiihdon tutkimuksesta. Missä ovat esimerkiksi avaukset lajin mediasuhteeseen, asemaan kansainvälisessä urheilussa tai vammaisurheilussa? JOUKO KOKKONEN, FT Erikoistutkija Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: jouko.kokkonen@lts.fi TUTKIMUSUUTISIA Maailman vakavasti otettavat hiihtohistorioitsijat mahtuvat yhteen isoon hissiin. Liikunnan yhteiskuntatieteiden maailmasta Teksti: ANNA-LIISA OJALA Skeittaus, surffaus ja kiipeily innostavat ja kauhistuttavat olympialaisissa E lämäntapalajien liittäminen olympialaisiin on ollut Kansainvälisen olympiakomitean keskeinen strategia houkutella tuoreita sukupolvia seuraamaan mittelöitä ja saada laajempi kuluttajakunta kiinnostumaan perinteisestä urheilukonseptista. Viimeisimpinä mukaan on liitetty skeittaus, surffaus ja nopeuskiipeily. Belinda Wheatonin ja Holly Thorpen kahdeksalla kielellä internetissä keräämä kyselyaineisto kvalitatiivisilla kysymyksillä höystettynä tuotti 820 vastausta 51 eri maasta. He analysoivat tuoreessa tutkimuksessaan aineiston kvalitatiivisia osuuksia ja tarkastelivat vastaajien asennetta elämäntapalajien ja olympialaisten yhteistyölle. Eniten vastaajia kiinnosti urheilulajeista skeittauksen, parkourin, maastopyöräilyn, kiipeilyn, surffauksen ja lumilautailun seuraaminen suosittuusjärjestyksessä mainittuina. Olympialaisissa taas vastaajat mainitsivat seuranneensa talvikisoissa erityisesti lumilautailua, alppihiihtoa ja temppuhiihtoa, ja kesäkisoissa yleisurheilua, vesiurheilulajeja ja voimistelua. Vastauksista saattoi tulkita, että hieman yli puolet vastaajista oli innoissaan mahdollisuudesta seurata elämäntapalajeja myös olympialaisissa, ja suurimman innostuksen jakoivat alle 19-vuotiaat vastaajat. Samalla 20–40-vuotiaista vain noin puolet katsoisi olympialaisia enemmän elämäntapalajien takia, ja neljäsosa saman ikäluokan vastaajista oli huolissaan siitä, mitä lajien luonteille olympiakehityksen myötä tapahtuu. Osa vastaajista esitti huolensa hyvin painokkaasti. Kiinankieliset olivat kaikista myönteisimpiä olympialaisia kohtaan kun taas saksankieliset kaikista kielteisimpiä. LÄHDE: Wheaton, Belinda & Thorpe, Holly (2018). Action sport media consumption trends across generations: Exploring the Olympic audience and the impact of action sports inclusion. Communication & Sport, Preprint, 1–31. DOI: 10.1177/2167479518780410 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 69

Naiset saavat positiivista palautetta mutta myös seksuaalisväritteistä kommentointia miehiä enemmän e-urheilussa E -urheilu on nouseva tutkimusaihe myös urheilututkimuksissa, eikä lajin miehisyys ole jäänyt tutkijoilta huomaamatta. Samalla yksityisissä tiloissa ja verkossa tapahtuvat pelitapahtumat asettavat tutkijoille haasteen e-urheilukäytäntöjen tutkimiselle. Omar Ruvalcaba kumppaneineen tarkasteli tutkimuksessaan sukupuolieroja harrasteverkkopelaajien kokemuksissa. He toteuttivat tutkimuksensa kyselemällä kokemuksia vertaisten antamasta positiivista ja kriittistä palautteesta suhteellisen niukalla otoskoolla, mutta täydensivät tutkimustaan havainnoimalla 87:n Twitch-virtuaalipelihuoneessa pelaavan pelaajan ja heidän pelejään kommentoivien vuorovaikutusta pelitapahtumien aikana. Tutkimukseen osallistuneet miehet raportoivat saavansa huomattavasti enemmän kehuja miespelaajilta ja naiset naispelaajilta peliensä aikana. Tutki- joiden tekemien havaintojen mukaan suurin osa (yli 94 %) kommentoinnista ei sisältänyt seksuaalisviritteistä sisältöä pelitapahtumien aikana, mutta naispelaajat saivat kuitenkin kymmenen kertaa enemmän seksuaalisväritteistä kommentointia osakseen, kuin miespelaajat. Samalla kuitenkin naispelaajat saivat yli kolme kertaa enemmän myös positiivista kommentointia toiminnastaan kuin miespelaajat. Negatiivisen kommentoinnin kohdalla ei ollut tilas­tollisesti merkittävää eroa. Tutkijat kehottavat tutkimuksen johtopäätöksissä tarkkailemaan myös e-urheilun virtuaalisia tiloja ja varmistamaan, että kaikilla pelaajilla on yhtäläinen mahdollisuus kokea turvallisuudentunnetta myös niissä. LÄHDE: Ruvalcaba, Omar; Shulze, Jeffrey; Kim, Angela; Ber­ zenski, Sara R. & Otten, Mark P. (2018). Journal of Sport and Social Issues, 42 (4), 295–311. Taloudelliset resurssit ovat keskeisin organisoituun urheiluun osallistumista selittävä tekijä oslolaisnuorilla N orjalaiset tutkijat Patrik Lie Andersen ja Anders Bakken tarkastelevat tutkimuksessaan, määrittääkö sosiaalinen luokka nuoruudessa urheiluseuratoimintaan osal­listumista, ja mikä näitä eroja aiheuttaa. Tutkimuksen aineistona on laaja kyselytutkimus (N = 10 531), jossa tutkittiin 16–18-vuotiaiden nuorten elämää Oslossa, jossa tutkijoiden mukaan on urheiluseuroja yksi tuhatta asukasta kohden. Luokka on määritetty tutkimuksessa vanhempien työtaustan mukaisesti. Vastaajista 62 prosenttia kuului kahteen ylempään sosiaaliluokkaan ja loput luokkiin, joissa vanhemmat tekivät esimerkiksi suorittavaa työtä tai olivat työttöminä. Maahanmuuttajataustaisuus osui tutkimuksessa mieluummin alempiin kuin ylempiin sosiaaliluokkiin. Kulttuuriset ja taloudelliset resurssit vaihtelivat sosiaaliluokkien välillä huomattavasti. Nuorista 26 prosenttia otti osaa urheiluseuratoimintaan ainakin kerran viikossa. Kaikissa kategorioinneissa pojat olivat aktiivisempia osallistujia kuin tytöt, ja nuo- remmat aktiivisempia kuin vanhemmat ikäluokat. Ylempien toimihenkilöiden lapsista 30 prosenttia kun taas 18 prosenttia kouluttamattomien työntekijöiden lapsista osallistui urheiluseuratoimintaan. Perheen taloudelliset resurssit olivat suurin yksittäinen tekijä, joka määritti nuorten osallistumista urheiluseuratoimintaan. Kulttuuriset resurssit (esimerkiksi vanhempien koulutus- tai kulttuurinen tausta) selittivät vain vähäisesti osallistumisessa ilmeneviä luokkaeroja. Tutkijat kuitenkin huomioivat, että tarvittaisiin lisätutkimusta tarkastelemaan nuorten luokkaerojen yhteyttä erityyppisten urheilumuotojen harrastamiseen, koska myös aikuisten kohdalla erilaisiin liikkumismuotoihin investoimisen on huomattu olevan luokkasidonnaista. LÄHDE: Andersen, Patrik Lie & Bakken, Anders (2018). Social classdifferences in youth’ participation in organized sports: What are the mechanisms? International Review for the Sociology of Sport, Preprint, 1–17. DOI: 10.1177/1012690218764626. ANNA-LIISA OJALA, FT Tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto Sähköposti: ojala.annaliisa@gmail.com 70 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

TUTKIMUSUUTISIA Liikuntapedagogiikan maailmasta Teksti: KASPER SALIN Liikuntatunneilla aktiivisuustaso vaihtelee eri liikuntamuodoissa K oululiikunta tuo aktiivisuutta koulupäivään ja tauottaa oppilaiden passiivista ­aikaa. Tanaka (2018) kollegoineen halusi selvittää, miten aktiivisia tai passiivisia ­oppilaat ovat ja miten erityyppiset aktiviteetit tuottavat eri tehoista aktiivisuutta liikuntatunneilla. Aktiivinen aika (MVPA=moderate to vigorousphysicalactivity) ja passiivinen aikamitattiin liikuntatunnilla japanilaisilla tytöillä (n=221) ja pojilla (n=181). Mittarina käytettiin kiihtyvyysanturia (Active Style Pro HJA-350IT). Oppilaiden keski-ikä oli 9,2 vuotta (kh 1,5 vuotta). Liikunnanopettaja kirjasi lisäksi liikuntatunnin aiheen. Analyyseissa tuntien aiheet jaettiin kolmeen ryhmään; yleisurheilu, voimistelu ja pallopelit. Pojat olivat merkittävästi aktiivisempia kuin tytöt (enemmän MVPA aikaa). Nuoremmilla oppilailla aktiivinen aika on korkeampi ja passiivinen aika matalampi kuin vanhemmilla oppilailla. Tämän lisäksi havaittiin, että pallopelejä sisältävät tunnit olivat aktiivisempia kuin yleisurheilutunnit ja voimistelutunnit. Voimistelutunneilla oli enemmän passiivista aikaa ja vähemmän VPA aikaa (vigorous physical activity) kuin muilla tunneilla. Tulokset osoittavat, että liikuntatunneilla nuoremmat oppilaat ja pojat ovat aktiivisempia kuin vanhemmat oppilaat ja tytöt. Lisäksi pallopelit aikaansaavat enemmän liikettä. On kuitenkin hyvä muistaa, että koululiikunnalla on monenlaisia tavoitteita, eikä maksimaalisen liikkeen aikaansaaminen ole ainoa tärkeä tavoite. Näin ollen myös rauhallisemmille ja matalatehoisimmille liikuntamuodoille on oma tärkeä paikkansa koululiikunnassa. LÄHDE: Tanaka, C., Tanaka., M., & Tanaka, S. (2018). Objectively evaluated physical activity and sedentary time in primary school children by gender, grade and types of physical education lessons. BMC Public Health 18: 948. Koululiikunnan lisääminen parantaa oppimistuloksia F yysisen aktiivisuuden on havaittu olevan yhteydessä parantuneeseen havainnontekoon ja keskittymiseen sekä aivojen kehittymiseen. Cöster (2018) kollegoineen rekrytoi yhteensä 304 (tyttöjä 45 %, poikia 55 %) 6–8-vuotiasta koululaista vuosina 1998–2002. Näiden oppilaiden viikoittainen koululiikuntamäärä nostettiin 60 minuutista 200 minuuttiin. Oppilaita verrattiin samanikäisiin muihin koululaisiin (N=73 885 oppilasta, 49 % tyttöjä, 51% poikia), joilla koululiikunnan määrä säilyi 60 minuutissa. Oppilaiden akateemista menestymistä verrattiin peruskoulun viimeisellä luokalla. Yhteensä mukana oli 16 oppiaineen arvosanat. Viikoittaisen koululiikunnan määrän lisäys oli yhteydessä parempaa akateemiseen menestymiseen pojilla. Tytöillä vastaavia yhteyksiä ei haivattu, mutta tutkijat pohtivat mahdollisten korkeampien lähtöpisteiden vaikuttaneen siihen, ettei yhteyksiä löytynyt. Aiemmat tutkimukset ovat pääosin havainneet lyhytkestoisen liikunnan lisäyksen vaikuttaneen oppilaiden akateemiseen menestykseen, mutta Cösterin tutkimus osoittaa, että koululiikunnalla on myös pitkäkestoinen yhteys oppilaiden koulumenestykseen pojilla. LÄHDE: Cöster, M. E., Fritz, J., Rosengren, B. E., & Karlsson, M.K. (2018). Extended physical education in children aged 6–15 years was associated with improved academic achievement in boys. Acta Paediatrica 107 (6), 1083–1087. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 71

Monilajisuus tukee menestyksekästä ammattilaisuraa U rheilijat, jotka erikoistuvat varhaisessa ikävaiheessa voivat kokea esimerkiksi burnoutia ja liian yksipuolisen harjoittelun tuomia loukkaantumisia. Rugg (2018) kollegoineen halusi selvittää ammat­ tilaiskoripalloilijoiden taustoja heidän urheiluhistoriastaan. Yhteensä 237 NBA:n ensimmäisellä kierroksella varattua (2008–2015) koripalloilijaa otetiin mukaan tutkimukseen. Jokaisesta pelaajasta kerättiin seuraavat tiedot; osallistuminen urheiluun yläkoulun ja lukion aikana, NBA:ssa koetut (isot) loukkaantumiset, NBA:ssa pelattujen pelien prosenttiosuus, ja pelaajan sen hetkinen status pelaajana (aktiivinen/lopettanut). Pelaajat (n=36, 15 %), jotka olivat koripallon ohella harjoitelleet jotakin muuta urheilulajia luokiteltiin monilajiharrastajiksi ja näitä verrattiin pelaajiin (n=201, 85 %), jotka olivat keskittyneet ainoastaan koripalloon. Monilajiryhmä pelaajilla oli merkittävästi korkeampi prosentti NBA peleihin osallistumisessa (78,4  % vs. 72,8 %, p<.001) ja heillä oli huomattavasti pienempi loukkaantumisprosentti (25 % vs. 43  %, p=.03). Lisäksi monilajiryhmän urheilijat olivat todennäköisimmin vielä aktiivisia pelaajia (94,0  % vs. 81,1 %, p=.03). Tulosten perusteella voidaan vetää johtopäätös, ­että monilajisilla koripalloilijoilla on edessään tehokkaampi ja terveempi ura, mikäli mittareina pidetään pelattujen pelien prosenttiosuutta, loukkaantumisriskiä ja uran pituutta verrattaessa vain yhden lajin harrastajiin. LÄHDE: Rugg, C., Kadoor, A., Feeley, B. T., & Pandya, N. K. (2018). The effects of playing multiple high school sports on national basketball association players’ propensity for injury and athletic performance. The American Journal of Sports Medicine 46(2), 402–408. TUTKIMUSUUTISIA KASPER SALIN, LitT Tutkijatohtori Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: kasper.salin@jyu.fi 72 Liikuntapsykologian maailmasta Teksti: HANNA-MARI TOIVONEN Onko puoliaikapuhe pelkkää puppua? V almentajien puoliaikapuheista ei yleensä hiiskuta julkisesti, mutta niiden odotetaan spektaakkelimaisesti inspiroivan pelaajia ja lisäävän heidän yritystään kentällä. ­Sanoista tekoihin on kuitenkin pitkä matka. Avugos tutkimusryhmineen selvitti valmentajien jalkapallo-otteluiden puoliaikapuheen merkitystä. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta kokenutta miesvalmentajaa ja nauhoitettiin heidän puoliaikapuheensa kolmessa ottelussa kauden aikana. Tutkijat yllättyivät puoliaikapuheiden sisältöjen yhdenmukaisuudesta. Puheet koostuivat pääasiassa taktisista ja teknisistä neuvoista sekä pelaajien toiminnan kritisoimisesta puoliaikatuloksesta riippumatta. Kannustuksen ja positiivisten kommenttien puute oli ilmeinen sekä nauhoitusten, että haastatteluiden perusteella. Valmentajat uskoivat, että pelaajien soimaaminen ja komentaminen johtaa kehitykseen stressin ja vastoinkäymisten sietämisessä. Toisaalta valmentajat kuitenkin ilmaisivat uskovansa, että tunteet tarttuvat ja että he voivat vaikuttaa pelaajien motivaatioon inspiroimalla heitä ja piristämällä heitä. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Valmentajilla ei ollut aitoja rutiineja tai formaattia puoliaikapuheille. He kertoivat miettivänsä etukäteen mitä sanovat, mutta usein järjestävänsä ajatuksensa uudelleen sillä hetkellä, kun menevät pukuhuoneeseen.Tutkijat pitävätkin hyvin todennäköisenä, että valmentajat spontaanisesti ilmaisivat omat tunteensa puoliaikapuheessaan eivätkä toimineet etukäteen suunnitellun sisällön perusteella. Valmentajat ilmaisivat epäilevänsä puoliaikapuheiden vaikutusta suorituksen parantamiseen. Yksi valmentaja piti puoliaikapuhetta uhkapelaamisena, jonka seurauksista ei ole varmuutta ja kaksi muuta valmentajaa uskoivat pystyvänsä vaikuttamaan kentän laidalta huutamalla enemmän kuin puoliaika­ puheessaan. Avugos tutkimusryhmineen pohtikin miksi valmentajat sitten pitävät puoliaikapuheita, jos niillä ei ole vaikutusta. He uskoivat, että puoliaikapuhe on normi, josta valmentajat pitävät kiinni sen vaikutuksesta riippumatta. He saattavat myös pelätä, että he eivät ole tehneet kaikkeaan välttääkseen joukkueen huonon suoriutumisen, jos he eivät pidä puoliaikapuhetta.

Tutkijoiden mukaan tarvitaan lisää vertailevia pitkittäistutkimuksia, joissa selvitetään positiivisen ja negatiivisen puoliaikapuheen vaikutusta pelaajien kehitykseen ja suoritukseen. He myös uskovat, että valmentajat tarvitsevat tietoa siitä millaisia strategioita käyttämällä he pystyvät positiivisesti vaikuttamaan haastatteluissakin esiin nousseeseen joukkueen tunneilmapiiriin. LÄHDE: Avugos, S., Zach, S., Malca, A. D., & Bar-Eli, M. (2018). An intimate glance into “The Holiest of Holies”: An exploratory study of the half-time talk. International Journal of Sport and Exercise Psychology, DOI: 10.1080/1612197X.2018.1511624 Mikä tennispelaajia stressaa? okainen urheilija kokee stressiä ja pyrkii löytämään tapoja sen käsittelyyn. Urheilijoilla onkin tapana reagoida tiettyihin stressitekijöihin tietyin stressin hallintakeinoin. Swettenham ja tutkimusryhmä tutkivat stressiä ja sen hallintakeinoja harjoitus- ja kilpailutilanteessa tenniksessä. Lisäksi tutkijat olivat kiinnostuneita sukupuolten välisistä eroista stressitekijöissä ja niiden hallinnassa. Tutkimukseen osallistui kahdeksan nais- ja kahdeksan mieskilpapelaajaa. Jokaisella pelaajalla oli mikrofoni ja tutkimuksessa käytettiin ääneen lausumisen (ThinkAloud) protokollaa, jonka avulla pelaajien ajatuksia pystyttiin tutkimaan reaaliaikaisesti eikä muistiin perustuen. Myös osallistujien kilpailuahdistusta mitattiin ennen jokaista tutkimuskertaa. Pelaajat totutettiin ääneen lausumisen protokollaan noin puolen tunnin ajan juuri ennen ensimmäistä tapaamista. Pelaajia oli ohjeistettu suorituksen aikana pisteiden välissä lausumaan ääneen ajatuksensa selittelemättä niitä. Heidän heikompaan käteensä (oikea kätisillä vasempaan ja toisin päin) oli vielä muistutukseksi kirjoitettu ”lausu ääneen”. Tutkija oli sijoittunut pois pelaajan näkyvistä suorituksen aikana. Jokainen pelaaja pelasi omasta joukkueestaan satunnaisesti valittua saman sukupuolen edustajaa vastaan kahdesti. Kerran harjoitustilanteessa, jossa he pelasivat 20 minuuttia tie-break formaatilla kertomatta tuloksia kenellekään ja kerran kilpailutilanteessa, jossa he pelasivat virallisilla tie-break säännöillä. Kilpailuympäristön luomiseksi kilpailutilanteen voittajalle luvattiin palkinnoksi tennispallotuubi ja isoimmalla piste-erolla voittaneille pääsy finaalin, jonka voittaja sai 20 punnan lahjakortin Amazon verkkokauppaan. Lisäksi voittaja ja tulokset julkaistiin joukkueen sosiaalisessa mediassa. Tulokset osoittivat, että suurin osa stressitekijöistä niin naisilla kuin miehillä liittyi suoritukseen. Mielenkiintoista kuitenkin oli, että stressitekijät olivat päinvastaiset nais- ja miespelaajilla harjoitus- ja kilpailutilanteissa. Kun naispelaajat kokivat suoritukseen liittyviä stressitekijöitä enemmän harjoitustilanteessa ja ulkoisia ja fyysisiä stressitekijöitä enemmän kilpailutilanteissa, kokivat miespelaajat suoritukseen liittyviä stressitekijöitä enemmän kilpailutilanteissa ja ulkoisia ja fyysisiä stressitekijöitä enemmän harjoitustilanteissa. Tutkijat viittaavatkin aiempiin tutkimuksiin, joissa on havaittu, että naiset ja miehet tulkitsevat saman tilanteen hyvin erilailla. Swettenham ja tutkimusryhmä havaitsivat, että tenniksessä käytetään useimmiten ongelmaan keskittyviä stressin hallintakeinoja. Fyysisiä stressitekijöitä kohdatessaan naiset ja miehet turvautuivat kuitenkin eri hallintakeinoihin. Naispelaajat turvautuvat useammin tunteisiin perustuviin stressin hallintakeinoihin ja miespelaajat puolestaan välttelyyn perustuviin stressin hallintakeinoihin. Yllättävä havainto oli, että kilpailutilanteessa välttelyyn perustuvat stressin hallintakeinot olivat yhteydessä itseluottamuksen stressitekijöihin viitaten siihen, että pelaajat, jotka käyttävät välttelyyn perustuvaa käsittelykeinoa kokevat vähemmän itseluottamukseen liittyvää stressiä. Tutkijat totesivat, että ääneen lausuminen on varteenotettava metodi ajatusten, stressin ja stressin hallinnan tutkimiseen ja antaa hyödyllistä tietoa valmentajille yksittäisen urheilijan tavasta reagoida stressiin. LÄHDE: Swettenham, L., Eubank, M., Won, D., & Whitehead, A. E. (2018). Investigating stress and coping during practice and competition in tennis using thinkaloud. International Journal of Sport and Exercise Psychology. DOI: 10.1080/1612197X.2018.1511622 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 73

Riitoja ja ratkaisuja V almentaja-urheilija suhteet ovat tärkeitä urheilijoiden suorituksen, hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisen kehittymisen kannalta. Konflikteja ilmenee jokaisessa valmentajaurheilija suhteessa, mutta ratkaiseva merkitys on sillä miten niitä käsitellään. Wachsmuth, Jowett ja Harwood tutkivat urheilijavalmentaja konflikteja ja lähestymistapoja konflik­ tien käsittelyyn. Tutkimukseen haastateltiin 11 kilpavalmentajaa ja 11 kilpaurheilijaa. Haastatteluissa nousi esiin, että urheilijat odottivat valmentajien tukevan urheilijoiden motivaatiota ja suoritusta ottamalla huomioon urheilijoiden henkilökohtaiset tarpeet, kannustamalla urheilijoita kriittiseen ajatteluun ja luomalla ympäristö, jossa urheilijat pystyivät yhtymään valmentajien visioihin. Urheilijat ja valmentajat korostivat, että pelkkä vahva työsuhde ei riitä vaan tärkeää on ehkäistä konflikteja ennalta. Valmentajat mainitsivat ennaltaehkäisevänsä konflikteja esimerkiksi joukkueen ja kapteeniston huolellisella valinnalla. Urheilijat puolestaan mainitsivat selkeiden odotusten ja sääntöjen asettamisen merkityksen. Tutkimuksessa nousi esiin monta tekijää, jotka estivät toimivan vuoropuhelun ja suhteen rakentumisen valmentajien ja pelaajien välille. Näitä olivat esimerkiksi henkilökohtaisen itsetuntemuksen, tahdon tai yhteisesti hyväksyttävän ratkaisun puute. Urheilijat nostivat myös esiin sosiaaliset normit ja kulttuuriset odotukset, jotka loivat ympäristön, jossa valta jakaantui epätasaisesti ja luottamus ja avoimuus puuttuivat. Avoimen keskustelun käyminen odotuksista ja rooleista sääntöjä luodessa sekä valmentajan pätevyyden osoittaminen antamalla asiantuntevaa palautetta, valmistautumalla hyvin ja toimimalla roolimallina mainittiin keskeisinä yhteistyötä edesauttavina tekijöinä. Haastateltavat näkivät konfliktit myös arvokkaina ja rakentavina prosesseina. Konfliktien jälkeen he pystyivät kehittämään yhdessä lyhyen ja pitkänaikavälin sopimuksia, jotka edistivät suoritusta, henkilökohtaista kehitystä ja valmentaja-urheilijasuhdetta. Molemmat osapuolet olivat sitä mieltä, että valmentajien tulisi tehdä aloite konfliktien ratkaisemiseksi. Valmentajien odotettiin myös johtavan urheilijaa läpi konfliktitilanteen hallitsemalla omat tunteensa, auttamalla urheilijaa säätelemään tunteitaan ja olemalla tilanteessa empaattinen. Konfliktien nähtiin tukevan valmentajien ja urheilijoiden henkilökohtaista kehitystä itsetuntemuksen, empatian ja joustavuuden sekä kommunikaatio- ja itsesäätelytaitojen edistämisen avulla. Wachsmuth, Jowett ja Harwood korostivat, että positiivisessa konfliktien käsittelyssä oleellista on, että sekä valmentajat että urheilijat haluavat osallistua rakentavaan konfliktin käsittelyyn ja osaavat kommunikoida tehokkaasti. Lisäksi, on tärkeää huomioida henkilökohtaiset erot, ympäristötekijät ja mahdollisen ulkopuolisen tuen tarve. LÄHDE: Wachsmuth, S., Jowett, S., & Harwood, C. G. (2018). Managing Conflict in Coach-Athlete Relationships. Sport, Exercise, and Performance Psychology. DOI: 10.1037/spy0000129 TUTKIMUSUUTISIA HANNA-MARI TOIVONEN, LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Sähköposti: toivonen.hanna@yahoo.com 74 Liikunnan biotieteiden maailmasta Teksti: ILKKA HEINONEN Liikunta tehoaa, perimästä huolimatta H yvä fyysinen kunto yhdistyy usein hyvään terveyteen ja pitkään ikään. Hyvä fyysinen kunto ei kuitenkaan aina johdu pelkästään liikunnan harrastamisesta, vaikka sillä oletettavasti suuri merkitys asiaan onkin. Tämä johtuu siitä, että perimä vaikuttaa fyysiseen kuntoon ja myös suotuisan perimän omaavat henkilöt voivat olla fyysisesti melko hyvässä kunnossa, vaikka eivät paljon liikuntaa harrastaisikaan. Perimän ja liikunnan harrastamisen roolia selvittääkseen Bathgate ja kumppanit tutkivat yhtä identtistä kaksosparia. He olivat 52 vuotiaita. Kak- LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 sosista toinen oli tehnyt 30 vuotta määrällisesti ja tehollisesti paljon etupäässä kestävyysharjoittelua, mutta myös voimaharjoittelua. Hän oli myös osallistunut lukuisiinkilpaluihin vuosien aikana. Toinen kaksosista ei puolestaan harrastanut liikuntaa juuri lainkaan, mutta hän raportoi kävelevänsä päivittäin noin 20 minuuttia. Liikuntaeroista johtuen liikkuvamman kaksosen maksimaalinen hapenottokyky oli 12,4 ml/kg/min suurempi kuin liikuntaa harrastamattoman. Ero kehojen rasvaprosentissa oli myös huima, sillä liikuntaa harrastamattomalla kaksosella oli kehossaan rasvaa

yli kymmenen kiloa enemmän, vaikka lihasmassa oli lähes tismalleen samansuuruinen. Myös kaikki verestä ja lihaksista mitatut terveys- ja kuntomittarit olivat paljon suotuisampia liikkuvalla kaksosella. Vaikka siis perimä määrittäisikin tiettyä kunto- tai terveystasoa, niin tämän(kin) tutkimuksen mukaan liikunnalla voi vaikuttaa siihen, millaiseksi omat terveysriskit realisoituvat. LÄHDE: Bathgate KE, Bagley JR, Jo E, Talmadge RJ, Tobias IS, Brown LE, Coburn JW, Arevalo JA, Segal NL, Galpin AJ. Muscle health and performance in monozygotic twins with 30 years of discordant exercise habits. Eur J Appl Physiol. [Epub ahead of print]. doi: 10.1007/s00421-018-3943-7. Määrällisesti riittävä liikunta tehoaa, mutta vaikutukset häviävät myös nopeasti M itokondriot ovat solujemme ”voimalaitoksia”, joissa solut muodostavat kemiallista energiaa hapen avulla omaan käyttöönsä. Ne ovat tärkeitä käytännössä kaikissa elimistömme kudoksissa, myös luurankolihaksissa. Lihaksissa määrällisesti runsaan liikunnan tiedetään lisäävän mitokondrioiden määrää. Tämä parantaa etenkin kestävyyskuntoa, mutta on myös terveydellisesti suotuisaa. Aikaisemmassa, toisen tiivistelmän aiheeseen liittyvässä tutkimuksessaan Granata ja kollegat selvittivät kymmen terveen miehen voimin erilaisten liikuntaharjoittelumäärien vaikutusta mitokondrioiden määrään ja laatuun vaikuttaviin tekijöihin. Harjoittelu alkoi neljän viikon jaksolla, jossa harjoiteltiin kolme kertaa viikossa. Tällä määrällä ei ollut mitään vaikutusta mitokondrioihin. Mutta kun tämän jakson jälkeen harjoittelua suoritettiin kaksi tuntia päivässä 20 päivän ajan, niin lihaksissa alkoi tapahtua! Mitokondrioiden määristä ja laadusta ker- tovat markkerit nousivat huomattavasti. Sen sijaan kun tämä harjoittelu lopetettiin ja harjoittelua suoritettiin vain viisi harjoitusta kahden viikon aikana, niin kaikki paitsi sitraattisyntaasi entsyymin aktiivisuus tippui matalalle lähtötasolle. Tutkimuksen mukaan harjoitusvolyymi on tärkeä tekijä lihasten laadun, kunnon ja terveyden parantamiseksi. Kolme kertaa viikossa tapahtuva liikkuminen ei vielä paranna lihasten mitokondrioiden määrää ja toimintaa. Näitä(kin) vaikutuksia varten sopiva määrä olisi harrastaa liikuntaa kaksi tuntia päivässä. Suomalaisten suositusten mukaan jopa jo pienten lasten olisi hyvä liikkua kolme tuntia päivässä, joten kaksi tuntia aikuiselle ei pitäisi olla temppu eikä mikään. LÄHDE: Granata C, Oliveira RS, Little JP, Renner K, Bishop DJ. Mitochondrial adaptations to high-volume exercise training are rapidly reversed after a reduction in training volume in human skeletal muscle. FASEB J. 2016 Oct;30(10):3413-3423. Ihminen on luotu liikkumaan I hmisen kehityshistoriassa kyky kestävyystyyppiseen liikkumiseen on ollut avainasemassa lajimme menestykseen maapallolla. Asiaa on tukenut kahdella jalalla liikkuminen, vahvat ­pakaralihakset ja vähäinen karvoitus ja hyvä hikoilukyky, mitkä ovat kaikki auttaneet syömisen metsästämisessä kuumilla savanneilla. Lihastason muutoksia on saattanut myös tapahtua, mutta niitä ei ole kovin hyvin vielä selvitetty. Nyt kuitenkin Okerblom ja hänen kollegat kehittivät hiirimallin, joka matki erään sellaisen geenin (CMAH) puuttumista, minkä tiedetään poistuneen ihmisen perimästä kaksi kolme miljoonaa vuotta sitten. Tämä geeni vaikuttaa energiametaboliassa ja sillä toden totta on melkoisia vaikutuksia. Tämän geenin poiskytkeminen nimittäin johti siihen, että hiirten kestävyysjuoksukyky oli normaalia parempi ja ne myös tykkäsivät juosta vapaaehtoisesti juoksupyörissä normaalia enemmän. Niiden lihaksissa oli myös normaalia enemmän hiussuonia, eivätkä lihakset väsyneet erilaisissa testeissä. Lihasten voimalaitosten eli mitokondrioiden energiantuottokyky oli myös huippuluokkaa. Löydökset olivat sen verran huimia, että olisi erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä maailman johtava liikuntatutkija John Hawley olisi näistä löydöksistä. Hän luultavasti pitäisi niitä erittäin mielenkiintoisina, etenkin jos olet hiiri ja tähtäät seuraaviin olympialaisiin. Vakavasti puhuen löydökset ovat toki fysiologisesti kiinnostavia ja auttanevat meitä yhä paremmin ymmärtämään liikkumiseen ja etenkin kestävyyssuorituskykyyn liittyvää biologiaa. LÄHDE: Okerblom J, Fletes W, Patel HH, Schenk S, Varki A, Breen EC. Human-like Cmah inactivation in mice increases running endurance and decreases muscle fatigability: implications for human evolution. Proc Biol Sci. 2018 Sep 12;285(1886). pii: 20181656. doi: 10.1098/rspb.2018.1656. ILKKA HEINONEN, LitM, FM, FT Kollegiumtutkija, Liikunta ja verenkiertofysiologian dosentti Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen laitos, & PET-keskus Turun yliopisto, Turku Sähköposti: ilkka.heinonen@utu.fi ­ LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 75

