73. JOUTSAN HIIHDOT SUNNUNTAI 8.2.2026 klo 11.00 SARJAT N 8-55 V/M 8-75 V, HIIHTOTYYLI PERINTEINEN KISAPAIKALLA PUFFETTI, JONKA JÄRJESTÄÄ LUKION 1-2 LUOKKA TERVETULOA SEURAAMAAN KISOJA PAIKAN PÄÄLLE! LÄHTÖLISTAT NÄHTÄVILLÄ LAUANTAINA: JOUTSANPOMMI.FI Sydäntalven hiihtotervehdys! J outsan Pommi ry:n ja Joutsan Hiihtojen järjestelytoimikunnan puolesta toivotan kilpailijat, huoltajat ja katsojat tervetulleiksi 73:iin Joutsan Hiihtoihin. 110-vuotias Joutsan Pommi viettää tänä vuonna juhlavuottaan. Pitkä aika on seurassamme pyyhitty hikeä urheilun ja liikunnan parissa. Monia historian tapahtumia ja kilpailuita on mukava muistella. Sadat ihmiset ovat osallistuneet Pommin toimintaan vuosikymmenien saatossa niin urheilijoina, valmentajina, ohjaajina kuin talkoolaisina. Eri urheilulajeja on ollut ohjelmassa toista kymmentä. Erilaisia urheilun suorituspaikkoja ja hankkeita on matkan varrelle mahtunut. Vahva talkoohenki ja rakkaus lajeihin sykkii edelleen ja työt jatkuvat. Uusimpana lajina seuraan on tullut tänä vuonna soutu. Joutsan Veneseura ry:n lopetettua toimintansa, siirtyi soututoiminta Joutsan Pommiin. Talvi on ollut haasteellinen hiihto-olosuhteiden luomiselle. Vasta vuodenvaihteessa pääsimme pohjaamaan latuverkostoa. Sopiva pakkasjakso keinolumen tekemiselle tuli myöhään vuoden loppupuolella. Todellista seuramme talkoohenkeä tuli esille tammikuussa, kun yli 30 henkilöä oli mukana lumetustalkoissa lapioiden ja lumikolien kanssa. Tällä saatiin varmistettua keinolumiladun lisäksi pidemmillekin valoladun reiteille hiihtomahdollisuus. Talven aikana hiihtojaostomme on saanut pidettyä kahdet iltahiihdot sekä lasten hiihtokoulua. Kevättalven ohjelmaan kuuluu vielä iltahiihtoja, nappulahiihdot sekä laturetkipäivä. Lisäksi olemme tekemässä yhteisen matkan maaliskuussa Kontiolahden ampumahiihdon maailmancupiin. Juhlavuotemme käynnistyi hienosti, kun tammikuussa urheilugaalassa ampumahiihtäjämme Suvi Minkkinen sai peräti kaksi Uuno-palkintoa, Vuoden läpimurto- sekä Sykähdyttävin urheiluhetki-palkinnot. Suvin meneillään oleva kilpailukausi on mennyt loistavasti ja edelliskauden läpimurto absoluuttiselle huipulle on saanut jatkoa. Uran ensimmäisen voiton lisäksi on tullut peräti neljä hopeasijoitusta. Tällä hetkellä maailmancupin toisella sijalla oleva Suvi on vakiinnuttanut paikkansa ampumahiihdon eliitissä. Suurella jännityksellä odotamme seuraavia kisoja. Marko Hartonen puheenjohtaja Joutsan Pommi ry LÄMPIMÄSTI TERVETULOA JOUTSAN HIIHTOIHIN! Haluan Joutsan Pommin puolesta esittää suuret kiitokset yrityksille, yhteisöille, Joutsan kunnalle sekä seuran talkooväelle panoksestanne Joutsan Hiihtojen järjestämisessä. Toivotan kaikille sykähdyttävää talven jatkoa!
Joutsan kunnan tervehdys J outsan Hiihdot ovat tunnettu hiihtokilpailutapahtuma, jotka järjestetään jo 73. kerran! Tämä pitkä katkeamaton perinne kertoo paikkakunnan vahvasta yhteishengestä ja sitoutumisesta tapahtumien järjestämiseen. Hiihtokilpailujen järjestämiseen Joutsa on monella tavalla sopiva: Joutsassa jokainen voi kokea aidon suomalaisen talven ja yhteisöllisyyden, jotka ovat kunnan suurimpia vahvuuksia. Joutsan Hiihdot järjestää urheiluseura Joutsan Pommi, joka täyttää tänä vuonna peräti 110 vuotta. Maineikkaan urheiluseuran tunnetuin edustaja tänään on ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen. Suvi pokkasi äskettäin pidetyssä Suomen urheilugaalassa Vuoden läpimurtopalkinnon. Lisäksi yleisö äänesti Minkkisen MM-pronssin vuoden 2025 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Joutsan Pommin urheilijoiden maaotteluedustuksia aikaisemmilta vuosikymmeniltä on myös yleisurheilussa menestyneillä Juhani Samsilla, Heikki Mattilalla, Janne Lahtisella ja Tommy Heinolla. Joutsa on kautta aikojen kannustanut kuntalaisia monipuoliseen liikuntaan ja panostanut liikuntapaikkoihin, jotka ovat nykyisinkin ensiluokkaiset. Joutsa on tulevaisuushakuinen, monikulttuurinen ja elinvoimainen maaseutumainen kunta. Elinvoimasta osoituksena on liikuntapaikkojen lisäksi asianmukaiset koulutilat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöt, yrittäjyys, hyvät kauppapalvelut ja erinomaiset mahdollisuudet luontoliikuntaan. Leivonmäen kansallispuisto on tunnettu retkeilijöiden keskuudessa. Tämän vuoden aikana käynnistyy uusien varhaiskasvatuksen tilojen rakentaminen. Joutsan vastaanottokeskus kansainvälistää muutenkin elävää kyläkuvaa. Maamme kunnat tunnetaan parhaiten urheiluseuroista ja kesätapahtumista. Joutsan Pommin tuntee jokainen yleisurheilua ja hiihtoa seuraava, mutta monet tuntevat myös futsalia pääsarjatasollakin pelanneen JoSePan ja salibandyseura Flanelsin. Joutsan oma kesätapahtuma, Joutopäivät, on järjestetty yli 50 kertaa. Toivotan kaikille osallistujille, talkoolaisille ja katsojille innostavaa ja turvallista kilpailupäivää. Nauttikaa Joutsan talvisista maisemista ja hiihtojen tunnelmasta – täällä tarinoita syntyy ja perinteet elävät! Harri Nissinen Kunnanjohtaja Joutsan kunta toivottaa luistavia suksia ja reipasta urheilumieltä kilpailijoille ja huoltojoukoille! T Suvin tervehdys! erveiset Martellista vuorien keskeltä. Täällä valmistaudutaan kauden päätapahtumaan ja muutamia seesteisiä päiviä on vielä edessä ennen kuin talviurheilun isoin show käynnistyy. Kausi on ollut tähän asti mielenkiintoinen ja erityisesti naisten puolella kilpailu on ollut todella tiivistä. Eri voittajia ja palkintokorokkeelle päässeitä urheilijoita on lähemmäs parikymmentä. Mielenkiintoiset kisat on siis ehdottomasti tulossa ja hienoa päästä tavoittelemaan omia unelmia! Suurin työ on tähän mennessä tehty ja silti huipputulos vaatii aina kaiken onnistumista samanaikaisesti. Miten raadollista ja silti niin koukuttavaa. Kausi tähän asti on sisältänyt paljon mahtavia saavutuksia, mutta mukana on tietysti ollut ampumahiihdolle tyypilliset ylä- ja alamäet. Anterselvassa tavoittelen suorituksen näkökulmasta erityisesti vauhdinjaollisesti onnistuneita kisoja. Siinäpä yksi tarkasteltava näkökulma penkkiurheilun statistiikka-fanaatikoille. Myös tylsä klisee – omaan suoritukseen keskittyminen – tulee olemaan tärkeä tavoitetila jokaisessa kilpailussa. Näitä asioita voi kokeilla myös vaikka jokainen Joutsan Hiihtoihin starttaava kilpailija! Se on mahtava tunne, kun tuntee että pelimerkkejä on jäljellä vielä kilpailun viimeiselle pätkälle! Tsemppiä kaikille kilpailijoille ja olantaputukset talkoolaisille ja Joutsan Pommille, että Joutsan Hiihdot ovat hiihtokalenterissa tänäkin vuonna. Talviurheiluterveisin, Suvi Joutsan Hiihtojen 2026 kunniapalkintojen lahjoittajat Joutsan Huolto-osa Oy Joutsan kunta OK Keskimaa S-Market Joutsa K-Rauta Joutsa Karoliinan Kestikievari Oy Redox Ab Rautakauppala Oy UPM Metsä Metsä Group Keskisuomalainen Joutsan Pommi Jukolan Juusto Oy Pohjola Vakuutus Elvera Oy Adepta Oy Jerefix Oy Joutsan Pommin hallitus vuonna 2026: Marko Hartonen, puheenjohtaja Hanne Laitinen, sihteeri Pasi Olkkonen Matti Haapala Kati Lavia Mika Sirkka Merja Saarela Pirjo Kosonen Petteri Oksanen Martti Kuitunen Joutsan kunta, Länsitie 5, 19650 Joutsa, puh. 0400 454 044 kirjaamo@joutsa.fi, www.joutsa.fi #joutsankunta
73. JOUTSAN HIIHDOT KILPAILUORGANISAATIO Kilpailunjohtaja Marko Hartonen, 0400 877 714 Kilpailujen sihteeri Hanne Laitinen TD Pirjo Kosonen, 040 864 4594 Kilpailukanslia Jouko Pirkkalainen, 040 761 0237 Ajanotto ja tulokset Esa Harlin Käsiajanotto Pasi Lavia Lähetys Kimmo Siitari Kilpailukeskus Marko Hartonen Ratamestari Pasi Lavia Palkinnot Marko Hartonen Kuulutus Teuvo Slant Liikenteenohjaus Pertti Räsänen Ratavalvonta Martti Kuitunen Tiedottaminen Matti Miettinen Kisakahvila Joutsan lukion 1-2 lk NP /$78.$577$-2876$1+,,+'27 5$'$7 NPNPNPNPMD NP OHJEITA KILPAILIJOILLE: HIIHTOTYYLI PERINTEINEN N/M8 1,0 km N/M10 2,5 km N/M12 3,0 km N14 3,0 km M14 5,0 km N16 5,0 km M16 7,5 km N18 7,5 km M18 7,5 km N20 7,5 km M20 7,5 km N 7,5 km M 15,0 km N35 7,5 km N45, N55 5,0 km M35, M45 7,5 km M55, M65, M70 5,0 km M75 3,0 km (1x1,0 km) (1x2,5 km) (1x3,0 km) (1x3,0 km) (1x5,0 km) (1x5,0 km) (1x7,5 km) (1x7,5 km) (1x7,5 km) (1x7,5 km) (1x7,5 km) (1x7,5 km) (2x7,5 km) (1x7,5 km) (1x5,0km) (1x7,5 km) (1x5,0 km) (1x3,0 km) KILPAILULADUT Käytössä 1,0 km, 2,5 km, 3,0 km, 5,0 km ja 7,5 km. Muutokset latuihin ja matkoihin mahdollisia lumitilanteen mukaan. VERRYTTELY Kentän sisäringillä on verryttelylatu. Kilpalatua voidaan käyttää verryttelyyn ja suksien testaukseen. Kilpailijat tulee huomioida ja antaa heille esteetön suoritusmahdollisuus. Verryttelemään ei saa kulkea lähtö-/maalialueen kautta. Maalisuoralla ei saa hiihtää kilpailujen aikana. KILPAILUKANSLIA Kilpailukanslia liikuntahallin aulassa. KILPAILUNUMEROT Noudetaan kilpailukansliasta. Numerolaput luovutetaan kilpailusuorituksen jälkeen maalialueella olevaan laatikkoon. Palauttamatta jääneestä tai hukkuneesta numerosta järjestäjä veloittaa ao. seuraa 100 €. PAIKOITUS Liikuntahallin, urheilukentän ja koulun pysäköintialueet, joissa opastus. SUKSIEN VOITELU Ei ole järjestettyä erillistä voitelupaikkaa. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan FIS:n ja Suomen Maastohiihto ry:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Protestiaika on 15 minuuttia. Protestin hinta 80 €. TULOKSET Tulokset OnLine-tulospalvelun kautta, linkki kisasivuilta. Kilpailujen jälkeen kisasivuilta. PUKUHUONEET JA WC-TILAT Liikuntahallin pukuhuoneet. Liikuntahallin aulan wc-tilat. NP NP /$78352),,/,7 NP LÄHTÖ NP LÄHTÖ NP LÄHTÖ NP NP NP NP NP .,(552.6(//( 0$$/, LÄHTÖ NP ($ NP NP NP NP LÄHTÖ NP NP NP NP NP LÄHTÖ NP NP NP NP NP NP NP NP NP SEURAYHTEISTYÖSSÄ MUKANA: KESKEYTTÄMISTAPAUKSESSA Hiihtäjän on ilmoittauduttava ja palautettava numerolappu maalipaikalla. PALKINTOJEN JAKO Palkintojen jako liikuntahallin sisätiloissa. Sarjojen 8-14 palkintojen jako, kun tulokset vahvistettu. Muiden sarjojen osalta, kun tulokset on vahvistettu. Kenttäkuulutuksella ilmoitetaan tarkempi kellonaika. PALKINNOT Sarjoissa 8-14 kaikki palkitaan. Muiden sarjojen palkittavien määrä ilmoitetaan kisapäivänä. M ja N yleisissä sarjoissa rahapalkinnot; 1. 500 €, 2. 300 €, 3. 100 €. JOUTSAN SEUDUN PALLO JOUTSAN VOIMISTELU JA LIIKUNTA FLANELS KANGASNIEMEN KALSKE PERTUNMAAN PONNISTAJAT TAMMIJÄRVEN TAMMI JOUTSAN LUMIKISSAT RY KUNTIEN TERVEHDYS JOUTSAN HIIHDOILLE KAHVIO Kilpailukeskuksessa on puffetti. Järjestää lukion 1-2 lk. Joutsan kunta Kilpailualueella on valokuvaaja. Kuvat julkaistaan kisasivuilla myöhemmin. Hartolan kunta ENSIAPU EA-ryhmä; Joutsan Palomiehet ry, P. 040 4113 758 Päivystävä lääkäri; Keski-Suomen keskussairaala, P. 116 117. Hätäkeskus; P. 112 Toivakan kunta www.joutsa.fi www.hartola.fi www.toivakka.fi Sysmän kunta www.sysma.fi
Hiihtojaoston kuulumisia Tämän vuoden hiihtokouluun on saatu kokoon 29 innokasta hiihtäjää. Osallistujien ikähaitari on 5–13 vuotta. Hiihtokoulussa leikitään, harjoitellaan hiihtotekniikkaa ja hiihdetään jokainen omaan tahtiin. Kaikkein tärkein tavoite on liikkumisen ilo. Haasteita kohdataan yhdessä ja uusia taitoja harjoitellaan, jotta lopulta päästään porukalla ladulle ja tekemään yhdessä pieniä retkiä. Hiihtokoulussa osa harjoittelee ylämäessä ankkatyyliä ja alamäen laskuasentoa, kun taas toiset viimeistelevät wassberg-tekniikkaa. Monipuolinen ryhmä innostaa ja kannustaa toinen toistaan eteenpäin ladulla, ja toisena hiihtokoulun keskeisenä tavoitteena onkin toisten tukeminen ja kannustaminen. Haastavasta lumitilanteesta huolimatta seura on päässyt käynnistämään matalan kynnyksen iltahiihtojen sarjan. Tässä valmistaudutaan vapaan hiihtotavan yhteislähtökisan lähtömerkkiin. Kisaohjelmassa on myös väliaikalähtöjä sekä perinteisen hiihtotavan kisoja kaikenikäisille kilpailijoille. Talven aikana saadaan ratkottua sekä seuran- että kunnanmestaruudet. Seuran yhteisharjoituksia on ollut kesällä ja syksyllä. Harjoituksina sauvakävelyä, sauvarinnettä, suotreenejä ja motivaatiomonttua. Harjoitukset ovat soveltuneet pääosin kaiken ikäisille ja kuntoisille. Mukana ollut eri ikäisiä 10-30 henkeä riippuen harjoituksesta. Tässä kuvassa ollaan syksyllä suotreeneissä. Lunta tehtiin viisi vuorokautta hyvillä pakkaskeleillä vuodenvaihteen molemmin puolin. Kymmenkunta Pommin ”tykkijullia” hoiti projektin mallikkaasti. Hiihtojaoston jäsenet vuonna 2026: Jouko Pirkkalainen, puheenjohtaja Merja Saarela, sihteeri Pasi Lavia Marko Hartonen Pertti Räsänen Riikka Talja Marko Pynnönen Matleena Teppola KISAKATSOMO! Tule seuraamaan ja jännittämään naisten ampumahiihtoa yhtenäiskoulun auditorioon 14.2., 15.2. ja 21.2. Ovet aukeaa puoli tuntia ennen lähetystä Kahvitarjoilu Sykähdyttävästi Tervetuloa!