TUTKITTUA Väitökset Liikkumiskyky edellyttää fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös tiedonkäsittelyä TtM Taina Poranen-Clarkin gerontologian ja kansanterveyden väitöskirja ”Relationship between cognitiveperformance and mobilityoverthe life course” tarkastettiin 19.10.2018 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Eija Lönnroos (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Taina Rantanen. Poranen-Clarkin väitöstutkimus tarjoaa lisää tietoa aivoterveydestä huolehtimisen tärkeydestä. Erityisesti ikääntyvien henkilöiden toimintakykyä ja liikkumisaktiivisuutta voitaisiin parantaa aktivoimalla kognitiivista suorituskykyä. Tutkimuksessa liikkumiskykyä mitattiin liikkumisaktiivisuus elinpiirissä mittarilla, joka kuvaa henkilön toteutunutta liikkumista omassa elinpiirissään huomioiden liikkumisen laajuuden, määrän sekä mahdollisen avun tarpeen liikkumiseen. Tutkimustulokset osoittivat, että henkilöillä, joilla oli parempi kognitiivinen toiminnanohjaus, oli myös laajempi liikkumisaktiivisuus elinpiirissä. Tätä yhteyttä selitti parempi alaraajojen toimintakyky ja se, että heillä ei ollut vaikeuksia käyttää kulkuneuvoja liikkumiseensa. - Kahden vuoden seurannassa nousi esille, että kognitiivinen toiminnanohjaus on voimakkaampi ennustaja liikkumisaktiivisuudelle elinpiirissä kuin toisin päin, Poranen-Clark lisää. Poranen-Clark tutki väitöskirjassaan myös varhaislapsuuden ja varhaisen aikuisuuden yhteyksiä vanhuuden toimintakykyyn. - Elämänkulkututkimus mahdollistaa elämän alkuvaiheen kehitysvaiheiden yhteyksien tarkastelemisen suhteessa vanhuuden toimintakykyyn, Poranen-Clark toteaa. Varhaisempi kävelemään oppiminen ja paremmat älylliset taidot nuoruudessa saattavat vaikuttaa myönteisesti henkilön toimintakykyyn vanhuudessa. Aivojen rakenteellinen ja toiminnallinen reservikapasiteetti karttuu koko elämän ajan. Tähän vaikuttaa mm. älykkyys, koulutus ja aivotoimintoja monipuolisesti haastava työ. Hyvä kognitiivinen reservikapasiteetti 76 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 voi toimia puskurina dementoivista sairauksista johtuvia toimintakyvyn heikentymisiä vastaan vanhuudessa. - Interventioilla, joilla aktivoitaisiin toiminnanohjauksessa tarvittavia tiedonkäsittelytoimintoja, kuten ongelmanratkaisukykyä, työmuistin käyttöä, keskittymiskykyä tai joustavaa ajattelukykyä, voitaisiin mahdollisesti parantaa ikääntyvien henkilöiden toimintakykyä ja liikkumisaktiivisuutta elinpiirissä, Poranen-Clark toteaa. Tutkimusaineistoina käytettiin kahden eri tutkimusprojektin aineistoja. Life-Space Mobility in Old Age (LISPE) -projektista tutkimukseen osallistui 157 henkilöä. Helsinki Birth Cohort Study -aineistosta tutkimuksessa käytettiin kahta osatutkimusaineistoa. Kognitiivinen kyvykkyys oli mitattu 360 varusmieheltä varhaisessa aikuisuudessa. Heidän fyysistä suorituskykyään arvioitiin Short Form 36 -kyselyllä kahdesti keskimäärin 61 vuoden sekä 71 vuoden iässä. Neuvolakorteista saatu kävelemään oppimisikä oli tiedossa 368 mieheltä ja naiselta, jotka osallistuivat kognitiivisiin testeihin 64 vuoden iässä. Tiedonkäsittelyssä tarvittavia toimintoja mitattiin tietokonepohjaisella Cog State-testistöllä. Lisätietoja: Taina Poranen-Clark, taina.poranen-clark@jyu.fi. Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations 14, 78 s., Jyväskylä 2018, ISSN: 2489-9003; 14 ISBN: 978-951-39-7536-4 (PDF). Pysyvä linkki väitöskirjaan: https://jyx. jyu.fi/bitstream/handle/­123456789/­ 59671/978-951-39-­7536-4.pdf?sequence =­1&is­Allo­wed­=y ISBN: 978-951-39-7536-4. Painoon liittyvät ihanteet, käyttäytymiset ja pitkän aikavälin terveys nuorilla aikuisilla TtM Ulla Kärkkäisen lääketieteen väitöskirja ”Painoon liittyvät ihanteet, käyttäytymiset ja pitkän aikavälin terveys nuorilla aikuisilla” tarkastettiin 20.10.2018 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Susanna Lehtinen-Jacks (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Jaakko Kaprio. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia painoon liittyvien ihanteiden, käyt- täytymisten, painonmuutoksen ja terveyden välisiä yhteyksiä nuorilla aikuisilla kymmenen vuoden aikana. Tavoitteena oli tutkia kuinka epäsuhta painoihanteiden ja todellisen painon välillä vaikuttaa kymmenen vuoden painonmuutokseen, mitkä tekijät ovat yhteydessä pitkäaikaiseen onnistuneeseen painonhallintaan, häiriintyneen syömiskäyttäytymisen mahdolliset pitkäaikaisseuraamukset nuorten aikuisten fyysiseen tai psyykkiseen terveyteen ja onko Eating Disorder Inventory-2 -kysely (EDI-2) toimiva instrumentti ahmintahäiriötä sairastavien seulonnassa nuorilla naisilla. Yhteensä yli 5000 nuorta naista ja miestä valittiin mukaan tutkimukseen väestöpohjaisesta FinnTwin16 -kohortista kun tutkittavat olivat 24- ja 34-vuotiaita. Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset olivat merkittävästi yhteydessä nuorten aikuisten pitkäaikseen painonmuutokseen sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Kaiken kaikkiaan nuoret aikuiset lihoivat kymmennessä vuodessa ja vain neljäsosa nuorista aikuisista onnistui painonhallinnassa. Painoihanteet eivät vaikuttaneet tulevaan painonmuutokseen, vaikka valtaosa nuorista naisista ja melkein puolet nuorista miehistä oli tyytymättömiä painoonsa. Vain kaksi tekijää ennusti onnistunutta painonhallintaa sekä naisilla että miehillä: Säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus. Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä oli kauaskantoisia seuraamuksia terveyteen, erityisesti se ennusti psyykkistä kuormittuneisuutta. EDI-2 -kysely osoittautui hyväksi työkaluksi ahmintahäiriön (BED) tunnistamiseen nuorilla naisilla. Painoon liittyvät ihanteet ja käyttäytymiset eivät vaikuta ainoastaan nuorten aikuisten painonmuutokseen vaan myös heidän fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä pitkällä aikavälillä. Nuoren aikuisiän aikana normaalipainon säilyttäminen on haasteellista valtaosalle. Painoihanteet eivät selitä kymmenen vuoden painonmuutosta, mutta painoon liittyvistä käyttäytymisistä säännöllinen syöminen ja laihduttamattomuus ennustavat painonhallinnassa onnistumista. Häiriintyneellä syömiskäyttäytymisellä on kauaskantoisia seuraamuksia

psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin sekä naisilla että miehillä ja EDI-2 on toimiva työkalu nuorten naisten ahmintahäiriön seulonnassa. Lisätietoja: Ulla Kärkkäinen ulla.karkkainen@helsinki.fi. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu­ ja luettavissa E-thesis -palvelussa. URN:ISBN:978-951-51-4579-6 http://hdl.handle.net/10138/246100 Teknologiset apuvälineet parantavat muistisairaan arkea oikein käytettynä FM Merja Riikosen gerontologian ja kansanterveyden väitöskirja ”Muistisairaan ihmisen kokemukset teknologiasta osana arkea – turvaa vai tunkeilevuutta” tarkastettiin 26.10.2018 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Päivi Topo (Ikäinstituutti, Helsinki) ja kustoksena professori Taina Rantanen. Riikosen tutkimuksen mukaan oikein käytettynä teknologiset apuvälineet tukevat muistisairaan ihmisen arkea. Yhdistämällä sosiaalinen tuki ja teknologia voidaan vahvistaa muistisairaan ihmisen arvokkuutta ja tukea läheisten jaksamista. Toisaalta tek­ no­logialla voi olla myös negatiivisia vai­kutuksia, jos se häiritsee tai leimaa käyt­täjäänsä. Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin muistisairaiden henkilöiden ja heidän läheistensä kokemuksia teknologian käyttöönotosta ja vaikutuksista heidän arkeensa. Erityisenä tarkastelun kohteena olivat teknologiaan liittyvät tarpeet, koetut hyödyt ja haitat sekä eettiset haasteet. Oikein käytettynä teknologia tukee muistisairaan ihmisen arkea, säilyttää muistisairaan arvokkuuden kokemusta, parantaa läheisen jaksamista eikä häiritse muistisairaan ihmisen arkea. - Teknologian käytön eettisyyden tai epäeettisyyden kussakin tilanteessa määrittelee muistisairaan ihmisen tarve, motivaatio, kokemus laitteesta, aikaisemman elämän kokemukset saman tyyppisistä tilanteista, persoona ja myös sairauden vaihe, Riikonen sanoo. Jos kotona asuvilta muistisairailta ihmisiltä puuttuu sosiaalinen verkosto, he eristäytyvät ja syrjäytyvät. Lisäksi yksinäisyys altistaa myös kodin vangiksi jäämiselle. - Tällä hetkellä yhteiskunnassamme on iso ryhmä muistisairaita ihmisiä, joiden liikkumista rajoitetaan toistuvasti. Teknologisilla ratkaisuilla voidaan turvallisuutta ja itsemääräämis- LIITY JÄSENEKSI oikeutta lisätä, koska se mahdollistaa itsenäisen liikkumisen turvallisesti, Riikonen sanoo. Tutkimuksessa käytettiin etnografista näkökulmaa haastattelemalla ja havainnoimalla muistisairaita ihmisiä ja heidän läheisiään teknologisten apuvälineiden käyttötilanteissa. Ensimmäinen vaihe toteutettiin vuosina 2004–2007 ja kohderyhmänä olivat 25 muistisairautta sairastavaa kotona yksin tai omaishoitajansa kanssa asuvaa henkilöä sekä heidän 25 läheistään. Koteihin vietiin yhteensä 29 erilaista laitetta. Toinen keruuvaihe toteutettiin vuosina 2012–2014, jolloin 20 muistisairasta ihmistä ja 20 heidän läheistään osallistui tutkimukseen. Yhteensä tutkimukseen osallistui 90 henkilöä. Toisessa aineiston keruuvaiheessa teknologinen väline oli GPS-kello. Tutkimus toteutettiin Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja: Merja Riikonen, merkku.riikonen@gmail.com. Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations 24, 87 s., Jyväskylä 2018, ISSN: 2489-9003, ISBN: 978-951-39-7568-5­ (PDF). Pysyvä linkki väitöskirjaan: htp://urn.f/ URN:ISBN:978-951-39-7568-5 www. lts.fi LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 77

Vuoden 2018 paras liikuntalääketieteellinen tutkimus julkistetaan Liikuntalääketieteen päivillä Liikuntatieteellinen Seura (LTS) järjestää vuosittain liikuntalääketieteen alan tutkijoille kilpailun, jossa valitaan Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus. Kilpailuun voi osallistua kuluvan vuoden aikana julkaistulla tai toistaiseksi julkaisemattomalla liikuntalääketieteeseen liittyvällä alkuperäistutkimuksella. LTS jakaa myös Nuoren tutkijan palkinnon. Sitä voivat tavoitella kaikki alle 35-vuotiaat tutkijat, jotka eivät ole vielä väitelleet. Vuoden liikuntalääke­ tieteellinen tutkimus sekä Nuori tutkija palkitaan stipendillä ja voittajat julkistetaan Liikuntalääketieteen päivillä 14.11.2018. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin 55 abstraktia. Arviointien perusteella neljä parasta tutkimusta pääsi finaaliin, jossa täydelliset käsikirjoitukset arvioi tätä tarkoitusta varten koottu erillinen finaaliraati. Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailun arviointipaneeli: Olli J. Heinonen, Paavo Nurmi -keskus, Turku Jari Parkkari, Tampereen Urheilulääkäriasema, UKK-instituuttisäätiö Kai Savonen, Terveysliikunnan ja ravinnon tutkimussäätiö, Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos Tiina Nylander, Oulun Diakonissalaitos, ODL Liikuntaklinikka Raija Korpelainen, Oulun Diakonissalaitos, ODL Liikuntaklinikka Arja Uusitalo, Urheilulääketieteen säätiö, Helsingin urheilulääkäriasema Juha Peltonen, Urheilulääketieteen säätiö, Helsingin urheilulääkäriasema Maarit Valtonen, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Jyväskylä Finalistikäsikirjoitusten arvioitsijat: Professori Ari Heinonen, Jyväskylän yliopisto Professori Juhani Knuuti, Turun yliopisto Tutkimusprofessori Tiina Laatikainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 78 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018

Nuorten runsas TV:n katselu on yhteydessä ylipainoon liikunta-­ aktiivisuudesta riippumatta: Hyvinvointi Teini-iässä (Fin-HIT) -tutkimus ENGBERG E, FIGUEIREDO R, ROUNGE T, WEIDERPASS E, VILJAKAINEN H TAUSTA: Lasten ja nuorten ylipaino on viime vuosikymmenten aikana lisääntynyt huolestuttavasti myös Suomessa. Ruutu­ aika näyttää olevan yhteydessä ylipainoon ja lihavuuteen, mutta tutkimustulokset liikun­ nan vaikutuksesta tähän yhteyteen lapsilla ja nuorilla ovat ristiriitaisia. Painoindeksin (BMI) ohella vyötärön ja pituuden suhde (waist-to-height ratio, WHtR) kuvastaa lasten ja nuorten lihavuutta ja siihen liitty­ viä terveyshaittoja. Ruutuajan yhteyksiä WHtR:ään on kuitenkin tutkittu vain vähän. Tutkimme suomalaisten nuorten vapaa-ajan TV:n katselun ja tietokoneen käytön yhteyk­ siä BMI:hin ja WHtR:ään, sekä liikunta-aktii­ visuuden vaikutusta näihin yhteyksiin. MENETELMÄT: Poikkileikkaustutki­ muksen aineisto koostui 10228:sta Hyvin­ vointi Teini-iässä (Fin-HIT) -tutkimukseen osallistuneesta 8–14-vuotiaasta nuoresta. Nuorten vapaa-ajan passiiviseen tietokoneen käyttöön ja TV:n katseluun käytettyä aikaa sekä liikunta-aktiivisuutta kysyttiin sähköi­ sellä kyse­lylomakkeella. Nuoret jaettiin sekä viikoittaisen TV:n katselun että tietokoneen käytön perusteella kolmeen yhtä suureen luokkaan (vähän, keskimääräisesti ja run­ saasti TV:tä katsovat/tietokonetta käyttävät). BMI ja WHtR laskettiin mitatun painon, pituu­den ja vyötärönympäryksen perusteel­ la. Nuoret jaettiin BMI-luokkiin ikäkohtaisen ISO-BMI-luokituksen mukaisesti (alipainoi­ nen, normaalipainoinen, ylipainoinen) ja WHtR-tertiileihin. Referenssiryhmät multin­ omiaalisissa logistisissa regressioanalyyseissa olivat normaalipainoiset ja keskimmäiseen WHtR-tertiiliin kuuluvat nuoret. Analyysit tehtiin kaikille tutkittaville sekä toistettiin erikseen kolmessa liikunta-aktiivisuusluo­ kassa ( ≤ 5 tuntia, 6–8 tuntia ja ≥ 9 tuntia vapaa-ajan liikuntaa viikossa). TULOKSET: Runsaasti TV:tä katsovien osuus oli 31 % alipainoisten, 35 % normaali­ painoisten ja 46 % ylipainoisten ryhmässä ja paljon tietokonetta käyttävien osuus vastaa­ vasti 29 %, 34 % ja 43 %. Verrattuna vähän TV:tä katsoviin nuoriin keskimääräisesti (OR [95 % CI] 1,30 [1,11–1,52]) ja runsaasti (OR 1,57 [1,34–1,83]) TV:tä katsovilla nuorilla oli suurempi riski ylipainoon, kun analyysit vakioitiin iällä, sukupuolella, äidinkielellä, unen määrällä, liikunnalla ja tietokoneen käytöllä. Keskimääräisesti ja runsaasti TV:tä katsovilla nuorilla oli myös suurempi riski kuulua ylimpään WHtR-tertiiliin (vakioidut OR 1,27 [1,12–1,44] ja OR 1,48 [1,29–1,69]) kuin vähän TV:tä katsovilla nuorilla. Verrat­ tuna vähän tietokonetta käyttäviin nuoriin runsaasti tietokonetta käyttävillä nuorilla oli suurempi riski ylipainoon (vakioitu OR 1,42 [1,21–1,67]) ja suurempi riski kuulua ylimpään WHtR-tertiiliin (vakioitu OR 1,29 [1,13–1,49]). Yhteisvaikutuksia havaittiin liikunnan ja TV:n katselun välillä sekä lii­ kunnan ja tietokoneen käytön välillä molem­ pien lihavuuspäämuuttujien suhteen. Kui­ tenkin runsaasti TV:tä katsovilla nuorilla oli suurentunut riski ylipainoon ja suurentunut riski kuulua ylimpään WHtR-tertiiliin kaikis­ sa liikunta-aktiivisuusluokissa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Runsas TV:n katselu ja tietokoneen käyttö ovat yhteydessä suo­ malaisten nuorten ylipainoon ja keskivar­ talolihavuuteen. Liikunta saattaa vaikuttaa ruutuajan ja lihavuuden väliseen yhteyteen, mutta runsas TV:n katselu näyttää lisäävän ylipainon ja keskivartalolihavuuden riskiä liikunta-aktiivisuudesta riippumatta. Ruu­ tuajan vähentäminen saattaisi vähentää huolestuttavaa lasten ja nuorten ylipainon li­ sääntymistä ja siihen liittyviä kauaskantoisia terveyshaittoja.   Iäkkäiden ihmisten tervey­ den lukutaidon yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn ERONEN J, RANTANEN T TAUSTA: Terveyden lukutaidolla tarkoi­ tetaan henkilön kykyä löytää, ymmärtää ja hyödyntää terveyteen liittyvää tietoa. Se kertoo esimerkiksi siitä, kuinka helppoa henkilön on löytää tietoa itseään koskevien sairauksien hoidosta, ymmärtää lääkärin antamia ohjeita ja arvioida mediassa olevien terveysväittämien luotettavuutta. Aikaisem­ mat tutkimukset ovat osoittaneet, että noin puolella eurooppalaisista aikuisista tervey­ den lukutaito on heikko ja että vanhemmissa ikäryhmissä terveyden lukutaito on nuoria huonompi. Heikon terveyden lukutaidon on todettu olevan yhteydessä mm. huonompaan terveydentilaan ja suurempaan terveyspal­ veluiden käyttöön. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella 75-vuotiaiden suomalaisten terveyden lukutaitoa ja sen yhteyttä heidän fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn. MENETELMÄT: Terveyden lukutaitoa mitattiin European Health Literacy Survey Questionnaire -mittarin lyhennetyllä versiolla (HLS-EU-Q16). Vastauksista laskettiin piste­ määrä, jonka vaihteluväli on 0–50 pistettä, ja jossa suuremmat arvot tarkoittavat parempaa terveyden lukutaitoa. Pistemäärä voidaan jakaa neljään tasoon: riittämättömään (0–25 pistettä), ongelmalliseen ( > 25–33 pistettä), riittävään ( > 33–42) ja erinomaiseen ( > 42–50) terveyden lukutaitoon. Analyyseissa taustamuuttujina käytettiin mm. siviilisää­ tyä, asumismuotoa, koulutustasoa ja koettua taloudellista tilannetta. Fyysistä aktiivisuut­ ta ja toimintakykyä arvioitiin tutkittavien itseraportoimalla fyysisellä aktiivisuudella (Grimby scale), alaraajojen toimintakykyä mittaavalla testillä (Short Physical Perfor­ mance Battery, SPPB) ja liikkumisaktiivi­ suudella elinpiirissä. Terveyden lukutaidon yhteyttä taustamuuttujiin arvioitiin khiin neliö -testillä ja fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn Spearmanin korrelaatioker­ toimella. TULOKSET: Analyyseissa mukana oli­ vat tiedot 292 osallistujasta, joista 57 % oli naisia. Terveyden lukutaidon pistemäärän keskiarvo oli 35,05 ja osallistujista 5 %:lla oli riittämätön, 32 %:lla ongelmallinen, 51 %:lla riittävä ja 12 %:lla erinomainen tervey­ den lukutaito.Taustamuuttujista ainoastaan parempi koettu taloudellinen tilanne oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä pa­ rempaan terveyden lukutaitoon (p = 0,008). Kaikki fyysistä aktiivisuutta ja toimintakykyä mittaavat muuttujat korreloivat terveyden lukutaidon kanssa: itseraportoidun fyysisen aktiivisuuden korrelaatiokerroin oli 0,212 (p < 0,001), SPPB:n 0,235 (p < 0,001) ja liik­ kumisaktiivisuuden elinpiirissä 0,236 (p < 0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset antavat viitteitä siitä, että suomalaisten ikäihmisten terveyden lukutaidon tasossa on vaihtelua. Osallistujat, joilla terveyden lukutaito oli hyvä, olivat fyysisesti aktiivisempia, heidän liikkumisaktiivisuus elinpiirissä oli suurem­ paa ja heillä oli parempi alaraajojen suori­ tuskyky. Heikko terveyden lukutaito voi olla iäkkään henkilön hyvinvointia ja aktiivisena vanhenemista uhkaava riskitekijä. Jatkossa on tärkeää tarkastella tarkemmin terveyden lukutaidon yhteyttä myös mm. objektiivi­ sesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen ja muuhun terveyskäyttäytymiseen. Tulosten perusteella voidaan tunnistaa niitä vanhuk­ sia, joilla heikko terveyden lukutaito lisää sairauksien ja toiminnanvajausten riskiä ja pohtia sitä, voisiko terveyden lukutaitoon vaikuttava interventio edistää heidän hyvin­ vointia ja osallisuutta. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 79

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Terapeuttisen harjoittelun vaikutuksen pysyvyys työikäisten naisten päänsärkyyn – satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen seuranta GARAM S, RINNE M, KUKKONEN-HARJULA K, TOKOLA K, HÄKKINEN A, YLINEN J, NIKANDER R TAUSTA: Terapeuttisen harjoittelun vai­ kutuksista päänsärkyyn on vähän tutkimus­ tietoa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin prog­ ressiivisen niskan alueen kuuden kuukauden harjoitusohjelman intervention tulosten pysy­vyyttä päänsäryn voimakkuuden, esiin­ tymistiheyden ja ajan suhteen 12 ja 24 kuu­ kauden seurannassa työikäisillä (18–60-vuoti­ ailla) kroonista päänsärkyä sairastavilla naisil­ la. Seurantaa edeltäneessä kuuden kuukauden interventiossa pään­säryn voimakkuudessa ei tapahtunut muutosta ryhmien välillä. Sen sijaan viikoittaisten päänsärkypäivien luku­ määrä väheni harjoitteluryhmäläisillä lähes puoleen ja niitä oli intervention päättyessä 2,5, kun vastaavasti plasebona TENS-hoitoa saaneen verrokkiryhmän päänsärkypäivien useus oli 3,0, ja ryhmien välinen ero oli tilas­ tollisesti merkitsevä (p < 0,01). MENETELMÄT: Tutkittavia pyydettiin pitämään neljän viikon ajan päänsärkypäivä­ kirjaa 12 ja 24 kuukauden seurantapisteessä. Päätulosmuuttujana oli kivun voimakkuus visuaalisella analogisella kipuasteikolla (VAS) arvioituna. Lisäksi tutkittavat rapor­ toivat päivittäisten päänsärkykohtausten lukumäärän ja niiden keston. Analysointivai­ heessa päiväkirjoissa raportoitu kohtausten lukumäärä muutettiin päänsärkypäivien luku­määräksi ja kesto tunneiksi. Ryhmien välisen eron pysyvyyttä intervention tulok­ siin (6 kk) verrattuna arvioitiin käyttäen yleistettyjä lineaarisia sekamalleja (GLMM). TULOKSET: Harjoitteluryhmässä päivä­ kirjaa täytti 12 kk:n seurannassa 38 tutkit­ tavaa ja 24 kk:n seurannassa 38 tutkittavaa. Vastaavasti verrokkiryhmässä 38 tutkittavaa täytti 12 kk:n ja 37 tutkittavaa 24 kk:n seu­ rantapäiväkirjat. Tutkittavilla esiintyi mig­ reeniä, jännityspäänsärkyä sekä niskaperäis­ tä päänsärkyä. Päänsäryn voimakkuudessa ei havaittu ryhmien välisen eron muutosta 12 ja 24 kuukauden seurannassa. Päänsäryn useudessa interventiossa saavutettu ryhmien välinen ero säilyi 12 kuukauden seurannassa päänsärkypäivien viikoittaisessa määrässä ollen harjoitteluryhmällä 2,2 (95 % luotta­ musväli 1,6–2,7) ja verrokkiryhmällä 2,9 (95 % luottamusväli 2,2–3,6). 24 kuukauden kohdalla intervention vaikutus näkyi kum­ 80 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 mallakin ryhmällä päänsäryn viikoittaisten päänsärkypäivien lukumäärässä; harjoittelu­ ryhmällä 1,9 (95 % luottamusväli 1,5–2,4) ja verrokkiryhmällä 2,2 (95 % luottamusväli 1,6–2,8). Päänsäryn kestossa ryhmien väli­ nen ero kasvoi 12 kuukauden aikana ja vähe­ ni 24 kuukauden kohdalla, ei kuitenkaan tilastollisesti merkitsevästi. JOHTOPÄÄTÖKSET: Progressiivisen nis­ ka-hartiaseudun harjoitusohjelman vaikutus ryhmien väliseen eroon päänsäryn useudessa säilyi 12 kuukauden seurannassa kliinisesti merkittävästi.   Kestävyyskunto vaikuttaa liikunnan kuormittavuuteen – liikemittaus ja energiankulutus eivät huomioi yksilöllistä kuormitustasoa lapsilla HAAPALA EA, YING G, VANHALA A, JUUTINEN T TAUSTA: Fyysisen aktiivisuuden kuormit­ tavuuden arviointi on tärkeää fyysisen aktiivi­ suuden terveyteen liittyvien annos-vastesuh­ teiden selvittämisen, liikunnan ohjelmoinnin sekä fyysisen aktiivisuuden suositusten kan­ nalta. Tässä tutkimuksessa selvitimme kuin­ ka hyvin liikemittarin ja energiankulutuksen avulla mitattu liikunnan kuormittavuus erot­ telee liikunnan kuormittavuuden suhteessa kestävyyskuntoon. MENETELMÄT: Kolmekymmentäviisi 7–11-vuotiasta lasta (21 tyttöä, 14 poikaa) osallistui tutkimukseen. Kehon kokonaispai­ no ja lihasmassa mitattiin InBody 770 -lait­ teella noin 12 tunnin paaston jälkeen. Lap­ sia pyydettiin kävelemään tai juoksemaan juoksumatolla 4, 6 ja 8 km/h, kävelemään portaita ylös ja alas itse valitulla nopeudella, hyppäämään ruutua sekä kävelemään rataa ympäri omassa tahdissaan 4,5 minuutin ajan. Lisäksi lapsia pyydettiin juoksemaan 400 metriä juoksuradalla itse valitulla nopeudel­ la. Satunnaisessa järjestyksessä suoritettujen tehtävien aikana lasten liikettä mitattiin kol­ mesuuntaisella liikemittarilla (X6-1a, Gulf Coast Data Concepts, USA) ja energiankulu­ tusta kannettavalla hengityskaasuanalysaat­ torilla (Oxycon mobile, Jaeger, Hoechberg, Saksa). Lepoenergiankulutus mitattiin 30 minuutin levon aikana ja huippuhapenkulu­ tus (V̇O2peak) maksimaalisen polkupyöräer­ gometritestin aikana ja kestävyyskunto mää­ riteltiin V̇O2peak/lihasmassa (kg). Liikemit­ tarilla kerätty aineisto muutettiin amplitudin keskihajonta -muuttujiksi (MAD). Energian­ kulutus eri tehtävien aikana muutettiin lepo­ aineenvaihdunnan kerrannaisiksi (METteh­ tävä/METlepo) ja analyyseissä käytettiin sekä absoluuttisia MET-arvoja sekä MET-arvoja suhteutettuna kuormituskokeessa mitattuun maksimaaliseen suorituskykyyn (METteh­ tävä/METmaksimi). Aineisto analysoitiin ikä- ja sukupuolivakioiduilla lineaarisella regressioanalyysillä ja kovarianssianalyysillä. TULOKSET: MAD-arvot eivät olleet yhtey­ dessä V̇O2peak-arvoon eikä niissä havaittu eroja V̇O2peak-arvon perusteella kolmannek­ siin jaettujen lasten välillä missään liikunta­ tehtävässä. Absoluuttinen MET-arvo ei ollut yhteydessä V̇O2peak-arvoon ja esimerkiksi 8 km/h juoksemisen aikana energiankulutus vaihteli 7,2–7,7 MET:in välillä V̇O2peakarvon kolmanneksissa. Ruutuhyppelyn (6,9 vs. 5,6 MET, p = 0,013, d = 1,46) ja por­ raskävelyn (6,2 vs. 4,9 MET, p = 0,013, d = 1,46) aikana keskimmäisen kolmanneksen MET-arvo oli korkeampi kuin korkeimman kolmanneksen. V̇O2peak oli käänteisesti yhteydessä maksimaaliseen suorituskykyyn suhteutettuun MET-arvoon kaikissa liikun­ tatehtävissä (β = -0,398; -0,696, p < 0,005) lukuun ottamatta omaan tahtiin kentän ym­ päri kävelyä ja juoksua. Alimpaan V̇O2peakarvon kolmanneksen sijoittuneet lapset suo­ rittivat tehtävät korkeammalla suhteellisella osuudella maksimaalisesta suorituskyvystä kaikissa juoksumattonopeuksissa (4 km/h: 43,7 % vs. 37,7 %; 6 km/h: 66,3 % vs. 54,3 %; 8 km/h: 100 % vs. 83,4 %, p < 0,05, d = 0,87–1,20), ruutuhyppelyssä (81,8 % vs. 65,6 %, p = 0,002, d = 1,59) ja porras­ kävelyssä (82,5 % vs. 56,6 %, p < 0,001, d = 2,44) kuin korkeimmassa kolmanneksen olleet lapset. Eroja ei havaittu kentän ympäri käve­lyssä tai juoksussa, jotka suoritettiin itse valitulla nopeudella. JOHTOPÄÄTÖKSET: MAD:in ja abso­ luuttisen MET-arvon käyttö voi aliarvioida fyysisen aktiivisuuden kuormittavuutta huo­ nokuntoisilla lapsilla ja yliarvioida sitä hyvä­ kuntoisilla lapsilla. Maksimimaaliseen suori­ tuskykyyn suhteutettu MET-arvo osoitti, että eri aktiviteetit voivat olla hyvin kuormittavia huonokuntoisille lapsilla ja melko kevyitä hyväkuntoisille lapsille.

  Kestävyyskunnon yhteys kognitiiviseen toimintaan keski-iässä – Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimus HAKALA JO, ROVIO SP, PAHKALA K, PÄLVE KS, HIRVENSALO M, HEINONEN OJ, TAMMELIN T, RAITAKARI OT TAUSTA: Kognitiivisten häiriöiden esiintyvyys kasvaa väestön ikääntyessä muodostaen kasvavan kansanterveydellisen ja -taloudellisen ongelman. Kognitiiviseen toimintaan yhteydessä oleviin tekijöihin tu­ lisi vaikuttaa tehokkailla ja riittävän varhain suunnatuilla toimilla, jolloin kognitiivisten häiriöiden ilmenemistä voitaisiin mahdolli­ sesti hidastaa tai ennaltaehkäistä. Aiemmassa tutkimuksessamme osoitimme lapsuudesta aikuisuuteen itse raportoidun fyysisen aktii­ visuuden olevan yhteydessä parempaan reaktioaikaan sekä visuaalisen tiedon käsit­ telykykyyn keski-iässä. Kestävyyskunnon on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä sekä episodiseen että työmuistiin iäkkäillä ja keski-ikäisillä, mutta tarkoilla menetelmillä toteutettuja tutkimuksia on vähän. Kestävyyskunto ja fyysinen aktiivi­ suus on yhdistetty kognitiivisen toiminnan eri osa-alueisiin, mikä viittaa siihen, että kestävyyskunnon ja fyysisen aktiivisuuden yhteydet kognitiiviseen toimintaan saatta­ vat olla erilaisia. Aikaisempaa tietoa tästä on kuitenkin niukasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää varhaisen aikuisuu­ den ja keski-iän kestävyyskunnon yhteyttä kognitiiviseen toimintaan keski-iässä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimuksen aineistossa. MENETELMÄT: LASERI-tutkimus käyn­ nistyi vuonna 1980, jolloin 3596 lasta osal­ listui ensimmäiseen kenttätutkimukseen. Tutkimushenkilöitä on seurattu 3–9 vuoden välein. Viimeisimpään seurantatutkimukseen (2011–2012) osallistui 2115 34–49-vuotiasta henkilöä. Fyysistä aktiivisuutta on mitattu vakioiduilla kyselyillä kaikissa seuranta­ tutkimuksissa. Kestävyyskunto mitattiin maksimaalisena hapenottokykynä suoralla spiroergometriamenetelmällä vuosien 2008– 2009 aikana 538 iältään 30–47-vuotiaalta LASERI-tutkittavalta. Kognitiivinen toiminta mitattiin vuonna 2011 toteutetun seuranta­ tutkimuksen yhteydessä CANTAB®-testistöä käyttäen. Testi mittasi: 1) episodista muistia ja oppimista, 2) tilaa käsittelevää työmuistia, 3) reaktioaikaa sekä 4) visuaalisen tiedon käsittelykykyä. Kestävyyskunnon ja kog­ nitiivisen toiminnan yhteyttä tarkasteltiin korrelaatioanalyyseillä sekä monimuuttuja­ mallinnuksella, jossa otettiin huomioon ikä, sukupuoli, koulutus, painoindeksi, fyysinen aktiivisuus ja tupakointi. TULOKSET: Kestävyyskunto korreloi positiivisesti tilaa käsittelevän työmuistin (r = 0,16, p < 0,001), reaktioajan (r = 0,18, p < 0,001) ja visuaalisen tiedon käsittely­ kyvyn (r = 0,17, p < 0,001) kanssa. Iällä, sukupuolella ja koulutuksella vakioidussa mallissa aikuisuudessa mitattu maksimaali­ nen hapenottokyky oli positiivisessa yhtey­ dessä visuaalisen tiedon käsittelykykyyn (β = 0,014, SE = 0,007, p = 0,045) keski-iässä. Yhteys heikkeni, kun monimuuttujamalliin lisättiin fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja tupakointi (β = 0,007, SE = 0,008, p = 0,373). Voimakkaimmin yhteyttä heikensi painoin­ deksi. Maksimaalisella hapenottokyvyllä ei havaittu olevan yhteyttä muihin kognitiivis­ ten toimintojen osa-alueisiin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämä tutkimus luo uutta tietoa aikuisuuden ja keski-iän kestä­ vyyskunnon yhteydestä kognitiiviseen toi­ mintaan keski-iässä. Tulokset osoittivat, että parempi kestävyyskunto ei vielä keski-iässä ole yhteydessä kognitiiviseen toimintaan. Aiemmin osoitettu positiivinen yhteys fyysi­ sen aktiivisuuden ja kognitiivisen toiminnan välillä saattaa heijastaa myös muiden, kogni­ tiivisen toiminnan kannalta edullisten, elä­ mäntapojen yhteyksiä. Toisaalta elinikäisen hyvän kestävyyskunnon mahdollisen yhtey­ den osoittaminen kognitiiviseen toimintaan vaatii lisätutkimuksia.   Aivojen somatosensorinen prosessointi eroaa sähköja paineilmastimulaation välillä: MEG-tutkimus HAUTASAARI P, KUJALA UM, TARKKA IM TAUSTA: Aiemmassa tutkimuksessa so­ matosensorisen mismatch -vasteen (SMMR) mittaus sähköstimulaatiolla osoitti eron aivojen somatosensorisessa prosessoinnissa nuorilla liikuntatottumuksiltaan eroavilla kaksospareilla. Mismatch-vasteen aivoissa tuottaa poikkeava ärsyke jatkuvassa vakioi­ dun ärsykkeen virrassa ja SMMR rekisteröi aivojen automaattista kykyä havaita muutos somatosensorisessa ärsykevirrassa. SMMR tuotetaan yleensä sähköstimulaatiolla, joka aktivoi hermopäätteet ja reseptorit sekä pinnallisesti että syvemmällä kudoksessa. Paineilmalla tuotettu kosketusta jäljittelevä stimulaatio on kuitenkin lähempänä luon­ nollista ärsykettä aktivoiden yhtenäisemmän joukon hermopäätteitä. Mittasimme SMMR:n sähkö- ja paineilmastimulaation jälkeen. Tä­ män tutkimuksen tarkoitus oli selvittää pai­ neilmastimulaation käynnistämää ei-tietoista somatosensorista prosessointia ja miten se vertautuu sähköstimulaatioon. MENETELMÄT: Mittasimme 306 kanavai­ sella magnetoenkefalografilla (MEG, Elekta Neuromag® Triux™) 16 tervettä aikuista (18–36v) käyttäen kahta stimulaatiomene­ telmää: sähkö ja paineilma. SMMR-stimu­ laatioprotokolla koostui 1000 stimulaatiosta joista 10 % oli poikkeavia ärsykkeitä. Mo­ lemmissa ärsyketyypeissä tuotettiin lokaatiomismatch; kohteena oikean käden toinen ja viides sormi. Poikkeava ärsyke tuotettiin stimulaatiovirran ensimmäisen puolikkaan aikana toiseen ja jälkimmäisen puolikkaan aikana viidenteen sormeen välttäen näin pel­ kän somatotooppisen eron karakterisoinnin. TULOKSET: Sensoritason analyysi osoitti poikkeavan ärsykkeen tuottavan voimak­ kaamman aktivaation parietaalisilla aivo­ alueilla molemmissa hemisfääreissä. Sen­ soritason tulosten perusteella tunnistettiin kaksi komponenttia stimulaatioajanhetken jälkeen: M50 (40–56 ms) ja SMMR (110–185 ms), joiden vertailu toteutettiin lähdetasol­ la. Molemmissa ärsyketyypeissä poikkeava ärsyke verrattuna vakioituun ärsykkeeseen aiheutti voimakkaamman aktivaation M50 komponentin aikana primaarilla sensorisella aivokuorella (SI). Molemmat ärsyketyypit tuottivat myös SMMR-vasteen poikkeavan ärsykkeen jälkeen aktivoiden sekundaarisen sensorisen aivokuoren (SII). Vain paineil­ mastimulaatiossa havaittiin poikkeavan ärsykkeen jälkeen myös bilateraalinen akti­ vaatio SI-aivokuorella SMMR-vasteen aikana. Tämä viittaa siihen, että SI aivokuori saattaa käsitellä luonnonmukaista somatosensorista informaatiota molemmilta kehon puolilta jo aikaisessa ei-tietoisen käsittelyn vaiheessa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämä tutkimus osoittaa, että luonnollista kosketusta jäljit­ televä paineilmastimulaatio on soveltuva menetelmä tutkittaessa aivojen ei-tietoista mekanismia muutoksen havaitsemiseen somatosensoristen ärsykkeiden virrassa. Paineilmastimulaatio on hyödynnettävissä tutkittaessa liikunnan vaikutuksia aivojen toimintaan sekä sairauksia, joissa oireena esiintyy muutoksia somatosensorisessa pro­ sessoinnissa, kuten esim. Parkinsonin tauti tai dystonia. Mittaukseen liittyvänä etuna paineilmastimulaatio ei tuota häiriötä säh­ kömagneettisesti herkille aivokuvantamis­ laitteille.   LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 81