Fysioterapeutti Katri Kuusimäki Fysioterapia, hieronta, pilates, akupunktio. 0400 671 842 Metsäurakointi Säynätmäki Oy Koneellinen puunkorjuu. 0400 343060 tsmetsa@gmail.com • lokakaivojen tyhjennykset • puunkaadot ja raivaustyöt • auraukset ja hiekoitukset • kuljetuspalvelut paketti- tai kuorma-autolla • mökkitalkkaripalvelut Jousitie 25, 19650 JOUTSA PARTURI-KAMPAAMO CityHius Jousitie 36, Joutsa 044 036 2076 cityhius.com Kun tarvitset työlle tekijää, niin soita meille! Janne 050 368 8024 Minna 045 787 19424 info@riihivirta.fi www.riihivirta.fi HUOLLOT - KORJAUKSET 040 842 9366 shautopalvelu@gmail.com shautopalvelu.com Vasaratie 2, Joutsa Huollot, korjaukset, rengaspalvelut: huollot ja korjaukset PM Autohuolto Oy, Yrittäjäntie 10, Joutsa Hinauspalvelu 24 h p. 0400 883 377, joutsa@autoasi.fi hinauspalvelu p. 0400 259 117 Palveluitamme: määräaikaishuollot, tuulilasin vaihdot, jakopäähuollot, ilmastoinHinauspalvelu 24vaihteiston h, p. 0400 117 ja maalaustyöt tihuolto, vikadiagnostiikka, huuhtelu,259 kolarikorjaukset AUTOASI JOUTSA / JS KORJAUSPALVELU • Hiekat • Murskeet • Sepelit Valtuutettu Vasaratie 2, 19650 Joutsa, p. 0400 883 377, joutsa@autoasi.fi Polaris-huolto • Kaivinkonetyöt • Hiekan seulonta RENKAAT JA RENGASTYÖT: RENGASMYYNTI* NELIPYÖRÄSUUNTAUS RENGASHOTELLI 59 €/KAUSI** * Rengassarjan ostaneille yksi rengassäilökausi veloituksetta ** KAUSISÄILYTYS SIS. RENKAIDEN ALLEVAIHTO, PESU JA SÄILYTYS J. Jääskeläinen Ky Rutalahti, p. 0400-626 472 Joutsan Lämpölaitehuolto Oy LVI-alan työt 0400-342092 Samuli Virtanen joutsan.lampolaitehuolto@gmail.com 050 431 9818, 040 465 1227 www.lvrs.fi * UUDISRAKENTAMISEN JA REMONTOINNIN SUUNNITTELU- JA VALVONTATYÖT * KOSTEUSMITTAUKSET JA ASBESTIKARTOITUKSET PUUNKORJUUYRITYS METSÄ LAHTONEN OY Veertintie 3, 19650 Joutsa Puh. 040-521 1880 Puukauppaa ja metsänhoitopalveluita Puukauppa käy nyt hyvin ja olemme erityisen kiinnostuneita sulan maan aikaan korjattavista sekä tukkivaltaisista leimikoista. Ota yhteyttä metsäasiantuntijaan ja pyydä tarjous: Pekka Nummela, puh. 050 411 7676 www.metsaforest.com RAKENNUSPALVELU HARTONEN OY MARKO HARTONEN, RKM, 0400-877714 rakennuspalvelu.hartonen@gmail.com Esa Korpela Ky 0400-245 883 www.esakorpela.com 0400 649 416 www.jokita.com T:mi Tuomo Hietala Maanrakennus ja metsänparannustyöt. Tontti- ja erikoishakkuut 0400 677135, Rinnekuja 4 19650 JOUTSA Café Meijerinliiteri
Yleisurheilujaoston kuulumisia juostaan jo viideskymmenes Joutohölkkä. Kesän 2025 aikana seurakisoihin kertyi tulosmerkintöjä yli 50 lapsen ja aikuisen voimin. Seurakisoihin voi osallistua kuka tahansa ja ilmoittautua voi vielä vaikka suorituspaikalla, jos asiasta innostuu. Kesällä 2026 nämä seurakisat sekä nappulajuoksut kuuluvat seuran yleisurheilun toimintakalenteriin. Tervetuloa mukaan toimintaan! Lisätietoa saa jaoston jäseniltä ja ohjaajilta sekä tietysti seuran kotisivuilta www.joutsanpommi.fi/ yleisurheilu MIKA SIRKKA Yleisurheilujaoston jäsenet vuonna 2026: Joutohölkässä oli yli sata juoksijaa. J outsan Pommin yu-toiminta jatkuu edelleen vilkkaana. Kesällä 2025 yleisurheilukoulu saavutti suuren suosion. Kesän tapahtumissa oli mukana hyvin osallistujia. Esimerkiksi Joutohölkässä mukana oli yli 140 kovakuntoista juoksijaa. Elokuussa juhlittiin Joutsan urheilukentän 40-vuotista historiaa tuloksellisesti kovatasoisten kansallisten kisojen merkeissä. Kilpailullisesti Pommin nuoret harrastajat saavuttivat useita piirinmestaruusmitaleita ja hyviä tuloksia. Vanhemmista junioreista Markus Porvari osallistui talvella SMhallikisoihin ja juoksi ennätyksensä 60m juoksussa. Kiira Johansson saavutti N17sarjan moukarissa aluemestaruuskisojen hopean. Harjoitustoiminta jatkui viikottaisena läpi vuoden. Talvikaudella harjoituksia pidetään edelleen talvikaudella lauantaisin liikuntahallilla sekä sunnuntaisin Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla. Ilahduttavasti seuraan on tullut ja palannut hyvätasoisia urheilijoita. Heitä ovat mm. parin vuoden HIFK:n edustamisen jälkeen seuraan palan- nut Benedict Seppälä sekä JKU:sta siirtynyt kiekonheittäjä Mika Ruhtinas. Kesän 2026 Kalevankisoissa Jyväskylässä saatetaan nähdä jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen Pommin urheilija. Toivomme onnistunutta harjoittelua kesää kohti. Vuoden 2026 alusta alkaen myös Pommin yleisurheilu siirtyi Keski-Suomen piiriin. Keski-Suomen yleisurheilu ry otti Pommin väen positiivisesti vastaan ja myönsi heti alkuun yhden piirinmestaruuskilpailun järjestelyvastuun seuralle. Tulevana vuonna järjestetään edelleen tuttuun tapaan kesäistä yleisurheilukoulua, josta maistiaisia tulee jo aiemmin keväällä. Maastojuoksu-cup järjestetään edelleen neliosaisena kilpailusarjana. Tämä sopii myös mainiosti harrastajille kunnonkohotuksen motivointiin. Vuonna 2025 maastojuoksuissa osallistujamäärän keskiarvo oli ilahduttavasti reilusti yli kahdenkymmenen. Kesäkuussa ovat vuorossa kansalliset yleisurheilukisat 110-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Näihin kisoihin pyritään saamaan mukaan maan kärkipään urheilijoita. Heinäkuussa Soutujaosto Joutsassa on pitkät puuvenesoudun perinteet. Yksikkösoutajien lisäksi kirkkoveneellä on soudettu Joutsassa jo 26 vuotta. Soututoiminta siirtyi Pommin alaisuuteen viime vuoden lopulla. Hienoa, että soutaminen jatkuu ja toivotamme harrastajat tervetulleeksi mukaan Pommin toimintaan. Soutujaoston jäsenet vuonna 2026: Jouko Pirkkalainen, puheenjohtaja Minna Elo, sihteeri Noora Leppäketo Paavo Nummela Valokuva Esa Jokinen Mika Sirkka pj, valmennus Tiina Seppälä, sihteeri Sami Fagerholm Marjukka Heino Antti Nykänen Johanna Oksanen Petteri Oksanen, nuorisotoiminta Mikko Oksanen Jere Rossi Satu Saari Juha Virtanen 50. JOUTOHÖLKKÄ JOUTOPÄIVÄ LAUANTAINA 4.7.2026 klo 16 alkaen
HUTTULA Rantatie 21 19650 Joutsa • 0207 756 080 www.huttula.fi Lounas päivittäin Veikkaus / Toto A-oikeudet Proopelti Oy 040 163 7786 Peltikatot | Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät | Peltilistat Tuomas Teppola Rieskalantie 39, 19650 JOUTSA proopelti@gmail.com | proopelti.fi Viimeisteltyä toteutusta MARMARA Pizza & Kebab Länsitie 3, 19650 JOUTSA Puh. (014) 883 000 - MAANRAKENNUSTYÖT - RAKENNUSTEN POHJATYÖT ARITRAC OY Yhdysti ARIma– 040 506 5576 - JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT www.aritrac.fi ASENNETTUINA info@aritrac.fi - MYÖS MAA-AINEKSET Omistajan käyntikor tti smarket.joutsa Omistajan käyntikor Omistajan käyntikortti S-market Joutsa Yhdystie 9, 19650 Joutsa ma–la ma–la7–21, 7–21,su su10–21 9–21 R. HEINONEN INVEST OY Santalantie 25 10900 Hanko Puh. 040 518 2555 AUTOHUOLTO NIINIRANTA - Autojen määräaikaishuollot | - Katsastustarkastukset - Vikadiagnostiikka | - Hitsauskorjaukset arkisin klo 8.00-16.00 044-3637891 Niittysentie 71, Leivonmäki Remontointi Oksajoki Oy Ammattitaidolla remontit lattiasta kattoon, myös kylpyhuoneet 044 053 0035 Ville Oksajoki ville.oksajoki@gmail.com
Tmi Tero Karppinen Uudisrakentaminen ja saneeraus Nuhlaantie 6, 19910 Tammijärvi 040-588 5922 terokarppinen@live.com LVI-alan työt 40 -vuoden kokemuksella Myymälä avoinna: ma-pe klo 9.00-16.00 Keskustie 7, 19600 HARTOLA. P. 044 373 2337 tai 03 716 2452 TAKSI UNTO LEHTONEN Juha 040 128 2700 Unto 0400 148 517 Ryhmäkuljetukset, esteetön kuljetus (pyörätuoli) MIESKONMÄEN KOULUKULJETUS puh. 040-545 5101 Me OP Koti Järvi-Hämeessä tunnemme tämän alueen Matti Ilván Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV kaupanvahvistaja 0400 277 575 matti.ilvan@op.fi OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Sysmäntie 36, 19700 Sysmä Kiinteistönvälityksen lisäksi saman katon alta löytyy myös muita palveluita: teemme ammattitaidolla asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen kauppakirjoja ja arviokirjoja. Kauttamme myös vuokravälitys- ja isännöintipalvelut. RAKENNAMME OMAKOTITALOJA & VAPAA-AJAN ASUNTOJA Palvelemme maanrakennustöistä aina viimeistelytöihin ja viherrakentamiseen – avaimet-käteen periaatteella. Ha a v e e n a o m a ko ti ta i ke s ä m ö k k i? K y s y li s ä ä ja p y y d ä ta r jo u s ! www.rakennustyolehtonen.fi Puh. 0400 919 557 Pankki, jolla on kasvot Me OP Järvi-Hämeessä palvelemme niin paikallisia kuin vapaa-ajan asukkaitakin. Heitä, jotka arvostavat henkilökohtaista ja asiantuntevaa pankkipalvelua. Meille on kunnia-asia antaa pankille kasvot ja tehdä työtämme tinkimättömästi, sinun parhaaksesi. Konttorimme palvelevat Kuhmoisissa, Pertunmaalla, Sysmässä ja Vääksyssä. Kati, sijoituspäällikkö 010 254 7975 Yhteystietomme löydät qr-koodilla tai osoitteesta https://www.op.fi/osuuspankit/o p-jarvi-hame/asiantuntijat/ #PäijänteenJohtava Tällä kupongilla elintarvikkeista (ei koske tupakka- ja alkoholituotteita) - 10 % dataseed Voimassa 8.2.2026 saakka www.dataseed.fi JOUTSA webhotellit