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Liikunta vähentää haiman rasvapitoisuutta ja parantaa beetasolujen toimintaa lähtötason glukoosin­ sietokyvystä riippumatta: satunnaistettu vertailukoe HEISKANEN MA, MOTIANI KK, MARI A, SAUNAVAARA V, ESKELINEN JJ, VIRTANEN K, KOIVUMÄKI M, LÖYTTYNIEMI E, NUUTILA P, KALLIOKOSKI KK, HANNUKAINEN JC TAUSTA: Haiman rasvoittumisella voi olla vaikutusta beetasolujen toimintahäiriöiden kehittymiseen. Liikunta parantaa koko ke­ hon insuliiniherkkyyttä, mutta sen vaikutuk­ set haiman rasvapitoisuuteen ja beetasolujen toimintahäiriöihin ovat epäselviä. Tutkimuk­ sen tavoitteena oli selvittää liikunnan vaiku­ tusta haiman rasvaan ja beetasolujen toimin­ taan terveillä sekä tyypin 2 diabetesta tai sen esiastetta sairastavilla henkilöillä ja tutkia, vaikuttaako liikunta samalla tavalla lähtöta­ son sokerinsietokyvystä riippumatta. MENETELMÄT: Tutkimukseen rekry­ toitiin yhteensä 97 iältään 40–55-vuotiasta miestä ja naista, joista sisäänottokriteerit täytti 28 tervettä miestä sekä 26 tyypin 2 dia­ betesta tai sen esiastetta sairastavaa miestä tai naista. Tyypin 2 diabetes määriteltiin Ameri­ kan diabetesliiton (ADA) kriteerien mukaan. Esidiabetes määriteltiin tilaksi, jossa veren­ sokerin paastoarvo ja/tai aterioiden jälkeinen arvo oli ADA:n kriteerien mukaan koholla. Sekä terveet että tyypin 2 diabetesta tai sen esiastetta sairastavat koehenkilöt jaettiin kahteen liikuntaryhmään, joista toinen ryh­ mä teki kovatehoista intervalliharjoittelua ja toinen keskitehoista kestävyysharjoittelua kuntopyörällä. Molempien ryhmien liikunta­ harjoittelu kesti kaksi viikkoa. Haiman ras­ vapitoisuus määritettiin magneettispektros­ kopialla ja beetasolujen toimintaa tutkittiin oraalisesta sokerirasituskokeesta lasketuilla muuttujilla. Haiman rasvahappojen ja glu­ koosinottoa tutkittiin positroniemissiotomo­ grafialla. TULOKSET: Lähtötilanteessa tyypin 2 dia­ betesta tai sen esiastetta sairastavilla miehillä haiman rasvapitoisuus oli korkeampi ja bee­ tasolujen toiminta heikompaa kuin terveillä miehillä, mutta haiman rasvahappojen ja glu­ koosinotossa ei ollut eroa. Liikunta vähensi haiman rasvapitoisuutta sekä terveillä (alus­ sa 4,4 % [3,0 %, 6,1 %], lopussa 3,6 % [2,4 %, 5,2 %], keskiarvo ja 95 % luottamusväli) että sairailla miehillä (alussa 8,7 % [6,0  %, 82 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 11,9 %], lopussa 6,7 % [4,4 %, 9,6  %], p = 0,036 aikapisteen vaikutus). Haiman rasva­ happojen ja glukoosin soluunotto ei muut­ tunut. Molemmat liikuntamuodot paransivat beetasolujen toimintaa tyypin 2 diabetesta tai sen esiastetta sairastavilla miehillä ja naisilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kaksi viikkoa lii­ kuntaa parantaa beetasolujen toimintaa tyy­ pin 2 diabetesta tai sen esiastetta sairastavilla henkilöillä ja vähentää haiman rasvapitoi­ suutta lähtötason sokerinsietokyvystä riip­ pumatta. Jo lyhytaikainen liikunta vähentää tehokkaasti haiman sisäistä rasvaa. Tämä on yksi lisämekanismi, jolla liikuntaharjoittelu pienentää tyypin 2 diabeteksen riskiä.   Keski-ikäisten naisten ruokailutottumusten ja fyysisen aktiivisuuden yhteys viskeraalirasvan määrään HIETAVALA E-M, SIPILÄ S, KUJALA U, KOVANEN V, AUKEE P, LAAKKONEN EK TAUSTA: Lihavuus on yksi yleisimmistä ravitsemukseen liittyvistä terveysongelmista ja sen yleisyys maailmassa kasvaa jatkuvasti. Lihavuus on yleisempää naisilla kuin mie­ hillä ja erityisesti menopaussin on todettu aiheuttavan terveyden kannalta epäedullisia muutoksia kehonkoostumuksessa ja vis­ keraalirasvan määrässä. Viskeraalirasva eli vatsaontelossa sisäelinten ympärillä oleva rasva kertoo riskistä sairastua sydän- ja ve­ risuonitauteihin sekä tyypin 2 diabetekseen. Menopaussin ohittaneilla naisilla on havait­ tu olevan enemmän viskeraalirasvaa kuin heillä, joilla menopaussi ei ole vielä alkanut. Alttius lihavuudelle voi olla yhteydessä myös vähentyneeseen fyysiseen aktiivisuuteen eikä­ niinkään menopaussiin sinänsä. Tämän poik­ kileikkaustutkimuksen tarkoituksena oli sel­ vittää, ovatko ruokailutottumukset ja fyysinen aktiivisuus yhteydessä viskeraalirasvan mää­ rään eri menopaussivaiheissa olevilla naisilla. MENETELMÄT: Tutkimusaineiston muo­ dostivat ERMA-tutkimuksen 47–55-vuotiaat naiset (n = 1098). Tutkittavien menopaussi­ vaihe määritettiin verinäytteistä analysoidun FSH-hormonipitoisuuden sekä vuotopäi­ väkirjan perusteella. Tutkittavat jaettiin premenopaussi-, aikainen perimenopaussi-, myöhäinen perimenopaussi- ja postmeno­ paussiryhmiin. Ruokailutottumuksia selvi­ tettiin strukturoidulla kyselylomakkeella ja ruoankäyttöä frekvenssikyselyllä. Vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta selvitettiin 7-portaisella liikuntakysymyksellä. Tutkittavien viskeraa­ lirasvan määrä arvioitiin bioimpedanssilait­ teella (InBody 720). Menopaussiryhmien välisiä eroja fyysisessä aktiivisuudessa ja viskeraalirasvan määrässä testattiin yksi­ suuntaisella varianssianalyysilla. Ruokai­ lutottumusten, fyysisen aktiivisuuden ja viskeraalirasvan välisiä yhteyksiä testattiin Spearmanin korrelaatiokertoimella. TULOKSET: Viskeraalirasvan määrässä tai fyysisessä aktiivisuudessa ei ollut eroja menopaussiryhmien välillä. Viskeraalirasvan määrä oli sitä alhaisempi mitä aktiivisem­ pia tutkittavat olivat (r = -0,32, p < 0,001). Suurempi fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä tuoreiden vihannesten (r = 0,16, p < 0,001), hedelmien (r = 0,19, p < 0,001), marjojen (r = 0,17, p < 0,001) kalan (r = 0,12, p < 0,001), pähkinöiden (r = 0,16, p < 0,001) sekä makkaran ja makkararuokien (r = -0,14, p < 0,001) syömiseen. Viskeraalirasvan määrä oli yhteydessä makkaran ja makkararuokien (r = 0,13, p < 0,001) sekä vähäkaloristen vir­ voitusjuomien (r = 0,15, p < 0,001) nauttimi­ seen. Lisäksi viskeraalirasvan määrään olivat yhtey­ dessä itsensä palkitseminen hyvällä ruoalla (r = 0,15, p < 0,001) sekä olon hel­ pottaminen syömällä tai juomalla (r = 0,15, p < 0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämän tutkimuksen perusteella viskeraalirasvan määrä on yh­ teydessä ruokailutottumuksiin ja fyysiseen aktiivisuuteen, mutta ei menopaussivaihee­ seen. Näyttää siltä, että enemmän liikuntaa harrastavat myös syövät terveellisemmin. Jotta epäsuotuisia muutoksia kehonkoostu­ muksessa voidaan ehkäistä, tulee huomioida sekä ravitsemukseen että liikuntaan liittyvät elintavat. Ruokailutottumusten osalta on edelleen huomioitava syömiskäyttäytymisen kuten tunnesyömisen vaikutukset ravinnon­ saantiin ja kehonkoostumukseen. Elintapojen mahdollisia muutoksia ja niiden yhteyttä ke­ honkoostumuksen muutoksiin tulisi seurata pitkittäistutkimuksessa koko menopausaali­ sen siirtymävaiheen ajan.   Neuromuskulaarinen alkuverryttelyohjelma lasten jalkapallovammojen ehkäisemiseksi – satunnaistettu kontrolloitu tutkimus HILSKA M, LEPPÄNEN M, VASANKARI T, AALTONEN S, KANNUS P, PARKKARI J, KUJALA UM, KONTTINEN N, RÄISÄNEN A, PASANEN K TAUSTA: Jalkapallo on erinomainen har­ rastus lapselle sen tarjoamien liikunnallisten haasteiden sekä sosiaalisen kasvuympäristön

ansiosta. Jalkapallo on kuitenkin samalla riskialtis laji, jossa loukkaantumisia sattuu useasti – erityisesti alaraajoihin. Useat aikai­ semmat tutkimukset ovat osoittaneet hermolihasjärjestelmää aktivoivan harjoittelun vä­ hentävän vammoja monissa joukkuelajeissa, mutta aikaisemmat tutkimukset ovat pääosin keskittyneet aikuisiin ja nuoriin pelaajiin. Tässä tutkimuksessa selvitimme, voidaanko jalkapalloa harrastavien lasten äkillisiä ala­ raajavammoja ehkäistä hermo-lihasjärjestel­ mää aktivoivalla alkuverryttelyllä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 20 juniorijalkapalloseuraa (92 joukkuet­ ta) Suomesta. Tutkimusjoukko (n = 1403) koostui 9–14-vuotiaista pelaajista (280 tyttöä, 1 123 poikaa), jotka satunnaistettiin seuransa mukana joko interventio- (n = 673) tai kontrolliryhmään (n = 730). Syksyllä 2014 pelaajat osallistuivat testileireillä alku­ mittauksiin ja täyttivät esitietolomakkeet. Prospektiivisen seurannan (tammi–kesäkuu, 20 viikkoa) aikana pelaajien huoltajille lähe­ tettiin viikoittain tekstiviestikysely: ”Onko lapsellasi ollut tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja tai vammoja edeltäneen 7 päivän aikana?”. Tutkimusfysioterapeutti keräsi tiedot raportoiduista vammoista (mm. vam­ mautunut kehonosa, vammatyyppi, vamman mekanismi, toipilasaika) strukturoidulla pu­ helinhaastattelulla. Päävastemuuttujana oli äkillinen alaraajavamma. Toissijaisena vas­ temuuttujana oli äkillinen ilman kontaktia sattunut alaraajavamma. Ennen tutkimuksen alkua interventioryhmän valmentajille pidet­ tiin koulutus tutkimuksessa toteutettavasta harjoitusohjelmasta. Hermo-lihasjärjestel­ mää aktivoiva alkulämmittelyohjelma sisälsi juoksu-, lihaskunto-, tasapaino- ja hyppely­ harjoitteita, joiden tavoitteena oli parantaa pelaajien liikehallintaa ja yleisiä liiketaitoja. Interventiojoukkueiden oli määrä toteuttaa tutkimuksen alkuverryttely 2–3 kertaa vii­ kossa (á 15–20 minuuttia). Kontrolliryhmä ohjeistettiin jatkamaan harjoittelua entiseen tapaansa. TULOKSET: Kaikkia alaraajavammoja (interventioryhmä 312 vammaa; kontrolli­ ryhmä 354 vammaa) tarkastellessa ei havait­ tu eroja (IRR 0,98; 95 % LV 0,80–1,20; p = 0,84). Seuranta-aikana raportoitiin yhteensä 307 äkillistä ilman kontaktia sattunutta alaraajavammaa. Näistä 130 sattui interven­ tioryhmän pelaajille (0,19 vammaa/pelaaja; SD 0,47) ja 177 kontrolliryhmän pelaajille (0,24 vammaa/pelaaja; SD 0,56). Sekoittavi­ en tekijöiden (ikä, sukupuoli, aikaisemmat vammat ja leikkaukset) suhteen vakioidussa mallissa interventioryhmässä vammoja sattui 23 % vähemmän kuin kontrolliryhmässä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (IRR 0,77; 95 % LV 0,58–1,02; p = 0,072). Tilastollisesti merkitseviä eroja interventioja kontrolliryhmien välillä havaittiin vamma­ tyypeistä nivelsidevammojen (IRR 0,64; 95 % LV 0,44–0,92; p = 0,015) ja anatomisilta alueilta nilkkavammojen osalta (IRR 0,65; 95 % LV 0,43–0,96; p = 0,032). JOHTOPÄÄTÖKSET: Kun alaraajavam­ moja tarkasteltiin kokonaisuutena, ei tässä tutkimuksessa havaittu tilastollisesti merkit­ sevää eroa interventio- ja kontrolliryhmien välillä. Hermo-lihasjärjestelmää aktivoiva lämmittely vaikuttaisi kuitenkin olevan teho­kasta etenkin äkillisten ilman kontaktia sattuvien nilkka- ja nivelsidevammojen eh­ käisyssä jalkapalloilevilla lapsilla. Aktivoivaa alkulämmittelyä voidaan suositella käytettä­ väksi jalkapalloilevien lasten viikoittaisessa harjoittelussa.   Liikuntaharjoittelu parantaa rasvakudoksen aineenvaihduntaa lähtö­ tason insuliiniherkkyydestä ja sukupuolesta riippumatta HONKALA SM, MOTIANI P, MOTIANI K, ESKELINEN JJ, VIRTANEN KA, LÖYTTYNIEMI E, NUUTILA P, KALLIOKOSKI KK, HANNUKAINEN JC TAUSTA: Ylipaino ja tyypin 2 diabetes on yhdistetty useisiin elimistön aineenvaih­ dunnanhäiriöihin, kuten rasvakudoksen aineenvaihdunnan muutoksiin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunta vähentää rasvamassojen määrää tehokkaasti, mutta liikunnan vaikutuksista rasvakudok­ sen sokeri- ja rasvahappoaineenvaihduntaan tiedetään vielä vähän. Optimaalisen liikunta­ muodon löytäminen on tärkeää, jotta diabe­ testa ja sen komplikaatioita voidaan ennalta­ ehkäistä ja hoitaa entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin. Tutkimme kovatehoisen intervalliharjoittelun ja keskitehoisen kestä­ vyysharjoittelun aikaansaamia vasteita ras­ vakudoksen aineenvaihduntaan terveillä ja insuliiniresistenteillä henkilöillä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui yhteensä 54 henkilöä, joista 28 oli terveitä miehiä (BMI 20,7–30,0 kg/m2, ikä 40–55v) ja 26 tyypin 2 diabetesta tai sen esiastetta sai­ rastavia naisia tai miehiä (BMI 22,8–33,5 kg/ m2, ikä 43–53v). Tutkittavat satunnaistettiin kovatehoiseen intervalliharjoitteluryhmään ja keskitehoiseen kestävyysharjoitteluryh­ mään, jotka erosivat harjoitusintensitee­ tiltään. Kahden viikon interventio sisälsi kuusi ohjattua harjoituskertaa. Kovatehoissa intervalliharjoittelussa yksi harjoituskerta koostui 4–6:sta 30 sekunnin maksimaali­ sesta polkupyöräergometrilla suoritettavasta maksimaalisesta suorituksesta, joiden välissä oli 4 minuutin aktiivinen palautusjakso. Keskitehoinen kestävyysharjoittelu koostui 40–60 minuutin kuntopyöräilystä tasaisella sykkeellä (60 % VO2peak). Rasvakudosten sokerin soluunotto mitattiin euglykeemisen glukoosi-insuliiniclampin aikana ja rasva­ happojen soluunotto paastossa lepotilassa positroniemissiotomografialla ennen ja jäl­ keen harjoitusjakson. TULOKSET: Viskeraalirasvan sekä vat­ sanalueen ja reidenalueen ihonalaisrasvan sokerin soluunotto sekä viskeraalirasvan ja vatsanalueen ihonalaisrasvan rasvahappojen soluunotto oli alentunut insuliiniresistenteil­ lä tutkittavilla verrattuna terveisiin tutkitta­ viin lähtötilanteessa (ero 29–50 %, kaikki p < 0,001). Kun vertasimme naisia ja miehiä lähtötilanteessa, havaitsimme, että naisten viskeraalirasvan sokerin ja rasvahappojen soluunotto sekä reidenalueen ihonalaisras­ van sokerin soluunotto oli korkeampi kuin miesten (ero 18–37 %, kaikki p < 0,02). Liikuntaharjoittelu lisäsi viskeraalirasvan ja reidenalueen ihonalaisrasvan sokerin soluunottoa ja alensi viskeraalirasvan ja vatsanalueen ihonalaisrasvan rasvahappojen soluunottoa sekä terveillä että insuliiniresis­ tenteillä henkilöillä riippumatta sukupuoles­ ta. Kovatehoinen intervalliharjoittelu paransi kestävyyskuntoa ja viskeraalirasvan sokerin soluunottoa enemmän kuin keskitehoinen harjoittelu, kun taas keskitehoinen harjoit­ telu alensi viskeraalirasvan rasvahappojen soluunottoa enemmän kuin kovatehoinen intervalliharjoittelu. JOHTOPÄÄTÖKSET: Jo kahden viikon liikuntaharjoittelu parantaa rasvakudoksen aineenvaihduntaa sekä terveillä että insulii­ niresistenteillä henkilöillä huolimatta suku­ puolesta. Eri harjoitusmuodoista kovatehoi­ nen intervalliharjoittelu vaikuttaisi olevan tehokkaampi parantamaan viskeraalirasvan sokerin soluunottoa, kun taas keskitehoi­ nen kestävyysharjoittelu tehokkaampi pa­ rantamaan viskeraalirasvan rasvahappojen soluunottoa. Voimaharjoittelu tehostaa lihasten kierrätysjärjestel­ mä autofagiaa nuorilla miehillä HULMI JJ, HENTILÄ J, HÄKKINEN K, MERO AA, AHTIAINEN JP TAUSTA: Voima- tai lihaskuntoharjoitte­ lun on havaittu olevan hyödyllistä sekä nuo­ rilla että vanhemmilla ihmisillä. Iän myötä hermolihasjärjestelmässä tapahtuu muu­ LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 83

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 toksia, jotka vaikuttavat toimintakykyyn ja terveyteen. Kaikkia syitä muutokseen ei kuitenkaan vielä tunneta. Autofagia on prosessi, jossa solut hajottavat rakenteitaan kuten proteiineja tai soluelimiä. Autofagian tilaa kuvaavia merkkiaineita voidaan tutkia kudosnäytteistä biokemiallisin menetelmin. Yksi tällainen merkkiaine on autofagosomi­ membraanilla lipidoitu muoto LC3-proteii­ nista, joka kuvastaa autofagosomien määrää. Autofagia-prosessissa hajotettava materiaali kulkeutuu autofagosomeista lysosomei­ hin. Hajotettuja rakenteita voidaan käyttää energiaksi tai rakennusmateriaaliksi uusille rakenteille. Tästä syystä sopiva, mutta ei lii­ allinen autofagian määrä on tärkeää soluille. Tässä tutkimuksessa selvitettiin voimahar­ joittelun vaikutusta lihasten autofagian mit­ tareihin nuorilla ja vanhemmilla terveillä miehillä. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat terveitä nuoria (n = 12, 27 ± 4 vuotta) ja vanhempia (n = 8, 61 ± 6 vuotta) miehiä, joilla ei ollut aiempaa säännöllistä voimaharjoittelutaus­ taa. Tutkimuksessa oli myös pieni nuorten miesten kontrolliryhmä, joilta otettiin lihas­ näytteitä samoina ajankohtina kuin voima­ harjoitelleilta, mutta he eivät tehneet voima­ harjoitusta (n = 4, 27 ± 4 vuotta). Yksittäisen voimaharjoituksen (5 x 10 toistoa jalkapräs­ sissä) akuuttia (1 ja 48 tuntia harjoituksen jälkeen) sekä 21 viikon voimaharjoittelujak­ son vaikutusta autofagian merkkiaineisiin tutkittiin neulabiopsiamenetelmällä otetuista lihasnäytteistä. Voimaharjoitukset toteutet­ tiin kahdesti viikossa ja jokaisella ohjatulla kerralla harjoiteltiin kaikkia lihasryhmiä. Harjoittelun pääpaino oli kuitenkin alaraa­ jojen lihasten harjoittelussa, koska lihasnäyt­ teet otettiin etureiden lihaksista. Tilastollisen merkitsevyyden rajaksi asetettiin P < 0,05. TULOKSET: Voimaharjoittelu ja jossain määrin myös jo yksittäinen voimaharjoitus lisäsi nuorten miesten lihaksissa lipidoidun LC3-proteiinin määrää. Tämä tulos kuvaa autofagosomien lisääntynyttä määrää. Muu­ tokset autofagiassa olivat mahdollisesti seu­ rausta autofagian käynnistystä säätelevien reittien (Beclin-1, ULK) aktivoitumisesta. Vanhemmilla miehillä ei havaittu mitään muutoksia autofagian tai sen säätelyn merk­ kiaineissa. Autofagian määrä ei korreloinut voimaharjoittelun aiheuttaman lihasten koon tai voiman kasvun kanssa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Voimaharjoitte­ lu lisää lihassolujen jätehuollosta osittain vastaavien autofagosomien määrää nuorten miesten lihaksissa. Tutkimuksissa on ai­ emmin havaittu, että kestävyysliikunnalla ja paastolla on vastaavia vaikutuksia. Se, että samaa vastetta ei havaittu vanhemmilla miehillä, saattaa teoriassa rajoittaa lihasten vaurioituneiden rakenteiden kierrätystä ja jätehuoltoa vanhempien ihmisten lihaksissa. 84 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Näitä mahdollisia iän tuomia eroja ja niiden merkitystä pitää jatkossa tutkia lisää.   Ruutuaika ja sen sisällöl­ liset muutokset 7. luokalta 9. luokalle HUOTARI P, AUNIO M, PAAVOLA L, TAMMELIN T TAUSTA: Ruutuaika on pääosin istumista ja fyysisesti inaktiivista toimintaa. Aikaisem­ pien tutkimusten perusteella on havaittu, että­pitkäaikaisella ja yhtäjaksoisella inaktii­ visuudella on lukuisia negatiivisia terveys­ vaikutuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituk­ sena oli selvittää yläasteikäisten nuorten ruu­ tuajan määrää ja sisältöä sekä niiden muu­ tosta 7. luokalta 9. luokalle kahden vuoden seuranta-aikana. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat kahden länsisuomalaisen koulun 7. ja 9. luokkalaisia poikia ja tyttöjä (n = 417), jotka vastasivat nettipohjaiseen kyselyyn keväällä 2013 ja 2015 osana Liikkuva koulu -ohjelman seurantatutkimusta. Vastaajien käyttämää ruutuaikaa arkipäivinä ja viikonloppuisin selvitettiin viidellä kysymyksellä. Ruutuajan käyttöä koskevat kysymykset käsittelivät 1) TV:n videoiden ja DVD-elokuvien katselua, 2) tietokone- ja konsolipelien pelaamista 3) kotitehtävien tekemistä 4) sosiaalisen medi­ an käyttöä sekä 5) kirjojen, aikakauslehtien ja sanomalehtien lukemista. Näiden osa-alu­ eiden perusteella laskettiin kokonaisruutu­ ajan summamuuttuja. Aineisto analysoitiin käyttämällä suoria prosenttijakaumia sekä kahden riippuvan otoksen t-testiä. TULOKSET: Tulokset osoittivat, että suo­ malaisten yläasteikäisten kokonaisruutuaika ylitti selvästi voimassa olevat suositukset sekä­7. että 9. luokalla. Kuitenkaan kokonais­ ruutuajassa ei tapahtunut muutosta yläas­ teen aikana, vaikka eri ruutujen katsomisen määrät muuttuivat molemmilla sukupuolilla tutkimusjakson aikana. Pojat viettivät ruu­ dun ääressä enemmän aikaa kuin tytöt. Vii­ konloppuisin nuoret viettivät ruudun ääressä aikaansa noin puolitoista tuntia enemmän koulupäiviin verrattuna. JOHTOPÄÄTÖKSET: Ruutuajan sisältö oli muuttunut molemmilla sukupuolilla. Sekä­ poikien että tyttöjen osalta kotitehtävien tekeminen tietokoneen tai muiden elektro­ nisten välineiden avulla ja yhteydenpito mui­ den kanssa sosiaalisen median avulla olivat kasvattaneet osuuttaan yläasteen aikana. Sen sijaan TV:n, videoiden tai DVD-elokuvien katseleminen, tietokone- tai konsolipelien pelaaminen ja tavallisten tai elektronisten kirjojen, aikakausi- ja sanomalehtien luke­ minen olivat vähentyneet.   Tyypin 1 diabeteksen varhaisvaiheen komplikaatioiden arviointi keuhko­ virtaussignaalin ja sykevälivaihtelun avulla HYRYLÄ VV, RISSANEN A-PE, AHO JM, PELTONEN JE, TIKKANEN HO, TARVAINEN MP TAUSTA: Tyypin 1 diabetes (T1D) voi joh­ taa keuhkojen poikkeavaan toimintaan sekä sydän- ja verenkiertoelimistön autonomisen hermoston toimintahäiriöihin. Nämä komp­ likaatiot eivät ilmene heti T1D:n puhjettua, mutta voivat kehittyä ajan myötä. Tutkimal­ la kardiorespiratorista systeemiä rasituksen aika­na voidaan havaita mahdollisia varhaisia muutoksia ja pyrkiä vaikuttamaan niihin. MENETELMÄT: Tässä tutkimuksessa mitattiin keuhkovirtaussignaalia ja sydän­ sähkökäyrää (EKG) jatkuva-aikaisesti pol­ kupyöräergometritestin aikana. Koehenkilöt koostuivat T1D-miehistä (n = 12; HbA1c = 58,8 sd 9,2 mmol/mol; T1D-kesto = 11,7 sd 7,6 vuotta; ikä = 34,2 sd 6,2 vuotta; paino = 79,3 sd 11,1 kg ja pituus 177,5 sd 8,3 cm) ja terveistä kontrollimiehistä (n = 24; ikä = 34,7 sd 8,2 vuotta; paino = 84,6 sd 10,8 kg ja pituus = 181,1 sd 4,7 cm). Koehenkilöt eivät tupakoineet ja T1D-henkilöillä ei ollut komplikaatioita tai muita kroonisia sairauk­ sia diabeteksen lisäksi. Analyysivaiheessa kontrolliryhmästä muodostettiin myös alaryhmä, joka vakioitiin suorituskyvyn ja ryhmäkoon mukaan (n = 12; ikä = 38,2 sd 8,6 vuotta; paino = 87,9 sd 11,6 kg ja pituus = 180,0 sd 2,9 cm) T1D-ryhmää vastaavaksi. Mittausprotokolla koostui lepo- (5 min), lämmittely- (5 min, 0 W), rasitus- (40 W/3 min portaat väsymykseen asti) ja palautumis­ vaiheesta (5 min). Mittauksen eri vaiheille määritettiin keuhkovirtauksen keskimääräi­ nen hengityssykli ja EKG:n sykevälivaihte­ lun (HRV) parametreja. Myös maksimaali­ nen hapenottokyky (VO2max) määritettiin. TULOKSET: HRV-muuttujat ja hengitys­ taajuus eivät eronneet merkittävästi T1Dryhmän ja kontrolliryhmien välillä koko mittauksen aikana, mutta hengityssyklin dynamiikassa havaittiin muutoksia maksi­ mirasituksessa. Merkittävimmät löydökset diabeetikoilla verrattuna koko kontrolliryh­ mään olivat pienempi minuuttiventilaatio (118,2 sd 23,3 l/min vs. 141,7 sd 25,8 l/min; p = 0,012) ja alhaisempi uloshengityksen maksimivirtaus (-4,9 sd 1,3 l/s vs. -6,4 sd 1,0

l/s; p = 0,004). Myös T1D-ryhmän VO2max (36,4 sd 4,5 ml/kg/min vs. 42,2 sd 8,8 ml/ kg/min; p = 0,026) ja maksimaalinen työteho (226 sd 35 W vs. 274 sd 42 W; p = 0,004) olivat alempia. Verrattaessa T1D-ryhmää suoristuskyvyltään vakioituun kontrolliryh­ mään (VO2max = 35,7 sd 5,8 ml/kg/min), uloshengityksen maksimivirtaus oli edelleen alhaisempi (-4,9 sd 1,3 l/s vs. -6,1 sd 0,8 l/s; p = 0,019). Toisaalta minuuttiventilaatiossa (p = 0,089) ja maksimaalisessa työtehossa (p = 0,286) ei ollut eroa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimukseen osal­ listuneilla kliinisesti oireettomilla tyypin 1 diabeetikoilla havaittiin maksimaalisen rasituksen aikana alentunut uloshengityk­ sen maksimivirtaus verrattuna terveisiin kontrolleihin. Sydän- ja verenkiertoelimistön autonomista säätelyä kuvaavissa HRV-muut­ tujissa ei havaittu eroja ryhmien välillä.  7-portainen liikuntakysymys ja sen yhteys fyysiseen aktiivisuuteen sekä fyysiseen suorituskykyyn keski-ikäisillä naisilla HYVÄRINEN M, SIPILÄ S, KULMALA J, HAKONEN H, TAMMELIN TH, KUJALA UM, KOVANEN V, LAAKKONEN EK TAUSTA: Fyysisen aktiivisuuden on to­ dettu olevan yhteydessä fyysiseen suoritus­ kykyyn, jonka tiedetään vaikuttavan merkit­ tävästi ikääntyvien ihmisten elämänlaatuun sekä mahdollisuuteen elää itsenäistä elämää. Koska fyysisen aktiivisuuden sekä suoritus­ kyvyn mittaaminen objektiivisilla menetel­ millä on kallista ja aikaa vievää epidemio­ logisissa tutkimuksissa, tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia yksittäisen 7-portai­ sen vapaa-ajan liikuntaan keskittyvän liikun­ takysymyksen validiteettia fyysisen aktiivi­ suuden arvioinnissa vertaamalla sen antamia tuloksia aktiivisuusmittarin avulla mitattui­ hin fyysistä aktiivisuutta kuvaaviin muuttu­ jiin. Lisäksi tutkittiin liikuntakysymyksen yhteyttä fyysistä suorituskykyä kuvaaviin muuttujiin. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat keski-ikäiset Jyväskylän seudun naiset. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat 47–55-vuotiaita vaihdevuosien eri vaiheissa olevia naisia (n = 795), jotka osallistuivat Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA) -tutkimukseen. Vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta arvioitiin yksittäisen 7-portai­ sen liikuntakysymyksen ja aktiivisuusmit­ tarin (ActiGraph) avulla. Tutkittavia ohjeis­ tettiin pitämään mittaria lantiolla seitsemänä peräkkäisen päivänä koko valveillaoloajan. Mitatusta ajasta poistettiin työssäoloaika ja vapaa-ajan mittaustuloksesta määritettiin kokonaisaktiivisuuslukujen lisäksi kevyen sekä reippaan ja rasittavan liikunnan osuus. Liikuntakysymyksen vastausvaihtoehdot vaihtelivat vain pakollisista päivittäin tarvit­ tavista askareista kilpaurheiluun. Vastaukset luokiteltiin myös 4-portaiseksi muuttujaksi. Tutkittavien fyysistä suorituskykyä arvioitiin neljän suorituskykytestin avulla, joihin kuu­ lui 6 minuutin kävelytesti, polven maksimaa­ linen isometrinen ojennus, esikevennyshy­ pyn hyppykorkeus sekä käden puristusvoi­ ma. Liikuntakysymyksen avulla määritetyn fyysisen aktiivisuuden yhteyttä aktiivisuus­ mittarin avulla mitattuun aktiivisuuteen tutkittiin Spearmanin korrelaatiokertoimien avulla. Lisäksi fyysistä aktiivisuutta kuvaavi­ en muuttujien yhteyttä fyysiseen suoritusky­ kyyn tutkittiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Kontrolloitavina muuttujina olivat ikä, pituus, rasvamassa, vaihdevuosistatus, koulutus sekä tupakointistatus. TULOKSET: Liikuntakysymyksen avulla määritetty vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kaik­ kien aktiivisuusmittarin avulla määritettyjen muuttujien kanssa. Vahvimmat korrelaatiot havaittiin reippaan ja rasittavan aktiivisuu­ den (7-portainen: r = 0,318, 4-portainen: r  = 0,323) sekä kokonaisaktiivisuuslukujen (7-portainen: r = 0,333, 4-portainen: r = 0,335) kanssa. Regressioanalyysin mukaan liikuntakysymyksen ja aktiivisuusmittarin avulla määritetyistä vapaa-ajan fyysistä aktii­ visuutta kuvaavista muuttujista suurin osa oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä suorituskykymittausten tuloksiin. Liikun­ takysymyksen avulla määritetty vapaa-ajan aktii­visuus selitti etenkin 6 minuutin käve­ lytestin, esikevennyshypyn ja polven ojen­ nuksen tuloksien varianssista yhtä suuren osuuden kuin aktiivisuusmittarin avulla määritetyt fyysisen aktiivisuuden muuttujat. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset osoittavat, että käytetty 7-portainen liikuntakysymys sekä sen avulla määritetty 4-portainen muut­ tuja soveltuvat vapaa-ajan fyysisen aktiivi­ suuden arvioimiseen terveillä keski-ikäisillä naisilla. Molemmat olivat myös yhteydessä fyysistä suorituskykyä mittaavien testien tuloksiin, joten niiden avulla on mahdollista saada myös tietoa fyysisestä suorituskyvystä.   Aivotärähdysten tunnistaminen SCAT5-työkalua hyödyntäen HÄNNINEN T, SEPPÄNEN A, PALOLA V, LUOTO T, PARKKARI J TAUSTA: Aivotärähdysten tunnistaminen mahdollisimman pian vamman jälkeen mah­ dollistaa sen, ettei loukkaantunutta urheili­ jaa altisteta heti uusille ja mahdollisesti vaka­ vammille vammoille. Lisäksi oikeat hoito- ja kuntoutustoimet voidaan aloittaa, mikä vä­ hentää todennäköisyyttä pitkittyneisiin on­ gelmiin. Sport Concussion Assessment Tool (uusin versio: SCAT5) on kliinikoille moni­ ulotteiseksi arviointityökaluksi kansainväli­ sesti vakioitu kokoelma testejä aivotärähdys­ ten tunnistamiseen. SCAT5-tulosten tulkinta on haasteellista. Tämän tutkimuksen tavoit­ teena oli parantaa aivotärähdysten tunnista­ mista selvittämällä, miten SCAT5 tulokset jakautuvat terveillä urheilijoilla. Lisäksi sel­ vitettiin SCAT5-osatestien toistettavuutta. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat am­ mattilaisjääkiekkoilijoita. Kolmen SM-Liiga joukkueen suomalaiset miespelaajat (n = 62) testattiin kahden tutkijan toimesta SCAT5:lla ennen kauden 2018–2019 alkua. Puolet pe­ laajista mittasi sama testaaja. Ensimmäisen mittauskerran tuloksista analysoitiin perus­ tason pisteiden jakaumat. Kahden viikon kohdalla tehtyjen toistomittausten tuloksista laskettiin kunkin pelaajan yksilökohtaiset muutokset testien välillä. Testien toistetta­ vuutta ryhmätasolla arvioitiin käyttämällä Spearmanin korrelaatiokerrointa (rs). TULOKSET: Oirekyselyssä urheilija arvioi kunkin 22 oireen voimakkuutta asteikolla 0–6 sen mukaan "Miltä hänestä yleensä tuntuu?". Tutkituista alle 10 % (n = 5) koki yli kuutta ja alle 5 % (n = 2) yli 10 oiretta. Oireiden kokonaisvoimakkuus (0–132) yli kuusi pistettä oli epätavallista (n = 6, 10 %), pelaajista alle 5 % (n = 2) sai yli 15 pistettä. Yleisimmin koettiin "väsymystä tai voimat­ tomuuden tunnetta" [n = 20 (32 %); Md = 1] ja niskakipua [n = 19 (31 %); Md = 1]. Vaihtelu toistotestauksessa oli suurinta [n = 16 (26 %)] oireissa uneliaisuus ja ”väsymys tai voimattomuuden tunne”. Kognitiivista toimintahäiriötä seulovassa SAC-testissä vaihtelu sekä kokonaispistemäärässä (Range = 28–45, M = 35,4, Md = 35) että yksilötason muutoksessa kahden testin välillä (Range = 0–11, M = 3,5, Md = 3) oli suurta. Tämä selittyy osin suoritustason suurella hajon­ nalla lähimuisti-osiossa (Range = 15–27, M = 20,4, Md = 20; muutos: Range = 0–7, M = 2,6, Md = 2), josta yksikään pelaaja ei saanut LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 85

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 täysiä pisteitä. Orientaatiosta 95 % sai täydet pisteet. Keskittymisestä yli kaksi pistettä sai 84  % ja viivästyneestä muistista yli viisi pis­ tettä sai 77 % tutkituista. M-BESS-testissä ur­ heilijan tekemiä tasapainoon liittyviä virheitä arvioidaan kolmessa eri seisoma-asennossa. Kustakin 20 sekunnin osiosta saa enintään 10 virhepistettä. Kahden jalan asennossa ei tehty virheitä. Suurin osa pelaajista sai yhdenjalan asennosta alle 6 virhepistettä (n = 47, 76 %) ja tandem-asennosta alle 2 vir­ hepistettä (n = 48, 78 %). Ensimmäisen 5 sekunnin aikana tehty virhe johtaa osiossa 10 virhepisteeseen. Yhdenjalan asennossa 14 ja tandem-asennossa 10 urheilijaa teki virheen alle 5 sekunnissa. Kokonaispistemäärä yli 10 (n = 11, 18 %) ja yli 10 pisteen muutos kah­ den testin välillä (n = 14, 23 %) olivat nor­ maalista poikkeavia. Osatestien toistettavuus vaihteli seuraavasti: Oireiden määrä rs = 0,9 (p < 0,05); voimakkuus rs = 0,8 (p < 0,05). SAC rs = 0,6 (p < 0,05), lähimuisti rs = 0,4 (p < 0,05), M-BESS rs = 0,4 (p < 0,05). JOHTOPÄÄTÖKSET: Kussakin osates­ tissä oli runsasta yksilötason vaihtelua sekä perustasossa että muutoksessa kahden testin välillä. Tämä tukee ajatusta, että kohdepopu­ laation normatiiviarvojen lisäksi normaali­ vaihtelun ja urheilijan yksilöllisen lähtötason tunteminen parantaa SCAT5-työkalun käy­ tettävyyttä.   Vaihdevuosien siirtymä­ vaihe ei indusoi lihassolujen koon tai tyypin muutok­ sia, mutta raajojen rasvaton pehmytkudosmassa pysyy yllä liikunnalla JUPPI H-K, SIPILÄ S, AUKEE P, KOVANEN V, TAMMELIN T, HYVÄRINEN M, KARVINEN S, LAAKKONEN E TAUSTA: Ikääntyminen johtaa luurankoli­ hasten koon pienenemiseen, rasvan kertymi­ seen elimistöön sekä lihaksen energia-aineen­ vaihdunnan muuttumiseen muun muassa lihassolutyyppien muutosten myötä. Naisilla ikääntymiseen liittyvät muutokset kiihty­ vät keski-iässä, johon ajoittuu myös naisten hormonaalisen ikääntymisen merkkipaalu, vaihdevuodet. Vaihdevuosiin liittyvistä hor­ monaalisista muutoksista merkittävin on veren estradiolipitoisuuden väheneminen. Estradiolilla (E2) on suotuisia vaikutuksia luurankolihasten kokoon ja koostumukseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvit­ tää miten siirtyminen perimenopausaalisesta (vaihdevuosien varhaisvaihe) postmenopau­ saaliseen (vaihdevuosien jälkeiseen) tilaan 86 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 vaikuttaa naisten luurankolihaksen lihas­ solutyyppijakaumaan, lihassolujen kokoon, kehon koostumukseen sekä onko fyysisen aktiivisuuden tasolla vaikutusta edellä mai­ nittuihin muutoksiin. MENETELMÄT: Tutkimuksessa käytettiin ERMA-seurantatutkimuksessa 48–55-vuoti­ ailta naisilta otettuja veri- ja lihasnäytteitä, tietoa reippaan ja rasittavan liikunnan tasosta (7 vrk; ActiGraph GT3X+Monitor) sekä ke­ honkoostumuksesta (raajojen ja koko kehon rasvattoman pehmytkudoksen paino, koko kehon rasvamassa, rasvaprosentti; DXA). Tutkimuksessa hormonikorvaushoitoa käyttämättömiä naisia seurattiin perimeno­ paussista postmenopaussiin. Lihasbiopsia­ näytteistä (vastus lateralis) (n = 6) määri­ tettiin I- ja II-tyypin lihassolujen jakauma ja poikkipinta-ala histologisin menetelmin. Veren E2-pitoisuus määritettiin massaspekt­ rometrillä ja FSH-pitoisuus immunokemial­ lisesti. Tilastolliseen testaukseen käytettiin parittaista t-testiä. Liikunnan tason yhteyttä mainittuihin muuttujiin testattiin Spearma­ nin korrelaatiolla. TULOKSET: Ryhmien välillä oli merkit­ sevä ero FSH:ssa (p = 0,006) ja biopsoitujen välillä myös E2:ssa (p = 0,043). Menopaus­ siin siirtyminen ei aiheuttanut merkitseviä muutoksia lihassolutyyppien jakaumaan eikä kokoon. Kehonkoostumusmittauksissa havaittiin lihasmassan säilyvän ennallaan. Kehon rasvamassa (+3,1 %, p = 0,009) ja rasvaprosentti (+1,8 %, p = 0,020) olivat menopaussin jälkeen suurempia. Loppu­ mittauksissa mitattu postmenopausaalisen reippaan ja rasittavan liikunnan yhteismäärä oli yhteydessä raajojen rasvattoman pehmyt­ kudoksen määrään (r = 0,455, p = 0,022). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämän tutkimuksen otoksessa vaihdevuosien siirtymävaihe kesti keskimäärin yhden vuoden (vaihteluväli 0,3–2,9 vuotta). Seuranta-aika on lyhyt, jo­ ten emme voi vahvistaa etteikö muutoksia tapahdu ollenkaan vai eivätkö lihassolutason muutokset ehdi toteutua näin lyhyessä seu­ rannassa. Useat aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että naisten ikääntyessä rasvan osuus kehon pehmytkudoksen painosta kasvaa ja tämän tutkimuksen perusteella siihen saattaa liittyä myös vaihdevuosien hormonaaliset muutokset. Reipas ja rasitta­ va liikunta vaihdevuosien aikana ylläpitää raajojen rasvattoman pehmytkudosmassan säilymistä.   Liikunta yhdistettynä elintapaohjaukseen tehokkainta vaikean lihavuuden hoidossa – kolmen vuoden satunnaistettu, kontrolloitu interventio KAIKKONEN KM, KORPELAINEN RI, VANHALA ML, KEINÄNEN-KIUKAAN­ NIEMI SM, KORPELAINEN JT TAUSTA: Painonpudotus voi ehkäistä ja hoitaa lihavuuteen liittyviä sairauksia. Usein painon pudottaminen onnistuu, mutta noin kuuden kuukauden kuluttua paino kääntyy nousuun ja pudotettu paino palaa takaisin, usein jopa lähtötilannetta korkeammaksi. Liikunta ja ruokavalio ovat keskeisiä pai­ nonhallinnan kulmakiviä. Jo 3 % painon­ pudotuksella voidaan vähentää lihavuuden liitännäissairauksien riskiä. Pelkällä liikun­ nalla aikaansaatu painonpudotus on yleensä vähäistä, mutta liikunta voi kumota liha­ vuuteen liittyviä terveysriskejä riippumatta painonmuutoksesta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka elintapaoh­ jaukseen lisätty kolmen kuukauden liikun­ taharjoittelu alussa tai kuuden kuukauden kohdalla vaikuttaa lihavien työikäisten pai­ noon kolmen vuoden intervention aikana. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 120 henkilöä, joiden keskimääräinen BMI oli 36,8 (SD 4,8), keski-ikä 44,5 (SD 10,5) vuotta ja joista 94 (78 %) oli naisia. Tut­ kittavat satunnaistettiin neljään ryhmään; tehostettu elintapaohjaus (iBM), tehostettu elintapaohjaus ja 3 kuukauden harjoittelu heti intervention alussa (CWT1), elintapaoh­ jaus ja 3 kuukauden harjoittelu 6 kuukauden kuluttua intervention aloittamisesta (CWT2) ja kontrolliryhmään (CON). Kussakin ryh­ mässä oli 30 henkilöä. Intervention alussa, 3, 9, 24 ja 36 kuukauden kohdalla tutkittavien liikunta, ravitsemus ja terveydentila selvitet­ tiin kyselyillä sekä paino, vyötärönympärys ja maksimaalinen hapenkulutus mitattiin. Interventio jakaantui painonpudotus- (0–12 kk) ja painonhallintahallintavaiheeseen (13–36 kk). Tehostettu henkilökohtainen elintapaohjaus sisälsi 20 ohjauskäyntiä. Liikuntaharjoittelun kesto oli 12 viikkoa, ja siihen sisältyi kolme ohjattua 40 minuutin harjoituskertaa viikossa. Harjoitus perustui kiertoharjoitteluun (3 kierrosta, 10 liiket­ tä, 40 s. työ/20 s. vaihto). Vastus oli kevyt (20  %/1 RM) ja tavoitteena oli pitää syke 75–85  % tasolla maksimisykkeestä. Kontrolliryhmä osallistui kaikkiin mitta­ uksiin ja sai itsenäisesti tutustuttavaksi liha­ vuuden hoito-oppaan.

TULOKSET: Loppumittauksiin osallistui 83 (69 %) tutkittavaa. Kontrolliryhmä lihoi keskimäärin 0,2 % tutkimuksen aikana, kun taas kaikki interventioryhmät pudottivat merkitsevästi painoaan ja ero kontrolliryh­ mään oli kaikilla ryhmillä tilastollisesti mer­ kitsevä. Interventioryhmien keskimääräinen painonpudotus oli 3 kuukauden kohdalla 8,3 % (95 % LV -9,5; -7,0, p < 0,001), 9 kuu­ kauden kohdalla 8,3 % (95 % LV -9,5; -7,0, p < 0,001), 24 kuukauden kohdalla 6,2 % (95  % LV -7,5; -4,8, p < 0,001) ja 36 kuukau­ den kohdalla -5,0 % (95 % LV -6,3; -3,6, p < 0,001) lähtöpainosta. iBM ja CWT1 onnis­ tuivat parhaiten painonhallinnassa. iBM-ryh­ män keskipaino oli 36 kuukauden kohdalla edelleen 6,8 % (95 % LV -9,0; -4,7, p < 0,001) ja CWT1-ryhmän 5,8 % (95 % LV -7,9; -3,6, p < 0,001) lähtöpainoa alempana. Vähintään 10 % painonpudotustuloksen 36 kuukau­ den kohdalla säilytti 45 % CWT1-ryhmään, 32  % iBM-ryhmään ja 10 % CWT2-ryhmään kuuluneista. Vyötärönympärys pieneni kai­ kissa interventioryhmissä merkitsevästi (p < 0,001) verrattuna kontrolliryhmään. VY pie­ neni kolmen kuukauden aikana keskimäärin 6,9 cm (95 % LV -8,1; -5,6, p < 0,001), 9 kuukauden aikana -9,5 cm (95 % LV -10,8; -8,2, p < 0,001), 24 kuukauden aikana -6,2 cm (95 % LV -7,6; -4,9, p < 0,001) ja 36 kuu­ kauden aikana -5,0 cm (95 % LV -6,4; -3,7, p < 0,001). Intervention päättyessä VY oli CWT1-ryhmässä keskimäärin 8,5 cm (95 % LV -10,8; -6,1), iBM-ryhmässä 5,0 cm (95 % LV -7,4; -2,3, p = 0,001) ja CWT2-ryhmässä 1,6 cm (95 % LV -3,9; 0,8, p = ns) pienempi kuin lähtötilanteessa. Kontrolliryhmän VY pieneni 0,5 cm (95 % LV -2,8; 1,8) tutkimuk­ sen aikana. JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikuntaharjoittelu yhdistettynä elintapaohjaukseen oli tehok­ kainta vaikeasti lihavien työikäisten painon­ pudotuksessa ja -hallinnassa. Kun harjoittelu aloitettiin heti painonpudotusvaiheen alussa, vaikutus vyötärönympärykseen oli suurin. Tutkimuksessa kehitetty ohjausmalli osoit­ tautui tehokkaaksi, ja sitä voi suositella osak­ si vaikeasti lihavien henkilöiden lihavuuden hoitoa.   Tehostettu voimaharjoitte­ lujakso vähensi yöllistä sykevariaatiota nuorilla miehillä KAIKKONEN P, HYNYNEN E, HAUTALA A, AHTIAINEN J TAUSTA: Kestävyysharjoittelulla tiedetään olevan vaikutusta sydämen vagaaliseen sää­ telyyn, ja harjoituskuormituksen lisääntymi­ nen tai väheneminen voidaan havaita sykeva­ riaation avulla. Myös voimaharjoittelun vai­ kutuksia sykevariaatioon on tutkittu, mutta erimittaisilla voimaharjoitteluinterventioilla ei ole juurikaan havaittu olevan vaikutusta aika- tai taajuusanalyysillä levossa mitattuun sykevariaatioon. Aiemmissa tutkimuksissa harjoituskuormitus on kuitenkin ollut vain kohtalaista, eikä tehostetun voimaharjoit­ telun vaikutusta sykevariaatioon tiedetä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli sel­ vittää, miten intensiivinen kahden viikon voimaharjoittelujakso vaikuttaa alaraajojen suorituskykyyn ja sydämen autonomiseen säätelyyn nuorilla miehillä. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat voi­ maharjoitteluun tottuneita terveitä nuoria miehiä (N = 13, ikä 24 ± 2 v, pituus 176 ± 6 cm, paino 81 ± 15 kg). He toteuttivat kahden viikon mittaisen kohtalaisesti kuormittavan voimaharjoittelujakson (2krt/vko) ja sen jälkeen kahden viikon intensiivisen voima­ harjoittelujakson (5 krt/vko). Harjoitukset koostuivat isoja lihasryhmiä kuormittavista liikkeistä (4 x 4–10 toistoa). Alaraajojen suo­ rituskykytestit toteutettiin ennen ja jälkeen intensiivisen harjoitusjakson. Sykevariaatio (RMSSD, (root of mean of square of succes­ sive RR-intervals) analysoitiin kolmen pe­ räkkäisen yön keskiarvona ennen ja jälkeen intensiivisen harjoitusjakson. TULOKSET: Päätuloksina todettiin, että alaraajojen isometrinen voima parani (pre 3933 ± 1362 N, post 4138 ± 1540 N, CI 95  % 5,4–404) (ES = -0,07) tehostetun jak­ son aikana. Alaraajojen dynaaminen voima (jalkakyykky 1 RM) tai toistokyykistys (80 % 1  RM) ei muuttunut. Kolmen yön keskiarvo­ na mitattu syke nousi (pre 74 ± 7 bpm, post 78 ± 7 bpm, CI 95 % 2,4–7,5) (ES = -0,33) ja RMSSD väheni (pre 49 ± 18, post 43 ± 15 ms2 (CI 95 % 2,4–10,4) (ES = 0,19). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tehostettu lyhyt­ aikainen voimaharjoittelujakso paransi alaraajojen voimaa ja vähensi yöllistä sykeva­ riaatiota, tosin muutokset olivat pieniä. Ai­ kaisemmissa tutkimuksissa voimaharjoittelu ei ole vaikuttanut sydämen autonomiseen säätelyyn levossa, kun harjoituskuormitus on ollut kohtalainen. Tässä tutkimuksessa kahden viikon intensiivisen voimaharjoit­ telujakson aiheuttama fysiologisen kuor­ mituksen lisäys voitiin havaita yöllisen sykevariaation vähenemisenä. Lyhytaikainen sydämen vagaalisen säätelyn väheneminen ei kuitenkaan välttämättä ole yhteydessä suo­ rituskyvyn muutoksiin, vaan kuvastaa nor­ maaliin harjoitteluun kuuluvaa fysiologista kuormitusta.   Nuoruudesta aikuisuuteen jatkuva fyysinen inaktiivisuus ja sydän- ja verisuoni­ sairauksien riskitekijät – LASERI-tutkimus KALLIO P, PAHKALA K, HEINONEN OJ, ROVIO S, TAMMELIN T, HIRVENSALO M, HELAJÄRVI H, VIIKARI J, RAITAKARI OT TAUSTA: Sydän- ja verisuonisairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Fyysinen aktiivisuus on tärkeä itsenäinen tekijä sydän- ja verisuonisairauksien hoidos­ sa sekä näiden riskitekijöiden ehkäisyssä. Nuoruudesta aikuisuuteen asti jatkuneen fyysisen inaktiivisuuden yhteydestä sydänja verisuonisairauksien riskitekijöihin on kuitenkin vähän tietoa. Olemme aiemmin osoittaneet, että nuoruudesta aikuisuuteen jatkuva fyysinen inaktiivisuus lisää sokeriai­ neenvaihdunnan häiriön riskiä. Tämä tutki­ mus selvitti nuoruudesta alkaneen fyysisen inaktiivisuuden yhteyttä sydän- ja verisuo­ nisairauksien riskitekijöihin aikuisuudessa. MENETELMÄT: Tutkimus perustuu Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LA­ SERI) -tutkimuksen ainutlaatuiseen pitkit­ täisaineistoon vuosilta 1980–2011. Fyysinen aktiivisuus selvitettiin kyselyllä vuosina -80, -83, -86, -89, -00, -07 ja -11. Vapaa-ajan fyy­ sisen aktiivisuuden määrän ja tehon perus­ teella laskettiin fyysistä aktiivisuutta kuvaava indeksi (PAI). Tutkittavat (n = 1961) jaettiin neljään ryhmään 30 vuoden liikuntakäyttäy­ tymisen perusteella (vähintään 2 PAI-arvoa sekä -80 että 2000-luvulta): 1) fyysisesti inaktiiviset (n = 246), 2) fyysisen aktiivisuu­ den vähentäjät (n = 305), 3) fyysisen aktiivi­ suuden lisääjät (n = 328) ja 4) fyysisesti aktii­ viset (n = 1082). Aikuisuudessa (2007–2011) sydänterveyden riskitekijöistä mitattiin paino, vyötärönympärys sekä verenpaine ja laskettiin kehon painoindeksi. Paastoveri­ näytteestä analysoitiin seerumin lipidit sekä glukoosi- ja insuliinipitoisuus. Tilastolliseen analysointiin käytettiin kovarianssianalyysiä ja logistista regressioanalyysiä (sukupuoli ja ikä vakioitu). TULOKSET: Nuoruudesta aikuisuuteen jatkuneella fyysisellä inaktiivisuudella oli merkitsevä haitallinen yhteys sydän- ja ve­ risuonisairauksien riskitekijöihin: fyysisesti inaktiivisten vyötärönympärys (ka ero 2,62 cm; CI 95 % 0,53–4,72) sekä triglyseridi(ka ero 0,16 mmol/l; CI 95 % 0,08–0,24), glukoosi- (ka ero 0,02 mmol/l CI 95 % 0,007–0,04) ja insuliinipitoisuus (ka ero 0,23 mU/l; CI 95 % 0,10–0,36) olivat suuremmat ja HDL-kolesterolipitoisuus oli pienempi (ka LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 87

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 ero -0,08 mmol/l CI 95 %; -0,03– -0,13) kuin fyysisesti aktiivisella ryhmällä. Fyysisesti inaktiivisiin verrattuna fyysisesti aktiivisilla oli merkitsevästi pienempi riski lihavuudel­ le (RR 0,75; CI95 % 0,59–0,97), matalalle HDL-kolesterolipitoisuudelle (RR 0,79; CI95 % 0,66–0,93) sekä kohonneelle triglyseridi(RR 0,59; CI95 % 0,47–0,75), glukoosi- (RR 0,77; CI95 % 0,62–0,96) ja insuliinipitoisuu­ delle (RR 0,58; CI95 % 0,45–0,73). Myös fyysistä aktiivisuutta lisänneillä oli fyysisesti inaktiivisiin verrattuna pienentynyt riski lihavuudelle (RR 0,48; CI95 % 0,33–0,70), suuremmalle vyötärönympärykselle (RR 0,87; CI95 % 0,76–0,99) matalalle HDLkolesterolipitoisuudelle (RR 0,67; CI95 % 0,54–0,85) sekä kohonneelle triglyseridi(RR 0,69; CI95 % 0,51–0,93), glukoosi- (RR 0,75; CI95 % 0,57–0,99) ja insuliinipitoisuu­ delle (RR 0,61; CI95 % 0,45–0,84). Nuoruu­ desta aikuisuuteen fyysisesti inaktiivisilla ja fyysistä aktiivisuutta vähentäneillä ei ollut eroa tutkituissa riskitekijöissä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Nuoruudesta aikui­ suuteen jatkuva fyysinen inaktiivisuus on haitallista sydänterveydelle. Sydänterveyttä voi kuitenkin edistää lisäämällä ja ylläpitä­ mällä liikuntaa.   Varhaislapsuuden motori­ sen kehityksen yhteys keski-iän koettuun ja objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen – väestöpohjainen PohjoisSuomen syntymäkohortti 1966 -tutkimus KARPPANEN A-K, MIETTUNEN J, HURTIG T, KORPELAINEN R TAUSTA: Hyvät motoriset taidot ovat yh­ teydessä fyysiseen aktiivisuuteen lapsena ja nuorena. Etenkin ensimmäisen ikävuoden kehityksellä on arvioitu olevan oletettua enemmän merkitystä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää varhaislapsuuden motorisen kehityksen yhteyttä keski-iässä sekä kyselyllä että objektiivisella mittarilla mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen. Hypotee­ sina oli, että varhain motoriset taidot oppi­ neet olisivat keski-ikäisenä fyysisesti aktiivi­ sempia. MENETELMÄT: Tutkimusaineistona on väestöpohjainen Pohjois-Suomen syntymä­ kohortti 1966 (n = 12508) -aineisto. Moto­ rista kehitystä arvioitiin neuvolakorteista saadun, motoristen toimintojen oppimi­ sikään liittyvän tiedon perusteella. Motoriset toiminnot olivat: kävelee tuetta, seisoo tuet­ 88 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 ta, kävelee tukien, nousee pystyyn, istuu tu­ etta, kääntyy vatsalleen, tarttuu esineeseen, kannattelee päätään ja ääntelee. Motorista kehitystä mittaaville muuttujille tehtiin pää­ komponenttianalyysi, josta muodostettiin karkean ja varhaismotoriikan kehitystasoa kuvaavat yhdistelmämuuttujat. Tutkittavat jaettiin kolmeen luokkaan kehitystason mukaan. Kun tutkittavat olivat 46-vuotiaita, kaikki Oulussa ja sen lähikunnissa asuvat kutsuttiin seurantatutkimukseen, jossa tut­ kittavat täyttivät laajan terveyskyselyn osana fyysisen aktii­ visuuden kyselyn. Fyysisen aktiivisuuden määrää selvitettiin kysymällä kuinka usein ja kuinka kauan kerrallaan tut­ kittavat harrastivat kevyttä ja ripeää liikuntaa vapaa-ajallaan. Fyysinen aktiivisuus mitattiin objektiivisesti ranteessa pidettävällä Polar Active -aktiivisuusmittarilla kahden viikon ajan. Aktiivisuusmittarin tuottama tieto luokiteltiin seuraavasti: liikkumaton (MET < 1), erittäin kevyt (1 < 2MET), kevyt (2 < 3,5 MET), kohtuullinen (3,5 < 5MET), rei­ pas (5 < 8MET) ja erittäin reipas ( ≥ 8MET). Lopullisessa aineistossa oli yhteensä 4 098 pohjoissuomalaista, joista 47,9 % oli naisia ja 52,1 % oli miehiä. Motorisen kehityksen ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä analysoitiin käyttäen kovarianssianalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Regressiomallit vakioitiin sukupuolella, syntymäpainolla, sosioeko­ nomisella asemalla ja keski-iän elämäntapa­ muuttujilla. TULOKSET: Miesten objektiivisesti mita­ tun liikkumattoman ajan määrä oli jonkin verran runsaampi niillä miehillä, joiden karkeamotoriikka oli kehittynyt hitaammin (445 SD 61 vs. 455 SD 66, p = 0,050). Naisten liikkumattoman ajan määrissä ei ollut eroja ryhmien välillä (468 SD 60 vs. 468 SD 59, p = 0,817). Karkeamotoriikka ei ollut yhteydessä miesten (r = 0,013, p = 0,621) eikä naisten (r = -0,009, p = 0,725) kohtuulliseen ja sitä reippaampaan fyysiseen aktiivisuuteen (3,5 ≥ 8MET). Varhainen ääntely oli merkitsevästi yhteydessä kohtuulliseen ( > 3,5 MET) ja erittäin reippaaseen fyysiseen aktiivisuuteen miehillä (r = -0,070, p = 0,013) ja erittäin kevyen fyysiseen aktiivisuuden määrään (r = -0,056, p = 0,023) naisilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vastoin oletuksia karkeamotoristen taitojen oppimisikä ei ollut merkitsevästi yhteydessä keski-iässä mitat­ tuun objektiiviseen fyysiseen aktiivisuuteen. Motorinen kehitys vaikuttanee myöhempään fyysiseen aktiivisuuteen enemmän miehillä kuin naisilla. Motoristen taitojen kehittä­ minen varhaislapsuudessa on fyysisen aktii­ visuuden ja sen tuomien terveyshyötyjen kannalta.   Levon- ja liikunnanaikaisen­ rasvan hapetuskyvyn yhteys perimään, liikuntaaktiivisuuteen ja aineenvaihdunnallisiin muuttujiin: identtisten kaksosten tutkimus KARPPINEN JE, ROTTENSTEINER M, WIKLUND P, LAAKKONEN E, ALA-KORPELA M, KAPRIO J, KUJALA U TAUSTA: Perimä vaikuttanee, ravinnon ja liikunta-aktiivisuuden ohella, kykyyn käyt­ tää rasvaa energianlähteenä sekä levossa että liikkuessa – tutkimusnäyttö tästä kuitenkin puuttuu. Koska myös liikunta-aktiivisuus on osin periytyvä ominaisuus, voi perimä toimia sekoittavana tekijänä tutkittaessa yhteyttä rasvan hapetuskyvyn ja liikunta-aktiivisuu­ den välillä. Korkea rasvan hapetuskyky on yhdistetty parempaan aineenvaihdunnalli­ seen terveyteen, mutta toisaalta myös ylipai­ nosta johtuvaan suurempaan rasvahappojen saatavuuteen. MENETELMÄT: Tutkimukseen rekrytoi­ tiin 23 iältään 32–37-vuotiasta geneettisesti identtistä eli samanmunaista mieskaksospa­ ria. Aineenvaihduntamittauksiin osallistu­ neista kaksospareista yhdeksän parin kakso­ set erosivat keskenään liikunta-aktiivisuuden suhteen. Liikunta-aktiivisuus kartoitettiin haastatteluilla ja kyselyillä. Kehonkoostu­ mus määritettiin DXA- ja MRI-mittauksilla. Rasvan hapetuskyky mitattiin levossa ja mak­ simaalisen polkupyöräergometritestin aikana hengityskaasumittaukseen perustuvalla epä­ suoralla kalorimetrialla. Lisäksi tutkittavat osallistuivat sokerirasituskokeeseen, jonka perusteella laskettiin insuliiniherkkyyttä kuvaava Matsuda-indeksi. Kokeen aikana otetuista seeruminäytteistä määritettiin 137 aineenvaihduntatuotetta sisältävä metaboliit­ tiprofiili NMR-spektroskopialla. Metaboliit­ tien osalta tarkasteltiin paastoarvoja ja pitoi­ suuksia sokerirasituskokeen aikana (AUCarvo, pitoisuuskäyrän alle jäävä pinta-ala). Tilastollisen merkitsevyyden rajaksi valittiin p ≤ 0,05. Aiemmin laajassa väestöaineistossa p ≤ 0,002 on havaittu kuvaavan tilastollista merkitsevyyttä metabolomiikka-analyysissä monitestauskorjauksen jälkeen. TULOKSET: Sekä levon- (r = 0,49, p = 0,023) että liikunnanaikainen (r = 0,71, p = 0,001) rasvan hapetuskyky korreloi kaksos­ ten välillä. Levon- tai liikunnanaikaisessa rasvan hapetuskyvyssä ei havaittu tilastolli­ sesti merkitsevää eroa liikunta-aktiivisuuden suhteen eroavien kaksosten välillä. Yksilö­ tason analyysissä liikunnanaikainen rasvan

hape­tuskyky oli yhteydessä liikunta-aktiivi­ suuteen (r = 0,26, p = 0,034) ja maksimaali­ seen hapenottokykyyn (r = 0,51, p = 0,028). Negatiivinen korrelaatio liikunnanaikaisen rasvan hapetuskyvyn ja viskeraalirasvan määrän välillä (r = -0,31, p = 0,056) oli lä­ hes tilastollisesti merkitsevä. Lihasmassaan suhteutettu levonaikainen rasvan hapetus­ kyky korreloi positiivisesti vatsanalueen ihonalaisrasvan määrän kanssa (r = 0,31, p = 0,028). Levon- ja liikunnanaikainen rasvan hapetuskyky eivät olleet yhteydessä toisiinsa tai Matsuda-indeksiin. Metabolomiikkaanalyysissä löydettiin yhteydet levon rasvan hapetuskyvyn ja β-hydroksibuturaatin paas­ toarvon (r = 0,50, p = 0,001) sekä liikunnan­ aikaisen rasvan hapetuskyvyn ja laktaatin AUC-arvon (r = -0,59, p = 0,002) välillä, ja yhteydet säilyivät vakioitaessa analyysit ras­ vattoman massan määrällä ja maksimaalisella hapenottokyvyllä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Identtisten kak­ sosten rasvan hapetuskyky oli levossa kohtuullisen ja liikkuessa huomattavan sa­ mankaltainen. Tulokset viittaavat kaksossta­ tuksen ja mahdollisesti näin myös perimän merkitsevään rooliin rasvan hapetuskyvyn määrittäjänä etenkin liikkuessa. Liikuntaaktiivisuuden vaikutusta ei tässä pienessä otoksessa pystytty osoittamaan. Levon- ja liikunnan­aikaiset rasvan hapetuskyvyt olivat yhteydessä erilaisiin aineenvaihdunnalli­ siin fenotyyppeihin. Levonaikaista rasvan hapetuskykyä luonnehti yhteys rasvojen saatavuuteen ja liikunnanaikaista rasvan hapetuskykyä yhteys korkeampaan hapetus­ kapasiteettiin.   Vapaa-ajan liikunnan määrä ja vaihdevuosivaihe ovat yhteydessä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden muutoksiin terveillä, keski-ikäisillä naisilla KARVINEN S, JERGENSON MJ, HYVÄRINEN M, AUKEE P, TAMMELIN T, SIPILÄ S, KOVANEN V, KUJALA UM, LAAKKONEN EK TAUSTA: Sydän-ja verisuonitaudit ovat teollisuusmaissa naisten yleisin kuolinsyy. Sydän-ja verisuonitaudit ovat harvinaisia nuorilla naisilla verrattaessa saman ikäluo­ kan miehiin. Niiden esiintyvyys naisilla kuitenkin yleistyy merkittävästi vaihdevuo­ sien jälkeen, saavuttaen lähes saman tason molemmilla sukupuolilla 70 vuoden ikään mennessä. Tämän havainnon pohjalta vaih­ devuosien aikana tapahtuvilla hormonaalisil­ la muutoksilla on ajateltu olevan omia, kro­ nologisesta iästä riippumattomia vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyteen. Tähänastiset tutkimustulokset vaihdevuo­sien vaikutuksista sydän- ja verisuonitautien riski­ tekijöihin ovat ristiriitaisia. Vapaa-ajan liikun­ nalla on havaittu olevan selviä terveysvaiku­ tuksia muun muassa metabolisten sairauksien ennaltaehkäisyssä, ja liikuntaa suositellaan­ kin tärkeänä osana terveellisiä elämäntapoja. Vapaa-ajan liikunnan vaikutusta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin vaihdevuo­ sien yhteydessä on kuitenkin tutkittu varsin vähän, ja tulokset ovat ristiriitaisia. MENETELMÄT: Tutkimus on osa Estro­ geeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ER MA) ­tutkimusta, jossa selvitetään, mil­ laisia muutoksia kehon koostumuksessa, liikuntatottumuksissa ja metabolisten saira­ uksien riskitekijöissä tapahtuu vaihdevuosien aikana. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin ERMA-tutkimuksen poikittaisaineistoa, jos­ sa tutkimukseen osallistuneet, keski-ikäiset (47–55 vuotta), jyväskyläläiset naiset (n = 886) luokiteltiin pre-, peri- tai postmeno­ pausaalisiksi veren follikkelia stimuloivan hormonin (FSH) määrän ja kuukautisvuo­ topäiväkirjojen mukaan. Tutkimuksessa hyödynnettiin kattavia kyselylomakkeita, laboratoriomit­ tauksia, kuten kehon koos­ tumuksen mittausta ja verianalytiikkaa, ja antropometrisia mittauk­sia. Liikunta-aktiivi­ suuden mittaamiseen käytettiin tutkittavien itseraportointia sekä kiihtyvyysantureilla tehtyjä mittauksia. Itseraportoinnissa vapaaajan liikunnan määrää ja intensiteettiä arvi­ oitiin neljän monivalintakysymyksen avulla. Vaihdevuosivaiheen ja vapaa-ajan liikunnan yhteyttä sydän-ja verisuonitautien riskiteki­ jöihin tutkittiin lineaarisella regressiomal­ linnuksella. Mallissa vakioitavina tekijöinä vaihdevuosien yhteydessä käytettiin ikää, koulutustasoa, tupakointia, alkoholin kulu­ tusta sekä vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta. TULOKSET: Myöhäisempivaihdevuosi­ vaihe oli yhteydessä suurempaan veren ko­ konaiskolesterolitasoon sekä HDL- ja LDLtasoihin (βkokonaiskolesteroli = 0,238, βHDL = 0,181,βLDL = 0,185; p < 0,001). Yhteys oli riippumaton iästä, kehon rasvaprosentista ja vapaa-ajan liikunnasta. Suurempi vapaa-ajan liikunta oli yhteydessä matalampiin veren kokonaiskolesteroli-, LDL-, triglyseridi-, leptiini- ja paastoverensokeriarvoihin ja kas­ vaneeseen HDL-tasoon (βkokonaiskolesteroli = -0,076, βLDL = -0,119, βtriglyseridit = -0,166, βleptiini = -0,269, βverensokeri = -0,160,βHDL = 0,165; p ≤ 0,005). Nämä yhteydet olivat riippumattomia vaihdevuo­ sivaiheesta. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vaihdevuodet ohit­ taneiden naisten kolesterolitasot ovat tervey­ den kannalta epäedullisemmat kuin ennen vaihdevuosia. Vapaa-ajan liikunnan havait­ tiin olevan yhteydessä veren LDL- ja HDLtasoihin vaihdevuosivaiheesta riippumatta. Tuloksemme osoittavat, että suuri vapaa-ajan liikunnan määrä voi lieventää vaihdevuosiin liittyviä epäsuotuisia sydän- ja verisuoni­ tautien riskitekijöiden muutoksia terveillä keski-ikäisillä naisilla.   Lihasvoima ja kävely­ nopeus iäkkäiden ihmisten fyysisen resilienssin kuvaajina KOIVUNEN K, SILLANPÄÄ E, VON BONSDORFF M, SAKARI R, TÖRMÄKANGAS T, RANTANEN T TAUSTA: Tutkimuksen tarkoituksena on ana­lysoida lihasvoimaa ja kävelynopeutta­iäk­ käiden ihmisten fyysisen resilienssin ku­vaa­­ jina. Resilienssillä tarkoitetaan tässä ky­kyä­­­ toipua toteutuneesta riskistä. Iäkkäiden ih­ misten luunmurtumia voi pitää toteutuneina terveysriskeinä, koska ne ennustavat toimin­ takyvyn heikkenemistä ja kohonnutta kuollei­ suutta, joka on suurimmillaan ensimmäisenä vuonna murtuman jälkeen. Yksilölli­ set erot ovat kuitenkin suuria murtuman jälkeisessä toipumisessa. Hyvin harvoissa tut­kimuksissa on fyysisen toimintakyvyn mittausten jälkeen seurattu murtumainsideins­ siä (riskitapahtu­ ma) ja kuolleisuutta (toipumisen epäonnistu­ minen) usean vuoden ajan. Tässä tutkimuk­ sessa analysoitiin lihasvoimaa ja kävelynope­ utta kuolleisuuden ennustajana aikana ilman murtumaa sekä murtuman jälkeisenä aikana. Tavoitteena oli selvittää, onko lihasvoiman ja kävelynopeuden merkitys kuolleisuuden en­ nustajana erilainen murtuman jälkeen kuin ennen murtumaa tai ei murtumaa saaneilla henkilöillä, ja tehdä tulosten pohjalta päätel­ miä siitä, kuvaako lihasvoima ja kävelynopeus iäkkäiden henkilöiden fyysistä resilienssiä. MENETELMÄT: Osallistujat olivat 157 miestä ja 325 naista, jotka olivat tutkimuksen alussa 75- tai 80-vuotiaita. Fyysistä resiliens­ siä mitattiin maksimaalisella 10 metrin käve­ lytestillä sekä maksimaalisilla isometrisillä puristus- ja polven ojennusvoimatesteillä. Murtumainsidenssiä seurattiin potilasarkis­ toista 15 vuotta ja väestörekisteristä saatuja kuolintietoja seurattiin 25 vuotta. Tilastolli­ sessa analyysissa käytettiin aikariippuvaista Cox:n regressioanalyysia. Kävelynopeuden ja lihasvoiman riskitiheydet kuolemalle laskettiin neljälle aikaintervallille: 1) aika ilman murtumaa (aika ennen murtumaa ja ei murtumaa saaneet), 2) 0–1 vuotta murtuman jälkeen, 3) 1–5 vuotta murtuman jälkeen, 4) 5 vuodesta eteenpäin murtuman jälkeen. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 89