TEE PAREMMAT PUUKAUPAT. Kotimaisena perheyrityksenä meidät tunnetaan reiluista puukaupoista, tukin tarkasta katkonnasta, huolellisesta korjuujäljestä ja tyytyväisistä asiakkaista. Työllistämme lähes 1 000 henkeä. Myymällä puusi meille olet mukana työllistämässä Suomea ja oman alueesi yrittäjiä. Jalostamme puuta sekä kotimaan markkinoille että vientiin noin 70 maahan. Ostamme kuusi- ja mäntytukkien lisäksi myös pylväspuita ja pikkutukkeja. Kunnia-asiamme on tarjota metsänomistajille palvelua ja ratkaisuja, joita halutaan suositella eteenpäin. Sinä haluat tehdä kannattavaa metsänhoitoa ja saada tuottoa metsästäsi. Me haluamme tarjota siihen mahdollisuuden. Ota yhteyttä 010 8425 100 puukaupoille@versowood.fi Nyt on hyvä hetki myydä. Tilaa maksuton metsäkäynti ja kartoitamme hakkuu- ja toimenpidevaihtoehdot. versowood.fi JJ RAKENNUS JA KONE OY * Uudisrakennustyöt * Saneeraustyöt * Kaivinkonetyöt * Rakennusten purkutyöt 040 8287 589 janne.solatie@luukku.com Kuljetusliike YRJÖ ERÄMIES Oy eramies@phnet.fi JOUTSAN HUOLTO-OSA OY Hulikkalantie 2, 19650 Joutsa Puh. 014-883111 joutsa@fixus.fi Metsätyö Pylväläinen Oy Koneellista puunkorjuuta Siltalantie 77 19650 Joutsa 0400 225 048 Hirsitalot ja huvilat näyttävästä massiivihirrestä Marko Hartonen 0400-877714 marko.hartonen@aihkitalot.fi www.aihkitalot.fi
JOUTSAN HIIHTOJEN VOITTAJAT 1951-2025 15 km 25-30 km Naiset 5 km Naiset 10 km Bruno Valonen Vesa Liias Helmi Översti Vesa Liias Bruno Valonen Saima Halonen Vesa Liias Pekka Kuvaja Saima Halonen Vesa Liias Pekka Kuvaja Maire Hahl Luja Lahti Luja Lahti Saara Saarinen Niilo Kautto K.Tiihonen Eila Lappi Vesa Liias Vesa Liias Pirkko Valasti Vesa Liias V. Hämäläinen Maija Olkkonen Toimi Alatalo Arvo Viitanen Leila Kupiainen Arto Tiainen Arto Tiainen Siiri Rantanen V. Räsänen V. Räsänen Siiri Rantanen Väinö Huhtala Lauri Bergqvist Irma Pöyry Väinö Huhtala E. Mäntyranta I. Nieminen E. Mäntyranta Arto Tiainen Mirja Lehtonen Mirja Lehtonen K. Oikarainen R. Hämäläinen Tuula Siponen Irma Peltola Arto Tiainen E. Mäntyranta L. Suihkonen L. Suihkonen R. Hämäläinen R. Hämäläinen L. Suihkonen L. Suihkonen Kalevi Laurila Hannu Taipale M. Kajosmaa M. Olkkonen Kalevi Laurila Kalevi Laurila M. Kajosmaa M. Kajosmaa R. Lehtinen Hannu Taipale Helena Takalo Helena Takalo Kalevi Laurila Kalevi Laurila M. Kajosmaa M. Kajosmaa Eljas Nygård Hannu Taipale Helena Takalo M. Kajosmaa Timo Peteri 1973 kisoja ei voitu pitää lumen puuttuessa 1974 Eero Ruonala J. Mieto (50 km) H. Nurminen Hilkka Kuntola 1975 Arto Koivisto S. Kolehmainen M. Kajosmaa Ritva Kivi Miesten viesti 1976 Aimo Isometsä Alatornion Pirkat Kaija Härkin Ulla Suhonen Naisten Viesti 1977 J. Hamström Kuhmon Kiva Pyhäjärven Pohti Kaija Härkin Naisten 5 km 1978 Juha Mieto Alatornion Pirkat Helena Takalo Helena Takalo Naisten viesti 1979 H. Kirvesniemi Mikkelin Hiihtäjät H. Riihivuori Jyväskylän Hiihtoseura 1980 Juha Mieto Mikkelin Hiihtäjät M. Hämäläinen Pyhäjärven Pohti 1981 Juha Mieto Valkeakosken Haka H. Riihivuori Simpeleen Urheilijat 1982 H. Kirvesniemi Hyvinkään Hiihtoseura H. Riihivuori 1983 Aki Karvonen Lidingö Åsarna Eija Hyytiäinen Saarijärven Pullistus Miehet 30 km Naiset 10 km 1984 Juho Mieto Kari Ristanen Pirkko Määttä M. Hämäläinen Miesten viesti Naisten viesti 1985 peruutettu Valkeakosken Haka Saarijärven Pullistus Naiset 5 km 1986 H. Kirvesniemi Viitasaaren Viesti Saarijärven Pullistus Eija Hyytiäinen 1987 Jari Laukkanen Inarin Yritys Lahden Hiihtoseura Manuela Di Centa 1988 Miehet 10 km vapaa Naiset 5 km vapaa Timo Jaakkola, Valkeakosken Haka Raili Savolainen, Lapinlahden Veikot Miehet 15 km perinteinen Naiset 10 km perinteinen Juha Mieto, Kurikan Ryhti Marjut Lukkarinen, Lohjan Louhi 1989 Timo Jaakkola, Valkeakosken Haka Eija Hyytiäinen, Saarijärven Pullistus Miehet 15 km perinteinen Naiset 10 km perinteinen 1990 Mikael Edman, Ruotsi Eija Lyytiäinen, Saarijärven Pullistus Erwin Svendsen, Norja