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 TULOKSET: Seurannan aikana 20,4 % miehistä ja 44,3 % naisista sai ainakin yh­ den vakavan murtuman. Alkumittauksista murtumaan kului miehillä keskimäärin 5,7 (sd 3,9) ja naisilla 7,0 (sd 4,1) vuotta. Murtuma lisäsi kuolleisuutta viiden vuo­ den seuranta-aikana etenkin ensimmäisenä vuonna. Heikompi kävelynopeus ja lihas­ voima lisäsivät kuolemanriskiä aikana ilman murtumaa. Murtuman jälkeen lihasvoiman merkitys kuolleisuuden ennustajana ei ollut tilastollisesti merkitsevä vuoden eikä 1–5 vuoden aikaintervalleissa. Miehillä heikompi kävelynopeus lisäsi merkitsevästi kuoleman riskiä 1–5 vuoden aikaintervallissa mur­ tuman jälkeen, mutta yhteys oli heikompi kuin aikana ilman murtumaa. Viisi vuotta murtuman jälkeen huonon kävelynopeuden ja lihasvoiman ennustevaikutus oli samanlai­ nen kuin aikana ilman murtumaa. Henkilöt, jotka kuolivat murtuman jälkeisen viiden vuoden seurantajakson aikana, olivat tut­ kimuksen alkaessa kävelynopeudeltaan ja lihasvoimaltaan verrattavissa koko aineiston keskiarvoon. JOHTOPÄÄTÖKSET: Heikko kävelyno­ peus ja lihasvoima ennustivat kuoleman riskiä riippumatta siitä, saiko henkilö murtu­ man vai ei. Murtuma lisäsi kuoleman riskiä merkittävästi ensimmäisten vuosien aikana, jolloin vastaavasti lihasvoiman ja kävelyno­ peuden ennustemerkitys väheni. Tulosten mukaan hyvä kävelynopeus ja lihasvoima eivät ennustaneet parempaa selviytymistä murtumasta toipumisaikana eikä niiden voi siten tulkita kertovan iäkkäiden fyysisestä resilienssistä. Tuloksen varmistamiseen tar­ vitaan kuitenkin isompi aineisto, jossa on enemmän sekä murtumia että niitä seuran­ neita kuolemia.   Kestävyysliikunnan akuutit vaikutukset aivoihin ja mielentilaan KUMPULAINEN S, PELTONEN J, HAAPALA EA, PARVIAINEN T TAUSTA: Liikunnan positiiviset vaikutuk­ set mielentilaan on tunnistettu laaja-alaisesti. Jo yksittäisen kestävyystyyppisen harjoituk­ sen on havaittu parantavan mielentilaa ja hy­ vinvointia sekä terveillä että mielenterveys­ ongelmista kärsivillä henkilöillä. Liikunnan vaikutusten taustalla olevista aivotason meka­ nismeista tiedetään kuitenkin hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kestävyystyyppisen harjoituksen vaikutuksia aivoaktiivisuuteen, mielentilaan ja hyvinvointiin. 90 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 21 koehenkilöä (ikä 31 ± 6 vuotta, 9 naista ja 12 miestä). Tutkittavat osallistuivat kah­ teen tutkimuskäyntiin, joista ensimmäisessä mitattiin maksimaalinen hapenottokyky uupumukseen saakka suoritetussa polku­ pyöräergometritestissä. Toisella tutkimus­ käynnillä tutkittavat pyöräilivät 30 minuut­ tia vapaavalintaisella kuormittavuudella. Kuormittavuus määritettiin viiden minuutin lämmittelyjakson aikana. Tutkittavat jaettiin kolmeen yhtä suureen ryhmään (n = 7) itse­ valitun kuormittavuuden mukaan; 60–70 % polkupyörätestissä saavutetusta maksimisyk­ keestä (kevyt), 70–80 % maksimisykkeestä (keskiraskas) ja 80–90 % maksimisykkeestä (raskas). Aivojen aktiivisuutta mitattiin mag­ netoenkelografialla (MEG) ennen pyöräilyä sekä 10 minuuttia (post10) ja 45 minuuttia pyöräilyn jälkeen (post45). Aivomagneet­ tikäyrälle tehtiin taajuusanalyysi, josta ana­ lysoitiin alfa-taajuuden teho. Alfa-taajuus kuvaa mm. aivojen rentoutuneisuutta ja se on liitetty myös flow-kokemukseen. Alfataajuus analysoitiin takaraivolohkosta, jossa se on suurimmillaan. Mielentilaa ja hyvin­ vointia kartoitettiin Hardy:n ja Rejeski:n tunneasteikolla sekä Warr:n 12-osioisella mittarilla samoissa aikapisteissä kuin aivo­ jen aktiivisuus. Sydämen sykettä mitattiin koko mittauskäynnin ajan ja laktaattinäyte otettiin sormenpäästä välittömästi pyöräilyn päätteeksi. Alfa-taajuutta koskeva aineisto analysoitiin kolmesuuntaisella ANOVAlla (ryhmä x aikapiste x hemisfääri). Mielen­ tila- ja hyvinvointimuuttujat analysoitiin ei-parametrisella Friedman-testillä. Merkit­ sevyystaso asetettiin arvoon p < 0,05. TULOKSET: Vasemmasta hemisfääristä mitattu alfa-teho kasvoi tilastollisesti mer­ kitsevästi molemmissa post-mittauksissa ryhmässä, jonka itse valitun pyöräilyn kuor­ mittavuus määriteltiin keskiraskaaksi. Li­ säksi raskaaseen kuormittavuuden ryhmään kuuluneilla tutkittavilla havaittiin tilastol­ lisesti merkitsevä alfa-tehon nousu post45mittauksessa. Kevyen kuormittavuuden ryhmässä vastaavia muutoksia ei havaittu. Pearson:n korrelaatio osoitti, että alfa-teho kasvoi harjoituksen intensiteetin kasvaessa (R = 0,51, p < 0,05). Oikean hemisfäärin tulokset olivat samansuuntaisia. Mielentila parani tilastollisesti merkitsevästi keksiras­ kaassa ja raskaassa ryhmässä kummassa­ kin post-mittauksessa. Hyvinvointi parani tilastollisesti merkitsevästi keskiraskaassa ryhmässä kummassakin post-mittauksessa ja raskaassa ryhmässä post10:ssä. Kevyessä ryhmässä ei tapahtunut merkittäviä muutok­ sia mielentilan eikä hyvinvoinnin osalta. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten perusteella alfa-teho, mielentila ja hyvinvointi reagoivat samankaltaisesti yksittäiseen kestävyyshar­ joitukseen. Alfa-tehoa voidaan mahdollisesti käyttää harjoittelun aikaansaamien positii­ visten aivovaikutusten mittarina.   Estrogeeniä tarvitaan lihaksen kantasolujen ylläpitoon LAAKKONEN EK, COLLINS BC, ARPKE RW, LARSON AA, BAUMANN CW, CABELKA CA, NASH NL, JUPPI H-K, SIPILÄ S, KOVANEN V, SPANGENBURG EE, KYBA M, LOWE DA TAUSTA: Luurankolihasten koko, voima ja kyky uusiutua heikkenevät iän myötä. Muutosten uskotaan johtuvan ainakin osit­ tain satelliittisoluiksi kutsuttavien lihaksen kantasolujen toimintahäiriöistä. Lihasten ikääntymismuutokset kiihtyvät naisten vaih­ devuosien aikana. Samanaikaisesti veren­ kierron estrogeenitasot laskevat. Tämän tut­ kimuksen tarkoituksena oli selvittää miten estrogeeni vaikuttaa satelliittisolujen toimin­ nan ylläpitoon, niiden uudistumiskykyyn ja kykyyn erilaistua aktiivisiksi lihassoluiksi. MENETELMÄT: Tutkimuksessa käytettiin erilaisia koe-eläinasetelmia, joissa estro­ geenin tuotantoa (munasarjojen poisto, estrogeenisupplementaatio) tai estrogee­ nisignalointia oli manipuloitu (lihasspesifi ja satelliittisoluspesifi osittainen estrogee­ nireseptorin poisto). Manipuloitujen ja kontrollihiirien satelliittisolujen määrä ja toimintakyky selvitettiin normaaleissa olo­ suhteissa sekä kudosvaurion jälkeen. Lisäksi tehtiin transplantaatiokoe, jossa lihaksista eristetyt satelliittisolut istutettiin normaaliin kontrollihiireen tai manipuloituun hiireen ja satelliittisolujen elinkelpoisuus tutkittiin. Lopuksi selvitettiin, onko vaihdevuosiikäisten naisten lihasnäytteissä havaittavissa eroja satelliittisolujen määrässä ja ovatko ne yhteydessä verenkierron estrogeenitasoihin. TULOKSET: Estrogeenivaje vähensi satel­ liittisolujen lukumäärää ja heikensi niiden kykyä jakautua ja erilaistua lihassoluiksi. Estogeenisupplementaatio osittain vähensi satelliittisolujen solukuolemaa ja ylläpiti niiden toimintakykyä. Kokeellisesti aiheute­ tun lihasvaurion jälkeen mitattu lihasvoima oli 19–39 % heikompi estrogeenivajeisilla hiirillä verrattuna kontrolleihin. Estro­ geenisupplementaatio edisti lihasvoiman palautumista mikä ilmentää vaurion kor­ jaantumista. Estrogeeni vaikutti satelliit­ tisoluissa estrogeenireseptori alfan kautta. Vaihdevuosi-ikäisten naisten lihasbiopsiat paljastivat hyvin samansuuntaisia tuloksia kuin hiirimalleilla saadut tulokset: satelliitti­ solujen määrä väheni menopaussin edetessä.

Satelliittisolujen määrän lasku oli yhteydessä verenkierron estrogeenipitoisuuteen (r^2 = 0,48, P = 0,023). JOHTOPÄÄTÖKSET: Estrogeeni on tär­ keä lihaksen kantasolujen toimintakyvyn säätelijä. Vaihdevuosien jälkeen tai muussa tilanteessa, jossa estrogeenin tuotanto on vähäistä, naisten lihasten kyky aktivoida satelliittisoluja ja siten korjata vaurioita voi olla heikentynyt.   Fyysinen harjoittelu lisää valkosolujen happiaineenvaihduntaa ja vähentää tulehdukseen liittyvien geenien ilmenemistä sepelvaltimotautipotilailla LEHTI M, VALKEINEN H, PERHONEN M, SIPILÄ S, NYMAN K, KAINULAINEN H, KUJALA U TAUSTA: Säännöllinen liikunta on tehokas tapa ehkäistä ja kuntouttaa sepelvaltimotau­ tipotilaita. Liikunta vaikuttaa useisiin riski­ tekijöihin ja sitä voidaan käyttää turvallisesti kuntoutukseen myös sydäninfarktin jälkeen. Sekä terveille että sepelvaltimotautipotilaille suositellaan kestävyys- ja voimaharjoittelua. Fyysisen aktiivisuuden tiedetään vähentä­ vän matala-asteista tulehdusta ja vaikuttavan veren valkosolujen toimintaan. Monet sys­ teemiset sairaudet, kuten sepelvaltimotau­ ti, näkyvät muutoksina veren valkosolujen geenien ilmenemisessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää muutoksia veren valkosolujen geenien ilmenemisessä niillä sepelvaltimotautipotilailla, joiden maksimaa­ linen hapenottokyky lisääntyi kestävyys- ja voimaharjoittelua yhdistävän harjoitusohjel­ man aikana. MENETELMÄT: Satunnaistettuun, kont­ rolloituun tutkimukseen osallistui 23 stabii­ lissa vaiheessa olevaa sepelvaltimotautipoti­ lasta, jotka jaettiin 21 viikon progressiiviseen liikuntaharjoitteluryhmään (2 harjoitusta/ vk) ja kontrolliryhmään. Jokainen harjoitus sisälsi 20 min kestävyysharjoittelua ja 20 min voimaharjoittelua 10 min alku- ja lop­ pulämmittelyjen lisäksi. Tutkimuksen aluksi ja lopuksi koehenkilöiltä mitattiin maksi­ maalinen hapenottokyky (oirerajoitteinen maksimaalinen rasituskoe) ja maksimaalinen työteho spiroergometrillä. Lisäksi mitattiin quadriceps femoris -lihaksen poikkipinta-ala ja polven ojennusvoima. Tässä osakokeessa harjoitteluryhmän koehenkilöiltä, joiden maksimaalinen hapenottokyky oli kasvanut harjoitteluohjelman aikana (n = 7), eristet­ tiin mononukleaariset valkosolut paastove­ rinäytteestä. Vakosoluista eristettiin edelleen RNA. RNA:sta geenien ilmenemistä tutkittiin mikroarray-menetelmällä, joka mittaa yli 48 000 geenin lähetti-RNA:ta. Funktionaa­ liset analyysit geenien ilmenemisessä tapah­ tuneista muutoksista tehtiin IPA (Ingenuity Pathway Analyses) -ohjelmistolla. TULOKSET: Osakokeen koehenkilöillä maksimaalisen hapenottokyvyn (p < 0,01) lisäksi harjoituksen kesto (p < 0,01) ja maksimaalinen työteho (p < 0,01) kasvoivat harjoitteluohjelman aikana. Lisäksi reiden lihasmassa lisääntyi (p < 0,05) ja polven­ ojennusvoima (p < 0,05) kasvoi. Veren valkosoluissa 2  038 geenin ilmeneminen muuttui harjoitteluohjelman aikana. Näistä 960 geeniä ilmeni vähemmän ja 1 078 enem­ män harjoitteluohjelman lopussa. Geenit, joiden ilmeneminen oli muuttunut, koodas­ ivat useimmiten happiaineenvaihdunnan ja immu­nipuolustuksen proteiineja. Oksidatii­ viseen fosforylaatioon ja glutationi–redoxreaktioihin liittyvien geenien ilmeneminen oli merkittävästi lisääntynyt. Tarkemmin katsoen mitokondrion hengitysketjun mui­ den proteiinikompleksien paitsi komplek­ sin II geenien ilmeneminen oli lisääntynyt, mutta kompleksin II oli vähentynyt harjoit­ teluohjelman seurauksena. Immuunivastee­ seen liittyvien (Tec kinaasi, FLT3, ja IL-7 signalointireitit) geenien ilmeneminen oli vähentynyt harjoittelun seurauksena. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten perusteella fyysinen harjoittelu muuttaa valkosolujen geenien ilmenemisprofiilia sepelvaltimo­ tautipotilailla. Glutationi–redox-reaktiotien geenien aktivoituminen saattaa liittyä lii­ kunnan aikana lisääntyneeseen happiradi­ kaalien määrään elimistössä ja sen tähden lisääntyneeseen pelkistyspotentiaalin tar­ peeseen soluissa. Lisääntynyt oksidatiivisen fosforylaation geenien ilmeneminen taas viittaa lisääntyneeseen happiaineenvaihdun­ taan valkosoluissa. Immuunipuolustuksen useiden reaktioteiden geenien ilmenemisen vaimentuminen saattaa liittyä liikunnan seu­ rauksena vähentyneeseen matala-asteiseen tulehdukseen.   Rasitusvammojen esiintyvyys on suuri jalkapalloa harrastavilla lapsilla: prospektiivinen tutkimus LEPPÄNEN M, PASANEN K, CLARSEN B, KANNUS P, BAHR R, PARKKARI J, HAAPASALO H, VASANKARI T TAUSTA: Jalkapallo on erittäin suosittu urheilulaji ja suuri osa sen harrastajista on lapsia ja nuoria. Vaikka jalkapallon harrasta­ misella on merkittäviä terveyshyötyjä, siihen liittyy myös kohonnut urheiluvamman riski. Tutkimusnäyttö lasten jalkapallovammoista on vähäistä ja aikaisemmissa tutkimuksissa on keskitytty pääosin äkillisiin vammoihin. Huomattava osa lasten urheiluvammoista on kuitenkin rasitusvammoja, ja näiden ongel­ mien yleisyydestä jalkapalloilevilla lapsilla ei ole aikaisempaa tutkimustietoa. Tutkimuk­ sen tarkoituksena oli selvittää rasitusvam­ mojen esiintyvyyttä sekä niiden aiheuttamaa haittaa jalkapalloa harrastavilla lapsilla. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallis­ tui yhteensä 733 pelaajaa (48 joukkuetta) kymmenestä juniorijalkapalloseurasta. Tutkittavat (568 poikaa ja 162 tyttöä) oli­ vat iältään 9–14-vuotiaita. Syksyllä 2014 pelaajat osallistuivat joukkueensa mukana seurantatapahtumaan, jossa he suorittivat alkumittaukset sekä palauttivat kotona täy­ tetyn esitietolomakkeen. Prospektiivisen seurannan aikana (tammi–kesäkuu 2015, 20 viikkoa) pelaajien huoltajille lähetettiin joka sunnuntai tekstiviesti: ”Onko lapsellasi ollut tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja tai vammo­ ja edeltäneen 7 päivän aikana (kyllä/ei)?”. Vamman saaneeseen pelaajaan ja/tai tämän huoltajaan oltiin seuraavan viikon aikana yhteydessä puhelimitse tarkempien tietojen keräämiseksi. Strukturoidun puhelinhaas­ tattelun perusteella vammat luokiteltiin joko äkillisiksi (selkeä alkamisajankohta) tai rasitusvammoiksi (oireet kehittyivät vähitellen, ei selkeää alkamisajankohtaa). Vain rasitusvammat otettiin mukaan tähän raporttiin. Rasitusvammojen rekisteröinnissä käytettiin validoitua kyselyä, jolla selvitettiin viikoittain vamman aiheuttamaa haittaa ur­ heiluun osallistumisen, harjoittelumäärän, urheilusuorituksen ja koetun kivun osalta. Päälopputulosmuuttujat olivat rasitusvam­ mojen keskimääräinen viikkoprevalenssi sekä vammojen vakavuus. TULOKSET: Viikoittaiseen tekstiviestiin vastasi keskimäärin 95 % osallistujista. Yh­ teensä 343 pelaajaa (46,8 %) raportoi koke­ neensa vähintään yhden rasitusvamman seu­ rannan aikana. Lisäksi 228 pelaajaa (31,1 %) LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 91

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 raportoi vähintään yhdestä vakavasta rasitus­ vammasta seurannan aikana. Rasitusvammo­ jen esiintyvyys seurantaviikkoa kohden oli keskimäärin 12,8 % (pojilla 11,5 %; tytöillä 17,4 %). Vakavien rasitusvammojen viik­ koprevalenssi oli keskimäärin 6,0 % (pojilla 5,6 %; tytöillä 7,4 %). Yleisimpiä rasitusvam­ moja olivat polven ongelmat (kaikkien ja vakavien polviongelmien viikkoprevalenssit 5,7 % ja 2,4 %, tässä järjestyksessä). Polven rasitusvammat olivat myös vakavimpia on­ gelmia, aiheuttaen eniten haittaa urheilusuo­ ritukseen ja osallistumiseen. Tytöillä oli poi­ kiin verrattuna suurempi todennäköisyys ko­ kea polven rasitusvammoja (OR 2,70; 95  % LV 1,69–4,17), kun taas pojilla kantapään rasitusongelmien todennäköisyys oli tyttöjä suurempi (OR 2,82; 95 % LV 1,07–7,44). Rasitusvammojen todennäköisyys kasvoi iän myötä (OR 1,21; 95 % LV 1,00–1,47). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksessa ha­ vaittiin, että rasitusvammat ovat jopa luultua yleisempiä jalkapalloa harrastavilla lapsilla. Yleisimmin vaivat kohdistuivat alaraajoihin ja polveen. Polven rasitusvammat olivat usein pitkäkestoisia, aiheuttivat huomattavaa haittaa nuorelle urheilijalle ja johtivat pitkiin poissaoloihin urheilusta. Rasitusvammojen ennaltaehkäisyä tulisi tehostaa nuorilla jal­ kapalloilijoilla.   Liikunta-aktiivisuuden muutoksen yhteys kardiometabolisiin riskitekijöihin – 12 vuoden seuranta­ tutkimus LESKINEN T, STENHOLM S, HEINONEN OJ, PULAKKA A, AALTO V, KIVIMÄKI M, VAHTERA J vuoden välein neljä kertaa. Tieto vapaa-ajan (sisältäen työmatkaliikunnan) liikunta-ak­ tiivisuudesta oli saatavilla kolmesta ensim­ mäisestä (1–3) aikapisteestä. Itse raportoi­ dun liikunta-aktiivisuuden (MET-indeksi) perusteella henkilöt luokiteltiin kolmeen liikuntaluokkaan: vähän ( < 14 MET-tuntia/ viikko), kohtalaisesti (14–30 MET-tuntia/ viikko) ja paljon ( > 30 MET-tuntia/viikko) liikkuvat. Tämä mahdollisti liikuntaluokan pysyvyyden/muutoksen tarkastelun aika­ pisteiden 1 ja 3 välillä. Vastemuuttujana oli uusien, vasta kehittyneiden kardiometabo­ listen riskitekijöiden (lihavuus, kohonnut kolesterolipitoisuus, kohonnut verenpaine, diabetes) määrä aikapisteessä 4. Analyyseissä käytettiin kumulatiivista logistista regressi­ ota ja mallit vakioitiin iällä, sukupuolella, ammattiasemalla, tupakoinnilla, alkoholin käytöllä ja kroonisilla sairauksilla. TULOKSET: Puolet henkilöistä vaihtoivat liikuntaluokkaansa aikapisteeseen 3 mennes­ sä. Vähän liikkuviin verrattuna, liikunnan lisääminen kohtalaisesti (kumulatiivinen vetosuhde (kOR) = 0,73, 95 % luottamusväli (lv) 0,59–0,90) ja paljon liikkuvien luokkaan (kOR = 0,67, 95 % lv 0,49–0,89) vähensi riskitekijöiden kehittymistä annos-vastesuh­ teen omaisesti (trenditesti p = 0,0007). Lii­ kunnan lisäys vähän liikkuvista kohtalaisesti liikkuviin oli keskimäärin 11 MET-tuntia/ viikko ja paljon liikkuviin keskimäärin 32 MET-tuntia/viikko. Liikunnan väheneminen paljon liikkuvista vähän liikkuvien luokkaan (-35 MET-tuntia/viikko) lisäsi kardiometa­ bolisten riskitekijöiden kehittymistä (kOR 1,60, 95 % lv 1,27–2,01) verrattuna koko ajan paljon liikkuviin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Jo kohtalainenkin liikunnan lisäys pitkällä aikavälillä ehkäisee kardiometabolisten riskitekijöiden kehitty­ mistä alkujaan terveillä, mutta vähän liikku­ villa aikuisilla.   TAUSTA: Vähäinen liikunta-aktiivisuus on yksi keskeisistä kansansairauksien riskiteki­ jöistä. Tutkimustietoa siitä, kuinka paljon lii­ kunnan lisääminen pitkällä aikavälillä vähen­ tää terveysriskejä on kuitenkin kohtalaisen vähän, koska useimmat seurantatutkimukset ovat määrittäneet liikunta-aktiivisuuden vain yhdestä aikapisteestä ja interventiotutki­ muksissa ei ole kyetty seuraamaan henkilöitä pitkiä aikoja. Tämän tutkimuksen tarkoituk­ sena oli tutkia, miten liikunta-aktiivisuuden muutos kahdeksan vuoden aikavälillä on yh­ teydessä kardiometabolisten riskitekijöiden kehittymiseen. MENETELMÄT: Tutkimuksessa seurattiin 15634 työikäistä henkilöä (85 % naisia, kes­ ki-ikä 43,3 (keskihajonta 8,7) vuotta), jolla ei ollut seurannan alussa kardiometabolisia riskitekijöitä. Seurantakysely toistettiin 4 92 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Liikunta-aktiivisuuden trajektoriryhmiin yhteydessä olevat tekijät elämänkulun aikana: systemaattinen kirjallisuuskatsaus LOUNASSALO I, SALIN K, KANKAANPÄÄ A, HIRVENSALO M, PALOMÄKI S, TOLVANEN A, YANG X, TAMMELIN T TAUSTA: Trajektorimallinnusta on viime vuosina alettu hyödyntää liikuntakäyttäyty­ mistä tutkivissa pitkittäistutkimuksissa, jotta heterogeenisestä tutkimuspopulaatiosta voi­ taisiin tunnistaa liikunta-aktiivisuudeltaan homogeenisiä alaryhmiä. Tämä systemaat­ tinen kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen pitkittäistutkimukset, joissa on tutkittu väestötason liikunta-aktiivisuutta elämän­ kulun aikana trajektorimallinnuksella. Kat­ sauksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia liikunta-aktiivisuusryhmiä eri ikävaiheissa on identifioitu ja toisaalta, mitkä tekijät ovat yhteydessä tai selittävät kuulumista tiettyyn liikunta-aktiivisuusryhmään. MENETELMÄT: Katsaukseen otettiin mukaan tutkimusartikkelit, joissa käytettiin trajektorimallinnusta liikunta-aktiivisuutta tai urheiluseuratoimintaan osallistumista kuvaavien ryhmien tunnistamiseksi aina lapsuudesta vanhuuteen. Systemaattiset kirjallisuushaut tehtiin PubMed-, Web of Science- ja CINAHL-tietokannoista aikavä­ lillä 1.1.2000–13.2.2018. Kirjallisuuskatsaus noudattaa PRISMA-suosituksia (Preferred Reporting Items for Systematic Reviews and Meta-Analyses). Katsaus on rekisteröi­ ty kansainväliseen PROSPERO-rekisteriin (International Prospective Register of Sys­ tematic Reviews) rekisteröintinumerolla CRD42018088120. TULOKSET: Aineisto koostui 27 tutki­ musartikkelista, jotka luokiteltiin kolmeen ryhmään tutkittavien alkumittauksen iän mukaan: 1) lapset, nuoret ja nuoret aikuiset (11 artikkelia), 2) aikuiset (8 artikkelia) ja 3) keski-ikäiset ja vanhukset (8 artikkelia). Useimmissa tutkimuksissa tutkittavat jakau­ tuivat 3–4 erilaiseen liikunta-aktiivisuus­ ryhmään, kuten aktiivisten ja inaktiivisten ryhmiin sekä liikunta-aktiivisuuden lisääjiin tai vähentäjiin. Kaikissa ikäryhmissä inaktii­ visten osuus oli suuri, ja tämä osuus lisääntyi iän myötä. Lapsilla ja nuorilla havaittiin usei­ ta erilaisia liikunnan vähentäjien ryhmiä, kun aikuisilla ja iäkkäillä havaittiin myös liikun­ nan lisääjien ryhmiä. Vanhimmassa ryhmäs­ sä oman terveytensä heikoksi kokeneet tai kroonisia sairauksia (mm. niveltulehdusta, nivelrikkoa, bronkiittia, sepelvaltimotautia, keuhkoahtaumatautia, korkea verenpainetta tai masennusta) sairastaneet identifioituivat todennäköisemmin inaktiivisiin tai alhaisen liikunta-aktiivisuuden ryhmiin kuin liikun­ nallisesti aktiivisiin ryhmiin. Sitä vastoin kroonisten sairauksien puuttuminen, hyvä fyysinen toimintakyky, miessukupuoli, val­ koihoisuus, tupakoimattomuus, korkeampi alkoholin käyttö, television katseluun käy­ tetty vähäinen aika, korkeampi sosioeko­ nominen asema ja perheen tai vanhemman tuki liikuntaharrastuksessa oli yhteydessä pysyvään liikunta-aktiivisuuteen tai liikuntaaktiivisuuden lisäämiseen. Lasten saannin havaittiin olevan yhteydessä liikunta-aktiivi­ suuden laskuun varhaisella keski-iällä.

JOHTOPÄÄTÖKSET: Trajektorimallin­ nuksella saadaan tietoa liikunta-aktiivisuu­ den kehityksestä eri henkilöillä elämänkulun aikana. Tämän lisäksi voidaan tutkia, miten elämänkulun aikana tapahtuvat liikuntaaktiivisuuden muutokset ovat yhteydessä esim. terveyteen tai muihin terveystapoi­ hin. Määrittelemällä liikunta-aktiivisuuden alaryhmät ja tutkimalla ryhmiin yhteydessä olevia tekijöitä voidaan liikuntaa ja terveyttä edistäviä toimenpiteitä suunnata tarkoituk­ senmukaisemmin oikeaan ikävaiheeseen ja sopivalle kohderyhmälle.   Fyysisten kuntotekijöiden yhteys työkykyyn ikääntyvillä työntekijöillä MATTILA V-M, LESKINEN T, HEINONEN OJ, VAHTERA J, STENHOLM S TAUSTA: Työkykyä seuraamalla ja tuke­ malla voidaan edistää työn tuottavuuden lisäksi myös työntekijöiden terveyttä. Ikään­ tymiseen liittyvä fyysisen suorituskyvyn heikkeneminen saattaa vaikeuttaa työssä pärjäämistä. Tämän tutkimuksen tarkoituk­ sena oli tutkia, miten objektiivisesti mitattu fyysinen kunto on yhteydessä koettuun työ­ kykyyn ikääntyvillä työntekijöillä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 290 lähivuosina ikäperusteisesti eläkkeelle jäävää kuntatyöntekijää (83 % naisia, keskiikä 62,4 (keskihajonta 1,0) vuotta). Tutkit­ tavien fyysisen kunnon testaus sisälsi seu­ raavat osiot: kestävyyskunto (submaksimaa­ linen polkupyöräergometritesti), vartalon koukistajalihasten kunto (istumaan nousu -testi), yläraajojen lihaskunto (modifioidut punnerrukset ja puristusvoima (Jamar-dyna­ mometrilla) sekä alaraajojen toiminnalliset testit (maksimaalinen kävelynopeus 4 metrin matkalta ja tuolilta nousu 10 kertaa). Lisäksi osallistujat vastasivat kysymykseen omasta työkyvystään asteikoilla 0–10 suhteessa elä­ mänaikaiseen omaan parhaaseen työkykyyn­ sä. Vastauksen perusteella osallistujat jaettiin neljään ryhmään itsearvioidun työkyvyn suhteen: huono (0–5), kohtalainen (6–7), hyvä (8–9) ja erinomainen (10). Varianssi­ analyysissa mallit vakioitiin iällä, sukupuo­ lella, ammattiasemalla, kehon painoindeksil­ lä, vapaa-ajan liikunta-aktiivisuudella ja työn fyysisellä kuormittavuudella. TULOKSET: Kestävyyskunto (trenditesti, p = 0,0138), yläraajojen lihaskunto (trendi­ testi, p = 0,0004) ja maksimaalinen kävely­ nopeus (trenditesti, p = 0,0061) olivat po­ sitiivisesti yhteydessä koettuun työkykyyn. Verrattuna huonoksi työkykynsä kokeviin, erinomaiseksi työkykynsä kokevien kestä­ vyyskunto (32,1 (95 % luottamusväli (lv) 30,5–33,7) vs. 28,1 (95 % lv 26,0–30,1) ml/ kg/min), punnerrustestin tulos (12,0 (95 % lv 10,6–13,3) vs. 7,4 (95 % lv 5,5–9,2) pun­ nerrusta) ja maksimaalinen kävelynopeus (1,88 (95 % lv 1,77–1,99) vs. 1,60 (95 % lv 1,45–1,76) m/s) olivat merkitsevästi parem­ pia. Istumaan nousu -testin tulos (trenditesti, p = 0,4960), puristusvoima (trenditesti, p = 0,2806) ja tuolilta nousu -testin tulos (tren­ ditesti, p = 0,4470) eivät olleet yhteydessä koettuun työkykyyn. JOHTOPÄÄTÖKSET: Ikääntyneillä kun­ tatyöntekijöillä kestävyyskunto oli yhtey­ dessä koettuun työkykyyn riippumatta työn fyysisestä kuormittavuudesta ja vapaa-ajan liikunta-aktiivisuudesta. Sama yhteys havait­ tiin myös punnerrustestin ja maksimaalisen kävelynopeuden suhteen, mutta ei istumaan nousu-, puristusvoima- ja tuolilta nousu -testien osalta. Niinpä onkin tärkeää eritellä kuntotekijät fyysisestä kunnosta puhutta­ essa. Lisäksi kuntotesteissä on ensiarvoisen tärkeää käyttää kohderyhmälle parhaiten soveltuvia testejä, jotta testit eivät ole liian helppoja tai toisaalta liian vaikeita. Fyysisen kunnon seuraaminen ja kehittäminen saatta­ vat tuoda työkaluja työkykyriskien tunnista­ miseen ja ennaltaehkäisyyn.   Alaraajojen lihasaktiivisuus terapiaharjoitusjalkineilla käveltäessä MULTANEN J, PENNANEN A, HÄKKINEN A, YLINEN J TAUSTA: Liikunta ja terapeuttinen har­ joittelu muodostavat polven nivelrikon hoi­ don perustan. Osa nivelrikkoa sairastavista haluaa­mieluimmin harjoitella itsenäisesti kotona, kuin ohjatusti esimerkiksi ryhmä­ liikuntatunneilla. Alaraajojen omatoimisen harjoittelun tueksi ei usein ole saatavilla so­ veltuvia harjoitusvälineitä. Kehitimme siksi alaraajojen lihasvoimaa lisäämään ja asento­ kontrollia parantamaan tarkoitetut terapia­ harjoitusjalkineet. Kyseiset harjoitusjalkineet voidaan sovittaa erikokoisiin käyttäjän jalki­ neisiin, jolloin harjoitusjalkineita on mahdol­ lista kierrättää päinvastoin kuin markkinoilla olevia yksilöllisesti sovitettavia harjoitusjal­ kineita. Tämän poikkileikkaustutkimuksen tarkoituksena oli verrata alaraajojen lihas­ aktiivisuutta käveltäessä kehittämillämme harjoitusjalkineilla, polvituen kanssa sekä paljasjaloin ilman apuvälineitä. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat ter­ veitä nuoria aikuisia (13 naista ja 4 miestä) keski-iältään 28 ± 8 vuotta. Tutkittavat kä­ velivät normaalivauhtisesti eri kävelytavoilla (jalkineet, polvituki, paljasjaloin). Polven kuormitusta alentava polvituki (Össur Un­ loader One®) oli oikeassa jalassa ja tera­ piaharjoitusjalkineet molemmissa jaloissa. Molempien alaraajojen sähköistä lihasaktii­ visuutta mitattiin pinta-EMG:llä (Biomonitor ME6000, Mega Electronics) vastus media­ liksesta (VM), semitendinosusuksesta (ST), tibialis anteriorista (TA) sekä gastrocnemiuk­ sen lateraalisesta osasta (GL). Kävelytapojen välisiä aktiivisuuseroja eri lihaksissa analy­ soitiin toistomittausten varianssianalyysillä sekä parivertailujen post hoc-testillä. TULOKSET: Yleinen suuntaus oli että harjoitusjalkineiden käyttö aktivoi lihaksia enemmän kuin kävely polvituen kanssa tai paljasjaloin. Jalkineiden käyttö lisäsi tilas­ tollisesti merkitsevästi enemmän molempien ST- ja GL-lihasten aktiivisuutta kuin kävely polvituen kanssa (keskiarvojen erotus oikea 34 µV, vasen 29 µV) tai paljasjaloin (oikea 21 µV, vasen 23 µV). Kohonnut aktiivisuus STlihaksissa ilmeni päätetuki-/esiheilahdusvai­ heessa ja GL-lihaksissa pääteheilahduksessa/ alkukontaktissa. Polvituen kanssa kävely vähensi tilastollisesti merkitsevästi saman puolen ST- (-13 µV) ja GL-lihasten (-18 µV) aktiivisuutta sekä vastakkaisen puolen TAlihaksen (-14 µV) aktiivisuutta verrattuna paljasjaloin kävelyyn. JOHTOPÄÄTÖKSET: Terapiaharjoitusjal­ kineilla kävely vaatii tietyiltä alaraajan lihak­ silta enemmän aktiivisuutta kuin paljasjaloin kävely. Tästä saattaa olla hyötyä polven nivel­ rikon hoidossa. Asian selvittäminen jatkossa vaatii pitkittäisasetelmatutkimusta. Nivelen kuormituksen vähentämiseen tähtäävä pol­ vituki sen sijaan näyttäisi toimivan nivelen ulkopuolisena passiivisena tukirakenteena, jonka käyttö vähentää tiettyjen lihasten ak­ tiivisuutta verrattuna normikävelyyn paljas­ jaloin.  Liikuntalajien yhteys alaselkäkivun tyyppiin: poikittais- ja pitkittäis­ tutkimus suomalais­ kaksosilla MÄKELÄ S, AALTONEN S, KORHONEN T, KUJALA U, KAPRIO J TAUSTA: Alaselkäkipu on yleinen työ­ kyvyttömyyden aiheuttaja. Alaselkäkivun laaja-alaiseen oirekuvaan on haastava vakiin­ nuttaa tehokkaita ehkäisy- ja hoitokeinoja. Liikunnan osalta näyttö on enimmäkseen suotuisaa, osin kuitenkin ristiriitaista. Tämä LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 93