Pirkko Määttä, Kuusamon Erä- Veikot Miehet takaa-ajo 15 + 10 km Naiset takaa-ajo 10 + 5 km 1991 Veikko Oja, Aavasaksan Kisa Susanna Hämäläinen, Savonl. J 1992 Juha-Matti Valkama Mari Hietala 1993 Miehet 10km Naiset 5 km Tage Ray, IK Falken Marianne Myklebust, Norja Miehet 20 km Naiset 10 km Leif Häggman, IK Falken Lisbeth Johnsen, Norja 1994 Veteraanien mestaruuskilpailut 1995 Miehet 15 km perinteinen Naiset 7,5 km perinteinen Andrus Veerpalu, Viro Kristina Smigun, Viro Miehet 15 km vapaa Naiset 7,5 km vapaa Marko Kinnunen, Kinnulan Kimmot Kristina Smigun, Viro 1996 Miehet 20 km perinteinen Naiset 10 km perinteinen Hiroyuki Imai, Japani Fumiko Aoki, Japani 1997 Miehet 15 km vapaa Naiset 10 km vapaa Jari Puolakka Johanna Lidholm Jyväskylän Hiihtoseura Lovisa Tor 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959 1960 1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 1968 1969 1970 1971 1972 1998 1999 2000 2001 Naiset 5 km vapaa Petri Ylönen Cristel Vahtra Hyvinkään Hiihtoseura Viro Janne Immonen Elina Pienimäki Sotkamon Jymy Seinäjoen Hiihtoseura Mikko Hyvärinen Elina Pienimäki Suonenjoen Vasama Seinäjoen Hiihtoseura Suomen Kuorma-autoliiton ja Suomen Taksiliiton SM-hiihdot Naiset 7,5 km vapaa 2002 Valeri Rodokhlebov Kirsi Välimaa Kuusamon Erä-Veikot Jämin Jänne 2003 Petri Ylönen Aino-Kaisa Saarinen Toijalan Vauhti Hollolan Urheilijat- 46 2004 Juha Lallukka Valentina Shevtshenko Joutsan Pommi Ukraina 2005 Valeri Rodokhlebov Milla Saari Kuusamon Erä-Veikot Nakkilan Vire 2006 Juha Lallukka Elina Hietamäki Joutsan Pommi Tampere 2007 Suomen Kuorma-autoliiton ja Suomen Taksiliiton SM-hiihdot 2008 Thomas Ramstedt Sini Alusniemi Pargas IF Huhtasuon Hiihto 2000 2009 Anssi Pentsinen Silja Tarvonen Jämsänkosken Ilves Kangasniemen Kalske 2010 Anssi Pentsinen Mirva Rintala Jämsänkosken Ilves Lappeen Riento 2011 Henri Jelonen Maija Saarinen Jämsänkosken Ilves Joutsan Pommi 2012 Jussi Simula Anne Mäkinen Jämsänkosken Ilves Tarvasjoen Urheilijat 2013 Kari Varis Sini Alusniemi Kouvolan Hiihtoseura Huhtasuon hiihto 2000 2014 Markus Pörsti Kati Venäläinen Mikkelin Hiihtäjät Noormarkun Nopsa 2015 Jussi Simula Maija Hakala Jämsänkosken Ilves Hämeenlinnan hiihtoseura 2016 Aku Nikander Maija Hakala Vihdin Viesti Hämeenlinnan hiihtoseura 2017 Keski-Suomen Maakuntaviesti 2018 Ari Luusua Sini Alusniemi Ski Team Mäenpää Ikaalisten Urheilijat 2019 Mikko Kuusela Maija Hakala Vantaan Hiihtoseura Hämeenlinnan Hiihtoseura 2020 Olli Jarva Sini Alusniemi Imatran Urheilijat Ikaalisten Urheilijat 2021 Aleksi Parttimaa Anni Kainulainen Ski Team 105 Hämeenlinnan Hiihtoseura 2022 Sami Lähdemäki Rebecca Immonen Ski Jyväskylä Vantaan Hiihtoseura 2023 Veli-Matti Räsänen Anni Kainulainen Jämsänkosken Ilves Vantaan Hiihtoseura 2024 Waltteri Vinkanharju Rebecca Immonen Tampereen Yritys Vantaan Hiihtoseura 2025 Aleksi Parttimaa Anne Kyllönen ProSki Oulu Kainuun Hiihtoseura Matka ampumahiihdon maailmancupin osakilpailuun KONTIOLAHDELLE la 7.3.2026! Seura tarjoaa kyydin jäsenille. Jokainen hankkii itse lipun haluamaansa katsomoon lippu.fi -palvelusta. Ohjelmassa naisten yhteislähtö sekä miesten viesti. Lähtö Joutsasta noin klo 8. Paluumatkalle lähdetään viestin päätyttyä klo 18. 110v. Ilmottautuminen 9.2.2026 mennessä viestillä Hannelle 040 766 8211.
TAKSI - PIKKUBUSSI Jari ja Hanna Koskenniemi 0400-199 102, 0400-199103 Marjotaipale, Väisäläntie, Joutsa METSÄKULJETUS HALLBERG KY Leppäkoskentie 20 19600 HARTOLA 0400-298 092 Yhdystie 9 puh. 0207 342 300 Avoinna: Ma - Pe 9-18 | La 9 - 15 | www.joutsanapteekki.fi Sähköalan työt IS-SET Ky Ismo Saari Luhangan Liikenne Eero Aro Maanrakennus 040 517 8926 040-1472332/Tiina Renko Koska mekin olemme täältä Ranaatintie 145, 19560 Joutsa p. 0500 859 798 ismo.saari63@gmail.com TAKSI MOTO-JUSSI OY P. 040-1663 988 19910 TAMMIJÄRVI Puh. 0400-345 882 Ahti Tarhanen Joutsa KONEELLISTA PUUNKORJUUTA Tässä on Sari, luottolukkari ja ulkopelispesialisti. Hän tietää, milloin taktinen väärä polttaa kärkietenijän ennen kotipesää. Ulkopelin lisäksi Sarin erityisosaamista ovat hajauttamisen keinot. Hän tietää, miten sijoitussalkku pysyy vakaana maailmantalouden myllerryksessä. Sillä me OP:ssa tunnemme talouden ja rahan sekä keskisuomalaisuuden.
MARTTI KUITUNEN 040 757 0200 KESTIKIEVARI Lounaskahvila, ryhmä- ja juhlatilat 040 685 8566 Kuusirinne 11 41770 Leivonmäki karoliinankahvimylly.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS-LKV Perukirjat ja perinnönjaot, kauppa- ja lahjakirjat, erilaiset valtakirjat, maatilojen sukupolvenvaihdokset ym. Nopea ja joustava palvelu. Notariaattipalvelu Pekka Pietilä Oy LKV Puh. 0400 644140 www.notariaattipalvelu.fi J.H eikkinen ky PELTITYÖ Lujukalliontie 14, 19650 Joutsa 0400-246 142, jarmo.heikkinen@pp.inet.fi • rakennusalan peltityöt • LM-SÄHKÖ Korpilahdentie 808 19920 PAPPINEN Puh. 0400-476 559 www.lmsahko.fi Latu auki ja pikalähtö digiin Keskisuomalainen digi 1 kk ilmaiseksi ksml.fi/tutustu Uutisia keskisuomeksi
RAKENNUSTYÖ MARKO SALO OY - rakennustyöt - remontit - muuraukset - kylpyhuoneet - keittiöt www.smrakenne.fi - puh. 040 822 9478 Joutsan Isännöintipalvelu Oy Kuva Jussi Niukkala JOUTSAN HIIHTOJA TUKEMASSA RAUTAKAUPPALA Yhdystie 4, 19650 Joutsa Puh. 044 561 3043 www.joutsanisannointi.net Länsitie 4, 19650 Joutsa, puh: 0207 920 620, toimisto@rautakauppala.fi Käy tutustumassa verkkosivuihimme www.rautakauppala.fi www.metsapirkka.fi www.sydanpuu.com Kiinteistönarviointi, metsäalan asiantuntijapalvelut. Ota yhteyttä: 040 761 0237 tai jouko.pirkkalainen@metsapirkka.fi TALOUSVESISUODATTIMIA 40 SF-19650 JOUTSA puh. 044-271 9227 YLI V. PUHTAAN VEDEN PUOLESTA Metsämaan muokkaukset ja energiapuuhakkuut kaivinkoneella. Auraukset traktorilla. Konetyö Markus Saari 050 493 7095 kone.saari@gmail.com
EK-PUTKI OY LVI-alan työt Tammijärvi Puhelin (03) 7172 651 jarvisen.liikenne@saunalahti.fi TAKSI Pekka Soilu RAKENNUSTYÖT T:MI ILKKA LURI Puh. 040 552 5729 ilkkaluri17@gmail.com 050 366 4432 Eemeli Karppinen 045-867 3320 Kilpalantie 6A1 19910 Tammijärvi Kaikki muuraustyöt Lounas Lounas Lounastilausajokyydit Lounas kahvi + Luotettavat TARJOUKSET TARJOUKSET munkki PERJANTAI niinTORSTAI pienille kuin isoille ryhmille Kokolihahampurilainen 5,00 Ranskalaiset + 4 nakkia 6,70 Jättilautanen 7,70 Amerikanburgeri 8,00 Lihis + grillimakkara 4,00 Salaattiannos 6,50 Talon erikoinen 7,00 Kebab ranskalaisilla 7,70 2,50€ Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista TARJOUKSET perustuksista tulisijoihin. T TIISTAI Nyt myös Kerroshampurilainen Tiileri tulisijat. Lihis + 3 nakkia 5,00 5,00 J TARJOUKSET MAANANTAI Kerrosporilainen 5,00 TIILI-TORSTI OY Grillilautanen 6,70 Porsaan filepihvi 8,00 045 1709 338 Lihapullaranskalaiset 6,70 Kerroskokolihahampurilainen 7,70 Lehtipihvi 8,00 Yhdystie 3 | Joutsa 014 882306 torsti.hannikainen@tiilitorsti.fi LOUNAAT ARKISIN KLO 10.00 – 13.00 tilausliikenneakman@gmail.com 040 547 9866 / Santeri Åkman Instagram @tilausliikenneakman Tervetuloa monipuolisen valikoiman ja erinomaisen palvelun rautakauppaan! Meiltä myös noutoja kuljetuspalvelut. Palvelemme ma-pe klo 8-17, la klo 9-14 ja su suljettu Jousitie 2, Joutsa puh: 044 735 0700 Sysmäntie 42,Sysmä puh: 044 735 0500 Rakennuspalvelu Sami Jokinen 0400789856 Rakennustyöt Suunnittelu Valvonta sami.jokinen.j@gmail.com Niina Lettojärvi, HTM 040 514 5109 Mansikkamäentie 3, Kuortti lettojarvi@tilintarkastus.org 014-547 1900 S P M
MAANRAKENNUS PASI FLINK Maanrakennustyöt puh. 0400 917605 Joutsa Rantatie 19 19650 Joutsa Toivakka Vakkapirtti 2 41660 Toivakka Jyväskylä Ilmarisenkatu 17 40100 Jyväskylä www.adepta.fi PUHTAAMMAN URHEILUN PUOLESTA M A A N R A K E N N U S TOMI SALONEN 040-700 1763 Suoritamme ilmastoinnin puhdistukset ammattitaidolla Myös: www.maanrakennussalonen.fi - nuohoukset - hormin massaukset - sisäpiippujen asennukset - omakotitalojen ilmastoinnit JOUTSA: Pepen Piippupalvelu, Petri Kuitunen, 0400-742 269 Lomailua Ylläksellä! Ylläksen Lomalehto Välinivantie 4 • Äkäslompolo 2MH, TUPAK, PH/KHH/WC, SAUNA, PARVI, WC www.yllas.fi Kysy vuokrausta! Kysy vuokrausta! Marko MarkoHartonen Hartonen 0400 877 714 0400 877 714 Arto Arto Koskinen Koskinen 0400 430 010 0400 430 010 rakennuspalvelu.hartonen@gmail.com artotapio.koskinen@gmail.com arto.koskinen@keittiomaailma.fi rakennuspalvelu.hartonen@gmail.com Rakennustoimi Kilpinen Oy - Uudis- ja saneerausrakentaminen - VTT-sertifioidut märkätila-asennukset - Haitta-ainekartoitukset Puh. 040 583 5955 rakennustoimikilpinen@gmail.com
Rakennamme seutukuntaa omien ammattiosaajien ja yhteistyökumppanien kanssa. Hallitsemme projektit ja pidämme sovitut aikataulut. Uudet toimitilamme osoitteessa Jousitie 32, 19650 Joutsa www.hentinen.com RAKENNA HYVÄN POHJAN PÄÄLLE HYVÄN TALON POHJA “ROUDAAMME LÄHINNÄ ISOVERIA” Tutustu logistiseen timanttiin: isover.fi • • • • • • SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖSUUNNITTELU TURVAJÄRJESTELMÄT VESI-ILMALÄMPÖPUMPUT ILMALÄMPÖPUMPUT AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT www.ansioniemi.fi