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 onkin johtanut tarpeeseen tutkia alaselkäki­ vun alatyyppejä sekä niiden yhteyttä erilai­ siin liikuntamuotoihin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan liikuntalajien ja monipuolisen liikunnan yhteyttä sekä iskias- että noidan­ nuoli-tyyppiseen alaselkäkipuun nuorilla aikuisilla. MENETELMÄT: Nuorten Kaksosten Terveystutkimuksessa on seurattu vuosina 1975–79 syntyneitä suomalaiskaksosia. En­simmäinen kysely lähetettiin 16 vuotta täyttäneille ja seurantakyselyt keskimäärin 17-, 18,5-, 24- ja 34-vuotiaille. Vapaa-ajan lii­ kuntalajeja kartoitettiin, kun kaksoset olivat 17- ja 34-vuotiaita monivalintakysymyksellä, jonka perusteella luotiin kaksi muuttujaa: lajimäärä (1, 2, 3, 4 ja 5 tai enemmän) sekä lajityyppi (kestävyys, voima, pelit ja muut). Lisäksi 34-vuotiailta kysyttiin alaselkäkivun useutta ja kestoa sekä selkävaivan tyyppiä pahimmillaan: iskias, noidannuoli tai muu selkäsairaus. Logistisella regressioanalyysillä tutkittiin poikkileikkaus- ja pitkittäisasetel­ massa liikuntalajimäärän ja -tyypin yhteyttä edellisen puolen vuoden aikana vähintään kuukausittain esiintyneeseen iskias- (N = 391) tai noidannuoli-tyyppiseen (N = 366) selkäkipuun. Vertailuryhmään kuuluvilla kaksosilla (N = 960) ei ollut koskaan ollut yli yhden päivän kestävää selkäkipua ja korkeintaan kuukausittaista alaselkäkipua edellisen puolen vuoden aikana. Kaksoset analysoitiin yksilöinä useiden sekoittavien tekijöiden suhteen vakioiduissa malleissa, huomioiden kaksosuuden vuoksi ryhmitty­ neiden havaintojen keskinäinen riippuvuus. TULOKSET: Poikkileikkausasetelmassa 34-vuotiailla oli merkitsevästi vähemmän is­ kiasta, jos he osallistuivat kolmeen (Ristitu­ losuhde (Odds ratio, OR) 0,61; 95 % LV 0,41– 0,90), neljään (OR 0,60; 95 % LV 0,39–0,94) tai viiteen tai useampaan (OR 0,50; 95  % LV 0,33–0,74) liikuntalajiin verrattuna yh­ den lajin harrastajiin. Noidannuolta esiintyi merkitsevästi vähemmän kolmeen (OR 0,61; 95 % LV 0,40–0,1) tai viiteen tai useampaan (OR 0,65; 95 % LV 0,44–0,98) liikuntalajiin osallistuvilla. Useilla sekoittavilla tekijöillä vakioitaessa tulosten merkitsevyys katosi, mutta iskiaksen suhteen yhteyden suunta säilyi. Pitkittäisasetelmassa 17-vuotiaana harrastettujen liikuntalajien lukumäärällä ei ollut merkitsevää yhteyttä 34-vuotiaana koettuun iskias- tai noidannuoli-tyyppiseen alaselkäkipuun. Liikuntalajityyppien tarkas­ telussa 34-vuotiaana voimalajeja harrastavil­ la oli vähemmän iskiasta (OR 0,66; 95 % LV 0,51–0,76) ja kestävyyslajeihin osallistuvilla vähemmän noidannuolta (OR 0,51; 95 % LV 0,35–0,76) verrattuna niihin, jotka eivät harrastaneet näitä lajityyppejä. 17-vuotiaana harrastetuista lajityypeistä muu-kategorian lajeihin osallistuneet raportoivat vähemmän iskiasta (OR 0,72; 95 % LV 0,56–0,92) ja 94 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 noidannuolta (OR 0,72; 95 % LV 0,55–0,93). JOHTOPÄÄTÖKSET: Aikuisiällä havait­ tiin yhteys useaan liikuntalajiin osallistumi­ sen sekä pienemmän iskiaksen että noidan­ nuolen esiintyvyyden välillä. Yhteys laimeni vakioitaessa sekoittavilla tekijöillä sekä tar­ kasteltaessa pitkittäisyhteyksiä nuoruudessa harrastettujen liikuntalajien ja aikuisuuden alaselkäkipujen välillä. Poikkileikkaustulok­ set saattavat selittyä muiden vakioitujen te­ kijöiden kuten työrasituksen ja tupakoinnin sekoittavilla vaikutuksilla.   6 minuutin kävelytesti on luotettava maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) arviointimenetelmä terveille aikuisille MÄNTTÄRI A, SUNI J, SIEVÄNEN H, HUSU P, VÄHÄ-YPYÄ H, VALKEINEN H, TOKOLA K, VASANKARI T TAUSTA: Kuuden minuutin kävelytesti on yksinkertainen, kansainvälisesti tunnettu ja kustannustehokas kenttätesti, joka kehitet­ tiin alun perin sydän- ja keuhkosairaiden toiminnallisen suorituskyvyn arvioimiseen. Tietoa testin käytöstä ja sen luotettavuudesta maksimaalisen kestävyyssuorituskyvyn arvi­ oinnissa terveillä aikuisilla on kuitenkin niu­ kasti.Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää 6 minuutin kävelytestistä luotettava maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) arviointimenetelmä terveille aikuisille. MENETELMÄT: Tutkimus koostui pilot­ ti- ja validaatiotutkimuksista. Tutkittaville (n = 98) tehtiin terveystarkastus, 6minuu­ tinkävelytesti sekä ylämäkikävely juoksu­ matolla EKG-seurannassa maksimaalisen aerobisen tehon määrittämiseksi. Kävely- ja juoksumattotesteissä tutkittavilta mitattiin hengityskaasut kannettavalla hengityskaasu­ analysaattorilla (Oxycon Mobile, Carefusion, USA). Kävelytestiradan pituus oli 15 m, jota tutkittava kävelivät edes takaisin kuuden minuutin ajan niin nopeasti kuin mah­ dollista. Testiradan molemmissa päissä oli muovikartiot, jotka tutkittavat ohjeistettiin kiertämään. TULOKSET: Tutkimusprotokollan läpäisi hyväksyttävästi yhteensä 39 miestä ja 36 naista (n = 75), joiden ikä vaihteli 19–75 vuoden välillä. Tutkittavat kävelivät 6 mi­ nuutin kävelytestissä keskimäärin 652 m (SD ± 74). Heidän mitattu hapenkulutuksensa oli kävelytestin lopussa keskimäärin 27,2 ml/kg/ min (SD ± 6,5) ja maksimaaluisessa ylämäki­ kävelyssä vastaavasti 34,4 ml/kg/min (SD ± 7,6). Tutkittavat kävelivät 6 minuutin testin keskimäärin 80 % (SD ± 11) teholla mitatusta VO2max:sta, joka vastasi 83 % (SD ± 8) tehoa ylämäkikävelyssä mitatusta maksimaalisesta syketaajuudesta. Usean muuttujan regressio­ analyysi tuotti seuraavat VO2max ennusteyh­ tälöt miehille ja naisille:MiehetVO2max (ml/ kg/min) = 110,546 + 0,063 x (kävelymatka) – 0,250 x (ikä) – 0,486 x (BMI) – 0,420 x (pi­ tuus) – 0,109 x (syke). NaisetVO2max (ml/ kg/min) = 22,506 – 0,271 x (paino) + 0,051 x (kävelymatka) – 0,065 x (ikä). Ennuste­ yhtälön muuttujat selittivät miehillä 82 % mitatusta VO2max:sta ja naisilla vastaavasti 79  %. Miesten ennusteen keskivirhe (stan­ dard error of estimate, SEE) oli 3,60 ml/kg/ min ja naisten 3,51 ml/kg/min. Suhteellisesti ilmaistuna keskimääräiset ennustevirheet miehille ja naisille olivat 10–11 %. Yhtälöi­ den ennustetarkkuus oli vastaava tai jopa hieman parempi kuin muissa kävelytesteissä. UKK-instituutin 2 km kävelytestin alkupe­ räistutkimuksessa SEE oli 9–15 % ja Rock­ portin 1-mailin kävelytestissä 12–14 %. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kuuden minuu­ tin kävelytesti 15 m:n radalla toteutettuna on turvallinen ja luotettava kenttätesti VO2max:in arviointiin 18–70-vuotiaille aikuisille, joilla ei ole tuki- ja liikuntaeli­ mistön tai hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksia tai oireita, jotka estävät reippaan 6 minuutin kävelyn.   Objektiivisesti mitatun fyysisen aktiivisuuden intensiteetti ja ajallinen jakautuminen vuoro­kau­ des­sa – yhteys sydän- ja verisuoni­tautiriskiin NIEMELÄ M, KANGAS M, FARRAHI V, KORPELAINEN R, JÄMSÄ T TAUSTA: Fyysinen aktiivisuus ja paikal­ laanolo ovat yhteydessä sydän- ja verisuo­ nitautien riskiin. On epäselvää, kuinka eri aktiivisuuksien jakautuminen päivän sisällä vaikuttaa sydänterveyteen. Tavoitteena oli tutkia objektiivisesti mitatun fyysisen aktii­ visuuden ja paikallaanolon ajallista jakau­ tumista ja intensiteettiä ja niiden yhteyttä sydän- ja verisuonitautien riskiin keski-iässä. MENETELMÄT: Pohjois-Suomen Synty­ mäkohortti 1966 -tutkimuksessa on seurattu Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneitä henkilöitä (n = 12 058). Tutkittavien tervey­ dentilaa arvioitiin kyselyiden ja laboratorio­ mittausten perusteella ja fyysistä aktiivisuut­ ta mitattiin kiihtyvyysanturilla 46-vuotiaana. Tutkittavat ohjeistettiin pitämään Polar Active -mittaria (Polar Electro, Suomi) kah­

den viikon ajan ei-dominoivassa ranteessa 24h/vrk. Mittari tallentaa kehon liikkeiden kiihtyvyyttä mitaten aktiivisuuden intensi­ teetin MET-arvoja puolen minuutin välein. Koneoppimismenetelmällä (X-means cluster analysis) tutkittavat, jotka olivat käyttäneet mittaria vähintään viikon ajan vähintään 10 tuntia päivässä hereillä oloaikana (n = 4 582), jaettiin aktiivisuuden ajoittumisen ja intensiteetin perusteella aktiivisuusryhmiin. Seuraavan 10 vuoden aikaista sydän- ja veri­ suonitautien riskiä arvioitiin Framinghamin riskimallilla, joka arvioi sairastumisriskiä kokonais- ja HDL-kolesterolin tason, veren­ paineen, verenpainelääkityksen, tupakoinnin ja diabeteksen sairastamisen perusteella. TULOKSET: Aktiivisuuden intensiteetin ja ajallisen jakautumisen perusteella tunnis­ tettiin neljä aktiivisuusryhmää (inaktiivinen, ilta­-aktiivinen, kohtuullisen aktiivinen ja erittäin aktiivinen). Sydän- ja verisuonitau­ tien riski oli suurimmalla osalla tutkittavista matala ( < 10 % sairastumisriski). Tilastol­ lisesti merkitsevät erot aktiivisuusryhmien välillä sydän- ja verisuonitautien riskissä löy­ dettiin miehillä (1,2 prosenttiyksikköä inak­ tiivisen ja erittäin aktiivisen ryhmän välillä, p = 0,028) ja naisilla (0,6 prosenttiyksikköä ilta-aktiivisien ja kohtuullisen aktiivisen ryhmän välillä, p < 0,001). Sekä miehillä että naisilla fyysisesti aktiivisemmissa ryhmissä oli korkeampi HDL-kolesterolin taso verrat­ tuna epäaktiivisempiin ryhmiin (naisilla ero 0,15 ja miehillä 0,10 mmol/l inaktiivisen ja erit. aktiivisen ryhmän välillä, p < 0,001). Naisilla kokonaiskolesteroli oli alhaisempi kohtuullisen aktiivisessa ryhmässä (5,06 mmol/l) verrattuna inaktiiviseen (5,23 mmol/l) ja ilta-aktiiviseen ryhmään (5,20 mmol/l) (p = 0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Koneoppimismene­ telmää käyttäen tunnistettiin neljä erilaista alaryhmää fyysisen aktiivisuuden suhteen. Ryhmien välillä oli merkitsevä ero sydän- ja verisuonitautiriskissä sekä miehillä että nai­ silla. Tuloksia voidaan hyödyntää suunnitel­ taessa interventioita sydän- ja verisuonitauti­ en ehkäisemiseksi.   Estävätkö terveelliset elintavat ylipainon kertymisen keski-iässä? PALOMÄKI S, HIRVENSALO M, RAITAKARI O, TAMMELIN T TAUSTA: Ylipaino ja lihavuus ovat suu­ ria kansanterveydellisiä haasteita, sillä ne lisäävät monien sairauksien riskiä ja voivat heikentää toimintakykyä ja elämänlaatua. FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan kol­ me neljäsosaa yli 30-vuotiaista suomalai­ sista miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista on ylipainoisia. Erityisesti painoa näyttäisi kertyvän varhaisaikuisuuden jälkeen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten terveelliset elintavat, kuten kasvisten ja hedelmien käyt­ tö, tupakoimattomuus, humalajuomisen vält­ täminen, kohtuullinen tv:n katselu ja säännöl­ linen liikkuminen olivat yhteydessä siihen, että tutkittavat joko säilyttivät normaalipai­ noisuutensa varhaisaikuisuudesta keski-ikään tai heistä tuli keski-iässä ylipainoisia. MENETELMÄT: Tutkimuksen aineisto kä­ sitti kolme ikäkohorttia Lasten sepelvaltimo­ taudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutki­ muksesta (n = 734). Elintapoja selvitettiin kyselyllä vuonna 1986 tutkittavien ollessa 18–24-vuotiaita sekä vuonna 2011 heidän ol­ lessa 43–49-vuotiaita. Tutkittavilta oli mitat­ tu pituus ja paino molempina vuosina. Ana­ lyyseihin otettiin mukaan tutkittavat, jotka olivat BMI:n perusteella normaalipainoisia molemmissa mittauspisteissä (n = 291) sekä tutkittavat, jotka olivat normaalipainoisia varhaisaikuisuudessa, mutta ylipainoisia myöhemmin keski-iässä (n = 355). Aineiston alustavat analyysit tehtiin ristiintaulukoiden ja khiin neliö-testillä. TULOKSET: Normaalipainoisista nuo­ rista aikuisista suurempi osa (55 %) tuli ylipainoisiksi keski-ikään mennessä, kuin säilytti normaalipainon. Normaalipainon säilyttäneiden ja ylipainoisiksi tulleiden ryh­ mät eivät eronneet terveellisten elintapojen yleisyydessä tilastollisesti merkitsevästi vielä varhaisaikuisuudessa. Kuitenkin normaa­ lipainon säilyttäneet raportoivat jo tällöin merkitsevästi yleisemmin kiinnittävänsä huomiota terveystapoihinsa kuin ylipai­ noisiksi tulevat. Selvemmät, tilastollisesti merkitsevät erot ilmenivät ryhmien välillä vasta keski-iässä, jolloin normaalipainon säilyttäneissä oli enemmän niitä, jotka söivät kasviksia ja hedelmiä suositusten mukaan, välttivät runsasta juomista, katsoivat tv:tä kohtuudella ja liikkuivat paljon. Normaa­ lipainon säilyttäneistä lähes puolet raportoi keski-iässä ylläpitävänsä 4–5 kysytyistä ter­ veellisistä elintavoista, kun vastaava osuus ylipainoisiksi tulleiden ryhmässä oli vajaa kolmannes. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset vastasivat odotuksia siltä osin, että normaalipainon säilyttäneillä oli terveellisemmät elintavat keski-iässä kuin ylipainoisiksi tulleilla. Kui­ tenkin oletus siitä, että ryhmien elintavat olisivat poikenneet jo varhaisaikuisuudessa selvästi, osoittautui vääräksi. Molemmissa ryhmissä terveelliset elintavat näyttivät yleis­ tyvän keski-iässä, mutta normaalipainon säilyttäneet tekivät terveellisiä elintapava­ lintoja enemmän ja ryhmien väliset erot kasvoivat. Nuorille aikuisille suunnatulla elintapaneuvonnalla ja -interventioilla voisi olla mahdollista vaikuttaa siihen, että isompi osa aikuisista säilyttäisi normaalipainonsa keski-iässäkin.   Miten mittarit värähtävät?­ Lihasaktiivisuus- ja kiihtyvyysanturivasteiden erot sykevasteisiin monipuolisissa fyysisissä aktiviteeteissa 7–12-vuo­ tiailla lapsilla PESOLA AJ, MELIN M, VANHALA A, GAO Y, FINNI T TAUSTA: Fyysinen aktiivisuus aktivoi her­ molihasjärjestelmää ja nostaa energiankulu­ tusta. Usein fyysisen aktiivisuuden terveys­ vaikutuksia arvioidaan kuitenkin mittareilla, jotka eivät mittaa hermolihasjärjestelmän kuormitusta. Tämän tutkimuksen tarkoituk­ sena oli vertailla lihasaktiivisuus- ja kiihty­ vyysanturivasteita sykevasteisiin monipuo­ lisissa fyysisissä aktiviteeteissa SuperPark sisäaktiviteettipuistossa. MENETELMÄT: Yhteensä 16 lasta (8 tyttöä and 8 poikaa, ikä 10,3 ± 1,9 vuotta, pituus 144,5 ± 11,8 cm, painoindeksi 19,3 ± 3,0 kg/m2) osallistui tutkimukseen. Lapsille puettiin hyvin istuvat lihasaktiivisuusshort­ sit, kiihtyvyysanturi vyötärölle ja sykeanturi rinnan ympärille. Istumisen, seisomisen ja omavauhtisen kävelyn ja hölkkäämisen jälkeen lapset liikkuivat SuperPark sisäak­ tiviteettipuiston eri suorituspisteissä satun­ naisessa järjestyksessä. Seuraavia aktiviteet­ teja tehtiin kutakin kolme minuuttia omaan tahtiin ja välissä pidettiin vähintään kahden minuutin tauko: jääkiekon laukominen, pesäpallon heittely, pesäpallon lyöminen, katusählyn pelaaminen, jalkapalloflipperin pelaaminen, digitaalisen parkour-liikuntape­ lin pelaaminen, ketteryysradan kiertäminen, skoottaus, hyppiminen joustavalla AirTrackalustalla ja hyppiminen trampoliinilla. Syke istualtaan mitatun sykkeen yläpuolella (HR), kiihtyvyysanturilla mitatut countsit (ACC) ja lihasaktiivisuuden amplitudi (EMG) ana­ lysoitiin viimeisen minuutin keskiarvona ja normalisoitiin kävelyn aikana mitattuihin arvoihin. Jokaisen koehenkilön eri aktivi­ teettien tuloksista laadittiin korrelaatiokaa­ vio, jonka perusteella laskettiin ACC:n (HRACC) ja EMG:n (HR-EMG) etäisyys (pienim­ män neliösumman menetelmä) täydellisestä korrelaatiosta (r = 1, d = 0) käyttäen HR:ää vertailuarvona. Eri aktiviteettien etäisyyksiä täydellisestä korrelaatiosta verrattiin hölk­ käämisen etäisyyteen parittaisella t-testillä. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 95

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 Näin pystyttiin vertaamaan eroja mittareiden vasteissa eri aktiviteetteihin suhteessa kä­ velyn ja hölkkäämisen väliseen vasteeseen. Etäisyyden d suunta (+/-) täydellisestä korre­ laatioviivasta katsottiin kuvaajasta. TULOKSET: Hölkkäämisen HR-ACC ja hölkkäämisen HR-EMG etäisyys r = 1:stä oli keskimäärin +76,7 ± 89,5 ja -65,4 ± 42,7, vastaavasti. Trampoliinin HR-ACC (+200,7 ± 172,3) erosi hölkkäämisen HR-ACC:sta (P < 0,01). Seisomisen (-24,2 ± 18,9; P < 0,01) ja trampoliinin (-100,3 ± 72,7; P < 0,05) HREMG erosivat hölkkäämisen HR-EMG:stä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Verrattuna hölkkää­ miseen, ACC vaste trampoliinihyppelyyn on suurempi kuin HR vaste ja EMG vaste seiso­ miseen on suurempi ja trampoliinihyppelyyn pienempi kuin HR vaste. Eri mittareiden ominaisuudet tulee ottaa huomioon moni­ puolisten aktiviteettien terveyshyötyjä arvi­ oitaessa. Eri mittausmenetelmien käyttö voi paljastaa eri aktiivisuustyyppien aineenvaih­ dunnallisia ja hermolihasjärjestelmällisiä vasteita, jotka vain yhtä mittaria käytettäessä jäisivät rekisteröimättä. Liikuntareseptin merkitys yksikammioisen sydämen hoidossa PITKÄNEN-ARGILLANDER O, RAHKONEN O, PYYKKÖNEN H TAUSTA: Yksikammioisella sydämellä tarkoitetaan sydämen rakennevikaa, jossa toinen sydämen pumppaavista kammiois­ ta on surkastunut tai puuttuu kokonaan. Rakenteelliset poikkeavuudet kehittyvät jo sikiökaudella eikä normaalia anatomiaa voi­ da palauttaa. Kammio tarvitaan isoa veren­ kiertoa varten, joten kirurgisessa hoidossa sydämeen palaava systeemilaskimoveri ohja­ taan vaiheittain kolmessa eri leikkauksessa virtaamaan suoraan keuhkovaltimoon (Fon­ tan- eli TCPC-verenkierto). Fontan-potilailta puuttuu keuhkoverenkierron pumppu, mikä huonontaa systeemiverenkierron iskutila­ vuuden muuttumista tarpeen mukaan. Yksi­ kammioisen sydämen iskutilavuus onkin riippuvainen keuhkoverenkierron vastuk­ sesta, keskuslaskimopaineesta, laskimoita ympä­röivien luurankolihasten työpanokses­ ta, -sisäänhengityksen aiheuttamasta rintaon­ telon negatiivisen paineen imuvaikutuksesta, sekä sopivan matalasta systeemikammion loppudiastolisesta paineesta. Aikaisemmissa tutkimuksissa Rasitustestillä mitattu mak­ simaalinen suorituskyky (VO2max) on ollut noin 50–60 % verrattuna ikätovereihin. Fon­ tan-verenkierrossa keskuslaskimopaine aset­ 96 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 tuu fysiologista korkeammaksi, millä on iso merkitys tavallisten lastentautien ja hankalien pitkäaikaiskomplikaatioiden kehittymisessä. Sydämensiirto hoitokeinona on rajallinen ja lisää tutkimustietoa tarvitaan vastaamaan ky­ symykseen, kuinka pitkäaikaiskomplikaatioi­ den kehittymistä saadaan viivytettyä ja poti­ laiden toimintakykyä ylläpidettyä? MENETELMÄT: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuinka yksilöllinen liikuntare­ septi vaikuttaa Fontan-leikkaussarjan läpi­ käyneiden potilaiden sydämen ja verenkier­ ron suorituskykyyn 6 kk interventiojakson aikana. Fontan-potilaiden fyysisen kunnon lähtötasoa mitataan kyselylomakkeen, spiro­ ergometria testin, kehonkoostumusmittauk­ sen, perusverikokeiden ja lihaskuntotestien avulla. Testien tulosten perusteella potilaille määritetään liikuntaresepti, joka sisältää as­ keltavoitteen sekä alaraajojen lihasvoimaa ja rintakehän liikkuvuutta parantavia kotihar­ joitteluohjeita 1–2 krt. viikossa. Potilaiden askelmääriä seurataan päivittäin aktiivisuus­ rannekkeen avulla. TULOKSET: Tutkimukseen on rekrytoitu 18 potilasta, jotka ovat ikärakenteeltaan 8–17-vuotiaita ja joista tyttöjä kuusi (keskiikä 14,6 ± 2,45 vuotta). Potilaiden mediaani­ pituus on 165 ± 12,3 cm. Painoindeksi BMI oli 19 ± 2,62 kg/m2 eli merkittävästi ylipai­ noisia ei materiaalissamme ollut. Tutkimuk­ sen ensimmäinen vaihe on saatu valmiiksi ja 6 kk liikuntainterventio on meneillään kaikilla potilailla. Tulokset fyysisestä suori­ tuskyvystä ensimmäisten mittausten jälkeen ovat yhtenevät aiemmin julkaistujen tulosten kanssa. Potilasmateriaalimme maksimaalisen hapenottokyvyn keskiarvo oli 28,59 ± 5,44 ml/kg/min (VO2max) on 64 % iänmukaisista viitearvoista. Maksimaalinen hapenottokyky korreloi merkitsevästi potilaan haastatte­ luvaiheessa ilmoittamaan viikoittaiseen lii­ kuntamäärään (r = 0,515, p < 0,03), mutta ei potilaan rasvaprosenttiin (r = -0,230, p = 0,359). Korkein saavutettu syke oli 166 (HR­ max) ± 15/min. joka on 84 % iänmukaisesta viitearvosta. Systolinen verenpaine levossa istuen 121 ± 16 mmHg sekä maksimaalisen rasituksen aikana 165 ± 26 mmHg. Verenpai­ nevasteen muutos kuormituksessa 44 ± 14 mmHg. Potilaat polkivat keskimäärin 120 W ± 39W teholla, mikä on 71 % iänmukaisesta viitearvosta. Spirometria puhalluksista mitat­ tuja arvoja, vitaalikapasiteetti (FVC) 2,95 ± 0,96 joka on 80 % ja nopea vitaalikapasiteetti (FEV1) 2,59 ± 0,94; 78 % iänmukaisista vii­ tearvoista. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksemme alkuarvioinnin tulokset soittavat, että lii­ kunnan määrä korreloi myös tässä potilas­ ryhmässä maksimaaliseen hapenottokykyyn, eikä verenkiertoelimistön poikkeava tila tämän perusteella estä harjoittelun aikaan­ saamia suorituskyvyn muutoksia. Tämän perusteella yksilöllisen liikuntareseptin pi­ täisi tässä potilasryhmässä olla erinomainen keino parantaa toimintakykyä ja vähentää pitkäaikaiskomplikaatioita.   Asuinympäristön vihreys ja fyysinen aktiivisuus – Väestöpohjainen PohjoisSuomen syntymäkohortti 1966 -tutkimus PUHAKKA S, LANKILA T, PYKY R, KÄRMENIEMI M, KANGAS M, RUSANEN J, AUVINEN J, KORPELAINEN R TAUSTA: Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että luonnossa oleskelu on hy­ väksi fyysiselle ja psyykkiselle terveydellem­ me. Erityisesti asuinympäristön vihreys on positiivisesti yhteydessä fyysiseen aktiivisuu­ teen ja eri terveyshyötyihin. Luonnossa liik­ kuminen on myös tutkitusti tehokkaampaa ja usein motivoivampaa. Silti ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa sisätiloissa. Tähän pide­ tään pääsyynä voimakasta kaupungistumista ja muuttuneita ajanviettotapoja. Liikkumatto­ muus on vakava kansanterveydellinen ongel­ ma, johon tarvitaan uusia­ratkaisuja väestön aktivoimiseksi. Tässä väestöpohjaisessa tutki­ muksessa tutkittiin vihreän elinympäristön ja mitatun liikunta-aktiivisuuden yhteyttä. MENETELMÄT: Pohjois-Suomen synty­ mäkohortit (NFBC1986 ja NFBC1966) ovat tutkimusohjelmia, jotka kattavat koko elin­ kaaren terveys- ja hyvinvointitutkimuksen. Niiden avulla pyritään edistämään väestön terveyttä ja hyvinvointia. Tässä poikkileik­ kaustutkimuksessa tutkittavat koostuivat vuonna 1966 syntyneistä miehistä ja naisista (N = 5433). Tutkittavien terveydentilaa on seurattu äidin raskausajasta lähtien. Tie­ donkeruu käsitti kliiniset tutkimukset, ter­ veystietojen seuraamiset sekä postikyselyt. Maantieteellisiä GIS-menetelmiä hyödynnet­ tiin tutkittavien asuinympäristön vihreyden (1km bufferi) määrittämiseksi. Liikuntaaktiivisuutta mitattiin 14 päivän ajan käyt­ tämällä kiihtyvyysanturiin perustuvaa Polar Electro -rannemittaria. Mitattu liikunta-ak­ tiivisuus (MET-minuutit) luokiteltiin viiteen eri luokkaan: erittäin kevyt: 1–2 MET, kevyt: 2–3,5 MET, kohtuukuormitteinen: 3,5–5 MET, raskaskuormitteinen: 5–8 MET, ja erit­ täin raskaskuormitteinen s+ ≥ 8 MET. Päivit­ täisen aktiivisuuden keskimääräinen kesto laskettiin kaikille tutkittaville. Myös muita terveys-ja hyvinvointimuuttujia huomioitiin tutkimuksessa vakioituina muuttujina. Tilas­ tollisessa monimuuttuja-analyysissä käytet­ tiin lineaarista regressioanalyysia.

TULOKSET: Vihreän elinympäristön ja liikunta-aktiivisuuden yhteys oli tilastollises­ ti merkitsevää kevyen liikunnan (Beta = 1,93, p < 0,001), kohtuukuormitteinen liikunnan osalta (Beta = 0,61, p < 0,001) ja erittäin raskaskuormitteisen liikunnan osalta (Beta = 0,03, p < 0,001). Kohtuukuormitteisen lii­ kunta-aktiivisuuden osalta esille nousi myös hyväksi koettu terveydentila (Beta = 0,21, p < 0,001). Myös erittäin raskaskuormitteiseen liikuntaan oli yhteydessä hyväksi koettu ter­ veydentila (Beta = 0,08, p < 0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Asuinympäristön vihreyden ja liikunta-aktiivisuuden positiivi­ nen yhteys osoittaa, että asuinympäristö voi olla yksi liikuttavista tekijöistä työikäisten keskuudessa. Tämän tutkimuksen löydökset tukevat aikaisempia aiheeseen liittyviä tutki­ muksia ja tuovat tukea sille oletukselle, että jokaisella kansalaisella tulisi olla mahdol­ lisuus vierailla viheralueilla säännöllisesti. Tämä tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa ja kaupunkien aluesuunnittelussa sekä kehi­ tettäessä hankkeita, joiden pyrkimyksenä on aktivoida kansalaisia liikkumaan.   Ranteessa ja reidessä pidettävien kiihtyvyys­ antureiden vertailu päivittäisen sedentaariajan mittaamisessa PULAKKA A, SUORSA K, LESKINEN T, VAHTERA J, PENTTI J, STENHOLM S TAUSTA: Kiihtyvyysantureita käytetään yleisesti sedentaarisuuden ja fyysisen aktiivi­ suuden objektiiviseen mittaamiseen väestö­ tutkimuksissa. Mittaus tehdään yleisimmin vyötäröllä pidettävillä kiihtyvyysantureilla, mutta ranne ja reisi ovat viime vuosina yleistyneet mittarin kiinnityspaikkoina. Reiteen kiinnitettävien mittareiden etu seden­taarisuuden mittaamisessa on se, että niillä voidaan mittarin asennon perusteella erottaa istuminen ja seisominen toisistaan. Tästä syystä niitä pidetään sedentaarisuuden mittaamisen kultaisena standardina. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli verrata ranne­ mittarista saatua päivittäistä sedentaariajan pituutta reidessä pidettävän mittarin anta­ maan sedentaariaikaan. MENETELMÄT: Tutkimusjoukon muo­ dostivat 290 ikääntyvää työntekijää. Neljä vuorokautta kestäneet mittaukset tehtiin samanaikaisesti kahdella eri kiihtyvyysan­ turilla: oikeaan reiteen kiinnitetyllä Axivitymittarilla ja ei-dominanttiin ranteeseen kiin­ nitetyllä ActiGraph-mittarilla. Käsittelimme reiteen kiinnitettyjen Axivity-mittareiden ai­ neiston OpenMovement- ja Act4-ohjelmilla, jotka määrittelevät sedentaarisuuden reiden kaltevuuskulman perusteella ( > 45 astetta). Muutimme ranteessa pidetyn ActiGraphmittarin aineiston ActiLife-ohjelmassa 60 sekunnin aktiivisuuslukemiksi (counts per minute, CPM), ja määrittelimme sedentaari­ suuden arvona ≤ 1853 CPM/min. Poistimme molempien mittareiden aineistoista nukku­ misajan osallistujien päiväkirjoihin merkit­ semien heräämis- ja nukkumaanmenoaika­ tietojen perusteella. Aika, jolloin mittari ei ollut käytössä määritettiin Axivity-mittareilla Act4-ohjelman algoritmin ja ActiGraph-mit­ tareilla Choi-algoritmin perusteella. Vertasim­ me mittareiden antamaa päivittäistä sedentaa­ riaikaa lineaarisilla sekamalleilla ja Pearsonin korrelaatiokertoimella. Lisäksi piirsimme Bland-Altman -kuviot käyttäen menetelmää, jossa huomioidaan sedentaariajan päivittäi­ nen todellinen vaihtelu. TULOKSET: Analyyseissa huomioitiin 252 tutkittavalta (82 % naisia, keski-ikä 62 vuotta (SD 0,9)) yhteensä 656 päivää, jolloin mittausta oli vähintään 10 tuntia/ päivä ja kahden eri mittarin pitoajassa oli korkeintaan 10 minuutin ero. Mittaus kesti keskimäärin 2,6 päivää ja keskimääräinen päivittäinen mittausaika oli 15 h 58 min. Keskimääräinen päivittäinen sedentaariaika oli reisimittarilla mitattuna 9 h 19 min (95  % luottamusväli, LV, 9 h 6 min; 9 h 33 min) ja rannemittarilla mitattuna 8 h 20 min (95  % LV 8 h 6 min; 8 h 33 min). Päivittäinen se­ dentaariaika oli siis 59 minuuttia (95 % LV 52 min; 67 min) vähemmän rannemittarilla mitattuna verrattuna reisimittarin antamaan tulokseen. Mittareiden välinen korrelaatio oli 0,73 (p < 0,001). Bland-Altman -kuvioissa hyväksyttävyyden rajat (limits of agreement) olivat varsin laajat, -128 min; 247 min, mutta mittareiden välisessä erotuksessa ei näkynyt systemaattista poikkeamaa eripituisten päi­ vittäisten sedentaariaikojen suhteen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Päivittäinen seden­ taariaika oli 59 minuuttia vähemmän ran­ teesta kuin reidestä mitattuna, kun mittareita käytettiin yhtä aikaa. Mittareiden välinen korrelaatio oli kuitenkin hyvä ja ero mittarei­ den antamissa sedentaariarvoissa ei vaihdel­ lut sen mukaan, oliko päivän sedentaariaika lyhyt tai pitkä. Kiihtyvyysanturien välinen ero sedentaariajan määrittämisessä pitää ottaa huomioon vertailtaessa tuloksia eri me­ netelmiä käyttävistä tutkimuksista.   Luontoliikuntaan yhtey­ des­sä olevat yksilölliset ja ympäristötekijät kaupunkialueilla PYKY R, NEUVONEN M, KANGAS K, OJALA A, LANKI T, BORODULIN K, TYRVÄINEN L TAUSTA: Suomalaisten luontoliikunnan edistäminen edellyttää luonnossa liikku­ miseen liittyvien tekijöiden tunnistamista. Selvitimme tässä väestöpohjaisessa, poik­ kileikkaustutkimuksessa, yksilöllisten ja sosiodemografisten tekijöiden sekä liikun­ tapaikkojen tarjonnan yhteyttä luontoliikun­ nan määrään. Liikuntapaikoiksi huomioitiin viheralueet sekä rakennetut sisä- ja ulkolii­ kuntapaikat. Lisäksi vertailimme ydinkau­ punki- ja esikaupunkialueella asuvia sekä vapaa-ajallaan vähän ja paljon liikkuvia. MENETELMÄT: Yhteensä 3 730 helsinki­ läistä aikuista (25–101 vuotta) täytti v. 2015 kyselyn, jolla selvitettiin liikkumista, hyvin­ vointia, luontosuhdetta ja sosioekonomisia tekijöitä. Viheralueiden sekä rakennettujen sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen tarjonta mää­ ritettiin paikkatietomenetelmillä. Viheralu­ eet jaettiin pieniin ( < 25ha), keskikokoisiin (25–150 ha) ja suuriin ( > 150ha) viheraluei­ siin huomioimalla myös niiden kytkeyty­ neisyys toisiinsa. Rakennetuiksi liikuntapai­ koiksi valittiin LIPAS-tietokannasta ne, joissa pystyi harrastamaan jotain kahdestakymme­ nestä suomalaisten suosikkiliikuntalajista. Rakennetut liikuntapaikat ryhmiteltiin siten, että liikuntapaikan ympärille muodostettiin 150 metrin bufferi ja päällekkäin menevät bufferit yhdistettiin yhtenäiseksi alueeksi. Etäisyys laskettiin pääasiassa kevyen liiken­ teen väyliä pitkin tutkittavan asuinpaikasta erikokoisiin viheralueisiin sekä sellaisiin rakennettujen liikuntapaikkojen ryhmiin, joissa oli vähintään neljä liikuntapaikkaa. Tut­ kittavien asuinpaikka jaettiin postinumeron perusteella ydinkaupunkiin ja esikaupunkiin. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin ristiin­ taulukointia, t-testiä ja multinomiaalista logis­ tista regressioanalyysiä. Analyyseissä käytetty tutkimusaineisto oli käsitelty niin, ettei yk­ sittäinen henkilö ollut tunnistettavissa. TULOKSET: Tutkittavien keski-ikä oli 54,9 (SD 17,1) vuotta ja 27,5 % heistä asui ydinkaupunkialueella. Vastaajista 47 % liik­ kui vapaa-ajallaan paljon eli 20 minuuttia vähintään kolmesti viikossa ja 53 % vähän eli enintään kahdesti viikossa 20 minuuttia ker­ rallaan. Vähän liikkuvat harrastivat vähem­ män myös luontoliikuntaa paljon liikkuviin verrattuna (p < 0,001). Viheralueiden tai ra­ LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 97

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018 kennettujen liikuntapaikkojen tarjonnassa ei ollut eroja vähän ja paljon liikkuvien välillä, mutta paljon liikkuvat olivat tyytyväisempiä asuinympäristönsä viheralueiden laatuun kuin vähän liikkuvat (p = 0,015). Lyhyt etäisyys vähintään keskikokoiseen viheralueeseen oli yhteydessä luontoliikun­ nan määrään asuinpaikasta riippumatta koko joukkoa tarkasteltaessa, mutta vain esikau­ punkialueella, kun tutkittavat jaettiin vähän ja paljon liikkuviin. Luontoliikuntaan oli yhteydessä enemmän yksilöllisiä ja sosioeko­ nomisia tekijöitä esikaupunkialueella asuvil­ la ja vapaa-ajallaan vähän liikkuvilla. Lyhyt etäisyys rakennettuun ulkoliikuntapaikkaan oli positiivisesti yhteydessä luontoliikun­ nan määrään vain ydinkaupunkialueella. Luontosuhde oli positiivisesti yhteydessä luontoliikuntaan asuinpaikasta ja vapaa-ajan liikunnan määrästä riippumatta. Runsaam­ paan luontoliikuntaan olivat yhteydessä myös hyväksi koettu terveys, naissukupuoli, korkeampi ikä, matalampi BMI, matala stres­ sitaso ja runsas arkiliikunnan määrä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Luontoliikunnan edistämiseksi on mahdollistettava pääsy suu­ riin viheralueisiin ja tuettava luontosuhteen kehittymistä myös suurissa kaupungeissa. Luontoliikuntapalvelujen kehittäminen voi olla tarpeellista erityisesti vähän liikkuvalle väestölle. maalla ja vedessä sekä kilpailuvauhtisen uin­ nin aikana 14 terveellä huippu-uimarilla. TULOKSET: Kilpauimarit raportoivat merkitsevästi enemmän hengitysoireita kuin muut uimahallien käyttäjät ja erityisesti kilpailuvauhtisen uinnin aikana. Spiromet­ rian tulokset osoittivat, että kilpauimareilla nopea vitaalikapasiteetti FVC oli 112 % ja sekuntikapasiteetti FEV1 keskimäärin 108 % viitearvoista, vaikka 12 %:lla havaittiin keuh­ koputkien ahtautumis- eli obstruktiolöydös. Maksimiventilaatio VEmax oli kilpailuvauhti­ nen uinnin aikana 75–80 % cMVV:stä. Uimi­ sen vaikutus FEV1:n oli vedessä mitattuna keskimäärin 4 % korkeampi kuin maalla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Hengitysoireet oli­ vat yleisempiä kilpauimareilla kuin muilla ui­ mahallien käyttäjillä. Kilpauimareiden keuh­ kofunktiot olivat viitearvoja korkeammat­, mutta obstruktiolöydösten esiintyvyys oli yllättävän suuri. Kilpailuvauhtisen uinnin aikana, jossa raportoitiin eniten hengitysoi­ reita, VEmax oli noin 20 % korkeampi, kuin kliinisissä rasituskokeissa tyypillisesti suosi­ tellut tavoiteventilaatiot.   Vapaa-ajan liikunnan yhteys työkykyisyyteen 20–40-vuotiailla miehillä: poikkileikkaustutkimus   Kilpauintispesifit tekijät hengitysoireilussa PÄIVÄRINNE V, THODÉN M, KAUTIAINEN H, AROKOSKI J, KOPONEN H, HEINONEN A, KIVIRANTA I PÄIVINEN M, KESKINEN K, PUTUS T, KUJALA U, TIKKANEN H TAUSTA: Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhteyttä vapaa-ajan liikunnan ja työkykyisyyden välillä fyysisesti ja psyykki­ sesti kuormittavissa työtehtävissä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 921 täysaikaisessa tai osa-aikaisessa työ­ suhteessa olevaa suomalaista miestä. Tut­ kittavien liikunta-aktiivisuuta tutkittiin In­ ternational Physical Activity Questionnaire (IPAQ) -kyselylomakkeella. Työkykyisyyttä tutkittiin Work Ability Index (WAI) -kyselyl­ lä ja depression oireita arvioitiin siihen tar­ koitetulla Beck Depression Inventory (BDI) -masennuskyselyllä. Tutkittavat jaettiin kol­ meen ryhmään ottaen huomioon, oliko työ enemmän fyysistä (PHS), psyykkistä (Ment) vai jakautuiko se tasavertaisesti (Ment/PHS). TULOKSET: Tilastoanalyyseissä suoritet­ tiin regressioanalyysi, jossa tutkittavien ikä, BDI, BMI ja työvuodet olivat vakioituna. Tuloksissa löytyi huomattava positiivinen yhteys vapaa-ajan liikunnan ja työkyvyn välillä PHS-ryhmässä, joilla oli todettu dep­ ression oireita (β = 0,52, 95 % CI: 0,19; 0,85, P = 0,002). Keskisuuri yhteys löytyi Ment/ TAUSTA: Hengitysoireet ovat yleisempiä kilpauimareilla kuin normaaliväestössä. Uiminen kilpailutasolla poikkeaa tavanomai­ sesta uimisesta ja tyypillisestä arkiliikunnasta monin tavoin. Erot liittyvät vesiympäristöön, rasituksen intensiteettiin sekä harjoitustaus­ taan. Hengitysoireita kuitenkin tutkitaan kilpauimareilla samoilla menetelmillä kuin normaaliväestöllä. Tutkimuksen tarkoituk­ sena oli selvittää kilpauintispesifisten tekijöi­ den vaikutusta hengitysoireiluun. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 1 674 koehenkilöä. Aluksi 1 118 uimahallien käyttäjää; 754 kuntouimaria, 165 kilpauimaria, ja 232 satunnaisuimaria vastasi hengitysoirekyselyyn. Seuraavaksi 412 Suomenmestaruuskilpailuiden uimaria vastasi kilpauintispesifiseen hengitysoire­ kyselyyn. Sitten 130 kilpauimaria osallistui kyselyyn ja keuhkofunktiomittauksiin spi­ rometrian avulla. Lopuksi keuhkofunktioita tutkittiin uintispesifisellä mittalaitteistolla 98 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 PHS-ryhmän tutkittavilla, joilla oli depressi­ on oireita (β = 0,24, 95 % CI: 0,01; 0,46, P = 0,044). Lisäksi vapaa-ajan liikunnan mää­ rä erosi merkitsevästi ryhmien välillä työn kuormittavuuden mukaan (P = 0,05), jossa fyysisen työn tekijöillä vapaa-ajan liikunnan määrä oli kaikkein alhaisin. Depressio-oireis­ ten liikunnan määrä kulki samansuuntaisesti ryhmien sisällä heidän kanssa, joilla ei ollut oireita. Työn kuormittavuus erosi merkitse­ västi ryhmien kesken työkykyisyydessä (P = 0,002), jonka lisäksi depression oireet hei­ kensivät työkykyisyyttä jokaisessa ryhmässä (P < 0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen tulos­ ten perusteella vapaa-ajan liikunta vaikuttaisi olevan kaikkein hyödyllisintä työkykyisyyden suhteen henkilöillä, joilla on depression oirei­ ta ja jotka toimivat fyysisesti kuormittavissa työtehtävissä.   Äkilliset- ja rasitusvammat nuorilla urheilijoilla ja ei-urheilijoilla: Terveyttä edistävä liikuntaseura ­-tutkimus (TELS) RISTOLAINEN L, TOIVO K, PARKKARI J, KOKKO S, ALANKO L, HEINONEN OJ, KORPELAINEN R, SAVONEN K, SELÄNNE H, VASANKARI T, KANNAS L, VILLBERG J, KUJALA UM TAUSTA: Fyysistä aktiivisuutta suositel­ laan nuoruusiässä sen moninaisten positiivis­ ten terveysvaikutusten vuoksi. Vammariski kasvaa kuitenkin liikunnan määrän ja tehon kasvaessa. Tässä tutkimuksessa vertailimme äkillisten ja rasitusvammojen määrää suoma­ laisilla nuorilla urheilijoilla ja ei-urheilijoilla. Selvitimme myös harjoittelun ja kilpailemi­ sen määrän yhteyttä vammariskiin. MENETELMÄT: TELS-kyselytutkimuk­ seen osallistui 1077 14–16 vuotiasta seura­ toimintaan osallistuvaa nuorta ( = urheilijaa) ja 812 ei-urheilijaa. Lomakkeessa kysyttiin edeltävän 12 kk aikaisista äkillisistä ja rasi­ tusvammoista, niiden anatomisesta sijainnis­ ta ja vammatyypistä. Urheilijoilta kysyttiin lisäksi harjoitusten ja kilpailujen määrää. TULOKSET: Vähintään yhden äkillisen vamman raportoi 44 % urheilijoista ja 20 % ei-urheilijoista vuoden aikana (P < 0,001). Urhei­ lijoilla oli yli kolminkertainen riski saada äkillinen vamma verrattuna ei-urheili­ joihin (sukupuolivakioitu OR 3,13, 95 % CI: 2,54–3,87). Vähintään yhden rasitusvamman edeltäneen vuoden aikana sai 35 % urhei­ lijoista ja 17 % ei-urheilijoista (P < 0,001). Urheilijoilla oli 2,6 kertainen riski saada

rasitusvamma (sukupuolivakioitu, 95 % CI: 2,09–3,26). Urheilijat, jotka harjoittelivat 7–14 tuntia viikossa harjoituskaudella (OR 1,61, 95 % CI 1,21–2,12, P = 0,001) tai kil­ pailukaudella (OR 1,55, 95 % CI 1,18–2,06, P = 0,002) oli suurempi vammariski 3–6 tun­ tia viikossa harjoitteleviin nuoriin verrattu­ na. Jos urheilijoiden vuosittainen kilpailujen määrä oli yli 40, kasvoi sekä äkillisten (OR 1,55, 95 % CI 1,05–2,08, P = 0,028) että rasi­ tusvammojen (OR 1,53, 95 % CI 1,02–2,30, P = 0,038) riski 7–19 kertaa vuodessa kilpai­ leviin verrattuna. JOHTOPÄÄTÖKSET: Sekä äkilliset että rasitusvammat ovat yleisempiä urheilevilla kuin ei-urheilevilla nuorilla. Vammaris­ ki lisääntyy harjoitus- ja kilpailumäärien kasvaessa. Urheilevien nuorten vammojen ennaltaehkäisyyn tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. liikunnan aiheuttamiin muutoksiin ruoka­ kuvien tuottamissa aktivaatiovasteissa. TULOKSET: Liikunnan aikaansaama en­ dorfiinien vapautuminen korreloi positiivi­ sesti liikunnan seurauksena lisääntyneiden herkkuruokavasteiden kanssa: mitä enemmän liikunta vapautti endorfiineja, sitä enemmän aivot aktivoituivat herkkuruokakuvista. Tä­ mä yhteys havaittiin laajasti mielihyvää ja mielitekoja säätelevillä aivoalueilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Suurempi endor­ fiinien vapautuminen liikunnan jälkeen ennusti suurempia herkkuvasteita. Havainto voi osaltaan selittää, miksi liikunnan jälkeen tietyt ruuat voivat tuntua houkuttelevam­ milta kuin toiset. Tämä voi osaltaan selittää sitä, miksi liikunta yksinään, ilman syömisen tarkkailua, on kehno laihdutuskeino. Ener­ giavaje saatetaan kompensoida syömällä herkkuja, joita endorfiinien vapautumisen myötä voi kovasti tehdä mieli.   Endorfiinit säätelevät ruokamielitekoja liikunnan jälkeen SAANIJOKI T, NUMMENMAA L, TUULARI JJ, TUOMINEN L, ARPONEN E, KALLIOKOSKI KK, HIRVONEN J TAUSTA: Liikunta muokkaa ruuan pal­ kitsevuutta ja ruokamielitekoja. Liikunnan jälkeen jotkin ruuat voivat tuntua hou­ kuttelevammilta, kun taas toiset koetaan vähemmän houkutteleviksi. Ilmiö on hyvin yksilöllinen, eikä sen taustalla oleva neu­ robiologisia mekanismeja tunneta. Aivojen mielihyväjärjestelmässä endorfiinit ovat kes­ keisiä mielihyvän ja mielitekojen säätelijöitä, ja niitä vapautuu myös liikunnan seuraukse­ na. Tässä tutkimuksessa selvitimme aivoku­ vantamismenetelmillä aerobisen liikunnan vapauttamien endorfiinien yhteyttä herkul­ listen ruokakuvien tuottamiin aktivaatiovas­ teisiin ihmisen aivoissa. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 24 tervettä miestä (ikä: 27 (5) vuotta; pai­ noindeksi: 23,5 (1,6); maksimaalinen ha­ penottokyky: 48,9 (6,2) ml/kg/min). Posit­ roniemissiotomografialla (PET) selvitettiin endorfiinien vapautumista koehenkilöiden aivoissa kahdessa eri tilanteessa: tunnin le­ von ja tunnin aerobisen pyöräilyn jälkeen. Molempia PET-kuvauksia seurasi välittömäs­ ti toiminnallinen magneettikuvaus (fMRI), jonka aikana koehenkilöt katsoivat kuvia herkullisista ja tylsistä ruuista. Liikunnan aikaansaamaa endorfiinien vapautumista keskeisillä aivojen mielihyväjärjestelmän alueilla (mm. tyvitumakkeet, etuaivokuori, pihtipoimu, ja mantelitumake) korreloitiin   Ruokavaliossa ja vapaaajan liikunnassa tapahtuvien muutosten yhteydet työnantajalle aiheutuviin lyhyiden sairauspoissa­ olojen kustannuksiin SALMELA J, LAHTI J, MAURAMO E, PIETILÄINEN O, RAHKONEN O, KANERVA N TAUSTA: Useat epäterveelliset elintavat on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloi­ hin ja niiden kustannuksiin. Ruokavalio ja lii­ kunta ovat elintapatekijöitä, joita edistämällä voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Tässä tutkimukses­ sa selvitettiin työntekijöiden ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muu­ tosten yhteyksiä työnantajalle aiheutuviin suoriin kustannuksiin lyhytkestoisista ( < 10 työpäivää) sairauspoissaoloista. MENETELMÄT: Aineistona käytettiin Hel­ sinki Health Studyn (HHS) kyselyaineistoja vaiheista 1 (2000–2002) ja 2 (2007) sekä lin­ kattuja tietoja työnantajan sairauspoissaolo­ rekisteristä. HHS on kohorttitutkimus, joka koostuu alun perin 40–60-vuotiaista Hel­ singin kaupungin työntekijöistä (n = 8 960, vastausprosentti 67). Ruokavaliotottumuk­ sia kysyttiin lyhyellä ruuankäyttökyselyllä. Hedelmien ja kasvisten kulutusta käytettiin indikoimaan ruokavalion terveellisyyttä. Tut­ kittavat luokiteltiin kolmeen luokkaan: sekä hedelmiä että kasviksia päivittäin käyttävät, joko hedelmiä tai kasviksia päivittäin käyt­ tävät ja ei hedelmiä eikä kasviksia päivittäin käyttävät. Viikoittaista vapaa-ajan liikuntaa mitattiin kysymällä vapaa-ajan liikunnan intensiteettiä (4 vaihtoehtoa) ja määrää (5 vaihtoehtoa), ja näiden pohjalta laskettiin viikoittaiset MET-tunnit. Tutkittavat luoki­ teltiin kolmeen luokkaan: aktiiviset ( ≥ 14 MET-tuntia sisältäen rasittavaa liikuntaa), kohtuullisen aktiiviset ( ≥ 14 MET-tuntia kohtuullisen rasittavaa liikuntaa) ja vähän liikkuvat ( < 14 MET-tuntia). Tiedot työn­ tekijän lyhytkestoisista sairauspoissaoloista ja palkoista vuosilta 2008–2012 saatiin työnantajan rekistereistä. Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvien muu­ tosten (vaiheiden 1 ja 2 välillä) yhteyksiä sairauspoissaolokustannuksiin analysoitiin kaksiosaisella mallilla. TULOKSET: Ruokavaliossa ja vapaa-ajan liikunnassa tapahtuvat yhteismuutokset olivat yhteydessä työnantajan kustannuk­ siin: työntekijät, jotka lisäsivät hedelmien ja kasvisten käyttöä ei-päivittäisestä päivittäi­ seen ja pysyivät fyysisesti aktiivisina, toivat työnantajalle 620 € (95 % CI -1194, -47, p = 0,034) pienemmät kustannukset kuin ne, jotka eivät käyttäneet hedelmiä ja kasvik­ sia päivittäin ja pysyivät inaktiivisina (ka. kustannukset 3 479 €, 95 % CI 2989, 3969) seurannan ajan. Ruokavaliomuutokset yksi­ nään eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä kustannuksiin, vaikkakin hedel­ miä ja/tai kasviksia enenevissä määrin tai jatkuvasti runsaammin käyttävillä oli yleises­ ti pienemmät kustannukset. Vapaa-ajan lii­ kunnan osalta taas työntekijät, jotka pysyivät fyysisesti aktiivisina (-546 €, 95 % CI -955, -137, p = 0,009) tai lisäsivät fyysistä aktiivi­ suuttaan kohtuullisesta aktiiviseen (-542 €, 95 % CI -1005, -78, p = 0,022), toivat työn­ antajalle 19 % vähemmän kustannuksia kuin ne, jotka pysyivät inaktiivisina seurannan ajan. Suurimmat kustannukset työnantajalle toivat työntekijät, jotka olivat vähän liikku­ via joko seurannan alussa, lopussa tai koko seurannan ajan. JOHTOPÄÄTÖKSET: Edistämällä työnte­ kijöiden ruokavaliota ja vapaa-ajan liikuntaa voidaan mahdollisesti vähentää työnantajalle aiheutuvia suoria sairauspoissaolokustannuk­ sia. Vaikka ruokavalio ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä sairauspoissaolokus­ tannuksiin, voi ruokavalion parantaminen edesauttaa vapaa-ajan liikunnan suotuisia vaikutuksia sairauspoissaolokustannuksiin. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 99

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018   Pitkittyneen energiavajeen ja intensiivisen harjoittelun vaikutus immunosupres­sio­ reitteihin – systeemibiologinen tutkimus SARIN HV, GUDELJ I, HONKANEN J, IHALAINEN J, VUORELA A, LEE JH, JIN Z, TERWILLIGER JD, ISOLA V, AHTIAINEN JP, HÄKKINEN K, JURIĆ J, LAUC G, KRISTIANSSON K, HULMI JJ, PEROLA M TAUSTA: Merkittävästä painonpudotuk­ sesta on tullut suosittua ja jopa pakollista tie­ tyissä esteettisissä urheilulajeissa, kuten Biki­ ni ja Body fitneksessä ennen kisatapahtumaa. Kisoja edeltävä painonpudotus tyypillisesti saavutetaan lisäämällä fyysistä aktiivisuut­ ta ja laskemalla merkittävästi ruokavalion energiapitoisuutta. Aikaisemmin vastaavissa tilanteissa, joissa urheilijat altistuvat inten­ siivisille pitkittyneille harjoittelujaksoille yh­ distettynä alhaiseen energiasaatavuuteen, on tavattu immunosupressiota ja lisääntynyttä herkkyyttä infektioille. Kyseiset mekanismit immunosupression ja lisääntyneen infektio­ herkkyyden taustalla ovat nykypäivänäkin heikosti tunnetut. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia muutoksia immuniteettiin yh­ distetyissä systeemibiologisissa tekijöissä intensiivisen harjoitteluun yhdistetyn alhai­ sen energiasaatavuuden ja niistä johtuvan painonpudotuksen jälkeen. MENETELMÄT: Tutkimuspopulaatio koos­ tui terveistä nuorista (ikä: 27,5 ± 4,0 vuotta), normaalipainoisista (BMI: 23,4 ± 1,7 kg/m2) fitness-urheilijoista, jotka jaettiin dieetti- (n = 25) ja kontrolli-ryhmään (n = 17). Tutkitta­ vilta kerättiin verinäytteet systeemibiologisia analyyseja varten kolmena eri ajankohtana: ennen dieettiä (PRE), dieetin jälkeen (MID: 21,1 ± 3,1 viikkoa PRE jälkeen) ja palautu­ misjakson jälkeen (POST: 18,4 ± 2,9 viikkoa MID jälkeen). Systeemibiologiset muuttujat (valkosolut, sytokiinit, IgG-glykomi, trans­ kriptomi) eristettiin verinäytteistä ja määri­ tyksiin käytettiin tarkoin valittuja validoituja bioinformatiivisia tutkimusmenetelmiä. TULOKSET: Painonpudotusjakson (PREMID) aikana dieetti-ryhmässä (n = 25) kokonaisrasvamassa väheni merkittävästi (~51 %, FDR < 0,05), jonka urheilijat saavuttivat vähentyneen energiansaannin (~18 %, FDR < 0,05) ja energiasaatavuu­ den (~28, FDR < 0,05), sekä lisääntyneen harjoittelun (~15 %, FDR < 0,05) avulla. Merkittävä painonpudotus dieetti-ryhmässä vaikutti merkitsevästi (FDR < 0,05) kaikkiin mitattuihin systeemibiologisiin muuttujiin: 100 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 valkosoluihin, sytokiineihin, IgG-glykomiin ja transkriptomiin. Painonpudotuksella oli negatiivinen vaikutus i) IgG-glykolysaatioon lisäten pro-inflammatorista aktiivisuutta, laskemalla IgG-vasta-aine-pitoisuuksia, se­ kä ii) aiheuttaen neutrofiilien pitoisuuden kasvua. Lisäksi immuniteettiin yhdistettyjen geenien ilmentyminen väheni (FDR < 0,05) painonpudotuksen jälkeen, josta poiketen valkosolureseptoreihin yhdistettyjen geenien (i.e. FCRL) ilmentyminen lisääntyi. Havaitut muutokset valkosolujakaumassa, sytokii­ niprofiilissa, IgG-glykolysaatiossa, IgGvasta-aine-pitoisuuksissa ja transkriptomissa palautuivat lähelle alkutasoja palautusjakson päätteeksi (POST). Vastaavia merkitseviä muutoksia ei havaittu kontrolliryhmässä (n = 17) tutkimuksen aikana. JOHTOPÄÄTÖKSET: Merkittävällä pai­ nonpudotuksella havaittiin selkeä vaikutus valkosoluihin, sytokiineihin, IgG glykomiin ja transkriptomiin naispuolisissa fitnesskilpailijoissa. Mahdolliset negatiiviset muutokset IgG-glykolysaatiossa, IgG-vasta-­ aineiden ja neutrofiilien pitoisuuksissa, sekä valkosolureseptorigeenien ilmentymisessä selittävät mahdollisesti osan mekanismeista, jotka välittävät muutoksia immuniteetissa ja aiheuttavat immunosupressiota pitkittyneen harjoittelun ja riittämättömän energiansaan­ nin seurauksena.   Objektiivisesti mitattu kokonaisistumisaika ei ole yhteydessä ylipainoisten aikuisten terveyteen SJÖROS T, VÄHÄ-YPYÄ H, SAVOLAINEN A, SIEVÄNEN H, VASANKARI T, KNUUTI J, KALLIOKOSKI K, HEINONEN I TAUSTA: Vähäinen fyysinen aktiivisuus on merkittävä riskitekijä monien kroonisten sairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen sekä sepelvaltimotaudin kehittymisessä. Runsas istuminen on yhdistetty kohonneeseen kuole­ man riskiin, mutta säännöllinen kohtuullisesti kuormittava liikunta voi kumota tämän riskin. Tieteellinen näyttö istumisen haitallisuudesta perustuu toistaiseksi kuitenkin pääasiassa epidemiologisiin tutkimuksiin, eikä istumis­ ajan ja sairastumisriskin syy-seuraussuhdetta ole pitävästi osoitettu. Viime vuosina on he­ rännyt kiinnostus mitata paikallaanoloa reip­ paan tai kohtuullisesti kuormittavan liikun­ nan rinnalla terveyttä ennustavana tekijänä. Paikallaanololla tarkoitetaan tässä istuen tai maaten valveilla vietettyä aikaa. MENETELMÄT: Tarkastelimme paikallaa­ noloajan ja fyysisen aktiivisuuden yhteyksiä metaboliseen terveyteen ylipainoisilla (BMI 31,2; SD 4) työikäisillä aikuisilla (n = 70; 15 miestä, ikä 56; SD 7), jotka itse raportoiden eivät täyttäneet nykyisiä terveysliikuntasuo­ situksia. Fyysistä aktiivisuutta ja paikallaa­ noloa mitattiin neljän viikon ajan lantiolla pidettävillä kiihtyvyysmittareilla käyttäen validoituja ”mean amplitude deviation” (MAD)- ja ”angle for postural estimation” (APE) -algoritmeja. Paastoverinäytteistä ana­ lysoitiin plasman glukoosi, insuliini, HbA1c, triglyseridit, kokonaiskolesteroli sekä HDLja LDL-kolesteroli. Kehon painoindeksi BMI, vyötärönympärys ja verenpaine mitattiin ennen aktiivisuusmittausta. Muuttujien väli­ siä yhteyksiä analysoitiin Pearsonin korre­ laatiokertoimella ikä ja sukupuoli huomioon ottaen. TULOKSET: Kokonaispaikallaanoloajan ja mitattujen terveysmuuttujien välillä ei havaittu yhteyttä. Suurempi reippaan lii­ kunnan määrä oli yhteydessä alhaisempaan veren paastoinsuliiniin (r = -0,28, p = 0,029), ja plasman triglyserideihin (r = -0,27, p = 0,034), samoin kuin pienempään vyötärön­ ympärykseen (r = -0,29, p = 0,024). Päivit­ täisten askelten määrä oli samalla tavoin yhteydessä insuliiniin (r = -0,29, p = 0,022), triglyserideihin (r = -0,27, p = 0,035) ja vyö­ tärönympärykseen (r = -0,29, p = 0,022). Tauot istumisajassa olivat yhteydessä alhai­ sempaan paastoinsuliiniin (r = -0,25, p = 0,048), vyötärönympärykseen (r = -0,41, p = 0,0012) ja BMI:in (r = -0,30, p = 0,017). Sekä tauot istumisajassa että seisomisaika ja kevyt aktiivisuus olivat yhteydessä alhaisempaan sydämen leposykkeeseen (r = -0,36, -0,26 ja -0,28, p = 0,005, 0,036 ja 0,032). JOHTOPÄÄTÖKSET: Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ylipainoisilla ja vähän liikuntaa harrastavilla aikuisilla reipas liik­ kuminen ja päivittäisten askelten määrä ovat yhteydessä parempaan metaboliseen terveyteen, mutta objektiivisesti mitatun ko­ konaispaikallaanoloajan ja terveyden välillä ei näyttäisi olevan selvää yhteyttä. Kuiten­ kin istumisen tauottaminen näyttää olevan yhtey­dessä parempaan metaboliseen tervey­ teen. Tämä viittaa siihen, että erityisesti pit­ kät yhtäjaksoiset paikallaanolojaksot olisivat terveydelle haitallisia ja lihasten aktiivisuus on olennaisen tärkeää metabolisen terveyden edistämisessä.

  Objektiivisesti mitattu sedentaariaika ennen ja jälkeen eläköitymisen SUORSA K, PULAKKA A, LESKINEN T, HEINONEN I, HEINONEN OJ, PENTTI J, VAHTERA J, STENHOLM S TAUSTA: Sedentaarisuus tarkoittaa paikal­ laanoloa istuen tai maaten valveilla ollessa ja siihen liittyy hyvin alhainen energianku­ lutus. Itse raportoidun sedentaariajan on ha­ vaittu kasvavan eläköidyttäessä, mutta luo­ tettavampaa näyttöä objektiivisesti mitatun sedentaariajan muutoksista eläköidyttäessä ei vielä ole. Tämän tutkimuksen tavoittee­ na oli selvittää muutoksia objektiivisesti mitatussa kokonais- ja vapaa-ajan sedentaa­ riajassa sekä päivän sedentaariprofiileissa eläkkeelle siirtymisvaiheessa. Tarkoituksena oli myös selvittää, riippuvatko mahdolliset muutokset sedentaariajassa sukupuolesta ja ammattiryhmästä. MENETELMÄT: Määritimme sedentaari­ ajan 290 kunta-alan työntekijältä (keski-ikä 63 vuotta, 83 % naisia) ranteessa pidettävillä ActiGraph-kiihtyvyysantureilla. Mittaukset kestivät viikon ja ne toteutettiin vuoden vä­ lein ennen ja jälkeen eläköitymisen samaan vuodenaikaan. Jaoimme osallistujat kah­ teen ryhmään heidän ammattinsa mukaan käyttäen Tilastokeskuksen ISCO-luokitusta (International Standard Classification of Occupations): ei-manuaaliset työntekijät (johtajat, erityisasiantuntijat, asiantuntijat, toimistotyöntekijät) ja manuaaliset työnte­ kijät (mm. palvelu-, rakennus-, kuljetus- ja korjaustyöntekijät). Käytimme sedentaari­ suuden määritelmänä aktiivisuuslukemien keskiarvoa (counts per minute, CPM) ≤ 1853 CPM/min. Määritimme sedentaariajalle päivän keskiarvon, jota vertailimme ennen ja jälkeen eläköitymisen kokonais- ja vapaaajan sedentaariajan suhteen kaikilla tutkit­ tavilla sekä sukupuoli- ja ammattiryhmissä. Lisäksi määritimme päivän sedentaariprofii­ lit kaikille ryhmille laskemalla sedentaaristen minuuttien keskiarvon jokaiselle tunnille aikavälillä klo 7–22 työ- ja vapaapäivinä ennen eläköitymistä sekä eläkepäivinä. Työja vapaapäivät saimme tietoon tutkittavien pitämien päiväkirjojen avulla. TULOKSET: Ennen eläköitymistä päi­ vän kokonaissedentaariaika oli naisilla 8 tuntia 24 minuuttia ja miehillä 10 tuntia 6 minuuttia. Naisten kokonaissedentaariai­ ka kasvoi keskimäärin 18 minuuttia/päivä (95 % luottamusvälit 6; 30 min) ja miesten laski keskimäärin 32 minuuttia/päivä (95 % luottamusvälit -59; -4 min) eläkkeelle siirty­ misen jälkeen. Naiset molemmissa ammatti­ ryhmissä ja miehet manuaaliryhmässä lisäsi­ vät vapaa-ajan sedentaariaikaansa työelämän vapaapäivistä eläkepäiviin keskimäärin 48–63 minuuttia/päivä. Päivän sedentaariprofiilit erosivat merkitsevästi tavanomaisten työtun­ tien osalta työpäivien ja eläkepäivien välillä sukupuolen ja ammattiaseman mukaan. Ma­ nuaaliluokan naisilla tavanomaiset työtunnit (klo 8–16) olivat eläkkeellä sedentaarisem­ pia verrattuna työpäiviin ennen eläköitymis­ tä. Muissa ryhmissä tavanomaiset työtunnit olivat puolestaan vähemmän sedentaarisia eläkkeellä. Illat olivat kaikissa ryhmissä päivän sedentaarisinta aikaa sekä ennen että jälkeen eläköitymisen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kuntatyöntekijöillä vuoden välein toteutetut objektiiviset aktii­ visuusmittaukset osoittivat, että vapaa-ajan sedentaarisuus kasvoi eläkkeelle siirryttäes­ sä. Tavanomaisena työaikana oltiin pääosin aktiivisempia eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Lisäksi havaittiin, että tutkittavien ilta-aika kului pääosin sedentaaristen ajanviettota­ pojen merkeissä. Näitä tietoja voidaan käyt­ tää hyväksi sedentaariajan vähentämiseen tähtäävien interventioiden suunnittelussa ikääntyvillä työtekijöillä ja eläkkeelle siirty­ misen jälkeen.   Tyypin 2 diabetes ja lihasvoiman heikkeneminen 11 vuoden seurannan aikana yli 55-vuotiailla miehillä ja naisilla TIAINEN K, RAITANEN J, STRANDBERG T, KOSKINEN S, STENHOLM S TAUSTA: Tyypin 2 diabetes on yleinen aineenvaihdunnan sairaus, jonka esiintyvyys kasvaa iän myötä. Diabetekseen liittyvät glu­ koosiaineenvaihdunnan häiriö ja insuliinire­ sistenssi vaikuttavat myös lihasten aineen­ vaihduntaan samalla heikentäen lihasten toi­ mintaa ja lihasvoimaa. Aikaisemmat, pääosin poikkileikkaustutkimukset ovat osoittaneet, että diabetesta sairastavilla henkilöillä on alhaisempi lihasvoima kuin ei-diabeetikoilla. Sen sijaan ei tiedetä, miten diabetes pitkällä aikavälillä vaikuttaa lihasvoiman heikkene­ miseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tyypin 2 diabeteksen ja esidiabe­ teksen yhteyttä lihasvoiman heikkenemiseen 11 vuoden seurannan aikana suomalaisessa väestöaineistossa. Tutkimushypoteesina oli, että lihasvoiman heikkeneminen on suurem­ paa diabeetikoilla ja esidiabetesta sairastavil­ la verrattuna ei-diabeetikoiden lihasvoiman heikkenemiseen. MENETELMÄT: Tutkimus perustuu Ter­ veys 2000 -tutkimuksen aineistoon ja sen seurantamittauksiin vuonna 2011. Tähän tutkimukseen osallistui 514 miestä ja 676 naista iältään 55–86-vuotiaita. Alkutilan­ teen eli vuoden 2 000 paastoverinäytteen glukoositason mukaan tutkittavat jaettiin diabeetikoihin ( ≥ 7,0 mmol/l), esidiabeeti­ koihin ( ≥ 6,1 mmol/l mutta < 7,0 mmol/l) ja ei-diabeetikoihin ( < 6,1 mmol/l). Käden puristusvoima mitattiin vuonna 2000 ja 2011. Lisäksi analyyseissä huomioitiin läh­ tötilanteen koulutus, fyysinen aktiivisuus, alkoholin käyttö, tupakointi, krooniset sai­ raudet, hormonikorvaushoito sekä kehon painoindeksi (BMI). TULOKSET: Vuonna 2000 miehistä 8 % ja naisista 6 % oli diabeetikoita. Esidiabeetikoi­ ta miehistä oli 16 % ja naisista 11 %. Vuonna 2000 lihasvoimassa ei ollut tilastollisesti mer­ kitsevää eroa diabetesryhmien välillä miehillä eikä naisilla. Yhdentoista vuoden seurannan aikana lihasvoiman heikkeneminen miehillä oli suurempaa diabeetikoilla (-97,4 Newton (N), 95 % luottamusväli (lv) -116,6; -78,2) verrattuna esidiabeetikoihin (-79,2 N, 95 % lv -93,5; -64,9) ja ei-diabeetikoihin (-64,7 N, 95 % CI -73,6; -55,8). Naisilla lihasvoiman heikkenemisessä ei ollut tilastollisesti mer­ kitsevää eroa eri diabetesryhmien (diabee­ tikot, esidiabeetikot, ei-diabeetikot) välillä: -25,7 N (95 % lv -38,9; -12,4), -16,8 N (95  % lv -26,9; -6,7) sekä -20,8 N (95 % lv -25,2; -16,3). Kun analyyseissä huomioitiin myös elintapatekijät, krooniset sairaudet, BMI ja naisilla hormonikorvaushoidon käyttö, naisilla lihasvoiman heikkenemisessä eri dia­ betesryhmien välillä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Miehillä em. tekijöiden huomioi­ misen jälkeen, erot lihasvoiman heikkenemi­ sessä eri diabetesryhmien välillä eivät olleet enää tilastollisesti merkitseviä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Miehillä tyypin 2 diabetes oli yhteydessä lihasvoiman suu­ rempaan heikkenemiseen seurannan aikana. Naisilla lihasvoiman heikkenemisessä ei ollut merkitseviä eroja eri diabetesryhmien välillä. Lihasvoiman heikkenemisen ja dia­ beteksen välinen yhteys miehillä selittyi osit­ tain elintapatekijöillä ja kroonisilla sairauk­ silla. Lihasvoiman ylläpitämiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ikääntyvillä diabeetikoilla, koska riittävä lihasvoima on tärkeää toimintakyvyn säilymisen ja itsenäi­ sen selviytymisen kannalta. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 101

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018   Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä sydämen autonomiseen säätelyyn nuorilla miehillä TORNBERG J, IKÄHEIMO T, JÄMSÄ T, HAUTALA A,MÄNTYSAARI M, KIVINIEMI A, KORPELAINEN R TAUSTA: Sykevaihtelulla voidaan kuvata sydämen autonomisesta säätelyä mittaamalla lyönnistä toiseen tapahtuvaa hienovaraista vaihtelua sykevälissä. Korkea parasym­ paattisesta säätelystä syntyvä eli vagaalinen syke­ vaihtelu on yhteydessä hyvään sydä­ men autonomiseen säätelyyn, terveyteen, kehonkoostumukseen ja fyysiseen kuntoon. Korkean intensiteetin fyysisen aktiivisuuden on osoitettu olevan yhteydessä vagaaliseen syke­vaihteluun ja etenkin säännöllinen kestä­ vyystyyppinen liikunta voi laskea leposykettä­ ja nostaa vagaalista sykevaihtelua levossa. Sen sijaan matalan intensiteetin fyysisen aktiivisuuden ja sykevaihtelun yhteydestä on ristiriitaista tietoa ja väestö­tason tietoa eten­ kin nuorten miesten fyysisen aktiivisuuden yhteydestä sykevaihteluun on vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia fyysisen aktiivisuuden yhteyttä nuorten miesten syke­vaihteluun. Hypoteesina oli, että fyysi­ nen aktiivisuus on yhteydessä suurempaan parasympaattiseen sykevaihteluun. MENETELMÄT: Tutkimus oli osa MOPOhanketta, joka toteutettiin Oulun kutsunta­ tilaisuuksissa vuosina 2009–2013. Tutkimus oli väestöpohjainen poikkileikkaustutki­ mus, jonka aineisto koostui oululaisista kutsunnanalaisista nuorista miehistä. Kut­ suntaikäiset osallistuivat antropometrian ja fyysisen kunnon sekä sydämen sykevaihte­ lun mittauk­siin ja täyttivät laajan terveys- ja elintapakyselyn. Sykevälit mitattiin (Polar S810i, Polar Electro, Kempele) muutaman minuutin rauhoittumisen jälkeen makuulla 5 minuutin ajan. Sydämen parasympaattista säätelyä kuvaava sykevaihtelu (rMSSD) ja keskisyke analysoitiin Kubios-ohjelmalla (Kubios HRV 2.2, Itä-Suomen yliopisto, Kuo­ pio). Fyysistä aktiivisuutta arvioitiin kyselyl­ lä neliportaisella asteikolla (matala-keskitaso -korkea-huippu). TULOKSET: Mittauksiin osallistui yhteen­ sä 3 722 miestä (63,5 % alueen kutsuntaikäi­ sistä), joiden keski-ikä oli 17,8 (0,6) vuotta ja painoindeksi 23,0 (4,0). Ln rMSSD oli eri liikunta-aktiivisuuden ryhmissä 3,65 (0,66) ms (matala), 3,78 (0,63) ms (keskitaso), 3,85 (0,59) ms (korkea) ja 3,93 (0,59) ms (huippu), ja se oli positiivisesti yhteydessä fyysisen aktiivisuuden määrään (p < 0,05). 102 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 Keskisyke oli vastaavasti käänteisesti yhte­ ydessä fyysisen aktiivisuuden määrään (p < 0,05, 77(13) bpm (matala), 74(12) bpm (keskitaso), 72(12) (korkea) ja 67(12) (huippu)). Painoindeksi oli käänteisesti yh­ teydessä parasympaattiseen sykevaihteluun (p < 0,05). Lineaarisessa regressiomallissa fyysisen aktiivisuuden yhteys parasympaatti­ seen sykevaihteluun oli itsenäinen ja riippu­ maton painoindeksistä (fyysinen aktiivisuus β = 0,129, p < 0,05, painoindeksi β = -0,065, p < 0,05). JOHTOPÄÄTÖKSET: Fyysinen aktiivi­ suus on positiivisesti ja lineaarisesti yhtey­ dessä sydämen parasympaattiseen säätelyyn riippumatta painoindeksistä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että jo kevyt fyysinen aktiivisuus näkyy sydämen autonomisessa säätelyssä nuorilla miehillä.   Kestävyys- ja voima­ harjoittelun yksilölliset vaikutukset veren sokeritasapainoon TULPPO M, KIVINIEMI A, HAUTALA A, TAVI P, UKKOLA O, HUIKURI H TAUSTA: Nykyisten liikuntasuosituksien mukainen harjoittelu vaikuttaa yksilöllisesti veren sokeritasapainoon (HbA1c) erityisesti tyypin 2 diabeetikoilla. Osalla harjoittelu laskee veren sokeriarvoja, mutta noin 30 prosentilla ei havaita muutosta tai veren sokeripitoisuus jopa nousee. Taustalla olevia fysiologisia mekanismeja ei tunneta. Tämän tutkimuksen hypoteesina oli, että luuran­ kolihaksen solujakaumalla voi olla yhteys harjoittelun aiheuttamaan yksilölliseen vas­ teeseen veren sokeritasapainossa. MENETELMÄT: Tutkimukseen rekry­ toitiin lehti-ilmoituksella 40–60-vuotiaita miehiä ja naisia, joilla oli todettu tyypin 2 diabetes tai prediabetes (n = 40, naisia n = 15, kenellekään ei insuliinihoitoa). Tutkitta­ vat satunnaistettiin kestävyysharjoitteluryh­ mään (n = 21) ja voimaharjoitteluryhmään (n = 19). Tutkimuksen alussa ja lopussa mitattiin laskimoverestä HbA1c, aerobinen kapasiteetti maksimaalisella polkupyörä­ testillä, maksimaalinen isometrinen jalan ojennusvoima sekä nopeusvoima (voiman­ tuottonopeus 0–30 prosenttia maksimista, HUR Oy, Suomi). Luurankolihaksen liha­ saktivaatio (EMG) mitattiin maksimaalisen isometrisen jalan ojennuksen aikana (vastus medialis) ja spektrianalyysin avulla määritet­ tiin nopeiden lihassolujen prosentuaalinen aktivaatio (M-Power, Suomi). Harjoitusjakso oli kahdeksan viikkoa. Kestävyysryhmän harjoittelu oli kävelyä 4 kertaa viikossa (20–40 min kerrallaan, teholla RPE 12–14). Voimaharjoitusryhmä toteutti 4 kertaa vii­ kossa jalkojen nopeusvoimaharjoituksen (harjoituksen kokonaiskesto 20–40 min ker­ rallaan). Nopeusvoimaharjoituksessa käytet­ tiin myös käsipainoja harjoitusintensiteetin lisäämiseksi. Neljä tutkittavaa suljettiin pois tilastollisesta analyysistä diabeteslääkityk­ sen lisäämisen takia alkumittausten jälkeen (HbA1c > 58 mmol/mol). Kestävyysryhmästä 5 ja voimaryhmästä 10 tutkittavaa keskeytti harjoitusohjelman. Lopullisessa analyysissä oli kestävyysryhmässä 13 (diabetes n = 2, prediabetes n = 11) ja nopeusvoimaryhmässä 8 koehenkilöä (diabetes n = 3, prediabetes n = 5). Kenellekään ei muutettu diabetes­ lääkitystä tutkimuksen aikana. Tilastollinen analyysi tehtiin toistettujen mittausten vari­ anssianalyysillä (aika, ryhmä ja aika x ryhmä yhteisvaikutus) ja lineaarisella regressio­ analyysillä. TULOKSET: Aerobinen kapasiteetti nousi molemmissa ryhmissä (aika p < 0,01, ryhmä p = ns, yhteisvaikutus p = ns). Maksimaa­ lisessa voimassa ei tapahtunut muutosta. Nopeusvoima heikkeni kestävyysryhmällä ja parani nopeusvoimaryhmällä (aika p = ns, ryhmä p = ns, yhteisvaikutus p = 0,002). HbA1c ei muuttunut tilastollisesti merkit­ sevästi (kestävyysryhmä 44 ± 4 vs. 43 ± 4 mmol/mol ja nopeusvoimaryhmä 46 ± 5 vs. 45 ± 5 mmol/mol, p = ns). Yksilölliset muutokset kestävyysharjoittelun jälkeen HbA1c:ssä oli enimmillään -5– +5 mmol/mol ja voimaharjoittelun jälkeen -3 – +4 mmol/ mol. Nopeiden lihassolujen prosentuaalinen osuus lihasaktiivisuudesta ennen harjoi­ tusjaksoa korreloi positiivisesti HbA1c:n muutokseen kestävyysharjoittelun jälkeen (r = 0,58, p = 0,037) ja negatiivisesti nopeusvoi­ maharjoittelun jälkeen (r = -0,70, p = 0,053). Lihasaktivaation yhteys sokeritasapainon muutokseen oli edelleen tilastollisesti mer­ kitsevä, kun tulokset vakioitiin regressio­ analyysissä lähtötason HbA1c:llä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Yksilölliset kestä­ vyysharjoittelun ja nopeusvoimapainotteisen harjoittelun vaikutukset veren sokeritasa­ painoon ovat yhteydessä luurankolihaksen lihasaktivaatioprofiiliin. Lihasaktivaatiossa ”nopeusvoima-profiilin” omaava henkilö parantaa veren sokeritasapainoa nopeusvoi­ mapainotteisella harjoittelulla ja ”kestävyysprofiilin” omaava henkilö parantaa veren sokeritasapainoa kestävyysharjoittelulla.  

Urheilijan hengitystie­ infektiot – uskomuksista tutkimukseen perustuvaan näyttöön VALTONEN M, HEINONEN OJ, WARIS M, VUORINEN T, EEROLA E, HAKANEN AJ, MJØSUND K, GRÖNROOS W, RUUSKANEN O TAUSTA: Kova fyysinen ja psyykkinen rasitus heikentää elimistön puolustusme­ kanismeja. Äkillinen hengitystieinfektio on huippu-urheilijan yleisin sairaus har­ joituskaudella ja arvokilpailuissa. Huippuurheilijan hengitystieinfektion etiologia, patogeneesi ja altistavat tekijät ovat huonosti tunnettuja. Aiempien raporttien mukaan 2–4  % Olympialaisiin osallistuvista saa hen­ gitystieinfektion. Urheilijoilla vain 27–29  % hengitystieinfektion aiheuttajista saadaan tunnistettua. Tässä tutkimuksessa selvitimme innovatiivisen diagnostiikan avulla hengi­ tystieinfektioiden esiintymistä ja aiheuttajia talviolympialaisissa. MENETELMÄT: Tämä seurantatutkimus toteutettiin Pyeong Changin talviolympia­ laisissa 26.1.–28.2.2018. Tutkimuksessa seurattiin Suomen joukkueen 44 urheilijaa ja 68 muuta joukkueen jäsentä olympiamat­ kan ajan. Seuranta alkoi ja päättyi HelsinkiVantaan lentoasemalla. Seuranta-aika oli 14–32 päivää (mediaani 21 päivää). Hengi­ tystieoireet arvioitiin päivittäin ja oireisilta otettiin nenänielunäyteet. Nenänielunäyte analysoitiin välittömästi omassa käytössä olevalla GeneXpress PCR -vieridiagnostiik­ kalaitteella (Cepheid GeneXpert II), joka tunnistaa influenssa A ja B virusinfektiot sekä RSV infektiot 30 minuutissa. Toisesta nenänielunäytteestä analysoitiin myöhem­ min Kliinisen mikrobiologian laboratoriossa hengitystievirukset monianalyytisellä PCRmenetelmällä, joka tunnistaa influenssa A- ja B-virukset, RSV tyypit A ja B, adenoviruksen, rinoviruksen, parainfluenssavirukset tyypit 1–4, koronavirukset 229E, OC43 ja NL63, bokaviruksen sekä metapneumoviruksen. Bakteereista tunnistettiin: S pneumoniae, H influenzae, M catarrhalis, B pertussis, C pneumoniae sekä Mycoplasma pneumoniae. TULOKSET: 42 joukkueen jäsentä (38 %) raportoi hengitystieoireita olympiamatkan aikana. Urheilijoista oireisia oli 20 (45 %) ja muista joukkueen jäsenistä 22 (32 %). Kahdella urheilijalla ja kahdella taustahen­ kilöllä oli kuumeinen infektio. Yksi urheilija joutui jättämään kilpailupäivän väliin infek­ tion vuoksi. PCR vieritestillä diagnosoitiin 11/42 oireisista (26 %) hengitystieinfek­ tioista: influenssa A (1), influenssa B (5), RSV A (5). Influenssavirustapaukset sekä heidän lähikontaktinsa hoidettiin kisapaikal­ la asianmukaisesti oseltamiviirilla. Kukaan lähikontaktissa olleista ei sairastunut.Turun jatkoanalyyseissä varmistettiin vieritestien tulokset. Hengitystieinfektion aiheuttaja tun­ nistettiin lopulta 30/42 (71 %) oireilevista. Taudinaiheuttajina oli 9 virusta: influenssa A ja B, RSV A ja B, koronavirukset 229E, NL63 ja OC43, rinovirus ja metapneumovirus. Yhtään bak­ teeri-infektiota ei todettu.Osa infektioista oli peräisin Suomesta, osa tarttui pitkän lentomatkan aikana ja osa oli peräisin Koreasta. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset muuttavat käsitystä huippu-urheilijoiden hengitys­ tieinfektioista. Talviolympialaisissa Suomen joukkueen jäsenistä 45 % koki ylähengitys­ tieinfektion oireita, mikä on 10–20 kertaa useammin kuin aiemmin raportoitu. Hen­ gitystieinfektion aiheuttaja tunnistettiin 71  % tapauksista, 2,5 kertaa useammin kuin aiemmissa tutkimuksissa. Tulokset osoittavat, että uudet diagnostiikkamenetelmät ja niiden innovatiivinen käyttö tulevat muuttamaan urheilijoiden ylähengitystieinfektioiden diag­ nostiikkaa ja hoitoa. Asianmukainen diagnos­ tiikka ja oikein kohdennettu hoito voidaan tehdä nopeasti. Tarkempi diagnostiikka auttaa kohdentamaan tarvittavat infektioiden leviä­ mästä estävät toimenpiteet matkustamisen ja kilpailujen aikana.   Sydämen ja verisuoniston vasteet submaksimaaliselle liikunnalle kylmässä ympäristössä sepelvaltimotautipotilailla VALTONEN RIP, KIVINIEMI A, HINTSALA HE, RYTIN RI, KENTTÄ T, HUIKURI HV, PERKIÖMÄKI J, CRANDALL C, VAN MARKEN-LICHTENBELT W, ALEN M, RINTAMÄKI H, MÄNTYSAARI M, HAUTALA A, JAAKKOLA JJK, IKÄHEIMO TM TAUSTA: Säännöllinen liikunta on kes­ keistä sepelvaltimotautipotilaiden sydän­ kuntoutuksessa ympärivuotisesti, myös kylmänä vuodenaikana. Kuitenkin kylmään ympäristöön liittyy sepelvaltimotautipoti­ lailla rintakipuoireita ja rytmihäiriöitä, sekä väestötasolla kohonnut riski sydän- ja veri­ suonisairastavuudelle. Lisäksi tiedetään, että kylmä ja liikunta kumpikin erillisinä altistei­ na kuormittavat verenkiertoelimistöä, mutta näiden yhteisvaikutuksia tunnetaan heikosti. Kylmän lämpötilan ja suositusten mukaisen kohtuukuormitteisen pitkäkestoisen liikun­ nan yhteisvaikutusten tunteminen on tärke­ ää turvallisen ympärivuotisen liikunnan oh­ jaukseen sepelvaltimotautipotilaille, joiden sydänlihaksen hapensaanti on heikentynyt ja riski verisuonitapahtumille kohonnut. Tes­ tasimme hypoteesia, että liikunta kylmässä ympäristössä lisää sydämen työmäärää ja ai­ heuttaa sydänlihaksen hapenpuutetta enem­ män kuin liikunta neutraaleissa olosuhteissa sepelvaltimotautipotilailla. MENETELMÄT: 16 miestä (ikä 59 ± 7 vuotta, keskiarvo ja -hajonta) joilla oli sta­ biili sepelvaltimotauti osallistui neljään 30 minuutin koetilanteeseen satunnaisessa järjestyksessä (64 mittausta): lepo istuen tai kohtuukuormitteinen liikunta (kävely, 60– 70 % maksimisykkeestä) 22°C (kevyt vaate­ tus) tai -15°C (talvivaatetus) lämpötiloissa. Seurasimme heidän systolista verenpainetta, sykettä ja sydänsähkökäyrää (EKG) toimen­ piteen ajan. Kerätystä aineistosta laskimme sykepainetulon (syke x systolinen verenpai­ ne) ja EKG-parametreja. TULOKSET: Sykepainetulo oli 17 % korkeampi kylmässä liikkuessa verrattuna neutraaleihin lämpöolosuhteisiin (18  080 ± 3 540 mmHg x bpm vs. 15 490 ± 2 940 mmHg x bpm, p = 0,001). Liikunnan aikai­ nen ST lasku (yli 1mm) havaittiin kuudella potilaalla, lämpötilasta riippumatta. Korjattu QT-intervalli kasvoi kylmäliikunnan aikana verrattuna neutraaleihin lämpöolosuhteisiin (p = 0,023). Verenpaine palautui liikunnan jälkeen samalla tavoin, riippumatta oliko lii­ kuttu kylmässä vai neutraalissa lämpötilassa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Sydän kuormittui enemmän submaksimaalisen liikunnan aika­ na kylmässä ympäristössä kuin neutraaleissa olosuhteissa sepelvaltimotautipotilailla. Kyl­män ei kuitenkaan havaittu aiheuttavan sy­dänlihaksen hapenpuutetta tai poikkeavaa sydämen sähköistä toimintaa. Tutkimuksen tulokset ovat sovellettavissa suhteellisen ter­ veisiin stabiilia sepelvaltimotautia sairastaviin potilaisiin, jotka ovat oireettomia ja joilla ei esiinny merkittäviä EKG poikkeamia fyysisen rasituksen aikana. Havainnot tukevat ympä­ rivuotista terveyttä edistävää liikuntasuosi­ tusta heidän osalta myös ilmastoissa joissa toistuvasti altistutaan kylmille olosuhteille. Kuitenkin, huomioiden kattava väestötason tutkimusnäyttö kylmän ilman sydän- ja veri­ suoniperäisistä terveyshaitoista, ehdotamme lisätutkimuksia erilaisilla liikuntasuoritteilla (muoto, intensiteetti) ja erilaisilla sepelval­ timotautipotilailla, huomioiden sairauden vakavuus, liittännäissairaudet ja sairauteen liittyvät lääkitykset. Tuotettu tutkimustieto voi olla hyödyllistä terveydenhuollon ja kun­ toutuksen ammattilaisille sepelvaltimotautia sairastavien turvallisen talviaikaisen liikun­ nan ohjaukseen, ja täten edistää sydänpotilai­ den terveyttä ja toimintakykyä. LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 103

XXVI Liikuntalääketieteen päivät 14.–15.11.2018   Huonokuntoiset harrastavat eniten reipasta ja rasittavaa liikuntaa! VÄHÄ-YPYÄ H, SIEVÄNEN H, MÄNTTÄRI A, HUSU P, TOKOLA K, SUNI J, VASANKARI T TAUSTA: Liikemittareilla tehtävissä fyy­ sisen aktiivisuuden mittauksissa reippaan liikkumisen raja on 3,0 MET ja rasittavan 6,0 MET (1 MET = 3,5 ml (O2) /kg/min). Absoluuttisten (ABS) rajojen heikkoutena on, etteivät ne huomioi henkilön kuntotasoa. Huonokuntoisella 6,0 MET:n teho voi ylittää VO2max:n, mikä vastaavasti hyväkuntoiselle on vielä kevyttä liikuntaa suhteessa omaan kapasiteettiin. Suositeltavaa on käyttää joko henkilön ikään ja sukupuoleen tai mitattuun aerobiseen kuntoon perustuvia suhteellisia (SHT) rajoja liikunnalle. Tässä tutkimukses­ sa vertailtiin liikunnan kertymistä käyttäen sekä ABS- että SHT-rajoja. MENETELMÄT: Tutkimuksen osallistu­ jina oli 1 162 Terveys 2011 -tutkimukseen osallistunutta 1 162 työikäistä henkilöä (493 miestä). He tekivät 6 minuutin kävelytestin ja käyttivät viikon ajan kiihtyvyysmittaria. Kävelytestin perusteella arvioitiin tutkitta­ vien VO2max ja heidät jaettiin ikäluokan ja sukupuolen sisällä kolmeen kuntoluokkaan. Liikemittarin data analysoitiin 6 s jaksoissa, joille jokaiselle määritettiin MET-arvo. Li­ säksi MET-arvoista laskettiin 1 min, 5 min ja 10 min liukuva keskiarvo (lka). SHT-rajana reippaalle liikunnalle oli 46 % ja rasittavalle liikunnalle 64 % VO2max:sta. Liikunnan ker­ tymistä tarkasteltiin erimittaisista pätkistä, joiden raja-arvot olivat: 0,5 min; 1,5 min; 3,0 min; 5,0 min; 10,0 min; 15,0 min; 20,0 min; 30,0 min ja 60 min. Tarkastelussa huo­ mioitiin sekä alle että yli aikarajan kertyneen liikunnan aika. Korrelaatioanalyysissa vaki­ oitiin ikä ja sukupuoli. TULOKSET: ABS-rajoilla hyväkuntoisille kertyi keski- ja huonokuntoisia enemmän reipasta liikuntaa niin 6 s jaksoilla (86,4 min; 79,0 min; 75,9 min) kuin 1 min (53,7; 47,6; 43,4), 5 min (40,3; 35,3; 30,9) ja 10 min (35,9; 31,0; 26,7) lka:lla. Hyväkuntoi­ sille kertyi rasittavaa liikuntaa eniten niin 6 s jaksoista (7,3; 4,6; 4,3) kuin 1 min (6,2; 3,6; 3,5), 5 min (5,2; 3,0; 2,9) ja 10 min (4,6; 2,7; 2,5) lka:lla. Huonokuntoisille kertyi eniten reipasta liikuntaa SHT-rajoilla niin 6 s jaksoilla (27,0; 28,8; 37,4) kuin 1 min (19,8; 19,5; 24,8), 5 min (16,0; 14,4; 18,1) ja 10 min (13,9; 12,0 15,4) lka:lla. Rasitta­ vaa liikuntaa huonokuntoisille kertyi eniten niin 6 s jaksoista (6,6; 6,5; 9,9) kuin 1 min 104 LIIKUNTA & TIEDE 55 • 5 / 2018 (4,7; 3,9; 5,0) ja 5 min (4,7; 3,9; 5,0) lka:sta. Huono- ja hyväkuntoiset olivat samalla ta­ solla 10 min lka käytettäessä (4,1; 3,3; 4,1). Hyväkuntoisille kertyi enemmän liikuntaa kuin huonokuntoisille ABS-rajoilla kaikilla pätkien pituuksilla, mitkä myös korreloivat positiivisesti VO2max:in kanssa. SHT-rajoilla huonokuntoisille kertyi eniten ja hyväkun­ toisille vähiten liikuntaa lyhyistä, alle 3 min mittaisista pätkistä. Lyhyistä pätkistä kerty­ neen liikunnan määrä korreloi negatiivisesti VO2max:in kanssa. Positiivinen korrelaatio VO2max:in kanssa edellytti vähintään 5 min suoritusta 6 s jaksoja käyttäen ja 10 min lka:lla vaadittiin jo 30 min suoritus. JOHTOPÄÄTÖKSET: Hyväkuntoiset liik­ kuivat odotetusti eniten käytettäessä ABSrajoja, mutta SHT-rajoilla huonokuntoiset olivat eniten reipasta ja rasittavaa liikuntaa harrastava väestön osa. SHT-rajoilla suurin ero kertyi lyhyistä pätkistä eli huonokuntoi­ nen työskenteli arjen askareissa reippaan tai rasittavan liikunnan tasolla. Pitkäkestoinen liikunta puolestaan vaikuttaisi joko vaativan tai kehittävän hyvää kuntoa.   Krooninen kipu rajoittaa fyysistä aktiivisuutta ikääntyneillä tyypin 2 diabetesta sairastavilla WACKSTRÖM N, KOPONEN AM, SUOMINEN S, TARKKA IM, SIMONSEN N TAUSTA: Fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa tyypin 2 diabetesta sairastavien potilai­ den hoitoa. Kipu saattaa rajoittaa fyysistä aktiivisuutta, mutta toistaiseksi kroonisen kivun ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kyseisessä potilasryhmässä on tutkittu vain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kroonisen kivun esiintyvyyttä ikääntyneillä tyypin 2 diabetesta sairastavilla ja selvittää kroonisen kivun yhteyttä fyysi­ seen aktiivisuuteen, kun myös muut fyysi­ seen aktiivisuuteen keskeisesti vaikuttavat tekijät on otettu huomioon. MENETELMÄT: Tämän poikkileikkaus­ tutkimuksen otos muodostettiin viiden tutkittavan kunnan alueella asuvista Kansan­ eläkelaitoksen tyypin 2 diabeteksen lääkkei­ den erityiskorvattavuusrekisterissä olevista henkilöistä (N = 5167). Aineiston keruu to­ teutettiin postikyselynä ja vastausprosentiksi muodostui 56 % (n = 2866). Tämä tutkimus kohdistui 65–75-vuotiaisiin vastaajiin (vas­ tausprosentti 63 %, n = 1 386). Aineisto ana­ lysoitiin kuvailevan tilastoanalyysin ja moni­ muuttujaisen logistisen regressioanalyysin menetelmin. TULOKSET: Tutkittavista 64 % raportoi kroonista kipua. Tietyissä potilasryhmissä, esim. heillä, joilla diabeteksen lisäksi oli neuropatiaa tai ainakin neljä muuta kroonis­ ta sairautta, kroonisen kivun esiintyvyys oli vielä korkeampi. Heistä, joilla oli kroonista kipua, 74 % harrasti vähintään arkiliikuntaa, verrattuna 82 % heistä, joilla ei ollut kroonis­ ta kipua. Krooninen kipu ei ollut yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen, kun muut keskeiset tekijät vakioitiin. Sen sijaan tilastollisesti merkitsevä yhteys havaittiin, kun huomioi­ tiin lisäksi kivun frekvenssi ja intensiteetti. Usein esiintyvä, samoin kuin voimakas kroo­ ninen kipu, olivat yhteydessä pienempään todennäköisyyteen olla fyysisesti aktiivinen. Myös korkea ikä ja korkeampi painoindeksi vähensivät fyysisen aktiivisuuden todennä­ köisyyttä. Autonominen motivaatio ja ener­ gisyyden tunne puolestaan lisäsivät todennä­ köisyyttä olla fyysisesti aktiivinen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Krooninen kipu on yleistä ikääntyneillä tyypin 2 diabetesta sairastavilla. Tämä tulisi ottaa huomioon ter­ veydenhuollossa liikuntaneuvontaa annetta­ essa. Kattavasti kipua arvioimalla voitaisiin tunnistaa henkilöitä, joilla on usein esiinty­ vää ja/tai voimakasta kroonista kipua.   Ennustaako keski-iällä harrastettu vapaa-ajan liikunta ja muut elämäntapa­tekijät vanhuuden liikunta-aktiivisuutta? – 40 vuoden kaksos­ tutkimus WALLER K, VÄHÄ-YPYÄ H, TÖRMÄKANGAS T, HAUTASAARI P, LINDGREN N, ISO-MARKKU P, HEIKKILÄ K, RINNE J, KAPRIO J, SIEVÄNEN H, KUJALA UM TAUSTA: Kohtaisesti ja raskaasti kuor­ mittava liikunta (MVPA) iäkkäillä on tärkeä indikaattori hyvästä terveydestä sekä itse­ näistä asumista ja elämistä mahdollistavasta toimintakyvystä. MENETELMÄT: Tässä prospektiivisessa kaksostutkimuksessa tutkittiin ennustaako keski-iän pitkäaikainen liikunta (mitattu kolmesti vuosina 1975, 1981 ja 1990) ja muut itseraportoidut elämäntavat objektii­ visesti mitattua (Hookie kiihtyvyysmittari) liikunta-aktiivisuutta iäkkäänä (keski-ikä 73 vuotta, vaihteluväli 71–75). Tutkimukseen osallistui 616 henkilöä (sisältäen 197 paria), joiden keski-ikä lähtötilanteessa vuonna 1990 oli 48 vuotta.

TULOKSET: Vähäinen vapaa-ajan liikuntaaktiivisuus keski-iässä, korkeampi paino, tu­ pakointi, alhainen sosiaaliluokka ja terveys­ ongelmat ennustivat alhaista MVPA määrää iäkkäänä yksilöanalyyseissä (yhteenlaskettu selitysaste 20,3 % MVPA:sta). Quantitative trait modeling -analyysi osoittaa, että jaetut geneettiset tekijät selittävät 82 % lähtötilan­ teen ja lopputilanteen (noin 48–73 vuoden ikäisinä) välisestä liikunta-aktiivisuuden korrelaatiosta. Identtisillä kaksospareilla tehty parittainen analyysi osoittaa, että keskiiän tekijöistä vain tupakointi on tilastollisesti merkittävä vähintään kohtalaisesti kuormit­ tavan liikunnan ennustaja. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset osoittavat, että keski-iän liikunta-aktiivisuus on yhtey­ dessä iäkkäänä tehtyyn vähintään kohtalai­ sesti kuormittavaan liikuntaan, mutta ge­ neettiset tekijät ovat tämän yhteyden takana. Keski-iän elintavoista tupakointi oli ainut, joka on geeneistä riippumattomasti yhtey­ dessä vähäisempään liikunta-aktiivisuuden iäkkäänä.   Vuorokauden fyysinen kokonaisaktiivisuus ja nukuttu aika Suomessa – vaihtelu sukupuolen, iän ja koulutuksen mukaan aikuisväestössä WENNMAN H, MÄKI-OPAS T, PIETILÄ A, RISSANEN H, VALKEINEN H, PARTONEN T, BORODULIN K TAUSTA: Liikemittarin avulla tehty objek­ tiivinen vuorokausiseuranta väestötutki­ muksessa laajentaa kuvaamme eri väestöryh­ mien fyysisen aktiivisuuden ja nukkumiseen käytetyn ajan määrästä ja ajoittumisesta. Tarkastelimme miten Suomen aikuisväes­ tön fyysinen aktiivisuus ja nukkumiseen käytetty aika vaihtelevat sukupuolen, iän ja koulutuksen mukaan ja lisäksi kuvailimme fyysisen aktiivisuuden vuorokauden aikaista vaihtelua. MENETELMÄT: Kansallisen väestön ter­ veysseurantajärjestelmän (osallistuminen 58  %) liikemittausalaotos (n = 940, ikä 25–93 vuotta) osallistui fyysisen aktiivisuu­ den mittauksiin käyttäen ranteessa Actigraph GT9X Link -liikemittaria 7 vuorokauden ajan. Osallistujat täyttivät myös päiväkir­ jaa nukkumisestaan. Fyysinen aktiivisuus määritettiin kolmisuuntaiseen kiihtyvyyteen perustuen minuutin keskiarvoina ja koko­ naisaktiivisuus vuorokauden (24 tuntia) fyy­ sisen aktiivisuuden keskiarvona. Nukkumi­ seen käytetty aika tunnistettiin liikemittarin kiihtyvyyteen sekä päiväkirjaan perustuen. Osallistujat, jotka olivat käyttäneet liikemit­ taria vähintään 10 tuntia neljänä päivänä, sisällytettiin tuloslaskentaan (n = 915, 97 %, miehiä 44 %). TULOKSET: Naisilla, nuoremmilla ja matalammin koulutetuilla havaittiin suu­ rempi kokonaisaktiivisuus kuin miehillä, vanhemmilla ja korkeimmin koulutetuilla osallistujilla. Eroa kokonaisaktiivisuudes­ sa ei havaittu sukupuolten välillä enää 65 vuotta täyttäneillä tai sitä vanhemmilla. Vuorokauden aikana fyysinen aktiivisuus saavutti vanhimmissa ikäryhmissä yhden selvemmän aamupäivään ajoittuvan huipun, kun vastaavasti nuorimmassa ikäryhmässä fyysisen aktiivisuuden huippu ajoittui iltaan. Verrattuna korkeimmin koulutettuihin ma­ talammin koulutetut saavuttivat korkeam­ man fyysisen aktiivisuuden tason aamun ja päivän tunteina, mutta tasoero hävisi iltaa kohden. Nukutun ajan pituus vaihteli vain vähän iän ja sukupuolen mukaan. Pisimmät nukkumisjaksot havaittiin 25–34-vuotiailla naisilla (Keskiarvo 7,1 tuntia) ja lyhimmät 45–64-vuotiailla sekä 75 vuotta täyttäneillä miehillä (Keskiarvo 6,5 tuntia). Nukutun ajan pituus oli suurin keskimmäisessä kol­ mesta koulutusryhmästä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Ranteesta mitattu fyysinen kokonaisaktiivisuus antaa uuden ja osittain erilaisen kuvan aikuisväestön fyysi­ sestä kokonaisaktiivisuudesta kuin aiempi, eri mittausmenetelmin kerätty tieto. Ranne­ mittaukseen perustuvan liikkeen ja sen eri tasojen terveyshyödyistä tarvitaan kuitenkin lisää tietoa, jotta saatuja tuloksia voidaan tulkita perusteellisemmin. Rannemittauksen hyötyjä isossa väestötutkimuksessa ovat jo nyt hyvä käyttöaste vuorokausiseurannassa ja objektiivinen tieto nukkumisesta ja unesta. LIITY JÄSENEKSI www. lts.fi LIIKUNTA & TIEDE 55 • 45/ 2018 105

Liikuntatieteellinen Seura ry Tunnus 5005144 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU LTS maksaa postimaksun PA LV E L U K O R T T I Annan palautetta numerosta 5/2018 Kolme kiinnostavinta artikkelia olivat: 1 sivulla 2 .sivulla 3 sivulla Muuta palautetta Äänestä paras artikkeli – osallistu arvontaan Osallistu oheisella palvelukortilla lukija­ äänestykseen 10.12.2018 mennessä. Listaa tämän lehden kolme kiinnostavinta artikkelia. Myös muu palaute on tervetullut. Arvomme palautetta antaneiden kesken kaksi kirjapalkintoa. Ilmoita palautekortin kohdassa Muuta palautetta kumman kirjan valitset, mikäli voitat. Voit osallistua äänestykseen lähettämällä palautetta leena.nieminen@lts.fi. Tilaan Liikunta & Tiede -lehden (1.1.–31.12.) Tilatessasi lehden kesken vuotta ja maksaessasi tilausmaksun saat jo ilmestyneet lehdet takautuvasti. Itselleni Lahjaksi Vuositilaus 42 euroa / 2018 Kestotilaus 40 euroa /vuosi Opiskelijatilaus 25 euroa / 2018 (edellyttää päätoimista opiskelua) Liity Liikuntatieteelliseen Seuraan Jäseneksi 40 euroa / 2018 Yhteisöjäseneksi 200 euroa / 2018 (kysy lisää!) Opiskelijajäseneksi 23 euroa / 2018 (edellyttää päätoimista opiskelua) Haluan muuttaa tietojani Muutan tilaukseni jatkuvaksi Muutan osoitteeni / Peruutan tilaukseni Eroan LTS:n jäsenyydestä alkaen Tilauksen maksaja / vanha osoite / arvontalipuke Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Liikuntatieteellisen Seuran jäsenedut vuonna 2018 • Liikunta & Tiede -lehden vuosikerta • Tuntuva etu seuran järjestämien seminaarien osal­lis­tumismaksuista! • Noin 10 %:n alennus seuran julkaisuista Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Lahjatilauksen saaja / uusi osoite Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Tietoja käytetään Seuran jäsen- / tilaajarekisterin ylläpitoon. Liity nyt Liikuntatieteellisen Seuran jäseneksi oheisella lomakkeella tai internetin välityksellä osoitteessa www.lts.fi

Kuva: PASI LEINO LET’S MOVE! KARI KALLIOKOSKI K äsissäsi on lehtemme perinteinen liikuntalääketieteen päivien teemanumero. Kuten aina, päivät ovat nytkin täynnä liikunnan ilosanomaa. Tänä­vuonna päivien teemaksi valittiin ”Liikunta ja elintapasairaudet – uusinta uutta”, jonka myötä saamme koko­naisvaltaisen käsityksen liikunnan hyvää­tekevistä terveysvaikutuksista. Vaikka meistä usein tuntuu, että liikunta tekee vain hyvää, aina ei niin välttämättä ole. Tästä saimme ikävän muistutuksen koululaisten Move-testipatteriin kuuluvan viivajuoksutestin yhteydessä Espoossa tapahtuneen valitettavan kuolemantapauksen myötä. Kun nuori, elämänsä alkutaipaleella oleva ihminen yhtäkkisesti menehtyy tällaisessa tilanteessa, herättää se väistämättä huolta: onko testien tekeminen turvallista? Huoli johti toimenpiteisiin ja monessa kaupungissa ja kylässä testit pantiin jäihin. Suomen Luokanopettajat ry lisäsi tulta keskusteluun ja lähetti julkisuuteen tiukkasanaisen vaatimuksen testien siirtämistä kokonaan pois liikuntatunneilta. Yhdistys toivoi, että ”mittauksen äärimmäisen suorituskyvyn osuuksia tulisi olla valvomassa ja kirjaamassa terveydenhuollon ammattilainen”. Onneksi moni alamme asiantuntija riensi sammuttamaan paloa. Viesti oli selvä. Terveiden lasten liikuntaa ei tule rajoittaa. Mahdolliset jo oireilleet sairaudet on syytä ottaa huomioon, eikä testiä tule tehdä, jos on akuutti sairaus tai on aiempia tajunnanmenetyksiä tai rytmihäiriöitä liikunnan aikana. Nämä oireet on syytä ottaa itse kunkin liikkujan vakavasti ja tutkituttaa tilanne. Terveille lapsille ja vanhemmillekin kovatehoinen liikunta kerran pari viikossa muuta liikuntaa täydentämässä tekee hyvää. Asiat on myös syytä panna perspektiiviin. Kuten liikuntalääketieteen erikoislääkäri, professori Urho Kujala muistutti (Turun Sanomat 17.9.2018), äkkikuolemat koulun liikuntatunneilla ovat hyvin harvinaisia ja esimerkiksi koulumatkat ovat tässä suhteessa lapsille huomattavasti vaarallisempia. Koulun liikuntatunneilla on myös aina Liikunta &Tiede 5 / 2018 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki pelattu pallopelejä, joissa rasitus kohoaa helposti yhtä kovaksi kuin viivajuoksutestin lopussa, mutta paljon pidemmäksi aikaa. Terveet lapset kyllä kestävät tällaisen rasituksen ja kestäisivät kovempaakin. Asiaa on syytä tarkastella myös riskien kannalta. Tiedetään, että liikunta, erityisesti kovatehoinen liikunta lisää hetkellisesti äkkikuoleman riskiä. Toisaalta säännöllinen liikuntaharrastus pienentää tätä riskiä sekä liikunnan aikana että normaalielämässä. Ja vaikkei säännöllinen liikunta välttämättä toisikaan lisää vuosia elämään, tuo se tutkitusti lisää terveitä elinvuosia, vailla niitä tyypillisiä elintapasairauksia, joista liikuntalääketieteen päivilläkin puhutaan. Ihmismieli on sellaiseksi rakentunut, että akuutti häviävän pieni riski tuntuu paljon todellisemmalta kuin kaukana tulevaisuudessa häämöttävät valtavasti suuremmat riskit. Riskien suhteisiin liittyy myös viime aikoi­na eri medioissa esillä ollut varoittelu liiallisesta liikunnan harrastamisesta. On tie­ t ysti totta, että joillakin liikkuminen me­n ee­ överiksi, mutta tämäkin on hyvä suhteuttaa. Ylivoimaisesti suurempi ongel­ ma­ yhteiskunnassamme on kuitenkin liian­ vähäi­nen liikunta. Jos puututaan vain pie­nen joukon ongelmaan, on kohtuuden nimes­sä syytä samalla muistuttaa kokonaisuu­desta, joka on valitettavan kallel­laan sinne fyysisesti passiivisen elämäntavan suuntaan, kuten Pauliina Husun ja UKK-instituutin tutkijoitten kirjoittamasta jutusta voitte lukea tämän lehden sivuilta 27–31. Husun jutussa todetaan myös, että ”terveysliikuntasuositusten mukainen liikkuminen ei välttämättä suojaa paikallaanolon haitoilta, jos päivät vietetään pääasiassa istuen”. Tämä herätti ajatuksen, että pitäisikö meillä olla erikseen aktiivista ja passiivista elämää viettävien terveysliikuntasuositukset? Suositukset tulevat päivittymään lähiaikoina. Toivottavasti kissa nostetaan nyt pöydälle ja uskalletaan sanoa suoraan, että passiivista elämää viettävä tarvitsee itse asiassa enemmän liikuntaa kuin nykyisten suositusten mukaisen määrän. kari.kalliokoski@utu.fi puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi Päätoimittajat: Kari Kalliokoski (vast.) Jari Kanerva Toimituspäällikkö: Leena Nieminen Toimituskunta: Arto Hautala Terhi Huovinen Mikko Julin Markku Ojanen Sanna Palomäki Eila Ruuskanen-Himma Mikko Salasuo Timo Ståhl Kannen kuva: Gorilla/Julia Sjöberg Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jäsenetulehti. Paino: Forssa Print 2018 Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 40 euroa Vuositilaus: 42 euroa Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. 55. vuosikerta ISSN-L 0358-7010

5/18 55 5/18 • 8 euroa Liikunta &TIEDE Liikunta &TIEDE LIIKUNTA TUOTTAA TERVEYTTÄ KAKSOISURA EDELLYTTÄÄ VAATIMUSTEN JA VOIMAVAROJEN TASAPAINOA XXVI LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 2018